Taidemietteet IX 1980-81

[Taidemietteet IX 6.2.1980 - 22.12.81] - Osa I päättyy


6.2.80   - Vertaa Musiikkiin: hyvä fraasi on hyvä fraasi KUNNES SE ON KULUTETTU LOPPUUN! Jolloin, jonka jälkeen se on VAIN KULUNUT FRAASI! Tämänkaltaisia ARVOSTUS (?) -esimerkkejä LÖYTYY KAIKKIALTA ELÄMÄSTÄ, KAIKISTA SUUREISTA, ADJEKTIIVEISTA, VERBEISTÄ, SUBSTANTIIVEISTA, JOTKA JOKAINEN KULUTETAAN LOPPUUN JA SILLÄ SIISTI. NIISTÄ TULEEVASTAKOHTIAAN. Kokemukset ovat kuin pähkinän poimimisia astiasta... ME ALAMME OLLA OIKEILLA JÄLJILLÄ.

ABSOLUUTTINEN MAAILMA ON VAIN ERIKOISTAPAUS, JOLLAISEKSI YRITÄMME KUVITELLA KAIKEN MAAILMAN!!!

- Ääntä on näpätessä paljon, sitten se kuihtuu pois... TILALLA on enemmän ja enemmän hiljaisuutta - äänen perspektiivi-ilmiö, äänen etääntyminen uusien äänien tai äänettömyyden täyttäessä yhä enemmän kuuloavaruuden.

- Ääni hiljenee SEKÄ AJALLISEN ETTÄ PAIKALLISEN ETÄISYYDEN KASVAESSA.

- Ehkä siitä syystä itsepintaisesti paikallaan pysyttelevä ääni on hypnotisoiva... jatkuvaan tässä-ja-nyt -hetkeen sitova. Se on lääke ulkopuolista maailmaa vastaan.

- Kummallista, miksi juuri kaksi äärimmäisyyttä musiikissa tulevat olemaan tulevien sukupolvien mielenkiinnon kohteena: suurimmat sävelteokset (jotkut niistä, ehkäpä "Kalevala") JA TOISAALTA tämän päivän "alkeellinen" kansanmusiikki... Edellistä nykypäivä ei ymmärrä, mutta jälkimmäistä se halveksii. Se mikä nyt on suosiossa, kuolee puolestaan valtaosaltaan pois - mahdollisesti ikiajoiksi... Mikä laki tässä piilee?

7.2.80     - Ihminen, joka itse on luovuttanut elämän peruskysymysten selvittelystä, tuntee itsensä PELKÄSTÄÄN VAIVAUTUNEEKSI katsellessaan tai kuunnellessaan taidetta, joka kamppailee noiden kysymysten parissa. Taiteesta näemme kuinka suuri prosentti kansasta on antanut periksi ... (tai kuinka suuri osa ON JO RATKAISSUT ne...).

8.2.80    - Hyvä taiteilija kauan aikaa on lopulta huono taiteilija, kunnes uusi sukupolvi löytää hänet uudelleen.

21.3.80  - Kieli ja musiikki uudistuvat ajan kuluessa samoin periaattein.
> Fritjof Capra: The Tao of Physics.
s.39       - Indian music is not learned by reading notes, but by listening to the play of the teacher and thus developing a feeling for the music.

- Musiikin tajuamisessa on myös laajentuva tajunta kuten suhteellisessa totuudessakin. Kokemuskenttä on täydellinen JOKA HETKI.

23.3.80 sunnuntai  - UMO:n konsertti perjantai-iltana (21.3.80)...

24.03.1980 - Ei ole olemassa absoluuttisesti yksinkertaisempaa tai komplisoidumpaa musiikkia. Sinfoniaorkestereilta odotetaan enemmän säveliä, enemmän informaatiota kuin pikku kokoonpanolta.
(Huom. 25.9.11: Tiedon "paljous" ei ole sama asia kuin tiedon ennalta-arvaamattomuus, varsin. informaatio.)

Intialaiselta musiikilta odotetaan vähemmän sointuja kuin eurooppalaiselta, koska muutoin se ei enää olisikaan intialaista! Tuo suhteellisuus alkaa vähitellen selvitä. Lapselta odotetaan vähemmän kuin aikuiselta, syrjäkylän ryhmältä vähemmän kuin kaupunkilaisilta. Onko tunne se, jota voidaan odottaa kaikilta? Moniin tyyleihin kuuluu vakava eleetön esitystapa jne.

29.03.80 - lauantai-ilta Kajaanissa.
[Piirpauke-] Rundi - 1 1/2 kk. - on lopussa ja vinansoitto on alkanut luureista.

01.04.80   - C > Fm: I ja IV asteen molli... Neljäs aste on lopullinen. Se on ehdoton etääntyminen, poislähtö kotoa matkalle - alakuloisena kuin molli... IV asteen duuri on taas iloinen lomamatka.
- Vähennetty kvintti on ristiriitainen: Se ei tiedä, palaako se kotiin, vai lähteekö se pois. Siksi se odottaa tietoa...
- Kvintti on puhdas välietappi -  sinne ei jäädä vaan palataan takaisin
(output). Kesämökki...
- Perusduurisointu on kodin output-muoto; rinnakkaismolli on kodin feminiininen sisus.
- Suuri sekunti on kotoa uhmaten lähtevä poika.
- Pieni terssi on pikkusisko, äidin output. Toisaalta se on rinnakkaisduurin perussävel: isä, joka rakastaa tytärtään.
- Johtosävel on kotielämän ristiriita.
- Suuri molliseksti on matriarkaalinen perheyhteisö, naisvalta kukkii hieman ristiriitaisesti.
- Pieni molliseksti on perhe-elämään sotkeutuva ulkopuolinen vieras - lähinnä äidin kiinnostuksen kohde, eräänlainen henkinen ihanne.
- Bassoääni edustaa henkistä perinnettä, traditiota.
- Korkeat ylä-äänet edustavat konservatiivista muotoperinnettä (?), tekniikan palvontaa hengen kustannuksella, älyä, ulkomaista koreutta.

- Musiikista voi kuulla kokonaisia sukuhistorioita yksittäisine perhedraamoine ja tragedioineen. Yksittäinen soolosoitin pystyy diatonisilla sävelillä tekemään sen yhtä hyvin kuin kokonainen sinfoniaorkesteri, mikäli kuulija tajuaa kielen.

- Liukuminen merkitsee houkutusta...

- Sävelen kesto tai toistuminen osoittaa suoraan verrannollisesti ko. asiantilan potentiaalisen voiman, motivaation vahvuuden.

- Synkooppi on aktiivinen elonmerkki, heräämisen symboli.

- Johto- ja perussävelen välinen pieni sekunti: sisäisiin ristiriitoihin paneutuminen.

- Pieni II aste: ulkonaiset vaikeudet vaativat ratkaisua...

- Onko perussävelen alapuolinen maailma perheen sisäistä maailmaa matalimpiin perinnebassoihin saakka.

- Perussävelestä ylöspäin olevat nuotit: suhtautuminen nykyhetken ulkomaailmaan.

- Oktaavi: perheen ihanteet, tulevaisuuden ulkoiset päämäärät.

- Oktaavi perussävelestä alaspäin; paluu juuriin...

- Rummut: elämän perusvoima, sydämen rytmi, eteenpäin pakottava moottori.

- Rubato: uppoaminen sisäavaruuteen.

3.4.80     - En oikein tiedä mitä kirjoittaisin...Tuo molliseptimi... on tavallaan helppo asia, vaikka sitä on niin vaikea selittää. Se ikään kuin kihahtaa päähän. Se on duuri matkalla mollikylään visiitille kertoen millaista kotona on, olisi tai voisi olla.

