1942-1956 Lapsuus ja nuoruus
YHTEENVETO VARHAISVUOSIEN PÄIVÄKIRJOISTA
- Lyhenne "K:" tarkoittaa tiedon olevan jostain kalenterista tms:sta eikä varsinaisesta päiväkirjasta. "PK" puolestaan on lyhennys sanasta 'päiväkirja'.
- Hakasulkeisiin jätetyt tekstit ovat yleensä myöhemmin tehtyjä lisäyksiä ja tarkennuksia.
- Kolme pistettä tarkoittaa yleensä lyhennettyä tekstiä.
- Varsinkin 40-luvun tiedot ovat eri lähteistä... Olen koettanut tulkita 50 vuotta sitten kirjoittamiani tekstejä parhaan kykyni mukaan. Päätän myöhemmin, mikä materiaali on syytä laittaa kotisivuilleni... Samoin jätän yksityisyyden suojaan lähiomaisiani koskevat henkilökohtaiset merkinnät myöhemmin päättämässäni määrin.
[Erkki-isäni kuoli sodassa Sallassa 4.3.1942 ennen syntymääni.]
1940-luku -katkelmia ja muisteluita
Erkki Ilpo Aslak [myöh. joskus 2000 tienoilla: Ilpo Erkki Aslak] - *1942
17.07.1996 klo 04.25 Jyväskylä - Kuolasta palattua
Ajanut koko pitkän sateisen päivän [sodassa] kuolleen isäni viimeisen taistelun katkeria kuusikoita ja männikköhietikkojen rinteitä katsellen. Sallatunturin siimeksessä Kantalahdesta Ala-Kurtin kautta Sallaan. Miettinyt niitä hetkiä, jolloin hän tunsi tiensä loppuun kuljetulta. Minä kuin henkiolentona ylhäältä katsellen, millaisiin kuoppiin vastustaja on piiloutunut, missä on hyvä osua monet juoksut juosseeseen jalkaan. Ei nouse jalka silloin, kun on ainoa tärkeä tilaisuus elämässä juosta (tai hiihtää) - vaikka pakoon. Katse painuu tuskasta maan sisään, keuhkot tutisevat kylmää veren jäätyessä sotaisen hangen ruosteiseen pintaan.
Ruostunut on rautatie, ruostuneet ovat entisen kylän ovenrivat, kun ketään ei näy hoitamassa ketään eikä mitään. Tyhjinä ammottavat ruosteiset poterot, juoksuhaudat ja ruostesammalen peittämät tykkikaivannot. Ruosteinen on mieli kaikkea tätä katsellessa. Tätä näkymää, joka on jäätynyt noihin viimeisiin hetkiin - kovaksi kuin kivi, jota kesän tihkusade ei sulata, ei pehmennä. Ei pehmene tuo suuri tunturi, joka on kaiken yläpuolella ja näyttää liikkumattomana tietä. Ei kukaan tiedä, minne se liikkuu, kun näyttää pysyvän paikallaan. Ei kukaan tiedä, minne mieli liikkuu huomenna, kun tämä kaikki on nähty... En voinut auttaa, kun en ollut vielä syntynyt. Mutta näin silti kaiken. Suunnilleen.
Ei kai se ollut turha kuolema, kun minä olen kuitenkin tässä - katselemassa Suomen kesäistä yötä, tyyniä punaisia järvenselkiä, jänisten loikkia teiden poikki, yöpöllöjä, piisameita ja suviyön tunturin kokoista katsetta, jonka tunnistaa siitä, ettei sitä näy. Vain ihmiset voivat olla sanojen vankeja. Minä haaveilen pakotiestä aitojen taakse. Siksi katselen kaikenlaisia aitoja aitoja ja mietin, miten ne voisivat olla olemattomia - minun tarkoituksilleni - ja silti olla näkyvillä. Siellä ne ovat rajan pinnassa. Siksiköhän minua ei näy. Kun osaan lentää...
......
"Pienokaisen elämänkulku" -kirjani kansilehdellä oleva lehtileike (Pohjois-Savolle Erkki Vuorela):
KEHTOLAULU
Pirtti hämärään peittyy.
Ehtoon rauha on mailla.
Keinuu pienoisen kehto paisteessa kuutamon.
Hyväilyn helmaan hukkuu
Äidin hiljainen laulu.
Tummuvat tienoot täyttää askelet kohtalon.
- Olin sota-ajan 1942-46 mummolassa (Jylhän kylän Suomäki) + myöh. kesälomat
16.2.66 [opettajana Viitasaarella Taimoniemessä]
- Mietelmiä Peter Weissin Tutkimus-radiokuunnelman johdosta:
Olin silloin parin vuoden ikäinen
istuin vaarin polvella mummulassa
kun he pesivät verisiä käsiään jossain meren takana
kun signaalitorvet soittivat Annikkia* tuhannesti
ja pom pom pom, ääni kuului
kuului Stukan ääni
Klim Voroshilovin ääni
pienen lapsen ääni
kun hän satutti varpaansa kiveen.
[* tuon ajan savikiekko-iskelmä jota ahkerasti soitin ja lauloin mukana]
Vasta nyt vuosien kuluttua minä tiedän
mitä minä kuulin.
