1986-1988 SAAMEN MUSIIKKI II

[1986-1988 SAAMEN MUSIIKKI II]

- Viikko Lapissa; Rovaniemi 5.7. (Jaakko Gauriloffin luona yötä), Sodankylän jutajaiset 6.7.86 illalla Nellimissä Lovozeron saamelaisten konsertissa, yötä Ivalossa.

Maanantaina (7.7.) kyyditsimme Jaakko Gauriloffin kanssa Domna Sanilan ja Helena Semenoffin Sevettijärvelle sekä kävimme tervehtimässä Tyyne Fofanoffia ja Vassi Semenojaa. Domna lauloi leuddia koko matkan, kun olin tarjonnut siemeneksi Itkosta (1913), Launista (1922) sekä Väisästä (1926) – siis vahalieriö-äänitteitä heidän kuolleilta sukulaisiltaan ja tuttaviltaan. Mahtava automatka.

Inarissa olin kaksi päivää Oula Näkkäläjärven kotona. Hänen vaimonsa Sirpa – johon olin tutustunut Kaustisella saamelaismusiikin kurssilla - tulikin kyydissäni Keiteleeltä Sodankylään.

Teimme nauhakopioita, kuuntelimme saamelaismusiikkia sekä keskustelimme kahtena yönä puoli neljään saakka Oulan kotona. Mitä Oula tarkoitti sanoessaan joiun olevan sidottu maahan? Hän kyllä mainitsi kesä- ja talvipaikkojen joiut, mutta siinä oli jotakin syvempää... Torstaina (10.7.86) ajoin hänen poikansa Mihkun Enontekiön Nunnaseen ja jatkoin sitten Kätkäsuvantoon radiotoimittaja Juhani Lihtosen kotiin. Olimme heti kuin vanhat tuttavat, koska Oula oli järjestänyt tapaamisemme. Aika loppui täysin kesken.

Tuhansittain suunnitelmia Jaakon, Oulan ja Juhanin kanssa; ennen kaikkea kolttaäänitteiden litterointi, esitelmämatkat Lappiin, pitkän tähtäyksen kaavailut saamelaismusiikin kansainvälisistä ohjelmista saamelaisradiossa, sukuyhteyksien, poromerkkien ja sukulaisjoikujen sekä –leuddien yhtäläisyyksien analysointi, TV-filmimusiikin tekoa jne. jne... Teoriassa varmaankin vuoden työllisyys jos kaikki toteutuu. Hyvä jos puoletkin...

12.7.86         Falun. (Ensin laivalla Vaasa-Sundsvall)
Tein viimeisen yksisävelikköleuddin analyysin numeraalisesti. Se ilmaisee täydellisesti musiikissa sen, mistä Ilya Prigogine puhuu – entropian järjestystä luovasta voimasta... Entropia katoaa, kun se on tulkittu negentropian salatuksi muodoksi.

Meidän on unohdettava ajatus, että tutkisimme kansanmusiikki-materiaalia vain saadaksemme "hyötyä" siitä itsellemme. Kansanmusiikki ei ole maaperä, josta "jalostamme" jotain muuta. Meidän on itse muututtava mullaksi. Vasta sitten ymmärrämme jotain siitä. Olemme, opimme olemaan yhtä sen kanssa. Jos meistä kasvaa hyvä taimi, on maaperä tyytyväinen. Se saa varmasti osansa aikanaan, sitten kun kuolemme pois ja muutumme Maaksi, joka elää meitä kauemmin.

13.10.         86         Leudd-analyysi vihdoin valmiina (n. 40 liuskaa)! Onko musiikin ideoiden sipulimainen toistuminen makro- ja mikrotasoilla heijastus siitä, miten ideat toteutuvat elämässä? Jos on käsite pari "supistuminen/laajeneminen", niin se ulottuu kaikille elämänalueille soluista maailmankaikkeuksiin. Leudd kuvaa jotain todella syvää...

9.12.86         Yksisävelikkö-leudd antaa näytön siitä, kuinka todellisuus vaihtelee – riippuen siitä, millaisen rakennekaavan kautta sitä katsotaan.



1987 - 1989:

3.2.87 Iisalmen Sanomat: Pielaveden seminaariin arktista musiikkia

(Kuvateksti: Unohtuneet musiikkikulttuurit-seminaaria johtaa Ilpo Saastamoinen. Tällä kertaa huomio kohdistuu erityisesti saamelaisten joikuun, mutta sen lisäksi kokeillaan mm. Saastamoisen Kansat soittavat -kirjan arktista aineistoa.)

Unohtuneet musiikkikulttuurit ja arktisten kansojen musiikki ovat aiheena seminaarissa, joka maaliskuun
alussa kokoaa asiantuntijoita Pielavedelle. Tällä kertaa paneudutaan saamelaisten joikuun. Tapaamiseen odotetaan muusikoita, musiikin opiskelijoita ja opettajia.

Saamelaisten joikua opettavat Inga Juuso Eira Karasjoelta ja Mattis S. Heatta Maasista. Samojedien laulusta kertoo Juha Janhunen, kurssin johtaja Ilpo Saastamoinen valottaa laajemmin arktisten kansojen musiikkia.

Soitinopetuksesta vastaavat aiempaan tapaan Pekka Nylund ja Ilpo Saastamoinen. Soittimet eivät ole osanottajille välttämättömiä vaikkakin suositeltavia. Huomattava osa opetusmateriaalista on laulettavaa musiikkia. Pääpaino on käytännön harjoituksilla.        
Joikujen lisäksi kokeillaan Ilpo Saastamoisen Kansat soittavat -kirjan arktista aineistoa. mm. kurkkulaulua, sekä Joensuun laulujuhlien yhteydessä ensi kesänä esitettävää "Kaikukeihäs" -musiikkia (hantit, mansit, koltat jne.)

Kansanmusiikkiseminaaria 6. -8. maaliskuuta ovat järjestämässä Kansanmusiikki-liitto, Vapaan sivistystoiminnan liiton opintokeskus sekä Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopistot. Opetus tapahtuu Pielaveden peruskoulun yläasteen tiloissa.

4.2.87 Helsingin Sanomat: Arktista musiikkia Pielavedellä (esitepuffi)

5.2.87 to Savon Sanomat: Joiku aiheena Pielaveden etnomusiikin tapahtumassa (Irtoleike)
Unohtuneet musiikkikulttuurit ja arktisten kansojen musiikki ovat aiheena seminaarissa, joka maaliskuun alussa kokoaa asiantuntijoita Pielavedelle Tällä kertaa paneudutaan saamelaisten joikuun. Tapaamiseen odotetaan muusikoita, musiikin opiskelijoita ja opettajia.

Saamelaisten joikua opettavat Inga Juuso Eira Karasjoelta ja Mattis S. Heatta Maasista. Samojedien laulusta kertoo Juha Janhunen, kurssin johtaja Ilpo Saastamoinen valottaa laajemmin arktisten kansojen musiikkia.

Kansanmusiikkiseminaaria, 6.-8. maaliskuuta, ovat järjestämässä Suomen Kansan-musiikkiliitto, Vapaan sivistystoiminnan liiton opintokeskus sekä Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopistot.

5.2.87 to Iisalmen Sanomat: Pielaveden seminaariin arktista musiikkia (Irtoleike)
(Kuvateksti: Unohtuneet musiikkikulttuurit -seminaaria johtaa Ilpo Saastamoinen. Tällä kertaa huomio kohdistuu erityisesti saamelaisten joikuun, mutta sen lisäksi kokeillaan mm. Saastamoisen Kansat soittavat -kirjan arktista aineistoa.)

Unohtuneet musiikkikulttuurit ja arktisten kansojen musiikki ovat aiheena seminaarissa, joka maaliskuun
alussa kokoaa asiantuntijoita Pielavedelle. Tällä kertaa paneudutaan saamelaisten joikuun. Tapaamiseen odotetaan muusikoita, musiikin opiskelijoita ja opettajia.

Saamelaisten joikua opettavat Inga Juuso Eira Karasjoelta ja Mattis S. Heatta Maasista. Samojedien laulusta kertoo Juha Janhunen, kurssin johtaja Ilpo Saastamoinen valottaa laajemmin arktisten kansojen musiikkia.

Soitinopetuksesta vastaavat aiempaan tapaan Pekka Nylund ja Ilpo Saastamoinen. Soittimet eivät ole osanottajille välttämättömiä vaikkakin suositeltavia. Huomattava osa opetusmateriaalista on laulettavaa musiikkia. Pääpaino on käytännön harjoituksilla. Joikujen lisäksi kokeillaan Ilpo Saastamoisen Kansat soittavat -kirjan arktista aineistoa, mm. kurkkulaulua, sekä Joensuun laulujuhlien yhteydessä ensi kesänä esitettävää "Kaikukeihäs" -musiikkia (hantit, mansit, koltat jne).

