Taidemietteet X 1982-84

Musiikkimietteet II 1982-2013

[Hakasuluissa olevat tekstit ovat poikkeuksetta myöhemmin - esim. puhtaaksi-kirjoitusvaiheessa lisättyjä. Mikäli jonkin asian jäljessä on kolme pistettä, tarkoittaa se, että tekstiä on mahdollisesti lyhennetty alkuperäisestä, mutta saattaa olla, että kysymyksessä on alkuperäismerkintö joka viittaa asian mietiskelyyn. Paksummalla olevat tekstit (tai "italics") on tarkoitettu painottamaan käsiteltävää asiaa. Originaaliteksteissä käytin yleensä isoja kirjaimia tai joskus alleviivausta. Monissa tapauksissa italics-fontit pienen tekstikoon kanssa viittaavat lainaukseen joltain toiselta kirjoittajalta. Säännöt eivät liene ehdottomia.

Jotkut erityisprojektit ovat kotisivulla omina laajempina dokumentteinaan. Tällainen on esim. "1988-2013 Karhunpeijaiset", jonka materiaalista osa on myös tässä päivyridokumentissa.]

1982:

2.1.82   - Tulee aika jolloin ihmiset alkavat opetella tekemään HUONOJA sävellyksiä,  koska hyvien sävelmien teko on liian helppoa, jokapäiväistä rutiinipuuhaa.

10.1.82  - Absoluuttinen musiikki on yhtä luonnollista kuin ihmiskasvot, joissa ei näy iloa eikä surua. Intialainen musiikki on sangen usein tällaista. Esittäjä ei esitä itseään vaan traditiota, jota hän VÄLITTÄÄ. Siitä on puhdistettu ilon ja surun PÖLY pois.

11.1.82   - Sukulaisia ovat musiikkiharhat; kun kuuntelemme vaihtojakoista musiikkia ikään kuin se olisi tasajakoista... tai pitäessämme synkooppeja pääiskuina.

14.1.82   - Rytminen ja tasaisesti liukuva aika... Kysymys on siitä, kuinka kauan yhteen suuntaan aika voi edetä, so. onko tapahtuman yhdensuuntaisena säilymiselle kuinka paljon energiaa. Kun vesi virtaa vuoristopurosta valtamereen, on se kuin uloshengitys verrattuna sisäänhengitykseen, veden haihtumiseen ja tiivistymiseen vuoristossa. RYTMINEN EDESTAKAINEN LIIKE ON KORVIKE JATKUVUUDELLE!

On oikeastaan samantekevää, syökö eläin yhden lehden samassa paikassa - hidastetusti - vai tekeekö se välillä palautusliikkeen ottaakseen toisen,  kolmannen jne. lehden ERI paikoista. Rytminen liike mahdollistaa PAIKAN vaihtelun hyväksikäytön korvauksena ajan rytmiksi paloittelulle. Rytminen liike mahdollistaa LIIKKEEN, JOKA PYSYY PAIKALIAAN ympäristöön nähden! Jokainen palautuminen alkuasentoon on kuin ajan rattaan, vieterin kiristämistä taaksepäin. Kun toiminta automatisoituu, lakkaa se tavallaan olemasta ajassa. Kaikki mikä "pysyy paikallaan" on rytmisessä liikkeessä. Sitä on myös "kehänkierto". Mikä kehän kierrossa on palautumista alkuasentoon, jännitystilaan, josta voidaan ponnistaa eteenpäin? Toimiiko gravitaatio silloin energianlähteenä? Kuinka kauan sitä riittää? Se mikä meidän havaintokentässämme NÄYTTÄÄ tasaisesti virtaavalta on planetaarisissa mittapuissa juuri tuo HIDASTETTU rytminen liike, liike jonka edestakaisen pulssin pituudeksi intialaiset ja Gurdjieff laskivat mielettömän pitkiä ajanjaksoja puhuessaan universumin sisään- ja uloshengityksestä.

Alan nyt oivaltaa jotain tuon rytmin merkityksestä nimenomaan ajan muokkaajana,  vaikka en osaa sitä vielä kunnolla ilmaista. Rytmi ei "katko" aikaa vaan HENGITTÄÄ. Se on kuin omenan kuorimista kiertäen, JOTTA SAATAISIIN YHDELLÄ VUOLAISULLA YKSI JA VAIN YKSI SPIRAALIKUORI. Oleellisinta rytmissä ei ole sen syke vaan VASTALIIKE. Nimittäin liike ja palautuminen alkuasentoon voivat olla ERI pitkiä, mutta ne ovat luultavasti jotenkin ajallisessa yksinkertaisessa murtoluku-suhteessa toisiinsa - riippuen kenties energian määrästä joka tarvitaan viritystilaan pääsemiseksi. Onko moukarin nostoliike tällainen? Jopa juoksuaskeleen täytyy vuorotellen mennä edelle ja jättäytyä jälkeen. Entä rytminen liike joka näyttää tasaiselta, KOSKA ON USEITA LIIKKUJIA - kaikki hieman eri liikevaiheessa. Lehmäkarja pellolla ruohoa syömässä. Entä sitten telaketjut, hammasrattaat, kampiakselit auton mäntiä edestakaisin liikuttamassa... Miltä nämä ilmiöt näyttävät atomimaailmassa? Vaikka meistä on vaikea uskoa, että rytminen liike olisi AJAN puolittamista tai kahdella kertomista, niin TEHTÄVÄN kannalta se sitä on. Tällä tavalla ajan muokkaamiseksi käsitettynä rytmille tulee hyvin syvä universaali merkitys. Vastaliike on ajan paluuta, liike ajan etenemistä. Ulkonainen liike on vain HARVENNETTUA PAIKALLAANPYSYMISTÄ! Se merkitsee myös LAAJEMPAA avaruutta,  laajempaa kokonaisuutta.

- Tasaiselta näyttävä liike, tasainen sävel, saattaa myös sisältää mikrorytmiikkaa kuten esim. äänilähteen värähtely.

- Rytmin tunnusmerkki on ajan "kumoaminen" TAKAPEROISELLA LIIKKEELLÄ. Se voi symboloida omalla päinvastaisella liikkeellään YMPÄRISTÖN liikettä ''taaksepäin" IKÄÄN KUIN itse pysyisi paikallaan. Eikö liikkuminen takaperin ole YMPÄRISTÖN sysäämistä kauemmas - ajatuksissa. Tukipisteenä on itse ympäristö josta ponnistetaan.

- Se että on asetettava EHTOJA sekä taideteokselle että kokijalle osoittaa, että kyseessä on niiden välinen SUHDE. Ei riitä että teos on "absoluuttisesti" taideteos eikä se, että kokija on alan spesialisti, vaan         ON OLTAVA JOTAIN, jotka sopivat yhteen erityisellä tavalla siinä tilanteessa. Tämä suhde on siitä merkillinen, että se voi olla lapselle yhtä ratkaisevan merkittävä elämän kannalta kuin ne suhteet - toisenlaisen taiteen kanssa - joita aikuinen asiantuntija kokee. Ja lähes varmuudella voidaan sanoa. että "satuttavat" taideteokset eivät tällöin ole samoja molemmilla - eivät välttämättä edes samalla taiteen- (tai jopa elämän-) aloilla.

- Miten ajallinen ja paikallinen MUOTO liittyvät ajan heilahteluihin?

Sitenkö että paikallinen (eri paikka) ja ajallinen (sama paikka) TOISTUVUUS ovat YHTÄ? Eri paikka SAMAAN aikaan ja sama paikka ERI aikaan... Edellisessä rytmi on jaettu TIIAKSI, mutta aika (kokemus tilasta?) on liukuva, huomaamaton. Jälkimmäisessä rytmi on jaettu AJAKSI, mutta paikka liukuu, on huomaamaton... Mitä itua tässä on? Sama asia sanottuna oikein- ja nurinpäin... tai molemmissa tapauksissa oikeinpäin, mutta OBJEKTI JA SUBJEKTI VAIHTAVAT PAIKKAA!

- Kant erehtyi verratessaan taide-elämyksen objektiivisuutta punaisen ruusun objektiiviseen kokemukseen. Virhe on siinä, että tuskin on kulttuuripiiriä, jota ei olisi kasvatettu kokemaan "punaista". Poikkeukset "objektiivisuudesta" (sokeus, värisokeus) ovat vain harvinaisempia kuin moniselitteisten taideteosten yhteydessä.

