1989-92 RIMPPAREMMI, SIEPAKAT
RIMPPAREMMI
> Päiväämätön 1988-89: Taiteen keskustoimikunta:
Köngäs Ilkka ja työryhmä, Ilkka Köngäs, Satu Niiranen ja Ilpo Saastamoinen 20 000.
> Rimpparemmin 15-vuotisjuhlavuoden avauskonsertti Lappia-talossa 11.3.89
Menneisyyden hiljainen kieli:
(musiikki IS, koreografia Satu Niiranen, es. Rimpparemmi, Rovaniemi 11.3.1989)
> 12.3.89 su Kaleva - Sirpa Heikkinen: Opinhalua ja uteliaisuutta ei puutu
> 14.3.89 Lapin Kansa - Virpi Wirlander-Asplund:
"15-vuotias Rimpparemmi sytytti yleisön"
> 14.3.89 Lapin Kansa - Mielipide: Leena Talvensaari: "Huutia luuloille"
> 14.3.89 Pohjolan Sanomat - Pentti Harjumaa: Loistokasta meininkiä
> 15.3.89 Pohjolan Sanomat - A.J.: Rimpparemmin näyttävä juhlavuoden avaus
> 16.3.89 Nimetön lehti - Pirkko-Liisa Paaso-Salo: Saumatonta yhteistyötä
> 22.3.89 Lounais-Lappi - Mirjami Lehto: "Rimpparemmin juhlaa"
> 24.8.89 Lapin Kansa - Rimpparemmiä kasetilla
Rimpparemmin 15-vuotisjuhlavuoden avauskonsertti Lappia-talossa 11.3.89
Menneisyyden hiljainen kieli:
musiikki IS, koreografia Satu Niiranen, es. Rimpparemmi
Ohjelmasta:
...MENNEISYYDEN HILJAINEN KIELI - I. Saastamoinen - S. Niiranen
Metsästyksellä ja kalastuksella elänyt kansa on säilyttänyt sukupolvelta toiselle tiedon hengen suuresta mahdista ja sanan ihmeitä tekevästä voimasta. Heillä on ollut taito käyttää salattuja luonnonvoimia, myös yhteys aikaisempiin sukupolviin on ollut elävä ja kiinteä. Ilpo Saastamoisen säveltämä musiikki perustuu arktisten ja suomalais-ugrilaisten kansojen perinteiseen musiikkiin, mm. saamelaisten alku-peräiseen musiikkiin.
"Täällä me olemme kuuntelemassa
menneisyyden hiljaista kieltä
joka alkaa varovasti luoda valmistusta
oman tietämättömyytemme kaamokseen"
I Shamanointi
II Valtaus
III Heimopäällikön surma
IV Orjattaren uhraus
V Uusi aamu
Musiikin toteutus ja ohjaus Risto Lehtonen.
Puvustuksen suunnittelu Ritva Starck ja Päivi Keskimaunu.
Muusikot:
Risto Lehtonen huilu, laulu
Jari Jokela syntetisaattori, laulu
Jukka Rotola-Pukkila basso, laulu
Sara Puljula rummut
> 12.3.89 su Kaleva - Sirpa Heikkinen: Opinhalua ja uteliaisuutta ei puutu
(Kuvateksti: Primitivismiyritys lappilaisittain.) - Tanssinäytös
Rimpparemmin 15-vuotisjuhlavuoden avauskonsertti Lappia-talossa 11.3.89
Lapin läänin kansantanssiryhmän tittelin itselleen varannut ja valinnut Rimpparemmi on yritteliäs, ja kuten tittelistä päätellä saattaa, ryhmä ei myöskään ole turhan vaatimaton. Tunnustusta vuosien uurastuksesta on tullut enimmäkseen kuitenkin vain sanallisesti. Merkittävimmäksi huomionosoitukseksi on tähän mennessä jäänyt Lapin läänin taidepalkinto muutaman vuoden takaa.
Kolmikymmen-tanssijainen ja kymmenmuusikkoinen joukko pitää periaatteessa itseään hengissä opetusministeriön viisitoistatonnisella ja satunnaisavustuksilla. Sellaista se on tanssin teko Suomessa. Ja jos sitten esiintyä mielii, niin siitä pitää maksaa! Rimpparemmi pulitti 7500 markkaa saadakseen esiintyä Lappiassa kahteen kertaan lauantaina; jotenkinhan juhlamieltä pitää lietsoa kun viidestoista toimintavuosi hurisee.
Kaikkea oli kekoon kannettu; virolaisesta sammakkotanssista kotishamanointiin! Kestoa konsertille kertyi runsaat pari tuntia, joten kenkään ei pitäisi ainakaan valittaman niukkuutta.
Suuntautukoon siis kriittinen sormi kohti ylikylläistä salaattia, jonka salsana olivat paitsi omien pelimannien hivenen tukkoisenkuuloiset pyrähdykset myös miestrion soitannollis-laululliset esitykset. Tämän kyseisen näytöksen piti ymmärtääkseni edustaa remmin juhlaa; arki - ne useampaan otteeseen jo esitetyt koosteet - olisi kannattanut hylätä kaiken uhalla.
Kyllin olisi rakentunut näiden varaan: Polskaa pohjolassa, Pelimannien Hullu Sakari, sottinen ja jenkka, Menneisyyden hiljainen kieli, Unkarilaisia kansantansseja. Ne riittävät hyvin kielimään ryhmän tavoitteista, haluista ja tasosta.
Konsertin aloittanut Ilkka Könkään pohjoismainen polskasommitelma lupasi itse asiassa liikaa; se varioi massaa laatuisasti, loi laadukkaita latauksia, käytti oivasti tanssia jopa kulissina ja tarjoili myös visuaalista nautintoa valotehojensa avulla. Pohjolan polskakaan ei tosin jaksanut loppuun saakka, kotikutosin oli kiusallista eli että mitähän ne toollasetkin plaattialle tuloo...
