1958- IMPROVISOINTI JA EPÄJÄRJESTYS I

IMPROVISOINTI

(KILPAILU-TEEMA 11.1.79 lähtien)
(11.4.2012: EPÄJÄRJESTYS mukana 12.8.86 lähtien)
27.1.2014: Pitäisikö sarjallisuus/symmetrisyys -asetelma liittää tähän kysymykseen järjestyksestä?

Ks. Esiselvitys - korjattu 27.1.03 - 12.2.03:
ESISELVITYS SAAMELAISMUSIIKIN KOULUTUKSESTA JA TUTKIMUKSESTA
LIITTYEN  SAAMELAISKULTTUURIKESKUSHANKKEESEEN

2.11         Peruskoulun ja lukion musiikinopetussuunnitelmat:
On kolme vaarallisen lähellä olevaa sivistystason mittapuun - latinankielen sanaa, jotka kuvaavat tämänhetkisten opetussuunnitelmien sisältöä:

         1)         Sana ’impromptus’ (hidas, nihkeä, kankea) kuvaa vitkaisuutta, jolla vähemmistökulttuurit pääsevät mukaan opetussisältöihin.

         2)         Toinen sana ’improbus’ (kelvotoin, kehno, huono) kuvaa em. suunnitelmien laadun lisäksi takana piilevää ajatusta mitätöidä saamelaismusiikki vähämerkityksisenä - erityisesti silloin kun afrikkalaisen musiikin rytmiikka nostetaan saamelaismusiikin sijalle.

         3)         Kolmas sana ’improvisus’ (edeltä näkymätön, ennalta havaitsematon) puolestaan kuvaa suunnitelman kykenemättömyyttä nähdä etnisten kulttuurien vääjäämätöntä nousua kaikissa suhteissa tasavertaisiksi länsimaisen musiikin huippusaavutusten rinnalle. Tässä mielessä opetussuunnitelmat ovat ’hutaisten improvisoituja’.

         > 9.10.2003 - ETNOIMPRO: (Ks. Artikkeleita 2003-)
            Kotkan mus. opettajien valtakunnall. syyspäivät:
            Lat. im-pro-visus ’un-fore-seen’ < providere ’foresee’ > E. provide
         ~ Engl. play ’soittaa; näytellä’; ’näytelmä’ = play ’pelata; peli’
         < Lat. placitum 'something pleasant' > 'something that pleases both sides'

- Eräässä matkakirjassa etelämeren saarilta kirjoittaja ihmetteli, miksi paikalliset asukkaat keskeyttivät jalkapalloa muistuttavan pelinsä vähän väliä keskustellakseen vilkkaasti. Vastauksena oli suunnilleen: Me muutamme sääntöjä vaikka kesken pelin, koska tasaväkinen lopputulos tekee pelistä kaikkein jännittävimmän...

......

- Tähän ei ole kerätty vuosien 1960-77 asiaa koskevia muistiinpanoja. Ne löytynevät dokumentista " MUSIIKKI/TAIDEMIETTEET ". Tämä mappi keskittyy kaoottisiin rakenteisiin, ennalta-arvaamattomuuteen, toistumattomuuteen jne.

 

12.2.58 ke     Jurvansalo. Soitimme kuudella miehellä. Sooloilin paljon.

15.5.58         Helatorstai. Huopanan Maamiesseuran talolla soittamassa. Improvisoimme hyvin paljon. Sooloilin monessa kappaleessa.

29.5.58 to     Teinikunnan illanvietto. Harjoittelin sooloa All of me'hen.

26.10.58 su   Ilmolahti. Mikko (Samula g.), Mauri (Hämäläinen, ts.), Valto Laahanen (dr.), Eino [Puupponen, acc.] ja minä jammasimme koko illan. Sooloilin kovasti.

 

31.10.64        Improvisointi... Valmis sävellys on kone, joka on tehty reaktiona erään aikakauden hengelle. Ei ole mitään takeita siitä, että se onnistuisi vaikuttamaan uutena aikana uuteen ympäristöön. Sävellys - valmiina ilmaisuna - on erään hetken ikuistus, jota aika ei voi muuttaa millään tavalla, joka luottaa omaan arvoonsa ympäristön muuttuessa. Sen reaktio (= suhde ympäristöönsä?) on AINA sama kuin sen tekijän reaktio omalle ajalleen säveltäessään (em. sävellystä). Sävellys ikäänkuin toimii refleksin tavoin antaen (kuitenkin) esitystilanteessaan aina saman tuloksen - itsensä.

- Improvisointi puolestaan on päinvastainen ilmiö: Se ei koskaan toista itseään, vaan se on joka kerta juuri oman esityskertansa tasolla oleva - ei refleksi, vaan ihmisen ainutlaatuinen OIVALLUS uudessa  tilanteessa, joka edellyttää uutta ja ennen kokematonta käyttäytymistä. Improvisointi ei ole mekaanista toistamista, vaan ihmisen (oma) vastaus (itse tekemälleen) kysymykselle: Miksi olen tässä ympäristössä? Improvisointi kokeilee itseään ympäröivän seinän kimmoisuutta, kun taas sävellys edustaa konservatiivista aristokratiaa iskemällä päätään seinään - aina samaan paikkaan.

Samasta syystä hyväksyn improvisoinnin epätäydellisyyden. Eikö tehtävämme ihmisenä ole keskeneräinen, jatkuvasti täynnä virheitä, ja eikö se saata katketa kesken, yhtäkkiä, ilman ennakkovaroitusta, vaikka kaikkea johtaakin pyrkimys rakenteeseen ja täydellistymiseen. Koskaan ei ihminen ole täydellinen.

Koska hän ei useinkaan saa elämäntehtäväänsä täytetyksi, luo hän teennäisiä pikku kokonaisuuksia, joissa on aina pyöreä ja soma loppu ilman ainuttakaan virhettä - siis parodioiden ihmisen epätäydellisyyttä.

Konsertissa ihmiset kilvan arvostelevat soittajaa, jos tämä tekee yhdenkin virheen. On luotu TÄYDELLISYYDEN EPÄJUMALA, joka on luonnoton - ei ihanteena mutta toteutettuna johdonmukaisesti loppuun saakka. Rakenteettomuus peitetään silläkin uhalla, että rakenteesta tulee täysin väärä. Haluamme oppia, muistaa ja siten hallita musiikkia, hallita epäjumalamme täydellisen rakenteen. (Onko tämä oikein ja olenko oikeassa?)

 

Joskus 9/66 tienoilla kalenterista löytynyttä:
- Niin kauan kuin kaikki ihmiset noudattavat sääntöjä, tuo poikkeus siihen vaihtelua. Onneksi kaikki eivät koskaan noudata.
- Niin kauan kuin emme noudata sääntöjä, voimme uskoa minkä tahansa sääntöjen ikuisuuteen.

KAJAANIN AIKA:

27.3.77   - Kertakäyttökulttuuri on määrältään vaikuttavaa. Sen merkitys on sama kuin sillä musiikillisella materiaalilla, joka soittajan on läpikäytävä tullakseen alansa taitajaksi. Kertakäyttökulttuuri on kertakäyttö-harjoitusta ‑ se on välttämätöntä - olipa kysymyksessä kont­taamaan, kävelemään, jokeltamaan, puhumaan oppiminen tai mikä muu pää­määrähakuinen toiminta tahansa. Saattaa olla, että tietyissä yleisissä tapauksissa tämä harjoittelu on päämäärä-hakematonta, so. materiaalin läpikäyminen jää pääasiaksi. Onko tämä ns. massakulttuurin pääongelma?

- Pöytätenniksen pelaaminen ‑ loputon sarja tapahtumia, joista yhtäkään ei voida pyyhkiä väliltä pois, sillä tapahtumaketju on looginen: syy ja seuraus - itsesäätely ja uuteen tilanteeseen reagointi kokemusten perusteella - ennakkolaskelmat ja yksi yhteinen, lähes muuttumaton te­kijä: pallo. Mikään tapahtuma ei toistu uudelleen samanlaisena.

‑ Tämä on päämäärähakuista leikkiä, jossa välivaiheen lopputulos (kerran opittu asia: erän tai pallon voitto) on kertakäyttötavaraa pyrittäessä voittamaan seuraava erä tai seuraava ottelu (henkinen tai materiaalinen). Häviö on motiivi seuraavalle voitolle ‑ mikäli pelataan voitosta.

