1979 ARMENIA III

ARMENIA III

10.10.79 keskiviikko.

Aamupäivän tunnit sovitetun kansanmusiikin merkeissä. Paikallisen loistavatasoisen big bandin "Caravan" ei ole sama kuin Duke Ellingtonin tekemä, vaan siitä kuultavat kamelin klenkkaavat askeleet: 3-3-2 -jako. Yritämme heti kysellä mahdollisuuksia saada sovitus mukanamme Suomeen. Ruokatauolla tutustumme yhteen kaupungin kauneimmista - unkarilaisten rakentamasta - ruokabaareista. Uusia ruokalajeja, joita ei ilman apua edes osaisi tilata. Naapuripöydässä näyttää olevan taideopiskelijoita. Yhtäkkiä käteeni työnnetään kuulakärkipiirustus profiilistani. Riemastumme ja hetken kuluttua valmistuvat loputkin, kahden pöydässä istuvan tytön muotokuvat sekä Kalevin profiili. Kiitämme luovuttaen mukana olevan kynän vastalahjaksi piirtäjälle ja lähdemme töihin.

Iltapäivän aiheena ovat kansansoittimet. Esimerkkinauhat ovat erinomaisia. Viimeisenä on maan parhaana pidetty [kanun-?/]cannon-kanteleensoittajan nauha. Jatkamme päivän päätyttyä keskustelulla ihmisten elämästä molemmissa maissa, elintasosta jne. Välttämättömät valokuvat on jo otettu. Torstaiaamun tehtäviini kuuluu tehdä englanninkieliset esitteet Irina Milanin LP:stä ja omasta Joutsenen Jujustani.

Illan konsertti - Armenian Big Band - on loppuunmyyty, mutta radion kautta saamme paikat järjestymään. Päivä on ollut pitkä, en jaksa edes lähteä kaupungilta kynsisaksia etsimään. Mietin, miksi radio Jerevan -vitsit jaetaan päivä- ja iltavitseihin. Jälkimmäisiä en ole kuullut. Kaikki puhuvat jo perjantain piknikistä, koska silloin on viimeinen työpäivä. Konserttipaikan, Armfilharmonian edessä radion väkeä odotellessamme tulee joku, joka sanoo: "Terve Ilpo!". Erebuny -yhtyeen jäsenhän siinä moikkailee.

Talo on ensimmäisen kerran näiden juhlien aikana aivan täynnä - sali ja kolme parvekekerrosta. Konsertti alkaa Jerevania esittävän filmin alla soittavalla big bandilla. Leader-altistin Tofik Shabanovin tapasimme jo Zaden hotellihuoneessa, sillä hän oli soittanut Wagifin yhtyeessä ennen big bandiin siirtymistään ja on siis myös azerbaidzanilainen. Kalevi on kuullut tämän orkesterin Caravan-esityksen jo pari vuotta sitten Moskovan radiossa. Tofik kertoo soittaneensa tuon sävellyksen kuuluisan klarinettisoolon ja sanoo soittavansa sen nytkin konsertissa. Mielenkiintoista illassa on myös se, että noin puolet ohjelmiston säveltäjistä on paikalla ja kapellimestari-säveltäjä Orbelian viittaa heitä aina onnistuneen esityksen jälkeen nousemaan salissa ylös tuhatpäisen yleisön taputtaessa innokkaasti. Joukossa on jazzohjelmiston ohella tietenkin runsaasti normaalia estraadimusiikkia - ainakin turistien vuoksi, josta syystä spiikitkin tehdään loppuillasta osittain venäjäksi. Orkesterin eläkkeellä olevalla rumpalilla on nähtävästi syntymäpäivä. Valtavan kukkakorin kera hänet johdatetaan rumpusetin ääreen. On soolon aika; 30-40 -luvulta peräisin oleva tyylipuhdas, yllättävän korkeatasoinen rumpusoolo noin 70 -vuotiaan miehen esittämäksi. Seuraa raivoisat aplodit.

Toisen puoliajan alussa kuulutetaan sävellys 'Caravan', johon siis ihastuimme jo radion päiväkuuntelussa. Mieleenpainuva esitys loistavasoundisine klarinettisooloineen. Säveltäjää pyydetään nousemaan ylös ja Filharmonian isännöitsijän meille varaamien paikkojen vierestä - erikoistapausta varten varatusta tuolista - nousee kuusissakymmenissä oleva harmaatukkainen herra kumartaen yleisölle. Olemme jo päivällä tiedustelleet radion musiikkijohtajalta, onko mahdollista saada partituuria tuosta sävellyksestä. Vaikutti silloin epätodennäköiseltä, joten tiedän mitä teen konsertin päätyttyä.

