2012-2013 Popmuusikot V

Marraskuu 2012         - Muusikko - Ahti Vänttinen: Kommentti, s.21

["Kritiikistä ja sen puutteesta"]
"...Se, että jokin osa rytmimusiikin tekijöistä ei "enää" kuulu liittoon, viittaa ajatukseen, että he joskus olisivat kuuluneet. Tämä voi sisältää historiallisen viittauksen aikoihin, jolloin mm.silloiset popmuusikot olivat järjestöllisesti ja poliittisestikin hyvin aktiivisia liiton toiminnassa. Siitä on kuitenkin vuosi-kymmeniä, ja oma analyysini on, että rytmimuusikkojen nykyinen kiinnostus liiton toimintaa kohtaan on ensisijaisesti ammatillista eikä poliittista. On syytä huomata myös, että liiton jäsenkunnassa ei koskaan aikaisemmin ole ollut yhtä paljon rytmi-muusikoita kuin nyt."

> 6.2.2013 jälkeen  kommentti edellisestä MMK:hon Jaana-Marialle:
Me siis elämme maailmassa, jossa ammatillisuus musiikissa asetetaan selkeästi inhimillisyyden edelle, so. musiikkipolitiikka on tärkeämpää kuin politiikka (jonka osa musiikkipolitiikka siis on)! Meidät myös asetetaan johonkin poliittiseen lokeroon vaikkemme antaisi siihen mitään aihetta. Ei siis pidä pelätä oman mielipiteensä ilmaisemista, koska MEIDÄT KUITENKIN YMMÄRRETÄÄN VÄÄRIN (tahallisesti tai tahattomasti) - MYÖSKIN SILLOIN KUN OLEMME HILJAA!

 

2013:

27.-28.1.2013  Heräsin aamuyöstä, koska tuo Vänttisen viimevuotinen artikkeli jotenkin tuntuu jopa unissa kaivavan mieltä. Miksi? Siksi, että se hämmästyttävällä tavalla heijastaa historian täydellistä tuntemattomuutta - tietämättömyyttä siitä, mitä yleensä musiikin ammattijärjestötoiminnassa tapahtui 1970-luvun alkupuolella.

Kysymys ei ole Vänttisen henkilökohtaisesta tietämättömyydestä. Kun Free lance -muusikoilla oli juhlavuotensa kokous, ei siellä millään tavalla tullut esille se historia, joka aikanaan sai Popmuusikot -järjestön syntymään, tai se historia joka sai Viihde-muusikkojen jäsenmäärän nousemaan uusille lukemille, kun SML liittyi SAK:hon MAF:in perässä ja kun Popmuusikot tästä syystä liitettiin jäsenmäärältään paljon pienempään SML:n paikallisjärjestöön [Viihdemuusikot ry. > Free lance -muusikot].

Tuossa ilmapiirissä ei ole ihme, että tuolloinen juhlavuoden puheenjohtaja ei edes tuntenut allekirjoittanutta, joka uteliaisuudesta saapui kokoukseen. Kun sitten tiedustelin, ovatko salissa olevat kaikki äänioikeutettuja mahdollisen äänestyksen sattuessa, ei tuollaista kontrollia oltu järjestetty millään tavalla. Kun asiaa tarkemmin tutkittiin, huomattiin, että Helsingin-Tampereen ulkopuolelta taisi olla kaksi edustajaa, joista toinen - myös Jyväskylästä oleva [Aarne Vesterinen] - oli ilmeisesti luottamusmiehenä oli saanut matkakorvauksen kokoukseen asemansa perusteella.

Kun Popmuusikot perustettiin, se suunniteltiin alunperin valtakunnalliseksi yhdistykseksi, jolle oli elintärkeää saada suuriin kokouksiinsa myös kattava edustus. Kun nyt seuraan Free lance -muusikoiden pikkujoulutarjouksia helsinkiläisjäsenilleen, muista aina, että olen itse maksamassa noita pippaloita. Junalippu Jyväskylästä Helsinkiin kun maksaa eläkeläiselle maltaita.

Oikeastaan tuo tietämättömyys tästä kaikesta ei ole ihme, kun katsoo sitä, mitä Muusikkolehti on asiasta jälkeenkin päin kirjoitellut. Vastaus on: ei mitään. Syy on ilmeisesti aiheen arkaluontoisuus, koska perinteisen linjan säilyttäminen kirjoitettaessa ammattijärjestön 1960-70 lukujen vaihteessa tapahtuneesta hajoamisesta on vaikeaa, koska silloin pitäisi avoimesti myöntää SML:n tekemät musiikkipoliittiset virheet 1900-luvun loppupuolella. Tätä virheiden tunnustamista ei ilmeisesti ole vieläkään näköpiirissä, joten ainoa mahdollisuus välttää haavojen aukeneminen on painaa menneisyys villaisella unohduksella ja kuitata se Vänttisen tavalla - kuittaamalla 70-luvun alun ammattijärjestöhajaannus sillä, että me tuon ajan aktiivit olisimme olleet enemmän kiinnostuneita politiikasta kuin ammatillisista päämääristä.

Tällainen mielipide kuulostaa pöyristyttävältä, kun kysymyksessä on henkilö jonka ansioita menneiden vuosikymmenien tavoitteissa en lainkaan tunne. Tällaisia ovat yleisesti ottaen kevyen musiikin yhteiskunnallisen arvostuksen syntyminen (tai ainakin huomattava paraneminen) seuraavilla alueilla:

a)         työehtosopimusten aikaansaaminen ravintola- ja laivamuusikoille

b)         yritys saada aikaan valtakunnallinen työehtosopimus keikka-alalle. Tässä ei aivan onnistuttu, mutta pää oli jo avattu konserttipuolella ainakin Helsingin Juhlaviikkojen, Pori Jazzin ja muistaakseni Turun Rockfestivaalien kanssa.

c)         Ravintolamuusikkojen työllistämiskurssien avulla suunniteltu ulkomaalaisten muusikkojen määrän väheneminen maassamme. Kysymys liittyy kyseenalaiseen ravintolamanagerijärjestelmän romuttamiseen.

d)         Muusikkojen verotuksellisten seikkojen sekä loma- yms. sosiaalietuisuuksien saattaminen vähitellen siedettävälle tasolle muuhun yhteiskuntaan nähden. Muistaakseni tein MAF Soundiin alan ensimmäisen veroilmoituksen vähennysten laatimisohjeen. Valitettavasti tuo luonnos on papereistani kadonnut, mutta se löytynee MAF Soundin jostain numerosta. Mielestäni myöhemmät kaavakkeet ovat sen eräänlaisia kopioita, koska en muista sellaisia esiintyneen ennen sitä.

e)         Valtion apurahojen ja yksityisten rahastojen suhtautumisen jyrkkä muutos kevyeeseen musiikkiin. Tämän toiminnan ensimmäisiä tuloksia oli Olavi Virran saama valtion taiteilijaeläke sekä useiden jazzmuusikkojen saamat apurahat USA:ssa opiskelua varten.

f)         Edustuksen saaminen valtion säveltaidetoimikuntaan ja aluetoimintaa suunnittelevaan alueorkesterikomiteaan, jonka seurauksena epäsuorasti ovat tänä päivänä ainakin Tallari Kaustisella ja UMO Helsingissä.

g)         Kevyen musiikin koulutuksen aikaansaaminen Suomessa. Tämän pohjana on suurimmalta osaltaan IS:n ja Seppo Paakkunaisen kahdestaan kasaama pop/jazz-koulutussuunnitelma. Klaus Järvisen osalta suuren työn tutkimuksessa tekivät kylläkin Seija Järvinen (pianistien haastattelu) ja hänen tyttärensä Tertta, joka valvoi kanssamme viimeisen yön auttaen tutkimuksen monistamisessa seuraavan päivän lehdistötilaisuutta varten.

