PIIRPAUKE X 8.6.82

IV (Miten päivämäärä sopii edelliseen?)
08.06.82 - im Flugzeug auf dem Weg nach Hause

Wieder oberhalb den Wolken

das Bild von denen schauend.

Die öffenen Ohren sind verstopft

und das Festivalpublikum müde

vom Burghof vom Mainz ausgeht,

wer früher wer später,

wer wohin; nach Hause, auf Besuch,

oder nirgendswohin.

 

Die Flügel auf dem Boden

nach der durchaufgewachten Nacht

mit seinen röntgengeschauten Gepäcke,

durchgebohrenen Gedankenslesen

wieder einmal durch und durch überlegt,

was zu tun in dieser Welt, in dieser Phantasienwelt -

gefüllt von den Angst, Pein, der Freude und Sorge -

mit den im Schatten der Bombe erlebten Zusammentreffen

und Scheidungen oder Abschieden.

 

Nicht weiss das Menschenkind,

wohin seinen Kopf zu setzen,

wenn die Lichtstreifgeschosse der Erfahrungen

von verschiedenen Seiten feuern.

V - 09.06.82

Es ist so viel unerzählt geblieben.

Vielleicht ist es nicht erwähnt geworden,

dass man vom Mal bis Mal in Deutschland

immer mehr und mehr

menschliche Züge zu finden beginnt

mit seinen Ingrid, Manfred,

Ulrike, Philip, Monica und Isolde.

Jene ausgesprochenen Wörte mit der tiefen Stimme

vom Mund der 37-jährigen Frau

oder dem 48-jährigen Herrn.

 

Ziemlich fällt es sich schmerzlich

nach langen, viertaglichen Übungen

die Poesie aufzuführen, sich zu konzentrieren,

gegen der Verstärkerung zu kämpfen,

über das Bekanntmachen der Friedensidee.

Zu grübeln; wie wäre es zu leben,

wenn deine Grossvater auf der Westfront gestorben ist,

dein Vater auf der Ostfront,

wenn du deinen eigenen Tod erwartet

ohne es zu wissen - wo und warum...

 

Wie wäre es auf einem Land zu leben,

das nach dem ersten Krieg gedeihte,

wohnensfähig nach dem anderen noch war,

aber wovon man nichts mehr sehen konnte

nach der dritten Schlacht.

 

In der Mitte des verschiessenden Morgens der Sommernacht,

in einem grossen Lokal nach dem Fest,

einen nach dem anderen

intelligenteren Aussprüche darüber zu hören,

wie in der so gefährligen Situation wir jetzt leben.

- augenblicklich eine kleine Fühlung

von jenem Gefühl bekommen,

das in der Gedankenwelt der fremden Menschen

über den Krieg und Frieden herrscht.

 

Endlich zu begreifen,

dass die vollständig fremden Menschen

menschliche Wesen sind,

dass sie alles vor/herankommende

als eine fürchterliche Sache erleben,

oder als einen wärmenden, nahebringenden Wink darüber,

dass die Menschen miteinander leben können/konnten,

sich einander hochachtend, einander annehmend,

sogar über jene Grenzen,

die von den begrenzten Erfahrungen noch nicht

- vielleicht nie - übergegangen werden.

 

Dieses unsinnige Verlangen

das anderen zu erzählen,

wer ich bin,

dass ich ein Mensch bin,

der darüber das vollständiges Verständnis sich sehnt,

dass irgendetwas ich tue,

nicht falsch (oder syntetisch) ist.

 

Wie kann man dieses begreiflich zu machen?

Wie dieses so zu sagen,

dass alles das hören (werden)

und nachdem das gehört (ge)worden ist,

begreiflich wird,

genau sowie ich verstehe:

jede ausgesprochene Wörte,

unausgesprochene Tat,

unterlassenes Gespräch,

unsprechendes Stillschweigen,

oder das Weigern irgendetwas zu tun,

das von niemand verstanden wird.

 

Was ist dieser Traum,

der wirklich, wahrhaftig aussieht,

den ich gestern erlebt geworden glaube,

obgleich heute scheint er so phantasievoll

wie irgendanderer Traum daran ich nur gedacht habe,

der aber zu späteren Taten den wirklichen Eindruck gemacht hat,

als ob er wahr gewesen wäre -

jedes Wort - jedesmal.

 

So schwer ist es zu erzählen,

wenn man nicht weiss,

ob die erfahrene Wirklichkeit mehr für mein ganzes Leben wirkt,

als die Illusionen.

Wenn man nicht weiss,

welche Bedeutung die erfahren gewordene Wirklichkeit hat,

wenn (da) sie nur durch Illusionen und Wertungen (Schätzungen) erfahren wird;

vorstellend (sich einbildend), was die ausgesprochenen Wörter bedeuten

zu der Zeit, da sie etwas ganz anderes an einem anderen bedeuten.

 

So - es wäre am klugsten,

dass die Wörter hier enden

wegen ihrer Unsicherheit...

Wie erklärte ich dieses alles?

Wie erklärte ich meine eigenen Taten,

die von niemand verstanden geworden sind.

Wie erklärte ich das,

das trotzdem jede Tat

ihren eigenen verstehenden Menschen hat (hätte)

- obgleich nur einen -

denn, der als einzig die Bedeutung und den Sinn der betreffenden,

einsamer Tat verstanden hat.

 

Hat er verstanden,

dass es mir keine Wahl übrig geblieben hat,

dass es du keine andere Möglichkeit in jener Situation gab,

in einer anderen Weise sich zu benehmen.

 

Jeder Tat ist verständlich.

Man aber will ihn nur dann verstehen,

wenn er nach meiner Meinung positiv mitwirkt,

und keine andere Sachen nichts anders bedeuten.

Und das leben am Morgen fortfährt,

als ob gestern nichts geschehen wäre.

Nein.

Nicht mit jener Weise fortfährt das Leben.

An jedem Morgen beginnt das neue Leben,

das die Folge davon ist,

was gestern, vorgestern

und im vorigen Leben passiert ist.

Wie die vorig-nächtlichen, schweren oder angenehmen Träumen

mit ihren nächtlichen Gesichten,

die Wirkung der Tagesträumen balansieren  diese Gesichten

alles das erzählen,

das kein Raum vom Kreis der scheinbaren Wirklichkeit gefunden hat.

Und die Tage - ihrerseits -

das balazieren (oder ins Gleichgewicht bringen),

was in der Nacht unvollendet blieb,

oder über seine Grenzen gang.

 

Das endliche Gleichgewicht wird erst dann erreicht,

wenn alles auf irgendeiner Weise

miteinander in Verbindung steht.

Nichts gibt es zu viel,

auch an nichts hat man Mangel.

Das ist ein Zustand,

in denen der Gedanke seinen Ziel erreicht hat - 

eben zur derselben Zeit,

wenn er zu diesem (Ziel) Lust hat

und nichts auf dem Wege steht.

 

Könnten wir nicht das als dem Reich des Todes nennen,

da das eine Sache ist,

die wir "Lebenden" meist fürchten.

Da: So lange wie wir "leben",

sind unsere Phantasien egoistisch mit jener Weise,

dass wir unvermeidentlich

gegen das verkehrte Spiegelbild der Phantasie umhertreiben,

gegen die Angste.

