1986 Musiikki on informaatiopeliä

Musiikki on informaatiopeliä
9.9.86?         Viitasaaren lukio - esitelmä ruokasalissa klo 14-15.30?
(litteroija) Päivi Lehikoinen

3.12.86 Keskisuomalainen - PÄIVI LEHIKOINEN
(> Ks. "Isot henkilöhaastattelut" & "Kansat soittavat -filosofia"):
Ilpo Saastamoinen romuttaa absoluuttisia arvoja - Musiikki - informaatiopeliä
(Lehikoisen litteroima I originaaliversio:)

Musiikki on informaatiopeliä

Universaalia musiikkia ei ole olemassa kuin hyvin yleisellä tasolla, informaation ja yleisinhimillisyyden tasolla, tiivistää musiikin monitoimimies Ilpo Saastamoinen. Niin musiikin kuin muutkin taidemuodot hän näkee informaationa, yksilöiden ja yhteisöjen kommunikaatiopelinä. Tällä hetkellä kansanmusiikin viestit eivät pääse määränpäähänsä, mutta musiikinlajin tulevaisuuden Saastamoinen näkee valoisampana.

Keiteleläinen säveltäjä-muusikko-tutkija-opettaja Ilpo Saastamoinen toteaa musiikin informaation olevan universaalisuuden sijaan sisään päin kääntynyttä.

Musiikilla on kaksi funktiota eli toinen puoli musiikista on tehty vahvistamaan yksilön identiteettiä ja toinen puoli yhteisön identiteettiä, Saastamoinen pohtii.

Monimutkainen, improvisaatiota käyttävä musiikki on ominaista yksilöiden salakielenä toimivalle musiikille. Yksilöllä on musiikissaan tietty määrä sääntöjä, joita hän noudattaa, mutta toisaalta musiikille on ominaista ennalta-arvaamattomuus.

Yhteisöä palvelevalle musiikille puolestaan on ominaista tietty toistuvuus, säännönmukaisuus, jopa konservatiivisuus.

Yhteisön musiikki toimii salakielenä muihin yhteisöihin päin, vahvistaa yhteisön keskinäistä identiteettiä. Ne, jotka osaavat musiikin, hyväksytään yhteisön jäseniksi. Verrattuna naapuriyhteisöihin tietyn yhteisön musiikki on monimutkaista, Ilpo Saastamoinen analysoi.

Sekä yksilöiden että yhteisöjen musiikkia voidaan tehdä monimutkaisesti tai yksinkertaisesti. Jos musiikista puuttuu yksilöllisyyden tai yhteisöllisyyden funktio, se tuhoutuu. Kansanmusiikistamme on yksilöllinen improvisointi tänä päivänä lähes tuhoutunut. Nuoriso sen sijaan on valinnut luomisen tien soittamalla rokkisooloja kellareissa, Ilpo Saastamoinen vertaa.

Esittäjän ja kuuntelijan peli

Ennalta arvaamattoman musiikin voima on Ilpo Saastamoisen mukaan pelin viehätyksessä. Nautinnollisin tilanne on silloin, kun musiikin esittäjä ja sen kuuntelija ovat lähes tasapelitilanteessa. Aloitus on esittäjällä ja kuuntelija puolestaan yrittää hakea jatkoa ymmärtämälleen musiikin muotokielelle.

Kun kappaleen kerran kuulee, muodostaa siitä kuvan, jota vain tarkentaa kuullessaan esityksen toistamiseen. Harvoin on olemassa musiikkia, josta ei olisi jonkinlaista ennakkokuvaa mielessä. Vasta käsityksen purkaminen johtaa johonkin (???), Saastamoinen sanoo.

Saastamoinen toteaakin jaon aika- ja tilataiteisiin olevan vanhentunut. Niin kuvia, musiikkia kuin tekstiäkin voi käsittää samalla tavalla eli informaationa ja kahden pelinä.

Musiikissa on hienosyisiä vivahde-eroja, jotka jakavat kuuntelijat tiettyihin homogeenisiin etnisiin ryhmiin.         On ryhmiä, jotka ymmärtävät jousimusiikin kieltä, kirkkomusiikin kieltä tai esimerkiksi rockmusiikin kieltä, Saastamoinen pohtii.

Hän toteaa 95 prosentin musiikista olevan ihmiselle yleensä liian monimutkaista. Ihminen seuraa noin 5 prosentista musiikkia sen sisällä olevaa ennalta-arvaamattomuutta / ennalta-arvattavuutta älyllisesti. Loppuun suhtaudutaan tunteenomaisesti.

Primitiivistä musiikkia ei ole

Vaikka Ilpo Saastamoinen sanoo musiikin informaation olevan sisään päin kääntynyttä, sanoo hän musiikin sisältämän informaation olevan moneen muuhun informaation lajiin verrattuna kuitenkin helpompaa jäsentää. Jos musiikin jujua ja pelisääntöjä alkaa etsiä, sen yleensä löytää ja musiikkia pystyy seuraamaan, rohkaisee Saastamoinen.