Se mikä polskissa oli tanssijoiden avu, koitui heidän kompastuskivekseen Satu Niirasen uutuussommitelmassa. Irtonainen lennokkuus ei pelaa shamanismissa, yhtä vähän kuin orjallisesti opeteltu tömistely. Rimpparemmin todellinen "esiäiti" on Ilpo Saastamoisen musiikin myötä asettanut suomalaisen kansantanssiharrastajien parhaimmistoon kuuluvan ryhmän tiukille, etsimään liikettä aivan toista kautta kuin askelikoissa.
Eli nyt kun menneisyyteen mentiin niin metsässä oltiin. Ensi yrittämällä ei kuitenkaan kannata luovuttaa. Kyllä sommitelma harjoittelemalla muuntuu muuksikin kuin hölläksi "peikkotanssiksi". Lähellä latinkeja oltiin jo orjattaren uhrauksessa.
Niiranen, joka kaavailee muuntavansa lähivuosina Andreas Alarieston tuotantoa tanssiksi, kutsuu uusluomaansa primitiiviseksi. Tämän primitivismin sisäistäminen ei ole mystiikkaa, muttei järin helppoa tanssin "ulkolukuun" oppineille. Sisäisen rytmin tunnistaminen ja yhteys koko kosmokseen eivät löydy jippokonsteilla: seuraavien viidentoista vuoden aikana Rimpparemmi pääsee varmasti niitä tuntuvasti enemmän liki.
Jokaisella kansantanssiryhmällä on "suosikkimaansa", lappilaiset ovat löytäneet omat lemmikkinsä Unkarista eivätkä ainoastaan lemmikkejä vaan kunnon opettajia. Csardas jo cardakselta näyttää.
SIRPA HEIKKINEN
> 14.3.89 Lapin Kansa - Virpi Wirlander-Asplund: "15-vuotias Rimpparemmi sytytti yleisön"
(Kuvateksti II: Satu Niirasen primitiivinen koreografia merkitsee kansantanssijoille hyppyä vieraaseen tyyliin.)
Rimpparemmi 15 vuotta. Juhlavuoden avauskonsertti Lappia-talossa 11.3.89.
Korkeatasoinen osaaminen ei synny itsestään. Siihen tarvitaan yksilö, joka uskoo raudanlujasti asiaansa ja puskee eteenpäin riskejä ottaen, työnsä tuloksiin rehellisesti suhtautuen. Lapista löytyy osaavia yksilöitä, yksi parhaista on Rimpparemmin Ilkka Köngäs.
Tanssijat kokeilevat rajojaan
Otsake pitäisi lukea "pannaan kokeilemaan".
Juhlakonsertin ohjelmisto oli kunnianhimoisesti laadittu ja totisella yrittämisellä toteutettu. Köngäs ja Niiranen eivät halua kompromisseja - laiskat kävelkööt ovesta ulos. Ota tai jätä.
Lappilaiset ovat mukavuudenhaluisia. Ei ole miellyttävää havaita, ettei heti osaakaan uutta asiaa. Kiukuttelu ei auta, on otettava tiukka ote itseensä.
Yltiöpäisen rohkea kokeilu
Ilkka Könkään oppi-isä on Satu Niiranen. Hän on valvova silmä, suorapuheinen työkumppani. Monivuotinen yhteistyö jatkuu hedelmällisenä.
Niirasen uusi koreografia on kansantanssijoille hyppy vieraaseen tyyliin ja avaus omaan itseensä. Siirtyminen ei käynyt tuskattomasti.
Ohjelmoitu askelten puuttuminen veti monelta lattian jalkojen alta. Unohda omat rajasi ja improvisoi! Uusiin rytmeihin oli totuttu vierasmaalaisissa kansantansseissa, mutta nyt liikkeiden ja musiikin tahtilajitkin erosivat toisistaan.
Miten motivoituminen "esi-isiemme uskoon henkien mahdista ja sanan ihmeitä tekevästä voimasta" sitten onnistui? Kyllä se onnistui - riski kannatti ottaa.
Joillekin ajallinen ja tyylillinen siirtyminen tosin luontui helpommin. Ajoittainen pälyily vierustoverin töppösiin antoi aavistaa, ettei rytmitys ollut vielä varmimmillaan. Osien nimet, mm. Shamanointi, Heimopäällikön surma, Orjattaren uhraus, antoivat viitteitä aiheista. Väliajalla kuulikin helpottuneen huokauksen: "Mä ymmärsin sen sisällön".
Miksi tanssin katsoja pelkää, ettei hän ymmärrä? Rentoutukaa ja antakaa itsenne kokea tanssi omakohtaisena tunteena, jonka se teissä herättää. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää ymmärrystä.
Elävä musiikki - ylellisyyttä
Ilpo Saastamoisen musiikki oli viedä huomion tanssijoilta. Se oli omaperäistä ja jännittävää. Sen esittivät elävät muusikot. Toivottavasti tanssijat ymmärtävät olla asiasta onnellisia tänä äänitteiden aikakautena.
Saastamoinen on perehtynyt alkuperäiskansojen musiikkiin eri puolilla maailmaa. Hänen tyylinsä yhdistää erilaisia rytmityksiä kiinnostaa Niirasta. Mahdollisesti aiheeseen tehdään vielä jatkoakin.
