SANAT I 1965-83

SANAT I 

 

15.12.2014 lukijalle:

"Sanat I-IX" ei ole mielekästä luettavaa normaalille tiedonjanoiselle ihmiselle. Suosittelen osaston jättämistä sellaiseksi ajaksi, jolloin ehdottomasti ei ole muuta - mielekästä - tekemistä. Osastolla saattaa olla merkitystä esim. ihmiselle, joka etsii keinoa vapautua perinteisestä puhdasoppisesta kielitieteellisestä asennoitumisesta, johon kuuluu esim. kieliryhmien erottaminen toisistaan. Nämä sivut kuvaat yhtä tapaa irtautua noista raja-aidoista harjoituksen avulla ja nähdä kielet samalla tavoin kuin oma geenistömme - kaoottisena sekoituksena eri aikakausilta, eri kieliryhmistä ja eri kansoista.

En yritä esittää tätä parempana vaihtoehtona perinteiselle objektiiviselle tieteelle. Esitän tämän vain toisena tapana nähdä todellisuus. Ja tämä näkemistapa on aina subjektiivinen - niin kuin kielen näkemistapoja on yhtä monta erilaista kuin aikojen saatossa on ollut ihmisiä. Ja kaikki nuo tavat ovat subjektiivisesti olleet oikeita, koska ne ovat olleet ainoita mahdollisia - sille ihmiselle sinä aikakautena siinä ympäristössä. Subjektiivinen näkemys kielen todellisuudesta on ainoa mahdollinen näkemys. Objektiivinen näkemys on aina jonkun keksimä teoria, totta ehkä vain hänelle itselleen.

Kirjoitan tämän kaikella kunnioituksella kielitiedettä ja -tieteilijöitä kohtaan, mutta pidän kuitenkin oman pääni suhteessa subjektiiviseen totuuskäsitykseeni. Minulla ei tässä iässä ole enää aikaa palata vuosikymmenien takaiseen perinteiseen näkemykseeni ja yrittää löytää menneisyydestä oikea polun alku. Uskallan mennä hautaan - mahdollisesti jonkun mielestä väärän kielitieteellisen näkemyksen kanssa.

Toivon kuitenkin päiviä riittävän, että vielä ennätän lukea läpi suomenkielisen väitöskirjan:

Tohtori Yrjö Sakari Forsman: Tiedot Suomen-suwun muinaisuudesta - Yliopistollinen väitöskirja           Historiallis-kielitieteellisen Tiede-kunnan oppisalissa 1.10.1862*

Siinä suomenkielen katsotaan olevan lähtöisin 'turanilaisesta' (uralilais-altailaisesta) kielihaarasta, ei siis arjalaisesta (~ indoeurooppalaisesta) eikä seemiläisestä. Ehkä fennomaanisuus-leima poisti hänet lutettavien kielitieteellisten lähteiden joukosta. Pitää lukea kirja ensin, jotta voi ottaa kantaa siihen, miksi hänen väitöskirjaansa ei ole mainittu esim. 'Suomen sanojen alkuperä' -kirjasarjan lähdeluettelossa. 

[*24.12.2014: Luin ko. kirjan, joka oli kuin kokoelma siitä, mitä koulussa ei ole opetettu. Siinä oli ainakin kaksi viitettä FU-kielten sekä Sumerin ja Tamili-kielten välisiin sukulaisuuksiin. Lähetin sen myös Panu Hakolalle.]

 

I osa käsittää päiväkirjavuodet 1965-1992

Muistiinpanot 1965-1992 ovat pääsääntöisesti myös päiväkirjoissani. Mutta 1995 lähtien olevat sanamietiskelyt "sanapäiväkirjoissani" saattavat olla uniikkeja muistiinpanoja. Niitä ei siis välttämättä ole päiväkirjojeni sivuilla lainkaan, vaan olen erotellut sanamietiskelyt jo alkuvaiheessa omaksi kokonaisuudekseen, joten ne saattavat löytyä vain näiltä sivuilta.

Sanojen varsinainen etymologinen - havukka-aholainen - pohdiskelu alkaa ~ 01.04.95 lähtien (osa II).

 

Sanojen foneettisesta oikeinkirjoituksesta:

(Tämä katkelma on myös etymologia-artikkelin "Jumala on rakkaus" johdannossa.)

Huom. Teknisistä oikeinkirjoitussyistä ja rajoitetusta ajastani johtuen olen tarkoituksella poistanut sanoista foneettiset lisämerkit, koska olen jo ilmoittanut, ettei tätä voida pitää muutenkaan kielitieteellisesti luotettavana tekstinä vaan eräänlaisena ajatusleikkinä.

Esim. kolmosnumerolta näyttävää z-kirjainta ei löydy Times-fontistostani edes unicode-muodossa, joten kirjoitan sen vain z-kirjaimena sivustolle tulevassa muodossa [usein äännetään soinnillisena ~ dz]. Tekstien laittaminen sivustolle tarkoissa kuvamuodoissa olisi ollut minulle ylivoimainen tehtävä, joten näytän tarkekirjoitetun Fluralic-fontistomuodon vain sitä erikseen pyydettäessä - kuvana . Samoin esim. kolttasaamen hattupäinen k on kirjoitettu vain tavallisena k:na, nurin oleva e-kirjain (esim. ~ ö) e:nä, hattupäinen s (~ sch) sen sijaan ilmeisesti tulee siirtymään unicode-Timesista kotisivustolle oikein jne, joten kirjoitusasut - ikävä kyllä - tältä osin ovat vain viitteellisiä. Foneettisia tekstejä tuntevalle tämä ei ole ongelma, koska hän tietää, mistä oikeat kirjoitusasut löytyvät ja meille muille sillä ei ole niin väliä, koska olemme itse juuri noita entisaikojen väärinkuulijoita, väärinymmärtäjiä ja väärintoistajia, koska kielitieteilijöitä ei ollut neuvomassa...

Koko tähän kadunmiehen näkökulmaan kiinnostuin 1990-luvulla, kun tiedustelin asiantuntijoilta, mikä on joiku-sanan etymologia ja sain vastauksen, ettei sitä ole olemassa, se on neitseestä syntynyt saamen alkuperäissana. Toivottavasti sivustoni antaa tulevaisuudessa soidinmeno-musiikkitermeistä lohdullisemman kuvan. Olen ainakin yrittänyt...

Merkintä ">?" ilmaisee, että ko. assosiaatio on jostain putkahtanut mieleeni. Se voi aivan yhtä hyvin olla jostain lukemastani tekstistä silmiini tarttunut kuin "omasta päästä" syntynyt. Minulle se on samantekevää, koska oleellista on, sisältääkö se uutta tietoa vaiko ei.

- Pitkäsakarainen "n" on muutettu muotoon "ng", hatullinen k on kirjoitettu ilman hattua, poikkiviivalla varustettua g-kirjainta en ole saanut siirrettyä kuten en myöskään puolan poikkiviivallista tai venäjän kyriilistä l-kirjainta. Luultavasti kreikan aakkosto jää myös alkeistekijöihin. X:n muotoinen h-kirjain (~  engl. ch tai voimakas ’h’) n kirjoitettu tavallisesti  kh:na. Vokaalin painoa tai pituutta ilmaisevat tarkemerkit olen tietoisesti karsinut pois, koska elämän pituus on rajoitettua ja dokumentit on suunnattu uteliaille - ei kielitieteilijöille, jotka löytävät kyllä heitä tyydyttävät oikeat oikeinkirjoitustavat.

Hakasuluissa olevat lauseet ovat myöhäisempiä kommentteja alkuperäistekstiin. Tikkukirjaimin alun perin kirjoitetut painotetut lauseet on yleensä korvattu Italics-fontistolla.

24.5.14:         Muistiinpanot ovat esimerkki siitä, kuinka kielitiede voi muuttua runoudeksi. Minulle sanakirjat ovat hyppyri, josta ponnistan lentoon. Se, millainen tuosta ilmalennosta muodostuu, ei ole minun päätettävissäni kuin joltain tuntemattomalta osin. Olen yrittänyt - erityisesti 90-luvun esimerkeissä - osoittaa kuinka assosiaatiorunous syntyy. Minulle ei merkitse mitään, onko löytynyt jokin kielitieteellinen uutuus vaan se, kuinka vapautuneeksi tunnen itseni ajatuksen lennättämisessä. ne ovat olleet ajoittain hienoja kokemuksia...