5.4.80      - Jokaisella sukupolvella on oma musiikkinsa, sillä yksi sukupolvi on pääpiirteissään yksi 'kulttuuri-ekologinen' kokonaisuus. Jokainen sukupolvi haluaa luonnostaan oman musiikkinsa oman identiteettinsä luomiseksi. Koska edellisen sukupolven kulttuurihistoria on vielä kirjoittamatta, on jonkin sukupolven musiikki juuri perillisistä kaikkein vaikeinta ymmärtää (hyväksyä), koska juuri "isäin" musiikki on se, jota vastaan nuoriso taistelee luodessaan oman sukupolvensa identiteettiä.

- Stabiileissa konservatiivisissa yhteiskunnissa tuo kaikki voidaan onnistua tukahduttamaan, mikäli murroskausi on vasta alullaan. Itse asiassa stabiilissa kulttuurissa ei tuota vastakkainasettelua edes synny, vaan kaikki periytyy sulassa sovussa isältä pojalle. Kummallista, että "lastensa unohtamien nerojen" musiikki alkaa tiivistyä kirjallisuudeksi jne. Itse asiassa mitä kauemman aikaa kuluu, sitä helpompi on jonkin aikakauden säveltäjää ymmärtää, koska on "helpompi" ymmärtää myös itse aikakautta.

- Tässä on kysymys ajallisesti omalla maallaan olevista profeetoista. Kuolleet eivät enää ole kiusana, joten heidän suuruutensa hyväksymisessä ei ole mitään menetettävää, kuten vielä elävien kohdalla saattaa olla. Sama paikka, sama aika: Profeetalle ne ovat psykologisesti samantyyppisiä ympäristöjä.

13.04.80 - Erityyppiset lauluäänet ovat muodissa eri aikoina. Tässä mielessä yhteiskunta sanelee sen, kuka milloinkin kokee mielekkäänä ryhtyä laulajan ammattiin, koska on tuntuma siitä, että yleisö pitää hänenlaisesta äänestä. Onko tässä tapauksessa epäonnistunut ura merkki yksilön (suhteellisesti) vapaammasta ratkaisusta ryhtyä laulajaksi voimassa olevia muotisuuntauksia uhmaten?
(3.7.09: Asia on huonosti muotoiltu.)

16.04.80     - Orkestroin kiihkolla Kalevalan toista osaa.

17.04.80     - Sointu ei ole ensisijaisesti sointu... Sen tajusi jo George Russell puhuessaan käsitteestä "ingoing & outgoing intervals". Dbmaj9:n sävelet ovat vain ihannetapauksessa tuon niminen sointu. Erilaisissa sävellyksissä tuo sointu joutuu miljoonaan erilaiseen ympäristöön ja sen mukaisesti on enemmän tai vähemmän Dbmaj9:ksi katsottava sointu. Emme voi tehdä tuollaista sointua absoluuttiseksi, koska se olisi muutoin erotettava ympäröivästä maailmasta.
(3.7.09 Kysymys on luokkakäsitteen määrittelystä)

25.04.80     - Sävellys on hyvä esimerkki siitä, mikä ei voi olla yksiselitteistä, koska tajuamistapoja on yhtä monta kuin kuulijaakin. Tästä on tehty vain väärä johtopäätös "ohjelmamusiikkia" vastaan yleensä.

Runouden laita on samoin: Ne ovat kärjistettyjä esimerkkejä, jotka korostavat "väärin ymmärtämisen" yleisyyttä ja merkitystä. Joku tietokirjailija voisi kenties sanoa, että hänen teostaan ei tule lukea ymmärtääkseen sisällön, koska sisältö on moniselitteinen! Ehkä tulevaisuuden tietokirjat ovatkin tuollaisia. Niistä tulee runoutta, kun sen sijaan runokirjat ovat täsmällisiä kuvatessaan sitä, mitä eivät sanoilla kuvaa! (3.7.09 so. kuvatessaan "sanoin kuvaamatonta"!)

2.5.80  klo 03.30

Ei ole enää yhtään tahtia sävellettävänä

Kalevala-sarjan toista osaa.

Kaikki on kirjoitettu.

Tammi on kaadettu

ja sävelet ovat pölähtäneet tiehensä maailman tuuliin

mustien neulaspöheikköjen syvistä kätköistä.

06.05.80     - Miksi klassisen laulajan esityksellä ja Nummen sävellyksellä Kalervo Hortamon runoon Sydänmaan lapsesta ei ole mitään yhteistä todellisuuden kanssa? Siis sillä tavoin kuin sydänmaan lapsi sen itse kokee? Huoliteltu äänenmuodostus, kultivoituneet kädet pianon koskettimistolla, siististi kiiltävä nuottipaperi studiossa, johon on raahattu kaksi keskenkasvuista koivua tunnelmaksi...

17.5.80 - Eilen lopetin Kalevalan stemmojen kirjoittamisen. Oikea käsi vapisee silloin tällöin ylirasituksesta. Eilen piirsin 30 Kalevalan 1-2 runoon liittyvää kuvaa ja tänään olen alkanut maalata niitä pastelleilla. Tämä kirottu luominen, joka ei lopu koskaan. Niin monta vuotta pelkkää itseensä imemistä ja sitten... kaikki ulos. Lähes vuosi on kulunut siitä, kun maalasin ensimmäiset Kalevala-kuvat ja nyt niitä on kymmenittäin. Olisi aika purkautua kuorestaan ja antaa mennä... Nyt ei kirjoittaminen suju, on ilmaistava nämä jutut muuten.
- Toisin sanoen hän tarkoitti samaa...

1.7.80 ti  Kalevala II:n kantaesitys Kajaanissa klo 22

9.7.80     Kiljava
En tiedä yhtään ihmistä, joka ei tietäisi musiikista joltain osin enemmän kuin minä.
- Soittaja veti illalla päänsä täyteen ja heräsi aamulla nuotin vierestä.

28.8.80   Saunaniemessä Keiteleellä.
Oriveden keikan jälkeen menen pariksi viikoksi Kajaaniin lopettelemaan työntekoa.

19.9.80   - Asumme nyt Luotolassa Keiteleellä ja ensi viikolla aloitan basistina Piirpaukessa.

20.10.80   Hki (kouluradiokokous)

- Symboliikan käyttö musiikissa estää tunnetiloihin antautumisen.

- Nuotit peittävät tunteet.

- Nuotit eivät opeta kuuntelemaan toista soittajaa.         

- Musiikki jakautuu puhe- ja kirjakieleen: Puhuttu musiikki on kuuntelemalla opittua, kirjoitettu musiikki opetellaan kirjoista eikä itse musiikista.

- Lasten musiikinopetuksen pitäisi lähteä kuuntelemalla matkittavaa puhekieltä ja täten kytkeä musiikki tunteeseen alunpitäen.

20.10.80   Piirpauken I keikkamatkalla Ruotsiin (laivassa)

Kun opetin Sampulle harjoitusmenetelmiä, sanoin:

Ei pidä pysähtyä silloin

kun nuotit jatkuvat loppuun asti.

Se joka pysähtyy, jää jälkeen,

kun ei pysty valitsemaan oikean ja väärän välillä.

Se joka etenee, pääsee aina jonnekin,

sillä harhaanmenon ei tarvitse olla lopullista.

Kummallista, miksi meitä on opetettu katkaisemaan

ja ottamaan uudestaan alusta.

Näin meille on opetettu virheen pelko,

kyvyttömyys ylittää se,

sen sijaan että olisimme tulleet sinuiksi väärien äänten kanssa,

pitämään niitä luonnollisina,

kunnes kyllästymme niihin

ja alamme soittaa oikein.

Keiteleellä odottaa Luotola ja marraskuisessa Kajaanissa Kalevala.

