Taidemietteet VII 1977-79

5.1.1977  - Kirje Tasavallan Presidentille. Ks. Ao. päivämäärä päiväkirjasta.[> Kirje on myös Kajaanin Big Band -dokumentissa.]Kajaani 5.1.1977  Herra  Tasavallan  Presidentti (jne...)

27.3.77    - Kertakäyttökulttuuri on määrältään vaikuttavaa. Sen merkitys on sama kuin sillä musiikillisella materiaalilla, joka soittajan on läpikäytävä tullakseen alansa taitajaksi. Kertakäyttökulttuuri on kertakäyttöharjoitusta ‑ se on välttämätöntä - olipa kysymyksessä kont­taamaan, kävelemään, jokeltamaan, puhumaan oppiminen tai mikä muu pää­määrähakuinen toiminta tahansa. Saattaa olla, että tietyissä yleisissä tapauksissa tämä harjoittelu on päämäärä-HAUTONTA, so. materiaalin läpikäyminen jää pääasiaksi. Onko tämä ns. massakulttuurin pääongelma?

- Pöytätenniksen pelaaminen ‑ loputon sarja tapahtumia, joista yhtäkään ei voida pyyhkiä väliltä pois, sillä tapahtumaketju on looginen: syy ja seuraus - itsesäätely ja uuteen tilanteeseen reagointi kokemusten perusteella - ennakkolaskelmat ja yksi yhteinen, lähes muuttumaton te­kijä: PALLO. Mikään tapahtuma ei toistu uudelleen samanlaisena.

‑ Tämä on päämäärähakuista leikkiä, jossa välivaiheen lopputulos (kerran opittu asia: erän tai pallon voitto) on kertakäyttötavaraa pyrittäessä voittamaan seuraava erä tai seuraava ottelu (henkinen tai materiaalinen). Häviö on motiivi seuraavalle voitolle ‑ mikäli pelataan voitosta.

22.4.77          Radio klo 13-16. (?) & 25.4. Radio klo 12-15 (?):
         30.3.77 Kesäkadun kirjeen mukainen opetusohjelma Kajaanista:
         Puheenaihe: "Käyttömusiikin kehykset" (Tapani Suominen)? (Konsepti?)

- Onko meillä luja tahto?

- Vaikuttaako yksi kuolematon sävellys meihin enemmän kuin ne tuhannet sävelmät, joita kuulemme päivittäin?

- Miten suosikit syntyvät?

- Mitkä tekijät vaikuttavat musiikin kuunteluhalukkuuteen / musiikkivalintoihin?
  (toverit, koulu, lehdistö, radio, levyt, oma tiedonhalu; VALITSEMMEKO ITSE?)

- Onko niin, että kiinnostumme musiikista tovereiden emmekä itsemme takia?

- Onko musiikintarjonta tasapuolista?

- Onko yhtä helppo harrastaa/kuunnella mitä tahansa musiikinlajia?

- Keitä ovat massatiedottajat? Keitä he palvelevat? Mistä he tulevat?

- Onko massatiedotus vuorovaikutusta?

- Tekeekö iskelmäkulttuurin kertakäyttöisyys sen arvottomammaksi kuolemattomiin taideteoksiin verrattuna? Entä voimattomammaksi?

- Saako nuori ihminen Beatles-levystä syvemmän/pienemmän kokemuksen kuin luutunut kriitikko Beethovenista?

- Mikä on tärkeintä musiikissa:
a) hyvän ja huonon erottaminen; voidaanko se tehdä (absoluuttisesti/suhteellisesti)?
b) muista kulttuureista tietämttömyyden tajuaminen

- Onko tärkeintä pyrkimys laajentaa kokemuskenttää?

- Kaikki tajuamamme musa on tärkeää. Pääasia, että tajuamme yhä enemmän. Tajuaako 4-vuotias Beethovenia? Hänen on kehitettävä musiikkimaailmaansa vielä monta vuotta, mutta...

- Onko yleisö syyllinen - vaiko tiedottajat, vaiko tiedottajien tuotteiden ostajat (eli yleisö)? Kuka purkaa kehän?

 

- Onko Boney M. Sensaatiomainen joukkue? Onko Smokie vuoden -77 valttiässä?

- Oliko Abban Australian ensi-ilta pirullinen leikki kuoleman kanssa?

- Mitä Kate O'Mara tekee aamulla puoli seitsemän jälkeen?

- Mitkä ovat Sladen kundien lempijuomat, -ruoat ja -harrastukset?

- Onko BCR kansanmusiikkia?

- Miksi Barbie Benton ei halua lapsia? (V: Koska ne huutavat niin kamalasti.)

- Mitä Abba-Anfried rakastaa? V: paprikaleipiä ja videonauhureita.

- Millainen Chicago on huonoimmillaan - omasta mielestään? "Hämmästyttävän hyvä."

- Mitä Kursaal flyers kertoo omasta showstaan? "Se on kaikkien aikojen hurjin."

- Mitä Runaways sanoo showstaan? "Meidän showmme on lyömätön."

- Kuka on -77 suurin Nimi? V: Linda Ronstadt.
(Keskustelussa mukana Janne Sillman, Kari Valtanen, Jyrki Uurtio, Ulla Raiskio.)

Musiikkivalintani:

1) Bay City Rollers: Don't Worry, Baby (Frian Wilson / Roger Christian); Bell SYBEL 8005

2) Mongolia: Ülgerin holboo / trad., es: T. Serendorz (shandzha)

3) Ruots. Vargavinter: (trad) "Snart", Silence SRS 4637

4) Ruots. Spjärnsvalet: trad. Melodia Etelä-Intiasta MNW 57P (Kjell Westling, Bengt Berger)

5) Azerbaidzan: Wagif Mustafa-Zade: "Vakinesh", Melodija 33/C60-06407-8

 

24.4.77         Muistio Kajaanin kulttuurikokouksesta.:
Kajaanissa pidettiin sunnuntaina 24.4.77 kulttuurilautakunnan järjestämänä kamarimusiikin sunnitteluseminaari, jssa pohdittiin pienimuotoisen ammattimaisen kamarimusiikkiyhtyeen toimintamallia ajatelen pikkukaupunkeja ja erityisesti Kajaania.

Seminaarin avasi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Martti Kinnunen. Hän totesi kulttuurin kärsivän ensimmäiseksi lamakautena, mutta toivotti parhainta menestystä uusien ideoiden luomisessa kamarimusiikin ikivihreällä kukkaisniityllä.

Kulttuurisihteeri Sakari Jankko totesi, että Kajaanin resurssien mukaista musiikkipoliittista linjaa luotaessa voidaan käyttää hyväksi muden kokemuksia ja välttäen virheitä. Varoja on vhän, joten kannattaa maksaa vain korkeasta laadusta.

Varsinaisista alustajista ensimmisenä loi Suomen Kulttuurirahaston yliasiamies, tohtori Erkki Salonen, katsauksen kaupunkien yleiseen kulttuuripolitiikkaan. Laaja harrastajataidetta korostava monenlasia mielipiteitä herättänyt alustus sisältsi esimerkkejä läänintaiteilijajärjestelmän kritiikistä lähtien aina perhalauluiltojen yhteisopetuksen kautta toteamukseen, että Kajaani tahtonee tehdä omaleimaista kulttuuripolitiikkaa, jossa huokuu Kainuun kulttuuri.

Kuopion musiikkiopiston rehtori Pentti Karjalainen kuvasi lähinnä Kuopion kaupunginorkesterin tilaa: 30:n soittajan budjetti on lähes 1,4 milj. mk. Viime vuonna tehtiin 81 esiintymistä, joista maakunnassa 12. Jousisoittajapula koetaan jatkuvana haittana.

Kamarimusiikin ansiokas lähetti, tämänkin seminaarin ideoitsijana sellotaiteilija Seppo Kimanen totesi melko kiistattomasti alustuksessaan suomalaisten suuruudenhulluuden sinfoniaorkestereihin, joita ei kuitenkaan pystytä ylläpitämään täysilukuisina korkeatasoisuudesta puhumattakaan. Nykyisestä irvikuvasta päästän irti vain lähtemällä likkeelle pienyhtyeiden rakentamisessa kaupunkeihimme joustavina, kustannuksiltaan pieninä yksikkönä. Vain tällöin voidaan kilpailla tuotetun musiikin laadusta kansallisella tasolla. Jotta saataisiin korkeatasoiset soittajat, ei heidän työhönsä tulisi liittää opetusvelvollisuutta, ja palkkauksen tulisi olla riittävä ensiluokkaiset soittajat huomioiden. Tällaisen toiminnan PR-arvosta hän mainitsi esimerkkinä Kajaanin Big Bandin yhtyeineen.

Pianotaiteilija Ralf Gothoni korosti viimeisenä alustajana taiteellisen laadun tärkeyttä musiikn vaikeimmassa, korkeimmassa muodossa - kamarimusiikissa, jotta se saavuttaisi laajan varauksettoman kannatuksen.