26.5.2014: Muistiinpanot on tarkoitettu vain sellaisen henkilön luettaviksi, joka on vakavasti kiinnostunut ihmiskielen mysteereistä. Tämän lisäksi tekstejä ei voi suositella ihmiselle, jolla on selvä näkemys siitä, mikä on "totuus" sanojen tutkimuksen takana. Muistiinpanot ovat nimittäin oikeastaan jonkinlainen kuvaus siitä, millä tavoin saavutetaan irtautuminen kaikesta siitä, mitä perinteisesti on opittu pitämään koeteltuna kielitieteellisenä totuutena, miten päästään irti "aivopesun" vaikutuksista, olivatpa tuon aivopesun opetukset "oikeita" tai "vääriä".

Toinen este, mikä vaikeuttaa muistiinpanojen neutraalia tutkimista, on sisällössä ilmenevä "seksuaalisuuden" painottuminen. Se ei ole oma vikani, koska en lähtenyt erityisesti sitä etsimään. Se tuli vastaan, kun aloin selvitellä musiikkitermien kielellisiä taustoja. Alkoi vuosi vuodelta yhä enemmän näyttää siltä, että kaikki perusmusiikkitermit useimmissa kielissä pohjautuvat tavalla tai toisella "soidinmeno"-sanueisiin. Mikä vielä kiusallisempaa - myös uskonnollinen terminologia hipaisee tuota aluetta hämmästyttävän läheltä, kuten ensimmäinen laajempi etymologiani Jum-sanueesta osoittaa.

 PÄIVÄKIRJA:

> 8.1.97 klo 01.35 Jyväskylä

- Palasin juuri Eestistä. Unohdin merkata Tallinassa käyntimme erään tekijän: Minulle katsottiin Tarot-korteista miten käy, jos jatkan nykyistä päätehtävääni tai jos en jatka. Kysymys oli tietenkin sanoista, josta asiasta korttien käsittelijä ei tiennyt mitään. Tulos: Jos jatkan, on hankittava lisätietoa ja tehtävä tulee onnistumaan. Ehkä joku toinen tekee samaa työtä (?). Ei saa paljastaa liikaa muille. Saan itselleni tyydytyksen.

Jos en jatka, elämä kuitenkin sujuu kohtalaisesti, mutta jään ikuisesti pohtimaan, miksi lopetin, so. en saa rauhaa omaltatunnoltani. En muista koko juttua, mutta vastaus oli yksiselitteinen: Jatka työtäsi!!!

[27.2.2013: Kysymyksessä oli muistaakseni Viron tunnetuin Postmees-näkijä - Igor]

 

Lindström 1853, 48: Orden lera, smuts, sand och jord vexla i språken...’         > S. leer (tyhjä); Sv. lära (opettaa); E. much (paljon); hand (käsi); word

Max Müller: ’Mythology... is in truth a disease of language.’

 

video-näky          =

weiss-valkeus     =

wissen-tieto        =

wide-avara/laaja =

voda-vatten-vesi  =

uida iidja-yössä

ein-ainoana

weit-ventaten...

 

PÄIVÄKIRJAMERKINNÄT:

4.10.65         - Tänään olen oivaltanut miten tärkeä ja välttämätön on samojen asioiden kirjoittaminen uudelleen ja uudelleen. Kirkon niin kuin taiteenkin sanasto on nuorisolle niin vierasta, ettei jälkimmäisellä ole mitään mahdollisuutta ymmärtää mitä edelliset tarkoittavat. Kukaan tiedemies ei voi ymmärtää hyvin minua, koska sanastoni on "harrastelijamaista". Kaikilla sanoillani on ikään kuin uusi merkitys. Siksi ehkä tavalliset ihmiset voisivatkin ymmärtää minua paremmin. Olisi tärkeää, että nuoret kirjoittaisivat ja julkaisisivat mahdollisimman paljon.

- Sanaston merkitys ei riipu yksinomaan henkilöstä, vaan merkitys on jatkuvasti muutosten alaisena, suhteessa aikaan. Kun luen vanhimpia kirjoituksiani on itsenikin niitä joskus vaikea ymmärtää. Se helpottaa minua muotoilemaan ne joskus sellaisiksi, että muutkin voisivat ne käsittää.

 

5.10.65         - Kun kuulemme virkkeen, määräytyy sen merkitys vain meidän itsemme mukaan. Sanoilla ei ole meille muuta merkitystä kuin meissä itsessämme syntyvät assosiaatiot ja analogiat, ellei tapahtuma pysty antamaan sanalle jotain uutta merkitystä. Vain vm. tapauksessa koemme jotain aivan uutta.

 

27.10.65         - Isojen kirjaimien käyttö määrätyissä yhteyksissä ei ole absoluuttinen asia, vaan se on riippuvainen olosuhteista - muista välitystekijöistä. Määrätyissä yhteyksissä sanan arvo voi (pitäisi?) käydä selville ilman isoa kirjainta. [24..5.2014: Olen enimmäkseen poistanut isoilla kirjaimilla kirjoitetut tekstit ja korvannut ne ainakin osittain italics'illa.]

 

26.11.65         - Kielellä ei ole muuta tehtävää kuin se, että ihmiset ymmärtävät toisiaan. Kielellä ei ole muuta sääntöä kuin se, että vastaanottaja ymmärtää sen sanomaa.

28.11.65         - Jouko Tyyri: Olemme orpoja kun kieli pettää. Kieli ei ole meille annettu, vaan se sovitaan.

10.12.65         - Vastaanottajat voidaan karkeasti lajitella kolmeen ryhmään:

a) joille lausesisältö on tutun kertausta

b) jotka juuri silloin oivaltavat lauseen (I kerran)

c) joille ajatus jää vieraaksi koska eivät tunne sanojen sisältöä.

Keskimmäisen ryhmän suuruus on ratkaiseva tekijä ajatuksen välittymiselle.

 

1966:

16.1.66         - Mitä sanotaan - (ajatukset) ja se, miten sanotaan (ymmärtäminen) ovat sittenkin tasa-arvoisia, kun on kysymyksessä yhteyden saaminen toiseen, mutta hyvin sanottu on alistettu ymmärrettävästi sanotulle. Vain yksilön sisäisessä ajattelussa ei ole kysymystä siitä, miten sanotaan.

- "Hyvin" ja "huonosti" sanottu on täysin suhteellista alistettuna ymmärrettävästi sanotulle. Sattumanvaraisuuden lakeihin on sidottu se, kuka ymmärtää kuka ei.

- Se, miten sanotaan, liittyy kauneuteen vain silloin, kun on kysymys yksilön (sanojan/kuulijan) omasta tai omaksumasta kauneuskäsitteestä.

 

17.1.66         - Ei ole välttämätöntä ymmärtää kirjoitettua, mikäli se kuitenkin saa vastaanottajan ajattelemaan, mikä on sattumanvaraista tietyllä toden-näköisyydellä.

 

16.2.66         (Kirjeestäni Henri Holmille)         ...Kirjoittamisesta kirjoituksen ollen henri tulee aika jolloin sinä riemullisessa voimasi tunnossa paukaiset ison kirjaimen paperille tulipa se sitten lauseen alkuun tai loppuun - näiN! Olen yhä enemmän vakuuttunut siitä, että kielen tarkoitus ei ole oikeakielisyys vaan [viestin] välittäminen, johon reaktioajasta riippuen sisältyy olennaisena osana virheellisyys - ja me ymmärrämme sen minkä ymmärrämme nauttien oikeakielisyys-idioottien kärsimyksistä. Oikeakielisyys ja ymmärtäminen eivät ole tasa-arvoisia asioita...

 

1.3.66            - Ei ole enää  nimisanoja - on vain teonsanoja! Myös kaikki asemosanat ovat jonkin toiminnan (tapahtuman) symboleja!

- Ymmärrän nyt täysin radion ja muiden äänen/kuvantoistolaitteiden funktion. Samankaltaisuuden (symbolien) suhteet ratkaisevat kaiken.