2.12.80    - Olen vakuuttunut, että Sampulle opettamani harjoitusmenetelmä (virheiden pelon poistaminen, joka tapahtuu useiden väärinsoittamisten avulla esim. korvakuulo-opettelussa tai sinnikkäästi kappaleen läpisoitossa valmiiksi asti KESKEYTYKSETTÄ) on yksi parhaista mahdollisista. Opitaan hallitsemaan virheestä selviäminen keskeyttämättä kokonaisuutta, jolloin ennakkopelkoa ei pääse edes syntymään!
- Musiikki kansainvälisenä kielenä on sama asia kuin ääni kansainvälisenä puhekielenä. Se miten materiaalia (ääntä) käytetään, ei enää ole universaalia, vaan kulttuurista riippuvaa. Tässä mielessä "kansainvälisyys" on harhaanjohtava käsite.

5.12.80    - Samoin kuin olen esittänyt eriasteisen musiikin vaikutuksen pieneen ja suureen elämänkenttään (kokemysympyrän suhteellinen laajentuminen uusista kokemuksista ja informaatiosta), niin samoin koemme hyvät ja pahat teot.

Pienellä kokemuskentällä varustettu lapsi KOKEE PIENETKIN PAHAT TEOT VOIMAKKAAMMIN kuin "paatunut" rikollinen itseensä kohdistuvan pahoinpitelyn tms:n. TÄSSÄ MIELESSÄ, TEOT OVAT SUHTEELLISIA. TEON MERKITYS VOIDAAN ARVIOIDA VAIN SUHTEESSA TEON KOHTEEKSI JOUTUNEEN OMAAN ARVIOON TEON MERKITYKSESTÄ HÄNELLE ITSELLEEN. Näin ollen pelkkä paha sana lapselle jossain tilanteessa voisi olla enemmän vankilan ansaitseva teko kuin paatuneelle konkarille tehty petos. Näillä sanoilla olen romuttanut lopullisesti uskoni nykyiseen oikeuslaitokseen ja sen sen käsitykseen absoluuttisista rikoksista.

15.12.80    - Viitasaarelta jameista palattua...

21.12.80    - Olen saanut ensi vuodeksi jälleen puolivuotisen taiteilija-apurahan sekä LUSES:ilta 15000 mk Kalevalan levytysprojektiin [joka peruuntui...]... Kirjoittaminen väsyttää - haluaisin piirtää ja säveltää.
- Mikä on sävelen varjo? Mikä on sanan varjo?

22.12.80   - Taide on aina kulkenut edellä. Se on nähnyt luonnon elävänä huolimatta tieteen vuosisataisesta, -tuhantisesta - vastaanpanemisesta ja säilyttänyt tämän uskomuksensa. Tulevaisuuden tiede kerrotaan samalla kielellä kuin tämän päivän sadut.

- TEATTERI JOKA KOTIIN! Uusi taisteluhuuto, jonka sanoma toteutetaan kerran viikossa, kun leikitään sitä, että lapset ottavat vanhempien roolin. Kaikki leikki on teatteria. Vain runsaalla harjoituksella sisäistämme näyttelemisen niin pitkälle, että opimme erottamaan sen tunannet roolit elävässä, todellisessa elämässä. Herkistymme haistamaan naamiot. Kun vielä sen lisäksi opimme erottamaan tragedian (samaistuminen) ja komedian (käänteispeili-symmetrian). Missä vaiheessa kuilu lasten leikkien ja laitosteatterin välille on syntynyt? JOKAISEN IHMISEN ON TULTAVA NÄYTTELIJÄKSI, SOITTAJAKSI, KIRJAILIJAKSI, MAALARIKSI.

26.12.80    - Sanoa, että musiikki on ajassa ja kuva tilassa, on päin helvettiä. Molemmat ovat aaltoliikettä, ääni- tai valoaaltoja, jotka ovat SEKÄ ajassa että tilassa. Ero on vain nopeudessa, jolla ei ole käytännön merkitystä maanpäällisissä oloissa.

- Hiljainen musiikki on aina KAUKANA (informaatioteoreettisesti). Avaruuden kohina tulee sen päälle yhä selvemmin.

- Tragedia on samaistumista. Koominen on itsensä erottamista ympäröivästä todellisuudesta. Itsestään tietoiseksi tuleminen on pohjimmiltaan koominen tapahtuma. Samaistuminen ympäristöönsä on tragediaa, myötäelämistä. Koominen on mielihyvän etsimistä, traaginen mielipahan. Traaginen on puutetta, koominen kylläisenä oloa. Traagisessa koemme UUSIA kokemuksia, mutta komediassa näemme MUIDEN KOKEVAN sitä, mikä itsellemme on jo tuttua. Nämähän ovat vain osatotuuksia, koska traaginen ja koominen eivät oikein sovellu elämän perustermeiksi.

- Traagisen ja koomisen erottelu oli liian yksipuolinen. Voimme samastua myös koomisessa, tuntea myötäelämistä.

28.12.80    - Myös taide on henkilökohtaista. Abstraktia, absoluuttista taidetta sinänsä ei ole aika-avaruudessa.

 

1981:

3.1.81                  - Ostinaato musiikissa: SPIRAALI joka etenee ajassa. Ja jotain muuttuvaa (melodia) spiraalin sisässä tai ympärillä.

 

16.1.81         - Jokaisella tapahtumalla on historiansa. Jokaisella TEOLLA... jokaisella OPITULLA AJALLA. Harjoitellessamme soittamaan emme tee mitään musiikki-esityksiä HISTORIATTOMASTI. Ilman ruumiillista, henkistä harjoittelua ei kukaan pysty loihtimaan hyvää musiikkia TYHJÄSTÄ.

 

20.1.81         - Kun kerta absoluuttiset ilmenevät lopputulokset eivät kerro koko totuutta, niin olisi väärin, että nimenomaan taiteissa täytyisi tekijöiden olla ammattilaisia. Lopputulos tulisi turhan korostetusti esille.

- Yritys ja erehdys. Erehdys on sitä, etten OMALTA OSALTANI saa aikaa etenemään siten kuin sen MINUN MIELESTÄNI pitäisi kulkea. Ulkomaailma, joka ei ymmärrä päämääriäni, ei huomaa lainkaan, milloin "erehdyn", milloin kelaan aikaa omalta osaltani taaksepäin, MIKÄLI MUU MAAILMA EI ITSE KULJE SAMALLA HETKELLÄ TAAKSEPÄIN - SAMAISTU YRITYKSIINI. Kun harjoittelen skaalaa kitaralla, huomaako soitin ITSE kelaavansa samaa paikkaa?

- Tätä kirjoitusta (?) säestää Piirpauken "Kokko lensi koillisesta". Jos minä olisin kokko, näkisin ihmisen tarkkailevan (ei-lentävän) lounaasta! Molemmat koemme tuon tapahtuman ainakin tasolla, jolle voisi antaa nimen "Kaksipuolisen tapaamisen mysteeri". Mikäli kokko on kertaakaan aikaisemmin ollut istumassa, kun ihminen on lentänyt koillisesta, TÄYTYY SEN TUNTEA JOTAKIN SAMAA KUIN MITÄ MINÄ TUNNEN seuratessani kokon lentoa koillisesta - en silmilläni vaan - kuulokkeiden avulla äänilevyltä!!!

 

21.1.1981         - Esimerkki saman tapauksen kokemisesta kahdella eri tavalla: SYNKOOPIT. Eurooppalainen kokee ne helposti pääiskuina, kun sen sijaan Länsi-Intian saariston asukas EI KOSKAAN lankea siihen. Pieni asia. joka saa ihmiset kuitenkin TÄYDELLISESTI ristiriitaan.

 

22.1.81         - Muodon muuttuminen materiaksi on suoraan verrannollinen taide-teoksen tarkasteluun käytetyn ajan pituuteen. Melkoinen kärjistys, mutta erityisesti luonnontieteissä usein toimiva. Yleisen muodon sisältä löydämme tietenkin loputtomasti mikromuotoja aina molekyylirakenteisiin saakka. Mutta eikö se ole jo materiaa. Lähtökohta on ratkaisevaa; taso jolle ENSIN annamme yleisvaikutelma-nimen "MUOTO". On kirjoja joiden SISÄLTÖ selviää meille huomattavasti muotoa nopeammin ... On myös täysin "muodottomia" teoksia. Onko AJALLINEN muoto jotenkin mutkikkaampaa         tunnistaa kuin tilassa oleva?

