1986-2008 Koltat ja Kuola I

JAAKKO GAURILOFF, KOLTAT JA KUOLA 1986-2008

5.7.86                        Lapin I kolttaprojekti: Rovaniemi (Jaakko Gauriloff)

            6.7. su            Nellimö (päiv. Sodankylän jutajaiset - D. Sanila - H. Semenoff)

            7.7.                Sevettijärvi

            8.7.                Inari

            9.7.                Enontekiö, Kätkäsuvanto (Lihtonen?) - 10.7. Paluu Keiteleelle

 

Jaakko Gauriloff, Rovaniemi           

Keitele 18.11.1986
Viitaten puhelinkeskusteluihimme ja viimekesäiseen Sevettijärven -vierailuun esitän seuraavassa muutamin arvioita omalta osaltani niistä kustannuksista, jotka liittyisivät 1913-26 kolttaäänitteiden nuotintamiseen, puhtaaksikirjoittamiseen ja ryhmätyönä tapahtuvaan tekstin litteroimiseen sekä tekstien liittämiseen nuottikuvaan.

1)             Aineistona tulisi olemaan

a) T.I. Itkosen vuoden 1913 äänitteet, joiden sisältämän musiikin (n.20 laulua) olen jo kokonaan nuotintanut sekä kirjoittanut Musiikin Suuntaan n. 40 liuskan artikkelin yksisävelikköön perustuvasta leuddista.
b) Armas Launiksen äänitteet v:lta 1922, jotka olen saanut SKS:n arkistosta litterointi- ja nuotintamis-projektiamme varten. Äänitteitä on n. puoli tuntia. Aion hankkia myös luvan Launiksen tyttäreltä Ranskasta saada ottaa kopiot Launiksen matkoillaan tekemistä kolttalaulunuotinnoksista. Nuotit ovat Helsingin Yliopiston kirjastossa käsikirjoituksina. Äänitemateriaalin nuotintaminen kuuluisi ryhmätyömme piiriin minun osalleni, tekstin litteroiminen "vanhojen rouvien" tehtäviin.
c) A.O. Väisäsen äänitteet, nuotinnokset ja tekstilitteroinnit v:lta 1926. Näiden osalta kysymykseen tulisivat tekstien tarkistukset, nuotinnosten tarkistukset sekä puhtaaksi-kirjoitustyö. Aineistoa on vajaan tunnin verran.

2)             Itkosen materiaalin osalta olisi huomioitava seuraavaa: Helsingin yliopisto on kiinnostunut myös satujen litteroinnista. Neuvotteluissa on käynyt ilmi Suomen kielen nauhoitearkistossa olevien alkuperäis-lieriöiden uudelleenkopioimisen tarve (alkuvinkaisujen poistaminen yms.) ja nauhoitearkisto on luvannut selvittää n. 40 lieriön kopioimiskustannukset ensi tilassa. Heillä ei ole omia käyttövaroja siihen tällä hetkellä.

3)             Litterointityöhän tulisi liittää tunnistettujen laulujen tämän päivän toisintojen tallennus: Mikäli vanhat rouvat tunnistavat vanhoista äänitteistä jonkin melodian tai tarinan, pitäisi tällaisesta laulusta äänittää se versio, millaisena tuo laulu nykypäivänä muistetaan. Tämä nauhoitustyö voitaisiin tehdä joko minun tai saameradion toimesta arkistointia varten. Mikäli nauhoja tultaisiin esittämään radiossa, tulisi niistä tietenkin suorittaa asianmukaiset korvaukset esittäjille.

4)             Tekstien tieteellinen tarkistus tulisi tapahtumaan sopivana ajankohtana. Tämä jäänee esim. prof. Mikko Korhosen huoleksi - yhteistyössä alan asiantuntijoiden kanssa. Pitkällä tähtäyksellä kysymykseen tulisi nähtävästi kolttalaulujen julkaiseminen kirjana esim. SKS:n tai Suomalais-ugrilaisen seuran toimesta. Tämä olisi laatuaan ensimmäinen teos. Sen tarpeellisuus on tänä päivänä selviö, koska esim. musiikissa ilmenee mielenkiintoisia vertailukohtia esim. Tiibetin, Australian ja Etelä-Amerikan eri kulttuurien suhteen - puhumattakaan muista arktisista kansoista. Korostan sitä, että em. alojen tutkijoilla ei ole vielä mitään käsitystä kolttien vanhasta musiikista. Mahdollisesti myöhemmin eri produktiona toteutettava kirja tulisi käsittämään myös Ala-Könnin sekä Heikki Laitisen materiaalin - unohtamatta myöskään Lieder der Welt -levyä sekä I. Ruongin aineistoa jne.

5)            Koko tätä työtä ei voida toteuttaa ottamatta huomioon korvausta joka litterointityöhön osallistuvien tulee saada asiantuntemuksestaan. Tarkoitan tällä esim. Sinikka Semenojaa - mahdollisena tekstien raakakopion kirjaajana sekä Domna Sanilaa, Helena Semenoffia jne. tekstisisällön tunnistajina. Asiassa varmasti tarvitaan leuddin taitajien lisäksi myös muita kielentuntijoita, jotka eivät välttämättä itse laula. Asiantuntijajoukon tulisi olla hyvin laajapohjainen esim. laulutekstien tarinoiden sisältöjen tuntijoina vaikkapa sukulaisuussuhteen tai tuttavuuden perusteella.

6)            Omista kustannuksistani olisi kai huomioitava seuraavaa: Olisin kiinnostunut nauhoittamaan tunnistettujen laulujen taustatiedot sekä nyt äänitettävät versiot. Tämän lisäksi paikan päällä tapahtuvaa yhteistyötä vaatisi tekstin ja nuottien yhdistäminen. Puhtaaksikirjoitus voidaan taas tehdä kotityönä. Minusta olisi mielekästä tehdä ainakin kolme matkaa pohjoiseen näissä merkeissä:

1) Produktion alkuun panemiseen tarvittava suunnittelupalaveri,
2) Tunnistettujen leuddien taustatietojen nauhoittaminen sekä nykyversioiden uudelleen äänitys niitä muistavilta ihmisiltä
3) Nuottien ja tekstien yhdistäminen.

- Kohtaan 2) voitaisiin liittää Launiksen nuottimateriaalin tunnistamisyritys. Siihen minua tarvitaan välttämättä, koska niistä ei ole olemassa äänitteitä lainkaan. Jos työ edistyy ripeästi, matkat tapahtuisivat vuoden 1987 aikana.

Oman auton käyttöä puoltaisi se seikka, että matkat Inari-Sevettijärvi -välillä olisi siten helpompi toteuttaa. Itse säästäisin todennäköisesti aikaa ja voisin samalla kuljettaa sinut Rovaniemeltä mukanani.

Ottaen huomioon, että olen jo työskennellyt päätoimisesti useita kuukausia v.1986 aikana nuotinnosten parissa sekä oleskellut asian tiimoilta Lapissa 5.7.-10.7.1986 välisen ajan, olisi kai kohtuullista merkitä kustannus-puolelle esim. sama kokous-palkkio kuin muillekin työryhmän jäsenille näiden matkojen ajoilta päivärahoineen. Samasta syystä toivoisin [jotain] merkittäväksi Launiksen äänitemateriaalin nuotintamiseen, Väisäsen nuotinnosten tarkistamiseen ja puhtaaksikirjoitukseen. Kaikkihan lopulta riippuu mahdollisesti saatavan apurahan kokonaismäärästä. Se ratkaisee, kuinka pitkälle projekti voidaan toteuttaa. Jokainen meistä tietää, että ellei litteroimistyötä aloiteta tänään, saattaa huomenna jo olla liian myöhäistä, koska ei ole ketään joka enää ymmärtäisi noita laulutekstejä.

Toivon tämän kirjeen auttavan toiminnan suunnittelussa. Huomautan vielä. että parhaiten homma hoituisi, jos jokaisella siihen kuuluvalla olisi mahdollisuus ensiksi kotona kuunnella musiikit kasetilta ja tehdä oma tekstiversionsa, joita sitten ryhmätyönä vertailtaisiin yhteisissä kokouksissa lopullisen tekstin hyväksymiseksi.

Terveisin:           
Ilpo Saastamoinen,
Keitele

 

4.9.88 su            Rovaniemi (& Jaakko Gauriloff),

            5.9. Keväjärvi ja Nellimö,

            6.9. Sevettijärvi, monit.talo (eläkeläistapaaminen, nauhakuuntelu),

            7.9. Kirakkajärvi (Helena Semenoff ja Vassi Semenoja) (9h.),

            8.9. Paluu (yht. 2000 km).

 

9.11.88            Ivalo - TV-2 klo 14-18

            - Saariselän keskuksessa, jossa myös mukana Uuttu-Kalle!
            ('Paljonko on paljon' ulos 3.12. klo 19.30 & 25.2.89?)

