1984 KARHUNPEIJAISET I
KARHUNPEIJAISET
PÄIVÄKIRJATEKSTIT:
(Huom! Karhunpeijaisten lopputeksti - vaarin läsnäolo ravintolapöydässä Amsterdamissa. Ks. Karhunpeijaiset -teksti, 28.10.1984)
17.11.2013 Jos siis ihminen tajuaa olevansa erillinen olento vasta irtauduttuaan jumalasta, niin olen tuon seikan kuvannut jo Karhunpeijaisissa! Tietämättäni!
>>> Ks. 17.2.84 - Nähdessään maailman ihminen näkee itsensä - käänteispeilikuvan. Jos vasta kuva kertoo hänelle, että hän on olemassa... niin mitä sitten?
(Huom! > Vrt. "Karhunpeijaiset" II, 1987: Olenko varjo? Olenko minä yksinäisyys? Vai olenko itse karhukuningatar? Ja kun katson veteen, minä olen siellä: Maan kumma... vedessä. Ei siellä ole varjoa. Minä olen se - kuvajainen. Ja se katsoo minua silmiin! Minä olen se! Läikkyvä lähteensilmä, Koukon katse. Ja karhu on minun kanssani. Ja me kuulumme yhteen! Nyt minä alan ymmärtää!)
28.10.84:
Hopeaa helisee todellisuus;
sanojen hopea, tekojen hopea,
harmauden hopea,
musta, sininen, vihreä.
Hopeainen valkeus häämöttämässä
loputtoman alkumeren takana.
Hopeaisen elämänsokkelon kelluva olemassaolo
paikalla, jossa ei näy mitään.
Siihen - juuri siihen -
osuu hiljaa helmeilevä voiman vesiputous -
äänetön kuin lumi,
kuin hiljainen, kohiseva kotilo,
kuin musta aukko,
johon väri hetkeksi unohtuu
kadotakseen jälleen huomaamattomuuteen...
...
Sinä suuri, näkymätön,
joka tulet itsesi takaa,
Sinä, joka pursuat itsestäsi ulos
sinne, mihin ei ole näköyhteyttä.
...
...katsetta, jonka kohtaat takanasi
tuijottamassa itsensä taakse.
Loputtomien porttien kertokulku
kuiskauksesta toiseen
yhä kevyempänä, yhä kevyempänä
painautuen levolle.
...
... Sinä olet käännekohta,
sinä olet nurinpäin käännetty nuttu,
joka katsoo ulkoa sisälle
- omaan mieleen,
joka on ainoa tie sisältä ulos.
Tee parhaasi poikani,
että unohtaisit kaiken tekemäsi.
Sillä et sinä ole se, joka tekee,
vaan minä, joka olen täällä - sisällä -
sisällä jossain,
jonka sisällä on jotain vielä sisäisempää,
vielä sisemmällä olevaa,
joka on lähellä
jotain sanoinkuvaamattoman suurta.
Suurta siksi,
että se on niin huomaamaton,
niin vähäpätöinen, niin pieni,
että se hohtaa.
ja se katsoo koko ajan taakseen.
Ja siellä takana on varjo.
ja se varjo ulottuu kauas,
eikä sano mitään.
Sen pituinen se on.
...
... Ja sinä tulet pukemaan minut
sanavaatteisiin. sävelturkkiin (-kaapuun),
värisilmiin, kukkahuntuun.
Kukitat minut ihmeellisillä tahtilajeilla,
koristeellisilla tietokonenauhoilla
ihanteellisilla vastakohdilla
aukenevilla umpisolmuilla
loputtomilla alkutaipaleilla
seitinohuilla paksuuksilla
satakielen lailla soivilla äänitekätköillä (-arkistoilla),
aarreaitoilla, jotka kertovat tuonpuoleisista aarreaitoista,
helmenjyvistä, sirpaleiden muodostamista kokonaisuuksista,
linnunratojen reunustamista metsäpolusta,
kämmenistä, jotka koskettavat kuuta (silloin tällöin),
metsäisistä puidenlatvuksista,
oksattomista käenpesistä, kankaista vailla lankaa,
marjattomista kangaspuista, silkinpehmeistä kissankäpälistä,
välimaastoista, hernemikrofoneista,
nupullaan olevasta lähietäisyyden kaipuusta,
langattomista linnunsiivistä,
poislahjoitettujen kirjojen lahjomattomista sisällöistä,
vain yhteen suuntaan heiluvista keinuista
korkealla tulivuorten kraatereissa,
leppymättömästä ikivanhuudesta vailla vertaa,
nuoruuden tuolinmuotoisista eliksiireistä,
sauvoista jotka toistavat itseään
olemalla koskaan toistumattomia...
29.10.84 klo 13.25 - Amsterdam - Hampuri
Pois kuolen minä myös - monille monta kertaa
tarpoen siitä huolimatta
päämääränäni olevaa määränpäätä kohti
Halkoen elämän ja kuoleman rajamaata
siipikengilläni, sananjaloillani,
variksenvarpaillani, kissankäpälöilläni,
kurjenpolvillani, sulkakorvillani,
kämmekkäkynsilläni, unikkosuullani
ennalta-arvaamattomia kehtolauluja kujerrellen
- muina miehinä -
selässäni sinistä imettäjää* kantaen.
Sinisenä hohtavat nimettömät saaret
nimettömien lahtien kaivoissa,
kunnes pohja yhtäkkiä aukenee...
[* "Sininen imettäjä" on Niilo Hyttisen eräs maalaus ja elokuva.
Ks. myös englanninnokset:
Silver tinkles the reality -
silver of words, silver of the deeds...]
10.02.1985: "Ja aina on takana jotain..."
02.03.85: Vein virusen vahmolöilta
2.5.85 - Antero Vipusesta loistavat arvostelut... Erkki Näreharju sanoi, että minun pitäisi keksiä aihe koko illan kuoroteokseksi. Hän harjoituttaa vaikka 100 laulajaa esittämään sen. Sanoi olevansa elämänsä huipulla - ylpeä siitä, että saa olla osallisena tällaisessa prosessissa kuin mitä Vipunen on ollut. Olisiko niin, että portit alkavat avautua?
[Tämä oli I viite Karhunpeijaiset -teoksen syntysanoista.]
16.08.1985 Keitele
[Pielaveden-Keiteleen kansalaisopistolle?]
"SUOMALAIS-UGRILAINEN KANTAATTI"
Erkki Näreharju
Viitaten keskusteluumme mahdollisuudesta luoda konsertti-illan mittainen n. 1 1/2 h kestävä vokaaliteos Pielaveden-Keiteleen seudun yhdistetyille kuoroille ja säestävälle pienyhtyeelle - kantaesitys keväällä -87, toteaisin seuraavaa:
Olen äskettäin hankkinut Suomalais-ugrilaisen seuran varastosta 16 kirjaa (arviolta 5000 sivua), jotka käsittelevät etupäässä ostjakkien, vogulien, samojedien, mordvalaisten ja saamelaisten muinaistaruja sekä erityisesti vogulien karhunpeijaisia. Näistä aineksista on tarkoitukseni nyt koota, kääntää laulettavaan tekstiasuun sekä säveltää yhtenäinen kokonaisuus amatöörikuorolle sopivaksi - huomioiden heidän laulajien mahdollisuudet moderniin äänikieleen Pielaveden mieskuoron esittämän "Antero Vipusen" tapaan.
