2011 Digiaika

Digiajasta ikuisuuteen - Kiasman seminaaritila Helsinki 13.12.2011 klo 10.00 - 16.00 

Ilpo Saastamoinen: Kulttuuriperinnön
tallentaminen


7.6.65         - Haluan tallettaa nauhalle katkelmia pappien aamusaarnoista ja asettaa ne joskus uuteen yhteyteen esim. voimakkaiden kovaäänisten kautta tehostettuina.

26.10. 65     - Olen nauhoittanut kaiken kaikkiaan jo viisi vihkoa.

26.10. 65     - En kunnioita enää tiedon keräämistä sen itsensä vuoksi. Sillä on kenties merkitystä yksilölle mutta ei niin paljoa toiselle, jos kerätyt tiedot voidaan osoittaa merkityksettömiksi. Tiedon kerääminen sen itsensä vuoksi on sitä, että katson, montako täplää on ikkunaverhoissani tai montako ruutua seinätapetissani samalla kun 100 000 ihmistä päivittäin kuolee epäsuorasti nälkään.
- Minun pitäisi nauhoittaa muutamia koulutunteja, jotta saisin aineistoa.

4.12.2011    - Lapsena ja nuorena minun aarreaittani olivat mummolan aitan vintillä olevat vanhat sodanaikaiset Signaali-lehdet, koska niissä oli mustavalkoisten kuvien ohella upeita värikuvapiirroksia sodan kauhuista. Sitten siellä oli romuvajoja, paja, jossa oli laatikollinen kiväärinluoteja (joista ilmeisesti saatiin lyijyä tms.) sekä kamarissa suvun valokuva-albumit. Koska ei ollut televisiota ja radiolähetyksistä ei jäänyt mitään tiettävästi talteen (niin kuin ei vaarin viulunsoitostakaan, joita kuulin ensi kerran vasta 1970-luvulla), olivat nuo em. tavarat eräänlaisia aarteita, joiden pariin palasin myöhemmin kerta toisensa jälkeen.

Minulle oli melkoinen shokki, kun kuulin pikku veljeltäni myöhemmin, että muutamana kesänä hän oli kuullut, että  serkkupojat ampuivat sota-ajan savikiekkoja ilmakiväärillä. Pianonkoskettimien näköisellä näppäin-yhdistelmällä varustettu ostettu kantele oli täysin kosteudesta vääntynyt, kun löysin sen muistaakseni tallin vintiltä.

Kouluajoilta muistan, kuinka keräsin rihmarullien päissä olevia tehtaan etikettejä. Yksi niistä jäi minulle erityisesti mieleen, kun näin siinä kuvan, jossa poika seisoi levitetyn mustan sateenvarjon kanssa vastapäätä vihaisena maata kuopivaa sonnia, jolta nousi sieraimista höyryä... Menin heti vaarin suuren sateenvarjon luo, otin sen ja hiivin riihen takana olevalle laitumelle, jossa mummolan sonni oli sidottuna liekaan. Levitin tuon suuren mustan sateenvarjon... Kuului vain vaimea kilahdus, kun härkä kiskaisi liean vaivattomasti maasta ja lähti juoksemaan pitkin laidunta - onneksi minusta poispäin. Enoltani vei melkein tunnin saada tuo vauhkoontunut härkä kiinni ja sitoa se jälleen kiinni. Suureksi ihmetyksekseni minua ei moitittu. Päinvastoin ihmeteltiin sitä, kuinka olin säilynyt hengissä.

- Kansakoulun alaluokilla aloin kerätä tulitikkulaatikoiden etikettejä ja myöhemmin postimerkkejä. Noihin aikoihin oli etikettiyhdistelmiä, jotka yhdessä muodostivat jonkin suurikokoisen kuvan. Piti vain kerätä nuo kaikki osat itselle. Niitä sitten vaihdeltiin kavereiden kanssa koulussa. Keiteleen kirkonkellojen soittaja Paavo Tikkanen oli myynyt kirkonkylän talonsa perheellemme saaden samalla oikeuden asua pikkukamarissa kuolemaansa asti. Häneltä minulla on vieläkin noin 100-vuotias virsikannel. Hänellä oli myös sukulaisia Amerikassa. Yhtenä päivänä hän tuli luokseni ison kirjekuoren kanssa, joka oli täynnä käytettyjen tulitikkujen - niitä litteitä n. 20 pahvitikkua sisältäviä pakkauksia - rasioita.

