2003 ESISELVITYS I

[2003 ESISELVITYS I]

Ilpo Saastamoinen:

ESISELVITYS SAAMELAISMUSIIKIN KOULUTUKSESTA JA TUTKIMUKSESTA

LIITTYEN  SAAMELAISKULTTUURIKESKUSHANKKEESEEN.

 

SISÄLTÖ:

1. Yleiskatsaus saamelaismusiikin perinteeseen.

  1.1 Saamelaismusiikin tulevaisuudennäkymät

    1.11 Organisoidun koulutuksen merkitys

    1.12 Saamelaismusiikki Euroopan Unionin ja UNESCO:n          suojelukohteena

    1.13 Saamelaismusiikin organisoidun koulutuksen puute

    1.14 Toimenpiteiden suunnittelu

  1.2 Saamelaismusiikin koulutuspäämäärät

   1.21 Pohjoissaamelaisen joiun rytmiikka

   1.22 Itäsaamelaisten improvisoidut leu´dd- ja luvvjt

   1.23 Vuolle -laulumuoto

  1.3 Toinen saamelaismusiikin kaukaista menneisyyttä osoittava piirre

  1.4 Koulutuksen henkinen päämäärä

 

2. Saamelaismusiikkikoulutuksen nykytilanne

  2.1 Suomessa

    2.11 Peruskoulun ja lukion musiikinopetussuunnitelmat

    2.12 Luonnokset opetussuunnitelmiksi vuodesta 2004-5 lähtien

    2.13 Yhteenvetona: saamelaismusiikkia ei opeteta Suomessa

    2.14 Sibelius-Akatemiassa aloitettu kansanmusiikkiosaston koulutus

  2.2 Norjassa

    2.21 Peruskoulun 2. luokan opetussuunnitelmassa

    2.22 Em. opetussuunnitelmat sisältävät kaksi kätkettyä ajatusta:

    2.23 Peruskoulun 4. luokalla:

    2.24 Viidennellä luokalla

    2.25 Verratessa Norjan ja Suomen peruskoulujen suhdetta

    2.26 Kautokeinon saamelaiskorkeakoulussa

    2.27 Norjan Tromsøn yliopiston toiminta

    2.28 Erik Prostin toiminta

  2.3 Ruotsissa

  2.4 Venäjällä

    2.41 Kuolan saamelaisten musiikkikoulutuksen suunnittelu

  2.5 Yhteenveto

 

3.Esitys saamelaismusiikkikeskuksen toiminnan sisällöksi

  3.1 Johdanto: A. - D.

    3.11 Musiikkikeskuksen tarjoaman koulutustoiminnan tavoitteet (A-H)

    3.12 Saamelaismusiikki peruskoulussa

    3.13 Peruskoulussa tapahtuvan saamelaismusiikin opetuksen päämäärä

  3.2. Opettajien täydennyskoulutus

    3.21 Kohdan 3.1 asettamat tavoitteet

    3.22 Koemuotoisen kurssin tai seminaarin puitteissa

    3.23 Jatkokoulutustarpeen vähimmäiskesto

    3.24 suomenkieli saamelaismusiikin opetuksen yhteydessä

    3.25 tietous kulttuurin muista osa-alueista

    3.26 Musiikinopettajiksi erikoistuneille uutta aineistoa

  3.3. Erilliset kurssit (A-E)

    3.31 Kokeiluvaiheen saamelaismusiikin kurssitoiminta

    3.32 Saamelaismusiikin eri muodot alueittain

      3.321 Ruotsin saamelaiset (peruskirjallisuus)

      3.322 Suomen ja Norjan pohjoissaamelaiset

      3.323  Karasjoen, Tenon ja Inarin saamelaiset; merisaamelaiset  (ks. 3.322)

      3.324  Suomen, Norjan ja Venäjän kolttasaamelaiset

      3.325 Kuolan kildinin- ja turjansaamelaiset

    3.33 Yleisteokset

      3.331Yleiskokoelmat (julkaistujen äänilevyjen lisäksi)

      3.332 Kuolan saamelaiset

      3.333 Kolttasaamelaiset ja karjalainen joiku (äänitteet)

    3.34 saamelaismusiikin esittämisen (laulamisen ja soittamisen) opetus

      3.341 säveltäminen ja sanoittamine  

      3.342 yhteistyö saamelaisten teatteri- ja musiikkiteatteriryhmien kanssa

    3.35 Lauluteksteihin liittyvää kirjallisuutta tai käsikirjoituksia

      3.351 saamelaismusiikkia sisältävä koulujen musiikkikirjallisuus

    3.36 nuotintaminen ja muotoanalyysi (määrämittaiset ja -mitattomat muodot)

      3.361 Teema: Saamelaismusiikki ja transkriptio (nuotintaminen): Vaihtoehto A

      3.362 Sama kurssiaihe tiivistettynä 2-3 päivään: Vaihtoehto B

    3.37 kenttätyöt ja keräys

    3.38 alkuperäiskansojen musiikkikulttuurit

      3.381 yleisteokset ja äänitekokoelmat

      3.382 etnisten musiikkikulttuurien improvisointi

      3.383 suomalais-ugrilaisten ja arktisten kansojen musiikki

      3.384 saamelainen mytologia

      3.385 itämerensuomalainen mytologia

    3.39 soitinrakennus: erilliskurssi ilman varsinaista musiikinopetusta

 

  3.4. Saamelaismusiikin kandidaattikoulutus

A Lukio-opinnot

B. Ammatilliset opinnot

B1. Musiikkialan perusvalmiudet

  1.1 Musiikin yleiset arvokysymykset ja estetiikka

  1.2 saamelaismusiikin ja sen tutkimuksen historia (1.21-1.26)

  1.3 suomalainen ja karjalainen kansanmusiikki (1.31-1.33)

  1.4 maapallon alkuperäiskansojen improvisoitu musiikki (1.41-1.44)

  1.5 suullinen ja kirjallinen viestintä (1.51-1.52)

  1.6 tiedonhankinnan, tietotekniikan perusteet (1.61-1.62)

  1.7 soitinoppi - sisältäen saamelaissoittimien rakentamista (1.71)

  1.8 kenttätyön perusteet ja harjoittelu

  1.9 orientointi opintoihin, vuorovaikutustaidot

B2. Musiikin hahmottaminen

  2.1 yleinen musiikin teoria (nuotti- ja sointumerkintä; musiikilliset muodot)

  2.2 saamelaismusiikin luokittelutavat

  2.3 saamelaismusiikinteorian ja säveltapailun perusteet

    2.31 sekarytmiikka saamelaisen musiikin tunnuspiirteenä (+2.32-2.36)

  2.4 saamelaismusiikin nuotintaminen, laulutekstien litterointi (+2.41-2.45)

  2.5 sävellys ja sovitus; musiikin muotorakenteet eri saamelaisalueilla

    2.51 sovittaminen nykysoittimille

  2.6 kenttätyöt ja keräystoiminta (kesäkurssimuotoisia)

  2.7 tietokanta-arkistojen käyttö ja tietoverkoston hyödyntäminen

B3. Laulu- ja soittotaidot

  3.1 pääsoitin (laulu?); nuoteista soittamis- tai laulamistaito

  3.2 sivusoitin; opetuspäämäärä sama kuin pääsoittimessa

  3.3 improvisointikyky pää- ja sivusoittimilla;

  3.4 mahdollisesti toinen sivusoitin

  3.5 musiikkikilpailuihin osallistuminen

B4. Yhtyetaidot - sisältäen ohjatut esitysproduktiot ja opinnäytteet

  4.1 vapaa säestys

  4.2 yhtyeharjoittelu (laulu/soitto)