- Lause "Mies kävelee" ilmaisee itse asiassa kaksi tapahtumaa, joiden välinen ero on niiden nopeuksien suhteessa, vaikka ne ovatkin osatekijöitä samasta suuremmasta kokonaisuudesta. Ensimmäinen funktio "mies" edustaa kaikkea sitä hitaampaa muuttumista verrattuna tässä järjestelmässä samanaikaisesti tapahtuvaan funktioon "kävelee". Nämä molemmat ovat tietenkin erottamattoman kiinteässä suhteessa toisiinsa. Voimme näin todeta, että substantiivien ja verbien ero on vain aste-ero niiden muuttumisnopeutta verrattaessa. Esimerkkinä voi mainita sanaparin "pysyä" - "muuttuminen". Tässä jako sanaluokkiin ei vastaa täsmällisesti tarkoitustaan. Laatusanat ilmaisevat myös tapahtuman (valkeana-oleminen) suhdetta ympäristöönsä [sen pysyvyyteen tai muutokseen], ja tämän suhteen aikaansaamaa vaikutelmaa ihmisten silmissä.

- Onkohan koko kielitiede [~ kielitieteen perusteet] kirjoitettava uudestaan?

- Lukusanoja käytetään, kun ainutlaatuisia ruvetaan yhdistelemään tiettyjen assosiaatioiden perusteella. Tämä selitys ei ole riittävä, kun on kysymys suhteista, jotka erottavat samantyyppisiä olosuhde-kasautumia tai toimintajärjestelmiä. Tarvitsemme yksikköä ja monikkoa sekä asema- ja lukusanoja hahmottaessamme jonkin taustaksi ja jonkin muun funktion havaintomme pääkohteeksi. Ei ole itsestään selvää, että erotamme pulloryhmästä yhden kohteeksi ja muut taustaksi ennen kuin haluamme tietoisesti näin tehdä.

Voidaan sanoa että monikko merkitsee yleistystä, koska jokainen yksikkö on ainutkertainen uniikki, joka tilan ja ajan funktiona on joka hetki uusi. Yleistys merkitsee suhteellista funktioryhmän yksikön muuttumattomana pitämistä. Ryhmän jäsenten keskinäinen muuttuminen on tällöin pienempää kuin ryhmän muuttumisen suhde ympäristön muuttumistapahtumiin. Mitä kaikkea tässä pitääkään pohtia!

 

3.3.66                  - Mikä on nimi- ja laatusanojen suhde?

- Miten suhteellista: pieni pienempi - pienin... suuri - suurempi - suurin... hidas - hitaampi - hitain... nopea - nopeampi -nopein... suora - suorempi - käyrä!

- Mikä ratkaisee: Vastakohta- vaiko aste-ero? Pieni kissa - iso rotta. Punainen laatikko - sininen laatikko. Mikä on punaisen vastakohta?

- Mikään ei ole absoluuttisesti suurta. Jos suuri maailmankaikkeus on yksi, niin mihin pienempään sitä voisi verrata? Kokonaisuus ei ole suurempi kuin sen osat, koska osiensa kanssa yhteismitaton kokonaisuus-yksikkö on mielikuvituksen tuotetta oleva käsite. Teoriassa voimme myös aina kuvitella jotain vielä suurempaa kuin se suurin minkä voimme tajuta. Suuri/pieni -käsitteet ovat arvostuksia, jotka vaativat subjektin mielikuvitusta. Jos sanotaan: "Kokonaisuus on suurempi kuin sen yksittäisosat", on se tautologia: Osien summa on suurempi kuin yksi osa!

- Tämä laatusanajuttu ei totisesti ole minulle selvinnyt. Paras jättää se hautumaan.

- Se joka on suurempi on myös pienempi. Absoluuttista suuri-määritelmää ei luonto tunne. Jos olisikin suurta sinänsä, niin onko sillä mitään merkitystä?

- Ovatko substantiivit ja adjektiivit tasa-arvoisia toimintakaavoja, joiden keskinäisestä varioinnista on kysymys todetessamme: "Talo seisoo mäellä". Ovatko vertailuasteet yhden toimintaominaisuuden variointia suhteessa muiden pysyvyyteen?

- Täytyykö erottaa vastakohta-adjektiivit ja aste-ero-adjektiivit? Onko adjektiiveja, joilla ei ole vastakohtaa? Onko adjektiiveja joilla olisi vastakohta?

- Jonkin hitauden nopeus on suurempi kuin jonkin toisen nopeuden hitaus!

- Luultavasti ei vastakohta-adjektiiveja ole ollenkaan - on vain vertailuja eri funktioiden suhteen. Voimme ottaa ykseydeksi yhtä hyvin adjektiivin (punainen kynä, tuoli, ovi), substantiivin (sininen, vihreä tai keltainen talo) kuin teonsanankin (paperi, talo tai kynä palaa). Tällöin mukana olevat attribuutit ilmoittavat millaisesta varioinnista on kysymys, millä tasolla se tapahtuu ja mikä on se yleistys, joka yhdistää em. tapahtumat kokonaisuudeksi.

- Ei ole suurta eikä pientä sinänsä. Onko mitään laatusanaa sinänsä? Eikö kaiken perustana ole se, että on myös jotain muunlaista? Onko mitään nimisanaa tai toimintaa sinänsä? Mielikuvituksessamme on olemassa abstraktisia yleistyksiä, joita yhdistelemällä pyrimme kuvaamaan todellisuutta.

 

4.3.66    - Kesti 23 vuotta ennen kuin tajusin, että lause "Auto liikkuu" ilmaisee kahden eri nopeudella toimivan "järjestelmän" välisen suhteen. Kokonaisuus muodostuu havainnoissamme siitä, että jokin liike eroaa jostakin muista liikkeistä, jotka eivät keskenään eroa niin paljon kuin suhteessaan objektina olevaan kokonaisuuteen ja tällä tavalla muodostavat "taustan".

- Muoto ja sisältö ovat sama asia!

- Kaikki substantiivit ovat teonsanoja!

- Tila ja aika??? Ovatko ne teonsanoja? Onko aika jonkin tapahtumaryhmän yleistys? Tila on ainakin vain suhteellisesti laajempi kokonaisuus.

- Parempi - korkeampi - täydellisempi! Hah hah haa.

[7.4.2014: > Ks. 4.3.66 - "Auto" tilana on kokonaiskuvan osakokonaisuus, kun sen sijaan "aika" em. yhteydessä käsittää KOKO havaitun maailman samassa yhteydessä, jolloin "auto" on vain yksi osa tuota kokonaisuutta. Sillä on oma elinkaarensa, kun sen ympäristöllä on tuhansittain eri pituisia elinkaaria alkaen ruohosta, jota näkyy tien pientareilla, tien pinnan rakenteesta (hiekoitus, asvaltti, öljysora jne.), ympäröivästä säästä, joka on ennalta arvaamaton ym. ym. "Tila" on siis yksi osa kokonaiskuvan kokonaisajasta (kellolla ja kalenterilla mitattavissa oleva) - se osa johon sillä kertaa kiinnitämme huomiomme ("auto"). Varsinainen koko tila on tuo havaintojemme kokonaisuus, mikä sillä kertaa valikoituu aisteillemme.]

 

6.3.66         - Olen käymässä kohti yhä vähempiä ja vähempiä sanoja. Vain vaihtelunvuoksi käytän samasta asiasta useita eri sanoja. Kuinka moneen sanaan tämä vihkosarja päättyy? Kuinka monta sanaa tarvitaan kaiken synteesiin?

- Kirjallisuus ja puhuminen ovat ilmiasumuotoja, jotka riippuvat reaktioajan pituudesta. Molemmat ovat funktioina yhtä tarpeellisia.

 

8.3.66         - Kirjeestäni Tapiolle ja Ilonalle: Substantiivien tajuamiseen verbeiksi on minun 2000:lla vuosisadalla täytynyt käyttää aikaa 23 vuotta - kahlaten läpi tätä maailmaa - sen sijaan että joku olisi opettanut sen minulle jo viisivuotiaana.

9.3.66                  kirje Henri H:lle - 50 vuoden takaa - sisältää substantiivien ja verbien ajallista vertailua:

...Meillä ei ole substantiiveja sillä ne ovat [vain] hitaampaa liiketilaa suhteessa johonkin nopeampaan järjestelmään johon vertaamme sanaa = on niinkuin

minussa jokin vuosituhansia paikallaanpysynyt raskas jyrä olisi yhtäkkiä

alkanut liikahdella laahaten kaikkeutta mukanaan. Olisin valmis uudistamaan

koko kieliopin tältä pohjalta. Substantiivit ja verbit ovat vain liikejärjestelmien aste-eroja. Henri - Auto liikkuu - hah hah hahhahhah!!!