Kansanmusiikkiseminaaria 6.-8. maaliskuuta ovat järjestämässä Kansanmusiikki-liitto, Vapaan sivistys-toiminnan liiton opintokeskus sekä Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopistot. Opetus tapahtuu Pielaveden peruskoulun yläasteen tiloissa.
 

4.3.87 ke Iisalmen Sanomat: Unohtuneita musiikkikulttuureja Pielavedellä  (Irtoleike)
Suomen Kansanmusiikkiliitto, Vapaan Sivistystoiminnan liiton Opintokeskus sekä Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopisto järjestävät 6.-8.3. seminaarin, jonka teemana on arktisten kansojen musiikki. Huomio kohdistuu erityisesti saamelaisten joikuun, jonka opetuksesta vastaavat Inga Juuso Eira Karasjoelta ja Mattis S. Heatta Maasista.

Katsauksen samojedien lauluun tuo Juha Janhunen Helsingin yliopistosta ja soitin-opetuksesta huolehtivat
Pekka Nylund ja Ilpo Saastamoinen, jotka valottavat pohjoisten kansojen musiikkileikkejä.

Pääpaino seminaariohjelmassa on käytännön harjoituksilla: joikujen lisäksi harjoitellaan mm. kurkkulaulua
sekä Joensuun laulujuhlien yhteydessä kesällä 1987 esitettävää "Kaikukeihäs" -musiikkia.

Kurssi on tarkoitettu järjestäjien mukaan niin soittajille, laulajille, musiikin-opiskelijoille kuin opettajillekin,
jotka ovat kiinnostuneita oudoista rytmeistä sekä äänenkäytöstä.

Päiväämätön: PieKei: Saamelainen joiku kaikaa viikonloppuna Pielavedellä

4.3.87 Kaleva - Risto Pennanen: Lantalaiset joikuopissa
Pielavesi (Risto Pennanen)

Tänä viikonloppuna kokeillaan, miten saamelainen joiku luonnistuu lantalaisilta. Suomen Kansanmusiikkiliiton järjestämän Unohdetut musiikkikulttuurit -seminaarin tämänvuotinen aihe on nimittäin arktisten kansojen musiikki. Yksi kurssin painopisteistä on joiku, jota opettavat norjansaamelaiset Sara Kathrine ja Mattis Heatta.

Jo neljättä kertaa järjestettävä seminaari sai alkunsa Ilpo Saastamoisen ajatuksesta järjestää pielavetisille musiikinharrastajille kansanmusiikin opetusta. Kansan-musiikkiliitto kiinnostui aiheesta ja seminaarista tulikin valtakunnallinen. Aiempien vuosien teemoja ovat olleet kaukasialainen, turkkilainen sekä suomalais-ugrilaisten kansojen musiikki.

Ilpo Saastamoinen kertoo valinneensa teemat sen mukaan, mikä on tuntunut kiinnostavalta. Vähän
tunnettujen musiikkikulttuurien valitseminen on antanut muodollisen syyn kerätä ja tutkia harvinaista materiaalia. Saastamoinen pitää tarpeellisena tuoda esiin tieteellistä näkökulmaa, vaikka seminaarin pääasia on musisoinnin opetus ja yleiskuvan luominen kustakin musiikista.

"Seuraavien seminaarien teemoja voisivat olla shamaanimusiikki tai Etelä-Amerikan intiaanien ja Keski-Aasian musiikki. Sen sijaan intialaiset ja afrikkalaiset perinteet saavat odottaa vuoroaan, koska niitä koskevia kursseja on jo olemassa", sanoo Saastamoinen. Pitemmän päälle hänen mielestään on tarpeellista perustaa itsenäinen etnomusikologinen oppilaitos.

Joiun saloja
Parikymmentä eri puolilta Suomea Pielavedelle saapunutta kansanmusiikin opiskelijaa ja harrastajaa perehtyi aluksi Kautokeinon joikujen monimutkaiseen rytmiikkaan erilaisten rytmitavujen avulla. Vei aikansa ennen kuin pystyy edes taputtamaan Inga Juuso Eiran laulaman 58/8 tahtilajisen joiun mukana.

"Kautokeinon alueen joikurytmiikka perustuu usein kaksi- ja kolmijakoisten elemenettien yhdistelyyn. Tällaisia sekatahtilajeja on luultavasti ollut muinaissuomalaisessa musiikissa. Ne ovat yleisiä karjalaisissa itkuvirsissä ja inkeriläisessä runonlaulussa. Sellaista ulkoeurooppalaista musiikkikulttuuria ei olekaan, jossa niitä ei käytettäisi", väittää Saastamoinen.

Seminaarilaiset saivat kuulla nauhalta Helena Semenoffin laulaman kolttaleuddin, jonka rytmiikka ja melodia muistuttavat hämmästyttävästi murui-intiaanien leipä-laulua. Toiseksi vertailukohdaksi Sastamoinen antoi ona -intiaanien shamaanilaulun.

Saastamoinen sanoo yllättävien rytmiyhdistelmien syntyvän yleismaailmallisesta pyrkimyksestä luoda musiikkiin sääntö ja rikkoa sitä. Koska laulaja osaa laulunsa ulkoa, hän pyrkii muuntelemaan sitä yksitoikkoisuuden välttämiseksi. Näin laulu saa uutta informaatioarvoa.

Joiut tuntuvat keskivertosuomalaisesta samanlaisilta, koska niitä ei osata kuunnella niiden omilla ehdoilla. Vastaavan ilmiön tapaa iskelmissä. Niissäkin luova muuntelu paljastuu vain iskelmään vihkiytyneelle.

Joiun salat ovat alkaneet avautua kurssilaisille musisoinnin kautta. Aluksi osallistujat kuuntelevat Heattain joikausta ja sen jälkeen yrittävät joikata perässä. Apuna käytetään Ilpo Saastamoisen ja Pekka Nylundin tekemiä nuotinnoksia. Saastamoisen johtama ryhmä on pyrkinyt perehtymään Feodora Feodorovin laulamaan leuddiin, jossa on vain yksi sävel. Leuddin rytmiikka taas on täynnä yllätyksiä. Nylundin ryhmä on kokeillut soitinten käyttöä joiussa.

Helppoa joikaaminen ei ole, ellei ole kuullut ja harrastanut sitä lapsesta asti, mutta yritettävä on. Sitä vartenhan kurssille tullaan.

5.3.87 Kaleva - Pielavesi - Risto Pennanen: Arktinen seminaari päättyi

Pielaveden unohdetut musiikkikulttuurit -seminaarin teemana oli saamelaisen joiun ohella
muiden arktisten kansojen musiikki. Kurssin päätöspäivänä sunnuntaina keskityttiin Siperian jukagirien ja Kanadan inuiittien eli eskimoiden erikoisiin laulutekniikoihin.

Teemaa pohjusti Juha Janhusen, Helsingin yliopiston Pohjois-Aasian tutkimuksen dosentin ja suomalais-ugrilaisen kielen tutkimuksen varaprofessorin luento suomalais-ugrilaisille sukua olevista samojedikansoista ja niiden musiikista.

Janhunen väitteli tohtoriksi viime syksynä aiheenaan nenetsien, suurimman samojediryhmän kieli. Samojedien kansanmusiikki on ollut enimmäkseen eettistä [?] yksinlaulua. Instrumentteja ovat olleet erilaiset pillit ja shamaanin käyttämä rumpu.

Suomalaisista tutkijoista Kai Donner, T. Lehtisalo ja Janhunen itse ovat äänittäneet samojedimusiikkia. Ikävä kyllä vanhimmat fonografilieriöt ovat erittäin heikko-kuntoisia eikä niistä saa soivaa kuvaa laulusta. Onneksi A.O. Väisänen nuotinsi lieriöiden sisällön 1930-luvulla.

Janhunen pitää ongelmana sitä, ettei muiden kuin neuvostoliittolaisten tutkijoiden sallita käydä Siperian pohjoisosissa. Samojedien musiikkia koskevaa materiaalia on ilmestynyt kovin vähän ja äänitteitäkin on niukalti.

Janhunen ei ole varsinainen musiikintutkija, mutta hän arvostaa etenkin volgalais-mongolialaista pentatoniikkaa eli viisisävelistä musiikkia.