- esiintyminen 9.11.(?) yhdessä Angelin nuorten kanssa Oulussa
            11.11.88 Kaleva - EV: Revontulien tapaan (Lastenkonsertti 9.11.)
            (7.11.-12.11. 2530 km; minä ja Jaakko Gauriloff)

 

16.-22.4.89             III kolttaäänitysmatka Jaakko Gauriloffin kanssa

            16.4. Kajaani, 17.-18.4. Rovaniemi

            19.4. Kirakka-Sevettijärvi (Semenoja, Semenoff, Satu Mosnikoff)

            20.4. Nellimö (Romman ja Teppana Titov)

            21.4. Keväjärvi (Irja Jefremoff) [517 + 1710 km.], 22.4.89 Paluu.

 

1.12. - 3.12.89 Sevettijärvi - 2.12. Nellimö - 3.12. R-niemi-Oulu-J:kylä ???

            (Olinko vai jäikö vain suunnitelmaksi?)

 

19.12.89 Murmansk (Sähkösanoma)

ILPO SAASTAMOINEN
JYVÄSKYLÄ FINLANDE

MURMANSK DEPARTMENT OF SOVIET FUND OF CULTURE INVITES MR ILPO SAASTAMOINEN MR JAAKKO GAURILOFF MRS WIMME SAARI [!] FROM 17 DAY OF JANUARY 1990 TO 28 DAY OF JANUARY 1900 FOR A TERM 13 DAYS TO MURMANSK TOWN AND TO LOVOZERO SETTLEMENT OF MURMANSK REGION FOR CONDUCTING SEMINARS ABOUT PROBLEMS OF SAAMS MUSIC FOLK LORE ALL EXPENSES BEARS YOUR SIDE IT IS SUPPOSED THEAT FOR MOVEMENTS INSIDE OF THE USSR WILL BE USED YOUR OWN MEANS OF CONVEYANCE WE ASK TO CONFIRM YOUR ARRIVAL TO ADRESS USSR MURMANSK PAPANIN STREET 5 18
FUND OF CULTURE

VICE PRESIDENT OF MURMANSK DEPARTMENT
ANDREI EDOKOV

[Wimme Saari ei ollut mukana matkalla.]

 

I matka Kuolaan

17.-24.1.90 Saamelaismusiikin äänityksiä (Esek-apuraha) (Jaakko Gauriloff, Mikk Sarv, IS)

1)            Murmansk 18. & 23.1.90,
2)            Lovozero 22.1.90

7.-24.1.90 Saamelaismusiikin äänityksiä: 

            16.1. Rovaniemi (& JG),

            17.1. Rajalla > Murmansk  hotelli Arcticaan

            18.1. Murmansk & 1. konsertti Murmanskissa.,

            19.1. Murmansk + iltamatka Lovozeroon

            20. - 22.1. Lovozero (1. improvisoitu leu´dd - Jaakko Gauriloff, Mikk Sarv)
            - Lovozeron laulujuhlat - kaksi konserttia, TV-haastattelu

            23.1. Murmansk, Arctica-hotelli

            24.1. Paluu Rovaniemelle. > 25.1. Paluu Jyväskylään.

- Jaakko Gauriloff + IS & Mikk Sarv, joka liittyi seurueeseen so. tuli vastaan Virosta Nellimön raja-asemalle Neuvostoliiton puolella. Matkasta ei ole varsinaista päiväkirjaa, ainoastaan osoitekirjamuistiinpanot sekä kasetit, jotka äänitettiin Lovozerossa sekä värivalokuvat.

Lovozerossa oli yhteinen juhlailta, jossa Jaakko ja minä esiinnyimme. Esitin elämäni ensimmäisen improvisoidun leuddin Jaakko Sverloffin käyttämällä melodialla, jonka tekstinä improvisoin kuvauksen matkastamme Rovaniemeltä Lovozeroon.

Matkalla tapasimme Muurmanskissa (jossa yövyimme) mm.  Anna Prahovan sekä ainakin menomatkalla meitä oli saattamassa Ekaterina Korkina, joka oli matka-oppaamme Lovozerossa. Oma Ford-farmarini jäi pysäköitynä hotellimme eteen Muurmanskiin kovaan pakkaseen, sillä matka Lovozeroon tehtiin talviyössä mustalla Volgalla. Syynä tähän oli se, että matkan varrella ohitimme lukuisia tuntureiden huipuilta näkyviä ohjusasemia, joiden kuvaaminen oli matkan aikana tietenkin kielletty. Vastaanotto Lovozerossa oli juhlallinen, koska Jaakko oli ensimmäinen suomalainen koltta, joka vieraili kildiniläisten luona.

18.01.1990 Murmansk
On suuria ja pieniä kansoja. Ei ole suuria ja pieniä kulttuureja.

28.-31.5.90             Kolttien leudd -kurssi Sevettijärvellä - Marja Suojoki avusti.
            (Jaakko Gauriloff, Helena Semenoff, IS?)

7.-10.6.90 Tromsø, saamelaismusiikkikongressi: "Joikens frie lyder når lengre enn mange ord"
            8.6. IS: "Scolt-Sami music in Finland and Sami music in Kola peninsula"
            + Ene Viidang: Kuolan saamel.musa

 

II matka Kuolaan

11.-14.10.90             Kuolan-matka linja-autolla:
            [9.10. Äkäslompolo - Neuvotteluni Velho-oopperasta]

            10.10. Rovaniemi (Jaakko G.), Ivalo (Riku G.),

            11.10. lähtö Kuolaan (Ivalosta?)

            12.-13.10. Lovozero

            14.10. Paluu Ivaloon klo 18 (oma auto J:kylästä 2080 km)

            (Valokuvat Lovozerosta 13.10.90)
            (Jaakko Gauriloff + Suomen koltat) - konsertti

[21.8.2012: Kolttien yhteisbussilla tekemästä matkasta ei ole mitään matka-kertomusta. Paras muistiväline ovat kaksi nauhoitettua kasettia ja valokuvat. Kolttamummot vierailivat tien varressa olevalla vanhalla Suonikylän hautausmaalla ensimmäisen kerran sodan jälkeen. Helena Semenoff ja Domna Fofanoff ainakin löysivät omien lähisukulaistensa hautoja. Tapaaminen Lovozerossa oli ikimuistettava. Yhteisen konsertti-illan päätteeksi oli tanssit, joissa eräs kolttamummo sai sydänkohtauksen ja kuoli vaikka Jaakko yritti antaa hänelle tekohengitystä. Hotellissa yöllä asiaa puitiin ja unohdutettiin väkevien voimalla. Minulla oli edessäni ihmisjono, koska kaikki halusivat laulaa nauhurille. Olihan Domna Sanila aloittanut sen vetämällä kunnon äänellä "Kotikontujen tienoita tervehtien tämä laulumme kaikukohon..."]

17.10.90            Lapin Kansa - Marjukka Vakkuri (Kuvat: Pauli Laalo):
Kolttien perinnemusiikki elämään - Leuddeja kerätään laulukirjaksi

(Kuvateksti I: Ilpo Saastamoinen on yhdessä Jaakko Gauriloffin kanssa tehnyt kolttien perinnemusiikin tallentamiseksi töitä jo vuosia. Nyt materiaalia alkaa olla jo kirjaksi asti.
Kuvateksti II: Kulttuurin elinkamppailussa kysytään yksituumaisuutta, Jaakko Gauriloff muistuttaa.
Kuvateksti III: Aivan ensimmäisenä on koottava se materiaali, jota voidaan käyttää opetuksessa, sanoo Ilpo Saastamoinen.)

Kolttien perinnemusiikkia tallettaneen ja tutkineen muusikko Ilpo Saastamoisen mielestä leuddeista on koottava laulukirja, jota voidaan käyttää sekä Suomen että Neuvostoliiton puolella. Leudd on kolttien lyyristä lauluperinnettä, jonka taitajia Suomessa on enää kymmenkunta.

Aineistoa kirjaa varten alkaa olla jo riittämiin, mutta työtä sen saamiseksi laulu-kirjaksi on vielä
kosolti. Ja työn eteneminen kangertelee - niin kuin monissa muissakin kolttia koskevissa asioissa
- rahasta. Saastamoinen on kuitenkin toiveikas ja arvelee, että laulukirja saadaan viidessä vuodessa. Hän haaveilee koulujen laulukirjasta, joka varustettaisiin sekä suomen- että venäjän-kielisin tekstein.

