1986-06 IMPROVISOINTI JA EPÄJÄRJESTYS II

[1986 - 06 IMPROVISOINTI JA EPÄJÄRJESTYS II]

6.11.86         Keitele - Kalle, Pekka ja minä:

110 + 111 + 010 + 100 (= 7/5)

011 + 000 + 101 + 100 (= 5/7)

 

11.11.86         - Hesassa... Samulin luona 1-0 -suhde 7/5 & 5/7. Toisella kierroksella yhden yksikön heitto. Samulin ja Lailan kuviot käänteissymmetriset, minulla ja Jussilla fifty-fifty. Asiaan kuului vielä Samulin tietoinen valinta: neljä ykköstä peräkkäin.

- Viestin arvo: Ensimmäisellä kerralla se on mysteeri. Toisella kerralla se palauttaa mieleen ensi kokemuksen. Viestin merkitys, arvo on siis siinä, mitä se tuo omasta menneisyydestämme mieleen (ja mitä tapahtui ensi kokemuksen jälkeen) ja mitä sitten tapahtui... Kolmas kokemuskerta palauttaa mieleen kaksi edellistä. Mitään uutta ei oikeastaan koskaan tapahdu. Tapahtuu vain uudelleenjärjestelyä.

 

1987:

14.1.87         Turussa.         

14.1.87 Turku (Turun mus.op. poikkeuskurssilaiset) - 1-0 -opetusta

I: 110 110 010, II: 001 011 100 > 5/4 & 4/5

 

7.6.87                  - Mitä vapaampi ihminen on, sitä selvemmin hänen elämänsä on ennalta määrätty, koska hän ei elä vapaassa maailmassa, koska hänen vapautensa on "tunneloitu" osoittamaan, millä suunnalla vapaus on... Vapaus on tässä mielessä - ei absoluuttista - vaan suhteellista, tiettyyn vaihtoehtoon osoittavaa. Tämä on ehkä suurin viisaus, mitä näihin vihkoihin on koskaan kirjoitettu. Ja tämä viisaus on tänä yönä läpikotaisin oivallettu. Absoluuttista vapautta ei ole. On vain vapautta entropian täydellistämiseksi. Tutkimattomien mahdollisuuksien oivaltamiseksi. Tämä on tämän yön opetus. Viimeinen yritys osoittaa, että kaikesta huolimatta on vain mahdollisuus rakastaa, koska ei voi vihata. Valkean kesäyön salaisuus...

 

15.7.87         - Kun mietin tätä, tulee mieleeni poikkeus ja sääntö. Se, mikä tulee säännöksi, on nyt naamioitunut poikkeukseksi. Ja näin elämä jatkuu loputtomasti.

 

17.7.87         Minusta tulee arvaamaton, koska tulen improvisoimaan jokaisen päätökseni sen elämäntilanteen mukaan, jossa kulloinkin olen, enkä minkään valmiin kaavan mukaisesti. Minä alan vähitellen elää. Tiedän vain oman suuntani, en tekojani. Ymmärrän, että tiellä saattaa löytyä mitä tahansa: tilapäinen rakkaussuhde, paha teko - jopa armomurha, sekä jopa pilkka, iva, panettelu, kaikki kymmenen käskyn mahdolliset rikkomukset. Mutta se ei silti ole anarkiaa. Sitä johdattaa koko ajan uuden maailmankuvani perussuunta: rakkauden hallitsema viha.

 

18.7.87         - Improvisointi ja säveltäminen; kaksi eri maailmankuvaa. Improvisointi kommunikaationa (kaksinpelinä), säveltäminen julistamisena...

 

19.7.87         - Ei hyvä voi olla loputtomasti voitolla. Ei! Sen tulee olla entrooppisessa tasapainossa pahan kanssa - täsmälleen samoin, kuin olen näyttänyt leudd-analyysin jälkeen tekemässäni elon, ajan pyörässä!

- Ykkösen ja nollan, plussan ja miinuksen sijaan vain asetetaan käsitteet hyvä ja paha. Ennemmin tai myöhemmin tasapaino palautuu. Jos sävellys loppuu johonkin, loppuu se pieneen yhden-kahden yksikön epätasapainoon, joka osoittaa, että sävellys ei vielä ole kuollut, vaan että sillä on tarve jatkua... ajassa syvyyteen kiertyvänä spiraalina, jonka yhtä kierrosta symboloi ympyrä, elämän pyörä. Siksi paha on korvattava hyvällä ja hyvä pahalla mahdollisimman nopeasti, jotta sävellys olisi valmis loppumaan, päättämään elämänkaarensa milloin tahansa, jos ja kun kuolema yllättää vaelluksen.

 

25.08.1987                  - Kommunikoinnissa sääntö ilmaisee ryhmäidentiteettiä, yhteenkuuluvuutta, yhteistä kieltä ja poikkeus persoonallista sanomaa. Viestintä on jollain tavalla siis heilahtelua oman persoonan ja laumayhteyden välillä. Puoliksi.

 

28.8.87         - Analysoin suhdettamme kuin musiikkia. Tuskin sitä yksi muuntujapari saa aikaan. Samalla kuitenkin tiedostan, ettei se ole ainoa voima, joka vaikuttaa. Arvoitus on ratkennut silloin, kun löydän muuntujaparien lopullisen määrän, koska ne riittävät silloin selvittämään musiikin, teon, viestin rakenteen yksiselitteisesti. Ja paras teoria on se, että teorioita on lopulta mahdollisimman vähän, ehkä lopulta sittenkin vain yksi, jonka ilmentymiä muut ovat.

Klo 17.30.         - Tulee vielä aika, jolloin lapset tai nuoret tulevat läpikäymään näitä rakastumis/jättämisasioita leikkinä läpi - oppiakseen assosioimaan menetykset (myös) myönteisinä kokemuksina. Niin kuin  abstraktissa musiikissa jo nyt tapahtuu. Häviö ennalta-arvaamisessa yhdistetään myönteisyyteen, siitä jopa nautitaan sen ollessa sopivassa 50/50 -suhteessa voittoihin, jotka siis eivät ole sen arvokkaampia.

- Lue asiaa koskeva kohta Kansat soittavat -kirjasta uudestaan!

- Nyt vielä - teatterissa - ihmiset sen sijaan vain vahvistavat perinteisiä uskomuksiaan hyvän ja pahan absoluuttisuudesta! He kärsivät ja teatteri vahvistaa tuota uskoa kärsimyksen, häviön todelisuuteen lopullisuuteen, kun sen ptäisi "kasvattaa" ihmisiä näkemään, että häviöstä pitäisi voida nauttia, koska se lopulta koituu opetukseksi. Niin kuin vain väärä vastauslyönti pöytätenniksessä voi opettaa arvaamaan paremmin.

Teatteri vahvistaa katkeruuttamme ja toisaalta "oikean" ja "hyvän " absoluuttisuutta - heikentää kykyämme ottaa vastaan todellisen elämän vastoinkäymisiä ja toisaalta onnenpotkuja. Teatteri on tässä mielessä itse todellisuutta, arkea, kun sen pitäisi olla irvikuva siitä, siis olla teatteria.

- Kirjoitan tuon äärimmäisen tietoisena siitä, ettei kaikki tehty teatteri ole tuollaista. Ehkä osa? Ehkä täsmälleen puolet? Tulevaisuus näyttää, onko meillä taidetta, jossa "näytellään" avioeroja, petoksia, jättämisiä myönteisessä valossa? Onko sitä nyt? Kuinka paljon?

- Taide, leikki opettaa meitä välinpitämättömyyteen "ulkoa annetusta" kohtalosta, opettaa kestämään takaiskut hymyillen ja voitot ylpistymättä. Kunhan vain huomataan, kunka paljon itse koko ajan muotoilemme omaa kohtaloamme. Nyt kun itse olemme kokeneet, ettei aika merkitse mitään tuon kohtalon vaaka-tasapainon vaatimuksissa. Välinpitämättömyys ei ole passiivisuutta. Se on vain eron tekemistä sen välillä, mistä minä olen voinut olla vastuussa ja mistä en.

