1982 Musiikkiarvostukset
13.11.1982 Varkaus
Ilpo Saastamoinen: Musiikkiarvostukset
(Ks. myös: Ilpo Saastamoinen: Entroposofia - musiikin uusi estetiikka,
Musiikin suunta 4-5, v.1984, ss. 30-42)
Ei ole olemassa hyvää eikä huonoa musiikkia sinänsä. On vain musiikkia, joka on suhteessa kuulijaan, musiikin kokijaan. Absoluuttisen hyvä musiikki on teoreettinen käsitehirviö, abstraktio, joka on ihmismielen luoma keinotekoinen möhkäle, jonka kaikki uskovat olevan olemassa, mutta jota kukaan ei ole löytänyt mistään. Absoluuttiset musiikkiarvot ovat kuin sateenkaaren juurella olevassa ruukussa piileksivät kultarahat. Kukaan ei pysty sanomaan, missä ne ovat , mutta jokainen voi omalta osaltaan kertoa, missä ne eivät ainakaan ole.
Miten musiikista sitten saa otteen? Kenties yleispätevin tapa on puhua musiikista viestintänä informaatio-teoreettisin termein.
- Musiikki ei suinkaan ole kansainvälinen kieli. Musiikki-sanan yleispätevyys on korkeintaan siinä, että se tunnistetaan musiikiksi, niin kuin vieras kieli tunnistetaan kieleksi. Tuo tunnistaminen ei suinkaan vielä tarkoita em. kielen ymmärtämistä. Ymmärrys alkaa vasta sitten, kun musiikin sisältämä kulttuuriviesti sopii kuulijan kokemuskentässä jo oleviin varhaisempiin viesteihin. Kysymys on lukosta ja siihen sopivasta avaimesta: Ei voida sanoa, että jokin lukko on absoluuttisen hyvä tai huono. Sen sijaan avain vain sopii lukkoon tai ei sovi - riippumatta siitä, kuinka monimutkainen rakenne lukossa on. Olennaista on lukon avautuminen tai kiinni pysyminen, ei mikään muu.
Samoin musiikissa; Ellei sävellys sisällä samoja musiikillisia perinteitä, tapoja ja tottumuksia kuin kuulijan muistiin kertyneet kokemukset, ei kommunikaatiota, viestin välitystä tapahdu. Tämä kaikki on täysin riippumatonta siitä, arvostammeko ko. musiikkia vai emme.
Termi "huono musiikki" edellä mainitun perusteella yksinkertaisesti vain tarkoittaa sitä, että termin käyttäjällä ei ole yhteistä sanavarastoa riittävästi ymmärtääkseen musiikin sanoman. Musiikillisen sanavaraston laajuus ja kieliopillinen hallinta riippuu opettamiseen käytetystä ajasta ja oppimiskyvystä. Koska musiikki ei ole sen enempää itseisarvo kuin mikään muukaan viestinnän muoto, on turha vaatia, että kaikki ihmiset käyttäisivät kaiken aikansa pelkkään musiikin harrastamiseen. Kuitenkin jokainen heistä käyttää, kuuntelee ja ymmärtää musiikkia jossain määrin; nuoriso yhdellä tavalla, syrjäkylien kansa toisella tavalla, ammattimuusikot ja kriitikot omalla tavallaan. Ei voida vaatia, että musiikin harrastamisen tulisi olla poissuljettu joltain näiltä ryhmiltä. Niin kauan kuin yhteiskunta pyhittää jonkin musiikin muodon ja hyljeksii toista absoluuttisiin arvoihin nojaavan filosofiansa pohjalta, asettaa se myös yhteiskunnan jäsenet samanlaiseen tärkeys- ja arvojärjestykseen keisareineen ja orjineen. Tähänkö me olemme pyrkimässä?