1970-71 VIP -arvostelut

 

16.9.70         (I) VIP/10- syyskuun 1970 juttu (> 13.10. > Ainakin 14.9.1971 saakka)

"Harmaahapsille ja karvapäille"

Kulunut kesä antoi viitteitä musiikkidemokratian paranemisesta maassamme. Popmusiikki laajensi Helsingin juhlaviikot ja Turun musiikkifestivaalit nuorisonkin juhliksi. Poppia tullaan suosimaan musiikkijuhlissa, koska sen mukana tulevat nuoret kuuntelijaryhmät ja raha. Valitettavasti rahaa ei ole löytynyt silloin kun on ollut kysymys popin ja jazzin tuomisesta kouluihin, musiikkiopistoihin tai levy-kirjastoihin. Mitähän vasta perustettu Musiikkialan Ammattiliittojen Federaatio saa aikaan tällä alalla? Raha-asiat kiinnostavat tätäkin liittoa, sillä siihen kuuluvan Laivamuusikot r.y:n työehtosopimuksesta neuvottelee parhaillaan Merimies-Unioni laivavarustamojen kanssa. Kerrotaan, että työehtosopimuksesta on tulossa paras, mitä tässä maassa on musiikkialalla koskaan aikaansaatu, ja siinä sivussa huhutaan manageriportaan katoamisesta laivakeikkavälityksestä....

Musiikkidemokratiaa on ryhdytty toteuttamaan myös levyalalla. Viime aikoina on levytetty muutakin kuin listaohjelmaa. Jos tätä menoa jatkuu, niin mistä enää löytyy ihmistä, joka ei saisi mielimusiikkiaan myös levyllä. Tällä erää mainittakoon lähinnä kaksi levy-yhtiötä, joille voi lähettää toivomuksiaan vielä levytystä kaipaavista suomalaisen musiikin alueista:

Love Records on tuottanut kolme perättäistä LP:tä, joista ensimmäisessä Aulikki Oksanen räppää suoraan silmille kysymyksen: "Kenen joukossa seisot?"(LRLP-l3) Todella päällekäyvä trubaduuri, jonka reservivoimista vastaavat Kaj Chydenius ja Eero Ojanen. Tämän kuunneltuasi tiedät eron jopa rakkauden ja pastorin rakkauden välillä. Tähän jatkaa Otto Donner salamyhkäisesti Pentti Saarikosken sanoin: "En soisi sen päättyvän" (LRLP-14). Aktin kestoa pidentävät mm. Arja Saijonmaa, Pepe Willberg, Jim Pembroke ja Aaltosen Junnun tenori. Taatusti parempi homma kuin Porissa kesällä 1969. Lenin-LP (LRLP-15): Turun rockfestivaaleilla Markku Into soitti tästä Leninin vallankumousjulistuksen hurraahuutoineen ja totesi tämän ensimmäiseksi poplevyksi.

Scandia puolestaan on pitkän tähtäyksen linjalla palauttaessaan mieliin vanhoja lauluja Pekka Gronowin asiantuntevalla avulla. Sarja alkoi "Työväen Lauluilla" (SLP-535) esittäjinä mm. kaksi suurta: Jussi Raittinen ja Reijo Frank. "Taistojen tiellä" (SLP-536) on Helsingin Työväenyhdistyksen soittokunnan esittämä erittäin hyvä kokoelma lauluja, joiden tekstit ovat levyn takakannessa. Kehittyvän demokratiamme toista puolta edustaa kokoelma "Talonpoikaisarmeijan lauluja" (SLP-538) 30-vuotisen sodan marssista Jääkärimarssiin saakka. Lisäksi Scandia on kaivanut kätköistään esille "Arkistojen aarteita" (SLP-541) so. ensimmäiset suomalaiset äänilevyt 1902-1914. Kuka muistaa Aino Ackten ja Wäinö Solan? Sota-ajan suosituimmat iskelmät on julkaistu kahtena LP:nä (SLP 540 ja SLP 543), jotka saavat varmaan monenlaisia muistoja Eldankajärven jäältä Uraliin palaamaan mieliin.

Levyiltä löytyvät sota-ajan tytöt Tellervo, Orvokki, Kaarina ja Iso-Iita. Sanoittajina ovat mm. Palle ja U. Kemppi, esiintyjistä mainittakoon Georg ja Eugen Malmstén sekä A. Aimo. Taustoja skulaavat Dallapé, Columbia- ja Sointu-orkesterit. Kelpaa kuunnella näitä levyjä odotellessanne ensi vuoden elokuun 26. Päivä alkavia Helsingin juhlaviikkoja, joissa on kuuntelemista niin harmaahapsille kuin karvapäillekin.
Ilja

VIP 13.10.1970
Hiljaisella hetkellä Jimi Hendrixin muistoa kunnioittivat musiikkileirien ohjaajat Tuusulassa syyskuussa [19.9.70] pidetyillä musiikkipäivillä. Tämä oli luultavasti ensimmäinen kerta, kun Suomessa ns. "klassikot" ottivat osaa popmaailman murheisiin. Hendrixin elämään liittyy runsaasti varjopuolia. Koskaan ei rangaistu niitä ihmisiä, jotka lukemattomat kerrat olivat syrjineet häntä rodullisesti. Jimiä sen sijaan rangaistiin, kun hänen kokemansa vääryydet kasaantuivat ja purkautuivat hermokohtauksiin ja huumausaineisiin.
Viimeisellä levyllään BAND OF GYPSYS (Polydor 2480005) voidaan jälleen kerran kuulla tuota kitarasoundin uranuurtajaa. Uraan "Who Knows" on Hendrix uurtanut lähtemättömät wow-wow -pedaalin jäljet, jotka varmasti johtavat sinne, missä Charlie Parker, Marilyn Monroe, Al Capone, H. Lee Oswald, Hitler, Sibelius ja Jeesus kohtaavat. Sinne, minne Janis Joplin - toinen beat-sukupolven edustaja - seurasi Hendrixiä. Woodstock-filmissä ja -levyllä voidaan vielä kuulla Hendrixin musiikilliset kommentit Amerikan kansallislaulusta pommien ujellusten ja ihmisten valitusten muodossa.