Duettoja yksinlauluna
Sunnuntaina kurssilaiset jakaantuivat kahteen ryhmään, joista Ilpo Saastamoisen vetämä keskittyi kurkkulauluun. Tämä vihellyslauluksikin nimitetty tekniikka mahdollistaa yhden henkilön kaksi- tai jopa kolmiäänisen laulun.
Tekniikkaa käytetään esimerkiksi Mongoliassa, brittiläisessä Columbiassa, tshuktsien parissa sekä Tiibetin laamalaisluostareissa. Professori Igor Resnikoffin mukaan myös gregoriaaninen kirkkolaulu on perustunut siihen.

Kurkkulaulussa matalan perusäänen ohella kuullaan yläsävelsarjan säveliä, jotka muodostavat melodian. Laulutapoja on useita ja ylä-äänet voidaan muodostaa vaikkapa rintakehässä, kurkussa, kitalaessa tai hampaissa. Harjoittelu on parasta aloittaa pienessä tilassa, kuten autossa tai vessassa. Vaikeimmassa laulutavassa perusääni katoaa täysin ja vain vihellystä muistuttava ylä-ääni kuullaan.

Pekka Nylundin ohjaama ryhmä opetteli Siperian jukagiirien röhinälaulua, joka perustuu sisään- ja uloshengitettyihin ääniin. Tyyliin kuuluu, että kaksi laulaja-ryhmää esittää samaa melodiaa kaanonina. Tuloksena on lomittaisia rytmejä ja sävelmiä, eräänlaista musiikillista huohotusta.

Röhinälaulun huono puoli on se, että sitä on vaikea lopettaa. Hankalinta siinä on hengityksen hallinta ja omassa rytmissä pysyminen. Tulos saattaa muistuttaa hämmästyttävästi länsimaista avantgardea.

Helpoimmin saatavilla oleva, kaikenlaisia arktisia laulutekniikoita sisältävä äänite on Pohjantahti-yhtyeen levy, sillä Ilpo Saastamoinen, Pekka Nylund ja Kalle Fält soveltavat noita laulutapoja suomalaisugrilaisten kansojen sävelmiin.

Seminaarin päätteeksi Ilpo Saastamoinen valitteli ajan lyhyyttä ja musiikkimateriaalin laajuutta. Tavallisesti yhden joiun opetteleminen kestää päivän. Kaustisen saamelaismusiikin seminaarissa viime kesänä saatiin viikossa opeteltua puolen tunnin verran musiikkia, kun Pielaveden kurssilla sitä ehdittiin valmistaa kolmessa päivässä tunnin verran. Opiskelutahti oli siis kiivas.

6.-8.3.87         Pielavesi: IV Unohtuneet Musiikkikulttuurit (saamelaismusiikki)
                   - opettajina Mattis Hætta, Sara Katherine Hætta ja Pohjantahti
Musiikkiseminaarin aiheena on tänä vuonna saamelainen JOIKU, ja muukin arktinen musiikki. Seminaari on Pielaveden yläasteella 6.- 8. 3. pe klo 15.00, la ja su klo 9.00 alkaen. Samassa paikassa on lauantaina 7.3. klo 19.00 JOIKHAMAT jossa esiintyvät norjansaamelaiset Inga Juuso Eira ja Mathis S. Heatta sekä kurssinopettajat Ilpo Saastamoinen ja Pekka Nylund. Seminaari on ilmainen. Konsertin ohjelma maksaa 20 mk. Tervetuloa!
Kansalaisopisto
Kansanmusiikkiliitto

7.3.87 la Savon Sanomat - Katariina Pikkarainen:
Pielavedellä puhutaan arktisten kansojen musiikista: Joiun taika elää edelleen.

(Kuvateksti: Pielavedellä opetellaan tämän viikonlopun aikana mm. joikaamaan. Opettajina Sara Kathrine Heatta Karesuvannosta sekä Mattis S. Heatta Maasista. Kansanmusiikkiseminaarin instrumenttiopetuksesta vastaavat Ilpo Saastamoinen
ja Pekka Nylund.)

Vuotuinen kansanmusiikkiseminaari kokosi kansanperinteestä kiinnostuneita Pielavedelle viikonlopun kestävään seminaariin, jonka teemana on tänä vuonna arktisten kansojen musiikki.

Tunturisaamelaisten joikuun tutustutaan seminaarissa kautokeinolaisen Sara Kathrine Heattan ja maasilaisen Mattis S. Heattan opastuksella.

Katsauksen samojedien lauluun tuo Juha Janhunen Helsingin yliopistosta, soitinopetuksesta huolehtivat Pekka Nylund ja Ilpo Saastamoinen.

Säveltäjä Ilpo Saastamoinen - Pielaveden seminaarin paikallinen musiikki-organisaattori - kertoo, että unohtuneita musiikkikulttuureja on seminaarien puitteissa herätelty henkiin jo neljänä perättäisenä vuotena.

- Ensimmäisen kerran Keiteleellä, kolmena viimeisenä vuotena Pielavedellä. Aiheina ovat olleet aasialainen, turkkilainen ja suomalais-ugrilainen musiikki-perinne. Ja nyt on sitten siirrytty napapiirin taakse.

Kurssilla on tarkoitus tutustua arktisten kansojen musiikin käytäntöön mahdollisimman monipuolisesti. Pitkäpiimäisiä istuntoja ei pidetä, vaan kurssilaiset saavat osallistua musiikin tekemiseen alusta alkaen.

Heti kättelyssä Ilpo Saastamoinen jakoi tulisella kiireellä transkriboimiaan nuotti-esimerkkejä Kathrine Heattan ja Mattis Heattan joiuista, joita tämän iltaisessa konsertissa tullaan kuulemaan. Esittävätkö niitä opettajat vai kurssilaiset? Kurssilaisetkin - jos kurkussa vain riittää rahkeita.

Joiku ei ole laulu
Joiku on saamelaisten korvakuulolta periytyvää musiikkia. Joiusta tehdyt nuotinnokset ovat siis vain köykäinen kuori, joka peittää alleen pitkälle erikoistuneen esityksen. Improvisaatioja äänen intonaation mikrovivahteet ovat olennaisia osia joiun tulkinnassa.
Klassisen äänenmuodostuksen keinot eivät joiun tulkinnassa riitä. Ensimmäiseksi on opittava hengitystekniikka ja kurkunpään käyttö niekuissa, nopeissa melodisissa heitoissa ennen pääsäveltä. Klassisessa äänen-muodostuksessa niekkua kutsuttaisiin kai kukoksi, jollaiseen yksikään laulaja ei lavalla toivoisi äänensä sortuvan.

Joun aihepiiri on valtaisan laaja kattaen koko saamelaiskulttuurin inhimillisen elämänpiirin. Tärkein aihe on kuitenkin ollut aina ihminen itse. Henkilökohtaisessa joiussa pyritään yksilön persoonallisuus vangitsemaan mahdollisimman luonteen-omaisena joiun paljonpuhuvin pikkusanoin ja omintakeisen melodian keinoin.

Eläimet ja elinympäristö ovat tärkeitä aiheita joiuissa. Mutta kuten kaikissa muissakin musiikin lajeissa, löytyy
myös saamelaisilta rakkausjoikunsa.

Mattis S. Heattan mukaan 1970-luku oli joiussa muutoksen aikaa. Perinteisen materiaalin ohelle tulivat instrumentaaliset joiut. Niin ikään aihepiiri laajeni entisestään: mukaan tulivat poliittiset ja ajankohtaisia tapahtumia kommentoivat joiut.

Joiusta tuntee suvunkin
Sara Kathrine Heatta on 'siviiliammatiltaan' tarjoilija. Joikumaan hän oppi samaan aikaan kuin puhumaan. Joiku on Kathrinelle, niin kuin lähes jokaiselle saamelaiselle, jokapäiväinen asia.

Joiku liittyy olennaisesti myös sukulaisuuteen. Saman perheen ja suvun joiut muistuttavat toisiaan. Kun isä tekee joikua lapselleen hän liittää siihen aina osia omasta joiustaan. Ja kun nuori solmii avioliiton, tulee hänen uuteen joikuunsa elementtejä sekä vanhempiensa suvun joiusta että sulhasen suvun joiusta. Persoonallisten piirteiden ohella joiku kertoo joikaajasta siis varsin laajasti.

Kun saamelainen selostaa savolaiselle joiun merkitystä ja tarkoitusta, alkaa koko joiku kuulostaa helposti henkimaailman jutulta. Saamelainen ei joikaa porosta, vaan joikaa poron - ei joikaa Kathrinesta vaan joikaa Kathrinen. Joikaamisen shamanistinen piirre onkin siinä, että nimen kautta joiun kohde tulee joikaajalle läsnä olevaksi. Korostaa siis mielikuvituksen todellisuusarvoa. Kun välimatkat ovat loputtoman pitkät, on joiku saamelaisille sekä kommunikaation väline että muistelun väline.