Konsertti ei kuitenkaan vielä ole lopussa. Jos Mustafa-Zaden vaimo oli jonkinlainen vaatimaton Maija Hapuoja -kopio, niin illan jälkipuoliskolla esiin ilmaantunut nainen, T. Oganesjan, oli puolestaan upea sekoitus Omara Portuondoa, Urzula Dudziakia sekä Aretha Franklinia. Häntä olimme jo päivällä valinneet mukaan nauhoitettavien äänitteiden joukkoon. Hänen laulettuaan laulunsa olen melkein pois tolaltani. Olen saanut niitä kokemuksia, joita olen tullut etsimään mm. tänä iltana. Kun loppuaplodit ovat ohi, tartun tuota keski-ikäistä säveltäjää,  ia käsivarresta ja kysyn kielitaitoa. Ei ole, mutta vaimo puhuu sujuvaa englantia. Odotamme aulassa hänen saapumistaan yläparvelta. Sovitus, jota päivällä turhaan yritettiin saada radiosta, järjestyy nyt käden käänteessä. Radiossa ei ole kopiomahdollisuuksia, mutta rouva sanoo ottavansa säveltäjäliitossa xerokopiot partituureista. Sovimme tapaamisesta heidän luonaan seuraavana iltana. Asia on sillä siisti. Unohdan jopa mennä konserttisalin takaovelle jututtamaan big bandin soittajia - ehkä tapaamme myöhemmin. Yleisarvostelu bändistä: hyvällä puhaltajistolla liian huono komppi.

Iltakaljoilla baarissa tulee mieshenkilö juttusille. Hän on yksi niistä 30:stä tapaamastamme radion ihmisestä. Muistuu mieleen myös poika, joka käveli konsertista kanssamme hotelliin asti. En edes ollut huomannut häntä, mutta hän puolestaan tiesi kaikki tilaisuudet, joissa olimme käyneet. Kysyy Kalevilta, uskooko tämä Jumalaan. Kalevin vastattua kielteisesti antaa hänelle kaulaketjun, jossa on Maria lapsi sylissään.

Paljon tapahtumia, paljon mieleenpalautumia takavuosien matkoilta. Kuinka kauan viihdyn vielä Kajaanissa. Siinäpä kysymys. Se työrauha, jota olen tullut etsimään, on hukkumassa pienisieluisten isokenkäisten vallanpitokeinoon, byrokratiaan... Jokaisella on oikeus omaan elämäänsä. Siinäpä se...

Eräs radiotuttavamme lähtee Kalevin kanssa jonkun tehtaanjohtajan autolla kaupungin ulkopuolella sijaitseville raunioille. Kysymyksessä osoittautui olevan jo tuntemamme Zvartnotsin katedraali, jossa he syövät leipää ja hedelmiä, juovat paukut ja kuutamoyön loisteessa nämä miehiset miehet virittävät surumielisen laulunsa. On selvää,, että kansanmusiikin ollessa kysymyksessä paikka on yhtä tärkeää kuin se, mitä esitetään, millaista musiikki on. Oikeassa paikassa laulettu ja kuunneltu kansanmusiikkimelodia on kokemus, jota ei voida kuljettaa keinotekoisesti eteenpäin toisille korville kuultavaksi. Onko sattuma, että autenttisimmat laulut kuullessamme meillä ei koskaan ole ollut nauhuria mukana?

 

11.10. torstai.

Viimeiset nauhat radiossa. Tällä kertaa aamupäivä on ollut vapaata ja iltapäivällä kuuntelemme radion oman väen valitsemat orkesterisovitukset parhaimmista kansansävelmistä.

Päivästä näyttää kehittyvän tavanomaisempi kuin edellisistä. Olemme kuitenkin varanneet paikat Armenian kansantanssiyhtyeen ja kansansoitinryhmän konserttiin. Pari kemanchaa, huiluja, rumpuja, yksi bassodomra sekä tietenkin dudukit. Tanssijoiden häkellyttävä pukuloisto ei poista tuntua, että kysymyksessä on vain pieneltä osin kansanmusiikki. Tekisi mieli sanoa. että tämä on jo lähempänä operettia kuin kansantanssia. Mikä osa näistä tansseista on armenialaista? Tässä heijastuu vielä tuo 20-30 -lukujen yhtenäistävä kulttuuripolitiikka, jonka seurauksena kansallisuudet myös osittain menettivät omaa perinteistä kulttuuriaan.