- Muun muassa Tampereen yliopisto on kiinnostunut kirjan kustantamisesta, mutta tekijänpalkkiot pitää saada rahoitettua jotenkin muuten. Yliopistolla ei siihen varaa ole. Kirjan teossahan on pakko käyttää ulkopuolisia
asiantuntijoita esimerkiksi kielen tarkistamiseksi, Saastamoinen sanoo.

Äänitteet unohtuivat arkistoihin
Saastamoinen on yhdessä Lapin läänintaiteilijan tehtävät jokin aika sitten jättäneen Jaakko Gauriloffin kanssa tehnyt työtä kolttien perinnemusiikin tallentamiseksi ja elvyttämiseksi jo vuosia. Yhteistyö alkoi nelisen vuotta sitten Sodankylän Jutajaisista, kun etnomusiikkiin perehtynyt Saastamoinen kiinnostui leuddista. Se oli hänelle täysin tuntematon alue, eikä siitä yleisesti ole paljoa tietoa olemassakaan. Kolttien musiikkia on tutkinut vain Heikki Laitinen gradussaan.

Saastamoinen upposi yhden leuddin analysoimiseen puoleksi vuodeksi ja löysi tutkimusmatkallaan niin mielenkiintoisen musiikkimaailman, että halusi avata sinne ovet muillekin.

T. I. Itkosen vuonna 1913 tallentamien äänitteiden lisäksi Saastamoinen on kaivanut esiin Armas Launiksen 1922 Kolttakönkäältä ja Boris Glebistä tekemät äänitteet sekä A. O. Väisäsen
tallenteet Suonikylästä vuodelta 1926. Äänitteet ovat saaneet kaikessa rauhassa pölyttyä arkistoissa, eivätkä Inarissa asuvat koltatkaan ole niihin päässeet tutustumaan, ennen kuin Saastamoinen toi ne heidän kuultavakseen.

- Moni kuuli isovanhempiensa äänen ensimmäisen kerran 70 vuoteen. Se oli ihmisille varmasti aikamoinen kokemus, hän kuvaa.

Kymmeniä leuddeja nuotteina ja teksteinä
Saastamoinen on nuotintanut vanhoja äänitteitä ja kerännyt uusia. Tekstit niiltä ovat poimineet Helena Semenoff ja Vassi Semenoja, jotka ovat tehneet työlästä litterointia jo monen vuoden ajan. Nyt käytettävissä on Saastamoisen mukaan jo kymmeniä 1euddeja jotka ovat toinen toistaan mielenkiintoisempia tarinoita elämästä.

Uusien äänitteiden keräämisen Saastamoinen ja Gauriloff aloittivat jo samaisista vuoden 1986 Jutajaisista. Sen jälkeen nauhurit ovat pyörineet aina tilaisuuden tullen - tallenteita ovat tehneet
myös koltat itse. Uusia äänitteitä on tallennettu Inarin kolttakylistä ja Lovozerosta, jossa Gauriloff ja Saastamoinen vierailivat ensimmäisen kerran tammikuussa ja nyt toistamiseen aivan äskettäin [11.-14.10] yhdessä Sevettijärven kolttien kanssa.

Kuolan yhteyksien avautumisesta Saastamoinen kiittelee Eestin saamelaisyhdistystä ja sen puheenjohtajaa Mik Sarvia. Hän on ollut tarpeellinen välikäsi ja osaava venäjänkielinen tulkki, joka itse jatkaa serkkunsa Jan Sarven
aloittamaa keruutyötä Kuolan niemimaalla. Jan Sarvi nauhoitti 1970-luvulla useita tunteja kuolan-saamelaisten musiikkia, josta on tehty myös ensimmäinen LP- levy Kuolan saamelaisten musiikista.

Yhdessä eestiläisten kanssa
Jatkossa Saastamoinen pitää yhteistyötä eestiläisten kanssa tuiki tärkeänä. Eestiläiset ovat tehneet Kuolaan useita keräilymatkoja, joilla on kielen ja musiikin tutkijoiden lisäksi ollut mukana myös kalliopiirrosten tutkijoita. Tallinnassa on myös viimeisen vuoden sisällä järjestetty kaksi saamelaismusiikin seminaaria.

Kahden Kuolaan tekemänsä matkan jälkeen Saastamoinen sanoo saaneensa jo melko kattavan kuvan kuolansaamelaisten musiikista, mutta vielä on haastattelematta ihmisiä lukuisissa pienissä kylissä. Näiden kartoittamisen jälkeen Saastamoinen arvelee kokonaiskuvan muodostuvan niin hyväksi, että aineisto
on koottavissa kirjaksi. - Jonakin päivänä vaikkapa yhdessä eestiläisten kanssa, hän haaveilee.

Aivan ensimmäisenä on Saastamoisen mielestä saatava talteen sellainen materiaali, jota voidaan käyttää opetuksessa. Se on elintärkeä, sillä kolttien kulttuuri on katoamassa molemmin puolin rajaa. Alle 50-vuotiaita leuddin taitajia ei tahdo Suomesta enää löytyä ja Kuolassakin perinnemusiikki elää vain pienen joukon
varassa.

Tulitikulla voi sytyttää tulipalon
Jaakko Gauriloffin mielestä leudd on ehkä vielä pelastettavissa. Hän sanoo, että perinteen taitajia ei tarvita monta - yhdellä tulitikulla voi sytyttää ison roihun.

- Yhteydet Kuolaan lisäävät voimaamme. Suomen puolella meitä on 600, Neuvostoliitossa 2 000, hän muistuttaa.

Esiintymiset Kuolan saamelaisalueilla ovat olleet Gauriloffille suuria elämyksiä. Leuddin laulaja on otettu vastaan lämpimin tuntein kuin kauan kadoksissa ollut ystävä. Vaikka 50 vuotta raja erotti ihmiset, kieli on yhä yhteinen, ja musiikki ja muu kulttuuri yhdistävät.

Gauriloff itse sanoo tekevänsä Suomen puolella töitä viimeiseen hengenvetoonsa asti, jotta kulttuuri ei kuolisi. Hän peräänkuuluttaa yksituumaisuutta. -Valtakulttuurin ja valtaapitävien suhtautuminen ovat ratkaisevia vähemmistökulttuurin elin-kamppailussa, mutta myös saamelaisilla on keskinäisissä väleissään paljon parantamista. Voimia ei saa tuhlata riitelyyn, Gauriloff sanoo.

Yksinkertaisuudessaan monimutkainen
Saastamoinen on löytänyt leuddista koko improvisoidun musiikin perustan. Se on informaatiota, jossa yksilö erottautuu omaksi persoonakseen improvisointiosalla, jonka vaihtelevuutta hän ei itsekään tiedä. Leudd on yksinkertaisuudessaan moni-mutkainen sävelrakenne, jossa ei päde länsimainen säännöstöön perustuva ajattelu.

Sanat ovat leuddissa hyvin tärkeät. - Mutta samoin kuin karjalaisten itkuvirsissä leuddissa käytetään pyhää kieltä. Eli käytetään paljon kiertoilmaisuja. Ei sanota esimerkiksi minun isä, vaan minun kaunis kasvin-kumppanini, Saastamoinen sanoo.

Kiertoilmaisuissa mennään niin pitkälle, että kulttuuria tuntemattomille sanoma ei avaudu.

Omassa elämässään koltat ovat käyttäneet leuddeja tärkeänä kommunikoinnin välineenä. Esimerkiksi kylien ja omat kuulumiset on vaihdettu laulaen. Tavallisesti laulanta on aloitettu kertomalla, kuka on ja keitä ovat
esi-isät. Leuddit ovat kertoneet ihmisten lisäksi esimerkiksi luonnosta, pedoista ja muista luonnoneläimistä.

MARJUKKA VAKKURI
Kuvat: PAULI LAALO

28.1. - 2.2.91            Ahti Similän kanssa saamelaisäänitysmatka (jne. n. 11 h.): (luohteja, joikuja, lauluja)

         Inari, Utsjoki, Varangin Tana, Skipagurra /Norja
         Sammeli ja Marja Aikio (Partakko), Jouni Padar, Ilmari Mattus,
         Johan Högman (Utsjoki), Josef Antti Lukkari, Ingrid Tapio (Tana)

30.1.91 Inarinmaa (Kuvateksti)
Muusikko-säveltäjät Ahti Similä (vas) ja Ilpo Saastamoinen ovat parhaillaan keräämässä saamelaista kansanperinnettä eri puolilta Lappia. Matka alkoi Nellimistä, josta edetään Varangebottenin kautta Hettaan ja sieltä edelleen Sevettijärvelle. Matkan tarkoituksena on kerätä sekä Inarin saamelaisradioon että Tampereen yliopiston kansanperinteen laitokselle joikumateriaalia. Nyt saatavaa aineistoa käytetään mahdollisesti myös kansainväliseen, pohjoisten kansojen kulttuureita käsittelevään teossarjaan.

