1984 Kansat soittavat -tiivistelmä

 (Kansat soittavat -materiaalia? - käsikirjoitus)

TIIVISTELMÄ 14.2.84*

1)         Musiikkielämystä ei voida selittää erikseen pelkästään joko sävellyksen tai elämyksen avulla, sillä kysymyksessä on tapahtuman ja sen kokijan välinen suhde. Suhde on aina kahden (tekijän välinen) kauppa. Kolmas saa korvapuustin, mikäli yrittää tunkeutua väliin.
Tapahtuma ja kokija ovat tasa-arvoisia; kumpikaan ei ole passiivinen osapuoli. Suhde on kauppa, suhde on rakkaussuhde. Jopa Jumala-suhdekin edellyttää molemmilta osapuolilta jotain (aktiivisuutta?).

2)         Suhde ei tunne absoluuttisia arvoja. Sellaisten etsiminen on samaa kuin etsiä Sampoa, maailmankaikkeuden parasta tuotetta - niin kivien, kantojen kuin ihmistenkin mielestä, etsiä maailman parasta "yleistä" vaimoa, kauneinta naista, johon kärpäset ja madotkin ihastuvat, etsiä Jumalaa, joka olisi itse Pirullekin mieluinen.
Mikä olisi se murtoluku, jossa toinen tekijä olisi jotenkin kummallisesti "parempi" kuin toinen? Suhteen toisen osapuolen nostaminen kultatuolin alentaa samalla hetkellä syrjittyä, kieltää tältä olemassaolon oikeutuksen... niin kuin vaakakuppi...

- Ei ole myöskään olemassa absoluuttisen hyvää musiikkia sen enempää kuin ihannekuulijaakaan. Molemmat ovat mahdottomia määritellä. Ne ovat mitäänsanomattomia tyhjiä käsitteitä.
- Arvojen suhteellisuus(kin) on absoluuttista!

3)         MUTTA: Sillä hetkellä kun meillä on kiintopiste; jokin luku, jokin ostaja, jokin uskovainen, jokin aviopuolisoa etsivä, jokin oppilas, jokin ruoka, voi SE määritellä asiat absoluuttisesti OMAN ITSENSÄ SUHTEEN, sillä oma itse on ainoa mahdollinen - sillä hetkellä, siinä ympäristössä. Oma itse voi muuttua, mutta muuttuminen tulee (kohta), se ei vielä ole...

Absoluuttiset arvot ovat subjektiivisia, henkilökohtaisia - ainoita mahdollisia ollessaan sidoksissa kuhunkin hetkeen, kuhunkin ympäristöön. Absoluuttiset arvot eivät ole pysyviä, koska subjekti, arvojen omaksuja kehittyy ja muuttuu jokaisesta uudesta musiikkikokemuksesta.
Kun 2 muuttuu 3:ksi, on sen suhde omaan lukujen maailmaan täydellisen erilainen. Mikään ei näytä sen jälkeen samalta kuin ennen. Riipiessäni arvojen valekaapuja olen monesti kysynyt itseltäni: Mitä mieltä kivi olisi tästä asiasta?

Kivihän on "kuollut". Niin on ainakin itsekeskeinen käsityksemme suhteista. Me tapamme absoluuttisten arvojen himossamme aina suhteen toisen osapuolen. Määriteltyämme musiikin "hyväksi" haukumme kuulijan, joka ei sitä "ymmärrä". "Huono" musiikki puolestaan vaatii asettautumista "hyväksi" kuulijaksi (?). Näin teemme aina, kun moitimme vaimoa, työnantajaa, oppilasta, naapureita, toisuskoisia (uskonnollisesti, poliittisesti, eettisesti, esteettisesti) jne.