13.3.66         - Minulle on tärkeää tietää että substantiivit ovat verbejä, koska todellisuus on yksi.

15.3.66         - Substantiivien käsittäminen verbeiksi sitoo ne aikaan kiinni - muuttuviksi funktioiksi.

(Kirjeestä Anjalle:) ...eikä se ole mikään leikin asia kun odottaa todellisuudelta jotain sellaista mitä se ei ole tai pitää jotain pysyvänä mikä ei itse asiassa sitä olekaan koska on sidottu aikaan.

...ja kuitenkin toistan jälleen että nimet ovat tapahtumisen symboleja ja siis ehdottomasti aikaan sidottuja ja merkitykseltään jatkuvasti muuttuvia eikä lopullista rauhaa siis koskaan olekaan ja sehän on hyvä...

 

17.3.66         - Vrt. Wittgenstein... Lause ei ole todellisuuden kuva vaan väite todellisuudesta - ja jo väitteenä itsekin tapahtuma, siis itse todellisuutta. Tämä väite koskee todellisuuden funktioita, niiden eri ykseys- ja luokkatasoja sekä niiden välisiä suhteita. Itse asiassa  kuva merkitsee väitettä. Tällöin on otettu mukaan ne asiat joita kulloinkin pidetään olennaisina. Olennaista on se, että kaikki liikkuu ja että vertaamme aina suhteessa johonkin. Väite on kuva todellisuuden funktioista - liikkeestä sen eri osien välisissä suhteissa. Kysymys on siitä, voimmeko luoda symboleina samanlaisen suhdejärjestelmän kuin se tapahtuma, jonka kulkua koetamme ymmärtää (mikä puolestaan merkitsee mahdollisuutta sopeutua). Jos todellisuus on suhteellista liikettä, on lause väite liikkeestä. Lause on liikkuva mikro-kosmos (?), jonka arvo on siinä, voidaanko se laajentaa kaikkiin suuruusluokkiin (olettaen kysymyksessä olevan joidenkin peruslause-kokonaisuuksien - ei yksityistapauksien joita ei voida laajentaa sellaisinaan luokkaa so. suurempaa kokonaisuutta koskeviksi).

- Ajatus tai lause on tapahtuma joka tapahtuu eri tavalla kuin itse tapahtuma, jota se muutoin suhteissaan vastaa - antaen näin ollen meille tilaisuuden vieraantua itse tapahtumasta, nähdä se ikään kuin oudolla uudella tavalla, objektiivisemmin ja vapaana tavanomaisuudesta. Voimme myös tottua  lauseeseen kuten muuhunkin tapahtumiseen, jolloin siitä tulee laajempi kokonaisuuskäsite.

- Lause on vain tapahtumakokonaisuus niin kuin kivi ja puu ovat. Sillä on yksityisosia - sisältö, niin kuin puu-käsitteelläkin on... Miten yksinkertaista. Mitä erillisempiä lauseen osat ovat, sitä mielettömämpi lause on, koska emme löydä sanoille yhdistävää kokonaisuutta. Sitä enemmän näemme sen jonakin toisena kokonaisuutena - kynänjälkinä.

- Sana on mitä suurimmassa määrin tavallista luontoa. Sana on kivi. Sana on elämä.

- Yritämme tehdä havaintoja tapahtumista ikään kuin ulkopuolisina. Ja juuri se että teemme havaintoja on tapahtumista. Lauseet, kirjoitus, puhe, ajatteleminen, musiikki, valokuva, maalaus... kaikki on yhtä ja samaa tapahtumista. Ja sitten minä kirjoitan lauseita lauseiden funktioista.

18.3.66         - Täytyisi ottaa aapiskirja ja tutkia sen logiikka. Wittgenstein puhuu nimistä...

20.3.66         - Kuvaavatko kaikki lauseet tapahtumista? Mitä ovat kysymykset?

- Millaista olisi se kirjoitus, jossa en käyttäisi mitään esineiden nimiä enkä erityisiä teonsanoja, vaan koettaisin ilmaista kaiken liikejärjestelmien suhteina?

 

23.3.66         - Lauseen ja laatusanan yhteydessä on aina ilmoitettava, minkä järjestelmän puitteissa liikutaan ja operoidaan.

 

24.3.66         - Jokaisella esineellä on erilainen menneisyys.

- Lause on operaatioita ykseyden ja moneuden välisillä suhteilla.

25.3.66         - Ei ole tietämistä se, että annamme jollekin asialle nimen - esitämme vain sopimusväitteen.

27.3.66         - Lause ja sana eivät ole kuvia vanhassa mielessä, koska kuvan käsittäminen vaatii aikaa, toimintaa - sitä enemmän mitä yksityiskohtaisemmin sitä halutaan tutkia. Ei ole kuvaa irrotettuna kuvan funktiosta, ajasta.

 

29.3.66         - Kaikki lauseet ovat todellakin samanarvoisia, kuten Wittgenstein sanoo. Korkealentoisiin ajatuksiin kyllästytään samalla tavalla kuin mihin muuhun tahansa.

24.4.66         - Getsemanen hemaiseva semantiikka...Olisiko kerättävä saman-sointuisia sanoja?

...... [24.5.14: Helsingissä-olo-kausi; muuta puuhaa kuin semanttista höpötystä.]

 

14.9.72         lauantai-iltana [Pekka & Raija] Sarmannolta palattua.
- Milloin sana alkaa olla sana? Kaikki muuttuu joskus niin äärettömän yksin-kertaiseksi. Jokin asia alkaa selvitä ja selvitä ja muuttua yksinkertaisemmaksi ja tajuttavammaksi.

...... [24.5.14: Kajaanissa-olo-kausi; muuta puuhaa kuin semanttista höpötystä.]

1.12.78         - Työ tajunnan ja puhekielen muokkaajana... Entä mahdollisuus puheen avaruudellisesta alkuperästä, muualta saadusta geenistöstä... Entä ikivanhat avaruustarinat ja uskonnolliset kertomukset?

- Kieli on erilainen jokaiselle ihmiselle. Sanojen merkitys on erilainen jokaiselle ihmiselle.         

 

22.12.78         - Onko kielen suhteen olemassa samantyyppisiä sääntöjä kuin fysiikassa (esim. absoluuttisen 0-pisteen saavuttamattomuus, valonnopeuden ylittämättömyys jne. )?

- Sanallinen tajunta, jota edeltää kuvallinen tajunta, jota edeltää kosketustajunta sekä esisanallinen äänitajunta (lapsen kokemusmaailma).

- Semantiikan tulevaisuus on tietokonetekniikan kehittämisessä (lauseoppi).

 

26.12.78         > Noam Chomsky: Tiedon ja vapauden ongelmia.

s.13 ...empirismistä voidaan säilyttää vain vaatimus, että tietomme muodostavien periaatteiden todennettavissa olevat seuraukset on voitava todentaa kokemuksen avulla.

s.15 Joko tiedämme jotain kokemuksesta riippumatta tai sitten tiede on -arki-ajattelun uskomusten tavoin - pelkkää unelmointia.
[24.5.2014: Ei ole unelmointia se, että nähdessäni koko taivaan sadepilvien harmaassa peitossa uskon satavan myös taivaanrannan takana - tietyllä todennäköisyydellä. Mutta tuo "todennäköisyys" ei synny kokemuksesta riippumatta, vaikka juuri tuolla hetkellä minulla ei ole suoraa kokemusta siitä, mitä tapahtuu taivaanrannan takana näkymättömissä. Valaiseeko aurinko myös maapallon suuntaa vastakkaisessa suunnassa? Kysymys on kiusallinen, koska emme oikeastaan tiedä, mitä on "kokemuksettomuus" jostakin.]

s.17 Ostensiivinen määritelmä on tiedon hankinnan perustavin vaihe... Tietty ääni yhdistetään johonkin ympäristön havaittavaan tai selvään piirteeseen ja tämän piirteen "ideaan" tai "ajatukseen". Sana "merkitsee" tällöin tätä piirrettä siinä mielessä, että kyseessä oleva piirre voi saada aikaan sanan lausumisen, ja sanan kuuleminen voi herättää tämän piirteen "idean". Tämä on yksinkertaisin "merkityksen" laji, josta muut ovat kehittyneet.

s.18 ...Muuttumattomien ja pysyvien kohteiden käsitteellistäminen alkaa kauan ennen kielen käyttöä... Pysyvien ja toistuvien yksityisten objektien rakenne on synnynnäinen eikä kielen oppimisprosessissa hankittu ominaisuus.

s.19  Erisnimi on sana, joka kuvaa minkä tahansa jatkuvan ajallis-avaruudellisen osan, joka kiinnostaa meitä riittävästi.

s.21 ...Parhaimmillaankin on harhaanjohtavaa väittää, että tietyn henkilön ymmärtämät sanat saavat merkityksensä kokemuksesta. [???]