1.2.91                  Sevettijärvi (Jaakko, Ahti, minä) & 2.2. Nellimö

12.-15.8.91         Jaakko Gauriloffin levyn teko Rauni Liukon Nummi-Pusulan koululla
                         (Äänitys:K. Hakala) - GAUCD1 1991 - Saamelaista iskelmämusiikkia.

Muusikot: Arto Piispanen (koskettimet, rummut, syntetisaattori), Pekka Nylund (kitara, mandoliini), Ilpo Saastamoinen (basso), Tero Toivanen (perkussiot)

Äkk val'ss (Valssi isoäidille) / Oh'to jootti (Yksin kulkija) / Tanja / Lääu'lam ty'nne (Laulan sinulle) / Äldd (Vaadin) / Vuä'mm sõddâm päi'kk (Vanha syntymäpaikka) / Â'brr (Sade) / Kuä'ckkem (Kotka) / Maarnac'c' (Marena) / Mõõc'c'âs nij'dd (Kaunis tyttö) / Pâi'jj mââi'nest säämas (Puhu saamea) / Ta'nss mä'tkk (Tanssiaismatka) / Mõõzz lij nääi'tt (Miksi on näin)

 

KUOLA-ARTIKKELIT 90-l.

23.—25.4.94  I Kola-Saami –projektin kokous Jkl:ssä (Ola Graff, Katrin Korkina, Marju Sarv, Ene Viidang, IS) 
                    25.4.94 Katrin Korkinan / Ola Graffin vierailu Jkl:n yliopistossa (90')

Maanantai 25.4.1994, klo 12-14, luentosali M307
Ola Graff (Tromsøn museo, Norja) ja 
Katrin Korkina (Lovozero, Venäjä)
Jyväskylän Yliopisto - Musiikkitieteen laitos - VIERAILULUENTO "Saamelaisesta musiikista ja sen tutkimuksesta"

Luentoa suositellaan kaikille etnomusikologiasta, kenttätyöstä tai saamelaisesta musiikista kiinnostuneille. Sopii hyvin myös musiikkikasvattajille.

LIRA I September 1994
Finno-ugriskt spelas in på Kola-halvön
(Kuvateksti: Same-intervjuare. Ilpo Saastamoinen har varit norrut.)

I Global Music News, nyhetsbladet frön finska Global Music Centre, läser vi att deras projekt kring finno-ugrisk musik fortsätter. Ilpo Saastamoinen har i augusti varit på Kola-halvön för inspelningar och intervjuer med samebefolkningen där. Projektet sker i samarbete med Tromsø museum.

2/95 UUSI KANSANMUSIIKKI - Mikko Saarela: Kuolevatko leudd ja luvvt -
Ilpo Saastamoinen Kuolan katoavia aarteita tallentamassa
(Kuvatekstit:
I: Uutta ja vanhaa Lovozeroa. Kaupunkiin on sijoitettu suurin osa Kuolan saamelaisista.
II: Anissia Ivanovna Moshnikova kuuntelemassa laulamaansa leuddia.
III: Nikolai Kuzmin ja hänen äitinsä Galina Pavlovna Kuzmina Lovozerosta ovat kumpikin luvvtin taitajia. Nikolai oli ainoa miespuolinen laulaja, jolta Ilpo Saastamoinen taltioi improvisoituja luvvteja.
IV: Anastassia Ossipovna Gerassimova Padunan kylästä Ylä-Tuloman läheltä.
V: Keskellä Anfissa Ivanovna Gerassimova tyttärentyttärensä kanssa. Häneltä nauhoitettiin noin sata laulua tai leuddia.)

Tunturisaamelaisten joiku - luohti - on saamelaisista musiikkiperinteistä tunnetuin ja se elää ja voi hyvin tänä päivänä.
- Ruotsinsaamelaisten vuolle, kolttien leudd ja kuolansaamelaisten luvvt eivät valitettavasti elä samanlaista renessanssia. Kuolan omintakeinen improvisaatioon perustuva lauluperinne on varsinkin katoamassa, sanoo niemimaalla vieraillut Ilpo Saastamoinen.

Saamelaiset eivät ole yhteen muottiin puristettua väkeä. Musiikkiperinteessä on kirjoa samalla mitalla kuin kielessä ja muussakin kulttuurissa. Jos joku meistä asiaa tuntee, niin Ilpo Saastamoinen, joiusta väitöskirjaakin väsäävä alan armoitettu spesialisti.

Uutta ja jännittävää tulee aina vastaan asiaa pitkään ja syvältä tutkineelle konkarillekin. Itänaapurimme suljettujen ovien raottuminen on tuonut joiku-tohtorimme tutkittavaksi myös Kuolan saamelaisen
musiikin, kokonaiskuvasta pitkään puuttuneen palasen. Jo vuonna -90 Ilpo vieraili niemimaalla Jaakko Gauriloffin kanssa.
Viime vuodesta alkaen Saastamoinen on kerännyt ja tutkinut systemaattisemmin Kuolan saamelaista musiikkiperinnettä. Hän on suomalaisen osapuolen edustaja Maailman musiikin keskuksen ja norjalaisen Tromsøn museon kolmivuotisessa projektissa.

Monilla meistä maallikoista lienee varsin hämärä käsitys saamelaisten erilaisista ryhmistä, joten pyydän Ilpo Saastamoista ensin kertomaan pääpiirteittäin saamelaisten jakautumisesta erilaisiin musiikkikulttuureihin.

- Tarkoitat siis kaikki saamelaiset? Etpäs vaatimattomia kysykään! Puhun nyt siis nimenomaan musiikillisista alueista, joskin kielelliset rajat ovat osittain samat: 
Eteläsaamelainen alue, joka ulottuu tuonne Ruotsin Kiirunaan saakka jakaantuu omaan pohjoiseen ja eteläiseen osaansa. 
Pohjoissaamelainen, eli tunturisaamelainen alue ulottuu sitten Kiirunasta aina Varangiin, Norjan itärajalle. Suomen Lappi kuuluu siis suurimmaksi osaksi pohjoissaamelaisuuden piiriin. Pohjoissaamelainen alue jakaantuu taas omaan itäiseen
ja läntiseen osaansa. Raja kulkee suurin piirtein Kautokeinon kohdalla. Esimerkiksi inarinsaamelainen joiku - sen vähän perusteella mitä siitä tiedetään - kuuluu tähän itäiseen ryhmään.
Varsinainen itäsaamelainen ryhmä taas jakaantuu Suomen kolttiin ja Venäjän puolella Tuloman ja Ylä-Tuloman kolttiin sekä kildinin- ja turjansaamelaisiin. Kielellisestihän nämä itäsaamelaiset ovat aivan oma ryhmänsä ja pohjoissaame - joka on valtakieli - taas oma ryhmänsä, josta eteläsaami taas poikkeaa jonkin verran. Väitetään jopa, että koltat ymmärtäisivät paremmin eteläsaamea kuin tunturisaamea.

- Eteläsaamessa ja Ruotsin saamelaisalueella yleensäkin joiku on nimeltään vuolle - tämmöiset "vallaa vallaa" -hokemat on sille tyypillisiä. Tunturisaamessa nimi on luohti. Verbinä joikaaminen kyllä tunnetaan saamenkielessäkin, mutta substantiivi on todellakin luohti. Sana on, mielenkiintoista kyllä, samaa kantaa kuin kolttien leudd ja kuolansaamelaisten luvvt, luennoi Ilpo Saastamoinen.

Kysäisen väliin liekö myös suomen laulu ja laulaa samaa kantaa olevia sanoja?
- Nimenomaan ei. Tunturisaamessahan on käsite lavlat nimenomaan vastakohtana joikaamiselle. Ehkä se yhteys suomenkielessä menee paremminkin luotteisiin eli loitsuihin. Antero Vipunenhan meni luotteisiin. Ei tätä ole kukaan selvittänyt tarkkaan. 