- Esittäjä ja teos ovat yhtä niin musiikissa kuin kuvaamataiteessakin, jossa "esittäjinä" ovat kangas, muodot ja värit. Ei... ne ovat soittimia. Musiikissa esittäjä on puolet säveltäjää, niin kuin käsi on puolet maalaria tai tanssija on puolet koreografia. Eihän käsikään aina tottele isäntäänsä... tai sitten informaatio ei ole kulkenut. Epäselvää mietiskelyä...

- Onko synkoopin kokeminen pääiskuna samantyyppinen harha kuin kuutioharha?

- Taideteos on kuin paperille piirretty kuutio, mutta se, kuinka monella tavalla se voidaan nähdä, ei johdu teoksen "latistetuista dimensioista" vaan siitä, että sillä on "itsensä ulkopuolella" oleva SISÄLTÖ - niiden assosiaatioiden summa joita se tuottaa, so. sen elämä kaikkina aikoina kaikissa paikoissa.

- Yrittäessämme hahmottaa kolmijakoisen rytmin kaksijakoisesti yritämme nähdä sen ikään kuin väärästä perspektiivistä.

- Niin kuin sävelellä on useita funktioita: Sen funktiot melodian, harmonian ja rytmin OSINA... sekä siinä MITEN se on esitetty; miten se liittyy tekstiin, millä soittimella se on soitettu ja MITEN - tuon soittimen käyttömahdollisuuksiin nähden.

- Ei ole absoluuttista "esteettistä asennoitumista". Se on vain yleistävä nimike lukemattomille eri lailla värittyneille tavoille kokea monidimensioinen kohde - erotuksena vastaavalla tavalla värittyneistä tavoista "pyyhkiä teoksella persettä".

- Syntyisikö taideteos, ellei taiteilijalla olisi lainkaan intentiota?

> Georce Dickie: Estetiikka.
s.62    - G. Moore: "Onko jokin mielihyvä hyvää vai ei, jää yksinkertaisesti avoimeksi kysymykseksi"... Päätelmänään hän esitti, että "hyvää" ei kerta kaikkiaan voi määritellä.
IS:      - Voitaisiinko puhua teoksen luomisesta taiteen kokemis-prosessina ja kokijoista luojina?

s.82    - Morris Weitz: "Onko X romaani, maalaus, ooppera, taideteos tms.?" emme voi vastata lopullisesti kyllä tai ei tavanomaisen tosiasiaväitteen tapaan.
- Emme tietenkään, koska meidän pitäisi kysyä, onko SUHDE romaanin ja lukijan välillä "taidekokemus". Kun on kysymys suhteesta, ei objekteilla tarvitse olla yhtäkään yhteistä piirrettä tuottaakseen kuitenkin saman suhteen ERI kokijoissa. Yhteisiä piirteitä todennäköisesti on, jos on kysymys SAMASTA kokijasta. Tietyn kulttuuripiirin sisällä relevantit tunnusmerkit omaava teos on taidetta - TODENNÄKÖISYYDELLÄ.

- Itse tajusin tuon (s.82-83) näkymättömän relaation olemassaolon 60-luvun  puolivälissä - niin kuin Mandelbaumkin. Mandelbaum vain erehtyy vielä puhuessaan "käyttötarkoituksesta". Se ei vielä ole suhde... On se! Hän JO on oikeassa, sillä hänen määritelmänsä mukaan ihminen joka ei ymmärrä pelistä mitään eikä osallistu siihen - VAIKKA SE OLISI KUINKA PALJON TAHANSA PELIKSI NIMITETTY - ei koe sitä pelinä. Mutta se ei estä pelaajia pitämästä sitä pelinä. PELI EI OLE PELI! PELI ON ERITYINEN SUHDE PELAAJAN JA TODELLISUUDEN VÄLILLÄ. Peli ei ole näkyvä, materiaalinen lauta, kenttä, kortti, pallo tms. mutta peli-TAPAHTUMA on - sitä ymmärtäville.

- Kuitenkin         Mandelbaum korostaa vielä liikaa pelin kykyä TUOTTAA -sokeana seurauksena - houkutus pelata. Ei se tee peliä vielä peliksi. Tarvitaan kokijan SUOSTUMUS kokea jokin peliksi. Kysymys on tasa- arvoisesta suhteesta - erityisesti jos peli on pelin keksijän henkinen "käsi", ULOKE.

- On muistettava, että käyttötarkoitus ei ole esineen ominaisuus, vaan se on suhde esineen ja käyttäjän välillä... sopimus.

s.87 - Taideteoksen asema voidaan saavuttaa pelkästään sillä, että yksikin ihminen suhtautuu artefaktiin kuten arvostamisemme kohteeksi ehdolle asetettuun objektiin.
- Mielenkiintoista, ettei tuossa enää puhuta teoksen ominaisuuksista mitään.

Sana "taideteos" luokittelevassa mielessä on kuin kyltti "Rautakauppa", jossa ei kuitenkaan välttämättä ole niitä tuotteita - nauloja - joita olemme etsimässä. Ne saattavat kyllä löytyä "Sekatavarakaupasta". Voi jopa olla, ettei rautakaupan (= taidehallin, kirjakaupan, levymyymälän) omistaja pitäisi niitä "oikeina" tuotteina, koska ne ovat PUUNAULOJA! Ehkä hän kehottaa menemään viinakauppaan ottamaan "naulan päähän". Taiteilijan signeeraus muistuttaa muotiliikkeen tavaramerkkiä.

- Jos taiteilijan intentio - suhteessaan teoksen päämääriin - on JULKISTETTU, ON SE OSA TAIDETEOSTA. On eri asia, ovatko kaikki taiteen kokijat saaneet informaation tästä teoksen intuitio-selitys-osasta. Kun näemme mitä kuva esittää, olemme JO saaneet vihjeen tekijän peruslähtökohdista, intentiosta. Unohtaa intuitio on samaa kuin unohtaa se, että joku on suunnitellut pelin PELIKSI eikä seinätauluksi. Intuitio paistaa läpi silloin kun näemme kuvassa ihmishahmon. Voimme silloin sanoa - todennäköisyydellä - että taiteilijan yksi intuitio on ollut kuvata ihmishahmo. Se miten hän on kuvannut, on jo monimutkaisemmin tulkittavissa. Intentio on ehkä juuri se tekijä joka yleensä saa taiteen puhumaan kokijalle. Intention puuttuminen asettaa teoksen luonnonesineen asemaan - SENKIN VOI JOKU KOKEA  TAITEEKSI. Mutta luonnonesineessäkin ilmenee - TOISIN TERMEIN - elämänilmiöiden intentionaalisuus, käsityötaito, joskaan intentiona ei ole ollut taiteen tekeminen. Millainen olisi metsään - ILMAN INTENTIOTA - pystytetty tienviitta? SE SAATTAISI OSOITTAA MIHIN TAHANSA SUUNTAAN! Vain sattumalta se voisi osoittaa oikean reitin suuntaan.

- Intention osuus teoksen kritiikissä on suuressa määrin teoksen LUOJAN itsensä asia. Siitä syystä tekijä itse saattaa pitää teosta huonona - päinvastoin kuin muut kokijat. Seuraavaksi se voisi olla myös taiteilijan OPETTAJAN ongelma - siltä osin kuin hän on tietoinen opetuksensa ja oppilastyön välisestä suhteesta. Kolmanneksi - se voi olla taiteilijan lähiomaisten ongelma heidän ollessaan huolissaan taiteilijan taloudellisesta tulevaisuudesta.

s.94    ...tarkoitusten menestyksellistä toteuttamista ei voi käyttää taideteoksen arvon mittana.
- Tuossa puhutaan absoluuttisista arvoista totuutena. Toisekseen JOTKUT voivat KUITENKIN tehdä niin - vaikkei voisikaan... Sitä paitsi moni kokija voi itsekseen supista: "Tuon minä olisin tehnyt toisin". Näin taiteilija itsekin sanoo, kun on jo liian myöhäistä korjata.

- Yksiselitteisen taiteen kokeminen ei ole yksioikoista, sillä se voidaan kokea KAKSIMIELISESTI. Tällöin KOKIJA valitsee sävyltään toisen viitekehyksen, joka muutoin käy yhteen alkuperäisen rakenteen kanssa, joten se viimeistä piirtoa myöten voidaan tulkita toisella tavalla. Tällaista olisi teoksen ripustaminen vessan tai autotallin seinälle... tragedian lukeminen kapakassa, kaikki PARODIAN muodot, sinfonian soittaminen verryttelypuvussa elehtien jne. Tämä vain osoittaa, kuinka voimakas osuus teoksen tulkinnalla (kokemisena) voi olla.

