Taidemietteet XIII 1986-87

6.6.86      - Lauluteksti on se, johon huomio kiinnittyy, kun itse musiikki on "ylimonimutkaista" (Siihen ei voi esim. rytmisesti samaistua). Säännötön 2-3 -vaihtelu lähestyy liika-monimutkaisuudessaan nollainformaatiota - samaa kuin shamaanirummun syke. Teksti pitää kuulijan kiinni tämänpuoleisessa. Jos laulusta halutaan shamanistinen, poistetaan myös tekstin ymmärrettävyys. Ylisuuri informaatio muuttuu 0-informaatioksi, jolloin kuuntelija alkaa itse tuottaa todellisuutta - mielikuvituksessaan! Kuulijalla on jälleen kaksi mahdollisuutta: poistua, ryhtyä itse laulamaan / nukahtaa tai vajota transsiin! Tältä pohjalta on helposti ymmärrettävissä shamanistisen laulun salakieli. Itkujen poikkeuksellinen runokieli on välimuoto shamanistisen ja arkielämän musiikin välillä.

- Yksinäisen kansansoittajan sävelväri siirtyi eurooppalaisessa musiikissa metatasolle, kun yhtye alkoi soittaa moniäänisesti.

- Jos unohdamme musiikin, niin silti riittää jotain: Jokainen tunnistettu leuddin musiikillinen fraasi assosioituu johonkin aikaisemmin ko. fraasin kanssa koettuun. Fraasi on kuin tuttu nimi, joka tuo heti mieleen sisällön; aikaisemmat kodan tulen piirissä vietetyt illat ja yöt, katseen, kosketuksen tunnelman - mitä tahansa. Jos musiikki ei tätä tee, niin silloin se on tekstin tehtävä. Kulttuuria tuntematon on tästä täysin ulkona, vaikka luuleekin istuvansa sisällä...

16.6.86   - Tuo saamelaismusiikin kurssi oli eräänlainen shokki.

- Kun ihminen osaa jäljitellä (matkia), hyväksytään hänet kulttuuripiiriin. Kun hän osaa luoda jäljittelyn lisäksi, on hän ansainnut kannuksensa. He has paid his dues...

- Entropia on ongella olemista. Sinun on heitettävä joka paikkaan - myös huonoihin (kalan saadaksesi). Musiikki tarjoaa jatkuvaa 1-0 -sarjaa kerrasta toiseen uudessa ympäristössä odottaen ikuisesti vastausta. Uutta vastausta.

- Muuntelematon kansanmusiikki edustaa täsmälleen samaa kuin sinfoniaorkesteri; muuntelu tapahtuu niin hienolla spesiaalitasolla, että soittajien itsensä lisäksi vain muutamat harvat spesialistit kykenevät erottamaan eri tulkinnat toisistaan. Raja ei siis kulje kansan- ja sinfonisen musiikin välillä, vaan molempien halki.

16-18.6.86   > Matti Bergström: Aivojen fysiologiasta ja psyykestä. WSOY 1979
- Ihminen käyttäytyy lapsen tavoin jokaisen uuden tiedon edessä. Lue Bergströmin sivu 73 ajatellen musiikkihahmokokemuksiasi.

s.125 - Vrt. käsitykseni ylisuuresta musiikki-informaatiosta!
- Tietokoneelle pitää opettaa myös hahmotustavat - virheellisetkin; se on "opetettava oppimaan" esim. musiikkia samojen 1-0 -periaatteiden pohjalta kun yksisävelikkö-leuddissa olen kuvannut!

- Voisiko ensimmäinen kuultavan musiikin vertailu lähteä viimeksi kuullusta merkittävästä musiikkikokemuksesta käsin?

- Me voimme tehdä yksisävelikköleuddin kaltaisen analyysin monisäveliköstä muuttamalla sen rytmihahmojen kaltaiseksi. Voimme analysoida puheen vertaamalla lauserakennetta keskivertoon arkikieleen. Tätä kai onkin jo tehty. On vain mustettava, että aina pitää olla kaksi, joita verrataan. Kukaan ei ole yksin. Onko "kaksi" hologrammin merkki? Onko tyyli vertailusäde, kantoaalto? Onko poikkeus tyylin kolmiulotteinen kuva?

18.6.86   > M. Bergström (s.185): Näyttää siltä, että kehityksen lait ovat makroskooppisia ja mikroskooppisuus on vain näiden lakien ilmenemismuoto. Jos näin on, on myös aineellinen vain psyykkisen tapahtuman ilmenemismuoto.
- IS: Yhtä hyvin päinvastoin! Ei ole niin tärkeää, mikä on kulttuurin erityispiirre, tyyli. Tärkeää on se, onko se luovaa ja millä tavalla. Tyyli on vain "kikka", niin kuin joku saundi.

19.6.86  MB: s.101 - Logiikan mukaan tuotettu tieto on logiikan säännöistä ja lähtötiedoista ennustettavissa. Ja ennustettavuudesta, joka näin kyllä on mahdollista, on maksettava hinta. Tämä hinta on luovuus. Voit kyllä tietää tulevaisuuden, jos hylkäät vapaan valinnan.
- En ole samaa mieltä; logiikan tautologisuus on harha. Se ilmaisee, miltä yksi asia näyttää eri ympäristössä, eri kielillä. Se ilmaisee, mitä toisen on ulkoisesti koettava kokeakseen sisäisesti samaa kuin mitä ensimmäinen: 1/10 = 10/100. Tässä mielessä logiikka on aina luovaa! Samalla tavoin aistitieto aina suodattuu uskon (maailmankuvan) läpi. Bergströmin vastakkainasettelu raukeaa.

- Jako aika- ja tilataiteisiin on vanhentunut. Ensimmäinen tutustuminen abstraktiin taiteeseen vie aikaa, koska mietimme, mitä kuva voi esittää. Toisaalta tietty sävellys kuullaan vain yhden kerran, ensimmäisen kerran. Toisella kerralla se on jo "nähty taulu". Laulusävelmän tunnistamme yhtä nopeasti kuin maisemataulun. Tiedämme heti, mistä on kysymys. Kysymme vain, miten sävellys/taulu on tehty.

26.6.86  - Teksti voidaan muistaa, vaikkei sitä lauletakaan.
- Juankosken leirillä. Kalle ei tullut ollenkaan... Olen soittanut Hesaan ja pyytänyt Saksalan Haraa lähtemään (olemaan valmiina lähtemään) Espanjaan EBU-festivaaleille, jotka tänään saamani tiedon mukaan jatkuvat viikon kiertueella Espanjassa!....

- Leudd-analyysini osoittaa, että tyyli on tilastollista. Meidän on itse tehtävä arvio siitä, onko jokin katsottava tyylipiirteeksi vai ei... esiintykö jokin viisi vai kahdeksan kertaa verrattuna vain 1-2 kertaa esiintyviin ilmiöihin. Tyyli ei ole musiikin sisällä informaatiota antavaa, vaan viittaa omalaatuisuuteensa verrattuna muuhun musiikkiin. Tyylistä voidaan puhua vain, jos meillä on vertailukohtana muita tyylejä. Se viittaa itsensä ulkopuolelle. Persoonallinen tyyli viittaa itsensä sisälle; siihen miten eri tyylit ilmenevät yhdessä sävellyksessä. Tyylikäsitys sanelee sen, mikä koetaan yhdeksi sävellykseksi... Tyyli on kieli, jolla puhutaan. Eläimen kieli, kukkasen kieli, ihmisen kieli.

30.6.86   - Näemme lapsesta saakka syyn ja seurauksen yhteyden lukemattomissa elämänilmiöissä. Riippumatta siitä, onko "syy" todellinen syy, liimautuvat (leimautuvat) nuo asiat aina yhteen myös myöhemmissä tapauksissa - silloinkin, kun näemme vain  toisen tapahtumaketjun osapuolista. Tämä ajattelutapa on niin syvällä meissä, että pystymme toteuttamaan sitä myös "luovasti" - ainakin synteettisesti: Mitkä tahansa kaksi asiaa yhdessä koettuina painuvat mieleen yhtenä kokonaisuutena; toisen osuessa kohdallemme nousee toinen mielen syvyydestä esiin - nimi ja nimen kohde...

- Informaatiosarjat, kuten AA-AA tai ABABABAB ovat epätarkkoja kauan toistuessaan - AA-osaset menevät limittäin päällekkäin; sekaannumme niiden määrässä. AB-sarja puolestaan tuo jatkuessaan erittäin helposti mieleen myös BA:n, joka ei suinkaan enää ole AB:n vastakohta vaan läheisin naapuri. Mitä pitempi sarja on, sitä varmemmin hahmotamme sen aika ajoin myös BA:na! Vrt. synkopointi. Tämä on kummallista vastakohtien läheisyyttä.