SML:n osuus esim. tässä viimeksi mainitussa projektissa oli astua valmiiseen pöytään, koska se oli jäämässä kokonaan ulkopuolelle kevyen musiikin kehityksessä.

h)         Edellisen koulutussuunnitelman tukema ajatus musiikinopettajakoulutuksen muuttamisesta liittyen oppivelvollisuuskouluun. Tämä tarkoittaa kevyen musiikin sisällyttämistä opetussuunnitelmiin. (Voitaneen sanoa, että koulutuksen osalta 60-luvun lopun haaveet ovat parhaiten realisoituneet.)

i)         Popmuusikoitten SM-kilpailut, jotka loivat eri muodoissaan tähän päivään jatkuneen perinteen erilaisina versioina. Tokihan kilpailuja oli ollut aiemminkin, mutta ei sellaisessa laajuudessa, valtakunnallisella tasolla. Kunnia tästä koituu suurelta osin J. Raittiselle.

j)         Avustaminen Seinäjoen Rytmimusiikki-instituutin perustamisessa 80-luvulla.

k)         14.3.2013: Improvisoinnin osoittaminen "sävellykseksi":

> Keitele 24.2.1986 - IS:n kirje Elvikselle (Paroni luki vuosikokouksessa)

> 26.2.1986 IS:n Kirje Teostolle (Timo Teerisuolle)
         + Coda: Keitele 24.1.1986 - Ks. > Musiikin suunta 3/1990, ss.41-53

> Ks. myös 2.3.86 Muistio/kirje TEOSTOLLE/Teerisuo 85/86

Popmuusikot ry. ei suoranaisesti toiminut ko. asiassa aktiivisesti, mutta tietäen Paakkunaisen ja Saastamoisen roolit Popmuusikoissa on toiminta katsottava osaksi kevyen musiikin yleisen arvostuksen nostamista. Muita TEOSTOA pommittaneita henkilöitä olivat ainakin Jouni Koskimäki (Beatleseista tohtoriksi väitellyt). On todettava, että Arthur Fuhrmannin rooli - tietääkseni mm. TEOSTOn genretoimikunnan jäsenenä oli pikemminkin säilyttävä ja siis absoluuttista arvohierarkiaa puolustava kuin eri genrejä poistamaan pyrkivä. Tosiasia on, että fuusiomusiikin ja improvisoinnin asiantuntemusta jopa kartettiin Teostonkin sisällä. Vasta O. Donnerin asemasta käsin selvää muutosta alkoi tapahtua - ei Fuhrmannin ansiosta. Tämä tilanne osin jarrutti myös Elviksen kannan uudistumista pitkän aikaa.

l)         Popmuusikkojen julkilausumat mm. Chilen muusikkojen asemasta, Turun rockfestivaaleista, rahastojen apurahapolitiikasta.

m)         IS:n pitämät julkiset esitelmät Popmuusikkojen puheenjohtaja-asemassa.

Alaa (ammattijärjestö- yms. aiheet) koskevia esitelmiä 60-luvulla 4, 70-luvulla 5-6 ja myöhemmin 80-luvulla jne 3-4 - yht. noin 70 kirjoitetun musiikkiartikkelin tai -esitelmän joukosta n. 10-15 kpl karsintaperusteista riippuen. Artikkeleihin ei ole laskettu esim. lehtiarvosteluja tai esitteitä.)

n)         IS:n laajat lehtiartikkelit tai joskus myös haastattelut, joissa käsiteltiin kevyen musiikin yleistä asemaa (14 lehtijuttua 1969 lopulla, 17 juttua 1970 vuoden alusta SML:n hajoamiseen elokuussa 1970 saakka, 15 juttua 1970 loppuun mennessä, 8 isoa artikkelia 1972,  13 v. 1973, 6 lehtijuttua keväällä 1974 ennen Kajaaniin lähtöäni - siis yli 70. Määrät ovat tarkistamattomia.) & pop/jazz-koulutusta koskevat jutut - yht. ehkä 130 sivua.

o)         Paneelikeskustelut yms. tilaisuudet, joissa kiisteltiin klassisen musiikin edustajien kanssa.

p)         Kevyen musiikin nostaminen tasa-arvoiseksi tekijäksi demokraattisessa musiikkipolitiikassa. Tässä kysymyksessä tapahtui selvä poliittinen kahtia-jakautuminen 70-luvun alussa: Vasemmisto tuki demokraattista musiikkipolitiikkaa, mutta oikeisto linnoittautui klassisen musiikin valtionapujen puolustamiseen. Osin tuossa rintamassa oli mukana myös musiikkia tarkemmin tuntematon keskusta. Sen rooliin vaikutti tarvittava yhteistyö kevyen musiikin edustajien kanssa kansan-musiikin arvostuksen nostamiseksi. Esimerkkinä mainittakoon Marjatta Väänäsen ja Viljo S. Määttälän osin jopa vastakkaiset roolit suhteessa kevyeen musiikkiin. Tässä yhteydessä ei voida kiistää Ilpo Saunion ja Pekka Gronowin aktiivista yhteistyötä poliitikkojen ja kevyen musiikin edustajien (mm. IS) kanssa.

q)         Henkilökohtainen panos: Ilpo Saastamoisen Kitarakirja 1974, jota myytiin neljä painosta 16 000 kpl.

r)         Musiikkipoliittisesta työstä näytteenä osallistuminen keväällä 1971:

Vuoden 1971 alusta toukokuun loppuun (~ 5 kokousta / vk!):

         12 Hgin Juhlaviikko-kokousta, 15 Säveltaidetoimikunnan kokousta,

         13 MAF-kokousta, 20 Popmuusikot ry:n kokousta,

          8 pop/jazzkurssi-iltaa (Jazzliitto) (mm. Kojo, Riki Sorsa ym.)

          4 PEK-kokousta (?), Jazzliiton kokoukset, Synkooppi jne.

so. yht. yli 70 musiikkialan järjestökokousta tammi-toukokuussa 1971, joihin sisältyy esim. "29.1.71 SML:n ja MAF:n kokous klo 15.30."

Jo tässä vaiheessa nousevat mieleen uudestaan Vänttisen vähättelevät mielipiteet 70-luvun alun toiminnastamme. Jos edellä mainittua listaa nimitetään "poliittiseksi toiminnaksi" olen ylpeä ansaitessani tuon leiman ja samalla jään ihmettelemään sitä, mitä arvokasta jää tuon toiminnan ulkopuolelle.