04.09.1987         - Pelin yllätykset: Yllätys on aina uutta informaatiota. Tässä mielessä elämä itse on peli! Miten opimme kokemaan - pelin tavoin - myös sen tarjoamat yllätykset myönteisinä, rakastamaan myös tappioita, väärin arvaamisia? Ymmärtämällä elämä siten, että jokainen kokemus on vasta harjoitus, peli, joka valmistaa meitä kohtaamaan tulevaisuudessa sen oikean tapahtuman - joka sekin voi osoittautua meille vain jälleen harjoitukseksi, jotta olisimme valmiit kohtaamaan sen todellisen, "jonka takana on se ja sitten taas se" ja niin edelleen. Tässä mielessä todellisuutta ei ole olemassa, sillä kaikki on vain harjoitusta seuraavaan todellisuuteen. Ja vasta jälkikäteen näemme, että kysymys oli vain pelistä. Kunka kuolemista voidaan harjoitella? Kuolemalla elävältä. Näemme sitä ympärillämme joka päivä. Ja se on pahempaa kuin todellinen kuolema.

09.09.87         - Siinä se vastaus on: Jos aine käsitetään eläväksi - alkeishiukkanen kyberneettiseksi systeemiksi - on entropiahakuisuus käsitettävä sanan levittämiseksi. Ja negentropiahakuisuus tiedon vastaanottamiseksi ja järjestämiseksi!!! Tällöin kaaos-käsite menettää sille annetun arvoväritteen, koska kaaos sinänsä lakkaa olemasta jonakin lopullisena. Kaaos on vain välttämätön osa ketjua, jossa uusi informaatio vaatii silloin tällöin maailmankuvan muutosta ja siihen kuuluvaa kaaostilaa.

- Kaaos ja järjestys ovat ideaalimuodoissaan yhtä kuolleita molemmat. Järjestys ottaa vastaan minimimäärän informaatiota - tai ei mitään. Ja kaaos ottaa liian paljon pystyäkseen käsittelemään tietoa. Järjestys elää vain sisäistä elämää. Kaaos on suuntautunut pelkästään ulkoiseen elämään. Kaaos ei vielä ole elämää, kun taas järjestys on siitä jo poissa.

- Aineen käsittäminen eläväksi mullistaa koko tiedon perusteidemme lähtökohdan, koska me arvotamme ne - kaaoksen ja järjestyksen - eri tavoin. Edellinen on ei-toivottavaa ja jälkimmäinen toivottavaa. Jos aine on elävää, ovat kaaos ja järjestys molemmat välttämättömiä, tasa-arvoisia elämän edellytyksiä. Kaikki pitää kokeilla, jotta sopeutuminen olisi alati uudistuvaa!

 

14.9.87         - Jos sääntöön on poikkeuksia, niin joko täytyy olla kaksi sääntöä; kaksi samanaikaista voimaa kuten itsekkyys ja epätsekkyys - lyhyt ja pitkä tähtäys. Tai sitten täytyy säännön olla sellainen, että poikkeus kuuluu siihen olennaisena osana - kuten informaatiossa. Ja tämä vaihtoehto tuntuu hyvältä.

 

29.9.87         - Eilen ensimmäisellä äidinkielen tunnilla improvisoimme vuorotellen sadun jatkokertomuksena. Onnistuin hyvin. Yläluokilla harjoittelimme nokkahuiluilla nars juh -leikkiä.

 

8.11.87 Kansat soittavat (Tammi, Helsinki 145 s.) - julkistamistilaisuus        
         - 140 transkriptiota sisältäen 18 joikunuotinnosta (N-A Valkeapään kok.)

 

1988:

03.02.88 klo 01.30 aamuyöllä.         
- Kysymys on siitä, mitä sanoin runolaulu-illassa itsensä alttiiksi panemisesta: Minä voin laulaa Väinämöisen laulun, vaikka tiedän etukäteen tekeväni korkean kohdan huonosti. Teen esityksen kuitenkin, koska laulussa on muuten paljon hyvää. En vain kykene vielä laulamaan tuota yhtä paikkaa. On kuulijan ongelma, jos hän ei hyväksy virhettäni: hänen on nähtävä virheeni muun onnistuneen tekemiseni valossa.

- Olemalla pelkäämättä virhettä saan toisen tajuamaan, että hänkin uskaltaa tehdä virheen, kun tietää minun hyväksyvän sen. Minunhan täytyy hyväksyä, jos pyydän muilta omien virhesuoritusteni hyväksymistä.

- Tarinan opetus oli siis se, että musiikin esittäminen voi ilmentää äärettömän tärkeitä tekemisen henkisiä taustoja - tilanteessa joka on neutraali ja jossa voidaan vaaratta - kuten leikissä - hyväksyä suorituksia, jota muussa tosielämässä helposti arvosteltaisiin.

 

28.03.88         - Lähde musiikkiharjoitukset luonnon, lintujen äänistä: Ti-ti-tyy -kuoro 2- ja 3-jakoisten äänten materiaalina - jokaisella oma versionsa. Toisena variskuoro: Kvaak - 2-3-4-kvaak; siten, että jokaisella on oma laulupituutensa kuten myös taukopituutensa. Rytmiä, tempoa antamassa vedenliplatus tms. (Tänään kävivät koulutoimenjohtaja ja koululautakunnan puheenjohtaja seuraamassa tuntiani.)

 

19.04.88          - Kaaos on aina jonkun mielen tuote! Absoluuttista kaaosta ei ole - on vain kyvyttömyys jälleenkoodata saatu informaatio mielekkääksi rakennelmaksi. Samalla tavoin järjestys, negentropia on vain jonkun kokemaa järjestystä. Sekään ei ole objektiivista.

- Objektiivisuus, absoluuttisuus on vain jonkun mielen luoma käsite. Sitä ei ole edes olemassa kaikille systeemeille. Kaaosta ei siis ole objektiivisessa mielessä, koska objektiivisuutta ei ole olemassa objektiivisessa mielessä. Objektiivisuus on mielen subjektiivinen harha - ja sellaisenaan osa objektiivista todellisuutta, joka puolestaan itsessään on merkityksetön tarpeeton käsite - paitsi seuratessaan erästä osaa kaikkeudesta, tyhjyydestä.

 

20.04.88         - Tutkin Vesa Liukon Giant steps -analyysiä (pro gradutyö Tampereelle, jota varten Liukko kävi aikaisemmin muistaakseni Keiteleellä - Hokkasen talossa asuessamme tutustumassa tekemääni nuotinnukseen ja sen analyysiin...!)... Liukko ei [ehkä] ole oivaltanut (kuitenkaan) säännöstä poikkeamisen merkitystä. Eikä ole tajunnut G/B/Eb -duurien analogista samuutta: Niitä kaikkia tulisi käsitellä samoina I asteen sointuina!

 

11.05.88         - Missä tahansa kaksi kyberneettistä systeemiä kohtaa, omaksuu toinen nais- ja toinen miespuolisen roolin, jotta tasapaino säilyisi... Jin ja yang...

 

5.10.88         - Siellä missä on totuutta, siellä on kilpailua. Kilpailu perustuu ulkonaiseen totuuteen, ulkonaiseen paremmuuteen. Siellä, missä ei ole totuutta, siellä vain leikitään. Leikki vaatii tasapainoa, tasapäisyyttä, tasapainossa olevaa vuorovaikutusta, jossa kukaan ei nouse toista korkeammalle. Jos näin on (kuitenkin), hyvitetään häviäjää. Sattuman arpapeli on leikkiä, koska se ei tee ketään paremmaksi. Paitsi rahapelissä, jossa suurempi omaisuus kestää suuremmat tappiot.

 

17.10.88         - Aluksi sana tuo mieleen vain itsensä - toistuessaan. Niin kuin sävelteema toistuessaan muistuttaa ensiesiintymisestään. Sen jälkeen toistuminen tuo mieleen minut - silloin kun koin ko. jutun ensi kertaa; mitä silloin ajattelin, mitkä olivat fiilikset.

- Yllätys informaatiossa on oikeastaan aina valhe - silloin kun tuttuun sanomaan liittyy uusi piirre, uusi yhteys. Se on "petos" kokijaa kohtaan. Toisaalta kokija voi kyllästyä, ellei häntä "petetä", ellei uutta yllätysinformaatiota sisälly sanomaan. Me tarvitsemme siis valhetta, sillä "valhe" on uutta tietoa! Totuuteen voi kyllästyä, jos se on aina samaa. Se ei lakkaa olemasta "totuus", vaan se lakkaa olemasta! Se muuttuu nollainformaatioksi. Jos valhe poistuisi universumista, universumi tuhoutuisi.