- On pitkälle SOPIMUKSELLINEN seikka, mikä on taideteoksen oikea tulkinta. Siihen vaikuttavat jopa eettiset seikat - tekijän saama arvostus IHMISENÄ jne. Yksi parodian muoto on, kuinka erityyppiset ihmiset (usein jopa nimeltä mainitut) esittäisivät tietyn musiikkikappaleen. Tai entä imitaatio: sama teksti mutta eri poliitikkojen esittämänä a la Reijo Salminen.

- Onko niin, että mitä abstraktimpi teos sitä monimielisemmin se voidaan tulkita. Siitä huolimatta jokin tulkinta voi teoksen kannalta olla "oikeampi" kuin toinen - mikäli teoksen rakenne on sillä tavoin komplisoitunut, että relevanttia tulkintaa EI HUOMATA. Suhteessa säännöt tuntevaan yleisöön voidaan puhua tulkinta-todennäköisyydestä. Samoin kuin laskentotunnilla säännöt kehnosti tunteva oppilas tekee virheitä jopa selvissä tapauksissa.

- Intentio on suhde tekijän ja teoksen välillä: Alistuuko teos ja onnistuuko tekijä... tuleeko teoksesta JULKINEN. Intentio - tai sen puuttuminen - ei ole lopullinen tae siitä, että teoksesta tulee "taidetta".

- Erilaiset orkesteriversiot sävellyksistä ovat erityisen aktiivisia kokemisen muotoja - luovia sinänsä. Kuorolausuntaesitykset... teatteriversiot romaaneista jne.

- Taideteos on kuin sankari: ihmisistä tulee helposti kuvainpalvojia.

Unohdamme niin helposti kysymyksen: "MIKSI?"

- Niin kauan kuin meillä on kansallissankareita, tiedämme myös mitkä taulut ovat hyviä ja varomme antamasta helmiä sioille. Tämä tila ei jatku enää kauan. Olen siitä varma luettuani Dickien Estetiikan ja tajutessani NÖYRYYDEN ensimmäisen kerran vierähtävän esiin - kuin hiljaisen kyyneleen - viimeisimmän "tiedon" ihmettelevästä silmänurkasta.

> Tutkielmia kansanmusiikista I: Paimensoittimista kisällilauluun.

- Niin kuin viisijakoisen Kalevala-tekstin runolaulajat... Vetovuoro vaihtuu, koska laulajia on kaksi. Lepovuorossa oleva on kuin UNESSA, jolloin aikaa hänen osaltaan ei ole... Input-vaihe, jollaista täydellisen meditaation sanotaan olevan. Aika lakkaa olemasta siltä osin kuin energianvaihto pienenee! Output-vaihe on aina energiaa vaativampaa kuin input.

> Asplund - Hako (toim.): Kansanmusiikki.

- Jos Reigenlied -sanasta tulee "rekilaulu", niin voiko HENKISELLÄ tasolla tapahtua samanlaisia "vääriä" analogioita? Missä? Mutaatioissa? Synteettisissä tuotteissa? Ulkonäkö on sama, mutta henki on erilainen. Siitä huolimatta KÄYTTÖ voi olla sama.

15. - 16.01.1982   - Olen kymmenen vuotta tiennyt - Ailun kertomana - että saamelainen ei joikhaa jostain paikasta tai henkilöstä, vaan hän joikhaa PAIKAN tai HENKILÖN. Joiun avulla hän LOIHTII henkilön ESILLE  mielikuvana - nykypäivänä siis enää melko vajavaisesti mutta kuitenkin JOSSAIN MÄÄRIN. Tämän seikan puolestaan tajusin vasta eilen illalla ennen uneen vaipumistani. Samalla tässä selittyy luonnollinen syy sille, miksi lantalaisen on vaikea ymmärtää tuollaista ilmaisua; sivilisaatio on erkaantunut vähättelemään henkimaailman totuus- tai merkittävyysarvoa.

- Miksei saamelainen joikhaa ITSEÄÄN? Siksi, että hänhän on koko ajan LÄSNÄ - joikhaamattakin. Voisin kyllä kuvitella tunturissa lumimyrskyyn eksyneen Biret-Maaret'in joikhaavan itsensä - sen jälkeen kun on tajunnut,  ettei apua ole tulossa. Tällaista seikkaa on mahdoton todistaa.

- Muistan kun Ailu kerran joikhasi minut joskus Barona Luohtin keksimisen jälkeen. Oma joikuni oli mielestäni liian pinnallinen (7.9.2011: mielestäni rytmisesti liian yksinkertainen!). Halusin itse mielessäni hitaamman tempon ja syvällisemmän melodiikan. En pystynyt samaistamaan itseäni tuohon joikuun ja UNOHDIN sen melkein välittömästi tunnin parin sisällä. Ailu puolestaan ehkä hieman loukkaantui tästä, koskapa valitti huonoa muistiani eikä koskaan tehnyt minua toiseksi joiuksi. Mutta myöskään ensimäistä ei tiettävästi ole esitetty sen jälkeen... Voitaisiinko joikhata HAAVE?

s.191         - Heikki Laitinen (Kansanmusiikki I): Joiku tekee joikatun ihmisen, eläimen ja luonnonpaikan todelliseksi ja olemassa olevaksi, osaksi joikaajaa ja hänen kuulijoitaan, jotka joiku tekee vuorostaan osaksi saamen sukua ja sen perintöä... jos joiku häviää, häviää saamelainen yhteisö.

- Kun joku on "aikaansa edellä", sanomme, ettemme "ymmärrä" häntä tai hänen tuotteitaan siltä osin - sen sijaan että sanoisimme "häntä ei ole olemassa siltä osin". Pidämme enemmän kiinni reaalisesta olemassaolosta kuin merkityksellisestä olemassaolosta, jolla on pelkän olemassaolon lisäksi myös VAIKUTUS.

- Yhtä oikein kuin on joikhata joiku on sanoa, että soitan sävellyksen "Totuuden henki". EIHÄN SE OLE KOKO SÄVELLYS vaan sävellyksen EDUSTAJA, hologrammi, yksi lukemattomista esityskerroista. Minä vain loihdin sävellyksen esille... eräässä muodossa.

24.1.1982    - Ajallinen peräkkäisyys ei ole sama asia kuin syysyhde-peräkkäisyys. Peräkkäiset sävelet musiikissa eivät ole syy toisilleen. Musiikin muotorakenteen osat eivät ole syysuhteessa keskenään; B-väliosa (AABA-muodossa) ei ole "seuraus" A:n esiintymisestä (5.5.2011: Elleivät tradition normistot sitä vaadi!). Kysymyksessä saattaa pikemminkin olla "valmiin rakennelmaidean" konkretisoituminen osa osalta, jolloin konkreettinen lopputulos on tavallaan symmetrisessä palapelisuhteessa ideaan, suunnitelmaan, joka on jo olemassa alusta loppuun - enemmän tai vähemmän tarkasti - jo ennen rakentamisprosessia.

On kuin olisin välähdyksittäin saamassa otetta mahdollisuuteen käsitellä musiikkia tila-taiteena aikataiteen terminologian sijasta. En vain vielä tiedä, millä tavalla. Olennaista on kuitenkin se, että peräkkäiset sävelet eivät välttämättä ole syysuhteessa keskenään. Ehkä kolmesta peräkkäisestä sävelestä keskimmäinen kuvastaa ensimmäisen ja viimeisen (toteutuvan) sävelen suhdetta, joka realisoituu konkreettiseksi prosessiksi, keskimmäiseksi säveleksi. Päämäärään edetään tällöin asteittain.

- Mitä muita ilmiöitä on, jotka ovat peräkkäisiä - olematta kuitenkaan syysuhteessa keskenään? Kun menen kauppaan, käyn samalla postissa, pankissa ja virastoissa, koska ne "osuvat" samalle matkalle. So. menen postiin, koska se sijaitsee lähellä pankkia. Mutta edellytyksenä on, että minulla täytyy olla asiaa postiin. Ja tämä toimitettava asia saattaa olla yhteydessä pankkiasian kanssa - mutta ei välttämättä. Voi olla, että minun täytyy mennä pankkiin ennen kuin voin toimittaa postiasian (lunastaa esim. postiennakko-lähetyksen).