- Wittgenstein: "Sanalla on se merkitys, jonka joku on sille antanut."

s.25 Jatkuva aika-avaruuden osa on mahdollinen 'nimettävä olio'.

 

1979:

1.1.79      - Semanttinen kysymys: Milloin jakautunut alkaa olla jakautunutta, ja milloin kokoonpantu alkaa olla kokoonpantua? Tavoitteisessa toiminnassa tällä ei läheskään aina ole merkitystä, mutta se selittää eron todellisuuden ja todellisuuden mallina olevien sanojen välillä. Sanat eivät siinä määrin ole tavoitteisia prosesseja kuin luonnon tapahtumat. Sanojen progressio on aina hitaampaa, ne seuraavat luonnon tapahtumia ajallisesti jäljessä.

- Myös sana "objektiivinen asiantila" on malli, joka kuvaa todellisuutta enemmän tai vähemmän epätarkasti. Se sisältää kuitenkin oman näkemyksen siitä, "millainen on objektiivinen todellisuus minun mielestäni, meidän mielestämme". Jälkimmäinen ilmaus on jo sinänsä epätarkka, koska se sisältää subjektiivisen arvion siitä, miten muut näkevät objektiivisen todellisuuden.

- Aristoteleen huomio valkoisuudesta sisältää virheen: "Koska olet valkoinen, väitteemme on oikea." Siitä puuttuu täsmennys, missä olosuhteissa objekti on valkoinen. Aristoteles kumoaa idealismin päätelmänsä ensi osalla: "Et ole valkoinen siksi, että oikein pidämme sinua valkoisena." Mistä tuo "oikein"-sana on tullut? Mistä tuo "koska"-sana on tullut?

 

6.1.79  Loppiainen

s.105 - Tiedostaminen ei ole objektin orjallista jäljentämistä, vaan se on luovaa heijastamista. (Pavel Kopnin: Dialektiikka, logiikka, tiede?)

- Heijastusteoria täsmentyy vasta kun se selitetään kybernetiikan pohjalta. Heijastus-teoria - kuten monet muutkin dialektisen materialismin perusväittämät - ovat vaikeita tajuta siksi, että ne vielä on ilmaistu tavallaan mekanistisen maailmankatsomuksen sanastolla.

Kybernetiikka on se tiede, jonka sanasto tulee selvittämään nämä sanat paljon yksiselitteisemmin, kansantajuisemmin, sillä kybernetiikalla ei vielä ole takanaan sitä historian painolastia, joka antaa sanalle tulkintatavasta riippuen monia eri merkityksiä. Heijastusteoria lienee mahdollista tulevassa kybernetiikassa ilmaista loogisena kaavana, joka ilmaisee tapahtuman ja siihen reagoimisen välisen suhteen.

- Sanan merkitys on sen elävä ja mahdollinen käyttö.

 

11.1.79         - Maailmassa ei ole abstraktia "samuutta" eikä "eroavuutta". On vain tätä samuutta ja tuota eroavuutta. Jo kielikin todistaa tämän: Samuus (identity jne.) on jo eri kielissä erilaista, koska jokaisen kielen samuus -sanalla on oma kielihistoriansa, joka on syntynyt tietyn kyberneettisen systeemin sisällä. Jokaisen ihmisen samuus-käsite syntyy niissä yhteyksissä, joissa hän on tuon sanan tai tuon ilmiön kokenut. Maailmassa ei ole eikä tule olemaan ihmistä, joka tajuaisi koko samuus-käsitteen todellisuuden kaikessa laajuudessaan. Hänen samuus-käsitteensä idealistisimmillaan on vain tuon käsitteen yleisin muoto, tuon tyylisuunnan kaupallisin muoto, joka ei oikeastaan ole mitään, koska se ei ole muista samuuksista eroava yksityistapaus. Hänen samuus-käsitteensä on samuuden luokkaa edustava pomo joka voidaan syrjäyttää.

- Tärkeintä on todeta, että kyberneettisessä maailmassa voi olla olemassa luokan jäsen, jolla on kaikki luokan itsensä tunnusmerkit, muttei ainoatakaan luokan yksityisen jäsenen erityispiirrettä, joka "poikkeuksena vahvistaisi säännön". Tällainen jäsen on luokan "ideaali", johtavajäsen; se on luokan malli, niin kuin sana on luokan, sen mallin symboli.

 

31.1.79         - Puhe alkaa tunteen ilmaisusta.

- Saareste ("Eesti Keel" 1927): Voimakas affekti saattaa toisinaan olla syynä vieraan kielen sanan käyttöön.

Tunne: toisen käden tieto - tieto toiselta kolmannelle tunneperäisen sanan avulla..? Kun yritämme rakentaa yhteistä kieltä, lähdemme mielellämme tunneperäisistä sanoista; lapsen jokellus... Kun kieli ei riitä, siirrytään eleisiin. Kielteinen sana ja myönteinen ele, sekä päinvastoin, jne...

- Mikä on se luokka, jossa laatu muuttuu määräksi, tai oikeammin sanottuna määrä laaduksi? Milloin nimi muuttuu ominaisuudeksi? Silloin kun siirrytään esineistä liikkuvampiin asioihin. Asia jo tavallaan on ominaisuus. Se on tauti. Ominaisuus kuvaa piilevästi, kaksiulotteisesti toimintaa: tauti > sairastaa. Bakteerit > tauti >  kipeä > sairastaa...

- Määrä muuttuu ominaisuudeksi (tauti-nen) vähentämällä (?) asian nimeä sen diminutiiviin, joka vielä kuitenkin korostaa pysyvyyttä. Vähitellen aletaan korostaa asian tilapäisyyttä tekemällä siitä verbi, joka jo kätkee sisälleen muutoksen vasta-kohtaan: parantua > terve. Kaikki sanaluokat voidaan sitoa aikaan ja jaotella aikaan suhtautumisensa perusteella. Entä sitten muuttuvat ja kyberneettiset luokat? Ne ovat tärkeitä tekijöitä, joille vastaavasti löytynee omat ilmaisunsa. Entä peiliheijastus? Mielenkiintoinen kysymys...

Miten äänneasu heijastaa vastakohtia? Terve - sairas, nukkua - valvoa, syödä - juoda - paastota, nähdä nälkää... Onko niin, että samojen asiaryhmien eri tilat ovat tavallista erilaisempia keskenään? Yö-päivä, aamu-ilta, kesä-talvi, kevät-syksy? Jos pidämme luokkia pysyvinä abstraktioina, kiistelemme ikuisesti näistä rajatapauksista (kaksi miestä - kahden miehen)

- Meillet: Samanaikaisiin tuloksiin johtavan rinnakkaiskehityksen periaate.

- Samaan sisältöön luuluvat sanat on voitava selvästi erottaa toisistaan, ettei niitä sekoitettaisi. Mutta eri aihepiirien sanoissa saa olla huomattaviakin yhtäläisyyksiä, koska tällaiset sanat eivät yleensä esiinny yhdessä; salo - talo - valo - jalo - palo - silo - solo - sulo - sälö - tilo - telo - tulo - pelo - polo...

Yllättävää on ettei noista eväistä synny enempää järkeviä sanoja. Konsonantin vaihto auttaa: sato - sako - samo - sano - saro - saho - savo, halo - taho - tako - tapo - taso - tavo, vajo - vako - vano - vapo - varo. Merkillistä, miten eri aiheisiin sanat viittaavat.