Elämä on lyhyt - taide pitkä. Marraskuun 30. on Kulttuuritalolla FREE-konsertti, jonne kylläkin täytyy maksaa, vaikka Free soitteleekin vapaasti. Popmuusikot ry. saattaa järjestää marraskuussa Tampereella popbändien mestaruuskilpailut, mikäli paikka saadaan järjestymään. Kun kerran odotetaan, niin odotetaan, milloin TV-Bernsteinimme Okko Kamu pitänee TV:ssä pop/jazzmusiikin esittelytuokion malliesimerkkeineen - tasapuolisuuden vuoksi.

Odottaessa kuunnellaan, mitä Ralph Gleason sanoo musiikista uutuuttaan kiiltävän Miles Davis -tupla-LP:n, BITCHES BREW (CBS 66236) takakannessa: "...musiikki jota olemme kutsuneet jazziksi ja josta ei koskaan tiennyt mitä se oli, koska se oli niin monta erilaista asiaa niin monelle erilaiselle, toisilleen ilmeisen vastakohtaiselle ihmiselle ja eräs päivä tajusin, että se oli musiikkia. Siinä kaikki, ja koska se oli suurta musiikkia oli se suurta taidetta eikä sillä tarvinnut olla mitään tekemistä nimilappujen eikä sen
kanssa, kun joku sanoo jollekin että Mozart on varmasti parempi kuin Sonny Rollins..."

Onpa jännä nähdä, onko Opetusministeriö samaa mieltä edellä mainittujen ajatusten kanssa, kun se valitsee uusia jäseniä valtion säveltaidelautakuntaan.

Järjestyksessä seuraavana on rankan popbändin Black Sabbathin PARANOID (Vertigo 6360011). Musiikki todella vastaa piisien nimiä: Sotasika, Rautajätkä, Rottasalaatti ja Sähköhautajaiset, joka nimensä puolesta sopisi vaikka Hendrixin muistoksi.

THE TIME IS NEAR - aika on lähellä, toteaa Heef Hartley Bandin LP (Deram SML 1071). Yhtye kuuluu Englannin uuden aallon joukkoon. Levyä kuunnellessa voi todeta, että Englannin pop on edistynyt huimaavaa vauhtia sitten Rollareiden parhaiden päivien. Sarjassamme Finnlevyn rautaisia mainitsen lopuksi Joe Cockerin, tuon Woodstockin sormitaiteilijan, jonka tupla-LP:hen MAD DOGS & ENGLISHMEN (AMLS 6002) palaan
tarkemmin, kun samanniminen elokuva alkaa pyöriä Suomen teattereissa.

Myös BERLIINI on JÄRJESTYKSEN KOURISSA - ainakin Helsingin kaupungin-teatterissa, jossa suurta huomiota saavuttanut poliittinen näytelmä pyörii täydellä teholla Chydeniuksen vastatessa musiikista ja Saaritsan suomennoksesta (LRLP-20). Terävän poliittisen ja yhteiskunnallisen satiirin ohella löytyy levyltä aika rajua tekstiä, niin rotukysymyksistä kuin seksistäkin. Kyllä siinä tunteet lämpenee kun Joulupukkimelodia yhtyy Liisa-pienen säveliin - ja sanat: "Beetlehemin kedolla kelpaa naida napsia... hetkun ketkun... pitkän letkun hollaari-laari... jne. Katsomo kohahtelee tuon tuostakin ja taputtaa... On kummallista, miten lähellä kuolemaa seksi on joskus.

M. A. Numminen on kylläkin kuolematon huolimatta viimeisen kokooma-LP:n TAISTELUNI (LXLP 501) nimestä. Vihamiehiä on varmaan riittävästi, mutta mikä sitten eteen kun jopa "Kaukana väijyy ystäviä"? Ei se mitään - Numminen pistää "Vaalipolkaksi", ja ellei sekään auta, niin ehkä "Heidenröslein" lepyttää. Sen jälkeen M. A.
voikin laulaa "Haluan eronneen rouvan". Viisi vierasta miestä ja Love Records auttavat.

EMI on kiertänyt Suomen ILMANSUUNNAT (Parlophone E 062-34125) ja löytänyt parhaimmat popyhtyeet: Express Oulusta, Brandenburg Helsingistä, Raimons Kokkolasta ja Heikki Pettersson Sextet Kuopiosta. Tuloksena on edustava kuva maamme eri puolien yhtyeistä. Ainoa mitä jää kaipaamaan, on persoonallisempi, uskaliaampi ote omiin sävellyksiin. Fanien toivelevy.

The Shadows on purkittanut ikivihreitä popmelodioita SHADES OF ROCK (COLUMBIA SCX 6420) -kansioon. Etualalla on Beatles-tuotanto (Get back jne.) sekä vanha kunnon "Satisfaction". Kitarasoolot tuttua turvallista, moneen kertaan koeteltua fraseologiaa.

Paljon synkempiä varjoja kohosi otsalleni, kun katselin Mainos-TV:n lauantai-iltaa 10.10., jossa Tapani Kansa ja Esko Rahkonen opettelivat laulujen sanoja. Eikö play back -nauhoitukset pitäisi kieltää?
toivoo ILJA.

Ps. Voi olla, että FREEN sijalla tuleekin Deep Purple marraskuun puolessa välissä. Nuo bändit kun kallistuvat päivä päivältä.

 

VIP 14.12.1970

ROCK BUSTER (CBS PR 48/49) on tupla-LP, johon on koottu Columbian artisteja Blood, Sweat & Tearsista Johnny Winteriin. Levyä vaivaa kokoomalevyjen tavallinen vika: kunkin yhtyeen omista LP-levyistä on valikoitu vain keskitason tuotteita. Selvästi tämä tulee esille sellaisten nimien kuin Bob Dylan, Miles Davis, The Byrds, Al Cooper ja Shuggie Otis kohdalla. Ensimmäinen sivu sisältää popjazzia (mm. Santana). Toinen puoli sisältää esim. Treesin Pentangle-tyyppisen kopion ja Mick Softleyn Time Machinen, joka on selvästi sukua Julie Driscollin Road to Cairolle. Kolmas sivu esittelee sekalaista melko hyvää poppia (Argent, Black Widow) sekä Robert Wyattin lyhyen Carla Bley -tulkinnan. Neljännellä sivulla on enimmäkseen bluespohjaista soitantaa osittain soulkompeilla maustettuna. Mukana ovat mm. Skid Row ja toinenkin Winterin veljeksistä, Edgar Winter, jonka Tobacco Road on levyn rajuin laulutulkinta.

BREAD: ON THE WATERS (EKS-74076) on A-puoleltaan keskitason lauluyhtye-poppia. Toisella puoliskolla sen sijaan on melko hyviä Beatles-vaikutteisia sävellyksiä: Coming out, Easy love ja The other side of life.