 

Und wenn das Gefürchtete einmal in Erfüllung gehen wird,

dann man das nicht mehr fürchten.

Geschützt ist es in der Mitte von den erfüllten Angst zu leben,

erstaunend umher zu schauen und festzustellen:

 
"So leicht dieses auch war!"

(Ich wusste das gar nicht.)

 
Der Himmel brach in Tränen aus.

Und niemand konnte den Sonnenuntergang

in Detmold an jenem Tag sehen.

Denn schon früh war es zu spät

sich davon zu (gehen) machen,

ehe man abgefahren hatte.

(> Ks. 27.-28.06.82 - Detmold)

 

11.06.82     Jonain päivänä ihminen tajuaa, että kaikki mitä hän tekee, hän tekee toisten sanelemista motiiveista, ulkopuolisesta painostuksesta käsin. Hän tuntee olevansa kone, jolla ei ole oikeutta, ei aikaa eikä avaruutta itsenäisiin ratkaisuihin. Häneltä puuttuu identiteetti. Tällöin hän voi tehdä lähes mitä tahansa saavuttaakseen jälleen takaisin oikeutensa itsenäisiin ratkaisuihin. Hän alkaa tehdä protestitekoja.

Paluu Suomeen on lähellä kaaosta. Kalevala-apuraha (levytykseen) on peruutettu, Ritu on etsimässä töitä Vaasasta, bändin velkasaatavat ovat edelleen parinkymmenen tonnin luokkaa jne. jne. Taidan lähteä välittömästi Kainuuseen kalalle puhdistamaan tupakan ruskistaman kieleni.

 

12.6.82 la         Helsingin Sanomat - Mattiesko Hytönen: > Ks. 19.5.82

> Päiväämätön: Helsingin Sanomat - Keskustelua - Seppo Heikinheimo

 

(mm. PIIRPAUKE-MATKA-) RUNOT: 16.6.1982 - 24.4.1984 

16.6.1982

Matka on jäänyt jälkeen.

Jäljistä päätellen olen istunut

bussissa polvet koukussa,

paitasillani tai paidatta,

valvoen tai nukkuen

viltti päällä tai ilman

katsellen ikkunasta ulos

lukien kirjaa, keskustellen

tai luurit korvilla

syöden, juoden tai paastoten

tai polttaen

kaksitoistatuhatta kilometriä

keskikesästä suoraan talven keskelle.

 

Kuusikymmentä kasettia

soimassa perä perän jälkeen:

Intia, Turkki, Arabia ja Balkan,

sekä omat nauhoitukset

live-taltioinnit.

 

Käynti Kainuun tonkopuroilla

ihmettelemässä

miten kaunis on maa ja vesi

kun se elää

jopa kesäpakkasyönä.

Olkapäitä myöten kastuneet hihat

pudotessasi kamera kaulassasi

käsillesi joen jäiseen virtaan

liukastuttuasi sateisilla kivillä.

 

Seitsemän haukea ja kahdeksan tammukkaa

kahdessa yössä ja yhdessä iltapäivässä.

Niilon luona nokkoskeittoa syömässä

ja maalauksia ihailemassa.

 

Ja kotona taas kaikki hyvin.

Ihana perhe jälleen läsnä

ilman suuria suruja ja murheita.

Puhe maistuu pitkästä aikaa

osaksi punaisen shampanjan siivittämänä.

Eikä tulevaisuus näytä aivan toivottomalta.

 

Yöt muistuttavat päiviä.

Väsymys pyyhkiytyy pois pikku hiljaa,

vaikka kylmä myrsky pyyhkiikin

järven selkää ja koivuja

jo toista vuorokautta.

 

Tietoisuus on tyhjä.

Mikään ei ryhdy ohjaamaan siihen

mitä pitäisi tehdä.

Vaikka tiedän hyvin

tekemättömien töiden

pitkän köyden pään.

 

Runo ei kulje.

Olkapäätä ja nilkkaa pakottaa.

On snadi paskanhätä.

Veri ei kierrä kunnolla jaloissa.

On tupakkayskä

ja nälättää

ja kusettaa.

 

Ilona kadehtii Elinan ärränsanomisesta

vaarilta ansaitsemaa viisimarkkasta.

Emme viihdy enää Keiteleellä.

Ainakaan Ritu ei viihdy.

Onneksi tulemme taas

keskenämme toimeen...

19.6.82 Uusi Suomi - Lassi Nummi: Düsseldorfin tarinoita > 19.5.82

21.6.82

Näin kerran kerran

joka ei toistunut.

Kerrasta poikki:

Se oli poistunut...

(Sen pituinen se.)

27.-28.06.82 - Detmold:

Heute Abend als ich Bass-solo spielte,

sah ich plötzlich ein,

dass ich absolut keine Ursache habe

mein Publikum zu wählen.

Es gibt ja keine mindesten/kleinsten Ursachen

intressant aussehenden Angesichte zu durchsuchen

für (zu/an?) diesen du mehr tiefer spieltest als einigen anderen,

die erst nun gleich wichtig zu aussehen anfangen.

 

Irrtum ist diese ganze nahe vierzigjährige Wanderung

immerhin bis zu Detmold

um sich verstehen das zu lernen,

dass nie - niemand fehlt aus dem Publikum.

Alle wichtige Menschen sind da anwesend - jedesmal,

wenn wenigstens zwei zusammenkommt:

du, Spielmann und der andere, Zuhörer.

 

Und wenn das Leben lehrt,

lehrt das gegen die Angesichte schlagend...

welches herrliche Gefühl...

 

So viel, wie ich über diesem Tag

und diesem Abend gedacht habe,

fällt alles fruchtlos so lange

wie man nicht lernt.

 

Vielleicht wärest du die Königin der Abend gewesen.

Wenn du aber nicht wertig deren zu sein möchtest,

baue ich - verdreissend - dich gleich deren.

Ich schreibe nämlich dieses Gedicht

für alle resten Abenden von deinem Leben.

Dieses gedicht schreibe ich,

das aus dir abgeht,

zurück an dir spiegelt -

ein Teil von dir ist

wie irgenandere von deinen Eigenschaften.

Nie mehr kannst du aus dieser Dichtungfalle abspringen,

obgleich die anderen zu derselben Zeit

das von dir für sich selbst ausforderten.

 

Aber ich sage: Sorge dafür!

Dem (?) sich zu dir gehört.

Trage jene leichte Last

durch dein langes Leben

froh und frei.

(Die letzte war eine Analyse aus der Serie "Die Dichtung prägt sich zum Menschen".)

14.07.1982

Nähdä vihreyttä ympärillään

ikään kuin olisi jokin syy

jonka vuoksi

pohjoisen iltataivaan kajo

olisi liian vahva näky silmälle

ilman suodatinta:

 

On kesän kirkas ilta

ja lavalauantai.

Ei liiku evä kalan

eikä pyrstökään kai.

 

Ei puhu vaimo - on jossain.

Lapset parkuu vuorottain.

On ilo, onni poissa.

Näin nyt sen seikan näin...

 

Ei nyt tätä elämää

voi aina kilvan kiittää.

Ei kaikkien tarttis enempää

lapsia maailmaan siittää.

Miks synnyin orpo piru

tähän vieraaseen helvettiin?

Miss ei oo järjen siruu

kun kuiskaan: "Sen teen niin."