 

1.2.79                  - Kieli on kuin uloste, joka ihmisen jätettyään alkaa uuden kehitysvaiheen. Se muuttuu ajan mukana. Se on toisille merkkinä, toisille lannoitteena ja kolmansille ei-mitään. Mikä ihmiselle oli arvokkainta on jättänyt kaikkein vähäpätöisimmän kuonan jälkeensä (ihmisen kannalta). Uloste ravitsee kasveja ja eläimiä, puhe toisia ihmisiä, puhujaa itseään tai ei-ketään.

- Johtava numero: puhutussa kielessäkin on teema; sana joka on pysyvä, toistuva, kun sen sijaan ympärillä oleva teksti vaihtelee. Morfit voidaan ryhmittää. Ne seuraavat tavallaan johdetun sattuman lakeja.

- Kun sanoman luokassa sanoma on muutettu koodiksi, tulee jälkimmäisestä pomo.

- Mitä saadaan irti, jos lauseen sanat tulkitaan niiden aikasisällön perusteella? "Metsästäjä ampui linnun." Liikkuvana pysyvä olio teki liikkeen, joka kohdistui paikallaan liikkuvaan olioon...
Liike > nopea liike > liikkumaton.

- Keijakieli on pomo, jolla on oppositio sekä välivaihetilat. Pomo elää vain aikansa. Meidän tehtävämme on muuttumisen ennakoiminen.

- Kaikki todellinen kehitys tapahtuu outputittomassa vaiheessa.  - Kieli on yhdistynyt eleisiin...

> Paavo Ravila: Totuus ja metodi.
> Paavo Ravila: Johdatus kielihistoriaan.

 

4.2.79          - Tautologian merkitys tiedon lisääjänä on se, että sanoessaan saman

asian kaikilla mahdollisilla eri tavoilla, on sillä suurempi mahdollisuus tavoittaa erilaista kieltä ymmärtäviä ihmisiä. Tautologia on monistettu kukan siemen, joka lankeaa erilaisiin maaperiin. Löytäessään hedelmällisen maan alkaa siemen itää. Tautologia on ihmisen henkisen perinnön siemen. Usko on se maaperä jossa tautologia alkaa itää.

- Onko analogia metatautologiaa?

 

9.2.79           - Olenko muisti, jonka usko on input ja teot siis output vaikutuksieni maailmassa?  Tuntuu siltä, etteivät tekoni voi olla minulle voimanlähde, vaan voiman täytyy tulla uskosta. Materiaalinen voima on vain se, joka ruokkii tätä koneistoa, ja on siis minun koneistoni suhteen välttämätön. Mutta lopullinen voimani - halu ruokkia itseäni materiaalisesti - tulee ehkä uskosta. Ja tuo usko itsekö on muisti? Se, mitä olen kokenut inputin kautta. Kokemukset jotka eivät ole ruokaa, ovat inputini henkistä ruokaa, joka antaa lopullisen voiman, antaa päämäärä-hakuisuuden ravita itseään, jotta voi tehdä vielä sen lisäksi jotain muuta: jatkaa elämää, sukua, kirjoittaa ajan kirjaan, levittää tietoa, sanomaa, sanaa... joka taas tulee lihaksi ja asuu... Ehkä sivustakatsoja-asenteen virheellisyys johtuu ilmaisumuodostani, siitä että yritän kuvata kokemuksia lauseilla. Lauseilla kuvaaminen, itse toiminta osoittaa minun olevan mukana tuossa tapahtumien kulussa. Mutta kirjoitettu lause johtaa harhaan, sillä se viittaa kuvaamisen kohteeseen eikä itse kuvaamiseen toimintana, En ole sivustakatsoja kirjoittamishetkelläni - kirjoitinpa sitten runoa tai tätä... runoa...

Wittgenstein: Muistikirjoja 1914-1916. s.75: - Sanat ovat kuin kalvo syvän veden päällä.

 

16.2.79 (17.3.79?) - Olen maininnut, että kielessä sanat voivat muistuttaa ulkoisesti toisiaan sitä enemmän, mitä kauempana ne ovat toisistaan merkitykseltään ja asiayhteydeltään. Tämä lienee samalla informaatioteoreettinen totuus. Väärinymmärtäminen on silloin supistunut minimiin, mikäli sanoja on vain rajallisesti käytössä.

- Logos - "sana", "suhde", "järjestys"... Jos se on "sana", informaatio, niin silloinhan se on suhteen syntyminen. Perille mennyt viesti, sana synnyttää suhteen kahden asiantilan välille sikäli kuin tuo viesti on ymmärretty. Tästä avautuu taas mielenkiintoinen maailma; Mitä on tajuta kaikki informaatio suhteita käsitteleväksi informaatioksi? Millainen on suhteiden kieli milläkin tasolla? Entä suhteen muuttuminen "järjestykseksi"? Sehän on siirtymistä ulkoisista suhteista sisäisten suhteiden piiriin!         

- Mistä kreikkalaiset saivat tuon viisaimmista viisaimman sanan, logoksen? Luulen kohta, että antiikin Kreikan merkitys eurooppalaisen kulttuurin perustana tulee osittain romahtamaan, sillä sen kielelliset juuret olivat kenties mystiikassa... Mystiikan kielen kreikkalaiset ensimmäisenä käänsivät "tieteen" kielelle, jolloin nuo sanat aikojen kuluessa kääntyivät - ironista kyllä - materialistisiksi vastakohdikseen! Mikä mystinen kulttuuri oli se, josta kreikkalaiset saivat henkisen perintönsä? Oliko se Egypti, oliko se Kreeta, Mykene...? Länsimaat ottivat nuo sanat myöhemmin käyttöönsä pinnallistamalla ne.

- Mistä tulevat sanat maaginen ja looginen? Näyttää siltä, että kielellinen kehitys usein kulkee perussanan hajottamisesta käsin. Toisaalta aivan uusia asioita pyritään nimittämään ikivanhoilla sanoilla. Vanhojen sanojen hajottaminen tapahtuu nimenomaisesti uusien, täysin erilaisten, erisukuisten, eri menneisyyttä osoittavien sanojen avulla. Kummallista käänteissymmetriaa.

                 

18.3.1979         - Sana on parhaimmillaan silloin, kun se yksikäsitteisesti määrittelee asiantilan menneisyyden ja tulevaisuuden samalla kertaa.         

- Jos meillä on kaksi tarkkailtavaa - asiantila ja sitä kuvaava lause - niin on varmaa, että ennen pitkää jompikumpi niistä muuttuu... Merkillisempi on se mahdollisuus, että sanottu, painettu, kirjoitettu lause muuttuu = kieli muuttuu. Jos asiantila pysyy samana, vapautuu sitä kuvaava sana tai lause - ikään kuin tarpeettomana - uuteen käyttöön saaden uusia lisämerkityksiä, jolloin lauseen alkuperäinen tarkoitus vähitellen hämärtyy - ellei peräti muutu vastakohdakseen filosofien ansiosta näiden yrittäessä muuttaa mielekkään mielettömäksi keinolla millä hyvänsä.        

 

21.3.79         ...De Gaullen olisi ollut täysin mahdollista kadota, jättää merkit ryöstöstä, mennä puhelinkoppiin, soittaa Le Figaron toimitukseen ja sanoa: "De Gaullea ei enää ole olemassa." Lause on ristiriitainen, mutta se voisi olla uskottava. Ja siitä hetkestä lähtien maailma käyttäytyisi kuin De Gaullea ei enää olisikaan olemassa. Olen varma, että tuon tilanteen jälkeen De Gaulle ei enää ilkeäisi edes näyttäytyäkään, joten lauseesta tulee suhteellisen tosi! Esimerkki osoittaa riittävän selvästi, että lauseet ovat eläviä. Ne ovat tekoja, joilla on omat seurauksensa riippumatta siitä, kuinka tosia tai epätosia ne ajasta irrotettuina absoluuttisina abstraktioina ovat.

 

3.4.79                  - Todellinen pienuus ja näennäinen pienuus... Galaksi on näennäisesti pieni, mutta sen vaikutus on todellisesti pieni??? Atomi on todellisesti pieni, mutta sen vaikutus näennäisesti pieni??? Mitä itua tuossa on muuten, kuin että se mahdollisesti on totta... Vain todellisesti pieni vaikuttaa todellisesti pieneen. Absoluuttinen koko on näennäisilmiö. Todellisesti pienet ja näennäisesti pienet eivät seurustele keskenään. Ne eivät kuulu samaan maailmaan. Niillä ei ole samaa kieltä, joten ne suhtautuvat toisiinsa kuolleesti, mekaanisesti, kuten vuolas joki sieppaa ajopuun mukaansa... Paitsi: myös suuri on rakentunut pienistä ...