 

29.12.78         LEIKKI: - Itsetarkoitukselliset oppimisprosessit [leikki?] eivät mielestäni ole pelkkää huvia, ne ovat systeemin perustarve parantaa itseään yhä monimutkaisempaan todellisuuteen nähden.
- Onko älyllinen aktivaatio huvia siksi, että systeemi (ihminen) poikkeuksellisen selvästi tiedostaa, että kysymys on leikistä eikä todesta, samalla kun leikki itse asiassa harjoittaa ihmistä kohtaamaan ko. tilanteen myöhemmin ehkä todellisuudessa.

> Y.Ahmavaara: Yhteiskuntatieteiden kyberneettinen metodologia: (?)

- Kilpailu, palkintojen tavoitteleminen sinänsä ei edusta mitään arvoa sinänsä.
- Eikö kuitenkin ole niin, että tietyssä kasvatusvaiheessa kilpailumentaliteetti - niin kuin muutkin filosofiset näkemykset - on käytävä läpi - ainakin leikinomaisesti - jolloin oikealla ohjauksella saadaan ikään kuin ROKOTE historian hylkäämää ideologiaa vastaan.
- Pyrimme yksilöiden välisestä toimeentulokilvasta yksilön sisäiseen kilpailuun.

 

1979:

1.1.1979 klo 01.45.         - Absoluuttinen vapaus voi kuulua vain idealismin käsitteisiin. Materialistille vapaus on aina suhteessa johonkin. Se on tietyn-tapaista vapautta - tehdä sitä, mitä aiemmin emme ole voineet tehdä. Se mihin juuri olemme vapautuneet, on tietyn historiallisen kehityksen sanelemaa ja siten tiettyihin toimintoihin kohdistuvaa vapautta eikä siis edelleenkään vapautta tehdä mitä tahansa, vapautta sinänsä ilman ympäristöä, universumia, aikaa (jollaiseksi idealisti vapauden kuvittelee). Emme ole edelleenkään vapautuneet esim. motiiveista - luokkana, vaan tietyistä motiiveista - tai saaneet uudenlaisia tilalle.

7.1.79                  - "Makuasiat ovat suhteellisia." Me vain elämme maailmassa tasolla, johon sisältyy, että jonkintyyppiset asiat, seikat ovat absoluuttisempia (niiden yksinkertaisemmasta konstruktiosta riippuen) kuin toiset. Tässä on urheilukilpailun voittajan ja taidekilpailun voittajan välinen ero. Urheilukilpailuissa on vähemmän kyse kilpailijan ja katsojan välisestä suhteesta kuin taide-esityksessä esiintyjän ja kuulija-katsojan. Urheilussa triviaalisin tilanne on kilpajuoksu tai pituushyppy katsojan kannalta. Se ei edellytä mitään kovin suuria spesiaalitietoja katsojalta - ainoastaan sen, että he kilpailevat siitä, kuka voittaa.

Kilpailijoiden välinen sisäinen suhde on jo kokonaan toinen asia huomattavasti monimutkaisempi. Toisaalta: jännitystä ja asiantuntemusta lisää, jos tiedämme jotain kilpailijoiden historiasta, siitä, kuinka tasaväkisiä he esimerkiksi tulevat olemaan. Komplisoidumpi on jo tilanne taitoluistelun, ‑voimistelun tai mäenlaskun kohdalla. Siinä on jo erilaisia koulukuntia. Tulokseen vaikuttavia tehijöitä on jo muitakin kuin nopeus, voima tai kestävyys, kukin yksinään. Tuloksen arviointi riippuu jo silloin tapahtuman seuraajan arvomaailman rakenteesta, siitä, pitääkö hän tärkeimpänä plastisuutta, rytmikkyyttä, tunnetta, teknistä hallintaa jne.

Jos yhteisö arvioi asiat yhtä tärkeiksi, niin yksi tuomareista on kuitenkin taipuvainen antamaan suurimmat pisteet siltä alueelta, jota hän sympatisoi eniten. Vähitellen siirrytään yksiselitteisestä absoluuttisuudesta suhteelliseen monimerkityksellisyyteen.

Tämä lienee ilmaistavissa täsmällisen kaavan puitteissa, jos jaksamme etsiä triviaalitapaukset, joista lähteä liikkeelle. Sanoisin, että absoluuttinen on näissä tapauksissa vain suhteellisen yksidimensionaalinen erityistapaus, a:b (Vain voitto merkitsee jotain; joko a tai b, tai ‑a ja ‑b = tasapeli), edellyttäen tietenkin että tuomaristo näkee lopputuloksen avaruudellisesti samalla tavoin yksiselitteisesti. Siksi emme sijoita juoksukilpailun tuomaria radan jatkeelle vaan radan sivulle, maaliviivan kohdalle. Jos juoksun kauneutta arvioitaisiin, olisi yhden tuomareista epäilemättä oltava tarkkailemassa juoksijoiden tyyliä radan suunnassa ‑etu- ja takapuolelta. Kukaan ei voi olla asiantuntija kaikessa. Siksi ovat eri koulukunnat niin tietyissä urheilulajeissa (niiden "taiteellisuuden " määrän, merkityksen suhteessa) kuin taiteessa itsessäänkin. Ihminen on käytännössä rajoittunut. Juuri tästä syystä herää kysymys, onko tarpeellista edes yrittää määritellä eri koulukuntien yli menevää absoluuttista hyvää suoritusta, koska käytännössä ei juuri löydy ihmi­siä, jotka olisivat kehittyneet absoluuttisiksi asiantuntijoiksi. Tietokone voisi ehkä joskus tehdä tuon "absoluuttisen" arvioinnin, mutta "paras suoritus" ‑ sehän on ihmistä, hänen suoraa kokemustaan, eikä mitään muuta varten.

(ks.s.154:n kommentti:) Mitä enemmän kilpailun arvostuksessa on kysymys kahden systeemin historian välisestä suhteesta, sitä enemmän on kysymyksessä suhteellinen totuus...

Samoin taiteissa: Soittokilpailut ovat alkeellisimmillaan tekniikka- ja nopeus-kilpailuja siinä yhteiskunnassa, joka ei piittaa tunteista. Toisessa ympäristössä suoritusta mitataan itkun tai naurun määrällä, jonka esiintyjä aikaansaa. Jossain kulttuurissa on tärkeintä se, miltä esiintyjästä itsestään tuntuu; jokainen antaa pisteitä vain itselleen. Joissakin kulttuureissa vain esiintyjät saisivat antaa pisteitä toisilleen. Jossain tapauksessa tärkeintä on se, miten jälkimaailma arvostaa esitystä. Kaikki tämä riippuu siitä, mitä on sovittu, mitkä ovat tavoit­teet.

Joku soittaa vain historialle, yrittää teknisesti parantaa sitä autenttista, mikä traditiossa on säilynyt. Luojan kiitos, hän on epä­looginen siltä osin, ettei yritä soittaa yhtä huonosti kuin alkuperäiset esittäjät. Autenttisuuteen pyrkiessään hän kuitenkin arvioi jotkut seikat tahattomiksi virheiksi, eikä matki niitä.

Hyvä esimerkki on suomalainen kansanmusiikki, jossa viulun jousitusperinteeseen kuuluu "huonosti" soittaminen verrattuna klassiseen koulukuntaan. Kenelle meidän pitäisi soittaa? On selvää, ettei ole jotain vuotta 2500, jolloin kaikki musiikki arvioidaan lopullisesti. Yhteiskunnan innostuminen/kyllästyminen johonkin kokonaiseen musiikkikulttuuriin heijastaa sen yksilöiden vastaavaa kokemusta; tarkkaan ottaen yhteiskunnan osan yksilöiden, jotka ovat musiikillisesti saman-suuntaisella ja ‑asteisella kehitystasolla, ja joita muu osa (eivät kaikki) laumaeläinten tavoin seuraa informaation leviämisestä riippuen tietyllä todennäköisyydellä.         Tästä seuraa välittömästi, että jonain hetkenä puhkeaa kyllästyneisyys jonkin historian ajan tiettyyn musiikkikulttuuriin. Se on ammennettu, imetty tyhjiin tuon nykyhetken kannalta toistaiseksi,  ja snobit tai asiantuntijat - ensimmäisinä kyllästyttyään -siirtyvät saman historian aikakauden klassisen musiikin kuuntelusta esim. tuon saman ajan kevyen viihde- ja kansanmusiikin kuunteluun         pyrkiessään saamaan kokonaiskuvaa tuon aikakauden koko kulttuurista.        