"Menneisyyden hiljainen kieli" toteutettiin Taiteen Keskustoimikunnan tuella…
VIRPI WIRLANDER-ASPLUND
> 14.3.89 Lapin Kansa - Mielipide: Leena Talvensaari: "Huutia luuloille"
Lapin läänin kansantanssiyhtyeen Rimpparemmin taiteellinen johtaja Ilkka Köngäs on joskus todennut, että perinteen pitää kehittyä ajan mukana. Kansantanssille se on suorastaan elinehto. Rimpparemmin kanssa Köngäs on toteuttanut uudistumisen ohjelmaa menestyksekkäästi - niin menestyksekkäästi, ettei sitä ole täysin edes ymmärretty.
15-vuotiaan Rimpparemmin juhlavuoden avauskonsertti viime lauantaina tempaisi jalat alta niiltä, joiden mielestä kanasantanssi on tylsää ja mitäänsanomatonta. Omalla rohkeudellaan Rimpparemmi antaa huutia ennakkoluuloille, jotka estävät tasokasta kansantanssia saamasta sitä arvostusta, mikä sille kuuluisi.
Kansantanssi on suosittu harrastus maaseudun kouluissa ja nuorisoseuroissa. Oman kylän pyörijöiden esitys kuuluu pakollisena ohjelmanumerona jokaiseen kotiseutu- ja perinnejuhlaan. Niin nurinkurista kuin se onkin, kansantanssin yksi ongelma lienee juuri sen harrastuksen laajuus. Päteviä ohjaajia ei riitä joka kylään. Siksi taso on kirjava ja harrastelijamaisuus leimaa koko kansantanssia.
Rimpparemmi on lähtenyt puhdistamaan kansantanssin mainetta parhaalla mahdollisella tavalla. Rimpparemmiläiset eivät itke rahan tai harjoitus- ja esiintymis-tilojen puutetta, vaikka valittamisen aihetta varmasti löytyisikin. Sen sijaan Rimppa-remmi tekee työtä ja asettaa sille korkeita taiteellisia ja teknisiä vaatimuksia. Ryhmän esitykset ovat viimeiseen saakka hiottuja ja mietittyjä kokonaisuuksia. Osaamisen ilosta syntyy myös esiintymisen ilo, jota katsoja ei voi olla aistimatta.
Rimpparemmi on yksi Suomen parhaimmista kansantanssiryhmistä, joidenkin mielestä jopa parhain. Lappi ei ole juuri omillaan ylpeillyt, vaikka tunnustustakin ryhmälle on annettu. Viisi vuotta sitten Rimpparemmille myönnettiin Lapin läänin taidepalkinto ja tänä vuonna Ilkka Köngäs sai läänin taidetoimikunnalta yksivuotisen apurahan.
Toki kansantanssilla on omat ystävänsä: Rimpparemmin molemmat kaksi konserttia lauantaina keräsivät Lappia-talon salin täyteen, Yleisön joukosta vain puuttui lähes kokonaan yksi sukupolvi, nuoriso ja nuoret aikuiset.
Ohjelmiston laajentaminen uusille alueille tuo varmaan Rimpparemmille myös uutta yleisöä. Tämänkertaisen konsertin huippukohtiin kuului primitiivinen tanssi-koreografia "Menneisyyden hiljainen kieli". Se tarjosi elämyksen, jollaista harvoin kokee. Ja sehän on taiteen yksi tehtävä: koskettaa ihmistä niin syvältä; että jokin hänen sisällään liikkuu.
> 14.3.89 Pohjolan Sanomat - Rovaniemen horisontista
Pentti Harjumaa: Loistokasta meininkiä
Ohjaajasta se on kiinni, sytyttävä näyttämötaide. Se nähtiin jälleen kerran, kun Lapin kansantanssiyhtye Rimpparemmi antoi pari konserttia Lappia-talossa viikonvaihteessa.
Valitettavasti kotiperällä ei näytetä vain tietävän ja tajuttavan, että Lapista löytyy ehdottomasti Suomen parhaita kansantanssiryhmiä.
Itse asiassa Rimpparemmi ja Tervolan tanssiteatterin nuorten ryhmät edustavat alallaan Euroopan huippuja. Näyttöjä on. Arvostamiseen aihetta totisesti on. Mutta ilman innostavaa ja sitkeää työtä ei huipulle nousta. Avaimena on tulisieluinen ja osaava ohjaaja, joka uskoo itseensä ja ihmisiin. Sellaisia on Lapissakin muutama kuten Rimpparemmin vetäjä Ilkka Köngäs ja Satu Niiranen. He ovat kansantanssin tunteville tähtinimiä.
Rimpparemmin loistokasta konserttia oli ilo seurata. Liikkeen ja musiikin rytmiä - sykettä, menoa ja meininkiä.
Rimpparemmin konserttiin sisältyi myös Satu Niirasen ohjaama primitiivinen tanssikoreografia Menneisyyden hiljainen kieli. Nyt ensi-illan saanut esitys oli jälleen Satu Niiraselta loistokas näyttö taiteellisesta luomisvoimasta ja visioista. Sanalla sanoen Satu aukaisi jutullaan tien alitajuisen unimaailmamme ja olemassa-olomme alkulähteille.
Rimpparemmiä on kiitettävä vanhojen ja uusien tanssikoreografioiden rohkeasta yhdistämisestä samaan konserttiin. Siinä on uutta luovaa ilmaisun räiskettä ja elävää taidetta.
PENTTI HARJUMAA
> 15.3.89 Pohjolan Sanomat - A.J.: Rimpparemmin näyttävä juhlavuoden avaus
ROVANIEMI - Lauantaina Lappiatalon suuri näyttämö oli täynnä värejä, musiikkia, liikettä. Kansallispukuisia nuoria, tanssin iloa, rytmiä, magiikkaa. Kaikkea tätä sisältyi Rimpparemmin lauantaiseen konserttiin, joka oli eräänlainen yhteenveto 15-vuotisen taipaleen tiimoilta.