Väliajalla tapaamme baarissa Armenian Big Bandin jäseniä - Tofikin, yhden laulusolisteista ja pianistin Thomas Madatianin. Arviotamme heidän omasta konsertistaan kysellään. Kerromme mielipiteemme suoraan: loistavat puhaltajat mutta huono komppi ja erinomainen naissolisti scat-improvisointeineen. Heidän kokemuksiinsa mahtuu mm. kuukauden kiertue USA:han. Juomia tarjotaan, puhe kulkee, kieli kertoo ja korva kuuntelee asioita, jotka ovat tässä ja nyt. Painumme konsertista jo ennen päättymistä hieman horjahdellen hotellin baariin. jossa jatkamme puhetta ja kuuntelua vuoron perään, kunnes valo toisensa jälkeen sammuu, eikä musta yö tule enää yllätyksenä.

 

12.10. perjantai.

Viimeinen päivä radiossa. Kierrämme kaikki musiikkistudiot; pääsalissa on uunituore tshekkiläinen stereopöytä. Viereiseen toimistohuoneeseen on katettu juhlapöytä, joka notkuu pizzan näköisiä täytettyjä lavash -leipäkakkaroita, jauhelihalla täytettyjä munkkeja, lihakääryleitä, hedelmäkulhoja, joissa toinen toistaan suuremmat vihreänkeltaiset ja sinipunaiset viinirypäletertut kilpailevat komeudessa punakeltaisten persikoiden kanssa.

Koolla on kymmenkunta toimittajaa sekä musiikkiosaston johtaja. Nauhalta puhkeaa soimaan tuttua musiikkia - Sibeliusta. Vesikannu on varattu meidän päähämme pöytää. Pääjuoma on väritöntä, merkillisen makuista ainetta - vahvaa kuin mikä. Se ilmenee kotitekoiseksi folklore-viinirypälepontikaksi. Ruokailun keskeyttävät vähän väliä pöytäpuheet, kilistelyt, maljan kohottamiset sekä valtava määrä lahjoja - kirjoja, metallitauluja, rintamerkkejä ja paikallisia kahvinkeittopannuja.

Kalevi luopuu parhaimmasta piipustaan, minä sanakirjastani, sillä en tule lupaukseni mukaan tarvitsemaan sitä seuraavalla matkalla. Läksiäiset pidetään päivällä, koska iltapäivällä alkavat radion pääjohtajan puolison hautajaiset. Istuudumme hiljaisina taksiin. Hotellin kahvilaravintolassa tapaamme Tofikin sekä Big Bandin johtajan Orbelianin, He pyytävät meitä seuraamaan lauantai-iltapäivän orkesteriharjoituksia, joissa meille luvataan antaa Armenia Big Bandin LP-levy.

Ulkopuolella törmään Baari Russiassa soittaneen yhtyeen jäseniin. He kertovat etsivänsä minulle illaksi aidon kemanchan. Sovimme tapaamisesta. On vielä hetki aikaa pistäytyä uudestaan Lenin-torin toisella puolella sijaitsevassa Armenian taidegalleriassa. Harhailen yksin hiljaisesta salista toiseen mykistyen sitä teosten valtavaa määrää, joka on koottu tänne kiviseinien sisälle joka puolelta Eurooppaa. Käsi kirjoittaa nyt vain sen mitä näkyy. Se mitä koen tuolla sisällä, kertoo itsestään myöhemmin jonain toisena hetkenä. Galleria suljetaan ja astun ulos häikäisevään iltapäivän aurinkoon.

Klo 18 olen säveltäjien liiton talon edessä, jossa Caravanin säveltäjä Alexandr Harutunian asuu. Lämpimät tervetuliaiset, olohuoneen seinät peitettyinä maalauksilla; jopa pilakuvia säveltäjästä Kairossa,, Jerevanissa, Lontoossa, Moskovassa. Suuret kiillotetut mustat, seinänkorkuiset kaapit, yksi seinä kokonaan suuren maalauksen peitossa. Pehmeät nojatuolit, pöydällä edessäni kahvikupit ja liköörilasit. Puhumme, puhumme kilpaa ilman muuta yhteistä kieltä kuin musiikki -talon rouvan sillä välin valmistaessa kahvia. Käymme läpi valokuvakokoelman: tytär naimisissa Englannissa; kuva kertoo hänestä kättelemässä A. Hatshaturiania, säveltäjän henkilökohtaista ystävää, toinen kuva säveltäjästä yhdessä Benjamin Brittenin kanssa, kolmas säveltäjäliiton kokouksesta Moskovassa - Shostakovitsh keskellä samassa potretissa. Ihmettelen, miten hän on säveltänyt Caravanin, vaikka hänen päätuotantonsa näyttää olevan sinfonisen musiikin puolella. Vastaus vaatisi uuden tapaamisen, päivän puhumisen, jotta maailman ajatuslukot avautuisivat. Saan Caravanin partituurikopion kansilehti varustettuna omistuskirjoituksella. Syvästi kiitollisena pitelen sitä kädessäni kaivaen toisella salkusta esille oman Kalevala-sarjani I osan vastalahjaksi. On aika lähteä hotelliin parituntiseksi venähtäneen vierailun päätteeksi. Olen myöhässä muista sovituista tapaamisista. Kemanchan luvanneita muusikkoja ei enää näy. Ei se mitään, sillä osoitteet ovat tallella. Myös radion ihmisten kanssa sovittu tapaaminen menee ohi, vaikka Kalevi onkin odotellut heitä hotellissa.