 

Illalla myöhään kun aurinko laski

kaadoin mä toisen Camparin.

Silmäluomeni oli kuin vaski -

yhdenkö liikaa nappasin?

 

Sen saakoon kuka tietää

on liian piloista kait.

Mutta joskus sehän on sietää

näkis kuustakin viistosti vait.

 

18.7.82 su         Oulu, Pohjankartano > Kaarlenholvi (Piirpauke) - 2 keikkaa

> 20.7.82         Kaleva - Jouko Seppälä - Piirpauke iski jälleen.
Huolimatta keskikesästä ja kauniista säästä oli Piirpauke - Sakari Kukko (puhaltimet ja kosketinsoittimet), Ilja Saastamoinen (basso), Tom Nekljudow (rummut) ja Pekka Nylund (kitara) - kerännyt sunnuntai-illan konserttiinsa Pohjankartanoon liki täyden ja jatkojameihin Kaarleholviin enemmän kuin täyden tuvallisen kuuntelijoita.

Tämä osoittaa yhtyeen hankkineen Oulussakin vankan kannatuksen, joka perustuu toisaalta sen ainutlaatuisuuteen tämän hetken Suomen musiikkielämässä ja toisaalta siihen, että sillä on aina uutta tarjottavaa kuulijoilleen. Niin nytkin.

Konsertin alkua myöhästyttivät tekniikan kanssa ilmenneet vaikeudet. Kun yhtyeen jäsenet vielä palasivat eri tahoilta kuukauden lomalta suoraan konserttiin, on selvää, ettei pieneltä alkujäykkyydeltä voitu välttyä. - Jo aloitusnumerona olleen Senegalilaisen metsurilaulun aikana tämä oli poispyyhkäisty.

Niinpä toisena soitettu Ilpo Saastamoisen isoisältä muistiin merkitty Franseesi, kolmantena kurdilainen Vastaa ystävä ja neljäntenä Romanialainen laulu soivat ja elivät piirpaukeenomaisella taituruudella ja muodostivat konsertin kenties parhaan osan. On tietysti makukysymys, mutta etenkin kurditeema tuntui tällä kertaa istuvan parhaiten soittajien itsensäkin jalan alle.

Soittajina yhtyeen jäsenet ovat kukin yksilöitä, jotka pystyvät erinomaisiin soolo-suorituksiin. Erityisesti tällä kertaa kannattaa nostaa esille rumpali Tom Nekljudow, joka yhdessä Ilja Saastamoisen kanssa loi soitolle vankan pohjan, mutta pystyi myös takomaan esille todella teknisen ja ajatellun soolon, jota ei esim. rumpukapulan putoaminen lainkaan hidastanut.

Soittajanlaadultaan itseään esiin tyrkyttämätön Pekka Nylund puolestaan osoitti konsertin loppupäässä olleessa Manuel de Fallan kappaleessa, että tarvittaessa kyllä löytyy.

Mitä puolestaan tulee "vanhoihin konkareihin" Ilja Saastamoiseen ja Sakari Kukkoon, on todettava, että ensin mainittu on kotiutunut yhtyeeseen todella hyvin, mikä ottaen huomioon hänen musiikillisen ajattelutapansa, ei ole mikään ihme. Basson varteen kotiutumisesta kertoo myös se, että Saastamoisen basson soitossa aiemmin silloin tällöin esille rynnännyt entinen kitaristi pysyi nyt kurissa.  Viimemainittu on puolestaan edelleen yhtyeen primus motor. Liekö sitten loman tulosta, mutta siellä täällä tuntui puhaltimien kanssa pieniä ansatsivaikeuksia. Tästä saattoi kyllä myös johtua se, ettei Kukko sortunut joskus hänellä esiintyvään taipumukseen rääkätä pillejään tarpeettomasti.

Kaiken kaikkiaan upea suoritus, mikä varmasti tietää sitä, että salit ovat Oulussa tulevaisuudessakin täynnä Piirpauken saapuessa.
J. S. [= Jouko Seppälä]

 

20.7.82 - Pohjolan  Sanomat??? Jouko Seppälä: Jazzilta Piirpauken kera
Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopisto järjesti viime sunnuntaina Piirpauke-konsertin Pohjankartanon salissa. Kaunis sunnuntai-ilta houkutteli paikalle runsaasti jazzin ystäviä seuraamaan yhtyeen puolitoista tuntia kestävää esitystä ja konsertin alkaessa sali olikin lähestulkoon täysi.

Pienen odottelun jälkeen konsertti alkoi ja ensimmäisenä kuultiin "Senegalilainen metsurilaulu", niin kuin Sakari Kukko aloituskappaletta luonnehti. Yhtye oli juuri palannut kuukauden kestäneeltä lomalta ja niinpä soittovire oli heti alusta alkaen hyvä.

Jo yhtyeen astuessa lavalle antoivat Sakari Kukon vanhan Charlie Parker -perinteen mukaiset tyylikkäät aurinkolasit ymmärtää, että soittajilla on myös jonkun verran show-mieltä mukana. Eipä aikaakaan, kun yhtyeen rumpali alkoi kerätä yleisön katseita villillä liikehdinnällään. Kun yhtye muutenkin oli varsin keskittynyt omaan soittoonsa, niin rumpujen takana tapahtuva riemukas huiskinta oli omiaan lähentämään yleisöä yhtyeeseen.

Toisena kappaleena oli suomalaiseen kansanperinteeseen nojautuva Franseesi. Kappaleen isänä toiminut Ilja Saastamoinen sai sen aikana esittää kykynsä bassonsoittajana. Kappaleen lopussa kitara ja urut vaikenivat ja Ilja ja rumpali rutistivat kahdestaan viimeisetkin mehut sävellyksestä.

Herrasmiestavan mukaan soolovuoroja jaettiin niitä haluaville. Sakari Kukko tuntui kuitenkin olevan eniten äänessä, milloin saksofonin, klarinetin tai urkujen avulla ja mikäs siinä kun asiaa tuntui riittävän. Basso ja kitara tyytyivät vähempään, kun taas rumpali pikkunikseineen piti huomiota itsessään, riippumatta siitä, oliko hänellä soolovuoro vai ei.

Vapaamuotoisen irrottelun vastapainona oli ohjelmistossa myös hiukan tiiviimmin perinteisissä kehyksissä pysytteleviä kappaleita. Esimerkkinä mainittakoon Sakari Kukon Elina-nimiselle kummitytölleen omistamaromanialainen kansanlaulu, jossa luotiin varsin harras tunnelma kahden yhtyeen jäsenen, nimittäin kitaristin ja rumpalin, siirryttyä soittamaan koskettimia. Toisena esimerkkinä voidaan mainita encorena kuultu espanjalaisen "Noiduttu rakkaus" -baletin toinen osa. Siinä pääsi puolestaan yhtyeen kitaristi esittelemään taitojaan laajemmin.

Yhtyeen ohjelmisto oli kokonaan instrumentaalinen eli laulua ei ollut lainkaan ja esimerkiksi "Vastaa ystävä" -kappaleen lauluosuudet korvasi Sakari Kukon soittama saksofoni. Instrumentaalit vaativat suurempaa herkkyyttä niin kuulijalta kuin soittajaltakin verrattaessa niitä normaaliin suorasanaiseen lauluun, mutta yhtye-yleisö-suhteen onnistuttua antoivat myös uutta pureskeltavaa arkiseen elämään.