JIMMY CAMPBELL (HALFBAKED, Vertigo 6360010) on onnistunut kirjoittamaan todellisia kolmen soinnun viihdelauluja viulujen säestyksellä. Valitettavasti sentimentaalisimmat laulut on laulettu alavireisesti epävireisen kitaran säestyksellä, joten levyä ei pidä kuunnella liian tarkkaan. Taustaviihteeksi se jää, vaikka tekstit onkin kirjoitettu albumin kanteen. Ainoa hyvä poikkeus on levyn viimeinen: Don't leave me now.

Mielenkiintoisin levy on tällä kerralla SKID ROW -yhtyeen SKID -LP (CBS 63965). Soittajina on kolme 17 ikävuoden paikkeilla olevaa kundia, jotka räppäävät tahtilaji-vaihteluita siinä missä joku Stravinskikin.
Tämä on todella tahtilaji- ja tempo-oppikirja mille tahansa suomalaisbändille. Ei yhtään yksinkertaista rakennetta eikä yhtään pelkkää 4/4-tahtilajia. Kaikki sävellykset ovat tasaisen varmaa työtä. Suosittelen lämpimästi.

Pianisti Rick van der Lindenin ympärille muotoutunut hollantilainen EKSEPTION on kehitellyt LP:n BEGGAR JULIA'S TIME TRIP (Philips 6314001). Levy on teknisellä taidolla tehty, mutta tämän suurmuotoisen sävellyskollaasin osat ovat ihmeellinen sekoitus Bachia, Tshaikovskia, popkomppeja ja -soundeja, pianojazzia, Blood, Sweat & Tearsia sekä elektronimusiikkia. Näin monet eri musiikkityylit yhdistettynä tuottavat hieman
sekavan mielikuvan. Toivottavasti kukaan klassillisen musiikin ystävä ei kuule tätä levyä. Muille sitä sen sijaan voi suositella eri musiikkityylien antologiana.

CHUCK BERRY: BACK HOME (Chess LPS-1550) sisältää uusia Berryn sävellyksiä, mutta ne eivät oikein tunnu vetävän vertoja tämän rocktähden vanhan hyvän ajan tuotannolle. Tekstit ovat hieman latistuneet, kitarasoolot vähentyneet ja soulkompit ovat sekaantuneet rockmeininkiin. Jokohan Chuck alkaa tulla vanhaksi?

LED ZEPPELIN III (Atlantic SD 7201) on samanlaisella ammattitaidolla tehty kuin yhtyeen kaksi edellistäkin, mutta yhtä mieleen jääviä melodioita ei tältä viimeiseltä levyltä löydy huolimatta piisien rauhallisesta pitkäjännitteisyydestä (Since I've been loving you) ja yhtyeelle ominaisen soittotyylin säilymisestä. Siitä huolimatta sijoitan levyn tämän arvostelukerran kärkipäähän.

Päivän suomalaisyhtye on WIGWAM: TOMBSTONE VALENTINE (LRLP-19). Yhtye antaa esimerkin tämän hetken suomalaisesta huippupopista vaikka joukkoon onkin sotkeutunut yksi Kurenniemen elektronisävellys ja toinen vähemmän onnistunut jazzsävellys (For America). Piisejä on varmaan vaikea esittää keikoilla, kun levyltä kuultu hyvä kitaransoitto (Tolonen) tarvitsisi yhtyeeseen viidennen jäsenen. Frederik & Bill on hyvää kitaramusaa ja teksteistä (painetut kanteen) antaa esimerkin Captain Supernatural. Ei ainuttakaan pliisua rakkauslaulua.

Love Recordsin ja ruotsalaisen SC:n yhteistuotantoa on ATLANTIC OCEAN:in Tranquillity Bay (LRLP 18). Siinä ovat yhdistettyinä protestilaulun perinne (United Fruit yms.) ja toisaalta laajamuotoinen poprunous (Weather: Snow, Wind, Sun). Mielenkiintoisinta levyllä ovatkin tekstit, jotka on painettu pikku kirjaseen banaaneja syövän setä Samulin kuvan keralla. "Well, I died for the country / for the country that's in our way."

Täytyisi olla kansanmusiikin erikoistuntija, jotta voisi puhtaalla omallatunnolla sanoa Lappfjärdin pelimanniyhtyeen soittamia sävellyksiä keskenään erilaisiksi (BRÖLLOP OCH DANS, LRLP 15). Levy lieneekin tarkoitettu lähinnä kansan-musiikin ystäville sekä tutkijoille ja täten puolustaakin paikkaansa antologiana antaen samalla selkeän kuvan entisajan häämenojen eri vaiheiden musiikista. Herää vain kysymys, kuinka
pieni osa musiikista jää puhtaasti kansanmusiikiksi, kun kaikki klassillisesta musiikista saadut melodiat ja vaikutteet karsitaan pois. Kokoonpano 12 viulua ja haitari luo tietysti oman persoonallisen soundinsa.

Scandian TYÖVÄEN LAULUJA II (SLP 549) on jatkoa työväenlaulujen levy-sarjalle. Tältä levyltä löytyvät mm. Marseljeesin, Kotkamarssin, Reissu-sällin tervehdyksen, Eislerin Yhteisrintaman ja TUL:n marssin sävelet.
Laulajina ovat Reijo Frank, Jussi Raittinen, Heli Keinonen ja Sulo Vakkari sekä eri kuoroja. Sovituksista huolehtii edelleen Olli Heikkilä. Hieman kumma on se, että Taistojen Tiellä sisältyy nyt kaikkiin kolmeen
sarjan levyyn (Työväen lauluja I ja Taistojen tiellä) - kylläkin eri versioina. Voidaan kuitenkin sanoa, että tämä levysarja edustaa lajissaan parasta tuotantoa Suomessa.

Ilpo Saastamoinen 

 

16.02.71         VIP - Popkuulumisia

Englanti on tulvillaan lujasti yrittäviä popbändejä, jotka ovat huipputasoisia verrattuna suomalaisiin keskivertobändeihin. Englannissa nämä yhtyeet kuitenkin hukkuvat kymmeniin muihin samantasoisiin muusikkoryhmiin. Todella harvoja ovat ne yhtyeet, jotka jaksavat luoda jotain sellaista jota jo aikaisemmin ei olisi peri-aatteessa tehty.

