1984 Maailmanmusiikin tulo Suomeen

Ilpo Saastamoinen:

MAAILMANMUSIIKIN TULO SUOMEEN
(Litteroitu kasetilta syyskuussa 1984)

- Kansainvälisen kansanmusiikin tulo Suomen kevyen musiikin piiriin
- Muiden maiden musiikkikulttuurien vaikutteet suomalaisessa musiikissa
- Ulkomaiset etniset vaikutteet suomalaisessa kevyessä musiikissa

Epäsuorat vaikutteet (1-5)

1)         Vakava musiikki.
- Klassisen musiikin säveltäjät ovat kautta aikojen hyödyntäneet voimakkaasti eri maiden kansanmusiikkia. Tätä materiaalia ovat hyödyntäneet esimerkiksi neuvostoliittolainen Shostakovitsh, azerbaidzanilainen Hatshaturjan, gruusialainen Taktakishvili (tuolloinen Gruusian opetusministeri) sekä (lisäys v.2009 - Rimski-Korsakov, Tshaikovsky). Eurooppalaisia esimerkkejä ovat esim. Brahmsin unkarilaiset tanssit ja Bela Bartokin koko kansanmusiikin keruutoiminta ja sen pohjalta syntynyt sävellystuotanto.

- Keskieurooppalaiset säveltäjät ovat käyttäneet lähes loppuun saksalaisen ja ranskalaisen kansanmusiikin. Espanjalaisvaikutteisesta musiikista mainittakoon Fernando Sor, Rodrigo, Tarrega, Turina, de Falla jne.

- Etelä-amerikkalaisia esimerkkejä voisi olla Heitor Villa-Lobos.

- Nykymusiikin puolelta esim. Steve Reichin sävellykset ovat melkoisella varmuudella saaneet vaikutteita Afrikasta - ellei sitten jopa Balin saarilta.

- Monet suomalaiset säveltäjät ovat myös etsineet virikkeitä kansanmusiikista.
Ensimmäisinä tulevat mieleen Toivo Kuulan tsheremissiläiset kansanlaulutulkinnat, Sibeliuksen kansanmusiikkivaikutteiset sävellykset ja Bergmanin Bardo Thödol, tiibettiläiseen Kuolleiden kirjaan sävelletty musiikki. Jokainen muistaa myös A. Sallisen Aspekteja Peltonimen Hintrikin surumarssiin jne. Lukemattomia esimerkkejä löytyy myös Suomesta. (Lisäys 2009: P. E. Nordgren

- Kirkkomusiikki puolestaan on hyödyntänyt maallista musiikkia viimeisten 2000 vuoden ajan melko runsaskätisesti. Muistettakoon esim. Lutherin uudet tekstitykset saksalaisiin maallisiin kansanlauluihin.

- Bluesin ja afroamerikkalaisen kansanmusiikin hyödyntäjänä mainittakoon mm. George Gershwin ja hänen sävellyksensä Rhapsody in blue, Igor Stravinsky - Sotilaan tarina.

1960-luvulta lähtien myös kevyen musiikin soittajien kiinnostus klassisten sävellysten tulkitsemiseen oli aika merkittävä askel sillä tiellä, jota on lähdetty kulkemaan, kun on haettu vaikutteita muualta kuin rock- ja jazzmusiikin piiristä. Tätä voitaisiin myös pitää eräänlaisena vaikuttimena.

 

2)         Jazz.
Jazzin puolella kaiken lähtökohtana on blues, neekereiden tapa yhdistää afrikkalaista ja eurooppalaista musiikkiperinnettä. Jo 1930-luvulta lähtien Duke Ellington orkestereineen kiinnitti huomiota erityisesti latinalais-amerikkaiseen musiikkiin. Ehkä ensimmäisen sysäyksen tahtilajiajatteluun antoi 1950-luvun lopulla ilmestynyt Dave Brubeckin LP-levy Time Out (Columbia CL 1397). Siinä oli pari mielenkiintoista sävellystä, joilla on varmasti ollut oma merkityksensä: Paul Desmondin Take Five, jota vielä tänäkin päivänä monet bändit treenailevat nimenomaan sen erikoisen 5/4-tahtilajin vuoksi. Toinen tuolla levyllä ollut sävellys oli Blue Rondo a la Turk, joka toi esille ainakin ajatuksen turkkilaisesta kansanmusiikista.

Seuraavia bändejä tältä ajalta olivat - ei mitenkään tärkeimpänä mutta joka tapauksessa maininnan arvoisena - The Modern Jazz Quartetin yhteistyö kitaristi Laurindo Almeidan kanssa. Toisaalta vanhat jazzmuusikot, ainakin Stan Getz ja John Lewis levyttivät Värmelandin laulun ruotsalaisesta kansanmusiikista. Art Farmer ja Jim Hall levyttivät Kristallen den fina -teeman. Hieman uudempaa linjaa edustivat Don Cherry tahtilajeineen ja originaalisoittimineen, joita hän toi eri puolilta maailmaa. (Kävin 1980 Intiassa Bombayssa (Mumbai) samassa liikkeessä, josta Don Cherryn sanottiin ostaneen näitä soittimia.) Sonny Rollins levytti Sant Thomasin ja tätä tietä vahvisti latinalaisamerikkalaisen musiikin vaikutusta. Paul Winter väänteli eri maiden kansanmusiikin tahtilajeja omiin tarkoituksiinsa. Albert Mangelsdorf teki taustan alkuperäiseen vietnamilaiseen lauluäänitykseen, ja tätä käytettiin hyväksi myös joissain muissa yhteyksissä. Tony Scott levytti jotain japanilaisten kanssa.

Yleensä ottaen yksi tärkeimpiä asioita oli kuitenkin  ns. muslimijazzin siirtyminen sointuajattelusta skaala-ajatteluun afrikkalaisvaikutteineen. Tämän tyylin soittajia on runsaasti: etunenässä John Coltrane, Archie Shepp (Attica Blues -levyllään), Faroah Sanders, Sandran aurinkoarkesteri, Dollar Brand - oli hänen myöhempi nimensä sitten mikä tahansa. Näissä jazzin ympyröissä tuli esille 1-2 sointua käyttävä modaalinen jazz tai myöhemmin jopa free jazz, joissa skaala-ajattelu tuli huomattavasti selvemmin esille. Skaala-ajatteluhan syntyi lähinnä sointujen monimutkaistumisesta, niiden rakenteen laajentamisesta ylöspäin niin pitkälle, että päästiin niitä yhdistäviin selviin asteikkoihin. Näin myös sointujen määrä väheni, koska yksi(tyinen?) sointu sisälsi jo kokonaan oman maailmansa. Teoriapuolella tähän skaala-ajatteluun vaikutti George Russellin kirja The Lydian Chromatic Concept of Tonal Organization.

Merkittäväksi latinalaisen Amerikan musiikin esille tuojaksi 1960-luvun lopulla tuli Chick Corea, toisaalta myös Wayne Shorter ja Weather Report,  jossain määrin vielä tätä muslimijazzin modernia suuntausta edustava kitaristi Sonny Sharrock sekä Albert Ayler. Näissä yhdistyivät - erityisesti Corean ja Weather Reportin hommissa - amerikkalainen ja afrikkalainen kansanmusiikki jazzin keinoihin.

