Taidemietteet III 64-65

2.5.64          - Vappu on ohi. Olen soittanut kolmen vuorokauden aikana 23 tuntia, joten musiikkia on riittänyt.
- Voisiko musiikissa rakennekaavio ilmaista sitä, kuinka jokin asia kaukaa näyttää viehättävältä, mutta läheltä katsoen ikävystyttävän tavalliselta, kunnes siitä oppii jälleen löytämään yksityiskohtien uusia kauneusarvoja, joita niitäkin kuitenkin seuraa jälleen ikävystyminen  jne. kunnes kaikki huipentuu loppua kohti - kenties syvyyden pohjattomuuden löytyessä.
- Nuoret ihmiset eivät voi vielä erottaa hyvin soitettua musiikkia huonosti soitetusta, ja siksi he pitävät musiikista, jossa on silmälle katsomista, jolloin musiikkikin kuulostaa hyvältä.

> Albert Camus: Esseitä:
- Taide ei ole mitään ilman totuutta, ja ilman  taidetta totuus on vähäarvoista.
- Taide on samanaikaisesti kieltäytymistä ja suostumista, ja sen takia se on jatkuvasti uudistuva ristiriita. Taiteilija on aina kahden vaiheilla. Hän ei kykene kieltämään totuutta ja kuitenkin hän ikuisesti haluaa vastustaa sitä, mikä on ikuisesti puolivalmista. (Näiden tasapainosta syntyy taideteos.)

1.6.64       - Olen myös oppinut tajuamaan, mitä merkitsee sinfoniassa sen loppupuoliskolla oleva adagio-osa kuunneltuani Pateettista sinfoniaa, Sibeliuksen 2. sinfoniaa ja Gerschwinin Rhapsody in blue'ta. On jotain todella mahtavaa, kun on kiivennyt jyrkkää vuorenrinnettä ylös ja sen jälkeen eteen avautuu koko maailma HYVYYDESSÄÄN (ei Tshaikovsky). On turha yrittää sanoin kuvata tätä asiaa - se on TUNNETTAVA, ja sen jälkeen tiedän taas hieman selvemmin, mitä on olla ihminen. Tiedän myös että tulee aika, jolloin pidän Tshaikovskista ainoastaan ihmisrakkauden, säälin ja "teknillisten" musiikkiarvojen vuoksi. En voi ehkä löytää itsestäni sitä tuskaista pessimismiä, mitä voin hänen teoksestaan nyt tuntea. Siitä huolimatta tuo levy on minulle kaikkein tärkein juuri nyt.
- Jazz ei ole "meluavaa hömpötystä", se on hyvin monen muusikon keino huutaa julki tuntematon yksinäisyytensä.

14.6.64          - Musiikki voisi eräänä mahdollisuutena rakentua myös rytmillisten huipennusten varaan: Säännönmukaisten perusrytmien poikkeamat hiljakseen kehittyvät valmistaen tietä huipennukselle, joka - sävellyksen ainoana kohtana - olisi rytmillisesti mahdollisimman homogeeninen. Johdanto ja kehittely olisivat poly- tai  epärytmisiä, kun taas huipennus olisi voimakkaasti monorytminen.
- BLUES - syntyneenä kahleisiin kytkettyjen neekereiden mahdollisimman yhtenäisestä rytmistä - joten työ helpottuu - siinä on musiikki, joka on syntynyt SOSIAALISESTI pyrkimyksenä yhteisellä ponnistuksella helpottaa TOISENKIN IHMISEN TYÖTÄ. Siinä vastakohta eurooppalaisen individualistin kammio-eristetylle työskentelylle.

24.6.64         - Olimme juhannusmatkalla Pieksämäellä, Kiuruvedellä ja Pyhäsalmessa. Soitimme yhteensä n. 5000 hengelle matkan aikana. Olen meko tyytyväinen matkaan.        

13.7.64         - Jyväskylän kulttuuripäivät ovat ohi. Ne ovat jälleen olleet päiviä, jolloin monet asiat ovat tulleet tärkeämmiksi kuin aikaisemmin, kun taas toiset ideat ovat menettäneet jotain merkityksestään.
- Yhä selvemmin ja selvemmin teen tilit romantiikan kanssa.
- Uuden taiteen ymmärtäminen vaatii uuden maailmankatsomuksen, sillä uusi sisältää uusia periaatteita, joidenka arvot ovat ristiriidassa vanhan kanssa. Ihminen joka on romantikko, ei voi ihailla muuta kuin mahdollisimman kaunista ja täyteläistä ääntä, eikä siis voi hyväksyä kauniimmaksi jotain growl-ääntä. Nytkään ei siis ole kysymys makuasiasta.
- Kun nykymusiikki on vapautunut 12-säveljärjestelmästä on nuo sävelet jätetty jazzmuusikoiden leikkikaluksi. He improvisoidessaan kokeilevat kaikkien jätteiden kunnon.

20.7.64         - Alan hiljaa vakuuttautua siitä, että EI OLE ENSINKÄÄN TÄRKEÄÄ, ONKO JOKIN TAIDETEOS YHTÄ VAIKUTTAVA SEN OLLESSA OBJEKTINA USEITA KERTOJA. PÄÄASIA ON, MINKÄLAISEN TILAN TARKASTELTAVANA OLEVA KOHDE AIHEUTTAA VASTAANOTTAJAN AISTIMUKSISSA [~ aistimuksen vastaanottajassa] - RIIPPUMATTA SIITÄ ONKO TEOS JO AIKAISEMMIN KOETTU ELÄMYKSELLISESTI.

Tämä teoria antaa arvon esityksille joita ei ole mahdollisuus esittää ja aistia kuin yhden kerran. Tällöin myös jonkinlaiseen yllätykseen perustuvat taideteokset ovat merkityksellisiä. Niin kauan kuin pitäydymme yksinomaan vanhoissa koetelluissa teoksissa - olettaen meidän suurinpiirtein ymmärtäneen niiden sanoman - emme enää koe uutta kehittävää elämysainesta. On tärkeää, että joka kerta koemme jotain hieman erilaista kuin edellisellä kerralla. Tietysti kuulemme saman sävellyksenkin joka kerta uutena, koska MEIDÄN elämämme on kuuntelukertojen välillä jatkunut. Olemme uusi ihminen joka vuosi, joka päivä, joka minuutti. Jotain tärkeää on oman uudistumisemme ja eri taide-elämyksien välisessä suhteessa. On tietysti pyrittävä tallentamaan myös hetkellisiä taide-elämyksiä jälkimaailmalle, jotta tiedettäisiin, mitä taiteen historiassa on aikaisemmin esiintynyt.

- Tähän uudistusasiaan olen puuttunut nimen omaan sen tähden, että meillä esitetään liian paljon romantiikan taiteeseen kuuluvia tuotteita - niin paljon että herkät ihmiset alkavat 1960-luvulla pitää sitä maailman arvokkaimpana asiana. Romantiikalle on ilmauksena annettava arvoa muiden maailmankuvien joukossa, mutta nykyajalle se on vierasta. Samaten on mätää siinä, että on ihmisiä, jotka eivät voi nauttia muusta kuin l000 kertaa kuulluista vanhoista klassikoista - ymmärtämättä nykytaidetta. Siinä on mätää! (En missään nimessä kiellä, että klassilliset teokset usein antavat aina enemmän ja enemmän kuulijalleen usein kuunneltaesa).

- On äärettömän vaikeaa tarkastella tuttua näkymää ikäänkuin näkisi sen vasta ensi kertaa elämässään.

4.8.64   - Voiko runoutta kirjoittaa kolmiulotteisesti - kahdesta eri näkökulmasta samaa asiaa?
- Kalvottomat rummut - rumpalittomat palikat...

13.8.64  - Naapurinamme on ollut tänä kesänä saksalainen perhe. 20-vuotiaan Christianin kanssa olen saksan ohella saanut hyvää englannin harjoitusta, ja aika on kulunut keskustellessa. Eilen olimme Viitasaarella jam sessionissa.
- Eikö epätäydelliselläkin luomuksella ole taiteellista oikeutta? Yrityksemme eivät aina onnistu, ja kuitenkin se kaikki on elämää. Puutteelisuudellakin täytyy olla taiteellinen oikeutuksensa.
- Omat tuotteemme tuntuvat meistä usein hyviltä, koska niiden olemus vastaa omaa maailmankuvaamme.

15.8.64         - Nyt kuuntelen Miles Davis'ia, juon Tokaijia ja olen jonkin verran yksinäinen.
- Jyväskylän kulttuuripäivien ehkä tärkeimmät oivallukset olivat ne, että:
... c) Sävelkorkeus ja -pituus eivät välttämättä ole musiikkinotaation olennaisin osa. ESITYSTAPA voi yhtä hyvin olla tärkein asia.

