1981 Nykypäivän kansanlaulu

Joensuun laulujuhlat 15.8.1981 klo 10.         Mikä on kansanlaulu -seminaari

Ilpo Saastamoinen: Nykypäivän kansanlaulu

Kokemuksen merkitystä taiteen määrittelyssä on kartettu, koska silloin jouduttaisiin luopumaan "absoluuttisesti hyvän taiteen" käsitteestä. Tällöin on jouduttu ojasta allikkoon, sotaan logiikkaa vastaan.

Jotta kaksi erilaista ihmistä voisi kokea saman tunteen, on heillä oltava erilaiset kokemukset. Mitä komplisoidumpi tuo tunnesisältö on, sitä arvaamattomamman erilaisia saattavat olla ne ulkonaiset tapahtumat, jotka täysin eri tekijöistä käsin tuottavat saman tunteen toisistaan poikkeavissa ihmisissä. Mitä monisyisemmästä taideteoksesta on kyse, sitä todennäköisempää on, että se herättää eri persoonallisuuksissa erilaisia tunnesisältöjä. Jos A on jotain erilaista kuin B, niin A:C ei voi olla B:C, mutta A:C voi olla B:D, jolloin D ei ole C.

Tunnesisällöt eivät ole absoluuttisesti musiikissa vaan sekä säveltäjän, esittäjän että kuulijan mielissä - muovautuen niiden kokemusten perusteella, joita heillä on aikaisemmin musiikin historiasta, lainalaisuuksista, sovituista merkityksistä ja niiden omaksumisesta. Nämä kokemukset ovat syntyneet ja muokkautuneet (arvottuneet) tilanteissa, joissa kokija aina on yhteisön jäsenenä.

Tuo yhteisö voi olla säveltäjä, esittäjä tai mukana olevat muut kokijat, joihin on yksityisellä kuulijalla tarve samaistua. Säveltäjä-esittäjän ollessa kyseessä kuulija haluaa samaistua häneen. Muun yleisön ollessa kyseessä haluaa kuulija, että muutkin kokevat samaa kuin hän.

Ensimmäisessä tapauksessa saaminen (oppiminen), toisessa tapauksessa antaminen (opettaminen) - halu kertoa, millä perusteella muidenkin olisi koettava sama tunne kuin mikä kokijalla itsellään oli. Jos kuulijat itse samalla ovat esittäjiä, antaa jokainen oman panoksensa kollektiivituotteeseen saaden vastalahjaksi ykseyden kokemuksen.

Onko kansanmusiikkia vain se, kun kaikki ovat yhdessä luomassa sitä?
On selvää, että kuilu kahden ihmisen väliseen ymmärtämiseen syntyy sillä hetkellä, kun vuorokeskustelu on lakannut toisen nimittäessä itsensä esittäjäksi ja toinen kuulijaksi.

Mihin alkupalojeni kysymyksenasettelu johtaa käytännössä?

1) Kuunnellessaan mieliin painuvaa uuden aallon nimetöntä punk-esitystä nykyajan nimetön nuori ihminen todennäköisesti joltain tärkeältä osin kokee jotain yhtä sykähdyttävää, yhtä suurta kuin jokin tunnetun päivälehden tunnettu kriitikko-spesialisti kuunnellessaan tunnetun nykymusiikkisäveltäjän suurteosta, josta nykyajan nimetön nuori ihminen ei ymmärrä hölkäsenpöläystä - yhtä vähän kuin ko. kriitikolla on edellytyksiä ymmärtää rockbiisiä, jonka juuret saattavat olla vanhassa kansanvirressä yhtä oikeutetusti kuin jollain oopperateoksellakin.

2) Kun mittapuuna on musiikin vaikutus kuulijaan, on samantekevää elämyksen voimakkuuden kannalta, onko kysymyksessä enon 60-vuotispäivillä vietetty yhteislauluhetki, vaarin pajupillistä tai putkihuilusta soittamat ensisävelet, sukutalon veivattavasta levysoittimesta savikiekolta (koko kansalle) esiin pursuavat sodanaikaiset (kansaa yhdentävät) propaganda-iskelmät, peruskoulun ala-asteen ensimmäiset virrenveisuut, musiikkiopiston kolkoista kopperoista läpitunkevat neitseelliset viulun ensiparkaisut, konserttisalien pehmustetuissa nojatuoleissa lepäävän valiojoukon kuuloelimiä hivelevät sulo-soinnut tai tanssilavojen ylikansallinen iskelmä. Kaikkea tätä voidaan sanoa kansanmusiikiksi, kunhan vain tiedetään mitä on kansa...