 

13. 10. lauantai.

Ensimmäinen puhelinsoitto ajaa meidät pystyyn väsymyksestä huolimatta. Radion musiikkitoimittaja noutaa pian meidät autolla vuoristoretkelle. Pistäydymme hänen kotonaan ennen lähtöä, sitten matkalle. Ensimmäinen pysähdyspaikka on kiviholvikko puuttoman vuoren rinteellä. Ararat on siellä jossain autereisen maiseman keskellä.

Seuraava pysähdyspaikka on huoltoaseman baari, jonka pöytään istahdamme syömään. Ahdan itseni täyteen parasta matkan aikana saamaani shaslikkia, lihakääryleitä. vihanneksia, juotavaa. Vatsa täynnä suunnistamme kohti ikivanhaa Garni-temppeliä, joka sijaitsee pohjattoman rotkon partaalla mahtavimman ikinä näkemäni lumihuippuisen vuoriston keskellä. Antiikin aikaiset uhrialttarit kaikki jälleen raunioista restauroituina. Yksinäinen pylväikkö keskellä maaäidin käsittämättömän syviä uurteita, historian ryppyjä Telluksen kivikasvoissa. Tämä paikka yksin antaa merkityksen koko matkalleni. Aurinko hohtaa kuumasti ja kuitenkin ukkoskuuro lyö ylitsemme samanaikaisesti taivaankorkeine salamoineen. Temppelin lattian keskellä oleva uhrikuoppa kostuu kattoon rakennetun aukon läpi valuvasta sadevedestä.

On aika jatkaa matkaa. Vuorten seinämät puhkeavat ilotulitukseen eteensä pysähtyvästä sateenkaariesiripusta. Tien varrella seisovat vanhat ryppyiset maanviljelijät myyntikojuineen: hedelmiä, kanoja, pähkinöitä, ruusunmarja-kaulanauhoja. Auton takaikkuna täyttyy lapsen pään kokoisista omenoista. Teemme lähtöä takaisin, sillä Orbelianin harjoitukset ovat alkaneet. Mutta lähiseudulla on vielä eräs luostari katsomatta.

Pysäköintipaikalle saapuessamme alempaa ohi virtaavan puron toiselta rannalta kuuluva kansanmusiikki saa jalkamme nopeasti suuntautumaan ääntä kohti. Hyppiessämme kivien ja vedessä jäähtyvien shampanja-pullojen yli ojennetaan meille jo puron puolitiessä pikarillinen folklorea, paikallista viinirypälepontikkaa. Läsnä olevat parikymmentä henkeä juhlivat toverinsa huomisia häitä kaikin voimin tehtäväänsä keskittyen. Lihapala kouraan, lasi toiseen käteen... Musiikki joka soi epävireisestä hanurista ja soittajan kurkusta kuuluu juuri tähän hetkeen, tähän paikkaan - ei äänilevyjen värähteleviin uurteisiin eikä konserttisalien loistoon. Ja tietysti Kekkonen tunnetaan täälläkin. Luostarin katselu unohtuu. Kolme ruokohuilua taskussa istun autoon ja paluu Jerevaniin on edessä.

Saavuttuamme Armfilharmonian eteen ei siellä ole enää muita kuin vahtimestari, Harjoitukset ovat päättyneet jo lähes tunti sitten, Palaamme tyhjin toimin hotelliin hieman harmistuneina. Jäämme odottelemaan Sojan, radion sihteerirouvan sovittua tapaamista. Hän saapuukin noutamaan meitä pikkuautolla kuljettajan kanssa.

Minne olemme menossa? Kysymyksessä on ensimmäisen päivän isäntämme Romen Esajanin tarjoama läksiäisateria kaupungin ulkopuolella. Käymme kuitenkin toivomuksestani sitä ennen kapellimestari Orbeliania tapaamassa hänen kotonaan. Ikävä kyllä, siellä on juuri lääkärin kotikäynti, emmekä voi keskustella enempää. Levy kainalossa ja käyntikortti kalenterin välissä lähdemme viimeiselle aterialle.

