1984 J. Heikkilä - Muusikko 1
HEIKKILÄ - MUUSIKKO-LEHTI 1-1984
30.12.1983 Keitele
1/1984 Muusikko-lehteen Julius Heikkilälle
Haastattelu: Julius Heikkilä
Kuva: Lauri Karvonen
Ilpo Saastamoinen, säveltäjä, soittaja ja musiikkifilosofi
I. Barbaarisperäinen jazzin renkuttaminen on Kajaanissa kokenut loppunsa peräti kunnallisella päätöksellä. Nyt ollaan konventionaalisesti siirtymässä niin kutsuttuun karvoin soitettuun musiikkiin kuten muuallakin armaassa valtakunnassamme. Mitä tuosta mietit? Menikö liki kymmenvuotinen työ osaltasi haaskiolle?
Ilpo Saastamoinen:
1) Menikö työni hukkaan Kajaanin ollessa suunnittelemassa siirtymistä jousiin?
- Ei. Piikkinä maamme musiikin aluepolitiikan historian yksiväriseen lihaan jää viimeinen täysi toimintavuoteni 1979, jolloin Kajaanin Big Band ja sen päätoiminen kvartetti suorittivat 100 esiintymistä - pääasiassa kouluissa. Ottaen huomioon budjetin pienuuden on tuolloista toimintaa pidettävä yhtenä koko alueorkesterikokeilun parhaimmista saavutuksista. Sen lisäksi Kajaanin Big Band oli osaltaan vaikuttamassa siihen kehitykseen, joka 70-luvulla synnytti innostuksen harrastaja -big bandien perustamisiin eri puolilla Suomea. Jos joku yleensä menetti jotain, niin se on Kajaanin kaupunki, sillä se tuskin pystyy kehittämään omaperäistä musiikkipoliittista linjaa pitkään aikaan.
II On esimerkein osoitettavissa, että populaarimusiikki kauttaaltaan on vastatuulessa. Kuitenkin jo 70-luvun puolella on julkaistu orkesteripoliittinen ohjelma oikein kirjasena. Kuitenkaan mitään oleellista edistystä ei mielestäni ole havaittavissa! Mitä ajattelet? Onko populaarimusiikin tekijöiden käytävä aseisiin, aloitettava oma "valta kansalle -liikkeensä", ennen kuin tuloksia alkaisi syntyä?
2) Mitäkö ajattelen kevyen musiikin vastatuulesta?
On totta, että monessa asiassa on 70-luvun alun optimismiin verrattuna jouduttu ottamaan takapakkia. Siitä yhtenä pikkumuistutuksena on mm. Elviksen jäsenlehti Rondo, jonka tehtävänä pitäisi kai olla musiikinopettajien näkemysten laajentaminen ja monipuolistaminen. Paradoksi on, että jopa koulujen musiikin oppikirjatkin edustavat jo laajempaa musiikkinäkemystä. Toisaalta on myönnettävä, että muihin maihin verrattuna valtion kevyelle musiikille osoittama tuki ei suinkaan ole vähäinen tänäkään päivänä.
Mitä pitäisi tehdä? Seurattuani musiikkielämäämme melko monesta näkökulmasta käsin suhtaudun pessimistisesti kevyen musiikin "kunnallistamiseen". Jo laitosteatterin kehitys osoittaa, että siellä, missä taiteilijat ja poliitikot eivät riitele, on toisen osapuolen suu tukittu. Arvatkaa kumman! Lopputuloksena on "taidetta", joka täyttää mesenaattinsa, satapäisen hirviön joka ikisen pään toiveet - eikä lopulta tyydytä ketään. Ollakseen uudistuvaa, omaehtoista, pitäisi musiikin tekemisen olla vain harrastus. Vain tämä takaa sille riittävän ilmaisunvapauden. Maassamme ei ole montaa kymmentä ammattilaista, jotka uskaltaisivat tehdä sitä, mitä haluavat, sillä sellaisesta rangaistaan taloudellisesti.
Kriisin pitäisi antaa kehittyä, sillä poliitikot kaivavat omaa hautaansa heittäessään hiekkalaatikossaan väestönsuojelupäällikön tai saksofonistin virkavaatteista. Taide on heille vain kaupankäyntiväline. Lyhytnäköisyydessään he eivät huomaa, että toiminnallaan ha varmistavat epäkohdan näkyvillä olon, ja ehkä jo seuraava suku-polvi panee valtaan tultuaan asiat täysin uuteen arvojärjestykseen. Ehkä liiankin radikaalisti.