1.7.86 Keitele, Finland (Kirje)                  
Prof . Ernst Emsheimer, M u s i k m u s e e t , Stockholm        
> Ks. "Kolttaleudd -86 - kotisivuversio"

12.7.86    Laivalla Vaasa - Sundsvall.
- Olin viime viikon Lapissa; Rovaniemi 5.7.  - Jaakko Gauriloffin luona yötä. Sodankylän jutajaiset 6.7.. illalla Nellimössä Lovozeron saamelaisten konsertissa, yötä Ivalossa. Maanantaina kyyditsimme Jaakon kanssa Domna Sanilan ja Helena Semenoffin Sevettijärvelle sekä kävimme tervehtimässä Tyyne Fofanoffia sekä Vassi Semenojaa. Domna lauloi leuddia koko matkan, kun tarjosin siemeneksi Itkosta (1913), Launista (1922) sekä Väisästä (1926) - siis vahalieröäänitteitä heidän kuolleilta sukulaisiltaan ja tuttaviltaan. Mahtava automatka. Inarissa olin kaksi päivää Oula Näkkäläjärven kotona. Hänen Vaimonsa Sirpa tulikin kyydissäni Keiteleeltä (oik. Vitasaarelta) Sodankylään. Teimme nauhakopioita, kuuntelimme saamelaismusiikkia sekä keskustelimme kahtena yönä puoli neljään saakka. Torstaina ajoin hänen poikansa Mihkun Enontekiön Nunnaseen ja jatkoin sitten Kätkäsuvantoon Juhani Lihtosen kotiin. Olimme heti kuin vanhat tuttavat, koska Oula oli järjestänyt tapaamisemme. Aika loppui täysin kesken. Tuhansittain suunnitelmia Jaakon, Oulan ja Juhanin kanssa. Ennen kaikkea kolttaäänitteiden litterointi, esitelmämatkat Lappiin, pitkän tähtäyksen kansainväliset ohjelmat saamelaismusiikista heidän radiossaan, sukuyhteyksien, poromerkkien ja sukulaisjoikujen (sekä leuddien) yhtäläisyyksien analysointi, TV-filmimusiikin tekoa jne, jne. Teoriassa varmaan vuoden työllisyys, jos kaikki toteutuu. Hyvä jos puolet... Torstaina ajoin suoraan Keiteleelle, jossa mesimarjat olivat jo kypsyneet, Ilona palannut Tanskasta, Elina Manamansalosta ja Ritu hyvällä tuulella - olin saanut... Teostokorvauksia. Nyt lauantaina 12.7. olen siis matkalla Falunin Folk Music Festivaaleille, sitten Espanjaan ja elokuussa Puolaan. Pohjantahti-LP:tä en vieläkään saanut mukaani.

12.7.86         Falun
Soittajaksi tulo on asteettaista. Asteettaisuus ilmenee siinä, kuinka hyvin kuulija on omaksunut musiikin informatiivisen rakenteen. Kun kuuntelu ei enää tuota rakenteellisia yllätyksiä, alkaa oma luominen. Kuulijoina pysyvät vain ne, joille informaatiosarjat jäävät mystisiksi!

- Tein viimeisen 1-sävel-leudd-analyysin numeraalisesti. Se ilmaisee täydellisesti musiikissa sen, mistä Prigogine puhuu - entropian järjestystä luovasta voimasta.

- Jos negentropiaa edustaa sarja 1234567890, niin onko entropiaa sitten 1-10-2-8-9-7-6-4-3-5? Jos näin on, on koko asia hahmotuskysymys! Entropia lakkaa, kun se on tullut ymmärretyksi negentropian salattuna muotona! - MITÄ MINÄ OLEN TEHNYT?!

- Illalla kurssilaisesittelyn jälkeen lauloin joiun ja improvisoin sisäänhengityslaulun Falun Folk Music Festival -tavuista.

- Meidän on unohdettava ajatus, että tutkisimme kansanmusiikkimateriaalia vain saadaksemme "hyötyä" siitä itsellemme. Kansanmusiikki ei ole maaperä, josta me "jalostamme" jotain. Meidän on itse muututtava mullaksi. Vasta sitten me ymmärrämme jotain siitä. Olemme, opimme olemaan yhtä sen kanssa. Jos meistä kasvaa hyvä kasvi, on maaperä tyytyväinen. Se saa varmasti osansa - aikanaan - sitten kun kuolemme pois. Maa elää meitä kauemmin. Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman.

- Mitä Oula (Näkkäläjärvi) tarkoitti sanoessaan joiun olevan sidottu maahan? Hän kyllä mainitsi kesä- ja talvipaikkojen joiut, mutta siinä oli jotain syvempää.

- Jos maa suo, pidän tällä viikolla hyvän kurssin.

19.7.86         lauantai-iltana MS Wellamolla.
Matkalla Suomeen - ilman, että ennättää käydä kotona. Falunin festivaali ohi omalta osaltani. Olisi tietenkin ollut mukava jäädä juhlimaan raskaan viikon päättymistä. Mutta olin täsmälleen Tukholmassa perillä tuntia ennen laivan lähtöä. Ilta hämärtyy ja edessä menee Viking Linen alus kilometrin edellä. Raskas viikko takana, mutta tämän päivän kymmenminuuttinen esiintyminen meni aivan mukavasti. Kurssilaiset olivat vapautuneita ja aplodit käsittääkseni aika hyvät. Nähtävästi shamaaniasuni herätti melkoista ihmetystä. "Oppilaani" heittivät minut ainakin viidesti ilmaan esiintymisemme päätyttyä, joten oletettavasti opetuksestani pidettiin. On filmattu televisioon filmille, tehty radioon tunnin verran ruotsinkielistä haastattelua, valokuvattu vaikka kuinka paljon, pidetty viimeiset harjoitukset keskellä kaupunkia ulkoilmakuppilassa. tiedän nyt voivani tehdä lähes mitä vain missä vain. Viime yönä oli pitkälle aamuun kestävät yleiset juhlat lukemattomine ulkoilmasoittoineen. Valtava määrä uusia tuttavuuksia ja vihjeitä sekä vinkkejä. Joku kertoi, että minua pidetään Suomessa jonkinlaisena guruna kansanmusiikkiasioissa. Jälkimaailmahan sen aikanaan tietää. Minulle ei siitä kerrota...

24.7.86     - Segovia, Espanja (EBU:n nykykansanmusiikkifestivaaleilla YLE:n edustajana. Mukana Jouko Blomberg vaimoineen, Kari Hakala miksaajana, kuvanveistäjä Rauni Liukko, Pekka ja Kiti, Kalle ja minä)
- En juhlinut synttäreitäni - vihaisena, koska luottokorttini ei meinannut kelvata Madridissa. Tänään edessä konsertti. Eilen katselemassa linnaa, kirkkoa... Kuuma.

25.7.86       - Maakunnassa, ravintolan ruokapöydässä.
- Epäjärjestys kuvaamassa improvisointia, reagointia kuhunkin tilanteeseen. Vastakohtana "järjestys". Improvisaation ja sävelletyn teoksen rakenteet kuvaavat saman asian eri puolia. Sävellys sosiaalisen identiteetin lisääjänä, improvisaatio persoonallisen identiteetin vahvistajana.

28.7.86        - Madrid, Plaza de la Lealtad (?)
- Maanantai-iltapäivän colalla istumassa. Konserttimme Segoviassa oli menestys. Keikka tulee poikimaan aivan varmasti. Madridissa eilen illalla ei ehkä yhtä hyvä, sillä kaikki olivat aivan rutussa valvomisesta ja henkisestä väsymyksestä. Olen itsekin melko tattis. Mikähän merkitys tällä reissulla on tulevaisuudelle? Olimme käsittääkseni jotain täysin muuta kuin yksikään muu yhtye festivaaleilla. Pitkä työ on tuottanut tulosta. Vielä kun jaksaisi tämän viikon ja sitten vielä viikon Puolassa. Tapahtuuko sitten jokin muutos? Muutos mihin?