Koko tämän ajan oli mukana luonnollisesti vaikuttanut brasilialainen bossa nova: Antonio Carlos Jobim, A. Gilberto, Bud Shank, Baden-Powell, Bola Sete jne. Bossa novan vaikutus tiedetään yleisesti. Miles Daviskin ehkä sijoittuu jonnekin tänne joukkoon, on vain vaikea sanoa tarkkaa paikkaa, mihin hän kuuluisi.

Yksi merkittävä tekijä oli myös jazzin kansainvälistyminen siinä mielessä, että myös kehitysmaissa alkoi esiintyä jazzmuusikoita, jotka jo jossain määrin osasivat yhdistää oman kansansa musiikkiperinnettä jazzin maailmaan. Tämä näkökulma laajensi kiinnostusta kansanmusiikin suuntaan. Jazzin osalta kansanmusiikkiaalto sijoittuu siis jo 1960-luvun alkupuolelle, josta se sitten on eri teitä myöten jatkanut matkaansa.
Selvimpiä myöhempien aikojen joko jazz- tai rock-jazzyhtyeitä olivat esim. Oregon, mutta ennen kaikkea läpimurtobändeinä John McLaughlinin Shakti, Mahavishnu Orchestra jne. Toisaalta on muistettava Yehudi Menuhinin työskentely Ravi Shankarin kanssa.

 

3)         Rock
Rockissa lähtökohtana oli ennen kaikkea skaala-ajattelu, joka on kansanmusiikin tärkeimpiä piirteitä verrattuna eurooppalaiseen sointuajatteluun. Bluesilla oli merkittävä sijansa erityisesti rockin puolella. Jazzmusiikin kohdalla se alkoi jo vähentää merkitystään silloin kun on kyse kansanmusiikista.

Bluesin ohella Amerikassa oli toinen merkittävä kansanmusiikkisekoitus, countrymusiikki. Sillä on ilman muuta oma tärkeä osuutensa vaikkakin country on jo sähköistynyt niin paljon, että sitä pidetään tänä päivänä enemmänkin yhtenä popmusiikin haarana kuin kansanmusiikkina - ainakin täällä Euroopassa.

Kolmas oli folkaalto 50-luvulta lähtien Pete Seegerin, Kingston Trion ym. välityksellä. Siihen liittyy myös Harry Belafonten Banaaninlastaajien laulu ja yleensä kaikki Väli-Amerikan tanssimusiikin lajit.

Beatles oli 60-luvun puolenvälin kevyessä musiikissa shokki, jota ei suinkaan vaimentanut heidän myöhemmät vierailunsa Intiassa ja kiinnostuksensa Ravi Shankarin musiikkia kohtaan (Ravi Shankar esiintyi myös Woodstock-festivaaleilla). Kaiken keskellä viihdemusiikin puolella vilahtaa eteläamerikkalaisen laulajattaren Yma Sumakin nimi: pilkahdus Andien intiaanien musiikkia.

Beatlesin jälkeen Englannissa oli jonkinlainen tyhjiö, jota alkoivat 60-luvun lopulla paikkaamaan kaksi merkittävää bändiä: Pentangle ja Swabrickin johtama Fairport Convention. Tässä vaiheessa tuli myöskin irlantilainen ja kelttiläinen kansanmusiikki mukaan kuvaan. Eräs näitä kokeilevia ryhmiä oli myös Third Ear Band, jonka osuus on lähinnä, että he käyttivät kansanmusiikista lainattuja originaalisoittimia.

Eteläamerikkalaista musiikkia liitti tuotantoonsa Carlos Santana, kitaristi. Tähän samaan linjaan liittyen on tietysti muistettava salsa, reggae ja muut tämän tyyppiset musiikinlajit ja erityisesti afrikkalaisvaikutteinen Osibisa-yhtye. Kuubassa on merkittävä omaan perinteeseen sidottu tanssimusiikkinsa, samaten Brasiliassa.

Viimeisenä mainittakoon Afrikan fuusiotanssimusiikki - se mitä Afrikassa tehdään - oli sitten kysymys Etelä-Afrikan highlife-musiikista tai senegalilaisesta tanssimusiikista.

 

4)         Musiikin teoria
Vakavan musiikin, jazzin ja rockin lisäksi kansanmusiikilla on ollut jonkin verran vaikutusta myös musiikin teoria-ajattelun kehittymiseen. Maininnan ansaitsee muutama seikka, koska kansanmusiikkivaikutteet lisäsivät asiantuntijoiden kiinnostusta yleensä kansanmusiikkia kohtaan.

- Ensimmäisenä kohtana on jo mainittu G. Russellin teoretisoima skaala-ajattelu yhdistyneenä 50-60-luvun soinnutuksen kehitykseen modaalista skaala-ajattelua kohti.

- Toiseksi Alan Lomax julkaisi kirjansa (Folk Song Style and Culture 1968), jonka ajatuksia sitten Pekka Gronow välitti aikoinaan Suomeen. Näiltä ajoilta merkittävänä seikkana periytyy sointivärin merkityksen tajuaminen, se, että sointiväri pikemminkin erotti monia kansanmusiikkikulttuureja toisistaan (soittimisto, jota käytettiin, laulutavat, erilaiset äänenmuodostustavat jne.).

- Kolmantena yleisestä musiikintutkimuksesta mainittakoon Leonard B. Meyerin kirja Emotion and Meaning in Music (1956), jonka avulla käsitys kulttuuritaustasta kuuntelemisen ohjeena tuli selvästi merkittäväksi. Hänen avullaan alettiin ymmärtää sitä, että kuuntelu edellyttää kuuntelutottumuksia: Eri kulttuureista lähtevä musiikki ei ole valmiiksi kansainvälistä kieltä eikä ole sinällään ymmärrettävää, vaan johonkin musiikkikulttuuriin paneutuminen ja sen ymmärtäminen edellyttää taustan, musiikillisen kielen tuntemusta. Tein ko. kirjasta musiikkitieteen proseminaarityöni prof. E. Tawaststjernalle.

- Neljäntenä seikkana ehkä mainittakoon etnomusikologian opiskelun lisääntyminen yliopistoissa: Nettl, Malm ym. kirjoittajat ja sitä tietä kiinnostuminen esim. originaalisoittimiin.

 

- Yleismaailmallisesti ottaen on sitten vielä muutamia tärkeitä asioita.
Ensimmäisenä on tietysti levyteollisuuden suuntautuminen myös kansanmusiikkiin. (aluksi Folkways, Ocora ja luonnollisesti kansalliset levymerkit: NL:ssa Melodia, Bulgariassa Balkantone, Jugoslaviassa Jugotone jne.). Tämän lisäksi on muistettava yleisen poliittisen laululiikkeen kehitys varsinkin 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa, Etelä-Amerikan tapahtumat ja sitä tietä kansainvälisten laulufestivaalien synty nimenomaan poliittisen laululiikkeen pariin.
Toiseksi vaikuttajaryhmäksi tulevat Sofian (1968) ja Berliinin (1973) nuorisofestivaalit sekä kansanmusiikkifestivaalit eri puolilla maailmaa; Suomessa erityisesti Kaustisella sekä Ravi Shankarin ja Beatlesien kautta yhä julkisemmaksi tullut kiinnostus itämaisiin filosofioihin, mikä samalla herätti kiinnostuksen myös noiden alueiden musiikkiin.

