1985 KANSAT SOITTAVAT I

KANSAT SOITTAVAT

 

Kansat soittavat 85-johdannosta poisjätettyjä pätkiä:

(s.7         ...bakteerilauman tartuntaa vastaan...)
Aristoteelinen logiikka kytki yksijumalaisuuden kahleilla valtaistuimeensa, eikä "Vapahtaja" ensi yrityksellään vielä onnistunut pelastamaan Isäänsä: "sana" suhteellisuudesta ei mennyt perille. Kolminaisuus jäi pyhäksi, koska ihminen alisti sen tarkkailtavakseen jättäytyen itse tuon todellisuuden ulkopuolelle Jumalan asemaan - sen sijaan että olisi myöntänyt olevansa osallisena prosessissa - ITSE.

(Näkyykö merkkejä umpikujasta pääsemiseksi?...)
- Leikitäänpä informaatioteorian käsitteiden pohjalta: Maailman ja taivasten valtakunnan välinen juopa ei ole kausaliteettiin perustuva vaan LOOGINEN (siis ei loppujen lopuksi "todellinen"), koska maailma määritteli, pelasi itsensä ulos kolmiyhteydestä asettumalla neutraaliksi objektiiviseksi tutkijaksi Isä - Poika - Pyhä Henki -triangelin ulkopuolelle - sen sijaan että olisi määritellyt kysymyksessä olevan uudenlaisen kolmiyhteyden: Isä-sana, Sana-poika ja Poika-maailma, johon viimeksi mainittuun systeemiin älynsä ja muistinsa lokeroita kaiveleva tutkija itsekin kuuluu; siis output - viesti - input/muisti. En käytä vielä input-muisti/arviointi - output -painotusta, koska me - aitohämäläisittäin tai pohjalaisella jäyhyydellä - jo pian kolmattatuhatta vuotta pohdiskelemme edelleen sitä, oliko Jeesuksen ristiinnaulitseminen "paha" vai "hyvä" teko ja oliko teko "vapaan" tahdon ilmaus... OBJEKTIIVISESTI! (s. 7 ...Uudet teoriat... jne.)

 

9.6.83 Vastin: Ilja Saastamoinen: Kaupallinen taide tekee virkamiehiä
…- Eurooppalainen klassinen musiikki ja afromusiikki käsittävät vain kymmenkunta prosenttia maailman musiikista. Loput 90 prosenttia on suhteellisen tuntematonta ja sitä on syytä tuoda esiin. Ei voi sanoa, että jokin musiikki olisi absoluuttisesti muuta parempaa, siksi haluan tuoda julkisuuteen sellaistakin musiikkia, jota suuret levy-firmat eivät juuri tuota, Ilja selvittää.

Samalla tässä tutustuu itse muihinkin kulttuuripiireihin kuin omaansa ja oppii arvostamaan niitä. Muiden kulttuurien tuntemus auttaa arvostamaan omankin kulttuurin merkitystä paremmin. hän arvioi....

 

Tammikuu 1984 Haastattelu: Julius Heikkilä Kuva: Lauri Karvonen Muusikko-lehti:
"Ilpo Saastamoinen, säveltäjä, soittaja ja musiikkifilosofi"

… Pekka Nylundin ja Tom Nekljudowin kanssa on suunnitteilla koulukonsertti-kiertue helmi-maaliskuussa, joka päättyy Keiteleellä pidettävään kansanmusiikki-seminaariin 10.-11. 3. Suomen Kansanmusiikkiliiton ja paikallisen kansalaisopiston tuella. Käymme siinä läpi muutamia kansanmusiikki-kulttuureita sellaisista näkökulmista, joita voidaan soveltaa musiikinopetuksessa sekä yhtyetyöskentelyssä. Tarkoitukseni on myös samassa yhteydessä paneutua informaatio-teoriaa soveltaen kaiken yksinkertaisen musiikin pettävään ulkokuoreen. Loppukevääksi olen luvannut Tammelle eri soittimille soveltuvan oppikirjan ko. seminaarin aihepiiristä - saamelaisjoiun tahtilajeista intialaisten ragojen kautta gruusialaiseen kuorosoinnutukseen.…

 

> 26.1.84 la  Iisalmen Sanomat - Rauni Paananen:"Unohtuneet musiikkikulttuurit esille"
... Saastamoisella on työn alla myös kansanmusiikkia käsittelevän oppikirjan kirjoittaminen. Oppikirjan kustantajana on Tammi.         Kansanmusiikkikulttuureja esittelevästä kirjasta on tarkoitus tehdä musiikin harrastajaa kiinnostava. Ja kaiken aikaa muhii hieman isompi työ odottamassa tarvitsemaansa aikaa.

 

9.2.84to         Pielavesi, Kirjasto klo 19 (Ulla Eskelinen)
                  - Esitelmä kansanmusiikista eri kulttuureissa (nauhoitusten avulla)

> 14.2.1984 "Kansat soittavat -tiivistelmä"

16.2. 1984 Torstaina - PIELAVESI-KEITELE:  Kansanmusiikki on aikaansa edellä
(Kuvateksti: Ilpo Saastamoinen esittelemässä tilaisuuden osanottajille eri kulttuurien kansanmusiikista tekemiään nuotinnoksia. Tästä aiheesta Saastamoiselta on myös tulossa kirja. )

Musiikin arvostus on ongelma, johon ei ole olemassa mitään yksiselitteistä ratkaisua. Miten ns. hyvä musiikki voidaan erottaa huonosta, siitä ei ole olemassa yleispätevää määritelmää. Esteetikot ovat kyllä sitä mieltä, että hyvä erottuu helposti huonosta, mutta loppujen lopuksi ratkaisevinta musiikinkin kokemisessa hyväksi tai huonoksi on vastaanottajan elämyskentän taso, totesi muusikko Ilpo Saastamoinen puhuessaan eri kulttuurien kansanmusiikista Pielaveden kirjastoviikolla viime torstaina.

- Jokainen taidekokemus on yksittäistapaus ja se mitä yksittäinen kuulija esityksestä saa irti, riippuu ennen kaikkea vastaanottajan kokemuskentästä. Esimerkiksi musiikkikriitikolla on musiikin kokemuskenttä tavattoman laaja, joten häneen tehoaa parhaiten suurimittainen orkesterimusiikki, jossa ei niinkään leikitellä yksityiskohdilla kuin kokonaisuudella. Tavallisen musiikinharrastajan kokemus-kenttä on huomattavasti kapeampi, joten hän nauttii parhaiten informaatioarvoltaan yksinkertaisemmasta musiikista, totesi Ilpo Saastamoinen.

Saastamoisen mukaan kokemuskenttiä ei voida verrata toisiinsa, koska ensinnäkään absoluuttisesti monimutkaista tai yksinkertaista musiikkia ei ole olemassakaan, vaan kaikki kokeminen riippuu vastaanottajan elämyskentän suuruudesta.

Saastamoinen totesi kansanmusiikkia yleisesti pidettävän yksinkertaisena musiikkina, mutta tutkimuksen valossa tämä ei pidä paikkaansa. Jonkin kulttuurin kansanmusiikista voi löytää vain yhden äänen, mutta esimerkiksi rytmivaihteluilla saadaan todella monimutkaisia kuvioita aikaan.

Ilpo Saastamoisen mukaan kansanmusiikki sisältää äärettömän monia arvoja, joista monet tunnetut säveltäjät ovat ammentaneet erilaisia aiheita teoksiinsa. Tutkimuksen valossa on todettu, mitä vanhempaa musiikkia, sen modernimpaa se on. Vanhimmat musiikkikulttuurit ovat sisältäneet paljon sellaisia aineksia, joihin nykyisin ollaan pyrkimässä.

Ilpo Saastamoinen piti valitettavana sitä, että kenenkään intresseissä ei ole tuoda kansanmusiikkia esille, koska sillä ei kukaan rikastu, mutta hänen, ennustuksensa mukaan kansanmusiikin arvostus tulevaisuudessa tulee jatkuvasti kasvamaan.

Ilpo Saastamoinen kertoi musiikkinäyttein eri kulttuurien, pääasiassa idän kansojen, kansanmusiikista. Ensimmäisessä näytteessä kuultiin turkkilaista musiikkia, josta yksinkertaisuudestaan huolimatta löytää monia erilaisia musiikin elementtejä. Oleellista turkkilaiselle musiikille on mm. äänenvärivaihtelut. Syyrialaisessa huhmaresoitossa saatiin ihmeitä aikaan pelkästään kahdella äänellä varioiden. Itelmenien laulu, joka muistuttaa hyvin paljon saamelaisten joikua, edustaa rytmiikaltaan ehkä monimutkaisinta laulutapaa Euroopassa. Laulutapaa on erittäin vaikea kopioida.