- Kun äitini kuoli 2000-luvun alussa tyhjensimme mm. ulkorakennuksen vajan. Sieltä Keiteleen kunnalle lahjoitettiin ainakin Pielavesi-Keitele -lehden vuosikerrat muutaman ensimmäisen vuosikymmenen osalta, sillä äitini oli ollut lehden toimittajana perustamisesta lähtien. itselleni säilyi tuosta jäämistöstä mm. aidot, alkuperäiset kuppaussarvet, jotka äitini oli ostanut joltain vanhalta eukolta Keiteleen syrjäkylältä.

- Äidin ensimmäisen kauden kansanperinteen keruun tulokset - vaarini muistiin kirjoitetut lapsuuden muistot tuhoutuivat kuulemma sota aikana jossain Rovaniemen jonkin talon vintillä, josta rotat tai hiiret  olivat käyttäneet kaikki vihkot pesänrakennusaineiksi! Onneksi vaari eli vielä 50-luvun loppupuolelle saakka, joten äitini sai nuo muistiinpanot suurelta osin uudistettua - kirjoittaen niistä myöhemmin kaksi isoisäni lapsuudenkotia ja lapsuusmuistoja käsittelevää kirjaa "Sävel ja sommelo I-II".

- Hänen tiedonkeruuvimmansa johti vielä myöhemmin sekä Keiteleen että Vesannon kuntien omakohtaisten musiikinhistorioiden kirjoittamiseen. Hänen kuolemansa jälkeen siskoni digitalisoi hänen sota-aikana ja sitä ennenkin sodassa kuolleen isäni kanssa käymän kirjeenvaihdon, joka kokonaisuudessaan löytyi hänen koko elämänsä aikana käymän kirjeenvaihdon joukosta suuresta vaneriarkusta ulkoa vaateaitasta.

 

Itse aloin ymmärtää taltioidun musiikin merkityksen joskus 60-luvun alussa (1961-62 - JKKY:n jazzyhtye ja laulukvartetti), jolloin teimme ensimmäiset nauhat Jyväskylässä radiotaltiointien muodossa. Henkilökohtaiset tallenteet tuntuivat silloin aarteilta, jollaisia ne ovat henkilökohtaisesti vielä nytkin.

- Olen myöhemmin verrannut taltiointien merkitystä valaiden paritteluaikojen lauluihin. Niissä tilanteissa lauletaan aluksi edellisen vuoden soidinmenoissa käytetty musiikki ennen kuin siirrytään nykypäivän uusiin melodioihin. Täsmälleen samalla tavalla kuin vielä 50-luvulla ainakin tehtiin tansseissa. Paikasta riippuen aloitettiin ilta joko valssilla tai kai joskus tangollakin, jotta saadaan ihmiset tulemaan lattialle. Toisissa paikoissa taas asiaan kuului soittaa pari jazzahtavaa melodiaa tunnelman lämmittämiseksi, jolloin kukaan ei vielä tanssinut.

Jos en ole ollut mukana noissa edellisen vuoden valaiden kokoontumisissa, niin kuinka voisin tietää, mitä siellä silloin laulettiin? Kuinka traditio siirtyisi minulle? Ainoa oikea tapa valailla on olla noissa parittelumenoissa mukana äidin matkassa jo lapsukaisiästä lähtien, jotta opin kuulemaan nuo melodiat ja jotta osaan toistaa niitä itse myöhemmin asiaan kuuluvasti.

-  Tämä koko prosessi on elämälle niin tärkeä, että ihmiskunta on kehittänyt erilaisia tallennusmuotoja soidinmenomusiikille, jotta sitä voi opetella mitä erilaisemmissa olosuhteissa. Näin minä sain vaarini - kansanpelimannin - nuotinnetun materiaalin SKS:stä Ahti Sonnisen nuotinnoksina, Ala-Könnin tallentaman materiaalin kelanauhan muodossa, josta sittemmin nuotinsin kaiken - joukossa joitakin toisintoja Sonnisen nuotinnoksista. Myöhemmin Kaustinen julkaisi mini-LP:n tuosta radiomateriaalista. Näin "Iltamien aloistusmarssi" vähitellen löysi tiensä Paronin Nunnu-sarjaan, "Kiljanderin polska" ja "Huuhkajan lemmikki" omalle Joutsenen juju -soolo-LP:lleni sekä kuusiosaisen Franseesin ensimmäinen osa Piirpauke Live in Europe -kaksois-LP:lle. Siinä välissä koko tuo materiaali oli jo esitetty Kajaanin Big Bandin pikkuyhtyeen toimesta sovittamanani "Optatus-sarjana" konserteissa ympäri Suomea Kaustista myöten.

