1976 Kevyen musiikin orkesterikysymyksiä
17.-19.5. 76 Norrköping, Sverige & Köln, Saksan Liittotasavalta
(Kajaanin k.lautakunnan papereissa: "Stuttgart") > IS & Altti Lammi (Pori):
"Kevyen musiikin orkesterikysymyksiä Saksan liittotasavallassa"
(Teksti lienee muistaakseni etupäässä A. Lammin litteroima. Kysymys on orkesterikomitean Porin ja Kajaan big bandeja koskevan mietinnön jatkoselvittelystä.)
"Kevyen musiikin orkesterikysymyksiä Saksan liittotasavallassa"
(Referatti Kölnissä suoritetuista haastatteluista) 1976
Altti Lammi ja Ilpo Saastamoinen (Matka-apuraha myönnetty 22.3.76)
- Norrköpingin haastatteluista Ruotsista ei ole mitään dokumenttia.
Länsi-Saksassa on yhdeksän valtion omistamaa radioasemaa. Niillä on omat orkesterit, ja useimmilla radioasemilla on omat big bandinsa, jotka soittavat jazzia ja tanssimusiikkia. Sinfoniamusiikkia varten on luonnollisesti toinen orkesteri.
WDR:llä Kölnissä on - kuten muillakin suurilla radioasemilla - kolme orkesteria.
Werner Müller -big band soittaa tanssimusiikkia, Hainz Käserin ja Kurt Kraemerin johtama orkesteri soittaa kevyttä viihdemusiikkia ja kolmas on sinfoniaorkesteri.
Sen lisäksi radioasemalla on ollut aikaisemmin free-lance -sopimus Kurt Edelhagenin ja erään toisen johtajan kanssa. Länsi-Saksan ainoa radion erityinen jazzorkesteri olikin tämä Kurt Edelhagenin johtama.
Berliinissä on SFB:n (radioasema) big band, jonka johtajana toimii Paul Kuhn. Tämä hyviä jazzmuusikkoja sisältävä orkesteri soittaa tanssimusiikkia ja jazzia. Orkesteri tekee radioasemalle myös TV-musiikkia ja -ohjelmia.
Hampurissa (NDR-radioasema) on oma tanssimusiikkiorkesteri Franz Thonin johtamana. Monet muusikot on kiinnitetty USA:sta, sillä kireän kansainvälisen kipailun takia nämä soittavat mielellään eurooppalaisissa orkestereissa mm. saadakseen eläke-edut 65-vuotiaina. Radiotyön ohella soittajat tekevät tietenkin free lance -työtä.
Kaupungit, joilla ei ole omaa radioasemaa, ylläpitävät vähemmän tärkeitä pienempiä orkestereita. Näiden orkestereiden merkitys on tiedotusvälineiden puuttuessa rajoitetumpi. Radioasema tai levytyssopimus on suuren orkesterin elinehto.
Esim. Hampurissa oleva James Lastin orkesteri tekee radiotyön sijasta levytyksiä Polydor -levymerkille. Aikaisemmin James Last toimi Bremenin tanssiorkesterissa.
Saksassa ei ole valtion ylläpitämiä big bandeja paitsi Bundeswehrin, joka perusti orkesterin good williä saadakseen. Kapellimestari pitää smokkia, kun soittajat ovat univormussa. Ko. johtaja valitsi kaikista armeijan orkestereista parhaat soittajat ja muunsi marssimusiikin funky-pitoisemmaksi.
Kokoonpano: 5tp, 5trb, 5sax, 2guit, 2keyb, 3perc. Orkesteri on parempi kuin US-Army Band. CBS teki levytyssopimuksen ja päämärä oli saavutettu. ...Ensin on löydettävä rahaa, sitten johtaja, jolla on hyviä ideoita ja joka löytää hyvät soittajat.
Big Bandeja ei ylläpidetä Saksassa myöskään kunnallisella tasolla. Big bandeilta ei edes tilata konsertteja. Kauheinta on se, että karnevaalien gaalailtaan Kölnin ooppera järjestää eri klassisen musiikin orkestereista kootun soittajiston (esim. basisti joka omistaa tai ainakin voi vuokrata sähköbasson), joka hoitaa tanssimusiikin omalla erityisellä tavallaan.