Kokonaisuutena konsertti oli varsin miellyttävä tilaisuus, joskin asiaan sen kummemmin vihkiytymättömänä kävi uusien asioiden määrä niin suureksi, että tarkkaavaisuus turtui aina aika ajoin. Vaiva oli kuitenkin vain väliaikainen, sillä hyvin instrumenttinsa hallitsevat muusikot jaksoivat ilmeikkäällä soitollaan pitää mielenkiintoa yllä lähes koko konsertin ajan.
JOUKO SEPPÄLÄ

 

20.7.82 Kansan Tahto - Risto Pennanen: "Huippuhyvää pauketta"
(Kuvateksti: Ilja Sastamoinen eli Muhtar Zühtü keskellä tulista improvisaatiota.)

Suomessa on luultavasti vain yksi yhtye, joka kerää salit täyteen ihmisiä keski-ikäisistä lukionopettajista identtisiin kaksosiin. Yhtye on tietysti soittava Piirpauke, joka on alkanut saada suosiota myös muissa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa. Kiireistään huolimatta tai ehkä juuri niiden takia Piirpauke oli pitänyt kuukauden loman ennen Oulun -konserttiaan.

Pitkän luppoajan vaikutukset huomasi konsertin aloituskappaleessa Sheik Abi Baiem, joka on senegalilainen metsurilaulu. Pientä jäykkyyden tuntua lievensi rumpali ja koreografi Tom Nekljudow, joka koetteli ansiokkaasti muiden soittajien rytmitajua. Paikoittain huonoa balanssia oli Opatus Raatikaiselta tallennetussa Franseesissa, mutta onneksi yllättävän vapaasti improvisoidut kohdat kuuluivat mainiosti. Nekljudowin ja basisti Ilja Saastamoisen yhteisimprovisoinnit kuuluvat Piirpauken konserttien huippuhetkiin, niin nytkin.

Romanialainen kansanlaulu oli rauhallinen suvanto muuten melko nopeatempoisessa ohjelmistossa, Sakari Kukon saksofoni-improvisaatio basson tukemalle urkupohjalle oli erittäin kaunis ja ilmaisuvoimainen. Täyttä svengiä oli Levyraadin voittanut kurdilaulu Vastaa ystävä. Taalainmaalaisessa kirkassävyisessä Polskassa taas oli sellaista leppoisuutta, että esiintymislava näytti keinuvan musiikin tahdissa. Manuel de Fallan musiikki balettipantomiimiin Noiduttu rakkaus kruunasi koko konsertin intensiivisellä herkkyydellään. Muuten hieman taka-alalla pysytellyt kitaristi Pekka Nylund paljastui hienoksi lyyrikoksi. Schön, schön.

Luonteenomaista Piirpaukkeelle on yhteissoiton helppous. Musiikillinen idea kasvaa ja kehittyy - jotain odottamatonta puhkeaa kukkaan. Eipä tässä voi muuta tehdä kuin jäädä kieli pitkällä odottamaan yhtyeen uuden levyn ilmestymistä. Ja tietysti tällaisia herkkukonsertteja.
RISTO PENNANEN

 

19. (ma)-21.7.82 (ke).         Kaustinen, Urheilutalo -
         ma 19.7. Piirpauke (EBU-konsertteja)
         ti 20.7. Pau-Karelia - radioitu esitys - Urheilutalossa klo 17-20.00 - juontaa Liisa Lääveri

Karelia-Piirpauke: Seppo Paakkunainen, Matti Kontio, Esa Kotilainen, Eerik Siikasaari, Sakari Kukko, Ilpo Saastamoinen, Tom Nekljudow, Pekka Nylund, Jukka Wasama (?). Suomalaisista nykykansanmusiikkiyhtyeistä saataneen edustavin ja mielenkiintoisin kokoonpano fuusioimalla tilaisuutta varten Karelia ja Piirpauke. Näin saatu kokoonpano soittaa kokonaan suomalaisesta uudesta ja vanhasta kansanmusiikista rakennetun ohjelman. Yhtyeet erikseen eivät esittelyjä kaivanne. Karelia-Piirpauke edustaa Suomen Yleisradiota.
         -TV-2 la 24.7. klo 20.50  Piirpauke Kaustisella (10 min.) > 4.10.82 (ulostulop.)

> 20.7.82?         Keskipohjanmaa N:o 192 - Juhani Kentala:  EBU:n katselmus Kaustisen pelastus
Suuri osa suomalaisista kansanmusiikista puhuttaessa kytkee ajatuksiinsa haikean surumielisesti ja falskisti soivat polkuharmoonilla tämmätyt viulut, reteen hanurin-soiton tai helkkyvät kanteleet.
Tätä kansanmusiikki on ollutkin monet vuodet myös Kaustisella. Vaihtelua on yritetty hakea rahtaamalla paikalle kansainvälistä ihmeteltävää. Perinteinen eri maista tuotettu ja kulloinkin sopivasti vuosittain teemoittamalla annosteltu musiikki on kuitenkin vuodesta toiseen festivaaleissa mukana olleelle tarjonnut yhä vähemmän ja vähemmän.

Parina viime vuotena esimerkiksi tavallinen Kaustisen kävijä olisi saanut annoksensa istumalla puolisen tuntia festivaalitoimiston ovella yhtenä vilkkaista juhlapäivistä. Siinä ajassa olisi ehtinyt moikata tutut ja näyttäytyä kertaakaan ei ole vielä jäänyt väliin -tyyliin. Tällä tavallisella kuulijalla en tarkoita kyläpelimannia, jolle Kaustinen on ainut estraadi - tai vuodesta toiseen töihin paikalle tulevaa jo matkalla virkansa puolesta "suurenmoista" ilmeen ottavaa toimittajaa tai aina mukana olevia seminaarihaukkoja, plaketinkärkkyjiä yms.

Kansanmusiikin perusta on usein sama ja sävelet entisiä. Mutta jo sähkön tulo  mukaan on muuttanut sitä kummasti. Jazzmuusikko ja rokkari tai Beat-nikkari saavat kansanmusiikkia käsitellessään siihen uutta ilmettä. Painotuksesta riippuen tietysti. Hyvänä esimakuna nykykansanmusiikin onnistuneesta tulosta myös Kaustisella oli avauspäivän iltana ollut Piirpauke-konsertti.
Se edusti mallia EBU:n (Euroopan Yleisradioliiton) nykykansanmusiikki-katselmuksen Kaustisella tapahtuvasta tarjonnasta.

Tätä katselmusta festivaalikonkari varmasti tervehtii kaivattuna vaihteluna perinteiselle kansanmusiikille. Itse pidän katselmusta koko tämänvuotisen juhlaviikon pelastuksena. Nykykansanmusiikki toivottavasti puree jatkoakin ajatellen kiinni Kaustisen juhlien maaperään.

Perinteinen kansanmusiikki tullee säilyttämään ylivaltansa, ulkomaaneläviä ihmetellään vastakin, mutta nyt tavallista korostetummin esille pääsevä nykykansan-musiikkitarjonta, jonka EBU:n jäsenmaista valitut korkeatasoiset ryhmät tuovat, toivottavasti puhaltavat uutta puhtia Kaustisen 15 vuoden aikana anemisoituneeseen ohjelmapolitiikkaan.