Omasta nauhoitustyöstäni kulmakivinä ovat tietysti olleet välineet, jotka alkuaikoina olivat melko alkeellisia. Ensimmäiset  trikkiäänitykset kitaralla tein Viitasaarella neliura-Philips-kelanauhurilla vuosina 63-66, jolloin myös jo nauhoitin bändikeikkoja, laulukvartettia sekä vuonna -66 kolme paikallisen kanttorin kanssa pitämäämme kirkkokonserttia, joissa soitin sähkökitaralla klassillista musiikkia (ensimmäiset tallennetut g/p -versiot 10.12.1964). Nuo nauhoitukset huipentuivat kotona tehtyihin nauhakokeiluihin (~ 15 kpl), joissa luin omia runotekstejäni ja improvisoin päälle 1-2 kitaraäänitystä.

1) Vasta 1.3.1965 löydän luettelostani ensimmäisen radiosta äänitetyn kotimaisin voimin soitetun jazzkappaleen, Heikki Sarmannon "Nita" (Nauha VI / Ura 2) ja heti perään

2) 5.3.1965 R. Bäckman all stars -yhtyeen "Mile manerisms" (VI/4) sekä H. Sarmannon "Blues" ja "I like the way she works" sekä Christian Schwindtin "Kolme tuntematonta".

3A) 5.2.65 -  Kaj Backlund big band, Ossi Malinen ja Olavi Lehtola (VII/1).

3B) 14.2.65 Carolan ja Erkki Valasteen esittämät The girl from Ipanema, Cicago (VII/2)?

4A) 19.2.65 Seija Lampila (VII/4) (Fly me to the moon, Every time we say goodbye)

4B) 4.3.65 George Russell sextet (VII/3)

5) 10.3.65 ovat Donner (säv.) ja Schwindt esittävät "Karibaldi" (VIII/1).

6) 16.3.65 on ollut oikea jazzin ilotulitusohjelma (VIII/2):
    Kimmo Terämaa, Donner-Schwindt, Arja Wikman, Eino Vatanen ja Attila Garay

7) 24.5. Attila Garay on myös esittänyt sävellyksen "Prag 1964" (IX/2).

8) Seuraava päiväys on 2.4.65 (Hannu Saxelin, C. Schwindt, H. Sarmanto) (IX/4)

9) 4.5.1965 A. Stenberg - A. Siltala: "Some of these days" sekä E. Lindström: "Pakaste" (X/1)

10A) Jaakko Fuhrman "All of me" -päiväys on 26.4.65 (X/3).

10B) Mauno Maunola: What's this thing... (X/3)

11A) Christian Schwindt + Ulf Andersonin päiväys on syyskuulta (13.9. 65?) (X/4).

11B) Suomen harmonikkayhdistyksen yhtye, Lasse Pihlajamaa etc. 22.9.65 (?) (XI/1)

12) C. Schwindt: Quasimodo ja H. Laurila: Concertimento 22.10.65 (XI/1)

13) Esa Pethman: Stella by starlight on päivätty 7.3. (-66?). (XI/3)

14) Juhani Vilkin "Generator" ja "Frustrator" 29.9.65 (XI/2).

15) Radion tanssiorkesteri ja Heikki Rosendahl esittävät "I remember Clifford" ja "Jumpin at the woodside" -kappaleet 19.10.65 (XI/2).

16) Paul Norrback: Varisevat lehdet 1.10.65 (XI/4)

17A) Iiris Rautio: Summertime 28.10.65 (XI/4), Teuvo Siikasaari: When the nightingale sang...
         ja Ossi Aalto: Moonlight serenade, Stompin at the Savoy (XI/4),

17B) E. Pethman/H. Laurila: Herra Petteri (XII/1).

- Kotimainen tuotanto alkaa vähitellen harventua.

18) 27.1.66. NL-jazzia: Green dolphin street (XII/1)

19) 22.12.1965 Herbert Katz: Bluesia kitaralla (XII/3)

20) Vielä löytyy 30.10.67, soittajana C. Schwindt (XIII/3),
mutta sen jälkeen alkaa jo oma Helsingin-aikani omine nauhoituksineen.

