1984 Kansanmusa kulttuurin ilmentäjänä

1.12.84         Laihia; Nuorisoseuraseminaari (3 s.):
Ilpo Saastamoinen: KANSANMUSIIKKI KULTTUURIN ILMENTÄJÄNÄ

1)         Kaikki inhimillinen syntyy, elää ja kuolee, olipa se elävä systeemi tai sen tuote - kulttuuri.
2)         Mitä terveempi elämä, sitä pitempi ikä.
3)         Pyyteettömyys - pitkä ikä: Raha - maine; Harrastajat - ammattilaiset
          - Kansanmusiikki on kuolematonta, mikäli se on pyyteetöntä, mikäli se syntyy rakkaudesta musiikkiin.

Kansanmusiikki - kuten kaikki muukin kulttuuri - on eräs erityinen informaation muoto. Siksi onkin mielenkiintoista tutkia, millaisia johtopäätöksiä informaatio-teorian soveltaminen kansanmusiikki-ilmiöön voi tuottaa. Kiinnitän huomiota lähinnä kahteen seikkaan: kansanmusiikkina ilmenevän viestin informaatioarvoon (sanoman yksinkertaisuuteen/monimutkaisuuteen) sekä informaation yleisen entropiapyrkimyksen ilmenemiseen kansamusiikissa.

Viestin informaatioarvo on kääntäen verrannollinen viestin ennakoitavuuteen. Mikäli säveltäjä/esittäjä ja kuuntelija omaavat saman kulttuuritaustan, on kuuntelijan helpompi ennakoida musiikillisia tapahtumia. Perille menneen informaation määrä riippuu siis sanoman näennäisen, ulkonaisuuden monimutkaisuuden lisäksi ennen kaikkea kuuntelijan omasta "sanastosta", sisäisestä äänitearkistosta.
Kansanmusiikin väittäminen yksinkertaiseksi on samaa kuin moittia tietokonetta siitä, että se käyttää vain kahta muuntujaa (1-0). Musiikissa nämä muuntelevat yksiköt ovat musiikillisia HAHMOJA, joita kuuntelija tunnistaa - enemmän tai vähemmän - aikaisempien kokemuksiensa pohjalta tai jotka toistuessaan koetaan pelin sääntöihin kuuluviksi. Hahmoilla on aina oma taustansa: yleisemmin esiintyvästä muodostuu "sääntö" ja harvinaisemmasta "poikkeus" tietokoneen 1-0 -muuntelun tapaan. Tällaisia hahmopareja ovat esim. kaksi sävelkorkeutta, kaksi rytmiyksikköä, kaksi sointua, kaksi äänenväriä jne. Viime kädessä tämä vaihtelu ilmenee säkeistölaulun ja muuntelevan laulun välisenä vaihteluna; kuulija yrittää arvata mitä esittäjä seuraavaksi soittaa, ja esittäjä yrittää arvata millaista musiikkia kuuntelija seuraavaksi kaipaa. Musiikillinen keskusteluleikki on siis molemminpuolista. Se on kuin korttipeliä, shakkia, piiloleikkiä, jossa HÄVIÄJÄ voi olla jopa tyytyväisempi kuin voittaja!

Musiikillinen  (kuten muunkin taiteen ja kulttuurin) sanoma on se inhimillistä elämää peilaava hallitusti
epäsäännöllinen toistuvuus, joka houkuttelee kuuntelijan tunnistamaan sanoman osasia, tekemään sen pohjalta ennakointeja ja arvailuja tulevan sanoman sisällön suhteen sekä lopuksi täyttymään tai pettymään
 odotuksissaan. Äärettömän monimutkaisen sanoman laatimiseen joku tarvitsee sinfonian ja joku toinen VAIN KAKSI SÄVELTÄ! Jos muuntujia olisi kolme, olemme silloin jo veikkausrivin vaikeusasteessa. Kuka pystyy ennakoimaan sitä? Säveltäjä/esittäjä on armelias yleisölleen: hän antaa VIHJEITÄ siitä mitä tuleman pitää.