 

21-23.10.88         Totuus-foorumi, Jyväskylä (Kristillinen Kulttuuriliitto) Villa Rana
                        - Mukana [Allin pyynnöstä] "Kanavatyöskentelyssä" (Kilpailukanava 22.10.)

Rahapelit, politiikka, urheilu ja arviointi, uraputki, jumalointi.
Totuudenko siinä sointi?

[Klo 14 Kilpailu musiikissa - Säveltäjä Ilpo Saastamoinen]  -  TOTUUS JA KILPAILU - kanava:

Auttaako kilpailu totuuden löytämisessä? Mikä totuus saavutetaan kilpailulla? Kokemus siitä, kun leikki muuttuu kilpailuksi. Löydetäänkö yhteinen totuus yhdessä kilpaillen?

Näkyvä ja näkymätön totuus. Näkyvä ja näkymätön kilpailu. Kehittyvä ihminen ja kilpailu. Kun voittaja ei tunnekaan olevansa voittaja.

Millaiset ihmiset valikoituvat / ryhmä valitsee / kilpailun oravanpyörään? Mitä kasville tapahtuu, jos suojalehdet kilpailevat terälehtien kanssa esilläolosta? Mitä yhteisössä tapahtuu silloin, kun ensimmäiset tulevat viimeisiksi? Kenen totuus kainalossa kilpailet?

- Onko ravikuninkuus TOTO-totuus?
- Valitsetko huomisen kilpailut, jos tänään olisi tarjolla bailut?

 

21.10. 88         - Kilpailu musiikissa: Triviaaliversio on kilpailu muusikko-säveltäjien kesken. Ongelma on kilpailu säveltäjän ja kuulijan välillä.

- Tärkeysjärjestys ei synny yksin. Se syntyy vuorovaikutustilanteessa toisten ihmisten ja luonnon kanssa. Tärkeysjärjestys on siis suhde. Se syntyy suhteesta ympäristön ja minän välillä.

- Ymmärrys on sitä, että kaikki tärkeä on (ajoittain?) tarpeetonta.

- Tärkeys tulee informaation harvinaisuudesta (usein). Oman ainutlaatuisen tehtäväni löytäminen vuorovaikutuksessani muiden kanssa. Mielenrauha kertomassa löytymisestä. Perusmielenrauha on kantoaalto, jonka varassa haluamme kokeilla rauhattomuutta.

- Ei niin, että mikä on tärkeää minulle, vaan mikä on tärkeää elämälle. Mikä saa sen sykkimään.

 

18.12.88  Sunnuntai-aamuna klo 00.35.        
Ja kun katson noita... musiikkikirjoja, niin niissä opetetaan vain ryhmälauluja, samuutta kaikkien muiden kanssa - ei tietoakaan yksilöllisyydestä, oikeudesta olla erilainen kuin toiset. Siihen elämään minä en mene mukaan.

 

1989:

25.02.89         - Puhuin äidilleni Keiteleen kansanmusiikkihistoriikin tekemisestä. Oivalsin tänä iltana myös uuden musiikkipelin säännöt: Otetaan muutaman sävelen teema, jota toistetaan niin kauan, kunnes koko luokka osaa soittaa tai laulaa sen. Lopussa on 1-2 iskun tauko sitä varten, että joku jossain vaiheessa tietää, mikä sävel siihen on lisättävä. Sitä taas toistetaan niin kauan, että kaikki oppivat tuon pitemmän teeman, jossa on jälleen tauko lopussa. Peliä jatketaan niin kauan kuin oppituntia riittää...

 

1.4.1989         Pariisi, hotelli Imperial, Rue da la Victoria...
- Näin yöllä unta siitä, miten sääntö ja poikkeus vaihtavat paikkaa symmetrisissä kuvioissa. Kysymys on kuvioiden supistumisesta -  laajenemisesta. Jan - ying on paras tällainen esimerkki. Todennäköisesti säännön ja poikkeuksen vuorottelua on edessämme niin paljon, että olemme sokeita niille. Ovatko ne menneisyyttämme? Jos ovat, niin filosofiamme on jo unohtanut sen. Meidän on elettävä tuo kaikki uudestaan.

- Sääntö ja poikkeus eivät ole siis pelien ominaisuus, vaan ne ovat edessämme "puhtaasti" kaikessa, mikä muuttuu vähitellen vastakohdakseen.

 

1990:

3.3.90   - Epäbalanssi antamisen ja saamisen välillä alkaa kahden yksilön välillä ja päätyy yhteiskunnassa hallitsijan ja hallittavien väliseen epätasapainoon. Vuorovaikutus on kuin leudd-soolo. Kaksi asiaa on aina pyrkimässä tasapainoa kohti. Molemmilla on oma säännöstönsä, jota varioidaan epäsäännöllisesti. Variointi määräytyy ympäristön muutoksista - ja mielen...

 

17.3.1990     Katkelma Seinäjoen rytmimusiikin koulutusseminaarissa pidetystä esitelmästä.
Litterointi Vesa Kurkelan (> Improvisointi ja kulttuurin voima -90)
Ilpo Saastamoinen: Improvisointi ja kulttuurin voima

 

> Musiikkiuutiset (?)-90 - Pentti Niemi: Voiko rockia opettaa? (Seinäjoki)
"...Ilpo Saastamoinen vetäisi virkistävän luennon improvisoinnin merkityksestä etnisissä kulttuureissa, ja todisti läsnäolijoille, että alkuperäiskansojen musiikki onkin improvisoinnissa yllättävän monimutkaista silloinkin, kun 'melodia' koostuu yhdestä ainoasta sävelestä. Ykkönen ja nolla - siinä linkki etnisen musiikkikulttuurin ja tietokoneen välillä."

 

03.-06.06.90          - Etno-Improvisointikurssi Kaustisella (Mikk Sarv, Ene Viidang).
- Voisivatko ihmiset kurssin lopussa laulaa toisistaan? Toivon saavani voimia vetää tämä, eräs elämäni tärkeimpiä kursseja - läpi.

 

17.10.90         Lapin Kansa - Marjukka Vakkuri (Kuvat: Pauli Laalo) (> Lapin musa):
Kolttien perinnemusiikki elämään - Leuddeja kerätään laulukirjaksi

... Yksinkertaisuudessaan monimutkainen
Saastamoinen on löytänyt leuddista koko improvisoidun musiikin perustan. Se on informaatiota, jossa yksilö erottautuu omaksi persoonakseen improvisointiosalla, jonka vaihtelevuutta hän ei itsekään tiedä. Leudd on yksinkertaisuudessaan moni-mutkainen sävelrakenne, jossa ei päde länsimainen säännöstöön perustuva ajattelu.

Sanat ovat leuddissa hyvin tärkeät.
- Mutta samoin kuin karjalaisten itkuvirsissä leuddissa käytetään pyhää kieltä. Eli käytetään paljon kiertoilmaisuja. Ei sanota esimerkiksi minun isä, vaan minun kaunis kasvinkumppanini, Saastamoinen sanoo. Kiertoilmaisuissa mennään niin pitkälle, että kulttuuria tuntemattomille sanoma ei avaudu.
Omassa elämässään koltat ovat käyttäneet leuddeja tärkeänä kommunikoinnin välineenä. Esimerkiksi kylien ja omat kuulumiset on vaihdettu laulaen. Tavallisesti laulanta on aloitettu kertomalla, kuka on ja keitä ovat esi-isät. Leuddit ovat kertoneet ihmisten lisäksi esimerkiksi luonnosta, pedoista ja muista luonnoneläimistä.

 

 

1991:

07.01.1991         Tallinna - Helsinki / Georg Ots
- Symmetria on tulos useasta päällekkäisestä eri pituisesta sarjallisuudesta.
Vrt. 2-3-5 -jakoisten iskusarjojen päällekkäisyydestä syntyvä 30-symmetria (2x3x5).

- Harvinaisuus on informaation mitta. [??? - entä ennalta-arvaamattomuus?] Jos vertaamme muuntelua sekä sävelmässä että tekstissä, voimme merkitä "poikkeuksille" prosentuaalisen esiintymistiheyden antamat painoarvoluvut ja katsoa, muodostavatko samanaikaisten muuntujien summat jonkinlaisen balanssin sävelmän alusta loppuun edetessä, vai syntyykö "aaltoilua"...