21)    10.12.1966 George Russell: Kolme biisiä (XIV/3)*
*Materiaali on kopioitu Pop/jazzarkistoon 2010-luvun alussa.

- Jossain vaiheessa olin hankkinut neliraita-Tandberg -kelanauhurin, mutta sitten tulivatkin jo ensimmäiset äänittävät kasettisoittimet. Omani oli BASF sisäänrakennetulla mikrofonilla, jolla teinkin n. 15 tuntia (10 x 90 min.) nauhoituksia Kuubassa 1973. (Myöhemmin tuli Uherin stereonauhuri sekä lopuksi Sonyn kasettinauhurit ja DAT-nauhuri. Kelanauhuri muuttui Tandbergista Revoxiksi)

Jo ennen tuota matkaa olin käynyt 70-luvun alussa jo Leningradissa ja saanut kipinän ruveta keräämään kansanmusiikkimateriaalia globaalisesti. Pohja tälle kaikelle löytyy jo varhaisista muistiinpanoistani:

5.7.1963      - Tehosteena kuoromusiikissa voitaisiin äänen sijoittamista käyttää pelkästään johonkin pään onteloista. Kaikista meidän lisäksi olevista kulttuureista löydetään paljon enemmän laulutekniikan muotoja kuin se normaali laulutekniikka, mitä meillä käytetään... Armstrong, bantu-neekerit, Andalusian mustalaiset, kiinalainen, arabialainen musiikki, gospel-song...
[muistiinpano Jyväskylän kesässä]

[4.11.2011 - huom: Edellä oleva muistiinpanoni on ensimmäinen päiväkirjoistani löytynyt viittaus maailmanmusiikki-kiinnostukseeni.]

1986  - Aloitettu 5000 saksankielisen sivun lukeminen ugrirunoudesta Karhunpeijaisten sävellystyötä varten.

2011 mennessä minulle on kertynyt ~ 4800 sivua koneella kirjoitettuna/digitalisoituna päiväkirjoja. (Sekä yli 50 esitelmää, artikkelia yms.)

- 2000-luvun vaihde: Kainuun 4-5 tammukkapuron kuvanauhoitukset

- Valokuvamateriaali: Kansiot, expeditiot, Velho-trilogian taltiointi 1993-2002.

- On samantekevää, mitä kerätään. Merkitystä on sillä, onko aineisto sellaista, että myöhemmät sukupolvet voivat ammentaa siitä jotain merkittävää tietoa itselleen. Olen määritellyt tuon asenteen selkeästi Kansat soittavat -kirjaa ja Koulu-TV:n käsikirjoitusta 1986 luodessani sekä 1987 Joensuun Kaikukeihäs -spektaakkelia työstäessäni.

Äänite, taltiointi on kuin kalansyötti, joka heitetään veteen meidän jälkeemme tuleville, niille, jotka tajuavat, että yksinkertaiselta vaikuttava sanoma on vain valepuku, naamio jolla todellisuus peittyy totuutta etsivälle. Sillä yksinkertaisuus ja monimutkaisuus ovat vain käsitteitä, jotka kuvaavat MEITÄ ITSEÄMME, eivät sitä musiikkia, jota ne esittävät.

Silloin kun tajuamme, ettemme tiedä yksinkertaisuudesta, monimutkaisuudesta, arvokkuudesta tai arvottomuudesta mitään muuta kuin oman subjektiivisen mielemme varovasti raottaman sisällön, alamme lähestyä päämäärää, jota varten elämme:

Ei ole arvokasta/arvotonta musiikkia, ei ole mitään, minkä itseisarvo olisi sellainen, että se tulisi ehdottomasti säilyttää, koska salaisuudet ovat nähtävillä KAIKESSA mistä sitä osataan etsiä. Kaikki mitä näemme edessämme on samalla lailla arvokasta. MEIDÄN TEHTÄVÄMME ELÄMÄSSÄ IHMISINÄ ON VAIN OPPIA NÄKEMÄÄN. Tärkeä ei ole kaukana menneisyyden nauhoituksissa. Tärkeä on täällä - juuri nyt, kunhan vain opimme näkemään sen (rap-musiikki / hääitkut tai runolaulut). Mutta oppiaksemme ymmärtämään lähellä olevan taiteen arvon, on meidän ilmeisesti mentävä kauemmas hakemaan tuota kadonnutta viisautta. Se on löytynyt lopulta, kun näemme tievarressa kyltin: Kylä routa porsaan kotiin ajaa.