Uuskansanmusiikki tai nykykansanmusiikki on irtaantunut perinteisestä monesti siinä määrin, että siitä voidaan puhua kokonaan uusin termein.

Suomessa uuskansanmusiikkia ovat tehneet mm. Paroni Paakkunainen ja Karelia, Piirpauke Ja Fyyralyyra. Uudesta kansanmusiikista tiukemmin perinteissä kuitenkin pysyen voi sanoa syntyneen Kankaan Pelimanneilta.

Neljänä iltana peräkkäin 20-23.7. Kaustisella on mahdollisuus seurata EBU:n nyky-kansanmusiikin katselmusta. Ohjelmat radioidaan suoraan paikan päältä - ja kunakin iltana tunnin mittainen lähetys alkaa kello 18.00.

Suomalaista nykykansanmusiikkia katselmuksessa edustavat Karelia - Piirpauke, Fejda Happo, Notken & Balbulus Duo Ja Hääpelimannit. Suorissa lähetyksissä esiintyvät Fejda Happo Ja Hääpelimannit. Katselmusta varten fuusioitunutta Karelia -Piirpauketta sekä Notker-Balbulusta kuullaan nauhoitettuna.
Molemmat edustavat suomalaisannista varsinaista uuskansanmusiikkia.

Katselmuksen muut esiintyjät ovat Cilla Fisher & Artie Trezise (Skotlanti), Jànosi (Unkari), Carlos Gano (Espanja), Alan (Neuvostoliitto), Nyslått (Norja), Karelia - Piirpauken ohella kiintoisin, Marco Zappa Ensemble (Sveitsi), suorana myös radiosta kuultavat sekä nauhoitettavat Kraen Bysted's (Tanska), Lilienthal (Saksan Liittotasavalta), ja ruotsalaiset Monica Törnell Band & Björn Ståbi ja Trond Villa.

EBU selittää nykykansanmusiikkikatselmuksensa tarkoituksena olevan esitellä ja edistää elävää ja käytössä olevaa kansanmusiikkia. Perinteisestä kansanmusiikista nykykansanmusiikki eroaa järjestäjien mukaan siinä, että siihen vaikuttavat myös monet muut tämän päivän musiikkilajit: rock-, jazz- ja pop-musiikki. Sitä voidaan pitää kevyen musiikin osa-alueena, jossa kansalliset piirteet on kyetty säilyttämään ammentamalla vaikutteita perinteisestä kansanmusiikista.

Suomennettuna: elävää, kiinnostavaa, kansallista ja kansainvälistä. Avaus oli eilen. Tänään Kaustisella ovat vuorossa Janosi, Carlos Cano ja Karelia - Piirpauke.
JUHANI KENTALA

 

> 21.7.82 ke Keskipohjanmaa - Juhani Kentala:  Nykykansanmusiikkia parhaimmillaan
(Kuvateksti: Piirpauke: PN - TN - IS - SK. - Nykykansanmusiikkia, jossa on aineksia rockista ja jazzista.)

Omaperäinen Piirpauke yhdistelee onnistuneesti maailmanlaajuisen jazzin ja rockin elementtejä toisiinsa. Tämä suosituimpiin yhtyeisiin maassamme ja lajissaan myös koko Euroopassa kuuluva kokoonpano konsertoi Kaustisen musiikkijuhlilla avauspäivänä maanantaina. - Urheilutalon salin täyttänyt yleisö sai kokea todellisen musiikkielämyksen Sakari Kukon, Ilpo Saastamoisen, Pekka Nylundin ja Tom Nekljudowin tarjoamana. Järjestäjiä voi onnitella, että Piirpauke oli festivaaleille saatu EBU:n nykykansan-musiikkikatselmuksen myötä.

Verkkaisesti, rauhallisesti alkanut "Lampaanpolska" tuuditti ensikertalaisen ja etenkin kaustislaisen kansanmusiikkiin tottuneen kuulijan nautittavaan unelmointiin, kunnes vauhdin kiihtyessä täysille tuli äkkiherätys: mitä tämä on.?

Piirpauke todella hätkähdyttää tottumattoman. Yhtyeen sähköisyys, svengi, jazzvaikutteet - ja rockin alkuvoima tyrmäävät. Kansanmusiikkipohjan ja kaiken tämän punoo kuulijalle tyylitajuisesti yhteen Piirpauke.

Suomalaiskansallista sävelkulkua edusti myös konsertin toinen kappale Häätanssi eli ensimmäinen osa Franseesista.
Valtakunnan rajojen ulkopuolelle Plirpauke johdatti kuulijansa Surullisella laululla Bulgariasta. Ja yhä vain matka jatkui maailman rajattomien kansanmusiikkiaarteiden parissa.
Senegalilaisessa metsurilaulussa kitaristi Pekka Nylund intoutui mahtavaan sooloon. Sitä seurasi vähintään yhtä kova Tom Nekljudowin rumpusetti. Vuoropuheluaan jatkossa kävi myös rytmipuolen Ilpo Saastamoinen jälkimmäisen kanssa.

Piirpauken kaikki kaikessa on kuitenkin monitaituri, muusikko, säveltäjä ja sovittaja Sakari Kukko. Hänen käsittelyssään ehti konsertin aikana olla peräti kuusi erilaista instrumenttia. Konserttisoittimet ja erilaiset puhaltimet ja pillit.

Hivelevän kauniin Ostjakkilaulun aikana kuulija ehti tasaantua hengästyksestään ja innostuksesta. Mutta vain hetkiseksi, sillä taas tempasi Piirpauke hänet mukaansa Bulgarialaisen laulun myötä. Tämä sisälsi kaksi mustalaistanssia ja huimia, intensiivisiä sooloja.

Konsertin päätteeksi yhtye tarjosi ystävilleen ylimääräisenä kuubalaisen salsan Tin Tin Deo. Olin levyltä kuullut sen reilun kymmenen minuutin mittaisena. Nyt improvisointia tuntui tulevan ainakin kolmannes lisää, mikä taas oli osoituksena yhtyeen elävyydestä ja jokaisen esityksen ainutkertaisuudesta.

Piirpauketta olisi kuullut pitempäänkin. Mielenkiinnolla jää odottamaan yhtyeen yhteisesiintymistä toisen kotimaisen taiturin Seppo Paroni Paakkunaisen Karelian kanssa.

- Karelia on akustisempi ja enemmän kotimaisella kansanmusiikkipohjalla liikkuva yhtye. Siis kokonaan erilainen. Kokeilu tulee olemaan mielenkiintoinen, Sakari Kukko lupaili konsertin jälkeen
- Tunnemme kyllä muusikkoina toisemme erinomaisesti. Esa Kotilainen ja Paroni ovat soittaneet kanssamme ennenkin ja Jukka Wasama on vanha Piirpauke -rumpali.

- Piirpauke on nyt ollut Keski-Euroopan, etupäässä Saksaan suuntautuneen kiertueen jälkeen kuukauden lomalla. Tänä aikana olemme oikeastaan vain työskennelleet tätä EBU:n Kaustisen esitystä varten.

Kaustisen jälkeen yhtye lähtee parin viikon opinto- ja konserttikiertueelle Turkkiin, joka musiikkimaana on ehkä Suomen ohella lähinnä sitä.