Kölnissä Kurt Edelhagenin orkesteri kehittyi tunnetuksi lähinnä, koska WDR ja sen jazzosaston johtaja Hans Schritter takasi orkesterin rahallisesti. Radio antoi Kurt Edelhagenin omistamalle yhtiölle (orkesterin toimisto, manageri ja konekirjoittaja) aluksi 500000 mk vuodessa, sitten 800000 ja parhaimmillaan 1200 000. Näillä rahamäärillä toimisto palkkasi orkesteriin huippumuusikoita ympäri Eurooppaa ja USA:ta. Kurt Edelhagen puolestaan takasi radioasemalle 420 musiikkinumeroa vuodessa. Tästä määrästä esim. 120 numeroa tehtiin TV:lle ja loput radiolle. Radio maksoi sovitukset ja puhtaaksikirjoituksen sen lisäksi erikseen. Harjoitus- ja nauhoitustyö tehtiin radi0on omissa studioissa radion muun henkilökunnan avulla.
Kurt Edelhagen maksoi muusikoille keskimäärin 4500 Dmk kuukaudessa noin 20 pävän työstä radiolle. Joka päivä oli neljän tunnin työaika klo 10-14. Muuna aikana soittajat olivat vapaita tekemään free lance -töitä. Tämä teki mahdolliseksi pitää yllä korkeaa tasoa.
Orkesterin tehtävänä oli mainostaa WDR-asemaa soittamalla suuria gaaloja, lehdistö- ja edustustilaisuuksia Bonnissa tai muualla. Kurt Edelhagen soitti Sveitsissä Montreaux'ssa, Neuvostoliitossa jne., joissa paikoissa puhuttiin aina WDR:n orkesterista Länsi-Saksasta. Orkesteri soitti vuoden 1972 olympialaisten avajaisissa saavuttaen maailmanlaajaa kuuluisuutta ja hankkien PR:ää koko Länsi-Saksalle (ottaen huomioon, että valtio ylläpitää radi0oasemaa, joten orkesterikin samaistetaan helposti valtion orkesteriksi). Kaikki olivat tyytyväisiä.
Kurt Edelhagenilla oli myös sopimus Deutsche Grammophonin ja Polydorin kanssa, mikä oli täysin erillään radiotoiminnasta. Tietenkin oman levytuotannon esittäminen radio-ohjelmissa sisälsi myös mainosarvoa orkesterille ja levylle.
Nykyisin tilanne on huonompi useimmissa maissa. Kurt Edelhagenin sopimus on purettu pari vuotta sitten ja määrärahaa ei enää ole. Elävä musiikki ei lamakautena pysty kilpailemaan levyteollisuuden kanssa kustannuskysymyksissä, kun on puhe radio-ohjelmista, sillä Stan Kenbton-, Miles Davis-, John Coltrane-, Frank Sinatra- ja Nelson Riddle -levyt tulevat halvemmiksi. Tilanne on jo vuosia jatkunut näin. Tulevaisuudessa on mahdollista, että valtion omistamat radioasemat muuttuvat yksityisiksi - jopa levy-yhtiöiden ylläpitämiksi. Mainos, jingle ja kaikki muu liiketoiminta voittaa. Tällöin ei enää tarvita orkestereita, sillä muusikkojen toiminta on vain levytystyötä.
Kölnin WRD:n viihdeorkesteri:
Vuoteen 1975 saakka oli kaksi orkesteria, viihdeorkesteri sekä klassinen viihdeorkesteri (operetti, musiikkiteatteri jne.). Ne on nykyisin yhdistetty suureksi viihdeorkesteriksi, joka esiintyy tanssiorkesterimuodossa ilman jousia sekä viihdeorkesterina jousineen ja puupuhaltimineen. Tanssiorkesteri esiintyy paljon yksin, ja joskus siihen lisätään jouset. Joskus käytetään näitä kaikkia yhdessä ("suuri viihdeorkesteri"). Tämä Werner Müller -orkesteri on silloin yli 60-miehinen. Soittajista 45 on vakinaista. Suuren viihdeorkesterin harjoitellessa ei yleensä käytetä koko puhallinkaartia.