  4.3 yhtye-improvisointi

  4.4 sointu- tai skaalaimprovisointi

  4.5 yhtyeproduktiot

  4.6 osallistuminen alueella tuotettaviin musiikkiteatteriproduktioihin

  4.7 äänentoisto- ja studiotekniikka; koulutus laitteiston käyttämiseen

  4.8 musiikkikilpailuihin osallistuminen

B5. Ammatillinen toimintaympäristö

  5.1 Tekijänoikeudet

  5.2 työelämätietous

  5.3 musiikin tuottamisen perusteet - studio- ja levytuottaminen

  5.4 mainonta, PR-toiminta, työympäristöpsykologia

  5.5 manageritoiminta, yritysmuotoinen ansiotoiminta,

  5.6 yksityisen työntekijän verotus, vähennysoikeudet, taiteilijaeläke

  5.7 Apurahalähteet, apurahojen hakeminen ja käyttöselvitykset

B6. Valinnaiset ammatilliset opinnot - 10 ov

  6.1 produktiotyönäyte

  6.2  tanssin liittäminen musiikkiin

  6.3 saamelaismusiikin tuottaminen ja studiopalvelut (jatko-opinnot)

  6.4  a) sävellys- ja sovitusopintojen täydennys

        b) henk.koht soitinopetuksen täydennys

        c) yhtye-esiintymisopintojen täydennys

  6.5 lukio-opintojen mahdollinen täydennys

 

C. Vapaasti valittavat opinnot

C1. lukio-opintoja tai kohdan 3.4/B.1 sisältämiä oppijaksoja

C2. Laulun / soiton lisäopinnot

C3. saamelaismusiikin tutkimus

C4. saamelainen mytologia

C5. jokin muu kohdan 3.4 sisältämistä B.2-6 aiheista

 

  3.5 Tutkinnon suorittamiseen tarvittavat opinnäytteet

    3.51 Loppututkintoon vaadittavia opinnäytteitä - esimerkkejä (A-F)

  3.6 Erikoistuminen ja jatko-opinnot

 

4. Opetus- ja esitystilat sekä tekniikka

  4.1 Opetustoiminnan päätilat

  4.2 Toimintaan varattavat tilat

  4.21 Musiikkikirjasto

  4.22 Ulkoalueiden tilatarve

 

5. Keräys-, arkistointi- ja tutkimustoiminta

  5.1 keräystuotteiden arkistointi

  5.2 kokonaiskartoitus äänitetystä materiaalista

  5.3 aineiston dokumentointi, litterointi ja nuotintaminen

  5.4 tutkimustulosten esittely

 

6. Julkaisu- ja konserttitoiminta.

  6.1 Julkaisutoiminnan sisältö

  6.2 Musiikkikeskuksen konserttitarjonta

  6.3 konsertti- ja kongressisali ja musiikkifestivaalit

 

7. Yhteistyötahot.

  7.1 kanssakäyminen musiikin alalla toimivien muiden laitosten kanssa

  7.2 pedagogiset laitokset, saamelaisjärjestöt, yliopistot, eri maiden arkistot

  7.3 kansainvälinen yhteysverkosto

  7.4 Festivaalin yhteysverkosto

 

8.Organisointi

  8.1 hallinnon järjestäminen

    8.11 Joko kulttuurikeskuksen hallintoelin tai oma hallitus

    8.12 Musiikkikeskuksen taiteellinen johtaja

    8.13 Organisointi ja taloudenhoito

    8.14 Musiikkikeskuksen toimisto

  8.2. muu henkilöstö

    8.21 Yksilö- ja ryhmäkohtainen laulu/soitinopetus

    8.22 Yleinen kulttuuriopetus

    8.23 Esiintymistekniikka

    8.24 Musiikintutkimus
        A. Päätoiminen tutkija
        B. - aluksi keskuksen taiteellisen johtajan osa-aikaisena tehtävänä

    8.25 Kirjaston ja luettelointijärjestelmä

    8.26 Studiotoiminta

    8.27 Tulkkipalvelut

 

9. Toiminnan rahoittaminen

A. Menot:

  9.1 musiikkikeskuksen ylläpitokustannukset

  9.2 palkat ja palkkiot

  9.3 opetus- ja äänitysstudio (9.31-9.36)

  9.4 opetusvälineistö (9.41-9.43)

  9.5 Musiikkikirjasto (9.51-9.57)

  9.6 Muut hankintakulut (9.61-9.66)

 

B. Tulot:

  9.7 - musiikkikeskuksen vuosibudjetti

    9.71 - kansainvälinen tuki

    9.72 - Yksityinen sponsorointi

  9.8 - opiskelijamaksut

  9.9 - tilapäiset tulot (9.91-9.92)

 

 

 

1. Yleiskatsaus saamelaismusiikin perinteeseen.

Saamelaismusiikki on perinteisesti ollut pääasiassa yksiäänistä laulettua musiikkia, joista eri saamelaisalueilla käytetään nimityksiä vuolle (etelä- ja keski-Ruotsin saamelaisalueet), joiku (juoigos), luohti (luotti), (sanallinen) dajahus(at) (dajahallat), tsoabbmut ja javza (pohjois-Ruotsin, Norjan ja Suomen saamelaiset), leu´dd (Suomen ja Venäjän Kuolan kolttasaamelaiset) sekä luvvjt (Kuolan kildinin- ja turjansaamelaiset). Mukaan voidaan liittää vielä erikoisuutena jopa Tornionjoki-laakson kirkollinen klämm- virsilaulanta, jossa on selvästi jäljellä aineksia saamelaiseksi luokiteltavasta äänenmuodostustavasta. Noitariitteihin liittyvä ’duura’ -termi näyttää viittaavan yksiääniseen unisono-yhteislauluun siten, että nais- ja miesäänien välinen sävelkorkeus-ero on yksi oktaavi.

Koska tasa-arvoisia nimityksiä erilaisille laulutyyleille on useita, käytetään näistä yhteisesti yleisnimikettä ’laulaminen’ ja ’laulu’, jotta leu´ddeja ei nimitettäisi enemmistön termillä ’joiuksi’ tai ’luohtiksi’. Em. yleistermi on erotettava käsitteestä ’länsimainen’ tai ’suomalainen’ laulu. Sanaston valinta on ongelmallista, koska esim. jotkut saamelaiset ovat joskus pitäneet Tenon alueen joikaamista pelkkänä ’laulamisena’. Laulu-termin laajamerkityksinen käyttö rajoittuukin vain tähän esiselvitykseen. Aika näyttää, millaiset sanat vakiintuvat joiku-sanan sijasta kuvaamaan kaikkien eri saamelaiskulttuurien laulantaa yhteisesti. Ulkopuolelta käsin niistä ei voida päättää.

Soitinten käyttö on ollut vähämerkityksellistä. Väinönputkesta valmistettu fadno-puhallinsoitin katosi käytöstä pohjoissaamelaisilta jo 1900-luvun alkupuolella - viimeistään II maailmansotaan mennessä. Kuolan saamelaisilla tiedetään olleen käytössä useampia soittimia. Todennäköisesti ainakin osa niistä on kuitenkin lainaa komeilta, nenetseiltä ja venäläisiltä.

Noitarummun merkityksestä soittimena ei tiedetä paljoakaan. Monet yhdistävät sen funktion pelkästään perinteisen noidan rituaaliseen työskentelyyn, josta historialliset kuvaukset muutoinkin ovat sangen hataria. Vasta 1900-luvulla saamelaisten musiikin joutuessa murrosvaiheeseen naapurikulttuureilta lainatut soittimet ovat alkaneet saada jalansijaa.

Tyypillinen piirre perinnemusiikin jatkuvuudessa on ollut musiikin siirtyminen perheen ja siidayhteisön välityksellä kuulonvaraisena perintönä. Kirjoitettua musiikin teoriaa ei ole tarvittu, ei myöskään organisoitua laitosmuotoista musiikkikoulutusta.

Eri syistä johtuen tämä perinteen siirtymistapa sukupolvelta toiselle on katoamassa.