Sakari Kukko kertoi, että juuri turkinkielestä ovat peräisin yhtyeen jäsenten toiset nimet. Suomennettuina Johtaja ja Ilveilijä jne...

Piirpauke on suosittu yhtye. Suomessa sillä on pienehkö, mutta tarpeeksi laaja yleisö - jotta yhtyeen on mielekäs jatkaa. Suurinta suosiota Piirpauke kuitenkin nauttii Keski-Euroopan siirtotyöläisten keskuudessa. Ja näitähän esim. Liittotasavaltaan on tullut paljon juuri Turkista.

Piirpauke ei tunne maantieteellisiä rajoja musiikkia tehdessään. Ei maiden eikä maanosien välisiä. Vaikka aiheet ja ainekset tulevat Afrikasta, Euroopasta ja Etelä-Amerikasta Piirpauke pitää omalla soundillaan aina kulloinkin esittämänsä ohjelmiston hyvin koossa.

Musisointi on tiukkaa ja kurinalaista ja todella taitavaa: Jazzyhtyeiden tapaan ainakin konserteissa yhtyeen jäsenillä on myös runsaasti soolotilaa. Tämä tekee musiikista elävän.

- Piirpauke säilyttää jatkossakin nykyisen linjansa. Nykyinen instrumenttivalikoima riittää keikkakäytössä. Akustisia  soittimia käytämme enemmän oikeastaan vain studiossa, Sakari Kukko kertoi.

Hän myöntää, että äkkinäistä kuulijaa ja perinteisesti esitettyyn kansanmusiikkiin tottunutta yhtyeen sähköisyys saattaa oudoksuttaa. Paneutumista musiikki varmasti vaatii ja kuulijaa helpottaakseen Piirpauke kappaleiden välillä jakaa yleisölle informaatiota kulloinkin vuorossa olevasta musiikista ja sen alkuperästä.

Kaustisen konsertti osoitti, että Piirpauke on edelleenkin maineensa veroinen taitava yhtye, jolla on selkeä musiikkilinja. Piirpauken suosio ei ole ihme ja suotavaa olisi, että tietoisuus tästä mainiosta universaalista nykykansanmusiikkilähettiläästämme leviäisi Kaustisen myötä yhä laajemmalle myös kotimaassa. - Kaustisen kansanmusiikkijuhlien ohjelmistoon Piirpauke tarjosi sen kipeästi kaipaamaa vaihtelua.

Allekirjoittaneelle se alkuviikosta oli ainoa asia, mikä sai ylipäätänsä Kaustiselle lähtemään.

Uuden Piirpauke-konsertin ja luvassa olevan live-albumin (mahdollisesti tupla) toivossa ja tämän päivän Piirpauke-Karelia konserttia suositellen...
JUHANI KENTALA

 

21.7.82 Österbottningen: "Vaihtoehtoista kansanmusiikkia elektronisanastolla"
Boy Wistbacka:  Alternativ folkmusik med elektronisk terminologi
Elgitarr och -piano. Synthetisatorer. Monitorboxar. Soundcheck. En terminologi, som sällan återfinns i kombination med folkmusik. Undantaget som bekräftar regeln var åtminstone måndagskvällens konsert med den inhämska gruppen PIIRPAUKE.

 

21.7.82 Helsingin Sanomat - H-I Lampila: Kaustisen kansanmusiikki - Aina sama kaava
Konsertin lopuksi Karelia ja Piirpauke esittelivät taitojaan sekä vuorotellen että yhdessä. Mistään kilpailusta ei ollut tietenkään kysymys, mutta ei voinut olla panematta merkille, että Karelialla on kansanmusiikkiin paljon intiimimpi suhde kuin Piirpaukkeella.

Karelia aloittaa yleensä esityksensä muinaissuomalaiseen tyyliinsä: Paroni Paakkunaisen tuohitorvi soi haikeasti ja Matti Kontion kannel helähtää kauniisti taustalla - nykyajan viestintuojia ovat taas rummut ja "edistykselliselle" musiikille niin välttämättömät syntetisaattorit. Paroni kehittelee tuohitorvella melodiaa aikansa. On muuten erinomainen asia, että hänen kaltaisensa taitava muusikko on kiinnostunut myös esi-isiemme soittimista: Paroni saa nimittäin tuohitorven laulamaan todella "hienostuneen" vivahteikkaasti.

Jossain vaiheessa Paroni vaihtaa tuohitorven saksofoniin, syntetisaattori alkaa kohista kuin valtameren aallot - nyt on luovan improvisoinnin aika. Paronin kunniaksi on sanottava, ettei hän improvisaatio-ekstaasin ylimmässäkään vaiheessa unohda sävelmäänsä, vaan muistaa olevansa silti suomalaisen tuohikulttuurin uskollinen edustaja.

Piirpauke käyttää samaa kaavaa, mutta kuvaavaa on esimerkiksi Lampaanpolskan esitys: Sakari Kukko ei malttanut soittaa syntetisaattorilla edes teemaa loppuun kun hän jo aloitti hirvittävän kiihkeän jammauksen, johon yhtyeen muut jäsenet tulivat tietysti intoa hehkuen mukaan. Matka vei ties minne ja lähtöosoite unohtui hyvin nopeasti. Kaikki kunnia yhtyeen taidoille, mutta kansanmusiikin kanssa sen jammailuilla ei ollut usein mitään tekemistä.

Sakari Kukko osaa sinänsä halutessaan soittaa kansanmusiikkia harvinaisen herkkävireisesti: kuten nyt romanialaisen sävelmän sopraanosaksofonillaan.
H-I Lampila

22.7.82         Täytin 40 vuotta.

23.7.82         Kaleva - Kari Karemo: KARELIAT JA PAUKET
EBU:n eli Euroopan yleisradioliiton toinen nykykansanmusiikin katselmus Kaustisella jatkui samoilla linjoilla kuin ensimmäinen: nykykansanmusiikki on laventunut tarkoittamaan kaikkea tänään soitettavaa kansanmusiikkia eli katselmus voisi olla mikä tahansa eri maitten kansanmusiikin kavalkadi.

Tähän tulokseen tuli, kun kuunteli konsertin aloittanutta unkarilaista Jànosi-yhtyettä, joka pieteetillä soitti maansa perinteistä kansanmusiikkia. Esityksen aitoutta ei sovi epäillä, mutta jotain akateemista ja ulkokohtaista oh Jànos-yhtyeen soitossa. Enemmän vitaalisuutta olisi voinut olla, sellaista eläytymistä kuin huilun ja säkki-pillin soittajan Jozsef Kozàkin esityksistä.

Yhtyeen solisti Katalin Làzàr lauloi tyylinmukaisesti, mutta teki sen niin korostetusti, että koruttomuus muuntui tylyydeksi...

 

Suomalaisten kontolle tuli tällä kertaa varsinaisen nykykansanmusiikin osuus, eli sellaisen musiikin, joka on saanut vaikutteita tämän päivän musiikista, kuten popista, jazzista ja rockista. Kun asialla oli kaksi tosipätevää yhtyettä, Karelia ja Piirpauke, saatiin tehoannos siitä, mitä tässä hedelmälliseksi osoittautuneessa synteesissä on saatu aikaan.