 

5)         Katsaus skandinaavisiin vaikutteisiin
Itse muistan tärkeimmän ruotsalaisen vaikuttajan olleen Bengt-Arne Wallinin levyn Old Folklore in Swedish Modern. Levy ilmestyi 60-luvun alussa (Philips P 08214). Levyn sisällöstä mainittakoon Vallåt, Kristallen den fina, Näckens polska, Beckospelin häämarssi ja Värmelandin laulu. Tuo levy oli ensimmäinen lähes kokonaisella big bändillä tehty juttu. Sen lisäksi Wallin nauhoitti ainakin Hårgalåttenin, jossa muistaakseni käytettiin alkuperäistä laulajaa, nauhaa, jolle tehtiin jazztausta. Toinen maininnan arvoinen oli Jan Johanssonin Skotlantilainen polska.

Sitten popmusiikin puolelta tuli 70-luvun puolen välin paikkeilla esiin ensimmäinen varsinainen ruotsalaisbändi, joka käytti kansanmusiikkimateriaalia - Vargavinter, jossa mukana oli suomalaisbasisti Tuomas Haapala. Muita tuon ajan ja saman suuntauksen yhtyeitä olivat Södra Bergens balalajkor, Arbet och fritid, myöhempiä Kebnekajse, Kontakt, Spjärnsvallet ja Nordvision -levy (?).

Yksi tärkeimpiä bändejä on ollut ruotsalais-turkkilainen Oriental Wind (1980-luvun alussa), jonka johtaja Okay Temiz oli soittanut mm. Don Cherryn yhtyeessä. Hän toi nimenomaan turkkilaisen kansanmusiikin Ruotsiin ja käytti yhteen aikaan jopa alkuperäistä turkkilaista viulistia esityksissä mukana.

Viime vuosilta löytyy Tanskasta Oriental Express. Myös norjalainen jazzmuusikko Jan Garbarek on mainittava tässä yhteydessä. Hän kirjoitti 1976 Kajaanin big bandille teoksen Sarja Big Bandille, joka pohjautui norjalaisiin kansansävelmiin alkaen lampaiden kutsusta päätyen muihin kansanlauluihin.

 

6)         Suorat Suomeen tulleet vaikutteet
Yleisenä pohjana on muistettava valtionhallinnon kiinnostuminen muihin musiikkikulttuureihin vuodesta 1968 eteenpäin, jolloin Pekka Gronow tuli valtion säveltaidetoimikuntaa edeltävään komiteaan, jossa myöhemmin  Ilpo Saastamoinen oli jäsenenä vuosina 1971-76 (kolme ensimmäistä vuotta Gronowin ja sitten Otto Donnerin kanssa) samaan aikaan kuin Viljo S. Määttälä. Säveltaidetoimikunnan harjoittama musiikkipolitiikka muutti jossain määrin yleistä arvostusta koskemaan jazzia, rockia ja kansanmusiikkia. Tähän liittyy myös yleisiä musiikin arvoja kosketteleva - jo 1960-luvun puolivälissä alkanut - väittely, jota käytiin mm. Rondo-lehden palstoilla sekä Matti Raution hetken johtamassa Suomen musiikinopettajien liiton piirissä - aika kitkerinkin sanoin 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa.
[Lisäys 2009: Mukana tässä 'kakkosvaiheessa' olivat mm. Kari Rydman, Okko Kamu, Joonas Kokkonen Timo Mäkinen ja allekirjoittanut].

Ehkä ensimmäinen todella merkittävä tapaus oli Ravi Shankarin ja Alla Rakhan vierailu Jyväskylän kesässä 1966. (Lisäys 2009: Konsertti oli shokki allekirjoittaneen musiikilliselle ajatusmaailmalle.) Heidän mukanaan tuli intialainen musiikki Suomeen. Myöhemmin Shankar vieraili myös Helsingin juhlaviikoilla (1971?).

Jyväskylän Kesässä 1966 vieraili myös George Russell pitäen ensimmäiset jazzkurssit. Tällöin hän löi läpi skaala-ajattelun, joka valmisteli tietä kiinnostukselle kansanmusiikkia kohtaan. Samana kesänä nimittäin allekirjoittanut ohjasi jo kymmenkuntaa nuorta soittajaa pop/jazzin salaisuuksiin Virtain musiikkiopiston järjestämällä kesäleirillä - aloittaen ilmeisesti samalla lyydisten skaalojen lähetystyön.

Näihin aikoihin 1965-66 syntyivät myös Kaustisen kansanmusiikkifestivaalit, Porin jazzfestivaalit sekä pian myös Turun rockfestivaalit, joista Porilla on ehkä vähiten osuutta kansanmusiikkipohjaisen jazzin syntymiseen tai kiinnostuksen leviämiseen; sen sijaan Kaustisen merkitys on kiistaton ja Turussahan vieraili mm. Fairport Convention vuonna 1971.
Suorista vaikutteista mainittakoon vielä Neuvostoliiton ja muidenkin maiden  taiteilijaryhmien vierailut Suomessa varsinkin 70-luvulla. Kuopio tanssii ja soi -juhlilla oli 70-luvun puolivälin jälkeen jopa kokonainen intialainen tanssiryhmä.

Joukkotiedotusvälineet ja tekniikan kehittyminen vaikuttivat etenkin radion kautta. Pekka Gronow toimitti kansanmusiikkia esitteleviä radio-ohjelmia jo 1965-66 nurkilla. Nauhurit yleistyivät, mikä vaikutti mahdollisuuksiin äänittää alkuperäistä kansanmusiikkia. Tämän seikan osuus on erittäin merkittävä, vaikka kasettinauhurien vaikutus alkoi tuntua vasta 60-70-luvun vaihteessa.
Pekka Gronow toimitti myös kaksi merkittävää levyä: ensimmäinen ja tärkein oli 'Maailman musiikkia' (LRLP 32). Toinen merkittävä saavutus oli Johdatus intialaisen musiikin alkeisiin, jossa oli mukana ohjelehtinen. Nämä tapahtuivat 70-luvun vaihteessa.

Suomalaiset muusikot starttasivat 14.7.1968 Sofian kansainvälisille nuoriso-festivaaleille, joka oli meikäläisille yksi ensimmäisiä suoria mahdollisuuksia nähdä alkuperäisiä kansanmusiikkiesityksiä. Festivaaleilla olivat mukana mm. Soulset, M.A. Numminen, Anki jne.

Suomessa Jussi Raittinen oli tehnyt countrymusiikkia tunnetuksi jo jonkin aikaa. Hän oli koonnut merkittävän levykokoelman työnsä pohjaksi ja häntä on pidettävä countrymusan "isänä" Suomessa. Hänen vaikutuksensa ulottuu moniin myöhempiin kantribändeihin.

Suomalainen undergroundosallistui 60-luvun lopulla myös kuvioihin, ei niinkään kansanmusiikin tekijänä mutta käyttämällä kansanmusiikkisoittimia (mm. The Sperm). Jo 60-luvun alussa skittabändit olivat tehneet ensimmäiset Emma-levytyksensä eli herättäneet huomiota sillä, että vanha laulu voidaan saattaa uuteen muotoon. M.A. Numminen levytti Soulsetin avustuksella Suutarin tyttären pihalla kasvaa(1969?), jolloin suutarin tytär yhdistettiin soulrytmeihin.