A. Merkittävä syy on kielitaidon katoaminen. Haavoittuvin alue on tällöin sanaston hallintaa edellyttävä eeppinen, kertova laulu. Se on ollut tärkein laulamisen muoto varsinkin itäsaamelaisilla, joiden perinteinen laulukulttuuri elää tällä hetkellä viimeisiä vuosiaan. Tromsøn yliopiston ’Kola Sámi Musical Tradition’ projektin aikana 1994-97 Kuolasta tallennettujen 600 lauluäänitteen tekijöihin kuului vain yksi miespuolinen henkilö, ja naislaulajien keski-ikä oli 60-70 vuoden välillä. 
Samankaltainen on tilanne keski-Ruotsin eri saamenkielisillä alueilla. Vahvimpana säilyneessä pohjoissaamelaisessa henkilöjoiussa on pääpaino - muutaman merkittävän tai moniselitteisen sanan ohella - ollut musiikilla. Missä runsassanaisen tekstin merkitys on korostettu, siellä musiikki on saanut laulullisia muotoja, joiden esikuviksi on runsaasti ollut tarjolla ruotsalaisten, norjalaisten ja suomalaisten kansanlauluaineistoa.

B. Ei pidä vähätellä myöskään uskonnon vaikutusta joiun ym. laulun siirtymäperinteen katkeamiseen eri sukupolvien väliltä. Tämän prosessin juuret ulottuvat kristinuskon tuloon Lappiin, jonka tuloksena noitien työskentely kiellettiin ja noitarummut hävitettiin 1600- ja 1700 -lukujen aikana. Tuona ajanjaksona katosivat todennäköisesti shamanistiseen kulttuuriin kuuluneet perinnetanssi sekä esim. karhunpyyntiin liittyneet rituaalinäytelmät, joiden jäänteitä löydämme enää obinugrilaisilta kielisukulaisiltamme. Tätä muutostyötä jatkoi L.L. Laestadiuksen toiminta ja siitä syntynyt herätysliike vielä 1800-1900 -luvuilla.

C. Saamelaisten sosiaalinen alistaminen eri valtioiden alaisuuteen ja siihen liittyvä itsetunnon osittainen menettäminen kielellisesti, kulttuurillisesti sekä taloudellisesti. Selkeät esimerkit nähdään kuolansaamelaisten miesten perinneasun katoamisena 1900-luvun ensi vuosikymmenillä. On todettava, että jutaavilla porosaamelaisilla oli kiinteästi asuvia saamelaisia paremmat edellytykset säilyttää omaa perinnettään. Tämä etu menetettiin oppivelvollisuuden alkaessa toteutua myös saamelaisalueilla.

 

Varsinkin II maailmansodan jälkeen vahvistunut koulujen asuntolajärjestelmä erotti lapset vanhemmistaan ja pakotti omaksumaan vieraan kielen. Saamelaisten itsetunnon sijalle astui häpeäntunne, joka yritettiin peittää samaistumalla ulkonaisesti ns. valtakulttuuriin. Vaikeimmassa asemassa olivat tuossa tilanteessa miehet, jotka joutuivat hankkimaan toimeentulon uusien ammattien parista toisen kulttuurin piirissä. Heiltä laulu katosi ensimmäisenä. Esim. koltilla Suonikylän kyläyhteisön hajoaminen 1940-luvulla merkitsi yhteisten lauluiltojen loppumista, vaikka ne olivat olleet tärkeä sosiaalinen side, sillä niissä vaihdettiin laulamalla yhteisön uutiset, tärkeät tapahtumat sekä yksilölliset elämäntarinat.

Seurauksena muutamassa vuosikymmenessä oli sama, mikä oli jo tapahtunut Suomen runolaululle, Karjalan itkuille sekä Viron regi- ja pulmalaul’ulle (runolaulu ja sen hääversio) jo 1800-luvulla tai viimeistään 1900-luvun alkuvuosikymmeninä: Improvisoiva, laulamishetkestä syntyvä luova esittäminen kutistui ja kivettyi muistiin kirjoitetuksi ja siten ulkoa opeteltavaksi sanalliseksi lauluksi. Virossa setut säilyttivät viimeisinä muualta maasta jo varhain kadonneen itkuperinne-laulannan.  Tällainen kivettymisvaihe merkitsee musiikkikulttuurin lopun alkua, koska ulkonaisesta muodosta puuttuu luova ja muuntelukykyinen elinvoima.

Muutamassa harvassa Neuvosto-Karjalan kylässä improvisoitua runolaulua saatettiin tavata vielä 1950-luvulla. Itkuperinne säilyi vain hieman myöhempään, mutta ns. karjalainen joiku oli pääasiallisesti kadonnut jo ennen II maailmansotaa.

Kirjallisuudessa joskus mainittu pohjoissaamelainen itku-laulanta on jo saatettu lopullisesti haudan lepoon. Sama on vähitellen tapahtumassa sanalliselle dajahus(at) -laulannalle. Näköpiirissä ei ole mitään sellaista, joka viittaisi kulttuuriperinteen tältä osin välittyvän pääsääntöisesti perhepiirissä sukupolvelta toiselle. Itäsaamelaisilta joitakin hää- ja kuolinitkuja on tallennettu ko. nimikkeillä 1900-luvun aikana. Todellisuudessa niitä on vieläkin olemassa, sillä henkilölaulut ovat käytännössä itkuja, koska onnellisia elämäntarinoita on tuskin ollenkaan jäljellä. Laulanta päättyy itkuun, koska kaikki lauletut henkilöt ovat kuolleet sodassa tai rikosten uhreina. Tällaisten asioiden muistelu tuottaa vain surua.

Nils-Aslak Valkeapään sukupolven 1970-luvulla aloittama ns. uusi joiku -laululiike ei ole kyennyt palauttamaan lähes kuollutta oppimisperinnettä, jonka puitteissa laulaminen omaksuttiin ilman erityistä kouluttamista vähitellen 20:n ensimmäisen ikävuoden aikana omassa kasvuympäristössä. Tuon sukupolven hätähuuto on ollut kielen säilyttäminen mihin hintaan hyvänsä. Sen tuotteena on syntynyt mm. länsimaisen lauletun musiikin sanojen käännöksiä eri saamenkielille. Tällä tavalla on täytetty perinteen katoamisen aiheuttamaa tyhjiötä ja parhaimmillaan saatu jossain määrin nuorisoa innostumaan omasta kielestään ja kulttuuristaan. Monet tällaiset tuotteet ovat nousseet esille myös yhteisön ulkopuolella. Saamelaisten musiikista ovat alkaneet saman asuin-alueen muiden ihmisten lisäksi kiinnostua myös kansainväliset musiikin harrastajat ja alan ammattilaiset. Tällä seikalla on ollut merkittävä osuus saamelaisnuorten itsetunnon kohentamisessa.

 

1.1 Saamelaismusiikin tulevaisuudennäkymät

Saamelaisten musiikkiperinne ei säily pitkään elävänä länsimaisen kulttuurin puristuksessa, mikäli luotetaan perinteisen kasvuympäristön luonnolliseen kuulonvaraiseen oppimisjärjestelmään. Päämäärä saavutetaan vain turvaamalla vielä elossa olevan tradition säilyminen sekä varmistamalla sen tulevaisuus musiikkikoulutuksen organisoinnilla sellaiseksi laitosmuotoiseksi koulutukseksi, että se on riippumaton jonkin yksityisen saamelaisperheen kulttuurisesta aktiivisuudesta tai passiivisuudesta.

Tähän päämäärään tähtääviä toimenpiteitä ovat:

1.11 Kaiken edellytyksenä on usko siihen, että organisoidulla koulutuksella voidaan pelastaa saamelaismusiikin odotettavissa oleva kuolema ja että uudenlainen koulutus pystyy pelastamaan tämän kulttuurin tärkeimmät ominaispiirteet:

- kielen sekä tietoisuuden omista historiallisista juurista,

- laulamiseen kuuluvat äänenmuodostuksen tunnusomaiset piirteet,

- muut musiikilliset erityispiirteet (ennen kaikkea globaalisestikin ainutlaatuisen rytmiikan), sekä kaikista tärkeimmän

- laulamisen perustana olevan kanssakäymisen ja vuorovaikutuksen edistämisen yhdessä henkilölauluihin liittyvän itsetunnon rakentumisen kanssa.