Musiikissa asia on täsmälleen samalla tavoin: Minun on soitettava ensin alku - "aluksi" nimeämäni kokonaisuus - ennen kuin voin soittaa lopun. Tietenkin voin tehdä toisin, mutta se on yhtä hämäännyttävää kuin jos menisin postiin lunastamaan lähetystä - tietoisena, ettei minulla ole rahaa mukana.

"Selvän" musiikin tunnusmerkkinä on aina jonkin pääteeman, päähuomion kohteen eteneminen jostain jonnekin. Tuo päätymispiste, päämäärä on jo olemassa mielikuvana siinä vaiheessa, kun lähdetään konkreettisesti liikkeelle, aloitetaan esitys.

Jos halutaan kuvata satunnaista, päämäärätöntä harhailua, on rikottava näitä sääntöjä, jotka ovat olemassa vain tietynlaista musiikkia varten.  Sointuarpeggiot ja yleisesti käytetyt skaalat, asteikot, ovat teknistä fraseologiaa, jotka jo itsessään sisältävät lähdön ja maalin. Ne ovat tuttuja reittejä, hahmoja, automatisoituneita ilmiöitä, joissa on kysymys tottumuksesta edetä ajassa tietyllä harjoitetulla (= harjoitellulla) tavalla. Voidaan sanoa, että tällöin tietty sormijärjestys houkuttelee etenemään tietyllä tavalla - "kuten ennenkin". Tässä mielessä "edellinen" tapahtuma on "syy" jälkimmäiselle. Nyt vain näyttää siltä, että syy-seuraus -suhde olisi harjoituksen tulos! Voiko silloin enää puhua kausaalisuhteesta sanan vanhassa merkityksessä? Eikö kysymys ole hahmotuksesta, sopimuksesta alkaa nimetä jokin prosessi syy-seuraus -suhteeksi?

31.01.1982   - Kun näemme taulun, jossa maisema on kuvattu monesta eri pisteestä samanaikaisesti, sanomme taulussa olevan perspektiivivirheitä.

2.2.1982      - Kaanonin lähtökohtana on se, miten musiikkimaailma kokee keskuuteensa ilmestyneen uuden tulokkaan, teeman. Jäljittely on luultavasti universaali elämän toimintaperiaate.
- Pysähtyminen on liikettä silloin kun käytämme staccatosäveliä.

10.2.82        - R. P. soitti äsken Iisalmen sanomien toimituksesta ja kertoi minun saaneen Kuopion läänin taidetoimikunnalta mk 10 000,- apurahan taiteelliseen työskentelyyn! Hypin puoliksi ilmassa, sillä apuraha tuli sopivalle henkilölle juuri sopivaan aikaan.

- Elämä hymyilee vaihteen vuoksi. Olen jättänyt kolme Kalevala-taulua Suomen Taiteilijaseuran näyttelyyn tarjolle. Kulttuuritalon big band on lupautunut harjoittelemaan Kalevalan kesäkuun alussa. Jaurujoen kalatarinallani (1980-82?) olen päättänyt osallistua Metsästys ja kalastus -lehden kirjoituskilpailuun.  Jaakko Pulkkisen (Pielavedeltä) kanssa alamme nauhoittaa kaseteille "113 Kitara-laulua" -kirjan Näkövammaisten Kulttuuripalvelua varten. Sen lisäksi olisi tehtävä 100-sivuinen kitarakurssi Kansanvalistusseuralle. Kitarakirjastani Tammi on tehnyt sopimuksen ruotsalaisen AWE/GEBERS'in kanssa. Jyväskylän Talven kanssa tulen neuvottelemaan mahdollisesta Kalevalan esityksestä 1983. Piirpaukesta on tehty osakeyhtiö ja edessä lähes kolmen kuukauden keikkamatka Suomessa, Skandinaviassa ja Saksassa. Viimeisen Levyraati-äänestyksen voitimme sävelmällä "Vastaa ystävä". Jyväskylän yliopiston juhlasali oli täynnä konsertoidessamme siellä viikko sitten. Aion osallistua radion laulelmasävellyskilpailuun ja aion ehdottaa Jaakko Pulkkiselle sävellyskonsertin pitämistä keväällä.

11.2.82    - Tenorille bassoäänet ovat huomattavasti korkeammalle kuin bassolaulajalle, jolle em. äänet saattavat edustaa ylärekisteriä.
- Onko missään kansanmusiikissa esiintynyt symmetristä musiikkia, joka kuulostaisi yhtä järkevältä etu- ja takaperin kuunneltuna? Onko Bachin "krapukäännös" oivallus ajan symmetriamahdollisuudesta?

19.2.82    - Vain meidän paradoksaalisessa maailmassamme on mahdollista, että jury, jonka pitäisi toimia taideteosten arvostelijana, ei teekään sitä, koska vaikuttavampi motiivi arvostelija-käyttäytymiselle onkin se, että arvostelija - ammattiliittonsa tms:n edustajana - asettautuu julkisesti oman ammattikuntansa arvosteltavaksi ryhtyessään moiseen puuhaan...

21.2.82      - Kalevalatöitäni ei kelpuutettu Helsingin näyttelyyn.

11.3.82      - Junassa Luleå - Stockholm klo 06.45 - Rovaniemi, Kemin kaupungin tarjoama poronkäristys ja lahjakirja, radionauhoitus Luleåssa ja illalla yhdeksältä nukkumaan...

9.4.82          Tomin luona.          - Musiikki tuulena. Musiikki hidastetaan puheen kaikuna avaruudessa. Riitasoinnut aiheuttamassa negatiivisia tunteita liian monimutkaisilla värähdyslukusuhteillaan. Kuubalainen sävellys, joka on siirtynyt aikaradalla 1/16 -nuotin verran liian myöhäiseen paikkaan, mutta mikään ei todista sitä, että näin on... kuin sinfoniaorkesterin viive verrattuna johtajan kädenlyönteihin.

25.05.82     - Kuubalainen salsa on aikaansa edellä.
- Jälkeenjäänyt musiikki ei välttämättä aina ole jalkapohjista lähtöisin.
- Jälkiäänitystä on vaikea päätellä jäljestä. Se erottuu harvoin joukosta.

11.06.82       - Kalevala-apuraha [levytykseen] on peruutettu.
[Koska en pystynyt toteuttamaan sitä rahoituksellisesti.]

15.7.1982 (lehdistötiedote) KITARASÄESTYKSEN ALKEET > 1974-2008 Kitarakirjat

"Yksi ruusu ei kasvanut laisinkaan
mummon kukkaruukussa.
Ei kasva, mutta ei kuihdukaan,
sillä sehän onkin muovia..."

Kitaransoiton alkeiskirja on alunperin tehty Kansanvalistusseuran Kirjeopiston kurssiksi opetuskasetteineen, mutta kirjan muodossa se täyttää monen sellaisen yksinopiskelijan tarpeet,  jolla ei ole mahdollisuutta säännölliseen, ohjattuun kitaransoiton opiskeluun.

25.-29.7.82 su-to  Teatterileiri - Pohjois-Savon kansanopisto, Kuopio  (Sirkka-Anneli Martikainen)

1)         Instrumentaalimusa tehojen luojana:
            Hamlet, Peer Gynt  (Kajaanin kaup. teatteri), Puolukkasota, Kylä (TV)

2)         Laulut välikkeinä: Janomaan lauluja (Kajaanin kaupunginteatteri)

3)         Oopperatyylinen teos: Kaisa ja Otto (Jyväskylä kaup.teatt.)

 

A) TAUSTAMUSIIKKI,

B) MUSIIKKI PÄÄHUOMION KOHTEENA,

C) MUSIIKIN SUHDE

         I KUVAAN (asettelu, ryhmittely, väri)

         II LIIKKEESEEN (tassi, baletti, ilmeet, eleet)

         III TEKSTIIN (laulu, taustamusa, suorasan. teksti, runo, ooppera, musical, operetti; draama/komedia)

- Kaikki tämä on musiikkia. Musiikki -nimitys siis tavallaan tarpeeton, koska kahlitsee.

- Mitä tapoja on päästä irti kaavasta. Rytmi - sävelkorkeus - melodia - harmonia - sävelväri - tunteet...