Aamupäivän yleiskeskustelun aloitti Konserttiyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Wihervaara esittämällä, että kvartetin sijalle kaupunki ostaisi jka esiintymistä varten kamariyhtyeen. Gothonin sanottua tämän olevan järjetön ajatus ryhdyttiin pohtimaan erilaisia mahdollisuuksia kamariyhtyeen toimintamuodoista keskustelun rönsyillessä opetuskysymyksistä kuorokantaatteihin, oopperaan ja jousiorkesteriin saakka piittaamatta siitä, mitä pikkukaupunkien resursseista jo alustuksissa todettiin.
Iltapävän aikana seminaari pohti kamariyhtyemallien taloutta, ohjelmistoa ja toimenkuvaa.

26.4.77         Kirje Harri Saksalalle (koskien sävellys- yms. tuotantoni julkaisemista).
Terve, Hara!         Tässä tulisi sitten postia...

A)    Saunapiian polkka - Kiljanderin polska - Joutsenen juju (nuotteja) - Olosuhteiden kaikuja (+ Sinä, oksa)
- Ehdotus olisi, että esim. Kolme ensinmainittua voisi muodostaa yhteisen nuottikirjan. Saunapiian polkka soi joka maanantai tunnussävelenä johonkin ohjelmaan radiossa ja Joutsenen jujun olen lähettänyt Vargavinterille Tukholmaan, Kiljanderin polska taas sopii mille tahansa popbändille. Olosuhteiden kaiulla ei nyt olisi niin väliä.

B)    Huuhkajan lemmikin nuotinnoksen voisi liittää em. nuottikirjaan (melodia ja sanat ovat jo Kitarakirjassa - ei sovitus), mutta toisaalta se voisi olla mahdollisesti jossain tulevassa laulu-nuottikirjassa yhdessä Työttömän laulun (lähetätkö minulle kustannussopimuksen ko. Laulusta) sekä tässä kirjeessä tulevan muun laulumateriaalin kanssa, mikäli ja kun nistä osa jossain vaiheessa levytettäisiin.

C)     Uudet laulut: Puhuit jotain mahdollisesta materiaalista Punaiselle langalle. Tässä on melkoisesti materiaalia - pari niistä mukana muodon vuoksi. Soitatapa nämä laulut jollain hyvällä pianistilla (Vimpelin virsi, Pois kirkolta tai Paula Porkolan teksti). Viuluniekka on lähetetty "Sepän sävel" -kilpailuun. Prologi ja Tervehdys Kajaanille tehtiin TV-ohjelmaa varten kuten Paimentytön kesäkin. Taivaanvuohen laulua (Optatus-sarjasta) olen ajatellut lähinnä instrumentaalilevylle höysteeksi. Siis päosa lauluja on julkaisematonta. Kainuulaiset ehdottavat laululevyn tekemistä paikallisin voimin - suunnittelen joihinkin kuorosovitusta. Liisa Lääverille lähetin näitä samoja lauluja pyynnöstä ja itseäni kiinnostaisi kuulla niitä sinun laulamana. Ota huomioon, että nämä ovat raakakopioita ilman sovituksia + instrumentaalivälikkeitä ja valittuja sävellajeja. Sitäpaitsi laulut ovat osittain melko vaikeita aluksi - Seppo Kimanen vertasi täällä käydessään niitä Sarmannon tuotantoon.

Leinon laulut kuultuasi sanopa, olisiko ainesta LP:n tekoon, vai hajotetaanko (Punainen Lanka, Liisa Lääveri jne.). Lauluja syntynee koko ajan lisää ja jonkinlainen oma - ehkä vaikeahko - linja tuntuu löytyneen.
Jos sinulla on innostusta ja aikaa, niin minua haluttaisi myös tietää, olisiko Uusi Laulu -lehti kiinnostunut kertakäyttöjulkaisusta ennen levyttämistä.

D)            Taivaanvuohen laulu (trad. - 5 min.)
            + Saryi Zailjau (trad. - 7 min.)

- säästetään mahdollisesti aasialaisen ja itä-eurooppalaisen kansanmusan levytystä varten yhdessä bulgarialaisten kanssa.

Kainuu-sarjasta:  Kehitysalueen kalenteri (trad./I.S. - 6'30 min.)
                          Lendieran lemmitty (trad./I.S. - 5'55 min.)

Kuhmo-sarja (Timo Linnasalon Kylä -filmimusa uudelleen sovitettuna):

            1) "Kylä" (Trad. - I.S. - 5')

            2) "Työ" (Trad. - I.S. - 4')

            3) "Luonto" (Trad. - I.S. - 5')

            4) "Ihminen" (Trad. - I.S. - 5')

            (+ mahd. Luuli luuli lasta Trad. - 5')

- Käyttäisin levytyksessä hesalaisia soittajia (ehkä Paroni, ehkä Kukon Sakke) - Kajaanista vain Timothy Fercheniä (vibes, marimba jne.). Virsikanteleella on oma osuutensa. Yksi idea olisi tehdä A-puoli lauluina ja B instrumentaalinumeroina.
- Huom! Luonto-sävelmään olen tehnyt tyttärelleni kehtolaulun sanat (jotka ovat hieman kesken suunnittelun). (Seuraa laulun neljä säkeistöä).

E)            Kitarakirjan kasetti. En ole ennättänyt suunnitella sitä sen kummemmin muuten kuin toteamalla, että sävellysten liittäminen kasettiin lienee hankala myös tekijänoikeudellisesti.

Ottaen huomioon, että kirjasta on päätetty tehdä koekäännös ruotsiksi (Tammen Marjatta Kaparilta saat tarkempia tietoja), saattaisi idea vieläkin olla tarkoituksenmukainen - samantien kahdella eri kielellä. Vinkki vain minulle, niin suunnittelen kasetin soittosisällön lähinnä korostaen rytmiikkaharjoituksia. Tämä suunnittelu tapahtuisi parissa viikossa. Sisällön soitan nauhalle muutamassa tunnissa akustisella kitaralla.

F)            Millä ehdoilla Love Records olisi valmis levyttämän Jan Garbarekin big bandille tekemän jazzsarjan (pohjautuu norjalaiseen kansanmusiikkiin)? Kesto on n. 40 min. Ajankohta esim. Ensi talvena. Kajaanin kulttuurilautakunta saattaisi päätyä johonkin tasasummakorvaukseen ja maksaa soittajien palkat suoraan big bandin budjetista.
Kasetti on lainassa a) Esko Rosnellilla, b) Esko Linnavallilla, c) tai Paronilla.

G)            Meinasi unohtua:
Optatus-sarjasta löytyisi valitsemalla materiaalia: esim. Alkuosan 6-osainen Franseesi, Taivaanvuohen laulu, Kivenvihapolska, Napoleonin sotamarssi sekä pari muuta täyttäisi LP:n (Franseesin nuotinnoksen julkaisi vastikään Kansanmusiikki-lehti viidellä sivulla.). kantaesitys oli Kaustisella, ja näitä sovituksia - kuten joitakin muita - tultanee julkaisemaan Kansanmusiikki II -kirjassa.

Lähetän kasetteja mukaan ja toivoisin, että palautat ne, sillä en ennättänyt tehdä kopioita itselleni, joten ne ovat ainoat saatavilla olevat. Koeta funtsia, mitä esittelisit Love Recordsille kokouksessa - tutki joka tapauksessa laulut tarkkaan.
Terv. Ilja
Ps. Joutsenen jujua ei ole tullut yhtään kappaletta. Lähettäkää 10 - maksoipa tai ei.

29.4.77.    Eilen aamulla yleisradio onnitteli minua nimipäiväni johdosta soittaen Saunapiian polkan. Kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina päätoimien perustamista; pöydälle. Olen säveltänyt rutosti lauluja, osallistunut Sepän Sävel ‑kilpailuun ja tapellut lehdistössä Heikinhei­molaisten ja eriväristen [Kimmo] Wihervaarojen ja [Rauno] Keltasten kanssa Kajaanin orkesteripolitiikasta.

4.11.77     illalla. Ei mitään erityistä kirjoitettavaa. Olen täällä yksin ja takana on kova konserttiviikko. Yksi kantaesitys Kulttuuritalolla Helsingissä [25.10.77 Kulttuuritalon 10-vuotisjuhlakonsertti: ’Laulusarja soittimille’ ja Ailu] ja Paroni täällä solistina... Meillä on päätoiminen kvartetti. Lähden joulukuussa Ailun ym. kanssa Neuvostoliittoon.

> Joulukuussa 1977 - VENÄLÄINEN AAMUHARTAUS - saamelaiskiertue NL:ssa. (> Ks. dokumentti)

K: 4.-5.2.78      Tampere - Kansanmusiikin Keskusliiton musiikkikurssi (11-20 & 9-14)

I            Väinämöisen soitto (5/4 ilmaistaan ensin 12/8:na).

II           Kalevalaisen vieraan hyvästijättö (Osa I)

            (5/4 -mitta nykytekstillä - Matti Rossi: Rautalammin lauluja?)