Ottaen huomioon, että alkutekstit ovat saksankielisiä, olen arvioinut, että työ kokonaisuudessaan vaatii täyspäiväisesti ainakin neljä kuukautta valmistuakseen. Tämä aika minulla olisi käytettävissä ensi talven aikana siten, että harjoitustyöhön päästäisiin käsiksi joskus loppukeväästä -86. Jos laskemme vaatimattoman 5000 mk:n kuukausipalkan, olisi kustannusarvio valmiista partituurista siis mk 20000,-. Erillisten stemmojen kirjoittamisesta, mahdollisesta harjoitustyöstä matkakuluineen jne. voitanee sopia myöhemmin erikseen.
Terveisin: Ilpo Saastamoinen
29.10.85: Alussa oli suo vailla mitään...
1.11.85: Olipa se valoa tai pimeyttä
2.1.1986: Ja lopulta, kun kaikki oli hiljentynyt,
9.1.86 Kenen kuhunki tulevi
27.2.86 I Karhunpeijaisten säveltämistä koskeva neuvottelu Kansalais-opiston rehtorin Raimo Niskasen ja Mieskuoron johtajan Erkki Näreharjun kanssa Pielaveden Asemabaarissa.
Päiväämätön (1986?) - PieKei:
Pielavedellä ja Keiteleellä 20 vuotta - Opisto saattaa ihmiset yhteen.
(Kuvateksti: Antero Vipusta esittäessään Pielaveden Mieslaulajat muuntuivat rohdinpaitaiseksi Kalevan kansaksi säveltäjän Ilpo Saastamoisen johtaessa esitystä tietäjän asussa. Nyt Saastamoisen suunnitelmiin kuuluu uuden suurteoksen säveltäminen, jonka esityksestä vastaavat aikanaan kaikki alueen kuorot.)
… Saastamoiselta uusi suurteos
…Näreharju sanoo opiston olleen luomassa uraauurtavaa musiikkia. Tässä voi mainita Ilpo Saastamoisen sävellystyön 'Antero Vipunen' mieskuorolle. Tätä uudentyyppistä musiikkia edustaa myös suunnitteilla oleva suurteos samalta säveltäjältä. Siihen osallistuisivat kaikki Pielaveden ja Keiteleen kuorot.
25.9.1986 to Savon Sanomat:
Pielaveden Mieslaulajilla vilkas toimintavuosi: …Lisäksi on tiedossa, että säveltäjä Ilpo Saastamoiselta on tulossa suurimuotoinen sekakuoroteos, jonka esittämiseen myös Pielaveden mieslaulajat osallistuvat.
Kev. -86 - apurahahakemuksesta: Hankittu (ja alettu lukea) n. 5000 sivua suom.ugrilaisten kansojen tarustoa (saksankielisenä) aikomuksena tehdä (vielä rahoittamaton) tilaustyö Pielaveden-Keiteleen yhdistetyille kuoroille kansanmusiikkitematiikkaan (suom.ugril.) pohjautuvasta materiaalista; kokopitkä kuoro/yhtye -"ooppera" 1987.
2.10.86 PieKei I: Shamaani Saastamoisen matkat
... Pielaveden ja Keiteleen yhteiselle kuorolle Ilpo säveltää vogulien karhun-peijais-aiheisen, pitkän kuoroteoksen... (> Ks. Pohjantahti-posterit)
2.10.86 PieKei II: Mieskuorolle uusi kuoroteos Saastamoiselta
Ilpo Saastamoiselta on Pielaveden Mieslaulajille tulossa uusi suurimuotoinen kuoroteos, jonka harjoittelemiseen ja esittämiseen kuoro aikoo paneutua heti nuotit saatuaan, todettiin Mieslaulajien vuosikokouksessa. Kuoron lähiajan ja ensi vuoden toimintaohjelmaan sisältyy esiintymiset mm. itsenäisyyspäivä-juhlassa ja Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa sekä pyydettäessä muissakin tilaisuuksissa.
Nastolan mieskuoro tekee vastavierailun Pielavedelle ja Pielaveden Mieslaulajat puolestaan vierailevat Antero Vipusella Kiuruvedellä. Samoin osallistutaan Sulasolin laulujuhlille Oulussa kilpailusarjassa sekä käydään Mieskuoroliiton perusmerkkien suoritukseen toden teolla. Suunniteltu matka Petroskoihin sen sijaan ei toteutune vielä kuluvana kautena, koska tarjonta sinne on runsasta.
2.10.86 PieKei III: Miettisen ripsuluuta huiski Keiteleen kulttuurielämää.
Läänin taidetoimikunnan sihteeri Vieno Miettinen kuuli viikko sitten, miten Keiteleen kulttuurielämässä jaksellaan, ja mitä kulttuurin tekijät aikovat lähitulevaisuudessa. Musiikkia on ainakin luvassa, sillä keiteleläiset ja pielaveteläiset ovat tulossa kovasti esille tasokkaiden kuorojensa ja tekeillä olevan suuren kuoroteoksen ansiosta...
Paikallisen musiikkiväen suurkoetus tulee olemaan Pielaveden ja Keiteleen kuorojen, yli sadan laulajan yhteisesiintyminen. Kyse on koko illan karhun-peijaisaiheisesta teoksesta, jonka säveltää ja sanoittaa keiteleläinen Ilpo Saastamoinen. Teoksen on määrä valmistua vuoden 1988 keväällä.
Kuorotapahtuman puolesta puhui Erkki Näreharju toivoen läänin taidetoimi-kunnan osallistuvan teoksen kustannuksiin. Kansalaisopisto on juonessa mukana. Tapahtumaa tullaan "markkinoimaan" valtakunnallisesti.
Taidetoimikunnan sihteeri Vieno Miettinen otaksui kuoroteoksen esityksen sopivan valtakunnallisten kotiseutupäivien yhdeksi ohjelmanumeroksi. Koti-seutupäivien pääjuhla vietetään Iisalmessa, mutta ohjelmaa on hajotettu myös muualle maakuntaa.
10.12.86 Iisalmen Sanomat - SEPPO HEIKKILÄ:
Modernisoija ei käytä primitiivinen-termiä (> Isot henkilöhaastattelut)
...Tulevaisuus
Ilpo Saastamoinen tuntee niin suomalais-ugrilaisen kuin saamelaisenkin kansanmusiikin. Hän lukee paljon mm. vahoja matkakirjoja. Viime talvena hän hankki 3 000 sivua saksankielistä kirjallisuutta löytääkseen aineistoa Karhun-kaatoon. Karhunkaatohan on Pielaveden ja Keiteleen alueen kuoroille suunnitteilla oleva laajamuotoinen sävellys. On valitettavaa, että Saastamoisen kaltainen erittäin luova persoona joutuu pyörimään yhteiskunnan oravanpyörässä palkkiojärjestelmien viidakossa.