Minä kuulin ryssän äänen, joka tuli kaukaa
lammashaan takaa
riihen takaa
pihamaan ratamoiden takaa
kaukaa, kauempaa
kuin suohaudat, lampi
ja sen takaa
kaukaa nouseva kaukametsän rinne,
ja kaukana raikkaanhajuinen
syyskesän tuulinen taivaanranta
kaukaa,
hyvin kaukaa.
Minä seurasin iltapäiväauringon piteneviä varjoja,
kypsynyttä viljaa,
tähkien riihitielle heittämiä varjoja.
Tarkkailin kun lehmät nuolivat suolaa kivien päältä
Kuuntelin sirinää ja lorinaa,
kun tuore maito suihkusi
lypsysangon reunaa pitkin pohjalle.
Seurasin tarkkaavaisena kanojen rohkeutta
sarvipäälehmien läheisyydessä,
vasikan vaahtoista kurrin valkaisemaa turpaa
Tirriä, kun se (naukuen) hyppäsi,
kun sille sanoi MAKSI, MAKSI!
Pajassa (lammashaan) kiviraunion takana oli laatikko
jossa oli kiväärinluoteja
ja Villit karviaismarjapensaat kukkivat.
Enkä minä tiennyt mitä viha on.
En minä tiennyt
että isäni - rajavääpeli
oli kuollut sotasairaalassa.
Kun eno tuli sodasta mummolaan - minun kotiini -
hän asui yksin omassa kamarissaan
ja yski!
Isompana minä luin kiinnostuneena
kaikki saksalaisten painamat Signaalit
joissa oli väripiirroksia yöpommittajista,
niistä päivän aikana alasammutuista
ranskalaisista ja englantilaisista koneista,
kuvia Suomalaisesta Korpisoturista Itä-Karjalassa
Katynin metsissä murhatuista puolalaisista upseereista.
En osannut vihata.
Äitini ihaili saksalaisupseereita
heidän kohteliaisuutensa, sivistyksensä
ja hienon kultivoituneen käytöksensä vuoksi.
Erikoisesti hän kunnioitti kenraalieversti von Falkenhorstia,
joka lähetti surunvalittelun isäni kuoleman johdosta.
(rautaristin ohella)
Noin viisi miljoonaa ihmistä katosi
sodan aikana Saksan keskitysleireillä.
Äidilläni on kymmenien korkeiden upseerien
hiottuja nimikirjoituksia.
He eivät olleet siellä.
He eivät olleet niiden kahdenkymmenen joukossa,
joiden valokuvat minulla on edessäni
saksalaisessa lehtileikkeleessä:
DIE URTEILE IM AUSCHWITZ-PROZESS
ja sen alla:
BOGER, KADUK, MULKA, STARK jne.
Olen ollut [Auschwitz-]näyttelyssä Düsseldorfissa.
Olen kuunnellut tänä iltana oratorion krematorioista
ja miettinyt,
miksi en voi vihata.
Miksi emme voisi antaa kaiken anteeksi,
jos kerran kaikki olemme syyllisiä
jos kerran me olemme syyllisiä.
Koska kerran olemme syyllisiä
niin miksi meidän pitäisi antaa
TOISILLE anteeksi OMISTA synneistämme?
Miksi emme voisi aloittaa kaiken alusta
jos kerran aloimme antaa anteeksi
itsellemme.
Miksi emme voisi antaa anteeksi itsellemme
jos kerran annamme anteeksi toisille
jos kerran me olemme saaneet anteeksiannon.
Miksi meiltä vaaditaan anteeksiantoa
jos kerran oleme jo unohtaneet?
Miksi unohtaisimme,
jos kerran haluaisimme antaa anteeksi sen
minkä vielä muistamme?
Miksi muistamme juuri sen
jota emme halua antaa anteeksi
jos kerran haluamme unohtaa?
Jos kerran aika on tullut
olla unohtamatta ja
antaa anteeksi,
niin miksi siis odotamme?
Miksi vielä pidätämme tätä helvettiä?
27.3.80 - torstai (Kajaani)
[- Linja-autossa Savitaipaleella matkalla Joutsenosta Mikkeliin.]
- Muistin rakastaneeni pieniä aukeita ruohikkopaikkoja (= luonnonniitty-aukeita) metsän keskellä
(Esim. Suomäki-mummolan "Töppönen" -metsäniitty).
Halki notkojen käy linja-auton tuhatjalkainen tie:
Notkojen koivut,
rantojen kaislat,
tervaleppien lilarungot
vanhojen venevalkamien ympärillä.
Lumipeitteiset puupinot
kevättalvisen männikön lomassa.
Marjattomat pihlajat olemattomine punatulkkuineen,
syväjäädytetyt metsälammet
karujen kalliorinteiden varjossa,
tummat kuusikot mustine varjoinnen,
vuolaat mustat virrat vanhoine kalamajoineen,
serpentiiniksi vääntynyt tie matelevine pikabusseineen
kuromassa umpeen sulkeutumatonta matkavetoketjuaan
läpi paleoliittisten pakettipeltojen pajutaimikoiden.