1.12 Pyrkimällä saattamaan saamelaismusiikki sekä Euroopan Unionin että UNESCO:n kulttuurisuojelukohteeksi erityisen uhanalaisena perinnemusiikin muotona ja ainoana läntisen Euroopan laulumuotona, jonka juuret voidaan selkeästi johtaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä antiikin kulttuuria vanhempaan shamanistiseen euraasialaiseen historiaan.

1.13 Toteamalla nykyinen saamelaismusiikin organisoidun koulutuksen puute niin pohjoismaissa kuin kansainvälisesti - niin peruskoulun kuin ammattikoulutuksen tasolla - ja laatimalla suunnitelma tuollaisen koulutuksen aloittamiseksi saamelaisalueella erityisesti Inariin saamelaiskulttuurikeskuksen yhteyteen valmistuvassa saamelaismusiikkikeskuksessa.

1.14 Suunnittelemalla toimenpiteet, joiden avulla musiikkikoulutus voidaan vähitellen käynnistää jo ennen saamelaiskulttuurikeskuksen valmistumista.

 

1.2 Saamelaismusiikin koulutus ei tähtää pelkästään musiikillisten taitojen kehittämiseen. Vielä tärkeämpää on yleisellä kulttuurisella tasolla synnyttää ymmärrystä näkemään saamelaismusiikin erityislaatu kaikkien muiden musiikkikulttuurien joukossa. Tämä edellyttää tietysti yleiskuvaa maailman muiden alkuperäiskansojen musiikeista tunnettujen klassisten musiikkikulttuureiden tuntemuksen lisäksi. Tuloksena pitäisi olla seuraavien seikkojen tajuaminen:

1.21 Kuulonvaraisesti periytyvien musiikkikulttuureiden joukossa pohjoissaamelainen joiku edustaa rytmisesti monimutkaisinta tunnettua syklisesti kertautuvan laulamisen muotoa

1.22 Itäsaamelaisten improvisoidut leu´dd- ja luvvjt -henkilölaulut edustavat mm. karjalaisten itkujen kanssa monimutkaisimpia tunnettuja vielä elossa olevia kertautumattoman, sekarytmisen ja määrämitattoman eeppisen laulurunouden muotoja, joilla on enää vähän vertailukohtia maapallolla, mutta jonka kaltaisia toisaalta tavataan mm. Columbian Murui-intiaaneilla.

1.23 Yhdessä vanhinta ja arkaaisinta kerrostumaa Euroopassa edustavan Ruotsin saamelaisalueen vuolle -laulumuodon kanssa saamelaismusiikki kokonaisuutena on ainutlaatuinen ilmiö, jonka musiikillisten rakenteiden monimuotoinen kompleksisuus on rinnastettavissa länsimaisen taidemusiikin monimutkaisimpien tuotteiden tasolle. Vähintään samalle tasolle tämä musiikin muoto yltää tunnetilojen välittäjän ja tuottajan roolissa. Monissa tapauksissa voidaan lisäksi puhua globaalisesti vertaistaan hakevasta laulurunoudesta, jonka esittämisperinne on juuri tällä hetkellä katkeamassa lopullisesti valtakulttuurien massatiedotusvälineiden tukahduttamana.

 

Kysymys ei ole vain saamelaismusiikin ainutlaatuisuudesta Euroopan mittakaavassa. Tutkija Alan Lomax päätyi pitämään saamelaismusiikkia lähinnä muistuttavana ilmiönä Tulimaan Selknam- l. Ona -intiaanien shamanistista laulua, jota joskus jatkettiin vain yhtä lyhyttä melodiaa käyttämällä läpi yön, illasta aamuun. Nuo 1950-luvulla sukupuuttoon kuolleet intiaanit lisäksi asustivat tarkalleen kodan muotoisissa majoissa. Asuinsijat olivat vain väärissä paikoissa - lammasfarmareitten mailla, joten alkuasukkaiden surmaamisesta maksettiin tiettävästi vielä 1900-luvun alussa ketun ampumista vastaavaa tapporahaa.

 

1.3 Toinen saamelaismusiikin kaukaista menneisyyttä osoittava piirre on musiikkisanaston läheinen yhteys niin noidan toimintaan kuin lintujen soidinmenoihin. Tällainen sana on mm. Kuolan noidan ’hyreksivää’ loitsintaa kuvaava sana ’kikki’, joka kuvaa myös soitimella olevan metson ’kähinää’. Kuin metson soitimella kosiomenot ja transsi ilmenevät siis samassa yhteydessä. Se ilmentää konsultointia tai delegointia niin tämän- kuin tuonpuoleisenkin kanssa. Se, mikä osoittautui toimivaksi keinoksi täällä, projisoitiin soveltumaan myös yhteydenpitoon tuonpuoleisen kanssa - tai päinvastoin. Musiikille ei voitane löytää tämän syvempää eikä vanhempaa merkitystä. Olemme suorassa yhteydessä ihmiskunnan heräävän tietoisuuden aamuhämärään.

 

1.4 Koulutuksen henkinen päämäärä on tietämyksen ja ymmärtämisen avulla osoittaa paikkansapitämättömäksi asenne: ”Taasko tuli tunturin takkaa se, joka ossaa enemmän, joka tietää paremmin.” Hyvä ei ole aina kaukana. Hyvä on aina kaukana, jos uskomme näin olevan. Hyvä on lähellä, jos opimme ymmärryksen kautta arvostamaan sitä, mitä juuri täällä ja vain täällä - tunturien tällä puolen - on tehty ikiajoista saakka.

Ollakseen uskottavaa tämä oman perinteen tietoinen ymmärrys on puettava länsimaisen ajattelun kieliasuun ja sen omalla terminologialla osoitettava - kaikista näkökulmista katsottuna - saamelaismusiikin ja -kulttuurin tasa-arvo verrattuna mihin tahansa maapallolla esiintyvään kulttuuriin.

Kysymys ei siis ole musiikin säilyttämisestä ja perinteen siirtämisestä ajassa eteen päin kohti ennen pitkää tapahtuvaa kuolemaa. Kysymys on saamelaisen identiteetin rakentamisesta oman perinnemusiikin avulla - tietoisena siitä, kuinka alkeellisiksi monet ns. sivistysmaiden kansanmusiikkikulttuurit ovat rappeutuneet ylikansallisten ja kaupallisten massatuotteiden suohon laulamina. Kulttuurin tuhon alku on hetkessä, jolloin sen kantajat alkavat hävetä ja piilotella omaa menneisyyttään, kun samalla hetkellä olisi vielä mahdollista tuntea ylpeyttä sen tervehdyttävästä voimasta.

 

2. Saamelaismusiikkikoulutuksen nykytilanne

Ennen 1980-lukua ei ole tiedossa merkittävää koulutusohjelmien pohdintaa. Toki ajatuksia näistä asioista oli ilmassa jo 1970-luvulta lähtien, kun ’uusi joiku’ alkoi herätellä niin saamelaisia itseään kuin myös yhteispohjoismaista kiinnostusta tuota ’primitiiviseksi’ leimattua musiikkia kohtaan. Viime mainittua asennetta ovat ruokkineet koulujen laulukirjojen esimerkit saamelaismusiikista. Ne ovat antaneet kuvan lauluista, jotka sopivat korkeintaan varhaisnuorten oppiaineistoksi. Tähän on osin ollut syynä se, että tieteellinen saamelaismusiikin tutkimus alkoi vasta 1900-luvun alussa  vahalieriötallennuksina ja nuotinnoksina Ruotsissa (Tirén) sekä Suomen, Norjan ja Kuolan Lapissa (Launis, Väisänen). Tieteellisen kiinnostuksen lisäksi jotkut suomalaiset säveltäjät tekivät Launiksen jälkeen joitakin joikusovituksia, jotka ovat jääneet unholaan. Ns. kevyen musiikin puolella Karelia-yhtye teki ensimmäiset joikusovitukset 1970-luvun alussa. Niistä levytyksistä alkoikin ’uuden joiun’ puitteissa yhteistyö saamelaisten ja suomalaisten välillä.