"Paikalla olleena" avaan siis tuon 60-70 -lukujen todellisen poliittisen ajattelun muusikkojen piirissä. En edelleenkään esim. tiedä, oliko yhdelläkään silloisella Pop-muusikkojen jäsenellä minkään puolueen jäsenkirjaa, koska siitä ei keskusteltu. Jukka Kuoppamäki luovutti ilomielin yhden sävellyksensä käyttööni julkaistavaksi Kitarakirjassani, jota myytiin neljä painosta - 16 000 kpl.

[1.11.13: Siteeraan Selvis-lehden 3/2013 sivulla 32 olevaa Pekka Nissilän luonnehdintaa Otto Donnerin poliittisuudesta: "...Vasemmistolaisuus oli hänelle pyrkimistä oikeudenmukaisuuteen, ja asennoitumista heikkojen puolelle." Voiko sitä sen selvemmin sanoa.]

Vasemmistolaisiksi meitä luonnehdittiin mm. sen tähden, että "kevyt/vakava musiikki" -kiistassa vasemmisto yleensä oli se siipi, joka avoimimmin tuki kevyen musiikin asemaa. Ehkä juuri samoista näkökulmista läksi liikkeelle se ajattelu, että SML ei koskaan huomannut mitään outoa siinä, että kevyen musiikin kenttä maksoi jäsenmaksuillaan myös kaupunginorkesterien jäsenten "hammashoidon" saamatta itse mitään todellista parannusta omiin ammatillisiin oloihinsa.

Olisiko kohtuullista, että SML:n puheenjohtaja edes kerran kymmenessä vuodessa loisi yleiskatsauksen ja liiton linjanvedon keikkamusiikkialaan, sen työehtosopimus-politiikkaan, sen jäsenistön alueelliseen tasa-arvoon (esim. avaamalla Free lance -muusikoiden alueellisen epätasa-arvon jäsenmaksuissa/Hgin pikkujoulupöydissä jne. jne.). Työsarkaa on aivan riittämiin, koska nykyiseltä alajärjestöltä ei näytä riittävän näkökulmia ottaa em. asioita julkiseen käsittelyyn.

En tarkoita yksiselitteisesti, että työehtosopimuksen puuttuminen keikka-alalta olisi sinänsä negatiivinen asia. Mutta sen tärkeyden ja mielekkyyden jatkuva pohtiminen on yksiselitteisesti positiivinen seikka, eikä tuon kysymyksen pois jättäminen toimintasuunnitelmista voi olla pelkkä myönteinen ilmiö.

[Viimeinen loukkaus:]

Ja lopuksi: Mikä ero on kahdella ilmaisutavalla ja mitä se mahtaa käytännössä tarkoittaa, kun Vänttinen sanoo:
...silloiset popmuusikot olivat järjestöllisesti ja poliittisestikin hyvin aktiivisia liiton toiminnassa... ja ...rytmimuusikkojen nykyinen kiinnostus liiton toimintaa kohtaan on ensisijaisesti ammatillista eikä poliittista.

Mielestäni kahdella eri tavalla on vain ilmaistu sama asia. Järjestöllinen -termi on vain vaihtunut ammatillinen -termiin. Jos filosofoinnissa ei tämän enemmän avoimuuteen päästä, tulkitsen lauseen selkokielisenä tarkoittavan itse asiassa sitä, että tuon ajan popmuusikot olimme ensi sijaisesti kiinnostuneet politiikasta, josta näkökulmasta on kehitytty ammatilliseen näkökulmaan. Siis että edistystä on tapahtunut sen jälkeen, so. kun SML astui peränpitäjästä johtoon.

Jos tällainen tapa ilmaista asioita on vain salakielistä vihjailua jo samoin ajatteleville, voi sen jättää omaan arvoonsa. Mutta kun maksan eläkeläisjäsenmaksuni jolla nuokin kirjoitukset rahoitetaan, tulee mieleen, että pitäisikö ottaa historian lokeroista esille tuo lause: "...Se, että jokin osa rytmimusiikin tekijöistä ei "enää" kuulu liittoon, viittaa ajatukseen, että he joskus olisivat kuuluneet", ja sijoittaa se nykypäivään. Mitä mieltä on jopa maksaa siitä, että arvonannon sijasta pitää vielä vanhanakin lukea peiteltyä ivailua asiaa tuntemattomien ihmisten taholta.
Ilpo Saastamoinen

Ps. Ei tämä asia näköjään ole vielä aivoissa loppuun käsitelty.

Oliko politiikka tuolloin 70-luvun vaihteessa meille tärkeämpää kuin musiikki, on mielenkiintoinen kysymys. Oma arvioni siitä: Osana kulttuuripolitiikkaa musiikkiin liittyvä yhteinen taidetta koskeva ideologinen toiminta [koulutus, tasa-arvo musiikin lajeissa jne.] on osa yleistä politiikkaa, joten tässä mielessä politiikan ja musiikin asettaminen toistensa vastakohdiksi on mieletöntä.

> Ks. myös aikaisemman luettelon kohta "r").

 

Muistelen päiväkirjoistani tuolta ajalta (kevät -71) asioita kuten esim.:

1)         Karelia-yhtyeen perustaminen (I harjoitus kalenterini mukaan 12.1.1971)

2)         4.9.70         Kaupunginteatteri (I merkintä Berliini järjestyksen kourissa) klo 13-15.

3)         15.4.71       Tuhannen ja yhden työn tarinat (TV-1 -ulostulopäivä)
         " Tuhannen ja yhden työn tarinat kuuluu niihin televisio-ohjelmiin, jotka oikeisto on leimannut epätasapuoliseksi ohjelmaksi, koska siinä on kerrottu työntekijöiden näkemys työturvallisuudesta joka heiltä puuttuu."

4)         III OTK-muotikiertue (Paroni, Vesala, minä jne.) - 16 kaupunkia (15.3.-6.5.)

5)         21.4.  + 28.4.         Sibis 14-16 (Ellen Urho - luento-opetusta?)

6)         12-13.5.71 to          H:gin kaupunginorkesterin konsertti (J. Panula / T. Kansa)

7)         21.5.71 alkaen        Hgin Kaupungin Nuorisotoimisto - bändikurssit (8 kpl)

8)         Studiosessioita kalenterini mukaan yhteensä 30 kpl tammi-toukokuussa

13-14-21-25-26-28.1., 11-17-18-23-24.2., 1-4-5.3. (15.3.-2.4. OTK-rundi),
7-13-14-21.4., 10-12-14-15-16-17-21-24-25-26-27 (-31.5-3.6. Karelia?)

- Vuoden 1971 kalenterin puhelinluettelossa on lueteltu studioissa käyneet soittajat instrumenteittain - yht. 110 nimeä, joiden kanssa olen henkilökohtaisesti soittanut. Sieltä kyllä puuttuvat vielä monet (Aarno Raninen, Rauno Lehtinen jne.)

- Kävin 2011 läpi Gramexin n. 70 sivua käsittävän levytys-osanottolistani. Siitä ilmeni, että olen [etupäässä vuosina 1967-1975] ollut mukana noin 120 eri solistin taustojen tekemisessä levyille. POLITIIKAN LISÄKSI ON SIIS TEHTY JOTAIN MUUTAKIN!!!