18.8.64         - Olen oppinut tajuamaan, kuinka tärkeää on kaikessa kokonaisuudessa valmistus eli pääaihetta edeltävä esittely. Kua alan puhua toisen henkilön kanssa oudosta asiasta, yritän ensiksi eliminoida kaikki mahdolliset haitalliset arvostelutavat pois paljastamalla ne esiin ja osoittamalla niiden virheet, jonka jälkeen olen valmis puhumaan varsinaisesta aiheesta.
- Sattumanvaraisuus ja ainutkertaisuus joissakin kirjallisuuden ja musiikin muodoissa - sitä korostetaan. Mutta nimenomaan käsityön muuttuessa konetyöksi ainutkertaisuuden merkitys häviää. Onko tämä maailmankatsomuksellinen ristiriita vai onko tämä kaksi eri asiaa ilman korrelaatiota?

28.8.64     Jazzsooloissa on pyrittävä useiden choruksien kokonaisuuksiin eikä rajoittua vain yhteen chorukseen. Tällöin fraseerauskin voi muuttua ratkaisevasti.
- Laurila: Keskusteluja elämän suurista kysymyksistä. - Sävelillä ei filosofoida missään muodossa.

29.8.64     On väärin ajatella, että jazzissa pelkästään korkeimmat sävelet aksentoidaan. Sävelkorkeuden ei tarvitse määrätä aksentin paikkaa, vaan vaihtelu voi tapahtua tasaisesti nelisävelsarjan jäsenten sijainnin kesken (ks. kuva) - sävel-korkeudesta riippumatta. On kuitenkin tärkeää jazzin kannalta, että eri sävelillä on aina eri (dynaaminen) vahvuus.
Korostukset voivat tapahtua myös eri tasoilla - esim. choruksittain: eri choruksille annetaan eri arvo. Hot- ja cool-tyyli voivat jatkuvasti vaihdella keskenään.

Pitäisin polyrytmisyyttä erittäin tärkeänä ja ratkaisevana esityksessä. Joko sointupohja tai teema on improvisoinnin pohjana. Jos molemmat puuttuvat, ei tulos luultavasti ole kaikkein korkeatasoisin. Tätä voidaan verrata jalkapallo-otteluun, johon miehet valmistautuvat suunnittelemalla eräitä yhteispelin sääntöjä. Tuloksen arvo muodostuu näiden kaavojen soveltamisesta täysin uuteen tilanteeseen. Tällöin jokainen ratkaisu tehdään tilanteen mukaan - reaktiona määrätyistä ärsykkeistä, joita ei voi ennakolta tietää. Tällainen peli on improvisoitu, jolloin on mahdollisuus, että siitä tulee heikkotasoinen. Mutta mitä paremmat pelaajat, sitä varmemmin vältetään epäonnistumista. Siinäkään tapauksessa pelitaso ei voi olla niin heikko kuin amatöörijoukkueella, joka ei tiedä säännöistä mitään. Tapahtuman ei tarvitse koskaan toistua samanlaisena, joten suhteellinen sattumanvaraisuus ei pilaa taidekokonaisuuttakaan.

- Miltä mahtaa kuulostaa nurinpäin käännetty valssin komppi 4/4 tahtilajissa?
- Taideteosten valmistumisessa alkaa ryhmätyöskentely olla hyvin tärkeällä sijalla. Ihminen ei tee enää jotain yksin, vaan toisten ihmisten kanssa (team).

2.9.64      - Muoto voi rakentua joko TEEMALLE tai SOINTUPOHJALLE.
> Stravinski: Igor Stravinski.

- Staattinen ostinato on kehittelyn vastakohta.
- Se että uskoo olevansa vilpitön, ei ole niin vaarallista kuin olla varma siitä, että on oikeassa.
- Jos säännön perustana olevat syyt muuttuvat, mutta itse sääntö pysyy samana, päädytään akateemisuuteen. Akateeminen säveltäjä on siis säveltäjä, jolle vanha sääntö merkitsee enemmän kuin uudet olosuhteet.
- Sääntö on keino harjoittaa jäljittelyä yleisesti hyväksytyssä muodossa.
- Oikeaa traditiota ei peritä, se luodaan.
- Mikäli jazz pyrkii ottamaan vaikutteita nykymusiikista, se ei ole enää jazzia eikä liioin hyvää.         
- Improvisointi voi tapahtua vain aikarajoituksista vapaana. (!!!)

11.9.64       > John Cage: Ei ole lainkaan välttämätöntä, että kaksi taiteen tapahtumaa vastaavat voimakkuuden suhteen toisiaan. Askeleemme eivät kiihdy kadulla vaikka liikenne saattaakin kiihtyä. Toiminnan kiihtyminen ei tarvitse merkitä musiikin kiihtymistä.

- Orkesterista usein NÄKEE, kuka soittaa.
- Miltä mahtavat kuulostaa ihmiskarjahdukset ja urkujen ylisentimentaalinen vibraattoäänikerta yhtä aikaa soitettuina?

5.10.64        - Musiikissa on VAIN rytmi, melodia, harmonia ja sointuväri sekä esitystapa.
Voiko näitä erottaa toisistaan?
- Nuoret kitarayhtyeet ja yleisö haluavat todellakin VAIN pitää hauskaa. Heille ei merkitse mitään, onko joku teknisesti taitava. He tutkivat suoraan esitystavan peitosta paljastuvaa tunnetta.

28.10.64       - Oli opettajayhdistyksen kokous. Soitimme [Pentti] Salmenkiven kanssa osia Bachin h-molli-huilusarjasta. En malta olla mainitsematta, että Pesola (mm. Äänekosken mieskuoron johtaja) totesi "hämmästyttävää", ihmetellen että sellaisella aparaatilla voi soittaa sellaisella maulla, että kuulija todella nauttii sydämensä pohjasta. Hän piti itseään yllätettynä hyvällä soitolla. En kerro tätä siksi, että haluan tähän purkaa itsekehuskeluani. Olen itsekin vain vilpittömästi yllättynyt noista sanoista, ja TODELLA ne kannustavat uusiin yrityksiin, koska ne osoittavat, että en ole aivan väärällä tiellä klassillisen musiikin tulkintayrityksissäni. Annettakoon minulle anteeksi, että iloitsen noista sanoista.
- Onko nykyrunoudessa rakennetta? Miksi nykyrunouteen ei sävelletä musiikkia: yksinlauluja, oopperoita jne.

31.10.64         - Taiteen maailmankuva on synkän yksipuolinen. Elämän olemus käsitetään yksipuolisesti peittämällä kaikki se paha, mikä ihmisessä piilee. Meidän on paljastettava KOKO ihminen. Henkeä ei voi kuvata pelkästään hyvänä ja kauniina - ainoastaan hengen PYRKIMYKSET (hyvään) voidaan kuvata sellaisinaan. Pahan ajoittaista voittoa ei voi jättää unohdukseen. On vain kysymys siitä, voiko paha kelvata esimerkiksi siten, että ihminen näkee sen aiheuttaman kärsimyksen ja siten oppii näkemään hyvyyden arvon. Kuuntelijan pitää joutua kärsimään ymmärtääkseen eettisen sanoman oikein. Ei voida siis puhua musiikin NAUTTIMISESTA vaan selventävästä/selventyvästä näkemyksestä/näkemisestä. (Luulisin että) esteettisyys on aina sitoutunut eettisyyteen.

Improvisointi... Valmis sävellys on kone, joka on tehty reaktiona erään aikakauden hengelle. Ei ole mitään takeita siitä, että se onnistuisi vaikuttamaan uutena aikana uuteen ympäristöön. Sävellys - valmiina ilmaisuna - on erään hetken ikuistus, jota aika ei voi muuttaa millään tavalla, joka luottaa omaan arvoonsa ympäristön muuttuessa. Sen reaktio (= suhde ympäristöönsä?) on AINA sama kuin sen tekijän reaktio omalle ajalleen säveltäessään (em. sävellystä). Sävellys ikäänkuin toimii refleksin tavoin antaen (kuitenkin) esitystilanteessaan aina saman tuloksen - itsensä.