Mitkä ovat tällöin perusyksiköitä? Painoarvot voisivat olla tällöin yksinkertaisia kokonaislukuja - esim. sävelmäpoikkeukset + -merkkisiä ja tekstipoikkeukset - -merkkisiä (yhden tahdin sisällä?) Mitä harvinaisempi poikkeus, sitä suurempi kokonaisluku (esim. asteikossa 1-5, jolloin "sääntö" - n. 50% tapauksista - saa painoarvon "1" ja harvinaisin poikkeus painoarvon "5".)

 

12.3.91 Sisä-Suomen lehti (> Isot henkilöhaastattelut):
Ilpo Saastamoinen: Luovuus puuttuu musiikkiopetuksesta

 

18.3.91 Keiteleen oudompi nuottikirja, Tampereen yliopisto 1990,
         - julkistamistilaisuus - 100 s. (~ 50 nuottia)

 

03.06.91 - maanantai-iltana paluumatkalla Suomeen Georg Otsilla.
Tallinnassa oli vanhan kaupungin päivät. Esiinnyin eilen illalla Wimmen sijasta ulkoilmatilassa sisäpihalla - yksi leudd, jonka Mikk käänsi laulamalla eestiksi. Yökonsertti musiikkimaassa, jossa esittelin joikuja. Paikalla myös saamelaisia - Kalle Mannela jne. Esitys meni hienosti. Tänään laavulla hirvipuistossa tunnin puheenvuoro Kuolan saamelaisille musiikin tekemisestä.

 

26.07.91 - perjantai Põltsamaalla
Ps. Skaala tms. ei ole musiikin peruselementti. Musiikin perusta on jokin - mikä tahansa - 1/0 -systeemi, joka sisältää säännön ja poikkeuksen. Vasta tällainen prosessi on musiikin pienin perusyksikkö... elävän musiikin...

 

20-21.11.91         Seinäjoen improkurssi (Seppo Sepponen)
                         "Uusia tuulia musiikinopetukseen"

31.10.91 Etelä-Pohjanmaa s.7: Musiikkia voi opettaa improvisoiden
Ilpo Saastamoinen on viimeisen vuoden aikana luennoinut lukemattomilla kursseilla uudenlaisesta, improvisointiin perustuvasta musiikinopetuksesta koulussa. Nyt hän on tulossa luennoimaan Sibelius-Akatemian Seinäjoen toimipaikan järjestämälle kurssille, jonka nimi on "Uusia tuulia musiikinopetukseen".

- Ilpo Saastamoinen kertoo sanomansa perustuvan hänen keväällä julkaisemaansa "Keiteleen oudompaan nuottikirjaan", jossa on satakunta leikin tai pelin muotoon rakennettua harjoitusta. Ne perustuvat maailman eri kansojen ja alkuperäis-kulttuurien musiikin tutkimukseen.

- Länsimainen musiikki perustuu traditioon, joka yhdenmukaistaa. Sen tiukkoihin käsityksiin kuuluu, etteivät lapset osaa säveltää. Se myös jakaa tiukasti hyvät ja huonot suoritukset.

- Improvisointi irrottaa yksilön omasta ryhmästään, mutta osoittaa kuitenkin, että jokainen persoona on korvaamaton. Improvisoinnissa romuttuu vanha järjestelmä, koska siinä vallitsee hyväksymisen ilmapiiri. Tämä puoli meiltä puuttuu musiikki-kasvatuksessa.

- On todettu, että musiikki on kouluissa yleensä vastenmielisin aine, koska opetusmenetelmät eivät vastaa lasten tarpeita.

Saastamoinen olisi tyytyväinen, jos toinen puoli oppitunnista uhrattaisiin improvisoinnille ja toinen puoli perinteiseen opetukseen. Hän uskoo, että näin lapset saadaan viihtymään tunneilla ja musisoimaan ehkä koulun ulkopuolellakin. Hän sanoo, ettei kaikista koululaisista koskaan tule nuottien lukutaitoisia, toisia kiinnostavat muut asiat kuten urheilu, kuvallinen ilmaisu jne., mikä on oikein ja hyväksyttävää. Mutta olisi hyväksyttävä lapsen persoonallisuus myös musiikin tuottamisessa ja siinä on improvisointi hyvä apu. Perinteisen musiikinopetuksen hän mielellään jättää musiikkikoulujen ja -opistojen huoleksi.

Seinäjoen kurssi pidetään to ja pe 20.-21.11. Se on tarkoitettu ala-asteen opettajille ja muiikinopettajille. Osanottajamäärä on rajoitettu, koska kurssilla työskennellään ryhmissä. Lisätietoja saa Sibelius-Akatemian Seinäjoen toimipaikasta.                 
-ph

 

31.10.91 Ilkka s.10 pap: Muusikko Ilpo Saastamoinen:  Improvisointi osaksi koulun musiikinopetusta
Musiikin monitoimimies, muusikko, säveltäjä ja opettaja Ilpo Saastamoinen haluaa tuoda koulujen musiikinopetukseen tutun ja turvallisen musiikin ohella luovuutta kehittävän improvisoinnin.

- Improvisointi on kautta aikojen kuulunut kaikkiin eläviin kansanmusiikkeihin ympäri maailmaa. Se on musiikin alue, joka erottaa yksilön omaksi itsekseen, perustelee Saastamoinen.

Musiikki koostuu hänestä traditiosta, joka vahvistaa tuttuudellaan ihmisten ryhmä-identiteettiä, ja improvisoinnista, joka vahvistaa ihmisen omaa, yksilöllistä identiteettiä. Improvisointi voi olla täysin uuden säveltämistä tai perinteen uudelleenmuokkausta.

Koulujen musiikinopetus on tähän asti keskittynyt vain tradition välittämiseen, ja siten ryhmäidentiteetin vahvistamiseen, ja unohtanut yksilöllisen luovuuden opettamisen. Näin koulu sortaa hänestä yksilöllisen minän kehittymistä, vaikka molempien pitäisi opetuksessa olla tasapainossa.

- Vain urheilutuntien pallopeleissä korostetaan improvisoituja ratkaisuja. Muu opetus pitää oppilaiden hyväksyä sellaisenaan. Koululle riittää, että yksilö täyttää normit, ei kehittyykö hänestä oma persoonallisuutensa, sanoo Saastamoinen.

Hän on marraskuun loppupuolella tulossa Seinäjoelle Sibelius-Akatemian koulutus-keskukseen opettamaan musiikinopettajia ja luokanopettajia musiikinopetuksen uusista tuulista.

Ei huonoa tai hyvää
Erilaista improvisaatiossa on se, ettei sitä juurikaan voi puristaa arvoasteikkoihin. Kaikki suoritukset ovat Saastamoisen mukaan välttämättömiä, myös huonot, jotka antavat pohjaa hyville. Jokainen osa on tärkeä. Hyvyys ja huonous on suhteellista.

- Ensin sovitaan musiikinteon säännöt ja siitä syntyy kunkin tekemä oma musiikki. Osa tekemisestä on arvausleikkiä, mitä toinen tulee seuraavaksi tekemään, hän kuvaa oppimistilannetta.

Musiikinopettajia ei omassa koulutuksessaan kasvateta Saastamoisen mukaan luovuuteen. Vain afro-amerikkalaisen musiikin yhteydessä on hieman improvisaatio-harjoituksia.

Suomalaiseen musiikkiperinteeseenkin improvisaatio on aikanaan, yli sata vuotta sitten, kuulunut, mutta unohtunut
- Runolauluista ja karjalaisista itkuistakin se katosi. Vaka vanha Väinämöinen -tyyppinen kuollut versio vain jäi, eikä se kiinnosta ketään. Saamelaisten musiikissa improvisaatio on vielä osittain tallella, pohtii Saastamoinen, joka on jo pari-kymmentä vuotta itse soittanut erilaisissa kansanmusiikkia pohjanaan pitävissä yhtyeissä, kuten Karelia, Nils-Aslak Valkeapään yhtye, Piirpauke ja vuodesta 1985 Pohjantahti-yhtyeessä. Monta vuotta hän johti Kajaanin Big Bandia ja on opettanut niin Sibelius-Akatemiassa kuin Jyväskylän ja Tampereen yliopistoissa.

Viime kesänä Saastamoinen piti kurssia myös Kaustisilla ja on tulossa sinne taas ensi kesänä. Uudesta opetusmenetelmästään hän on kirjoittanut kirjan Keiteleen oudompi nuottikirja, joka ilmestyi tänä syksynä Tampereen yliopiston julkaisussarjassa.