BLACK WIDOW'n toinen LP (CBS64133) osoittaa yhtyeen hallitsevan sen, mutta vain sen minkä muut ovat jo aikaisemmin LUONEET. Mary Clark erottuu levyn muista urista edukseen laulun ansiosta.

COLOSSEUMIN kolmas LP, Daughter of Time (Vertigo 63600l7)on sitä vastoin todellista huippuluokan työtä. Blood, Sweat & Tears -vaikutteet, kuoroefektit ja suuret kokoonpanot uuden vokalistin Chris Farlowen ohella ovat muutoksia edellisiin yhtyeen levytyksiin verrattuna. Grass is greener -tyyppisiä helmiä ei tällä levyllä ehkä ole, mutta kokonaisuutena levy nousee Valentyne Suiten edelle. Soundi on taivaallinen. Colosseumin tavaramerkki - espanjalaiset vaikutteet - häipyvät Hisemanin rumpusooloon "Time Machine".

THE DOORS'ien muistelmalevy "13" (EKS 74079) sisältää heidän vanhoja menestysnumeroitaan: Light my fire on edelleenkin käypää tavaraa lähinnä laajan muotonsa ansiosta. Back Door Man on piiloseksiä vahvimmillaan: "Olen takaoven mies. Well, miehet ei sitä tiedä, mutta pikku tytöt ymmärtää." Doors on aina ollut live-esiintymisessä ylittämätön, mutta valitettavasti täällä Pohjolassa ei ole ollut tilaisuutta nähdä Jim Morrisonin raiskaavaa katsetta.

TOWER OF POWER on meillä uusi amerikkalaisbändi. Näiden kymmenen miehen tuote on nimeltään Fast Bay Grease (San Fransisco SD 204). Levy on esimerkki tikitaki -rummunsoitosta, tikataka -bassonsoitosta ja soultyyppisistä puhaltimista sekä laulusta plus huonoista saksofonisooloista. Kaikki piisit ovat samantyyppisiä kompeiltaan - kenties bassokuvioissa on kuunneltavaa. Levyn teknillinen toteutus on kyllä moitteeton.

Harvest -levymerkillä on alkanut ilmestyä jatkuvasti mielenkiintoista popmusiikkia. Deep Purplen, Third Ear Bandin ja ennen kaikkea Pink Floydin ohella on esille noussut PETE BROWN & PIBLOKTO, jonka toinen LP Thousands on a Raft (SHVL 782) nousee tässä yhteydessä Colosseumin rinnalle erinomaisten sovitustensa ja Tim Mullenin täysin omaperäisten kitarasoolojen ansiosta, Nimimelodian lisäksi kaikki muutkin piisit ovat tasaisen hyvää kamaa ja ansaitsevat siten ehdottomasti tutustumisen.

STEPPENWOLF 7 (SPBA 6254) on viimeinen esimerkki yhtyeen tasaisen tappavasta LP-levyjen tekotahdista. Niinpä levy ei tarjoakaan mitään ratkaisevasti uutta verrattuna heidän aikaisempaan vahvaan
bluessoitantaansa. Lauluista voisi erottaa ehkä "Renegaden" rauhallisen kauniin melodian. Levyn kansi on katselemisen arvoinen ja sisältö hyvää poppia tanssittavaksi.

Love Recordsin tuotetta on Pekka Strengin MAGNEETTIMIEHEN KUOLEMA (LRLP-28). Laulujen tekstitys on mielenkiintoinen (joukossa yksi E-L. Mannerin suomennos), studiotekninen suoritus stereovaihteluineen ja elektroniäänineen virkistävä, taustaorkesterissa alan ammattimiehiä vastaamassa hyvästä musiikillisesta toteutuksesta. Valitettavasti sävellykset tuntuvat ajan mittaan hieman pitkästyttäviltä ja laulu melko persoonattomalta. Kuuntelija jää tarkkailemaan taustaa, jolloin tekstisisältö ei saa tarpeellista huomiota
osakseen.

Magneettimikrofoni ei ole kuollut. Helmikuun 15. tulevat Renegadesit Kulttuuri-talolle ja 22.2. pidetään samassa paikassa Popmuusikot ry:n valtakunnallinen kevät-martta-matinea sekä vuosikokous. Siihen mennessä on todennäköisesti saatu aikaan ensimmäinen keikkamuusikkoja koskeva valtakunnallinen työehtosopimus, joka tulee koskemaan KAIKKIA alalla toimivia ihmisiä, olivatpa nämä sitten järjestäytyneitä tai eivät. Merimiesunioni on määrännyt kaikki laivoilla soittavat muusikot liittymään Laivamuusikot ry:hyn helmikuun alusta lukien, jolloin alan työehtosopimus astunee myös voimaan ja Ravintolamuusikot ovat osaltaan myös käyneet sopimusneuvotteluja työnantajaliittonsa kanssa. Muusikon, työnantajan ja managerin asema tulee näin ollen ensi kerran todella määritellyksi Suomenkin oloissa. 
Työehtosopimusten tultua kuntoon on Musiikkialan Ammattiyhdistysten Federaation seuraavana tehtävänä ulkomaalaiskysymyksen ratkaiseminen sekä työnvälityksen uudelleen organisoiminen puhumattakaan muista pikkuasioista kuten esim. muusikkojen saattaminen lyhytaikaisen työeläkelain piiriin, verotuskäytännön yhdenmukaistaminen ja koulutuksen suunnittelu tulevalle muusikkokunnalle. Ei taiteilijan työ ole pilvissä liitämistä. Toivottavasti näiden uudistusten jälkeen entistä useampi voi suunnitella muusikon ammattia elämänurakseen yhtä hyvin kuin maisterin titteliäkin.

Ilpo Saastamoinen

 

17.2.1971         VIP - levyarvostelu (maaliskuu 1971)

Tällä kerralla olen saanut käsiini paremman levysarjan kuin koskaan, joten jätän muut musiikkitapahtumat seuraavaan kertaan.

CACTUS (ATCO SD 33-340): Tämän uuden nimen taakse kätkeytyy vanhoja popmuusikkoja, sillä rumpali ja basisti ovat hajonneen Vanilla Fudge -yhtyeen jäseniä. Vanilla Fudgen The Beat Goes On - levyn tasolle ei tämä levy yllä, mutta ei meiningissä muuten ole moittimista. My Lady from South of Detroit muistuttaa jotenkin Beatlesien Hey Judea. Levy sisältää useita rockpiisejä joiden ohella tulkitaan hidasta bluesia mukiinmenevästi uralla No Need To Worry. Hyvästä soitosta huolimatta sanoisin, ettei Cactuksesta sittenkään ole irronnut piikkiä popmusiikin lihaan.