- Improvisointi puolestaan on päinvastainen ilmiö: Se ei koskaan toista itseään, vaan se on joka kerta juuri oman esityskertansa tasolla oleva - ei refleksi, vaan ihmisen ainutlaatuinen OIVALLUS uudessa  tilanteessa, joka edellyttää uutta ja ennen kokematonta käyttäytymistä. Improvisointi ei ole mekaanista toistamista, vaan ihmisen (oma) vastaus (itse tekemälleen) kysymykselle: Miksi olen tässä ympäristössä? Improvisointi kokeilee itseään ympäröivän seinän kimmoisuutta, kun taas sävellys edustaa konservatiivista aristokratiaa iskemällä päätään seinään - aina samaan paikkaan.

Samasta syystä hyväksyn improvisoinnin epätäydellisyyden. Eikö tehtävämme ihmisenä ole keskeneräinen, jatkuvasti täynnä virheitä, ja eikö se saata katketa kesken, yhtäkkiä, ilman ennakkovaroitusta, vaikka kaikkea johtaakin pyrkimys rakenteeseen ja täydellistymiseen. Koskaan ei ihminen ole täydellinen.

Koska hän ei useinkaan saa elämäntehtäväänsä täytetyksi, luo hän teennäisiä pikku kokonaisuuksia, joissa on aina pyöreä ja soma loppu ilman ainuttakaan virhettä - siis parodioiden ihmisen epätäydellisyyttä.

Konsertissa ihmiset kilvan arvostelevat soittajaa, jos tämä tekee yhdenkin virheen. On luotu TÄYDELLISYYDEN EPÄJUMALA, joka on luonnoton - ei ihanteena mutta toteutettuna johdonmukaisesti loppuun saakka. Rakenteettomuus peitetään silläkin uhalla, että rakenteesta tulee täysin väärä. Haluamme oppia, muistaa ja siten hallita musiikkia, hallita epäjumalamme täydellisen rakenteen. (Onko tämä oikein ja olenko oikeassa?)

- Nuori ihminen ei voi ymmärtää vanhaa musiikkia, koska sen henki vaatii aikansa maailmankuvan tuntemista Nuori ihminen ei voi sitä koskaan täysin tuntea ja hän ymmärtää musiikkia vain sikäli, kuin tuon ajan hengestä on säilynyt jätteitä nykyaikaan - esim. vanha kirjallisuus ja maalaustaide. On tunteita kuten tuska, riemu jne. jotka tehoavat ajasta riippumatta suuressa märin, so. joiden muuntuvuus tähän saakka on ollut vähäisempää suhteessa aikaan.

- Voiko musiikia säveltää kuin esim. "Spoon river antologiaa", jolloin kokonaisuus muodostuu pikku osista joiden kuunteleminen voidaan vaivatta keskeyttää milloin tahansa.

9.11.64         - Olin Jyväskylässä 7.-8.11. Sisä-Suomen Osakunnan III vuosijuhlassa ja Paavoa tapaamassa. Matkan merkitys: ensi kerran elämässäni pystyn todella erottamaan teknillisen soittosuorituksen sävellyksen tulkinnasta. Pystyin todellakin ajattelemaan, että itse olisin soittanut jonkin esityksen toisella tavalla, syvällisemmin. Se on tulos vuoden kovasta työstä musiikin parissa.

- Jaottelemme tunteet hedonisiin, vitaalisiin ja sielullisiin syvyysasteisiin. Unohdamme että taiteella on sielullista syvyyttä VAIN suhteessa aistijaan, vastaanottajaan. Meille ei merkitse se, onko meillä taideteoksia, koska näillä on arvoa vain, mikäli ne aiheuttavat meissä tiettyjä tunnetiloja. Taide-elämys on pääasia - ei taideteos, joka sinänsä kuuluu vain museoesineenä historiaan. Taide-elämys ei riipu teoksesta vaan katsojasta. Joku voi kokea Beatles-elämyksen syvempänä kuin Mozartin. Jos on näin, niin onko se vain regressiota? Taideteoksessa ei merkitse mitään sen todellinen historiallinen syvyys. Merkityksellistä on tunteen syvyyden SUHDE kunkin ihmisen omaan [senhetkiseen] maksimiin - siihen syvyyteen, johon hän koskaan on päässyt ja jota syvyyksien rajaa hän yrittää elämyksillään jatkuvasti nostattaa.
- Teatterissa esiintyvät viha, kateus ja kaikki luonteenpiirteet, miksei siis myöskin musiikissa!

21.11.64  (Bachin h-mollimessua kuunnellessa)
- Väitän, ettei ole absoluuttisesti parasta musiikkia, vaan musiikki on suhteellista. Sillä on merkitystä vain sikäli kuin kuuntelija voi elää sen itsessään oivalluksen omaisesti. On hyvää musiikkia suhteessa ihmiseen ja aikaan, aikakauteen. Muusikko ei pysty arvostamaan kuvaamataiteita, ellei hän ole kouliintunut siihen, vaikka hän näkisi kuinka syvän kuvaamataiteen tuotteen tahansa.

Jollekin ajalle luonteenomainen musiikki ei ole parasta esitettynä 150 vuotta myöhemmin, ellei säveltäjä ole ollut aikaansa edellä (jota hän ei voi koskaan olla täydellisesti). Huonosti koulutettu ei voi ymmärtää hyvää musiikkia. Tämä suhteellisuus antaa arvon POP-taiteelle.

Koska ihmiset lähtevät eri asemista, he nauttivat eriasteisesta musiikista. Voiko Bach synnyttää professorissa esim. eettisesti arvokkaampaa tunnetta kuin surumielinen iskelmä kadun lapsessa?

Vaikka surumielisyys ohjautuu "väärille" raiteille sentimentaalisuutensa takia, on sillä merkitystä totuuden etsijälle, koska löytäminen käy vain virheiden kautta. Eikö romantiikan tuotteita pidetä vieläkin suurina, vaikka niiden elämänkäsitys on omalla tavallaan väärä erakkouden ihannoinnissaan, koska kuitenkin monet saavat niistä parhaimpia, arvokkaimpia elämyksiään.

On merkitystä ainoastaan sillä, pyrkiikö ihminen aina ymmärtämään jotain parempaa, kuin mitä hän sillä hetkellä pitää ideaalinaan. Maailmankaikkeuden kannalta ei ole olemassa parasta musiikkia,  parasta kirjaa eikä parasta maalausta. On vain kirjan, taiteen merkitys ihmiselle. Ainoa absoluuttinen tekijä on pyrkimyksen suhde olemassa oleviin mahdollisuuksiin. Absoluuttista lopputulosta ei ole olemassa.

26.11.64      - Tänään tunsin maalaavani koko ajan kun soitin. Tunsin jokaiselle soinnulle oman värinsä jne:

Minä näen sävelet sisällyksen muotona
assosiaatiot liikkumattomat pimeässä
kiipeävät ylöspäin vieläkin kiipeävät

- Vain peruskysymykset uudelleen arvioimalla voi löytää vanhan ja uuden loppu-soinnuttoman runon kauneuden välisen eron. Yksityisiä runoja vertaamalla se ei selviä.

27.11.64         Yksinlauluja ei sävelletä enää siksi, että tavallinen Lied-muoto on mennyttä historiaa, sillä runoilla ei ole enää vastaavaa rakennetta. Tavu ja sävel eivät enää vastaa toisiaan ja sanallinen laulu on kuollut. Uusi musiikki, uusi runo yhdistyvät siten, että ne ovat täysin itsenäisiä , jolloin toisen liikkeiden ei tarvitse vastata toista. Ne vain esitetään samanaikaisesti.
Runon rytmi voi kokonaan poiketa musiikin rytmistä: Saattaa olla pitkälti musiikkia ilman sanoja, mutta sitten tulee taas yksi, kaksi lausetta. Näin näennäisesti rakenteeton, muodoton runo käsitellään, suodatetaan ajan läpi siten, että sille syntyy oma rakenne taukojen ja voimakkuuksien keskinäisestä suhteesta (puhekuoro, äänenkäytön KAIKKI mahdollisuudet).

> Eeva-Liisa Manner: Niin vaihtuvat vuoden ajat:
- Hevonen juo ja ravistaa valjaista  / aleatorista musiikkia pehmeään iltaan.

4.12.64         Sanat eivät saa vastata musiikkia. Ne eivät saa vääntyä muodottomiksi melismoiksi. On halpaa taidetta, jos piirretyn elokuvan jokaista lyöntiä vastaa tarkka musiikillinen ääniefekti. Samoin eivät sanatkaan saa tarkoin vastata musiikin kulkua, vaan on muodostettava sanojen ja sävelten kontrapunkti, jolloin molemmat kulkevat itsenäistä latuaan, omia rytmejään, muodostaen kuitenkin ehjän kokonaisuuden.