12.8.86        - Kaikista suurin erehdys länsimaisessa ajattelussa onkin ehkä kaipuu järjestykseen... luokittelun tarve... säännönmukaisuuden hakeminen. Meiltä puuttuu kokonaan epäjärjestyksen, sattuman filosofia... so. keinot osoittaa, millä tavoin epäjärjestys rakentuu. Tuollainen tieteenala on epäilemättä yhtä laaja - vähintään - kuin kaikki se, mitä olemme saaneet selville säännönmukaisuuksista (mm. koko matematiikka ja logiikka). Meitä on kiinnostanut vain toinen puoli todellisuutta.
- Missä kulttuurissa on epäsymmetrisyys hallinnut taidetta ja tiedettä??? Sietäisi tutkia Saarenmaan pirtanauhat... [17.11.13: Mistä olin kuullut niistä ja mitä?]
- Epäjärjestyksellä täytyy olla omat lakinsa, jotka tavalla tai toisella ovat käänteisiä nykyisin tuntemillemme säännöille, kaavoille ja laeille.

23.8.86.         - Virtarannalta oli tullut isot kiitokset lyydiläisitkujen nuotinoksista.
- Onko niin, että "tiedoton minä" musiikin kuuntelussa tarkkailee vain epäjärjestystä, ylisuurta informaatiota (etsii, etsii, eikä soisi löytävänsä - järjestystä)? Mikäli järjestystä löytyy, se paiskataan välittömästi tietoisen minän tutkittavaksi - samoin kuin silmän näkökentän äärialueet... Tietoisuudelle tuodaan se materiaali, joka on assosioitunut  jollakin alitajunnan tasolla tutuksi.

31.8.86         - Tietoinen minä tarkkailee uuden informaation sääntöjä, alitajuinen minä vertaa kuultua musiikkiarkistoon ja kiinnittää huomiota poikkeuksiin, siihen mitä ei pysty käsittelemään ja joka on siis siirrettävä otsikon "uusi informaatio" alle ja siten tietoisen minän tarkastelun kohteeksi. Miten tämä "siirtäminen" tapahtuu käytännössä?

8.9.86      - Okay (Temiz) pyysi Turkkiin soittamaan marraskuussa, mutta Pekka ei lähde. Sakke ja minä lähtisimme. Minun on päästävä keskittymään musiikkifilosofiaan.

- Poikkeus on sääntö... Ilman sääntöä ei ole poikkeuksiakaan. Sääntö on vain hallitusvuorossa.
- Sääntö ilman poikkeusta osoittaa vain, että kyseessä ei ole vuorovaikutus. Tai että vuorovaikutus on niin minimaalinen, ettemme huomaa sitä lyhyellä aikavälillä (ihmisikä - maapallon historia?).

- Pitäisi jättää yksisävelikköanalyysi.

10.9.86       - Joskus ihmettelen, miten mustaa kehää pitkin joidenkin ihmisten on taivallettava...

14.9.86       - Levynjulkistamismatkalta palattua...
- Entropia-output on negentropiapyrkimyksen väline! Sisältäessään todellisen entropian - järjestyksen ja kaaoksen epäsäännöllisen vuorottelun - on "kalastaja" heittänyt verkkonsa veteen - aikomuksena houkutella mahdollisimman monenlaisia kaloja pyydykseen. Jos output on pelkästään negentropia-järjestystä edustava, ei koko mahdollinen todellisuus pysty reagoimaan siihen (antamaan merkkejä itsestään) - ainoastaan osa pystyy siihen.

- Output on inputin aktiivinen muoto. Yksilö tähtää aina inputiin... Sen output on aina valheellinen, koska se on tiedon esiinhoukuttelumuoto ulkomaailmasta, eikä kerro, mitä systeemin itsensä sisällä, muistissa on... Vasta käyttäytymisen muutos antaa lisätietoa systeemin resursseista.

- Mitä on musiikillinen valhe? Vastaus: ennalta-arvattavuuden jälkeen seuraava yllätys. Se on mahdollista vain luomalla harhakuva siitä, että jokin tulee jatkumaan samalla tavoin kuin ennenkin - mutta eipäs jatkukaan. Tässä mielessä valhe kuuluu elämän peruspiirteisiin. Vain kuollut ei pysty valehtelemaan.

- Outputin entropiahakuisuus on suhteellista: Jos ympäristö tarjoaa äärimmäisen monimuotoisia ärsykkeitä, tarttuu tieto siitä pyydykseen lähettämällä negentrooppista, järjestäytynyttä sanomaa, jonka informaatioarvo on pieni. Ihminen menee kuuntelulle. Kaksi satunnaisriviä koskettaa harvemmin toisiaan, kuin jos toinen riveistä tarjoaa koko ajan samaa syöttiä. Odottamalla pelkästään c-sävelen esiintymistä 12-säveljärjestelmän rivissä saa tärpin varmemmin kuin luomalla summittaisen rinnakkaissarjan ja odottamalla c:n esiintymistä molemmissa riveissä samanaikaisesti.

15.9.86         - Ei ole olemassa yhtä kuvaa sinänsä! On vain kuvien jatkumo (eri tekijöiden kuvista koostuva yhden ihmisen kokema sarjakuva), joka sisältää spatiaalisen (musiikin soinnut ja saundi) puolen lisäksi myös ajallisen keston. Yleiskatsaus kuvasta on yhtä alkeellinen kokemismuoto kuin vain yhden kerran kuultu musiikki. Molempien osalta muodon sisältämä tuttu osa, nollainformaatio on se osa taulua, sävellystä, joka ikään kuin on koettu aikaisemmin! Kuva on vain yksi variaatio kuvien sarjassa. Me katsomme kuvaa taiteilijan viimeisenä tekona, emme erillisenä, itsenäisenä asiana. Tai sitten jonkun uuden ihmisen reagointina ajan tyyliin - yhtä hyvin sävellyksenä kuin kuvana.

- Me tuijotamme liikaa yksityiseen, todellisuudesta erotettuun tuotteeseen, koska sillä on oma nimi. Kuva on aina kuvasarjan osa ja sellaisena myös ajan piiriin kuuluva siinä missä musiikki.

- Jos kuvan rakennetta, struktuurisanomaa ei ole tajuttu yhdellä silmäyksellä, vaatii sen tutkiminen aikaa täsmälleen samalla tavalla kuin musiikki.

- Musiikilla on itsensä ulkopuolisia merkityksiä - kuten puheella - jos se viittaa johonkin toiseen sävellykseen, so. tiettyyn tyyliin, johon se samaistuu. Yhtäkään sävellystä' ei voida erottaa sävellysten jatkumosta!

- Sana viittaa tiettyyn esineeseen juuri esiintymistiheytensä - tilanteensa - kautta, juuri samalla tavalla kuin musiikki. Erona on vain, että musiikki ei tuo mieleen tiettyä yhteistä, kaikille "samaa" kokemusta. Musiikilla ei ole tarkkaa viitekehystä. Siksi se on "abstraktimpaa". Sana koetetaan saada yksiselitteiseksi, musiikki moniselitteiseksi.

- Jos musiikissa ei "tapahdu" mitään, siitä tulee kuva. Jos taulussa ei "tapahdu" mitään, tapahtuu jotain ajallisesti katsojan päässä. Ajallisuus ja avaruudellisuus eivät ole objektiivisia tosiasioita, koska niiden tapahtuminen/tapahtumattomuus on aina suhteessa tarkkailevan systeemin sisäiseen tapahtumavauhtiin!

- Esittäjän intentioiden, tietoisen toiminnan takana on kulttuurin intentio, se tausta, joka on automatisoitunut alitajuisen minän toimintaohjeeksi, ja johon tietoinen äly-minä tekee omaa persoonallista identiteettiä vahvistavia entropiahakuisia, informaatiota sisältäviä lisäyksiä ja poikkeuksia. Myös kuulija/katsoja voi asennoitua persoonallisesti, älyllisesti, kulttuuritradition sanelemasta alitajunnasta ulos hypäten. Tässä on kulttuurin uudistumisen voima.

16.9.86         - Se mikä ei muunnu lainkaan musiikkiesityksen sisällä (tai eri esityskerroilla), voidaan jättää analyyseistä pois 0-informaationa. Jäännös on tutkimisen arvoista. Sävelletyssä musiikissa tämä tarkoittaa analyysissä miten esim. sonaattimuodosta on poikettu.

- Nopea tekniikka, kiihdyttäminen, orkesterin suuruus jne. eivät asian tajuamisen jälkeen enää tarjoa uutta informaatiota. Tästä syystä mielenkiinto kohdistuu vain kysymykseen, kuka on nopein. Musiikki lakkaa olemasta informaation lähde, kun huomio keskittyy idoleihin. Beatlesit tulevat jäämään musiikin historiaan, mutta John McLaughlin Guinnessin Ennätysten kirjaan.
- Työskentelen leudd-analyysin puhtaaksikirjoituksen kanssa.