Se positiivinen, mitä yhteiskunta nyt voisi tehdä, olisi EHDOITTA tukea ennen kaikkea alueellista harrastajatoimintaa, kaivaa kaapista yleisradion aluekulttuuripolitiikan luuranko ja pukea sen ylle keisarinvaatteet saadakseen sen ainakin edes NÄYTTÄMÄÄN elävältä. Keskitetty kulttuuripolitiikka kiskoo parhaimmat niin korkealle, ettei äärimmäisessä periferiassa elävillä ole muuta mahdollisuutta kuin luopua koko leikistä. Tällainen pyramidi seisoo päälaellaan.
III Populaarimusiikin opetusta tapahtuu nykyisin paitsi Oulunkylässä ja 'Sibiksessä' myös erinäisissä pisteissä ja leireillä lähes ympäri maan. Olisiko mielestäsi populaarimuusikon kansalaistiedon opetus niinikään paikallaan? Siis tieto nuorille siitä minkä sortin soittajat yleensä saavat turvalliset kuukausipalkat, pääosan stipendisaaliista, myöhemmin Director Musices -nimikkeet, professuurit ja akateemikon arvonimet.
3) Olisiko popmusiikin kansalaistieto paikallaan?
Lähtökohtana tämän asian pohdiskelulle pitäisi muistaa, että harrastajakansan-muusikot ovat elättäneet itsensä JA tehneet musiikkia VUOSITUHANSIEN AJAN. Tämä asetelma on tehnyt kansanmusiikista pitkäikäisemmän kuin yksikään sinfonia. Pitkäikäisyyden takeena on ollut omaehtoisuuden käsitteeseen sisältyvä PYYTEETTÖMYYS, josta puuttuu näytön tarve yms. kieroutuneet motivaatiot, jotka ovat LOOGINEN osa ammattilaisen olemassaolotaistelua.
Ns. sivistyneessä maailmassa on vielä vallalla sellainen musiikkifilosofia ja -estetiikka, joka suosii - absoluuttisine arvoteorioineen - ulkonaisesti komplisoitunutta ja teknisiä näyttöjä suosivaa ammattilaisuutta. Vielä tietokoneiden aikakaudellakaan ei tajuta, että JO kahdella samanpituisella sävelellä voidaan aikaansaada informaatiota joka monimutkaisuudessaan voisi toimia sielunmessuna mahtavimmallekin Requiemille!
Kun ihminen elättää itsensä musiikilla, hän JO ON kaupallinen. Hän on kaupallinen suhteessaan tiettyihin ihmisiin, jotka tavalla tai toisella pystyvät rahoittamaan hänen toimintansa. Kaupallisuutta on jo se, kun ei-kaupallinen spesialistilehti omistaa huomattavan suuren sivutilan jollekin ammattilaiselle. Kaupallisuutta on se, kun soitat pikemminkin soittajatovereillesi kuin yleisölle. Kaupallisuutta on se, kun jokin tuleva akateemikko mainostaa tekevänsä ei-kaupallista taidetta - kriitikoille, joiden sanaa kuullaan silloin, kun akateemikon titteleitä on jaossa. Minä ajattelen kaupallisesti näitä vastauksia laatiessani; tajuntani rajamailla liikuskelee kymmenien taka-ajatuksien karja avaten tai sulkien tieni sen mukaan, mitä hyötyä tai menetettävää minulla on tämän tai tuon ajatuksen julkituomisesta. Laitoskirkko varmaan hyväksyisi ne "ammatillisina suojelusenkeleinä", mutta minusta ne tuntuvat pikemminkin pikku piruilta supattavine keijukaissiipineen.
Tarvitsemme LYHYELLÄ tähtäyksellä käytännön tietoa niin "apuraha- jazzista" kuin muistakin muusikon sosiaalisen aseman parantavista mahdollisuuksista. Mutta pitkällä tähtäyksellä tarvitsemme ennen kaikkea näkemystä siitä, miten olemassa olevaa järjestelmää pitäisi MUUTTAA, jotta se olisi oikeudenmukaisempi entistä laajemmille musiikintekijäpiireille. Systeemin puu ei kaadu siitä, että joku onnistuu kiipeämään sen latvaan. On tutkittava puun juuria, sitä, millaiseen ideologiaan se pohjautuu ja miten se on sidoksissa yhteiskunnan yleiseen rakenteeseen ja arvoihin. Näkemyksen selventämiseksi tarvitsisimme vielä enemmän jonkun pääkaupunkilaislehden musiikkikriitikon kaltaisia fakki-idiootteja, jotka - pitäessään jääräpäisesti kiinni sisäistämistään muuttumattomista, ikuisista perusarvoista - toisivat kuolevan järjestelmän epäkohdat niin
selvästi ilmi, että maatiaisjärkikin sen tajuaisi.