III          Kaanon: Saunapiian polkka (Mustan linnun laulu, Kiljanderin polska)

IV           Melodian päällekkäisyys (Kuho-sarja, Joutsenen juju, Kainuun kujeet)

V            Soinnutus (Napoleonin sotamarssi, Franseesi III, Luuli luuli lasta)

VI           A) Teeman hojoitus (Eestiläinen sarja); Nopeat modulaatiot (Luonto, Luuli...)
              B) Teeman muuntelu (Kiljander tai Eestil. sarja);
              C) Lyhyet teemataustat (Kainuul. & Eestil. sarja)

VII          Free-rytmi (Joutsenen juju, Taivaanvuohi-rubato, Karjankutsu)

VIII         Tahtilajivaihdokset (Franseesi I)

IX            Soinnutus ja soundit (virsikantele, kaiku, sähkölaitteet)

15.7.1978   - Eino Leino ‑päivillä oli sävellyskonserttini. Pitäisi joskus edes kirjoittaakin, mutta onhan tullut ainakin sävellettyä. Kir­joitin kahdessa viikossa 10 laulua Leinon teksteihin.

3.11.78     ...Takana jälleen yksi sävellyskonsertti kainuulaisten kirjoittajien teksteihin ja paljon muuta... Toimintatarmoni suuntautuu ulospäin ‑ sävellyksiin, osittain keskusteluun ‑ ennen kaikkea käytännön elämään ja ammattiin.

19.11.78    ...Aika alkaa olla kypsä ‑ silläkin uhalla, että hyvin liikkeelle lähtenyt sävellysintoni (kymmeniä sävellyksiä tänä vuonna) heikkenisi ja ehkä joutuisin lopettamaan big bandin kapellimestarin työt. Viimemainitut sitovat minua liiaksi arkipäivän pikkumaisuuksiin; ei jää aikaa lukea, ei aikaa perheelle, ei aikaa säveltämiselle (jota tekisin kaikista mieluimmin), eikä mahdollisuuksia soittaa vain sitä mitä itse haluaa.

24.11.78     ‑ Kajaanissa ollessa minulle on selvinnyt, että olen jo vanha mies. Minusta ei tule enää hyvää soittajaa, sillä oikean käden plektratekniikkani on väärä, eivätkä motivaatiot enää riitä kaiken alusta alkami­seen. Siispä unohdan soittohaaveet ja keskityn säveltämiseen. Siltä osin elän nyt parasta luomiskauttani, vaikka perhe‑elämä ei olekaan niitä kaikkein parhaiten sujuvia... Saisinko kirjan kirjoittamalla niin paljon tuloja, että voisin ruveta vapaaksi säveltäjäksi.

25.11.78    ...Olen viimeiset 10 vuotta pohtinut julkisuudessa musiikkipoliittisia asioita, jotka ovat rajoittaneet ajatustoimintaani. Täällä Kajaanissa olen vähitellen päässyt niistä eroon. Haluan runoilla, säveltää, maalata, soittaa free lancerina - mikäli taloudellisesti mahdollista.

26.11.78     - Olen jo vanha mies, olen hajamielinen. Uusien asioiden oppiminen kitaralla vie huomattavasti kauemmin kuin ennen. Biisien sointurunkoja on yhä vaikeampi muistaa ulkoa.

29.11.78       Keskiviikkona Vuolijoen konsertista palattua...

30.11.78   > Beardsley: Aesthetics. [> Ks. "Luova kuuntelu 1961-2013"]

- Kirjoittaja lähtee siitä ikään kuin taideteoksilla olisi merkitystä, totuutta ja mielenkiintoisuutta A PRIORI...

- Jos kaksi kriitikkoa ymmärtää toisiaan hyvin, tarkoittaa se B:n mielestä sitä, että he ovat lähellä totuutta (s.5). Minulle se merkitsee vain sitä, että heillä on sama tyylintuntemus heille yhteisestä kulttuurista.

- Näyttää siltä, että B. unohtaa heti aluksi taiteen KOKIJAN psykologian.

- B. puhuu hyvästä ja huonosta absoluuttisina seikkoina...

- B:lle taideteoksen arvotus on sitä, etsiydytäänkö teoksen pariin uudelleen vai vältetäänkö sitä. Entä sitten kun olemme onnistuneet välttämään KAIKKI huonot teokset?

- B. pitää tärkeimpänä itse taideteosta (s.12), ja unohtaa toisen puolen: teoksen KOKIJAN. Minulle tärkeintä on teoksen ja kokijan SUHDE.

> s.26 "So in this case we would have the poem read by competent critics, and if they found irony in it, we should conclude that it is ironical, no matter what Housman says."
- Auktoriteetit totuuden puhujina... Miten tavalliset tai eri kulttuuripiirin ihmiset ymmärtävät sen. Tässä edellytetään implisiitisti tyylin relevanttia tuntemista.

- Voiko visuaalista esteettistä objektia eristää? (s.34). Voidaanko erottaa toisistaan piirros ja maalaus - kuten B. tekee - jos erottelijana on värisokea tai jos eri harmausasteita on käytetty värien tapaan?

- Samoin B. puhuu "fenomenaalisesti objektiivisesta" Debussyn melodian "surullisuudesta" huomioimatta nytkään eri kulttuuripiiristä tulevaa kokijaa.

- Voidaanko esteettinen objekti erottaa kriitikosta itsestään? B. puhuu absoluuttisesti hienosta hiekkapaperista, vaikka se onkin"hieno" vain suhteessa johonkin karkeampaan. Hienoa paeria yksinomaan käsitellyt ihminen pitää hienoa HIEKKA-paperia karheana.

> s.50. "...who is probably the more discriminating, experienced and judicious observer, and whose perceptions of the object are thus more likely to be correct."
- Tuossakin edellytetään relevanttia tyylintuntemusta implisiitisti, seurauksena "absoluuttisesti" oikea arviointi.

> s.61 "...I want to avoid an affective definition on aesthetic object."
- Vaikutuksella voi olla niin vahvat taideteoksen "merkit", että se SYNNYTTÄÄ esteettisen asennoitumisen. Koko kirjan lähtökohtana näyttää olevan määritellä hyvät/pahat esteettiset objektit.

- Esteettisen objektin määritelmän asenteen perusteella B. kumoaa JUURI EDELLÄ HYLKÄÄMILLÄÄN INTENTIONALISTISILLA JA VAIKUTUSPERUSTEILLA! Sijalle hän antaa sisällön ja muodon avulla esteettisen objektin "objektiivisen määritelmän" hyljäten täten muut tekijät, joita mielestäni ei voida sulkea pois.

- Mitä väittämiä ovat asennoitumista koskevat väittämät? (s.65)

- Ulkolähtöiset väittämät ehkä ovat AINA enemmän tai vähemmän relevantteja sisälähtöisille väittämille. Missä on asennemäärittely?

s.90 - Iloisuus liitetään objektin ominaisuudeksi.

- Onko taiteen tunteminen arvo sinänsä? Neuroottiselle ihmiselle se saattaa olla itsetarkoitus tai pakotie.

- Osaamattomuus rakennetta luovana tekijänä?

- Melodia ei ole välttämätön musiikille. Laulu edustaa staattista maailmankuvaa. Sävellyksen ei tarvitse olla tuote, jossa kaikki materiaali on balanssissa. Sävellys on osa kuuntelijan KAIKISTA musiikkikokemuksista.

- Suotuisat olosuhteet esteettisen elämyksen edellytyksinä?

- Taide ja sen symbolit / leikin, pelin säännöt!

- "Asiantuntijat" ratkaisevat oikeakielisyyden ja esteettisyyden.

- Kaiken kaikkiaan: Beardsleyn kirja sisältää niin paljon huuhaata heti alkuperusteissaan, ettei ole syytä edes lukea sitä loppuun!

1.12.78     - Kuva on johdanto. Se antaa tyylinormit. Symbolit näkyvät selvästi assosioiden joihinkin tyylipiirteisiin. Ilmoitetaan mikä symboloi mitäkin (nuoli jne.)... Tasapainon symboli... Todellisuuden suhde fiktioon kirjan sisällä/ulkopuolella (Kafka, Pasolini ete.).

3.12.78      - Samaistamme jonkun säveltäjän sävelteokset johonkin tyylisuuntaan tai maailmankatsomukseen viimeistään luettuamme hänen elämänkertansa. Absoluuttisen musiikin merkitys tulee siinä vaiheessa kyseenalaiseksi. Ei liene vaikeaa samaistaa Sibeliuksen I sinfoniaa kansallisromantiikkaan, koska jälkimaailma esittää nämä kaksi asiaa aina yhdessä.
- Eikö lainkaan ole olemassa kauneuden tarvetta?

6.12.78       - Abstrakti taide on menettänyt epärealistisuutensa sen jälkeen kun mikroskooppi-värikuvat ilmestyivät.         

22.12.78      - On merkillistä, että planeettojen kiertolukujen suhteen saattaminen resonanssiin (3,2, 3:2 jne.) merkitsee tasapainon järkkymistä ja siis tuhoa. Musiikissa nämä merkitsevät RAUHAA (sävelkorkeuksien värähdyslukujen suhteet). Toisaalta samat suhdeluvut atomien tai molekyylien liittyessä toisiinsa merkitsevät pysyvää liitosta.