 

24.1.81         - Kahden a-kielen resonointi - ei energian vaan INRORMAATION vaihtona... Mikä ero on energialla ja informaatiolla? Millä MUULLA tavalla pianojen a-kielet ovat yhteydessä toisiinsa? Siten että JOSTAIN MUUALTAKIN TULEVA a-sävel saa MOLEMMAT resonoimaan.

 

3.2.81                  - Jokainen esine, tapahtuma, kaava, ajatus KUULUU joltain osin

KAIKKIIN MUIHIN LUOKKIIN. Tällä tavalla matemaattisesta kaavasta voi tulla seinätaulu ja kirjansivusta peräpyyhe. Niin kuin sointu voi kuulua enemmän tai vähemmän mihin tahansa sävellajiin...

- Lauantaina lähden Helsinkiin, ja sitä tietä Piirpauke-keikalle Saksaan, Sveitsiin, Hollantiin, Luxemburgiin ja Ruotsiin 12.2.-22.3.

 

16.3.1981         - Musiikin voimat ilmentämässä tulevaisuuden purkautuvia tunteita heijastumassa menneille sukupolville..! Tai toisinpäin...

 

20.3.81          Tukholma

- Suhteessa omiin päämääriimme, omaan ihmisenä olemiseemme on ulkoinen toimintamme VÄISTÄMÄTTÄ PELKKÄÄ         TEATTERIA. Ihminen "PALJASTAA" itsensä VAIN HARVOILLE LÄHIMMILLE YSTÄVILLEEN - muilta osin hän väistämättä on ROOLIHENKILÖ. Tämänlaatuinen elämä on TOTAALISTA TEATTERIA, josta vapaita ovat kenties vain mielisairaaloihin sijoitetut hullut, vähämieliset ja mielenvikaiset. Toinen rehellisten ihmisten ryhmä täyttää vankilat: siellä olevat ovat tehneet ja toteuttaneet sen mitä ovat ajatelleet. Muun yhteiskunnan rehellisyys näkyy vain siinä, että se sumeilematta on teljennyt em. yhteiskuntaryhmät lukkojen taakse. Tämä yhteiskunta on totaalisesti sairas. Se perustuu totaaliseen totuuden peittämiseen ja on jopa tehnyt siitä hyveen. Me elämme maailmanteatterissa. Teatteriroolimme osuus ja merkittävyys ilmenee selvimmin vasta sitten, kun tajuamme että henkinen minämme muodostaa PÄÄOSAN elämämme suunnittelussa so. tulevaisuuden päämääriemme kannalta. Itse tunnen vetäväni teatteriroolia 90-prosenttisesti. Voi olla, ettei oma itseni ilmene edes jäljelle jäävästä 10 prosentista.

- Teatterinäyttelijät ovat rehellisimmillään silloin kun esiintyvät estraadilla, sillä yleisö TIETÄÄ heidän nätttelevän. Juuri siksi näyttelijät - rooliinsa piiloutuen - uskaltavat näyttämöllä esittää omaa itseään ehkä enemmän kuin koskaan yksityis-elämässään. Nyt ymmärrän, miksi teatterisalissa elää todellisuus ja teatterin ulkopuolella, kadulla TODELLINEN TEATTERI.         

 

21.3.81          - Diana II:lla - matkalla kotiin.

Teatteri on VASTAKOHTA elävälle elämälle - siksi se on "teatteria; samanlaiset ihmiset yrittävät lavalla olla erilaisia - ainakin erilaisia siihen nähden, mitä henkilö-kohtaisesti ovat elävässä elämässä. Mitä on sitten todellisuus? Sitä, että ERILAISET (henkisesti, päämäärien, tulevaisuuden yms. kannalta) IHMISET YRITTÄVÄT NÄYTELLÄ OLEVANSA SAMANLAISIA! Yrittävät sopeutua KAAVOIHIN, ja koska näytteleminen ei onnistu täydellisesti - on sittenkin erilaisuuksia - TÄYTYY OLLA MYÖS USEITA KAAVOJA, jolloin yksi ihminen näyttelee USEAA erilaista roolia. Tämä on laivamatkalla paljastunut todellisuuden huomaamaton teatteriteoria.

 

3.4.81                   > Juhani Aromäki: Elämäni on musiikki.

3.4.81          - Jos erilaisten systeemien on koettava ERI asioita voidakseen kokea SAMANLAISEN tunteen tai kokemustavan (-sisällön), täytyy Jumalan "Paratiisin" olla ERILAINEN kuin ihmisen Paratiisin. > Vrt. eri taidekokemukset jne.

 

8.4.81                  - Koko tieteellisen kirjallisuuden peruslähtökohta on analogisten symbolien käyttö. Se perustuu lähtökohtaan, että kahden ERILAISEN systeemin on koettava ERILAISET tapahtumat voidakseen kokea SAMANLAISEN kokemuksen. Ymmärtääksemme siis jonkin ilmiön parhaalla mahdollisella tavalla analogisesti, on meidän kuvattava se jollakin TOISELLA tavalla, symbolilla. Tämä on melko lohdullinen johtopäätös, joka antaa uskoa tieteen tarkkuuteen KOKEA joitakin ilmiöitä. Sama TUNNE voidaan kokea mitä ERILAISIMMISTA tapahtumista. Symbolit, vertaukset, analogiat, teoriat, kuvat, kieli, teatteri, taide ja koko elämä perustuvat melkoiselta osin tähän seikkaan.

 

17.4.81 - Perspektiiviharhasta johtuva piirretyn kuution tarkkailijan "sijainnin heilahtelu" on verrattavissa musiikin kuuntelijan heilahteluun, joka riippuu päähuomion kohteeksi valitusta teemasta tms. osa-alueesta.

- Mitä lyhyemään aikaa sointi kestää, sitä enemmän se on rytmiä "soinnin" sijasta.

 

19.4.81         - Se että vanhat soittajat soittavat aina iloisina ja vapautuneesti, johtuu siitä että heillä ei ole tarvetta YRITTÄÄ YLI OMIEN KYKYJENSÄ. He ovat luopueet kilpailusta ja voivat siksi soittaa vapautuneemmin kuin useimmat nuoret soittajat.

- Jokainen käsite voi JOSSAIN määrin kuulua MIHIN TAHANSA luokkaan.

Samoin jokainen väite on JOSSAIN MÄÄRIN totta (ainakin jossain maailmassa). Molemmat tapaukset löytävät analogiansa musiikista: MIKÄ TAHANSA SÄVEL (SOINTU) KUULUU JOSSAIN MÄÄRIN MIHIN TAHANSA SÄVELLAJIIN (outgoing intervals).

- Miten soittava muusikko on verrattavissa urheilupeli-kilpailutilanteeseen? Ketä "vastaan" muusikko soittaa?

 

21.4.81         - Tavallinen arkipäivä sujuu TAVALLISEN maailmankatsomuksen pohjalta. Siksi uudet totuudet eivät mahdu sen käsityspiiriin. Uudet totuudet tarvitsevat VIERAANTUNEEN näkemistavan. Siksi tarvitsemme taidetta, joka ikäänkuin kaukaisena vieraana tulee kylään, ja jota siksi kohdellaan kunnioittavasti - uskoen myös helpommin, mitä tuo vieras sanoo ja kertoo vieraista maailmoista - tällä tavoin totuuspiiriä laajentaen. Jos vieras jää paikkakunnalle asumaan, menettää hän luotettavuutensa.

