1973 Kevyt musiikki ja työväestö

Ilpo Saastamoinen: "Kevyt musiikki" ja työväestö"
Työväenmusiikkiseminaari Turussa 3.11.1973?

Johdanto
Sitaatteja H. P. Hoffmannin kirjasta  ABC der Tanzmusik, Verlag Neue Musik Berlin DDR, 1971:

- II kansantaidekonferenssi 1968, Cottbus DDR, kulttuuriministeri Klaus Gysi: "Jokainen laulu, jokainen iskelmä, jokainen tanssi, joka ilmaisee edistyksellistä, optimistista, sosialistista niiden ihmisten elämäntuntoa, jotka ovat saavuttaneet uuden asteen luonnon ja tekniikan, yhteiskuntansa ja siten itsensä hallitsemisessa, merkitsee meille uutta voittoa."

- SED:n V puoluepäivät 1958: Walter Ulbricht kiinnitti huomiota taiteen tuomiseen kansalle ja työväenluokalle.

- SED:n VI puoluepäivät 1963: Kohdistettiin pyyntö taiteilijoille omistautua enemmän viihdetaiteelle: "Sosialistinen kehitys vaatii myös ihmisen yksinkertaisten viihtymisen tarpeiden tyydyttämistä.
Luokaa lauluja nuorisolle, luokaa lauluja kansalle, astukaa runoinenne kulttuuritaloihin..."

- SED:n VII puoluepäivät 1967: Koska on tosiasia, että kasvava vapaa-aika käytetään suurelta osalta virkistymiseen ja rentoutumiseen, omaa viihde moni-puolisine taiteellisine metodeineen ja muotoineen
yhä voimistuvaa merkitystä... On kysymys johtavan aseman saavuttamisesta sellaisilla alueilla kuten tanssi ja iskelmä-laulu, joilla alueilla on päivittäin satojatuhansia, jopa miljoonia ihmisiä. 
Musiikkipolitiikassa tulee kiinnittää huomiota mm. seur. seikkoihin
         - ideologia - tietoisuuden laajentaminen
         - etiikka - persoonallisuuden kehittäminen
         - estetiikka - makukasvatus

Mitä on työväenmusiikki?
Se ei ole pelkästään sitä, mitä olemme tottuneet sanomaan työväenmusiikiksi, so. työväestölle yhteistä musiikkia. Työväenmusiikki sisältää kaikki erilaiset musiikki-kulttuurit ja kaikki musiikinharrastamisen tasot, joiden kanssa työväenliikkeen piirissä olevat ihmiset eri puolilla maailmaa, eri aikakausina, eri sivistystasoilla ovat tekemisissä kehittääkseen yhteiskuntaa maailmankatsomuksensa mukaisesti.

Jos kokoomukselainen laulaa työväenlaulua tiedostamatta sen tekstisisältöä - onko tämä työväenmusiikkia? Jos jazzin soittaja on kommunisti - soittaako hän silloin työväenmusiikkia? Kysymys on siitä, olemmeko henkilö-kohtaisesti luoneet synteesin maailmankatsomuksen ja musiikin välille siten, että ne eivät ole enää erillisiä, keskenään ristiriidassa olevia asioita. Jokaisen on ajattelemisen, keskustelemisen, kuuntelemisen ja lukemisen avulla tutkittava, ovatko musiikki ja maailma hänelle kaksi erillistä asiaa, olipa hän sitten sinfoniaorkesterin jäsen Leningradissa, kansan-musiikin soittaja Chilessä, keikkasoittaja Turussa tai ravintolamuusikko Jyväskylässä.

On myös muistettava, että työväestössä joku käyttää vapaa-aikansa pelkästään kirjallisuuteen, joku seurusteluun, urheiluun ja joku musiikkiin. Epätodennäköistä on, että he kaikki kuuntelisivat samaa musiikkia.

Kaikille on luotava sosiaaliset edellytykset musiikin harrastamiseen so. maailman rauha, kansainvälinen hyvinvointi, vapaa-aika, koulutus jne. ja sen ohella kehittää musiikintarjontaa yhtä hyvin metsätyömiehille, baariapulaisille, kuvanveistäjille ja poliitikoille kuin musiikkikriitikoillekin. Samalla on autettava ihmisiä tiedostamaan musiikin ja todellisuuden väliset suhteet kritisoimalla taiteen maailmasta vieroittamis-yrityksiä, analysoimalla laulutekstien ideologiaa sekä pyrkimyksiä säilyttää käsitys musiikin arvojärjestelmistä. Tämä merkitsee siirtymistä yksipuolisesta rajatusta taidepolitiikasta kulttuuripolitiikkaan, joka pyrkii kehittämään musiikkia totaalisesti harrastajien vastaanottokyvystä käsin - vastakohtana absoluuttisten arvojen hierarkialle, joka huomioi vain musiikin spesialistit ja yrittää unohtaa musiikin takapihaksi nimittämänsä alueen. Sieltä ehkä löytyvät kokonaan toiset arvo-järjestelmät - ehkä minun, ehkä muidenkin elämän suurimmat ja syvimmät musiikilliset kokemukset, jotka meille ovat absoluuttisesti parasta musiikkia, kunnes löydämme vielä parempaa.