20.9.86         - Kun improvisoitu kertakäyttömusiikki on kysymyksessä, ei voida sanoa mitään varmaa sen "tulevasta" rakenteesta - muuten kuin yleisten, historiaan perustuvien oletusten puitteissa. Esim. yksisävelikköleuddin "pääteema" ja "sivuteema" tms. tekijät hahmottuvat vasta musiikin edetessä. Tässä tapauksessa siis vaillinaiseenkin materiaaliin perustuvat johtopäätökset ovat "oikeita". Käsitykset vain muuttuvat tai vahvistuvat sävellyksen edetessä. Sävellyksellä ei siis ole vain yhtä ainoaa "lopullista" rakennetta, vaan myös ne kaikki harharakenteet, jotka hahmottuvat sävellyksen edetessä alusta loppua kohti. Ja tätä (lopullista) rakennetta ei välttämättä tiedä edes improvisoija itse etukäteen. Hän tietää vain säännöt, jotka rajoittavat rakenteen homogeeniseksi kokonaisuudeksi - siis mahdollisten variaatioiden määrän. Rakenne on siis aina vain todennäköinen. Varmaa myös on, ettei kuulija yhden ainutkertaisen kuuleman perusteella ennätä havaita tietoisesti kaikkia rakennevivahteita. Schenkerin "Ursatz" ei siis välttämättä ole objektiivinen tosiasia (so. että sen kaikki huomaisivat), vaan sekin on vain tilastollinen todennäköisyystekijä.

- Mitä lähempänä musiikillinen materiaali pelkistyy 1-0 -tasolle, sitä varmemmin löydämme 50/50 -tuloksen. Jo kolmen muuntujan musiikki sekoittaa asetelman. Mitä enemmän muuntujia on, sitä selvempiä makrorakenteita täytyy löytyä. Ehkä makrorakenteista löytyy jälleen 1-0 -asetelma.

- Olen lähempänä musiikkia - ja elämää - kuin koskaan ennen.
- Koska musiikki ei ole arvo sinänsä, ei voida asettaa yleispätevää päämäärää tulla musiikkispesialistiksi, joka tuntee kaikki kappaleet.
- Yleismusikaalinen ihminen on sellainen, joka osaa laulaa unisonossa nuottikorvattoman kanssa ja taputtaa samat jaot rytmikorvattoman kanssa. Itseni mukaan luettuna - en ole vielä tavannut sellaista henkilöä.

- Musiikki on verrattavissa puhekieleen joka kerta, kun jokin musiikillinen aines viittaa johonkin toiseen tunnettuun musiikkiaiheeseen (so. joka on ennen kuultu, yleisesti tunnettu tms.). Jos se ei viittaa mihinkään (paitsi itseensä), on sen informaatioarvo suurimmillaan. Mutta siitä hetkestä lähtien tuo "viittaamaton" - myöhemmin toistuessaan - viittaa tähän ensimmäiseen outouden kokemukseen, liimautuu siihen kiinni - käärepaperina tuon kuuntelutilanteen sisäinen kokemus ja ulkoinen ympäristö. Tuon uuden musiikillisen aiheen nimilapuksi tulee sen ensimmäinen kokemistilanne. Toistumattomana sitä voidaan luulla virheeksi, koska se ei pysy sääntöjen puitteissa (mutta ei itse vielä ole toistunut omaksi uudeksi säännökseen.

- On myös (uusia) sanoja, jotka aluksi viittaavat vain itseensä. Ehkäpä jopa puolet sanoista ja puolet musiikista onkin tällaisia??? Jokainen uusi sana on abstraktio. Se konkretisoituu vasta toistuessaan alkaessaan viitata aikaisempiin esiintymisyhteyksiinsä.

25.9.86         - Alkaa näyttää sille, että epäsäännölliset sarjat muodostuvat itse asiassa useista päällekkäissarjoista - aivan kuin polyrytmiset jaksot, joiden solmukohdat näyttävät epäsäännöllisiltä - esim. 11- ja 13-jakojen päällekkäisjaksot (3332 ja 4441)
(Ks. pitkä nuottikuva s:lla 81, jossa ko. jaksot on piirretty päällekkäin)

- Mitkä tahansa kaksi lukua - toisillaan kerrottuna tuottavat jaksollisen lukusarjan!

- Musiikin rakenteita on yhtä monta kuin sillä on kuulijoita! Mikään niistä ei ole ainoa oikea! Ensimmäinen rakenne on se, kun jokin erottuu musiikiksi muusta ympäristöstä [11.4.2012: musiikki / ei-musiikki; kuten äänilevyn pyörittäminen myötä- ja vastapäivään]. Sen jälkeen syntyy ensimmäinen sisäinen 1-0 -jako (kaksi havaittua muuntujaa). Täydellisimmän rakenneanalyysin on tehnyt säveltäjä/soittaja. Siitä menee edelle vain se, joka arvaa kaiken muuntelun etukäteen  tai säveltää/soittaa vielä paremman!

- Symmetrinen rakenne on kuin sipuli, joka katkaistaan hitaasti keskeltä poikki. tai itsensä kuva peilistä katsottuna...
- Musiikkiteema on kuin lastu laineilla. Se purjehtii aina uusissa olosuhteissa - vaikka tuulenpyörre veisikin sen näennäisesti samalle paikalle.

- Onko "epäsäännöllisyys" symmetrian ja sarjan "sekavaa" vuorottelua? Mitä on sarjallisuus? Jos meillä on sarja ABABABAB, niin sanomme, että se koostuu AB-yksiköistä. Miten on asia kuultuna? Onko sittenkin kysymys symmetrioista, joissa jokainen tekijä toistuu limittäisasetelmasta johtuen. Sarja olisikin tällöin: ABA.BAB-ABA jne. Tarkoitan musiikillisia yksiköitä, joiden sisältä ei ilmene, että joko A tai B olisi sarjan loppu. Miten esim. rytmi-iskut (4/4) (kuva, jossa eka tahti sisältää kahdeksaosa + paussi -yhdistelmiä ja toinen tahti "takapotku"-kahdeksasosia so. edellinen nurinpäin? Miten erotamme toisistaan sarjat AB-AB-AB ja ABA+BAB, jos ne ovat esim. 3x3/8 ja 3/8 + 2/8?  Vaikeaa...

28.9.86     - Ovatko sarjallisuus ja symmetria toistensa käänteiskuvat? Sarjallisuus etenee myötäpäivään ja sen symmetria vastapäivään... Sarjallisuuden tai symmetrisyyden ilmeneminen on hahmotuskysymys, niin kuin jatkuva synkooppien kokeminen iskullisiksi tahtiosiksi.

- On yhtä tärkeää osata tehdä samalla tavalla ja eri lailla. Urheilu jakautuu tässä mielessä kilpailuun ja peliin. Vain jälkimmäisessä pyritään yllätyksellisyyteen (2011: sen itsensä takia) Toisaalta - joka oppii tekemään jonkin suorituksen eri lailla, parantaa luultavasti myös suoritustaan. Uusi tekniikka on siis eri lailla tekemistä. Tu erilaisuus ei vain näy kilpailuissa, joissa yritetään tehdä samalla lailla. Erilaisuus kätketään salaa harjoitteluun - kuten musiikissakin. Näissä tapauksissa harjoittelu on se, joka antaa elämälle monipuolisen sisällön. Muu on vain näyttöä. Pelissä tuo näyttö on erilaisuuden näyttöä.

- Nuoteistasoittaja on kilpailija, mutta improvisoija on pelaaja. Ja siinä on suuri ero, koska pelaaja riskeeraa itsensä toisten nähden. Siksi se on henkisesti kehittävämpää. Kaikki jakautuu uudelleen poikittain. Miten on kuvan tekemisessä?

01.10.86        Tyylin antama nollainformaatio viittaa myös itsensä ulkopuolelle - aivan samalla tavalla kuin yksinäinen poikkeus tyylistä - mutta käänteisesti. Tyyli antaa vihjeen siitä, mitä ei pidä kuunnella! Sitä ennen se kuitenkin - tunnistetuksi tultuaan - antaa sysäyksen tietylle assosiaatiovarastolle, niille kokemuksille, jotka on koettu aikaisemmin saman tyylin musiikkia kuunneltaessa.        
- Toinen laulu on kuulijan kuvaus siitä, miten edellinen päättynyt laulu olisi voinut jatkua.