Perinteisen oppimistradition ohella merkittävin koulutuksen muoto tänä päivänä on käytännön harjoittelu yksinopiskelun, yhtye- ja lauluyhtyeharjoittelun puitteissa tilanteen sanelemien tarpeiden mukaan. Tällaista toimintaa luonnollisesti tapahtuu kaikkialla siellä, missä on tiedossa julkisia esiintymisiä. Tyypillistä 1970-90-lukujen toiminnalle on ollut yhteistyö saamelaissolistien ja ei-saamelaisten soittajien kesken. Ongelmana on ollut se, että soittajilla ei tavallisesti - kielitaidottomuuden lisäksi - ole edes alkeistietoja saamelaisen musiikin rytmiikasta.

 

2.1 Suomessa

Ensimmäinen musiikkitieteellinen seminaari saamelaismusiikista on pidetty Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksella v. 1973. Jotkut osallistujista ovat myöhemmin kirjoittaneet ko. aiheesta yleisartikkeleita (Heikki Laitinen, Timo Leisiö).

Ensimmäinen tunnettu koulutusseminaari, ’Saamelaismusiikin kurssi’ joka oli samalla kansainvälinen, pidettiin 9.-13.6.1986 Kaustisella. Opettajina olivat Olle Edström (saamelaismusiikista 1976 Ruotsissa tohtoriksi väitellyt), Erik Prost (tuohon aikaan saamelaismusiikin konsulttina Ruotsin ja Norjan Lapissa), toht. Doris Stockmann (DDR) sekä Mattis Haetta - norjan-saamelainen joikaaja.

Melko pian tämän jälkeen pidettiin 6.-8.3.1987 IV Unohtuneet musiikkikulttuurit seminaari Pielavedellä - teemana saamelaismusiikki ja opettajina Mattis Heatta, Sara Katherine Heatta sekä Ilpo Saastamoinen.

Nämä ovat esimerkkejä alkuajoista. Peruskoulun opettajakoulutuksessa saamelaismusiikin opetus on ollut satunnaista - lähinnä perustuen alan aikakausilehdissä ilmestyneisiin artikkeleihin. Sibelius-Akatemiassa tilanne on ollut samankaltainen. Satunnaisvierailijoiden (Wimme Saari ym.) lisäksi esim. kansanmusiikkiosastolla Ilpo Saastamoisen 90-luvulla silloin tällöin pitämät luennot (3-4 h.) on katsottu riittävän kattaviksi tämän musiikin osalta. Tampereen, Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa olen antanut hieman laajempaa kurssimuotoista opetusta saamelaismusiikista (6-18 h.), mutta se on ollut teoreettista, eikä käytännön osaamiseen tähtäävää.

Lapissa on silloin tällöin ollut tilapäisluontoista kurssimuotoista koulutusta. Jaakko Gauriloffin työskentely saamelais-läänintaiteilijana 1980-luvulla on tässä suhteessa merkillepantavaa. Yhdessä Ilpo Saastamoisen kanssa hän on pitänyt pienimuotoisia kursseja sekä Vuotsossa että Sevettijärvellä 1980-luvulla. Erikseen mainittakoon Inarin saamelaisteatterikurssin (joht. K. Selinheimo) yhteydessä Ilpo Saastamoisen lokakuussa -89 pitämä muutaman päivän mittainen kurssi saamelaismusiikista.

Tähän mennessä laajinta saamelaismusiikin opetusta on annettu Kokkolassa, Keski-Pohjanmaan musiikkiammattikorkeakoulun kansanmusiikkiosastolla, jossa lukuvuotena 2002-03 Ilpo Saastamoinen pitää koko saamelaismusiikin kattavan luentosarjan.

2.11 Peruskoulun ja lukion musiikinopetussuunnitelmat

V. 1994 hyväksytyt peruskoulun opetussuunnitelman perusteet toteavat mm. seuraavaa:

- Peruskoulun musiikkikasvatuksen tehtävänä on, että oppilas saavuttaa musiikillisen ilmaisun perustiedot ja -taidot ja ymmärtää musiikin merkityksen yksilölle ja yhteisölle, kansalliselle sekä kansainväliselle kulttuurille.

Suunnitelmaa toteutetaan koulu- tai kuntakohtaisten ohjeiden muodossa. Tällaisissa ohjeissa saattaa olla esim. seuraavansisältöisiä mainintoja (7.-9. lk.):

- Tavoitteet kaikilla luokka-asteilla... (mm.) kulttuuriperinnön vaaliminen...

- Suomen kansanmusiikki: kalevalainen perinne, uudempi kansanmusiikki ja

nykypäivä. Viisikielisen kanteleen soiton alkeita. Kansanlauluja...

- Laulukoulu: Äänenkäytön harjoittamista ja suomalaisen nuoren keskeistä

lauluohjelmistoa laulaen...

- Vieraiden musiikkikulttuurien rytmien harjoittelua, esim. afrikkalaista ja

latinalais-amerikkalaista rytmiikkaa.

- Muita musiikkikulttuureja: Afrikkalaista ja aasialaista musiikkia: Intia, Japani

Opetussuunnitelman käytännön toteutuksen tasosta voidaan ottaa esimerkiksi Linnankivi-Perkiö-Salovaara: Musiikin aika 3-4 (WSOY 1997-2001). Sivuilla 150-151 on (englantilaisten ja Hopi-intiaanien laulujen välissä) kaksi joikua varustettuna mm. määritelmillä: ”Joiku - vanha arktiselle alueelle ominainen laulutapa... Rytmi: kuvataan esim. jäniksen tai porolauman liikkumista, airojen nirskuntaa tms... Soittimet: noitarumpu, helistimet...”

Kirjan osittainen kopiointi vajavaisten lauseiden muodossa on kylläkin tehty ilman oikeudenomistajien nimenomaista lupaa, joten siinä annettua tietoa ei pitäisikään levittää laajemmalle. Syy ei kuitenkaan ole vain juridinen, koska esiselvityksen valossa sisältö on vähintäänkin arveluttavaa. Saamelainen -sanan käyttö näyttää olevan tabu, mutta noitarummun käyttö soittimena ei - varsinkin kun vielä jänikset ja porotokat hyppivät valssin tahdissa - kärjistäen sanottuna.

Harvoja valopilkkuja tässä ympäristössä on Kasper-Lampila-Tikkasen ’Koulun musiikki 8-9’ (Otava 1987) ja sen kohta 38 ’Saamelainen musiikki muuttuu jatkuvasti’. Kirjan käsittelytapa on vieläkin aikaansa edellä.

Musiikin opetussuunnitelmasta ei siis löydy käsitettä ’saamelaisten musiikki’, vaikka nimettyjä asioita muutoin on paljon. Tekstimuoto viittaa vain yhteen suomalaiseen ’kansalliseen kulttuuriperintöön’. Kansalliset vähemmistöt (monikossa) loistavat poissaolollaan. Jos paikka suunnitelmassa olisi löydettävä, tulee lähinnä mieleen kohta ’Impromptu’: ’Hetken mielijohteesta tai muista syistä valittua aineistoa’.

On kolme vaarallisen lähellä olevaa sivistystason mittapuun - latinankielen sanaa, jotka kuvaavat tämänhetkisten opetussuunnitelmien sisältöä:

1) Sana ’impromptus’ (hidas, nihkeä, kankea) kuvaa vitkaisuutta, jolla vähemmistökulttuurit pääsevät mukaan opetussisältöihin.

2) Toinen sana ’improbus’ (kelvotoin, kehno, huono) kuvaa em. suunnitelmien laadun lisäksi takana piilevää ajatusta mitätöidä saamelaismusiikki vähämerkityksisenä - erityisesti silloin kun afrikkalaisen musiikin rytmiikka nostetaan saamelaismusiikin sijalle.