29.12.78    > Y.Ahmavaara: Yhteiskuntatieteiden kyberneettinen metodologia.
- Kilpailu, palkintojen tavoitteleminen sinänsä ei edusta mitään arvoa sinänsä.
s.244          - Kokemus tavoitteenasettelun käytännön seurauksista verifioi kaiken aikaa joitakin tavoitteita ja falsifioi toisia. Mutta käytäntö on viime kädessä myös KAIKEN TAITEENHARJOITUKSEN totuudellisuuden kriteeri.

  

1979:

1.1.1979 klo 01.45.    ...Huomenna keikalle Kuhmoon, eilen illalla kovat väittelyt Liisa Sairasen [kultt.siht. Pekka Sairasen vaimo] kanssa siitä, että olen vaivautunut säveltämään Kostamus‑humpan sanat [san. Aarne J. Soppela].

4.1.79     - Kirjoittaessani edellistä soi luureista Sibeliuksen IV sinfonia, joka luotasi musiikilla koko homman syvyyksiin asti. Siihen riittää kuvaus: Se kuvaa ihmisen osaa.

5.1.1979         - TAIDE: MAAILMAN "VÄÄRIN" TAJUAMISTA "OIKEALLA" TAVALLA...
- Maailma "tapahtuu", on ilman merkitystä, vaikka onkin objektiivinen tosiasia. Merkitystä on sillä, mitä tajunnassamme liikkuu - vastasipa se sitten maailman liikettä tai ei. Se mitä tajunnassamme liikkuu, on YHTÄ TÄRKEÄ OBJEKTIIVINEN TOSIASIA. Juuri siksi juuri se - eikä todellinen maailma - määrää käyttäytymistämme. Se että ylipäätänsä olemme olemassa johtuu siitä, että olemme kasvaneet yhdessä todellisen maailman kanssa, joten emme voi olla ymmärtämättä sen toimintaa suhteellisen, RIITTÄVÄN pitkälle sopeutuaksemme siihen.

Ajatuksemme maailmasta ei ole alempiarvoinen itse maailmaan verrattuna, koska ajatuksemme on OSA maailmaa. Me muutamme objektiivista todellisuutta tuon pienen todellisuuden osan, ajattelun avulla riippumatta siitä, vastaako tuo ajattelumalli todellisuutta vaiko ei. Idiootti on yhtä paljon todellisuutta, kuin Marx, Hitler tai Jeesus. Ajattelu ei ole todellisuuden ulkopuolella olevaa. Kyberneettisinä olioina meille ei kyllä suinkaan ole samantekevää vastaako tuo malli todellisuutta vaiko ei. Samantekevää se muuten ei ole idiootillekaan. Niissä puitteissa tuollainen ihminen ajattelee samoin, sillä hänenkin tehtävänsä on sopeutua, joten hänen täytyy uskoa ajattelunsa tietyssä määrin vastaavan todellisuutta.

Hänellä on pienet "eväät" ja pienet ilot, MUTTA NE OVAT TÄSMÄLLEEN NIIN SUURIA KUIN HÄN (tai kuka tahansa) VOI KOKEA. Se ei välttämättä vaikuta esim. hänen tunnekenttänsä suuruuteen tai pienuuteen.

- Logiikassa on korjaamista niin kauan kuin sen pohjalta on mahdotonta väittää, että sama asia on samalla kertaa sekä absoluuttinen että suhteellinen, siis "a ja ei-a"; = a/x ja -a/y, jossa x ja y ovat jotain...         

> Pavel Kopnin: Dialektiikka, logiikka, tiede. s.114 - Todellisuudessa ideaalinen on kuitenkin olemassa vain materiaalisen vastakohtana, subjektin ja objektin käytännöllisen vuorovaikutuksen momenttina, subjektin toimintamuotona.
- Jos aine on energiaa, niin hyväksyn tuon "toimintamuoto" -sanan siltä  osin, että samoin kuin todellinen norsu on PROSESSI, niin sen kuvakin meissä on prosessi - kylläkin tapahtumana aivan erilainen, MUTTA tietyssä vastaavuussuhteessa toiseen. (Myöh. huom: samoinkuin FREE -musiikkivaikutelma saadaan aikaan mitä erilaisimmin keinoin, tai "virsi" -tunnelma mitä erilaisimmilla teemoilla).

6.1.1979   - En voi sille mitään, että (ehkä aina) olen pitänyt päiväkirjojeni kirjoittamista musiikkia tärkeämpänä. Ehkä siksi olenkin luopunut soittajanhaaveistani. Säveltäjänä minua vielä kiinnostaisi yrittää.

7.1.1979        - "Makuasiat ovat suhteellisia." Me vain elämme maailmassa tasolla, johon sisältyy, että jonkintyyppiset asiat, seikat ovat absoluuttisempia (niiden yksinkertaisemmasta konstruktiosta riippuen) kuin toiset. Tässä on urheilukilpailun voittajan ja taidekilpailun voittajan välinen ero. Urheilukilpailuissa on vähemmän kyse kilpailijan ja katsojan välisestä suhteesta kuin taide‑esityksessä esiintyjän ja kuulija‑katsojan. Urheilussa triviaalisin tilanne on kilpajuoksu tai pituushyppy KATSOJAN kannalta. Se ei edellytä mitään kovin suuria spesiaalitietoja katsojalta - ainoastaan sen, että he kilpailevat siitä, kuka voittaa.

Kilpailijoiden välinen sisäinen suhde on jo kokonaan toinen asia ‑ huomattavasti monimutkaisempi. Toisaalta: jännitystä ja asiantuntemusta lisää, jos tiedämme jotain kilpailijoiden historiasta, siitä, kuinka tasaväkisiä he esimerkiksi tulevat olemaan. Komplisoidumpi on jo tilanne taitoluistelun, ‑voimistelun tai mäenlaskun kohdalla. Siinä on jo erilaisia koulukuntia. Tulokseen vaikuttavia tehijöitä on jo muitakin kuin nopeus, voima tai kestävyys, kukin yksinään. Tuloksen arviointi riippuu jo silloin tapahtuman seuraajan arvomaailman rakenteesta, siitä, pitääkö hän tärkeimpänä plastisuutta, rytmikkyyttä, tunnetta, teknistä hallintaa jne.

Jos yhteisö arvioi asiat yhtä tärkeiksi, niin yksi tuomareista on kuitenkin taipuvainen antamaan suurimmat pisteet siltä alueelta, jota hän sympatisoi eniten.

Vähitellen siirrytään yksiselitteisestä absoluuttisuudesta suhteelliseen monimerkityksellisyyteen.

Tämä lienee ilmaistavissa täsmällisen kaavan puitteissa, jos jaksamme etsiä triviaalitapaukset, joista lähteä liikkeelle. Sanoisin, että absoluuttinen on näissä tapauksissa vain suhteellisen yksidimensionaalinen erityistapaus, a:b (Vain voitto merkitsee jotain; joko a tai b, tai ‑a ja ‑b = tasapeli), edellyttäen tietenkin että tuomaristo näkee lopputuloksen avaruudellisesti samalla tavoin yksiselitteisesti. Siksi emme sijoita juoksukilpailun tuomaria radan jatkeelle vaan radan SIVULLE, maaliviivan kohdalle. Jos juoksun KAUNEUTTA arvioitaisiin, olisi yhden tuomareista epäilemättä oltava tarkkailemassa juoksijoiden tyyliä radan suunnassa ‑ etu‑ ja takapuolelta. Kukaan ei voi olla asiantuntija kaikessa. Siksi ovat eri koulu-kunnat niin tietyissä urheilulajeissa (niiden "taiteellisuuden " määrän, merkityksen suhteessa) kuin taiteessa itsessäänkin. Ihminen on KÄYTÄNNÖSSÄ rajoittunut. Juuri tästä syystä herää kysymys, onko tarpeellista edes yrittää määritellä eri koulukuntien yli menevää absoluuttista hyvää suoritusta, koska KÄYTÄNNÖSSÄ ei juuri löydy ihmi­siä, jotka olisivat kehittyneet absoluuttisiksi asiantuntijoiksi. Tietokone voisi ehkä joskus tehdä tuon "absoluuttisen" arvioinnin, mutta "paras suoritus" ‑ sehän on IHMISTÄ, hänen suoraa kokemustaan, eikä mitään muuta varten.

(ks.s.154:n kommentti:) Mitä enemmän kilpailun arvostuksessa on kysymys kahden systeemin HISTORIAN välisestä suhteesta, sitä enemmän on kysymyksessä suhteellinen totuus...

‑ Samoin taiteissa: Soittokilpailut ovat alkeellisimmillaan tekniikka‑ ja nopeus-kilpailuja siinä yhteiskunnassa, joka ei piittaa tunteista. Toisessa ympäristössä suoritusta mitataan itkun tai naurun määrällä, jonka esiintyjä aikaansaa. Jossain kulttuurissa on tärkeintä se, miltä esiintyjästä itsestään tuntuu; jokainen antaa pisteitä vain ITSELLEEN. Joissakin kulttuureissa vain esiintyjät saisivat antaa pisteitä ‑ TOISILLEEN. Jossain tapauksessa tärkeintä on se, miten jälkimaailma arvostaa esitystä. Kaikki tämä riippuu siitä, MITÄ ON SOVITTU, mitkä ovat tavoit­teet.