Sen sijaan Scandian toinen LP CHARLES LLOYD in the Soviet Union (Atlantic SD 1571) on iästään huolimatta eräs parhaimmista jazzlevyistä, joita olen kuullut. Se on nimittäin live-esitys Tallinnan jazzfestivaaleilta toukokuussa 1967. Tästä konsertista kantautuivat huhut aikoinaan Suomeenkin: Oli ollut vaikeuksia esiintymisluvassa, ja kun kaverit lopulta pääsivät soittamaan, oli heillä sellainen feelinki, että yleisö itki ja taputti yhtä aikaa vielä seuraavana yönä nukkuessaankin. Konserttilevy ilmestyi jo aikaa sitten Neuvostoliitossa. Atlantic-levyn erikoisuus on siinä, että Matti Konttisenkin nimi vilahtaa levyesittelyssä. Love Song to a Baby on se herkku-ura, joka sisältää kaikki modernin jazzin parhaat puolet yhtä tiiviinä kokonaisuutena kuin voi paketissa. Äänityksen hyvä tekninen taso ei kai karkottane ketään pois tämän loistolevyn äärestä.

DEEP PURPLE (Harvest SHVL 759) touhuaa edelleenkin rockin ja klassillisen musiikin yhdistämiskysymyksen parissa. Chasing Shadows -uralla on bassokitaralla mukavia triolikuvioita ja kitaristi käyttää aika paljon wow-wow -pedaalia. Blind-blues'iin on kytketty välikkeeksi tavallisuudesta poikkeava sointukuvio. Donovanin sävellys Lalena on kuitenkin eräs levyn parhaiten toteutettuja esityksiä. Näyttää siltä, että popmusiikillekin on muodostumassa omat evergreeninsä.
Fault Linessa on rummut ja urut äänitetty ensin ja käännetty ne sitten nauhalle takaperin, mikä. lopputulos ei kuitenkaan nostata hiuksiani pystyyn. B-puolen päättää "orkesterisarja" April huilujen, oboen, klarinettien, erilaisten viulujen ja enkelikuoron kera. Kitaristin rypäleenherkullinen vibrato on kuitenkin se asia, josta
oboesoolon ohella eniten nauttii. Voidaan sanoa, ettei pelkkä klassillisen musiikin esittäminen popsoundilla enää riitä. Ehkä tämä on kuitenkin paras Deep Purple -levy myös kantensa (Hieronymus Boschin maalaus) ansiosta.

Pharoah Sandersin KARMA'n (Impulse A-9l8l) A-osa "The Creator has a master plan" v:lta 1969 on rinnastettavissa eräässä suhteessa em. Charles Lloydin Tribal Dance -uraan: molemmat ovat John Coltranen
"A Love Supremen" jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa. Sandersin osalta tämä selittyy helposti, koska hän soitteli aikoinaan Coltranen kanssa. Tämä levy on lähes hengellistä neekeri-musiikkia, vaikkakin kakkospuoli "Colors" tuo esiin soraääniä estottomasti viljelevän avantgarde-Sandersin, jolle äiti Luonto näyttää kaikki rakkautensa sateenkaaren värit tekstin mukaan). Sanders puolestaan näyttää taivaan merkit yhdelle jos toisellekin jazztenoristille.

MATTI OILING HAPPY JAZZ BAND (Finnlevy SFLP 9508) joutuu tässä yhteydessä hieman ahtaaseen väliin, mutta panee kuitenkin parastaan Paronin, Nonon [Söderberg], Masan [Bergström?] ja setä Tuomon [Tanska?] voimin. Levy alkaa leslie-rumpusoololla ja jatkuu stratosfääri-inspiraatiolla toteutetulla studiotekniikalla.
Kakkospuoli tuntuu huomattavasti paremmalta: Paronin Bengal Flute on soundiltaan mielenkiintoinen ja koko bändi saavuttaa onnellisen huipentuman vasta viimeisellä uralla Pässi ja Porkkana. Levyä vaivaavat
kokonaisuutena hieman liikaa inspiraatioon pohjautuvat rakenteet; pitkäjännitteisyyttä ei oikein pääse syntymään lyhytkestoisten piisien aikana. Tyylillisesti levy elää paremmin popinsoittonsa kuin jazzsävyjensä ansiosta. Tällä saralla ei kyllä suomalaisin voimin ole paljon parempaakaan tehty.

Sarjan viimeisenä on tällä kerralla vieläkin uutta jazzia, jota on siunaantunut viime aikoina levyfirmoihin melko runsaanlaisesti. Kysymyksessä on MILES DAVIS AT THE FILLMORE -kaksois-LP (CBS 66275) jälleen live-esityksenä. Miles onnistuu aina siinä mitä tekee. Tällä kerralla jylläävät taustalla pop- ja free-kompit, joiden ympärille avaruuteen rakentuu erilaisia soundiyhdistelmiä sähköpianon, wow-wow -kitaran yms. avulla. Jo edellinen LP Bitches Brew oli niin hyvä, ettei sitä parempaa osannut odottaa, mutta kyllä mahdollisuudet jatkuvaan uuden löytämiseen näyttävät olevan rajattomat. On syytä odottaa innolla Milesin saapumista Helsingin juhla-viikoille ensi syksynä. Toivottavasti Helsingin valmistuva konserttitalo ei muutu siihen mennessä pysyvästi kongressitaloksi.

Ilja Saastamoinen

 

Huhtikuu 1971 - VIP - Musiikkipalsta

Nyt se on saapunut! Nimittäin CHUCK BERRYN "GREATEST HITS" (GPD 9967) kaksois-LP, joka sisältää käytännöllisesti katsoen kaikki Berryn ja samalla koko 50-luvun rock-kauden tärkeimmät laulut. Levyiltä löytyvät mm. Maybelline, Johnny B. Goode, Roll over Beethoven, Memphis Tennessee, Sweet little sixteen ja Rock and roll music. Edustavampaa kokoelmaa tuskin löytyy. Toivoisin vain, että tämä vanha rock-veteraani tulisi joskus Suomeakin katselemaan. Grand Prix - levymerkiltä muuten löytyy monia muitakin rockin, bluesin ja skifflen kokooma-levyjä, joihin kannattaa tutustua.