Saastamoinen on säveltänyt teoksen Karhunpeijaiset. Kolariin hän valmistelee Velho-oopperaa vuodeksi 1993. - pap

 

13.11.91         - Tieteellisen kokeen tuntomerkki on sen luotettavuus. Toistettavuus on traditio. Miten toistumattomuus, improvisointi kuuluu tieteeseen? Onko se salatiedettä?

 

1992:

16.01.1992  - Musiikki abstraktisena pelinä, jonka ennalta-arvattavuus voi rakentua itse tilanteesta. Ulkomusiikilliset assosiaatiot vastaavat kielen sisältöä. Sanan ja sen merkityksen liimautuminen toisiinsa tapahtuu kokemuksessa. "Teeman" ja sen tunnesisällön liimautuminen tapahtuu vain kokemuksessa.

17.01.92 - Virheen merkitys rituaalissa?

6.2.92, s.8 Vastin - Paula Siltari: Jäätiin eloon - Itsehoidolla stressiä vastaan

... Shamanismi kunniaan
Kurssin musiikkiosasta vastannut muusikko Ilpo Saastamoinen käyttää keskittymisen apukeinoina primitiivistä musiikkia ja sahamanismin tekniikoita.

Rummun kuminassa rentoutuminen tuotti ryhmässä yhtä monta mielikuvamatkaa kuin siinä oli ihmisiä. Saastamoinen pyrkikin todistamaan, että jokaisen kokemus on yhtä aito ja oikea. Ja jokaisen yksilöllisestä kokemuksesta syntyvä musiikki samoin.

Länsimainen sääntöjen kahlitsema musiikki ei Saastamoisen mukaan riitä ihmiselle. Kulttuuri, josta puuttuu improvisaation yksilöllinen ilmaisumuoto, on siltä osin sairas:

- Afroamerikkalainen musiikki on laina, jolla meidän kulttuurimme on parantanut itseään.

- Jokainen on yhtä oikeutettu tekemään musiikkia. Hyvä musiikki syntyy aina tässä ja nyt, näitten ihmisten toimesta. Sitä ei tosin ole tarkoitettu kuunneltavaksi eikä levytettäväksi, vaan tehtäväksi. Se tuottaa tekijöilleen yhtä paljon viihdytystä kuin oivalluksiakin, selvittää Saastamoinen.

Kurssin jälkeen joku kertoo, ettei sitten kouluaikojen ole laulanut ennen kuin nyt.
- Jo tämä riittää tekemään kurssin onnistuneeksi, kun yksikin ihminen on avautunut.

Saastamoisen musiikkikurssit ovat tosin tavallisesti pitempiä, pari kolme päivää tai ainakin kokonaisen päivän mittaisia. Pääasiassa hän ohjaa musiikin opiskelijoita ja opettajia, teatterikoululaisia mutta myös ihan tavallisia ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa.

Saastamoisen pitkän tähtäimen päämääränä onkin vaatimattomasti tuhota maailmasta musiikin arvohierarkia ja saada tilalle näkemys, että ihmisten erilaisuus musiikin teossa on arvo sinänsä. Ettei tietty tekniikka ole ainoa oikea, vaan kaikilla ihmisillä on omansa.
Paula Siltari

 

2/92 Tammikuu - Ilta-Savo - Jussi Soininen:
Kalevalaa Kuopiossa Ilpo Saastamoisen tahdittamana
... Alussa saattoikin olla Musiikki, kuten Eeva-Liisa Manner asian oivalsi. Musiikki ja hiljaisuus.
(21.5.2013: ~ Musiikki ja ei-musiikki [hiljaisuuden sijasta] = 1 - 0!)

> Ks. Ilpon 50-vuotispäiväjutut.

 

1993:

25.1.93 Keskisuomalainen - Pasi Luhtaniemi:  Kansat ja yksilöt selviävät improvisoinnin avulla -
Ilpo Saastamoinen laajentaa Suomen sukua (> Isot henkilöhaastattelut)

Selviämistä tundralla
Ilpo Saastamoisen mukaan laulu, luovuus, oman kulttuurinsa muokkaaminen oman itsensä kautta pitäisi olla arkipäivää niin vähemmistökulttuureissa kuin esimerkiksi suomalaisessa todellisuudessa. Ajatuksen perustalta hän pitää Jyväskylän Talven yhteydessä jälleen "Henkiinjäämiskurssin"[???]. Tapahtumassa osallistujat voivat tutustua sisäistämäänsä perinteeseen ja toisaalta omaan luovaan kykyyn murtaa ja rikkoa dogmaattista perinnettä.

Henkiinjääminen - kansan tai yksilön - on taistelua kulttuurisia idoleja ja suvaitsemattomuutta vastaan.
- Minua kiinnostaa se, kuinka luova yksilö tuhoaa perinnettään improvisaation kautta, Saastamoinen kärjistää.

Hän kuvittelee kulttuurin ideaalin, jossa kaikki ihmiset osaavat eeppisen runonlaulun periaatteet. Tällöin he kuuntelevat toisten repertoaaria - ei todetakseen oman "huonoutensa" vaan omaksuakseen niistä osia omaan ohjelmistoonsa. Mieleen tulee se "työehtosopimus", joka esiteltiin minulle ensimmäisessä työpaikassani. Eräs ehdoista oli, että "milloin joku toimituksessa aloittaa laulun, on kaikkien siihen välittömästi yhdyttävä."

Sellaisessa ilmapiirissä olisi tämän maailman taakka kevyempi kantaa.
PASI LUHTANIEMI

 

29.4.93 Lapin Kansa - Jaana Siitonen (Irtoleike - Isot henkilöhaastattelut):
Säveltäjä Ilpo Saastamoisessa on aimo annos shamaania

... Improvisoinnin puutteen länsimaisessa musiikkikulttuurissa hän näkee sen sijaan hyvin huolestuttavana. Musiikillinen oleminen pohjautuu meillä lähinnä ryhmä-identiteetin tunteeseen ja ryhmän kautta jäsenenä olemiseen. Improvisoinnissa oleva yksilöllisyys ei sen sijaan löydä länsimaisessa kulttuurissa purkautumis-tietä. Kouluopetuksessa ei yksilöllisyyttä vahvistavaa musiikkia ole, mutta onneksi jotkut tästä huolimatta löytävät improvisaation, Saastamoinen huokaisee.

Länsimaissa kansalaisista kasvatetaan nimettömiä, kuuliaisia, sääntöihin alistuvia ja yksilöllisyyttä vailla olevia ihmisiä ehkä juuri musiikin avulla. Meistä tulee kuuliaisia toistajia, jotka esitämme tiettyjen harvojen nerojen sävellyksiä, Saastamoinen herättelee.
- Kouluissa improvisaatio tulee usein esiin vain pallopeleissä, joissa tehdään nopeita ratkaisuja, hän kärjistää.

... Lisäksi hän on tehnyt musiikkifilosofisen kuvauksen Kansat soittavat ja Keiteleen oudomman nuottikirjan, joka on etnisiin kulttuureihin pohjautuva improvisoinnin oppikirja…

 

 

1994:

> 10.4.94 su Warkauden lehti: Luovuus ja musiikki (> Isot henkilöhaastattelut)

> 14.4.94 Warkauden Lehti - Sirpa Ylönen: Muusikko Ilpo Saastamoinen:
Kaaoksesta nousee pienten maiden kulttuuri (> Isot henkilöhaastattelut)

 

 

1995:

5.4.95   - Hokematavut ovat nurin- ja oikein kulkevia perussanoja, jotka ovat symmetrisiä yksinään = NUN-NUN (sarjallinen, sisäänpäinkääntynyt) tai pareittan: VAL-LAV (= symetrinen, ulospäin (?) kääntynyt). Na-pa johtaa aina uuteen ulottuvuuteen, joka on "toinen leikkaus".
-         Symmetrinen näyttää suljetulta, mutta on salaisesti avoin (henkiseen). Sarja näyttää avoimelta, mutta on salaisesti suljettu, sisääpäinkääntynyt.