- Mutta on joiussa taikaakin, Kathrine Heatta sanoo.
KATARIINA PIKKARAINEN

7.3.87 la Iisalmen Sanomat: Joiku tulee tutuksi (Pielavesi - Seppo Heikkilä)
Arktisten kansojen musiikkia tehdään tunnetuksi Keiteleellä ja Pielavedellä, missä perjantaina alkoi neljäs kansanmusiikkiseminaari.

Nyt huomio kohdistuu erityisesti saamelaisten joikuun, jonka opetuksesta vastaavat norjalaiset Sara Katrine Haetta Koutakeinosta ja Mattis Heatta Mazesta. Mattis Heatta iloitsee siitä, että ihmiset ovat jälleen kiinnostuneita joikaamisesta. Näin joiku tulee tutuksi lapselle äidin tai isän joikatessa hänelle.

Yli kaksikymmentä osallistujaa vetävän seminaarin soitinopetuksesta huolehtivat entiseen tapaan Ilpo Saastamoinen ja Pekka Nylund. Kolmipäiväisessä seminaarissa pääpaino on käytännön harjoituksilla. Perjantaina pohdittiin joiun olemusta. Outojen rytmien asiantuntijoina toimivat norjalaiset vieraat ja Pohjantahti-yhtyeen Ilpo Saastamoinen.

Mattis Heatta kertoi heti Pielavedelle saavuttuaan joikaamisesta haastattelukysymyksiin vastaten:

Miten olet oppinut joikuja?
- Toisilta ihmisiltä heitä kuunnellessani. Saamelaisille, joita on Kautokeinon alueella 90 % väestöstä, tämä on luonnollinen asia.

Mitä joikaaminen sinulle merkitsee?
- Se on minulle tärkeää ja kuuluu ihan joka-päiväiseen elämään. Joikaaminen tulee spontaanisti esim. työskennellessäni, sisältäni.

Onko joiulla tulevaisuutta? Oppivatko lapset nykyisenä televisio- ja radioaika-kautena joikuja?
- Nuoret kuuntelevat paljon popmusiikkia, kaikilla on TV, radio ja mahdollisuus lehtien lukemiseen. Koska joikaamisen oppiminen perustuu nuoresta pitäen tapahtuvaan kuunteluun, nuori ei opi joikuja ilman meidän aktiivista työskentelyä. Tarvitaan uusia keinoja. Instrumenttien avulla, esim. sähkökitaralla, nuoren saa innostumaan eri musiikin lajeista, myös joikaamisesta.
Joikaamista voi sanoa primitiiviseksi musiikiksi. Kuitenkin primitiivinen -sanalla voi olla useita merkityksiä.

Onko joikaaminen primitiivistä musiikkia?
- Minulle joiku on itseilmaisun muoto. Jos primitiivinen tarkoittaa tässä vanhaa, alkuperäistä musiikkia, hyväksyn sen joiun yhteyteen.

Lyhyesti sanottuna ainakin näin maallikolle joiku merkitsee kykyä muistaa etäällä olevaa tai jo kuollutta. Sanonta "joiataan jokin" tarkoittaa kohteen tekemistä todelliseksi joikaajalle itselleen. Kun sanotaan esim. nimi "Kari", tämä henkilö tavallaan tulee luokseni. Näin voisi Ilpo Saastamoisen konkretisoimana ajatella joikua saamelaisalueen ulkopuolella.

Mattis Heatta totesi olevan erityyppisiä joikuja. Henkilökohtainen joiku tuo tietoisuuteen toisen ihmisen. Voidaan joikata myös eläimille, poroille, linnuille ja koirille muutamin esimerkein. Lyhyesti kaikesta; mitä ympärillä tapahtuu, voi joikata. Uudempia tyyppejä ovat poliittiset joiut ja 70- luvun instrumentein esitettävät joiut. Rakkausjoiut ovat myös mahdollisia.

Laulaminen ja joiku ovat eri asioita. Lauluissa voi olla paljon säveliä, mutta ei niin suuria korkeusheittoja kuin
joiuissa. Vaikka joiku ei etelän ihmiselle ja kansan-musiikkia tuntemattomalle äkkiä ilmaise paljoakaan, saamelainen tunnistaa joiun äänenmuodostuksesta asuinpaikkoja, sukulaissuhteita jne. Naimisiin mentäessä voidaan yhdistää osia eri sukujen joiuista.

Saamelaisen ei ole aivan yksinkertaista edes selostaa joikaamista, niin -luonnollinen asia se on hänelle: Mattis Heatta on iloinen siitä, että ihmiset ovat jälleen kiinnostuneita joikaamisesta. Näin joiku tulee tutuksi lapselle äidin tai isän joikatessa hänelle. Lapsen kasvaessa tulee erilaisia joikuja, samoin erilaisissa paikoissa liikuttaessa.

Lauantaina seminaarin ohjelmassa on ryhmätyöskentelyiden ja rytmiharjoituksien ohella katsaus samojedien lauluun. Katsauksen pitää Aasian kulttuurin asiantuntija Juha Janhunen Helsingin yliopistosta. Sunnuntaina Ilpo
Saastamoinen käsittelee kokonaisuutena arktisten kansojen musiikkia sekä erillisenä kolttaleud-laulua, missä voi olla vain yksi sävel.

Seminaarin ovat järjestäneet Suomen Kansanmusiikkiliitto, Vapaan Sivistys-toiminnan Liiton Opintokeskus
ja Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopisto.

8.3.87 su Iisalmen Sanomat:
Pielaveden musiikkiseminaarissa: Rytmikuvioiden oppiminen parasta

(Kuvateksti: I: Innokkaita joikuoppilaita. Kaija Rytkönen Pielavedeltä (toinen vas.) sekä isä ja tytär Veijo ja Sanna-Tuulia Kaislama Kuopiosta (oik.). Vasemmalla seminaarin opettaja Katrine J. Haetta.
II: Seminaarin vetäjä Ilpo Saastamoinen (vas.) ja joiun opettaja Mattis Heatta joikunuottien kimpussa.)

Kansanmusiikin modernisoija Ilpo Saastamoinen on tuonut taas valtavasti uusia näkökulmia vanhoihin musiikkikulttuureihin kansanmusiikkiseminaarin jatkuessa Pielavedellä. Oikeastaan Saastamoinen ei muuta vanhaa unohtunutta musiikkia, vaan ensimmäistä kertaa nuotintaa ja tuo laajempaan tietoisuuteen vaikeat suullisesti siirtyneet sävelet.
Joikumista voi harjoittaa paitsi kurkullaan myös käsillään taputtamalla samanaikaisesti, mukaan voi taidon kasvaessa ottaa mukaan myös jalka-poljennon. Kurssilla on opeteltu taputtamaan esimerkiksi 32-22-32-32 -rytmijaksoja. Norjan saamelainen Katrine on joikannut instrumenttisäestyksellä. On kokeiltu kurkkulaulua
Saastamoisen Kansat soittavat -kirjasta. Illalla koko kurssi esiintyy konsertissa kahdella kappaleella, "Taputuslaululla" ja Bierra Bierra -joiulla. Seminaarilaiset eivät tunnut tilannetta pahemmin pelkäävän.

- Rytmit ovat kaiken aja o, vaikka ne aluksi tuntuvat hyvinkin vierailta, sanovat keiteleläinen Risto Ikonen ja pielaveteläinen Tuomo Niskanen.

Yksinkertaisella vaikuttava joiku sisältää valtavasti aineksia eikä olekaan niin helppo, toteavat pojat ykskantaan. Musiikin ammattilainen Erkki Näreharjukin, vaikka on jo vuosia imenyt Ilpon vaikutteita, toteaa oppineensa hyvin paljon uusia asioita.        

Runsaiden käytännön harjoitusten lomassa seminaarissa kuultiin myös esitelmä. Juha Janhunen Helsingin yliopistosta on tutkinut alkuperäiskansoja ja on erityisesti Aasian kulttuurin asiantuntija Hän on toiminut vuoden Japanissa Osakassa tutkijana.                 

- Mielenkiinto pieniin kulttuureihin on heräämässä. Suomessa vaalittiin viime vuosi-sadalla kansallista kulttuuria. Nyt kun kolmannenkin maailman kulttuuritraditio on noussut, 70-luvulla on voitu puhua ns. neljännestä maailmasta.