Edellä esitetyn aineiston valossa katson, ettei Ahti Vänttisellä ole edes edellytyksiä arvioida uskottavasti poliittisen toiminnan ja musiikin edistämisen välistä painoarvoa toiminnassamme 1970-luvun alussa. Minun (ja varmasti myös Paroni Paakkunaisen) on siis helppo milloin tahansa lupautua avoimeen julkiseen keskusteluun aiheesta, niin voimme yhdessä katsoa, kuka teki ja mitä noiden historiallisten vuosikymmenien vaihteessa. Mutta silloin keskustelun ja asiantuntemuksen taso pitäisi olla jotain muuta kuin mitä tässä arvostelemani  kirjoitus osoittaa.

On tavallaan surullista, että vielä vanhoilla päivillään joutuu törmäämään lehtiä lukiessaan sellaiseen mielipiteen varmuuteen, jonka vain tietämättömyys voi synnyttää. Tekee mieli siteerata savolaisen vaarini terminmäärittelyä tietämättömistä ihmisistä (kuten Kalevalan Joukahainen): He eivät ole tyhmiä vaan tuhmia.

Minulle on suurin pirtein samantekevää, pitääkö SML:n johto minua eräänlaisena luopiona vielä hautaan saakka, mutta soisin toimintani jätettävän rauhaan edes "omien" so. samalla alalla puuhastelevien ihmisten taholta - näin jälkikäteen.

Minulle kyllä on solvauksia sadellut niin Seppo Nummen kuin Janne Hakulisenkin taholta (jos enää tiedetään, kuka tuo ulkolaisia muusikoita maahamme tuottanut ravintolamanageri oli). Joonas Kokkonen luopui valtion säveltaidetoimikunnan jäsenyydestä, koska mm. ei jaksanut väitellä kanssani, prof. Timo Mäkinen kuulemani mukaan söi rauhoittavia erään lehtikeskustelumme jälkeen, eräs - myöskin Arvostelijain Liiton Kritiikin kannukset saanut - nimitti meitä amatööreiksi Elviksen kokouksessa [kev. -86] Paronin luettua kokoukselle Kajaanista lähettämäni kirjelmän klassisen ja kevyen musiikin välisestä arvostus-erosta Suomessa. Työtilaisuuksien menettämisestä julkisten mielipiteideni vuoksi en viitsi edes puhua.

Aika näyttää, jatkuuko luurangon piilotteleminen kaapissa vielä Ahti Vänttisen kaudenkin jälkeen. Olen kyllä varmistanut osaltani, että muistiinpanoni jäävät talteen myöhempiä aikoja silmällä pitäen, kun uudet sukupolvet ovat riittävän uskaliaita katsomaan, mitä nyt käsiteltynä ajanjaksona todella tapahtui.

Kuka on se rohkea, josta historian kirjat aikanaan mainitsevat: ko. henkilö avasi luurankokaapin ja näki ne virheet SML:n toiminnassa, jotka ilmeisesti alkoivat jo SML:n eroamisesta 1950-luvulla SAK:sta ja jotka jatkuivat 70-luvulla, kun SAK:hon palanneita Popmuusikoita nimitettiin luopioiksi heidän kuolemaansa saakka.

Ketkä olivat tuon ajan sankareita? Viihdemuusikotko vai Vikström?

Kun olen kuullut takavuosina huhuja siitä, että eräs Sibelius-Akatemiassa johtavassa asemassa toiminut oli joskus antanut ohjeen, että "Edward Vesalan levyjä ei laitokselle hankita" tai että "jazz tuli Suomeen vasta 1980-luvulla", olen palannut etsimään pop/jazzkoulutussuunnitelmastamme tekstiä, ohjetta, joka antaisi pohjan tällaiselle toiminnalle. En sellaista näkökulmaa ole sieltä vieläkään tavannut, enkä olisi sallinut tuollaisten objektiiviseen arvohierarkiaan perustuvien näkökantojen ylivaltaa missään oppilaitoksessa - paitsi vasta opiskelunsa aloittaneiden keskustelun avaamiseksi.

 

Pop/jazzkoulutussuunnitelma I, 1972 s.72:

Päähuomio tulisi kiinnittää ainakin relatiivisiin arvoteorioihin sekä eri musiikkityylien erilaisiin, esteettisiin kriteereihin, kauneuskäsitteen suhteellisuuteen, pop/jazzmusiikin erityispiirteisiin ja em. seikkojen huomioimiseen kritiikissä. Erityistä huomiota olisi kiinnitettävä erilaisten sosiaaliryhmien käsityksiin hyvästä ja huonosta musiikista, esteettisten käsitysten oppimisprosessista ja opettamisesta edelleenkin vertailemalla absoluuttisia ja suhteellisia arvokäsitteitä. Koulutuksen tarkoituksena on oppia ymmärtämään erilaisia arvomaailmoja, niiden oikeutusta sekä jäykkien ennakkoasenteiden syitä, seurauksia, poistamismahdollisuuksia ja -menetelmiä.

Onkohan tämä kohta pop/jazzopetussuunnitelmasta jäänyt joiltakin lukematta? Tekijöiltä se ei ainakaan olisi voinut unohtua.

 

Tässä kysymyksessä olemme samalla paneutuneet koko tämänkertaisen keskustelun ytimeen: Politiikan harrastus menee arvomaailmassani musiikinharrastuksen yli aina silloin, kun huomaan ihmisarvon asetetuksi kyseenalaiseksi, jos se on ristiriidassa henkilökohtaisesti itselleni asettamani arvomaailman kanssa. Ehkä tuon asian tajusimme kollektiivisesti 60-70 -lukujen vaihteessa puolustaessamme yhdistyksenä chileläisten trubaduurien oikeutta laulaa ihmisarvosta juntan hallitsemassa Chilessä.

Tänä päivänä tuo tilanne toistuu Malissa, jossa muslimit ovat valtaamillaan alueilla kieltäneet totaalisesti musiikin käytön jopa puhelinten äänimerkkejä myöten. Ehkä tajusimme silloin, että ammatillinen kiinnostus liiton toimintaa kohtaan ei ole riittävä lähtökohta silloin, kun kaupunginorkesterien jäsenten hammaslääkärikulut menevät popmuusikkojen sosiaaliturvaetujen ajamisen ohi tai sen ohi, että jossain Chilen stadionilla ammutaan sellainen ihminen, joka uskaltaa laulaa.

Tänä päivänä en voi käyttää julkista puheenvuoroa näistä asioista, ellen voi sanoa ja toistaa, että on yksi asia joka menee yli kaiken mitä musiikista sanotaan. Se on ihminen itse. Jos musiikinopetus jättää ihmisen kakkossijalle, on kysymyksessä opetus, jossa minä en halua olla mukana. Niinpä omassa opetuksessani olen vuosikausia (ellei vuosikymmeniä) lähtenyt siitä, että opettelemme ymmärtämään, kuinka erilaisia olemme ja kuinka erilaista musiikkia me itse kukin teemme. Tällöin jonkun Vesalan levyjen kieltäminen edustaa juuri sitä ääripäätä, josta pyritään eroon, jos jonkinlaista musiikkifilosofiaa yleensä kykenemme opettamaan.