- Merkitsevää on, seurustelevatko pienet ja suuret keskenään. Silloin pienilläkin on vähintään yhtä suuri, ellei suurempi voima kuin suurilla. Jos kaksi galaksia törmää, syntyy korkeintaan pauketta ja rätinää (?). Mutta jos kaksi ydintä aikaansaa ketjureaktion, silloin syntyy iso paukku... sillä: pieniä on paljon enemmän kuin suuria.

 

9.12.79          - Uudet kielelliset ilmaukset; etsimme niistä samoja kielellisiä hahmoja kuin kuvallisistakin kokemuksista - vakioita, konstantteja. Kysymys on vain siitä, erotammeko hahmon oikein taustaksi ja "esineeksi". Passiivimuoto ("by") on itse asiassa "nurinpäin käännetty" avaruuskuutio, jossa taka-alalla oleva tuodaan korostetusti esiin.

- Leikin avulla irrotamme sanan sisällöstään. Vaaraa ilmaiseva sana leikissä aiheuttaa vain leikki-pakenemisen. Leikki on abstrahoimista, valmistautumista toimintaan, jota todellisuudessa ei vielä ennen ole koettu ... valmistautumista muuttuvaan todellisuuteen. Leikistä puuttuu todellisuus, siksi se on vajaaulotteista, abstraktia!

 

12.12. 79         - Jos hyväksymme sääntöjen olevan suhteessa aikaan, hyväksymme jatkuvan koeteltavuuden periaatteen, säännön inhimillisen elämän - joka elämä on kuin sanan synty, elämä ja kuolema.

- Kaikki se mitä ihminen käsittelee ja abstrahoi noudattaa jossain määrin synnyn, elämän ja kuoleman periaatetta. Jos ihminen suhtautuu sanaan kuin elävään olentoon, tuosta sanasta tavallaan tulee sellainen!        

- Sama koskee luokkia ja abstraktioita. Ne inhimillistetään, niillä leikitään ja ne muuttuvat viimeistään silloin kun ympäristö muuttuu - uusi sukupolvi kasvaa vanhan sanan ympärille. Sana on kuin moskeija, kirkko, johon ihmiset ovat vuosisatojen aikana ripotelleet uskonsa radioaaltoja. Tämä puolestaan vaikuttaa ensivierailijoiden ajatuksiin.

 

1980: (Piirpauke-vuodet 80-83)

17.1.80         - Lohikäärme... Symboli, jota reaalisena ei kenties ole olemassa, mutta jolla kuvataan monenlaisia "pahan" laatuja tarvitsematta kuvata itse pahaa. Jokin asia siis kuvataan jollain, jota tuo asia ei varmuudella ole! Siis paradoksilla ...

Eikö sana ole paradoksi - sehän ei ole kuvaamansa esine eikä tapahtuma ... Abstrakteilta symboleilta puuttuu aika ja paikka, joten on virheellistä samaistaa ne tiettyyn määriteltyyn yksilöön tai tapahtumaan (?). Ne ovat attribuutteja.

 

28.12.80          - Miten sanat muuttuvat vastakohdikseen? Joku runoilija löytää uuden sanan, käyttää sitä ylevässä runossaan, jota toistetaan ja luetaan niin kauan, kunnes historia muuttaa tuon ajan maailmankatsomuksen vanhentuneeksi. Tuosta sanasta voi tulla vanhan maailman symbolina pilkkasana nuorison huulille. Tällä tavalla Jumalasta tehdään paholainen tai päinvastoin.

 

1981:

24.10.81         Matkalla Ulmista Osnabrückiin.  - Kieleksi jähmettynyt rakennus alkaa puhua, kun astumme sisälle. Esine muuttuu kieleksi... Kieli muuttuu esineeksi...

 

28.10.81         - Sanat ovat esineitä sanojen maailmassa. Ympäröivät sanat alkavat ajan kanssa kulkea em. sanan läpi, jolloin sanan hahmo alkaa murentua ja sen merkitys häipyy. Se jopa hajoaa palasiksi, jotka liittyvät vähitellen muihin sanoihin.

 

11.11.81        - Pitäisi tehdä sanakirja, jossa kaikki sanat olisi palautettu informaatio-teoreettisiin ja analogisiin alkutekijöihinsä, jossa kaikki sanat olisi suhteellistettu abstraktioista konkreettisiksi lisäämällä niihin aika-paikka -dimensio ja usean havaintopisteen logiikka (kahden systeemin välinen fyysinen ja henkinen suhde).

 

16.11.81         - Jopa satu ja valhekin ovat olemassa jossain määrin sen lisäksi, mitä niiden nimet antavat ymmärtää... Ehkä sanatkin ovat olemassa jollain kummallisella elävällä tasolla - siten että jonkin sanan käyttämättömyys tai ylikäyttö alkaa vaivata mieltä - pyrkien ulos tai kieltäytymällä tulemasta esiin...

 

17.11.81          > Th. Stcherbatsky: Buddhist logic I.  - Mahtava kirja!

s.184               -This general fire... can only be imagined.

- Puhe sinänsä on todellisuutta. Puhe on informaatiokeino. Se on kuin valo, joka tuo esiin osan todellisuutta (peittäen samalla osan). Vain viestit ovat meille todellisia.

 

30.12.81.         - Kielelliset ilmaisut kuten "hyvin huonosti" voidaan käsittää kahdella tavalla. Onko olemassa yhtäkään luonnossa esiintyvää järjestelmää, jossa ei olisi tällaista pientä virheen, kaksiselitteisyyden mahdollisuutta? Ehkä juuri täydellisyyden puuttuminen on elämän kehityksen edellytys.

- Sijoittamalla jonkin määreen sanan eteen lukitsemme kuulijan kiinni ko. sanaan siten, että hänenkin on pidettävä pääsanaa selviönä asettamatta sitä kiistanalaiseksi. Laatusana, attribuutti sanan edessä on kuin olisi siirretty nappulaa shakkilaudalla. Toisen on yleensä hyväksyttävä siirto - ellei hän rohkene huomauttaa siirron soveltumattomuudesta pelisääntöihin.

 

1982:

15.-16.1.82         - Maailmankuvamme ristiriita on siinä, että kielemme asettaa henkisen ja materiaalisen todellisuuden yhtä tärkeään asemaan, vaikka tietoisuutemme on ohjelmoitu huomioimaan vain materiaalista todellisuutta.

- Onko henkiseen todellisuuteen viittaava kieli vanhinta kieltä?

 

[9.9.2011: - Ensimmäiset viitteet kiinnostuksen heräämisestä sanojen etymologiaan ovat 16.-17.1.1982 päiväkirjamerkinnöissä.]

 

17.1.82         - Puhuessani kielestä tarkoitan maan ja ammatin kielellä samaa seikkaa. Periaatteessa kieliä on yhtä monta kuin on systeemiäkin. Mutta eri asia on, mitkä kielet hyväksytään instituutioiksi. Tämä on sopeutumisseikka.

Jonkin asian ymmärtäminen on suhde tiedon, sitä välittävän kielen ja kokijan välillä. "H2O on vettä" ei ole tietoa. Se on sopimus, tautologia. Mutta vaikka se olisikin tietoa, ei se ole absoluuttisesti totta, koska kiinankielinen ei sitä ymmärrä. Kiinalaiselle tarvitaan jo jokin aivan muunnäköinen lause, jotta hän tajuaisi samaa kuin me tuon lauseen lukiessamme. Analogiakieli on kokemuksellinen seikka - se ei ilmene puheen tai tekstin yhtäläisyytenä, vaan se ilmenee ymmärtämisen ja sitä seuraavan käyttäytymisen yhtäläisyytenä - kun on kysymys ihmisistä. Kun koko luonto otetaan huomioon, ei edes ulkonainen käyttäytyminen paljasta yhtäläisyyttä; se on sisäisen kokemuksen yhtäläisyyttä, jolla ei ole mitään yhteistä ulkonaista piirrettä eri kehitystasojen ollessa vertailtavana.

- Alan vähitellen ymmärtää, että tiedon ongelma on kielen ongelma.