Verrattuna puhekielen yksiselitteisyyden ihanteeseen on musiikki väistämättä moniselitteistä äärettömän monine hahmovalintamahdollisuuksineen. Toisaalta taiteen sanoman erilaisuus sattumaan - veikkausriviin verrattuna - on siinä, että musiikillinen kieli oppimisen kautta tulee lopulta ennakoitavaksi siinä määrin, että ihminen kokee todellisuuden JÄNNITTÄVÄNÄ SEIKKAILUNA sen pelkäämisen sijasta. Ihminen tuntee hallitsevansa, RAKASTAVANSA todellisuutta sen sijaan että peloissaan olisi sen armoilla. Valitsemmeko vihan vai rakkauden?
(Perustana on säveltäjän/soittajan/kuulijan elämän läpi kulkeva 1-0 -nauha.)

Hajanaisia johtopäätöksiä edellisestä:
- Ratkaisevaa informaation ymmärtämisessä on vastaanottajan oma sanavarasto. Ylisuuri informaatio klimpittyy hahmoksi. Edustaessaan tällöin nollainformaatiota se on täsmälleen samanarvoinen HILJAISUUDEN kanssa (helisevä vaski, kilisevä kulkunen, kärpäsen surina).

- Jos hahmon sisäinen rakenne on liian monimutkainen purettavaksi, on se pikemminkin oire vieraasta musiikkikulttuurista, kuin että se olisi musiikillisesti "huonoa".
(> Sisällyksellinen/sisällötön hahmo, ontto ulkokuori)

- Yksinkertaisuus ei ole mitään SINÄNSÄ. Sillä ei ole objektiivista arvoväritettä (Kalevalainen laulu, Tanssi-jouhikko, Pakistan-Intia, Azerbaidzan-Armenia). Ei ole olemassa yksinkertaista kansanmusiikkia muutoin kuin vaihtelutarpeen sanelemana. Yksinkertaisuus on tällöin luultavasti vaihtelua merkitsevä vastahahmo jollekin monimutkaisemmalle - ja tässä mielessä tietoisesta valinnasta syntynyt.

- Olemme kuvitelleet, että kansanmusiikki on maaperä josta ammattitaiteilijat JALOSTAVAT taidetuotteet. Tosiasiassa kansa hyödyntää ja tutkiskelee eri musiikki-ilmiöitä etsien sopivaa materiaalia ITSELLEEN jalostettavaksi - omaehtoisilla jalostusmenetelmillä, jotka aina poikkeavat instituutiokoulutuksen menetelmistä. Tämän jalostuksen kohteena voi olla jopa ns. taidemusiikki. Jalostusmenetelmien suhteen kansa karkaa aina EDELLÄ instituutioihin verrattuna.

- Ongelmana ei ole musiikin monimutkaisuuden vaikeus vaan monimutkaisuuden VÄLTTÄMISEN vaikeus. Informaatioarvoltaan monimutkaisinta musiikkia tuottavat LAPSET JA HARRASTELIJAT. Soittotekniikan hallinta on ennen kaikkea kyky TOISTAA musiikillinen hahmo samanlaisena useita kertoja. Kansanmusiikki-sovitukset ovat väistämättä alkuperäismateriaalin yksinkertaistettuja versioita - erityisesti silloin kun perusteemat soitetaan nuoteista. Improvisointi ja ainutkertaisuus putoavat tällöin pois kuvasta. Seurauksena on usein pintapuoliseen lähestymistapaan rajoittuminen: sävellykseen ei enää kasveta kiinni.

 

IDENTITEETTI JA ENTROPIA
Informaatiolla on tarve pyrkiä entropiaa kohti, esim. hajaantua lämmön tavoin kaikkialle sinne, missä on kyseistä informaatiota imemään kykenevä tyhjiö, negentropiatila. Alussa oli sana...