Jos olisin tuolloin 70-luvun alussa Varparannan pop/jazzkesäleirillä opettaessani  tiennyt, mihin suuntaan ... ajatukset lähtevät elämän varrella harhailemaan, olisin ehkä jo alkanut katumaan sitä, että yleensä läksimme ajamaan popin ja jazzin koulutusta yhteiskunnassa. Nyt olemme menneet ojasta allikkoon - aivan kuin yleisradion musiikkipolitiikka. Laitan radion auki enää vain pakosta, koska sieltä tulee ulos irvikuva siitä monipuolisuudesta, josta haaveilimme nuorina idealisteina.

En ole vihainen enkä katkera, mutta jonkinlainen apeus täyttää mieleni. Siitä huolimatta, etten ole enää aikoihin uskonut kumulatiiviseen kehitykseen - en yhteiskunnassa enkä musiikissa. Pyydän anteeksi, jos kirjoitukseni loukkaa jotakuta. Ei tarkoitukseni ole kostaa vaan herättää huomaamaan. Se oli tarkoitukseni silloin 40 vuotta sitten ja se on ainoa tarkoitukseni tänä päivänä - herättää olemaan jatkuvasti valppaana arvojen aallokossa, ettemme uppoaisi.

Korostan vielä lopuksi: En/Emme kaipaa mitaleja emmekä prenikoita. Kaipaamme "vanhan polven jäseninä" toimintamme mukaista arvonantoa. SML:n ensimmäinen huomio 70-vuotispäivästäni - jo riittävästi ennen sitä - oli varoitus, että määräpäivän jälkeen SML:n vakuutusetu raukeaa. Free lance muusikoiden onnittelusähke tuli vasta paljon myöhemmin - ajallaan. Lopuksi: Sanokaa minulle yksikin hyvä syy jatkaa jäsenyyttäni liitossa. Olen maksanut jo 50 vuotta helsinkiläisten hammashoitoja ja sittemmin - ojasta allikkoon - pikkujoulujuhlia.
Ilpo Saastamoinen

 

30.3.2013: Muusikko-lehti maaliskuu 2013, s.27
Raimo Vikström: Arthur Fuhrman oli oikeustaistelija:
Ammattiyhdistystoiminta oli 1970-luvulla tapahtumarikasta. Muusikkojen liitto joutui kovan kritiikin ja hajotustoimien kohteeksi. Liiton johdon oli uudistettava organisaatiota ja saatettava liitto ajan vaatimaan toimintakuntoon. Siinä työssä Arthurin panos oli merkittävä.

[IS: (Alleviivaus minun)  - Siis jo toinen viittaus Popmuusikot ry:hyn puolen vuoden sisällä. Vanhat konkarit hautovat läpiruotimatonta asiaa, koska eivät voi sanoa asioista niin kuin ne tuolloin olivat.]

 

Kirjeestä Paronille 1.2.2013:
...Aihe on näköjään ajankohtainen, koska muusikot ovat nyt tilanteessa, jossa radio kieltäytyy työnantajan velvollisuuksistaan koskien festivaalikeikkojen radiointeja [so. "ulkoistamalla" ne]. Se sysää työnantajan tehtävät ja velvollisuudet vain festivaalijärjestäjille. Ilmoitin eilen kieltäytyväni hyväksymästä sellaista käytäntöä jatkossa... Radio ei ehkä toviin enää lähetä festivaaleilta livekonsertteja, ellei se tee suoria sopimuksia muusikoiden kanssa. Ja tästähän radio on juuri kieltäytynyt.   Se luistaa siis työnantaja-asemastaan KAIKILLA festivaaleilla tänä päivänä. 

Tämä on seurausta siitä, että tullessaan perässämme SAK:hon SML lakkasi ajamasta keikka-alan työehtosopimusta (jota asiaa se ei koskaan ollutkaan ajanut - niin kuin me esim. Pori Jazzin ja Hgin juhlaviikkojen kanssa). Ja nyt kun meillä ei ole edes festivaalien minimitariffeja, voidaan mitä osaa tahansa muusikkojen liksasta nimittää radiointikorvaukseksi, joka silloin noudattaa radiointi -työehtosopimuksia!!! 

Valitettavasti olemme jo liian vanhoja panemaan uudelleen asioita järjestykseen.

Juuri siksi haluankin sinun lukevan mahdollisesti tulevaisuudessa julkaisemani muistion, koska hän (Vänttinen) nimitti meitä tavallaan politiikan harrastajiksi [joille ilmeisesti siis musiikilliset ammattiasiat eivät muka olleet aivan yhtä tärkeitä].

Samasta asiastahan on kyse, koska MUSIIKIN ASEMAA YHTEISKUNNASSA EI VOI HOITAA ILMAN POLITIIKKAA.

Kun 11.2. vuonna 1971 - Pekka Gronowin kutsusta - oli Työväen säästöpankin kokoushuoneessa yhdessä Pekan kanssa, istui Kalevi Sorsa vasemmalla puolellani, kun käsittelimme SDP:n seuraavien vuosien kulttuuripoliittisen linjan sisältöä. En ollut siellä kuuntelevana jäsenenä vaan asiantuntijana [jolla ei koskaan ole ollut minkään puolueen jäsenkirjaa]. En ollut siellä kyselemässä demareilta tukea koulutus- ym. päämäärillemme, vaan olin siellä kertomassa, mikä mielestämme on oikein. Ja ilmeisesti tämäntyyppistä toimintaa Vänttinen [SML:n puheenjohtaja] vähätteli, nimittäen sitä politiikaksi (joka siis on alempiarvoista toimintaa kuin muusikkojen ammatillisten asioiden eteenpäin vieminen) marraskuisessa artikkelissaan. 

Olen vihainen, koska nuoret asioita tuntemattomat...(sensuroitu) katsovat oikeudekseen kuitata 60-70 -lukujen vaihteen toimintamme heppoiseksi ja ilmeisesti pitävät koulutuksen pystyttämistäkin K. Järvisen ja SML:n yhdessä junailemana operaationa, josta sinä enkä minä ole koskaan saanut SML:ltä ensimmäistäkään kunnioituksen sanaa... Edvard Vesala kun ei enää pysty puolustautumaan, vaikka oli omalla tavallaan tärkeä henkilö omalla esimerkillään edesauttamassa ammatillisen järjestäytymisen syntyä ja sen seurauksena syntynyttä yhteiskunnan näkemysten muuttumista kevyttä musiikkia kohtaan.

... Tom Byysing, joka oikeastaan pani alulle tämän hiekkalaatikkoleikin muuttamisen todellisen ammattikamppailun areenaksi on jo vaipunut unohduksiin, vaikka hänen kuolinpäivänsä pitäisi merkitä aina uudistettavaa pohdintaa ammattijärjestön pää-määristä ja niiden toteutumisesta tai toteutumatta jäämisestä. Nuo sivustakatsojat voisivat edes tämän verran vaivautua kunnioittamaan vanhempien ikäpolvien ponnisteluja. Ei - sen sijaan siellä esiintyy... mies, joka ei kyennyt tekemään muuta ravintola- tai laivamuusikkojen sopimuksen vuoksi kuin hyväksymään työlupa-hakemukset, jotka Janne Hakulinen lähetti koskien ulkomaisia muusikkoja. 