Vapaaehtoisella pohjalla toimivalle harrastusryhmälle 15 vuotta on varsin pitkä ikä. Työtä on tehty ja tulokset näkyvät. Tanssijoiden taidot yltävät muinaisuudesta tähän päivään - pohjoisesta etelään. Soittajien instrumentit vaihtuvat tarpeen mukaan, noitarummusta syntetisaattoriin.
Konsertti alkoi pohjoismaisilla polskavariaatioilla Itämeren yli Eestiin edeten. Eestiläinen Konnatants oli miesten humoristinen tanssi, jossa oli huumorin lisäksi loistavaa liikuntaa.
Satu Niirasen - Ilpo Saastamoisen suomalais-ugrilaiseen alkuperäismusiikkiin tekemä ja ohjaama koreografia Menneisyyden hiljainen kieli oli lähempänä tanssiteatteria kuin kansantanssia. Musiikki, liikunta, puvut ja valojen käyttö loivat suorastaan maagisen tunnelman. Kokonaisuutena esitys oli tanssijoiden ja soittajien uusi aluevaltaus ja osoitus esiintyjäjoukon ja ohjaajien monipuolisista taidoista…
> 16.3.89 - Nimetön lehti - Pirkko-Liisa Paaso-Salo: Saumatonta yhteistyötä
Lapin läänin kansantanssiyhtyeen ensimmäinen, parin vuoden takainen konsertti Lappia-talolla otettiin ilolla ja innostuksella vastaan, vaikka kansantanssi uudessa esitysmuodossaan herättikin hieman ennakkoluuloja.
Kehitys ensimmäisestä konsertista lauantaina nähtyyn on mielenkiintoinen ja taiteelliselta kannalta huima. Täydellä syyllä voidaan puhua jo taiteenlajista, jossa Rimpparemmi edustaa maamme huipputasoa eikä näin tasokasta ryhmää tapaa kovin usein kauempanakaan: Rimpparemmi kilpailee kansainvälisellä tasolla.
Lauantainen 15-vuotisjuhlakonsertti kertoi vuosien sinnikkäästä työstä. Tekninen osaaminen, monipuolisuus ja ohjelmakokonaisuuden harkittu, hyvä tyylitajua osoittava kokoonpano ovat niitä onnistuneen konsertin osa-alueita, joista saa kiittää ohjaajan ammattitaitoa.
Vaikeammin on analysoitavissa se taiteellinen kokonaishenki, vire, joka syntyy ohjelman kuluessa ja tavoittaa katsojan, kuuntelijan ja sytyttää hänessä saman vireen, tuttuuden tunteen ja tunnistamisen riemun.
Satu Niirasen alkuun puhaltama henki ja Ilkka Könkään ansiokkaasti jatkama ohjaus-työ on synnyttänyt tänne pohjoiseen taiteenlajin, jonka merkityksen soisi syvällisemmin ymmärtävän kulttuuriväen laajempien piirien ja erityisesti taloudellisista tukimuodoista päättävien.
Konsertin keskeiseksi tapahtumaksi kieltämättä nousi Niirasen ohjaama ja Ilpo Saastamoisen säveltämä tanssillinen kuvaelma "Menneisyyden hiljainen kieli". Vaikuttava kokonaisuus kohosi sellaiselle taiteelliselle tasolle, että oli vaikea uskoa tanssijoiden olevan harrastelijoita, oikeastaan lapsia. Vai siksikö juuri?
Me Pohjolan ihmiset olemme saaneet elää lähellä luontoa ja kuunnella hiljaisuuden kieltä paljon kauemmin kuin muut. Urbaani elämänmuoto on meille vielä kovin uutta. Lapsissamme ja nuorissamme se kieli on vielä herätettävissä eloon. Näiden herättäjien työn merkitystä ei voi liioitella. Vähemmälle merkitykselle eivät toki jää konsertin muutkaan osat. Erityisesti yllättivät eestiläiset kansantanssit. Kokonaisia kertovia kuvaelmia sisältävät tanssit vaativat esittäjiltään monenlaisia taitoja. Raikkaus ja luonnollisuus ovat esittäjien valtteja…
…Onnea ja menestystä Lapin läänin 15-vuotiaalle kansantanssiyhtyeelle!
Pirkko-Liisa Paaso-Salo
> 22.3.89 Lounais-Lappi - Mirjami Lehto: "Rimpparemmin juhlaa"
Rimpparemmi juhli Rovaniemellä Lappiatalossa viisitoistavuotistaivaltaan näyttävästi ja monipuolisesti. Polakissa meno oli paikoin niin hurjaa että väkisinkin alkoivat penkissä könöttäjänkin jalat liikkua.
Kaikkein hauskimpia olivat eestiläiset tanssit, niissä kun on hulvatonta huumoria. Esimerkiksi riemastuttava Konnatants, joka vaati pojilta tosi kovaa kuntoa, on varmaan sellainen tanssi, josta lapset pitävät. Lapsiyleisö istui muuten erittäin rauhallisena koko kaksituntisen, välillä vain rytmiä taputtivat.
Ohjelman alkuosan odotetuin lienee ollut Menneisyyden hiljainen kieli, jossa nähtiinkin ryhmän heittäytyvän kokonaan uusille urille. Koreografialtaan selkein ja vaikuttavin oli Orjattaren uhraus, Shamanoinnissa ja Päällikön kuolemassa katsojaa haittasi se, että päätapahtumat oli sijoitettu taka-alalle. Kun muu ryhmä teutaroi edessä, ei katsoja tiennyt mitä taustalla tapahtuu.
Saastamoisen musiikki on maagista, suggestiivista ja selkäytimiin porautuvaa, ketään se ei jätä kylmäksi, kenellä se saa kylmän väreet hurrailemaan pitkin ihoa, kenen sydän alkaa läpättää vimmatusti. Rytmin syke vetäisee mukaansa kuin kosken imu.