Makedonialaiselle kansanmusiikille on ominaista symmetriset tahtilajivaihtelut. Sen soinnutkaan eivät ole alkeellisia, kuten yleisesti luullaan. Laulumusiikkinäytteenä kuultiin gruusialaisen kuoron laulua, joka on soinnillisesti [soinnullisesti?] erittäin mielenkiintoista. Kansanmusiikin melodisuudesta kuultiin esimerkkinä intialaista laulua. Idän kansanmusiikkikulttuurien näytteinä saatiin tilaisuudessa kuulla vielä balilaista teatterimusiikkia sekä korealaista teatterilaulua.

 

"UNOHTUNEET MUSIIKKIKULTTUURIT"
Suomen Kansanmusiikkiliitto ja Pielaveden-Keiteleen kansalaisopisto järjestävät Keiteleellä 10.-11.3.1984 ILPO SAASTAMOISEN johtaman kansanmusiikki-seminaarin.

 

Folk & Country 3/84, ss.19-21
- Pekka Toivanen: Kadonneen kansanmusiikin metsästäjät

...ILJAN MUSIIKKIFILOSOFIA
Toisena asiakokonaisuutena käsitteli Ilja Saastamoinen musiikin estetiikkaa kansan-musiikin ja kansan-muusikon näkökulmasta esitellen itse kehittämänsä musiikki-filosofisen estetiikkakäsityksensä. Sitä hän on kehitellyt ja kypsytellyt vuosikausia maaseudun rauhassa ja sen hän nyt seminaarin yhteydessä ensi kerran toi julkisesti esiin.

Iljan estetiikka on hyvin monitahoinen kokonaisuus, ja sen esitteleminen tämän lehden puitteissa vaatisi vähintäänkin oman teemanumeronsa ja mieluiten tietenkin tekijän itsensä siitä kertomaan. Koetan tässä yhteydessä kuitenkin esittää muutamia olennaisia kohtia mainitusta musiikkifilosofiasta.

Iljan filosofian lähtökohtana on musiikin ja kuulijan välinen suhde, missä ei ole olemassa mitään etukäteen määrättyjä absoluuttisia arvoja. Ei voida siis sanoa, mikä on hyvää ja/tai huonoa musiikkia, koska silloin olisi olemassa myös hyviä ja/tai huonoja kuuntelijoita.

Musiikki sisältää informaatiota, joten sen esittäjällä ja kuulijalla tulee olla sama tietomäärä, jotta sataprosenttinen esittäjä-kuulija suhde toteutuu. Uusi informaatio on ennakoimatonta tietoa, joten sen vastaanottokyky on verrannollinen pään sisältämään tietomäärään.

Musiikki on siis aina kahden kauppa, ja koska me ihmiset koemme maailman eri tavalla, ei mitään objektiivisesti parasta voi olla olemassa. Ehdottomuudet ovat henkilökohtaisia, vertailuja voi suorittaa vain omaan itseensä. Siitä seuraa, että arvojen suhteellisuus on absoluuttista.

Näin ollen musiikin arvon mitta ei ole musiikissa eikä kuulijassa, vaan näiden välisessä suhteessa. Kysymys on lukosta ja avaimesta: kuulija voi olla lukossa tai kuulijalla voi olla avain. Musiikki on vastakappale. Ei ole mielekästä pohtia, onko jompi kumpi hyvä, koska pääasia on, aukeaako lukko annetulla avaimella vai ei.

Vain oikean tietomäärän sisältämä avain avaa lukon. Kunkin ihmisen oma musiikillinen kokemusvarasto on vain hänen, ja samalla ainoa mahdollinen. Sitä ei voi lainata toiselle, eikä ao. henkilö voi myöskään lainata toisen henkilön musiikillisen varaston tietomäärää tehdäkseen ehdottomia vertailuja.

Voidaan siis sanoa musiikillisten kokemuskenttien olevan yhtä suuret, yhtä arvokkaat. Kysymys onkin vain siitä, mitä kukin tekee omalle kokemusvarastolleen, laajentaako hän sitä vaiko ei.

Jo yksi sävel sisältää hurjasti informaatiota (sävelkorkeus, kesto, soittotapa, sointiväri, dynamiikka, soitinnus, jne.). Ensimmäisen musiikillisen hahmon voi kokea jo kahdesta eri sävelestä, jotka molemmat koetaan eri tavalla. Miten paljon informaatiota onkaan sitten oheisessa pikku esimerkissä (Savolainen huhmare)?

Musiikillisten hahmojen monikerroksisuus ei ole arvon mitta. Tajuntaan mahtuu vain hahmon ja ei-hahmon välinen vaihtelu. Jo kahden äänen epäsäännöllinen vaihtelu voi ylittää inhimillisen käsityskyvyn informaatioarvoltaan.

Suhteellista on näin ollen myös 90-miehisen sinfoniabändin paremmuus säkkipilli-musiikkiin nähden. Mitä  klassisen musiikin viulisti saa irti intialaisesta asteikosta? Entä pianisti balkanilaisesta rytmiikasta tai laulaja gruusialaisesta kuorolaulusta? Mitä näin ollen on alkukantainen, 'yksinkertainen' musiikki? Yksinkertaisuus on merkityksetöntä, musiikkihan on aina suhteessa kuulijaansa.

Ilja kertoi myös monista muista mielenkiintoisista näkökohdista musiikkiin ja sen kokemiseen. Mutta ikävä kyllä tämänkin jutun sivumäärät ovat sen verran rajatut, että tämän mielenkiintoisen musiikkifilosofian esittely täytyy lopettaa tähän.

.....

KANSANMUSIIKKI JA NYKYMUSIIKKI
Kansanmusiikki ja nykymusiikki eivät ole monessa mielessä kovinkaan kaukana toisistaan, kuten seminaarin toisen päivän ensimmäisessä aihekokonaisuudessa todettiin.

Luennon ja kuunteluesimerkkien avulla Ilja valotti useita varsin selviä ja suoria yhteyksiä kansanmusiikin ja 1900-luvun musiikin välillä. Useimmilta näet unohtuu se seikka, että kansanmusiikissa on käytetty nykymusiikin keinoja jo tuhansia vuosia. Jos ajattelemme vaikkapa itelmeninaisen esittämää sairasvuode-laulua, jossa käytetään ns. puhelaulua, ihmisäänen eri ilmaisukeinoja (äänteitä, huudahduksia, resitointia, ym.), vapaarytmistä laulua, improvisointia melodian-muodostuksessa ja niin poispäin, eivätkö samat asiat ote tuttuja esim. John Cagen ja kumppanien musiikissa??

Tiibetiläisen rituaalimusiikin kuunteleminen tuo mieleen Pierre Schaefferin ja muiden konkreettisen musiikin säveltäjien äänikollaasit. Balilainen gamelan-musiikki teki valtavan vaikutuksen jo Debussyyn, gruusialaiset keksivät polytonaalisuuden 1000 vuotta ennen Stravinskia ja Shostakovitshia. Bartok ja Kodaly keräsivät unkarilaista, romanialaista ja bulgarialaista kansanmusiikkia hyödyntäen niiden sävelmiä omissa teoksissaan.

Monet nykysäveltäjät käyttävät kansanmusiikin soittimia tärkeissä tehtävissä luomaan sointiväriä ja melodiaa sävellyksissään. Mainittakoon heistä vain Stockhausen, Terry Riley, Philip Glass, Hans-Werner Henze, Steve Reich, Neuvostoliiton nykysäveltäjät ja monet muut eri puolilla maailmaa. Entäpä sitten jazzmuusikot ja - säveltäjät? Don Cherry, John McLaughlin, Edward Vesala, siinä kolme esimerkkiä.

Tästä kaikesta huolimatta joittenkin 'arvovaltaisten tahojen' mielestä kansanmusiikki kansanmusiikkina ei sisällä mitään esteettisiä arvoja, on primitiivistä ja kehittymätöntä, vailla mitään todellista sisältöä, jne. jne. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.

Viitaten aiempana esiteltyyn Iljan musiikkiestetiikan käsitykseen kehoitankin itse kutakin mainitun tahon edustajaa vakavasti harkitsemaan, haluaako hän laajentaa musiikillista kokemusvarastonsa aluetta, vai ei.

 

11.3.84 Keskisuomalainen - T-H-V (= Timo-Heikki Varis):
Keiteleen seminaari: Paras musiikki - mitä se on?
Keiteleellä käynnistyi eilen kaksipäiväinen seminaari, joka kantaa työnimeä "Unohtuneet kansanmusiikkikulttuurit".

Muusikko Ilpo Saastamoisen johtaman seminaarin erääksi erityisteemaksi nousi lauantaina pohdiskelu kansanmusiikin esteettisistä arvoista länsimaisten  taide-teorioiden tukahduttavassa puristuksessa.