Persoonattomat kylät matkahuoltobaareineen,
joihin persoonattomissa tiilitaloissa asuvat eläkevaarit
tulevat lipittämään massatuotettua mallaskaljaansa
muistellen kotitekoista menneisyyttä:
pisteaitoja, kiviraunioita mesimarjaisia ojanpientareita,
mansikka-ahoja, käkkärämäntyisiä kivikkoluotoja [ahvenheinikkoineen],
harmaita heinälatoja jokivarsien luhtaniityillä,
lammashakojen perunakellareita,
lepikkojen varjostamia lähdepolkuja
lautasenkokoisine haaparouskuineen,
laulurastaan resitatiivipuhetta yökasteisessa kesäaamussa,
kivenraivausta perunapellolla -
kylähullun seuratessa kauempana hiljaa
muistellen oman menneisyytensä tekemättömiä askareita
ja sitä, mitä pitikään huomenna odottaa.
Mitä muistelevatkaan nuo vanhat?
Suometsän katveessa sijaitsevan Töppösniityn tupasvillojako?
Tallin viereisen kylkeisen sammaloituneita valjaitako?
Harmaantuneen, pärekattoisen heinäladon
ruostuneita puimakonemoottoreitako,
vaiko niiden vesisäiliöitä?
Takapihan (lammashaan) katotonta pajaako
(lyijyluotilaatikoineen)
- hajonneine ahjonpalkeineen, sammuneine tulipesineen -
palossammaleen kasvettua yli
lyhyen ruohon ensin peitettyä katinliekojen ruutijauheen?
Saunaharjun* pihapiiriäkö muistelevat (nuo vanhukset)
viinimarjapensaineen,
paleltuneine omenapuun alkioineen?
Ampiaisiako pörisemässä helteisissä karviaispensaissa?
Rinneniittyjenkö ohdakepuskia?
Lehtojen kielojako... ja ketunleipiä?
Metsänlaitojenko mäkitervakoita kiinniliimautuneine kärpäsineen?
Kattaislampeen johtavan viemärin putkinotkoako,
vaiko Kohisevanlahden romahtanutta nuottakotaa?
Valkeisen savipohjaisista lähteistä nousevia ulpukoita,
tai syvän lammen lumpeita?
[*Paikka jossa isovanhempani perhe asui ennen varsinaisen mummolan valmistumista]
Niin kaunis oli maa - silloin...
Ei muistu kurjuus mieleen,
eivät harmita vanhat lapsuuden kiusanteot,
(eivät hävetä) nuoruuden kylätappelut,
eivätkä keski-iän suku- ja perheriidat.
Unohtuneet ovat verikostot,
haukkumiset, hakkaamiset, panettelut -
juoruista puhumattakaan
verrattuna tämän vanhan päivän ikuiseen tyhjyyteen,
päivästä toiseen täyttyvään pilsnerimukiin
ja vanhuuden yksitoikkoiseen viivaan
tasakattoisessa uudessa rivitalossa.
Lapset poissa, tutut kaukana.
Lähellä vain koneiden yölliset/yötäkaatavat (~ niittävät) äänet
ja tylsistyttävä mitääntekemättömyys.
Halki mäkien vie linja-auton metsittynyt strada...
20.12.80 [LAPSUUTENI MAISEMAT.]
Siellä muistelisin lapsuuteni suhisevaa Puistoa,
Kohisevanlahtea, Parkuinmäkeä,
Saunaharjua, Suomäkeä ja Kattaislampea.
Kaikki ne kuiskivat minulle vieläkin,
vaikkei niitä enää ole
sillä tavalla.
Pella , Poju, Hippa, Näkki,
Riihi, Lähde. Kaivo ja Raunio
ja koko tuo pikkuväen kansanpaljous.
Jauhoaitta, joka tuoksui selittämättömän makealta,
jonka myllynkiviportailla Pässi puski minua useita kertoja
- yhä vaiteliaampana -
minä yhä äänekkäämmin itkien.
Aitan vinnin makuupaikka raskaine nahkasineen
Vanhan tuvan uuninpankko
yhdestä puusta koverrettuine puuportaineen,
jossa vaari kävi ruokalevolla.
Kylmä tupa lattiakellareineen ja maitotonkkineen,
keittiön kirnut ja separaattori,
jonka takana Mirri tapasi litkiä kurria
iltalypsyn jälkeen.
Lammashaan iso Kivi,
perunakuoppa ja katajapensaat,
sen laidalla nokinen Paja,
Kylkeinen rekineen, länkineen ja suitsineen,
Talli ja sen yliset
heinänpolkemisineen sydänkesällä,
pölisevän haiseva timotei ja apila.
Kamarit, Navetta ja Huussi,
Vanha Sauna ja uusi nokkospehkon keskellä
Iso Lato maitohorsmineen ja puimakoneineen,
[perunannostokoneineen sekä (olki)silppureineen,
jotka kaikki jäivät vanhaksi käyneen traktoriromun taakse].
Ulkoaitat sireenipuineen juhannuspäivänä -
ja tuomet, punaiset viinimarjapensaat,
särkynyt sydän tuvan päädyssä,
pellavasarat sikahaan takaisella niityllä...
[kottaraispöntöt ja räystäiden alaiset pääskynpesät,
karjalaidunten yllä liitelevä havukka]
Olipas siellä paljon tavaraa
ja mummu ja vaari.