 

28.7.81         - Ei ole olemassa yleistä soittotekniikkaa. Sitä on vain suhteessa johonkin musiikkityyliin - viime kädessä kunkin soittajan persoonalliseen tyyliin nähden. Tällöin on vain kysymys siitä, pystyykö soittaja toteuttamaan mielihalunsa vaiko ei.

- Ei musiikki ole hyvää tai huonoa. Olennaista on se, mitä ihmiset KOKEVAT. Sukujuhlien yhteislaulu edustaa arvoja, jotka jäävät monelta sinfonialta ikuisesti saavuttamatta: yhtenäisyyden tunne, yhdessä  koettu tilanne, mielenkiinnon säilyminen, osallistuminen, oppiminen jne. Siinä on jotain musiikin tärkeimmästä olemuksesta.

- On monia soittajia, jotka hallitsevat teknisesti instrumenttinsa MUTTA JOTKA EIVÄT PYSTY AIKAANSAAMAAN KUULIJASSA YHTÄÄN AITOA TUNNETILAA, mikäli sellaista yrittäisivät. Tällaiset soittajat ovat teknikkoja, jotka osaavat byrokratian, mutta jotka MUUSIKKOINA ovat alkeisasteella. Ei musiikin komplisoituneisuudella ole MITÄÄN tekemistä sen kanssa, onko ko. hetki HYVÄ hetki myös kuulijalle.

- Ei ole olemassa absoluuttisesti kaunista maisemaa. Jokainen maisema voi olla jossain tilanteessa maailman paras - olipa se sitten vaikka hakkuuaukean kivi. Seuraavassa hetkessä se on ko. aukean rinne, sitten metsätie, jne. loputtomiin. Samoin on musiikin laita. KAIKKI VOIVAT VUOROTELLEN OLLA PARHAITA silloin, kun ne ovat SUHTEESSA kokijaan.

 

29.7.81          - KAIKKI MITÄ HARJOITELLAAN ENNEN LOPULLISTA TOTEUTTAMISTA ON TEATTERIA. Teatteria hääseremoniat, teatteria autokoulun jälkeinen autolla-ajo, teatteria musiikkiesitys, yhteiselämä. Tätä ikivanhaa taidetta harjoittivat muinaiset metsästäjät matkiessaan karhun örinää, metsojen ja teerien kukerrusta, metsäkanan kotkotusta ja pikkulintujen liverrystä - pukeutuneina poronnahkanutukkaisiin, kuikka vyöllä, oravannahka-majavanhäntähattu tai kotkansulkapäähine päässä, metsältä haisten. Ensimmäinen teatteriyleisö oli ympäristön luonto.

 

15.8.1981         - Joensuun laulujuhlat - Mikä on kansanlaulu -seminaari

         - Ilpo Saastamoinen: Nykypäivän kansanlaulu (Ks. erillinen esitelmädokumentti)

Jälkikirjoitus (kommentteja):

- On täysin summittaista jakaa musiikki kansanlauluun, viihdemusiikkiin ja korkeataiteeseen.

- Kansanlaulu EI OLE kansainvälinen kieli. Se ei suinkaan aina auta ymmärtämään toisia kansoja.

- KARJANKUTSUN PENTATONIIKKA?

- Milloin nähdään,  onko populaarimusiikki omaksuttu sellaisenaan vai onko sitä muokattu?

- Eikö poplore perustu juuri korvakuuloon?

 

5.9.81                  > Solomon Volkov: Dmitri Shostakovitshin muistelmat.

s.262 "Hyvää ja huonoa musiikkia ei todennäköisesti ole lainkaan olemassa. On vain musiikkia, joka koskettaa. Sekä sellaista, joka jättää välinpitämättömäksi. Siinä kaikki."

- Ei ole ollut helppoa Neuvostoliitossakaan.

 

9.9.81                  > G.H. Ranade: Hindusthani Music.

- Kirja selvitti sen, että ensimmäinen musiikinkokemistapa jää hallitsevaksi. Siitä syystä intialaiset aloittavat musiikkikoulutuksen aina korvakuulo-opetuksesta, joka huomioi kaiken sen, mitä nuotein ei voida ilmaista.

 

17.9.81         Syvällisyys on se sana, joka erityisesti länsimaisessa musiikissa painaa. Mitä tuo syvällisyys sitten on? Se on "VAKAVA" näkemys maailmasta - länsimaisen ajattelutavan tuottaman lopputuloksen surumielistä, ehkä hieman pessimististä mutta erityisesti "syvällisen" ihmisen YKSINÄISYYDESTÄ (lammas susien joukossa) johtuvaa vakavuutta. Länsimaisen sinfoniamusiikin vakavuus on sidoksissa maailmankatsomukseen, joka ei ole objektiivista oikeinnäkemistä, vaan on SUBJEKTIIVISEN maailmankuvan onnettomien seurausten objektiivista näkemistä. Mikä pahinta: se on useimmiten yhdistynyt tekniikan palvontaan - oikein säveltämiseen ja esittämiseen. Jälkimmäistä puolta meillä Suomessa edustaa Seppo Heikinheimo - tunteeton (tunteensa peittävä?) kriitikko. Edellistä piirrettä puhtaimmillaan edustaa Joonas Kokkonen, joka on sisäistänyt tuon "korkeudesta johtuvan yksinäisyyden" - ei pelkästään musiikkiinsa vaan koko olemukseensa. Näiden sfäärien ulkopuolelle jää rahvas, tuo pirullinen ja meluava vinguttaja-rimputtaja-joukko, joka ei ajattele maailmaa syvällisenä seikkana vaan arkipäivistä, perättäisistä nykyhetkistä koostuvana jatkumona. Sukupolvi jolla tuskin voidaan sanoa olevan maailmankuvaa lainkaan. Mihin minä kuulun?

 

18.9.81          - Aika- ja tilataiteiden välinen ero ... ONKO SITÄ? Kun kysymys on teoksen ja kokijan välisestä SUHTEESTA, EI SITÄ ILMAISTA AJAN EIKÄ TILAN TERMEILLÄ. Millä sitten? Tilataiteet vaativat koetuiksi tullakseen MYÖS aikaa. Toisaalta musiikki koetaan myös tilakäsittein (taustalla/pinnassa). Mikä tuo ero sitten on? On löydettävä jokin uusi tapa käsitellä musiikkia, tekstiä, kuvaa ja liikettä jollain yhteisellä terminologialla, joka riipii erot pois ja näkee analogia-suhteita taidelajista riippumatta. En vain jaksa keskittyä ajattelemaan... Olen varma, että perinteinen käsityksemme on jotenkin pielessä. Se keskittää huomion johonkin sivuseikkaan. Mikä on PÄÄ-seikka?

 

20.9.81         - Kun katolinen kirkko pyrkii kohti avioerovapautta, alkavat pisimmälle näkevät jo vähitellen oivaltaa elinikäisen yhdessäolon tärkeyden ja sen "karmaluonteen". Kehityksellisesti eri ideologiat elävät siis "ERI AJASSA". Ero voidaan symbolisoida OKTAAVEIKSI, joissa ulkonaisestikin yhdenmukainen teko, mielipide, lopputulos saattaa johtua kokonaan erilaisista sisäisistä näkemyksistä. Mitä ylemmästä oktaavista on kysymys, sitä enemmän läpikäytyjä ajatuskulkuja on takana. Tässä jotenkin piilee ulkonaisen teon näennäisen samankaltaisuuden merkityksettömyys, erilaisuus... Onko ylinouseva kvartti ulkonaisesti VASTAKOHDAN symboli, disjunktio? Entä konjunktio? Oktaaviko?