Ilpo Saastamoinen ei käytä termiä primitiivinen musiikki, sillä hänen mielestään se kertoo ainoastaan sanojan suhtautumisesta, ei itse musiikista. Primitiiviseksi kutsuttu musiikki on monesti muotorakenteeltaan paljon
monimutkaisempaa kuin tunnustettu sinfonia (?), ja sen muotorakenteen selvittäminen voi viedä kuukausia, hän kertoo kokemustensa perusteella.
Ilpo Saastamoisen yksi intohimo ovat vanhat matkakirjat. Hän sanoo niiden heijastelevan mielenkiintoisesti käsityksiä muista kulttuureista. Yhdessäkään (?) kirjassa ei suhtauduta esteettisessä mielessä positiivisesti muihin etnisiin kulttuureihin. On aina löydettävä jotain, mikä on alempana olevaa kuin oma ja sitä voi sitten nimitellä vaikka primitiiviseksi.

Absoluuttiset arvot harhaa

Yksi Ilpo Saastamoisen työtä ohjaava tekijä on kiinnostus romuttaa absoluuttiset arvot musiikkia arvioitaessa. Koska musiikki on informaatiota, löytyy sen arvo lähettäjän tarkoituksen ja vastaanottajan tulkinnan välisestä suhteesta, eikä yleispäteviä, objektiivisia arvoja ole olemassa.

Vastaanottamistapahtumaa voi verrata lukkoon ja avaimeen. Vain tietty avain käy tiettyyn lukkoon, yleispäteviä avaimia ei ole olemassa. Lähtökohtana on miniminä kaksi toisiaan vastaavaa todellisuutta - esittäjän ja kuulijan - jotka yrittävät kommunikoida keskenään, hän pohtii.                 

Tietämättömyys objektiivisista arvoista on Saastamoiselle totaalista. Vain oman arvojärjestelmänsä voi tietää, mutta sekin muuttuu koko ajan. Objektiivinen arvojärjestys on käsitteellinen mahdottomuus.

Tietty kulttuuriyhteisö tiettynä aikana on jossain mielessä identtinen, sillä tietyt musiikkikokemukset ovat tapahtuneet yhteisön jäsenille  samassa järjestyksessä. Kun homogeeninen yhteisö on yhtä mieltä musiikista, syntyy harhakäsitys objektiivisesta arvojärjestelmästä, Saastamoinen sanoo.

Ilpo Saastamoinen näkee esimerkiksi kriitikoiden roolin objektiivisuuden edustajina loppujen lopuksi toimivan itseään vastaan, herättävän lukijoissa järjestelmän tuhoutumista edistävän vastareaktion. Tiedotusvälineiden ohella toinen yhteen muottiin puristava tekijä on koululaitos. Myös musiikkioppilaitokset saavat Ilpo Saastamoiselta kritiikkiä tukeutumisesta yksipuolisesti klassisen musiikin perinteeseen.

Kansanmusiikki nousee uudelleen

Tällä hetkellä kansanmusiikki on kriisissä lähes joka puolella maailmaa eli viesti ''objektiivisesti hienommasta musiikista'' on saatu leviämään ympäri maapalloa. Jotain vahvoja alueita on säilyttänyt oman identiteettinsä, kuten Turkin kaupunkilais-kansanmusiikki.

Saastamoinen ei kuitenkaan maalaile synkkiä tulevaisuudenkuvia massakulttuurin vyörymisestä, vaan hän toteaa olevansa ehdoton optimisti, joka luottaa ihmisten silmien avautumiseen. Hän ennustaa ihmisten alkavan
erikoistua pieniin vähemmistökulttuureihin.

Ihmiset tajuavat väistämättä, ettei eroa monimutkaisen ja yksinkertaisen musiikin välillä ole olemassa eri kulttuureiden välillä, vaan missä tahansa valitussa musiikissa on molempia musiikkityyppejä.

Ilpo Saastamoinen toteaa tekevänsä eliittityötä, sillä hän saa itse määrätä työnsä suunnan. Hintana on kuitenkin heikompi elintaso. Työhön kuuluu niin säveltämistä, tutkimista kuin opettamistakin. Painopistealueena on lähinnä suomalais-ugrilainen sekä saamelainen musiikki.

Musiikin ammattilaisten hän näkee olevan palkkiojärjestelmän oravanpyörässä, jossa on tehtävä, mitä tilataan.

Raha olisi enemmän tarpeen harrastajille ja myös alueradiotoimintaan kannattaisi panostaa. Ammattilaiset sen sijaan kaipaavat apurahojen ja ammattititteleiden sijaan työtilaisuuksia ja yleisöä. Kun on olemassa instituutiot, ei olla vastuussa itselleen vaan mesenaateille. Onneksi mikään instituutio ei ole niin vahva, että se pystyisi tuhoamaan luovuutta, Ilpo Saastamoinen sanoo.