Kahden ihmisen, kahden asian välisessä suhteessa etsivät molempien osapuolten/tekijöiden menneisyys - tai rakennetaustat - toisiaan. Musiikin kuulijan menneen elämän, persoonallisesti koetun kulttuurihistorian rajoittama sisältö hakee yhteyttä säveltäjän, esittäjän toisella tavalla rajoittuneeseen elämänsisältöön, joka on purkautunut ulos viestin, sanoman, sanan tai sävelen muodossa.

4)         VIESTI.
- Musiikin ja kuulijan välinen suhde on viestintäsuhde. Viestintä sisältää tietoa, informaatiota. Musiikin välittämän informaation kokijoina ovat ihminen, kasvi ja kivi täsmälleen samassa asemassa, yhtä kieltämätön osa todellisuutta. Yhtä varmaa on, että nämä kolme eri kuluttaja- tai kuulijatyyppiä kokevat musiikin eri tavoin - johtuen kulttuuritaustan, kielen erilaisuudesta, ei sitä, etteikö kivellä ja kasvilla olisi tiedon vastaanottovälineitä, "aisteja". Ne vain soveltuvat erityyppiselle informaatiolle eivät esim. "karkeille" ääniaalloille - ainakaan atomitasolla.

Jos niillä on tiedon vastaanottokyky (esim. atomien elektroniverho) sekä tiedon lähetyskyky (säteily), niin tuntuisi kummalliselta, ellei niillä olisi myöskin tiedonvaihdon käsittely-yksikköä, muistia... Jos kerran kasveilla niin miksei kivilläkin... Atomin sisuksista emme vielä tiedä kaikkea. Tämä muistutus auttaa meitä ymmärtämään myös ihmisten erilaisuutta taiteen kokijoina.

Ylipäätänsä kaikki maailmankaikkeuden tapahtumat voidaan kuvata informaationvaihtona; Informaatiota vaihdetaan niin kauan kuin on mitä vaihtaa, niin kauan kuin kaikkeus sisältää erilaisuutta, puhuu eri kielillä. Yllättävää kyllä, Raamatussa sanotaan: "Alussa oli Sana..." jne.

Tiedolla on tarve levitä: Lämpö, joka suljetussa tilassa pyrkii leviämään tasaisesti, noudattaa tätä suurempaa lakia. Toisaalta tämä ilmenee myös yhtä perustavana ilmiönä: tiedon vastaanottamisen tarpeena - ainakin ihmisillä.

Tiedolle avoin ihminen ei kuuntele musiikkia sen hyvyyden tähden, vaan siksi, koska hän kokee saavansa uutta tietoa. Kaikki todellinen tieto on aina pitkällä tähtäyksellä askel kohti Paratiisia, koska se suo potentiaaliset mahdollisuudet sopeutua entistä komplisoituneempaan todellisuuteen, hallita sitä.

5)         VIESTIN YMMÄRTÄMINEN.
- Musiikin arvon mitta ei ole musiikissa eikä kuulijassa vaan näiden välisessä viestinnällisessä suhteessa. Kysymys on lukosta ja avaimesta: Kuulija voi olla lukossa [itse/jo sisällä?] tai kuulijalla voi olla avain. Musiikki on aina vastakappale. Ei ole mielekästä pohtia, onko jompikumpi "hyvä", koska pääasia on, aukeaako lukko annetulla avaimella [kuulijan oma äänitearkisto ja sen antamat eväät] vaiko ei! Vanha rautakirstu riippulukkoineen ei avaudu abloy-avaimella eikä myöskään lähimmäinen solvaamalla tai sanskriittia, siansaksaa puhumalla. On yhtä oikein sanoa, että lukko oli "väärä" kuin että avain oli "väärä". Vain oikean tietomäärän [ja -laadun] sisältävä avain uppoaa lukkoon.