 

5.10.81          - Komplisoitu polyrytmiikka afrikkalaisessa ja intialaisessa musiikissa tai "Joutsenen jujun" 13/8:n ja 11/8:n päällekkäisyys: Näennäisesti ristiriidassa - jopa vastakkaiseen suuntaan pyrkivät - olevat tapahtumat yhtyvät JAKSOTTAISESTI,  jolloin niiden välinen suhde ilmenee. Universumin ja arkipäivän tapahtumat saattavat toimia samalla tavalla. Tällöin voidaan laatia ennusteita tapahtumista, jotka noudattavat JOTAIN rytmiä, mikäli osataan suhteuttaa ne toisiinsa merkitseviin tapahtumiin ja kun tiedetään, mikä KOLMAS tapahtuma syntyy em. rytmijaksojen yhtyessä "biorytminsä" puitteissa. Katsomalla menneisyyttä näemme tulevaisuuteen.

 

6.10.81 - Bela Bartok (kuollessaan): "Synti, että minun on lähdettävä matkalaukut täynnä." (Retrospektiivisesti muisteltu ravintola Alexandriassa toisen kaljan jälkeen.)

 

7.10.81         - Annoin auton ikkunasta ohivilahtavalle järvelle nimeksi "Laulava järvi", koska kuuntelin musiikkia järveä katsellessani. Myöhemmin järvellä päätettiin pitää jokavuotiset laulufestivaalit, jotta sen nimi saisi arvoisensa tehtävän. Ja näin järvi alkoi laulaa...

 

8.10.81 Kööpenhamina.         > Gershom Scholem: Die jüdische Mystik.

s.146 - "Jeder Buchstabe ist, wenn der Mystiker sich recht in ihn versenkt, eine Welt für sich."

- Näin on myös sävelten kanssa; yksittäinen sävel resonoi myriadien muiden tapahtumien sisältämien saman sävelen värähdyksien kanssa. Niin kuin jokainen kirjain assosioituu kaikkiin niihin sanoihin, joissa tuo kirjain esiintyy.

 

9.10.81         - Viime yönä matkalla Lübeckistä Bexbachiin minulle selvisi vallenata-musiikin salaisuus: Se on ensimmäinen löytämäni musiikkikulttuurin muoto, jossa basisti - varmaankin tietoisesti - soittaa "väärin" suhteessa melodian sointutehoihin. Juju on siinä, että soinnut menevät ajoittain "oikein" ja ajoittain "väärin". Saken mukaan soinnut vaihtuvat merkistä, jolloin pieni viive sointuvaihdoksissa on mahdollista, mutta minusta asia on mutkikkaampi.

 

19.10.81 Weinfelden, Sveitsi.

Vain vastaanotettu viesti on todellinen - vastaanottajalleen. Myös lähettäjän viesti on todellinen lähettäjälleen hänen tietäessään lähettävänsä sen tai sen lähettämisen muuttaessa häntä...

Se mikä lähtee ja se mikä saapuu perille ovat kaksi aivan eri asiaa. Jos lähettäjä ja vastaanottaja ovat kaksi eri asiaa - käyttävät eri menetelmiä tiedonvaihdossa - on mahdollista että lähetetyn ja vastaanotetun viestin sanoma koetaan MERKITYKSELLISESTI identtisenä. Tässä mielessä KOETTU IDENTTISYYS EDELLYTTÄÄ REAALISTA ERILAISUUTTA! Tuo erilaisuus on jotenkin peilisymmetristä, sillä lähettäjän intentio on jotenkin käänteisesti peilisymmetrinen vastaanottajan REAKTIOON verrattuna, mikäli sanoma on oikein ymmärretty.

 

20.10.         81         Mitä identtisempiä eri havaitsijat ovat keskenään saman tapahtuman suhteen, sitä yhtenäisempi on myös kokemus. Mitä erilaisempia havaitsijat ovat keskenään., sitä erilaisemmin sama tapahtuma heihin vaikuttaa. Informaatioteorian kannalta on samantekevää, kokevatko he saman tapahtuman absoluuttisen samanaikaisesti (konsertti) vaiko eri aikoina (äänilevy tms.).         

 

24.10.         81         - Musiikki tapahtumia yhdistävänä tekijänä, liimana eri käsitteiden välillä: Kuuntelen samaa sävellystä Sveitsissä, Itävallassa ja Saksassa. Kaikki ne maisemat yms. kokemukset ja tunnetilat liittyvät yhteen.  JA JOKAINEN NOISTA OSATEKIJÖISTÄ SAATTAA MYÖHEMMIN TULLA ESILLE, JOS YKSIKIN OSATEKIJÄ TOISTUU!!! Voin kokea saman makedonialaissävelmän (nähdessäni sen?) soidessa aikaisemminkoetun maiseman uudelleen, TAI voin kokea maiseman-kokemus-de-ja-vún ko. sävellystä kuunnellessani. MUTTA SEN LISÄKSI nämä

kokemukset liittyvät niihin kaikkiin kokemuksiin joita olen tuntenut MITÄ TAHANSA MUSIIKKIA KUUNNELLESSANI tai kokiessani mitä tahansa, johon musiikki jotenkin liittyy... Ja näin edespäin yhä kauemmaksi, loputtoman kaukaisiin sukulaisuusulottuvuuksiin. Lähtökohtana ehdollisen refleksin kaltainen kokemus. Näin järvi ja musiikki ovat suorassa yhteydessä keskenään jossain kolmannessa paikassa - analogian avulla, muistissa, ilman että kumpikaan perustekijä on paikalla!

- Kuka on se, joka kumartuu kuin muhamettilainen, ristii kätensä kunnon luterilaisen tavoin, lausuu hindun lailla pitkään ja hartaasti "OMMM" ja sitten "AUMMM" (ellei täyttymys ole vielä tullut), antaa lahjansa Äiti Maalle sanoen puhdistautuessaan "SÄÄTTÄNÄ" ja poistuessaan pyhältä paikalta vielä lopuksi:"Se on täytetty!" Vastaus: Suomalainen soittaja toaletissa vieraalla maalla.

 

26.10.81          - Todellisuus on kuin sipuli. Ensin soi luureista turkkilainen saz. Kun se lakkaa, kuuluu Tonbulin Hanomagin uuden moottorin ääni. Kun se lakkaa, kuuluvat kadun äänet hotellin edustalla. Kun ne lakkaavat, kuuluu kenties jokin toinen musiikki.  Kun se lakkaa, kuuluu oman sisäavaruuden ääni. Kun se lakkaa, niin kuuluu taas jotain hiljaisempaa, ellei jokin muu peitä sitä. Nämä kaikki ovat RINNAKKAIS-PÄÄLLEKKÄISIÄ todellisuuksia, jotka ovat kaikkea muuta kuin syysuhteessa keskenään - korkeintaan ehkä vain kaikkein pohjimmiltaan... kuin sipuli. Voit kiertää ehkä vain yhtä sipulin kuoripalloa koko elämäsi ajan.

 

28.10.81         - Montmartre-keikan jälkeisenä aamuna vessanpönttö soitteli Ukko Nooa -melodiaa. Siitä muistui yhtäkkiä mieleeni eräs Matti-vaarin aikoinaan -suosima laulu - sinänsä eräs kansanrunouden helmi:

"AMALIA ARMAS, KOTIKYLÄN LAPSI

KÄSILLÄNSÄ KÄVELI JA HEINIÄ SÖI."

Kuka runoilija pystyy noin lyhyeen ja ytimekkääseen - mutta kuitenkin niin läpikotaisin inhimilliseen sanontaan totuudenmukaisuudessaan?

 

29.10.81 Tukholma.

- Mitä vähemmän joistakin asioista puhutaan julkisesti (Kekkosen sairaus), sitä enemmän asioiden peittely on kuulunut noiden asioiden (henkilöiden) motiiveihin. Siltä osin kuin jonkun muusikon ura on jäänyt vaille julkisuutta, siltä osin häneltä on PUUTTUNUT sentyyppisiä motiiveja, julkisuuden tarvetta. Kansansoittajat ovat aina pysyneet tuntemattomina. Tietysti nämäkin ovat vain todennäköisyyksiä eivätkä mekaanisia, tautologisia, loogisia päätelmiä.