Jos tapahtuma toistuu samanlaisena, niin ainakin ympäristö vaihtelee, koska aika muuttaa tarkkailijaa so. havaitsijan mielikuvaa. Muutos on tapahtuman ja havaitsijan mielikuvan summa. Oikeastaan tapahtuma sinänsä voi toistua, mutta meidän mielikuvamme siitä ei koskaan toistu samanlaisena, sillä aika on kulunut havaintojen välillä. [Mikä lähde tällä tekstillä? Ovatko 1966 musiikkirunoni yritys toteuttaa se?]

6.12.64         - TAIDE - onko se sitä, että opit näkemään tutut asiat outoina, aivan kuin ensi kerran elämässäsi? Kun astumme kotiportista sisään, onko koti silloin enää yksi symboli. Luulen että koti on silloin MINUN KOTINI aivan niin kuin alkuasukkaalle nukke todella on joku toinen henkilö. Juuri tästä syystä emme voi aistia omaa kotiamme täysin vieraana, uutena, outona rakennuksena. Eiköhän taide juuri pyri tekemään kaikki tuttu uudelleen outona, syvempänä aistittavaksi totuudeksi.

13.12. 64         - Vihreän sävellyksen keskelle kaipaa pientä punaista atonaalista täplää  (Madetoja: Lakeus)
- Rauhalliset pitkät sävelet ja yhtäkkiä kokonaan muuta asiaa kosketteleva keskustelun ääni.
- Millainen olisi konsertti, jossa soittajat reagoisivat yleisön käyttäytymiseen improvisoiden ja yleisö saisi olla vastapuhujana?

19.12.64         - Eikö ole kehittymätöntä itsekeskeisyyttä kuvitella jonkin taiteenlaadun olevan paremman kuin jokin toinen. Eikö kysymys ole siitä, kuinka hyvin taiteen keinoja on osattu käyttää hyväksi. Ajatus on sama kuin että maapallo olisi maailmankaikkeuden keskus.
- Tolonen (?): Sanat ovat liian karkeita säveliin verrattuina. Tolonen ei ole huomannut, että runo on enempi kuin sanojen summa. Jokaisella kirjaimella on oma värisävynsä ja toiseksi runon ilmapiiri on aina enempi kuin kirjoitettu teksti. Tolosen vika on se, ettei hän osaa lukea rivien välistä. Symboliset runot ovat yksinkertaisin esimerkki siitä, kuinka vivahderikasta runous voi olla. Ilmaiskaa "uu"-parivokaali musiikilla (tuutu) jos se runoudessa kuvataan veturin savulla.

24.12.64      - Minun on itse kerrottava totuus itselleni, koska kukaan muu ei sitä tee: Tänä aamuna menin joulukirkkoon saadakseni ääneni kaikumaan ylimpänä kuoron bassojen joukossa. Nyt kysyn sinulta: Lauloitko sinäkin Jumalan kunniaksi vai tarkkailetko kenties ihmisten ohi vilahtavaa keskittymistä löytääksesi tutut kasvot, jotta sinulla olisi muitakin todistajia kuin Jumala. [Ks. ao. runo.]

27.12.64         Ota esille joskus joku sävellys ja yritä ilmaista sen sisältö laittamalla nuotteja vain niihin kohtiin, joissa alkuperäisen sävellyksen mukaan on tauko.
- John Coltrane on irtautunut Parkerin [soinnun] yläsäveliä korostavasta fraseerauksesta.

28.12.64       - Jazzin muotorakenne kaipaa parannusta.
- Jos rytmin voi peittää ikään kuin näkymättömänä mukana olevaksi ilman säaännöllisiä iskuja, niin voiko juonen peittää samalla tavalla yleisön itse rakennettavaksi ja arvattavaksi.

 

1965:

1.1.1965  - Paljon käytetty tapa saada yhteys taiteen tutkijaan, kuuntelijaan, katsojaan on määritellä jokin ajatus, ohjelma, jonka mukaan taideteos luodaan. Esim. nykyrunous on usein vaikeaa ymmärtää, koska sillä ei ole näkyvää tapahtumaa, ohjelmaa taustanaan, vaan se on itse ohjelma, uudestaan luotu. Musiikissa käytetään aiheita raamatusta, historiasta jne. ja kuulijalla on mahdollisuus ottaa selvää taideteoksen taustasta, jolloin hän poikkeuksetta ymmärtää teoksen oikein. Abstraktilla taiteella ei myöskään ole ohjelmaa.

8.1.65     -Voiko jazzissa käyttää menetelmää, jossa koko teos huipentuu muutamaan jazzrytmisesti käsiteltyyn tahtiin ja kaikki muu on vain klassisen rytmikäsityksen mukaan tehtyä valmistelua?
- Minkälaista rytmiikkaa edustaa se, että pienen värähdysluvun omaavaa säveltä lyödään uudestaan "epärytmillisesti" suhteessa sen värähdyksiin: esim. kirkonkellojen lyöminen HIEMAN epäsäännöllisin välein, jolloin kuulijalle tulee kiusaantunut vaikutelma että tuo ei mene rytmilleen.

12.1.65    - Onko esitysnopeus absoluuttinen asia? Voiko minkä tahansa mielen sävyistä teosta soittaa millä tahansa nopeudella? Voiko olla nopeaa rytmiä sekä surumielistä teemaa samalla kertaa, so. tunteiden kontrapunktia?
- Tauko on värillinen - riippuen siitä minkälaisia ovat puhe tai sävelet sen ympärillä. Milloin hiljaisuutta  aletaan käyttää hyväksi muutenkin kuin taidepaussina?

- Tavallinen pöytäkeskustelu antaa rakennekaavion tulevaisuuden sävellykselle. Ikäänkuin mahtava fuuga alkaisi kahden henkilön vuorokeskustelusta tai yhden henkilön ajatuksista, joihin toinen yhtyy eri värisenä,         kuinka kolmas myötäilee sitä omana lisänään, kuinka sivuhuomautus kohoaa pääkeskustelun aiheeksi, kuinka uusia vieraita tuttavia istuutuu pöytään, kuinka johtaja lausuu heille jonkin lauseen, joka vetää heidät keskusteluun mukaan yhä lisääntyviksi teemoiksi, jotka katkeavat, muuttavat yks kaks tunnesävyään jostain ulkoisesta ärsykkeestä. Miten uusi tulokas voi muuttaa koko keskustelun perussävyn, miten keskustelu voi näin jatkua loputtomiin, joskus milloin tahansa päättyen. Milloin tahansa yks kaks joku voi kyllästyä ja lähteä joku voi tulla uusi ja mykistää kaikki. Joku voi  hämmästyä. Juuri tässä musiikissa voidaan käyttää ihmisen tunneilmaisuja ilman sanoja koko laajalla skaalallaan.

- Improvisoinnin etu on siinä, että toistot eivät ole samankaltaisia ja näin virhe-elementti ikään kuin hyväksytään tällaisessa esityksessä ihmiselle luonnostaan kuuluvana asiana. Emme voi saavuttaa täydellisyyttä elämässä, miksi sitten taiteessa. (Voimmeko saavuttaa täydellisyyden pyrkimyksessä?)

13.1.65         - Kiinalaiset:Musiikki on oopiumia korvalle ja sielulle.
- Brecht: Musiikin on palveltava tarkoitusperiä. Se ei saa olla pakoa todellisuudesta kuvitelmien valtaan.

- Haluan soittaa musiikkia, jossa esim. sormien liike ilman soittoa saattaa muodostaa eräänlaisen kontrapunktin musiikille, samoin kuin ruots. Lars Wernerin rumpali jatkoi sooloaan ilmassa sormillaan - ilman ääntä. Siinä liike oli suoranaisena jatkona musiikin päättymiselle.* Ääniä pitäisi voida käyttää myös: hämmästyksen huudahduksia - tietenkin harkiten. Jazzmusiikin täytyy laajeta tunneskaalojen alueella. Sen on pystyttävä tulkitsemaan riemua, iloa, joka on yhtä syvää ja kuivattaa syvimmänkin vakavan, murheellisesti keskittyvän kokemisen (valtameren). Käytä värillisiä taukoja, collage-tekniikkaa, Tonfarbe-tekniikkaa, temaattista improvisaatiota, tunteiden kontrapunktia intellektuaalisesti rakennettuna. Hallitse soittosi ja kuuntelijasi.
En halua, että soittajasta tulee akrobaattia, mutta uskon, että on mahdollista yhdistää liike ja musiikki jo soitossa, kunhan se ei vain perustu valmiisiin kaavoihin.

[*Käytin tuota menetelmää joskus 80-luvulla Piirpauke-yhtyeen bassosooloissani.]