Tanssijoista tässä osassa erottui Liisa Penttilä ylitse muiden, hän hallitsee tilaa ympärillään ja eläytyy tehtävään sataprosenttisesti, monet nuoremmista eivät vielä pystyneet syvään tehtävän sisäistämiseen.
Satu Niiranen on löytänyt Saastamoisen rytmisesti vaikeaan musiikkiin oikean otteen. Rimpparemmin kannattaa ehdottomasti jatkaa tällä linjalla. Minkä vaikutuksen primitiivinen tanssi tekeekään suurkaupunkien degeneroituneisiin katsojiin!...
Mirjami Lehto
> 24.8.89 Lapin Kansa - Rimpparemmiä kasetilla
Sinisiiro Kultakiiro, kasetti RRM 1. Kansanmusiikkia ja -tansseja, esittäjänä Rimpparemmin muusikot. Aänitys Studioala KY, Risto Lehtonen. Tuottaja Lapin läänin kansantanssiyhtye Rimpparemmi.
Lapin läänin kansantanssiyhtye Rimpparemmin muusikot saivat ensimmäisen musiikkikasettinsa markkinoille jo ennen viimekuista voittoisaa Kanadan-matkaa. Siellä pidettyjen konserttien suosion ymmärtää, kun syventyy kuuntelemaan laadukkaasti soittavia lappilaisia purppuripelimanneja kotoisasti nojatuolissa kuunnellen.
Tusinan verran soittajia kahden laulusolistin ja kvartetin kera pystyvät varsin monipuoliseen ja vaihtelevaan ilmaisuun kiperästä Knapsaus-polkasta junnaavaan Kahilaiseen. Jari Jokelan (hanuri) ja Risto Lehtosen (huilu) sovitukset panevat monen soittajan taidot lujille, mutta kokonaisuus on muusikkojen hallinnassa ja nautittavaa kuultavaa.
Kansanmusiikin monotonisuutta piristää erilaisten soittimien vaihtelu. Viulujen, harmonin ja hanurien ohessa huilu soi piristävästi ja kaihoa tunnelmoi klarinetti. Kontrabasso antaa tukevaa pohjaa soinnuille näppäilen tai jousella soittaen.
Slaavilaisen sirmakan syke vie imuunsa sortavalalaisessa ristikontrassa ja aunukselaisessa katrillissa, jossa koko muusikkojen värikirjo esittäytyy hyvin edukseen. Hanurien lippua pitää korkealla kaksirivinen Härmän tappelupolkassa, mikä katrillin ohella on kasetin onnistuneimpia esityksiä.
Soololaulua kasetilla edustaa Matti Konttisen Sinisiiro Kultakiiro ja Ilpo Saastamoisen Orjan itku luonnon äänellä kansanomaisesti esitettynä. Harmonista soinnikkuutta on La Folia -sävelmässä Lampaan polska, joskin äänet eivät ole tasapainossa, melodia peittyy.
Vaikka sovituksen tuntuvat joskus liiankin ahdetuilta ja päättämiset viimeistä silausta vailla on soittimien moni-ilmeisyys tämän kansanmusiikkikasetin ilahduttava etu. Lappilaisena tuotteena sen mielihyvin kuuntelee ja kokee sen visuaalisesti siivittämässä Rimpparemmiä maasta irrottaviin tanhu- ja tanssitaitoihin.
JUSSI HYVÖNEN
SIEPAKAT:
20.1.91 Pohjolan Sanomat: Maalaiskunnan nuoret tanssien Lapin läänin taidetapahtumaan
...Satu Niiranen ja Ilpo Saastamoinen vastasivat Siepakoiden Lintusesta.
Uuden kansantanssin sarjassa tuomariston vakuuttivat Pikkupyörijät (1976-81) ja Siepakat I (1971-1975). Ensin mainittu ryhmä esitti Satu Niirasen koreografian Ounasvaaran suuri susi...
20.1.91 Lapin Kansa - Leena Talvensaari:
Niiranen ja Saastamoinen uudistavat kansantanssia perinteestä ammentaen
(Kuvateksti I: Saarenkylän Siepakat harjoittelevat nuorison taidetapahtumaan. Saastamoisen ja Niirasen suunnittelema esitys antaa tilaisuuden improvisaatioon.
Kuvateksti II: Ilpo Saastamoinen ja Satu Niiranen etsivät kansantanssiin uutta ilmettä suomalais-ugrilaisesta perinteestä. He pyrkivät siihen, että tanhu tarjoaisi haasteita sekä katsojille että tanssijoille. )
Perinteinen suomalainen kansantanssi on kaavamaista ja mielenkiinnotonta. Tämän mielipiteen uskaltavat yleensä lausua ääneen vain maallikot, sillä kansantanssi on Suomessa pyhä ja loukkaamaton asia. Muusikko Ilpo Saastamoinen ja koreografi Satu Niiranen kritisoivat kansantanssin tilaa, mutta eivät mitätöi perinnettä. Päinvastoin he etsivät perinteiden yhdistämisestä uutta mahdollisuutta kansantanssin elvyttämiseen.
Ilpo Saastamoinen ja Satu Niiranen löysivät yhteisen sävelensä etnomusiikista ja primitiivitanssista. Jokunen vuosi sitten he toteuttivat Joensuun laulujuhlille mittavan tanssi- ja musiikkiesityksen Kaikukeihäs, jossa ensimmäisen kerran kokeiltiin sekatahtilajirytmejä tanssin lähtökohtana. Eri mittaisten säkeiden käyttäminen päällekkäin on perusideana myös nyt, kun työpari harjoituttaa Saarenkylän Siepakoita nuorison taidetapahtumaan. Tällä kertaa sekatahtilajit yhdistetään perinteisen tanhun kuvioihin.