- Jos meidät voidaan palauttaa TARKALLEEN siihen tilanteeseen, jossa kuulimme jonkin musiikkiteeman, pystymme todennäköisesti mieliinpalauttamaan tuon         teeman sävel säveleltä yhden ainoan kuuleman perusteeella. Joka tapauksessa se on JOSSAIN meissä alusta loppuun, aivan kokonaisena.

 

31.10.81         Karlstadt. Kiireinen Tukholma takanapäin. Keikka Mosebackenilla ja jatkoneuvottelut [myöhään] Kitarakirjan ruotsintamisesta Marianne Börjesonin kanssa [Kertoi tuntevansa M. A. Nummisen hyvin!].

 

3.11. 81         Uppsala. Carlos Castaneda: A Separate Reality:

s.82          - My acts ... are only acts of an actor. (Don Juan)

 

15.11.81         Keitele.

- Entä jos syy ja seuraus ovatkin kahden asiantilan välinen SUHDE - niinkuin musiikinkin "vaikutus" kuulijaan on teoksen ja kuulijan välinen suhde. (Syy olisi tällöin musiikki ja seurauksena kuulija; syy ja seuraus kahtena erillisenä oliona joiden välinen SUHDE on se mikä merkitsee jotain. Tämä [kaksipuolinen] vaikutus

on seikka, joka ei kuulu aikaan eikä paikkaan...)

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kysymyksessä ei olekaan AJALLINEN syy-seuraus -peräkkäisyys, vaan kysymyksessä on ikäänkuin PALAPELIN KAHDEN OSAN SOPEUTUMINEN TOISIINSA! Tällöin ei voida sanoa, että toinen pala olisi SYY ja toinen SEURAUS. Pikemminkin syynä on käsi, joka asettaa palat yhteen - EDELLYTTÄEN, että ne sopivat toisiinsa.

Näin musiikinkuuntelussakin se, että musiikki "uppoaa" kuulijaan, ei ole suinkaan yksiselitteinen. "Syy" on tavallaan se, että musiikki ja kuulija tapaavat toisensa. Mutta seurauksena EI OLE se, että musiikki "uppoaa" kuulijaan. Jos tapahtumaa ja sen vaikutusta ympäristöön käsitellään tällä tavoin, SUHTEENA... EI TARVITA AJALLISEN PERÄKKÄISYYDEN KÄSITETTÄ TUON SUHTEEN SELVITTÄMISEKSI. "SUHDE" EI OLE AJAN PIIRIIN, AJAN SISÄLLE KUULUVA KÄSITE.

- Tämä on syyn ja seurauksen suhteellistaminen. Vain tuo SUHDE on merkitsevä. Tapahtuma (syy-seuraus -KETJU) on merkityksetön, ulkonainen.

 

20.11.81 Anjalankoski. - Muppet-show: Eläimiä jotka osaavat YHDEN asian

ja guest-star, joka osaa matkia heitä, mutta joka samalla osaa TOISENKIN ASIAN - nauraa omalle matkimistaidolleen. Kuinka helppoa onkaan olla parempi kuin toiset. Ja kahden asian osaaminen yhden sijasta on herkullinen esimerkki tästä. Kuolema ei kuulu tähän eriarvoisuutta säilyttävään komediaan.

 

21.11.81 Matkalla Ouluun (Piirpauke?).

- Yöllä kuunneltiin Farin el-Atrachen ud-konserttia; Tajuntani täyttyi musiikista (Kuva: kuvion valkea yläosa), ja jotenkin kaukana taustalla olivat yleisön suosionosoitukset. Musiikki ikään kuin laskeutui katosta alas elävien tippukivien sarjan muodossa yleisön "päälle" täyttäen heidän tajuntansa viimeistä sokkeloa myöten.

 

2.12.81          - Tekemässä M. Theodorakiksen Canto Generalia (Helsingissä).

5.12.81         -  lauantaiaamuna klo 01.25.

Theodorakis-konsertti takanapäin. Kätteli minua. Kättelin häntä. Monta mokaa, joista kättely oli yksi pienimpiä, sillä miehessä ei ole valittamista. Valittamista oli solisteissa jotka [kyllä] yrittivät parhaansa - osittain.

 

8.12.81 Jälleen kotona Keiteleellä. [Runo siirretty Theodorakis-dokumenttiin.]

 

9.12.81         - ONKO DOPPLERIN ILMIÖ OSOITUS KULTAISESTA LEIKKAUKSESTA ÄÄNILÄHTEEN MUUTTUVIEN ETÄISYYKSIEN VÄLILLÄ?

- Sävelaskeleet symbolisoivat täten lähestymistä tai poistumista JOHONKIN SAMANA PYSYVÄÄN VERTAILUÄÄNEEN NÄHDEN. Täten musiikki MUUTTUU TILATAITEEKSI!!! Kysymys voisi siis olla yhdestä ja samasta äänestä, JOKA VAIN ON ERI         ETÄISYYDELLÄ MEISTÄ!

 

10.12.81

- Ideain maailma on kuin ihmisten maailma. Kysyn TOISELTA tietoa KOLMANNESTA asiasta, tai kerron perheenjäsenelle tiedon, jonka haluan

välittää KOKO perheelle. Tämä 'edustaja' on silloin välittävä linkki kahden toisistaan tietämättömän, erillään, yhteyttä vailla olevan seikan välilla. Kyselytapa vain on toinen - niinkuin on vastauksenkin tajuaminen. Niin kuin musiikki yhdistää Theodorakiksen ja sävellyksen esittäneet laulajat ja soittajat.

 

13.12.81.          - Voiko yhteys TV-esiintyjän ja katsojan välillä olla MOLEM-MINPUOLINEN - jopa siinä tapauksessa että ohjelma on nauhoitettu ja lähetetään jälkikäteen??? Tai voivatko TULEVAT levykuuntelijat reagoinnillaan vaikuttaa ETUKÄTEEN levyn äänitysvaiheeseen studiossa? Todella mielenkiintoinen ja merkittävä kysymys. Jos linkki on olemassa, täytyy sen olla molempiin suuntiin toimiva. Periaatteessa tämä tarkoittaisi sitä, että jos katson TV:n kuvaruudussa esiintyvää ihmistä silmiin, voi hän JOLLAIN TASOLLA tajuta tuon tuijotuksen jo studiossa nauhoittaessaan esim. viikkoa ennen filmin ulostuloa!

 

17.12.81         

- Teatteri palvelulaitoksena... Täsmälleen samanlaisia ovat sairaalat valkotakkisine lääkäreineen, kirkot mustakaapuisine pappeineen, kasarmit harmaa-univormuisine sotilaineen, ravintolat kirjavaesiliinaisine tarjoilijattarineen, oikeussalit peruukkipäisine tuomareineen, erämaat maastopukuisine vaeltajineen ja punapipoisine hirvenmetsästäjineen, tietyömaat fosforiliivisine lapiomiehineen, vankilat raitapukuisine asukkeineen, vanhainkodit heleänsinisine hoidokkeineen,  lukiot klubipaitaisine oppilaineen, jääkiekonpelaajat, portsarit, perheenäidit, poliisi-konstaapelit, kunniatohtorit, ylioppilaat, ilotytöt, taiteilijat, sukeltajat, kaivosmiehet, firmanjohtajat, ulosottomiehet, vapaapalo-kuntalaiset, pelastusarmeijalaiset, nuorisojengit, oppaat, kulkueiden vetäjät, airueet, torvisoittokunnat, naiskuorot, pankkirosvot ja marjanpoimijat... Kaikki YHTÄ JA SAMAA TEATTERIA!