Entropiatila on mahdollinen kansanmusiikkikulttuurien osalta silloin kun yksityinen osakulttuuri on kuin hologrammikuvan osa: itsenäinen ulkonaisena ilmiönä mutta samalla täydellisen tietoinen muidenkin kulttuurien vastaavasta perussanomasta. 1-0 -vaihteluiden esiintymisistä elämän. tietoisuuden ilmentyminä. Yksityinen kulttuuri on tietoinen persoonallisesta AINUT-LAATUISESTA tavastaan ilmaista kaikkien kulttuurien yhteistä sanomaa. Soittaja tietää ilmaisevansa kaikille kulttuureille yhteistä perussanomaa (1-0 -ilmaisun tasolla) ja kuulija puolestaan tietää soittajan tekevän sen ulkonaisesti eri menetelmillä kuin mikään toinen kulttuuri. Tätä itsetietoisuutta, identiteetin tuntemusta edellyttää TIETOISUUS muiden kulttuurien omista ilmaisutavoista. Nykyisellä tiedon-välityksen aikakaudella käsite "muut kulttuurit" on laajentunut naapurikylän soittajien lisäksi koskemaan KOKO MAAPALLON KAIKKIA MUSIIKKI-KULTTUUREITA. Kehitys pitkällä tähtäyksellä pyrkii väistämättömästi (henkistä) entropiatilaa kohti. Ilmeisen selvää on, että tänä päivänä olemme vielä sangen kaukana päämäärästä kuvitellessamme maailman musiikin muodostuvan valta-osaltaan eurooppalaisesta taidemusiikista ja afro-amerikkalaisesta kevyestä musiikista. Ne edustavat kenties kymmentä prosenttia musiikin jo käytetyistä ilmaisutavoista.

Hajanaisia johtopäätöksiä edellisestä:
- Mikä tahansa voi muuttua kansankulttuuriksi, jos kansa pääsee muokkaamaan sitä omilla ehdoillaan. (Paikka on menettänyt merkityksensä kulttuurin rajoittajana. Kulttuuri on siellä, missä HENKI, AJATUKSET.)

- Ei ole yhtä ainoaa valmista menneisyydessä luotua kulttuuria, jota SELLAISENAAN pitäisi säilyttää puhtaana. Sekoittuminen on luonnollinen osa entropiapyrkimystä. Vanha ei ole itseisarvo. (Sfinksi, Kalevala-muunnelmat)

- Kaikkiruokaisuus voi myös olla vahvan identiteetin ilmaus.

- Olemme VAPAITA rakentamaan omaa kulttuuriamme vasta sitten, kun tiedämme ettei se ole parempaa - mutta ei huonompaakaan - kuin jokin toinen kulttuuri. (Rakasta lähimmäisesi kulttuuria niin kuin omaasi!) Kuuntelijoina emme saa pysähtyä lopullisesti yhteenkään kulttuuriin. Luojina tämä sen sijaan on luonnollinen "velvollisuutemme". Koska jostakin materiaalista on aina lähdettävä liikkeelle, niin miksi ei omasta kansanmusiikista (Esim. 5/4). Olkaamme samalla tietoisia välittäjäasemastamme idän ja lännen välillä myös henkisesti. Se on osa identiteettiämme.
(Synnyn tietäminen, tiedon omaaminen identiteetin luojana; Mordvalaisten uskonnot, rituaalit)

- Uuden tiedon etsiminen on tae persoonallisuuden säilymisestä elävänä. Tietoisuus omasta ainut-laatuisuudesta on puolestaan se lähetystyö, joka motivoi elämänhalun. Tämä on entropialähetystehtävämme. (Ei ole meidän vallassamme, miten se otetaan vastaan)

Lopuksi: Musiikin voima:
Suohon laulaminen (Synnyn tietäminen), Väinämöisen soitto (yhteys luontoon), Lemminkäisen halveksunta (Juutalaisten kukat, Tiibet, Jeriko, so. musiikin voima)

- Kaakkuri / Kulttuurin vaaliminen, massakoulutuksen harha, rituaalinäytelmät, auton odotus, jonotus, pilkkijä, lottoaja, tervehdys, veroilmoitus, urheilukilpailut, puhekieltopäivät kouluissa ~ vrt. runolaulajat)

 

Koti » Jutut 73- » 80-luku A » 1984 Kansanmusa kulttuurin ilmentäjänä