14.1.65          - Pyrin tietoisesti soittotapaan, jossa sormien jännitys on täysin lauennut. Ne ovat ikäänkuin antautuneet tuntien että ne jännittyneinä eivät pysty mukautumaan vaadittuihin suorituksiin. Yksinkertaisinkin sävelkuvio tulee epätasaisena, jännittyneesti, jonka tarkka kuulija huomaa ja näkee, että sormet aivan kuin tuskaisesti taistelisivat kielien tai koskettimien kanssa. Rauhallisenkin musiiin kokonaisuus rikkoontuu rauhattoman visuaalisen vaikutelman vuoksi. Korjaus tulee ainoastaan, jos jännitykset tiedostetaan ja pakotetaan laukeamaan. Koko käsi saattaa ensi harjoituksessa väristä tietoisesta jännittämättömyydestä, mutta näin alamme päästä lujalle perustalle.
- Onko elämässäsi myös näin?

- Kysymystä, vaikuttaako Bach professoriin voimakkaammin ja syvemmin kuin Beatles kadun lapseen, voi pohtia vain seuraavalla tavalla: Meidän olisi tunnettava molempien tunne-elämän syvyys ja nähtävä, kuinka syvältä sävellys riipaisee pohjamutaa. Ainoastaan tämän suhteen arvoja me voimme verrata molemmilla. Siis yhteismitallista heidän elämyksissään on vain suhde tunne-elämän syvyyden ja teoksen vaikutuksen välillä.  Em. suhdetta emme koskaan voi mitata objektiivisesti.

15.01.65         - Miksi taiteen pitää olla täydellistä? Minä näen sen eräänlaisena kompensaationa siitä, että ihminen ei voi koskaan olla täydellinen ihmisenä. Yritämme luomuksillamme todistaa, että voimme ainakin luoda jotain täydellistä yksittäisinä tekoina tai ajatuksina.

Voisin nähdä taideteoksen rakenteen kuin postimerkkikansion sivuna, jossa osa merkeistä on siistissä järjestyksessä ja osa aukeaman välissä, täydellisessä diasporassa. Siinä on todellisuuden rakenne! 

Jos talo onkin valmis, ei se todista mitään sen asukkaista.  Näkisin taideteoksen collagena, jossa on täydellisiä sekasorron osia, jotka ovat tietoisesti kesken.

Meidän on pakotettava ihmiset ajattelemaan. Siinä on tärkein tehtävämme. Taideteoksen on asetettava ihminen kysymyksen eteen, esitettävä probleema, joka pakottaa hänet ajattelemaan ratkaisua. Ihmisen on voitava mielikuvituksessaan täydentää taideteoksen jatkokertomus loppuun. Teoksen on jatkuttava vielä sittenkin, kun sen tarkastelu on päättynyt. Voiko olla taiteellisia päättymättömiä jatkokertomuksia tai sanaristikoita?

Haluan vain siirtää palapelin nappuloita uuteen järjestykseen, en sekoittaa niitä ilmaan heittämällä. Oikeastaan ilmaan heittäminenkin edellyttää tunnetta, joka on totta tässä elämässä. Pahaa, mitäänsanomatonta, sattumanvaraista totuutta ei voida karsia pois epätaiteellisena.

Onko taiteen tarkoitus irroittaa ihminen arjesta näkemään kaikki  esteettisissä pyhävaatteissaan, vai onko tärkeämpi saada hänet ajat-telemaan?
(Myöh. huomio?:) Ei oikeastaan ole taidetta ollenkaan, on vain kuvausta elämästä ja sen  ilmiöistä, suhteista ja tapahtumista, jotka on kerrottu ei-asiatyylillä - kenties sisältäen luojan oman suhtautumisen siihen, jos on kysymys moraalista tms:sta - ja tietysti myös elämän kuvaaminenkin on itse elämää.

- ONKO TAITEEN TARKOITUS IRROITTAA IHMINEN ARJESTA NÄKEMÄÄN KAIKKI PYHÄVAATTEISSAAN ESTEETTISESTI VAI ONKO TÄRKEÄMPI SAADA HÄNET AJATTELEMAAN?

18.1.65     - Voiko olla musiikkiteosta, jossa ei ole yhtään johtoteemaa, ainoastaan lukemattomien teemojen lukemattomat häipymiset ja tulemiset eri yhteyksissä (montaashi)? (Hommage áu Eisenstein)

- Kaksi väriä yhdessä on enempi kuin kahden erillisen värin summa. Kaksi teemaa kontrapunktissa on enempi kuin kaksi erillistä teemaa. Vain havainto on enemmän.
- Miten on mahdollista eri tempojen soittaminen samanaikaisesti? Täytyykö jokaisella olla metronomi?
- Haluan luoda musiikkia tauoista, jotka huipentuvat muutamiin harvoihin  säveliin.
- Haluan luoda jazzia, jossa arytmisyys huipentuu vain muutamaan rytmillisesti laukaisevaan säveleen.

19.01.65    - Jos voit vaihtaa kompin nurinpäin, niin voitko tehdä kontrapunktia siten, että eri äänten pääiskut sattuvat eri osille tahtia. Tämä tihennettynä muotona vastaa "nurinkääntymistä".

- Voiko luoda sävellyksiä, jotka ovat yhtä pitkiä kokonaisuuksia kuin muutaman sekunnin kestävä tankaruno. Voiko luoda tällaisia teemattomia mikrokosmoksia, jotka ovat kuin murrettu sointu, mutta joissa jokainen sävel alkaa ja loppuu täysin määrättynä ajanjaksona.
- Sävel voidaan jousisoittimilla hajottaa ja voimistaa samalla kertaa, jolloin syntyy useita toisiaan lähellä olevia 1/4 intervalleja.

- Mitä johtopäätöksiä voidaan tehdä siitä, että vierailulla ei yleensä kuunnella musiikkia, esim. sinfoniaa. On yleensäkin paljon tilanteita, jolloin ei haluta kuunnella musiikkia. Tätä tutkimalla voisi löytyä selvyyttä musiikkiin taideilmaisuna.

- Ennen säveltäjä sävelsi luodakseen mahdollisimman kestävän teoksen,  jota saattoi ymmärtää vain musiikkiin yhtä syvälle erikoistunut älykäs persoonallisuus. Säveltäjälle riitti kunhan he saivat edes parhaimman asiantuntijan arvostuksen - tavallista kansaa he halveksivat, ainakin väheksyivät heidän musiikkimakuaan - eikä syyttä. Mutta säveltäjät sävelsivät vain rahasta ruhtinaille, eivätkä käsittäneet, että eivät terveet tarvitse parannusta vaan sairaat, so. eikö ruhtinailla ollut elämänsisältöä riittämiin, jotta kansakin olisi edes sitä saanut.

Niin kauan kuin maailmassa on kärsiviä ihmisiä, niin kauan musiikilla ja taiteella tulee olla eettinen vaikutus.

- En hyväksy kauneuden itsensä vuoksi luotua taidetta, ennen kuin eettinen sisältö em. mielessä on tarpeeton. Ihmiset, jotka harrastavat taidetta sen kauneuden vuoksi ja syventääkseen maailmankuvaansa, ovat egoistisia estetistejä, jotka etsivät vain omaa nautintoaan - niin kuin säveltäjä, joka säveltää kauneuden itsensä vuoksi.

-Taiteilijan ammatti ei ole sen ihmeellisempi kuin mikä muu tahansa. Ainoastaan se vaatii määrätynlaisen herkän luonteen aivan kuin armeija vaatii järjestelykykyisiä miesten johtajia. Herkkyys on vain ERÄS luonteenominaisuus toisten joukossa.

22.1.65     - Musiikki: Sointuarpeggioiden harjoitus.
- Perusrytmin muuttaminen esim. triolien avulla 4/4:sta 3/4: ksi. Osa yhtyeestä voi näin synnyttää polyrytmiikkaa.

23.1.65 - Voinko kuvata rappeutumisen todellisuutta musiikissa? Ainakin rakenteellisesti se käy päinsä lisäämällä tiettyjä virhesuorituksia, virhesäveliä, virhetyyliä. Onko tällä rappeutumisen kuvauksella jokin puolustus? On. Se on palautumista siihen todellisuuteen, josta voin kuuntelijan kanssa ponnistella ylöspäin.