"Käsite hyvä ja huono musiikki saa lähtökohtansa terminologiasta, joka sisältää joko hyvää tai huonoa kuvaavia sanoja joko suorasti tai epäsuorasti ilmaistuna. Hyvän ja huonon määritysyrityksillä vaikutetaan yhteiskunnassa mm. kulttuuripoliittisiin päätöksiin", Ilpo Saastamoinen Keiteleellä mainitsi.

Saastamoisen mielestä parhaan etsiminen on suuri harharetki. "Sillä musiikin kokeminen on henkilökohtainen tapahtuma. Kukaan toinen ei koe musiikkia samoin kuin sinä itse. Eihän ole olemassa maailman parasta naista, joka kelpaisi jokaiselle miehelle. Ei siis ole olemassa parasta musiikkiakaan."

Mikä on sitten musiikin kuuntelemisen motivaatio, ellei se ole hyvän tai huonon määrittely? "Kuuntelemme musiikkia saadaksemme kuulla jotain sellaista mitä emme ole aikaisemmin kuulleet. Musiikin kuuntelemisen motivaatio on siinä, että musiikki antaa potentiaalia tulla toimeen yhä monimutkaisemman todellisuuden kanssa." Näin muusikko-säveltäjä ja musiikinopettaja Ilpo Saastamoinen Keiteleen kansanmusiikkiseminaarissa eilen.

 

11.3.84         Iisalmen Sanomat - Pertti Malinen: "Outoja säveliä Keiteleellä"
...Ilpo Saastamoinen johdatteli luennossaan seminaarilaiset musiikin estetiikan hämmentäviin sokkeloihin, joissa todettiin jo kivien ja pölyhiukkastenkin muodostavan oman kuulijakuntansa musiikille. Musiikki on joka tapauksessa viestintää joltakin jollekin. (Lehtikuvissa mm. Timo Leisiö, Pekka Toivanen, Jouni Koskimäki, Johannes Heikkilä, Rauno Nieminen, Pertti Rasinkangas)

 

15.3.84         Savon Sanomat - Sakari Seppälä:  [Hyvä referaatti esitelmistäni!]
"Seminaari Keiteleellä: Musiikin arvomaailma uusiksi."
Suomen Kansanmusiikkiliitto ja Pielaveden-Keiteleen Kansalaisopisto järjestivät "Unohdettujen musiikkikulttuurien" seminaarin Keiteleellä. Nimi oli lähinnä työnimi ja päivien keskeiseksi teemaksi kohosi eräänlainen musiikin kokonaiskentän ja arvo-maailman uudelleenarviointi.
Seminaarin johtaja Ilpo Saastamoinen on jo pitkään kehitellyt informaatioteorian perusteisiin pohjautuvaa näkemystä kansanmusiikin estetiikasta, joka oli hänen pääluentonsa aihe. Vaikka oli puhe kansanmusiikin estetiikasta, laajenee Saastamoisen ajattelu lähelle yleispäteviä musiikillisten maailmankatsomusten ongelmia.

Saastamoisen yhtenä lähtökohtana on arvojen ja inhimillisten kokemusten yhteismitallisuus ja toisaalta ulkoapäin annettujen arvostusten kyseenalaisuus.

Kansanmusiikin soittaja kokee hänen mukaansa usein huonommuutta hyvän ja huonon yleisessä kategorioinnissa, koska länsimaisten taideteorioiden opetus asettaa heidät eri asemaan vertailussa valtakulttuurin ja osakulttuurien välillä.

Samoin määrittyy yleisön huonous tai hyvyys. Koska meidän kielemme on sidoksissa länsimaiseen ajatteluun, se vaikuttaa arviointeihimme. Päästäksemme eroon vanhoista kaavoista olisi löydettävä uusi kieli.

Yhteinen kieli
Jos musiikkia ajatellaan kielenä, on siinä kielen yleisten ominaisuuksien mukaan vastaanottajalla oltava sama sanasto kuin kielen tuottajalla. Muutoin kuuntelu- ja ymmärtämistapahtuma ei toteudu. Musiikin kuuntelu ei ole - niin kuin usein luullaan - passiivinen tila, vaan kuulija reagoi aktiivisesti hahmottamalla kuulemaansa. Hahmotus (tajuaminen) ei kuitenkaan toimi niinkään korkeiden musiikillisten arvojen mukaan, vaan kuulijan aikaisempien musiikillisten kokemusten perusteella.

Ellei tätä hahmotusta tapahdu, ei myöskään informaatio ole kulkeutunut tekijältä kuulijalle Ei silloinkaan, kun on kyseessä yleisesti hyväksytty, korkealle arvioitu musiikillinen taideteos. Tällöin kyseisellä teoksella ei ole kyseisen kuulijan kohdalla informaatioarvoa, eikä näin mitään arvoa. Sama kuulija saattaa sen sijaan toisessa tapauksessa kokea vahvasti sen, jonka informaatio osuu hänen aikaisempaan kokemuskenttäänsä.

Ja kukaan ei voi sanoa, että tämä kokemus olisi arvottomampi kuin joku toinen. Eikä myöskään sitä, että tämä olisi arvokkaampi. Yksilö kokee omien edellytystensä puitteissa jotain, ja vain yksilönä.

Saastamoinen käyttää vertauksena avain/lukko -ajatusta. Kun avaimella ja lukolla on sama informaatio, ne toimivat yhdessä. Jos lukko ei aukea avaimella, se ei ole kummankaan "syy". Avain ei ole "väärä" tai "huono". Niillä vain ei ole yhteistä kieltä. Vain oikealla tiedolla varustettu lukko aukeaa vastaavalla tiedolla varustetulla avaimella. Saastamoisen mukaan periaate toimii samoin inhimillisessä käyttäytymisessä. Ja näin yleisesti käytetty hyvän ja huonon idea ei näin enää ole pätevä jaotteluperuste. On vain yksilö ja hänen ainutkertainen kokemuksensa Saastamoinen näkee asian jopa siten, että kaiken olevaisen kokemistapahtuma on yhtä arvokas, ei ainoastaan (omahyväisen) ihmisen. Hän pitää eläimen, kasvin jopa kiven informaationottokykyä yhtä arvokkaana kuin ihmisen.

Tästä Saastamoinen pääsee ideaansa kaiken musiikillisen kokemisen yhteismitallisuudesta ja tämän ajattelutavan toivottavasta vaikutuksesta yleisiin arvostuksiimme.

Ei paljon uutta auringon alla
Toisessa luennossaan Saastamoinen antoi esimerkkejä meillä tuntemattomista (unohdetuista) musiikintekotavoista, joilla on mielenkiintoinen yhteys aikamme nykymusiikin käyttämiin keinoihin. Saastamoinen osoittaa, että ei paljonkaan ole uutta auringon alla. Se, miten avantgardismi kehittää uusia keinovaroja, on itse asiassa ollut tuttua jo tuhansia vuosia länsimaisen kulttuuripiirin ulkopuolella. Korealainen teatterilaulaja käyttää "ultramoderneja" tehoja, Gruusialaisessa kuoro-laulussa tavataan clustertyyppistä ilmaisua (cluster on parin vuosikymmenen aikana länsimaisessa taidemusiikissa kehitetty sävelkimppuajattelu jossa yksittäisellä sävelellä ei ole perinteistä itsenäistä merkitystä)...
SAKARI SEPPÄLÄ

 

15.3.84 to         Pie-Kei - Nimetön (> Los Ustads):
"Keiteleen seminaari opetti ennalta-arvaamatonta musiikkia."
...Monelle osallistujalle koko seminaariaika oli yhtä hämmästystä, sillä eri maiden kansanmusiikki sisältää perin ennalta-arvaamattomia tekijöitä. Vaikkapa "väärin soittaminen" oikein tuottaa monelle tavanomaisiin asteikkoihin tottuneelle paljon päänvaivaa ja ymmärtämistä. Onneksi seminaarin opettajat yksinkertaistivat sanomansa kansantajuiseksi.

Parhaan etsimisen suuri harharetki
Seminaarin opettaja ja luennoitsija Ilpo Saastamoinen pohti avauspäivän esityksessään hyvän ja huonon musiikin olemusta ja olemassaoloa.

- Käsite hyvä ja huono musiikki saa lähtökohtansa terminologiasta, joka sisältää joko hyvää tai huonoa kuvaavia sanoja, joko suorasti tai epäsuorasti ilmaistuna. Hyvän ja huonon määritysyrityksillä vaikutetaan yhteiskunnassa muun muassa kulttuuripoliittisiin päätöksiin, Ilpo Saastamoinen sanoo.

- Mielestäni parhaan etsiminen on suuri harharetki, sillä musiikin kokeminen on henkilökohtainen tapahtuma. Kukaan          toinen ei koe musiikkia samoin kuin sinä itse. Eihän ole olemassa maailman parasta naista joka kelpaisi jokaiselle miehelle, ei siis ole olemassa parasta musiikkiakaan.