Viimeksi mainittu tarkoittaa enimmäkseen pieniä alkuperäiskansoja, joilla ei ole milloinkaan ollut tunnustettua hallintoa. Nämä ovat säilyneet, koska ne eroavat niin paljon suurista kansoista. Saamelaiset, Siperian n. 30 kansaa ja Pohjois-Amerikan intiaanikansat ovat näistä esimerkkejä, sanoo Janhunen.        

- Näiden pikkukansojen keskuudessa on nyt tapahtunut kansallinen herääminen. On perustettu yhteisjärjestö. Niiden kesken on suoria kontakteja kuten saamelaisilla,  eskimoilla ja Japanin ainuilla on laita. Myös ulkoapäin tuleva kiinnostus on herännyt. Sitähän osoittaa tämä seminaarikin. Enää näitä kansoja ei halveksita, kertoo Janhunen edelleen.                 

Janhusta vaivaa Neuvostoliiton sulkeutuneisuus kulttuurin tutkijoille. Suurissa yhteyksissä yhteistyötä kyllä on, mutta Eurooppa-keskeiselle kulttuurillemme pienet suurelta osin sukulaiskansamme idässä antaisivat uusia virikkeitä Janhusen mukaan.

Janhunen kertoi tarkemmin kuudesta samojedikansasta. Samojedikieli on sukulaiskielemme. Meillä on yhteisiä luontoon ja ruumiinosiin liittyviä sanoja. Nykyisin samojedien ja muiden pohjoisten kansojen edustajia on opiskelemassa Leningradissa. Nämä ovat enimmäkseen tyttöjä ja valmistuvat usein opettajiksi kansansa keskuuteen n. viidessä vuodessa.

Seminaari jatkuu vielä tänään sunnuntaina.
SEPPO HEIKKILÄ

12.3.87 to PieKei: Arktisten kansojen musiikkiperinnettä tutkailtiin Pielaveden seminaarissa

Joiku oli hyvin keskeisesti esillä viikonloppuna Pielaveden kansalaisopistossa nyt jo neljännen kerran järjestetyssä kansanmusiikkiseminaarissa, joiden yleisaiheena on aina ollut unohtuneet musiikkikulttuurit. Seminaarin tämänkertainen aihe oli varsinaisesti arktisten kansojen musiikki, mutta koska seminaarin pääesiintyjät Mattis Heatta Masista ja Katrine Heatta Kautokeinosta olivat saamelaisia, luonnollisestikin seminaarin anti painottui tällä kertaa heidän omaan musiikkiinsa eli joikuun.

Seminaari kokosi parikymmentä kansanmusiikin ystävää, joukossa useita aikaisemmillakin kerroilla mukana olleita. Pielaveteläisiä ja keiteleläisiä oli nyt ilahduttavasti mukana aikaisempaa enemmän.

Joiku saattaa kuulostaa monen mielestä suurine säveleroineen jopa yksitoikkoiselta musiikilta, mutta lähempi tarkastelu saattaa aivan toisenlaisiin aatoksiin. Lauantai-illan "joikhajaisissa" mukana olleet saattoivat haltioissaan havaita, miten rikasta ja moni-ilmeistä joikukin voi olla. Kun asialla ovat asiansa taitavat muusikot, kykenevät he joiun pohjalta loihtimaan todella nautittavaa musiikkia. Illan päätähdet olivat luonnollisestikin Katrine ja Mattis Heatta, mutta myös Ilpo Saastamoinen ja Pekka Nylund osoittivat, miten täysipainoisesti he musiikin ammattilaisina kykenevät paneutumaan minkälaiseen musiikkiin tahansa.

Joikuun ei varsinaisesti kuulu säestys, se on alkuperäisenä puhtaasti omalla laulu-tyylillä eli joikaamalla esitettävää musiikkia, mutta tuskinpa kukaan saamelainen Bierra olisi kääntynyt haudassaan, vaikka olisi sattunut kuulemaan tämänkin konsertin, jossa Pekan kitara ja Ilpon basso pehmeästi myötäilivät ja rytmittivät joiun sävelkuvioita tai villiintyivät joskus svengahtavaankin menoon.

Joiku ei vieras nuorillekaan
Mattis Heatan mukaan joiun siirtymistä vanhoilta taitajilta nuoremmalle polvelle on edesauttanut juuri säestysinstrumenttien, etupäässä kitaran, mukaan tulo. Joikaaminen ei suinkaan ole vieras asia nuorillekaan, vaan tämä ikivanha perinne on siirtynyt melko mukavasti myös nuoremmalle polvelle. Mattis piti suuriarvoisena sitä, että joikua käsitellään ja tehdään tunnetuksi myös tällaisissa kansanmusiikki-seminaareissa.

Hänen mielestään ei ole suinkaan väärin eikä perinteisen joiun arvoa alentavaa, vaikka joikumusiikkia sovitetaan hieman nykyaikaisemmallakin tavalla. Tosin sovittaminen on tehtävä erittäin suurella asian-tuntemuksella ja perinnettä kunnioittaen.

Joikaaminen on vanha saamelainen laulutapa, jolle ovat tunnusomaisia lyhyet sävelmotiivit ja vaihteleva, monipuolinen rytmiikka. Joiuilla on myös oma tärkeä sanomansa, niissä kerrotaan kokemuksista, asioista, ihmisistä tai eläimistä sekä luonnon- ja hyvin paljon myös henkimaailman ilmiöistä. Lyhyesti sanottuna saamelainen voi joikata kaikesta ympärillään olevasta ja tapahtuvasta.

Joiku on heille tapa sekä kommunikoida että muistella. Joiku liittyy kiinteästi myös sukulaisuuteen. Kullakin perheellä ja suvulla oma joikunsa, jotka laajentuvat sitä mukaa kun sukuun tulee uusia jäseniä.

Juha Janhunen Helsingin yliopistosta johdatteli seminaarilaiset alkuperäiskansojen musiikkiin. Erityisesti hän kertoi sukulaiskansamme samojedien lauluista.

Janhusen mukaan yleinen mielenkiinto arktisten alueiden alkuperäiskansoja, mm. saamelaisia, Pohjois-Amerikan intiaaneja sekä Siperiassa eläviä noin 30 kansaa kohtaan on herännyt, ja aikaisempi, jopa halveksiva suhtautuminen on muuttunut myötämielisyydeksi.

Ryhmätyöskentelyn muodossa seminaarilaiset saivat omakohtaisesti perehtyä saamelaiseen joikuun. kolttaleuddiin, eskimoiden "röhistyslauluun", hantien, mansien sekä moneen muunkin arktisen kansan musiikkiin.

12.3.87 Kaleva - Risto Pennanen, Pielavesi: Joiku elää tässä ajassa
(Kuvateksti: Norjansaamelaiset Mattis Heatta (vas.) ja Kathrin Haetta ovat Kautokeinon rytmisesti monimutkaisen joikutyylin taitajia. Viime viikonloppuna he opettivat Unohtuneet musiikkikulttuurit -seminaarissa Pielavedellä. Kuvassa myös kurssin "henget" Pekka Nylund ja Ilpo Saastamoinen.)

Etelän ihmisen on vaikea ymmärtää saamelaista kulttuuria ja sen moninaisuutta. Luullaan esimerkiksi, että
kaikki saamelaiset joikaavat. Näin asia ei kuitenkaan ole. Silti joiku on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana tietoisesti varjelluksi kulttuuriarvoksi.

Pielaveden Unohtuneet musiikkikulttuurit -seminaarissa opettaneet Sara Kathrin Haetta ja Mattis Heatta kertovat mielellään kansastaan, enimmäkseen sen musiikista, mutta myös norjansaamelaisten asemasta.

Kathrin Haetta asuu Kautokeinossa, joka on lähes täysin saamelainen paikkakunta. Ammatiltaan Kathrin on tarjoilija. Hän taitaa vanhantyylisen joikaamisen ja kertoo harjoittavansa sitä päivittäin.

Mattis Heatta toimii opettajana Maasissa. Ennen nykyistä ammattiaan hän oli ammattimuusikko ja joikasi elääkseen. Mattis osaa joikata perinteiseen tapaan, mutta hän on myös yhdistänyt joikuun länsimaisia aineksia.

Joiku on keino muistaa
Saamelaisten musiikkiperinteessä on keskeistä joiku eli juoiggus. Etnomusikologi Alan Lomax laskee sen kuuluvaksi Siperian arktisten kansojen musiikkityyliin.