3) Tämän päivän kansanmusiikki on abstrakti, lähes mitäänsanomaton nimike - niin kuin yksityisen sävellyksenkin nimi. Mitä paremmin perehdyt siihen, sitä enemmän se hajoaa käsistäsi. Bluesilla on nimi, ragalla ja mugamilla on nimi, tanssisarjalla on nimi. Ja kaikkien näiden nimilappujen alla esiintyy toinen toistaan kauempana olevia eriskummallisuuksia, joilla ei kenties ole mitään muuta yhdentävää tekijää kuin jonkun antama nimi.

(Miksei sillä musiikilla, jota kukaan ei koskaan ole kuullut, ole vielä mitään nimeä?)

4) Olenko minä "kansa" kuunnellessani, nuotintaessani ja soittaessani saamelaista, kasakstanilaista, makedonialaista, etiopialaista tai kolumbialaista kansanmusiikkia? Olenko kansaan kuuluva säveltäessäni suomalaiseen kansanmusiikkiin pohjautuvaa teosta koko maailman kansanmusiikkituntemukseni läpi suodatettuna?

5) Missä on se musiikki, joka ei perustuisi kansan musiikkiperinteeseen? Eikö kaikkeen kansanmusiikin uudistumiseen ole liittynyt irtautuminen perinteestä - olipa kysymyksessä sitten uusi trilli, uusi äänenväri, entistä parempi soitin, tai jopa KIELTÄYTYMINEN käyttämästä jotain kansanmusiikkitraditioon liittyvää tavanomaista klisheetä.

- Mitä on musiikki ilman kansan tunnekokemusta? Miksei sillä musiikilla, jota kukaan ei koskaan ole kuullut, ole VIELÄ mitään nimeä? (Originaalipaperi!)

6) Jos kansanmusiikki korostaa yhteisen kokemuksen tunnetta, eikö tuo tunne synny parhaiten jättämällä ammattimainen musiikki ja ryhtymällä itse yhdessä luomaan tuota musiikkia yhtenä elämän sivuvivahteena päätoimisuuden sijasta? Tällöin ei ainakaan kukaan pääse karkuun yhteisen musiikkiperinnön piiristä, ja tuotettu musiikki on täten yhä useamman ulottuvilla muiden harrastusten siitä kärsimättä. Onko tänä päivänä mahdollisuutta enää yhteisen kokemuksen tunteeseen koko kansaa ajatellen?

7) Olemmeko siirtymässä aikaan, jossa kansanmusiikkikäsite siirretään historian sivuille, koska sitä ei voida enää eristää omaksi alueekseen yhteiskunnallisista syistä johtuen. Näinhän on jo käynyt käsitteille "orjalaitos" ja "työväestö", koska noihin nimikkeisiin sijoitetut yhteiskuntaryhmät eivät enää käytännössä eroa millään tavalla omiksi ryhmikseen - vaikkakin kyseisten termien tunnusmerkit tänä päivänä sopivatkin joihinkin kokonaan muilla nimilapuilla varustettuihin kansalaisiin.

Ovatko tämän päivän orjia vaitiolovelvolliset, sananvapautta vailla olevat virkamiehet ja tämän päivän työväestöä ne, jotka kahdeksantuntisen työpäivän jälkeenkään eivät pääse eroon työongelmistaan (kuten yksityisyrittäjät, johtajat, maanviljelijät, taiteilijat jne.) - tai ne jotka 2/3 parhaasta työiästään joutuvat olemaan vailla työtä, joilta jopa suoranaisesti kielletään työnteko? Voimme luokitella jopa itsemme eri tavalla kuin yhteiskunta. Milloin silmälasit lakkaavat olemasta silmälasit?

Musiikki ilman kuulijaa, kansaa on merkityksetön abstraktio. Kansa ilman määrittelyä, suhteuttamista muuhun todellisuuteen (musiikki mukaan luettuna) on merkityksetön abstraktio. "Kansanmusiikki" on merkityksetön abstraktio sillä hetkellä, kun se on tautologian silmänkääntötemppujen avulla määritelty täsmällisesti. Silloin tuo määritelmä on jo joko niin yleinen, ettei se sano mitään tai niin monimutkainen, ettei itse kansa (suuri yleisö) sitä enää ymmärrä. Siitä on vaarassa tulla uskonnollinen instituutio. Kuitenkaan musiikin tekeminen ei ihmiskunnan vaiheissa tule koskaan jäämään syrjään. Ihmisruumis on meille -luokittelijoille - monimutkainen järjestelmä, mutta yksityiselle solulle se on maailman yksinkertaisin seikka, joka on täydellisesti hallittavissa - elleivät yliluonnolliset voimat puutu tähän sfäärien sepänsoittoon.

Jos kuolleet abstraktiomme ovat johtaneet tämän päivän maailman kaaokseen, ei meillä pitäisi olla mitään syytä olla näkemättä tuota kaaosta todellisempana kuin mitä omat abstraktiomme ovat. Tämä lienee vaikeaa niin kauan kuin johtava tiedonvälitys pitää em. käsitteistä sinnikkäästi kiinni.