- Mikä on sitten musiikin kuuntelemisen motivaatio, ellei se ole hyvän tai huonon määrittely? Kuuntelemme musiikkia saadaksemme kuulla jotain sellaista mitä emme ole aikaisemmin kuulleet. Musiikin kuuntelemisen motivaatio on siinä, että musiikki antaa potentiaalia tulla toimeen yhä monimutkaisemman todellisuuden kanssa.

Näin siis muusikko, säveltäjä ja musiikin opettaja Ilpo Saastamoinen Keiteleen kansanmusiikkiseminaarissa...

 

20.3.84   Kuopio - Konservatorio (10-12)?          > Musiikin Suunta 4-5/84
             'Entroposofia - musiikin uusi estetiikka' -artikkelin esiaste

23.3.84         Iisalmen Sanomat - Pertti Malinen:  "Kokkelihumalasta Kulkurin valssiin".
Ollakseen uudistuvaa, omaehtoista, pitäisi musiikin olla vain harrastus. Vain tämä takaa sille riittävän ilmaisuvapauden. Maassamme ei ole montaa kymmentä ammattilaista, jotka uskaltaisivat tehdä sitä mitä haluavat, sillä sellaisesta rangaistaan taloudellisesti. Keskitetty kulttuuripolitiikka kiskoo parhaimmat niin korkealle, että äärimmäisessä periferiassa elävälle ei ole muuta mahdollisuutta kuin luopua koko leikistä, ruotii Saastamoinen tilannetta musiikin markkinoilla.

 

Musiikin suunta 4-5/84:
- "Entroposofia - musiikin uusi estetiikka" ss. 30-42,         
- "Suutarintytär poikimispuuhissa" (Muisteloita etnisistä vaikutteista) ss.43-49.

Heikki Laitinen: Vuosi 1984 (s.3) "...Perusteellisen mielen puhdistamisen voi aloittaa yhdessä  Ilpo Saastamoisen kanssa. Tätä numeroa selaillessa tulee myös ilmeiseksi, että muusikkous pystyy tutkimuksellisuutta paremmin vapauttamaan menneisyyden kahleista... tiedon kanssa työskentelevien on opittava antamaan tunteilleenkin valtaa."

 

23.7.84 ma         Etelä-Saimaa - Paula Autio-Vilenius:
"Kaustisen musiikkifestivaalien nykyilme: Ajatonta, kansainvälistä musiikkia"

...Entisten musiikkiperinteiden jäljillä
- Kansanmusiikin asema kansainvälisessä yhteistyössä on vahvistunut tiedon-välityksen kehittyessä, mutta vieläkään emme tunne edes kymmenettä osaa kaikesta maailman kansanmusiikista. Oma musiikkimme, jonka hallitsemme, muodostaa 90 prosenttia siitä, minkä tunnemme.

Näin pohdiskeli eräs Suomen johtavia etnisten musiikkiryhmien tuntijoita, aikanaan Kareliassa ja Piirpaukessa soittanut Ilpo Saastamoinen. Hän on tehnyt useita retkiä aluksi Neuvostoliittoon ja myöhemmin mm. Balkanille ja Kauko-Itään tarkoituksenaan tallentaa ja opetella vieraiden kulttuurien musiikkia.

Hänen tutkimuksensa tuloksena ilmestyy ensi vuonna oppikirja kansainvälisen kansan-musiikin alalta. - Teos lienee ensimmäinen laatuaan, Saastamoinen arvelee.

 

30.9.84         Pohjalainen - Jaana-Stiina Liuhala:
"Kemun musiikkikurssi Seinäjoella: Virikkeitä ja filosofiaa".
… Rutkasti virikkeitä antoi Ilja lupauksensa mukaisesti heti kurssin kättelyssä. Hän istutti osanottajat, toistakymmentä muusikonalkua hetkeksi paikoilleen ja antoi tulla lähes filosofisin sanakääntein juttua aiheesta hyvä ja huono musiikki.

Ilja ryöpytti yhteiskunnan tekemää keinotekoista rajanvetoa, jossa hyvää musiikkia on kaikki klassinen, ja huonoa kaikki muu. Yksiarvoisessa yhteiskunnassa kaikki-tietävät asiantuntijat tietävät kansalle neuvoa mikä on kuuntelemisen arvoista ja mikä roskaa.

- Moniarvoisessa yhteiskunnassa sen sijaan sä itse päätät, mikä on sun mielestäs hyvää musiikkia. Ja sekin, mikä on sun mielestäs roskaa, saattaa toisen mielestä olla sitä kaikkein parasta, opasti Ilja.

- Jos bändissä joku rupeaa neuvomaan että sä soitat ok ja sä taas oot ihan surkea, niin hakoteillä ollaan....

 

23.11.84         Valtion tiedonjulkistamisapurahahakemuksesta
                    (koskien Kansat soittavat -kirjaa > ks. 19.12.84):
- Olin luvannut kirjan Tammelle jo kevääksi 1984, mutta - talovelkoinemme - nelihenkisen perheen ainoana tulonhankkijana (syksystä -84 lähtien) olen todennut työn loppuunsaattamisen mahdottomaksi muiden töiden ohessa. Keväällä -85 päättyvä opettajantoimeni estää työskentelyn kevätkaudella täysin.

- Kirjan sisältö:
1) Johdatus kansanmusiikin esteettisiin arvoihin (n. 50 s.)
2) rytmit
3) skaalat/improvisointi
4) soinnut
5) kansanmusiikin sovittaminen.
Kohdat 2-5 ovat pääasiallisesti nuotinnettua harjoitus- ja esimerkkimateriaalia.
Kirjan sivumääräksi tulee n. 150 sivua.

- Olen luvannut Tammelle saavani kirjan kuntoon syksyllä 1985. Tämä edellyttää kuitenkin päätoimista paneutumista työhön, jossa ei ole esikuvia.

- Tähän mennessä olen hankkinut - kirjallisuuden isäksi - noin tuhannen LP:n ja kasetin kansanmusiikkikokoelman josta olen n. 15 vuoden aikana tehnyt parisataa nuotinnosta sekä kymmeniä sovituksia - erikoisalueina Suomi, saamelaiset  (n. 150 joikua), NL:n alkuperäiskansat, Balkanin alue, Kaukasia (2 matkaa), Intia, Turkki, arabimusiikki sekä jossain määrin latinal. Amerikka ja Afrikka.

Kansanmusiikin estetiikasta olen -84 aikana esitelmöinyt Keiteleellä, Sonkajärvellä, Kaustisilla, Orivedellä, Kuopion konservatoriossa sekä Amsterdamissa (tulossa Jyväskylän yliopisto sekä Musiikin Suunta- ja Synkooppi-lehtien artikkelit). Oman käytännön värinsä tuovat mukanaan kokemukseni/matkani eri yhteyksissä (Karelia, Dopplerin Ilmiö, Nils-Aslak Valkeapää, Kajaanin Big Band, Piirpauke, Los Ustads jne.

- Kirja tulee olemaan ensimmäinen eri kansanmusiikkikulttuureita esittelevä käytännön opas Suomessa. Erityisesti improvisoivan muusikon ja sovittajan näkökulmasta tehtynä se lienee ensimmäinen länsimaissa (koska kirjallisuus on etupäässä pelkästään musiikkitieteellistä).

 

1.12.84         Laihia (Jorma Aro); Kansallinen kulttuuri yhteisessä maailmassa;
                   Nuorisoseuraseminaari: IS: Kansanmusiikki kulttuurin ilmentäjänä.

> 2.12.84     Pohjalainen - ET:
(Kuvateksti: Kansanmusiikkia säveltävä ja esittävä muusikko Ilpo Saastamoinen piti kansankulttuuria käsittelevässä aatepoliittisessa seminaarissa värikkään puheen kansanmusiikin puolesta.)

"IS nuorisoseuralaisille: Hoida kansankulttuuria kuin elävää olentoa"
- Kansankulttuuriin on suhtauduttava kuin elävään olentoon, evästi muusikko Ilpo Saastamoinen nuorisoseuralaisia Laihialla. Saastamoinen osallistui lauantaina nuorisoseuraväen neljänteen aatepoliittiseen seminaariin, jonka aiheena oli Kansallinen kulttuuri yhteisessä maailmassa.

- Kansanmusiikki, kuten muukin kulttuuri on eräs erityinen viestinnän muoto. Kansanmusiikin väittäminen yksinkertaiseksi on sama kuin moittia tietokonetta siitä, että se käyttää vain kahta muuttujaa. Musiikissa nämä muuntelevat yksiköt ovat musiikillisia hahmoja, sanoi alustuksessaan Suomen kansanmusiikkisäveltäjä, muusikko Ilpo Saastamoinen.

Puhujan mukaan olemme kuvitelleet, että kansanmusiikki on maaperä, josta ammattitaiteilijat jalostavat taidetuotteet.