"LAPSUUTENI MAISEMAT. (40-50-luvuilla - jatkoa)" 21.3.2012:
...ja Arvo ja Tenho ja Jouko ja Juuli,
Pakan Aapeli ja Malisen Heikin lapset
- Helka (?) ja Alpo sotasaalis-revolvereineen,
Puiston heinäniityt ja [Suomäen] lähde
Saunaharjun tyhjät huoneet
ja lasittomat ikkunat,
mansikkametsä
ja Viemärin mesikkapaikat
vaarin putkipillit ja pajupillit
suo-sikahaan mutahaudat lämpimine uintivesineen,
Kohisevanlahden laaja matala hiekkaranta,
sen rannalla oleva nuottakota,
lehmihaat jokailtaisine maitolypsyineen [suolakivineen ja lehmisavuneen],
pajan aarteet, aittojen lehtipinot,
kesäpäivän kottaraispöntöt ja pääskynpesät,
pihamaan astutusseremoniat,
siantapot ja lampaiden nyljetyt ruhot,
vaarin viulu kamarin seinällä,
hänen sylinsä,
jossa ensimmäisen kerran tajusin,
miltä näyttää "Savon Sanomat" kirjoitettuna
lauantaisaunat ja radiouutiset,
savikiekkolevysoitin ja koskettimistolla varustettu kantele,
separaattorit, niittokoneet, perunanistutuskone,
silppumylly, puimakone
käynnit kyläkaupassa ostokuponkien kanssa,
metsästysaseet, nyljetyt ketunnahkat,
syksyisin seinustalla riippuvat jänikset, teeret ja metsot,
Tirri-kissa, jolle aina sanottiin "Maksi, maksi!"
ja sitten ne joulut, ne joulut saunoineen,
muikunmäteineen, porkkanalaatikoineen,
muine herkkuineen
ja kokoontuvine sukulaisineen...
21.3.2012: Vrt. 23.09.87: ...Tuo sama halu tuntemattomaan kuin lapsena tutkia kaikki sokkeloisimmat tiheiköt tallin vintin heinien keskellä, lammashaassa ja heinäniittyjen lehtipuusaarekkeissa. Mansikoiden tuoksuessa, hien helmeillessä auringon paahteessa ja lehmän jälkien kovettuessa kuivaneisiin mutalammikoihin.
6.7.13 Matkalla Vaasaan. (>"88-12 Runot V")
... Tuo tuttu muistojen tie
kuin Suomäki-mummolan vanha polku
Puistolan metsäniitylle heinäntekoaikaan.
Jossa hypimme Salmen kanssa
Puistolan keskenjääneessä
heinäladoksi päätyneessä talossa,
jonne heinät kasattiin hangoilla
ikkunasta sisään heitämällä.
Sitten vaari näytti meille mansikkapientareet,
osoitti meille tien [= polun] lähteelle,
jossa valmistimme tuohilipon
ja joimme - ah niin hyvää ja raikasta - lähdevettä.
Ja paluumatkalla...
Viemärin herkulliset mesimarjat...
23.1.47 Paavola [kaukaisen sukulaisen Aarne Saastamoisen kotitila Keiteleellä, Kotaperäisen rannalla,
Seppälän Saastamoiset tien toisella puolen]
"Minä haluaisin semmosia leikkikaluja Lehmä ja kuormaauto ja Rumpu ja Hevonen ja Paistinpannu ja Pöytä ja pikkukärrit ja kahvilaitteet ja leikkipyssy ja leikkitalo ja namusia ja suomenlippu ja lammas ja sika ja koira ja kissa ja tykinkuulia 8 laatikkoa ja leikkikukkia ja nukensänky ja kiikari ja ei mitään muuta y y y y y y y y y y y y y y y y y y y " (kirjoitettu kirjoituskirjaimilla - ei siis enää tikkukirjaimilla!)
17.1.81
Muistuupa mieleeni - kesken kaiken -
elämäni yksi ensimmäisistä yliluonnollisista kokemuksista:
Se tapahtui noin nelivuotiaana
(Keiteleen) Paavolassa [1946-47] kevättalvisena pääsiäisaamuna,
kun muut vielä nukkuivat.
Talo oli aivan hiljainen.
Hiivin läpi eteisen suuren tuvan poikki
kohti pitkää pöytää,
kun talon seinäkello alkoi yhtäkkiä lyödä
kumisevalla äänellä kello kuutta.
Vilkaisin hätkähtäen pöydällä olevaa aapistani,
joka jotenkin kummasti oli avautunut.
Riensin sen luo - ja katso:
Aapiskukko kirjan kannessa
oli onnistunut jotenkin munimaan kirjan väliin
kaksi sokeripalaa
ja puoliksi murenneen leivoksen.
Sydämeni löi kauan seinäkelloa tiheämmin.
Enkä ensin uskaltanut kertoa asiasta kenellekään.
Eivät he olisi uskoneet.
[V. 1947 syksyllä olemme muuttaneet Keiteleen kirkolle Lintuharjuun, joka oli siitä lähtien kotimme.]