 

7.-8.1.79         - Nousin taas vuoteesta kirjoittamaan n. klo 02.
                        Lukusymboliikkani pikaisesti sängyssä mietittynä:

0 - tyhjyys, kaiken alku ja loppu

1 - johtaja, ihminen, yksinäisyys

2 - kilpailu, jännitys (kumpi kahdesta)

3 - usko, taikausko, kolmiyhteys, henkisyys         

4 - matematiikka, kasvatus, neliö, koulun arvosana

5 - musiikki, taide, 3+2, epäsymmetrisyys, abstrakti

6 - jalokivet, valo, timantin muoto         

7 - työ, aika, kirves, viikonpäivät

8 - avaruus, kovakuoriainen, äärettömyys         

9 - hedelmällisyys, seksi, 9 kk, 6/9-asento         

10 - tieto, binaarinen lukujärjestelmä, tietokone

 

10.1.79         - Entä taide? Taide ei ole kamppailua todellisuuden kanssa kuten ei leikkikään. Siinä ei pelata varman päälle kuten on laita hengissä pysymisen ollessa kyseessä. Siksi taide ja leikki eivät noudata välttämättä ennakolta valmista ideaa, joka sitten vain toteutetaan. Mikäli tuo idea on ennen tekoa, on kysymys työstä. Tässä mielessä ammattitaide, ammattijonglööri, ammattiakrobaatti ovat kiinni työssä.

- Taiteeseen ja leikkiin kuuluu improvisatorisuus, so. tietoinen "työ" ilman lopullista suunnittelua. Pelissä tietenkin lopullisena suunnitelmana on voitto, mutta sitä ei voi rakentaa etukäteen. Taide, leikki ja peli ovat ihmisen keinoja oppia tekemään nopeahkoja ratkaisuja juuri sen jälkeen, kun edellä on tapahtunut jotain. Tämä on jatkuvaa uudelleenarvioimista, pakoa edellisestä hetkestä, mutta käytännöllis-loogista pakoa. Sattuman tietoinen hyväksikäyttö kuuluu näiden suunnitelmien piiriin. Epätäsmällisyys, epäsymmetrisyys ovat tämän päivän ihanteita, kun jonain toisena aikana ne ovat olleet jotain muuta. Kysymys on taiteen suhteesta työhön.  Mikäli työ onnistuisi parhaiten edellä esitettämilläni taiteen keinoilla, niin taiteen tunnusmerkit olisivat ne, jotka nyt liitämme työhön.

Näin tapahtui kyberneettisen systeemin todellisuustajun kaikinpuolinen kehittäminen, mikä teki mahdolliseksi entistä suuremman sopeutumisen. Tänä päivänä nähdessämme luonnon symmetrisiä ilmiöitä, ihailemme "luonnon töitä". Kun luonto riipii puiden lehtiä ja levittelee ne, näemme sen luonnon "taiteena". Abstrakti nykytaide on kuin suoraan mikroskooppimaailmasta.

- Sattuman hyväksikäyttö on sitä, että nyrkkeilijä tarjoaa neljästi vasenta koukkua lyöden kuitenkin oikean suoran! Jännitys on siinä, että toinenkin tuntee sattumassa piilevän logiikan ja ennakoi... Ihmisen toiminnat eivät niin täydellisesti kuitenkaan ole sattumanvaraisia... Lotto perustuu lähes täydellisesti sattuman-varaisuuteen, johon ihminen harjoittelemalla yrittää totuttautua. Kun onni joskus potkaisee, kestää ihminen sen - tai saa sydänhalvauksen - tai kuolee suruun.

- Kyberneettisten ilmiöiden leikkiessä on aina vähintään toinen osapuoli "ajatteleva", joten kysymys on sattuman ja välttämättömyyden kohtaamisesta. Tätä edustavat vuoristokiipeily, syöksylasku, kaikki se jossa ihminen voi tietyllä todennäköisyydellä joutua jopa hengenvaaraan.

- Menettää omaisuutensa - mahdollisuus uhkapelissä, tutkimusmatkoilla jne. Maailmaa ei rakenneta lyhyt- tai pitkäjännitteisyydellä vaan molemmilla, so. niiden välisillä suhteilla. Tässä mielessä peli, kilpailu, taide, leikki ja joukkueurheilu ovat tapoja, joita tarvitaan maailman rakentamisessa ja ihmisen sopeutumisessa maailmaan. Se on leikkiä, koska se on tietyssä mielessä päämäärätöntä. Se voi olla myös ajatusleikkiä (shakki). Se on ennustamista siltä osin, että ennustus joko saattaa toteutua tai ei toteudu. Ennustus on moneen kertaan samalla tavalla koettu siirto, lyönti, joka ei paljasta sitä, onko seuraava siirto samankaltainen.

- Jazzmusiikki: Rumpalin pakeneminen siitä, mitä hän on juuri edellä tehnyt. Nykyruno, runomitattomuus, abstrakti maalaus, joka koskaan ei ole pelkkä sattuma vaan ihmisen idealisoitunut käsitys sattumasta.

- Miekkailijoiden avaruudelliset liikeradat, happening, baletti, Tarot-kortit, I Ching, uudenvuoden tinanvalanta, noppapeli, ruletti, kalastus... Säveltäjä, jolla on teoksen valmis idea päässään, ennen kuin hän teknisesti vain toteuttaa sen, eikä koe enää tuossa vaiheessa "suuria hetkiä". Monet kirjoittavat ja säveltävät "paeten hetkestä hetkeen" jollain loogisella välttämättömyydellä. Kontrapunkti on vaikeaa pakenemista - ja suoritettuna - kuinka yksinkertaista ja kaunista se onkaan! Väittely, keskustelu, vuoropuhelu on kaikkea tätä. Vain ammattilainen suunnittelee etukäteen, miten sen tulee päättyä.Valmiiksi rakennettu kaavio ei täytä enää niitä odotuksia, joita taiteen leikkinä kokijat asettavat taiteelle. On tietenkin ihmisiä, jotka ovat niin kiinni todellisuudessa, etteivät he salli sattuman osuutta missään. Heille on olemassa vain täydellinen suoritus, heille on olemassa vain työ. Heille taiteessa tapahtunut katastrofi on kuin rakennuskatastrofi - se on jotain ehdottoman kielteistä.

Ja kuitenkin - meidän on pidettävä myös katastrofiharjoituksia. Kuinka moni taideteos on uskaltanut päätyä katastrofiin? Vain lapset leikkiessään uskaltavat tehdä sen mitä me pelkäämme; hajottaa jotta hallittaisiin. Hajottaminen on leikkinä välttämättömyys, se on edellytys "toimivalle" työnteolle, sille tilanteelle, jolloin kohtaamme maailman todellisuuden.

 

11.1.79         ...Vain se, joka pitää suurempaa absoluuttisesti suurempana, voi pelätä tätä suuremman menettämistä. Ja toisaalta - halutessaan tuhota toisen - uskoa että tuon toisen suurimpaan pitää käydä käsiksi. Pienuuden tavoittelua on kilpailu nöyryydestä. Kilpailu edellyttää aina absoluuttisia arvoja, silloin kun kilpailu otetaan totena. Kilpailulla ihminen voi testata kuinka pitkälle hän on absoluuttisissa arvoissa kiinni. Hänen tuntemansa tunteet kavaltavat, paljastavat sen, vaikka hänen yliminänsä kieltäisi koko jutun kuittaamalla sen leikkinä.

 

25.1.79         > Judith Greene: Ajattelu ja kieli. s.69 - Piaget: Loogisten operaatioiden juuret ovat syvemmällä - toiminnoissa, jotka sisäistetään psyykkisinä toimintoina.

- Ehkä näin on, sillä eiväthän eskimot käyttäisi lumesta eri sanoja, elleivät he tietäisi, miten eri tavoilla käyttäytyvät lumet voidaan hyödyntää. Luomme nimen ilmiölle vasta sitten, kun omien toimintojemme kannalta on tarpeellista, käytännöllistä tehdä tuo erotus. Oman sanan luominen ilmiöstä vahventaa erottelukyvyn välttämättömyyttä ihmisten perustarpeiden ja yhteistoiminnan kannalta. Leikeissä ihminen antaa nimiä yhdentekeville esineille, ja sen jälkeen nuo esineet eivät enää ole yhdentekeviä leikin kannalta. Ne pystytään erehtymättömästi erottamaan toisistaan, koska erottaminen on tällöin mielekästä leikin sääntöjen kannalta. Leikkiessään ihminen harjoittelee; hän ei paina noita erotteluja mieleensä pysyvästi. Leikki on toisen käden tiedoilla operoimista, tunnetta. Tätä korostaakseen lapset panevat leikkinuket ja -kävytkin tunteilemaan. Kun leikki muuttuu tietopeliksi, se on jo jotain muuta, se on todellista, kilpailua.