- Teatteriesitys totaalisena ääniteoksena: Puhe - musiikki - liikkeen ja toiminnan äänet suhteessa hiljaisuuteen

- Äänenkäytön rakentaminen teokseksi.

- Vuorottelu: kuva - ääni - liike - tunne

- Päällekkäisyys: kuva/ääni - liike - tunne/kuva/liike jne.

- Psykologiset huipennukset ja kontrastit (draamamusa + komedia)

- Musa alistettuna ohjaajan perussanomalle määrää esim. paradoksien käytön.

- Mikä on teatteria? Näytteleminen elämänilmiönä...

- Demonstraatio: Kokonaisskeeman luominen Antero Vipusesta! (Antero Vipusen I versio)

 

Piirpauke elok.-82 Turkissa (Izmir, Kuçadaci, Bodrum) ~ kaksi viikkoa
(> Ks. 1980-83 Piirpauke > 1982 Turkki)
17.8.82  ...Tänään olen menossa väliajalla erääseen jazzkapakkaan soittamaan bassoa. Jazzbasistin urani alkaa siis Turkissa.

23.09.82  - Jos jokainen tapahtuma luo oman persoonallisen aika-avaruutensa... Tarkoitan sitä analogiaa, joka muodostuu, kun tippuva vesipisara hidastetaan tai suurennetaan moninkertaiseksi ja katsotaan, mitä toista tapahtumaa se silloin muistuttaa. Jos ajattelun lähtökohdaksi otetaan tämän kahden asian suhteen analogia, merkitsee se sitä, että esim. emme pidäkään eri korkuisia säveliä enää eri korkuisina, vaan katsomme, että sävel on koko ajan "sama", mutta avaruus ja aika muuttuvat "samana" pysyvän sävelen ympärillä!
Tällöin ei voitaisi enää välttämättä puhua musiikin "vaikutuksesta" meihin, vaan yhtä hyvin me "vaikutamme" musiikkiin. Melko paradoksaalista, vai mitä? tapahtuuko tällaista?

6.10.1982  - Musiikissa on tietty alkeistekijöiden joukko, joka riittää aikaansaamaan äärettömän suuren määrän variaatioita. Mikäli materiaalia tämän jälkeen lisätään, ei sillä psykologisesti ole enää olennaista vaikutusta, sillä yksityiset osatekijät pyrkivät sen jälkeen hahmottumaan ryhmäkokonaisuuksiksi, koska havaintoajattelu pyrki minimoimaan varioivat osatekijät tuohon määrään, joka riittää takaamaan nolla-ennustettavuuden tarpeen vaatiessa. Pentatoninen asteikko jo sinänsä on kuin lottoruudukko; yhdistettynä yhtä moneen aika-arvo-variaabeliin (-muuttujaan) se riittää tuottamaan meille koskaan samanlaisena toistumatonta musiikkia vaikka koko loppuiäksi. Musiikin absoluuttisen arvon myöntäminen on jo tällä perusteella täydellinen harha!

- Tuutulaulu on musiikin muoto, jonka päämääränä on kuulijan pitkästyttäminen.

01.11.82  - Eläminen on teatteria. Teatteri esittää todellisuuden ennen kuin se ennättää tapahtua. Teatteri on rukous, joka sanoo: "Älä anna meille meidän jokapäiväistä leipäämme". Tuo on tietysti vain yksi puoli.
- Meitä vaivaa täydellisyyden tarve: Teatterin pitäisi olla yhtä moniulotteista kuin länsimainen musa: kun kaikki peruselementit ovat mukana, on taide muka silloin korkeatasoisinta. Ikään kuin intialainen musa olisi ala-arvoisempaa, koska siitä "puuttuu" harmonia.
- Lapsiteatteri on tehty silmälläpitäen erästä tiettyä kuluttajakuntaa. Onko lapsiteatteri kaupallista? Ja jos on, niin onko kaupallisuus yleensä negatiivista? Ei.

- Teatterimusa:

1)         Erilliset laulut (tekstistä; tekstin ulkopuolelta)

2)         Laulettu suorasanainen teksti

3)         Taustamusa ilman tekstiä

4)         Musa ilman repliikkejä (vuorosanoja)

5)         Ääniefektit, kuorot, äänilähteet

6)         Musiikki ja liike

7)         Puhenäytelmä - kabaree - operetti - musical - ooppera

8)         Äänipartituuri + muiden elementtien partituurit

- Informaatioteoria; Liian suuri kompleksisuus muuttuu uusyksinkertaisuudeksi. Kompleksiset osatekijät hahmotetaan yhdeksi klimpiksi, kokonaisuudeksi, yksiköksi - uudella tasolla. Jotta kompleksisuus olisi havaittavaa, täytyy sen olla riittävän yksinkertaista (kuulijalle). Ajan, paikan ja liikkeen ykseyden vaatimus yleisölle. Yleisön on ymmärrettävä esitys samassa paikassa sinä aikana, jonka teatteriesitys kestää - joltain osin.

- Pelkästään 2- ja 3-jakoisen rytmin päällekkäisyys ja perättäisyys pystyy olemaan niin kompleksista, ettei kuulijalla enää ole mahdollisuutta ymmärtää sitä - so. pystyä ennakoimaan sitä muulla tasolla, kuin että se jatkuu "samanlaisena", yhtenä (kaoottisena) kokonaisuusklimppinä, joka muuntelee "sekavasti". Sinfonia ei tässä mielessä ole kompleksisempaa musiikkia kuin "syyrialaisen kahvihuhmareen" soitto!

- Veikkaussarake on tyypillinen esimerkki äärimmäisestä kompleksisuudesta sisällytettynä äärimmäiseen yksinkertaisuuteen. Tietokoneen 0-1 -kieli on vielä parempi esimerkki.

[18.5.2011: Edellisessä muistiinpanossa ovat juuret 1990:n "Keiteleen oudompi nuottikirja" -johdannon musiikkifilosofiaani.]

- Yksinkertaisuus ja monimutkaisuus ovat suhteellisia; absoluuttisina ne ovat tyhjiä käsitteitä. Ne paljastavat vain, pystyykö lukija ymmärtämään annettua kieltä, sanomaa vaiko ei!

- Ei ole olemassa suurempaa ja pienempää monimutkaisuutta eikä yksinkertaisuutta: Lukko joko aukeaa avaimella tai ei aukea! Onko olemassa lukkoja, jotka aukeavat puoliksi? Jos avain sopii lukkoon, on monimutkaisuus lauennut yksinkertaisuudeksi. Yksinkertainen lukko ei aukea monimutkaisella avaimella.

- Se mitä olemme pitäneet yksinkertaisena, alkaa osoittautua monimutkaiseksi; kansanmusiikki.

- Hahmopsykologia on informaatioteorian yksi sovellutusmuoto.

- Kuningas ymmärretään näyttämöllä kuninkaaksi ympäristön käyttäytymisestä. Teatteri on teatteria (meille), jos se on määritelty siten, kuin se nykyisin on määritelty. Musiikki ei ole kaikkien hallittavissa, jos se on määritelty siten (= edellisellä tavalla). Mikäli kaikki ihmiset haluavat tuntea, että osaavat soittaa, on meidän määriteltävä musiikki-sanan sisältö uudelleen! Ja - Simsalabim! - kaikki huomaavat yhtäkkiä osaavansa soittaa.

- Kun yksinkertainen huomataan monimutkaiseksi, ei musiikinharrastusta enää voida motivoida musiikin sisäisen arvoteorian pohjalta (koska ei ole enää "hyvää" eikä "huonoa" musiikkia), vaan motivaatio on etsittävä musiikin ulkopuolelta - tiedon entropian kaipuusta.

13.11.1982    Varkaus - Ilpo Saastamoinen: Musiikkiarvostukset (Ks. oma dokumentti)

28.11.82     - Kuoleva kulttuuri on kuin siemenkota, joka jää jäljelle, kun siemenet ovat tippuneet pois. Jäljellä on vain tyhjä, sisällyksetön muoto, instituutio, joka kantaa kulttuurin ulkoisia tunnusmerkkejä, mutta on sisältä ontto.

 

 

1983:

2.2.1983   - Kalevala I-II esitettiin Jyväskylän Talvessa 29.1.1983 (Jyväskylän Big Band, Pentti Lahti, Kalle Fält). Sai muhkeat arvostelut.