Vielä parempi esimerkki on maaseutuerämaan metsäautotie, joka loppuu kääntöpaikan lenkkiin, jossa auto juuri ja juuri mahtuu kääntymään. Sen sanoma on: Tämä on tällainen tie. Tällaisia me kaikki muutkin metsäautotiet olemme. Umpikuja on näennäinen, koska se näyttää myös yksiselitteisen paluutien kotiin. Sellainen löytyy vain umpikujan päästä. Roomasta on sen sijaan yhtä monta poistumistietä kuin on sisääntuloväyliäkin. Ja kaikki ne johtavat eri paikkoihin.

 

16.6.1986

Yö on pimeä

ja shamaani katsoo silmiin

valoisassa yössä

ja antaa minulle tehtävän

vaikkei näekään

kuka minä olen.

_____

Eivät nuo elämäni tapahtumat ole merkittäviä.

Merkittävää on se,

että olimme etsineet toisiamme.

He tiesivät,

että joku tulee joskus - ja tajuaa.

Siksi he luovuttivat kuolevat kulttuurinsa nauhoille ja lieriöille,

alensivat itsensä laulamaan niille,

jotka eivät mitään vielä ymmärtäneet -

tietäen, että jonain päivänä

tuo viesti kohtaa jonkun, joka tajuaa.

 

Heidän tehtävänsä

- vanhoina metsästäjäkansoina -

oli vain virittää (laulun) pyydys,

laskea verkot syviin vesiin.

Tietäen, että joskus se sittenkin tapahtuu.

 

Kaiken varalta he panivat 

kuolleet esi-isänsäkin samoille asioille -

levittämään sanaa,

joka soi.

 

Ja täällä minä olen yksin valoisassa yössä

ja kuuntelen heidän hiljaista kieltään.

ja minä seuraan heitä kaikkialle

- kuin henki jota he eivät näe,

mutta tietävät sen olevan siellä jossain,

missä minä olen nyt.

 

Ja me kaikki tiedämme

näkemättä mitään.

Siinä on pimeän yön

valkeuden salaisuus.

 

Kun toinen näkee

ja toinen kuulee,

on hyvä kulkea yhdessä

ikuisesti.

 

(12.6.2011: Vrt. sekä vuoden 1987 Kaikukeihään saatesanani sekä vuoden 1986 'Kansat soittavat' käsikirjoitukseni.)

 

KAIKUKEIHÄS ~ 20.08.1987

Kaikukeihään tapahtumat eivät noudata historiallista "totuutta" kuin viitteellisesti ja ne ulottuvat kivikaudelta rautakaudelle asti. Musiikin lähtökohtana on ollut erityisesti vanhimmat ostjakkien ja vogulien shamanistisen musiikin muodot, joitten heijastumia on jäljellä vielä niin karjalaisten itkuissa, kolttien leuddissa kuin saamelaisten joiuissa. Yhtenäisenä piirteenä näillä on sekatahtiset rytmikuviot.

"Kun ensin kuulin heijän laulavan, niin se kuuli minusta ikään kuin tuuli oisi syvämmoassa vanhoja honkia puistellut, jotta antoivat ainian sitä yhtä ja samoa narkuttamista. Meärättyjä tahi täyvellisiä eäniä ei paljo selitetäk missään, vaan yhtä naukumista tahi räkyttämistä, joka yksi-eänellisuutensa kautta kuuluu kyllä rumasti ... Vaan kuin usseemmin heitä kuultiin... niin oli heissä kuitenkin jotakuta järestystä... se sillä kuvaili sen ra'an ja alastomain luonnon, jossa elivät, ja anto meillen ikään kuin ymmärrystä siitä harjottamattomasta ihmisen eänestä, joka ei ouk vielä koroittanut htesek oikeeksi lauluksi..."
(K.A. Gottlund)

Kauan olemme kiertäneet toisiamme.

Kauan olemme etsineet toisiamme

monimutkaisia kiertoteitä.

He tiesivät, että joku tulee kerran ja tajuaa...

Siksi he luovuttivat kuolevat alistetut kulttuurinsa

tutkijoiden lieriöille ja nauhoille,

suostuivat laulamaan muinaisia loitsujaan niille,

jotka eivät vielä silloin mitään ymmärtäneet

tietäen kuitenkin,

että jonakin päivänä

viesti kohtaa jonkun

joka tajuaa...