Klassinen musiikki on staattisempaa vaihtuvaan viihteeseen verrattuna. Siksi muuttuvat kokoonpanot ovat tärkeitä. Kaksi viihdeorkesteria yhdistettiin, koska 64 miestä on monipuolisempi kokonaisuus kuin 30. Tällä tavoin skaala ulottuu popista klassiseen viihteeseen. Puhaltajat ovat musiikillisesti monipuolisia jousisoittajiin verrattuna. Siksi pyritään saamaan nuoria soittajia, sillä heillä on laajempi musiikillinen näkökulma.
Radion musiikkitoimisto johtaa kaikkia orkestereita sekä kuoroa. Radiolla on musiikkiviihteen osasto sekä sinfonisen ja uuden musiikin osastot, jotka on alistettu musiikkitoimiston talousosastolle. Radioon työsuhteessa olevat muusikot ovat
vakinaisessa palveluksella kuukausipalkalla. Eläke-edut heillä on 65 vuo9tta täytettyään. Palkkausperusteet ovat eri orkestereissa erilaiset. Orkesterien johtajat kiinnitetään määräaikaissopimuksella, mutta työsuhteen jatkuttua 10 vuotta muuttuu sopimus automaattisesti elinikäiseksi viraksi. On muistettava, että sinfoniaorkesteri ei tee lainkaan viihdettä. Saksassa ei käytetä samoja muusikoita eri musiikinalueilla. Sinfoniaorkestereiden basistit eivät esim. voi tehdä studiotyötä.
"Probleemana on se, että monet orkesterit Saksassa on miehitetty vanhoilla, vanhan-aikaisilla , mielenkiintonsa menettäneillä soittajilla. Free lance -soittajien on työskenneltävä lujaa ja hyvin saadakseen seuraavan keikan. Radion vakinaisessa
työssä tätä probleemaa ei ole, koska "huonoilla päivillä" ei ole merkitystä sosiaaliseen turvallisuuteen.
Radio pyrkii luonnollisesti saamaan lahjakkaita nuoria hyviä muusikoita, mutta myöhemmin heitä ei voi enää vaihtaa. Radion ja valtion ylläpitämät orkesterit tulevat sitäpaitsi erittäin kalliiksi lomien, sosiaaliturvien, eläkkeiden yms. vuoksi verrattuna free lance -työsuhteeseen. Levy-yhtiöt painostavat em. lisäksi radiota rahallisesti
royaltiasioissa. Tilanne on huono radiolle yhtä hyvinkuin koko teollisuudelle. Radio-orkesterin on aina soitettava jotain. Ne joutuvat helposti tilanteeseen, että kaikki haluavat tehdä ikioman ABBA - SOS -versionsa. Se maksaa jokaiselle erikseen sovituksen, puhtaaksikirjoituksen, muusikkopalkkiot, äänitystekniikan ja studioajan. Näin lopputulokseksi syntyy 10 erilaista SOS-versiota eri radioasemien soittamana, mutta kaikki kuuntelevat mieluummin DJ:n soittamaa alkuperäisversiota diskoissa. Täytyisi löytää systeemi yksityisen ja valtion musiikkituotannon väliltä. Siksi Kurt Edelhagen -järjestelmä oli melko hyvä. Eräs keino tilanteen parantamiseksi olisi hajottaa useimmat orkesterit ja muodostaa näistä muutama todella hyvä orkesteri pitämällä hyvät solistit ja soittajat.
USA:n systeemi ei myöskään ole paras. Siksi radioasemien tulisi Kurt Edelhagenin tapaan palkata 'hyvällä' rahalla joku, joka ottaisi vastuun. Ellei tule tuloksia, kokeillaan uusilla voimilla. Toisaalta, jos työ on hyvää, niin sopimusta jatketaan. Elinikäinen kiinnitys ei tuo tätä hyvän työn halua. Muusikoilla täytyy olla tunne, että elleivät he soita hyvin, he ovat poissa pelistä." (!!!)
Free lance -töiden vaikeus on se, ettei muusikkoja voi taata työskentelemään säännöllisesti, koska heillä on myös muita keikkoja. Tähän kaatui esim. Clarke-Boland Big Band.