Pieni informaatiomäärä saa suppeassa kokemuskentässä enemmän ymmärtämystä osakseen kuin ylisuuri tietopaketti. Tapahtuma voi siis tällöin olla "arvokkaampi", suurempi kokemus kuin sama informaatiomäärä pudotessaan spesialistin kokemuskenttään kuin pisara mereen.
[Kaksi kuvaa tiedon uppoamisesta erisuuriin ympyröihin]

Kuinka paljon olemme huolissamme "hyvän" musiikin "pahoista" vaikutuksista sen sisältämän arvorakennelman lukittaessa nuoria ahdistuneisuuteen ja ahdaskatseisuuteen? [Opetettu perinteinen käsitys musiikin arvohierarkiasta, klassisen musiikin "paremmuudesta" iskelmään ja muuhun kevyeen musiikkiin verrattuna jne.]

Kunkin ihmisen oma musiikillinen kokemusvarasto on vain hänen - ja siis samalla ainoa mahdollinen [- hänelle -!]. Hän ei voi lainata sitä toiselta tehdäkseen absoluuttisia vertailuja. Voidaan siksi sanoa että kokemuskentät ovat kaikilla yhtä suuret - ainoina mahdollisina - yhtä arvokkaat ja täydelliset - niin kuulovammaisen, urheilijan, teosofin ja postimerkkeilijän kuin tukkijätkän tai vinkuintiaanin! Kysymys on vain siitä, mitä kukin tekee omalle kokemusvarasto-alueelleen; laajentaako hän sitä vaiko ei. Ymmärrettyään tämän ei hän tarvitse enää keinotekoista "hyvän" musiikin porkkanaa motivaatioksi.

6)         HAHMOTUKSEN JA TAJUNNAN SUHTEELLISUUS.
- Yksinkertaisessa (tai yksinkertaistetussa) kokemuskentässä vain riittävän yksinkertainen kokemus voi tuntua monimutkaiselta!

Ensimmäinen musiikillinen hahmo syntyy heti, kun se erottuu, kun sille löytyy jokin - mikä tahansa - vastakohta. Hahmoja ovat jo kaksi eripituista, erikorkuista, eri soundista "ääntä", joista kenties jo toinen koetaan rytmisenä, toinen melodisena jne. Näitä hahmoja, säveliä, teeman pätkiä, sointuvaihtoja, sävellyksiä ja sävellys-sarjoja, säveltäjän elämäntuotantoa, tyylikautta, koko musiikkikäsitettä kuulija vertaa omaan hahmovarastoonsa ja alkaa kuvitella sen perusteella, miten nuo hahmot voisivat muunnella 1-0 -tasolla. Tämän kuvittelun pohjana ovat siis aikaisemmat musiikkikokemukset, avainnippu lukon aukaisemiseksi. Niiden pohjalta syntyy odotuksia, niiden viivästymisiä ja täyttymisiä/täyttymättömyyttä, kun säveltäjä taas puolestaan esittää oman näkemyksensä.

Hahmojen monikerroksisuus ei ole arvon mitta! Tajuntaan mahtuu vain hahmon ja ei-hahmon välinen vaihtelu! Merkityksellistä on vain se todellisuus, johon huomio kulloinkin kiinnittyy. Ja huomio kiinnittyy vain hahmoihin! Tässä mielessä jo kahden äänen epäsäännöllinen vuorottelu voi ylittää informaatioarvoltaan inhimillisen käsityskyvyn! Mitä silloin on "alkukantainen, yksinkertainen musiikki"?

7)         INFORMAATION MÄÄRÄ
- Informaation määrä riippuu sen ennakoitavuudesta.