3) Kolmas sana ’improvisus’ (edeltä näkymätön, ennalta havaitsematon) puolestaan kuvaa suunnitelman kykenemättömyyttä nähdä etnisten kulttuurien vääjäämätöntä nousua kaikissa suhteissa tasavertaisiksi länsimaisen musiikin huippusaavutusten rinnalle. Tässä mielessä opetussuunnitelmat ovat ’hutaisten improvisoituja’.

Peruskysymykseksi nouseekin: Kuinka opetuksesta päättävät saadaan itse koulutetuiksi päteviin arviointeihin? Kuinka Paratiisin raja-aita murretaan näkymän avartamiseksi lähietäisyydelle? Nyt sieltä katsotaan kaukoputkella, joka ei näe lähelle, tunturin tälle puolen. Pitääkö täällä jäädä odottamaan, että afrikkalaiset kansat alkavat olla huolissaan saamelaismusiikin tulevaisuudesta, ennen kuin tajuamme, että tämä huolenpito on aloitettava pohjoismaiden itsensä toimesta?

2.12 Luonnokset opetussuunnitelmiksi vuodesta 2004-5 lähtien.

Nämä luonnokset ovat lähdössä lausuntokierroksille alan organisaatioille alkuvuodesta 2003. Uusista sisällöistä mainittakoon mm. seuraavaa:
- Vuosiluokat 1-4 - keskeiset sisällöt: ... laulu-, soitto- ja kuunteluohjelmistoa, joka käsittää suomalaisen musiikin lisäksi muiden kulttuurien musiikkia sekä eri aikakausien musiikkia ja musiikin eri tyylilajeja...
- Vuosiluokat 5-9 - päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8: - Oppilas... tuntee keskeistä suomalaista musiikkia ja musiikkielämää sekä tietää ja tuntee joidenkin muiden ja kulttuurien musiikkia...

Lukion opetuksen tavoitteista todetaan mm.;

- Opiskelija... oppii arvostamaan erilaisia käsityksiä musiikista...
- Opiskelija... tunnistaa oman kulttuuri-identiteettinsä, oppii ymmärtämään musiikkikulttuurien monimuotoisuutta ja toimimaan kulttuurien välisessä vuorovaikutuksessa.
- (Pakolliset kurssit) -... Kursseilla tutustutaan opiskelijoiden omaan ja muuhun paikalliseen musiikkitoimintaan.
- (Pakolliset kurssit) -... Kurssin tavoitteena on, että opiskelija oppii tuntemaan suomalaista musiikkia ja vahvistaa omaa kulttuurista identiteettiään. Opiskelija tutkii erilaisia Suomessa esiintyviä musiikkikulttuureja ja niiden sisäisiä osakulttuureja ja oppii ymmärtämään niiden taustatekijöitä, kehitystä ja olennaisia piirteitä...

Saamelaismusiikki näyttää tämän pohjalta arvioituna kuuluvan vasta lukion opetukseen Lapin alueella (nimikkeellä ’oma ja muu paikallinen musiikkitoiminta’). Ainakin lausemuoto antaa mahdollisuuden vaatia saamelaismusiikin sisällyttämistä opetusohjelmaan kaikilla saamelaisalueilla. Edelleenkin puutteena on se, että käytetään valtiollista yleisnimikettä ’suomalainen’ kansallisten nimikkeiden mainitsemisen sijaan. Tulevaisuus näyttää, tullaanko jossain venäläiset laulut huomioimaan tämän perusteella paikallisissa opetusohjeissa ennen saamelaista tai suomenruotsalaista perinnemusiikkia.

Kiireisimpiä toimenpiteitä saamelaismusiikin koulutuksen laajapohjaisessa aloittamisessa tulisikin olla kantaa ottava lausunto opetushallitukselle em. opetussuunnitelmaluonnoksista. Asialla on periaatteellinen merkitys. ’Saamelainen musiikki’ -käsitteen sisällyttäminen opetussuunnitelmaan ei vielä muuta käytäntöä. Samassa lausunnossa tulisikin yleisesti kiinnittää huomiota musiikinopettajien koulutuksen puutteesta johtuvaan kykenemättömyyteen ohjata oppilaita ulkokohtaista syvempään saamelaismusiikin ja sen takana olevan kulttuuripohjan tuntemukseen. Lausuntoa tukevana liitteenä olisi tämä ’esiselvitys saamelaismusiikin koulutuksesta’ sekä ehdotus täydennyskoulutuksen järjestämisestä saamelaisalueella toimiville peruskoulun ja lukion musiikinopettajille.

2.13 Yhteenvetona voidaan todeta, että saamelaismusiikkia ei opeteta Suomessa säännöllisesti missään laitoksessa. Tämä tarkoittaa ensisijaisesti sitä, että peruskoulun opettajat eivät saa käytännön pätevyyttä saamelaismusiikin opettamiseksi. Ilpo Saastamoinen on viimeisten 20 vuoden aikana vieraillut luennoimassa saamelaismusiikista vain 2-3 opettajanvalmistuslaitoksessa. Yläasteen ja lukion musiikin aineen opettajat ja musiikkiopistojen tai -koulujen opettajat lienevät tässä suhteessa yhtä heikossa asemassa. Jos esiselvityksen tarkoittamaa opettajakoulutusta on, siihen osallistuminen jää vapaaehtoiseksi kursseille hakeutumiseksi. Peruskoulun opetuksen osalta Suomen tilannetta käsitellään vielä Norjan tilannekatsauksen yhteydessä.

Saamelaismusiikin opetustyhjiöllä nykytilanteessa on tärkeä merkitys, kun seurataan musiikin ammattikoulutuksesta käytävää valtakunnallista keskustelua 2002-2003. Siinä on nähty, että musiikkikoulutusta on ylimitoitettu suhteessa työpaikkojen määrään. Tämä ongelma ei koske saamelaismusiikkikoulutuksen aloittamista harrastaja- ja ammattitasolla. Voidaan vain todeta, että tällaista koulutusta ei ole vielä olemassa, joten tältä osin ei voida puhua liikakoulutuksen ongelmista missään tapauksessa.

2.14 Sibelius-Akatemiassa aloitettu kansanmusiikkiosaston koulutus Heikki Laitisen johdolla osoittaa, että jo kuolleina pidettyjä kansallisen musiikkikulttuurin muotoja voidaan elvyttää henkiin ja synnyttää uudelleen traditio, joka pohjautuu omaan kansalliseen musiikinhistoriaan ja samalla antaa varmuutta oman identiteetin ymmärtämiseen ns. itäisen perintömme eli suomalais-ugrilaisen kielikunnan kulttuurihistorian kautta. Kysymys on näkökulman laajentamisesta, ei siitä että pyrkisimme kiistämään antiikista periytyvän länsimaisen kulttuurin ja 1900-luvulla vaikutuksensa aloittaneen afroamerikkalaisen musiikin jatkuvan vaikutuksen.

2.2. Norjassa

Koska on kysymyksessä pohjois-Norjan saamelaisalue, käytetään tässä yhteydessä ’joiku’ -sanaa. Norjalaisille peruskoululaisille annettavasta saamelaismusiikin opetuksesta ei ole tähän mennessä saatu tietoja selvitystä varten.

Ne koulut, joissa on erityiset saamenkieliset luokat, musiikinopetus onnistunee täysin toisella tavalla kuin norjalais- tai sekaluokilla.

Kautokeinon saamelaiskorkeakoulun opettajakoulutuksen musiikinopetussuunnitelman mukaan pohjois-Norjan peruskoulun saamenkielisten luokkien opetuksessa  joiku, laulu, tanssi ja draama asetetaan suunnilleen samanarvoiseen asemaan. Tietoa ei ole, kuinka tämä ajatus käytännössä toimii. Paikoin suunnitelmassa on erinomaisesti huomioitu saamelaisen musiikin merkitys.

Suunnitelmien yksityiskohtaisuus on eri luokkaa kuin vastaavaan asiaan kiinnitetty huomio Suomessa, jossa joiku-käsite sivuutetaan arviolta yhdellä lauseella ja leu´ddista puhutaan tuskin sanaakaan, koska kukaan ei tiedä siitä mitään.