 

6.4.95      - Peili- ja käänteissymmetriat ovat elämän välttämättömät osat. Taivas - henki heijastuu maan alisena henkimaailmana so. peilisymmetrisesti. Vasta pienen muuttuminen suureksi on käänteissymmetristä. JIN/YANG -kuva sisältää sekä peili- että käänteissymmetriat. Muodot ovat peilisymmetrisiä. Vedestä heijastuu taivas (sivulta katsoen) ja vedestä heijastuu taivas - ylhäältä katsoen. Ja vastaavasti veden alla: maasta heijastuu: (kuva)

-               PELISYMMETRIA on maan ja ilman sekä taivaan ja manalan välillä. Käänteissymmetria on peilisymmetrian salattu merkitys. Mikä on sen "henki"; Onko se sarjallisuus (ABC-ABC-ABC) ja käänteissarjallisuus (ABABAB) jne.? Sarjallisuus on moniselitteisempi kuin symmetria, koska siltä puuttuu "henki", so. se on "kuolleempi" (Vrt. 75/8 -joiun symmetria)...

- Sarjallisuus on kaiken kattava sykli, so. ympäröivä muna. Pisteet ovat munan käänteiskuva: alkio.

 

7.4.95      - T (= risti) kuvaa myös rakkaudettomuutta samalla kun se ilmaisee taistelun lakkaamista...
Kreuz <> Zirk = Kristus = Kristus meissä
"Joka ei taistele, ei myöskään rakasta." + = tasapaino so. kuolema. [12:Soidinmenot!]

 

08.04.95   - Sarjallisuus, toisto on paikkaan sidottu, pysyvä
Peilisymmetria        = vaihtaa paikaa täällä todellisuudessa
Käänteissymmetria = vaihtaa henkistä paikkaa: suuri > pieni; musta > valkea

 

21.4.95 autossa
- Itseidentiteetin hakeminen on dualistisen kristillisen maailman sairaus. Jos haemme sitä, kadotamme sen, koska me kuulumme yhteen. Löydämme itsemme vain oppimalla ymmärtämään muita. Itseidentiteetti syntyy vain empatiaa harjoittelemalla.

- Sota merkitsee itseidentiteetin kadoksissa oloa! Itseidentiteetti on jo meissä valmiina. Sen "etsiminen" eristää meidät muista.

- Yksi-yhteisessä maailmassa meidän ei tarvitse etsä itseidentiteettiä, koska emme voi olla olematta ilman sitä. Se on neitseellisesti syntynyt meihin, annettu ensiksi niinkuin se on annettu Jumalallekin.

 

27.04.95         - Sanasymmetria voi olla vain vuoristojen tuotetta. Sitä ei ole keksitty aavikolla, viidakossa eikä merellä. Mitä siellä on keksitty? Taivas ja maa. Vuoristo on Paratiisin käärme.

 

26.8.95 la Lapin Kansa - Kolari, Leena Talvensaari (Kuva: Heikki Rissanen):
Laulukertomukset elävät velä Kuolan saamelaisten keskuudessa - Kolmivuotinen projekti tallentaa Kuolan saamelaismusiikkia pohjoismaisella rahoituksella

... Toinen ero löytyy improvisoinnista. Leuddissa ja luvttissa improvisaation osuus on vahva. Musiikin rakenne on häilyvä, sillä täsmälleen samalla tavalla kertautuvia säkeitä ei oikeastaan ole. Sen sijaan tunturisaamelaisessa joiussa rakenne säilyy suhteellisen samanlaisena säkeistöstä toiseen.

Improvisaatio on itäsaamelaisessa musiikissa se piirre, joka Saastamoista kiinnostaa henkilökohtaiselta kannalta eniten. Saastamoinen on jo vuosikymmenet pitänyt haasteenaan selvitää improvisoinnin merkitystä musiikissa, sillä kaikki elävät kansanmusiikkikulttuurit ovat hänen mielestään elossa vain siksi, että ne sisältävät improvisointia. Säilyttävän aineksen rinnalla musiikissa täytyy olla myös tuhoavaa ainesta, improvisaatiota, jonka kautta perinne uudistuu.

"Haluan oppia ymmärtämään, miten improvisointi tapahtuu esimerkiksi kuolan-saamelaisessa kulttuurissa. Ehkä se antaa vinkkejä siihen, miten luovuutta voitaisiin tuoda vaikkapa koulun musiikinopetukseen."

 

 

1996:

3.3.96 Muonio (aamurummutus)

1)         Ennustukset ovat menneen elämämme symmetrioita, jotka tulemme kohtaamaan (käänteiskuvina?). Tässä suhteessa elämämme voi olla pre-destinoitu.

2)         Järjestys ja kaaos ovat toistensa jin-yang -osapuolia. Riittävän syvälle katsottuna kaikki järjestys muuttuu kaaokseksi ja päinvastoin.

3)         Juuri kaaos (kolttaleudd?) voi siis olla elämän merkki ja järjestys puolestaan kuoleman symboli. Tässä on maailmankuvamme/katsomuksemme perusvirhe.

 

01.04.96          - Meidän länsimainen tietomme koskee vain sitä, minkä koemme järjestyksen puolella olevaksi. Se on siis vain sitä informaatiota jonka me kaaoksen keskeltä kykenemme vastaanottamaan. Tietomme on siis vain "helppoa" tietoa, jonka informaatiomäärä ei ylitä vastaanottokykymme rajoja. Tajuamme... (Järjestys on - suhteellisesti katsoen - ei-tietoa todellisen, epäjärjestykseen kätketyn tiedon vastakohtana.)

- Järjestystä näemme silloin, kun emme vielä havaitse järjestyksen takana olevaa uutta kaaosta. Tässä yhteydessä tajusin, että tietomme on kuin juuston reikä! Vain "tyhjyys" on informaatiomäärältään sellaista, että luulemme voivamme tietää siitä jotain. Kaikki muu jää ulkopuolelle.

- Ja tänä aamuna selvisi lisää: Elämme antimaailmassa, jossa ilmiöitä nimitetään niiden vastakohdilla! Itse elämä löytyy vasta kaaoksen salaisuuksien auettua ja tähän asti löytämämme "järjestys" edustaa vain "kuollutta" materiaalimaailmaa. Olemme itse antimaailman edustajia verrattuna tuohon toiseen - yhtä todelliseen - mysteeriin.

- Olen itse muuttumassa karhusta ihmiseksi.
- Luulen päässeeni länsimaisen maailmankuvan ytimeen. Sen takana kaikki on ylösalaisin. Musta on muuttunut valkeaksi. Ja tiedon valo on muuttunut mustaksi yön pimeydeksi. Se on toisen, todellisen minäni koti. Koska se näkee pimeyden valkeutena. Ja minä olen sokea...

 

20.04.96         - Se oli jokin aika sitten Lapista (?) tullessa, kun ymmärsin, että informaation määrä on suhteessa johonkin kuin harakka tervatulla sillalla. So. sitä useammanlaiseen yhteyteen se kelpaa palapelin osaksi. Mutta mitä todella tapahtuu? Oleellista on, että mitä vähemmän informaatiota on, sitä laajemman alueen sen viestimahdollisuus kattaa. 2-sävelikkö voidaan tulkita hyvin moneen sävellajiin kuuluvaksi.

Mitä tämä käänteisyys on?

1)         0-1 -informaatiotapauksessa universumi laajenee räjähtäen vastaanottajan koodausmahdollisuuksina.
2)         -tapaus koskee ääretöntä informaatiota, jossa universum laajenee itse viestissä ja jälleenkoodauksessa on vain neulansilmän kokoinen mahdollisuuksien aukko.

- Yksi- ja moniselitteisyys? En kykene konkretisoimaan, mitä tapahtuu. Se on jotain jin-yang -tyyppistä... Toinen muuttuu toiseksi. Ensimmäinen on kysyvä, toinen on vastaava.

 

4/96 Uusi Kansanmusiikki - päätoim. Hannu Saha:
Erkki Ala-Könni [1911-1996] - vuosisatamme vaikuttajahahmo

… Tulevaisuuden tekijänä Ala-Könni on ihmisiä luovuuteen yllyttävä suuri humanisti, jonka omankin toiminnan katalysaattorina sykki suuri taiteilijan sydän. Kun Ala-Könni vaati perinnealan toiminnoille "efektiä", hän ymmärsi aikalaisiaan paremmin kansantaiteen yksilöllisyyden perustan. Samalla hän ymmärsi muuntelun merkityksen kansanmusiikin tyylin perustekijänä. Ala-Könni uskalsi ensimmäisenä Suomessa vaatia jokamiehen omankäden oikeutta taiteeseen. Hänelle mittarina oli se, että "perinne elää, kun luodaan uutta". Ala-Könnille kansanmusiikki ei ollut vain "eilispäivän asia", koska "sitä syntyy jatkuvasti".