Rytmisesti monimutkaista
- Eteläsaamelainen vuolle on enempi arkaaista ja eeppistä joikaamistyyliä, on jopa tämmöisiä kaksisävelikkölauluja, joita ei tunturisaamelaisilta löydy, mutta alkaa taas esim. koltilta löytyä. Vuolle eroaa siis tunturisaamelaisten joiusta aika lailla. Vuolteessa esimerkiksi tehdään niekkuja alhaalta ylöspäin aina falsettiin asti kun taas tunturisaamelaiset tekee niekut mieluummin ylhäältä alas, jatkaa Saastamoinen pitkää vastaustaan "vaatimattomaan" kysymykseeni.

- Tunturisaamelainen joiku on rytmisesti ehkä maailman monimutkaisimpiin kuuluvia musiikkeja, missä ylipäätään on tämmöisiä jonomaisesti toistuvia rakenteita, sanokaamme niitä nyt vaikkapa säkeistöiksi. Sisällöltään nämä säkeistöt saattavat olla toistumattomia, eli muodostuu koko säkeistön mittaisia rytmisiä
syklejä. Tahtilajeja voi säkeistössä olla 5-jakoisesta aina 75-jakoiseen. Väliltä 5-30 löytyy kaikki luvut. Sen jälkeen ne hieman harvenee. Lisäksi on vielä lukuisia tapoja sommitella kukin tahtilaji. Olen esimerkiksi löytänyt parikymmentä tapaa sommitella 13-jakoinen tahtilaji! Nämä hyvin monimutkaiset säkeistörakenteet
kuitenkin siis osataan toistaa aivan samanlaisina uudestaan samassa joiussa! Tämä on tunturisaamelaisen joiun tunnusomaisin piirre.

- Seuraava askel tästä onkin sitten se, että rakenne menee niin monimutkaiseksi, ettei sitä opetella enää ollenkaan ulkoa vaan improvisoidaan. Improvisointi muodostaakin selvän rajan tunturisaamelaisen ja kolttien välille. Leuddeissa ja luvvteissa on paljon sanoja, jotka nekin improvisoidaan. Itäsaamelaisessa perinne-laulussa ei ole toistuvia rakenteita ollenkaan ja tahtilajeistakin on mieletöntä puhua, kun kaikki on ikään kuin jatkumoa, joka improvisoidaan joka kerta eri lailla. Toki on joitakin lauluja, jotka lauletaan aina samalla tavalla ja joita useampi ihminen voin näin ollen laulaa yhtä aikaa. Parhaat sävelmät ovat ikään kuin kiteytyneet toistettaviksi lauluiksi, mutta pääasiassa leudd ja luvvt ovat improvisoitua yksinlaulua.
 

Täysin atonaalista
Improvisatorinen itäsaamelainen perinne siis erottuu selkeästi muista saamelaisista musiikkiperinteistä, mutta varmaan kirjo on suuri myös Kuolan niemimaan sisällä?

- No nämä Tuloman ja Ylä-Tuloman saamelaisethan ovat kolttia. Suomen koltat ymmärtävät heidän puhettaan täysin ja on tiedossa jopa samoja melodioitakin - hyvin vähän tosin. Siellä on eräs hyvin mielenkiintoinen piirre jota epäilen venäläisen tanssimusiikin vaikutukseksi. Sieltä löytyy nimittäin hyvin vahvasti rytmisesti sykkiviä, synkooppeja sisältäviä lauluja, jotka on kuitenkin improvisoituja. Synkoopit voivat olla tulos tasajakoisen
venäläisen ja tämän perinteisen sekajakoisen improvisoinnin risteytymästä. Sulautuman täytyy olla hyvin vanha, koska näitä ei missään nimessä voi sekoittaa venäläiseen kansanlauluun juuri tuon improvisointi-luonteen ja sekajakoisuuden tähden. Mutta tuota synkopointia on niin, että joidenkin laulajien esitykset todella
svengaa!

- Kildininsaamelaisilla, jos kenellä, on todella rytmisesti ja melodisesti moni-mutkaista musiikkia. Siellä on viety tämä sekatahtisuus niin pitkälle, että se muistuttaa jo resitatiivista puhelaulua. Edes kahta samanpituista nuottia on vaikea löytää. He venyttelevät näitä nuotteja taiteellisena tehokeinona ja lisäksi käyttävät lukematonta määrää erilaisia niekkuja, trillejä ja laajalla alueella kulkevia vibratoja, niin että esimerkiksi näiden esitysten nuotintaminen on tuskallisen monimutkaista, joskus täysin mahdotonta.

- Lovozerossa, kildininsaamelaisten keskuksessa, äänitimme Nikolai Kuzmin nimistä laulajaa, ainoaa mieslaulajaa koko reissulla. Tämän Nikolain luvvtit - no hänen äitinsä valittelikin ettei Nikolai oikein pysy äänessä! - minä en keksi niille muuta määrettä kuin että ne olivat täysin atonaalisia. Minkäänlaista pysyvää sävelkorkeutta ei niistä löytynyt. Jos kuulijan mieleen alkoi hahmottua jonkinlainen asteikko, se katosi kyllä muutamassa sekunnissa. Mutta tavattoman vahva tunnelataus Kuzminin lauluissa oli!
 

Jokainen ihminen on joiun arvoinen
Eri saamelaisryhmien musiikit siis eroavat suuresti toisistaan, mutta entä yhtäläisyydet. Ovatko musiikkikulttuurit kuitenkin sukulaisia?
- Kolttien ja kuolansaamelaisten laulussa on paljon samankaltaisuutta ja ne ovat samaa juurta ilman muuta, mutta tunturisaamelaisten joikuun niille on vaikea löytää mitään sukulaisuutta.

Entä löytyykö yhteyttä itään, Siperiaan?
- Ei oikeastaan kovin selkeästi. Kyllä niitä piirteitä, jotka on saamelaiselle musiikille yhteisiä, löytyy sitten pitkin Siperiaakin ja koko arktiselta alueelta. Jarkko Niemen mukaan esimerkiksi nenetsienlauluissa on aika tiukka säkeistömuoto, ainakin sanoituksellisesti ja hantien tietyissä karhunpeijaislauluissa ja shamanistisissa lauluissa on selkeät rakenteet joissa ei improvisaatiolle juuri ole tilaa, joten kyllä kolttien ja kuolansaamelaisten vahva improvisatorinen ote näihin lauluihin on aika merkillepantava erikoisuus.

- Arktinen äänenmuodostus on tietenkin kaikille pohjoisille kansoille yhteistä. Ja toisaalta aiheet - henkilökohtaiset laulut ovat tavallisia niin saamelaisten kuin monien Siperian kansojenkin lauluissa.
Ne muodostavat oikeastaan koko musiikin ytimen. Saamelaiskulttuureissa pitää jokaisella henkilöllä olla oma laulu siinä kuin oma nimikin. Ihminen ei ole täydellinen ennen kuin hänellä on jonkun läheisen henkilön hänelle tekemä joiku. Tämä tuo musiikkiin myös tärkeän sosiaalisen ulottuvuuden.

Entä muut aiheet?
- Uskaltaisin sanoa, että noin 90 prosenttia saamelaisista lauluista on henkilöön sidottuja. Sitten ovat tietysti paikkoihin sidotut laulut ja kuolemassa olevat eläin-aiheet. Luonnollisesti jonkin verran ihan lyyrisiä tunnelmointeja ja tuutulauluja tietenkin, mutta shamanistisia ja myyttisiä aiheita ei enää käytännössä löydä.

Entä modernit aiheet?
- Pohjoissaamelaisessa joiussa on toki modernejakin aiheita, kyllä moottorikelkoista on todella joikattuja onhan esimerkiksi Wimme Saaren tekstit aivan tätä päivää. Pohjoissaamelainen joiku voikin nykyään aika hyvin. Näillä muilla saamelaisilla tyyleillä sen sijaan on uhkana täydellinen häviäminen. Itäsaamelaistenkin alkuperäinen improvisoinnin taito on katoamassa.

Kadonneen shamaanirummun arvoitus
Ilmeisesti vanhat mummut ja vaarit pitävät Kuolan niemimaallakin perinteitä pystyssä, kuten niin monessa muussakin paikassa pohjoisten kansojen asuma-alueella?
- Vanhat naiset, lähinnä lesket. Alle viisikymppisiä ja miehiä on todella vaikea enää löytää. Joku Nikolai Kuzminin tapainen poromies saattaisi vielä löytyä, mutta heitä on kovin vaikea saada laulamaan sosiaalisten ja kulttuurillisten paineiden takia.