Tässä on pikkuhiljaa siirrytty jo 70-luvun puolelle, ja uudistan tässä maininnan poliittisen laululiikkeen -myöhemmin 'uuden laulun' - kehittymisestä. Vaikuttajana toimi Ilpo Saunio. Poliittinen laululiike toi Suomeen oikeastaan uuden lattarimusiikin aallon, mikä merkitsi erityisesti bossa novan vahvistumista mutta laajensi rytmistä tietoisuutta myös muusta eteläamerikkalaisesta musiikista. Poliittisen laululiikkeen yksi paalutapahtumia oli Berliinin festivaalit 1973, jossa suomalaiset saivat tutustua ainakin Bulgarian musiikkiin (suomalaisethan asuivat samassa rakennuksessa bulgarialaisten kanssa) - unohtamatta arabimaiden ja Afrikan jne. musiikkia. Poliittisen laululiikkeen kiinnostus kohdistui aluksi ehkä enemmän Etelä-Amerikkaan ja Chileen, mutta toisaalta Kreikkaan Theodorakisin ansiosta (Chydenius-Saijonmaa -radio-ohjelmat). Suomeen muutti 1970-luvun alussa Orozan perhe, joka oli musikaalinen ja esitti nimenomaan bolivialais-chileläistä laulua. Berliinin festivaalivuonna lähti Suomesta ensimmäinen opetusministeriön lähettämä kulttuurivaltuuskunta Kuubaan 1973. Mukana ollut Dopplerin ilmiö -yhtye sai nauhureihinsa runsain mitoin tuliaisia (noin 15 tuntia + lyhyt kaitafilmin pätkä).

Etnomusikologian opiskelu alkoi vähitellen saada jalansijaa Helsingin sekä Tampereen yliopistoissa (Timo Leisiö). Philip Donner oli yksi ensimmäisiä etnomusikologiasta kiinnostuneita. Näihin aikoihin minäkin aloin tehdä omia käytännön tutkimusmatkojani (muusikon näkökulma). Kävin Leningradissa ensi kerran vuonna 1972, josta alkoi jatkuva levy- ja kirjeenvaihto sikäläisen muusikon, sittemmin disc jockeyn kanssa, joka oli kiertänyt keikoilla ympäri Neuvostoliittoa ja hankki sieltä alkuperäislevytyksiä.

Neuvostoliitossa kävin myös Kajaanista käsin 1976 ja 1977. Ensimmäinen matka suuntautui Donin Rostoviin, joka on Kajaanin ystävyyskaupunki ja toinen matka Nils-Aslak Valkeapään kahden viikon saamelaiskiertueella Pohjois-Neuvostoliitossa (Moskova, Leningrad, Petroskoi) aina Syktyvkaria ja Arkangelia myöten. Nils-Aslak Valkeapäähän oli ilmestynyt Lapinmaasta 70-luvun alussa yleiseen tietoisuuteen jaa virittänyt kiinnostuksen saamelaisten joikuun. Paroni Paakkunaisen kautta hän löysi kiinteän yhteistyön suomalaisten muusikkojen kanssa.

Marokon Tangerissa kävin vuonna 1973 Esko Rosnellin kanssa Espanjan lomamatkalta käsin. Kanarialla vierailin 1974 Eero Koivistoisen kanssa. Sieltä tuli hankittua laud-soitinkin. Vuonna 1979 olin Kalevi Immosen kanssa Armeniassa, viikon Taka-Kaukasian kansanmusiikkifestivaaleilla ja toisen viikon Radio Armenian kansanmusiikkitoimitukseen tutustumassa. Gruusian TV:n vieraana ja Gruusian kansanmusiikki-instituuttiin tutustuin 1983 keväällä Mika Jankon kanssa. Piirpauken mukana olin Intiassa, Bombayssa jazzmusiikkifestivaaleilla 1980 helmikuussa sekä kahden viikon esiintymismatkalla Turkkiin 1983 elokuussa. Lisäksi Piirpauken Euroopan kiertueet, joissa olin mukana 1980-83. Näillä kiertueilla oli merkitystä sikäli, että saimme runsaasti levy- ja nauhamateriaalia musiikki-liikkeistä, erityisesti pakistanilais-, intialais-, jugoslavialais- ja turkkilaisliikkeistä. Tämä musiikki hankittiin C-kasettien muodossa.

1970-luvun vaihteen tienoilla Arto "Mamba" Koskinen matkusti Intiaan opiskelemaan intialaista laulua. Edward Vesala vieraili Balilla, Sakari Kukko sai apurahan tutustuakseen maailman eri musiikkikulttuureihin, Hasse Walli aloitti Afrikan musiikin tutkiskelut ja myöhemmin Piirpauken Tom Nekljudow opiskeli 1980-luvulla tablan soittoa pohjois-Intiassa.

Kaustinen kansainvälistyi. Kalevi Immonen ja Ilpo Saunio tekivät 70-luvun loppupuolella Pororumpu ja balalaikka -radio-ohjelman sekä samannimisen kirjan, joka keskittyi Neuvostoliiton kansojen musiikkiin. Mikis Theodorakis vieraili 80-luvun alussa Canto General-teoksensa kanssa Suomessa. Allekirjoittanut soitti esityksessä bouzoukia.

Tämä ei ole tietenkään täydellinen vaikuttajalista, mutta toimii ainakin pohjana tapahtumille, jotka vaikuttivat suoraan suomalaisen kansanmusiikin uusiin tulkintoihin ja Suomessa tehtyihin kansainvälisen kansanmusiikin tulkintoihin.

 

7)         Suomalaiset edelläkävijät
Suomalaisten vaikuttajien aika alkaa 60-luvun loppupuolelta. Aikaisemmin jo mainitsin rautalankabluesin rockmusiikin puolelta lähtien kitarabändien Emma-levytyksistä aina Jussi Raittisen kantrimusiikkiin. Kolmantena mainittiin myös Soulsetin ja M.A. Nummisen yhteistyö Suutarin tyttären pihalla -kappaleessa. Eräässä televisioesiintymisessä Soulset esitti myös Saariston Sirkan. Soulsetin perustajathan olivat Edward Vesala, Paroni Paakkunainen, Junnu Aaltonen, Ilpo Saastamoinen, Pekka Laitinen (uruissa) ja Heikki "Häkä" Virtanen nuorena poikana bassossa.

Muita (lähinnä laulupuoleen liittyviä) ryhmiä olivat Muksut (Tapio Lipposen sävellykset) sekä Anki ja Cumulus. Ankihan oli mukana Sofian festivaaleilla ja lähti lähinnä folkin puolelta. Pihasoittajat on myös edustanut tätä linjaa. 60-luvun lopulta on muistettava myöskin karjalaisen musiikin tulo, Heli Keinosen laulut jne. Varsinaisesta laululiikkeestä on ehkä merkille pantavimpia nimenomaan Etelä-Amerikan asioihin suuntautunut poliittinen laulu, josta on muistettava Kaj Chydeniuksen säveltämä ja Arja Saijonmaan laulama Lautanen Guatemalan verta. Saijonmaa alkoi myös tehdä kreikkalaisia lauluja. Olinpa mukana radionauhoituksessa, joka sisälsi nimenomaan Mikis Theodorakiksen tuotantoa ja kreikkalaisia kansanlauluja Kaj Chydeniuksen sovituksina. Saijonmaa teki myöhemmin 70-luvun alussa myös eteläamerikkalaista musiikkia, ainakin yhden Chile-aiheisen singlen (Cancion con todos).