SEPPO HEIKKILÄ
6.1.87 ... mikä on se, joka on tulossa,
12.01.1987 KEITELEEN KUNTA Kunnanhallitus s. 13:
AVUSTUKSEN MYÖNTÄMINEN KUOROTEOKSEN SÄVELTÄMISEEN
Kunnanhall. 12 §
40. valtakunnalliset kotiseutupäivät järjestetään Ylä-Savossa 5.-7.8.1988. Kotiseutupäivien teemana "Kukkivat roudan maat". Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan kotiseutupäivien avajaiset sekä Kotiseutuliiton vuosikokous pidetään Kiuruvedellä perjantaina 5.8.1988. Samana iltana järjestetään Vieremällä kotiseuturavit. Lauantai 6.8. on varattu retkiä varten. Lauantai-iltana järjestetään Kiuruvedellä juhlaillallinen pitäjäruokineen. Sunnuntaina 7.8.1988 on Iisalmessa jumalanpalvelus sekä pääjuhla.
Pielaveden ja Keiteleen kuntien edustajien 10.12.1986 pitämässä neuvottelu-tilaisuudessa on esitetty ajatus järjestää vaihtoehtotapahtuma Vieremän perjantai-iltaisille raveille. Vaihtoehtotapahtumaksi on suunniteltu kuorotapahtuma, jossa Pielaveden ja Keiteleen kuorot esittäisivät Ilpo Saastamoisen teoksen "Karhun peijaiset" . Neuvottelussa on suunniteltu, että esitys tapahtuisi Pielaveden uudessa liikuntahallissa. Edelleen neuvottelussa on sovittu, että rahoitus otetaan esille kuntien kulttuurilautakunnissa sekä kunnanhallituksissa. Ilpo Saastamoisen tarvitsema rahallinen tuki on 20.000 markkaa, josta kustannuksista kunnat vastaisivat puoliksi ja vielä siten, että esimerkiksi puolet 10.000 markasta tulisi avustuksena kulttuurilautakunnilta ja puolet kunnanhallituksilta. Avustuksista tulisi päättää tammikuun 1987 alkupuolella, jotta työ voitaisiin tilata Ilpo Saastamoiselta. Kuorojen harjoittelu tapahtuisi pääasiassa kansalaisopiston toimintana.
Esitys: Kunnanhallitus päättää myöntää 5.000 markan avustuksen edellä esitettyyn tarkoitukseen.
Päätös: Esitys hyväksyttiin.
15.1.87 to Savon Sanomat: Keitele ja Pielavesi tilaavat kuorosävellyksen Ilpo Saastamoiselta
Keiteleen ja Pielaveden kunnanhallitukset päättivät molemmat maanantai-iltana pitämässään kokouksessa tilata keiteleläiseltä säveltäjä Ilpo Saastamoiselta sävelletyn ja sovitetun kuoroteoksen nimeltä Karhunpeijaiset. Se tullaan esittämään Ylä-Savon kotiseutujuhlien yhteydessä vuonna 1988. Esityspaikkana on Pielavesi. Pielavesi sekä Keitele ovat kotiseutujuhlan retkikohdekuntia sekä majoituskuntia.
Kuoroteos tullaan esittämään molempien kuntien yhteisten kuorojen toimesta. Keiteleen kulttuurilautakunta tulee ratkaisemaan Keiteleen toisen puolen osuuden rahoituksesta myöhemmin.
22.1.87 Iisalmen Sanomat: Keiteleen kulttuurilautakunta: Vanha meijeri käyttöön
... Lautakunta myönsi Ilpo Saastamoiselle 5 000 markkaa Karhunpeijaiset -nimisen kuoroesityksen tekemiseen. Suunnitelmissa on, että Keiteleen ja Pielaveden kuorot esittävät teosta vuoden 1988 aikana.
25.1.87 su Savon Sanomat: Taiteilijat tutuksi Keiteleellä
Tehdäkseen tunnetuksi eri alojen taiteilijoita ja harrastajia ryhtyy Keiteleen kulttuurilautakunta valitsemaan kuukauden taiteilijan. Lautakunnan keski-viikkona tekemästä päätöksestä totesi lautakunnan puheenjohtaja Sirpa Tyni, että hanketta aletaan toteuttaa jo kuluvan vuoden helmikuussa. Mukaan tulijat arvotaan ja heidät esitellään yleisölle. Valitun henkilön töitä asetetaan mahdollisuuksien mukaan näytteille. Kuukauden taiteilijana voidaan esitellä minkä alan tekijöitä hyvänsä, kunhan asianomaisen työskentely vain voidaan laskea kuuluvan taiteen piiriin.
On mahdollista, että vuoden lopulla valitaan myös vuoden taiteilija. Lautakunta on laskenut, että kuukauden taiteilijan esittelykierros jatkuu yli vuoden mittaisena...
...Keiteleläiseltä säveltäjä Ilpo Saastamoiselta tilattavan kuoroteoksen rahoitukseen myönnettiin osuus kulttuurilautakunnan varoista. Teos hankitaan Keiteleen ja Pielaveden kuntien yhteistyönä ja esitetään kesällä 1988 pidettävässä kotiseutujuhlassa...
22.2.1987 - Olenko muistanut mainita, että Keiteleen ja Pielaveden kunnat ovat päättäneet maksaa minulle... Karhunpeijaiset -sävellyksestä? Mitä kertoikaan ennustaja vuosi sitten puhuessaan kuntatasolla tulevasta apurahasta. Olen tänään saanut kootuksi karhunpeijaisten tekstimateriaalin.
13.3.87 Kaikukeihäs on loppusuoralla ja Karhunpeijais-tekstimatsku etsitty.
8.4.87 - Karhunpeijaisia säveltämässä:
‹ J. Karhu: Karhun synty.
‹ Hans-Joachim Paproth: Studien über das Bärenzeremonien.
> Heimo Lappalaiselta lainassa (Luettu n. vuoden aikana. Paproth loppui tänään.)
‹ A. Kannisto: Wogulische Volksdichtung I & IV & V.
‹ Castren-Lehtisalo: Samojedische Volksdichtung.
‹ Zorin-Paasonen: Mordwinische Volksdichtung V.
‹ Sotavalta-Halén: Westlamutische Materialen.
‹ Wichmann: Syrjänische Volksdichtung.
‹ Wasiljev: Heidnische Gebräuche... der Wotjaken, (osittain)
‹ Lehtisalo: Juraksamojedische Volksdichtung.
12.4.87 su Iisalmen Sanomat: Karhunpeijaiset -kuorohankkeen toimihenkilöt valittiin
Ilpo Saastamoisen säveltämä suurteos Karhunpeijaiset on tarkoitus toteuttaa vuoden 1988 kesällä. Suurkuorohankkeen toteuttamiseksi valitsi Pielaveden ja Keiteleen eri kuoroista koottu johtoryhmä toimikunnat lauantaina Pielaveden Laukkalassa.
Johtoryhmän muodostavat Lea Huhta, Hellevi Ikäläinen, Anne Heikkilä, Raija Laukkanen, Irja Laukkanen, Risto Ikonen, Timo Laukkanen, Heikki Laitinen, Eero Ikäläinen, Toivo Tikkanen ja Pertti Pääkkönen. Johtoryhmän puheen-johtajaksi valittiin Timo Laukkanen ja sihteeriksi Lea Huhta.