Sattuma ei saa olla toisteista. Komplisoidumpi vaihe on se, että sat­tuma - määritelmänsä mukaan - on epäsäännöllisesti vuorotellen toisteista ja ei-toisteista. Eikö se rajaa mahdollisuudet jo yhtä pieniksi kuin looginen numerosuhde-järjestelmämme? So. puolet, 1/3 tai 2/3 lukusarjasta täytyy olla loogisen numerojärjestelmämme mukaista ja loput ei. Tämän määrän on jakauduttava yhdessä ei-loogisten ryhmien kanssa suurimmalla mahdollisella epäsäännöllisyydellä. Suunnilleen tällaisia ovat ilta­hetkinä päähäni tulleet lottonumerot.

Sattuma on kuin Laineen Reiskan rumpukomppi, se pyrkii koko ajan pakoon sitä, mitä on edellä tehnyt. Sen se tekee 2:n ja 3:n vuorovaihtelulla siten, että ykköset jakavat nämä numerot erilaisiin suhteisiin. Vai jakautuvatko ne puolikkaina mahdollisimman erilaisiin suhteisiin? Vastaus on Tony Williamsin rumpu­kompissa, jonka olen nuotintanut. Ja tuo komppi etenee sittenkin jak­sottain. Jos jakso on 4 x 4/4 tahtia, niin kolme on silloin kompin hal­litseva luku. Jos jakso on 4 x 3/4 tahtia, niin parillisuus on hallitseva puoli. Jakso on täsmälleen niin pitkä kuin rumpalin sielu kestää... (Nuottiesimerkki: "25.1.79 nuotit")

- Sattumaan kuuluu se, että aikansa jatkuttuaan se väsyy olemasta sattuma! Mitä enemmän informaatiota se antaa, sitä varmemmin vastaanottaja lopulta tajuaa sanoman logiikan ja alkaa ymmärtää. Tämä mahdollisuus pysyy niin kauan kuin olio jakaaa vastaanottaa sanomaa. Sattuman muuttuminen todennäköisyydeksi on kahden tekijän välinen prosessi: Se mitä tapahtuu, annetaanko sen tapahtua ja kuinka kauan! Sattuma alkaa lopulta toistaa itseään, mutta vain jos se tajutaan toistumiseksi. Tämän tajuaminen on samaa kuin nähdä säännöllinen epätoistuvuus 3/2 tai 2/3.

- Lotto ilmoittaa vain summat - ei sitä montako kakkosta, kolmosta (ehkä ykköstä) niihin tarvitaan, vaikka se näkyy... Loton rytmi on järjestettävä nuotti-viivastolle... Sattuma pitää jakaa niin pieniin alkutekijöihin, että numerot alkavat elää rytmissä, sykkeessä...

Ovatko kymmenluvut loton syvärakenne ja ykköset pintarakenne? Kummallista, että musiikki on aina 2- tai 3-jakoista... Mikä on ykkösten esiintymisen suhde kymmeniin? 13-39-12-5-17-18-6-4 (kymmenet ylärivillä, ykköset alarivillä)

(Kuva: "25.1.79 Nuotit II.jpg")

 

27.1.79 Nyrkkeilykilpailut: Ei ole ratkaisevaa missä järjestyksessä iskusarjat tulevat, Tärkeää on tietää sarjan sisältö parista ensimmäisestä lyön­nistä. Vastustaja suosii tiettyjä sarjoja suhteessa meidän käyttämiin. Tieto tulee merkittäväksi vasta silloin, kun se jaetaan niin pieniin alkeisyksiköihin, että se alkaa rytmittyä sanomaksi. Kymmenet ovat esim.  saman käden iskuja, ykköset ovat vuorolyöntejä riippuen siitä kummalla kädellä ne aloitetaan; oikea käsi päättyy parilliseen sarjaan, vasen parittomaan? Pakoa kaikesta edellisestä... Sitä tekee soittaja, sitä tekee nyrkkeilijä, palloilija, säveltäjä, rumpali, taidemaalari, puhuja, joka osaa rytmin.

Sattuman rytmiikka on sähkötystä, jossa tietyt nu­merosarjat toistuvat samalla kun ne merkitsevät jotain aivan muuta.

Sattuma on salakielisanoma, joka on avattava. Se on avattavissa löydettyämme yhdenkin toistuvan avainsanan. Se alkaa ehkä pisteen, fermaatin etsimisestä. Piste on aina jonkin jakson lopun merkki. Tärkeää on se, mitkä sarjat esiintyvät, mutta aina parempi, jos tiede­tään myös niiden esiintymisjärjestys. Tarvitaanko kolmen käsitettä lainkaan? Ehkä ykkönen ja kakkonen riittävät. Miksei tietokoneen 0‑1 ‑järjestelmä?
- Sattuma; Kysymys on ensi- ja toisen käden todellisuuden rytmittämisestä. Syvä- ja pintarakenne...

 

9.2.79    - Todellinen vapaus ei ole jonkin tekemistä, vaan se on jonkin tekemättömyyttä, väärien, huonojen ja stressaavien elämän päämäärien ja -motiivien puutetta! Se mitä luulemme vapaudeksi tehdä jotain mitä mieleen juolahtaa on näennäisvapautta, jota sanomme leikiksi! Meille on leikkiä se, että valitsemme eri juomamerkkejä, valmistamme aterian aineksista, jotka pälkähtävät päähän.. Kaikkein eniten laskelmoitu teko on valita arpa teon määräämiseksi...

 

17.2.79         - Nyt tajuan: Tärkeäksi tulee suhtauttaa oma lottorivini todelliseen vasta silloin, kun lottoriviä suunnittelee joku älykäs olento. Silloin siitä tulee peli... Älykäs kyberneettinen systeemi ei luota sattumaan, vaan tekee itsensä havaittavaksi...

 

1.3.79         > A. Sheptulin: Dialektiikan kategoriat ja lait.
s.92            - E.Schrödinger: Tajuntaan tunkeutuvat vain ne eroavuudet joiden ansiosta ilmiön uusi esiintulo eroaa aiemmasta... kaikki se mikä toistuu, jää pois tajunnan piiristä.

 

[IS: So. toisto muuttaa ilmiön olemattomaksi.] 

HARVA KAUSI (Syksyllä muutto Kajaanista Keiteleelle):

 

5.2.80                  - Ovatko peruskategoriat vastakohtapareja, jotka molemmissa ääripäissä sisältävät lopulta toisensa? Esim. aika-avaruus? Jos avaruus kutistuu äärettömän pieneksi, onko se lopulta pelkkää aikaa syvyyssuunnassa? Jos avaruus laajenee äärettömän suureksi, kutistuuko aikakin pelkäksi tilaksi? Ovatko ne yleensä vastakohtapari? [21.3.2012: Kaaos/järjestys, ääni/hiljaisuus jne]

 

02.10.82         - Leikki on analogia-ajattelun perusharjoitusmuoto. Sen avulla opimme sijoittamaan kokemustietoa uusiin kokemuksiin. Se, että panemme kävyt esittämään lehmikarjaa, on jotain nerokasta. Sama ajattelutapa auttaa meitä kehittämään matematiikan symbolikielen.

 

1983:

11.5.83 Frankfurt - Main - Alzey [Piirpauke-rundilla]
- Improvisoinnin määrä kussakin kansanmusiikkikulttuurissa osoittaa henkisen kulttuurin kehityksen tason ja suunnan: Mitä vähemmän improvisoin, sitä enemmän ennalta harjoiteltua näyttöä ja "absoluuttista" osaamista sekä sen arvostusta. Mitä enemmän improvisointia, sitä enemmän virheen hyväksymistä ja spontaania yhdessäsoittamista, amatöörimäisyyden hyväksymistä sekä suhteellisuuden tajua arvofilosofiassa. Sama seikka pätee dimensiossa konsonanssi - dissonanssi - yksiäänisyys. Viimeksi mainittu vaatii kaikista vähiten ennaltaharjoittelua ja on siis kaikkein suvaitsevaisin. Moniäänisyydessä vastaava on dissonanssin hyväksyminen.

- Tältä näkökulmalta voidaan sanoa, että eurooppalainen musiikkikulttuuri on - henkisen kehityksen kuvaajana - rappeutunein musiikin muoto, jota käsitystä tukee myös sen absoluuttisuudesta kiinnipitävä arvofilosofia, musiikkiestetiikka!!!

