1980 INTIAN YÖSOITTO II
Miten taiteellinen onkaan maailma
autonajomestareineen, baarimestareineen, kauppiaskuninkaineen,
soittajaidoleineen, tanssijatarkuningattarineen,
kerjäläisjonglööreineen, opetettuine apinoineen,
kadun rääsyisine valokuvamalleineen, keisarililjoineen,
sotamaalattuine saddhu-guruineen, valekreiveineen,
haaremisheikkeineen sädekehä päänsä päällä,
värikkäiden ilokatujen seittiprinsessoineen,
yksitoikkoista kutsuhuutoaan toistavine parittajineen,
jumalanpoikineen, mielisairaaloiden astraalisine astronautteineen
peliluolien paroneineen, lentokapteeneineen, ilmailumarsalkkoineen,
hallintojohtajineen, rikollispomoineen, sotilasdiktaattoreineen,
inkvisiitiopiispoineen ja salajärjestöjen suurmestareineen,
edeskäypine kulkueenjohtajineen, karuilmeisine kylänvanhempineen,
jalkavaimojensa kanssa pelehtivine perheenpäineen,
kaivinkoneiden ohjaamoissa neuvojaan jakavine politrukkeineen,
tai nostureiden torneissa kaukaisuuteen tähyävine töyhtöhyyppineen,
leijonapresidentteineen, bändiliidereineen,
suulassanaisine puhemiehineen harvalukuisen yleisön edessä,
Rotaryklubiin kuuluvine kirkkoisineen - Tarotkortit salataskussaan,
pannukakkujen lihottamine paaveineen pannabullia jakelemassa,
aniksensiemeniä pureskelevine toimistopäällikköineen,
kruunupäisine kengänkiillottajineen,
hunnutettuine katseenvangitsijoineen,
kylmäpäisine tulennielijöineen, elämänhaluisine surmanajajineen,
pilveä polttavine haudankaivajineen, vegetaarisine lihansyöjäkasveineen,
sanattomiksi jääneine kielenkääntäjineen,
teeskentelykyvyttömine teatterinjohtajineen,
sotahulluine rauhanjoukkoineen,
rauhallisina pysyttelevine sotajoukkoineen,
korkeatasoisine syvänmerentutkijoineen,
pinnallisine syvyyspsykologeineen,
valokuvauksellisesti liikehtivine kameramiehineen
(kuolleessa kulmassa)
ohjeita jakavine metropolin poliisikomentajineen,
knallipäisine kaljuine pankkipohattoineen,
peruukkipäisine hovioikeuden auskultantteineen,
[niljakkaine] kuvottavannäköisine käärmeenlumoojineen,
kuuromykkine kaunottarineen,
väärinymmärrettyine neroineen, vähämielisine paljonhaltijoineen,
kultahelyisine mustalaisruhtinattarineen, vallattomine aatelismiehineen,
puutteessa elävine ex-misseineen, työtä vailla olevine atleetteineen,
sarkofagissa makaavine markiiseineen, pyramidipeittoisine faaraoineen,
kieroon kasvaneine helmenkalastajineen,
nälkäisine onnenonkijoineen, uskonkiihkoisine puolijumalineen,
naulapäisine fakiireineen, manipuloivine maagikkoineen,
visiittikortteja sirottelevine suurvisiireineen,
ristiverisine kontra-amiraaleineen,
työtä pelkäämättömine lakkovahteineen,
työtä vieroksuvine työnantajineen,
veroja kiertävine ulosottomiehineen, raskaana olevine lapsenpäästäjineen,
kuivakiskoisine konduktööreineen, kampurajalkaisine kilpa-ajajineen,
Dominikaanisessa tasavallassa asuvine fransiskaaninunnineen,
tunnonvaivoissa kieriskelevine rippi-isineen,
asumuseroa hakevine kotiäiteineen, sukurutsaisine serkkutyttöineen,
homostelevine rattopoikineen, loveen lankeavine seksiprofeettoineen,
Sotahuutoa kauppaavine torninvartijoineen,
aseista kieltäytyvine pelastusarmeijalaisineen,
maailmaa pakenevine masokisteineen, itseään vihaavine sadisteineen,
tunnustuksia inhoavine kiduttajineen,
väkivaltaisine sielunhoitajineen, pornolehtiä lukevine arkkiatreineen,
pihlajanmarjoja ahnaasti ahmivine kettuineen,
hakkuuaukean laitaan saapuvine metsureineen,
metsän laitaan saapuvine kyntömiehineen,
jänisräikän ääntä pakenevine västäräkkeineen,
lakoontuneessa halmeessa valittavine ruisrääkkineen,
värisokeine taidemaalareineen, nuottikorvattomine laulajattarineen,
särkynyttä kitaraansa nuolevine, sormettomine gladiaattoreineen
elämän ja kuoleman urheilustadionilla.