Toinen Scandialta poimittu LP on nimeltään "Made in England" (Sonet SLP-2512), ja tekijäksi paljastuu kova ruotsalaiskolmikko MADE IN SWEDEN. Hyvän tyylinäytteen levystä saa kuuntelemalla ensimmäisen sävellyksen: "Winter's Bummer", joka on pohjoismaista popjazzia parhaimmillaan. Bändi suorastaan juhlii hyvällä yhteissoitolla: huomio kiinnittyy em. piisissä varsinkin kitaristin (Georg Wadenius) ja basistin (Bo Häggström) loistavaan kaksiääniseen soitteluun, kun taas rumpali (Tommy Borgudd) komppaa kuin päihittääkseen kaverinsa.

CHICAGO (CBS 66260) on jälleen levyttänyt tupla LP:n. Vähempään nämä kaverit eivät tunnu tyytyvänkään. Alkaa jo tuntua, että pieni levytystauko olisi paikallaan, sillä tältä levyltä ei löydy yhtä iskeviä sävellyksiä kuin esim. I'm a Man ja South California Purples (Chicago Transit Authority, CBS 66221), joita suomalais-bänditkin innokkaasti skulasivat jokin aika sitten. Popjazzlinja on yhtyeellä säilynyt edelleenkin rautaisena (esim. The approaching storm), mutta se pop-osa on kyllä vahvemmalla puolella. Jazzina arvosteltuna ei yhtye mitään merkittävä saa aikaan. Paras Chicagon levy on edelleenkin mielestäni äsken mainittu CBS 662l - sanokaa mitä sanotte.

MELANIE (Buddah Records, 2318006) laulaa ja soittelee folk-kitaraa uudella levyllään. Kansien nimisävel on Lay Down, mutta tunnetuin sävelmä on varmasti Ruby Tuesday, jonka Melanie tulkitsee vahvalla laulutyylillään sekä hieman carolamaisella vibraatollaan. Tytön persoonallinen laulutapa ei esiinny niin paljon edukseen tällä levyllä verrattuna vaikkapa hänen versioonsa Mr. Tambourine Man'ista aikaisemmalla levyllään, jota ei enää taida olla myynnissä. Suosittelen kuitenkin folk-laulajien ystäville Baezin, Donovanin ja Dylanin lisäksi.

Levymerkillä "Eteenpäin" on ilmestynyt musiikkia Guinea Bissaun vapautetuilta alueilta otsikkona (ETLP 304). Levy sisältä sikäläistä kansanmusiikkia alkuperäisillä instrumenteilla soitettuna, sekä tietenkin kantaa ottavia lauluja poliittisesta tilanteesta. Takakannen tekstisuomennoksessa todetaan: "Me voitamme, me voitamme tämän itsenäisyystaistelun". Sävy on hieman erilainen, jos vertaa tätä esim. Kuoppamäen laulamaan "Me voitimme" -lauluun.

PERKELE on Love Recordsin uusimpia sensaatioita (LRLP-33). Sana kun viittaa uuteen FJ-filmin elokuvaan. Takakannessa väitetään, ettei sikamaisempaa levyä Suomessa ole tehty. Musiikista huolehtii M. A. Numminen kumppaneineen: Arja Saijonmaa, Jani Uhlenius ja Rauli Somerjoki. Jarkko Laine vastaa mm. seuraavista sanoista:
"Pullo, pillu ja juhannusyö - siinä Suomen kesän huipennus... hiekkarannalla soivat monet radiot, tanssilavan takana heiluu pusikot."
Kuulostaa lupaavalta... Em. lisäksi lauletaan haaveista, vallanpitäjistä, hännättömistä perkeleistä, Nesteestä, vankiloista, ahdasmielisyydestä ja huonoista palkoista. Eräänlaisena huipennuksena voinee kai pitää "harrastelijasoittajien versiota" Perkele-tangosta.

RAVI SHANKAR'S FESTIVAL FROM INDIA (LBS 83226/27X) on yhden levyn hintainen kaksois-LP, joka sisältää intialaista musaa parhaasta päästä aimo kokoelman, johon voi tutustua odotellessa itse mestaria, Ravi Shankaria elokuussa Helsingin juhlaviikoille. Beatlesien oppi-isä kävi Suomessa jo vuosia sitten Jyväskylän kesässä ja on saanut täälläkin oman vahvan kannattajajoukkonsa. Levy osoittaa Intiasta löytyvän muitakin alan taitajia. Yksi mieleen jäävistä esityksistä on "Dhun", 8-tahtinen huilujuttu, jossa on svengiä ihan tarpeeksi länsimaiselle popparillekin.

Kevät on tuonut muutoksia maamme popbändeihin. Apollon ja Utopian hajottua on jo syntynyt KARELIA-yhtye, jonka Suomi-Pop -levystä kirjoitetaan toisaalla tässä lehdessä.
Ilja

Ps. E. Pälli onkin kai ilmoittanut siitä, että Scandia haluaisi valokopiot levyarvosteluista arkistoihinsa (samoin kuin Finnlevykin).

Heinäkuu 1971 - VIP - Levyarvostelut

Ruisrock-juhlia odotellessa on paikallaan tutustua WOODSTOCK TWO -tupla-LP:hen (Cotillion SD 2-400). Tähän uuteen kokoelmaan on Jimi Hendrix -levypuolen lisäksi valikoitu mm. Jefferson Airplane, Joan Baez,

Paul Butterfield, Crosby, Stills, Nash & Young, Melanie ja Canned Heat. Nämä Woodstock-kansiot ovat mielestäni korkeatasoisimpia verrattuina muihin kokoomalevyihin, joita levyfirmat nykyisin niin mielellään suosivat.

Frank Zappa on iskenyt jälleen. Kyseessä on edelleenkin vanhaa tavaraa (-69) uusissa kansissa, mutta ah, kuinka hyvää kamaa: THE MOTHERS OF INVENTION: BURNT WEENY SANDWICH (Bizarre RS 6370). Kelpaa
kyllä pureskella Zapan herkkuvoileipiä. Levyllä esiintyvistä solisteista mainittakoon Ian Underwood, Don Preston ja viulunvinguttaja Sugar Cane Harris. Sentimentaalisten iskelmäparodioiden, gamelan-musiikin ja
Stravinskyn cocktailin riemujuhlaa.