IV Soitit kolme vuotta Piirpaukessa ja kiersit mm. Euroopan moneen kertaan sikin sokin, ristiin rastiin. Kertoisitko vaikutelmat tuosta ajasta.
4) Piirpauken tarina?
Läksin Piirpauke-yhtyeeseen basistina sen vuoksi, että siinä jo oli hyvä kitaristi, mutta siihen tarvittiin kansanmusiikkia tuntevaa jumputtajaa. Siirtyminen bassoon avasi minulle kokonaan uuden näkökulman soittamiseen, sillä minun ei missään vaiheessa tarvinnut elätellä haaveita huippubasistin urasta. Tämä kilpailusta irrottautuminen vapautti itsessäni uudenlaista asennoitumista soittimen ilmaisu-keinoihin - toivoakseni siirtymistä enemmän sydämestä lähtevään ilmaisuun.
Piirpauken kenties tärkeimpänä erityispiirteenä oli soittajien kesken tapahtuva vuorovaikutus esiintymistilanteessa, tuo vuosituhansia vanha perinne esim. Intiassa. Käytännössä se merkitsee sitä, että seuraat toisten soittamista enemmän kuin omaa suoritustasi. Tämä en ehdoton edellytys, jotta musiikki menisi putkeen ja jolloin kaikki muu seuraa itsestään. Joidenkin musiikinlajien perus-monimutkaisuus sinänsä tekee tämän tyyppisen ilmaisun mahdottomaksi.
Toinen erityispiirre oli tietenkin vähemmän tunnettujen musiikkikulttuurien valitseminen lähtökohdaksi. Sitähän kylläkin teimme jo 70-luvun alussa vaikuttaneella Dopplerin Ilmiöllä.
Piirpauke esiintyi vuosina 1980-83 mm. Intiassa Bombayn jazzfestivaaleilla, Ruotsissa, Tanskassa, Sakan liittotasavallassa (pääasiallisesti), Itävallassa, Sveitsissä, Luxemburgissa, Hollannissa ja Turkissa. Ilmeisen selvää on yleismaailmallinen kiinnostuksen herääminen eri kansanmusiikkikulttuureita kohtaan, informaation yksipuolisuudestakin huolimatta. Toisaalta - niin Turkissa kuin Intiassakin - alkavat jazzmuusikot etsiä synteesiä, yhteyttä omaan kansan-musiikkiinsa. Tällaisista tyypeistä tekisi mieli mainita erityisesti azerbaidzanilainen - jo kuollut pianisti Wagif Mustafa-Zade sekä Ruotsissa asuvan turkkilaisen Okay Temizin Oriental Wind -yhtye.
Tämän Piirpauke-kokoonpanon hajoamisen syyt lienevät samat kuin pitkäikäisillä yhtyeillä yleensä. Kysymys ei ole pelkästään työstä. Yhtyeen jäsenet ovat pitkillä rundeilla ikään kuin naimisissa keskenään. Kuitenkin joku kaipaa vaihtelua, joku tasa-arvoisuutta, joku suurempaa itsenäisyyttä ja joku kenties enemmän rahaa jne., yksinkertaisesti sanottuna - vaihtelua.
V Kajaanissa kirjoitit runsaasti isolle orkesterille. Myös Piirpaukeen toit koko tavalla 'biisejä'. Miten arvelet käyvän tulevaisuudessa, kumpi kiinnostaa enemmän, pienbändi vaiko suuri orkesteri. Vaiko molempi parempi?
5) Kirjoitanko mieluummin isolle vai pienelle bändille?
Kirjoittaminen tarvitsee motivaation - että on joku, joka esittää sävellyksen tai sovituksen. Pienimuotoista musiikkia on helpompi tehdä pöytälaatikkoon, mutta isolle orkesterille kirjoittaminen edellyttää ainakin TOIVETTA siitä, että teoksella olisi reaaliset esittämismahdollisuudet, ettei kuukausien työ menisi hukkaan. Maalla asuvan on tällöin otettava reaalinen tilanne HAASTEENA: pystynkö kirjoittamaan musiikkia, joka tyydyttää taiteellisia tarpeitani, mutta joka samalla on riittävän yksinkertaista teknisesti, jotta harrastajaryhmä, -yhtye, -kuoro, -näyttelijä voi sen esittää. Tehtävä on niin vaikea, että voin hyvin käyttää elinikäni sen harjoittelemiseen.