Vaikka Erkki Ala-Könni on poistunut keskuudestamme, hänen työnsä elää ja kasvaa päivä päivältä. Tuskin koskaan tämä muistokirjoitusten toteamus on ollut näin tosi.

9.7.96                  - Säännön poikkeuksesta vain avautuu uusi maailma, toinen maailma, ei sen kummempaa.

 

1997:

6.5.97         - Kaaos ja järjestys eivät ole absoluuttisia, vaan ne ovat sitä vain suhteessa havaitsijaan. Lähellä tasapainotilaa oleva leudd* voidaan tulkita joko 5/8- tai ¾ -pohjaisena. Kumpikaan ratkaisu ei ole ehdoton, mikäli laulaja pyrkii epätäsmällisyyteen ja yllätyksellisyyteen. Leudd on ajoittain enemmän toista kuin toista. Kaaos siis jakautuu kahteen alakaaokseen, joissa järjestys on käänteistä - riippuen siitä, valitseeko kuulija 5/8- vai ¾ -kuulokkeet!!!  
* > Anastassia Ossipovna Gerassimova, Padun 1994, N:o 126: Sirggi Säävti a'lgg

- Kaaos on "absoluuttisesti" vain silloin, kun kuulija ei kykene valitsemaan relevanttia kuulokulmaa oikealla hetkellä. Vaikka hän tietäisi vaihtoehdot (5/8-3/4), saattaa hän valita väärän väärän vaihtoehdon täsmälleen päinvastaisilla hetkillä. Oikeat näkökulmat mutta systemaattisesti väärillä hetkillä... Kuulija kokee musiikin jatkuvan käänteismaailman kautta. Jos hän kykenisi muuttamaan mustan valkeaksi ja valkean mustaksi, hän kokisi kaiken ikäänkuin ennalta-arvaten.

 

22.10.1997 "Problems of transcribing" -dokumentti:  Improvisointi on:

SÄÄNNÖN - POIKKEUKSEN

JÄRJESTYKSEN - KAAOKSEN

0-INFORMAATION - INFORMAATION

TRADITION - LUOVUUDEN

VANHAN - UUDEN

RYHMÄTUNNON - ITSETUNNON

[28.1.2014: SARJALLISUUDEN - SYMMETRISYYDEN?]

epäsäännöllistä / ennalta-arvaamatonta vuorottelua - siten, että kuuntelijan ennakkoarvaukset ovat mahdollisimman tasapainossa oikeiden ja väärien arvausten suhteen.

 

1998:

01.01.1998        
I Antaminen ja ottaminen ovat saman sanan kääntöpuolet.
Tämä toiminta tapahtuu "pesässä" (= bär)???
Bar-key on viestikapula, joka ko. prosessissa siirtyy toiselle.
Värkki ~ Werkstatt ~ merkki ~ verkko ~ werk

 

16.1.98         - Puhekieli on kansan oraalisen puhetaiteen improvisoinnin muoto. Musiikista tiedämme, että improvisointi ammenta tuotoksensa kollektiivisesta sävel-sana-varastosta pikemminkin alitajunnan kuin älyllisen tietoisuuden avulla. Puhetaiteessa on erinomainen mahdollisuus käyttää hyväksi kielen erilaisia viitetasoja; ikoneita, indeksejä ja symboleita . (Pierre-Martinez, Musiikin suunta 1997, s.7)
[Huom! 7.5.2011: Olen myöhemmin - esim. 23.2.2011 - kirjoittanut laajastikin toistumattomien tapahtumien - esim. improvisoitujen esitysten - toistamisen mahdottomuudesta.]

> Lidija Toidybek: Mari usund, Virgela, Tallinn 1998, ss. 45-46:
(Palve-Rukoukset:)...Erilist tähtsust omistati sõnastuse täpsusele, improvisatsioone võis ette tulla vaid jumalate pühendatud küsle(kandle)-viisides, mis omal ajal ohvritalitust saatsid. Tavaliselt mängis üheaegselt mitu (kümmekond) üksteise kõrval seisvad valgesse rõivastatud pillimeest.
Pärimuse järgi valmistas kandle Jumo ise ning mängis siis pilve peal istudes, pärast aga andis pilli inimistele. Teise versiooni järgi vaidlesid jumal ja kurat ükskord, kumba neist marid rohkem armastavad. Siis otsustas kumbki pilli teha ja vaadata, kumma oma maridele rohkem meeldib.  Kurat tegi torupilli, jumal aga kandle. Maridele meeldis rohkem kannel. Kuradil hakkas häbi ja ta otsustas jumalale oma lüüasaamise eest kätte maksta. Ta uuristas kandle ülemise külje sisse augu. Sellest aga hakkas pill veel paremini kõlama ning kurat pidi siiski tunnistama oma kaotust.
Palvusi saatev kandlemuusika oli jumõn sem, jumalik (püha) muusika. Kui ohvripalvused ära keelati ja preestreid taga kiusama hakati, kadus kandlemäng ohvrirituaalist. See ei tohtinud enam kosta valedesse kõrvadesse ning jumalate muusika vaikis. Tänaseks on kandled säilinud ainult mäemaridel, kes, olles teistest varem ristiusu vastu võtnud, hakkasid kannelt kasutama ka väljaspool traditsioonilisi rituaale...

 

31.10.2001         - Aivojen sattumageneraattori eristää yksilön ennalta-arvattavasta ympäristöstä. Onko se minä-tietoisuuden perusta sellaisenaan? Ennalta-arvaamattomuus luo erillisyyden ja erillisyys luo itsetietoisuuden...?

 

9.10.2003 - ETNOIMPRO: (Ks. Artikkeleita 2003-)
Kotkan mus. opettajien valtakunnall. syyspäivät:
Lat. im-pro-visus ’un-fore-seen’ < providere ’foresee’ > E. provide

- On menneiden aikojen naiivia idealismia sanoa, että musiikin tekeminen on itseilmaisua. Se kuulostaa suunnilleen samalta, kuin sanoisin takavuosien  muotilauseen tapaan: "Minusta tuntuu..." Tällainen lause ei kiinnitä mitään  huomiota siihen, miltä sanojan ympärillä olevista ihmisistä tuntuu. Minä en ole leikissä enkä pelissä mukana itseilmaisun toteutumiseksi, sillä minun on kyettävä myös ottamaan huomioon se, mitä muut tekevät ja miltä heistä tuntuu.

Tästä tullaan musiikin funktioon kommunikaatiovälineenä. Musiikkiesitys on itseilmaisun sijasta peliä, jossa esittäjä ja kuuntelija ovat yhtä aktiivisina vastapelureina samanarvoisessa asemassa. Musiikin informaatio-todellisuudessa toinen lähettää viestin ja toinen yrittää ennakoida sanomaa tradition tuntemuksensa perusteella. Kuin pelissä, pöytätenniksessä, nyrkkeilyssä. Jos pelaamisessa keskitytään vain itseilmaisuun vastapelurin huomioonottamisen kustannuksella, on häviäjä tiedossa välittömästi.

Musiikissa palautepallo ei vain tule heti takaisin. Tulos näkyy vasta siinä, saapuuko kuuntelija pelipaikalle myös seuraavaan otteluun. Kanssasoittajille heitettyihin syöttöihin saadaan palaute jo saman esityksen aikana. Jos soittajien sisäinen peli-maailma on lähellä tasatulosta, jos oikein- ja väärinarvaamiset, syötöt ja niihin reagoinnit onnistuvat riittävän usein, tulee soittopelistä mielekästä toimintaa, johon ollaan halukkaita palaamaan toisenkin kerran. Itseilmaisu on alistettu palvelemaan pelin tekemistä mielenkiintoiseksi myös toiselle ihmiselle. Siksi itseilmaisulla tulee olla traditiotausta, joka mahdollistaa  kommunikaatiopeliin osallistumisen tasa-vertaisesti. Itseilmaisu kaipaa ymmärrystä. Siksi toisen ihmisen läsnäolo määrittelee itseilmaisun kehykset, pelisäännöt ja tietyt mahdollisuudet poikkeuksiin, yksilölliseen luovuuteen.