THE FUGS: THE BELLE OF AVENUE A (RS 6359) Yhtye, joka on meillä suhteellisen tuntematon. Yhtye, joka on USA:ssa sitäkin enemmän tunnettu jo vuosien ajan nimenomaan laulutekstiensä ansiosta. Yhtye, jonka mielestä ei mikään ole mitään. Jäsenistä on syytä nimetä Ken Weaver, Ed Sanders ja Tuli Kupferberg, Amerikan Chydenius. Kaikki he ovat beat-runoilija Allen Ginsbergin opetuslapsia, jotka ovat yhä enemmän siirtyneet satiiriselle, ironiselle, poliittiselle pilvilaululinjalle.

KIILALAISTA RUNOA, LAULUA JA SÄVELMIÄ (Eteenpäin ETLP 309) on 35-vuotisjuhlalevy, jonka tekstimateriaali on edellistä huomattavasti realistisempaa, vakavampaa (l6 Suomen nimirunoilijaa Turtiaisesta Diktoniukseen). Säveltäjinä ovat vanhat tekijät Chydenius, Lipponen, Ojanen, Donner ja Miettinen. Esittäjiä on lähes yhtä paljon kuin kirjoittajia. Nimiä ei tarvinne paljon arvailla: Saijonmaa, Holmberg, Korhonen, Loiri
jne. Levy on täynnä mitä ihanimpia koululaulukirjojen sävyttämiä marssimelodioita, jotka soveltuvat suoraan kansakoulun neljännelle luokalle siinä missä Ateenalaisten laulukin. Yllättävä poliittinen levy siinä
mielessä, että sitä kuunnellessa tulee hyvälle tuulelle: ..."puukko on lukusilla raamatun välissä jos pappi käy hankalaksi..."

Love Recordsin mielenkiintoista ihmetuotantoa edustaa MONGOLIA -mini-LP (LRLP 113), jossa on esitelty Mongolian instrumentaali- ja laulumusiikkia. Kiinnostavin on "Ülgeriin holboo", joka tuo mieleen jonkun bluesveteraanin kitaransoiton.

Rockin pariin siirrytään tutkittaessa Jimi Hendrixin jäämistöä, jota on julkaissut Polydor (2480027). Levy ei kaipaa mainostamista, nimen sijasta on vain takakannen teksti: "...the best love to have is the Love of Life... Hello my friend So good to see you again... Keep pushing ahead."

Jos vertailee GEORGE BENSONIN levyä "Shape of things to come" (A&M, AMLS 945) edelliseen, jää Benson vähän tukalaan asemaan. Suomessakin jazzkitara-festivaaleilla vieraillut ja täällä erinomaisesti soittanut
kaveri on levyllään langennut omalta alaltaan iskelmälliseen Wes Montgomeryn jäljittelyyn. Levyllä on ainoastaan yksi kunnon bluessoolo "Shape of things that are and were". Harmi, sillä Benson on ollut erittäin lupaava jazzkitaristi, eikä hänen soolojaan ole juuri muilla levyillä  Suomessa saatavana.

Jazzpuolen tämänkertaisen levyvalikoiman pelastaa JEAN-LUC PONTY'n ELECTRIC CONNECTION (WPJ ST-20156). Pontyn ansio on jazzviulutradition vaalimisessa ja kehittämisessä modernin jazzin suuntaan. Oppipoikia on alkanut ilmestyä kuin sieniä sateella. Pontyn omien sävellysten ohella on merkillepantava tulkinta Simon & Garfunkelin laulusta "Scarborough fair", jonka mm. Paul Desmond on levyttänyt.

Ilpo Saastamoinen

 

Elokuu 1971 - VIP - levyarvostelut

NYT TUTTUJA VIPITTÄMÄÄN!

"Sananmuunnos-tango soi. Jo nenänpää musteessa hoippuroi", laulavat Antti Penis ja Kullervo Pellinen avustajinaan Levynhävittäjät -yhtye sekä laulukuoro Pallilla Kuiskaten uuden uutukaisella LP:llä
LOKKI KIVELLÄ (LRLP 40).

Etupuolen vahvimpia piesejä ovat aito 50-luvun rock "Pehmeät Jänikset" sekä "Olli Kujasen murheelliset seikkailut", jonka jatko-osa huipentuu tuskan parahdukseen takapuolella. Muita levyn takapuolen taidonnäytteitä ovat "Silli kurkus" (jossa orkesterin pillit kumahtavat pehmeästi uniksessa sen soittaessa pimeätä komppiaan) ja surrealistinen "Allun piirteet" tunnelmallisine triolikomppeineen ("Kuiskaajan pallilla Vinski hatusta maksoi. Alun piirteet tuhannet...").Kokonaisuutena voidaan levystä sanoa, että se on ainutlaatuinen sananmuunnos-antologia, johon on koottu kansan syvien rivien moniselitteinen taiderunous vuosien varrelta, ja joka siis kuuluu jokaisen taksiauton kasettikokoelmiin. Jää vain jäljelle kysymys: Kuka saa selville todelliset esiintyjänimet? Vihjeitä antaa viulisti Huttunen...

Takaisin bluesin alkulähteille on John Mayall palannut tupla-LP:llään BACK TO THE ROOTS (Polydor 2675011). Hän on kerännyt yhteen kaikki saatavissa olevat entisten bändiensä muusikot, ottanut rummut jälleen mukaan ja levyttänyt pitkästä aikaa tyylillisesti yhtenäistä hyvää kamaa. Mukana levynteossa ovat olleet mm. Eric Clapton, Mick Taylor, Keef Hartley, Larry Taylor ja Sugarcane Harris. "Bare Wires'in" jälkeen suosittelisin tätä seuraavaksi Mayall -ostokseksi.

Jazzkitaran ystäville on nyt herkkupalana tarjolla Larry Coryellin SPACES (Vanguard VSD 658). Kiekolla on nimittäin edustettuna toinen tämän päivän johtavista jazzkitaristeista, John McLaughlin sekä yhtä nimekkäät muut muusikot Chick Corea el.p., Miroslav Vitous b. ja Billy Cobham dr. Muistissahan lienevät Coryellin levytykset Gary Burtonin kanssa, Vitousin soolo-LP sekä McLaughlinin ja Tony Williamsin yhteis-LP
"Lifetime Emergency". Vitous soittaa bassoa kuin viulua konsanaan, mutta levyn helmi on mielestäni Coryellin ja McLaughlinin duetto akustisilla kitaroilla "Rene's Theme". Todellinen kilpasoitanta up-tempossa. Jos
popkitaristi aikoo kuunnella jazzia, niin tämä on se levy.