1948 - Savon sanomat - Hermes (päiväämätön):
"Kivitaloja ja savupirttejä - tähdenvälejä Pielaveden kotiseututyöstä"
Säveltäjä Ahti S o n n i s t a onnisti, kun hän Jylhän Suomäestä löysi 74-vuotiaan, mutta nuorekkaan Optatus Raatikaisen* ja sai tämän parin vuosikymmenen tauon jälkeen vielä ottamaan viulun leukansa alle. Raatikainen on nimittäin vanha kansansoittaja, joka kuitenkin noin 20 vuotta takaperin pisti viulunsa naulaan, kun ei viitsinyt ryhtyä soittelemaan silloin muotiin tulleita uusia tansseja. Tyytyipähän pelkkään isännän ammattiin. Mutta taito ei ollut unohtunut kahdessa-kymmenessäkään vuodessa. Sen todistivat ne 39 kansansävelmää jotka hän pystyi muistilokeroistaan parissa päivässä löytämään. Tämä määrä onkin toiseksi suurin, mitä säveltäjä Sonninen on yhdeltä henkilöltä saanut. Suurin määrä, noin 50 , on saatu säveltäjän isältä kansak. Op. Albanus Sonniselta Lapinlahdella, ja kolmanneksi eniten on Sonninen kerännyt seppä Huoviselta viime kesänä Leppävirralla samoin Osakunnan retken aikana...
[*vaarini, äitini isä]
1948 Syksyllä aloitin Keiteleen kansakoulun I luokan.
1950-luku (katkelmia ja myöhempiä tiivistelmiä):
Siirretty päiväyksestä 17.06.09:
Elämäni kaunein teko tuli nimittäin unessa mieleeni. Se oli joskus 8-10 -vuotiaana kansakoulussa (3. tai 4. luokalla ollessani), kun joulujuhliin tein nimettömän lahjapaketin muistaakseni neljä luokkaa ylempänä olevalle tytölle - Kirsti Haralle. Sisältönä oli äidin leipomia joulupiparkakkuja. Sydämeni pamppaili koko ajan lahjapakettia tehdessäni - tietysti salaa myös äidiltäni. Panin sen lahjavakkaan nimettömänä. Olisin kuollut häpeästä, jos olisin jotenkin paljastunut lähettäjäksi. Tunsimme sen verran, että jollain koulun välitunnilla olimme ehkä hieman tönäisseet toisiamme ja hän [tai minä] oli ehkä sanonut esim. "Ohoh!" Palvoin häntä monta kuukautta salaa.
7.6.1950 Suomäessä [Pielavesi, Jylhänkylä - kirje Salme-siskoltani]
Terve, ILPO!
Oletkos ollut terveenä? Minä olen ollut.
Kuulepas, täällä on hyvin mukava olla, kun saa nyhtää ruohoa Ykille, Onervalle ja Tiirille. Yki on sonni. Onerva ja Tiiri ovat lehmävasikoita. Nimistä päättäen voit arvella, minkä lehmän vasikka on Onerva ja minkä Tiiri. Olen nyhtänyt ruohoa sangon täyden, ja siihen on sotkettu jauhoja ja suoloja, ja sitten on annettu lehmille. Veenukselle annettiin eilen iltana, tänä aamuna annoimme Tiistikille, ja tänä iltana annamme Onnettarelle ja seuraavina aamuina ja iltoina annamme toisille lehmille. Veenuksella on nyt se kimakka kello. Onnettarella se, joka oli ennen Lumikilla ja Tiistikillä se huonoin rämppä. Onnetar oli kovin kateellinen Veenukselle. Suomäen lehmistä priimukset ovat Onnetar, Tiistikki ja Veenus. Lelli poiki, ja teki sonni-vasikan. Se on pieni lehmä. se Lelli. Se lypsää päivässä 6 ltr. Verta on vähän sen maidossa. Sitä pidetään liekassa.
Täällä oisi elokuvat. Kysy äidiltä: "Saako Salme mennä elokuviin siellä Jylhässä". Niiden nimet ovat: "Kultamitali vaimo" ja "Pikku Matti maailmalla". Sano sitten äidille, että hän soittaa mummolle.
Olen pannut täällä kukkia painumaan. Sinnekin olen pannut niitä. Ne ovat leikkimökissä, lelulaatikon alla, "Tomin tarinat" -kirjan välissä. Katsopas sinä niitä ja kirjoita sitten minulle, ovatko ne painuneet hyvästi. Pane ne sitten samaan paikkaan, mistä otitkin.
Syökös Mansikka siellä? Minä tulen sitten pyörällä kotiin. Kyllä minä pääsen pyörällä. Jaksoin ajaa hyvästi. Muista nyt sanoa äidille, että hän soittaisi tänne. Anna äidin lukea tämä kirje. Tule sinä myös tänne. Syömään kananmunia... mum... mum... Syömään kananmunia... mum... mum, mum... Ketettyjä munia... hyvvee... makkeeta... Kiire syömään kananmunia... hyvvee... makkeeta...
Terv. Salme S. Keitele.
[> Ks. erillinen kirjoitelma "Olympialaiset -52"]
21.7.52 (Ilona-tädin kirjeestä Helsingistä äidille:)
Vellamo!... Ai ai kun Ilpo oli haltioissaan tästä ympäristöstä! Olen yöllä puoli kolmeen työssä ja olin ymmällä mihin saan pikku Ilpon asumaan... En ole ollut stadionillakaan vielä. Ulkomaalaisia olen nähnyt vain kaduilla ja vähän työpaikassani. Kivoja kavereita he näyttävät olevan vaikken olekaan ehtinyt heihin lähemmin tutustua. Joskus olen ollut ravintolassa vähän tulkkina.