Joku soittaa vain historialle, yrittää teknisesti parantaa sitä autenttista, mikä traditiossa on säilynyt. Luojan kiitos, hän on epä­looginen siltä osin, ettei yritä soittaa yhtä huonosti kuin alkuperäiset esittäjät. Autenttisuuteen pyrkiessään hän kuitenkin arvioi jotkut seikat tahattomiksi virheiksi, eikä matki niitä.

Hyvä esimerkki on suomalainen kansanmusiikki, jossa viulun jousitusperinteeseen kuuluu "huonosti" soittaminen verrattuna klassiseen koulukuntaan. KENELLE MEIDÄN PITÄSI SOITTAA? On selvää, ettei ole jotain vuotta 2500, jolloin kaikki musiikki arvioidaan lopullisesti. Yhteiskunnan innostuminen/kyllästyminen johonkin kokonaiseen musiikkikulttuuriin heijastaa sen yksilöiden vastaavaa kokemusta; tarkkaan ottaen yhteiskunnan OSAN yksilöiden, jotka ovat musiikillisesti saman-suuntaisella ja ‑asteisella kehitystasolla, ja joita muu osa (eivät kaikki) laumaeläinten tavoin seuraa informaation leviämisestä riippuen tietyllä toden-näköisyydellä. Tästä seuraa välittömästi, että jonain hetkenä puhkeaa kyllästyneisyys jonkin historian ajan tiettyyn musiikkikulttuuriin. Se on ammennettu, imetty tyhjiin tuon nykyhetken kannalta toistaiseksi,  ja snobit tai asiantuntijat - ensimmäisinä kyllästyttyään -siirtyvät saman historian aikakauden klassisen musiikin kuuntelusta esim. tuon saman ajan kevyen viihde‑ ja kansanmusiikin kuunteluun pyrkiessään saamaan kokonaiskuvaa tuon aikakauden koko kulttuurista.        

- Tämä aaltoliike on ehkä juuri absoluuttista muuttumista, aaltoliikkeen pysyvää olemassaoloa... kunnes tulee uusi aika, uusi huomen, jolloin alunperin ihailtu ko. aikakauden klassinen musiikki tulee jossain uu­dessa dimensiossaan jälleen kiinnostuksen kohteeksi. Tätä on yksilöpsykologia heijastettuna yhteisöjä koskevaksi.

MIHIN TÄSSÄ KULUSSA VOI MAHTUA ABSOLUUTTINEN HYVÄ JA HUONO TAIDE? Kuten         joskus aikaisemmin olen todennut, se musiikki, joka kuolee historian kuluessa EI VOI OLLA PALJOUDELLAAN VAIKUTTAMATTA sen päivän ihmisiin, muokkaamatta heidän musiikkimakuaan. Se on heille SUBJEKTIIVISESTI objektiivisesti parasta musiikkia huolimatta siitä, miten yhteiskunta (hallitsevassa asemassa olevat ekspertit, jotka vaikuttavat hallitsevassa asemassa oleviin kulttuuripoliitikkoihin) tähän suhtautuu. Historian kuluessa yhteiskunta alkaa kuitenkin nähdä tämän asian väistämättä objektiivisemmin, ja se kokemus tulee olemaan ‑ ESTEETTISTEN ARVOJEN SUHTEELLISUUDEN PITÄMINEN TOSIASIANA.

8.1.79  - HISTORIA!
(Kopnin) s.168   - Jonkin ilmiön olemuksen reprodusoiminen ajattelussa on samalla sen historian selville saamista. Jonkin, esineen, ilmiön teoria ei voi olla olematta myös sen historiaa.

- Nyt minulle selvisi! Taidehan on yhteiskunnallista vuorovaikutusta:
Yhteiskunta I (maailma) > taiteilija > yhteiskunta II.

Historia on yhteiskunnallista vuorovaikutusta menneisyydessä aina tähän hetkeen saakka. Tämän päivän historia on politiikkaa ja tiedettä (ihmisen suhdetta luontoon). Emme sano, ettu tämä päivä on SINÄNSÄ huono. Jonkun yhteiskunnan historiaa (kulttuurihistoriaa) arvioidaan sen menneisyydestä käsin, suhteessa siihen. Tämän päivän ymmärtäminen on suhteellista - se on ymmärtämistä siinä mielessä, kuinka hyvin yleisesti/erityisesti (jostain dimensiosta katsottuna) tunnemme nykyhetken taustan. Absoluuttista arvoa tällä päivällä ei ole - sen arvo on olemassa vain historiaan verrattuna, ja tuon arvon tajuaminen edellyttää AINA jonkin asteista historian tuntemusta. Verratessamme vertaamme aina historiaan. Nykyhetkessä vertaamme tätä päivää täällä tähän tähän päivään jossain muualla.

Tämän arvion voimme soveltaa myös siihen, että vertaamme toista taiteilijaa toiseen. Nämä arviot tehdessämme meidän on tutkittava, onko arviomme yksi-dimensionaalinen - kuten juoksukilpailussa vaiko monidimensionaalinen. Silloin joudumme suorittamaan esim. arvioinnin, onko itämaisen ihmisen sisäänpäinkääntynyt aktiivisuus SINÄNSÄ jotain absoluuttisesti parempaa kuin länsimaisen ihmisen ulospäinkääntyneisyys. Ja jos on, niin entäpä, kun se suhteutetaan heidän menneisyyteensä: olisivatko he voineet toimia toisin, esim. ajatella päinvastoin kuin mitä ajattelevat?

Ja: Kumpi heistä on oman maailmankuvansa puittessa onnellisempi, sopeutuvampi luontoon? Itämainen ihminen on lähempänä käsitystä elämänsä OSASTA (tuolle sanalle antamassani merkityksessä).

Länsimainen ihminen on tuolla tasolla epäkypsempi, joten hänen aktiivisuutensa on suuntautunut luonnon muuttamiseen, koska hän kärsii saamastaan osasta - ei tyydy siihen. Itämainen ihminen puolestaan pysyy alttiina suuremmassa määrin luonnonvoimille - on niiden alainen. KUMPIKIN katsomus on toisen tekijän herra,  mutta KUMPIKAAN ei ole molempien herra. MEILLE VASTA ON MAHDOLLISTA YHDISTÄÄ NÄMÄ KAKSI TEKIJÄÄ.  

- Samoin taiteessa: Historian ymmärrettyämme on todettava, että jos on kaksikin eri taiteen arvioimiskriteeriä (esim. kaksi eri maailmankatsomusta), niin taidetta ei voi enää määritellä absoluuttisesti hyväksi tai huonoksi. Se on suhteessa ihmisiin, jotka pitävät tärkeämpänä a:ta, b:tä tai molempia yhtä tärkeänä - eikä kukaan ole tyytyväinen. Taide on näin ollen  (kaksidimensionaalisesti ajateltuna) "ihannetilassa" silloin, kun kahden tekijän välinen suhde on "kultainen leikkaus", jossa janan sisällä oleva piste sykähtelee ajan ja paikan (kaksi uutta ulottuvuutta) suhteen edestakaisin +/- -merkkisenä, so. sinänsä neutraalina ilman arvottamista. Paitsi silloin, jos ratkaisemme, että itämainen ajattelu on sopeutumisen kannalta "TERVEEMPÄÄ", so. maailman muuttaminen [olisi] toissijaista.

- TAIDE ON KUIN NYKYPÄIVÄ, joka on vähintäään kaksidimensionaalinen (olkoonpa se sitten "aika ja paikka", so. jonkin historia, tai "kaksi eri paikkaa", tai "sama paikka ja kaksi eri historiaa" tms.). Sitä ei voi arvioida absoluuttisesti. Ihannetapaus - kultainen leikkaus - on myös historian kulussa muuttuva, +/- -merkkinen, ajassa epäsymmetrisesti kääntyen.

- Taide - kuten yhteiskuntakin, politiikka, historia, kaikki monidimensionaalinen - on aina suhteessa johonkin sitä arvioitaessa. Objektiivisena todellisuutena se tietenkin on neutraali, ulkopuolella ihmisen, ulkopuolella arvion, KOSKA IHMINEN ON SEN SISÄLLÄ. Ajatuksissaan ihminen siirtyy itsensä (sen) ulkopuolelle ja suorittaa arvionsa sen perusteella, miltä todellisuus hänestä NÄYTTÄÄ.

- Totesin, että on pakko kirjoittaa kirja. Niin kuin Bachin oli pakko säveltää tuo urkumusiikki, fuuga. Fuuga on suhteellisen maailmankuvan - mitä se onkaan... (toisiinsa suhteessa olevat päällekkäisteemat) Sen jumalainen siitoshetki, johon sisältyy aimo annos maailmantuskaa (jo ennen Weltschmerz-käsitettä). Tuskaa tietoisuudesta tulla isäksi.

- Olen ottanut hieman viinaa jättäen Kopninin hetkeksi rauhaan... En jaksa enää ajatella. Tänään oli ehkä vapaailta. Lopuksi soi Bachin "Oi saavu Vapahtaja".