Tosiasiassa kansa hyödyntää ja tutkiskelee sitä omaehtoisilla jalostusmenetelmillä. Kansanmusiikkisovitukset ovat väistämättä alkuperäismateriaalin yksinkertaistettuja versioita, erityisesti silloin, kun perusteemat soitetaan nuoteista.

 

> 27.1.85         Iisalmen Sanomat - Rauni Paananen:
"Kansanmusiikilta haaste läntiselle nykymusiikille"
(Katkelma >  Isot henkilöhaastattelut 81-89) 

Heränneessä kiinnostuksessa Saastamoinen näkee moniarvoisuuden siemenen.
- Tapahtunut kehitys on tässä mielessä merkittävää ja se saattaa ratkaisevasti vaikuttaa koko maan musiikkikulttuurin suuntaan. Mitä laajempaa harrastus kansan-soittimilla on, sitä suuremmat mahdollisuudet on saada ammattilaisten kyseisille soittimille kirjoittamaa musiikkia. Samalla näkemys laajenee. Kulttuuriset juuremme ja henkinen taustamme ovat pitkälti sidoksissa itään kuten monien suku-kansojemmekin. Kiinnostuminen niistä poistaa sellaista ehkä turhaakin hegemoniaa, mitä meillä on ollut lännestä tuotuja instrumentteja kohtaan.

Ilpo Saastamoinen sanoo saman ilmiön olevan havaittavissa eri puolilla maailmaa. Hän oli syksyllä Amsterdamissa säveltäjäsymposiumissa, jossa oli säveltäjiä 14 maasta. Keskeisenä teemana oli kansanmusiikin haaste länsimaiselle nykymusiikille. Vuorotellen osanottajat kertoivat oman maansa kulttuuritaustasta käsin miten kansanmusiikkiaineistoa on hyödynnetty ja mitä siitä on opittu nykymusiikkia tehdessä.
- Näyttää siltä, että mailla, joissa on otettu vaikutteita kansanmusiikkikulttuureista, on todella kovaa sanottavaa tämän päivän länsimaisessa nykymusiikissa. Sillä, että pyritään löytämään identiteettiä katsomalla omaankin menneisyyteen eikä aina vain länsimaisen musiikin historiaan saattaa olla tulevaisuudessa hyvinkin monipuolisia seurauksia, Saastamoinen sanoo.

Uusi kirja syksyksi
Musiikin opettajille ja kevyen musiikin soittajille tarkoitettua eri kansanmusiikki-kulttuureja käsittelevää kirjaansa [> "Kansat soittavat"] Ilpo Saastamoinen kirjoittaa Keiteleellä opettajantyönsä ohessa. Kirjan valmistuminen on ratkaisevasti viivästynyt Saastamoisen jouduttua jatkuvan kuukausitulon varmistamiseksi lupautumaan opettajaksi Keiteleen yläasteelle...

... Kirjansa esipuheessa Saastamoinen selvittää omaa musiikkiestetiikkaansa, jonka lähtökohdat ovat kansanmusiikissa ja josta hän on viimeksi kuluneiden parin vuoden aikana kirjoittanut ja puhunut melko paljon. Kirjaansa varten hän sai Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalta 8 000 markan kohdeapurahan. Kustantaja on Tammi....

 

21.2.85 to Savon Sanomat (Irtoleike > Lehtiartikkelit 67-90):
Monto, Äkkijyrkkä, Saastamoinen - Kolme vuoden apurahaa Kuopion läänissä
...Ilpo Saastamoisella on myös työn alla muutamien kansojen kansanmusiikkia käsittelevä oppikirja...

 

22.4.85         Mikkeli: 'Maailman musiikkikulttuurit' (Musiikkikirjastopäivät) klo 10
> 23.4.85      Länsi-Savo: Usko Meriläinen Mikkelissä: Nykypäivän säveltäjä ahdistettu nurkkaan.

... Maailman ympäri Saastamoisen kanssa
Mikkelissä paneudutaan tällä viikolla perusteellisesti tämän hetken musiikkiin, sen arviointiin ja tutkimukseen. Kirjasto ja musiikki -seminaarin ensimmäisenä päivänä kuljetteli taiteilija ja säveltäjä Ilpo Saastamoinen yleisöään harvinaisin musiikki-näyttein maailman primitiivisten musiikkikulttuureiden läpi.

Onko kansamusiikki yksinkertaista? kysyi Saastamoinen ja vastasi esimerkillä: onko veikkaus yksinkertaista, vaikka siinä onkin vain kolme mahdollisuutta 1, X, 2.

Saastamoinen osoitti noin 20 vuoden aikana keräämästään maailman eri kansan-musiikkiaineistosta koostamallaan puolentoista tunnin ääninauhalla, että kansan-musiikki voi olla todella kiehtovaa, ei mikään länsimaisen klassisen musiikki-käsityksen vastakohta.

- Yksitoikkoinen sävelkulku, joka tuntuu ikävystyttävältä, johtuu vain siitä, että hahmotamme sen väärin, oikoi Ilpo Saastamoinen ennakkoluuloja.

Hänen mielestään länsimainen musiikki auttaa ihmistä pysymään tässä hetkessä, näkemään arkitodellisuuden, mutta primitiivinen musiikki on "oikotie sisäavaruuteen", mielikuvitusmaailmaan, jossa voi nähdä todellisen musiikin.

 

> 24.4.85 Savon Sanomat: "Musiikkikirjastoväki koulutuksessa":
Mikkelissä syventyy musiikkikirjastoväki viikon ajan maassamme tarjolla olevaan musiikkiaineistoon ja kohottaa nykypäivän musiikkielämän tuntemustaan. Maanantaina alkaneen Kirjasto ja musiikki -seminaarin ensimmäinen luennoitsija muusikko, säveltäjä Ilpo Saastamoinen perehdytti osanottajia maailman musiikki-kulttuureihin.

Kansanmusiikkia ei hänen mielestään arvosteta länsimaissa suhteessa niin sanottuun taidemusiikkiin. Kansanmusiikki luetaan primitiivikulttuuriksi. Primitiivisellä tarkoitetaan yksinkertaista vastakohtana taidemusiikin moni-ilmeisyydelle.

Jos ajatellaan sanoman informaatioarvoa, joka määritellään sen ennakoitavuuden avulla. Jos pystyy ennakoimaan kaiken, on informaatio-arvo nolla. Jos taas viesti on käsittämätön, palautuu informaatioarvo myös nollaksi.

- Primitiivistä musiikkia pidetään turhaan yksinkertaisena. Esimerkiksi veikkauksessa on vain kolme tekijää, yksi, kaksi ja risti. Kuitenkaan ihmiset eivät pysty arvaamaan riviä oikein. Samoin musiikissa kolme tekijää voidaan panna sellaiseen järjestykseen ettei sitä osata ennakoida.

- Jotta musiikki olisi ymmärrettävää, muusikot armahtavat kuulijaa ja soittavat sellaista jota voi ennakoida. Tutun ja odottamattoman vuorottelu pitää kuulijan mielenkiinnon yllä. Ilpo Saastamoisen mukaan kahden sävelen ja kahden rytmi-yksikön avulla voi tehdä yhtä monimutkaista musiikkia kuin sinfoniat. Hän esitti sanojensa tueksi monta esimerkkiä.

- Kansanmusiikissa on ollut tuhansia vuosia samoja elementtejä, joita nyt tuodaan esiin uusina ja nykyaikaisina. Nykysäveltäjät hyödyntävät kansanmusiikkia. Kansat ovat tehneet musiikkia mikä säilyy, mikä ei häivy muoti-ilmiön mukana.

Ilpo Saastamoinen sanoi musiikilla olevan kaksi erilaista suuntaa. Hypnoottisesti toistuva sävelkulku, kuten rockissa tai shamaanien lauluissa, antaa vähän informaatiota, mutta houkuttelee kuulijan omaan aktiivisuuden liikkeelle, sisäiseen todellisuuteen, hypnoosiin, ekstaasiin.

Nykypäivän klassiseen musiikkiin seminaarilaisia perehdytti säveltäjä Usko Meriläinen. Jazz- ja populaarimusiikista puhuu tiistaina rehtori Klaus Järvinen ja kansanmusiikista professori Timo Leisiö.

 

> 4.7.85 to Warkauden lehti - Virpi Sutinen: "Ilpo Saastamoinen sanoittaja-seminaarissa:
Yksinkertaisista tavuista voi rakentaa monimutkaisia kokonaisuuksia."

…Nyt tulossa on kolmas teos. Se ilmestyy syksyllä ja on suunnattu muusikoille ja musiikinopettajille. Teos on uraa uurtava ajallaan. Kirjan nimi on Kansat soittavat. Hyvin tavanomainen nimi, mutta sisältö sitäkin epätavallisempi, Saastamoinen paljasti.