Piirpaukella on Kaustisella ennen EBU-iltaa oma konsertti, minkä ohjelmaa kuultiin nyt uudestaan. Tämä ei lainkaan haitannut, Piirpaukella on niin vahva ote, sellainen monitaitoisuus ja ehdottomuus, että edellisestä kuulemasta vielä mielessä soivat kappaleet olivat jälleen tuoreita ja saivat improvisoinneissa uutta ilmettä.

On mielenkiintoista voida verrata samassa konsertissa Piirpauketta ja toista vastaavalta pohjalta toimivaa yhtyettä Kareliaa. Ainakin tällä kertaa Piirpauke oli ehdottomampi, oman leimansa antaa tietenkin sen musiikkivaikutteiden kansainvälisyys. Enemmän suomalaiskansallinen Karelia on mutkattomampi, kevyempi, "heleämpi". Olisi vaikeaa kuvitella Kareliaa soittamassa romanialaista laulua Piirpauken vakavuudella ja aidolla paatoksella.

Mutta yksi ja sama ominaisuus on näissä molemmissa yhtyeissä: Ne käsittelevät musiikkimateriaaliaan monipuolisesti, hyvällä maulla ja taiturillisesti. Piirpauke ja Karelia ovat osoittaneet, millä keinoin ja miten ilmaisukykyisesti kansanmusiikki olemuksestaan menettämättä elää ja pätee nykypäivän ilmaisussa.

Konsertin päätteeksi Piirpauke ja Karelia esiintyivät yhdessä. Yhteissoitto ei tietenkään ollut niin hiottua kuin yhtyeiden omissa kokoonpanoissa, mutta ennen kaikkea eri sointivärit ja keskinäinen jännite antoivat kuuntelukiintoa. Tästä kertoi myös se, että viiden aikaan alkanut konsertti oli venähtänyt lähes kymmeneen ja innokasta väkeä oli ponnella mukana aimo joukko - kuin Kuhmon Kamarimusiikin iltamien malliin.
KARI KAREMO

 

> Katso 4.10.82 - Julius Heikkilä:  Ne ihanat kesätapahtumat - Piirpauke Kaustisella
(Kuvateksti: Piirpauke-yhtyeen muodostavat SK-TN-IS ja PN)

"Ne ihanat kesätapahtumat" -sarjan yksi etappi on Piirpauken esiintyminen Kaustisen kansanmusiikkifestivaaliin sisältyneessä toisessa EBU:n konsertissa. Ilmapiiri tilaisuudessa oli kiinnostuneen innokas. Saatiinhan tuon monituntisen soittajais-tapahtuman tiimellyksessä kuulla ulkomaisen kansanmusiikin (nykykansanmusiikin) ohella alan suomalaista parhaimmistoa Kareliaa ja Piirpauke-kvartettia sekä erikseen, että odottamatta kuriositeettina myös yhdessä.

Piirpauke hoiti kymmenminuuttisensa luonnollisesti asiaan kuuluvan ammatti-taitoisesti, kuten voidaan odottaakin yhtyeeltä, joka vuosikaupalla likipitäen samassa kokoonpanossa toimittuaan on muodostunut tietyssä merkityksessä milteipä instituutiksi. Tuo kokoonpano on tällä hetkellä Sakari Kukko puupuhaltimet ja piano, Ilpo Saastamoinen sähköbasso, Pekka Nylund kitara ja Tom Nekljudow rummut, eikä ihmettelemistä vaikka se olisi sitä vielä monet vuodet eteenkinpäin. Silti vaikka Sakari Kukko vastikään on muuttanut sanojensa mukaan lopullisesti Kanarian saarille, seikka joka luonnollisesti kytkee työlistasta lopullisesti pois yhtäkkiä improvisoidut iltapäiväharjoitukset bändin kanssa. Mutta silloin kun kiertueita tehdään asiaan pureudutaan juurta jaksain.

Pari kuukautta vuodesta tullaan vastakin kiertelemään 'rundeilla' Saksan Liittotasavallassa, saman verran Skandinaviassa.

Vallaton ajatushypoteesihan tässä vain on kysymyksessä, muttei ollenkaan ihmettelemistä, jos Piirpauke tuonnempana kokoontuisi harjoittelemaan ja levyttämään Kukon uudelle kotiseudulle Kanarian saarille Afrikan luoteisääreen.
Julius Heikkilä

> Päiväämätön 1982 Uusi Suomi:
- Olen vaativa opettaja, väitti Marco Zappa... Kaustisella häntä kiinnosti eniten Seppo Paakkunaisen Karelia-yhtyeen uusmuinaissuomalainen musiikki, Piirpauke oli jo tyyliltään Zapalle ohitettu vaihe. [!]

- Olen löytänyt jo suomalaisesta kansanmusiikista samanlaisia tempoja, rytmejä ja struktuureja kuin Tessinin kantonin musiikissa, Marco Zappa selittää kiinnostuneena tuulen soittaessa vienosti taustalla Kaustisen musiikkimonumenttia.

> Päiväämätön:
(Kuvateksti: Lisäväriä Kaustisen juhlille antoi tänä vuonna EBU:n eli Euroopan Yleisradioliiton nykykansanmusiikin katselmus. Suomesta oli valittu esiintyjiksi Fedja Happo, Karelia-Piirpauke ja Hääpelimannit. Kuvassa Piirpauke, jonka jammailulla ei aina tuntunut olevan paljonkaan yhteistä kansanmusiikin kanssa.)

2.8.82      Piirpauke Hgin Juhlaviikkojen kesäklubissa Hotelli Olympiassa klo 20

2.8.82 ma Uusi Suomi: Kuvateksti: Piirpauke soittaa hotelli Olympiassa tänään.

6.8. pe     Mikkeli?

7.8.82 la   Piirpauke - Joroisten Urheilutalo 19.30 - Joroisten VI mus.päivät

> 7.8.82   Joroisten lehti: Musiikkipäivien lauantai - Piirpauke ja jatsahtavat jamit
Musiikkiviikon lauantai on ainakin nuoremmalle väelle ja jatsahtavaan musiikkiin vihkiytyneille musiikkipäivien odotetuinta antia.

Aloittaahan illan kaikkien aikojen menestynein suomalainen kansanmusiikki/jazz/ rock-yhtye eli Piirpauke.

Piirpauken musiikin karsinoiminen johonkin luokkaan on mahdotonta, eikä se liene tarpeellistakaan. Yksinkertaisesti Piirpauke soittaa omintakeista, vaikuttavaa ja ihmeellistä musiikkia. Siitä löytyy sävyjä kaikkien maanosien kansanmusiikista, perinteisestä jazzista ja ehkäpä rockistakin. Tuota viimeistä termiä ei sovi vierastaa, sillä se musiikki mitä tuona odotettuna lauantaina Joroisten Urheilutalolla kuullaan on kaukana siitä, jota jotkut yleisesti räminäksi nimittävät.

Piirpauken kiistattomana keskushahmona on Sakari Kukko. Hän soittaa lukemattomia erilaisia puhaltimia sekä kosketinsoittimia. Kitaraa yhtyeessä soittaa ilmeikkäästi Pekka Nylynd ja rytmiryhmän muodostavat legendaarinen Ilpo "Ilja" Saastamoinen, basso ja dynaamisen lyömäsoittimien käsittelyn hallitseva Tom Nekljudow. Hauskana, mutta perinteisiä raja-aitoja kaatavana yksityiskohtana mainittakoon, että Piirpauken nuorimman ja vanhimman jäsenen ikäero on liki 20 vuotta.
Tervetuloa Piirpauken mukana musiikilliselle matkalle halki ajan ja maanosien.