Mitä kaikkea mahtuukaan lapsiaan surevan maa-äidin
turvonneeseen vatsaan
synninpäästön viipyessä?
Ja kuinka paljon jää jäljelle
sitten kun se on täytetty
ja kaikki on poissa?
Jääkö mieltä kaivamaan se,
kumpi on tärkeämpää:
kuka oli, vaiko millainen oli?
Kun niillä ei ole sisältöä erillään,
eikä paikkaa minne mennä.
Miten rauhoittavaa onkaan,
kun ympärillä olevat ihmiset puhuvat aivan muista asioista
- kuitenkin aavistuksen verran häiriytyneenä
naapuripöydässä lukevasta
yksinäiseltä näyttävästä ikäisestäni naisesta.
Kokoan rohkeuteni pitkän harkinnan jälkeen.
Ja kun alan kirjoittaa tätä,
on yli kolme tuntia kulunut edellisestä lauseesta
- ja kolme lasillista karahvipunaviiniä -
kaivaakseni kaiken mahdollisen irti
tuosta miellyttävästä henkilöstä,
joka tuntee itsensä yksinäiseksi,
koska on venäläinen,
ja pelkää puhua tshekkien kanssa.
Hän on koulutukseltaan kemisti,
joka on nainut itseään kymmenen vuotta vanhemman jugoslaavin
- mustasukkaisen aviomiehen,
joka ei vielä tiedä mitään tästä
Prahan keskipäivän molemmille puolille venyvästä keskustelusta.
Ei puhu saksaa - on oppinut saksalaisvihan vanhemmiltaan.
Äidin viisi sisarusta kuoli sodassa.
Isän kahdeksan sisarusta kuolivat sodassa.
Siksi hän ei puhu saksaa.
Englanti sujuu muitta mutkitta - vaikkakin pitkän tauon jälkeen,
sillä nykyisin hän asuu jugoslavialaisessa pikku kylässä
lehmiä, lampaita ja kanoja hoitaen
kun aviomies käy työssä.
Nyt hän on lomalla
- katsomassa Prahassa asuvaa äitiään,
joka odottaa häntä viittätoista vaille kolme kotiin palaavaksi
- kuudentoista tunnin junamatkan jälkeen.
...
Kummallista rohkaista itsensä vanhana miehenä,
kerätä ryhtinsä, koota kamppeensa
ja siirtyä toisen pöytään
lähemmäksi toista vierasta ihmistä,
esittää kysymys hänen näennäisestä yksinäisyydestään,
tehdä kysymys omalle itselleen:
Olenko tulossa eräänlaiseksi maailmankansalaiseksi
käytyäni kahden viikon sisällä
kahdesti Prahassa, kahdesti Ateenassa,
kerran emiirien Abu Dabissa, kerran Beirutissa
ja pitkän aikaa Bombayssa,
juteltuani intialaisten, dominikaanien,
italialaisten, englantilaisten,
tanskalaisten, amerikkalaisten,
singaporelaisten, jugoslaavien,
saksalaisten, ruotsalaisten,
itävaltalaisten, brasilialaisten, australialaisten,
japanilaisten, portugalilaisten, venäläisten,
kreikkalaisten, libanonilaisten,
tshekkiläisten ja unkarilaisten kanssa.
On mahdotonta tehdä enää
samaa pöydästä toiseen siirtymistä uudelleen,
vaikka kauempana istuukin
pitkätukkainen nuori nainen ilman seuraa.