 

30.1.1982   - Jokin luokka on tavallisesti identtinen niin monen muun luokan kanssa, kuin on kieliä, joilla tuo luokka on ilmaistu. Tällaiset luokat ovat analogisia luokkia: vaikka ne ulkoisesti ilmaistaan eri kielillä, on niiden sisältö suunnilleen sama. Erot ovat eroja siltä osin, kuin miten kiinalainen kokee "mies" -luokan sisällön verrattuna suomalaiseen. Toisaalta samannimisillä luokilla saattaa olla eri sisältö, jos nimi kuuluu kahteen eri kieleen.

 

3.3.82          - Lausuman ja asiantilan välinen suhde. Asiantila on aina lausuman kautta suodatettu ja väritetty... jopa ajateltuna ajatuksenakin. Se on eräänlainen kehä.

- Symboli kokemuksen merkkinä, symbolina! Analogia...

 

7.7.82           - Jos "syy" ja "seuraus" eivät ole itsenäisiä systeemejä, ovat ne kielen muotoja, sanoja, joilla on kommunikaatiomerkitystä. Tämä vaihtoehto tuntuisi luonnolliselta. Tarkoitan tässä - en puhekieltä vaan - tapahtumakieltä. Tapahtumakieli on täsmällisempi todellisuuden ilmaisumuoto kuin puhekieli, joka pikemminkin on likiarvo ensi käden tapahtumakielestä. Eläinten, kasvien ja aineiden käyttäytyminen sinänsä on jo kieltä.

 

02.10.82         - Hyvä esimerkki muuttuvasta luokkakäsitteestä on "lapsen" kehittyminen "aikuiseksi". Heti kun jokin luokan nimilappu kiinnitetään systeemiin, liukuu tuo systeemi alta pois ajan mukana ja muuttuu joksikin muuksi - tässä tapauksessa jopa vastakohdakseen. Luokkakäsite ei kerro mitään itse todellisuudesta. Jos tukeudumme vanhaan luokkakäsitteeseen ja vertaamme sitä todellisuuteen, on meidän sanottava, että ajan kanssa lapsi muuttuu aikuiseksi. Tämä on eräänlaisen tautologian tai kehäpäätelmän avulla tehty yritys seurata todellisuutta silloin, kun itse sanat ovat kiinteitä, paikalleen jähmettyneitä.

Toinen tapa on luokitella vain kehityskulkuja, jolloin voimme käyttää samaa perus-luokkanimitystä läpi ajan kulun. Silloin meidän ei tarvitse käyttää sanaa "muutos", mutta jokin on muuttunut kuitenkin... Mikä? Onko niin, että kaikki luokat sisältävät sekä muuttumattomia että muuttuvia tunnuspiirteitä, joiden nopeus, kesto siis vaihtelee. Jos pidämme kiinni lapsi-käsitteestä, niin yksilöt tuon nimilapun alla vaihtelevat historian kuluessa. Jos pidämme kiinni yksilöstä, niin luokka-nimikkeet vaihtelevat historian kuluessa!!!  Kummallista dualismia.

- Esim. sana "rauta" voidaan käsittää jonkin muun tiettynä kehitysvaiheena. "Tämä raudankappale" ei aina ole ollut rautaa, eikä tule olemaan sitä ikuisesti! Alkuaineet voivat muuttua toisikseen. Toisaalta niiden tiheys vaihtelee, jolloin yhtä alkuainetta voidaan sanoa olevan kaikkialla, mutta niin harvassa, että on mieletöntä sanoa: "Ilma muodostuu raudasta".

Mikä on se "hän", jota tietyssä kehitysvaiheessa nimitämme "raudaksi"?

- Mitä vajaaulotteisempi systeemi on ajallisesti, sitä tiukemmin siihen kiinnittyy yksi nimilappu.

- Mikä on sanaluokkien kehitysprosessi? Mikä on sanan alkeismuoto, "nuoruus", yksinkertaisin sanaluokka ja mikä on niiden "vanhuus"?

 

29.10.82         - Kielen kääntäminen. Historian kuluessa tulee yhä uusia käännöksiä, kunnes alkuperäinen sanoma ilmenee täysin uudella - käsittämättömällä - kielellä. Elämän eri kehitysvaiheet ilmentävät saman sanoman eri ilmenemismuotoja. Mikä on alkuperäinen sanoma ja kuinka monelle kielelle se on käännetty?

Ilmentääkö kaikki universumin toiminta lopulta yhtä ainoaa perussanomaa?

 

1983:

12.05.83 matkalla Ingelsheimiin: - Puhekieli edustaa analogiamaailmaa puhtaimmillaan. Sanottu ja kuultu puhe; Tapahtuu jotain aivan muuta, jotta kokisimme tietyn informaation sisäisesti.

Miten on selitettävissä, että juuri puheen avulla tuo analogia tulee koetuksi "oikein"?

 

1-0 -TEORIAN SISÄLLÖSTÄ 1983

15.5.83 matkalla Kaarstiin (Düsseldorf) (Ks. Piirpauke-päiväkirja):

Niin kuin olen aikaisemmin (?) jo todennut, on jo yksinkertaisinkin kansanmusiikki 1-0 -järjestelmineen riittävän monimutkaista, so. kykenevä luomaan lukusarjoja, jotka monimutkaisuudessaan voivat ylittää sinfonian informaationsisällön.

Sama pätee kielessä: Eläimet, kasvit, kivet ja elektronit pystyvät 1-0 -järjestelmällä tuottamaan kielen, jonka kommunikaation välityskyky ylittää ihmisen käyttämän puhekielen tarvittaessa moninkertaisesti. Tietenkään tuollaisella kielellä ei kuvata meidän maailmaamme, vaan aivan toisia asioita. Voimme sanoa, että ihmiskunnan puhekielet ovat kommunikaation alkeellisin (tai rappeutunein?) muoto.

Sanat eivät riitä kertomaan sitä puhetta, jota kuuntelemme

niinä lukemattomina hetkinä, jolloin kaikki suut ovat vaiti.

 

Kaikki mitä koemme, on puhetta.

Ja se on vain pieni osa siitä suuresta puheesta, joka on käynnissä koko ajan

meidän tajuamatta siitä mitään tietoisesti.

 

Mikä on se korkein puhe, joka on tajuavan kaikkeuden ulkopuolella?

Kaikki on puhetta.

Kun musiikki soi, kuulee mato sen ja kivi sen

- kukin omalla tavallaan -

tietoisesti tai tietämättään.

Ei kukaan ole kuuro millekään.

Yhdelle kielelle voi olla kuuro;

On kuin piirtäisi pisteen taivaan laajaan kanteen

ja olisi sille... sokea.

 

8.12.83         - Sanat ovat kuin taulun kehykset. Rajaamalla kuvan ne kertovat, mitä kaikkea on kuvan ulkopuolella - pystymättä enää erittelemään sitä seikkaa tarkemmin. Raami samaistaa kaiken ulkopuolellaan olevan todellisuuden. Raami on taulun äiti.- Kieli on rajoitus, joka estää ihmisiä tajuamasta toisiaan sillä hetkellä, kun he uskovat voivansa kommunikoida kielen välityksellä objektiivisesti.

Kieli on rajoitus siinä mielessä,  että se kuvaa vain määrittelyhetkeään, ja sen käyttö pelkästään etäännyttää sitä alkuperäismerkityksestään. Sana on kuin ovi, jonka takana on joka kerta aivan uusi todellisuus - avaajasta ja avauskerroista riippuen . Yksi sana voi siis kuvata kaikkea, joten se ei sinänsä kerro yhtään mitään. Sana on kuin kehykset ilman taulua. Se kuvaa vain itseään, ja kaikki mahdolliset ja mahdottomat maailmat piilevät sen sylissä, sisällä - kokijasta riippuen. Kokijoiden määrä rajoittuu niihin, jotka yleensä edes tajuavat sanan sanaksi.

Tajunta, toisen ihmisen täydellinen ymmärtäminen, edellyttää varmuutta siitä, että me molemmat olemme samassa todellisuudessa. Ne ovat hetkiä, jolloin "sanoja ei tarvita". Kommunikointi tapahtuu jollain muulla tasolla, sillä tasolla, jossa ihminen tiedostaa olevansa henki, jumala. Taivas on laskeutunut silloin maan päälle.