9.1.79      -TAIDE - Sen yksi tehtävä on ylläpitää abstraktista ajattelukykyämme, luoda ei-olioita, ei-maailmaa sekä näiden ja todellisuuden eriasteisia yhdistelmiä. Tämä on sen tehtävä "vaikeinakin" aikoina, mikäli vastauksia totuuden ristiriitoihin ei todellisesta maailmasta tunnu löytyvän. Se harjoittaa ajatteluamme näkemään todellisenkin maailman erilaisina, jopa mielikuvituksellisina rakenteina.

Tämän päivän mielikuvitus voi hyvin olla huomispäivän todellisuutta. Abstrahoivan taiteen merkitys on tietenkin suhteessa oman hetkensä maailmaan. Mikäli ongelmat ovat käytännön elämän ongelmia, on luonnollista, että taide operoi käytännön elämän termein.        

MUTTA: käytännön ongelmat voivat myös olla myös oire systeemin, yhteiskunnan rakenneviasta, ja tällöin on tunkeuduttava todellisuuden syvimpiinkin kuiluihin aina epätodellisuuteen saakka, hämennettävä, sekoitettava sitä ja yritettävä löytää uusi - ehkä kaiken ratkaiseva - kaleidoskoopin kuvio.         

10.1.79         - Entä taide? Tyylisuunta on käsite, luokka. On mahdollista, että joku tekee kirjan tai taulun, sävellyksen, jolla on kaikki tuon tyylisuunnan ominaisuudet, mutta ei yhtään enempää. Se ei itse asiassa eroa yhdestäkään tyylisuunnan muusta tuotteesta, mutta ei toisaalta ole yhdenkään muun yksityistapauksen kaltainen. Tällainen teos on paras PR-edustaja ulkomaailman suhteen, sillä se on "kaupallisin". Tuollainen teos on oikeastaan ko. tyylisuunnan pomo, edustava jäsen, sillä se itsessään on koko tyylisuunta. Tyylisuunnat syntyvät, elävät ja kuolevat. Kun yksi tyylisuunta kuolee kirjallisuudessa, jatkuu se ehkä kuvaamataiteessa jossain päin maailmaa. Sisältö on vaihtunut, muoto on sama, ja virkamieskoneisto, taiteen jakelusysteemi on ehkä sama.

- Voin luultavasti muuttaa kaikki abstraktit kivettyneet luokat uusiksi. Luokka, käsite, synteesi on kyberneettinen systeemi, joka pyrkii loogisesti toimimaan todellisuudessa

Taide ei ole kamppailua todellisuuden kanssa kuten ei leikkikään.
SIINÄ EI PELATA VARMAN PÄÄLLE kuten on laita hengissä pysymisen ollessa kyseessä. SIKSI TAIDE JA LEIKKI EIVÄT NOUDATA VÄLTTÄMÄTTÄ ENNAKOLTA VALMISTA IDEAA, JOKA SITTEN VAIN TOTEUTETAAN.  Mikäli tuo idea on ennen tekoa, on kysymys TYÖSTÄ. Tässä mielessä ammattitaide, ammattijonglööri, ammattiakrobaatti ovat kiinni työssä.

- Taiteeseen ja leikkiin kuuluu improvisatorisuus, so. tietoinen "työ" ilman lopullista suunnittelua. Pelissä tietenkin lopullisena suunnitelmana on VOITTO, mutta sitä ei voi rakentaa etukäteen. Taide, leikki ja peli ovat ihmisen keinoja oppia tekemään nopeahkoja ratkaisuja juuri sen jälkeen, kun edellä on tapahtunut jotain. Tämä on jatkuvaa uudelleenarvioimista, pakoa edellisestä hetkestä, mutta käytännöllis-loogista pakoa. Sattuman tietoinen hyväksikäyttö kuuluu näiden suunnitelmien piiriin. Epätäsmällisyys, epäsymmetrisyys ovat TÄMÄN PÄIVÄN ihanteita, kun jonain toisena aikana ne ovat olleet jotain muuta. Kysymys on taiteen suhteesta työhön.  Mikäli työ onnistuisi parhaiten edellä esitettämilläni taiteen keinoilla, niin taiteen tunnusmerkit olisivat ne, jotka nyt liitämme työhön.

Näin tapahtui kyberneettisen systeemin todellisuustajun KAIKINPUOLINEN kehittäminen, mikä teki mahdolliseksi entistä suuremman SOPEUTUMISEN. Tänä päivänä nähdessämme luonnon symmetrisiä ilmiöitä, ihailemme "luonnon töitä". Kun luonto riipii puiden lehtiä ja levittelee ne, näemme sen luonnon "taiteena". Abstrakti nykytaide on kuin suoraan mikroskooppimaailmasta.

- Sattuman hyväksikäyttö on sitä, että nyrkkeilijä tarjoaa neljästi vasenta koukkua lyöden kuitenkin oikean suoran! Jännitys on siinä, että toinenkin tuntee sattumassa piilevän logiikan ja ennakoi... Ihmisen toiminnat eivät niin täydellisesti kuitenkaan ole sattumanvaraisia... Lotto perustuu lähes täydellisesti sattumanvaraisuuteen, johon ihminen harjoittelemalla yrittää totuttautua. Kun onni joskus potkaisee, kestää ihminen sen - tai saa sydänhalvauksen - tai kuolee suruun.

- Kyberneettisten ilmiöiden leikkiessä on aina vähintään toinen osapuoli "ajatteleva", joten kysymys on sattuman ja välttämättömyyden kohtaamisesta. Tätä edustavat vuoristokiipeily, syöksylasku, kaikki se jossa ihminen voi tietyllä todennäköisyydellä joutua jopa hengenvaaraan.

- Menettää omaisuutensa - mahdollisuus uhkapelissä, tutkimusmatkoilla jne. Maailmaa ei rakennetalyhyt- TAI pitkäjännitteisyydellä vaan MOLEMMILLA, so. niiden välisillä suhteilla. Tässä mielessä peli, kilpailu, taide, leikki ja joukkueurheilu ovat tapoja, joita tarvitaan maailman rakentamisessa ja ihmisen sopeutumisessa maailmaan. Se on leikkiä, koska se on tietyssä mielessä päämäärätöntä. Se voi olla myös ajatusleikkiä (shakki). Se on ennustamista siltä osin, että ennustus JOKO SAATTAA TOTEUTUA TAI EI TOTEUDU. Ennustus on moneen kertaan samalla tavalla koettu siirto, lyönti, joka ei paljasta sitä, onko seuraava siirto samankaltainen.

- Jazzmusiikki: Rumpalin pakeneminen siitä, mitä hän on juuri edellä tehnyt. Nykyruno, runomitattomuus, abstrakti maalaus, joka koskaan ei ole pelkkä sattuma vaan ihmisen IDEALISOITUNUT käsitys sattumasta.

- Miekkailijoiden avaruudelliset liikeradat, happening, baletti, Tarot-kortit, I Ching, uudenvuoden tinanvalanta, noppapeli, ruletti, KALASTUS... Säveltäjä, jolla on teoksen valmis idea päässään, ennen kuin hän teknisesti vain toteuttaa sen, eikä koe enää tuossa vaiheessa "suuria hetkiä". Monet kirjoittavat ja säveltävät "paeten hetkestä hetkeen" jollain loogisella välttämättömyydellä. Kontrapunkti on vaikeaa pakenemista - ja suoritettuna - kuinka yksinkertaista ja kaunista se onkaan! Väittely, keskustelu, vuoropuhelu on kaikkea tätä. Vain ammattilainen suunnittelee etukäteen, miten sen tulee päättyä.Valmiiksi rakennettu kaavio ei täytä enää niitä odotuksia, joita taiteen leikkinä kokijat asettavat taiteelle. On tietenkin ihmisiä, jotka ovat niin kiinni todellisuudessa, etteivät he salli sattuman osuutta missään. Heille on olernassa vain täydellinen suoritus, heille on olemassa vain työ. Heille taiteessa tapahtunut katastrofi on kuin rakennuskatastrofi - se on jotain ehdottoman kielteistä.

Ja kuitenkin         - meidän on pidettävä myös katastrofiharjoituksia. Kuinka moni taideteos on uskaltanut päätyä katastrofiin? Vain lapset leikkiessään uskaltavat tehdä sen mitä me pelkäämme; hajottaa jotta hallittaisiin. Hajottaminen on LEIKKINÄ välttämättömyys, se on edellytys "toimivalle" työnteolle, sille tilanteelle, jolloin kohtaamme maailman todellisuuden.
[Ks. "Improvisointi" + Luova kuuntelu -dokumentti & "Informaatio ja marxismi" - Kopnin s.311: "...Lukija, kuuntelija tai katsoja kehittää sitä edelleen, rikastuttaa sitä omilla ajatuksillaan, tunteillaan ja havainnoillaan. Sitäpaitsi hän tulkitsee sitä omalla tavallaan, ymmärtää ja kehittää niitä puolia, jotka ovat hänelle läheisimpiä..."
- Tuossa oli perusajatus taiteen suhteuttamisesta kokijaan. Eri ihmiset irroittavat samasta teoksesta eri määrässä eri asioita. Teos teoksena ei siis ole lopullinen, vaan sen käyttö antaa sille viime silauksen suhteessa todellisuuteen.]