Musiikinopetus ei ole koulutusta itseilmaisuun. Se on kouluttamista yhteispeliin, jossa opittu traditio ja yksilön luovuus hakeutuvat alati tasapainotilaan,  joka tekee pelin yhä uudelleen ja uudelleen houkuttelevaksi. Musiikki on siis peliväline, jonka avulla opetellaan kanssakäymistä yhteisellä elämän polulla.

Sen esihistoriallisena taustana on toisaalta soidinmenojen ikivanha funktio ja toisaalta sen vaatima ennakkoharjoittelu - jopa yksinäisyydessä. Henkisellä  tasollahan soidinmeno voidaan projisoida konsultoinniksi, rukoukseksi tai  shamanoinniksi, jolla lepytellään 'ylisen' henkimaailmaa ihmisten sijasta.

Pelkkä tradition opetus ei riitä musiikin ainekseksi, koska jokainen sukupolvi  kaipaa myös yksilönä, muuntajana olemisen mahdollisuutta. Meille ei riitä  pelkkä perinteen siirtäjän tehtävä. Me haluamme elää myös yksilöinä, joilla on oikeus lisätä oma puumerkkinsä kulttuurihistorian jatkumoon. Tasapaino-tilan kallistuminen pelkän tradition puolelle kasvattaa meistä harmaata massaa, joiden arvo mitataan sen mukaan, olemmeko samanlaisia kuin kaikki muutkin tietyissä toiminnoissa. Ei riitä, että osaamme kertotaulun. Unesta herääminen tapahtuu vasta silloin, kun yksilö kykenee keksimään ensimmäisen laskutehtävän ikiomasta päästään. Vasta silloin alamme aavistaa, kuka MINÄ on.

 

21.2.2006 ti Keskisuomalainen - Antti Juvonen:
Kevein eväin tohtoriksi - Sari Kaasisen väitöskirjatyöhön liittyvän konsertin Joensuun-esitys ei musiikkikriitikon mukaan täyttänyt "missään määrin" tohtoritason taide-esityksen vaatimuksia.

...Selitys on tietysti se, ettei itkunsekainen laulanta voikaan pysyä sävellajissa. Konserttitilanteessa kuitenkin voisi odottaa myös musiikillista puhtautta... [*]

... Ensimmäinen kysymys on luonnollisesti se, kuinka määritellään se taiteellisuus, joka täyttää tohtoriuden vaatimuksen? Nähdäkseni nyt kuultu esitys ei missään määrin täytä sellaisia taiteellisuuden tai kansanmusiikkiin perehtyneisyyden vaatimuksia, joita tohtoritason taide-esitykseltä voisi kuvitella vaadittavan. Tämä väite perustuu paitsi musiikilliseen puoleen (puhtaus, ilmaisu, elämyksellisyys, sanoma ja sisältö), myös esityksen kokonaisuuden arviointiin.

Huomioitava on tietysti, että nyt Ahjossa kuultu konsertti ei ole se, jonka Sibelius-Akatemia Helsingissä tulee arvioimaan, mutta ilmeisesti saman materiaalin esittäminen Joensuussa kuitenkin oli kyseessä.

Toinen kysymys, joka automaattisesti herää, on esitarkastus. Kun solisti itse mainosti keksineensä yhden esityksen kappaleista edellisyönä, voisi kysyä: saako Sibelius-Akatemian tohtori-tutkinnossakin vetäistä aivan mitä vaan mieleen tulee edellisyönä ilman minkäänlaista etukäteiskritiikkiä? [**]

Perinteinen tohtorin väitöskirja kun käy läpi kahden eri yliopiston professoritason tutkijan tekemän esitarkastuksen ennen kuin sitä julkisesti puolustetaan väitöksessä. Jos taiteellisuuden varjolla saadaan kuultuun tyyliin tehdä aivan mitä hyvänsä, on tohtorius todella kevyissä kantimissa.

Lisäksi ihmettelen pääsymaksun perimistä Kaasisen konsertista Onhan käsittämätöntä, että akateemiseen tutkintoon [***] pääsemisestä peritään maksu, varsinkin kun sen valmistamista ovat yleishyödylliset säätiöt ja kaupunki runsain määrin tukeneet (SM, Kordelinin säätiö ja Joensuun kaupunki). ANTTI JUVONEN

FT, MO., Harm. soit.op., Musiikin lehtori Joensuun yliopistosta, Helsingin ja Jyväskylän yliopiston dosentti

 

[* IS. 26.6.2013: Jos autenttiseen itkuun kuuluu sävellajin hyppiminen (säveltason heittely), niin miten sen konserttiversioesityksistä tuo tyylipiirre voidaan kieltää?

**Kysymys on pulmallinen, koska improvisoidun musiikin määritelmänsä mukaan sitä ei voida harjoitella lopulliseen muotoon edes edellisyönä. Jos sitä on lopullinen muoto päämääränä harjoiteltu, se ei ole improvisaatio. "Sävellykseksi" tuollainen aika on tietysti minimaalinen. Jos se on lyhyempi, se ei enää ole "sävellys" vaan improvisaatio. Etukäteiskritiikki ei kuulu improvisaatio-käsitteen piiriin lainkaan. Kuitenkin musiikkia tehdään myös improvisoimalla. Improvisoitua musiikkia ei voida sulkea pois musiikki-käsitteen ulkopuolelle. Sillä vain on täysin eri kriteerit arvioitaessa kuin sävelletyllä kiinteytyneellä laululla tms:lla.

*** Artikkelissa oli aikaisemmin sanottu: ...Ahjossa kuultu konsertti ei ole se, jonka Sibelius-Akatemia tulee arvioimaan...]

[26.12.2013: Lehtiartikkeli antaa säälittävän kuvan improvisointiin liittyvästä korkeimmasta musiikinopetuksemme tasosta ja tietämyksestä. On vaikea uskoa, että jotkin kollegiot ovat yhtäpitävästi voineet valita improvisoinnin suhteen täydellisen analfabeetin yhteen yliopistoon musiikin lehtoriksi ja toiseen jopa dosentiksi. Kuka kantaa päävastuun tällaisesta musiikkikulttuurimme alasajosta yliopistollisella tasolla. Eihän tietysti "alasajosta" voida puhua, koska improvisointia ei vielä koskaan ole ymmärretty akateemisessa maailmassamme joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.]

 

1.11.06         - Toissa yönä melkein heräsin kyllä tosi mielenkiintoiseen uneen.
- Näin, että kaaos ja järjestys ovat informaatiotodellisuuden vastapoolit siten, että ne vuorottelevat keskenään säännöllisesti (järjestyksenomaisesti) tai epäsäännöllisesti (kaoottisesti). Siitä huolimatta ne ovat saman todellisuuden kääntöpuolet!

Siksi, että täydellinen järjestys edustaa nollainformaatiota samoin kuin täydellinen kaaoskin. Ja kuitenkin ne ovat erilaisia. Miksi? Molemmat ilmiöt ovat tällöin täysin ennustettavia jatkuvuudessaan. Ne siis tuottavat näkyvää hiljaisuutta. Jollain tavalla järjestys sitten pakkautuu ensimmäiseksi hahmoksi kaaoksen keskelle.

Tai päinvastoin: kaaospiste järjestyksen keskellä on ensimmäinen hahmo – melkein elävältä näyttävä, jos se edustaa vähemmistöä...

On samantekevää, tuleeko poikkeus säännön keskellä esiin kaoottisena vai järjestyksen puvussa, kunhan se vain edustaa vastakohtaa ympäristölleen. Ja jostain ihmeen syystä se taitaa heti samaistua elämän symboliksi. Vai onko se kuollut piste? Ja jos on, niin miksi ensimmäinen havaittu hahmo samaistuisi kuolemaan?

- Ovatko järjestys ja kaaos vain näkökulmia sisältä ulospäin tai ulkoa sisäänpäin, jotain kohdetta kohti. Sisältä katsoen (tietoisen minän näkökulmasta) tietoisuus on järjestystä ja ulkoinen todellisuus enemmän tai vähemmän kaoottista. Milloin ulkoinen puoli samaistuu järjestykseen ja katsojanäkökulma kaoottisuuteen? Silloinko, kun todellisuudessa on havaittu järjestäytynyt osatekijä, objekti, kohde, mysteeri, joka halutaan ratkaista?

 

2007: Ks. "Improvisointi III"

 

Koti » Musiikki » Musiikki- ja taidefilosofia » IMPRO » 1986-06 IMPROVISOINTI JA EPÄJÄRJESTYS II