2.10.86         - Ei Edison tai Bell keksinyt yksin jotain. Kysymys kuuluu: Kuka keksi minulle? Kenen kautta minä sain tietää noista keksinnöistä?
- Jonkin aiheen sarjallinen toistaminen ei ole musiikin ominaisuus vaan osoitus siitä, että tekijä on mielistynyt siihen. Niin paljon, ettei ympäristö pysty sotkemaan hänen haluaan toistaa sitä, ettei hän kyllästy siihen. Muutos musiikissa kuvaa tekijän sisäisen tilan muutosta: joko itsestään tapahtuvaa kyllästymistä aiheeseen tai ulkomaailman puuttumista peliin - ehkä sitä, että esittäjä-säveltäjä kuvittelee kuulijan kyllästyvän toistoon.
- Tämä on se "deux ex machina", selittämätön ulkopuolinen tekijä, joka ei koskaan anna musiikin sääntöjen pysyä ikuisina.

3.10.86         - Jokaisella sävelellä on menneisyytensä ja tulevaisuutensa tietyn sääntömaailman vuorovaikutusten piirissä. Tietyssä määrin pystymme arvioimaan sen mahdollista tulevaisuutta sen aikaisemmista tekemisistä käsin. Jokainen tehty valinta (= nuotin "teko") laajentaa tai kertaa sen omaa tulevaisuutta.

13.10.86         - Leuddanalyysi vihdoinkin valmiina (n. 40 liuskaa)! Onko musiikin ideoiden sipulimainen toistuminen makro- ja mikrotasoilla heijastus siitä, miten ideat toteutuvat elämässä? Jos on käsite "supistuminen ja laajeneminen", niin se ulottuu kaikille elämän alueille soluista maailmankaikkeuksiin. Leudd kuvaa jotain todella syvää...

15.10.86         - Ei ole painollisia eikä painottomia tahtiosia. Ne ovat vain nimityksiä sille, että sävelet toistuvat joko säännöllisin väliajoin tai eivät toistu. Jos ne enimmäkseen toistuvat, odottaa kuulija niiden osuvan "iskuille" tulevaisuudessakin. Painottomille osille osuvat sävelet ovat "välisäveliä" vain meidän musiikissamme. Esim. salsassa tilanne on toinen. Pulssin edessä tai jäljessä kulkeminen; odotus ja yllätys... On kummallista, että latinalainen Amerikka on tuottanut molemmat muodot: salsa (edellä) ja suomalainen tango (jäljessä).
- Kirjoitin Tawaststjernalle.

15.10.1986     (Vastaus Elviksen lähettämään jäsenkyselyyn)

Kohta 13.        Mitä pidät suurimpana pulmana alallamme?
V:      1) Vääristynyt ihannekuva alan ammattilaisesta, joka heittää lonkalta tilaustöitä, rutiinilla, ilman sisäistä suhdetta työhönsä.

         2) TEOSTO:n aikansaelänyt genreluokitusjärjestelmä

         3) Tiedotuslehden puute - sellaisen, joka käsittelee Elviksen jäsenten  musiikinaloja

         4) Aluepolitiikan puute.

Kohta 14.         Onko parannusehdotuksia?
V:      1) Musiikin perustutkimuksen tukeminen

         2) Aloitteiden tekeminen, painostus yms. + kohta 14: 1 & 4

         3) Uudelleenarviointi jäsenlehtikysymyksessä. Alan henkilöiden esittely yhteistyössä musiikin tiedotuskeskuksen kanssa jne. Kustannustoiminta. Finnish Musical Quarterlyn musiikillisen epätasapainon poistaminen jne.

         4) Sentralisoitumisen estäminen ottamalla mallia muilta politiikan alueilta.

> Ks. "Muistiot TEOSTO:lle 85-86

29.10.86         - Säännön noudattamattomuus tiedottomana toimintana... Tiedotonta siksi, että sääntö sinänsä on jo iskostunut alitajuntaan. Niinpä siihen reagointikin tapahtuu samalla tasolla. Mutta toisaalta tuon reagoinnin informaatio on niin monimutkainen, ettei tietoinen minä vielä kykene sitä analysoimaan. Improvisointi edustamassa persoonallisuutta ja säännön noudattaminen yhteisön jäsenyyttä...

16.11.86         - Maiseman symmetria; meno ja paluu. Musiikissa nouseva ja laskeva sävelkuvio... Onko musiikin soittaminen takaperin vain liian täydellisesti, kokonaisvaltaisesti toteutunut käänteissymmetria? Miksi meidän on mahdotonta tunnistaa takaperin soitettu nauha, mutta kuitenkin tunnistamme "takaperin" vastaan tulevan maiseman? Johtuko se siitä, että puut ovat molemmilla kerroilla "oikeinpäin" ja tie on "allamme", ts. symmetrian käänteisyys onkin vain osittainen.
- Löysin kolumbialaiselta kasetilta (Murui-intiaanit: Ks. "Laulu leivästä" -nuotinnos) kolttaleuddin!!! Se on sensaatio!

9.12.86         - Käsitys yhtäläisyydestä muuttuu kokemusten myötä. Ei ole olemassa absoluuttista, objektiivista yhtenevyyttä. On vain subjektiivisesti koettua, suhteellista yhteneväisyyttä. Sama tietysti koskee myös eroavuutta.

- Yksisävelikköleudd antaa näytön siitä, kuinka todellisuus vaihtelee - riippuen siitä, millaisen rakennekaavan kautta sitä katsotaan.

- Miten ennakkoon ilmestyvä päätössävel tai urkupiste ilmaisevat tulevaisuutta? Kavaltavatko ne sen? Sen asian suhteen odotuksia ei synny; tulevaisuus on jo nykyhetkessä - siltä osin kuin emme usko nykyhetken muuttuvan.

- Ennalta-arvattavissa sarjoissa tulevaisuus on jo avoimesti nykyisyydessä. Tulevaisuutta on vain arvaamaton.

- Ollut vähän huolia lasten soittamisen kannalta. Minulla on hätä saada Lapin laulut sävelletyksi tällä viikolla ensi kesän Joensuun "Kaikukeihäs" -tapahtumaa varten.

 

1987:

14.1.87         Turussa.         
- Näin aamulla puoliunessa juuri ennen heräämistä sen, miten kaksi limittäin olevaa symmetriaa muodostaa vahvan ja heikon iskun väliin puolivahvan solmun - juuri kuten intialaisessa rytmikäsityksessä.

22.2.1987   - Olenko muistanut mainita, että Keiteleen ja Pielaveden kunnat ovat päättäneet maksaa minulle... Karhunpeijaiset -sävellyksestä? Mitä kertoikaan ennustaja vuosi sitten puhuessaan kuntatasolla tulevasta apurahasta. Olen tänään saanut kootuksi karhunpeijaisten tekstimateriaalin.
- Kalevalanpäivänä menen noutamaan Hesasta Kalevalavuoden juhlamitalia ja 27.2. tulee ulos Koulu-TV:stä Pohjantahdin Kansat soittavat -ohjelma.

2.3.87          - Helsingissä hakemassa Kalevala-juhlavuoden toimikunnan pronssimitalia - jo toinen samanlainen. Tapasin Heimo Lappalaisen ja meillä oli vihellysterapiaistunto Renze (?) Arnoldin johdolla - Perun Andien Chimu-intiaanien 500 v. sitten kuollut traditio, jossa "isä- ja äitiäänet" tuottavat ulvovan "lapsiäänen". Merkillinen ilmiö. Sitten lauantaina Sakari Warsellin radiohaastattelu.

13.3.87         - Arktisen musan seminaari ohi (6.-8.3. IV Unohtuneet musiikkikulttuurit seminaari Pielavedellä). Englantilaisessa Folk Roots -lehdessä hyvä arvostelu (Pohjantahdin Espanjan EBU-esiintymisestä). Konserttipyynnöt Puolaan ja Englantiin. Kaikukeihäs on loppusuoralla ja Karhunpeijais-tekstimatsku etsitty.
- Musiikkianalyysi on voitava hajottaa niin moneen 1-0 -vastakohtapariin, kuin sävellyksessä on muuntujia. Loppu on tyyliä, 0-informaatiota. On tutkittava lukusarjan numeroiden välien suuruuksia!

25.3.87         - Tulisiko musiikin olla sellaista, että kuulijalla olisi suuret mahdollisuudet kyetä ennakoimaan musiikin kulkua. Itse lankean kunnioituksen syntiin joka kerta kun en pysty arvaamaan jatkoa. Erityisesti tämä imenee soololaulujen (koltat) tarkkailussa. Minä tiedän, että tämä on elämäntehtäväni.

22.4.87         - Hetan musiikkijuhlilla pääsiäisenä Inga Juusoa säestämässä. Karhunpeijaiset jatkuvat.

17.5.87         - Kesä tulee ja karhu odottaa säveltämistään.