Tarjoilu on yhtä ylellistä kuin ensimmäisenäkin päivänä; pienenä erikoisuutena mainittakoon kirjolohi, jota he näyttävät pitävän suurena herkkuna. On muistettava, että kalaruoat yleensäkin ovat olleet täällä harvinaisia. Uusia läksiäislahjoja. Minun on laulettava kuhmolainen kansansävel, johon olen tehnyt kehtolaulun sanat sekä yksi joiku. Seurueeseemme kuuluva hotellinjohtajan rouva virittää haikean armenialaisen kansanlaulun - aluksi varovasti, koska salissa istuu vieraita miespuolisia armenialaisia.

Ilta jatkuu hotelli Dwinin valuuttabaarissa. Viimeiset levyt on annettu, viimeiset jäähyväiset vaihdettu ja siirrymme omaan hotelliimme. Mielessä pyörivät vielä Romenin viimeiset huulet; varmasti melkein mielenkiintoisinta Armenian-matkalla on ollut tavata hänet... Baarissa syntyy vielä pitkä  keskustelu USA:ssa asuvan armenialaisen kuvaamataiteilijan kanssa. Hänellä on töitä näytteillä  Jerevanissa.

Keskusteluun osallistuu Pariisissa asuva armenialaistyttö, jonka olen ymmärtänyt toimivan täällä oppaana. Armenialaisia näyttää kerääntyneen tänne juuri tällä viikolla joka puolelta maailmaa. Kun ovet suljetaan, istun pitkään hotellin portailla aamuyöhön saakka ja mietin kokemaani. Olen päättänyt istua ja kirjoittaa koko yön, mutta väsymys voittaa ja uni kutsuu väkisin.

 

14.10. sunnuntai. (Lähtöpäivä aamulla Moskovasta Helsinkiin)

Pakkasimme tavarat jo edellisenä iltapäivänä, hyvin tietäen millaiseksi viimeinen ilta tulisi muodostumaan. Kuitenkin puhelinherätys aamulla iskee pommin tavoin. Liian monta vaatetta tuolin selustalla, liian monta levyä pakkaamatta, liian monta kirjaa odottamassa rikkoutuneeseen matkalaukkuun mahtumistaan. Alhaalla ei ole luvattua taksia odottamassa. Otamme viimeiset festivaalijulisteet mukaan, soitamme uuden taksin ja matkustamme hiljaisina lentoasemalle.

Viimeinen vilkaisu aamuauringossa säkenöivään Araratin lumihuippuun. Viimeiset vuoristojen uurteet alla, viimeiset kimaltelevat vedet ja sitten nukuttava valkea pilvien höyhenpeite. Vain kynä käy puoliksi nukutun unen keskellä.

Moskovassa joudumme odottamaan matkatavaroitamme harhaillen aseman käytäviä edestakaisin, kunnes laukut lopulta löytyvät ulkomaisten matkustajien osastolta. Olimme itse eksyneet väärään jonoon koneesta lähtiessämme. Taksi odottaa oven edessä. Täynnä. hedelmiä oleva verkkokassi on unohtunut jonnekin. Viimeiset ruusumarjat ja viimeiset viinirypäletertut makaavat musertuneina eksyttyään toisen kassin pohjalle. Rikkoutuneen matkalaukun vetoketjujen välistä pilkistää sateenvarjon pää. Matka kohti keskustaa alkaa. Maisemat melkein kotoisen näköisiä; syksyiset koivunlehdet, lakastunut ruoho, syksyisen päivän koleus. En aavista, että Kainuussa on satanut tällä välin puolimetriset kinokset lunta. Aleksei Zubovia ei näy sovittuun aikaan Intourist-hotellin edessä. Olemme saaneet tavaramme päivän ajaksi säilöön, joten lähdemme Yleisradion toimitukseen Reijo Nikkilää tapaamaan. Hän on itse menossa syntymäpäiville, mutta jättää huoneistonsa käytettäväksemme. Jyrki Koulumies on lähtenyt viikonvaihteeksi Suomeen. Asetumme taloksi. Hyllyillä on kokoelma uusimpia venäläisiä jazzlevyjä. Kuuntelemme ne läpi - joukossa on jopa free jazz -äänityksiä sekä yllättäen eräs Mahavishnun intialainen teema syntetisaattorilla soitettuna. Nippu kahden viime viikon lehtiä, uutinen Armi Ratian kuolemasta, kuppi teetä ja päivän ensimmäinen ateria: makkaraa, leipää ja juustoa, jonka päälle hiukkanen horrosmaista unta.