29.1.65 - Länsimaisen kristillisen kulttuurin tyypillinen huipputuote on J.S. Bach sanoessaan: "Ei helmiä sioille". Siinä oman kulttuurinsa täydellinen saavutus, joka on saavuttanut oman täyttymyksensä paetessaan maailman todellisuutta, pahaa, vastakkaiseen äärimmäisyyteen, Jumalan tyhjiin saleihin, joissa hänen ei tarvitse ajatella toisten ihmisten pelastusta tai epätäydellisiä yrityksiä ylöspäin. Hänen musiikkinsa on täydellistä omassa pyrkimyksessään hyvään. Se on täydellistä tiedottomuudessaan pahan olemassaolosta - omassa sielussaankin. Ei jälkeäkään toisen ihmisen epätäydellisyydestä, pyrkimyksestä kantaa toisten taakkoja. Ainoa tutkimisen kohde on Kristuksen kärsimys, jotta meille annettaisiin anteeksi se, ettemme kanna toistemme taakkoja. Bach oli meidän aikamme etiikan täydellistymä omalla ajallaan. Ja kuitenkin hän yritti parhaansa.

30.1.65         > Joonas Kokkonen: "vauhkoutuneet elämysvouhotukset"
- Elämyksen voimakkuus ei suinkaan ole ensisijainen arvon mitta vaan primääristä on elämyksen LAATU. Kvaliteetin tajun kehittyneisyys kuuluu kaikkien kulttuurimuotojen perusominaisuuksiin.
- Pop on vaarallista jos sitä aletaan pitää taiteena.
- Taidetta luodaan ihmistä varten, pop-taidetta TEHTAILLAAN ihmistä varten.
- Onhan niin että kaikki pysyvämpää merkitystä omaava taide on aina ollut aluksi vain 'suhteellisen rajoitetun vastaanottajien piirin' saavutettavissa.

> Kullervo Rainio (H:gin Yo-lehti): - En ole totta puhuen oikein koskaan päässyt perille siitä mitä ne, jotka katsovat ymmärtävänsä taidetta, oikein ymmärtavät.
- Kuuluuko taidetuotteen olemukseen välittyä vastaanottajille?         
- Mitä väljemmät itsenäisen rakentamisen mahdollisuudet taideaines tarjoaa, sitä aktiivisemman "taiteilijan" se tekee vastaanottajasta. [Vai oliko se "oma" ajatukseni?]

30.01.65 - "Parempi" musiikki ei todellakaan ole absoluuttisesti parempaa, koska se on riippuvainen täysin vastaanottajan aikaisemmasta kokemuselämyksestä. Ei voida puhua musiikin absoluuttisesta kvaliteetista vaan uuden musiikkielämyksen kvaliteetin suhteesta vastaanottajan aikaisempien kokemusten laatuun.

Siis syy, miksi "parasta" musiikkia sävelletään, on siinä, että säveltäjät liikkuvat eri tasoilla - olematta mitenkään objektiivisesti toisiaan parempia (pitemmälle kehittyneisyys ei ole "etu"', koska sitä voidaan mitata vain suhteessa lähtömahdollisuuksiin). Ja heidän tehtävänsä on pyrkiä säveltämään aina todellisempaa, parempaa musiikkia - tietäen, että he kenties ovat erään aikakauden huippu eräille ihmisille, jotka eivät (puolestaan) ole sen arvokkaampia kuin ketkään muutkaan, vaikka tietäisivätkin jotain musiikista.

Musiikkimme on yksipuolista, koska se nojautuu periaatteelle: vain kaunis on todellista. Menneiden vuosisatojen musiikki ei todellakaan sisällä muita kuin jaloja tunteita - tietämättömänä pahan olemassaolosta, nauttien sulosävelistä ja valittaen, etteivät kaikki ihmiset koskaan voi ymmärtää noita jaloja aarteita.

Vaikka "paras" musiikki näin on menettänyt tavoiteltavuutensa (palkkion ponnistuksista), on kuitenkin jäljellä Sisyfoksen pyrkimys - meidän ihmistehtävämme - ymmärtää että palkkio pyrkimyksestä aina "korkeammalle" on tieto siitä, että OLEMME SILLÄ TIELLÄ, että meillä on voimaa tehdä niin suurta. Mitä korkeammalle thminen pääsee elämän ymmärtämisessään, sitä vähemmän hän tarvitsee palkintoja. Mitalit, rahapalkinnot tms. houkuttimet ovat tärkeämpiä kehittymättömillä asteilla, lapsilla ja ei-älymystöllä, so. joilla ei ole niin voimakasta pitkäjännitteisyyttä.

3l .01.65 - Miksi meidän on hyväksyttävä riitasointuisuus ja uudet säveljärjestelmät musiikissa: Elämä ei ole pelkkää sopusointua, eikä ihmisen elämä löydä aina sopusointua edes kuolemassakaan. Hän vain häviää ja elämä jatkuu. Emme saa paeta elämää sulosointujen maailmaan, vaan meidän on nähtävä elämä musiikissakin, Emme saa paeta arkipäivää pyhäpukuisen taiteen keskelle vaan taiteen on opetettava meidät näkemään, kuinka vähän jokapäiväisyydellä on tekemistä arkielämän kanssa. Emme saa paeta kuvitelmiin sunnuntaista, toiveista, vaan meidän on syvennyttävä suhteessamme arkeen.

Eikö ole suurta juhlaa joka kerta, kun tajuamme elämän todellisuutta hiukan syvemmin kuin aikaisemmin. Eikö meidän sunnuntaimme sisälly jokaiseen tällaiseen löytöön. Taidemusiikin tehtävä ei ole viihdytys, ei juhlistaminen, ei vakavoittaminen vaan näkemyksen syventäminen.

- Käsittääkseni musiikkia tarvitaan myös erilaiseen käyttöön, mutta se ei ole taidemusiikkia, vaikkakin omaan tarkoitukseensa saattaa olla yhtä arvokasta. Taidekin on tavallaan käyttömusiikkia, jonka tehtävänä on mainostaa ihmisen tehtävän syvyyttä.
- Sävellys ei tarvitse pyöreää eikä kaunista loppua.
- Meillä on ainoastaan omatunto, joka tietää olemmeko RAKENTANEET taideluomuksemme. Haluammeko väittää, ettei aleatorisuus kuulu elämään?

2.2.65 - Taiteilijan tehtävä on osoittaa kunkin aikakauden tunnus, teema, tyyli, henkinen sisältö, elämäntunne ja maailmankatsomus. Tavalliselle ihmiselle teos avaa uusia näköaloja nykyhetkestä, kun hänen henkensä pyrkii saavuttamaan jatkuvasti pakoon pyrkivän preesensin, so. kun hän yrittää kasvattaa elämäntunteensa 1800-luvun romantiikasta ohi eksistentialismin täydelliseen tämän hetken tajuamiseen.

Aikansa kanssa sisäisesti sopusoinnussa olevalle ihmiselle - kuten luovalle taiteilijalle - preesenstaide merkitsee vahvistusta hänen mielikuvalleen nykyhetkestä. Ja tämä oivaltaminen, tunteminen, tutuksi tuleminen antaa hänelle voimaa sanoutua irti jo oivalletusta, ja rakentaa sen pohjalta näkemyksensä niistä kaikista tulevista nykyhetkistä.

- Uskon että musiikilla on muutakin tarkoitusta kuin eetillinen sisältö tai KÄYTTÖMUSIIKKI. Sillä on myös kyky antaa VOIMAA eli muuttaa mieliala toisenlaiseksi - myöskin iloiseksi.
- Kuuntelin Tshaikovskin kuudennen sinfonian ja rukoilen Jumalalta, että hänellä olisi onnea edes taivaassa.
- Myös kuvaamataiteiden on paljastettava paha. Onko synti ja kurjuus aina hallitun värikästä. On voitava kuvata riitasoinnuilla, yhteensopimattomilla väreillä, jopa  (tietoisesti) keskentekoisella rakenteella ilman pyöreää loppua. Siinä uuden taiteen suunta. Paha ja ihmisen epätäydellisyys on kuvattava!

5.2.65  - Taiteessa (ainakin keskiajalla) pyritään kuvaamaan äärimmäisyystapauksia pitäen useimmiten toistuvaa vähemmän arvokkaana tutkittavaksi.

6.2.65          - Einstein: Ei ole liikettä sinänsä. On vain liikettä JONKIN SUHTEEN.

- Ei ole mikään arvostelu pop-musiikista sanoa, että "se on vain yhtä rämpytystä". Se on yhtä rämpytystä vain sille, joka ei tunne poppia tai oli perin juurin kyllästynyt siihen opittuaan tuntemaan jotain parempaa. Ihmiset sanovat: 'Se on taas sitä sinhvoniata.' Nämä lausumat eivät tee toisia ihmisiä sen paremmiksi kuin toisiakaan. Ne vain todistavat, että ellemme tunne jotain taiteen alaa, emme pysty erottamaan siitä lainkaan pienempiä vivahde-eroja. Siksi se kuulostaa mielestämme yksitoikkoiselta. Ja todella - sinfonia saattaa olla mitä yksitoikkoisinta musiikkia suurimmalle osalle ihmisistä.