Kaupunki on kauniiksi koristeltu ja katukuvat ovat hyvin värikkäitä. Liput hulmuavat, kaduilla vilisee rotujen sekoitus ja ilmassa on eri kielten sekamelskaa. Täne on laitettu paljon ulkoilmaravintoloita. Melkein joka kadunkulmassa on yksi sellainen. Suomalaiset ovat kovasti käärmeissään tytöistään. Kovin näyttävätkin nuo tummat Rudolfit olevan vetonumeroita. Viis siitä, jos joku "negru" pureekin poikki kaulavaltimon tai haukkaa palaset rinnasta. Moni suomalainen opiskelijakin yrittää näytellä ulkomaalaista. Minuakin yritti eräs maisteri puijata. Tuli keskustelemaan sujuvalla saksalla kanssani. Minä vastasin samalla mitalla. Hetken kuluttua nauroin ja kysyn, yrittääkö hän puijata minua vai minä häntä. Kuuluin olevan liian fiksu puijattavaksi...
5.8.52 Keiteleellä (Olympiarenkaat) [Kirje siskolleni Salmelle]
Heipä hei!
Mitäs kuuluu? Kiitokset kortistasi jonka lähetit. Tänään on hikipäivä vaikka tuuleekin hieman. Aurinko paistaa kuitenkin kuumasti. Onnea nimipäiväsi johdosta. Hesassa oli eri kivaa. Kävimme Linnanmäellä ja ajelimme vuoristojunalla, kauhutunnelissa, mustekalassa, vauhtihirviössä ja sähköautolla 2 kertaa. Kauhutunnelissakin ajoin kaksi kertaa. Kävin myös Julius Sundmannin taikuriohjelmaa katsomassa. "Vedenneidot" niminen teltta oli hauska. Helsingissä oli paljon neekereitä ja kaikkia kansallisuuksia.
Kun olin seisomapaikalta eräänä päivänä katsomassa kilpailuja, sanoi eräs rouva minulle jotakin ulkomaan kieltä, meinasin minä sanoa että ossoottekos työ sitä oekeeta Suome Savvoo. Kyllä siellä oli katsomista kerrakseen. Avajaisin sain lipun mutta kahtena seuraavana päivänä menin ilmaiseksi kun Tenhu ei ollut saanut lippuja. No heipä hei sitten! IS.
- Syyskuun alussa 1952 olen aloittanut I luokan Viitasaaren yhteiskoulussa.
[22.7.53 Pienokaisen kirjaan kirjoitettu omakätinen nimikirjoitus viittaa murrosiän jo alkaneen. Käsiala on kulmikasta vielä 6.7.54, vaikka on selvästi jo loppuvaiheessa. Haen jo persoonallista nimikirjoitusta.]
27.12.53 su Päivällä kuuntelimme Sepon* kanssa BBC:stä jazzia** ja illalla laskimme kirkolla mäkeä.
* Seppo Lindström asui Helsingissä Malmilla mutta lomaili tuolloin Keiteleellä.
**1954 -vuoden Kalenterin takasivulla: BBC - Lähetyksiä
Klo 16.45 - lyh.aall. 25-49 (klo 18 - aaltopit. 31, 41, 43)
Klo 21 - lyh.aall. 41-49 (Sunn. klo 12.00 lyh.aall. 25-30)
Päiväkirjalyhennelmäni 1954 (5.11.63)
Laskitko sinäkin mäkeä kanssani
Uudenvuodenaattona puhelinlankojen alla
‑ joissa oli paljon paksumpi lumipeite
kuin nykyisin on.
Siihen aikaan kunnioitin Leseä* kovasti ‑ mikseipä nytkin
ja ihailin hullun mielettömyydellä
kaikkia heitä isoja tyttöjä salaa.
Sanattomasti häntä rakastin ‑ heitä.
Myös Piae Cantiones ‑lauluja lauloimme kirkossa.
Naapurissa asuivat isot tytöt**.
Joskus olin siellä vähän ‑ joskus kauan
ja aina minä punastuin,
koska he katsoivat punastumistani.
Vapisin ja änkytin hyvääyötä ja juoksin,
melkein itkin, koska tiesin että he tiesivät
että punastuin siksi että tiesin heidän tietävän
ja silti he katsoivat minua!
Joinakin päivinä nukuin jopa yhdeksään.
Olivat ne persanan kivoja päiviä.
Tykkäsin ainakin kaksi viikkoa
tuosta kyttyräselkäisestä tytöstä.
Kun potkurit särkyivät tuli kesä.
Linnunpesäkin löytyi suolta.
Kotona leikkimökki ja pikkuveli.
"Irja on kerta kaikkiaan vastustamaton",
ajattelin leikkiessäni hippasta sahajauhoissa.
Poltin jo tupakkaa kuin aikamies
vaikka ties mitä oltiin ‑ putkisotasta.
Kai sitä kaksin tultiin tansseista
ja kitarasta puhuttiin kunnioittavasti.
Sinä syksynä oli niin kirkas kierrejää...
on niin vaikea muistaa...
*"Lese" = Lasse Vesterinen, joka asui VI-VIII luokkien aikansa Arisalon naapurissa Kemppaisella.
**Ritva Pihtiputaalta VIII lk ja Leena Kangasniemeltä VII lk?]. Salme-siskoni ehkä asui tämän talven Hellevi R:n kotona - en muista. Hänhän asui muistaakseni myös Kemppaisella jossain vaiheessa (kuten Raili P., Rauni K., Eva B.) - Raili K. Salmen huonetoverina.