Illan pimetessä saavumme metrolla keskustaan hoitamaan junaliput kuntoon. Lähdön odottelua Metropolin baarissa; ensimmäinen suomenkielinen puhe kahteen viikkoon tuntuu oudolta korvissa. Lähtö rautatieasemalle. Matkan varrella saan kuulla, kuinka valtavan suuria Kremlin torneissa olevat punatähdet todella ovat, että Moskovan yliopiston päärakennuksen huipulla olevassa tähdessä sijaitsee huone, johon mahtuu parikymmentä henkeä.

Asemalla ostamme viimeiset eväät. Mineraalivettä ei löydy, joten on tyydyttävä kefiiripulloihin. On edessä matkan rasittavin vaihe - paluu. Yön hiljetessä seison vielä pitkään osaston käytävällä katsellen pimeän, loppumattoman suokoivikon yllä roikkuvaa kuun palasta. Mm. Vodka-turistit -näytelmän todenperäisyydestä käytävä keskustelu viikonloppumatkalta palaavien suomalaisten hytistä kuuluu vielä pitkään raskaana laskeutuvan unen keskelle. Pöydällä kefiiripullojen päällä nukkuu myös seurueen oppaan lahjoittama punainen krysanteemi. Naapurisängyssä nukkuvien venäläisten korvien takaa valkeat neilikat ovat jo pudonneet.

 

15.10. maanantai

Jos hytti oli yöllä kuuma, niin sitä kylmempi on aamunkolea Viipurin asema. Tullitarkastus kestää kauan. Se on huolellinen - riippumatta Armenian radion johtajan nimikirjoituksella ja leimalla varustetusta kirjeestä, joka ilmoittaa haltuumme luovutetun 2000 m. nauhoitettua musiikkia Suomen radiolle vietäväksi. Lopuksi sentään kaikki on kunnossa. Ikään kuin huomaamatta olemmekin jo Vainikkalassa. Rupattelua Neuvostoliiton kulttuurista, musiikista ja suomalaisista ulkomailla eilen tapaamamme matkanjohtajan kanssa. Käy selville, että olemme nähneet jo Berliinissä 1973 - hän on ollut oppaana alalla jo toistakymmentä vuotta.

Helsingin rautatieasemalla (n. Klo 12.30) on vastassa tietenkin Ilpo Saunio himokkaasti äänilevykassejamme katsellen. On ilahduttavaa  saada tervetuliaistoivotukset jo heti asemalaiturilla.

Iltapäivä kuluu Kalevin ja Jatan kotona ensimmäisiä klimppeinä tulevia jälkiarviointeja tehdessä, kanapadan tuoksuessa uunista huoneeseen. Tarja-Tuulikki pistäytyy, muistelee omaa Jerevanin matkaansa entisen vaimoni huonetoverina. Ensimmäiset työhön liittyvät puhelinsoitot ja matka rautatieasemalle takaisin tapaamaan Anjaa, jonka pojalle Sampulle on jotain pikku tuliaisia.

Anja huomaa matkasta herkistyneen mielentilani. Puhumme punaviini-pullon verran omasta menneisyydestämme, omista tulevaisuuden-suunnitelmistamme. Joskus on viimeinkin aika sopia menneistä asioista. Yöjuna Kajaaniin on jo liikkeellä kun nostan jälkimmäiseksi jääneen jalkani portailta ylös hikisenä huohottaen.

Viimeiset luonnonsuojelukysymykset yritetään käydä läpi hyttitoverin, Puolangalla asuvan, salaista kotkanpesää hoivailevan luonnonystävän kanssa. On vihdoinkin mukava nukkua junavuoteessa, jossa ei ole tunnetta putoamisesta toiselle kyljelleen. Termostaatti on säädetty alhaiselle lämpötilalle, hiki ei valu enää niskasta eikä polvitaipeista.

 

16.1079 Tiistaiaamuna herätessäni tiedän ulos katsomattakin, että lumipeite on siellä, ohivaluvilla soilla, kuusikkojen reunoilla. Kun raahaudun tavaroineni asemalaiturille, kohtaa siellä yllätys: täälläkin on joku vastassa jopa punaisten neilikoiden kanssa... Rautatiet täyttävät 75 vuotta, ja tuttu virkailija ottaa minusta kuvan neilikka kädessä. On mukava tulla taas kotiin...