14.8.1985         Kansat soittavat - esipuhe on jätetty Tammeen ja Tawaststjernalle.

Loka-marraskuun vaihde Järvenpää; ESEK:in vähemmistökansallisuuksien musiikin seminaari

> Päiväämätön Lehtijuttu: Raha maailmaa pyörittää
… Heikki Laitinen varoitti keinotekoisista raja-aidoista, joita ihmiset luovat puheissaan, kun puhuvat kansanmusiikista. Esimerkiksi Ailun ja Paroni Paakkunaisen yhteistyö, joiun ja jazzin fuusio on saanut arvostelijoita ja epäilijöitä.
…Ilpo Saastamoinen totesi, että musiikinopettajien jatkokoulutuksessa tulisi ottaa paremmin huomioon kaikenlainen kansanmusiikki. Hänen mukaansa nykyisellä koulutuksella musiikinopettajat eivät pysty sitä opettamaan tai siitä kertomaan.

 

Kansat soittavat - Alkumusiikin lähteillä (Tammi 1985, 150s., 143 nuotinnosta):

8.11.85 pe         Muusikko Ilpo Saastamoisen kirja Kansat soittavat on ilmestynyt. Meillä on ilo kutsua Teidät kirjan tiedotustilaisuuteen ja samalla kuuntelemaan alkumusiikkia, jota esittää Ilpo Saastamoinen Pohjantahti-yhtyeineen Vanhalla Ylioppilastalolla, Tiedekuntasalissa, perjantaina. 8.11.85 klo 13.00. (Mannerheimintie 3)
Musiikkiterveisin
KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ TAMMI

8.11.85         Helsinki, Ylioppilastalo, tiedekuntasali
                 - Kansat soittavat -kirjan info & Pohjantahti-esiintyminen

9.11.85 la         Iisalmen Sanomat - UTN: Ilpo Saastamoisen "Kansat soittavat"
Ilpo Saastamoisen perjantaina Helsingissä esitelty teos (Tammi) "Kansat soittavat" on tekijänsä mukaan ensimmäinen katsaus ns. primitiiviseen musiikkiin soittajan ja musiikinopettajan näkökulmasta.

Kirjan tekstiosa käsittelee kysymystä "yksinkertaisen" ja "monimutkaisen" musiikin välisestä suhteesta.

- Helsinkiin muutettuani huomasin (1966) hypänneeni ojasta allikkoon. Erilaiset esteettiset teoriat yrittivät yksiäänisesti todistaa samaa kuin käytännön ammattilais-taide - sitä miten hyvä ja huono määritellään objektiivisesti.

- Tämän filosofisena taustana oli tietenkin valtaa pitävä aristoteelinen logiikka yksi-silmäisine kuvineen objektiivisesta todellisuudesta.

Kieltäessään yksisilmäisten ja Kentaurien olemassaolon tällainen tiede käytännössä ummistaa tekopyhästi silmänsä sille tosiasialle, että merkityksellinen todellisuus muodostuu pikemminkin uskontojen, satujen, valheiden, todeksi luullun, epäuskon ja leikin subjektiivisista vaikutuksista inhimilliseen toimintaan.

Antaessaan evässiemenet absoluuttisille arvoille, objektiiviselle todellisuudelle ja yleispätevälle moraalille vanha logiikka iskee linssiin niitä, jotka uskovat sen aukottomuuteen.

- Uudet teoriat vapauttavat meidät absoluuttisista arvoista ja objektiivisesta todellisuudesta antaessaan tilalle kahden tai useamman tasa-arvoisen todellisuuden välisen kommunikoinnin. Olemme saaneet monokkelin sijasta tarkkailu-välineeksemme stereologiikan. Sen mukaan lause "tämä on hyvää musiikkia" tarkoittaa suunnilleen samaa kuin "pois pylly tyynyltä".

Musiikkiesitys
Kustantaja Tammen edustajan selostuksen jälkeen esiintyi Ilpo Saastamoisen tuorein yhtye "Pohjantahti". Shamaanirummun äänekkääseen paukkeeseen yhtyi desipelit mahdollistavan vahvistintekniikan avulla kaksi kitaraa ja kosketinsoitin. Niillä yhtye sai aikaan vaikuttavan tunnelman vanhan ylioppilastalon yhtyeen nurkkahuoneeseen. Trio esiintyi shamaanien tavoin, yksinkertaisen ja monimutkaisen musiikin väli-mailla puurtaen.

Saastamoisen teoksen runsas toinen puoli on omistettu muun muassa suomalais-ugrilaisten kansojen, intiaanien ja eskimoiden, turkkilaisten, balkanilaisten, intialaisten ja neuvostoliittolaisten alkuperäiskansojen kansanmusiikkikulttuurille. (UTN =? Unto Torniainen?)

 

12.11.85 ti   Savon Sanomat: Ilpo Saastamoisen kantaaottava musiikkioppikirja;
Kansat soittavat mitä haluavat - hienostelijat mitä osaavat  -  Helsinki (SS)
Muusikko, musiikinopettaja ja musiikkipoliitikko Ilpo Saastamoinen on koonnut kansojen musiikit yksiin kansiin. Asteikko on tosi laaja: intiaanien ja eskimoiden sävelmistä Turkin kautta Lapin joikuihin.

Keiteleellä asuva Ilpo Saastamoinen tuli Helsinkiin ja pani Vanhan ylioppilastalon vuosisataiset kiviseinät tutisemaan shamaanien musiikin tahdissa.

Ilpo ja hänen Pohjantahti-yhtyeensä saattoivat uuden kirjan julkisuuteen soittaen ja laulaen mm. vanhan vepsäläisen kansanlaulun omaan alkuvoimaiseen tyyliinsä. Ilpo itse oli sonnustautunut shamaaniasuun ja poronsarviin ja revitti kitarastaan kaikuja vuosikymmenien ja -satojen takaa.

Vepsäläinen laulu on yksi niistä 143:sta sävelmästä, jotka tekijä on nuotintanut kirjaansa Kansat soittavat. Kustantaja on Tammi.

Kustantaja suosittaa kirjaa apuneuvoksi musiikinopetustyöhön. Sävelmät tarjotaankin kirjan käyttäjille ilman sarvia ja hampaita, vailla monimutkaisia sovituksia, niin että ne soveltuvat sellaisinaan esimerkiksi koulujen ja musiikkioppilaitosten jokapäiväiseen käyttöön.

Toinen tapa hyödyntää tätä aineistoa on se, jota esimerkiksi Pohjantahti-kokoonpano suosii. Yhtye on ottanut vanhat sävelmät jazzahtavan ja improvisoivan musiikin lähtökohdaksi, eräänlaiseksi raakamateriaaliksi joka avaa mahdollisuuksia monenlaiselle työstämiselle.

Kirjalla on kuitenkin myös kolmas päämäärä. Se toimii Ilpo Saastamoisen henkilö-kohtaisena puheenvuorona musiikin estetiikan alalla.

Puheenvuoro on selvästi kantaaottava, poleeminen. Kirjoittaja hyökkää ennen muuta sellaisia hienostelevia esteetikkoja vastaan, joilla on taipumus tehdä jako "hyvän" ja "huonon" musiikin välille.

- Vaikuttajayksilöiden, tiedottajien ja kouluopetuksen myötävaikutuksella yhteis-kunnan taidehallinnon rahavirtojen suunta määrää jonkin musiikinlajin yleisen arvostuksen jonkin toisen kustannuksella, Ilpo jyrisee.

Ja jatkaa:

- Unohdettu kansa puolestaan vieroksuu estetiikasta käytäviä keskusteluja kuin ruttoa. Auktoriteeteista piittaamatta se vain kuuntelee omaa mielimusiikkiaan.

Kansat soittavat -kirja pyrkii osoittamaan tällaisen jaon vääräksi.

- Alkeellisena pidetty "primitiivinen" musiikki sisältää kaikki mahdollisuudet äärettömän monimutkaisiin ilmenemismuotoihin, tekijä sanoo. - Ja nämä mahdollisuudet ovat kenen tahansa ulottuvilla vaatimatta suinkaan vuosikausien teknistä harjoittelua.  

 

> Päiväämätön: - Kansan Tahto - Risto Pennanen: Kansojen musiikit kirjana
Ilpo Saastamoinen: Kansat soittavat. Alkumusiikin lähteillä. Tammi 1985.
Ilpo Saastamoisen kirja jakaantuu kahteen yhtä tärkeään osaan. Ensimmäisessä hän esittää oman musiikkifilosofiansa tiiviisti 30 sivulla. Sitä seuraa 143 maailman eri musiikkikulttuureja edustavaa nuotinnosta.

Jo muusikonuransa alussa Saastamoinen alkoi epäillä vallitsevaa musiikinlajien arvohierarkiaa, jossa ns. taidemusiikki on ylinnä. Systeemiin kuuluu, että paavilliset sanasepot, yksiarvoisen musiikkielämän helppoheikit ja heidän kriitikko-hengen-heimolaisensa määräävät, mikä on absoluuttisesti ja objektiivisesti hyvää tai huonoa musiikkia.