Mattis Heatta sanoo joikuja olevan useita tyyppejä. Tunnetuimpia ovat henkilöjoiut, mutta on myös eläin- ja rakkausjoikuja. Uusimman kerrostuman muodostavat soittimin säestetyt joiut, jotka käsittelevät ajankohtaisia
asioita. Nykysaamelaiseen perinteeseen kuuluvat eurooppalaistyyliset laulut poikkeavat joiuista esimerkiksi äänenmuodostuksessa ja sanojen määrässä.

Saamelaisten vanha musiikillinen maailmankuva poikkeaa monin paikoin suomalaisesta. Saamelainen ei joikaa karhusta, vaan hän joikaa karhun. Mattisin mielestä joiku on keino muistella kaukana olevaa tai kuollutta ystävää. Joiku vahvistaa muistikuvia.        

Saman suvun jäsenten joiut muistuttavat toisiaan samaan tapaan kuin porojen korvamerkit. Vanhemmat sepittävät lapselleen nimikkojoikuja, kunnes tämä alkaa tehdä niitä itse. Naimisiin mentäessä tehtävä uusi joiku saattaa sisältää piirteitä sekä morsiamen että sulhasen sukujen joiuista.

Kaikki saamelaiset eivät suinkaan joikaa, vaan jotkut saattavat mielummin laulaa. Sitä paitsi kolttasaamelaisten perinteeseen ei ole kuulunut joiku, vaan leu'dd, laaja laulettu proosarunoelma.

Romantisoinnin harhat
Vuonna 1980 joiku sai runsaasti huomiota osakseen, kun Mattis ystävineen muunsi erään joiun uudeksi lauluksi ja esitti sen Eurovision laulukilpailussa Haagissa. Saamelaisperinteeseen pohjautuva kappale toi 12. sijan, mainetta ja hiukan harmejakin.

"Kilpailun jälkeen nauhoitimme tuon laulun. Levy-yhtiön johtaja vei nauhan kotiinsa, ja seuraavana yönä murtovarkaat yrittivät varastaa sen. Kilpailukappale toi myös tekijänoikeudellisia ongelmia, sillä monet saamelaiset ilmoittivat omistavansa joiun", kertoo Mattis.

Euroviisujen jälkeen Mattis kiersi yhtyeineen Skandinaviaa pari vuotta. Jopa syrjäseutujen konsertteihin saapui yllättävän suuria yleisömääriä. Tuona aikana Mattis teki kolme LP-levyä ja useita singlejä.

Lantalaisen on helppo romantisoida saamelaisuus ja vaatia "aitoutta", vanhassa pitäytymistä. Eräs lehtimies tuomitsi viime kesänä Kaustisella esiintyneen joikaajan epäaidoksi, koska tällä oli hieman tavallista korkeammat kengänkorot.

Mattis ei pidä tuollaisesta suhtautumisesta.

"Haluan tehdä uutta vanhasta perinteestä. On pakko käyttää uusia ideoita joiussa, ettei se kuolisi. Lisäksi on kiinnostavaa oppia uusia asioita", Mattis selittää.

Hänen mielestään on parempi laulaa rokkia saameksi kuin antaa levyautomaatin tehdä se englanniksi tai norjaksi. Saamen kielen säilyttäminen on sen verran tärkeä asia.

"Aion jatkaa työtä saamelaisen musiikin hyväksi. Levytän sekä perinteistä että uudenlaista joikua ja pyrin esittelemään perinnettä saamelaisalueen kouluissa", sanoo Mattis.

Koulutus tärkeää
Saamelaiskulttuuriin niin olennaisesti kuuluvaa joikua on yritetty kieltää siitä lähtien kun saamelaisia alettiin käännyttää kristinuskoon.

"Kautokeinon alueen kouluissa ei saa joikata, koska vanhat ihmiset pitävät sitä synnillisenä. On kuitenkin opettajia, jotka haluaisivat sallia sen", kertoo Kathrin. Mattis lisää, että Taanan kouluissa saa joikata.

Suomessa on pohdittu mahdollisuuksia perustaa erityinen saamelaismusiikkiin keskittynyt oppilaitos. Norjankin puolella sellaiselle olisi tarvetta, mutta Mattis ei näe mahdollisuuksia kovin suurina.

"Luulen, että tuollaisen laitoksen perustaminen vie ainakin 50 vuotta. Mistä sinne saataisiin henkilökunta? Pidän tärkeämpänä saamenkielisten opettajien kouluttamista, sillä Norjan puolella vain 20 prosenttia saamelaisista osaa lukea äidinkieltään, koska opetus on annettu norjaksi."

Saamelaisen musiikin historia on vielä kirjoittamatta. Saamelaisten tulisi Mattisin mielestä tehdä se itse.

"Ongelmana on, ettei saamelaisilla ole ollut korkeampaa koulutusta. Tietääkseni kukaan norjansaamelainen ei ole tutkinut joikua", kertoo Mattis.

Suomessa Tampereen yliopiston kansanperinne, erityisesti kansanmusiikki -oppiaineessa on kiintiö etnisten vähemmistöjen edustajia varten, mutta mahdollisuutta ei ole käytetty hyväksi.

Kulttuuripolitiikasta
Kathrin ja Mattis sanovat Norjan hallituksen suhtautuneen melko suopeasti saamelaiskulttuuriin viimeisten viiden vuoden aikana.

"Saamelaistaiteilijoiden on varsin helppo saada apurahoja työskentelyä varten ja saamenkielinen teatteri saa valtionapua. Karasjoelle on juuri valmistunut Norjan radion studio, joka parantaa saamenkielistä ohjelma-tarjontaa", sanovat Kathrin ja Mattis. Kaikkea tätä varjostaa kuitenkin Altan tapaus.

Kathrinin ja Mattisin mielestä Norjassa valtio tukee saamelaiskulttuuria enemmän kuin Suomessa. Silti molempien maiden saamelaispolitiikka on pohjimmiltaan samanlaista.
Tulevaisuutta Mattis ei käy povaamaan. Täytyy vain toivoa, että se olisi valoisa.

K: 1.-3.6.87         Sodankylän jutajaiset - kolttaäänityksiä? (Olinko edes siellä?)
                          Vapaan Sivistystoiminnan liitto - Lapin aluetoimisto

16.-18.7.87         Falun, FFF  (Magnus Bäckström) > Ks. FFF-valokuvat
         - Domna Sanila, Helena Semenoff ja minä
         - Konserttisuunnitelma Inga Juuson kanssa 17.7. peruuntui.

Samisk musik
Fredag 13.00 Dalarnas museum

Sångernas kväll
Fredag 18.00 Ordenshuset

Gunnar Ternhag: JOJK ETT RYTMISKT MYSTERIUM

Sameland är både mera vidsträckt och mer variationsrikt än vad man i allmänhet tror runt om i Norden. Från sydsamernas yttersta utposter i Elgå och Idre är det en avsevärd stäcka till Kolahalvön, där flertalet av de samiska sovjetmedborgarna bor.

Det är självklart att levnadsvillkoren varit - och är - mycket skiftande i ett så stort område. Fjäll och stora renhjordar förknippas med samer, men har inte varit den enda grunden för samisk kultur, inte ens i Sverige.

En samisk grupp med egna drag är skolterna, som hör hemma längst österut i same-land. Skoltsamerna har sitt ursprungliga område kring Petsamo, i nuvarande Sovjet-unionen. Sedan andra världskriget lever emellertid merparten av skoltsamerna i Finland, i närheten av Enare träsk i finska Lappland.

Ålderdomlig kultur
Skoltsamerna har alltid haft kontakt med ryssar och finsk-ugriska folk. De bär därför ofta ryskt klingande namn och är dessutom övervägande bekännare till den grekisk-ortodoxa tron. Men å andra sidan bevarar skolterna många ålderdomliga samiska drag i sin kultur.

Ilpo Saastamoinen, finsk musiker och kännare av många folkmusikkulturer, besöker FFF tillsammans med tre samiska sångare. Han ger följande introduktion till framträdandet:

Den samiska musiken tillhör en av de äldsta levande folkmusikkulturerna i västvärlden. Den har överlevt - mer eller mindre - trots omvärldens nästan totala oförståelse (kyrkan, skolan, språkligt tryck). Hur som helst, idag finns det många krafter som försöker att bevara den nästan glömda förmågan att sjunga jojk och leudd.

Komplicerad rytm
Festivalpubliken får möjlighet att lyssna till några av de viktigaste dragen hos den samiska musiken i norr och nord-öst. Den största skillnaden mellan söder och norr inom samisk musik gäller rytmen: fastän de nordliga jojkarna mestadels är strofiska, alltså har "verser" som vanligt är it ex svenska vokalfolkmusiken, kan rytmen

vara så komplicerad att musikvetarna lämnat denna sak åt sidan, därför att den inte passar in i det gängse sättet att tänka i Lied-form.