19.5.87         - [Luokkakokous] - Lauloimme monisteesta kaikki vanhat laulut Istanbulista Tiikerihaihin. Säestin koko porukkaa kitaralla.

24.5.87         - Helsingissä ja Mäntsälässä Kaikukeihäs -musiikin harjoituksissa. En saanut apurahaa ensi vuodelle.
- Mitä on kumulatiivisuus? Jos sitä - so. absoluuttista kehitystä - ei ole musiikissa (informaatiomielessä), niin miksi näyttää siltä, että esim. asetekniikan kehitys näyttää kumulatiiviselta, absoluuttiselta?

27.5.87         - Kajaanin shamaanikurssilla... Raili lähti etsimään vastausta kysymykseeni... Kuuli musiikkia (huilu ja linnunlaulu!), mutta ei sävelinä, vaan ne tippuivat nuotteina. Huomasi kultasarvisen hirven, tarjosi nuotteja syötäväksi ja hirvi söi hyvällä halulla. Sanoi olevansa auttaja, ei voimaeläin... Kuopasta löytyi aarrelipas (minulle kuuluvia asioita), josta Raili silmät kiinni nosti 1/8 -nuotin (!), joka hänen oli annettava, tuotava minulle vastauksena kysymykseen.... Minä ymmärsin vastauksen siten, että ensimmäinen työni on tehdä sävellystyö loppuun. Muu selviää siinä ohessa... - Mitähän merkitsee tuo mustapäinen, väkäsellä varustettu nuotti, jonka Raili painoi käteeni terveiseksi Ylisestä?

22.6.87         - On maanantai-ilta ja olen tullut Jyväskylästä kuoroharjoituksista
[2011: Vox Aurean Tulinuoliharjoitukset].

25.6.87         - Sodankylän keikka on peruuntunut. Se saattaa muuttaa suunnitelmani aivan täysin. En tule menemään Lappiin - enkä Mattiksen (Hætta) TV-keikalle.

26.6.87         26.-28.6/87 Kaikukeihäs - Joensuu 1h 20’ (tekstit: Mirjami Lehto)
         - seka- ja nuorisokuoro & yhtye ja 1000 tanssijaa;                                    
         16 laulua (IS) - joiltain osin Pohjantahti-yhtyeen trad.-sovituksia

(21.6.2011:   Tom Nekljudowin sairastuttua äkillisesti Pohjantahti esiintyi vain triokokoonpanossa - Pekka, Kalle ja minä - harjoitusnauha sekatahtilajeineen oli tehty Helsingissä jo syksyllä 1986)
- Eka Kaikukeihäs-harjoitukset olivat aamulla - helteessä kolme tuntia sekuntipeliä. En saanut mitään kokonaiskuvaa kentän tapahtumista, koska oli täysi huoli bändin soitto-osuudesta.

30.6.87         - Saunaniemi - aamulla puoli kahdeksan maissa (!)
- Nukahdan pian. ylimääräinen viiva tuli jo kynästä unessa. Kaikukeihäs on takanapäin. Myös Jyväskylän konsertti. Ja huomisesta ei kukaan tiedä mitään. Ei kukaan.

2.7.87           - Kaikukeihään laulut soivat vieläkin jatkuvasti korvissani. Minulla on hyvä ja rauhallinen olo.

9.7.87           - Olen tajunnut, mitä olen säveltänyt: "Yksin meillä yöt tulevat, yksin päivät valkenevat..." Kun toinen näkee ja toinen kuulee, on hyvä kulkea yhdessä ja ratkaista kesäyön valkeuden salaisuus...

11.7.87  Illalla Saunaniemessä.
Kävin siis eilen illalla soittamassa... kolme laulua...: Tee sinä musiikkia. Se puhuttelee ihmisiä... Kuuntelimme ajomatkalla koko Kalevalan Jyväskylä-version läpi. Loppuosan kuuntelimme kaupungissa parkkipaikalla.

- Matka Vaasasta Saunaniemeen oli pelottava: Kuuntelin Kalevalaa ja tajusin tekstin sisällön suurelta osin. Se oli peitelty kertomus elämästäni hyvin tärkeiltä osin. Teos (teksti) on henkisen elämän kehityksen kuvaus! Se ei tietenkään estä tulkitsemasta sitä tuhansilla muilla tavoin. Mutta tuon sisällön löytyminen on vielä harvojen tajunnassa. Kokemus oli niin voimakas, että ulvoin suoraa huutoa autoa ajaessani. Se oli voiman näyttö, jonka kautta vasta tajusin jälleen pienuuteni ja avuttomuuteni hiljaisuuden puhuessa, antaessa näytön. Niitä näyttöjähän olen kerjännyt! Tajusin samalla myös Väinämöisen laulun, "Pois kirkolta" ja "Laulajan laulu". Näin oman elämäni peilistä läpi. Ja itkin taas.

(12-) 13.7. klo 00.24 Kaustisella - Pelimannista palattua.
- Joka tapauksessa loppuillasta puhuin Pelimannissa musiikista niin, että kokonainen pöytä kuunteli käsityksiäni.

14.7.87   - On selvää, etten lähde omilla rahoillani enää Berliiniin. Aion kertoa asian välittömästi Philipille (Donner MMK:sta).
- Kun kerroin Fibbelle päätöksestäni olla maksamatta itse Berliinin-matkaani, Fibbe siteerasi äitiään (vastenmielisesti): "Jos sinä et tarvitse kansainvälistä tutkimusta, niin kansainvälinen tutkimus ehkä tarvitsee sinua." Luopuminen näytti kääntävän kaiken hyväksi. Kuin vanhoissa saduissa. Jos vastaus minulle annetaan, otan sen tietenkin vastaan.

15.7.87    - Totesin juuri, että kuubalainen bongonuotinnokseni [> Kansat soittavat N:o 46] on päin helvettiä. Lisäksi sain Laitisen Heikiltä venäläisten kirjan* , joka käsitteli kolttamusiikkia siten kuin minäkin olen tehnyt. Sekin asia on siis hoidossa. [*Ks. Irina Travinan Saamskie pesni]

16.7.87       Iltapäivällä koneessa (matkalla Falunin Folkmusiikkifestivaaleille - laivamatkan sijasta Helena Semenoffin ja Domna Sanilan kanssa - Helsingin ja Tukholman kautta lentämällä)

17.7.1987    Falun - iltapäivällä - loistomenestyksen saaneen konsertin jälkeen.

17.7.1987    Falun, Bergmästaren, klo 00.47 - Karjankutsukonsertista palattua.
- Kun olin päättänyt saavuttaa mainetta musiikin alalla, että minua (minun ajatuksiani) uskottaisiin paremmin, kun alan puhua elämästä, koska lähimmäiseni uskoivat maailmaa enemmän kuin minua, oli kyse siis lopulta lähimmäisistäni.
- En jännitä enää konserteissa lainkaan, koska en ole siellä enää tuomiolla, vaan olen ilmaisemassa itseäni, persoonaani, en muuta. En arvosteltavana.

18.7.87     - Improvisointi ja säveltäminen; kaksi eri maailmankuvaa.
Improvisointi kommunikaationa (kaksinpelinä), säveltäminen julistamisena...
(Lisäksi nuottikatkelma "Pohjasta pohjaan käy kulkuni" -kohdasta Karhunpeijaisista)
- Helppohan minun nyt on tunnustaa haluni valloittaa maailma, koska tiesin, että jos löydän itselleni uudenlaisen totuuden, olen valmis taistelemaan vaikka koko maailmaa vastaan, ja että "totuus" lopulta voittaisi. Musiikissa olin jo aloittanut tuon valloitustyön. En häpeä sitä lainkaan.
[30.1.2014: "Pohjasta pohjaan käy/kävi kulkuni..."]

19.7.87     - aamuyöllä klo 02:n maissa hotellissa.
Illan lopussa koko ravintolaväki kertyi ympärillemme, kun kaksi nuorta ruotsalais-poikaa soitti omistettuja viulukappaleita rouville. Vain soittajat itse huomasivat, että osasin laulaa Hjort Andersin polskan virheettömästi heidän soittonsa mukana. Minullehan se huomio tietysti riitti... Tämä on ollut elämäni hienoin esiintymismatka.

19.7.87         - Aamulla - juuri heränneenä.
- Jokainen uusi aate uhmaa koko tunnettua, silloista maailmaa. Kolttien leuddit kertovat juuri tällaisista päätöksistä rakkausasioissa. "Tunnettu maailma" on tällöin kyläyhteisö tai heimo, jonka käsityksiä rakastavaiset uhmaavat. Minun tapauksessani alue on ehkä suurempi - olipa se sitten kansainvälinen "musiikkimaailma" tai "tiedemaailma". Mutta aina se on koko maailma, se, jonka kanssa minä olen tekemisissä.