VI Apurahasi loppuu ennen pitkää. Mitä perheellinen sitten [tekee] kun muun muassa sävellyssuunnitelmia Sinulla tuntuu olevan hyvinkin runsaasti?
6) Tulevaisuuden itseni-elättämissuunnitelmat?
Yhteistyöni Jyväskylän Big Bandin kanssa Kalevala-sävellyksen merkeissä jatkunee - erityisesti Kalevala-vuonna -85. Tietenkin siitä on olemassa myös levytys- ja TV-haaveita. Tämän talven aikana pääpakerrukseni kohteena - säveltäjänä - on Pielaveden mieskuoron tilaama Antero Vipunen - kenties puolisen tuntia kestävä, perinteitä karttava kuoroteos. Pekka Nylundin ja Tom Nekljudowin kanssa on suunnitteilla helmi- maaliskuussa koulukonserttikiertue, joka päättyy Keiteleellä pidettävään kansanmusiikkiseminaariin 10. - 11.3. Suomen Kansanmusiikkiliiton ja paikallisen kansalaisopiston tuella. Käymme siinä läpi muutamia kansanmusiikkikulttuureita sellaisista näkökulmista, joita voidaan soveltaa musiikinopetuksessa sekä yhtyetyöskentelyssä. Tarkoitukseni on myös samassa yhteydessä paneutua informaatioteoriaa soveltaen kaiken yksinkertaisen musiikin pettävään ulkokuoreen.
Loppukevääksi olen luvannut Tammelle eri soittimille. soveltuvan oppikirjan ko. aihepiiristä - saamelaisjoiun tahtilajeista intialaisten ragojen kautta gruusialaiseen kuorosoinnutukseen.
VII Hyvät ja huonot puolet Keiteleen-kodissa sekä luovan työn että kiertuetyön kannalta?
7) Keiteleellä asumisen hyvät ja huonot puolet?
Kun olet kiertueella, on samantekevää missä päin kotisi on. Kysymys on pikemminkin siitä, oletko sillä tavoin mukana "pelissä", että on olemassa yhtye, joka toimii rundeilla. Irtautuminen pääkaupungin kuvioista onkin ehkä hankalin seuraus työn kannelta katsottuna. Jos et näyttäydy missään, ei töitäkään ole tarjolla. Mitä töitä? Valtaosaltaan sellaisia, joihin et voisi kuitenkaan paneutua koko sydämestäsi, Maalla asuessasi ovat tulot, mutta myös menot pienemmät. Mukana hengaamisen sijasta pystyt huomattavasti pitkäjännitteisempään luovaan työhön, joka toivottavasti myös kantaa aikanaan oman hedelmänsä. Hyllyissä on kuunneltavaa musiikkia ja alan kirjallisuutta periaatteessa loppuelämäni tarpeisiin. Niin kauan kuin saan minimielintason turvattua, en ole kiinnostunut siirtymään kaupunkiin.
8-9-10: Kysymysten epämääräisyyden vuoksi annan yhtä epätäsmällisen vastauksen, kirjoittamani saatesanat "Maailman synnyn" (Kalevala) kantaesitykseen v.-79. Ehkä se selvittää jotain käyttämästäni käsitteestä "pitkäjännitteisyys". Terveisiä kaikille!
Ilpo Saastamoinen
II VERSIO SAMASTA (Muusikko-lehti)
Haastattelu: Julius Heikkilä, Kuva Lauri Karvonen
Ilpo Saastamoinen, säveltäjä, soittaja ja musiikkifilosofi.
Muusikko 1/1984
(Kuvateksti: Voittajan on helppo hymyillä: Ilpo Saastamoinen talletettuna kameran muistiin vuosi sitten tammikuussa tapahtuneessa konsertissa, jossa hänen pääteoksensa Kalevala esitettiin Jyväskylän Talven yleisölle täydessä noin kahdeksankymmentäminuuttisessa pituudessaan. Solisteina olivat - jälleen kerran - Kalle Fält laulu ja "vuoden Yrjö" Pentti Lahti saksofonit, bassoklarinetti ja huilu.)