Minun musiikilliset kokemukseni voivat olla komplisoidummat kuin esim. jonkun sävelkorvattoman ihmisen, mutta en koskaan voi verrata sitä, onko kokemusteni merkitys minulle ollut ehdottomasti suurempi ja räjäyttävämpi kuin sävelkorvattoman kokemusten merkitys hänen tajutessaan oppineensa elämänsä ensimmäisen melodian. Jos minä en hyväksy hänen musiikkiaan, ei häntä ehkä kiinnosta tuntea minunkaan musiikkiani, vaan hän luo oman alakulttuurinsa. Maassamme elää eritasoisten nuottikorvattomien, rytmitajuttomien, melodiasokeiden ja sointukuurojen järjestäytymätön yhteiskunta, joka maksaa vuosittain 100 milj. markkaa tanssilipputuloja, josta valtio saa huviverona 25 milj. markkaa.

On lähdettävä siitä tosiseikasta, että muiden musiikkikulttuurien vakiintuneet harrastajat eivät enää pysty uudistumaan eivätkä näin ollen "ymmärtämään" pop/jazzmusiikin välittämää informaatiota relevantilla tavalla. On lähdettävä siitä tosiseikasta, että pop/jazzin vakiintuneet harrastajat eivät enää pysty ymmärtämään iskelmä-, tanssi- ja viihdemusiikkia, koska he ovat vieraantuneet em. musiikkikulttuurien ilmaisutavoista.

Tässä ei ole mitään hämmästyttävää, koska voimme omaksua täydellisesti vain yhden musiikkikulttuurin - oman henkilökohtaisen musiikkikulttuurimme, joka sisältää syvällisiä suhtautumistapoja siellä ja pinnallisia suhtautumistapoja täällä.

Mikä valtava universumi sijoittuukaan jonkun Arto Noraksen vasemman käden vibraton ja oikean käden jousitekniikan välille. Yhtä suuret lienevät erot jonkun työväenlaulun kahden eri teksti- tai melodiaversion välillä. Näitä eroja puolestaan vähättelee kanttori, jolle virret 102 ja 103 ovat kaksi eri maailmaa. Näiden asioiden spesialisti - täydellisin ymmärtäjä - on vain soittaja tai säveltäjä itse. Muiden ihmisten suhtautuminen on vain suurempaa ja pienempää väärinymmärtämistä. Samoin lienee laita myös ns. huonojen soittajien
ja säveltäjien kohdalla.

Vaikeus on siinä, että absoluuttisten arvojen maailmaan kaavoittuneiden ihmisten mielestä pitkällinen perehtyminen yhteen musiikkikulttuuriin, sen tiedonvälitys-normiston sääntöihin ja historiaan antaa (harha)kuvan tuntijalleen ehdottomasta pätevyydestä arvostella "oikein" perustein mitä tahansa ympäristöstään irrotettua musiikkia omin subjektiivisin termein, omasta subjektiivisesta musiikinhistoriasta käsin. Tämä on tyypillistä aritmeettiselle, hierarkkiselle maailmankuvalle, joka ei hyväksy sen logiikkaan soveltumatonta moniarvoista "makuasia" -käsitettä, mutta joutuu tunnustamaan sen olemassaolon.

Kysymys kuuluu: Onko myös meidän maailmankuvamme sellainen? Jos on, niin ymmärrämme, miten loogista ja luonnollista taidepolitiikan piirissä on rajoittua huomioimaan vain ns. taiteellisia ilmiöitä tai niiden puuttumista so. keskimääräistä paremmin musiikkiin perehtyneitten ihmisten ongelmia sen sijaan, että huomioitaisiin myös musiikkiin "pinnallisesti" suhtautuvien kansalaisten musiikkikulttuurin-nälkä, jota nykyisin ei täytetä pelkällä "taiteella". Tämän hetken tilanne osoittaa, kuinka pinnalliset käsitykset kulttuurista monella päättävällä "syvällisen" kulttuurin harrastajalla kulttuurityöstä on.