- Ei hyvä voi olla loputtomasti voitolla. Ei! Sen tulee olla entrooppisessa tasapainossa pahan kanssa - täsmälleen samoin, kuin olen näyttänyt leudd-analyysin jälkeen tekemässäni elon, ajan pyörässä!

- Ykkösen ja nollan, plussan ja miinuksen sijaan vain asetetaan käsitteet hyvä ja paha. Ennemmin tai myöhemmin tasapaino palautuu. Jos sävellys loppuu johonkin, loppuu se pieneen yhden-kahden yksikön epätasapainoon, joka osoittaa, että sävellys ei vielä ole kuollut, vaan että sillä on tarve jatkua... ajassa syvyyteen kiertyvänä spiraalina, jonka yhtä kierrosta symboloi ympyrä, elämän pyörä. Siksi paha on korvattava hyvällä ja hyvä pahalla mahdollisimman nopeasti, jotta sävellys olisi valmis loppumaan, päättämään elämänkaarensa milloin tahansa, jos ja kun kuolema yllättää vaelluksen.

21.7.87         - Otan mieluummin vastaan työttömyyskorvauksen musiikkifilosofina kuin taiteilijaprofessuurin. Jopa työttömät jaotellaan meillä kahteen kastiin. Olen oman kerjuuni kulkenut nyt läpi.

23.7.1987      - Tajusin, että Ilonan pianolla tekemät hidastukset olivat erilaisia kuin mitä minä odotin. Samalla ymmärsin, että minä perustan arvioni omaan kokemusvarastooni sinä missä Ilona omaansa. Ei mikään voi oikeuttaa minua käskemän, että hidastuksen pitäisi olla sellainen kuin minä haluan. Se olisi oikotie, ja Ilonan olisi joskus palattava takaisin käymään uudelleen läpi oikaisemansa mutka, koska hän ei ehkä vielä ollut kypsä oikaisemaan. Mutta voi olla myös, että hän oli juuri itse kypsynyt hyväksymään ehdotukseni itsekin.

24.7.87         - Kaustisella 22.7. yleisön joukosta kavereiden korvien sieppaamaa: Eräs vanha täti: "Ei edes Arto Noras ole koskettanut soitollaan minua niin kuin Pohjantahti-yhtye". Lehdistö sen sijaan teilasi esiintymisemme. Ja molemmat olivat omasta näkökulmastaan oikeassa. Se, että vain kritikot saavat maksua vastaan mielipiteensä lehtiin vahvistaa tässä tapauksessa epäluottamuksen syntyä tavallisen yleisön ja kriitikkojen välillä.

01.08.1987    Hotel Palast, Berlin DDR
- Vesa (Kurkela) moitti minua eilen illalla kirjani johdannon epäselvyydestä, pitkistä lauserakenteista ja asioiden kiertelystä. Mitäpä siihen oli sanomista. Muistutin vain siitä, että olin halunnut kirjoittaa myös musiikkia tuntemattomille ihmisille.
- Iltamyöhällä kuuntelemassa persialaista laulua ja shanturia sekä pian alkavaa intialaista sarangin soittoa.

02.08.1987     Länsi-Berliini  - Taas aamuyöhön jatkunut keskustelu Olle Edströmin kanssa tuhdin konjakkiannoksen merkeissä.
- Ehkä kaikista suurin myytti on pitää musiikkia jonakin objektiivisena todellisuutena aitoudessaan/epäaitoudessaan, hyvyydessään/huonoudessaan, koska kaikki nämä määritelmät syntyvät vasta esittäjän ja kuulijan äänite- ja kulttuuriarkistojen välisessä suhteessa, niiden kohtaamishetkellä kuuntelutilanteessa.

03.08.1987 (Berlin, DDR)
Ehkä kaikista suurin myytti on pitää musiikkia jonakin objektiivisena todellisuutena aitoudessaan / epäaitoudessaan tai hyvyydessään / huonoudessaan, koska nämä määritelmät syntyvät vasta esittäjän ja kuulijan äänite- ja kulttuuriarkistojen välisessä suhteessa, niiden kohtaamishetkellä esityksen kuuntelutilanteessa.
- Musiikintutkijoina meidän on muistettava, että tehtävämme on aina lopulta tutkia musiikin takana olevaa ihmistä ja oppia ymmärtämään hänen ajatteluaan (musiikin kautta).

4.8.1987 (Berlin)        
- Puheet on pidetty, ja erityisesti istunnon johtaja Christian Kaden (GDR) innosti siitä. Muita olivat Jan Ling Ruotsista, Doris Stockmann sekä myös Ernst Emsheimer kiitti minua lämpimästi. Kaden ei malttanut pitää suutaan kiinni edes seuraavan puheenvuoron aikana. Tietenkin vasta aika näyttää, mikä vaikutus esitelmällä oli. Jos ei mitään, niin asia ei vielä ollut kypsä. Joka tapauksessa huojennus tuntuu. Alun puhuin papereista, mutta itse esitelmän pidin hatusta.

- Yöllä. Vesa palasi Suomeen. Kutsut kulttuuriministeriön järjestämänä. Sitten Mwesa Mapoman ja Gorana Dolinarin kanssa iltaa istumassa tanssiravintolassa.
- Musiikintutkijoina meidän on muistettava, että tehtävämme on aina lopulta tutkia musiikin takana olevaa ihmistä, oppia ymmärtämään hänen ajatteluaan. < Ks. myös 3.8.

5.8.87         - Emme me tutki musiikkia, vaan musiikin takana olevaa ihmistä. > Ks. 3-4.8.
Jos tutkimme vain musiikkia, tutkimme samoin kuin kiinnittäisimme huomion sanan rakenteeseen ja kielioppiin - unohtaen, mitä lause tarkoitti. Opiskelemme tekniikkaa ihmisen sijasta. Jos se on välttämätöntä, meidän on tiedostettava se.

- Etnisten ryhmien elinehto on pystyä ymmärtämään oma musiikkinsa myös länsimaisella terminologialla. Mutta yhtä välttämätöntä on meidän ymmärtää heidän musiikkiaan heidän ehdoillaan.

- Sen sijaan että yrittäisimme kovapäisesti määritellä turhaan "musiikkia", "autenttisuutta" ja "kulttuuri-identiteettiä", alamme ehkä tästä lähtien keskittyä osoittamaan, miksi nämä määrittely-yritykset ovat olleet turhia. Tämä voi olla musiikkitieteen eräs tärkeimmistä tehtävistä.

Puolenyön aikaan - läksiäisistä palattua.
Jäähyväisilta oli kummallinen. Jotenkin kaikki jäljellä olevat kertyivät juuri meidän pöytämme ääreen. Huippukohta oli jokaisen halukkaan vuoroesitys. Jostain syystä oli tarve tuon hetken aikana esittää ensin karjankutsu, sitten joiku, sitten nars juh -soite, sitten vihellyslaulu ja yksityisenä esityksenä vielä kainuulainen kansanlaulu. Ei... sitä ennen vielä julkisesti Camayura-intiaanien KI-VA -laulu. Tunnen olevani varmoilla myös tässä seurassa. Enkä tunne enää olevani yksin. Olen palannut kotiin - ihmisten luo. Ja se nähtävästi heijastuu minusta myös ulospäin. Ne kaikki ihmiset, joiden itse olen huomannut rakastavan musiikkia, ovat jostain syystä saaneet kontaktin myös minuun, olivatpa he Ruotsista, Jugoslaviasta, Itä-Saksasta, Bulgariasta, Havaijilta, Indonesiasta... Minä en ole enää yksin!!!

- Krister Malm ehdotti, että "Karhunpeijaisissa" karhun hyökätessä ihmisen kimppuun pitäisi kuoronjohtajan hyökätä kuorolaisten kimppuun...

12.8.1987   - Sinua kiinnostavat sävellykseni, eivät ajatukseni. Sävellykset ovat yleisiä - ei niihin tarvitse ottaa kantaa niin tarkasti kuin ajatuksiin.

14.08.87     - Yksilö- ja ryhmäidentiteetin perustavan tärkeä asema myös informaation vaikeusasteen (= määrän) kuvaajana selvisi minulle kolttaleuddin avulla... Mutta onhan selvää, että molemmat puolet ilmenevät jo yhdessä ihmisessä.
- Illalla Saunaniemessä.  Olen ajanut tänne Vaasasta aloittaakseni Karhunpeijaisten sävellystyön... Työ on odottanut niin kauan - koko kesän.