Varför detta missförstånd? Jo, därför att jojken i de flesta fall försöker undvika regelbundenhet på mikronivån, vilket resulterar i en mycket komplicerad symmetri på makronivån. Allt detta kommer sig av att grupper av 2/8 och 3/8 bildar en "oordning". Ett västerländskt öra försöker uppfatta dem som om de vore antingen 2/4 eller 3/4, vilket leder till förvirring.
Detta slags musik vi vill gärna kalla för "rytmlös" och därmed "primitiv". Vi vidhåller att den västerländska musiken är mer avancerad, därför att den har en regelbunden puls. Men vi vet inte, att jojkens puls är så invecklad att vi normalt inte har någon möjlighet att komma åt detta rytmiska mysterium.

Vanligtvis har dessa "svåra" jojkar en rytmisk cykel på åtminstone 10/8. Men jag har funnit exempel på både 20/8, 27/8, 45/8, 50/8 och 58/8!!!

Det här är en musik som sjungs av Inga Juuso Eira. Stilen hör hemma i trakterna kring Kautokeino i Nordnorge.

Improvisation

Leudd är skoltsamernas episka sång och den har en liknande rytmisk grund. Leudden är emellertid improviserad. Därför är den inte strofisk, inte heller har den återkommande rytmiska cykler. Den liknar öst-karelska gråtkväden som till synes inte har någon regelbunden puls - men bara i våra öron!

Improviserad leudd framförs vanligen av en ensam sångare. Det är det naturliga sättet, två sångare kan inte sjunga samma leudd med exakt samma melodi och rytm.

Det finns givetvis även leudder med i stort sett strofiska texter. De är ofta yngre och påverkade av norsk, rysk och finsk sång. Men om man hör en melodi som bara består av en enda ton, kan man vara säker på att det är en leudd i mycket gammal stil.

De som i dag sjunger den här musiken är i 60-årsåldern och äldre, kulturen är på väg att dö. Domna Sanila och Helena Semenoff tillhör det lilla fåtal som behärskar konsten.

I skolternas sång kommer vi att höra de sista resterna av en shamanistisk sångstil, levande - idag - mitt ibland oss... fortfarande. Det är musik som liknar den vi annars finner i tibetanska kloster, bland murui-indianer i
Colombia och i inspelningar med (utdöda) selknam-indianer på Eldslandet.

Gunnar Ternhag

18.-20.3.88         Hetta (19.3. Saamelaisnuorison taidetapahtuman musatuomaristossa)

> Päiväämätön - ENONTEKIÖ - Risto Anunti:
Vuotson tytöt mykistivät yleisön - Nuorten taidetapahtuman taso korkea

Vuotson ala-asteen tyttäret Katja Sieppi ja Petra Magga mykistivät yleisön ja tuomarineuvoston
erittäin korkeatasoisella esityksellä Saamelaisnuorison Taidetapahtumassa lauantai-iltana Enontekiöllä Hetassa. Korkeatasoisessa tapahtumassa kuultiin myös monia muita hyviä esityksiä. Enontekiön tilaisuus oli katselmus ja karsinta Läänin- ja Valtakunnan taide-tapahtumaan. Tilaisuuden järjestivät Johti Sabmelazzat ry, Lapin läänin nuoriso-lautakunta ja Enontekiön nuorisolautakunta.

Jo muutaman vuoden ajan on Hetassa Marianpäivän aattona nähty ja kuultu saamelaista näyttämötaidetta ja musiikkia. Myös tälle vuodelle oli luvassa musiikin lisäksi teatteriesitys, joka kuitenkin peruttiin viime hetkellä. Saamelaisnuorison Taidetapahtuma 1988 sisälsi 11 esitystä.
Ryhmäesityksiä nähtiin 10.
Solisteja oli mukana kaksi.
Lisäksi välipaloina saatiin nauraa useille hyville sketseille. Esiintyjiä oli saapunut Utsjoelta, Inarista, Sodankylästä ja Enontekiöltä. Esityksissä heijastui voimakkaasti balladin suuntainen linja, luohti. Luohti on jonkinlaista laulettua joikua. Ohjaava läänintaiteilija Jaakko Gauriloff kertoi esitysten jälkeen tulleen selvitetyksi se linja jota saamelaisnuoriso kulttuurissaan ajaa. Gauriloffin mukaan nyt olisi aika joko kunnilla tai opetusministeriöllä osoittaa määräraha jonka turvin tämänlaatuisista tapahtumista voitaisiin tehdä jokavuotisia.
Edellisen kerran lähes vastaava tilaisuus oli 1984 Utsjoella.

- Kuluneen kolmen vuoden aikana on paljon tapahtunut saamelaisnuorison musiikillisella puolella. Toivon että
kunnat, lähinnä kulttuurilautakunnat ja opetusministeriö ottaisivat tämän asian vakavasti, sillä tämäntyyppinen tilaisuus on yksi tie löytää kykyjä syrjäkyliltä. Ilman avustusta se ei Lapissa, missä on pitkät välimatkat, onnistu, sanoi Gauriloff.

Myös Saamelaisvaltuuskunnan jäsen Nils Henrik Valkeapää koki tapahtuman erittäin myönteisenä. Valkeapään mukaan tämmöinen tilaisuus luo uskoa saamelais-kulttuurin elpymiseen, niin kuulijoissa kuin esiintyjissäkin.

Tuomaristo johon kuuluivat muusikko Ilpo Saastamoinen, läänintaiteilija Jaakko Gauriloff, muusikko Anni-Marja Niemelä ja muusikko Wimme Saari, palkitsi kunniakirjalla Outakosken ala-asteen ryhmän (10) esitykset
Normu Jovnna, Luohti. Cullà lullà, Peukaloisen retket ja Aurinko.
Kunniakirjan saivat myös Enontekiön tytöt (8) esityksestään Eatni Manna ja Bures boahtin giddii. Läänin
taidetapahtumaan Rovaniemelle lähetettiin Jaana Länsman Utsjoelta sooloesityksellä Eadni vuohttu miina. Ensin Rovaniemelle ja sen jälkeen valtakunnalliseen tapahtumaan lähtevät Vuotson ala-asteen tytöt Petra Magga 12 v ja Katja Sieppi 12 v Mari Boine Perssenin sanoittamalla ja sovittamalla laulelmalla Oktavuohta, yhteenkuuluvaisuus.

Suoraan valtakunnalliseen tapahtumaan lähetetään Angelin nuoret (5) esityksellä Tana Maija, Idit belii ijas ja
Koahtoeana. Tilaisuuden Enontekiön Hetassa juonsi Iisko Sara Utsjoelta. Tilaisuutta seurasi koulun auditoriossa elokuvaesitys, jossa nähtiin ensi kertaa Hetassa saamelainen elokuva Dobbelis ija ja beaivvi, Kauempana yötä ja päivää. Elokuvan käsikirjoituksen on tehnyt ja ohjannut ruotsalainen saamelainen Paul-Ante Simma. Pääosaa esittää norjalainen nuorimies Torfinn Halvan ja toista pääosaa utsjokelainen Iisko Sara.

RISTO ANUNTI

> Päiväämätön (19-20.3.88) - Enontekiö - LK:
Saamelaisnuorison taidetapahtuma Enontekiöllä

> Päiväämätön (19-20.3.88) - Enontekiö - LK: Saamelaisnuoret löytämässä joiun

8.11.88         Oulu - saamelaismusaa (Lyseon lukio, Lohipadon erit.koulu - IS + JG)

8.11.88         Kaleva - Risto Pennanen: Muuttuva saamelaismusiikki (Esite)

Saamelaisten useaan alalajiin jakautuva musiikkikulttuuri ei avaudu helposti lantalaiselle. Etnomusikologi Alan Lomaxin mukaan se onkin sukua Siperian arktisten kansojen laulutyylille. Pohjoissaamelaisella joiulla ja kolttasaamelaisella leuddilla on siis perin vähän tekemistä eurooppalaisen musiikin kanssa, eikä sitä auta arvioida valtakulttuurin arvomaailmasta käsin.

Yhteistä koko saamelaisalueelle on laulutyylin kireä äänenkäyttö sekä yhden tai kahden säkeen mittaisen lyhyen aiheen kertaaminen. Suomensaamelaiset laulut kuuluvat kahteen erilaiseen perinnealueeseen, joiden välillä on
suuria eroja.