Suomalaisen kansantanssin traditio on pitkälti länsimaista perua. Sen juuret kulkeutuvat ranskalaiseen hovitanssiin. Saastamoinen taas tutkii itäistä ja paljon vanhempaa perinnettämme, suomalais-ugrilaista musiikkia. Juuri sieltä Saastamoinen lähtisi hakemaan aineksia entistä mielenkiintoisempaan ja haastavampaan kansantanssikulttuuriin.
"Arktiset kansat ovat suurelta osin kadottaneet tanssiperinteensä. Siitä tiedetään yllättävän vähän yllättävän lyhyeltä ajalta. Sen sijaan arktisen alueen samanistisesta musiikista ja esimerkiksi runonlaulusta, joiuista ja leuddeista on hyvinkin paljon tietoa. Ja silloin kun tanssi on kadonnut, pitää tutkia ja kuvitella, mitä musiikki siitä kertoo."
Valtaa käyttää pieni sisäpiiri
Saastamoinen ja Niiranen löytävät kansantanssikulttuurista paljon korjattavaa. Kansantanssista on tehty tekninen suoritus, joka kiinnostaa ja innostaa tanssijoita niin kauan kuin tekniikka on sisäistetty. Omakohtaiselle kokemiselle, mieli-kuvitukselle tai improvisaatiolle ei kansantanssissa ole tilaa. Monet tanssijat ovat kyllästyneet ja monet ryhmät varsinkin eteläisessä Suomessa ovat lopettaneet toimintansa.
Suurin syy kansantanssin konservatiivisuuteen piilee sen ympärille rakennetussa kilpailu- ja luokitusjärjestelmässä, joka vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen pitää yllä samoja arvostuksia. "Tässä systeemissä ei kysytä, onko ryhmällä uusia näkö-kulmia, vaan kysytään, miten akrobatia toimii. Riittää, että ihminen on hyvä kone", Saastamoinen sanoo.
"Perinteinen suomalainen tanhu on nopeasti katsottu. Vaatteissakin pyritään tiukkaan yhdenmukaisuuteen, vaikka kansanpukimet eivät sitä ole ikinä olleet Jokainen on tehnyt pukunsa itse ja pitänyt huolen, ettei kenelläkään muulla kyläläisellä ole samanlaista pukua. Sama kaavoihin pakottaminen näkyy tanssissa. Ainoa alkuperäinen on se, minkä joku on kirjoittanut talteen 30-40 vuotta sitten eikä sitä saa muuttaa piiruakaan".
Satu Niirasen mukaan kansantanssissa valtaa käyttää pieni sisäpiiri, joka pitää tanhun omannäköisenään. Tähän sisäpiiriin Niiranenkin on aikoinaan suhtautunut pelon-sekaisella kunnioituksella ja pitänyt hiukset tiukasti letitettynä. Enää hän ei lähde
kerjäämään tuomaristojen kiitosta vaan kokeilee ja leikkii epäonnistumisen uhallakin. Samaa rohkeutta löytyy lappilaisista kansantanssiryhmistä.
Kansantanssissa kaikki omaperäinen ja rohkea on tullut Lapista. Vallankäyttäjät eivät ole voineet mitään, koska teot ovat olleet niin rohkeita ja ryhmät niin tasokkaita. Kyllä tänne päin katsotaan ihan kunnioittavasti."
Niirasen mielestä kilpailujen tuomaristoihin pitäisi koota avarakatseisia, nyky-hetkessä eläviä ammatti-ihmisiä. Esimerkiksi ammattimuusikko kuuluisi ehdottomasti tuomariston kokoonpanoon. Samoin joukkoon mahtuisi yksi yleis-humanisti, joka voi pohtia, mitä hän tavallisena ajattelevana ihmisenä saa tanssista irti.
Tanhu kuin käsikirjoitus
Kansantanssissa ohjaajan rooli on yhtä tärkeä kuin teatterissa ja hänen pitäisi suhtautua työhönsä samanlaisin ottein. Eihän näytelmäklassikoitakaan noudateta orjallisesti, vaan jokainen ohjaaja yrittää tuoda esitykseen oman näkökulmansa.
Ohjaajan pitää ottaa perinteinen tanhu samalla tavalla käteen kuin teatteriohjaaja ottaa käsikirjoituksen: Täytyy miettiä, mikä asia tässä on minulle tärkeä ja mitä keinoja käytän sen esille tuomiseksi. Ohjaaja muodostaa tanssista oman näkemyksensä ja kohtaa sitten ryhmän, jossa taas on erilaisia käsityksiä ja valmiuksia. Nekin täytyy ottaa huomioon ja tehdä tanssista ryhmän näköinen", Niiranen selittää.
Niiranen korostaa useaan otteeseen, ettei ole rikkomassa tai mitätöimässä kansan-tanssin perinnettä. Hänen mielestään perinne on suuri arvo. Mutta samalla Niiranen muistuttaa, etteivät ohjaajat saa käyttää nuoria hyväkseen panemalla heidät toteuttamaan omia tsaarinaikaisia muistojaan. Ohjaajan pitää antaa tietonsa ja taitonsa nuorten käyttöön muistaen, että he ovat älykkäitä ihmisiä.
"Nuorilla on jo elämäntilanteensa ansiosta sellaisia voimavaroja, joita meillä vanhemmilla ei enää ole. Nuorilla on suunta eteenpäin ja se täytyy hyödyntää. Siksi ohjaajan pitää saada nuorten oma ajatusmaailma liikkeelle eikä vain vaatia toteuttamaan käskyjä. Kun kerran näyttämölle menee, täytyy siellä olla enemmän henkistä vitamiinia, rohkeutta, hulluutta ja taitoa kuin yleisön joukossa."