Leudd ja luvvt on liian junttitouhua?
- No kyllä se niin on. Ja ei niitä vältellä pelkästään pilkan pelosta. Vielä Stalinin aikana tapettiin ihmisiä vähemmistökulttuurien takia. Vaino on tuoreessa muistissa. Onhan meillä Skandinavian saamelaisiakin vielä aivan lähiaikoina rangaistu esim. koulussa, vain siitä syystä että lapset puhuvat keskenään saamea. Luin juuri, että vielä 1600-luvulla Kaarle XI:n aikaan teloitettiin eräs mies vain siksi, että hänet tunnettiin hyväksi joikuperinteen taitajaksi.

Onko ortodoksinen kirkko muuten ollut yhtä tiukka Kuolassa saamelaisten "pakanallisia" tapoja kohtaan, kuin esimerkiksi luterilaiset ja lestadiolaiset Skandinaviassa?
- Se ei ole ollut sillä tavalla hävittävä. Mutta toisaalta kukaan ei ole osannut esi-merkiksi selittää minulle, miksi shamaanirumpu on niin tarkkaan hävinnyt Kuolan puolelta, ettei siitä kirkonkaan asiakirjoista löydy mitään merkintöjä. Kun Skandinavian puolella rumpuja on tunnettu ja viety museoonkin. Kaikki shamaanirumpuihin liittyvä sanasto on kuitenkin Kuolankin puolella olemassa, joten varmasti niitä siellä on ollut. Ehkä ne on vaan osattu vuosisadat piilottaa paremmin, heh heh!

Millainen muuten on kuolansaamelaisten tilanne tällä hetkellä?
- Muutama tuhathan heitä on. He ovat vähemmistönä kaikkialla. Heidäthän on siirretty enimmäkseen juuri Lovozeroon voimalaitosten tieltä pois ja porot heiltä on riistetty. Joitakin heistä on sitten lennätelty helikopterilla hoitamaan kollektiivin poroja, mutta tärkein pohja heidän koko kulttuuriltaan on viety.

Onko kuolansaamelaisuutta herätty elvyttämään Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen?
- No siinä mielessä on herätty, että kun hätä on kova on meitä naapureita alettu pyytää avuksi, kun rajat sentään on auki. Olen jo tavannut jo ensimmäiset ihmiset, jotka ovat hankkineet oman pienen porotokan.

Poronhoito on pikkuhiljaa elpymässä, mutta mistä rahat porojen ostoon?
- Suuria vaikeuksia siellä on. Turistifirmat varaa lohijoet, eikä saamelaisilla ole varaa ostaa kalastuslupaa omille perinteisille kalavesille. Aseistetut vartijat saattaa olla joen rannassa vastassa!
- En minä näe enää muuta mahdollisuutta vanhan improvisointitaidon säilyttämiseen, kuin saada se jotenkin koulujen ohjelmaan. Perheet eivät siihen enää kykene. Vaikeatahan sitä on opettaakin, kun pitäisi itse tuntea se musiikki silloin todella hyvin, mutta jos alkuperäinen improvisoinnin taito kuolee, tulee leuddeista ja luvvteistakin kuin meidän kalevalainen runolaulumme. Kirjoista luetaan nuotteja, ilman aavistustakaan siitä, miltä sen pitäisi kuulostaa.

- Monella tapaa masentava Kuolan tilanne on, huokaa Ilpo Saastamoinen lopuksi.
Mikko Saarela

27.3.95 osallistuminen saamelais-identiteetti-seminaariin Helsingissä
         "Seminar on (Saami) identity"
         (engl.kiel – pj. Irja Seurujärvi-Kari (90') – alussa Angelin tytöt(?)

3.4. Sibelius-akatemia (J. Näreharju) - Saamelaismusiikin yl.katsaus
         joiun rytmiikasta ja improvisoinnista (8 t.)

11.4.95          Katrin Korkinan paluu (Jyväskylästä) Venäjälle (?)

PK: 18.05.95 [Eesti-Saami -päivät alkoivat.] 19.-22.5. Tallinn: Saami-päivät  - saamel. esiintyjiä.
         Mikk Sarv, Nilla Outakoski

Kutse: Saami Kultuuri päevad 18.-23.5.1995
- Olete Oodatud seminarile Saami vähemuse olukorrast Idas ja Läänes
19.05.1995 Ajaloo Instituut, kell 11-18 ettekanded videofilmid koola- ning koltasaamidest
- Mõttevahetus
Seminari korraldavad Ajaloo Instituut ja Eesti-Saami Ühendus

K: 15.6.95         R-niemi Lappia-talo (Timo Tervo):
"Runolaulajien maasta euro-yhteiskuntaan - Euroyhteiskunnasta runolaulajien maille" (klo 10-15.45).
         - Oma esitelmä joiku-sanan etymologiasta.

12.-15.8.95          FU-kongressi - Hki / Esitelmä itäsaamelaisesta musiikista

26.8.95 la Lapin Kansa - Kolari, Leena Talvensaari (Kuva: Heikki Rissanen):
Laulukertomukset elävät velä Kuolan saamelaisten keskuudessa
- Kolmivuotinen projekti tallentaa Kuolan saamelaismusiikkia pohjoismaisella rahoituksella
(Kuvateksti: Ilpo Saastamoinen on Pohjantahti-yhtyeineen mukana säveltämänsä Velho-oopperan esityksissä Akäslompolossa. Heti esitysten päätyttyä Saastamoinen lähtee Kuolaan tallentamaan Kuolan saamelaisten musiikkia.)

Läntinen musiikkimaailma on viime vuosikymmeninä nostanut esiin aineksia milloin mistäkin etnisestä kulttuurista. Musiikintutkija, säveltäjä Ilpo Saastamoinen uskoo, että jonakin päivänä tulee myös arktisten kansojen vuoro tehdä musiikillinen läpi-lyönti. Silloin maailmalla kuunnellaan ja arvostetaan niin pohjois-saamelaista joikua kuin koltansaamelaista leuddia tai kildininsaamelaista luvtt'ia.

Vaikka mielenkiinto saamelaista musiikkia kohtaan on kasvanut, siitä on toistaiseksi innostunut vain varsin pieni
joukko ihmisiä. Syy tähän on selvä: saamelainen musiikkijärjestelmä sekatahtilajeineen on liian monimutkainen herättääkseen kiinnostusta länsimaiseen musiikkiin tottuneissa kuulijoissa.

"Saamelaismusiikin rytmiikka on niin vaikeaa, että siitä menee heti pihalle, vaikka kuinka yrittäisi jalkaa naputtaa. Rytmin seuraaminen ei kerta kaikkiaan onnistu", Ilpo Saastamoinen sanoo.

Rytmiikan monimutkaisuus on joskus jopa antanut aiheen käsitykselle, ettei saamelaismusiikissa ole rytmiä lainkaan. Se on ollut luonnollinen tapa reagoida asiaan, joka menee yli ymmärryksen.

"Eikä rytmiikan tarvitse olla kovin monimutkaista, että se jää suomalaiselta ymmärtämättä. Meiltä puuttuu eväät tällaisen musiikin hahmottamiseen, sillä koulussa sekarytmiikkaa ei opeteta oikeastaan ollenkaan."

Nyt jo suurin yhtenäinen kokoelma
Saamelaismusiikin tekeminen ymmärrettäväksi tutkimuksen kautta on motivoinut Ilpo Saastamoista liikkumaan myös Kuolassa. Ensimmäiset retkensä Kuolan saamelaisten pariin Saastamoinen teki 1990-luvun alussa koltansaamelaisen laulajan Jaakko Gauriloffin kanssa.

Nyt Saastamoinen ja Gauriloff osallistuvat projektiin, jonka takana on Tromssan yliopiston alainen Tromssan museo. Kolmivuotisen projektin rahoittaa Pohjoismainen rahasto ja sen tavoitteena on tallentaa Kuolan saamelaisten musiikkia mahdollisimman laajasti ja hyvällä tekniikalla. Myöhemmin projektin tulokset on tarkoitus julkaista myös kirjallisesti eri rahoituksen turvin.

Projektin ensimmäinen Kuolan matka tehtiin viime vuonna, jolloin liikuttiin Tulomassa, Ylä-Tulomassa, Murmanskissa ja Lovozerossa. Saalis oli hyvä, sillä matkalla tallennettiin lähemmäs 250 musiikkinumeroa. "Se on jo nyt suurin yhtenäinen kokoelma, mikä Kuolan alueelta on koskaan kerätty. Siksi pidämme tätä projektia hyvin merkittävänä", Saastamoinen huomauttaa.