Anneli Sari vaikutti samoihin aikoihin laajenevaan käsitykseen mustalaismusiikista - kuten myös Hortto Kaalo. Sari esiintyi myös Berliinin festivaaleilla (allekirjoittaneen säestyksellä), jossa kuulimme ja äänitimmekin runsaasti myös Neuvostoliiton ja Bulgarian mustalaisten musiikkia.

Ensimmäinen yhtye, joka tietoisesti käytti vain suomalaista, karjalaista ja saamelaista  kansanmusiikkia lähteenään, oli Karelia, jossa alun perin olivat Paroni Paakkunainen ja Edvard Vesala sekä Pekka Sarmanto ja Ilpo Saastamoinen. Tämän yhtyeen ensi LP Suomi pop I (SFLP 9509) julkaistiin 23.1.70. Sen lisäksi tehtiin yksi single, jonka toisella puolella Edward Vesala lauloi matkalaukun säestyksellä Herrojen kanssa pellon laidassa (Decca ). Toisella puolella oli Ilpo Saastamoisen sävellys Taitaja Karjalan mailta Vexi Salmen sanoittamana. Sävellyksessä oli käytetty 7/8- ja 5/4-tahtilajeja. Levyllä on tiettävästi ensimmäinen 5-kielisen kanteleen improvisointi Paronin suorittamana.

Suomi-pop 2 (Top LP 514) ilmestyi joulukuussa 1971. Yksi merkittävimpiä levytyksiä suomalaisen kansanmusiikin pohjalta oli Paronin tekemä Nunnu-sarja, joka ilmestyi lokakuussa 1972 (Blue Master SPEL 301). Nunnu oli sitä ennen esitetty jo ainakin (Karelian ja big bandin voimin) Finlandia-talolla jossakin juhlassa samana keväänä ja siitä oli tehty myös radionauha 1972 keväällä. Karelia vieraili Tukholmassa Skansenilla samassa konsertissa Konsta Jylhän kanssa, mutta muita ulkomaisia esiintymisiä ei sitten ollutkaan, vaikka levyä myytiin Japania myöten. Tuohon aikaan oli aika vaikea saada ulkomaan keikkoja.

Karelian jälkeen tehtiin Popmuusikot ry:n ideologisten koulutustavoitteiden jatkeena pop/jazz-koulutussuunnitelma 1972 ryhmätyönä (Paroni Paakkunainen, Ilpo Saastamoinen, sekä joiltain osin Edward Vesala ja Klaus Järvinen). Suunnitelma oli laaja, yli 200-sivuinen kokonaisuus, jossa sivuttiin myös kansanmusiikin merkitystä pop/jazzmusiikin koulutuksessa.

Sibelius-Akatemian ensimmäiset jazzopetuskokeilut alkoivat Heikki Sarmannon toimiessa luotsina lukuvuonna 1973-74, jolloin allekirjoittanutta pyydettiin vetämään pikkuyhtyekoulutusta. Muusikkojen joukossa oli mm. Sakari Kukko. He soittivat esim. gruusialaisen Guruli zarin, jota Dopplerin ilmiö oli jo hyödyntänyt. Pyysin Saken pian mukaan Werlen Matka-oopperaan soittamaan jazzbändissä keväällä 1974.

Keväällä 1972 aloin tekemään koulukonsertteja triolla, jossa soitin kitaraa. Esko Rosnell oli rummuissa ja Ilkka Willman bassossa. Konserteissa esiteltiin eri maiden kansanmusiikkia. Yhtenä lähtökohtana oli Gronowin Maailman musiikkia -levyltä poimittu azerbaidzanilainen Haridz Segjah. Lisäksi soitimme myös klassisen musiikin versioita: Bachin h-mollihuilusarjaa tai poloneesia, lisäksi jazz- tai rockpohjaista musiikkia. Mukana oli myös joiku Leemi Marjot (Armas Launiksen tunnetusta joikukirjasta 'Lappische Juoigosmelodien' 1908).

Keväällä 1972 oli Kulttuuritalolla popmuusikkojen järjestämä konsertti, jossa esiintyi Paroni Paakkunaisen mukaan nimetty yhtye (24.4.1972). Siinä oli mukana Helsingin kaupunginorkesterin lyömäsoittaja Jomppa Lahtinen vibrafonissa. Kyseessä oli tilapäisesti koottu yhtye, mutta sen pohjalla oli jo idea etnomusiikkipohjaisesta bändistä.

Syksyllä 1972 tuo bändi esiintyi Dipolissa keksimälläni nimellä Syncopated Symphathy to Death, jolloin jo soitettiin lähes Dopplerin ilmiön ohjelmistoa erittäin vahvasti sähköistettynä. Tämä johtikin Dopplerin ilmiöksi nimeämääni yhtyeeseen, jossa kansainvälisellä kansanmusiikilla (so. 'maailmanmusiikilla') oli erittäin voimakas merkitys.

Pääasiassa tällä nimellä tuo bändi kulki noin vuodesta 1973 kevääseen 1974. Yhtyeessä soittivat Paronin, Rusinan, Ilkka Willmanin ja minun lisäksi aivan alussa parilla keikalla lyömäsoittaja Jomppa Lahtinen, myöhemmin Kuubassa tilapäisesti Esko Linnavalli ja Otto Donner sekä Arja Saijonmaa. Kuubassa oli jo mukana Pekka Sarmanto bassossa ja myöhemmin 1974 pianossa oli Olli Ahvenlahti.

Frank Robson esiintyi 1974 puolella laulusolistina, mutta ei laulanut kansanmusiikkia. Dopplerin ilmiön ainoa singlelevy tehtiinkin Frank Robsonin popsävellyksistä. Siinä mielessä tuo sekamusiikki ilmeni kyllä myös Robsonin laulussa, että singlen toisella puolella oli Hullu Madman -niminen kappale, jonka tekstissä oli suurin piirtein joka toinen sana suomea, joka toinen englantia.

Dopplerin ilmiön tunnetuinta kautta oli helmi-maaliskuu 1973, jolloin sain Suomen arvostelijain liitolta 'Kritiikin kannukset'. Ohjelmistossa tuohon aikaan oli mm. Sibeliuksen itämaisesta marssista Belsazarin pidot, intialainen Doh bahar, gruusialainen Sinä - oksa, joka ei ollut mukana ihan alkuvaiheessa, vaan vasta myöhemmin. Myös vanhoja Karelia-juttuja lämmiteltiin, soitimme Optatuksen häämarssia (se oli samalla myös iltamien aloitusmarssi, joka oli isoisältäni tallennettu ja sisältyi jo Nunnu-sarjaan), sekä azerbaidzanilainen Haridz Segjah, Legong Balilta (Paronin tuomaa materiaalia), makedonialainen My sweetheart's white kerchief, tahtilajina 7+8/4, skottilaisen säkkipilliorkesterin alun perin esittämä Amazing Grace. Jyväskylässä esitimme Mun kanteleeni kauniimmin, jossa käytettiin viisikielisen lisäksi mm. soittorasiaa, domraa, marokkolaista darabukaa ja klarinettia.

Teimme 1974 myös kouluradio-ohjelman 'Kautokeinosta Benaresiin', jossa oli musiikkia Kuubasta, Makedoniasta, Marokosta, Unkarista, Intiasta ja Lapista.