- Ratkaisevia ovat ne henkiset taustafilosofiat, jotka ovat saaneet ihmiset siirtymään sävellettyyn, ennalta harjoiteltuun musiikkiin. Eikö pohjana ole "harjoitella salaa", jotta pystyisi antamaan näytön sellaisille, jotka soittavat vain luonnonlahjoillaan. Kilpailumentaliteeetti on jo tässä vaiheessa astunut mukaan kuvioihin.

- Jos tämä edellä esitetty käsitys omaa jotain todellisuuspohjaa, mullistaisi se koko musiikkifilosofiamme. Se saattaisi myös johtaa käsitykseen: mitä "huonompi" musiikki, sitä pitemmällä ko. kulttuuri on henkisesti.

 

15.5.83 matkalla Kaarstiin (Düsseldorf)
Niinkuin olen aikaisemmin (?) jo todennut, on jo yksinkertaisinkin kansanmusiikki 1-0 -järjestelmineen riittävän monimutkaista, so. kykenevä luomaan lukusarjoja, jotka monimutkaisuudessaan voivat ylittää sinfonian informaationsisällön. Sama pätee kielessä: Eläimet, kasvit , kivet ja elektronit pystyvät 1-0 -järjestelmällä tuottamaan kielen, jonka kommunikaation välityskyky ylittää ihmisen käyttämän puhekielen tarvittaessa moninkertaisesti. Tietenkään tuollaisella kielellä ei kuvat meidän maailmaamme, vaan aivan toisia asioita. Voimme sanoa, että ihmiskunnan puhekielet ovat kommunikaation alkeellisin (tai rappeutunein?) muoto.

 

28.5.84         - Jos musiikilla ei ole lopullista tavoitetta, päämäärää 1-0 -vaihtelun keskellä, niin miksi sitten moraalilla olisi?

29.5.84         - Alan ymmärtää, mikseivät maaseudun ihmiset harrasta "kulttuuria". On liian paljon muuta tekemistä - omaehtoista luomista - puutarhassa, rakennuksilla, koneiden ja urheilun parissa. Kaikki ne palautuvat lopulta 1-0 -vaihtoihin.

 

2.12.84         - Ellei kulttuuri pysty symboloimaan uutta muuntuvaa todellisuutta so. leikkimään uudella todellisuudella, kuolee kulttuuri ja kulttuurin mukana kansa. Kansa ei voi leikkiä todellisuudella muutoin kun taiteen kautta.

- Kieli pyrkii yksiselitteisyyteen, mutta kulttuuri moniselitteiseen ilmaisuun, todellisuuden harjoitteluun - pelinä - jossa voitto ja häviö ovat tasapainossa, jossa häviäjäkin voi tuntea olevansa Paratiisissa. Tässä mielessä kulttuuri on ihmisen henkisen todellisuuteen sopeutumiskyvyn mitta. Kulttuuri on rokote lukkiutunutta todellisuudenkuvaa vastaan. Kulttuuri viittaa arvojen suhteellisuuteen.

 

06.12.84         - Vapaus on vapautta irtautua rutiinista, joka merkitsee jonkin ulkonaisen seikan asettamista päämääräksi, absoluuttiseksi ihanteeksi. Rutiinia on 1-1-1-1, 0-0-0-0 tai 1-0-1-0-1-0. Elämän merkki on irtautuminen rutiineista so. sanoma ...kuin shakki tai korttipeli.

 

 

27.1.85     Iisalmen Sanomat - Rauni Paananen (Katkelma):
"Kansanmusiikilta haaste läntiselle nykymusiikille"

... Improvisointitaito kadonnut
Pelimannimusiikki on osa kansanmusiikkia. Ilpo Saastamoista ei pidetä varsinaisesti pelimannina, mutta monet pelimannit tuntevat hänet kurssittajana ja luennoitsijana. Ajatukset pelimannimusiikin nykytilasta kiinnostavat Itä-Suomen pelimannipäivien lähestyessä.

- Kerta toisensa jälkeen olen joutunut mainitsemaan siitä tosiasiasta, että kansan-musiikkikulttuuri pohjautuu korvakuuloperinteeseen. Toinen seikka on se, että kansanmusiikkiin on menneisyydessä aina sisältynyt improvisointia. Nämä kaksi oleellista asiaa puuttuvat tämän hetken pelimannimusiikista lähes täydellisesti.

- Pääpaino on tullut nuoteista soittamiseen, ja se sulkee pois niin improvisoinnin kuin korvakuuloperinteenkin. Nuoteista soittaja on sokea ympäristölleen, niin yleisölle kuin toisille soittajillekin. Omia muunnelmia ei synny kuten aikoinaan, jolloin korvakuulolta sävelen oppineet unohtivat kuulemansa ja joutuivat itse keksimään tilalle uutta, paikkaamaan sävelmää. Näin sävelmät muuntuivat, elivät kaiken aikaa, Saastamoinen sanoi...

 

18.8.85      Iisalmen Sanomat - Sami Lukkari:
"Systeemiin kiinnittymätön Kalle Fält: Työrauhan löytyminen parasta Iisalmessa"
(Kuvateksti: - Luovuus? En oikein ymmärrä luovuus-sanaa. Jo jokainen lapsi luo silloin kun lähtee pikkuhiljaa kommunikoimaan. Kaikki se, mitä lapsi tekee on luovaa. Kun aikuiset alkaa puhua luovuudesta, se on sitä, että miten pärjää muiden aikuisten kanssa, miten saa lapsenmielisyytensä menemään läpi aikuisten maailmassa, Kalle Fält sanoo.)

 

2.9.85     - Musiikkipeli: Arvuutellaan toisilla kahden eri korkean äänen avulla: Osuuko vastapuoli - arvaako? Ensin silmät auki sitten kiinni.
- Yksinkertainen musiikki tekee kuulijasta luojan.
- Kaksi teemaa, yksi tempo, mutta korvalaput korvilla, lopuksi silmät kiinni.

 

2.11.85         - Harjoiteltu taideohjelma ei vielä ole luovuutta. Sen teho on vain siinä, että esim. ryhmän jäsenet (tanssijat, näyttelijät, soittajat jne.) ennakoivat tulevaisuuden oikein. Vasta improvisointi edustaa paikallista, senhetkistä luovuutta, koska esittäjä itsekään ei tiedä tulevaisuutta sen paremmin kuin yleisö. Tämä tuntuu jollain tavoin tärkeältä havainnolta.

 

5.2.86                  - Symmetria ei ole inhimillisen ajattelun tunnusmerkki. [???]

 

22.5.86         - Löysin yksisävelikköleuddista täydellisen hajonnan! Tämäntyyppinen entropiahakuisuus näyttää edellyttävän alitajuista muistia!!! Taidemusiikki (ja sen tutkimus) on pitänyt päämääränään säännöllisiä rakenteita. Kansanmusiikin improvisointi on pakenemista säännöllisyydestä - entropiaa kohti. Tuo pyrkimys toteutuu niin monimutkaisella tavalla, ettei sitä pystytä älyllisesti matkimaan. Tetokone pystyy toteuttamaan sen satunnaisuuden periaatteella.

- Analysoidessamme jotain teemaa meidän on etsittävä ainakin yksi tekijä, joka muuntelee satunnaisuuden, pakenemisperiaatteen mukaisesti. Siitä voitanee päätellä improvisoinnin aste. Improvisointi pohjautuu samaan periaatteeseen kuin atonaalisuus, 12-säveljärjestelmä. 

 

24.5.86         - Ennakoiminen on musiikin kuuntelijan oma aktiivinen luova osuus musiikkikokemuksessa. Tästä syystä häntä ei voida sanoa pelkästään vastaanottajaksi. Kuuntelija alkaa itse luoda siinä vaiheessa, kun sanoman informaatio alkaa lähestyä nollaa, ennalta-arvattavuutta. Kuuntelijalla on tällöin kaksi luomisen suunta-mahdollisuutta: olettaa, että

a) musiikki jatkuu ilman muuntelua (Kuva: neljäsosanuottisarja jatkunee samanlaisena) tai olettaa, että
b) improvisoija myös kyllästyy ja alkaa muunnella sääntöjen puitteissa (esim. aika-arvoja muuntelemalla - Kuva) jne.

- Millaista on jatkuvasti laajenevilla metatasoilla yllätyksiä sisältävä musiikki? Pienin yksikkö on yksi "sääntö-poikkeus-sääntö" -kokonaisuus/-yksikkö. Seuraava taso on SPS-SPS-P(!)-SPS -taso. Kolmas taso on (kertautuva) AABA-AABA-X(!)-AABA, mutta ei seuravaksi tulekaan poikkeusta vaan esim. vielä kolmas kerta täsmälleen samanlaisena ja vasta sitten poikkeus jne... loputtomiin.