7.2.54 su Tulimme Salmen kanssa potkur(e)illa Viitasaarelle (~ 42 km). Viivyimme matkalla 4 ½ tuntia.
7.3.54 Melkein kaikki lumet poissa... Illalla oli hipat. Siellä oli soittamassa [Viitasaarelta] esim. Kari [Sarjas - acc - Viitasaaren ensimmäinen "jazzpianisti"] ja Heikki [Ojala - elg - rehtori Arvo Ojalan vanhin poika].
19.3.54 Iltapäivällä kirjoittelin nuotteja.
19.5.54 Kuuma päivä. Heitin talviturkin [so. kävin uimassa].
5.6.54 la ...Opettaja Sonninen tuli tänne [Pielavedelle mummolaan] [säveltäjä Ahti Sonninen, joka oli tallentanut nuoteille vaarin viulusoitteita ja lauluja jo 1940-luvulla.].
> 6.6.54 I Helluntai. Satoi lunta ja rakeita. Vaari vietti 80-vuotispäiväänsä.
1.8.54 Ajoin polkupyörällä Viitasaarelle. Matka kesti kaksi tuntia [42 km].
(Takaisin 2.8. Sama myös 31.8. - 18.9. V:saarelle 21.9 - 9.10.54 kotiin Salmen kanssa
Kymönkosken kautta [ylimääräiset 15 km!]. 30.10 vielä V:saarelta kotiin puörillä.)
9.10. la - Kotiin on ostettu kitara. [Arvo-eno osti Lignatone-orkesterikitaran Salmelle].
VUOSI 1955 (8.11.63)
Siihen aikaan annoin kevätauringon
katsoa suurennuslasien läpi filmirulliani.
Minä puolestani silmäilin salaa heitä,
joihin ihastuin vuoronperään
keräten välillä postimerkkejä
ja opetellen häviämään shakissa Leselle.
Lennättelimme lantteja kevään kuraisilla teillä
ja kävelimme iltaisin ‑ viileinä lumettomina kevätiltoina -
ajatellen elämän ulkokuorta.
Siirryin jo sikarikantaan.
Vaikka hävisinkin pajatsossa, oli keskiarvoni 8,3.
Taivaallista! ‑ totesin.
Seurasin silmä kovana,
kuinka poskivalssia tanssittiin.
Kesällä olin niputushommissa [Keiteleellä],
umpisukkelossakin käyden, kalojen valtakunnassa
‑ huvikseni tietenkin ‑
vaatteet päällä.
Syksyllä tanssittiin jo kuin aikamiehet
ja painittiin naapurin tyttöjen kanssa.
Luokkakokouskin meni hulinaksi.
Joskus maalasin ‑ häpeä tunnustaa.
Ja naapurin tytöt olivat parhaat tuttavani.
Kyllä siellä yöt juteltiinkin ‑ tapeltiinkin sovussa.
Opin jo hippaamaan Monrepo'ta
ja opettajani varasivat jo tansseja etukäteen!
Sinä jouluna sain 46 korttia.
Joululoman aikana kuoli Teiskosen Harri.
Vuoden sävel:
"Kujan seinistä kaikuna soi
El bajon El bajon El bajon...
Sinun kanssasi tanssiessain
tietä nuoruuden huolettoman
meidät pilvien reunalle toi
El bajon El bajon El bajon..."
29.1.55 la Illalla oli konventti. Melko hyvä ohjelma. Soitin kitaraa siellä [!!!] Lopuksi oli tanssia. Olimme siellä 11:een asti.
28.2.55 Hiihdimme Salmen kanssa Suomäkeen. Matka oli n. 15 km.
1.3.55 Klo 12 lähdimme Suomäestä. Viivyimme matkalla noin 2 tuntia.
18.9.55 su Illalla olin tansseissa. Tanssin 6 peliä. Perhanan hauska ilta.
PÄIVÄKIRJANI 1956 [29.11.63]
Taisin olla vähän pihkassa M‑Liisaan.
Luistinrata näki meidät usein kaksin
rakkautemme pimeinä talvi‑iltoina,
kun maailmantuska pyrki tutuksi
ja esittäytyi: "Mister Sandman".
Kun vappuna olin oikein juhlinut [Työpiksellä],
en voinut lakata ihmettelemästä,
miksi M‑Liisa suuttui minuun yks kaks.
Kesällä kävin siskoni/Salmen kanssa
päivät pinojen päällä nukkumassa
‑ muodollisesti merkinlyönnissä ‑
antaen auringon polttaa
ja itikoiden syödä.
Sinä vuonna olin jo valmis suutelemaan ensi kerran.
Uskallusta kun puuttui,
ajatella vain sai.
Kävin sentään katsomassa
ikuista lunta ja Skibottenia,
Tornionjoen yötä ja aurinkoa.
Vasta elokuussa se tapahtui:
Suutelin... pimeässä huoneessa.
Värisin, tunsin Paratiisin auenneen,
enkä halunnut enää koskaan lopettaa sitä
‑ onneksi henki loppui kesken.
Vaiteliaina ajoimme valoisassa kesäaamussa pyörällä kotiin -
täynnä elämänvoimaa, väsymystä myös.
Kesäaamusta nousi uusi kiehtova nuoruus täynnä salaperäisyyttä.
Mutta oven takana valvoi äiti ‑ KYTTÄSI, sanoin minä.