A)          Tietokone (1-0) - Veikkausrivi (1-x-2) - Desimaalijärjestelmä (10) - Lottoruutu (57)
- Kansanmusiikkiesimerkkejä: Sävelvärit (jakuutit) - Aika-arvot: Saamelaiset, Jordania - Sävelkorkeudet, -asteikot; Etelä-Amerikka - Soinnut (Gruusia)
B)         Valkea kohina
C)         Nykymusiikkiesimerkit: Etiopia, Tiibet/Vietnam, Bali, itelmenit

8)         Musiikin kulttuurihistoria.
- Musiikin kulttuurihistoria on tiedon entropiapyrkimyksen toteuttamista. Uudella tiedolla on taipumus levittää "valoa maailmaan". Se on epätasaisuuden ja yksipuolisuuden poistavan Karman lain alainen. Kaikki musiikintekoideat - palautettuina 1-0 -suhteeseen - ovat olleet olemassa aikojen alusta saakka. Eri maapallon osissa ne vain ovat syntyneet eri järjestyksessä. Eurooppalainen ihminen on nyt etsimässä sitä, mikä jossain muualla on jopa  ohitettu kehitysvaihe.

Salaisuuksien etsiminen "monimutkaisuudesta" on turhaa: Kaikki suuret oivallukset ovat yksinkertaisista asioista syntyneitä! Jos meillä vain on järjestelmään sopiva... oikea avain. 

9)         VALKEA KOHINA.
- Mitä on ylisuuri informaatio, "ylitietopaketti"? Se on valkeaa kohinaa. JA VALKEA KOHINA ON SAMAA KUIN HILJAISUUS! Ne ovat vastakohtia vain näennäisesti. Kaptah sanoo Sinuhe Egyptiläiselle: "Sinun puheesi on kuin kärpäsen surinaa minun korvissani."

Teoriassa ylisuuri ja olematon informaatio näyttävät vastakohdilta, mutta havainnossa ne ovat yhtä.: Se mitä ei ennätetä tajunnassa eritellä, hahmottuu aina kokonaisuudeksi, vastakohdaksi sille, mikä koetaan tutuksi, so. minkä sisäinenkin rakenne on jo ennestään tuttu. Yhdeksi klimpiksi jäävät tajunnassa niin neliääninen fuuga kuin 90-miehisen sinfoniabändin soundikin. Kaikki palautuu lopulta 1-0 -vaihtoehtoihin, ymmärrettyyn ja ei-ymmärrettyyn - niin sinfonia kuin alkukantainen rytmikin. Aritmeettinen, ulkonainen monimutkaisuus on vain näennäistä, merkityksetöntä, joka ei lopulta paljasta vielä yhtään mitään. Se on pahaa painajaisunta, jossa ihmiset itsepintaisesti elävät.

- Ymmärtäminen on analogioiden, samuuksien, tuttuuden löytämistä muun hämäräksi jäävän vaihtuvuuden keskellä. Samaksi havaitseminen, tuttu analogia muuntaa ajan, kaikki samuuden kautta sukulaisina olevat asiat ja aikakaudet yhdeksi hetkeksi, ja yhdistää eri paikat yhdeksi paikaksi. Tämä tila on rakenteen, yleistyksen tajuamista. Tämä kaikki tapahtuu äärettömällä nopeudella, koska yhteen kytkeytyvät asiat ilmestyvät tajunnan luoman palapelin osiksi yhtä nopeasti, olivatpa ne ajallisesti tai paikallisesti kuinka lähellä tai kaukana tahansa.

Lisäys:
Palapelin rakenteen ymmärtäminen: Jos hahmotamme yhdenkin osan väärin, näemme pelin osaset täysin irrallisina, järjestäytymättöminä, vaikka peli olisikin muutoin lähes koossa. Kun kuvio hahmottuu, ei ole väliä, kuinka suuri tai pieni se on, koska se on ratkaistu: Peli on koossa. Kun se kerran tajutaan, se tajutaan yhdellä hetkellä, kerta kaikkiaan.

*[7.2.2012:         Jotain osia tästä on ilmeisesti mm. Keiteleen oudommassa nuottikirjassa, ellen ole mahduttanut niitä Kansat soittavat -kirjan johdantoon. Aineisto tuntuu osin tutulta.]
> Ks. "1983-90 Kansat soittavat" -dokumenttikooste.