Ei mikään voi toistua samanlaisena.
Vain tyhjät sivut aukenevat toistuvasti eteesi
vaatien uusia tapahtumia kirjattavaksi,
vaatien sinua maksamaan laskusi elämälle,
perheellesi, ystävillesi ja vihamiehillesi.
Rehellisyys on ainoa raha, joka pätee lopulta.
Kolme lohjennutta hammasta.
Kolme lohjennutta hammasta
myös Armeniasta takaisin tullessa.
Kuinka paljosta onkaan luovuttava
saadakseen kaikki nämä kokemukset,
saadakseen varmuuden tehdä työnsä loppuun,
tutkittuaan pinnallisesti kaikki ihmiset
kaikki lukemattomat ajattelutavat,
kaikki yksinäiset katseet,
jotka pälyilevät alaspäin pöytää kohti,
ilman todellisuudeksi realisoitua tapaamista,
oven sulkeuduttua lopullisesti
poistuvien askelten jälkeen.
Ikään kuin toinen aavistaisi,
ettei nyt ole oikea aika
eikä oikea paikka
tavata, kohdata, puhua.
Ei nyt eikä koskaan
näiden kahden ihmisen välillä.
Kuinka paljon sanoja tarvitaankaan
ikuistamaan nämä ikimuistettavat, vähäpätöiset hetket,
osoittamaan, että pienillä tapahtumilla on suuri sydän,
osoittamaan, että yksinäisyys on paras ponnahduslauta
hypätä yksinäisyydestä ulos.
Pöydät eivät itke tyhjyyttään, kylmyys ei paina päälle,
kun elämä versoo kommunikaatioversojaan,
kun tajuaa että päivä on kulunut
- päätellen siitä, että aamulla
salin eri reunoissa istuneet yksinäiset
istuvat nyt täsmälleen päinvastaisilla paikoilla
- edelleen yksin.
Hän ehkä todella yksinäisenä,
minä nautinnollista yksinoloani paperille purkien.
Ehkä joku näistä sanoista
kohtaa joskus myöhemmin jonkun toisen,
opastaa, neuvoo häntä sille tielle,
jota minä kuljen.
Sillä minä opetan viisaita
keskinkertaisilta opituilla sanoilla.
Sillä jäljempänä mainitut
ottavat oppinsa suoraan elämästä.
Viisaiden viisaus
on heille yli ymmärryksen käyvää,
eikä heillä ole tarpeeksi voimaa
uskoa tietävänsä enemmän kuin kirjanoppineet.
Miksi kirjoitan?
Kuka on kironnut minua kynänkäyttäjän osalla,
eikä anna minun pysyä mykkänä
pukeakseni sanani musiikiksi,
(jota kukaan ei ymmärrä täsmällisesti)
joka siten olisi lähempänä jokaista muuta.
Ikään kuin nämä marmoriseinät
nyökkäisivät hyväksyvästi läsnäololleni.
Ikään kuin läsnäolijat tietäisivät,
mitä olen tekemässä
suorittaen jokapäiväisiä liikkeitään ja vuorosanojaan
tippaakaan turvallisuudesta poikkeamatta,
jotten häiriintyisi heidän läsnäolostaan,
ikään kuin he antaisivat hiljaisen, tietämättömän tukensa
pajunvitsaa vääntävälle kaivonkatsojalle.
Juuri sopivasti huomautellen,
että tuolini on sopimattomassa asennossa,
että tuhkakupin lasissa on haavan synnyttävä halkeama,
että laukku on esteenä lattialla,
että kaikki on juuri sopivasti epäsopivasti,
ettei kukaan huomaa,
että jotain erikoista on tekeillä täällä jossain.
Vain hiljaiset seinät
mykkinä sivustakatsojina, salaperäisinä,
koska eivät puhu.
On ehkä aika lähteä ja jättää tämä inspiraation kehto,
kulkea kohti toisia katuja,
toisia tapaamisia,
toisia elämänkohtaloita,
tarttua vieraaseen käteen
pelkonsa pelottomuuteen peittäen,
kerätä rohkeutensa,
tulla tutuksi vieraiden ihmisten kanssa.