Toimikuntiin nimettiin seuraavat henkilöt: Taloustoimikunta: Eero Ikäläinen (pj.), Risto Hämäläinen ja Pertti Pääkkönen, markkinointitoimikunta Heikki Laitinen (pj.), Jukka Hietaniemi ja Maija Malkki, mainos- ja tiedotustoimikunta Anne Heikkilä (pj.), Tapio Malkki ja Oskari Kananen, äänitystoimikunta Matti Penttinen (pj.), Risto Ikonen ja Veikko Kumpulainen, painatustoimikunta Risto Hämäläinen (pj.), Jaakko Huhta ja Ulla Nakari, ravintolatoimikunta Raija Laukkanen (pj.), Anja Savolainen ja Ritva Karttunen sekä asutoimikunta Tuula Penttinen (pj.), Kalervo Saastamoinen ja Hellevi Ikäläinen.
Yhdyshenkilöksi valtakunnallisille kotiseutupäiville valittiin Anneli Miettinen.
22.4.87 - Hetan musiikkijuhlilla pääsiäisenä Inga Juuso-Eiraa säestämässä. Karhunpeijaiset jatkuvat.
23.4.87 PieKei: Karhunpeijaisia ryhdytään valmistelemaan
Ilpo Saastamoisen säveltämä suurteos Karhunpeijaiset on tarkoitus esittää kesällä 1988 Pielaveden ja Keiteleen kuoroista koottavan suurkuoron voimin. Kuorojen edustajat ovat valinneet esitystä varten tarvittavan johtoryhmän sekä toimikunnat.
Johtoryhmän muodostavat Timo Laukkanen puheenjohtajana, Lea Huhta sihteerinä sekä muina jäseninä Hellevi Ikäläinen, Annne Heikkilä, Raija Laukkanen, Irja Laukkanen, Risto Ikonen, Heikki Laitinen, Eero Ikäläinen, Toivo Tikkanen ja Pertti Pääkkönen.
13.5.87 - Talo myyty ja osake ostettu Vaasasta! Kaikukeihäs -harjoitusperiodi menossa ja Koukon häät muhimassa.
17.5.87 - Kesä tulee ja karhu odottaa säveltämistään. Minä elän.
(Karhunpeijaisten johdantoa...:)
Karhu on minun äitini
Ja se nukkuu vieressä silmät auki - katsomatta.
Katsomatta se valvoo.
Näkemättä se nukkuu.
Joskus valvoo, miten maailma nukkuu.
On unessa, vaikka kulkeekin silmät auki.
Silmissä tyhjä pimeys - keskellä päivää.
On niin vaikea oppia valvomaan
unen suolan keskellä,
tuijottaa näkevin silmin taivaan yötä
ja nähdä pimeyden läpi verkot,
jotka uivat - kenenkään ohjaamatta -
päämääräänsä kohti.
Kahtia on kaikki jaettu;
verkkoihin ja valvojiin.
Se mikä tarttuu verkkoon,
on kiinni, pysyy kiinni,
on yhtä verkon kanssa.
Siksi valvojat ovat verkoista pois.
Heidän osansa on valvoa karhuäidin vierellä,
ettei se tartu verkkoon,
vaan uinuu luolastaan ulos
hiljaisen päivän varjoihin, hämärän helmaan,
mistä kaikki näkyy kauas
ja selvästi.
Valon lapsi näkee kaiken,
vaikka silmät olisivatkin kiinni.
Sillä valo valvoo sen puolesta
pitäen varovasti verkosta kiinni,
ettei se karkaa.
Mikä on tuo loiste
karhuäidin ummistuneiden silmien ympärillä?
Asuuko siellä kesä?
Vai onko se vasta tulossa kotiin. Levolle?
Pääsenkö minäkin sinne. Joskus?
Jos karhu olisi kesän kokoinen, yhtä suuri,
olisin minä aina silloin tällöin - tietämättäni -
sen suuressa vihreässä sylissä.
Ehkä tunnistan sellaisen hetken siitä,
että se hetki on hyvä hetki,
eikä lähde/livahda pois,
vaikka kaikki muu katoaa menneeseen,
eletyn elämän varjomaailmaan.
Kun se hetki tavoittaa joskus meidät,
alkaa se soida - pienimmästäkin kosketuksesta.
Sen kanssa on hyvä olla,
sillä se ei ole unta.
Ja vasta kun silmät sulkeutuvat,
alkaa kaikki näkyä selvästi.
Hyvin selvästi.
Hyvänä hetkenä.
Sillä se hetki tuo mukanaan ymmärryksen.
Ja se taluttaa Anteeksiantoa toisesta kädestä.
Ja Muisti seuraa sitä.
Ja se tulkitsee kaiken tapahtuneen selväkielelle.
Ja se kertoo,
ettei mikään ole tapahtunut turhaan.
Kaikki on ollutkin pelkkää tarkoitusta.
Ja siksi kaikki on muistettava;
muistettava, jotta oppisi muistoista,
jotta oppisi olemaan vihaamatta niitä,
jotta oppisi rakastamaan niitä -
silloinkin, kun ne ovat
kerjäläisen tai vihollisen naamiopuvussa,
silloinkin, kun ne ovat
karhun pyhässä asussa meidän keskellämme
jokaisena päivänä.
Ja me annamme sille rauhan - itsellemme.
Sillä me olemme se.
Ja se on meissä.
Ja me olemme itse metsä,
joka avaa vihreän helmansa ja alkaa soida.
Ja meistä kaikista jää jäljelle vain ääni,
joka jatkaa tekojemme historiaa
kaikkeuden loppuun saakka.
Niin pitkään, kunnes kaikki on tehty
ja on sen vuoro levätä korven samettiluolassa
sammaleen kuiskiessa viisaita sanoja
niin hitaasti,
niin hitaasti...
5/87 Opistolehti/Studieringen - Raimo Niskanen: Mies ja hänen musiikkinsa
Opistotyökin on kiinni ihmisistä. Hyvä vetäjä, tulisieluinen opettaja voi saada aikaan pieniä ihmeitä. Hän muokkaa opiston opetuksen painopistettä ja antaa väriä koko paikkakunnan elämään. Tämän esipuheen kera kerron lyhyesti Pielaveden ja Keiteleen kansalaisopiston musiikinopetuksesta ja sen persoonallisesta vetäjästä Erkki Artturi Näreharjusta.
Erkki on ollut meillä kohta kymmenen vuotta. Hän on entinen kanttori ja monitoimimies, aina raveista puualan yrittäjään. Meillä hän omaksui heti musiikinjohtajan roolin. Ja sitten alkoi tapahtua. Entiset kuorot pantiin uuteen uskoon ja uusia perustettiin. Syntyi kamarikuoro ja kyläkuoroja. Yhteistyö yhteisen johtajan komennossa käynnistyi. Siinä sivussa olivat pakolliset puhallinorkesterit ja pianopiiritkin, mutta kuororintamalla tapahtui kaikkein eniten.