Mielenkiintoa ansaitsee vain kehittymisestä johtunut kyllästyminen. Sinfonia on nautinto määrätyn kulttuurin elämänkatsomuksen omaavalle henkilölle. Iskelmä edustaa toista kulttuuripiiriä, l900-luvun nuorten kulttuuria. Pop on täsmälleen yhtä arvokasta heille kuin sinfonia meille.

Merkitystä on vain sillä, että pysyvätkö he popin parissa vai pyrkivätkö he ymmärtämään myös muiden kulttuurien musiikkia, jonka he tietävät rakenteeltaan monipuolisempana aiheuttavan heissä uusia erilaisia tunnetiloja ja ajatuksia. Tämä on maailmankatsomuksen laajentamista.
Samasta syystä sinfonikon on kuunneltava poppia, jotta hän oppisi - edes myöhässä - ymmärtämään nuorten kulttuurin ajatuksia ja pyrkimyksiä, ellei ole omassa nuoruudessaan niitä jo kokenut (so. juureton).

Uskon, että jollakin tämä nuoruuden oivaltaminen saattaa tapahtua vasta kymmeniä vuosia myöhemmin (muunneltuna). Tämä opettaa meidät ymmärtämään, että nuoria ei pidä kasvattaa aikuisnukeiksi 10-vuotiaina, vaan heidän on kehityttävä läpi oman kulttuurinsa ja - myös vähitellen -itse pyrittävä ymmärtämään henkisesti "aikaihmisten" kulttuuria.

Väärin nuoret ovat arvostaneet popin, jos he eivät halua tuntea muuta musiikkia ja itsepintaisesti pitävät sitä vanhanaikaisena.

7.2.65  - Oliko Freudin merkitys myös siinä, että hän todisti epätarkkojen, subjektiivisten tietojen (haastattelun) avulla voitavan tehdä melko päteviä objektiivisia johtopäätöksiä, so. meillä ei tarvitse olla YHTÄÄN ns. tosiasiatietoa ja voimme sittenkin saada PÄTEVÄÄ tietoutta.

Mitä tämä merkitsee taiteessa? Se jättää VAIN YHDEKSI MAHDOLLISUUDEKSI MONISTA teeman johdonmukaisen loogillisen kehittelyn, jolloin tosiasioista syntyy ehdottoman loogillinen, TÄYDELLINEN ketju, pyramidi, jossa mitään osaa ei voi ymmärtää, ennenkuin on tietoinen sitä edeltäneestä musiikillisesta aineistosta.

- Nykyaikana korostetaan liiaksi taideteoksen ehdottoman loogista rakennetta ja unohdetaan tärkein, TUNNE.

- Miksi en saisi jättää nauhurille esimerkkejä myös kaikkein huonoimmista esityksistä - muistoksi siitä, että oppiminen on vain työn tulosta. Ei ole ensinkään itsestään selvä asia, että huonoimmat karsitaan aina pois. Yksinomaan huonoja ei myös tietenkään ole mielekästä kerätä. On paljon rehellisempää häpeämättä paljastaa kunkin hetkinen todellinen edistysvaihe piilottamatta heikkoja kohtia - kuitenkin yrittäen parhaansa.

- Onko kerättävä vain kaikkein parasta esim. säveltäjän tuotannosta. Eikö yhtä tärkeää ole kerätä myöskin huonointa tuotantoa, jotta parhaat kuvastuisivat niitä vasten todellisempina, jotta emme näkisi vain toista äärimmäisyyttä ja vaipuisi toivottomuuteen, jotta emme (myöskään) romantisoivasti palvoisi taiteilijaa. Me emme saa palvoa ketään sillä tavalla, että unohdamme hänen huonot puolensa ja teemme hänestä jonkinlaisen yli-ihmisen.

- Todellisuus - ei keskitie vaan sen ja kaikkien äärimmäisyyksien synteesi.
- Meidän on opittava ymmärtämään huonoa taidetta ilman halveksuntaa!
- Saako taiteilijalla olla ohjelmaa, vai onko hänen kuvattava vain mahdollista todellisuutta. Jos hänellä on moraalinen ohjelma, hän kuvaa väistämättä yksipuolisesti.

8.2.65 - Taiteen ilmaisun vaikeus ei ole lainkaan kummallisempi kuin yleensä puheen ilmaisuvaikeudet. Kysymys on siitä, missä kohden ja kuinka suurella alueella ihmisten ajatuskuutiot ovat toistensa sisällä.

9.2.65  - Eikö ole mahdollista, että taiteilija tekee aina syvempää ja syvempää taidetta, mutta se sittenkin soveltuu tavalliselle kansalle.
           - Taiteen huipulla olevat vastustavat keskitason taidetta, koska heillä ei olisi enää uusia taidenautintoja ja heillä olisi edessä kyllästyminen ja tympääntyminen vanhojen teosten parissa. Heille ei ole tärkeää, onko kansalla ymmärrettävää taidetta, kunhan heillä itsellään sitä vain on.
           - Jonkun on helpompi tehdä syvää, hienoa taidetta spesialisteille ja kriitikoille kuin kansalle. Tehtävän vaikeus peitetään halveksuntaan, ikään kuin nerolla ja rahvaalla ei olisi mitään yhteyttä toisiinsa syvällä tasolla. On kuitenkin yksi yhteinen asia: olla ihminen ja ajatella.

12. 2. 65    - Lauluglissandot ovat kiellettyjä vain määrätyn ajan musiikissa. Onko mitään ikuisia sääntöjä olemassa?
- Klassiseen äänenmuodostukseen pohjautuva laulu kuuluu vain meitä edeltäneeseen kulttuurikauteen. Ei ole välttämätöntä, että se on ainoa oikea laulutapa (vrt. puhekuorot + Luigi Nono). On vain määrätyille aikakausille soveltuvia sääntöjä. Nämä kaudet ovat luonnollisesti sangen eripituisia. Millaiset säännöt vaihtuvat nopeimmin ja mitkä hitaimmin? Sääntöjen muutoksen on aina oltava perusteltu. Ne muuttuvat silloin, kun ne havaitaan liian kahlitseviksi todellisuuden kuvaamiseen.

- Onko olemassa absoluuttisesti arvokasta teosta? Eikö teoksen arvo tai merkitys riipu yksinomaan siitä, miten se käsitetään.

- On sivuseikka, soitammeko ikivanhoja fraaseja. Merkitystä on sillä, minkä aikakauden tunteella, millä mielellä soitamme niitä. Mielialan täytyy heijastua musiikissa.

13.2.65 - Mitä haittoja musiikin kuuntelussa on siitä, että sama sävellys voidaan soittaa tuhansia kertoja. Tuleeko pääasiaksi silloin kysymys, mikä esitystapa on hyvä, mikä huono. Tuo toistuvuus...

14.2.65 - On totta, että mikään ei ole niin hyvää kuin Bach  - Bachin kulttuuripiirin ihmiselle! Kuulummeko siihen?
- Sekavuuskin voi olla taidetta, jos se on tietoista, sisällöltään syvennettyä. Kenties se voisi olla taideteoksen peruselementtikin.
- Uudet asiat, tauot ja sekavuus sekä paha eivät luultavasti sovi vanhaan struktuuriin, vaan vaativat kokonaan uuden rakenteen.

16.2.65    - Miten ympyrää voi kuvata musiikissa?
- Onko mahdollista ilmaista vastakohdat aina yhdellä kertaa, kirjoittaa sanapareittain. Entä l-ääninen kontrapunkti?
- Eikö paikkaa voi käsitellä taiteessa yhtä vaihtuvana elementtinä kuin aikaakin?
- Ei tarvita muuta kuin ottaa uusi kirjoitus- tai soittotapa kaiken pohjaksi, jolloin uusi muoto syntyy välttämättömänä seurauksena.
- Materiaalina lauseet - saman lauseen toistuvat variaatiot.

17.2.65      - Onko elämässä enemmän surun ja ilon vaiko tavallisuuden hetkiä? Miten on taiteessa? Onko taiteessa tavallista tunnetta ilman surua ja iloa?

19.2.65      - Nykyajan uusi rytmiikka on syntynyt tehtaiden koneista ja mainosvalojen epäsäännöllisistä rytmisistä kontrapunkteista.
- Joukkoteorian pohjalta voimme myös taiteessa luoda rakenteellisia kokonaisuuksia, vaikka osat olisivat. erittäin hajanaisiakin, jopa täysin rakenteettomia.