Alkusyksystä 1973 olin tullut Kulttuuritalon big bandin johtajaksi, josta tosin luovuin jo seuraavana syksynä siirtyessäni Kajaaniin. Tuo big band ennätti tehdä yhden kuubalaisen Silvio Rodriquesin sävellyksen (El rey de las flores).

Sen lisäksi oli seminaareja ja leirejä läpi koko 70-luvun, joissa kaikissa kansanmusiikki oli enemmän tai vähemmän esillä.

 

Dopplerista eteenpäin: Jazzlinja on syytä mainita. Siinä varmasti oli tuo ruotsalaisen Bengt-Arne Wallinin LP-levy yhtenä taustatekijänä. Jazzlinjalle tyypillistä oli se, että kaikki soolot tehtiin puhtaasti soinnullisen chorus-ajattelun sekä jazzfraseerauksen avulla ja kautta. Kansanmusiikin tyyliin kuuluva improvisointi ei näissä yhteyksissä päässyt esille, sillä ainoastaan teema oli otettu kansanmusiikista.

Esa Pethman teki ensimmäisen yhteislevyn Nils-Aslak Valkeapään kanssa, ennen kuin Ailu siirtyi Paronin kanssa yhteistyöskentelyyn heti 70-luvun alussa. Jonkinlainen yritys lähestyä kansanmusiikkia oli myös Esko Linnavallin ja Jukka Tolosen yhteistuotantoa oleva LP. Matti Koskiala alkoi 70-luvulla esitellä lattarirummustoa tehtyään vierailuja Etelä-Amerikkaan. Kaj Backlund sovitti big bandille sarjan Suomalaisittain, jossa oli 3-4 suomalaista kansansävelmää ja joka oli Nunnun jälkeen toinen yritys sovittaa kansanmusiikkia big bandille. Esa Pethman teki myöhemmin jossain vaiheessa big band -version Konstan paremmasta valssista.

Nils-Aslak Valkeapään 'jazzjoikua' soittava ryhmä aloitti jo n. 1972 Paronin kanssa. Ryhmä kokoontui ensimmäisen kerran oikeastaan kesäkuussa 1973, jolloin Esko Rosnell, Paroni ja minä painuimme ensi kertaa Utsjoelle vierailemaan soittaen mm. Norjan puolella Tenon suulla saamelaishäissä. Joulukuussa 1977 suuri Ailun kokoama saamelaisryhmä (mm. Inga Juuso, Åsa Blind, Duvva jne) + Paroni bändin johtajana, Reino Laine, Make Lievonen, Jaakko ja Leo Gauriloff ja minä teimme kahden viikon kiertueen Neuvostoliittoon.

Vuonna 1974 tein Kitarakirjan (1975), jolla oli merkitystä siinä mielessä, että siinä oli materiaalia suurin piirtein kaikista tähän mennessä luetelluista kansanmusiikki-kulttuureista ja joka siis on yksi laajapohjaisimpia oppikirjoja vielä tänäkin päivänä. Kajaaniin muuttoni aikoihin syksyllä 1974 aloitti jo Piirpauke Sakari Kukon johdolla toimintansa. Piirpauke löi itsensä läpi Konevitsan kirkonkelloilla eli suomalaisesta kanteleteemasta tehdyllä muunnelmalla - ei vähiten Hasse Wallin kitarasoolon ansiosta. Piirpaukehan teki kansainvälistä musiikkia eri maista tuohon aikaan ja jatkoi toimintaansa siitä lähtien, täyttäen nyt kymmenkunta vuotta. Materiaalia Sakari Kukko oli hankkinut Senegalin ja Turkin matkoillaan.

Piirpauken johdannaisia olivat 70-luvun lopulla Punainen lanka, jossa Harri Saksala toimi laulajana. Itse tein soolo-LP:n Joutsenen juju (LRLP 177) v.1976. Levyn tuotti Edward Vesala.

Kajaanin big band -kauteni 1974-80 on merkittävä sikäli, että siellä alkuvaiheessa oli bulgarialainen Jordan Kozuharov viulussa big bandin pikku yhtyeessä sekä amerikkalainen Timothy Ferchen lyömäsoittimissa, vibrafonissa jne. Itse big band esitti tilaustyönä norjalaiseen kansanmusiikkiin perustuvan Jan Garbarekin 40-minuuttisen sarjan big bandille vuonna 1976 ja esitti sen myös big band -päivillä Kuopiossa 1977. Heti 1976 esitimme myös Paronin tekemän Aillohas-joikusarjan, jossa Nils-Aslak Valkeapää toimi solistina. Myöhemmin big band teki Armeniasta 1979 tuomani Aleksandr Harutunianin Caravan-sävellyksen, joka on erittäin voimakkaasti armenialaisen kansanmusiikin vaikutteista syntynyt. Big band teki lisäksi säveltämäni Kalevala-sarjan big bandille 1979-80 (1 h 20 min.).

Pikkuyhtye esitti runsaastikin kansanmusiikkia. Timo Linnansalon Kylä-filmi-musiikki pohjautui kuhmolaiseen kansanmusiikkiin (hänhän sai siitä kritiikin kannuksetkin 1976). Samana vuonna esitimme Optatus-sarjan Ala-Könnin ja Sonnisen isoisältäni (Optatus Raatikaiselta) tallentaman materiaalin pohjalta. Se oli 90 minuutin pituinen sarja, joka esitettiin myös Kaustisella.

Sen lisäksi pikkuyhtye soitti kora-musiikkia Gambiasta (Yundumunko), balalaikkamusaa Neuvostoliitosta, sävellettyä folkmusaa Kazahstanista, mustalais-musiikkia Moldaviasta, Bulgariasta, joikuja Lapista, kainuulaista pelimannimusaa Suomesta, lattareita Kuubasta ja sekatahtilajeja Jugoslaviasta. Kansanlaulusarja soittimille esitettiin kantaesityksenä Kulttuuritalon 10-vuotisjuhlissa 25.10.1977. Se pohjautui virolaiseen ja inkeriläiseen kansan-musiikkiin, kantele- ja jouhikko-teemoihin jne. Sen lisäksi oli radio- ja tv-ohjelmia: Kainuun kujeet ja Kainuun ääni -radio-ohjelma, johon tein musiikin yksin tai Timothy Ferchenin kanssa. Nämä olivat kaikki hyvin pitkälle kansanmusiikkipohjaisia.

Pikkuyhtye matkusti Tukholmaan Nordiska Folkmusik -festivaaleille 1976, jolloin myös säestimme Ailua (N.A. Valkeapää). Yhteiskonsertteja kainuulaisen mestaripelimannin Ressan Lassin kanssa pidettiin 1977-78 aikoihin. Hänen poikansa tämmäsi harmonia ja meillä oli koko konsertti-illan kestävä ohjelmisto fuusiokansanmusiikkia (2009: Tuolloin pikkuyhtyeessä soittivat mm. Markku Peimola, piano, Ari Kataja, basso sekä saksofonisti Hannu Sovelius ja trumpetisti Tapani Leskinen.).

Yksi tärkeimpiä vaikuttajia on tässä genressä Paroni Paakkunaisen toiminta: Soulsetin ajat, Karelia-yhtye ja Nunnu-sarja, Nils-Aslak ensemble  sekä Aillohas-joikusarja big bandille. Hän teki joikusinfonian 1982, veti myös Conjunto Baronia, kuubalaista salsaa 70-luvun loppupuolella, teki Kantelettaren Helsingin kaupunginteatterille vuosikymmenen vaihteen nurkilla ja 1985 paikkeilla Seppo Huunosen ohjaamana Bomba-talolle.