On vaikeaa verrata Porin tilannetta saksalaiseen käytäntöön mm. koska kaupungit eivät ylläpidä big bandeja Länsi-Saksassa. Joku voi kuitenkin luoda mallin jopa jossain pikkukaupungissa. Näin voivat kaupungit spesialisoitua eri musiikinalueille.
Jos on käytettävissä 400-500 0000 mk on tietysti mahdollista kutsua hyviä soittajia ympäri maailmaa esim. Poriin 2-3 viikoksi, vuokrata hotellit, järjestää sovitukset ja harjoitukset sekä studio ja sopia muutamasta konsertista, radionauhoituksesta sekä levytyksestä, jonka jälkeen nämä free lance -muusikot palaavat kukin omille tahoilleen. Tällöin tulisi kysymykseen myös free lance -johtaja, jolla on realistiset mahdollisuudet tilata nämä soittajat. Tämä saattaisi toimia esim. Porin festivaalien yhteydessä, jolloin jotkut heistä tulisivat muutenkin omien pikkukokoonpanojensa kanssa konsertoimaan, pitämään soitinkursseja tms. Mahdollisuuksia on monia. Näin tehdään esim. Berliinin jazzpäivät pianoklinikoineen. Tämä tietysti edellyttää hyvää markkinointia. Montreaux'n jazzfestivaalit rakennettiin sen varaan, että levy-yhtiö (Atlantic) maksoi nimekkäät esiintyjät festivaaleille. Juhlia mainostettiin sitten 24-raitakoneilla tehtyjen live-äänitysten avulla ("Bill Evans live in Montreaux"). Tämä puolestaan on hyvää mainosta koko maalle, jonka ei edes tarvitse sijoittaa rahaa ulkomaisten täht9ien matkakustannuksiin - hotellitkin järjesti kaupungin hallitus.
Koulutus on jäänyt ratkaisevasti jälkeen musiikin laajentumisesta. Tämä koskee yhtä hyvin uuden musiikin notaatiota kuin jazzfraseerausta ja improvisointia. Usein eivät edes kapellimestarit osaa näitä asioita.
Se, että sinfoniaorkesterin jäsenet soittaisivat myös big bandissa on lähes mahdotonta. Se on mahdotonta, se ei yksinkertaisesti toimi. Ihmiset Suomessa saattavat uskoa Friedrich Guldan kaltaisiin tapauksiin, mutta hän ei ole Les McCann, ei Peterson eikä Bill Evans. Hän on jotain. Hän on hyvä pianisti, mutta sekoitus klassista ja jazzia ei toimi. VAIN TEKNOKRAATIT VOIVAT KUVITELLA TUOLLAISTA YHDISTELMÄÄ VAKAVASTI.
Tämä on tietenkin rahakysymys. On turha kuvitella hyviä tuloksia, jos sinfoniaorkesteri pannaan soittamaan jazzia. Ainoa toimiva mahdollisuus on antaa eri raha eri soittajille, jotka ovat erikoistuneita omaan musiikkiinsa. Jos kutsumme B. Evansin tai George Shearingin Kölniin, tiedämme tarkkaan, mitä tulemme saamaan. Samaa ei voida sanoa Friedrich Guldasta huolimatta siitä, että hän on hyvä muusikko. En ole koskaan nähnyt enkä kuullut että filkharmonisessa orkesterissa soittava klassinen muusikko olisi myös hyvä jazzmuusikko. Kysymys ei ole tekniikasta.
Musiikkikasvatus Suomessa lienee yhtä yksipuolinen kuin Saksassa. Soittajat eivät saa koulutusta siihen, miten kirjoitetaan jingle- tai filmimusiikkia, jazzmusiikkia tai kuinka kirjoitetaan oikea fraseeraus saksofoneille tai viuluille. Tämä on eräs pääongelmista Euroopassa, sillä USA:ssa violistit tietävät myös jazzfraseerauksen.
Siksi samojen muusikoiden kättö kahdessa eri orkesterissa ei onnistu musiikillisesti. Olisi vaihdettava musiikkiopistojen opettajat sellaisiin, jotka pystyvät opettamaan kaikenlaisen musiikin kompakysymykset. Ehkä 20 vuoden kuluttua probleema olisi näin poistettu.