- Improvisoinnin käsite sulkee pois etukäteisen säännön mahdollisuuden. Sen perusmateriaalina on siis poikkeus, josta sääntö voidaan luoda vasta jälkikäteen, tilastollisesti. Soittaja voi siis luoda rakennetta vasta jälkikäteen - tarkasteltuaan mitä on tullut edellä soittaneeksi. Hän siis voi soolonsa kestäessä reagoida vain omaan menneisyyteensä...

- Alan päästä jonkin jäljille!

 

26.5.86         - Se, missä on historaa, siellä esiintyy myös toistettavaa, ulkoaopittua musiikkia. Missä historiantarve on rajoittunut käytännön sanelemiin tarpeisiin (naapurien, vihollisten ja sukulaisten tunnistamiseen), siellä ei tarvita kuolleiden esittämää musiikkia muutoin kuin elävän tyylin osalta, koska heimo elää, vaikka yksilö onkin kuollut. Tämäntyyppinen historiattomuus, ahistoriallisuus suosii muuntelevaa, improvisoitua musiikkia.
Eurooppalaisessa, länsimaisessa kulttuurissa laaja historiantuntemus on muodostunut "pakolliseksi" instituutioksi, joka on edellytys sopeutumiselle yhteiskuntaan. Tämä kulttuuri suosii sävellettyä, muistiinmerkittävää musiikkia.

- Vasta nyt - kun musiikki voidaan ikuistaa äänittämällä - on improvisoidulla musiikilla jälleen mahdollisuus nousta elämään.

- Sääntöä ei voi syntyä ilman toiston vahvistusta. Musiikissa saattaa olla kuitenkin näennäisesti toisin: Sääntö on vahvistettu edellä kuulluissa sävellyksissä, joten yhden sävellyksen sisällä sääntö saattaa esiintyä vain yhden esimerkin valossa.

- Esittäjän voi luoda negatiivisesti. Hän voi olla soittamatta jotain tiettyä asiaa, jolloin se johdattaa kuulijan luomaan ko. asian ennakolta mielessään!

 

28.5.86         - Sosiaalisuuden ja yksilöllisyyden tarpeen vuorottelu musiikin ennalta-arvattavuutena ja -arvaamattomuutena! Yksityisen 1-0 -variaation muodot heijastavat tätä samaa asiaa.

- Informaatio-painoarvoteoriaa puolustaa se seikka, että jatkuvasti toistuva motiivi menettää informaatioarvoaan ajan kuluessa. Sen painoarvo siis lähenee nollaa, hiljaisuutta. Vasta sävellyksen loppuosassa esiin tulevat uudet motiivit ovat siis informaatio-painoarvoltaan kaikkein korkeimpia.

- "Painoarvo" ~ informaatioarvo!!!
(11.6.2011: On muistettava, että informaatiossa on kyse ennakoitavuudesta, ei tietomäärästä!)

 

6.6.86 - yöllä klo 01.30.
- Ei ole poikkeusta! On vain säännön käänteispuoli!!! Mitä harvemmin poikkeus esiintyy, sitä suurempi informaatioarvo sillä on (Kenelle on, kenelle ei...). Mitä harvemmin pahaa tapahtuu, sitä pahemmalta se tuntuu. Hyvän tekemisen paljous puolestaan latistuu verojen maksuksi.

Ja sitten suhteellisuus: "Rapatessa roiskuu", sanovat he, jotka tekevät paljon hyvää. He evät ennätä kiinnittää huomiota sivutuotteina silloin tällöin tapahtuviin erehdyksiin. Joku toinen sen sijaan keskittyy pahan poistamiseen. Hän suhtautuu pahaan sitä vakavammin mitä vähemmän sitä on jäljellä. Pahan määrä maailmassa ei siis lisäänny eikä vähene, Vain suhtautuminen muuttuu.

[26.12.2013: Kahden samanarvoisen ja samanaikaisen todellisuuden minimi...]

Ei sääntöä ilman poikkeusta... Poikkeus säännön käänteiskuvana on itse sääntö. Vain suhtautuminen ratkaisee. Suhtautumisen taas määrää ympäristö: Yksilön maailmassa tehdään valinta hyvän tekemisen / pahan estämisen välillä sen mukaan, miten yksilö on kokenut painopisteen ympäristössä olevan. Jos muut tekevät hyvää, on hänen tehtävänsä vastustaa pahaa. Tässä mielessä poikkeuksella todella on informaatio- tai painoarvo. Poikkeus on aina yhtä painava kuin sääntö informaatioarvoltaan, jos siihen kiinnitetään huomio...

- Vain oivallus on autenttista, originaalia! Säännön oivaltaminen on ainutkertainen tapahtuma. Säännön toteuttaminen (analyysin pohjalta tapahtuva tyylinmukainen säveltäminen) on synteettistä. Se ei koskaan tapahdu sillä tavalla kuin alkuperäinen leuddin laulaja on sen tehnyt. Silti se voi kuulostaa samalta. Kun tieteen laki on kerran keksitty, on sen toteutus aina synteettistä, keinotekoista. Autenttista on vain tuon tradition pohjalta syntyvä uusi oivallus, joka tuottaa jälleen yhden originaaliteon tai -toiminnan (sävellyksen, keksinnön tms:n) Ja sitten joku kolmas oivaltaa puolestaan, mitä minä olen tehnyt...

- Tuijotamme aina määrään, kun pidämme poikkeusta poikkeuksena. Se on kuitenkin säännön negatiivinen peilikuva, joka pyrkii samaan kuin itse sääntö, mutta toista tietä. Joku vain tekee valinnan, kumpaan paikkaan sillä kertaa elämässään kiinnittää huomiota. Hyvän tekeminen - sääntönä ilman poikkeusta - ei enää ole "hyvää". Se ei ole mitään! Pahan katoaminen ei myöskään ole mitään! Täydellinen hyvyys (sääntö) ja pahan (poikkeuksen) totaalinen poissaolo muodostavat yhdessä neutraalin tilan, jossa hyvä ja paha - molemmat - ovat kadonneet. Olemme hyvän ja pahan tuolla puolen? Positiivisessa mielessäkö? Voidaanko tähänkin suhtautua kahdella tavalla? En tiedä.

- Sääntö ilman poikkeusta on täsmälleen samaa kuin poikkeus ilman sääntöä (= tyhjä käsite). Se supistuu merkityksettömäksi yksityistapaukseksi (???).

 

6.6.86      - Lauluteksti on se, johon huomio kiinnittyy, kun itse musiikki on "yli-monimutkaista" (Siihen ei voi esim. rytmisesti samaistua). Säännötön 2-3 -vaihtelu lähestyy liika-monimutkaisuudessaan nollainformaatiota - samaa kuin shamaanirummun syke. Teksti pitää kuulijan kiinni tämän puoleisessa. Jos laulusta halutaan shamanistinen, poistetaan myös tekstin ymmärrettävyys. Ylisuuri informaatio muuttuu 0-informaatioksi, jolloin kuuntelija alkaa itse tuottaa todellisuutta - mielikuvituksessaan!

Kuulijalla on jälleen kaksi mahdollisuutta: poistua, ryhtyä itse laulamaan / nukahtaa tai vajota transsiin! Tältä pohjalta on helposti ymmärrettävissä shamanistisen laulun salakieli. Itkujen poikkeuksellinen runokieli on välimuoto shamanistisen ja arkielämän musiikin välillä.

- Entropiahakuisuus, satunnaisuus tietoisena suunnitelmana on lähettää ympäristöön mahdollisimman monenlaista informaatiota - monella kielellä - vastasanoman toivossa. Se on yhtä inhimillistä kuin virvelin heitto joka kerta eri paikkaa kohti mahdollisimman monella eri vieheellä kalan tärppäämisen toivossa. Hiljaisuus houkuttelee yrittämään kaikkia keinoja itsensä murtamiseksi. Entropia on menetelmien kokeilua, radiosanoman lähettämistä kaikilla aallonpituuksilla, kaikkien avainten koettelemista lukon avaamiseksi. Luova toiminta on aina entropia-hakuista; uuden vaihtoehdon esilletuomista.

Informaatioteoria on samassa liemessä tilastotieteen kanssa etsiessään suureita. Kaaos ei voi sisältää suureita, koska niiden löydyttyä kaaos ei enää ole kaaos! Kaaos-sana ei sisällä muuta kuin vihjeen siitä, ettei sitä ole tutkittu - sisältä!