...Tänä päivänä minun pitäisi maksaa edestakainen junamatka Helsinkiin päästäkseni osalliseksi Freelancemuusikoiden ilmaisista pikkujoulupippaloista, vaikka olen maksanut saman jäsenmaksun kuin helsinkiläisetkin! Muistat varmaan, miten aikoinaan suunnittelimme popmuusikot valtakunnalliseksi järjestöksi. Ja jo silloin yksi pääasioista oli, ettei asuinpaikkakunta saa johtaa syrjäytymiseen järjestöasioiden hoidosta. Olemme menneet ojasta allikkoon. 

 

Kirjeestä Paronille 4.2.2013
...Ymmärrät, että tuo sama tilanne [YLE:n työnantajavelvoitteista] koskee myös Hgin juhlaviikkoja, Pori Jazzia kuin myös Savonlinnan oopperajuhlia jne., joissa ilmeisesti on sama käytäntö ja johon festivaalijärjestäjät ovat vuosien saatossa suostuneet.

Asiassa on kaksi tekijää:

1)         SML ei jatkanut luomaamme perinnettä tehdä minimitariffisopimukset festivaalijärjestäjien kanssa 70-luvun alussa. Jos perinne olisi jatkunut, olisi radiointikorvaus ja minimi-esiintyjäliksa milloin tahansa helposti voitu eritellä, ja työantajan sosiaaliturvamaksut määritellä. Nyt KAIKKEA muusikon liksaa voidaan nimittää radiointikorvaukseksi, koska keikkatariffia ei ole.

2)         Koska SML ei ollut luomassa keikkatariffeja, kehittyi radiointikorvaus vain studiomuusikkoja varten. Nythän jo tiedämme, että studiomuusikkojen ammattikunta katosi, koska bändit alkoivat tehdä levyjä omakustanteina. Tähän joltain osin vaikutti myös se, että studiosoittotariffit olivat jo nousseet niin korkeiksi, etteivät uudet nuoret bändit enää voineet saada ensi levyn tekomahdollisuutta muutoin kuin itse tuottamalla levyn, jolloin minimitariffeista ei tarvinnut välittää.

Seurauksena tälle festivaalien liveäänitysmahdollisuudelle on syntynyt pattitilanne. Minimikeikkatariffin tultua joskus voimaan siihen tulisi liittää minimi-radiointitariffi, jolloin helposti pyöritään jo 200-400 euron minimissä, mitä kenenkään festivaalijärjestäjän pussi ei kestä. Radion yleinen festivaalibudjetti on kuitenkin jo nyt niin pieni, että [järjestäjäyhteisölle] on suunnilleen samantekevää, onko radio festivaaleilla mukana vai ei.

En itsekkään tiedä, miten tästä pattitilanteesta selvittäisiin kunnialla. Tuo hirveän suuri yhdistelmäliksa tuottaa nimittäin festareita, joihin ulkohelsinkiläisillä nuorilla bändeillä ei ole mitään asiaa. Näin alamme suosia eriarvoisuutta, jossa tilanteessa kaikki helsinkiläisammattilaiset ovat etulyöntiasemassa kehäkolmosen ulkopuolella asuvia. Ja sehän ei ollut päämäärämme, kun loimme suuntaviivoja Suomen kevyen musiikin tulevaisuudelle.

En itse näe oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin luoda jonkinlainen festivaalitariffi, joka sisältäisi radiointimahdollisuuden huomattavasti edullisemmin kuin nykyinen radiointiminimitariffi. Mutta vain sillä edellytyksellä, että radio huolehtii työnantajavelvollisuuksistaan.

Vielä tässä vanhoilla päivillä joutuu tällaista pohtimaan, mutta näyttää siltä, ettei myöskään SML:n puolella kanneta vastuuta tämän asian pohtimisesta. Montako kertaa olet 1970-2010 -vuosien välillä nähnyt Muusikkolehdessä juttuja keikka-alan työehtosopimustilanteesta? Minä en yhtä ainuttakaan!
Ilpo

 

6.2.2013 jälkeen  kommentti MMK:hon Jaana-Marialle:

> SOUNDI 3 / 1980 ss. 58-60 Jussi Raittinen:
Komppikitaristi kiittää - Jussin eepoksen vihon viimeinen osa

> Soulset-tiedoissa on seuraava kohta, johon omat kommenttini:

"...[Soulsetin] Ensimmäinen [W] keikka oli SKDL:n vappujuhlassa -68 Helsingin Suurkirkon portailla, ja homman lienee järjestänyt Ilja [W], joka oli vähän aikaisemmin muuttanut Helsinkiin opiskelemaan, ja joka toimi aktiivisesti kansan-demokraattisessa liikkeessä [W]."

IS: - Jussi itse toteaa oman poliittisen toimintansa olleen etupäässä soittamista (maksua vastaan?) erilaisissa poliittisissa tilaisuuksissa. Tuota toimintaa olemme usein todenneet Paronin kanssa tehneemme läpi elämän, koska se on muusikon tehtävä. Olen itse laulanut niin kirkkokuoroissa kuin SKDL:n tilaisuuksissa Suurkirkon portailla - säestäen mm. Arja Saijonmaata. Lappiin tein kolme oopperaa yhdistykselle joka tiettävästi oli kepulainen (vai väyrysläinen?). Kajaanissa soitin Suomi-Amerikka -seuran vuosijuhlatilaisuudessa (bi-centennial…?) johtaen bändiä, josta yli puolet oli Kainuun varuskuntasoittokunnasta (jollaisia siihen aikaan pidettiin varsin oikeistolaisina laitoksina) jne jne.

Mutta olen ylpeä siitä, että olen musiikilla voinut luultavasti vaikuttaa monen ihmisen mieleen niin, että hänessä on syntynyt kaipuuta johonkin suurempaan kuin mitä hän itse sillä hetkellä tuntee olevansa, siis mihin hän mahdollisesti voisi elämässään pyrkiä. Erityisesti nuorissa ihmisissä ei tuo tunne ole täysin vieras - kai nytkään.

Suokaa anteeksi että puran tähän omia napinoitani täällä pohjolan pimeydessä, johon suuren maailman valot eivät paista.

 

Paronille 8.3.13
Hei!         Pekka Nissilä oli täällä eilen ja filmasi lähes 4 tuntia haastatteluani. Puhuin koko jutun auki ja kerroin, että tiedot jäävät Hgin yliopiston kirjastoon testamentattuina, jos SML:n 100-vuotiskirjassa niitä ei ole. Filmille tuli mm. sinulle lähettämäni muistio a-h Popmuusikkojen aikaansaamista tai yrittämistä uudistuksista. Hän sanoi nyt vain tekevänsä haastattelun ja toimitusneuvosto sitten myöhemmin päättää millainen kirjoitus tulee...

... jätin vastaamatta esim. kysymykseen millaiset toimistotilat meillä oli käytössä alkuaikoina ja kohteliaasti keskityin hieman oleellisempiin seikkoihin - pop/jazz-koulutukseen, siihen, kuinka arvoamme ei ole julkisesti, virallisesti tai muulla tavoin palautettu - ei siis ole julkisesti tunnustettu Muusikkojen liiton virhepolitiikkaa 70-luvulla ja sitä ennen. jne. Kävin erittäin huolella läpi ne näytöt, jotka osoittavat, että me "poliitikot" saimme aikaan asioita, joihin verrattaviin tuloksiin SML ei ole kyennyt koko sen ajan jälkeisenä kautena toiminnassaan.