Mitä tekisinkään,
jotta varmistaisin itselleni mahdollisuuden
suodattaa näitä kokemuksia tulevinakin vuosina,
muistaa, kuinka vähästä
vähän nähnyt on onnellinen.
...
Avonaisen pääkadun iltapäivä:
Haluaisin ostaa palan läskiä ja suklaata muistoksi,
kun joku tarttuu käsivarteeni sanoen:
- Ei ole ihmisen hyvä olla yksin.
Vastaan: Miksi ei?
Eikä keskustelu johda parinmuodostukseen.
Matka jatkuu.
Yksinäinen partasuu ihmisvilinässä seisoen
lehmuksen runkoa vasten päiväkirjaansa kirjoittaen.
Svetlana lopetti päiväkirjansa pidon
hänen veljensä kaivettua sen esiin tyynyn alta
- lukien alut ja arvaten loput.
Jokainen meistä tekee maailmanhistoriaa.
Kaikkea ei vaan kirjata muistiin
- Luojan kiitos.
Näyteikkunassa posliininen pääsiäispöytä;
värikäs Jeesus värikkäine hippi-opetuslapsineen,
pitkine hiuksineen, pitkine partoineen
- hinta 35000 korunaa...
Mielessä välähtää muisto eilisillasta:
älykästä intelligentsiaa,
opin ja tiedon estoiseksi kasvattamaa älymystöä
kuuntelemassa estojen täyttämää jazzia.
Olen etääntymässä monista jazzin alueista
- lähemmäs musiikkia.
...
Perjantaiaamu lentokentällä:
Monenko aikaan saavumme Berliiniin?
- Luultavasti yhden aikaan - tuskin monen...
Olo on kuin hampaattomalla vesikauhuisella koiralla.
Ei onnistuttu valvomaan viimeistä yötä kokonaan,
sillä väsymys voitti.
Ruskeat pellot ja tehtaiden raskaat suitsukesavut
jäävät hohtavan, tasapaksun valkeuden alle.
Aika Prahassa on päättynyt.
Jokainen matkalta paluu on erilainen.
Nyt ei ole mielessä haikeutta.
Kädet vain ovat voimattomat
pitkään jatkuneesta vähäisestä nukkumisesta.
Häikäisevä sinitaivaan kirkkaus
pulpahtaa esille pilvilinnojen takaa.
Niiden valkoisista torneista näen ensi kerran
ympäripyöreän sateenkaaren
kuin psykedeelisen maalitaulun,
aivoammusten pehmeän pilkan.
...
Pieni kone, vähän matkustajia,
eikä ylipainoisista matkatavaroista ole ongelmia.
Lebensraumia riittää,
on tilaa unelmoida elämästä ja antamisesta
keskeytyksettä Berliiniin laskeutumiseen saakka.
Prahan ja Berliinin väli ei kestä paljon paskaakaan
- paitsi että tuolla välillä on paljon paskaa,
mikäli pellot on lannoitettu huolella.
...
Sakari soittaa Säkkijärven polkkaa koneen peräpenkillä.
Kukaan ei hae.
Vain tummat joet jutaavat uomaansa
keväisten männikkömetsien lomassa.
Oi Saksanmaa...
Panssarien jäljet ovat haihtuneet kyntövakojen vuosikymmeniin.
Nuoret saksalaistytöt Parnass-jazzklubissa
myöntävät tietämättömyytensä toisesta maailmansodasta,
koska heidän vanhempansa eivät myönnä olleensa mukana,
(myöntävät) olleensa nuoria siihen aikaan, kun rautaa taottiin,
vaikka todellisuudessa iän ei tuolloin tarvinnut olla esteenä.
Ei ollut ikä esteenä niille perheen jäsenille,
joita Neuvostoliitossa kuoli yksi joka ainoaa perhettä kohti.
Yritän selvittää suomalaisten olevan erikoisasemassa,
sillä he jaksavat vielä opetella ymmärtämään
sekä saksalaisia että venäläisiä.
Kuinka kaunis onkaan Schönefeld...
Hymy lämmittää sateista kevätaamua.
Miten pienet asiat tekevätkään ihmisen onnelliseksi.
