1986 Yksinkertaisesti
"Yksinkertaisesti" (Viisikielinen 3/86, ss.8-9)
Usein viisikielisen kanteleen kohdalla törmätään käsitteeseen yksinkertainen musiikki. Kyselimme Ilpo Saastamoiselta, onko yksinkertaista musiikkia olemassa?
Meillä on lähes kaikissa kansanmusiikkikulttuureissa instrumentteja, joissa ei ole edes viittä kieltä ja kuten tunnettua, löytyy lukuisasti jopa 1-kielisiä soittimia. Se, tehdäänkö näillä soittimilla yksinkertaista musiikkia, riippuu soittajasta. Ihmisille on suotu sellainen ihmeellinen kyky kuin improvisointi. Ja jos harrastetaan improvisointia, kuten meilläkin omassa kansanmusiikkikulttuurissamme on ollut tapana, voidaan sanoa, että viidessäkin kielessä on jo neljä liikaa, tai ainakaan ne eivät ole välttämättömiä.
Kysymys on siis luovuuden asteesta. Jos me opettelemme vain mekaanisesti toistamaan jonkun muun aikaisemmin tekemiä valmiiksi pureskeltuja lauluja, niin ilman muuta tällainen musiikki on yksinkertaista. Mutta jos mukaan otetaan pienikin annos luovuutta - yllätyksellisyyttä, johon 1-5-kielisten soittimien musiikki on eri
musiikkikulttuureissa perustunut, niin silloin musiikki ei ole enää mekaanisen yksinkertaista, se on elävää.
Toisaalta yksinkertaisuus ei ole negatiivinen arvo; se vahvistaa tarvittaessa ryhmä-identiteettiä, yhteenkuuluvuutta. OIKEIN yksinkertainen musiikki vahvistaa yhteenkuuluvuutta kaikkeuden kanssa;
shamaanirumpu johdattaa suoraan sille tielle. Monimutkaisuus vahvistaa YKSILÖN identiteettiä, erottaa hänet ryhmästä.
Oikein monimutkainen erottaa hänet ryhmästä lopullisesti; kukaan ei enää kuuntele häntä. Kuitenkin soittaja on SEKÄ yksilö ETTÄ ryhmän jäsen - heijastukoon se myös musiikissa... ainakin pitkällä aikavälillä.
Ohessa muutama nuottiesimerkki yksinkertaisen ja monimutkaisen välisen suhteen valottamiseksi:
Nuottikuva 1 on sooloesitys - alunperin Uralin takaisten kielisukulaistemme (hantit ja mansit) nar(e)s juh -kielisoittimella esitettynä. MITEN SARJA JATKUU???
Kummallista, miten monessa kielessä soittaminen ja leikkiminen on ilmaistu samalla sanalla (spela, spielen, play). Olemmeko unohtaneet soittamisen vanhan tarkoituksen, koska kuulemme tuhatmäärin esityksiä, joista leikki on todella kaukana. Miten luova leikki voidaan palauttaa musiikkiin?
Kuvassa I sen voi tehdä kaksi soittajaa aloittamalla yhteisellä 1-0 -sarjalla, jonka jälkeen "esisoittaja" suorittaa seuraavan valinnan (= improvisoi) ja toinen yrittää ARVATA. Mikäli arvaus osuu oikeaan (= molemmilta tulee sama vaihtoehto), siirtyy esisoittajan rooli oikein arvanneelle. Leikki voidaan aloittaa joka arvauskerran jälkeen alusta tai sitten jatkaa yhteen putkeen.
Kuva II esittelee tutun runolauluaiheen 1-0 -teemat. Tällä kertaa arvaus liittyy siihen, kertautuuko 1-0 -pari sellaisenaan vai kertautuuko VAIN jälkifraasi (0). Jälleen oikea arvaus ilmenee unisono-soittona ja esisoittajan rooli vaihtuu oikein arvanneelle. Voidaan sopia, että 0-fraasi saa esiintyä vain korkeintaan kaksi kertaa peräkkäin ja 1-fraasi vain kerran.
Kuvassa III käytetään eskimoiden ja ainujen ketjulaulumenetelmää: "seuraaja" matkii esisoittajan näppäämää säveltä - kuitenkin niin, että hänellä on oikeus *-merkin kohdalla VAPAASTI VALITA loppuääni. Esisoittajan on puolestaan jatkettava tästä viimeksi soitetusta äänestä ja improvisoitava mielekäs jatko. Mikäli
muunnesävel ilmenee seuraajan soittamalla **-merkin kohdalla, on 0-fraasi kerrattava. Viisainta alkaa leikki hitaassa tempossa, koska siinä on opeteltava kuuntelemaan TOISEN soittoa enemmän kuin omaa - sehän on hirveä rangaistus sille, joka ei ikinä ole opetellut korvakuulolta yhtäkään kappaletta...
Siitä vaan sitten omin käsin onneen muistellen mitä esi-isät todella tekivät, mikä oli OLENNAISTA heidän musiikkileikissään. Silloin kun ei vielä ollut muuta kuin yksi kappale, jonka nimi oli SOITTO... ennen kuin kukaan tuli kysymään, montako kappaletta joku osaa soittaa - joka kerta samalla tavalla.