11.5.83 Frankfurt - Main - Alzey
- Improvisoinnin määrä kussakin kansanmusiikkikulttuurissa osoittaa henkisen kulttuurin kehityksen tason ja suunnan: Mitä vähemmän improvisoin, sitä enemmän ennalta harjoiteltua näyttöä ja "absoluuttista" osaamista sekä sen arvostusta. Mitä enemmän improvisointia, sitä enemmän virheen hyväksymistä ja spontaania yhdessä soittamista, amatöörimäisyyden hyväksymistä sekä suhteellisuuden tajua arvofilosofiassa. Sama seikka pätee dimensiossa konsonanssi - dissonanssi - yksiäänisyys. Viimeksi mainittu vaatii kaikista vähiten ennalta harjoittelua ja on siis kaikkein suvaitsevaisin. Moniäänisyydessä vastaava on dissonanssin hyväksyminen.

- Tältä näkökulmalta voidaan sanoa, että eurooppalainen musiikkikulttuuri on - henkisen kehityksen kuvaajana - rappeutunein musiikin muoto, jota käsitystä tukee myös sen absoluuttisuudesta kiinnipitävä arvofilosofia, musiikkiestetiikka!!!

- Ratkaisevia ovat ne henkiset taustafilosofiat, jotka ovat saaneet ihmiset siirtymään sävellettyyn, ennalta harjoiteltuun musiikkiin. Eikö pohjana ole "harjoitella salaa", jotta pystyisi antamaan näytön sellaisille, jotka soittavat vain luonnonlahjoillaan. Kilpailumentaliteetti on jo tässä vaiheessa astunut mukaan kuvioihin.

- Jos tämä edellä esitetty käsitys omaa jotain todellisuuspohjaa, mullistaisi se koko musiikkifilosofiamme. Se saattaisi myös johtaa käsitykseen: mitä "huonompi" musiikki, sitä pitemmällä ko. kulttuuri on henkisesti.

6.6.1983  - Syy ja seuraushan ovat harhoja! Nämä käsitteet ovat hahmotuskäsitteitä, joiden sisältö riippuu siitä, mitä syitä kukin kulttuuri painottaa, kokee taiteena. Samoin kuin kuvittelemme maailman musiikista 90% olevan eurooppalaista klassista musiikkia, olemme taipuvaisia hahmottamaan syyksi tai seuraukseksi vain niitä asioita, jotka liittyvät kulttuuriimme. Entäpä jos syyksi kuvittelemamme tekijä edustaakin vain kymmentä prosenttia todellisten syiden ryhmästä!?
- Jos puun juuret ovat "syy", niin mikä noista juurista on syy? Jos lehdet ovat "seuraus", niin mikä lehti on todellisin seuraus? Onko puun runko syy vai seuraus? Mitä ovat syy ja seuraus, jos emme pysty osoittamaan yhtäkään seikkaa, joka olisi puhtaasti jompaa kumpaa. Millaiseksi muodostuu aikakäsityksemme, joka perustuu syyn ja seurauksen peräkkäisyyteen?

9.6.83    Vastin: Ilja Saastamoinen: Kaupallinen taide tekee virkamiehiä
- Työltähän musiikin tekeminen ei saisi missään tapauksessa maistua, toisinaan, se valitettavasti maistuu. Taiteen tekeminen ammattina on itse asiassa kulttuurimme kieroutuma. Siinä törmätään helposti psykologisiin juttuihin. Taiteilija ei pysty synnyttämään aitoa musiikkia (tai mitä tahansa taidetta) väkisin puurtamalla. Jos taide tehdään rahan vuoksi ja muut määräävät, mitä tehdään, se muuttuu virka-miesmäiseksi, Ilja pohtii.

29.6.83   - Jos on näin, että barokkimusiikkia soittava ihminen henkisesti elää sillä hetkellä barokin ajassa - todellisesta vuosiluvusta riippumatta - niin voimme sanoa, että menneisyys esiintyy myös nykyisyydessä. Entäpä tulevaisuus?

7.7.83     - Jos tulevaisuus on sisällöltään yhtä hyvin menneisyyden kun tulevaisuuden paljastumista, voidaan päätellä, että aika on suhde tiedon ja sen vastaanottajan välillä, niin kuin musiikkikokemuskin on suhde sävellyksen ja kuulijan välillä. Aika on siis kokemus. Jos ei ole uutta havaittavaa tietoa, ei ole aikaakaan. On siis olemassa vain persoonallinen, subjektiivinen aika, ei muuta.

VASTAKOHTIEN SAMUUS
9.7.83       Olematon informaatio ja liian monimutkainen informaatio havaitaan samana, hahmotetaan samaksi. Ne ovat kuin saman sävelen oktaavi, taso, aste. Liian suuri pimeys ja liian kirkas valkeus sanovat meille yhtä vähän. Pimeys ja valkeus ovat yhtä. Tässä mielessä on muistettava, että idän uskontojen "asteet" seitsemine kerroksineen ovat myös hahmotuksia ja sellaisina pelkkiä ihmismielen luomuksia. On melkoinen määrä todellisuutta, joille noita asteita ei ole olemassa, eikä tule.

7.12.83   ... valkean kohinan ja hiljaisuuden informaatioarvo on molemmissa tapauksissa - nolla! Liian vaikea musiikki viestii minulle yhtä paljon kuin yksitoikkoinen pitkä sävel.
- Maailman musiikista noin kymmentä prosenttia sanotaan musiikiksi. Musiikista noin kymmenen prosenttia on "länsimaista musiikkia". Monien mielestä siitäkin vain noin kymmenen prosenttia ansaitsisi musiikin nimityksen heidän kriteeriensä mukaan. Ei ihme, jos monet turhautuvat yrittäessään opetella tuota harvojen ja valittujen taidetta - sen sijaan että laajentaisivat musiikkikäsitteen koskemaan myös kaikkea sitä, mitä he itse pystyvät äänillä aikaansaamaan spesialisteja paremmin.

8.12.1983  - Entäpä ajoittainen mieltymyksemme informaatioon, joka on jo ennestään tuttua... Halumme kuunnella sävelmä, jonka osaamme ulkoa jo monen vuoden takaa...

- Everest-sound.. Niin korkea vuori, mutta niin matala ääni.

- Jos soitamme kuulijalle koko skaalan ja alamme karsia sitä vähitellen, kunnes jäljelle kenties jää vain pari ääntä, ymmärtää kuulija nekin skaalan edustajina, symboleina, nimenä. Todellisuuden vääristyminen tällä tavoin auttaa meitä hahmottamaan todellisuutta. Opimme ymmärtämään laulun samaksi, vaikka se olisikin soitettu eri soittimilla tai tulkittu eri tavalla kuin ennen.

- "Suurissa" oopperoissa, oratorioissa, messuissa ja sinfonioissa ihmisiä liikuttavat kaikista eniten yksinkertaisimmat, toistuvat kohdat, osat, joissa hoetaan afrikkalaisen rituaalitanssin tapaan samaa asiaa - olipa se Kyrie tai jokin toinen teeman pätkä. Kysymys on siitä, kokevatko kuulijat kaksi erilaista asiaa samaksi. Se nimittäin helpottaa ja saa aikaan hyvän olon tunteen, tunteen että asiat ovat hallussa.

- Vanha suomalaiskansallinen sävelkorkeutta liukuen hakeva laulutapa saatiin kitkettyä pois sotien jälkeen.

- Liian vaikeassa musiikkiosassa ei ole sisäistä samuutta. Siinä on vain ulkoinen samuus - niin kuin liian helpossakin. Seurauksena on, että kuulija haluaa itse sanoa jotain. Jos tähän ei ole mahdollisuutta, hän ahdistuu. Hän ei mahdu enää samaan avaruuteen kuin ikävystyttävä musiikki.

- Kun soitan kitaralla tiettyjä sointuja arpeggioina, saattavat ne antaa sävelet ulos "väärässä" järjestyksessä, so. korkeampi sävel ennen matalaa, mikä on poikkeuksellista kitarasointujen yleistyyppeihin nähden. Odotuksemme siis ovat, että matalamman pitäisi tulla ennen korkeampaa. Soinnun rakenteesta johtuen tulevaisuus (so. odotuksemme tulevaisuudesta) hyppää tilapäisesti nykyisyyteen, ja se saa meidät kiinnostumaan uudesta informaatiosta. Eikö tuo hyppäys olekin yhtä todellista kuin oma yksisuuntainen aikakäsityksemme? Jos vieras tulee tai lähtee "ennen aikojaan", joudumme hämillemme.