Kulttuurityön tulee olla totaalista. Sen tulee tavoittaa jokainen yhdistyksiin kuulumatonkin kansalainen tavalla tai toisella. Tämä päämäärä saavutetaan tarkkailemalla myös sitä, mitä ihmiset todella vastaanottavat eikä pelkästään sitä, mitä heille tarjotaan.

Onko valtion musiikkipolitiikka ollut totaalista? Olemme saaneet kaksi paikkaa yhdestätoista valtion säveltaide-toimikunnassa, Konsta Jylhän ja Olavi Virran taiteilijaeläkkeet sekä rahaa tonnin sinne toisen tänne, muutamia valtion taiteilija-apurahoja lukuun ottamatta. Olemme saaneet kokea ravintolamuusikkojen työttömyyden, ohjelmatoimistojen ja musiikkiteollisuuden kaupallisen diktatuurin, pop-, jazz-, viihde- ja tanssimusiikkikoulutuksen sekä työehtosopimusten puutteen sekä olemattoman sosiaali- ja oikeusturvan niille ihmisille, jotka viime kädessä tekevät tämän takapihan musiikin.

Vaikka parannuksia on tapahtunut valtion taidepolitiikassa tarvittaisiin kuitenkin täydellistä uudelleenarviointia (joka ottaisi huomioon myös työväen musiikki-kulttuurin kaikessa monipuolisuudessaan, jolloin parantamis-pyrkimyksetkin lähtisivät liikkeelle kaikilla kehitys- ja harrastustasoilla.).

Tässä tarvitaan sekä muusikkojen että kuluttajien ja harrastajien yhteistyötä, joka onkin jo alkamassa: Musiikillisten yhtenevyyksien ohella on tapahtunut kehitystä siinä, että muusikot ovat alkaneet
lähestyä yhteiskuntaa ja tiedostaa asemansa työntekijöinä enemmän kuin todellisuudesta vieraantuneina taiteilijoina. Laiva-, ravintola- ja popmuusikot liittyivät vuonna 1970 SAK:n liittoihin,  joihin kuuluvat samoissa työympäristöissä olevat eri ammattialojen edustajat. Tämä on ollut erittäin merkittävä alku yhteistyölle ammattijärjestötasolla, jossa keskustellaan kokonaan muista kysymyksistä kuin mitä naistenlehdet ja osa musiikkilehtiä antavat muusikon elämästä ymmärtää. Suomen Muusikkojen Liitossa, joka 1950-luvulla suoritti pikakäynnin SAK:ssa, pidetään parasta aikaa jäsenäänestystä siitä, pyrkiikö liitto lähitulevaisuudessa SAK:hon huomattuaan eristäytymispolitiikkansa heikkoudet.

Olemme lähteneet vaatimaan olemassaolon oikeutta ja huomiota yhteiskunnalta kevyelle musiikille musiikkidemokratian nimissä. Olennaista on, ettei muusikkojen (eikä työväenmusiikin harrastajien) tule hävetä harrastamiensa musiikinlajien tasoa ja arvoa, vaikka tätä alemmuuskompleksia onkin heihin yritetty istuttaa mm. kouluopetuksessa. Kun olemme tehneet itsellemme selväksi sen, ettei toisen musiikkikulttuurin edustaja pysty olemaan spesialisti meidän harrastamallamme musiikin sektorilla, olemme oikeutettuja vaatimaan osallistumista päätöksentekoon, jotta kaikki musiikin muodot ja tasot tulisivat kehitetyiksi.

Sinfoniaorkesterinsa, oopperansa ja kuorolaulunsa yhteiskunta on jo huomioinut. Nyt on aika huomioida myös tanssiyleisö ja tanssimuusikot, niin iskelmien kuin kantaa ottavien laulujen laulajat, kansanpelimannit sekä popin ja jazzin renkuttajat, sekä pohtia sitä, miten näitä musiikin takapihoja kehitetään. Näillä alueilla mitataan kansan todellinen musiikkikulttuuri esteettisesti, eettisesti ja ideologisesti.

Ilpo Saastamoinen

LISÄYS 1.3.2013:

10.-11.3.84         Keitele I Unohtuneet Musiikkikulttuurit -seminaari > 
15.3.84         Iisalmen Sanomat - Pertti Malinen:

"Saunio musiikkiperinteestämme: Suomalainen suosioon"
(Työväenmusiikki-instituutin johtaja Ilpo S a u n i o Keiteleellä.)
...Työväenmusiikki kansanmusiikkia
Työväenmusiikilla on monta ulottuvuutta. Vanhin osa siitä on ehdottomasti kansan-musiikkia.