Maukkaat jamit
Piirpauken jälkeen ja ehkäpä heidän kanssaan yhdessä saapuu myöhään yöhön kestäviä jameja käynnistelemään jazz-kvartetti High School Memories [Pekka Tegelman, Arto Piispanen ym.].

> 11.8.82 ke Savon Sanomat - Juha Ståhle: Piirpauketta etupenkistä
[Kuvatekstit: 1) Latinkia lepohetkestä, 2) Saastamoinen, 3) Piirpauke liukkaalla lattialla, 4) Rumpusoolo,
5) Palkeet pullollaan]

Rumpusoolo pomppii puuparketilla. Persialaisen näköinen matto patterin alla ei pysty panemaan hanttiin Ressu-paitaisen Tom Nekljudowin lihaksikkaita lyöntejä.

Senegalilaisen metsurin laulu Joroisten urheilutalossa saa parisatapäisen savolaisen ja ulkomaanturistin jalan vipottamaan. Piirpauken kaiken maailman kansan-musiikissa on voimaa ja vetoa.

Piirpauke on tullut lauantai-illaksi Joroisiin Musiikkipäivien kevyen musiikin aukon täyttäjäksi. Järjestäjät tahtoivat ojentaa käden nuorisolle, 'jottei tarvitsisi syyttää nuorten unohtamisesta'.

Kompromissihan Piirpaukekin on, sillä sen katsottiin olevan sopiva linkki klassisen ja raskaan rokin väliltä. Kamarimusiikin kuvioihin ei 'hevi' kuulemma sovi.

Kymppitonnin keikan kattamiseksi odoteltiin 400 kuulijaa konserttiin. Ja takkiin tuli. Kuten järjestäjät pelkäsivät.

Syitä toki löytyy. Kompromissit eivät kannata. Piirpauke ei ole jostain kumman syystä kaiken nuorison musiikkia. Ja menestys lie ollut toinen vietäessä konsertti ulkoilmaan.

Järjestäjien kannalta tuottoisa kädenojennus olisi merkinnyt varhaisnuorison suosikin ostamista Joroisiin. Piirpauken ystävät löytävät suosikkinsa kaukaakin ja käyvät kenties musiikkiviikon klassikoitakin kuulemassa.

Lynkataanko kevyt musiikki kartanoklassikoiden lomassa? Vai tuleeko kulttuuri-kunta ensi vuonna näihin piireihin mukaan nirsoilun unohtaen? Kunnan kannattaisi harkita tasokkaan ilmaiskonsertin järjestämistä kaikelle kansalle musiikkipäivien yhteyteen.

Intian ihmeet
Hetkeä ennen konserttia Sakari  K u k k o kertaa kahvilassa maailmanmiehen tyylikkäästi kaukomatkojaan Orienttiin. Intia kaksi vuotta sitten oli unohtumaton rikkaus.

Taustalla oven vieressä Joroisten Musiikkiyhdistyksen puuhamies laskee harvakseen sisään virtaavaa väkeä. Joukossa on monta rokkivaariakin. Nuorin polvi näyttää puuttuvan.

Piirpauke alkaa. Urheilutalon olematon akustiikka on tehdä tepposet. 'Vastaa ystävä' turkkilaisittain sortuu sävelien sekamelskaan. Kitaran varren machomies Pekka  N y l u n d kärsii eniten. Harvapartaisen Väinämöisen, Ilpo Saastamoisen, basso hukuttaa kitaristin kiemurat sporttihallin kattorakennelmiin.

Taitavat tyypit hienosäätävät vaivan, vaikka paras tulos onkin kaukana. Urheilutalo sopii pallotteluun, muttei Piirpauken konstikkaiden sävelien ja nopeiden rytmin-vaihdoksien toistoon.

Piirpauke ei jätä kuitenkaan yleisöään kylmäksi. Muutama vuosi sitten vaihtuneet soittoniekat ovat tuoneet tuhdin lisän maestro-Kukon sekoituksiin. Vallin, Wasamien, Hytin, Björnisen jälkeinen kokoonpano luotaa edelleenkin kansojen musiikkia hartaudella.

Suomalais-ugrilaisten ostjakkien melodiat sekoittuvat sulassa sovussa latinalais-amerikkalaisiin rytmeihin pielavetisin saastamoisvaikuttein. Kukin piirpauke irrottelee osaamaansa hämmästyttävän innostuneesti, vaikka kyseessä lienee ollut rutiinikeikka matkalla Izmiriin. Mutta veikot eivät yleisöään aliarvioi. Joroisten innostunut yleisö saa vastineen odotuksilleen.

Maestro itse seurailee musta lipokas lattiaa iskien lensein katsein poikiensa panosta. Kunnes pääsee vuorollaan puhaltamaan palkeet pullollaan turkinlippuista saksofoniaan toden teolla. Monitoimipuhaltajakukko ei tyydy saksofoneihinsa tai huiluunsa, sähköpiano ja muut koskettimet ovat myös koetuksella. Oma lisänsä on Nekljudowin rummun taonta. Pallon pompottelijoiden hyvin vahattu lattia saa ottaa vastaan kansojen sävelistä kaivetut tyrmäysiskut nitinällä.

Puolentoista tunnin jälkeen kaikki on ohi. Suurin osa väestä häipyy yöhön.

Nastaa meininkiä
Pukuhuoneessa Kukko laatikoi pillejään pussiin. Penkillä makaavat kansien välissä Charlie Parkerin muistelot makeasta elämästä ja kovista ajoista.

Tunnelma on kuin koripallo-ottelun jälkeen. Urheilijannäköiset hikiset miehet viuhahtavat suihkuun. Saksalaista ja savolaista diggaria lappaa sisään ja ulos kovaa kamaa kiittämässä.

Kukko selittää auliisti milloin saksalla milloin suomella suunnitelmistaan. Edessä on parin viikon matka Turkkiin, myöhemmin Saksaan, keväällä tutuksi tulleeseen Keski-Eurooppaan. Kukko nauraa puheille Saksaan muuttamisesta. - Ne puheet on joku keksinyt.

- Kaiken maailman kansanmusiikissamme on mahdollisimman hyvä meininki tärkeintä. Niin kuulijoilla kuin meilläkin tulee olla nastaa.
- Musiikkimme haluaa muistuttaa kuulijoita siitä, että mielenkiintoisia melodioita löytyy muualtakin kuin Amerikoista ja Länsi-Euroopasta.
- Järjestäjät eivät oikein vieläkään arvosta musiikkiamme. Vaikka hyvinhän tässä menee muihin porukoihin nähden, sanoo Kukko ja katoaa maailmoille.

Urheilusalin muovipenkeille jää vain kourallinen kuulemaan Pekka Tegelmanin taidokkaita High School Memoreita.
JUHA STÅHLE (kuvat:) JAAKKO AVIKAINEN

 

[Jatkuu osassa XI: 10.8. - 22.8.  VII Piirpauke elok.-82 Turkissa]