Katsotaan kalahtiko kalikka ja älähtääkö koira...

Siitä, että olisimme keskittyneet enemmän politiikkaan kuin musiikkiasioiden hoitamiseen sanoin mm. että löysin viime viikolla kuvan, jossa eräs A. Kähärä on oppilaana eräällä Kuopion musiikkiteatterikurssillani 80-luvun alussa. Kuinka moni musiikkipoliitikko voi sanoa samaa... [riippumatta siitä, olenko ollut hyvä vai huono opettaja] Että se politiikasta [johon kuulemma olimme keskittyneet]...
Terv. Ilpo

[Huom. 2.11.13: Kirjeenvaihto asian tiimoilta on yksityistä, joten tässä yhteydessä en julkaise vastauksia omiin kirjeisiini.]

 

9.3.13          MMK:hon
Pekka Nissilä kävi torstaina filmaamassa lähes neljän tunnin haastattelun Popmuusikkojen toiminnan alkutaipaleelta, ja annoin sinne taltioitavaksi erittäin kritisoivan paketin. Unohtui vain käsitellä täysin tuota viimeistä MMK:n mainintaa Muusikkolehdessä. Valitettavaa siksi, että festivaalien minimitariffit oli oikeastaan ensimmäinen asia, jossa Popmuusikot saivat tuloksia Hgin juhlaviikkojen, Pori Jazzin ja Turun Rockfestivaalien kanssa. Ja se, että tuo suuntaus toiminnassa haihtui ilmaan Kajaaniin lähdettyäni johti juuri tähän tilanteeseen, jossa muodollisesti kaikkea festivaalipalkkiota voidaan puhtaalla omallatunnolla nimittää vaikkapa radiointikorvaukseksi, joka täyttää SML:n radiointi-TE-sopimuksen minimiliksat, koska minimitariffeja keikka-alalta (festivaaliesiintymisistä) ei ole olemassa.

Olemme jo sopineet, että puhelimitse olemme vielä maanantaina yhteydessä, jolloin paikkaan tuon nyt jääneen aukon tuossa SML:n 100-vuotisjuhlakirjahaastattelussa. Minun täytyy itsekin vielä jälkikäteen asettaa ehto oikeudestani oikolukea ja hyväksyä haastattelustani tulevat katkelmat juhlakirjaan, koska en halua, että se tulee olemaan hymistelevä, jollainen antamani haastattelu ei suinkaan ollut. Joko siis myös kritiikki tai sitten ei mitään minulta! Olen pitänyt esim. Paronin tietoisena asian kehittymisestä, jotta tiedän, etten ole yksin kritisoivassa asenteessani. Muistamme molemmat miksi Popmuusikot ry. aikanaan perustettiin.

 

 

IS:n ammattijärjestöhistoria:

1)         28.9.60 > 7.11.60 Muusikkojen liiton Jyväskylän alaosaston jäseneksi
            1962-66          Tauko jäsenyydessä armeija- ja opettajavuosilta Viitasaarella

2)         SML:n [Helsingin] Viihdemuusikot ry:n jäseneksi 1.10.66.
            SML:n jäsenmaksut maksettu yhdellä jäsenkirjalla 4/67 - 3/68.
            Popmuusikot r.y.         15.12.69

3)         1.3.1970 - Teknisten ja Erikoisammattien liitto (SAK)

4)         24.8.70 (?)         MAF-Jäsenkirja N:o  20001

>          Popmuusikot > Rockmuusikot > Freelancemuusikot ry. 1990-luvun alussa

 

[17.6.2012 - ennen SML:n kirjoitusta 11/2012: - Olen siis samalla ilmeisesti yksi vanhimmista jäsenistä Suomen muusikkojen liitossa (7.11.2012 tulee 52 vuotta) vaikka olimmekin erossa SML:stä ainakin 11/70 - 3/73 välisen ajan tallessa olevan Musiikkialan Ammattiyhdistysten  Federaation (MAF) jäsenkirjan mukaan (jonka numero  20001 viittaa siihen, että olin yksi noista ensimmäisistä "luopioista", joiden kunniaa (J. Raittista lukuun ottamatta*) ei vieläkään avoimesti ole palautettu, vaikka SML tuli kokonaisuudessaan perässämme SAK:hon ja nieli sittemmin koko Popmuusikot ry:n paljon pienemmäksi jääneeseen Viihdemuusikoihin.

[*28.1.2013 Huomasin, että Harri Saksala on myös saanut tunnustuksen v.1982, mutta Paroni, minä, Veikko Byysing, Per-Erik Nelin jne. - Tomi Byysingistä puhumattakaan - ovat jääneet täysin ilman maineen/kunnian palautusta. Ei sanallakaan...]

> 20.6.2012.         Vastaus Paronille
Tiivistelmä tämän hetken tilanteesta (17.6.12):

1) Täyttäessäni 70 vuotta 2012 soisin mielelläni, että avoin keskustelu 40 vuoden takaisesta hajaannuksesta vähitellen käytäisiin, jottei tarvitsisi nojautua rajoitetusti valikoituihin SML:n näkökantoihin asiassa. Mitä pitemmälle SML vaikenee asiasta, sitä suurempi haloo syntyy aikanaan, kun alkuaikojen henkilökohtaisetkin muistiot avautuvat tutkijoille. Sehän paljastaa 60-luvun lopun avoimen oikeistolaisuuden SML:ssä, joka oli "hammashoitomaksuetunsa" jo liitolta saaneiden kaupungin-orkestereiden kuukausipalkkaisten jäsenten mielipide, jota SML:n tuon aikainen johto tuki.

2)         Paroni oli 12.-13.6.2012 täällä ja totesimme yksimielisesti, että "julkinen" historia popmuusikoiden hajaannuksesta ja pop/jazzkoulutusidean synnystä on vääristynyt... Toisaalta joku ... on ilmoitellut keikkamainoksissaan olevansa Suomen pop/jazzkoulutuksen "isä"... [mutta] alihinnoittelullaan on ollut syömässä ammattimaisten soittajien leipää sekä sen ohessa kasvattanut sukupolven muusikoita, jotka tietävät, mikä on hyvää ja mikä huonoa musiikkia [ovat siis syöneet hyvän ja pahan tiedon puusta].

3)         Tuo "ihmisoikeuksien julkinen palautus" olisi ehkä aiheellista tilanteessa, jossa SML jo huomioi 70-juhlavuoteni ilmoittamalla kirjallisesti monistetyyppisessä kirjeessä, että ko. päivästä lähtien vakuutukseni ei enää ole voimassa. Toisaalta kun Free lance-muusikoiden  juhlakokouksessa silloin muutama vuosi sitten olin, ei tuolloinen puheenjohtaja edes tuntenut minua, joten nimettömänä kysyin, miten on varmistettu, että läsnäolijat ovat äänioikeutettuja ja jolloin ilmeni, että kehä III:n takaa meitä oli vain kaksi jäsentä - Aarne Vesterinen ja allekirjoittanut. Silloin syntyi mielessäni kysymys, miten tasapuolisesti valtakunnalliseksi leimautuneen järjestön jäsenet ovat edustettuina Helsinki-keskeisyyteen verrattuna. Mitä asialle on tehty tuon tapauksen jälkeen?