- Päädyin Tomin luona ajatukseen, että Avaruusseikkailu 2001:n Zarathustra -teema olikin vain naamio, maallinen tuon filmin verho todelliselle musiikille, joka oli Indian National Orchestran levyttämä "Bairagi", joka mahdollisesti oli tehty jo ennen, kuin koko filmiä oli olemassakaan. Samoin olin varma sitä, että Pohjois-Amerikan vuoristolaisintiaanien rituaalimusiikki oli kohdistettu myös minulle, joten siirryin ajassa taaksepäin nauhoitushetkeen. Ja tiesin, että he tiesivät minun olevan siellä läsnä näkymättömässä todellisuudessa.

- Muutokset ovat mielen muutoksia. Muutos asettaa ehtoja muutoksen kokijalle, jolle täytyy olla sen tyyppisiä muistitietoja, että hän yleensä voi puhua muutoksesta. Jos kukaan ei tiedä tapahtuneesta muutoksesta, taideteoksen olemassa olosta tms:sta, ei muutoksia ole tapahtunut, eikä jotain ole olemassa, ennen kuin löytyy yksi, joka sen kokee. Edellä mainittu ei ole absoluuttinen totuus. Jos nimittäin joku on toista mieltä kanssani, on se merkki siitä, että absoluuttisia muutoksia ja taideteoksia myös on olemassa - niin kauan kuin yksikin kivi, systeemi, ihminen ajattelee näin ja käyttäytyy uskonsa mukaisesti.

9.12.1983   - Edellinen "yleinen" esimerkkilause oli "Dallas" -TV-sarjan repliikkejä. Se riittänee osoittamaan, että "korkea taide" -termiä ei voida käyttää objektiivisesti. "Korkeaa taidetta" on se, joka saa ihmisen ajattelemaan. Mitä siitä jää yli, on pelkkää viihdettä (24.5.2011: En nykyisin enää ajattele yhtä mustavalkoisesti. Huomaa soidinmenot!). Ei kai kukaan vakavissaan sano, että "korkea taide" olisi jotenkin itseisarvo - erillinen muista elämänarvoista ja niiden hierarkiasta. On uskaliasta väittää, että korkean taiteen ymmärtäminen olisi elämänarvoista tärkein.

- "Korkeimmat" elämänarvot ovat käsillä, sisällä missä tahansa elämänilmiössä - olipa sitten kysymys uuden rakennemahdollisuuden oivaltamisesta tai vanhan rakenteen tajuamisesta puutteelliseksi tai vääräksi. Ne ovat saman asian kaksi puolta. Ja yksi ja sama kokemus, elämänilmiö paljastaa juuri sen puolen, jonka kokija näkee, pystyy näkemään.

10.12.1983    - Minä kuuntelen Imrat Hussein Khanin ragaa Shri ja se vastaa minulle kysymyksiini koko ajan. Se ottaa kantaa - aivan kuin minä olisin tehnyt musiikille kysymyksen, ja musiikki vastaa nyt minulle!

Musiikki vastaa minulle,

vaikka ei tiedä kysymystäni.

Siksi tuo raga -

jota luulen kuuntelevan

ja jonka omaa sanomaa yritän ymmärtää -

on itse kysymys,

jota kukaan ei ole esittänyt,

koska se ei taida tietää kysyvänsä.

...

Jos vastauksena

olemassaolon kysymykseen

alkaa kuulua etäistä musiikkia,

vanhempaa kuin kysymys,

kuulostaa vastaus mysteeriltä.

Siksi on vastaus oikea...

Se kuvaa kysymystä jopa paremmin,

kuin kysymys itse.

On kuin olemassaolo olisikin

musiikin peilikuva, tekototuus,

synteettinen rakennelma,

jolle valo antaa elämän piirteet.

...

Jokainen meistä luo omaa,

elämänsä mittaista sävellystä.

Mitä kulloinenkin avaruus kuulee

tuosta loputtomasta ragasta?

Missä nämä kaksi maailmaa

kohtaavat toisensa?

...

Ajan sommelo kuin äänilevy,

johon on taltioitu kaikki se,

mikä kuuluu,

kun kerä kierretään auki.

14.12.1983     Odotuksia synnyttävää (musiikillista) pidätystä on kaikki se, mitä kuuntelija olettaa muusikon voivan tehdä, mutta mitä ei kuitenkaan tule. Pidätystä aiheuttaa viivästyvä staccatosoitto legaton odotuksessa, hidas tempo nopean odotuksessa, yksinkertaiset soinnut monimutkaisia odotettaessa jne. Pidätys ei ole tematiikan yksinoikeus.

20.12.1983    - Lapset, nuoret kuuntelevat ja tuntevat kaikki päivän iskelmät. He tietävät jokaisen yksittäisen sävelmän poikkeamiset muista sen kuukauden aikana soivista tunnetuimmista uutuuksista. Siinä, kun meikäläinen tajuaa, että tuossa oli tyypillinen vanha twistkomppi, voivat he puolestaan luetella 20-30 muuta biisiä, joiden "twistkomppi" on erilainen.

- Se on perusta, miksi he pitävät jotain, eivätkä jostain toisesta, joka meikäläisestä kuulostaa ihan samanlaiselta. Nuo 20-30 hittiä nimittäin muodostavat heidän koko musiikillisen maailmansa, jonka he tietenkin tuntevat kuin omat sormensa.

- Odotus, sen viivästyminen ja täyttyminen olisi muunnettava informaatioteorian kielelle. Kun teen nimittäin "poikkeavan" sävellyksen, on se jossain laajassa sävelkokonaisuudessa sama kuin viivästyminen, mutka, yllätys ennen seuraavaa musiikillista vaihetta. Odotukset ym. eivät ole yhden sävelmän vaikutuskeino, vaan makrotasolla yksi kuultu sävellys muodostuu yhden tahdin, yhden soinnun ihmisen kokemusvarastoon karttuneesta kuultujen sävelmien sarjasta, joka elää samojen lakien mukaisesti pyrkien yhteen päämäärään, yhteen loppuun - ymmärretyksi tulemiseen. Sävelmän merkitys on ymmärrettävissä vasta jälkikäteen, kun kokemusten koko sinfoninen sarja on kuunneltu loppuun silloin kun kaikki edellinen on ymmärretty. Eikä se loppu juuri koskaan ole sama kuin se loppu, jonka säveltäjä on laatinut. Kun kaksi maailmaa kohtaa toisensa informaationvaihdossa, saattaa jo toisen esittämä alku merkitä toiselle loppua - silloin kun tämä lakkaa tai kieltäytyy kuuntelemasta.

- Teos on mielenkiintoinen silloin, kun se loputtuaan aloittaa kuuntelijassa, kokijassa sen työn, joka saa kokijan etsimään jatkoa tuolle sävellykselle - ostamaan seuraavaksi ilmestyvän levyn jne.

- Tässä olivat alkusävelet alun ja lopun suhteellisuutta osoittavalle ajatus-rakennelmalle, jossa A lähtee liikkeelle saatuaan O:lta viestikapulan.

28.12.1983         - Ei muuta kuin pakertamista. Olisi (kahdenkeskistä) asiaa Antero Vipuselle. Kysyisin: Miksi tuo Einstein katsoo minua niin pitkään seinältä?
[17.11.13: Minulla oli tuolloin E = mc2 -kuva seinälläni.]

30.12.1983 Keitele (originaali kirje)
Muusikko-lehteen Julius Heikkilälle: > 1/84 "Ilpo Saastamoinen, säveltäjä, soittaja ja musiikkifilosofi"
> Ks. Erill. dokumentti: J. Heikkilä - Muusikko 1 - 1984

 

1984:

27.01.1984    - Sain eilen varmistuksen Kalevalan(i) ottamisesta Koulu-TV:n Kalevala-juhlavuoden -85 ohjelmaan. UMO soittaa ja Radio 2 äänittää koko teoksen. TV-2 puolestaan tulee kolmeksi päiväksi Keiteleelle kuvaamaan työtäni! ... triomme rundi on jo lähes loppuunmyyty.

3.2.1984        - Millaista olisi tehdä musiikkia valkeasta kohinasta suodattamalla eri herzilukuja pois! Se vasta olisi antimusiikkia!
- Tässä mielessä informaation puute voi myös antaa informaatiota! Onko tuollainen informaatio perustaltaan jotenkin erilaista? Ei kai, sillä informaatio kai lienee viestin ja sen poissaolon harkittua vaihtelua!