20.2.65       - Ei ihme jos nuoriso purnaa. Se mikä heille SILLÄ HETKELLÄ on arvokkainta elämässä, tuomitaan kelvottomaksi huliganismiksi. Olisi kiinnostava tietää, mitä Joonas Kokkonen ajattelisi, jos joku sanoisi pyyhkivänsä pyllynsä hänen OPUS SONORUMINSA partituurilla. Luultavasti hra Kokkonen ei vihastusi, koska hänellä olisi satoja älymystöön kuuluvia todistamassa tieteellisesti, että Opus Sonorum on absoluuttisesti hyvää musiikkia. Näin ollen hän tekisi omat vähemmän kunnioittavat johtopäätöksensä arvostelijan älykkyystasosta ja antaisi vastaukseksi jonkin säälivän, surumielisen hymyn...

22.2.65    - Iskelmämusiikki on paras todistus siitä, että musiikin merkitystä ei voi mitata sen pitkäikäisyyden perusteella.
- Iskelmät on paras todistus siitä, että tekninen lahjakkuus ei ole välttämätön eikä aina edes tärkeä tekijä musiikin merkityksessä kuulijalle. Tämä ei suinkaan oikeuta meitä väheksymään ja unohtamaan tekniikan parantamista.

2.3.65       - Meidän kulttuurimme musiikki ei ole jättänyt oikeastaan mitään sattumanvaraiseksi säveltuotteissaan. Pikemminkin esim. rytmisellä alueella on tiukkaa, kahlehdittua yksitoikkoisuutta - ei rytmistä kontrapunktia. Esittäjän tunnetilat on ehkä asia, joka useimmiten on jätetty sattumanvaraiseksi ja joka kuitenkin voisi olla koko sävellyksen perusta. Mikään peruselementti - esim. sävelkorkeus - ei taas puolestaan saa jäädä aivan sattumanvaraiseksi. Improvisointia pidän kuitenkin yhtä arvokkaana kuin ennakolta sävellettyä teosta. Jos teos rakentuu pääasiassa rytmisestä kompleksisuudesta, ei se vielä ole absoluuttisesti eurooppalaista ("klassillista") musiikkia huonompaa. Kenties runouskin voi rakentua pääasiassa vokaalien ja konsonanttien värisointuvuudelle ja sanojen sisältömerkitys jäädä toisarvoiseksi. Maalaustaiteessa väri ja viiva kenties antavat tilaa rakenteelle - kuitenkaan itse KOKONAAN UNOHTUMATTA.

3.3.65     - Nautin edelleen vilpittömästi iskelmämusiikista ts. se vaikuttaa minuun hyvin usein. Sittenkin olen luodannut elämän kysymyksiä syvemmin kuin joku muu, joka kenties halveksii iskelmiä ja pitää niitä pinnalliseen elämään kuuluvina.
- Eettisen ja esteettisen vaikutuksen lisäksi musiikilla on myös rytminen RENTOUTTAVA vaikutus.

4.3.65      - Merkillinen asia on taideteoksen TOISTUVA tarkkaileminen. Sama sävellys yhä uudelleen ja uudelleen. Ikäänkuin tapahtumat normaalissa elämässä vierivät perälaumaa liian nopeasti, jotta ihminen ennättäisi nähdä niiden syvyyden ja reagoida niihin parhaalla mahdollisella tavalla. Jotta ihminen ei jäisi aivan suu auki seisomaan, on hänellä taideteoksia joita tarkkaillessan hän voi eläytyä samaan tapahtumaan lukemattomia kertoja ja näin vähitellen harjaantua pieneen etenemiseen totuuden syvyyden näkemisessä. Taideteoksen tutkiminen on harjoitelma etydielämää varten niinkuin pianistikin saattaa toistaa samaa nelisävelsarjaa peräkkäin tuntikaupalla, satoja kertoja täsmälleen samanlaisena.

- Olen kokeillut vihellyksen ja kitaransoiton kontrapunktia. Sävelkorkeus jäisi tässä toisarvoiseksi tekijäksi. Pääpaino olisi rytmisellä kontrapunktilla sekä esitystunnetiloilla jne.
- Opitko näkemään säveletkin ja värit yhtä uusina ja outoina kuin jotkut sanat kuten esim. "UMPIMÄHKÄINEN", kun koetat ajatella sen sointuvuutta esim. englantilaisen kielikorvalla.

6.3.65      - On epätieteellistä estetismiä puhua käsitteistä kauneus, hyvyys, rumuus, pahuus, koska näitä asioita ei sinänsä ole olemassa. Ne ovat esineissä, objekteissa VAIN sikäli, kuin ne ilmenevät SUHTEESSA ihmiseen, tarkkailijaan, teon suorittajaan. Meidän on pystyttävä rakentamaan ajattelumme niin, että ei ole absoluuttisia käsitteitä, vaan on käsitteitä jokaista ihmistä varten. Suurin rikos on lähimmäisen pyrkimysten halveksiminen hänen yrittäessään parastaan. Enhän voi olla huonompi kuin tuo toinen, sillä olenhan yrittänyt parhaani!

7.3 65      - Miten selvitetään taideteoksen jäljestäpäin paranteleminen ja sen toistuva kuuntelumahdollisuus (katselu-, luku-)?
- Täytyy olla mahdollista säveltää musiikkia - kuten jazz - että se on kokoonpantu kymmenien eri teemojen antamasta kokonaisvaikutelmasta.

- Eikö musiikkiesitystä voi jatkaa esim. koreografisilla liikkeillä, soittimen sormeilemisella ilman ääntä, kuvan piirtämisellä yleisön nähden, yleisön koreografisella jatkamisella (sormiliikkeet), seinälle kirjoitetuilla sanoilla, kysymyksillä yleisölle, sillä ELÄMÄHÄN JATKUU.

- Täytyisi houkutella jollain tavalla yleisöltä esille kuullun musiikin tekemä vaikutus, todistus siitä, että teos ei ole hävinnyt esittämisensä jälkeen. Voiko yleisön saada ymmärtämään, että on kysymys syvennetystä elämän näkemisestä, siitä että tapahtumat eivät ole merkityksettömiä.

9.3.65 - Ei ole olemassa musiikin ymmärtämistä. On vain tilanne, jossa keskityt kuuntelemaan esitettävää musiikkia ja voit ajatella sen innostamana. Tai sinun kiinnostuksesi kohdistuu esittäjien kasvonilmeisiin, satunnaisiin erikoisuuksiin, kuluneen päivän töihin. On olemassa ärsykkeitä, jonka muut ärsykkeet voivat jossain kuulijassa peittää. Yksi niistä on musiikki.

10.3.65   - Taiteilijoita sekä sairaita ja vanhoja on huollettava samalla tavalla. Taiteilijoilla on siis oikeus tehdä VAIN luomistyötään.

12.3.65   - J. S. Bach: Säveltämisen tarkoituksena - sen lopullinen syy tulee olla ainoastaan Jumalan ylistäminen ja mielen virkistäminen. Missä tätä ei oteta huomioon, siellä ei ole syntyvä oikeata musiikkia, vaan PIRULLISTA ULINAA JA POSETIIVIN VINGUTUSTA.
- Einstein: Jokainen joka huvikseen marssii musiikin tahdissa rivistössä, saa osakseen halveksuntani. Hän on saanut turhaan aivonsa.
- Hatshaturian: Musiikin laita on samoin kuin ideologian; sitä ei välttämättä aina tarvitse hyväksyä, mutta se täytyy ehdottomasti ymmärtää.

12.3.65    - Olen opetellut raapimaan plektralla kitaran kieliä. Käytän sitä esim. hyvin tunteellisten teemojen loppusävelten sijasta - todistamassa erehtyväisyydestämme ja sen arvokkuudesta. Myös erittäin jaloissa teemoissa käytän tarkoituksellisesti - salaa sinne tänne kylväen - aivan kovia, vibraatottomia ääniä kertomassa hyvään piiloutuvasta julmuudesta, koko todellisuudesta.
- Voiko sävellystä luoda jonkin geometrian piirroksen mukaan? Eikö sekin ole elämää? Sävellä teema geometrian pohjalle!

13.3.65     - Taideteokset puhuttelevat ihmistä KOKEMUKSEN perusteella. Tarvitsemme taidearvostelua, jotta voisimme liikuttaa koko järjestelmää eteenpäin huonointa teosta myöten. On koulutettava ennen kaikkea taiteen vastaanottajia.

[Jatkuu osassa IV: 24.3.65]