 

16-18.6.86   > Matti Bergström: Aivojen fysiologiasta ja psyykestä. WSOY 1979

(11.4.2012:) EPÄJÄRJESTYS MUKANA TÄSTÄ LÄHTIEN:

25.7.86        Maakunnassa, ravintolan ruokapöydässä.
- Epäjärjestys kuvaamassa improvisointia, reagointia kuhunkin tilanteeseen. Vastakohtana "järjestys". Improvisaation ja sävelletyn teoksen rakenteet kuvaavat saman asian eri puolia. Sävellys sosiaalisen identiteetin lisääjänä, improvisaatio persoonallisen identiteetin vahvistajana.

 

12.8.86 - Kaikista suurin erehdys länsimaisessa ajattelussa onkin ehkä kaipuu järjestykseen... luokittelun tarve... säännönmukaisuuden hakeminen. Meiltä puuttuu kokonaan epäjärjestyksen, sattuman filosofia... so. keinot osoittaa, millä tavoin epäjärjestys rakentuu. Tuollainen tieteenala on epäilemättä yhtä laaja - vähintään - kuin kaikki se, mitä olemme saaneet selville säännönmukaisuuksista (mm. koko matematiikka ja logiikka). Meitä on kiinnostanut vain toinen puoli todellisuutta.

- Missä kulttuurissa on epäsymmetrisyys hallinnut taidetta ja tiedettä??? Sietäisi tutkia Saarenmaan pirtanauhat...
- Epäjärjestyksellä täytyy olla omat lakinsa, jotka tavalla tai toisella ovat käänteisiä nykyisin tuntemillemme säännöille, kaavoille ja laeille.

 

23.8.86.         - Onko niin, että "tiedoton minä" musiikin kuuntelussa tarkkailee vain epäjärjestystä, ylisuurta informaatiota (etsii, etsii, eikä soisi löytävänsä - järjestystä)? Mikäli järjestystä löytyy, se paiskataan välittömästi tietoisen minän tutkittavaksi - samoin kuin silmän näkökentän äärialueet... Tietoisuudelle tuodaan se materiaali, joka on assosioitunut  jollakin alitajunnan tasolla tutuksi.

- Olen epäilemättä käsitellyt 1-0 -periaatetta liian suppean hahmopsykologian pohjalta. Mutta tason muutos (hyppäys-) -käsitteeni soveltuu Ehrenzweigin periaatteisiin. Teoriat eivät välttämättä ole ristiriidassa keskenään, vaikka terminologia poikkeaa selvästi.

- toisaalta E:n johdanto (conscious scanning) sopii erinomaisesti Prigoginen entropiakäsitteeseen... vakavasti otettava kirja.

- Jossain meissä on alue, joka on spesialisoitunut vain epäjärjestykseen, entropiaan. Se tuottaa improvisaatio-entropian (0) ja tyylipiirteen (1). 1-0 -vaihtelu siis kuvaa "tietoisen ja tiedottoman" tasojen vaihtelua!

- Olisiko niin, että tietoinen taso etsii sääntöjä ja tiedoton poikkeuksia (poikkeuksia ennestään tutusta informaatiosta, tai poikkeuksia kaaoksesta). Heti kun jompikumpi on tyydytetty, siirtää se koko asian toisen puoliskon käsiteltäväksi.

 

25.8.86         - Tietenkin! Puhuttujen ja kirjoitettujen tekstien monimutkaisuus on kääntäen verrannollinen niiden maailmankuvan selkeyteen! Mitä pitempään maailmaa yritetään selittää objektiivisista, absoluuttisista lähtökohdista käsin, sitä monimutkaisempia selitysyrityksiä on tuotettu opittaessa näkemään yhä selvemmin, että lähtökohtateoria vaatii yhä kasvavan poikkeusmäärän selvittelyä. Tältä pohjalta on selitettävissä Baabelin kielten sekasotkun vertaus. Puhekielet syntyvät, koska ihmiset lakkasivat ymmärtämästä toistensa ajatuksia, itsestäänselvyyksiä, lakkasivat elämästä samassa reaaliajassa.  Tiedämme, että monet eläimet tarvitsevat äärettömän vähän kieltä, koska lukevat toistensa ajatuksia! (?) "Olkoon teidän puheenne 'on-on' tai 'ei-ei'... 1-1-0-0...?

- Millaista on epäjärjestyksen matematiikka, logiikka ja filosofia? Siinä o meidän peruskysymyksemme. Sen täytyy olla jotain käänteistä kaikelle sille, mitä nimitämme säännöiksi ja laeiksi. Meidän on voitava luoda tällaisten kielteislakien fiktiivinen maailma ja tutkittava, mihin se johtaa, vaikka se aluksi tuntuisi kuinka järjettömältä ja mielettömältä tahansa.

 

26.8.86         - Mitä merkitystä on sillä, että sisällämme vallitsee "entropia", so. emme pysty tuntemaan itsestämme muuta kuin ne tilat, jotka poikkeavat entropiasta: sydän, silmien, korvien ja aistien välittämän tiedon jne. Muu on tyhjyyttä. Sitä vastoin poikkeukset herättävät huomiotamme.

 

31.8.86         - Tietoinen minä tarkkailee uuden informaation sääntöjä, alitajuinen minä vertaa kuultua musiikkiarkistoon ja kiinnittää huomiota poikkeuksiin, siihen mitä ei pysty käsittelemään ja joka on siis siirrettävä otsikon "uusi informaatio" alle ja siten tietoisen minän tarkastelun kohteeksi. Miten tämä "siirtäminen" tapahtuu käytännössä?

- Jos epäsäännöllisyys on suhteellinen eikä absoluuttinen käsite, niin on oltava olemassa avaimia joilla epäsäännöllisyys puretaan! Tämä avain on vastaavan oman epäsäännöllisyyssarjan luominen ja näiden kahden "rivin" keskenään vertaileminen. Tuo vertailu saattaisi osoittautua "säännölliseksi"! Kahden rivin väliset suhteet saattaisivat sisältää säännönmukaisuuksia, joiden perusteella voitaisiin suorittaa jopa tiettyä ennakointia... Mikäli tässä on järkeä, olisi se mullistava tien avaus epäsäännöllisyyden ja sattuman maailmaan.

 

8.9.86    - Poikkeus on sääntö...Ilman sääntöä ei ole poikkeuksiakaan. Sääntö on vain hallitusvuorossa.
- Sääntö ilman poikkeusta osoittaa vain, että kyseessä ei ole vuorovaikutus. Tai että vuorovaikutus on niin minimaalinen, ettemme huomaa sitä lyhyellä aikavälillä (ihmisikä - maapallon historia?).

 

15.9.86         - Yhden yleisen, objektiivisen todellisuuden ihanne on johtanut yhden suorituksen ihanteeseen. Se on eurooppalaisen, länsimaisen yli-ihmisen jääräpäistä halua hallita eri todellisuuksia yhdellä konemaisella suoritustavalla, "parhaan menetelmän" toistamisella. Siinä kilpailussa paras on se, joka hallitsee muuttuvaa todellisuutta hieman paremmin kuin kilpailijansa. Tämä yhden menetelmän konemainen soveltaminen heijastuu myös peleissä: tikkataulun kymppiin osuminen, sen sijaan että olisi saatava yksi tikka jokaiseen numeroon. Onko muuta? On: ampumakilpailut, nopeusennätykset, pituusheitot, kaikki se, joissa vain yksi voi voittaa. Sellainen, joka on käpertynyt elämässään vain tuon voiton(tahdon) ympärille.

- Kukaan ei voita kaikkia pelejä!

- Mutta aina voi löytyä joku, joka voittaa juuri sen pelin, ymmärtää sen informaation, joka kaikkeudesta osuu kohdalle. On vain monta tapaa pelata pelejä; voidaan mennä niin lähelle tikkataulua, että osutaan myös muualle kuin vain napakymppiin. Onko niin, että mekanistinen ja luova suoritus jakaa kahtia - musiikin lisäksi - myös muut taiteet - kirjallisuuden, tanssin, teatterin, kuvan tekemisen sekä urheilun? Puheen ja politiikan? Opetuksen ja rankaisemisen?

- Kaikki mitä tietoinen minä "keksii" on mekaanista säännön noudattamista. Alitajunta on peluri, joka sekoittaa korttipakan. Vain se voi panna asiat uuteen järjestykseen. Ja vain pelurin äly vaatii käteen saadut kortit järjestykseen, joka on mielekäs pelin sääntöjen kannalta. Myllyn tehtävä on jauhaa jyvät mikrotasolla uuteen järjestykseen.