 

Päiväämätön - Kainuun Sanomat - em: Big Bandin johtaja Taka-Kaukasiassa

Taka-Kaukasian kansanmusiikkiin kävi lokakuun alkupuolella parin viikon ajan tutustumassa Kajaanin Big Bandin kapellimestari Ilpo Saastamoinen, joka nyt paraikaa sulattelee kaikkea matkan aikana kuulemaansa. Tutustumiskohteina Saastamoisella ja hänen matka-kumppanillaan tuottaja Kalevi Immosella olivat Armenian radio ja Taka-Kaukasian kansanmusiikkifestivaalit, joilla he nyt kävivät tiettävästi ensimmäisinä suomalaisina muusikkovieraina.

Ilpo Saastamoinen kertoi tunteneensa suurta kiinnostusta tuon seudun valtavaan kansanmusiikkiperinteeseen
vuosisadan [= vuosien] ajan. Tässä mielessä hän on viime vuosina kerännyt kaikkea käsiinsä saamaa levytettyä tai nauhoitettua kansanmusiikkia noilta alueilta, jotka nyt oli tilaisuus omin silmin nähdä.

Kansanmusiikkifestivaaleilla esiintyi muusikoita Gruusiasta, Armeniasta ja Azerbaidzanista:
- Pääsoitinryhmät, joilla he musiikkiaan esittävät, ovat puupuhaltimia, tamburiinin kaltaisia rumpuja, kielisoittimia sekä kanteleen näköinen kanon-soitin, Saastamoinen kertoo ja arvelee, että ilman tämän
kansanmusiikkilaadun perustuntemusta suomalaiselle sikäläinen musiikki tuskin yhtäkkiä avautuu.

- Meidän kansanmusiikkiimme verrattuna heidän sävelasteikkonsa on erilainen. Lähinnä musiikin laatua voisi kuvailla sanaparilla "itämainen musiikki". Heidän kansanmusiikkinsa on sitä, mitä tuo sanapari tuo mielleyhtymänä meidän tajuntaamme.

Saastamoinen sanoo, että Suomessa puuttuvat käytännössä kevyen musiikin kontaktit itään päin: - Heillä on valtavan monipuolinen ja runsas tämä musiikkiperinne, jossa myös improvisointiperinteellä on näkyvä sija.

Armenian radion studiossa vierailla oli tilaisuus kuunnella tuntikaupalla nauhoitettuja esityksiä. Saastamoinen kertoi kuulleensa ja tavanneensa myös sikäläisen huippujazzpianistin Wagif Mustafa-Zaden, jonka taidoista tuli vakuuttuneeksi tämän konsertissakin.

Vierailuohjelmaan kuului myös Armenian Big Bandin konsertin seuraaminen, mikä kajaanilaisen big bandin johtajalle oli suuren luokan elämys.

Suomalaista musiikkia kohtaan tunnettiin siellä kiinnostusta, mutta parhaiten tunnettiin vain Jean Sibelius.
- Nuoremmille muusikoille näytti myös Edvard Vesalan nimi olevan tuttu, hän sanoi.

Paraikaa tekeillä olevan II Kalevala -sävellyksensä Ilpo Saastamoinen ajatteli saavansa valmiiksi jo Kajaanissa marraskuussa pidettäville jazz-päiville, mutta aikoo lykätä sen valmistamista myöhemmäksi.

- Matkalta saadut musiikilliset vaikutteet ovat tällä hetkellä läsnä niin voimakkaina, että pelkään niiden vaikuttavan vääristävästi omaan luomistyöhöni, jos siihen nyt heti käyn käsiksi. Pitää ottaa hieman välimatkaa ja antaa ajan kulua, sanoi matkaansa hyvin tyytyväinen Ilpo Saastamoinen ja kertoi, että mahdollisesti piankin saadaan kuulla armenialaisen säveltäjän Aleksandr Harutunianin teos Caravan, jonka partituurin säveltäjä itse lahjoitti Saastamoiselle matkatuomisiksi Suomeen. - em. (= Eero Marttinen)

Päiväämätön: Uusimmat juorut - Kaikkein hauskinta tietysti on se, että muusikko Ilja Saastamoinen lähti Jerevaniin itämaisten kansojen musiikkifestivaaleille.

20.10. 79 Olen kirjoittanut kaksi armenialaista päiväkirjaa, jotka kuittaavat lähes kaiken, mitä olen matkallani kokenut. Matka on muuttamassa tulevaisuuttani. Kajaanin aika alkaa olla vähitellen lopussa.

 

30.12.1979 Helsinki
työryhmä Kalevi Immonen ja Ilpo Saastamoinen
Kohdeapurahan suuruus 4000 mk
Käyttötarkoitus: tutustuminen Taka-Kaukasian kansanmusiikkiin

Tutustumismatka Taka-Kaukasian kansanmusiikkiin suoritettiin 30.9.-79 - 14.l0.-79 välisenä aikana. Matka-aikaa ja kohteiden määrää oli supistettava myönnetyn kohdeapurahan pienuuden vuoksi, (anottu 9 950 mk, saatu 4 000 mk, ohessa kuitti 4161 mk pelkät matkakustannukset) kuitenkaan matkan tarkoitus ja päämäärä ei muuttunut.