Alkoi omien levyjen tuottaminen. Ahtaat paekat aena soep oli ensimmäinen. Alkoi kuorovierailut kotimaassa ja ulkomaille. Toissa kesänä oltiin Norjan Lofooteilla. Tänä kesänä Belgiassa. Välillä on ollut vastavierailuja. Alkoi läänin opistojen kuorokilpailujen järjestäminen.
Ja sitten löytyi Erkille yhteistyökumppani omalta alueelta, muusikko-säveltäjä Ilpo Saastamoinen Keiteleeltä. Kalevalan juhlavuoden kunniaksi syntyi mieskuorolle sävellys Antero Vipusesta. Se on uudenlainen kuoroteos vahvasti suomalais-ugrilaiseen perinteeseen perustuvine rytmikuvioineen. Teos sai hyvän vastaanoton omassa läänissä ja laajemmallakin. Tätä linjaa tukemaan syntyi vuosittainen kansanmusiikkiseminaari, jossa viime vuonna oli teemana turkkilainen ja tänä vuonna saamelainen kansanmusiikki ja osallistujia ympäri maata sekä opettajina maan parhaat asiantuntijat.
Viimeinen villitys on Ilpo Saastamoisen tekeillä oleva sävellys Karhunpeijaiset, jota jo harjoitellaan sitä mukaa kuin nuotteja säveltäjän kynästä irtoaa. Teos on lähtöisin samalta suomalais-ugrilaiselta pohjalta kuin Antero Vipunenkin. Ensi-ilta on elokuussa 1988 valtakunnallisten kotiseutupäivien ohjelmassa ja uuden urheiluhallin ensimmäinen iso kulttuuritapahtuma. Silloin kuorojen šamaanit yrittävät langettaa yleisön loveen parituntisen esityksen aikana. Mukana on n. 120 laulajaa kuudesta eri kuorosta. Työ kysyy sekä johtajalta että laulajilta ennakkoluulotonta mieltä ja rankkaa työtä.
Siinä sivussa on Erkki Artturilla menossa pohjois-savolaisen ennen esittämättömän kuoromusiikin kokoaminen. Musiikista tekevät opiston kuorot levyn. Uusia ulkomaan konserttimatkoja on muhimassa. Suunnittelu ja ideointi on jatkuvaa.
Yllä olevalla olen tahtonut osoittaa, miten tärkeää opistotyössä on innostunut ja osaava opettaja. Ilman Erkki Artturia ja muita hänen kaltaisiaan opistotyö näivettyy ja laitostuu ja kuolee vähitellen pois. Opistojen yksi tärkeimmistä tehtävistä on löytää opettajien parhaat opistoihin ja pitää heidät siellä ja vieläpä luovassa vireessä.
Raimo Niskanen
26.5.1987 ti - Iisalmen Sanomat: Ilpo Saastamoinen muuttaa Vaasaan
... Kokonaan Saastamoinen ei Keitelettä jätä. Miehellä on työn alla mm. suuri-suuntainen Karhunpeijais-sävellystyö Pielaveden ja Keiteleen kuoroille. Teoksesta on tulossa liki kaksituntinen spektaakkeli ja ensiesitys on elokuussa 1988. Ainakin siihen saakka säveltäjä vierailee Keiteleellä kuukausittain.
Se on sellainen parin vuoden prosessi. Olen tehnyt kuoroteokseen myös tekstin, aihe on arktisten kansojen karhunpeijaisperinteestä...
27.5.87 Kajaanin shamaanikurssilla... Raili lähti etsimään vastausta kysymykseeni... Kuuli musiikkia (huilu ja linnunlaulu!), mutta ei sävelinä, vaan ne tippuivat nuotteina. Huomasi kultasarvisen hirven, tarjosi nuotteja syötäväksi ja hirvi söi hyvällä halulla. Sanoi olevansa auttaja, ei voimaeläin... Kuopasta löytyi aarrelipas (minulle kuuluvia asioita), josta Raili silmät kiinni nosti 1/8 -nuotin (!), joka hänen oli annettava, tuotava minulle vastauksena kysymykseen.... Minä ymmärsin vastauksen siten, että ensimmäinen työni on tehdä sävellystyö loppuun. Muu selviää siinä ohessa... - Mitähän merkitsee tuo mustapäinen, väkäsellä varustettu nuotti, jonka Raili painoi käteeni terveiseksi Ylisestä?
30.5.87 Iisalmen Sanomat - Seppo Heikkilä: Pielaveden Mieslaulajat uskaltautuivat uuteen.
... Pielavedellä ja Keiteleellä on harjoiteltu Ilpon johdolla kansanmusiikkiin perustuvia rytmikuvioita pitkin talvea. Harjoitusten tavoitteenahan on rytmien oppiminen Karhunpeijais-suurteosta varten.
Ilpon uudentyyppisen musiikin erikoisuus perustuu vähän käytettyjen mutta kansanmusiikissa tunnettujen rytmien yllättävään vaihtumiseen. 'Poltto-hautauksessakin' rytminen poljento muuttuu koko ajan. Näreharju selvittää tätä esimerkillä. - Kuvitelkaamme, että hyräilemme Porilaisten marssia ja sitten yhtäkkiä Emma-valssia ja taas Porilaista.
Erkki Näreharju, joka tunnetaan ennakkoluulottomana kokeilijana, toteaa, ettei vastaavanlaisia musiikkinautintoja ole maaseutukuoroille tarjottu. Korkeintaan vastaavia kappaleita on ollut ammattimaisilla kuoroilla suurteoksissa...
26.-27.6/87 Kaikukeihäs - Joensuu 1h 20’ (tekstit: Mirjami Lehto)
(seka- ja nuorisokuoro (Vox Aurea) & Pohjantahti-yhtye ja 1000 tanssijaa
10.7.87 pe Iisalmen Sanomat: Keitele-päivillä koko kunta liikkeellä (Irtoleike)
Ensi vuonna Keitele-päivät ovat jälleen oikealla kohdallaan eli 4.- 7. 8.88. Silloin Ylä-Savossa ovat valtakunnalliset kotiseutupäivät, joissa Pielavesi ja Keitele ovat retkikohteina, Iisalmi ja Kiuruvesi ovat pääjärjestäjät. Pielavedellä ja Keiteleellä odotetaan mielenkiinnolla Ilpo Saastamoinen sävellyksen
Karhunpeijaisten ensiesitystä. - SH (Seppo Heikkilä)
16.8.1987 - Kaksi päivää ole yrittänyt säveltää Karhunpeijaisia. Kaksi päivää on sen sijaan kulunut kirjoittaessa kirjeitä - ei vain sinulle vaan myös Sampulle. Jos saan sävellystyöni parissa viikossa päätökseen, aion yrittää paastoa ja tupakkalakkoa samanaikaisesti. Tämä itsetuhoa hakeva elämäntapa saisi nyt loppua, kun on olemassa syitä, miksi elää mahdollisimman terveenä.