Savijaloilla seisovien aksioomien ja kehäpäätelmien tilalle Saastamoinen kaipasi teoriaa, jonka lähtökohtana olisi teoksen tekijä-esittäjän ja kokijan välinen ainut-kertainen subjektiivinen suhde. Uuden ajatusmallin rakennusaineet löytyivät informaatioteoriasta.

Kahden systeemin välisessä suhteessa molempien osapuolten menneisyys ja rakennetaustat etsivät toisiaan. Kuuntelijan mennyt elämä hakee yhteyttä säveltäjä

-esittäjän elämänsisältöön. Musiikin arvon mitta on kahdenkeskeisessä viestintä-suhteessa eikä pelkästään toisessa osapuolessa tai teoksessa itsessään.

Ilja kritisoi myös musiikin arvottamista sen yksinkertaisuuden…[jotain puuttuu: "…perusteella. Jokaisessa sävellyksessä on…"?] ainekset maailman mullistamiseen, mikäli sopiva vastaanottaja osuu kohdalle. JO kahden sävelen muuntelulla voidaan tuottaa sarjoja, joiden sisältämä informaatio ulottuu inhimillisen käsityskyvyn äärirajoille. Tämä johtaa primitiivisen musiikin arvaamattoman rikkaaseen maailmaan.

Mitä sitten jää jäljelle, kun  musiikin kuuntelun motivaatioksi ei enää aseteta jonkin sävellyksen yleispätevää paremmuutta johonkin toiseen nähden? Iljan mukaan jää pyrkimys kuunnella mahdollisimman erilaista musiikkia, jolla on annettavana uutta informaatiota sitä etsivälle.

Pyrkimys vuorovaikutukseen ilmenee universaalina ymmärtämisen edistämisenä. Tämän tajunnut ihminen kuuntelee musiikillista informaatiota, sisäistää sen ja välittää sitä eteenpäin.

Musiikin sanomaakin Ilja on pohtinut. Hänen mielestään se on kaikissa kulttuureissa sama: musiikki kertoo inhimillisen olennon olemassaolosta. Saman asian viestittämiseen voi käyttää minkä tahansa muun taidemuodon kieltä, sillä taiteet ovat yhtä.

Kirjan tekstiosa on loogisuudessaan melko vastaansanomaton, vaikka Ilja korostaa kirjoittaneensa sen taiteilijana eikä tiedemiehenä. Etnomusikologeille paljon päänvaivaa tuottanut musiikin luonne kommunikaationa selittyy ihailtavan selkeästi ja luonnollisesti. Esimerkiksi Charles Seeger taisi joutua hieman hukkateille omassa teoriassa verratessaan musiikkiviestintää keskuslämmitykseen. Tuollainen vertaus esittää kuuntelijan passiivisena ääniaaltojen vastaanottajana.

Suhteelliset arvot taiteessa eivät ole sinänsä mitenkään uusi ajatus. Informaatioteorian soveltamisen tuoma tulos on nähdäkseni mahdollista saavuttaa myös ulottamalla kulttuurirelativismi oman kulttuurimme sisälle - tai peräti yksilötasolle.

On vain niin, ettei arvorelativismi sovi kulttuurielämän vallankäyttäjille. Odotan uteliaana, miten maan suurimman sanomalehden kriitikko arvioi tätä kirjaa.

Nuottimateriaalia valitessaan Ilja on kiinnittänyt huomiota säännön ja siitä poikkeamisen vaihteluun. Siksi sävelmien rakenteet ja tahtilajit noudattavat harvoin symmetriaa. Lisäksi mukaan on otettu "yksinkertaisia", valmiiksi soinnutettuja lauluja. Näin materiaali luontuu helpommin opetuskäyttöön.

Kansanmusiikin kirjoittaminen paperille on usein tulkintaa eikä eksaktia luonnon-tiedettä. Mitä länsimainen nuottikirjoitus mahtaisikaan musiikille, joka perustuu vaikkapa äänenvärin muunteluun. Ilja antaa yhden esimerkin siitä, miten säännöistä piittaamaton kansanmusiikki voi kuolla paperille siirrettynä. Kappale ei ole Sundasaarilta, vaan Pielavedeltä!

Olisi hyvä kuunnella alkuperäisesitykset ennen nuotinnosten soittamista tai laulamista. Voi kuitenkin varautua vuodattamaan monta hikipisaraa ennen kuin saa omin korvin kuulla tšuktšilaisen Aleksandr Tnagyrgyn esittävän kaksiäänistä kurkkulaulua tai uzbekkilaisen M. Junusovin soittavan dutaria. Eivätkä läntistenkään yhtiöiden etnolevyt ole aina helposti saatavilla. Mutta kannattaa yrittää.

Ainoa asia, mikä jää harmittamaan, on Saharan eteläpuolisen Afrikan nuotinnosten puuttuminen. Tietysti on ymmärrettävää, ettei yhteen kirjaan kaikkea mahdu. Tällaisenakin Kansat soittavat lienee ainutlaatuinen teos maailmassa. Toivottavasti se löytää tiensä opettajien ja yhtyeiden käyttöön.

Kirja saanee monet miettimään musiikillisen maailmankuvansa aiemmin selviltä tuntuneita osia. Ainakin minut se sai.
RISTO PENNANEN  

 

> 14.11.85 to PieKei:  "Kansat soittavat" - Ilpo Saastamoisen kootut ajatukset oppikirjaksi.
(Kuvateksti: "Taiteellisen arvon" käsite katoaa tekijän ja kokijan väliseen suhteeseen, ilmaan, objektiivisen arvostelun tuolle puolen, sanoo Ilpo Saastamoinen kirjassaan "Kansat soittavat". Ilpon uusi kirja julkistettiin viikko sitten.)

Ilpo Saastamoiselta on ilmestynyt uunituore musiikkikirja Kansat Soittavat. Tammen julkaisema teos on tekijänsä kolmas oppikirja ja alansa ensimmäinen katsaus niin sanottuun primitiiviseen musiikkiin soittajan ja musiikinopettajan näkökulmasta. Kirja sisältää 105 sivua nuottiesimerkkejä muiden muassa suomalais-ugrilaisten, intiaanien ja eskimoiden musiikista.

Oppikirjana Kansat soittavat tuskin tulee "viralliseksi" peruskouluihin tai muiden oppilaitosten käyttöön, vaikka se sisältääkin mahdollisuuksia usean tasoiseen opetukseen. Sen sijaan kirjalla tullee olemaan käyttöä musiikin harrastajien ja ammattilaisten keskuudessa.

Kirjan johdanto-osa on Ilpo Saastamoisen musiikillisen elämänkatsomuksen ensi-esitys tiivistettynä kirjalliseen muotoon. Ilpo murskaa kirjassaan hyvän ja huonon musiikin asettelun. Asettelun joka on kaiken muunkin taiteen arvojärjestykseen laadinnan perusta.

Ilpo heittää tilalle teorian mahdollisimman yksinkertaisen musiikin valtavasta informaatiosisällöstä. Kirjoittajan henkilökohtainen suhde kansanmusiikkiin, sen syvimpiin alkujuuriin on synnyttänyt luettavaksemme syvästi pohtivan teoksen, jonka sivuilla vastaanottavaiselle lukijalle tarjotaan kokonaan uudenlaista maailman-kuvaa.

Jollekulle kirja on ehdottomasti shokki - tekstin sanoman lukko ja lukijan avain osoittautuvat eri aikakausien tuotteiksi.

Hiljaisuus on kaaosta
- Ihminen pystyy vastaanottamaan vain yksinkertaista musiikkia. Lähes sata soitinta käsittävän sinfoniaorkesterin aiheuttama informaatiotulva on antaa kuulijalle yhtä vähän tai yhtä paljon informaatiota kuin täydellinen hiljaisuus.

Ilpo Saastamoinen sanoo, että hiljaisuus onkin ihmiselle informaation kaaos, sillä korvin aistittava aivoverenkierron kohina sisältää suunnattoman nipun erilaisia värähdyksiä. Ihminen ei kykene niitä erittelemään kuin ei pysty erittelemään sinfoniaorkesterin äänitulvaakaan. Siksi tuo valkoinen kohina menee täydellisesti "yli hilseen" ja siksi se aistitaan hiljaisuutena. Se on informaatioarvoltaan nollaluokkaa.