11.1.79         - Kuuntelen Ravi Shankarin Jyväskylän-konserttinauhaa vuodelta 1966. Se on aivan mahtava ilmaus monipuolisen kyberneettisen systeemin asettamista kysymyksistä todellisuudelle. Jos ihmisellä olisi vain musiikin kieli, tulisi hän aivan varmasti jo pelkästään sillä toimeen luonnon kanssa. Shankarin musiikki kertoo ihmisestä enemmän kuin 1000 eurooppalaista sävellystä yhteensä. Teema ja variaatiot, skaala ja sen käsittely; se on AINA ollut kansanmusiikin perusta. Se on systeemin näyttö ulkomaailmalle todellisuuden perusrakennetta koskevista näkemyksistään, tuon rakenteen muuntelukyvystä, sekä niistä laeista joiden sisällä tuo muuntelu pysyy.

Muuntelun yksi tärkeimpiä tekijöitä on ollut äänenväri: Ihminen on seurustellut alussa ennen kaikkea luonnon kanssa, jonka informaatiokielenä erilainen ääntely (eläinten ääntely) on aina ollut merkittävällä sijalla. Näköaistiin perustuva taide, kuva ja tanssi ovat tietenkin myös olleet merkittäviä. Kuva on kuitenkin ennen kaikkea toisille ihmisille tarkoitettu. Musiikki on irronnut teema-variaatiot -ideasta ihmisen erikoistumisen myötä yhteiskunnan jäsenenä. Onko silloin syntynyt tuo toistettu säkeistölaulu OSOITTAMAAN, mitä erikoistumislajia (perhettä, sukua, ammattia) ko. henkilö edustaa. Samanlainen muuttumaton säkeistölaulu ei kerro esim. eläinmaailmalle mitään - ellei sitä ole käytetty hypnotisointikeinona transsiin vaipumiseksi tai vaivuttamiseksi. Tuo kaikki edellyttää jo suhteellisen pitkällä olevaa kehitystä.

- Kansan muistitieto: peitetarinat siirtävät vanhat totuuskäsitykset jälkipolville symbolisessa muodossa, koska joko niitä ei koskaan ole ymmärretty niin syvällisesti, että KAIKKI olisivat ne ymmärtäneet, tai sitten tuo ymmärrys on himmentynyt vuosituhansien varrella. Se on ollut kuin toive, että jonain päivänä tulisi joku joka tajuaa. Näitä ovat Kalevala, "syntyjen tietäminen" ja kaikki kansalliseepokset jotka ovat Homerosta vanhempia.

12.1.79         - Kysymys-vastaus, antifoninen-responsorinen, esilaulaja-kuoro, työ-laulu ohjaamassa, informoimassa työn rytmiä. Vanhimmat musiikin muodot ovat samalla vanhimpia informaatiokeinoja ihmisten välillä - miksei jopa suhteissa eläimiin. Tämän lisäksi sosiaalista asemaa, erikoistumista, sukua ilmaiseva laulu-muoto, JOIKU, joka esittää persoonan vielä tänäkin päivänä.

14.1.79         Kopnin: s.308 - Belinski:
Taide hyväksyy vain runolliset ideat; runollinen idea taas ei ole syllogismi, ei dogmi eikä sääntö, vaan se on elävä intohimo, se on paatos... Hän ei tarkastele sitä järjellään... ei tunteellaan eikä millään yhdellä sielunkyvyllään, vaan koko henkisellä olemuksellaan, ja siksi idea on hänen teoksessaan elävä luomus eikä abstrakti ajatus tai eloton muoto.
- Sovellettaisiinpa tämä myös tieteeseen... Tuossa idea oli palautettu maan pinnalle.

s.309    - Ideaa, jota kehitellään tieteellisessä teoriassa, ja taiteellisen hahmon perustana olevaa ideaa ei voida samaistaa toisiinsa.
- Olen päinvastaista mieltä: Jokainen todentamaton tieteellinen idea on itse asiassa taiteellinen idea. On vain kummallista, että idea VOI olla - ei edessäpäin kajastava aamunkoi vaan - yöksi kypsynyt ilta, joka pakottaa meidät etsimään jotain uutta, uusia mahdollisuuksia verrattuna odotuksiin joita meillä aamunkoista on. Se on aamunkoin kuva, jonka rakennamme juuri kokemastamme, yhä uudistuvasta menneisyydestä käsin.

Tieteellinen tieto yrittää selvittää, millainen aamu TODELLISUUDESSA tulee olemaan, ja taide puolestaan millainen sen PITÄISI tai EI PITÄISI olla, tai: MILLAINEN SE SAATTAISI MUUTTUNEISSA OLOSUHTEISSA OLLA! Taide projisoi toivomme ja pelkomme tuohon uuteen aamuun. Se ei sinänsä ennusta, kuten tiede tekee. Taiteilijan kokemus, idea uudesta aamusta määräytyy hänen silloisen todellisuuskäsityksensä materiasta käsin. Jos hän kokee maailman ahdistavana, sitä kauniimpi on uusi aamu.

Pessimistillä tuo uusi aamukin on surullinen. Entä näiden kahden katsomuksen keskinäiset sekoitussuhteet: Pessimistinen realisti muuttaa uuden aamun naturalistiseksi, epäilijä, eksistentialisti surrealistiseksi, uskova ylimaalliseksi, sosialistinen materialisti jopa idealistiseksi - konkreettisessa erityismielessä. Hän viimeksi uskaltaisi kuvitella sitä katastrofiksi kuten lopun aikoihin uskova itsetuhohaaveilija tekisi.

Puhdas romantikko kaunistaisi myös tämän päivän, antiikin palvoja etsisi uudesta aamusta ihanteellisia suhteita, kaksiulotteisen maailman asukas kokisi sen kolmiulotteisuuden haaveena, muotojen palvoja ornamenttina, nälkäinen leipänä, stressattu ihminen pelkkänä valkeana pintana tai kaiken palasiksi menemisenä. Luonnonihminen näkisi sen luonnonhenkien konkretisoitumana.

Perusero on, kuinka luovia tai säilyttäviä eri näkemykset ovat. Pessimisti liioittelee toiseen suuntaan (saastemaailma, helvetti), optimisti toiseen (Paratiisi), lyhytjännitteinen näkee sen ekspressionistisesti, pitkäjännitteinen matemaattisina ihannekuvioina, säilyttävinä ornamentteina, koska kysymys on suhteellisen muuttumattomista totuuksista. Metsästäjä näkee sen saaliina, nautiskelijatyyppi orgioina ja bakkanaaleina. Zenbuddhalainen käsittelee sitä ehkä kaikkein todellisimpana, so. hyväksyy sen sellaisena kuin se tulee, josta syystä hänen häkynsä on maailmallemme kaikkein vaikein ymmärtää. Hänen vastauksensa on irrationaalinen - se ei voi olla muuta. Länsimainen ihminen vaatii nähdä uuden maailman muutettuna: siinä on vähemmän ihmistä ja enemmän liikettä - ehkä kauppoja! Nämä ovat tekijän ja kokijan, uudelleentekijän suhteita taiteeseen. Miltä menneisyys näyttäisi näistä veikoista?

- Paljonko taiteilija kuvaa todellisuutta, kuinka paljon itseään? Kuka kuvaa abstraktia, käsitteellistä todellisuutta - oliota SINÄNSÄ - kuka taas todellisuutta suhteessa johonkin? Idealisti kuvaa aina vain itseään, empiristi VAIN todellisuutta realistisesti, dialektinen materialisti niin todellisena ja niin kehittyvänä kuin hän - itseään vaarantamatta - voi tehdä, uskonnollinen puhdasoppisesti. Siis kumpikaan ei voi kuvata sitä myöskään LIIAN todellisena tai liian epätodellisena (jälkimmäinen). Looginen empiristi karsittuna todellisuutena, kadunmies kulloinkin voimassa olevan tyylisuunnan mahdollisimman yleisenä edustajana. Maanviljelijä maalaismaisemana, kaupunki-ihminen kaupunkimaisemana tai PAKONA siitä.

s.310     - Taiteellisen hahmon idea syntyy ja kehittyy hahmon muovautumisen myötä. Ennenkuin taiteilija ryhtyy luomaan teostaan, idea on hänen suunnitelmassaan vain epämääräisinä momentteina.

s.311     - Taiteellisen hahmon idea elää ja kehittyy vieläpä sen jälkeenkin, kun taiteilija on saanut valmiiksi teoksensa. Lukija, kuuntelija tai katsoja kehittää sitä edelleen, rikastuttaa sitä omilla ajatuksillaan, tunteillaan ja havainnoillaan. Sitäpaitsi hän tulkitsee sitä omalla tavallaan, ymmärtää ja kehittää niitä puolia, jotka ovat hänelle läheisimpiä.
- Tuossa oli perusajatus taiteen suhteuttamisesta kokijaan. Eri ihmiset irroittavat samasta teoksesta eri määrässä eri asioita. Teos teoksena ei siis ole lopullinen, vaan sen KÄYTTÖ antaa sille viime silauksen suhteessa todellisuuteen. Jonkin teoksen käyttö NYT on suhteessa nykyaikaan. Nuotio, kirves, nuoli olivat ihmiselle tärkeitä ennen. Se, ettei niitä enää yleisesti päivittäin käytetä, ei merkitse niiden arvon romuttumista muutoin kuin meidän kannaltamme. Näin on taidekin suhteessa aikaansa. Uudet ideat syntyvät vain menneisyyden analogioiden kanssa. Jokin on aikansa elänyt. Se on sen osa. Jälkimaailma voi ihailla noita saavutuksia, vaikkei sille ole enää mielekästä tyytyä uudelleen matkimaan menneisyyttä.