Tilaisuus improvisaatioon
Satu Niirasen mielestä kansantanssia voidaan uudistaa perinteestä ammentaen. Pikkuamerikkalaista ei tarvitse tehdä. "Monipuolisuus on toisaalta hyvä, mutta jos tanhuryhmät alkavat näyttää naisvoimistelun tai modernin tanssin ryhmiltä, se saattaa olla tyylirikko. Silloin ehkä lähdetään hakemaan tietoa väärältä alueelta."
Tehdessään tanssia Siepakoille Saastamoinen ja Niiranen ovat käyttäneet pelkästään vanhoja aineksia, mutta luoneet silti jotain ennennäkemätöntä. He ovat pyrkineet tekemään perinnettä eläväksi niin, että se sisältää myös uutta informaatiota eikä vain vanhan toistoa.
Tanssin perusidea tulee runolauluperinteestä, jossa säkeet ovat eri mittaisia. Esimerkiksi mordvalaisilla koko häämusiikki pohjautuu siihen, että useita eri pituisia lauluja esitetään yhtä aikaa. Näin syntyy heterofoniaa, jota on pidetty primitiivisenä ilmiönä, mutta joka Saastamoisen mielestä on mitä suurinta neroutta. Eri pituisten laulujen esittäminen päällekkäin johtaa loputtomaan sykliin, muuntujien sarjaan, jossa päätepistettä ei ole näkyvissä.
Siepakoiden kanssa idea liitetään perinteisen tanhun askeleihin ja toteutetaan niin, että tanssijat ja muusikot jaetaan kahteen ryhmään, joista toinen esittää samaa melodiaa vähän lyhennettynä ja toinen vähän pidennettynä. Näin kaikki lavalla tapahtuva on ennalta-arvaamatonta ja jokainen tanssija joutuu ratkaisu-tilanteisiin kohdatessaan toiset tanssijat aina uudessa asetelmassa. Tanssijat pääsevät improvisoimaan, mihin yleensä ei anneta tilaisuutta. Yksinkertaisin keinoin saavutetaan monimutkainen lopputulos, joka kiehtoo sekä tanssijoiden että katsojien mieltä.
Eri asia on, kiehtooko tanssi nuorison taidetapahtuman tuomariston mieltä ja hyväksytäänkö se perinteiseksi kansantanhuksi. Niiranen toivoo, että Siepakat selviävät valtakunnalliseen tapahtumaan Tampereelle ja on varma siitä, että sinne päästyään tanssista nousee iso, myönteinen keskustelunaihe.
- Ilpo Saastamoinen uskoo, että ainakin tanssijat kokevat produktion mielen-kiintoiseksi ja haluavat jatkaa samalla linjalla. "Niillä, jotka tämän kerran ovat kokeneet, ei ole paluuta menneeseen, kävi kilpailuissa miten hyvänsä."
LEENA TALVENSAARI
Kuvat: ILKKA KOSKINEN
1.-3.6.92 Tampere, Pispalan sottiisi Sampolassa (Siepakat & Satu Niiranen)
'Ounasvaaran suuri susi' (3'30") & 'Kaiken takana on jotain' (10')
> 30.5.92 Päiväämätön - Tommi Salminen: Rituaalitanssi tuulettaa perinnettä
(Kuvateksti: Pispalan Sottiisi on värikäs tapahtuma. Tänä vuonna tapahtuma keskittyy rituaalitansseihin, joiden suosio on eräänlainen protesti perinteiselle kansantanssille.)
Mielikuva alkukantaisen ihmisjoukon huumaavista tanssiaskelista saattaa ensi kesänä muuttua todellisuudeksi Tampereella. Säveltäjä Ilpo Saastamoinen ja tanssija Satu Niiranen järjestävät tämänvuotisen Pispalan sottiisin yhteydessä rituaalitanssi-kurssin.
Rituaalitanssien alkuperä löytyy primitiivisten kansojen jokapäiväisestä elämän-menosta. Alkuperäiskansojen tanssit liittyvät tavallisesti ihmiselämän muutoksiin, kuten avioliittoon, kuolemaan ja sukukypsyyteen. Varsinaisilla rituaalitansseilla pyritään yhteyteen muiden ihmisten ja yliluonnollisten voimien kanssa.
Ilpo Saastamoinen on tutustunut muinaiseen musiikkiperinteeseen laajoilla matkoillaan Lapissa ja Siperiassa. Saastamoinen uskoo, että Suomessa kiinnostus rituaalitanssiin ja esi-isien musiikkiin liittyy kansainväliseen maailmanmusiikki-innostukseen sekä uudenlaiseen omien juurien etsimiseen.
- Ihmiset ovat huomanneet, että länsimainen puhtaasti materialistinen tiede ei riitä selittämään kaikkea. Shamanistisessa kulttuurissa ei tällaisia ongelmia ole. Minkäänlaiselle epäilykselle ei yksinkertaisesti ole sijaa.
Primitiiviset perinteet kuuluvat Mustosen [?] mielestä kansamme keskuuteen myös siitä syystä, että suomalaisilla on elämänmenoon melkoinen metsäläisen ote.
Satu Niiranen näkee rituaalitanssin suosion eräänlaisena protestina perinteiselle kansantanssille. Niirasen mielestä paikalleen jähmettynyt lapikasta lattiaan -tanhuaminen on puolestaan oire kulttuurielämämme laajemmista ongelmista.
- Suomessa ei ole kunnollisia tanssikritiikkiä eikä koko kansanperinteessämme löydy todellisia esikuvia. Surullisinta on se, että kulttuurikeskustelumme yleistä tasoa ei edes haluta kohottaa. Niiranen uskoo, että kalevalainen perinne on Suomen ainoa turva yhdentyvässä Euroopassa.