2.21 Peruskoulun 2. luokan opetussuunnitelmassa ilmenee muutamia ajatuksia siitä, mitä tulisi opettaa: ’Gjennom arbeid med melodiforming i joik, med og uten tekst, bli kjent med at joiken ikke behøver å ha en fast begynnelse og avslutning.’ Miten opettaja näyttää käytännössä joiun aluttomuuden ja loputtomuuden paitsi siteeraamalla Nils-Aslak Valkeapään 70-luvulla tunnetuksi tulleita sanoja?

Toinen lause kuvaa tanssia luonnollisena perinteisenä osana saamelaiskulttuuria. Asia on kerrottu niin moniselitteisesti, että tällainen vaikutelma voi syntyä: ’I opplæringen skal elevene... lære seg joiker, sanger og danser som er en viktig del av et samisk, nasjonalt og lokalt felles repertoar.’

Myöhemmin todetaan: I opplæringen skal elevene...øve seg på å lage enkle melodier til enkle tekster, både til sanger og joiker... fortsette med kreativ dans knyttet til joik...’ Onko kysymyksessä ajatus hantien ja mansien karhutanssien sukua olevan perinnetanssin traditio-tietoisesta eloon herättämisestä, norjalaisesta kansantanssista vai afro-amerikkalaisesta diskomeiningistä?

2.22 Em. opetussuunnitelmat sisältävät kaksi kätkettyä ajatusta: 1) Lapsille sallitun joiun on oltava jotain yksinkertaista ja 2) että sitä kuuluu tanssia. Mitä lapset tanssivat, jos on kysymys 5-, 7-, 9-, 11- tai 13 -jakoisesta joikurytmistä. jonka tanssiperinne on kadonnut niin kauan sitten, ettei edes historiallisissa dokumenteissa ole siitä mainintaa? Kuitenkin tiedämme, että sekarytmisyys on vallalla vähintään 2/3 tapauksessa pohjoissaamelaisista joikumelodioista. Tämä tuo mieleen Tirénin maininnan, kuinka hauskaa joillakin saamelaisilla on ollut satakunta vuotta sitten, kun vierailevat kauppamiehet tanssivat joikua valssin tahdissa. Oliko kysymyksessä esim. 5/8 -tahtilajissa kulkeva joiku, jonka taitamaton yksinkertaistaminen oli hilpeyden syynä?

Tanssin tuominen joiun tai muun saamelaislaulun yhteyteen ei sinänsä ole tuomittavaa vaan toivottavaa. Koulutuksen onkin tähdättävä myös saamelaistanssin uudelleenlöytämiseen, koska kysymyksessä on perinteen uudistaminen.

Kulttuuria ei voida uudistaa eikä kehittää ilman tradition tuntemusta. Esiselvityksen  koulutussuunnitelma haluaa ottaa huomioon saamelaisen tanssin täydellisen puuttumisen historiallisesta muistista. Tämän kulttuurin uudelleen elvyttäjiksi tarvitaan saamelaista nuorisoa, joka ymmärtää, missä vaiheessa muisti menneestä on kadonnut. Jos saamelaiset eivät itse kehitä omaa perinnepohjaista tanssikulttuuriaan, jotkut muut tekevät sen joka tapauksessa, mutta ilman historiaa. Tähän ryhmään saattaa kuulua jopa perinteestään tietämättömiä saamelaisia.

2.23 Peruskoulun 4. luokalla: ...’I opplæringen skal elevene...øve seg i å formidle joike- og sangtekster og joike- og sanginnhold i dramatisert form, for eksempel gjennom syngespill, dukketeater og rollespill’.

Nukketeatterin sekä laulu- ja roolinäyttelemisen yhdistäminen joikuun edellyttää opettajalta melkoista persoonallista osaamista, jotta lopputulos olisi myös sidoksissa perinteeseen, josta näiltä osin on olemassa vain hyvin hajanaista myyttistä tietoa.

2.24 Viidennellä luokalla korostetaan opetussuunnitelmissa sitä, että oppilaat harjoittelevat ’yksinkertaisia’ joikuja. Tässä iässä jossain muualla - kuten esim. Turkissa - ollaan jo täyttä vauhtia menossa korkeammanasteisen sekarytmiikan (9/8) parissa - ilman ongelmia. Opetussuunnitelmasta ei löydy astetta, jolloin voitaisiin tutustua ’monimutkaisempiin’ joikuihin.

2.25 Verratessa Norjan saamelaisalueen ja Suomen peruskoulujen suhdetta saamelaismusiikkiin on mahdoton sanoa, kumpi on parempi -  norjalaisen opetussuunnitelman sisältämä kulttuurin länsimaistuminen vai suomalaisten tietämättömyydestä ja arvostuksen puutteesta seuraava lähes täydellinen vaikeneminen.

Musiikilla, joka tuottaa iloa ja antaa voimaa, on oma tärkeä paikkansa - jopa yli sellaisen kulttuuriperinteen joka ei näitä tarpeita täytä. Mutta mitä enemmän on tietoa, sitä vähemmän on vääristymiä. Se mitä voidaan tehdä, on lisätä tietoa omasta traditiosta ja kasvattaa nuoria perinteen kantajia - jopa ulkopuolisella myötävaikutuksella. Tällainen esimerkki löytyy Balilta, jossa kansainvälisesti tunnetun ja suositun Ketjak-musiikkiteatterimuodon loi tiettävästi sinne ennen toista maailmansotaa emigroitunut saksalainen.

2.26 Kautokeinon saamelaiskorkeakoulussa on tiettävästi ollut opettajakoulutuksen yhteydessä suunnitelmana järjestää puolen vuoden kursseja saamelaismusiikista. Toiminnan piti alkaa syksyllä 2002, mutta tuntemattomista syistä johtuen kurssitoimintaa ei kuitenkaan aloitettu. Tilapäiskursseja Kautokeinossa ja Karasjoella (taidelinja) ovat antaneet ainakin Juha Sara junior, Inga Juuso, Marie Boine ja Klemet Anders Buljo. Tromsøn ja Karasjoen välisellä alueella on lisäksi lukuisia muusikkoja yhteistyössä saamelaislaulajien kanssa.

2.27 Norjan Tromsøn yliopiston toiminta saamelaismusiikin suhteen on ollut puhtaasti tieteellistä - etupäässä musiikkiteksteihin kohdistuvaa tutkimusta (esim. Nils Jernsletten). Musiikin osalta päähuomio kiinnittyy perinnemusiikin taltioimiseen ja säilyttämiseen sekä materiaalin tieteelliseen tutkimiseen (Ola Graffin johtama Tromsøn museon äänitearkisto). Käytännön musiikkikoulutus ei ole ollut merkittävällä sijalla laitoksen luonteesta johtuen. Sen sijaan monikansallisen työryhmän yhteispohjoismaisen rahoituksen avulla toteuttama ’Kola Sami Musical Tradition’ -projekti 1994-97 tuotti arvoltaan mittaamattoman määrän lauluäänitteitä.

2.28 Erik Prostin toiminta 1980-luvulla saamelaismusiikin konsulttina Ruotsin ja Norjan alueella on mahdollistanut ainakin jossain määrin yksityistä henkilökoulutusta tai -neuvontaa, mutta vakinaista koulutustoimintaa ei tiettävästi ole ollut.

 

2.3 Ruotsissa

Tähän esiselvitykseen ei ole saatu tietoja Ruotsin opetussuunnitelmasta eikä säännöllisen koulutuksen olemassaolosta. Outoa olisi, jos Ruotsi osoittautuisi Norjaa tai Suomea ratkaisevasti edellä olevaksi saamelaismusiikin koulutuksen kehittämisessä.

Prof. Karl-Olof Edström Göteborgin yliopistosta on oman väitöskirjansa (1978) jälkeen julkaissut aika- ajoin artikkeleita saamelaismusiikista. Ruotsi on Norjaan ja Suomeen verrattuna tuottanut kaikista vähiten esiintyviä saamelaistaiteilijoita - ainakin levyjulkaisujen määrän perusteella arvioituna. Lestadiolainen uskonnollinen liike - pinnallisesti arvioituna - näyttää olevan suurin syy lauluperinteen katoamiseen. Jos jotain on, se on museoitu.