Pohjoissaamelainen joiku eli luohti on puhtaasti musiikillisesti maalaileva ja hyvin usein viisisävelinen. Joiulla on lähes aina tarkka kohde, jonka se kuvaa tekijän ja esittäjän valitsemasta näkökulmasta. Joiun kohteena voi
toimia melkein mikä tahansa luontoon liittyvä, myös ihminen.

Saamelaisen ajatteluntavan mukaan joikaaja ei laula vaikkapa jostain tietystä tunturista, vaan hän joikaa tunturin. Joiku tuo kohteensa läsnä olevaksi. Lisäksi joiku ei varsinaisesti ala ja lopu tiettyyn kohtaan, kuten eurooppalainen musiikki. Se vain on.

Joikaaja pystyy ilmaisemaan itseään kokonaisvaltaisesti. Hän voi kuvailla kohdettaan sanallisesti, melodisesti, esityksellisesti sekä ilmein ja elein. Teksti voi olla erittäin lyhyt. Merkityksettömien tavujen käyttö vie joiun pois
puhekielen alueelta.

Joikujen rytmiikka voi olla selkeästi kaksi- tai kolmijakoista. Mutkikkaampia tilanteita syntyy näiden komponenttien vuorotellessa. Ilpo Saastamoisen kirjassa Kansat soittavat on nuotinnettu joiku, joka seuraa 20/8-tahtilajia. Näin laaja sykli täytyy opetella [tahti] tahdilta erikseen.

Kolttaperinne
Kolttasaamelaisten leudd eroaa länsisaamelaisesta joiusta sekä tekstiltään että musiikiltaan. Leuddit eli henkilölaulut ovat laajoja kertovia proosarunoelmia. Niille on leimallista suuri muuntelu jo yhden esityskerran aikana. Leuddin laulu-tapahtuma on jatkuvasti uutta luova prosessi.

Leuddeissa asiat ilmaistaan mutkikkaiden sanakuvien ja kiertoilmausten avulla. Kuten pohjoissaamelaisessa joiussakin, leuddissa pyritään kauaksi arkipäivän puheesta. Laulaja korostaa runollisuutta lisäämällä puhekieleen kuulumattomia pikkutavuja jopa sanojen sisään.

Henkilölaulujen aiheina voivat olla esimerkiksi nuorten rakkausasiat, kosiomatkat, häät, kuolemantapaukset tai onnettomuudet. Leuddeihin sisältyy vuoropuheluita ja pitkiä lainauksia eri henkilöiden puheista. Näihin lauluihin
sisältyy kylän kirjoittamaton historia, mutta symbolikielen vuoksi ulkopuolisten on vaikea ymmärtää niitä.        

Leuddien sävelmateriaali vaihtelee suuresti. On olemassa yksisävelisiä, rytmisesti vaihtelevia vanhoja leuddeja sekä uudempia, venäläisistä tanssilauluista tai suomalaisista rekilauluista vaikutteita ottaneita sävelmätyyppejä. Leuddin lisäksi koltilla on esimerkiksi eläinlauluja, itkuvirsiä ja piirileikkilauluja.

Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana saamelaisten musiikkikulttuuriin on syntynyt uusia kerrostumia vanhojen perinteiden rinnalle. Näitä ovat saamelais-kieliset laulelmat ja iskelmät sekä joikujazz. Myös vanhat laulutyypit ovat elpyneet ja niihin on lisätty uusia elementtejä. Silloin tällöin tämä uusiutumisprosessi on saanut aitouden vahtijat älähtämään. Helppohan Helsingistä on neuvoa, ettei joiussa saa käyttää kitaraa tai etteivät estradilla joikuvan saamelaismiehen kengänkorot saa olla kolmea senttiä korkeammat.

Saamelaiset musiikintekijät perustelevat uudistuspyrkimyksensä yleensä kielen säilyttämisellä. Kun
valtakulttuurin musiikkimuodot joka tapauksessa löytävät tiensä Saamenmaahan, on parempi, että
iskelmä ja rock ovat saamenkielisiä kuin muunkielisiä.

Saamelaisten musiikkikulttuurissa on vielä paljon selvittämättömiä alueita. Olisikin ensiarvoisen tärkeää. että saamelaiset itse ryhtyisivät tutkimustyöhön. Tampereen yliopiston kansanmusiikin oppiaineessa on vuosittain varattuna yksi opiskelijapaikka etnisille vähemmistöille. Kuitenkaan ainakaan tähän mennessä oppiaineessa
ei ole ollut yhtäkään saamelaisopiskelijaa. Toivottavasti tulevaisuudessa on.
RISTO PENNANEN

P.S. Musiikin maailma - maailman musiikki -lasten konserttisarja Oulussa päättyy tänään. Lyseon juhlasalissa paneudutaan saamelaisten musiikkiperinteen ja nykymusiikin esittelyyn.

Vierailevina taiteilijoina ovat Jaakko Gauriloff, jolla on viime vuosina ollut keskeinen asema saamelaisten musiikinesittämisessä ja tallentamisessa, Sevetti-järveltä kotoisin oleva Helena Semenoff, joka on kolttaleuddin taitaja sekä Angelin nuorten joiku- ja lauluryhmä. Illan ainoa ei-saamelainen esiintyjä on Ilpo Saastamoinen.

[IS: Hyvä juttu!]

9.11.88         Ivalo - TV-2 klo 14-18
         - Saariselän keskuksessa, jossa myös mukana Uuttu-Kalle!
         ('Paljonko on paljon' ulos 3.12. klo 19.30 & 25.2.89?)

- esiintyminen (Lastenkonsertti 9.11.) yhdessä Angelin nuorten kanssa Oulussa
         11.11.88 Kaleva - EV: Revontulien tapaan 

         (7.11.-12.11. 2530 km; minä ja Jaakko Gauriloff)

11.11.88 Kaleva - EV: Revontulien tapaan - Lastenkonsertti

Musiikin maailma - Maailman musiikki -Lastenkonserttisarja Oulussa.
Arktiset kansat - saamelaisten musiikki.

Uutta, jännittävääkin tietoa saamelaisten vanhasta musiikkiperinteestä ja maailman vaikeimmaksi sanotusta rytmiikasta toi Musiikin maailma - Maailman musiikki lastenkonserttisarjan päätöstilaisuuteen Lyseon juhlasaliin maamme pohjoisimmasta osasta saapunut esiintyjäryhmä Helena Semenoff, Angelin nuorten joiku- ja laulu-ryhmä, Jaakko Gauriloff sekä Ilpo Saastamoinen.

Sarjan musiikkikaruselli pyörähti käyntiin muinaissuomalaisen kansanmusiikin alkuhämärästä noin kuukausi sitten. Saamelaisten musiikin kera palattiin nyt vieläkin vanhemman musiikkikulttuurin juurille, jota alkuperäisimmillään kuultiin 2- tai 3-jakoisana vuorottelevien joikujen kautta.

Musiikintutkija Ilpo Saastamoisen selostuksen kautta tätäkin rytmiikkaa tuotiin tutuksi. Saatiinpa Helena Semenoffin laulaman vanhaa Petsamon Suonikylää muistelevan sävelmän rytminen kaavakin: 2 2 - 3 2 - 3 3 -
2 3.[W!] Tavuja kuvaavina numerot osoittavat, miksi kuulijoilta ei tahdin laskenta jalalla onnistu. Rytmilaji on muutenkin vaikea, esimerkkinä vaikka tahtilaji 58/8.

Selostuksen myötä Helena Semenoffin taitavat esitykset avautuivat. Angelin nuorten joiku- ja lauluryhmä lauloi omassa osuudessaan mm. Kotiseudun kaipuusta sekä kaunismelodisen Tuutulaulun. Tarkka ja korkea laulutyyli antoi osaavan kuvan kolmen nuoren muodostamasta yhtyeestä. Jaakko Gauriloffin tulkinnoissa oli voimaa ja tunnetta, samoin uuttakin country-vaikutteista rytmiä. Ilpo Saastamoisen kitara-säestyksen myötä uusikin väri sopi vanhan musiikin rinnalle.

Saamelaisessa konsertissa Lastenkonserttisarjan tavanomainen kesto 45 minuuttia ylitettiin, mutta musiikkia olisi kuunnellut paljon pitempäänkin. Tavallista oudompi sävelmistö- ja rytmilaji tuntui hehkuvan revontulien tapaan. Tällainen loiste ei saa kadota. Kannattaa vain toivoa uutta tulemista Ouluun, ja toivottavasti paljon runsaslukuisamman yleisön eteen.

EV.

[Jatkuu osassa III: 5.5.89]

Koti » Musiikki » Saamelaismusiikki » SAAMEN MUSIIKKI 73-13 » 1986-1988 SAAMEN MUSIIKKI II