Vipusen vieraana 2008-2014

JOHDANTO

6.2.2014

Etymologiset harrastukseni lähtivät liikkeelle 90-luvun alkupuolella, kun keskusteluissa vaimoni kanssa huomasin mm. että vironkielen tara (aitaus) ja aed (puutarha; aidalla ympäröity) puutarha-alue) ovat merkityksiltään päinvastaisia suomenkieleen verrattuna. Kielisukulaisuus ei siis merkinnytkään sitä, että sanat ovat merkityksiensä yhtenevyyden lisäksi ulkonaisesti toistensa kaltaisia vaan merkitysten vastakkaisuus saattoi myös olla merkki lähisukulaisuudesta. Tästä alkoi poikia esiin mahdollisuus, että sanat eivät pääsääntöisesti pyri pysymään ulkoasultaan ja funktioltaan samankaltaisina perinteen säilyttäjinä, vaan että ne elävät ja muuttuvat erilaisista syistä historiansa aikana.

Myöhemmin tuosta sanueesta selvisi, että pohjana on muin.islannin aeð (maakapeikko, jota kuljetaan jalan
< muin.germ. aiđa-) ja joka aid-runkoisena tarkoittaa itämerensuomen kielissä sekä itse puutarhaa että myös sitä ympäröivää aitausta.

Tara taas pohjautuu liettuan daržas puutarha(-aita); kuun kehä'; latv. dārž id.; 'piha, aitaus'  Liivin tarā on sekä aidattu tarha tai myös itse aitaus. Vepsässä tarh tarkoittaa pikku maa-alueen lisäksi myös esim. marjapaikkaa.

[Myöh. lisäys: On vielä viron tahr ’karja-aed’, mutta myös tare ’maalaistalo; tupa, pirtti’ < kas. dar(r)e ~ ? sekä taru ’mehiläispönttö, -pesä’ < latv. drava, jotka puolestaan liittyvät selittävämmin 'tontti, palsta' sanueisiin. Talo ja sitä ympäröivä maa-ala ovat yksi kokonaisuus.

Tämä "vastakohtien samuus" johtaa puolestaan mietteisiin ajattelun ekonomisuudesta, jos vastakohdat muistuttavat myös kielellisesti toisiaan. Tässä ketjupäätelmien sarjassa yksi ajatus johta ajan kanssa toiseen jne. loputtomiin, ellei sovinnaisuus, ortodoksisuu, puhdasoppisuus teorioissa ja ajattelussa aseta rajoiteaitauksia tielle. Lopulta ne johtivat ajattelun skitsofreniaan! On yhtä oikein ja todenmukaista katsoa ympäristöään ja nähdä se SEKÄ sisältä ETTÄ ulkoa päin. Tästa kaikesta syntyy lopulta myös oma musiikkifilosofiani, joka luopuu länsimaisesta objektiivisen yhden ainoan todellisuuden haaveihanteesta!Sijalle astuu kahden samanaikaisen ja samanarvoisen todellisuuden MINIMI kaikessa, mihin sisältyy kommunikaatiota. Ja kaiken taustalla vaanii pelottavin hirviö: Koska länsimainen maailmankuva on äärimmäisellä huolella vuosituhansien aikana rakentunut looginen kokonaisuus, vaatii yhdenkin osasen kyseenalaistaminen KOKO järjestelmän purkamista!

Nämä tutkiskelut johtivat vähitellen siihen, että etymologisesti Jumala yhdistyy rakkauteen, sokeus valoon, seksuaalisuus henkiseen rakkauteen, pyhä profaaniin ja soittaminen soidinmenoihin, kunnes lopulta alkoi näyttää siltä, että kaikki sanat ovat johdettavissa soidinmenojen kahdesta osapuolesta sekä ympäröivistä kilpakosijoista, vaikka kielessämme ei olekaan der-die-das -sukuja lainkaan.