Tähän saakka suurimmat Kuolan saamelaismusiikin kokoelmat ovat löytyneet Eestistä. Eestiläisten kiinnostus saamelaisia kohtaan selittyy kielisukulaisuudella mutta myös olosuhteilla. Kun suomalaisilla ei ennen 90-lukua ollut asiaa Kuolaan, alueen saamelaiskulttuurin tutkimus jäi kuin luonnostaan eestiläisten vastuulle.

Kuolassa jo 80-luvulla liikkuneet Marju Sarv ja Ene Viidang ovat mukana myös Tromssan museon projektissa. Tällä kertaa he toimivat lähinnä tulkin tehtävissä, sillä keskustelut Kuolassa käydään pääosin venäjäksi. Norjasta projektiin osallistuu saamelainen kielentutkija, ja myös Kuolan saamelaisilla on projektissa oma
edustajansa. Jaakko Gauriloff osallistuu projektissa haastattelujen tekoon, mutta pyrkii samalla lisäämään yhteistyötä Kuolan saamelaisten ja kolttien välillä. Ilpo Saastamoisen vastuulla on tallennetun musiikin nuotintaminen.

Seuraavalle äänitysmatkalle tämä joukkio lähtee 4. syyskuuta [-95] ja se viipyy Kuolassa kymmenen päivää.

Improvisaatiolla vahva osuus
Kuolan saamelaisten musiikki on laulettua musiikkia, jossa voidaan erottaa ainakin kaksi eri linjaa, Ylä-Tuloman ja Tuloman alkuperäisasukkaat puhuvat leuddista käyttäen termiä samassa mielessä kuin koltat. Kuolan leudd onkin musiikillisesti hyvin lähellä kolttien leuddia. Kildinin saamelaisten luvv' tista sen sijaan löytyy tyylillisiä eroja kolttaleuddiin nähden.

"Koltan- ja kuolansaamelainen musiikki on kuitenkin oma ryhmänsä verrattuna tunturisaamelaiseen joikuun.
Suurin ero on tekstin määrässä. Koltan ja Kuolan saamelaisilla musiikki perustuu nimenomaan kertomuksiin, kun taas tunturi-saamelaisilla kertova, paljon sanoja sisältävä joiku on käynyt yhä harvinaisemmaksi", Saastamoinen selittää.

Toinen ero löytyy improvisoinnista. Leuddissa ja luvtt'issa improvisaation osuus on vahva. Musiikin rakenne on häilyvä, sillä täsmälleen samalla tavalla kertautuvia säkeitä ei oikeastaan ole. Sen sijaan tunturisaamelaisessa joiussa rakenne säilyy suhteellisen samanlaisena säkeistöstä toiseen.

Improvisaatio on itäsaamelaisessa musiikissa se piirre, joka Saastamoista kiinnostaa henkilökohtaiselta kannalta eniten. Saastamoinen on jo vuosikymmenet pitänyt haasteenaan selvitää improvisoinnin merkitystä musiikissa, sillä kaikki elävät kansanmusiikkikulttuurit ovat hänen mielestään elossa vain siksi, että ne sisältävät improvisointia. Säilyttävän aineksen rinnalla musiikissa täytyy olla myös tuhoavaa ainesta, improvisaatiota,
jonka kautta perinne uudistuu.

"Haluan oppia ymmärtämään, miten improvisointi tapahtuu esimerkiksi kuolan-saamelaisessa kulttuurissa. Ehkä se antaa vinkkejä siihen, miten luovuutta voitaisiin tuoda vaikkapa koulun musiikinopetukseen."

Rytmiikka säilytettävä keinolla millä hyvänsä
Kuolansaamelaisen musiikin tallentaminen on tärkeää tietysti myös sen vuoksi, että sen laulajat ovat käymässä vähiin. Vanhoilla naisilla laulu on säilynyt, mutta miehiltä se on jo lähestulkoon kuollut. Viime kesän äänitysmatkalla löytyi vain yksi mies, jolta lauluja saatiin tallennettua. Toiselta saatiin lupaus, että laulaminen saattaa onnistua, jos vietetään muutama päivä porometsässä.

"Kuolassa on kyllä merkkejä siitä, että nuorison keskuudesta voi nousta uusia laulajia. Jotkut nuoret saavat vielä kotoaan mallin laulamiseen", Saastamoinen sanoo.

Ne saamelaiset, jotka osaavat laulaa, ovat äärimmäisen huolestuneita perinteen tulevaisuudesta. Saastamoinen pelkää erityisesti sitä, että kulttuurin rapistuessa musiikkikin yksinkertaistuu ja menettää erikoisen rytmiikkansa. "Tätä asiaa on pyritty nyt Kuolassa tiedostamaan. Melodioiden yksinkertaistuminen ei ole kovin vaarallista, mutta rytmiikka on niin tärkeä erityispiirre, että se olisi pyrittävä säilyttämään keinolla millä hyvänsä."

Ilpo Saastamoisen tekeillä oleva lisensiaattityö käsittelee juuri saamelaismusiikin rytmiikkaa. Saastamoisen tarkoituksena on julkaista lisensiaattityö kirjana yhdessä gradunsa kanssa. Saamelaismusiikkia on tutkittu kovin vähän, joten yksiin kansiin kootulle tietolähteelle on luvassa paljon käyttöä.

 

5.-16.9.95 Kola Sámi Musical Tradition (170 laulua)

            5.9.95 Kuolaan, 6.9. Ylä-Tuloma, Padun, 7.9. Muurmansk - Teriberka,
            8.9.     Teriberka - Muurmansk, 9-11.9. Lovozero, 12.9. Joona (Juonni) (yötä),  
           13.9.    Muurmansk, 14.9. Rovaniemi, 15.9. Kajaani, 16.9.? Jyväskylä.

> 3/96 Uusi Kansanmusiikki, ss. 20-21 - Annukka Hirvasvuopio:
Kolttaheimon musiikin monitoimimies Jaakko Gauriloff

Kolttasaamelaisia on Suomessa noin 600, he ovat vähemmistön vähemmistönä. Koltan kielessä on neljä eri
murretta, jotka eroavat toisistaan niin paljon, että niitä voidaan nimittää eri kieliksi. Suomessa puhutaan eniten Suonikylän murretta.
Kolttasaamelaisten perinteinen musiikki on leudd, balladinomainen säkeistöllinen laulu. Varsinaista joikuperinnettä heillä ei muista saamelaisista poiketen ole.

(Kuvateksti: Jaakko Gauriloff on tehnyt sitkeästi työtä kolttasaamelaisen perinteen säilymiseksi ja tunnetuksi tekemiseksi. Kolttien perinteisten leuddien lisäksi hän ei kaihda iskelmääkään.)

Suomen kolttasaamelaisista tunnetuin on Jaakko Gauriloff, joka on tehnyt kulttuuriaan tutuksi levyttämällä sekä perinteisiä leuddeja että koltankielisiä iskelmiä ja tanssimusiikkia. Onpa hänen ohjelmistossaan Levyraadissa soinut koltankielinen reggaekin. Vuodentyöskentelyapurahan turvin Gauriloff on jättäytynyt pois päivätyöstä ja omistautuu nyt kokonaan kulttuurille.

Toinen maailmansota mullisti lähellä Suomen rajaa asuneiden kolttasaamelaisten elämän. Ennen niin tiivis kolttaheimo jaettiin kolmeen osaan. Kolttien piti jättää entiset kotipaikkansa ja suurin osa omaisuudesta muuttaessaan pois sodan jaloista. Kun sitten sodan loputtua kolttien alueet menetettiin Venäjälle, oli kolttakansan kohtalona jäädä Suomeen: uuden kielen, kansan ja kulttuurin pariin.

Kotiseutujen vanhat leuddit elävät yhä ja ikävä on synnyttänyt niitä lisää, varsinkin vanhoilla ihmisillä oli suuria vaikeuksia sopeutua uusille seuduille. Koltat asutettiin Sevettijärvelle, Nellimöön ja Näätämöön.

Isoäidin perintö
Jaakko Gauriloff syntyi yhdeksänlapsisen perheen toiseksi vanhimpana evakkomatkalla Suonikylästä Suomeen. Hän oppi äidinkielekseen koltan kielen, tarkemmin sanottuna Suonikylän murteen, ja perinteinen musiikki tuli tutuksi jo pienestä pitäen.