 

Vanhoina metsästäjäkansoina

heidän tehtävänsä oli vain virittää laulun pyydys,

laskea epäsäännöllisin tahtilajien repalaiset verkot

syviin vesiin

ja odottaa kärsivällisesti

tietäen, että joskus se vihdoin tapahtuu;

tajuaminen, oivaltaminen.

 

Ja täällä me olemme -

kuuntelemassa menneisyyden

hiljaista kieltä,

joka alkaa varovasti luoda valaistusta

oman tietämättömyytemme kaamokseen.

Monille heistä

olimme silloin vielä näkymättömiä henkiä.

Seidan takana, totemin sisässä.

Harvat heistä näkivät jumaltensa asuinsijaa,

meidän maailmaamme,

sitä missä nyt elämme.

He puolestaan

ovat meiltä jo melkein näkymättömissä,

koska emme kuulleet heidän rukouksiaan.

 

Onko jo aika katsoa uhrikiven sisälle,

oppia näkemään toisemme sitä kautta.

Kun toinen näkee ja toinen kuulee,

on hyvä kulkea yhdessä ja ratkaista

pimeän yön valkeuden salaisuus.

ILPO SAASTAMOINEN

 

 

Muuta materiaalia:

1966  Kolme(!) kirkkokonserttia (el.g. + urut) Viitasaarella 9.8., 16.8. ja 30.8.66

         - säest. Viitasaaren silloinen kanttori Alvar Kaihilahti

1973  29.7.-5.8.Berliinin (DDR) nuorisofestivaalit

         ’Internationale Feste der Lieder, Tänze und Volksbräuche’ - etnomusiikin nauhoituksia 9h

         Kuuba: Suomen 1. kulttuurivaltuuskunta joulukuussa n.12h C-kasetteja

10/79 Armenia - Op.ministeriön kohdeapuraha  (Kalevi Immonen - Saastamoinen) 4000 mk

         Taka-Kaukasian kansanmusiikkifestivaalit - Jerevan (Wagif Mustafa-Zade, A. Harutunian)

         - Radio Armenian kansanmusiikkiosasto

17.-24.2.1980.      Piirpauke.  Intia, Bombay (Jazz Yatra)

8/1982.       Piirpauke.  Turkissa (Izmir, Kuçadaci, Bodrum) ~ etnoäänityksiä

3/1983        Georgia  - tutustuminen Tbilisin radion ja TV:n kansanmusiikkituotantoon 

1984           Los Ustads (maailmanmusiikkia, joikua) Nylund - Nekljudow - IS

                - Amsterdam I (Unescon Composer’s workshop - etnomusiikin ja taidemusiikin välisistä         kysymyksistä 22.-29.10. - esitelmä 26.10.)

1985  Pohjantahti; kons.kiertueet: n. 70 konserttia vuoden aikana 21.2. - 30.11

        + (Espanja/EBU, Puola 1986, Ruotsi, Norja, Ranska, Viro, Hakassia 1989, Ruotsi,
        Nicaragua, Färsaaret 1990, Ranska 1991) (kasetteja)

8.11. Kansat soittavat (Tammi, Helsinki 145 s.) - julkistamistilaisuus       
         - 140 transkriptiota sisältäen 18 joikunuotinnosta (N-A Valkeapään kok.)    

1986  Yrjö v. Grönhagenin 1936- Karjala-äänitteiden jäljitys yhdessä Ilpo Saunion kanssa 1-2/86
         - Saunion tekemä haastattelunauha v:lta? + löydetyt levyt

         15.-22.3 Okay Temizin yhtye (Lennart Åberg (SH???), Pekka Nylund)
         - I kiertue Suomessa (11 konserttia, radio- ja TV)

1988  5.8. Karhunpeijaiset -kantaesitys (sekak.+ soitinyhtye; 3h); Pielavesi,

1/89          Kuuba Kenttä-äänitystyötä (yuka-musiikki);
         - Casa de las Americas -etnoäänitekopiot

6.-10.7.89  Tallinna Baltica-89 –kansantanssifestivaalit
         (C-kasetteja konserteista 5 x 60' – mm. komit, marit, mordval. ja udmurtit);

         - 10/1989 Pohjantahti; kons.kiertue Hakassiassa Abakanissa
            etnojazzfestivaaleilla - etnoäänityksiä

9.12. Esitelmä kalevalaisesta melodiikasta globaalisti tarkasteltuna
         KMKL:n seminaari Helsingissä (EtnoSoi -päivien yhteydessä)

1990 11.-28.2. Pohjantahti Nicaraguassa (PAND), (kenttä-äänityksiä)

26.-31.3. Okay Temizin kiertue  (Hasan Girnataci cl., P. Nylund, elg., IS, elb.)