18.8.87 (jatkoa...) - (Kirjeestä:) Karhunpeijais-tarinassa on lähes puolet liikaa tekstiä. Minä olen sitä vielä liian lähellä ollakseni varma - kiireessäni - karsinko oikein. Onko sinulla mahdollisuutta tehdä karsimisehdotuksia - kokonaisia kappaleita (s.4 lähtien)? Ehkä tässä työssä on... Ilpo.
Vihko XXVIII: 18.8.1987 - 21.9.1987
Kansilehti: Karhunpeijaiset -sävellystyössä: "kaikkialla pelkkää valkeutta..."
19.8.87 ... totesin kyvyttömyyteni säveltää Vaasassa, johon oma perheeni oli juuri muuttanut ja jonne se jäi, kun palasin Keiteleelle säveltämään Karhunpeijaisia.
20.08.1987, klo 07.
- Jo kolmatta aamua itken... Kun yritin soittaa Karhunpeijaisten loppusoittoa purskahdin itkuun kesken sitä. Ja nyt kirjoitan tässä itkien: "...halkoen siivilläni elämän ja kuoleman olematonta rajaseutua..."
Aamupäivällä... Itken taas. Itken ja sävellän. Sitten taas itken ja sävellän Peijaisten lopputeemaa. Eikö tämä sävellys milloinkaan lopu? Milloin se pääsee edes alkamaan? Itken alutonta loppua; aluksi itken loppua ja lopuksi itken alkua. Aluton ja loputon itku on tänä päivänä minun osani, se mikä minulle on annettu, se minkä olen ansainnut.
Aluton ja loputon on tänä päivänä taipaleeni. Sitä minä itken. Alussa ollaan yhdessä. Mutta lopussa yksin. Jokainen meistä omalla taipaleellaan. Miksi minä olen aina ollut yksin? Meneekö elämäni koko ajan nurin päin? Väärinpäin, päinvastaisessa järjestyksessä kuin toisilla? Enkö tule olemaan yksin omassa lopussani? Onko minulla sitten vihdoinkin seuraa? Kuolleiden maailmassa, henkien keskellä, siellä, missä yksi ei enää erotu kahdesta... pois... Itken vielä, kun on joku, joka itkee. Ilman minua ei ole itkua. Joku itkee minun kauttani! Kuka se on?
22.8.87 - aamulla. - Enää yksi itkuunpurskahdus. Joka kerta, kun yritän laulaa "...halkoen siivilläni elämän ja kuoleman olematonta rajaseutua..." -teemaa.
- Yöllä kolmen jälkeen...
- Ja nyt olen säveltänyt taas loppuosaa muinaisella runolaulutyylillämme! Olen onnellinen tuloksesta!
23.8.1987 - Ja minä sävellän ja itken... mutta en enää ääneen. Eikä se ole katkeruutta. Se on oivaltamista.
Klo 15.45. - Minä sävellän ja itken. Vedet silmissä. En aio puhua kuorolaisille ensi viikolla. Aion vain laulaa nämä lopputeemat ja sanoa: "Minä olen pannut tähän koko elämäni. Se, joka ei ole sydämestään mukana tässä yhteisessä työssä jääköön pois nyt eikä joskus."
24.8.87, klo. 06.50. - Yli viikon olen itkenyt joka päivä. Itkenyt ja säveltänyt. Ja tänään saattaa olla ehkä ensimmäinen itkuton päivä...
...sävellys ...tulee olemaan päätyöni säveltäjänä ainakin tähän mennessä...
- Mutta minun on nyt elettävä yksin ja annettava ajan tuoda selvennystä elämääni. Itkettyäni yhdeksänä päivänä peräkkäin, kirjoitettuani samassa ajassa 70 A4-sivua sekä muutamia kirjeitä ja sävellettyäni jo tähän mennessä syvintä, mitä koskaan olen elämässäni tehnyt - vieläpä omiin teksteihin!
25.08.1987, klo 06.50.
Aurinko sumun keskellä tyynen Nilakan yllä. Ja kun olen herännyt, olen tajunnut seuraavaa: Yksisävelikköleuddissa emme tiedä, milloin jokin tietty iskumäärä-numero ilmenee. Mutta tiedämme, että se ilmenee joskus - symmetrian tasapainon vuoksi.
Näin on myös ennustusten laita. Ennustus noudattaa samaa kaavaa ilmaistessaan alitajuntamme voimien epätasapainoa, vajetta, joka on vielä täyttymättä. Mutta ennustus ei myöskään voi kertoa, milloin tuon "vastatapahtuman" pitäisi tulla esiin. Ja tässä mielessä ennustukset noudattavat myös symmetrian lakeja!
Ja ennustaja "näkee" myös tapahtumaympäristön, jonka senkin pitää olla jossain kummallisessa käänteissuhteessa epätasapainon synnyttäneen menneisyytemme tapahtuman ympäristön kanssa - ainakin ihmisineen, ehkä myös maisemineen. Tai sitten niin, että ihmiset ja maisemat noudattavat omaa symmetriarytmiään. Ja kun tapahtuma tulee, se tulee siihen ympäristöön, joka sillä hetkellä "sattuu" olemaan vuorossa. Ja sattuman luonteesta johtuen, ei tiede ikinä pysty myöskään laskemaan, milloin tuleva tapahtuma ilmenee. Sen määrää sattuma, korttien esille tuleva järjestys, ympäristön asetelma, joka saa assosiaation kautta meidät oivaltamaan, että aika on "kypsä" tälle tapahtumalle, jota alitajuntamme on meiltä oman karmamme vuoksi vaatinut! - Näin se taitaa olla!
- Eilen oli ensimmäinen itkuton päivä. Ja minä sävellän. Enkä itke enää. Kuka nyt itkee seuraavaksi?
26.08.1987 - Erkki Näreharju oli yötä täällä. Kävimme läpi Karhunpeijaisia, saunoimme ja otimme paukkuja - pitkästä aikaa.
- ...kiitokset arvokkaista neuvoista Karhunpeijaistekstin suhteen. Ne auttavat minua paljon, (vaikka toivoisinkin erityisesti keskialueelta ehkä vielä yksityiskohtaisempia poistoehdotuksia.) vaikka en voikaan hyväksyä "Alisessa käynnin" viivaamatta jättämistäsi. Toisaalta ymmärrän sen, koska et välitä katsella myöskään omaa alitajuntaasi. Annat sen vain vaikuttaa "minusta tuntuu" -periaatteella uskoen sen päätöksiin "totta" olevina tai "oikeina", jos oma tietoisuutesi hyväksyy ne turvallisina ratkaisuina.
Ymmärrän kyllä myös sen, ettei minunkaan tekstini ketään auta tuossa suhteessa, sen verran runollista symbolikieltä se on. ...luin jonkin otteen...? Se ote oli juuri tuosta samaisesta kohdasta, koska pidin sitä itse jostain syystä - en ehkä tärkeänä silloin, mutta - vaikuttavana. Tietämättä että tulevan kesän aikana tulisin itse kokemaan elävässä arjen todellisuudessa - ilman transsia - tuon samaisen matkan pelottavuuden! Olin kirjoittanut etukäteen ennustuksen omasta elämästäni...