Nämä pohdiskelut alkoivat lisensiaatityöni yhteydessä, kun tajusin, ettei joiku-, leudd- ja šumer-noitarumpu -sanoille ole olemassa lainkaan kunnon etymologioita. Ne ovat syntyneet neitseellisesti tyhjästä puristisen kielitieteen mukaan. Siitä alkoi loppuelämäni kestänyt selvittelytyö, jonka alku oli vasta lisensiaatintyössäni nähtävillä, sillä vyyhti alkoi aueta vasta aivan 1990-luvun lopulla.

Pienen raapaisun siitä onnistuin saamaan mukaan Son vuäinn -kirjan (200) leudd-sanaa käsittelevään katkelmaan:

Kolttasaamelaisen musiikin tärkein laulua ja laulamista kuvaava sana on siis leu´dd (akkalansaamen leut ). Sen itäinen vastine on kildinin- ja turjansaamen luvvjt, joka inarinsaamessa on livđe. Skandinavisella blót-, muinais-norjalaisella hlaut 'uhriveri' ja ruotsin lott 'arpa, kohtalo' -sanoilla lienee yhteys pohjoissaamelaiseen luohti -termiin. Karjalainen itkuvirren laulantaa kuvaava perussana vie kuitenkin ajatukset toiseen ilmansuuntaan:

Karjalassa luettelijat ovat esittäneet itkuvirsiä (Suomenlahti).  Köynäsjärvellä: luvoitteli ’itki äänellä’, Säämäjärvellä: ”ollalline lugou, luvoittelou”, Inkerissä luvetella, luvetukset  'itkut’, Vatjankielessä: lud'imma 'luettelimme, lausuimme', lugõttu 'lueteltu, ilmoitettu' sekä Viron lugu 'luvvjt, (laulettu tarina)', jonka monikko on lood 'luvut, kappaleet'. Jos esitys on huono, on terminä lõuata 'kiljua, ulvoa'.  Komin livzyny (lövtny) on 'vaikeroida'  ja lid (~ udmurtin lyd) 'luku'. Marinkielessä lúdysh on 'laulun sanat', mordvassa lovnoms 'lukea (laulaen)'. Mansin ládin on 'sana', lattam 'sanoa' (= hantin lauda) ja  lovintam 'puhua'. Virolainen löytö aiheesta on lyydinkieltä merkitsevä kirjoitusmuoto "Liüdi kel".

Ugrilaiskytkentöjen lisäksi on naapurikielissä runsaasti muuta samankaltaista ikivanhaa sanastoa, jonka yhteyttä ei ole vielä osoitettu: koltan lää´dd ’suomenkieli’; norjan læte(t) ’ääni, huuto’; ruotsin ljud 'ääni' (saksan Laut), låt 'melodia, kansanlaulu; soitto' ja jopa venäjän slóvo 'puhe; sana'. Latvian lúgums on 'rukous' ja bl'aut 'huutaa', mutta vanhan englannin lēoð (lēoth song) käännetään kauniisti sanoilla 'laulu, runo', jonka taustalla on ainakin indogermaaninen juuri *lēu-d-  (*lēu-t-) 'laulu'. Olipa kysymyksessä sanojen sukulaisuus tai ei, niin musiikista puhuttaessa em. sanojen samankaltaisuutta ei voida ohittaa.

Lisäksi pieni vinkki kysymyksen loputtomuuteen vie meidät selvästi indogermaanisia mutta muitakin kieliä kohti:

Latina: laudāre ’praise’ ‹ E. laud ’ylistyslaulu, -virsi’;  laudable, laudatory
         ~ laus   (laudis) 'Lob' (ylistys); laudo 'loben';

         air. luad 'Gespräch, Rede'; lōid 'Lied'; got. liuthōn 'singen';
         ags. lēodian, ahd. liudōn 'singen'; ahd. liod 'Lied'

Kreikka: leo, lego 'sanoa, kertoa'; logos 'sana'; logas 'jaarittelija'; kiett. lgatj 'lügen']

Arabia: luga-t ; Persia: logat 'sana; puhekieli' ~ Skr: lehka 'zählen, rechnen'

Lienee ymmärrettävää, että jätin näiden pohdintojen julkaisemisen myöhempään ajankohtaan, koska musiikki itse on puutarhanhoidon rinnalla eräs rajoittamattomia elämänmuotoja.