Ilpo Saastamoinen ja Satu Niiranen eivät aio kursseillaan markkinoida rituaali-tanssiin kiinteästi kuuluvaa shamanismia. He eivät tunne tekevänsä väkivaltaa vanhoille uskomuksille irrottaessaan tanssiaskeleet uskonnollisesta taustastaan.
- Tarkoituksena on uudistaa tuttuja tanhuja rituaalitanssin välinein, eli käsitellä hieman tahtilajeja ja askelkuvioita. Haluamme muuttaa perinteisiä kansantansseja mielenkiintoisemmiksi, Niiranen kertoo.
- Rituaalitanssi vaatii tanssijalta aivan toisenlaista keskittymistä kuin tavallinen tanhuaminen. Tiukka keskittyminen saa aikaan maagisen humalan tunteen. Shamanismia me emme kuitenkaan kenellekään tuputa.
TOMMI SALMINEN
Pispalan Sottiisi pyörähdellään Tampereella 4.6. - 7.6.
Esite: Kansantanssia uudella tavalla - kohti suomalaisuuden juuria
Perinteiset ja uudet kansantanssit kohtaavat toisensa ja muodostavat ennen-näkemättömän synteesin, kun Satu Niiranen ja Ilpo Saastamoinen opastavat Sampolassa tanssijoita rituaalitanssien maailmaan. Lähtökohtana heidän työssään ovat perinteiset kansantanssikoreografiat ja -sävelmät, mutta nämä käsitellään rakenteellisesti aivan uudelleen. Materiaali palautetaan alkeisosiinsa, ja siitä muodostetaan uusia kokonaisuuksia. Musiikillista maailmankuvaa laajennetaan kohti itäistä perinnettä, suomalais-ugrilaista arktista musiikkia, sekatahtilajeja jne. Työskentely tämän materiaalin parissa on tiivistä ja sisältää runsaasti improvisointia. Ilpo Saastamoinen ja Satu Niiranen ovat soveltaneet ajatuksiaan menestyksellisesti vuoden 1992 kansantanssiyhtyeeksi valitun Saarenkylän kansantanssijoiden parissa.
Viola Malmi [ke-to] tuo esiin karjalaisen tanssin rituaalisia lähteitä. 'Pljash' tarkoittaa karjalaista improvisoitua tanssia, ja sen juuret ulottuvat kauas pakanalliseen aikaan. Karjalassa monet erilaisiin riitteihin liittyvät tanssit ja rituaalit ovat säilyneet kauemmin kuin Suomessa; karjalainen perinne tuokin uutta valoa myös omaan perinteeseemme.
KURSSIN OHJELMA
Maanantai 1.6.1992: Majoittuminen, kesähotelli Domus, Lounas, Sampola
Kurssin avaus, Antti Savilampi, Opetus Satu Niiranen ja Ilpo Saastamoinen
(- keskiviikon puoleenpäivään saakka)
2.6.92 Aamulehti - Tommi Salminen: Rituaalitanssikurssi alkoi Tampereella
Tanssija Satu Niirasen ja säveltäjä Ilpo Saastamoisen yhdessä ideoima rituaalitanssi-kurssi käynnistyi maanantaina Tampereella. Sampolan urheilutiloissa järjestettävä nelipäiväinen kurssi on osa tämänvuotista Pispalan sottiisia.
Niiranen ja Saastamoinen haluavat uudistaa kansantanssia suomalais-ugrilaisen menneisyyden voimalla. Suomen kansan alkuhämärän tuomisella nykyisyyteen he aikovat samalla pelastaa aidon suomalaisuuden.
Vanhat tanssit uuteen muotoon
Me jaamme kurssilaiset neljään eri ryhmään, jotka kaikki laulavat ja tanssivat samaa tanssia, kuitenkin, eripituisin säkeistöin. Siten tanssista muodostuu sykli, jossa eri ryhmät ovat samassa kohdassa tanssia vain ajoittain, kertoo Ilpo Saastamoinen kurssin ohjelmasta.
- Tanssijoiden ollessa eri kohdissa samaa tanssia muodostuu lattialla usein odottamattomia tilanteita. Tällöin improvisaation tärkeys korostuu, Satu Niiranen painottaa.
Kurssin aloituspuheessaan Niiranen motivoi kurssilaisia luovaan hulluuteen kyseen-alaistamalla jokapäiväistä ajatteluamme.
- Ylhäältä annetaan meille aivan liikaa ohjeita. Ainakin minulle tulee pakonomainen halu jatkuvasti rikkoa yhteiskunnan sääntöjä. Lopultahan vain meidän omat ajatuksemme ovat tärkeitä, Niiranen kiteytti.
Alustuksen tarkoituksena on Niirasen mukaan poistaa niitä tanssimista kahlitsevia ennakkoluuloja, joita tavallinen kansantanssi aiheuttaa.
Mies ujostelee luovuutta
Kaikkiaan 16:n kurssilaisen joukko muodostuu tanssinharrastajista, liikunnan-opettajista ja tanssinohjaajista.
Mukana on vain kolme miespuolista osanottajaa. Syynä iisalmelainen Markku Ryynänen pitää turhaa arkuutta. Hänestä muutoksen tuulet puhaltavat kuitenkin suomalaisessa kansantanssimaa-ilmassa.
Yhä enemmän on alettu kaivata erilaisuutta. Minä aion hyödyntää tältä kurssilta saamiani ideoita muussakin tanhutoiminnassani, kuten esimerkiksi nuorisoryhmien ohjaamisessa. Odotan lisäksi, että löydän rituaalitanssin kautta uusia puolia itsestäni.
TOMMI SALMINEN