16.8.1987     - Kaksi päivää ole yrittänyt säveltää Karhunpeijaisia. Kaksi päivää on sen sijaan kulunut kirjoittaessa kirjeitä... Jos saan sävellystyöni parissa viikossa päätökseen, aion yrittää paastoa ja tupakkalakkoa samanaikaisesti.  Tämä itsetuhoa hakeva elämäntapa saisi nyt loppua, kun on olemassa syitä, miksi elää mahdollisimman terveenä.

17.8.1987         Saunaniemi.        
...Mieleeni syöpyi eilen muutama rivi vuosientakaisesta kirjeestä... ...jäit yksin, koska minä olin menossa Sakun keikalle ja samalla puhuit siitä, että muidenkin mielestä... Minä tiesin jo sisimmässäni silloin, ettei ollut olemassa "huonoja" soittajia. Sellaisia oli vain suhteessa niihin ihmisiin, jotka olivat sitä mieltä!

En osannut pukea sitä silloin sanoiksi, mutta harjoittelin silloin itse sen asian tajuamista ja hyväksymistä - oltuani ensin opettajavuosinani soittamatta heidän kanssaan, koska itse silloin olin pitänyt heitä "huonoina" soittajina!

...sinä et "kelpuuttanut" heitä, jolloin samalla vahvistit oman sidonnaisuutesi "kelpaanko" -elämänpyörään! Ei riitä, että minä "kelpaan", onnistun siinä elämässäni ulkoisesti, vaan se tarkoittaa, että minun on ymmärrettävä samalla myös toisten "kelpaaminen". Itselleni oli tuolloin elämänkysymys, kelpaanko soittajana, koska tiesin siitä ammatista tulevan ulkonaisen elämänurani pitkäksi aikaa. Nyt toivon jo tulevien vuosien tuovan tullessaan muutoksen. Silti häpeän ja kadun sitä pakonomaista tarvetta valita Sakun keikka eikä sinua! Mutta se sama "kuuliaisuus" työlle on kuljettanut elämääni tähän kesään saakka. Toisaalta tuo kelpaamiskysymys on ajanut minut myöhemmin maalle uudestaan "nöyrtymään" amatöörikuorojen ja -soittajien pariin, jotta oppisin näkemään tämän suhteellisuuden, sen, että "kelpaanko?" on väärinasetettu kysymys. Ja musiikissa olen sen jo osoittanut - viimeksi Berliinissä - näyttämällä, että vanhan ämmän yksisävelikkölaulu on sinfonian rakennetta monimutkaisempi.

18.8.87 (jatkoa...)  Tämän "elämänpyörän" kulussa tajusin viime talvena "yksisävelisen" leuddin musiikillista informaatiotasapainoa tutkiessani. Hätkähdin silloin niitä symmetrioita, jotka muodostuivat miinus- ja plus-merkkisten tapahtumien välille. Samalla huomasin sen, että jotain jäi välillä reserviin - pitkäksikin aikaa - mutta silti vaati ennemmin tai myöhemmin vastakohtansa esilletuloa, jotta elämän tasapainohakuisuus täyttyisi.

[Ja tuo ikuinen epätasapaino on se voima, joka ylläpitää elämää! Täsmälleen päinvastoin kuin (mitä) Jonathan (Horwitz) vastasi kirjeeseeni: "Universumi on aina tasapainossa." Sitä se ei ole koskaan!]

- (Kirjeestäni:) Karhunpeijais-tarinassa on lähes puolet liikaa tekstiä. Minä olen sitä vielä liian lähellä ollakseni varma - kiireessäni - karsinko oikein. Onko sinulla mahdollisuutta tehdä karsimisehdotuksia - kokonaisia kappaleita (s.4 lähtien)? Ehkä tässä työssä on ystävyytemme alku. Ilpo.

19.8.87 klo 07.         - Tässä mielessä... kirjoitit väärän arvelun syntymäpäiväkirjeeseeni: En minä saa sellaista rauhaa, joka vain levittää sitä ympärilleen onnellinen pyhimyksen hymy huulillaan. Minä saan rauhan vain tuomalla rauhattomuutta toisille. Musiikissa olen sen jo uskaltanut tehdä. Se avasi sisäiset voimani haluamaan tuota samaa rauhaa entistä voimakkaammin myös omassa muussa elämässäni: uskallusta olla rehellinen. Ja musiikissa ilmenevä rehellisyyden uskallus on herättänyt pelkkää rauhattomuutta. Mutta monet tajuavat jo nyt, että olen oikeilla jäljillä - kunhan osaan sanoa sen vielä ymmärrettävämmin, vielä paremmilla symboleilla.

- Se mitä ihmiset saavat tietää... tästä kesästä, on se, mitä Berliinin-kirjeessäni jo totesin... Sen seurauksena... totesin kyvyttömyyteni säveltää Vaasassa, johon perheemme oli juuri muuttanut ja jonne se jäi, kun palasin Keiteleelle säveltämään Karhunpeijaisia.

- Kello on vaille neljä. Yhdeksän tuntia olen nyt yrittänyt säveltää. Ja yhdeksän tuntia olen kirjoittanut näitä sivuja. Minun on pakko tehdä näin, että tyhjenen, jotta voin säveltää. Vielä tänään voin tehdä sitä ehkä jopa kahdeksan tuntia, jos minun ei tarvitsisi kirjoittaa...

Illalla klo 22.
Ja kun emme keskustelleet, suljin ajatustyöni kätköihin ja aloin rakentaa muusikonuraani - aloittamalla vaatteista! Mutta minä olin epävarma siitä, osaanko soittaa riittävän hyvin huippumuusikoiden kanssa. Koska siinä maailmassa oli samat hyvän ja huonon erottelusäännöt kuin taide- ja kevyen musiikin välillä! Ja minä en uskaltanut vielä silloin kieltää niitä sääntöjä. Ja toisaalta en ollut niin varma soittamisesta elämäntehtävänäni, että olisin edes harjoitellut riittävästi. Ja minä häpeän nyt, koska jo silloin minulla oli riittävät eväät toimia toisin.  
(Ks. Karhunpeijaiset)
20.08.1987, klo 07.
- Jo kolmatta aamua itken... Kun yritin soittaa Karhunpeijaisten loppusoittoa purskahdin itkuun kesken sitä. Ja nyt kirjoitan tässä itkien: "...halkoen siivilläni elämän ja kuoleman olematonta rajaseutua..."

Aamupäivällä... Itken taas. Itken ja sävellän. Sitten taas itken ja sävellän Peijaisten lopputeemaa. Eikö tämä sävellys milloinkaan lopu? Milloin se pääsee edes alkamaan? Itken alutonta loppua; aluksi itken loppua ja lopuksi itken alkua. Aluton ja loputon itku on tänä päivänä minun osani, se mikä minulle on annettu, se minkä olen ansainnut.

...Me vain vaadimme - tajuamatta esimerkiksi, että toisen tulisi täyttää "tietyt" ulkonaiset ehdot, että ilkeäisimme esitellä puolisomme omassa työympäristössämme. Tämä oli meille sattumalta vakava ongelma, koska työmme liikkui täysin eri maailmoissa: Hän oli politisoituvassa TV-teatterissa ja minä yritin samaistua pop-maailmaan, johon en ollut kasvanut, mutta joka - niissä olosuhteissa - oli ainoa tapa muusikon uran luomiseen. Yritin edes pukeutua "vaatimusten" mukaisesti, koska sisimmässäni tunsin, etten voi enää soittajana jälkikäteen omaksua musiikkityyliä, joka ei ollut omaani.

...Mutta todellisuuden voi nähdä toisinkin: siten, että molemmat ovat osittain oikeassa! Täsmälleen samalla tavalla kuin että sävellyksestä voi olla monta erilaista oikeaa tulkintaa ja että kuulijan tulkinta on yhtä "oikea" - hänen "arkistostaan" käsin katsottuna kuin säveltäjä-esittäjänkin "oikeaoppinen", erilainen käsitys ko. musiikista! Jos hyväksyn, että ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa, niin se ei ole koko totuus, mutta se helpottaa minua, auttaa minua ymmärtämään ja hyväksymään useampia erilaisia asioita. Pitäessäni kiinni jääräpäisesti "yhden ainoan oikean" periaatteesta joutuisin kärsimään kaikki 99 muuta "väärää" kuullessani!
Valintani perustuu siis ajattelutavan seurausten näkemiseen eikä jääräpäiseen totuusrakennelmaan.

[Jatkuu osassa XIV: 21.8.87]