- Niin kuin jokaisella uniikilla systeemillä on paikkansa lunastettavana, niin on myös pelien heijastettava tätä mahdollisuutta. Siksi sattuman osuus peleissä on tärkeä maailmankuvan kannalta. Inhimillisenä toimintana syntyvä sattuma on eri asia kuin kohtalo. Onko "kohtalo" myös inhimillinen? Mikä järjestys sen takana on?

 

19.9.86         - Onko 1-0 -sattuman 50/50 -tasapeli verrattavissa e = mc2 -kaavaan? Mitä nuo kirjaimet silloin tarkoittaisivat?
- Toistumaton poikkeus viittaa aina pelin "sääntöjen" ulkopuolelle. Viime kädessä toinen ihminen poikkeaa minun pelini säännöistä. Onko säännötön peli (äärettömän monisääntöinen) laaja ja paras peli olemassaolomme ymmärtämiseksi?

 

20.9.86         - Kun improvisoitu kertakäyttömusiikki on kysymyksessä, ei voida sanoa mitään varmaa sen "tulevasta" rakenteesta - muuten kuin yleisten, historiaan perustuvien oletusten puitteissa. Esim. yksisävelikköleuddin "pääteema" ja "sivuteema" tms. tekijät hahmottuvat vasta musiikin edetessä. Tässä tapauksessa siis vaillinaiseenkin materiaaliin perustuvat johtopäätökset ovat "oikeita". Käsitykset vain muuttuvat tai vahvistuvat sävellyksen edetessä. Sävellyksellä ei siis ole vain yhtä ainoaa "lopullista" rakennetta, vaan myös ne kaikki harharakenteet, jotka hahmottuvat sävellyksen edetessä alusta loppua kohti. Ja tätä (lopullista) rakennetta ei välttämättä tiedä edes improvisoija itse etukäteen. Hän tietää vain säännöt, jotka rajoittavat rakenteen homogeeniseksi kokonaisuudeksi - siis mahdollisten variaatioiden määrän. Rakenne on siis aina vain todennäköinen. Varmaa myös on, ettei kuulija yhden ainutkertaisen kuuleman perusteella ennätä havaita tietoisesti kaikkia rakennevivahteita. Schenkerin "Ursatz" ei siis välttämättä ole objektiivinen tosiasia (so. että sen kaikki huomaisivat), vaan sekin on vain tilastollinen todennäköisyystekijä.

- Mitä lähempänä musiikillinen materiaali pelkistyy 1-0 -tasolle, sitä varmemmin löydämme 50/50 -tuloksen. Jo kolmen muuntujan musiikki sekoittaa asetelman. Mitä enemmän muuntujia on, sitä selvempiä makrorakenteita täytyy löytyä. Ehkä makrorakenteista löytyy jälleen 1-0 -asetelma.

 

25.9.86         - Matemaattisten "sattumanvaraisten" sarjojen on täytettävä monta sääntöä samanaikaisesti. Voiko tietokone tehdä sen?

- Alkaa näyttää sille, että epäsäännölliset sarjat muodostuvat itse asiassa useista päällekkäissarjoista - aivan kuin polyrytmiset jaksot, joiden solmukohdat näyttävät epäsäännöllisiltä - esim. 11- ja 13-jakojen päällekkäisjaksot (3332 ja 4441)

(Ks. pitkä nuottikuva s:lla 81, jossa ko. jaksot on piirretty päällekkäin)

- Mitkä tahansa kaksi lukua - toisillaan kerrottuna tuottavat jaksollisen lukusarjan! Mitä syntyy, kun luvut jaetaan toisillaan? Millainen on tuo käänteislukusarja? Onko tämä uutta matematiikkaa?

- Jako- ja kertolaskumme eivät lainkaan kiinnitä huomiota näihin seikkoihin. Pitäisi saada käsiinsä lukusarjoja koskeva kirja. 10-desimaalijärjestelmä on väärä keino kuvaamaan näitä sarjoja, koska kymmenellä ei ole mitään tekemistä näiden asioiden kanssa. Olemme uuden matematiikan kynnyksellä.

- Musiikin rakenteita on yhtä monta kuin sillä on kuulijoita! Mikään niistä ei ole ainoa oikea! Ensimmäinen rakenne on se, kun jokin erottuu musiikiksi muusta ympäristöstä [11.4.2012: musiikki / ei-musiikki; kuten äänilevyn pyörittäminen myötä- ja vastapäivään]. Sen jälkeen syntyy ensimmäinen sisäinen 1-0 -jako (kaksi havaittua muuntujaa). Täydellisimmän rakenneanalyysin on tehnyt säveltäjä/soittaja. Siitä menee edelle vain se, joka arvaa kaiken muuntelun etukäteen  tai säveltää/ soittaa vielä paremman!

- Symmetrinen rakenne on kuin sipuli, joka katkaistaan hitaasti keskeltä poikki. tai itsensä kuva peilistä katsottuna...

 

28.9.86         - Ovatko sarjallisuus ja symmetria toistensa käänteiskuvat? Sarjallisuus etenee myötäpäivään ja sen symmetria vastapäivään... Sarjallisuuden tai symmetrisyyden ilmeneminen on hahmotuskysymys, niin kuin jatkuva synkooppien kokeminen iskullisiksi tahtiosiksi.

On yhtä tärkeää osata tehdä samalla tavalla ja eri lailla. Urheilu jakautuu tässä mielessä kilpailuun ja peliin. Vain jälkimmäisessä pyritään yllätyksellisyyteen (2011: sen itsensä takia) Toisaalta - joka oppii tekemään jonkin suorituksen eri lailla, parantaa luultavasti myös suoritustaan. Uusi tekniikka on siis eri lailla tekemistä. Tuo erilaisuus ei vain näy kilpailuissa, joissa yritetään tehdä samalla lailla. Erilaisuus kätketään salaa harjoitteluun - kuten musiikissakin. Näissä tapauksissa harjoittelu on se, joka antaa elämälle monipuolisen sisällön. Muu on vain näyttöä. Pelissä tuo näyttö on erilaisuuden näyttöä.

Nuoteistasoittaja on kilpailija, mutta improvisoija on pelaaja. Ja siinä on suuri ero, koska pelaaja riskeeraa itsensä toisten nähden. Siksi se on henkisesti kehittävämpää. Kaikki jakautuu uudelleen poikittain. Miten on kuvan tekemisessä?

 

29.9.86         - Nyt se selvisi! Abac-aBac jne. -muunnelmat ovat aukkoja lukusarjojen kombinaatioissa, joista näkyy suunta (?), so. onko eteneminen myötä- vai vastapäiväistä, ja mikä on mahdollinen lukuyhdistelmä, josta sarja muodostuu. Ellei tätä matematiikan laatua ole olemassa, niin nyt se on keksitty. Desimaalijärjestelmä on vain alkeismuoto tästä sarja- tai kombinaatio-opista. Kymmenen on siinä yhtä mahdollinen luku kuin mikä muu tahansa. Jokaiselle ABCB-sarjan muuntelulle on olemassa vastaava lukukombinaatio, jonka sisältö tuo näkyvä sarja on!!! Ks. 11-13 -yhdistelmää tai 2x3x5 -yksiköistä muodostuvaa ketjua - sekä vasemmalle että oikealle...

 

6.10.86         - "Sattuma" on tulosta ohjeesta: "Yritä rikkoa jatkuvasti sääntöä." Tuloksena oleva käyttäytymisen entropiatila vahvistaa yksilön identiteettiä, itseluottamusta tulla toimeen mitä erilaisimmissa itse aiheutetuissa tilanteissa.

 

19.10.1986 Oriveden kurssilaisten 1-0 -valinnat:
1.x:         110 110 000 110 100 1000 = 8/11
2.x:         10 1110 111 10000 01 110 = 11/8
- Falunissahan (14.-19.7.86) tapahtui sama juttu täsmälleen!

28.10.86 - Tampereen kurssin 1-0 -tulokset: 7/5 & 5/7.

29.10.86         - Säännön noudattamattomuus tiedottomana toimintana... Tiedotonta siksi, että sääntö sinänsä on jo iskostunut alitajuntaan. Niinpä siihen reagointikin tapahtuu samalla tasolla. Mutta toisaalta tuon reagoinnin informaatio on niin monimutkainen, ettei tietoinen minä vielä kykene sitä analysoimaan. Improvisointi edustamassa persoonallisuutta ja säännön noudattaminen yhteisön jäsenyyttä...

 

6.11.86         Keitele - Kalle, Pekka ja minä: (Ks. "Improvisointi II")