Koltilla on muista saamelaisista poiketen myös elävä tanssiperinne ja Gauriloff mainitseekin isänsä olleen varsin taitava tanssija ja laulaja. Piirileikit ja katrillit sekä ripaska olivat suosittuja "lauantaitansseissa", joihin kerääntyi kolttia pitkienkin matkojen takaa tanssimaan kaksirivisen tahdissa. Nyttemmin tämä perinne on
jo kuollut, mutta perinteiset katrillit kuuluvat edelleen esimerkiksi Nellimön tanssi-ryhmän ohjelmistoon.

Jaakko Gauriloffin isoäiti, Kaisa Gauriloff, oli aikansa tunnetuimpia ja taitavampia perinteisen leuddin taitajia.
Hän oli kotoisin Luujärveltä (Lovozero) ja matkoillaan isoäitinsä kotiseuduille Gauriloff onkin löytänyt Venäjän puolen sukulaisiaan. Gauriloff on tehnyt jo kuuden vuoden ajan matkoja Venäjän koltansaamelaisten keskuuteen yhdessä tutkijaryhmän kanssa, johon kuuluu muun muassa Ilpo Saastamoinen.

- Nauhoitetusta aineistosta saisi aikaan vaikka toisen Kalevalan, innostuu Gauriloff kuvailemaan matkojen
tuloksia. Isoäidin laulumaat vetävät miestä puoleensa tänäkin syksynä kun ryhmä jälleen suuntaa kulkunsa Kuolan niemimaalle.

Rytmiveikot ja reggae
Tanssimusiikkiin Gauriloff sotkeutui vahingossa Sodankylässä töissä ollessaan 1964.

- Poikien kanssa osallistuttiin kurillamme Ahvenaisen kilpailuun ja minähän sen sitten voitin. 
Siitä lähtien Gauriloff heitti keikkaa silloin tällöin, mutta varsinainen tanssimuusikon ura käynnistyi Rovaniemelle muuton yhteydessä 1970. Hän teki neljän vuoden sopimuksen, johon kuului esiintyminen joka lauantai.

- Radiota kuunneltiin ahkerasti ja aina kun sieltä tuli uusi hitti, se nuotinnettiin ja sitä mukaa alettiin harjoitella, muistelee Gauriloff.

Rytmiveikkojen kanssa Gauriloff kiersi monen vuoden ajan ympäri Lappia ja lääni onkin laulajalle tätä nykyä hyvin tuttu.

Ensimmäisen albuminsa Gauriloff teki yhdessä ruotsinsaamelaisen Åsa Blindin ja Nils-Aslak "Aillohas" Valkeapään kanssa vuonna 1977. - Yhdessä yössä tehtiin kokonaista kolme LP-levyä ja hyvää jälkeä syntyi.

70-luvulla Gauriloff esiintyi muutamassa TV-ohjelmassa ja niitä tehdessään hän tutustui Rauno Lehtiseen. Hän esitti jonkun koltankielisen kappaleen levyttämistä jukeboxeja varten ja kun reggae oli juuri tehnyt Suomen valloituksen, ehdotti Gauriloff ensimmäisen koltankielisen reggaen tekemistä.

- Lehtinen kysyi varovasti, että kuuluuko reggae kolttamusiikkiin ja minä esitin vastakysymyksen, että kuuluuko neekereiden jazz suomalaisten musiikkiin. Lehtinen sanoi, että okei, tehdään levy.

Niin syntyi Gauriloffin tyttären mukaan nimetty Tanja-reggae, joka ilmestyi single-levynä 1981. Samainen kappale soitettiin Levyraadissa ja yllättäen se saikin aikaan melkoisen kohun. Ohjelman loppuhälinässä nimittäin unohdettiin mainita kappaleen esittäjä ja tekijä ja seuraavana päivänä Lapin läänin päälehdessä, Lapin Kansassa, oli kiukkuinen juttu siitä, miten vähemmistökansan edustajaa sorretaan. Myös Ilta-Sanomat tarttui aiheeseen ja Gauriloff sai julkisuuden ohella hurjasti lisää keikkatarjouksia. 1984-1989 hän toimi lisäksi Lapin läänintaiteilijana.

Oopperaa, leuddeja ja kielitiedettä

Viimeiset kolme vuotta Gauriloff on esiintynyt Ylläksellä syksyisin esitettävässä Velho-oopperassa, jolle parasta aikaa harjoitellaan jatkoa, Riekkoa. Klassista oopperaa Gauriloff ei silti myönnä laulavansa, vaan näissä Ilpo Saastamoisen säveltämissä oopperoissa on etnomusiikkivaikutteinen ote, onpa joukossa leuddeja muistuttavia kappaleitakin.

Lapin läänin taidetoimikunnan myöntämän vuoden työskentelyapurahan turvin Gauriloff on nyt virkavapaalla ja työnsarkaa on kosolti.

- Sevettijärvellä on muun muassa pari nuorta ja lupaavaa muusikonalkua, joita aion opettaa parhaani mukaan. Sieltä kun on monen sadan kilometrin matka lähimpään musiikkiopistoon, eikä koltankielistä opetusta ole muutenkaan helppo saada opettaja-pulan vuoksi, Gauriloff kertoo.

Koltan kielen säilymisen turvaamiseksi hänellä on idea, joka valitettavasti ei ainakaan vielä ole ottanut toteutuakseen.

- Aikuisillekin pitäisi järjestää puhe- ja kirjoituskursseja, ettei kieli kuolisi käytön puutteessa. Onneksi Sevettijärvelle on nyt saatu oma yläaste, ettei nuorten enää tarvitse lähteä pitkien matkojen päähän
kouluun asumaan asuntoloihin, muuttamaan vieraaseen kieli- ja kulttuuriympäristöön.

Koltan kieli sai ortografian vasta 60-luvulla, eikä sitä ole opetettu kouluissa
kuin vasta muutama vuosi. Sen vuoksi vain harvat osaavat kirjoittaa äidinkieltään. Gauriloff itse on käyttänyt koltan kieltä myös kirjallisesti muun muassa kääntäessään evergreenejä suomesta äidinkielelleen. Hänellä on haaveena julkaista näistä käännös-kappaleista CD, jota onkin paljon kyselty ja odotettu. Kysyntää olisi etenkin Venäjän puolella, heillä kun ei ole ilmestynyt ainuttakaan omankielistä kasettia tai CD:tä.

Kevään kuluessa pitäisi tulla myyntiin Gauriloffin uusi CD, jossa on perinteisiä leuddeja ja tanssimusiikkia sulassa sovussa, kuten edelliselläkin levyllä.
Kuä'ckkem suäjai vuel'nn, Kotkan siipien alla, ilmestyi vuonna 1992. Levyllä on perinteinen, hyvin vanha Kuä'ckkem - leudd, joka on Gauriloffille erittäin rakas; hänen isoäitinsä tapasi usein esittää sitä.

Nimenomaan leuddien keräämisen ja nauhoittamisen Gauriloff mainitseekin tärkeimmäksi tehtäväkseen juuri nyt. Niiden taitajat kun alkavat olla 70-90 -vuotiaita ja laulujen tallentamisella on kiire. Suomessa leudd-taitajia on vielä muutama, mutta Venäjän puolella taito on säilynyt laajemmalla alueella ja nuorempienkin keskuudessa.

Kolttasaamelaisia artisteja ei Jaakko Gauriloffin ja hänen veljensä Leon ohella ole leuddin esittäjien lisäksi.

- Siksi juuri onkin niin kovin tärkeää opettaa nuoria kolttia leuddaamaan, käyttämään äidinkieltään ja puhumaan sitä lapsilleen. Vähemmistön vähemmistön asema ei aina ole helppo, mutta parannusta
on tapahtunut. Täytyy vain toivoa, että oman kulttuurin kohdistuvan innostuksen kipinä leimahtaa täyteen liekkiin jonakin päivänä, lupaavalta kyllä näyttää, toteaa Gauriloff toiveikkaasti ja lupaa tehdä parhaansa heimonsa kulttuurin säilyttämiseksi ja eteenpäin viemiseksi.

22.4.96 Murmanskaja oblastj - Upravlenie kulturi
Mr. Ilpo Saastamoinen
The centre of culture of a city Olenegorsk is invited you to participate in a conference "Suomi the folk-lor - by pearl part musical folk-music pa Of Russia", which will pass in our city on June 1-2, 1996 under the initiative Of association Kolsky suomi within the framework of  the project "Music kolsky suomi"

Unfortunately, because of economic crisis we can not undertake completely your charges, but in a condition to grant housing accomodation and dinner.

We plan meeting of creative musical collectives, exchange by experience of a establishment of cultural communition (connections) and preservation of traditions saamskoj of musical kulture. In a conference will participate poets and theaters.        

We hope on success of your measure.

Lider of Centre of culture
Shevtsova E.