- Olin aikonut kirjoittaa noin 10 kohdan muistion Freelancemuusikot ry:n nykyisistä epäkohdista, mutta olkoot. En muista nähneeni yhtään juttua ammattilehdessämme noista keikkamuusikoiden ongelmista (sen enempää kuin alueellisen tasa-arvon toteutumisesta yhdistyksen toiminnassa), joten kysyn vuosittain itseltäni: Mitä hyötyä on maksaa vuosittainen eläkeläisjäsenmaksunikaan, kun muutosta asiaintilaan ei näytä olevan näköpiirissä?

Minulle SML on keikkamuusikoiden osalta tänä päivänä yksi niitä leipääntyneitä järjestöjä, joiden ensi sijainen tehtävä on kerätä rahaa kehäkolmosen ulkopuolelta ja tukea sillä pääkaupunkiin keskittynyttä "oikean" ammattimaisen, hyvän musiikin tekoa. Jos näin ei asiantila ole, niin miksi sellainen kuva syntyy periferiasta katsottuna? Mikä on vialla? Missä viipyvät tilastot maksavan jäsenistön alueellisesta jakautumisesta? Onko tilanne sama kuin TEOSTON sisällä historiassa, jolloin kevyen musiikin tekijänoikeustuloilla rahoitettiin sinfonikkojen hyvinvointi?

Tällaista politiikkaa meillä vieläkin noudattaa mm. Kalevalaseura, joka [muutama vuosi sitten] työllisti suurella rahalla "klassisen musiikin" säveltäjiä luodakseen edustavan "ammattimaisen" kuvan Kalevalaa ymmärtävistä säveltäjistä. Kuinka monta kevyen musiikin edustajaa tuo miljoonaprojekti työllisti?

[28.1.2013: Ketkä muut lisäkseni nostivat siitä hälyn? Haukuin jäsenenä Kalevala-seuran johdon [kirjeitse], koska JONKUN PITÄÄ SE JOSKUS TEHDÄ, JOTTA TILANNE KORJAUTUISI. Se koituu aikanaan seuran toiminnalle häpeäksi, koska tällaiset asiat eivät unohdu koskaan.]

Olin aikonut lopettaa, mutta aina pulppuaa mieleen uusia epäkohtia, jotka ovat jääneet hoitamatta, koska ihmisiä näyttää kiinnostavan vain luottamusmiesaseman suoma kunnian hohto epäkohtien korjaamisen sijaan. Siispä panen verhon tietokoneen päälle ja lopetan.
Ilpo Saastamoinen

 

Lähteet:

- Omat muistiinpanot ja lehtileikkeet sekä monisteet, kirjelmät jne.
Leikkeiden käyttämisestä minulla ei ole muodollisia lupia, mutta uskon jokaisen käsittävän, että lehtiartikkelit avoimella kotisivullani ovat keino valaista musiikin ammattijärjestöasiaa 60- ja 70-luvuilta historiallisesti, eivät ainakaan henkilökohtainen ansaitsemiskeino. Pyydän ottamaan yhteyttä, jos jokin julkaistu juttu, johon minulla ei ole tekijänoikeuksia, halutaan poistettavan kotisivultani.

 

Ks. myös:

>          IS: Pop/jazzkoulutus-dokumentti ~ 190 sivua (1966-2013)

>         1972          Pop/Jazzkoulutussuunnitelma (työryhmän puh.joht) 209 s.

            21.4.72 pe - Luovutus op.min. Pentti Holapalle klo 14.30

            + lehdistö - Hämis klo 16

>          29.5.72         Opetusministeriön (Holappa) asettaman työryhmän muistio

             > luovutus 30.10.72 (7 sivua)

>           IS: Kajaanin Big Band ja alueorkesterikomitea ~ 287 sivua (1973-1985)

>          Anu Laakkonen: Poppia, rokkia ja rottia. Helsingin yliopisto 1989

            Pro gradutyö Popmuusikot ry:n kolmesta puheenjohtajakaudesta (1969-1988)

 

Otteita Freelancemuusikoiden nettisivulta 2013:

...Freelancemuusikot ry on Suomen Muusikkojen Liitto ry:n suurin valtakunnallinen paikallisosasto.

...Yhdistys toimii koko maassa, ja sen fyysinen toimipiste on Helsingissä

... keväällä pidettävä vuosikokous sekä syyskokous... ovat avoimia kaikille jäsenille.

... Molemmissa kokouksissa yhdistyksen jäsen saa äänioikeutensa lisäksi nauttia pientä purtavaa ja juotavaa hyvässä seurassa.

... Yrittäjänä laskutettuihin keikkoihin ei ole olemassa vastaavia sitovia vähimmäisehtoja. Työehtosopimuksia kannattaa tietysti niihinkin soveltaa.

... Kaikilla liiton jäsenillä on oikeus (ja velvollisuus!) tuoda asioita esille ja tehdä ehdotuksia kokouksiin.

 

2.11.13 - KOMMENTTI: (liittyen otteisiin Freelancemuusikoiden nettisivulta 2013)

- Freelancemuusikot on "valtakunnallinen" ja "koko maassa toimiva" yhdistys, jonka "avoimissa" kokouksissa jäsen saa "...pientä purtavaa ja juotavaa hyvässä seurassa".

- Olisin mielelläni "hyvää seuraa" jollekin muusikkotoverilleni (jotka kylläkin alkavat jo olla maan povessa), mutta junalippu esim. Rovaniemeltä Helsinkiin tekee asian hieman monimutkaiseksi. Helsinkiläisillä on nähtävästi riittävästi iloa toistensa seurasta, joten he eivät kaipaa kehä kolmosen ulkopuolisia ihmisiä kokouspöydän ilmaisia anteja maistelemaan. He eivät varmaan tiedä esim. Elviksen ja TEOSTON käytännöistä maksaa osanottajien matkat joulupöytiin.

-  Yritin löytää te-sopimuksista keikka-sanaa, joka EI olisi liittynyt ravintoloiden, radion tai levytysstudiotöiden yhteyteen - siis liittyen esim. festivaalikeikkojen lisäksi tanssi- yms. tilapäiskeikkoihin esim. Helsingin ulkopuolella. Miksen löytänyt? Puhutaan vain YRITTÄJÄNÄ tehdyistä keikoista jne. Olivatko Jyväskylän muusikot hakoteillä 1960-luvun alussa luodessaan tanssikeikkojen minimitariffeja koskevan järjestelmän?

- Tämä kokoamani 100-sivuinen nippu muusikkojen ammattijärjestötoiminnasta ei ole syntynyt esim. halusta mustamaalata toisten suorituksia vaan yhdistyksen toimintaohjeen katkelmasta:

"... Kaikilla liiton jäsenillä on... velvollisuus tuoda asioita esille ja tehdä ehdotuksia..."

 

Kirjallisuus:

- 4/1989 Anu Laakkonen: Poppia, rokkia ja rottia. Pro gradutyö Popmuusikot ry:n kolmesta
                                     puheenjohtajakaudesta, Helsingin yliopisto (117 s.)