Jokin aika sitten ilmestyi CACTUS-esikois-LP. Nyt markkinoille tullut toinen LP ONE WAY... OR ANOTHER (ATCO SD 33-356) ei tyylillisesti eroa ensimmäisestä paljonkaan nimistäkään päätellen (Long tall Sally, Rock 'n' Roll Children, Big Mama Boogie). Modernin tyylin rockia - ei juuri muuta. Olisi luullut Vanilla Fudge -tyylistä jääneen jotain jäljelle tähän uuteen kokoonpanoon, mutta näyttää siltä, että CACTUS jää yhdeksi monista...

Musiikkiasioista puheen ollen - vuosi 1971 tulee olemaan merkkivuosi kevyen musiikin kehitykselle. Laivamuusikot ovat saaneet ensimmäisen sopimuksen, ravintola-alan sopimuksesta neuvotellaan parhaillaan ja keikka-alan työehtosopimus ei sekään jää kymmentä vuotta odottamaan.

Ilpo Saunio on tehnyt Jazzliiton toimesta tutkimuksen jazzin koulutuskysymyksistä Euroopassa ja Suomessa. Paakkunainen, Vesala ja Klaus Järvinen saivat apurahan pop/jazz-instrumentaaliopetuksen suunnitteluun. Koulujen musiikinopettajat ovat organisoineet ensimmäisen kerran nuorison pop/jazzleirin Savonlinnan musiikkipäiville. Sibelius-akatemiassa on jo pidetty pop- sekä jazzluentoja musiikinopettajiksi valmistuville. Jossain siellä taka-alalla taitaa myös MAF:illa [Musiikkialan Ammattiyhdistysten Federaatio] olla sormensa pelissä.

Ilja Saastamoinen

 

VP - Syyskuun 1971 levyarvostelu (14.9.1971)

Rakkaudella ei ole kesälomaa. Näin voidaan päätellä kesällä ilmestyneen LP:n nimestä "Sinua Sinua Rakastan" (LXLP 506). Syysiltojen hämyssä on varmasti paikallaan kuunnella Chydeniuksen laulujen ohella mm. Sinikka Sokan laulamaa "En tahdo muistaa" sekä kahta Donnerin sävellystä, joista "Timotein" laulaa Arja Saijonmaa ja "Ei kauempaa"-laulun esittää Ronnie Österberg. Taustoilta löytyy ainakin Juhani Aaltosen ihanainen saksofoninääni.

MOODY BLUES on aina kunnostautunut makeilla levykansillaan. "Every Good Boy Deserves Favour" (Threshold THS 5) on kuopuslevyn nimi, ja kannessa onkin sitten varsinainen namusedän kuva - varmaan yksi parhaimpia levykansia tänä vuonna. Valitettavasti sisältö ei ole yhtä persoonallista. Huolimatta maapallon historian kuvauksesta luomisesta aina ylikansoitukseen saakka tahtovat melodiat jäädä liiankin tavanomaisiksi, musiikki on VAIN siistiä ja puhdasta.

Jazzfonisti PHAROAH SANDERSIN levy "Thembi" (Impulse AS 9206) tuo puolestaan esiin juuri sen puolen musiikista, joka Moody Bluesilta puuttuu. Yllättävän melodista linjaa löytyy heti ensimmäiseltä uralta "Astral Traveling", jolle kosmista sävyä antaa Lonnie Liston Smithin sähköpianon vibrato. Basisti Cecil McBee käsittelee rakkausaihetta "Love" kouriintuntuvasti bassollaan ilman säestystä kakkospuolen alussa. Roy Haynesinkin nimi löytyy säestävien rumpaleiden joukosta. Lopputuloksena on täyttä afrikkalaista meininkiä.

TASAVALLAN PRESIDENTTI (Columbia E 062-34264) on viime syksynä käynyt asioimassa Tukholmassa, ja tuloksena on levy, joka ulkoasultaan jää Moody Bluesin varjoon, mutta on sisällöltään vähintään yhtä
kiinnostavaa. Levytetty Pressan musa ei vielä ole yltänyt konserteissa kuultuun tasoon, joten hyvä idea ehkä olisi tehdä joskus live-äänitys joltain keikalta, jolloin pitkät muotorakenteet pääsisivät paremmin esille. Tälläkin kertaa levyn pisin sävellys kuulostaa parhaalta. Tämän hitaan balladin nimenä on "Sinking". Suositeltava levy popin ystäville.

"Synnyin Rokkaamaan"(LRLP 39 ) on Rauli "Badding" SOMERJOEN älppärin otsikkona. Rocklogi Markku Into esittelee hänet "Someron kasvattina, Satorin sulhona, joka on historiallisen tilanteen tulkki, joka jatkaa Chuck Berryn viitoittamaa tietä, Elviksen rusentamaa torttua, Buddy Hollyn muhinoimaa teinirakkautta". Levyn sisältö koostuu pääasiassa 50-luvun rocksävelmistä sekä ikivihreistä, jotka on laulettu suomeksi Somerjoen sekä Jarkko Laineen vastatessa tekstisisällöstä.

Sanat ovatkin levyn paras puoli, sillä musiikillisesti uutta siinä ei ole. Toisaalta ei tässä maassa ole liiaksi rokkia levytetty, joten tämäkin puoli on sitten paranemassa.

Turun rockfestivaalien ja Helsingin juhlaviikkojen jälkeen(viimeksi mainitun popyhtyevierailuthan menivät pieleen) voidaan ainakin huhujen perusteella odotella John Mayallin uuden trion vierailua.

Pappa Mayall se vaan jaksaa. Samana vuonna 1966, kun Rolling Stonesit julkaisivat Decca-levyllä "Big Hits", valmisteli Mayall "A Hard Road" -levyään, juuri sitä, jolta useimmat Härmänkin bändit kopioivat "Dust My Blues'ia". Nykyisin englantilaisyhtyeiden valta-asema ei ole ensinkään niin selvä popmarkkinoilla kuin heidän kulta-aikanaan viisi-seitsemän vuotta sitten. Saapa nähdä, milloin suomalainen pop alkaa vallata maailmaa. Viki Klimenko ja Sibelius ovat viime aikoina olleet suurinta valttia, mutta voittihan TUOHI-kvartetti Montreauxin jazzfestivaaleilla.
Pitäisi löytää sitä omaa musiikkia, sillä muuallakin maailmassa osataan plagioida hyvin, eikä suomalaisilla ole paljon kilpailemista studiotekniikassa muitten maitten kanssa. Lottona pitäisi olla: omalla musiikilla omin käsin onneen.
I.S.