Edward Vesala teki Balin vierailunsa jälkeen levyn Nan Madol. Eero Ojanen teki lattarimusiikkia ja Kalevalaa. Marjatta Meritähti sai ehkä vaikutteita gruusialaisista saduista tehdessään lastenmusiikkia. Arto Koski Vaasan puolessa teki erittäin merkittävästi lastenmusiikkia omatekoisilla soittimilla. Kaustisen perinne jatkui musiikkituotantona lähinnä Heikki Laitisen, Rauno Niemisen, Hannu Sahan jne. myötävaikutuksella. Rauno Nieminen - Ikaalisten soitinrakennuksen perustaja - oli oppilaanani mm. Oriveden opistolla, jossa aloin käydä lähes vuosittain pitämässä esitelmiä rockista, jazzista ja kansanmusiikista, jota materiaalia käytimme harjoituksissa 80-luvun vaihteessa. Lisäksi on mainittava Jyväskylän seudun kansan- ja etnomusiikkiharrastus sekä Jouni Koskimäen toiminta primus motorina.

Kyllästyttyäni kunnallispoliitikkojen hiekkalaatikkoleikkeihin muutin Kajaanista Keiteleelle. Samana vuonna vakiintui Piirpauken 1980-83 kokoonpano: Sakari Kukko, Tom Nekljudow, Pekka Nylund ja minä 1980 keväällä Intiasta ja Suomen kiertueesta lähtien kesään 1983 saakka (Jukka Wasama, dr. ja Timo Oksala, el.g. olivat osin mukana keväällä 1980).

Mukana oli brasilialaista, kuubalaista, afrikkalaista, kurdien musiikkia, musiikkia Kolumbiasta, Turkista, Balkanilta, Intiasta, Suomesta, taidemusiikin sävellyksiä jne. Yhtyeen ulkomaanmatkat: Intia 1980, Itävalta, Sveitsi, Luxemburg, Hollanti, Tanska, Ruotsi, Länsi-Saksa (myös Berliini) 1980-83 ja Turkki 1982 guest starina Okay Temiz, perc.

Marketta Saarinen lauloi Vastaa ystävä -sävellyksen Piirpauken LP-levylle. Tuon ajan kokoonpanon LP-levyjä olivat Birgi Bühtüi, Kirkastus ja Piirpauke Live in Europe (2-LP), jotka kaikki on julkaistu myös Saksassa. Sitä ennen pojat olivat tehneet kesällä 1980 Piirpauken livelevyn Balver Höhlen  festivaaleilta.

Hasse Wallin Afroline ja Senegal-musiikki on muistettava tässä yhteydessä sekä Piirpauken ja Karelian yhteisesiintyminen Kaustisella 1982.

Los Ustads, eli entisen Piirpauken jäsenet Pekka Nylund, Tom Nekljudow ja Ilpo Saastamoinen, vaikutti keväästä syksyyn 1984 ehtien tekemään yhden radionauhoituksen, muutaman viikon koulukonserttikiertueen yli 30:ssä Itä- ja Pohjois-Suomen koulussa ja esiintymään Kaustisella. Los Ustads käytti aika paljon originaalisoittimia mukanaan: ud, zümbüs, bouzouki, darabuka, tablat jne. Tämä yhtye veti myös Keiteleen ensimmäistä 'Unohtuneet musiikkikulttuurit' -kansanmusiikkiseminaaria, jossa käsiteltiin kansainvälistä kansanmusiikkia ja sen sovitusongelmia nykysoittimille.

Vuonna 1985 vastaavan seminaarin teemana on suomalais-ugrilainen ja kalevalainen musiikki, jonka merkeissä tehdään myös kiertue Pekka Nylundin ja Kalle Fältin kanssa. Samoihin aikoihin Pielaveden mieskuoro painiskelee säveltämäni "Antero Vipusen" suomalais-saamelais-tsheremissiläis-intialais-syyrialais-egyptiläisen sävelkielenparissa...

Viime ajoilta on mainittava Sibelius-Akatemian Heikki Laitisen vetämänä alkanut kansanmusiikkikoulutus, Gudrun Kämäräisen ym. kirjoittama yläasteen musiikin oppikirja, joka on ollut muutaman vuoden koulujen käytössä. Sen kansanmusiikkiosuus on merkittävä. Sen lisäksi on tietysti valtion kansanmusiikin tuki, joka suuntautuu erilaisille yhtyeille sekä radion toiminta 1980-luvun alkupuolella: Tapio Lipposen, Sirkka Halosen ja Jouko Blombergin suoraan ohjelmissa näkyvä toiminta vain muutamia esimerkkejä mainitaksemme.

Muistettava on  myöskin Oulunkylän opiston pop-jazzleirit, joista ensimmäisen kerran olin mukana Sulkavalla 12.7. 1972. (Kasetti päättyy...)

 

Yhä enemmän askarruttavat tänä päivänä kansanmusiikin esteettiset arvo-kysymykset. Niitä on tarkoitukseni ratkoa tekeillä olevassa eri kansanmusiikki-kulttuureja esittelevässä soitto-oppaassa (Kansat soittavat), johon uutta näkökulmaa antoi osaltaan syksyllä 1984 Amsterdamissa pidetty säveltäjäseminaari "Kansanmusiikin haaste nykymusiikille". Kalevala-juhlavuosi ei ole muistojuhlan viettämistä. Minulle se merkitsee yhä syvemmälle meneviä kysymyksiä: Entäpä jos kaikki onkin aivan toisin kuin miltä näyttää?

______

 

Artikkelin taustasta:
5.7.63         - Kaikista meidän lisäksi olevista kulttuureista löydetään paljon enemmän laulu-tekniikan muotoja kuin se normaali laulutekniikka, mitä meillä käytetään. Armstrong, bantu-neekerit, Andalusian mustalaiset, kiinalainen, arabialainen musiikki, gospel-song...
[4.11.2011: Ensimmäinen päiväkirjoistani löytynyt viittaus maailmanmusiikki-kiinnostukseeni.]

Tämä 80-luvun alkupuolen tiettävästi ensimmäinen Suomessa muistiin merkitty esitelmä maailmanmusiikin tulosta Suomeen lienee samalla kunnianosoitus Ilpo Sauniolle, joka ansiokkaasti oli yksi tärkeimmistä maailmanmusiikin puolesta-puhujista maassamme tuohon aikaan, vaikka koko nimitystä ei vielä 70-luvulla maassamme tunnettukaan. Toki on myös muistettava Ilpo Saunion ja Kalevi Immosen Pororumpu ja balalaikka -ohjelmasarja radiossa sekä siihen liittyvä kirja vuodelta 1979.

Ilpo Saunio oli 1973 Suomen arvostelijain liiton jäsenenä muun muassa myöntämässä Kritiikin Kannuksia Ilpo Saastamoiselle sekä viemässä yhtä maailmanmusiikin esitaistelijaa, Dopplerin ilmiötä Kuubaan ensimmäisen Suomen valtion virallisen kulttuuridelegaation mukana. Muistan myös ne monet yömyöhään kestäneet keskustelut, joita kävimme Helsingissä jo 60-70 -lukujen vaihteessa asioista, jotka sivusivat maailmanmusiikkia. Rauha Ilpon muistolle.