- Todistuksena siitä, että taiteellisen hahmon idea kypsyy ja kehittyy hahmon muovautumisen myötä, ovat alkuperäisen suunnitelman ja muovautuneen taiteellisen hahmon väliset eroavuudet.

- Taiteellisen hahmon idea on yleistä, mutta perustelematonta yleistä. Sen ei ole keksittävä ja todistettava lainomaisuutta, vaan osoitettava sen momentit ja vaikutettava ihmisiin, kannustettava heitä tiettyihin tekoihin.

- Jos taiteen tehtävä on kannustaa tekoihin, niin eikö tuo kannustaminenkin ole suurelta osalta perustelematonta, yleistä, yleisesti aktivoivaa? Mitä yksityisempi hahmon idea on, sitä yksityisempiin tekoihin se ohjaa. Motivaation luojana on tiede paljon tehokkaampi propagandisti. Ehkä lehden propagandakirjoitus on tuota puolitaidetta ja -tiedettä. On ero siinä kuinka tosiseikat kerrotaan - tunteisiin vetoavasti vaiko kylmän viileästi (suhteessa toisiinsa, johonkin kolmanteen tapaan, vuorottelevana tehona).

Niinpä musiikki + teksti on paljon yksityisempää, tiettyyn tekoon tai ajattelutapaan ohjaavaa kuin musiikki ilman sanoja. Historiassa musiikkityyli samaistuu aikakauteensa. Tuo aikakausi sinänsä ilmentää musiikin sanoman yksityis-kohtaisemmin kuten myös maailmankatsomuksen. Siksi musiikilla on nimi. Nimi sinänsä ottaa kantaa maailmaan; unohtaako se sen vai haluaako se olla siinä. Itse musiikki kuvastaa tällöin aktiivista/passiivista suhdetta maailmaan (nimeensä) tai noiden kahden asenteen välistä ristiriitaa, jolloin se sinänsä on jo maailmaa kuvaavaa, aikakauttansa kuvaavaa.

Riitasointujen käyttö, rytmittömyys, sointujen käyttämättä jättäminen, äänenvärin käyttö/ei-käyttö, vanhojen vieraiden soitinten käyttö, 12-säveljärjestelmä... Kaikki nuo ovat suhteessa omaan maailmaansa, aikakauteensa ja ymmärrettävissä tuon yhteyden perusteella. Tradition palvonta ja sen syrjäyttäminen ovat kaksi tapaa suhtautua nykymaailmaan, eivät arvoja sinänsä. Ne ottavat kantaa tietyn järjestelmän säilyttämisen, kehittämisen tai totaalisen muuttamisen puolesta tai toimia erakkoina, kaiken kieltävinä nihilisteinä. Ne ovat tuomittuja yksinäisyyteen. Tuokin on suhde maailmaan. Ilman MITÄÄN suhdetta ne EIVÄT EDES VOI SYNTYÄ ihmisen tuotteina - puhumattakaan että voisivat elää. Sattumankin tietoinen, tarkoituksellinen käyttö on kannanottamista. Sattuman KOKEMINENKIN taiteena on jo kannan määrittelyä maailmaa tuhoavana, parantavana, kehittävänä tai työvälineenä maailman rakentamiseksi.

s.312    - Taiteellinen hahmo on silti totuudenmukainen jos sen perustana oleva idea on tosi.
- Luulisin, että oikein ymmärrettynä tuon lauseen on käsitettävä totuudenmukaisuus myös TULEVAISUUDEN mahdollisena totuudenmukaisuutena, so. nyky-todellisuuden kieltämisenä, jotta se voisi vaikuttaa aktivoivasti. Kuitenkin tuo lause on usein ymmärretty niin, että taide vain heijastaa todellisuutta, sitä mikä on NYT käsityksemme mukaan. Huomioiko tuo lause myös taiteen kyvyn VAROITTAA tulevaisuudesta, ohjata pois väärältä tieltä, eikä vain ohjaamista oikealle tielle?

s.328      - Luovan työn välttämättömiä edellytyksiä on se, että ihminen kokee elämyksinä maailman ilmiöt ja niiden heijastumisen tajunnassaan.
- Realistinen taide on todellisuuden ilmiöiden heijastusta.

s.329      - Tiedon muotona taide on rajoittamaton, sen tavoiteltavissa on kaikki, mitä on luonnossa ja yhteiskunnassa.
- Tiedon muotona taiteellinen luomistyö ei eroa olennaisesti tieteellisestä työstä.
- Taide ei ainoastaan tutki maailmaa, vaan myös kokee sen elämyksinä.

- Itse olisin painottanut tuon toisin: Taide on juuri se, joka uskaltaa esitellä nuo kaikki mahdolliset tulevaisuudet ja antaa usein näitä suuntaviittoja tieteelle, joka ei uskalla nähdä yhtäkään huomispäivää ilman SITOVIA perusteita, ilman tietoista johtamista edellisestä tiedosta. Usein nuo taiteilijan tiedottomat näkymät ovat kuitenkin juuri se, mihin ollaan menossa. Taiteen mielikuvitus valmistaa meitä vastaanottamaan senkin aamun, jolloin maailma on muuttunut. En puhu nyt taiteen tehtävästä sen suhteessa nykypäivään, koska materialismi korostaa juuri sitä puolta.

s.330  (Kopnin): - Porvarillisessa yhteiskunnassa syntyy virtauksia, joita on itse asiassa epämielekästä liittää taide-käsitteeseen, sillä niissä ei tule esiin ihminen, ei ihmiskunta eikä ihmisen suhde maailmaan. [!!!]
IS:         Kieltäessään pessimistisen näkemyksen totuusarvon materialismi kieltää yksityisen ihmisen luonteenpiirteen.

s.332      - Emotionaalisesti vaikuttaa paitsi edistyksellinen myös rappeutunut taide, joka lamauttaa.., aiheuttaa masennusta, estää... ihmisen uskon tieteeseen, edistykseen ... Tässä piileekin niiden teosten vaarallisuus, jotka eivät ilmennä aikansa edistyksellistä ideaa.
- Ei ole eikä voi olla mitään kerrassaan "puhdasta" periaatteetonta taidetta, joka ei ollenkaan koskettelisi eikä heijastaisi olemassaolevaa todellisuutta.

- Marxilaisuus puhuu rappiotaiteesta, koska ei kestä sitä, etteivät kaikki länsimaiset taiteilijat ole hyväksyneet marxismia ratkaisuna IHMISELÄMÄN ongelmiin, ja jotka - paremmankaan maailmankatsomuksen puuttuessa - ovat kääntyneet pessimismiin. Marxismi ei ole ymmärtänyt, että pessimismi länsimaisessa taiteessa ON SAMALLA HAASTE MARXILAISUUDELLE, sen absoluuttisen varmalle uskolle ainoaan oikeassa-olemiseensa. Näistä yhteiskunnan kärkijoukkoonkin kuuluvista taiteilijoista monet ovat läpikäyneet marxilaisuuden. Useimmat ovat samaistuneet siihen, mutta vain paremman puutteessa. Aina on joitakin, jotka ovat liian rehellisiä ja pakenevat pessimismiin, eksistentialismiin, huumeisiin, mystiikkaan jne. Tämä asia ei estä heitä olemasta yhteiskunnallisesti erittäin tietoisia.

Itseni luokittelen nyt eristäytyjiin, mutta erääksi harvoista optimisteista heidän joukossaan, KOSKA NÄEN UUDEN MAAILMAN MAHDOLLISUUDEN. Siksi tämä kirjoitus on ensimmäinen yleisluontoinen tilintekoni marxilaisen taideteorian kanssa. Se on ollut hyvä, arvokas vastustaja - arvokkain tähän mennessä tuntemistani.

- Kiitos Pavel Kopnin erittäin hienosti kirjoitetusta kirjasta, joka mm. oli paras länsimaisen idealistisen filosofian kritiikki mitä olen lukenut - ja paras marxilaisuuden, materialistisen dialektiikan esitys mitä koskaan edes tulen lukemaan. Se kirjoitutti minulla kolmattasataa sivua tekstiä.

16.1.79    - Se miten paine muuttuu aalloksi ja aalto paineeksi tapahtuu RUMMUSSA. Lyönti kalvoon saa kalvon värähtelyliikkeeseen, joka osaltaan suuntautuu suljetumpaan tilaan lieriön seinämiin saaden ne värähtelemään, ja aalto tulee paineena ulos per