22.-30.4. Dushanbe (Tadzikistan) etnomusikologikongressi

2.-8.5. Pohjantahti Färsaarilla (konsertti 3.5. Pohjola-talossa)

1991           18.3. Keiteleen oudompi nuottikirja, Tampereen yliopisto 1990,

         5.-9.7. Pohjantahti Ranskassa Nantes’in etnofestivaaleilla
                  - muusikkoäänityksiä, konsertteja yms.

         27.7.-10.8. Udehet (Krasnyi Yar – Habarovsk/Vladivostok -välillä) -         
         Heno Sarv, Yuri Sheikin - shamaani- ym. lauluäänitteitä
         - Novosibirskin Glinka-konservatorion kansanm.osasto

1992           Hanti-expeditio yhdessä Jarkko Niemen kanssa
         Russkinskie 5.-6.3.92, Ugut 10.3.92 - yht. 68 numeroa,
         joista jotkut puuttuvat JN:n DAT-nauhoilta.

2000-luku    - Kolme matkaa Aunuksen Karjalaan Kari Hakalan kanssa.

 

 

 

 

 

 

 

Karjalan heimo 11-12, v.2004 ss. 156-157

"Uusia itkijälöytöjä Aunuksessa" (katkelma)

Ilpo Saastamoinen:

 

Aunuksen itkujen tallennusmatka II 28.10. - 02.11. 2004

 

Kolmesta etukäteen tiedossa olleesta itkijästä oli lauluvoimissaan vain yksi, Anna Feodorovna Semukova, mutta syksyn aikana oli löytynyt kolme  uutta itkijää, joiden esityksiä onnistuttiin nauhoittamaan edellä olevan luettelon mukaisesti. Käytän tällä kertaa tarkoituksella sanaa ’onnistuminen’, sillä kuvataltiointiin varatuista neljästä laitteesta petti kolme ja äänityksen osalta jäätiin kolmen sijasta yhden laitteen varaan.

Osasyynä oli syyskostean saapumisillan jälkeisen yön seitsemän asteen pakkanen, joka aamuvarhaisella sekoitti kosteaan sisälämpöön tuotujen laitteiden toiminnan ja sai kaukaiset matkalaiset unohtamaan joitakin varmuustoimenpiteitä - huolimatta kymmenien vuosien rutiineista tällä kulttuurin saralla. Tähän verrattuna olivat lähipäivinä mikrofonijohtoon sotkeutuva kissa ja päälle unohtuva kännykkä vain pikku haittoja.

Ensimmäiseen aamuun liittyy myös se, että äänitettävä itkijä ei halunnut tulla kuvatuksi arkiasussaan, mutta intoa täynnä tuli kuitenkin ryhdyttyä kaiken varalta testaamaan jääkylmää filmikameraa, joka lopetti kokonaan toimintansa. Toisella vierailulla tarvittava juhlavaatetus oli puettu ylle, mutta kuvia ei ole olemassa... Ehkä saadaan korjatuksi joskus myöhemmin. Oppia ikä kaikki. Mieleen tulivat väistämättä Fritz Bosen ja Yrjö Grönhagenin kesällä 1936 Karjalasta äänittämät mutta sittemmin kadonneet savikiekot (Berliinin yliopisto LA 1507-15), joita on turhaan etsitty kaikkialta.*

* Pari savikiekkoa kyllä sittemmin on löytynyt Väisäsen jäämistöstä, mutta useita levyjä on vielä kateissa - ehkä jossain Moskovassa... Grönhagenin matkakuvauksesta löytyy myös yksi mielenkiintoinen yksityiskohta, kun eräs "tietäjä" neuvoessaan matkalaisille metsätien heidän seuraavaan määränpäähänsä neuvoi heidät - ilmeisesti tarkoituksella - aivan väärään suuntaan!

 

> Musiikin suunta 1/93 - Ilpo Saastamoinen: ’Kirjoituksia kenttätyöstä’ ss. 78-82