Nuori kun olin, riippumaton ja vihainen.
Kun koulu alkoi, olin jo mestari [flirttailemaan]:
(kerran) kaksi tyttöä päivässä.
Päivät olivat aurinkoisia
vaikka rahat olivatkin lopussa.
Tein uudelleen sinunkaupat kitaran kanssa.
Sekin päivä oli aurinkoinen, kun Arvo‑eno haudattiin.
Sen näki jyrkistä varjoista kirkon luona
ja meidän silmissämme,
vaikka olikin viiltävän kylmä tuuli
‑ ja hautakin kai.
Kerran Tenho‑eno vei minut väkisin tilaisuuteen
jonka nimi oli konsertti.
Tein mielelläni mainoksia Porthan‑juhliin*
kunhan Seija** vain auttoi.
Tuolta syksyn keskeltä löytyy syy
myös rakastamaani ensilumeen.
Sinä iltana näin "Paikka Auringossa" [-filmin]
ja Elisabeth Taylorin.
Silloin oli myös kierrejäät, pakkaset,
tuskat selvitettäessä elämän kysymyksiä.
Lämpimät huoneet,
kysymykset ja pakkaset
sekä maailmantuska, elämä.
Oli hauskojakin päiviä,
kun öiselle patjasodalle
annettiin teinipäivien nimi.
Tuon vuoden lopussa äiti nyysäsi
Salmen päiväkirjan ja pelikortit.
*Viitasaaren yhteiskoulun jokavuotiset perinteiset juhlat.
** Seija oli Sirkan [ja Pirkon?] nuorempi sisko.
Varhaisnuoruuden päiväkirjamerkinnät I ulkomaan- ja Lapin-matkasta:
23.-27.7.56 Olin käymässä Ruotsissa, Norjassa ja Pohjois-Suomessa (Haaparanta-Kilpisjärvi-Skibottn- Rovaniemi-Tervola). [Sain Tervolasta valmiiksi prässätyn tikankontin kasviooni. Luokkamatka oli Keiteleen kansakoulun entiset luokkatoverini jotka siis olivat "jatkokoululaisia" eli IX-luokan käyneitä?]
23.7.56 Lähdimme klo 8 aamulla matkalle. Ajoimme Kärsämäen kautta Ouluun. Söimme siellä. Sitten Kemiin, Tornioon ja Karungille. Olimme siellä yötä. Kävimme illalla kalassa.
24.7.56 Läksimme takaisin Tornioon. Sieltä Haaparantaan, Matarengiin ja Övertorneåhon. Ihania paikkoja ja tavara halpaa. Ajoimme Karesuvantoon. Siellä olimme yötä.
25.7.56 Loistava reitti: Kilpisjärvi, Norjan raja, Skibott(e)n ja takaisin. Näimme vuonoja ja ikuista lunta ja jäätä. Kävimme isossa vaarassa puurajalla. Keräsin paljon kasveja ja valokuvasin.
26.7.56 Karesuvannosta läksimme Rovaniemelle. Näimme lappalaisia ja paljon poroja. Söimme lakkoja. Olimme tunnin Rovaniemellä. Sitten Petäjäkosken [pato]rakennustyömaan kautta Tervolaan.
27.7.56 Laittelin aamulla kasveja. Tervolasta läksimme Kemiä kohden. Oulussa olimme pari tuntia. Sitten vaan kotia kohden. Tämä matka oli minulle unohtumaton elämys.
14.9.56 Ei ollut koulua ollenkaan. Oli nimittäin urheilupäivä. Minua pyydettiin basistiksi Draken orkkaan. Mikko [Samula] ja Raimo [Liimatainen] kävivät. Soittelimme kitaraa.
16.9.56 su Olin poikien kanssa Viestillä 2 t. harjoittelemassa. Soitin kitaraa ja olin patteristina.
13.11.56 Luin hurjasti musiikkioppia. Soittelin myös kahta kauheammin.
Kalenterin lopussa on tilikirja kevään 1956 menoista ja tuloista. Siitä muutamia esimerkkejä:
2.1. Matka [Keitele-Viitasaari] 140,- (vanhaa markkaa)
10.1. Munkkeja (2) 20,-
11.1. Vihkoja ja kynä 130,-
15.1. Elokuvaan 70,-
19.1. Konventti 80,-
24.1. Runonlausunta 50,-
30.1. Lehti [Tex Willer tms.?] 70,-
2.2. Suksivoiteita 90,-
4.2. Painikilpailuihin 125,-
16.2. Valokuvat 200,-
19.2. Piir.lehtiö ja kampa 160,-
21.2. Lehtiö 50,-
6.3. Vuokramaksut (2?) 11000,-
21.3. Puhelinmaksuja (Keiteleelle) 45,-
23.3. Mustepullo 70,-
5.4. (Kirjakauppa-)lasku (?) 970,-
6.4. Vuokra 4000,-
8.4. Kampa 30,-
9.4. Lyijyä 40,-
18.4. Naisvoim. juhla 100,-
20.4. Simult.ottelu (shakki) 220,-
1.5. Filmirulla 150,-
5.5. Elokuva (2?) 130,-
17.5. Pyörän korjaus 350,-
18.5. Toivelauluvihko 140,-
26.5. Potkiaiset 300,-
27.5. Näytelmä 200,-
9.8. Limsapullo 25,- jne...