Artikkeli liittyy artikkelisuunnitelmaan 'Etniset vaikutteet suomalaisessa musiikissa'*.
Esitelmärunko on tehty Musiikin Suuntaa 4-5 varten syyskuussa 1984 (Toim. Riitta Tingander). Lyhennelmän nimenä oli: Suutarintytär poikimispuuhissa - ulkomaisia etnisiä vaikutteita suomalaisessa kevyessä musiikissa (ss. 43-49).

Taustana on seuraava kirjekatkelma:

Helsingissä 5.9.1984
Hei! Lähetän tässä Kaustis-kasetin perusteella kirjoitettua tekstiä ja muutamia kysymyksiä reunahuomautuksina antamaan suuntaa siitä, mitä aiheen historiikki voisi olla. On varmaan paljon sellaista mitä en osaa edes kysyä, tämä teksti on vain jutun pohjaksi, sitä saa muuttaa, korjata ja täydentää tarpeen mukaan.

Pääkysymys on: Miten eri maiden etnisen musiikin vaikutteet tulivat Suomeen: milloin, mitä kanavia pitkin, keiden välityksellä, mistä ja mitä musiikkia jne. Näkökulma on ja saa olla lehden tämän numeron jutuissa muusikon ja tutkijan omakohtainen näkökulma. Omat kokemukset, vieraan kulttuurin kohtaaminen ja musiikin välittyminen kiinnostavat, musiikillinen vuorovaikutus molempiin suuntiin...

Juttujen käsikirjoitukset toivotaan siis syyskuun loppuun mennessä...
Hyvää syksyä ja kiitokset osallisuudesta tämän lehden tekoon.
Riitta Tingander, Kirjastopalvelu, Hki

 

(Luonnos 1984-85)
*ETNISET VAIKUTTEET SUOMALAISESSA MUSIIKISSA

Jos ei oteta huomioon 20- ja 30-lukujen suomalaisten iskelmienkaukokaipuisia (harha)kuvia Hawaijilta, Afrikasta, itämailta jne., voidaan todeta, että ensimmäiset (ulkoeurooppalaiset) vaikutteet vieraidenkulttuurien musiikista alkoivat kuulua suomalaisten muusikoiden ohjelmistoissa 60- ja 70-lukujen vaihteessa. Pekka Gronow toimitti 70-luvun alussa eri maiden musiikkikulttuureja esittelevän levyn (Maailman musiikkia, Love Records), jonka liitteeksi tehtyyn oheisvihkoon laati nuotinnokset Ilpo Saastamoinen.

- Silloin jouduin ensimmäisen kerran nuotintamaan esimerkiksi gruusialaista musiikkia, johon kiinnostukseni heräsi. Samaiseen oheisvihkoon tehtiin myös nuotinnos azerbaidzanilaisesta Haridz Segjah -kappaleesta, jota sittemmin soittivat niin Dopplerin ilmiö, Piirpauke kuin Los Ustadskin. Nuotinnosten tekeminen antoi osaltaan alkusysäyksen Ilpo Saastamoisen nimeä kantaneen trion perustamiselle, joka teki pelkästään koulukonsertteja, ja soitti kansanmusiikin lisäksi vielä Bachin h-molli-huilusarjaa ja jazzia. Triossa soittivat Ilpo Saastamoinen kitaraa, Ilkka Willman bassoa ja Esko Rosnell rumpuja. Kun suomalais-karjalaiseen kansanmusiikkiin ohjelmistonsa pohjannut Karelia 1971 (?) hajosi, lähti Ilpo Saastamoinen tutustumaan Neuvostoliiton kansojen musiikkiin.

- Tapasin sattumalta Leningradissa muusikon [Mihail Kordukov], joka kierteli siihen aikaan ympäri Neuvostoliittoa. Me tehtiin yksinkertaisesti levynvaihtosopimus, ja hänen avustuksellaan sain säännöllisesti eri alueiden kansanmusiikkilevyjä. Käydessäni Donin Rostovissa heinäkuussa 1976 kirjoittivat paikalliset tanssimuusikot yökauden käsin armenialaisen ja Don-Rostovin alueen kansanmusiikin nuotteja kun ei ollut käytettävissä kopiokonetta. Matkoillani sain ja tein luonnollisesti myös nauhoituksia.

1972 I.S. ehdotti Paroni Paakkunaiselle pelkästään eri maiden kansanmusiikkiin erikoistuvan yhtyeen perustamista. Mukaan otettiin Esko Rosnell ja (ensin Ilkka Willman mutta hänen ollessaan estynyt Kuubaan lähdöstä 1973) Pekka Sarmanto (Jomppa Lahtinen oli aluksi vibrafonissa mutta Hgin kaupunginorkesteri ei mahdollistanut keikkojen tekemistä. Hän oli mukana vain parilla ensimmäisellä keikalla.).

Yhden keikan ajan yhtye oli nimeltään Syncopated sympathy to death, mutta vaihtoi pian nimensä Dopplerin Ilmiöksi. Se oli varsinaisesti ensimmäinen kansainvälistä kansanmusiikkia soittava yhtye Suomessa, tosin ohjelmistossa oli myös muutama jazznumero, Sibeliusta, kokeilevaa musiikkia soittorasioineen ("Mun kanteleeni kauniimmin"), "Amazing grace" ym.. Tämänlaatuinen musiikki ei kiinnostanut levy-yhtiöitä, mutta esiintymismatkoja yhtye teki mm. (ensimmäisenä suomalaisena yhtyeenä opetusministeriön lähettämän kulttuurivaltuuskunnan mukana) Kuubaan 1973. Yhtyeen ainoa levytys tehtiin singlenä jonkin aikaa vokalistina toimineen Frank Robsonin sävellyksistä, mutta niillä ei ollut mitään tekemistä kansanmusiikin kanssa. Dopplerin ilmiö lopetti toimintansa syksyllä 1974 IS:n lähdettyä Kajaanin big bandin kapellimestariksi, ja pian sen jälkeen koitti alalla Piirpauken aika, jossa IS oli mukana 1980-83.

---------------------

Los Ustads: 1983 muodostivat Ilpo Saastamoinen, Pekka Nylund ja Tom Nekljudow Piirpauketta akustisemman trion, joka toimivuoden verran ja teki mm. muutaman viikon koulukonserttikiertueen yli 30 Itä- ja Pohjois-Suomen koulussa. Kiertue päättyi Keiteleellä 10.-11.3.84 pidettyyn "Unohtuneiden musiikkikulttuurienseminaariin", jolle on luvassa jatkoa ensi keväänä. Los Ustadsin ohjelmisto pohjautui lähinnä Intian, Afganistanin, Turkin, Jugoslavian ja Skandinavian maiden kansanmusiikkiin. Yhtye esiintyi mm. Kaustisella sekä teki toimintansa lopuksi (?) yhden radionauhan (23.-28.8.1984, nauhoitus: Kari Hakala)

Tällä hetkellä eri maiden kansanmusiikkivaikutteita voi kuulla esim. helsinkiläisen Ankara-yhtyeen muuten jazz- ja rockpitoisessa musiikissa.

Huomautus 28.8.2013:Tämä esitelmä oli Johannes Heikkilällä käytettävissä, kun hän teki osuuttani Pilven piirtä myöten - Suomietnon synty (2011) -kirjaa varten. Siitä syystä materiaali on ehkä osittain samaa tuttua kamaa.