Matkaohjelma oli: Helsinki-Moskova-Jerevan ja ympäristö -Moskova-Helsinki.

Matkan aikana osallistuttiin Jerevanissa järjestetyille Taka-Kaukasian kansanmusiikkifestivaaleille, tutustuttiin eri historiallisiin kohteisiin ja museoihin Jerevanin ympäristössä n.l00 km säteellä, sekä tutustuttiin Armenian radion kansanmusiikkitoimitukseen.

Matkan tuloksia:
- saatiin hankittua kirjallista materiaalia Kaukasian kansanperinteestä

- kuvattiin eri kohteita tulevaa elokuvakäsikirjoitusta varten

- Armenian radion kansanmusiikkitoimitukselta saatiin lähes täydellinen esittelyääninauha esimerkkeineen Armenian kansanmusiikista ja sen historiasta. Tämän pohjalta on tarkoitus tehdä ainakin yksi radio ohjelma ja mahdollisia lehtiartikkeleita.        

- jätettiin Armenian radiolle n. 30 LP-levyä käsittävä läpileikkaus suomalaisesta musiikista.        

- Luotiin kontakteja tavattuihin muusikoihin - mm. pianisti Wagif Mustafa-Zade, jolta saadaan azerbaidzanilaisen Mugam-musiikin alkeis-teoria sovellettuna jazzmusiikkiin. Säveltäjä Alexandr Haroutunian jolta saatiin hänen säveltämänsä jazzteoksen "Caravan" partituuri (Suomen kantaesitys Kajaanin valtakunnallisilla jazzpäivillä 1l.11.1979). Armenian Radion Big Bandin johtaja Konstantin Orbelyan, jolle toimitetaan suomalaisia jazz-sävellyksiä, joita hän pyrkii käyttämään oman orkesterinsa ohjelmistossa. Ja lisäksi monia muita.         

- Nauhoitettiin useita konsertteja Taka-Kaukasian kansanmusiikki- festivaaleilla sekä ostettiin runsaasti kaukasialaista kansanmusiikkia äänilevyillä, joita pyritään mahdollisuuksien mukaan esittelemään radiossa, sekä soveltuvin osin sovittamaan näin saatua musiikkimateriaalia jazzmusiikkiin eri kokoonpanoille.

 

1.4.89                  Ilpo Saunion 50-v-juhlakirja Vaijeritemppu ilm. Helsingissä.
> Päiväämätön - Kansan Uutiset - Eki Suomaa (/DLP): Ja sitten tuli pianisti

...Muita trippejä
Eri maanosat ja kaupungit hengittävät myös muissa artikkeleissa. Ilpo Saastamoisen päiväkirjamuotoon tehdyssä kertomuksessa Armenian reissulta välittyy musiikin kaikissa erilaisuuksissaankin rajat ylittävä kieli. Saastamoinen vaeltelee, pohtii, etsii, kuuntelee, soittaa paikallisten kanssa aamusta myöhään yöhön. Jäykkä byrokratiakaan ei kaada, ainahan voi ottaa itse selvää. Jutusta tuleekin elävä ja salaperäinen kuvaus eksoottisen Armenian musiikkikulttuurista...

Hannu Tolvasen, Hannu Sahan, Heikki Laitisen ja Vesa Kurkelan yhteiseltä Kuuban reissulta kokoamat matkapäiväkirjat eivät kiinnostukseltaan yllä samaan. Selvästi tavoitellulla spontaaniudella ajaudutaan liikaa tällaisille yhteisillä matkoilla väistämättä syntyvien inside-juttujen rämeeseen.

 

20.9.89 Varkauden lehti - Matti Mäkelä: Mikä ihmeenvaijeritemppu?

...Kirjan mielenkiintoisimmat artikkelit ovat Ilpo Saastamoisen kuvaus Armeniaan tekemästään musiikin keruumatkasta, Risto Pekka Pennasen artikkeli juutalaisesta klezmer-musiikista ja Maarit Niiniluodon rillumarei-musiikkia erittelevä Rekilauluista Rentun ruusuun.

> [1.4.89 Ilpo Saunion 50-vuotispäivän kunniaksi julkistettu Vaijeritemppu-kirja
Työväenmusiikki-instituutissa Helsingissä. > mm. Timo Leisiö: Runoin jäljillä]