- Minun on pitänyt tehdä tuo matka, koska en ole itse luottanut oman alitajuntani täydelliseen oikeassa oloon. Tiedän vain, että se on vanhin osa persoonallisuuttamme ja sellaisena kaikkein vaikeimmin muutettavissa. Mutta olen huomannut, että se voi muuttua, jos tietoinen minä jaksaa ponnistella ja pommittaa sitä yhä uudelleen niin "pahoilla" kysymyksillä ja elämän esimerkkien osoittamilla ristiriitaisuuksilla, että sen on joskus vihdoin annettava periksi - mutta vasta sitten, kun tietoisuus pystyy näyttämään riittävän vakuuttavasti, että elämä tulee jatkumaan myös uuden ajattelutavan vallitessa.
Ja tämä muutos voidaan nähdä myös itse siinä, että alitajunnan viestintäkieli - tunteet - osoittautuvat ikuisuuden sijasta myös muutoskykyisiksi. Ja olen huomannut sen ensiksi tietysti musiikin parissa - pakotettuani itseni työskentelemään jonkin minulle ennestään tuntemattoman musiikin parissa ja opittuani - tietoisen työskentelyn jälkeen - rakastamaan sitä.
- Lopetan säveltämisen heti, kun tunnen tarvetta kirjoittaa. Joskus en sävellä mitään yhdeksään tuntiin.
- Minä alan viihtyä täällä. Sävellän elämäni luultavasti merkittävintä teosta...
27.8.87 - Ja näin minä kuljen... "tarpoen päämääränäni olevaa märänpäätä kohti. Halkoen siivilläni elämän ja kuoleman olematonta rajaseutua..." Kirjoittaen huonolla käsialalla epämukavasti sängyn pehmeän alustan päällä. Mutta sittenkin tästä paistaa ihmiskynän jälki. Ei koneen. Epäselvä teksti tulee joko heitettyä sivuun tai sitten se pakottaa lukemaan moneen kertaan, jotta ymmärtäisi. Ja jos ei ymmärrä, niin silloin pitelet aarretta käsissäsi. Sillä ymmärtämisen päivä on silloin vasta joskus tulevaisuudessa. Eikä mikään ole silloinkaan liian myöhäistä.
28.8.87 Ps. III - Olen säveltänyt alusta sivun viisi puoliväliin sekä lopusta kaksi viimeistä sivua Karhunpeijaisia. Siitä tulee elämäni päätyö - ainakin tähän asti. Aion kysyä Sampulta, olisiko hän kiinnostunut tulemaan bändiin avustajaksi ko. esitykseen. Aikaa on vuosi harjoitella.
- Lue nyt uudestaan Karhunpeijaisten "takana olevasta pitkästä varjosta ja sen takana olevasta Siitä". Kirjoitin siitä ennen kuin kohtasin Sen. Syksyllä -85 Amsterdamissa muistaakseni.
3.9.87 - Yöllä puoli yhdeltä. Jo lähes 50 partituurisivua valmiina.
7.9.87 ...Nuottini - muiden musiikki - joutaa polttorovolle - ehkä Karhunpeijaisten jälkinäytöksenä. Kaikki musiikki, mitä tarvitsen, on jo päässäni.
8.9.87 - aamulla klo 08.
Ja karhuntaposta tuli hirveä kohtaus musiikillisesti. Sävelsin sen viime yönä. Sävelsin ja itkin, itkin ja sävelsin. Ja itkin. Sängyssä, Yksin. Ei ketään kuuntelemassa. Vain se joka on minussa. Ja se tietää... Sen, ja sen syyn. Tiedänkö minä?
10.09.87 - Illalla kuuden maissa... Mihin minä joudun? En pysty enää puhumaan elämästäni ihmisten kanssa itkemättä. Tänään kävi Erkki (Näreharju) Karhunpeijaisten merkeissä. Kun olen yksin, huudan ääneen itkuni ulos. Makaan sängyssä, kun minun pitäisi istua pöydän ääressä ja kirjoittaa nuotteja.
- Sävellys valmistuu vain omaa vauhtiaan. En kirjoita mitään, jos minulla ei ole sitä tunnetta. Ei enää kolmattakaan osaa jäljellä.
- Siellä ulkona hämärässä on koko järven yli kulkeva kuunsilta, joka värisee, leijuu, katkeilee, houkuttelee ja lipuu. Lipuu kun elämä, joka on eletty, jäänyt taakse. Olet ikään kuin tullut sieltä, siltaa pitkin, veden päällä kävellen tänne. Eikä täältä ole paluuta takaisin. Silta ei kestä samaa ihmistä kahta kertaa. Paluumatkalla menneeseen täytyy olla toinen kulkija - se joka ei ennen ole kulkenut sitä tietä. Maailmasta pois. Ja kun menee, ei pääse enää takaisin - samana. Täytyy olla eri. Ja sillan täytyy olla eri silta. Jossakin muualla, muussa todellisuudessa, vaikka onkin samalla paikalla - meidän silmissämme. Mutta kun edes silmämme eivät ole samat kuin äsken. Kuunsillan nähneet silmät ovat eri silmät kun ne, jotka eivät ole nähneet sitä. Kuuta eikä siltaa. Eivätkä kuunsiltaa. Niillä silmillä. Pitää olla toiset silmät. Ja näkö. Ja kun on saanut ne, niin ei katso enää, koska on jo nähnyt. Niillä silmillä. Niillä silmien takana olevilla varjoilla, jotka vain merkitsevät muistiin. Eivätkä puhu. Mitään.
12.09. 87 klo 07.30. ... Olen kuitenkin pystynyt työskentelemään koko ajan.
... Jaksan työskennellä. Enkä eilen itkenyt enää kuin muutaman voimattoman yllätyksellisesti tulevan hetken. Jotkut niistä syntyvät sävellystyön ääressä, kun yritän kuvitella, miltä se tulee kuulostamaan.
14.-15.9.87 - En saanut eilen mitään kunnollista sävellettyä enkä kirjoitettua. Vain tätä päiväkirjaa ja lähettämättömäksi jäävän kirjeen.
16.9.87 - Luulen kuitenkin, että koko kesän kestänyt tunnekuohuni ja -purkaukseni on nyt siirtymässä menneisyyteen. Kirjoitan vähemmän sanoja mutta enemmän nuotteja. Ja näin pitääkin olla.
Iltapäivällä. - Kirjoitan "Matkaa Aliseen". Ja olen edistynyt melko lailla. Lähes puolet jo kirjoitettu teemojen osalta. Luulen, että onnistun siinä, vaikka sen kimppuun käyminen on pelottanut. Kun vain saisin jännitteisyyden kestämään loppuun asti. Tempoa pitäisi nopeuttaa loppua kohti. Käyn vähän väliä ulkona tupakalla, kusella (paljon kahvin tähden) ja kävelemässä.