Teatterin tunnusmerkkinä on tällöin se, että ihminen unohtaa minuutensa, ihmisyytensä ja asettuu roolihahmoon, joka automaatin lailla toistaa sille annettua tehtävää, joka päättyy vasta taistelukentän verihurmeeseen, yksitoikkoisen työn aikaansaamaan nivel- tai luustovikaan, pölykeuhkoon tai mökkihöperyyteen.

Ihmisyys pilkahtaa esille vain niinä harvoina hetkinä, kun ko. roolihenkilö USKALTAA RIKKOA SÄÄNTÖJÄ ja kohtelee asiakkaitaan YKSILÖINÄ, EI-TASAPUOLISESTI - unohtaen myönteisinä hetkinään pilkunnussimisen ja turvautuen pykäliin huonolla tuulella ollessaan (huono vertaus). Eikä omana itsenään esiintyminen VÄLTTÄMÄTTÄ vaadi sääntöjen rikkomista; hyvä soittaja saa tiukkaankin teoriaan pohjautuvan soolon kuulostamaan inhimilliseltä. Tämä tekijä yhdistää taiteilijan minkä tahansa roolin (= ammatin) harjoittajan kanssa. Työstä joko paistaa inhimillisyys läpi tai ei paista ja sillä siisti. ULKONAISESTI on tietenkin helpompi toteuttaa itseään oman kaupan tiskin takana kuin tavaratalon kassan ääressä tuhansien asiakkaiden kiitäessä ohi. Sama voi koskea perheenisän roolia - mitä tahansa roolia; niin kuin orjalaulut ovat olleet naurua kyynelten läpi... Motiiveina toiminnalle voi olla vain joka ihmisyys tai sitten ne lukemattomat ihmisyyden todellistumista tuhoavat tekijät; uralla eteneminen, omanvoitonpyynti,  kosto yksityiselle tai yhteiskunnalle, laskelmointi jne... On muistettava, että ulkonaisesti HYVIN hoidettu rooli EI merkitse välttämättä ihmisyyden mukanaoloa roolihenkilön motivaatioissa.

- Osa ja kokonaisuus... Teemme YLEISTYKSIÄ aina ja kaikkialla. Kaikki lapset ovat joltain osin kuin omia lapsiamme - siltä osin kuin isän rooli ilmenee meissä ollessamme tekemisissä vieraidenkin lasten kanssa         (kieltämällä, käskemällä, kiittämällä ja houkuttelemalla, palkitsemalla ja rankaisemalla heitä).

Taiteilija luo mielessään kuvan tyypillisestä työnantajan roolista, joka poikkeaa tuntuvasti          siitä, millainen käsitys hänellä on yleisön roolia näyttelevistä ihmisistä. Viimemainittuja "rehelliset" taiteilijat mielistelevät tavallisesti enemmän kuin tilaajaa. Yleistämme, koska tajuamme että roolit ovat OPITTUJA JA ETTÄ OPETUS ON OLLUT SUUNNILLEEN SAMANLAISTA KAIKLLE YHDEN KULTTUURIN PIIRISSÄ: Tässä mielessä yksi on kaikkien edustaja. Kokonaisuus on HAVAINNON analysoitu, käsitelty tuote. Se ei ole todellista. Se on subjektiivista niinkuin em. hahmottamisen pohjalta          syntyvä relevantti käyttäytyminenkin,  reagointi. Siitäkin huolimatta, että koko ihmiskunta kokisi tuon hahmon täsmälleen samalla tavalla. Se ei merkitse, että eläin, kivi ja maapallo kokisi asian samoin.

- Miksi oikeastaan olemme uskoneet, että vain teatteri olisi teatteria eikä mikään muu? Kaikissa ammateissahan on kysymys vaikuttamisesta yhteiskuntaan yhteiskunnan sisällä.

 

21.12.81.          - Teatterintekijä on jokainen työntekijä, jonka väsymystilat, huonot tuulet yms. EIVÄT SAA NÄKYÄ hänen työnteossaan. Jokainen työ, joka tehdään sisäiset tunteet ja ajatukset kätkettyinä, on teatteria.

 

22.12.81.         - Luulen, että hengen alalla TAITEET - erityisesti kirjallisuus - ovat paras "tieteellinen" katsaus siihen maailmaan jossa kaikki mikä on läsnä, elää.

 

 

Kansanmusiikkikokoelma:

23.1.13           

Muistan hämärästi, että viimeinen Soulset-keikkamme 1968-9 päättyi free-improvisaatioon. En tiedä, sotkenko Karelia-yhtyeen päätöskeikan siihen, koska mielessäni on kaksi tapahtumaa: Keikka jossain Savitaipaleella, jota ennen lävimme tanssipaikan lähellä sijaitsevassa hiekkamontussa. Meidän soittosettimme kesti noin tunnin. Sen laski Paroni liikkeelle sanoen: 1-2-3-4, mutta jättäen mainitsematta, MITÄ soitetaan. Osoittautui, että kappaleeksi muotoutui "Ennen kuolemaa" ja se kesti tuon tunnin. Luultavasti se oli Soulset-keikka, koska Karelia päättyi johonkin suomalaisen kansansävelmän revittelyyn jossain Hämeenlinna-Varkaus -alueella. Mutta  muistini saattaa sotkea kaksi keikkaa toisiinsa. Toisessa li mukana Junnu Aaltonen ja toisessa Pekka Sarmanto.

 

- Jokin Varparannan pop/jazzleireistä 70-luvun alusta: Muistan soitelleeni boosteri-Wow-wow-pedaaleilla Hendrixin tapaan suomalaista laulua: Oi kallis Suomenmaa, sun koskiesi kuohuja honkiesi huminaa suo mun kuunnella kunnes hetki lähtöni lyö... Ei toista armaampaa... jne. Innostuin asiasta kai puoleksi tunniksi - yksin suuren salin keskellä työpäivän päätyttyä.

 

& 20.5.73            Jyväskylä, Keski-Suomen Museo, K-S läänin taidetapahtuma (Doppler)

            > 21.5.73?            Keskisuomalainen - Seppo Pönkänen: Dopplerin kuviot

"Pitkä alkunumero rakennettiin soittorasian 'Mun kanteleeni' teeman ympärille ja siinä käytetty instrumenttivalikoima oli mahtava ja kiintoisa. Oli pillejä, kelloja, kilistimiä ja kalistimia, tablarumpua, kitaraa, domraa (balalaikan sukulainen) ja tietysti Paroni Paakkunaisen huilu ja klarinetti. Voimakas alinomaa muuttuva rytmi oli tämän kappaleen ajatus ja sellaisena se olikin varsin viehättävä ja hilpeä. Lisää tällaista."

 

& 7/1974 - MUSA - Unto Torniainen: Poppia ja jazzia opiskeltiin Kajaanissa

"Maanläheisen ja kansan-omaisen ympäristön innoittamana kurssin opettajat soittivat kappaleen "Jo Karjalan kunnailla..." sellaisella tunteella ja taidolla, että paikalla olleet kuulijat olivat kertakaikkiaan otettuja, kuten sanonta kuuluu. Paikalla oli muutamia vanhempia henkilöitä, jotka varmaan kuulivat jazzia luonnossa ensimmäistä kertaa elämänsä aikana ja nimenomaan "Jo Karjalan..." esitys vetosi heihin todella syvästi. "Voi sitä näköjään tämänkin laulun soittaa noin ja se oli tosiaan hieno esitys", oli erään paikkakuntalaisen isännän toteamus." (sitaatti)

 

16.12.            76?            Radio klo 17.30 (?) & 17.12. radio klo 9-11 (Jouko Blomberg)

            (Joulumusiikkiohjelma: Tuo armon valkokyyhky jne.? - Nauhoitukset?)

 

? 2.10.77            Päiväämätön: Leipäviikon avaukseen toi kaupungin tervehdyksen kaupunginjohtaja Sakari Lahtinen. Musiikkipuolesta vastasi Big Bandin nelimiehinen yhtye, joka esitti keveämmän sovituksen Nälkämaan laulusta.