 

2.4 Venäjällä (Kuola)

Kaikista toivottomin tilanne näyttää olevan Kuolassa. Siellä opetus - perinteisen katoavan menetelmän ohella - on pelkästään Lovozerossa ja sen ympäristössä toimivien esiintyjäryhmien sisäisen koulutuksen varassa. On tiedossa ainoastaan muutama alle 50-vuotias nainen, joilla lienee kykyä jatkaa luvvjt -lauluperinnettä vanhemmilta opitulla tavalla. Kuolan kolttien parista ei näytä nousevan  yhtään nuorta musiikkiperinteen jatkajaa.

Näyttää sille, että 2000-luvun alun koko itäsaamelaisen musiikin laajamuotoinen koulutus voidaan järjestää vain saamelaisen musiikkikeskuksen yhteydessä. Paikallinen kurssimuotoinen tilapäisopetus ei riitä yksin säilyttämään muuten katoamassa olevaa kulttuuriperinnettä.

2.41 Kuolan saamelaisten musiikkikoulutuksen suunnittelu

Yhteenvetona ’Kola Sámi Musical Tradition’ -projektin herättämistä ajatuksista Ilpo Saastamoisen ’Laulu-puu-rummussa’ on todettu mm. (osin päivitettynä - ss.573-76):

- Tutkimusmateriaali pyritään julkaisemaan sekä kirjallisessa että - ainakin osittain - soivassa muodossa. Äänitetty materiaali on jo sijoitettu Tromsøn museoon, Maailman musiikin keskukseen, Muurmanskiin (aluehallinnon kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti) sekä Lovozeroon saamelaisten omia tarpeita varten. Lovozeroon pyritään lisäksi keräämään kopioina myös aikaisemmin eestiläisten ja venäläisten toimesta äänitetty materiaali sekä lehti- ja kirja-artikkelien kokoelma saamelaisten musiikista Kuolan alueella (kirj. huom: Valitettavasti projektin jatkotoimenpiteet ovat täysin pysähdyksissä).

Kuolansaamelaisen laulukirjan tulisi poiketa tavallisista koulukirjoista, koska sen tulisi huomioida saamelaismusiikin erityispiirteet - ainakin sekatahtilajisuus ja improvisaation perustavaa laatua oleva merkitys elävälle kulttuurille... Ensi vaiheessa tulisi etsiä sopiva lauluaineisto erityisesti kouluopetusta varten - siten että sillä olisi mahdollisesti käyttöä myös Suomen kolttasaamelaisten keskuudessa... Koulukäyttöön tulisi saada myös joitakin vanhojen äänitteiden parhaimmistosta.

Tämä musiikki ilman improvisaatiota on kuin pelkkä kuva elämästä. Kuva itse ei juokse, mutta itse elämän tunnistaa juuri sen juoksusta. Pelkkä valmiiden lopullisessa muodossa olevien laulujen opettelu on vain kulttuurin kivettyneen muodon omaksumista. Se ei kykene elämään itsenäisesti vaan pysyy elossa ainoastaan yhteiskunnan tekohengityksen, tuen avulla.

Jos löydetään ideat siitä, kuinka luvvjtin improvisointi voidaan omaksua, voi kouluopetus antaa siihen valmiudet. Sen jälkeen tästä taidosta ainakin parhaimmillaan voi uudelleen tulla eräs elämän arkipäivään kuuluva muoto, jollainen asema vanhalla luvvjtillakin on joskus ollut; valmius kohdata muussakin arkielämässä ennalta-arvaamattomia tilanteita.

Emme ole enää saaliin yllättävää metsästäjäkansaa, mutta suhteemme toisiin ihmisiin jokapäiväisissä elämäntilanteissa rakentuu aivan samalla tavalla hetkessä tehtyihin valintoihin ja päätöksiin. Ja nämä tilanteet tulevat eteemme niin nopeasti, että niiden kulkua ei voi laatia etukäteen. Me joudumme improvisoimaan säilyttääksemme ikuisesti horjuvan tasapainon yhteisen hyvän ja oman hyvämme välillä. Ehkä musiikki voisi auttaa koulua oivaltamaan improvisointikyvyn välttämättömyyden myös muussa arkielämässä.

Ellei improvisointia kyetä ottamaan mukaan koulutusohjelmaan, niin silloin tällainen koulukirja jää yhdeksi satojen muiden turhien asioiden joukossa odottamaan arkistoihin tallennettuna aikaa, jolloin joku lopulta tulee ja ymmärtää, kuinka tuo historiallinen materiaali herätetään unestaan, kuinka sitä kyetään käyttämään luovasti.

Perinteen osittainen tuhoaminen, poikkeuksia hyödyntävä improvisointi, on osa elävää kulttuuria, osa elävää perinnettä. Ilman osittaista kuolemaa mikään perinne ei elä. Traditio ja luovuus ovat kuin nuorallatanssijan sivustat. Heti kun aletaan kallistua toiseen suuntaan, on tehtävä jotain, jotta tasapaino säilyisi. Ihannetila ei ole tasapaino, vaan ihannetila on tasapainon hakeminen, koska itse hakeminen on juuri elämää. On kolme mahdollisuutta kuolla: kallistua lopullisesti oikealle tai vasemmalle mutta myös jähmettyä paikoilleen.

Kuolan saamelaismusiikki tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet improvisoinnille. Käytettävissä oleva materiaali tarjoaa sadoittain mahdollisuuksia siihen, kuinka ennalta-arvaamattomuutta voidaan soveltaa musiikkiin.

Lovozeron alueen kildiniläisestä luvvjtista on olemassa useita rytmisesti yksinkertaisia laulunomaisia versioita, jotka hyvin sopisivat koulun improvisointiharjoitusten lähtökohdaksi. Tämä materiaali opetellaan ensin mahdollisesti helppoina ryhmälaulumuotoina, jonka jälkeen se pilkotaan muunteluharjoituksia varten palasiksi ja sovelletaan aineistoon erilaisia rytmikaavioita, jonka jälkeen alkaa jälleen palasten yhteen kokoaminen - mutta nyt improvisoidussa muodossa, yksilöllisesti.

Kaiken tasoisille lauluille löytyy tilaa yhteislaulun / ryhmäidentiteetin ja improvisoinnin / yksilöidentiteetin välisessä maastossa. Tähänastiset tiedossa olevat äänitteet muodostavat yhteensä yli 1000 laulua käsittävän kokoelman, joka varmasti on riittävä kulttuurin uudelleen elvyttämiseksi. Luonnollisesti joukkoon mahtuu myös venäläisperäistä aineistoa. Toisaalta kahden eri kulttuurin risteytymästä syntynyt uudempi musiikki on useissa tapauksissa täysin omaehtoinen maailmansa.

 

2.5 Yhteenvetona todettakoon, että kaikkien tasojen saamelaismusiikin koulutus on kaikissa pohjoismaissa satunnaista. Erityisen huolestuttavaa on, että puute koskee kaikkien tasojen opettajankoulutusta. Peruskoulussa luodaan pohja sille, mihin paikkaan saamelaismusiikki sijoittuu lapsien ja nuorten musiikillisessa arvomaailmassa.

Saamelaismusiikkikoulutusta ei voida siis jättää eri pohjoismaiden koulutusjärjestelmien huoleksi, sillä ne eivät näe saamelaismusiikin erityisasemaa maailman eri musiikkikulttuurien joukossa. Vaikka erityisasema ymmärrettäisiinkin, puuttuvat kouluttajilta sekä koulutuksen suunnittelijoilta tiedolliset edellytykset tuoda saamelaismusiikki esille tietoisena sen erityispiirteistä ja opetteluprosessin yhtäläisestä vaativuudesta muihin musiikkikulttuureihin verrattuna.

 

[Jatkuu osassa II:]

         3. Esitys saamelaismusiikkikeskuksen toiminnan sisällöksi