Millainen on Ilpo Saastamoisen kokema tausta, joka on on ajanut pohtimaan musiikin olemusta syvältä. Tähän kysymykseen hän vastaa kirjansa alkulehdellä "Absoluuttiset arvot" -otsikon alla: "Ryhdyttyäni kouluaikoinani harrastaja-muusikoksi jouduin oikeastaan ensi kerran miettimään, miksi ihmiset väittelevät musiikinlajien keskinäisestä paremmuudesta. Lähteneenä itse liikkeelle 50-luvun lopun tanssimusiikista ja jazzista törmäsin yhteiskunnassa käytännössä vallitsevaan tarkkaan hierarkiaan, arvopyramidiin, jossa kevyt musiikki oli pohjalla. Vakuuttuneena siitä, että absoluuttisten taidearvojen määrittämisen sijasta perus-lähtökohtana tuli olla teoksen tekijä-esittäjän sekä kokijan välinen ainutkertainen subjektiivinen suhde, päätin ryhtyä etsimään uusia näkökulmia mm. musiikkitieteen opiskelun avulla. Samalla entisestä opettajasta tuli ammattimuusikko.

Kansanmusiikki avaa maailmoja
Ilpo Saastamoinen luo uusia teorioita ja myös perustelee niitä kirjassaan. Kirjan johdanto-osan vahvana punaisena lankana Saastamoinen kuljettaa vanhojen auktoriteettien, vanhojen arvojen ruoskimista sanan piiskalla. Mutta perusteet ja perustelut löytyvät. "Kenenkään pokka ei sentään kestä sanoa lasten musiikkia huonoksi. Hammasta kiristellen akateemikotkin joutuvat myöntämään sen suhteellisen itseisarvon... vailla musiikillisia perusteita!"

"Yksinkertaisuuden ja monimutkaisuuden harhat" -luvussa Saastamoinen toteaa: "Monille säveltäjille - alansa spesialisteille - kansanmusiikki on avannut uusia maa-ilmoja. Ja lopulta: todella suurten ajatuksien väitetään syntyvän vain hiljaisuuden ääntä kuuntelemalla. Jos musiikilla on jotain sanottavaa ihmiskunnalle, niin tuon sanoman täytyy ilmetä jo kaikkein yksinkertaisimmassakin sävelmässä. On pikemminkin kysymys niistä eväistä joita kuuntelijalla on käytettävissään hänen hahmottaessaan kuulemaansa omalla persoonallisella tavallaan. Entäpä jos tästä lähtien alkaisimme moittia musiikin sijasta itseämme silloin kun kuulemamme ei miellytä meitä."

Tappio onkin häviäjän voitto.
"Meillä on siis sanoma, viesti, sen lähettäjä ja vastaanottaja. Viestin informaatio-arvo on käänteisessä suhteessa sen ennakoitavuuteen: Jos viestin alkupään kuultuamme pystymme ennakoimaan, arvaamaan jatkon, on sanoman informaatioarvo lähellä nollaa. Mikäli emme pysty ennakoimaan jatkoa, on sanoman informaatioarvo suuri - aina äärettömään saakka."

Ilpo Saastamoinen vertaa musiikissa esiintyvää ennakoimatonta tekijää nyrkkeilijän yllätykseksi.

- Nyrkkeilijä lyö oikeata suoraa monta kertaa peräkkäin ja juuri kun vastustaja olettaa, että seuraavakin lyönti on oikea [suora], pamahtaakin vasen koukku. Yllätys on tällöin lyöjän voitto ja häviäjän tappio. Musiikissa yllätys on myös eräänlainen häviö mutta vastaanottaja kokeekin sen positiivisena. Tähän perustuu musiikin terapia, Ilpo sanoo.

- Musiikin älyllinen kokeminen on informaation arvaamista joko oikein tai väärin. Se on ennakointia, josta kuulijan motivaatio muodostuu. Jos musiikki on vain sen esittäjän voittoja, niin kuulija lähtee kävelemään. Aivan samoin, kuin jossakin pelissä. Ei kukaan jaksa pelata, jos häviää joka kerta. Tällainen tilanne on samalla voittajan kärsimystä, hänhän menettää pelikaverin, Ilpo filosofoi.

Yhteinen kulttuuriperintö ennakoinnin pohjana
Musiikin arvon mitta ei Ilpo Saastamoisen mielestä ole yksin musiikissa (säveltäjä-esittäjässä) eikä kuulijassa, vaan näiden kahdenkeskisessä viestintäsuhteessa. Sama teos vaikuttaa eri tavoin sen mukaan, millainen sanoman suhde on vastaanottajaan. Ilpo vertaa tätä suhdetta lukkoon ja avaimeen:

"Jos lukkoja avain puhuvat samaa kieltä keskenään, ymmärtävät toisiaan, niin lukko aukeaa sillä. Jos lukolla ja avaimella on eri seppä, eri kielihistoria, ei lukko aukea. On samantekevää, kumpi edustaa nykyaikaista lukkotekniikkaa, jos vastapuoli kuuluu edellisen vuosisadan kirstulukkokulttuuriin. Ei ole edes väliä sillä, kumpi lukkotyyppi on keksitty ensiksi, koska avaajan on tunnettava molemmat systeemit lukon avaamiseksi, mikäli ensi yritys ei tuota tuloksia."

"Musiikissahan pyritään siihen, että lukko avautuisi mahdollisimman monelle, vaikkakin joskus näyttää siltä, kuin sen haluttaisiin avautuvan vain spesialisteille ja mesenaateille. Tällöin kuulija avaimen kadotettuaan lukkiutuukin itse!"

Alkumusiikin lähteillä
Kirjansa johdannon loppuosassa "Alkumusiikin lähteillä" Ilpo Saastamoinen ruotii itseään, omaa suhtautumistaan länsimaiseen estetiikkaan. Kritiikki vanhoja arvoja kohtaan ja täysin uudenlaisen maailmankuvan pohdinta ei ole ollut kirjoittajalle helppo kokemus - ihmiset eivät ymmärrä. Ihmiset tuudittautuvat turvalliseksi kokemaansa.

"Tiesin että lopulta lähtisin tälle matkalle, mutta eilen en tiennyt että lähtisin tänään, sanoo Kaukoidän runoilija kuollessaan."

Itselläni on tänä päivänä hieman samanlainen tunne, vaikka matkan laatu onkin hieman kevyempi kuin runosäkeessä. Kysymyksessä on matka primitiivisen musiikin maailmaan. Ja se matka on pitkä. Ja se matka on loputon, syvä kuin mikä. Niin syvä se on kuin se on. Niin syvä kuin uskaltaa katsoa. Eikä se sittenkään siihen lopu - pitää vain jonkun toisen katsoa vielä syvemmälle... niin syvälle kuin hän näkee. Pohja tulee vastaan itse kullekin, mutta se on vain valepohja. Se on merkki siitä, että etsiminen on pysähtynyt - joko halukkuuden tai tiedon puutteen vuoksi. Joku toinen kaivautuu pitemmälle, syvemmälle. Ei se ole paremmuutta - se on vain hänen osansa... velvollisuus jota on turha paeta kun kerran on sillä tiellä. Se tie on juuri oikean pituinen itse kullekin. Niin on myös jokaisen kukan koko täsmälleen oikean mittainen, jos vain vertaamme sitä perinnön ja ympäristön tarjoamiin matkaeväisiin, Ilpo Saastamoinen kirjoittaa.
(Kirjoittaja?)

      

Opetusministeriön kansliapäällikkö - Helsinki 2.12.1985
Muusikko Ilpo Saastamoinen         
Hyvä Veli,
Vielä sydämellinen kiitokseni maailman kansanmusiikkia esittelevästä teoksesta, jonka tekstiosaan olen suurella mielenkiinnolla tutustunut.
Seurasin myös konserttia Imatralla, mutta jouduin lähtemään liikennevälineisiin.
Toivotan työllesi hyvää jatkoa.        
Parhain terveisin         Jaakko Numminen

 

13.12.85 Savon Sanomat - Jorma Hänninen:
Musiikki ja sanataide esillä - Perinnekulttuuria Keiteleellä

…Tänä syksynä ilmestyi Ilpo Saastamoiselta Tammen kustantamana Kansat soittavat -niminen teos. Se on tekijänsä kolmas oppikirja ja varustettu runsailla alkuperäis-kansojen musiikkia esittävillä nuottimerkeillä.

Ilpo Saastamoinen tuulettaa vanhoja musiikkimaailman arvoasetelmia reippaasti. Hän hylkää jaottelun "hyvän" ja "huonon" musiikin kesken, sillä musiikkilajien välinen vastakkainasettelu, esimerkiksi kevyt-/taidemusiikki, arvostusmielessä on vailla yleispätevyyttä.

Saastamoisen mukaan musiikin arvon määreenä on väärin pitää kuultavan helppo- tai vaikeatajuisuutta. Arvon mitta löytyy kuulijan ja kappaleen säveltäjä-esittäjän välillä syntyvästä vaikutuksesta, joka voi vaihdella tilanteen mukaan. Esitys ei ole myöskään hyvää tai huonoa tekniikkaa. Se on aina sidottu tiettyyn musiikki-kulttuuriin, jopa niin, että perinteisesti arvostettu sävelpuhtaus voi olla joskus toisarvoinen tekijä. Myös ammattitaiteen ja amatööritaiteen aidat Saastamoinen kaataa.

<!-- Add code here