Illalla. - Hitaasti sujuu "Matka Aliseen"... Olen kuitenkin päässyt siihen jollain tavalla sisälle, vaikka jotkut osat jäävätkin heppoisiksi, rutiini-luontoisiksi. Kuitenkin sain ehkä jotain tehokasta aikaan: Rukous Hevosen-nielemäsuon rouvalle, Mykänpellon emännälle! Sen rukouksen aikana ehkä joku silittää varovasti karhun pörröpäätä. Ehkä bassosoolo - haluaisin soittaa siinä, jos yleensä missään. Lisäsin ja muutin tekstiä. Se on minun salattu musiikillinen testamenttini. Sen sisältöä ei tajua kuin...! Ikuistettu viesti, joka jää voimaan elämän rajan tuolle puolen! Haluaisin laulaa sen itse.
- Kuinka paljon minun todellinen, tehokas työskentelyaikani on? Käyn vähän väliä ulkona. Makaan välillä sängyssä ja palaan taas pöydän ääreen. Matka Aliseen on kai koko teoksen vaikein pala - minulle nyt. Olisiko se pitänyt säveltää heti aluksi? Itse helvetin tuskien keskellä ollen? Nyt siitä saattaa tulla kesy!
17.09.87 Klo 10.45. Sain nyt ainakin yhden verson "Matkasta Aliseen" valmiiksi. Se on loputtoman pitkä - yli 9 sivua 12-rivistä!!! Ei aavistustakaan, mitä se kestää ajallisesti, miten se kantaa psykologisesti. Hyvä puoli on itse tekstissä, jonka pitäisi olla kiinnostava!
- Iltaseitsemältä jo puolessa välissä "Tumman kuolemaa". Alitanko riman? Täytyy siellä mukana olla jotain rutiininomaistakin, jotta painolliset kohdat erottuvat.
17.09.87
Syyskuun ilta saapuu.
Puiden varjot poissa.
Ikkunaruutuun liimautuu pieni,
aivan pieni yöperhonen -
saapuu vain kerran ja lähtee pois
olemattomiin varjoihin häipyen.
Sinun hiuksiasi silittää haluaisin,
Suon Rouva,
koskettaa varoen kielellä toista kieltä,
kielenpäätä, kynnenpäätä,
sukan verhoamaa varvasta omalla varpaallani.
Sinun silmiisi, sateenkaarisilmiisi palata tahtoisin -
niiden taakse, katseen kotiin.
Anna minulle sanojen avaimet.
Anna minun nähdä oikea teko,
se mikä poistaisi murheesi,
tuon pitkän varjon, joka ulottuu pois,
pois täältä, menneisyyteen,
jossa sen pesä itkee
surukyyhkyn äänetöntä, tuskatonta,
äänetöntä ja vielä sitäkin äänettömämpää,
elämän tarkoitusta kyselevää itkua.
Älä päästä minua käsistäsi.
Sillä nyt, kun jäät ovat sulaneet
ennen uutta jäätymistään,
on vielä mahdollisuus nähdä
kirkkaan veden läpi,
kirkasta vettä pitkin,
nähdä pohja, nähdä että pohjakin elää,
nähdä ettei pohja ole poissa,
vaan se näkyy täällä
elämän ankarissa kukinnoissa,
sateenkaarililjoissa, huomenen kevätesikoissa,
eilisen kumisevissa
ja sitten taas vaimenevissa
kissankelloissa,
peurankelloissa,
hirvenkelloissa,
hallayön katkaisemissa ruiskaunokeissa,
illan kyynelehtivässä kastehelmitalvikissa.
Ne kaikki ovat tämänkin päivän pohja,
joka on ja pysyy.
Ei unohdu pois,
vaikka maa peittää sen,
vaikka vesi peittää sen
kuin lumpeen varren,
jonka suuri lehti peittää
ja sitten ei enää peitä,
kun syksyn ensiriite viimeistelee luonnon talviarkun.
Eikä talvikaan ole lopullinen.
Ei talvi tapa mitään elävää.
Sillä elävä vain nukkuu, on piilossa.
Mutta herää. Herää vielä joskus uudestaan.
Eikä se kesä ole enää kaukana,
vaikka nyt on talvi -
menneen eletyn kesän varjo,
jossa kotelot uinuvat kätköissä odottaen
(sen aikaa kun koskelot ovat poissa).
Sinun päätäsi haluaisin silittää,
sinun olkapäätäsi hipaista
hellällä koskettavalla syleilyllä,
koskettaa sormenpäätä, niskan kuoppaa,
nenänvartta hipaista
tuskin koskettaen omalla nenänvarrellani.
Koskettaa haluaisin sinua itkulla,
sillä itkulla joka odottaa aikaa,
jolloin sitä opittaisiin sanomaan 'onnen sadeitkuksi'.
Pitkä tie täältä on sateenkaaren sinne päähän.
Aavistin sen jo silloin,
mutta en tiennyt vielä,
kuinka pitkä polku se tulee olemaan.
Riittääkö elämäni sen tien kulkemiseen?
Riittävätkö voimani?
Riittävätkö sinun voimasi?
Anna itsellesi lupa nähdä se,
kuinka kauaksi katson.
Anna itsellesi lupa nähdä mieleni pohjaan.
Anna jään sulaa,
että näkisit,
ettet joutuisi katsomaan jään läpi
ja näkemään sillä tavalla, jäisellä katseella.
Sillä jään läpi ei näy elämä.
Elämä on täällä, täällä, täällä. Minussa.
Vain elämä voi hyvittää sen jään,
jonka pitkä talvi toi mukanaan.
Minussa on elämä,
joka vavisten tajuaa tämän elämän ainutlaatuisuuden,
sen miten paljon hyvää voisimme vielä tehdä,
mutta niin, ettei se enää muuttuisi pahaksi.
Tuleeko nyt uusi talvi? Onko se pitkä?
Elääkö jokin sen yli? Vai kuoleeko pois?
Haluan silittää päätäsi, haluan hyvittää...
kun vain tietäisin, miten voisin sen tehdä.
Kun en voi tehdä sitä millään,
mikä koskettaa, mikä kuuluu, minkä tuntee.
Voinko hyvittää jotain vain olemalla poissa?
Jos näin on, niin onko parempi,
että poistun tulematta takaisin,
poistun sillä tavalla
kuin sinä joskus olet halunnut minun poistuvan.
Teen sen,
jos tietäisin sen voivan hyvittää sitä pahaa,
mitä olen tehnyt,
sen sijaan että olisin silittänyt päätäsi silloin,
juuri silloin
kun sinä tarvitsit mutta minä en,
kun toivoit sitä hiljaa itkien
kun minä olin jo poissa.
Kerro, mitä minä voin tehdä niin,
että se auttaisi myös minua tässä hädässä,
jonka keskellä elän.
Kerro, anna minulle hyvä neuvo,
etten minä poistuisi itsestäni,
ennen kuin olen voinut hyvittää edes jotain siitä,
minkä joku minussa on tehnyt,
vaikka tiesi, ettei se ole oikein.
Hiuksiasi haluaisin silittää
(Suon Rouva)...
ja pyytää anteeksi,
pyytää tuhat kertaa anteeksi
- en pelkillä sanoilla
vaan/mutta sellaisilla teoilla,
jotka toisivat meitä kaikkia
lähemmäksi toisiamme.
Koska jokin meissä,
jokin pieni osa meissä
kuuluu lopullisesti yhteen.
ja se pieni taimi elää.
Vielä.
Minussa.