11.-12.2.84 klo 01.00    - Musiikki kuin hyvä ja paha... Laajennamme musiikkikokemuksiamme, koska ei ole hyvää eikä huonoa musiikkia.

11.2.84          - Ensimmäinen musiikillinen hahmo syntyy heti, kun se erottuu, kun sille löytyy jokin - mikä tahansa - vastakohta. Hahmo voi olla kahden eri aika-arvon välinen rytminen vaihtelu yhtä hyvin kuin teeman pätkä... Viime kädessä yksi kokonainen sävellys, koko musiikki (yleensä) vastakohtana jollekin muulle. Eikä näillä hahmotasoilla ole mitään arvoasteikkoa - silloin kun ne suhteutetaan kuulijoihin. Hahmotuksen "taso" ei merkitse mitään, koska tajunnassa on vain hahmon ja ei-hahmon välinen vaihtelu!
- Merkityksellistä on vain se todellisuus, johon huomio kiinnittyy. Huomio kiinnittyy vain hahmoihin - näköhavainnossa avaruuteen, kuulohavainnossa aikaan (?) mutta molemmissa (yhdessä) johonkin sekaisin.

14.2.84    - Sangen monien kansanmusiikkityylien rakenneanalyysi on vähintään yhtä vaikea ja moniselitteinen kuin mikä tahansa sinfonian tai nykymusiikkiteoksen... joissakin tapauksissa lähes mahdoton tehtävä rakenteen epäloogiselta näyttävä epäsymmetrisyyden vuoksi ts. informaation paljouden (???~  ei-ennustettavuuden?) vuoksi.

- Huomion kiinnittyminen (johonkin) on aina jako kahteen. Jos on huomannut musiikin perustuvan kahden aika-arvon väliseen vaihteluun ja sitten huomaakin kolmannen muuntujan tulevan mukaan, asennoituu kuulija kokemaan kolmen muuntujan musiikkia vastakohtana kaikelle muulle musiikille.
Kolmen tekijän muuntelusta tulee tyylipiirre, jonka ei oleteta muuttuvan sävellyksen aikana. Jos muuntelua tapahtuu, asennoituu kuulija odottamaan kahtiajakoa kolmen muuntujan ja jonkin muun muunteluperustan välillä. Aina on kysymys kahdesta muuttujasta!

- Tiedolle avoin ihminen ei kuuntele musiikkia sen hyvyyden tähden, vaan siksi, koska hän kokee saavansa uutta tietoa. Kaikki todellinen tieto on aina pitkällä tähtäyksellä askel kohti Paratiisia, koska se suo potentiaaliset mahdollisuudet sopeutua entistä komplisoituneempaan todellisuuteen, hallita sitä. (Artikkelista otettu)

15.2.84    - TV-2 kuvasi täällä toimintaani kaksi päivää. Erittäin merkittävä mahdollisuus puhua sitä mitä ajattelee.

- Musiikin "vaikeusaste" riippuu sen osatekijöiden muuntelun ennakoitavuudesta. Kansanmusiikin muuntelu, improvisointi - niin melodisesti kun rytmisestikin - tekee sen ennakoitavuuden vähäiseksi ja siis informaatio-sisällön suureksi. Vastakohtana on toistuva säkeistölaulu, jossa muuntelu siirtyy tekstisisältöön.
Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että informaatioarvoltaan vähäinen sävellys olisi taiteellisesti "köyhä". Päinvastoin - se antaa suuremmat mahdollisuudet sävelvärin, esitystavan yms. seikkojen muuntelulle. Ja toisaalta tämäntyyppisiä teemoja tarvitaan vastapainoksi, vaihteluksi "vaikeammalle" musiikille. Tämä vuorottelu ilmenee konserttiohjelmiston valinnassa sekä yksityisen ihmisen elämänkulun musiikki-kokemusten sarjassa, valitessa sitä, mitä musiikkia hän kulloinkin haluaisi kuunnella.

- Tekniikan vaatimus astuu musiikkiin silloin, kun asiat eivät enää tule ulos itsestään, sydämestä, putkesta. Monimutkaiset rakenteet syntyvät improvisoinnissa yhtä luontevasti kuin säveltäjäkammiossa päiväkausia pakertaen.

- Kukaan ei ole sen syvähenkisempi kuin toinen. Syvähenkisyyden kulloinenkin ääriraja on siellä, mikä on siihenastisista suurimmaksi koettu. Se on ainoa mahdollinen siihen saakka, kunnes itse - ei joku muu - kokee jotain entistä syvemmin. Kukaan ei voi vaatia toiselta, että tämän pitäisi kokea jotain syvemmin.

16.2.1984   - Ensimmäinen esimerkki hahmotuksesta on musiikin rytminen hahmottaminen: Jos hahmotat tahdin pääiskun 1/8-nuotin verran harhaan, tuntuu musiikki siltä osin täysin hahmottomalta, rakenteettomalta, sekavalta. Sama voidaan toteuttaa jaottelemalla sanat "väärin": nene simerk kihah motuk ses taon.

17.2.84      - Nähdessään maailman ihminen näkee itsensä - käänteispeilikuvan. Jos vasta kuva kertoo hänelle, että hän on olemassa... niin mitä sitten?
(Vrt. "Karhunpeijaiset" II, 1987: Olenko varjo? Olenko minä yksinäisyys? Vai olenko itse karhukuningatar? Ja kun katson veteen, minä olen siellä: Maan kumma... vedessä. Ei siellä ole varjoa. Minä olen se - kuvajainen. Ja se katsoo minua silmiin! Minä olen se! Läikkyvä lähteensilmä, Koukon katse. Ja karhu on minun kanssani. Ja me kuulumme yhteen! Nyt minä alan ymmärtää!)

- Rytmin "nurinpäin" tajuaminen on selvin esimerkki väärästä hahmottamisesta. Mikä "väärä" hahmotus tapahtuu silloin, kun yksinkertaiselta näyttävä teema hahmotetaan "yksinkertaiseksi"? Vika on siinä, että jo tuo yksinkertainenkin paljastaa kaiken, mitä olevainen voi pohjimmiltaan paljastaa. Se, joka etsii jotain muuta, etsii erillisyydestä omaa jumalaansa. Kaikki, mikä on erillistä, on yksin.

- Kansanmusiikissa edustavatkin kenties vanhinta muotoa monimutkaiset, improvisoidut teemat. Ehkäpä yksinkertaiset, toistuvat teemat ovatkin syntyneet vastapainoksi tuolle jatkuvasti etenevälle, epäsymmetriselle informaatioketjulle. Yksinkertainen, toistuva musiikki on siis kehittyneempi muoto! Eräässä mielessä näinkin on. Yksinkertainen musiikki kytkee toistuvuudellaan kaiken ympärillä tapahtuvan muuttuvuuden yhteen.

- Oktaavin hahmottuminen perussävelen kaltaiseksi? Mikä on 7-järjestelmän osuus siinä?

26.2.84        - Vihdoinkin kiertueella... Ylivieskan Käenpesä.

5.3.84          - Sotkamo, Tulikettu.

7.3.84          - Mikkeli  - Keikka meni päin persettä. On ollut hyviäkin keikkoja. Siinä kaikki tältä illalta.

19.3.84        - Hyvä musiikki on harvinaista. Jos se olisi tavallista, ei se enää olisi hyvää musiikkia.

- Teoria on lukkoon sopiva avain.
- Teoria ilmaisee rakenteen. Vain rakenne auttaa viestin ennakoimista. Se supistaa ajan ja avaruuden.

23.3.84         Helsinki - Keitele -välillä autossa - matkalla Kulkurin valssin ensi-iltaan Tavastia-klubilta.
- Olen aloittanut saarnaajanroolini 10.3.84 kansanmusiikki-seminaarissamme musiikin estetiikkaluennolla.

28.3.1984   - Mitä eroa on aktiivisella ja passiivisella sanavarastolla viestin purkamisessa? Passiivinen sanavarasto luo tuttuuden tunteen sillä hetkellä, kun viesti ilmentää sitä. Aktiivinen sanavarasto on se, joka synnyttää odotuksia ja ennakointia viestin sisällön suhteen. Jälkimmäinen on  taito "lukea nuotteja etukäteen".

9.4.84         - Musiikkiestetiikan tutkielma odottaa puhtaaksikirjoitustaan. 
[Jatkuu osassa XI:10.4.84]