Eikä maksa mitään - päinvastoin:
jokainen myönteinen teko tuottaa hullunkurisesti
monin verroin lisää energiaa ja elinpäiviä tekijälleen.
Kenties tämä irrationaalinen seikka
ei ole järjen vaan uskon kysymys.
...
On vaikea olla iloinen jossain, missä
- käveltyäsi päivällä kadulla työaikana ilman leimakorttia -
joudut vaikeuksiin.
Missä perheenäidit väsyvät
jonottaessaan leipää ensimmäisessä kaupassa,
sitten toisessa, sitten kolmannessa
- eri puolilla asumalähiötä -
lopulta todetakseen sen olevan lopussa
- ei köyhyyden,
vaan jonkin puuttuvan lähetysluettelon vuoksi.
Väsyt jonottamiseen,
joka turhauttaa mielesi ja väsyttää jalkasi.
Otettuasi avioeron
joudut asumaan entisen puolisosi kanssa niin kauan,
kunnes menet uusiin naimisiin
tai muutat kotiin vanhempiesi luo.
Raskaita ovat neljännesmiljoonan maksut
koulutuksesta jälkikäteen,
mikäli aiot muuttaa ulkomaille.
Jos loikkaat, joutuu sukusi vaikeuksiin.
Toisia ei pitäisi rangaista
toisten tekemistä rikoksista.
On monia asioita,
joita kansan oikeudenmukaisuuskäsite
ei ymmärrä eikä hyväksy,
mutta jotka ovat voimassa siitä huolimatta
- pakon sanelemina.
Olen vakuuttunut, että monissa sosialistisissa järjestelmissä
monien epäkohtien juuret ovat itse järjestelmässä
- eivätkä pelkästään toteutuksessa.
Nuo juuret liittyvät käsitykseen yksilöstä,
hänen vapaudestaan ja vastuullisuudestaan.
Ja että yhteiskunta tietää ensin,
mikä on oikein ja parasta.
Yhteiskunnan sisälläkin
jonkun mielipide on vahvempi, painavampi,
näennäisesti tai objektiivisesti paremmin perusteltu,
kuin jonkun toisen.
Ja kenellä on valta, se hallitsee.
Ei ole kansaa, joka päättäisi itse.
On vain kansan valitsemat johtajat,
jotka ovat johtajia siksi,
ettei parempia ole näkösällä,
jotka kylläkin tekevät tiliä teoistaan kansalle
- vain niistä teoistaan,
joita haluavat kansan kuulevan,
mutta ei niistä teoista, joista ovat vaiti,
jotka edistävät omaa henkilökohtaista etua
- ennen kansan etua.
Yhteiskuntajärjestelmä vain sanelee
ne ulkoiset puitteet ja muodot,
joiden mukaan tämä tapahtuu
kaikkialla siellä,
missä politiikasta tulee ammatti.
Kun taiteilijasta tulee ammattilainen,
et ole enää oma itsesi.
Olet sinua ruokkivien perseennuolija,
joka verhotusti suorittaa irstasta työtään frakki päällä.
On niin vaikea nähdä selvästi,
koska kaikki on kääriytynyt sikarisavuverhoon,
saunahöyryjen kosteaan katseeseen,
kohteliaan käytöksen siroon liikehdintään,
kahdenkeskisiin (ja meidän keskeisiin) juonitteluihin ja juoruihin
ja totuuden väärennetyllä leimalla sinetöityihin rehellisyydenpuuskiin,
käsittämättömiltä vaikuttaviin mielen ailahteluihin,
ruokapuheisiin klubihuoneistojen pehmustettujen seinien sisällä,
oikeussalien syvällisiin sananmuunnoksiin ja lausekäänteisiin,
asiallisilta näyttäviin johtopäätöksiin
tilastojen kelmeässä keinovalossa.
...
Itämeri on jo ylitetty
ja edessä taivaanrantaan saakka ulottuva
metsäsaarekkeiden ja valkeiden peltovainioiden verkko
mutkittelevien joenuoma-vetoketjujen yhteen kutomana.
Kotoiset kyläpolut ja risteilevät moottoritiet
halkomassa kevättalven aurinkoista maisemaa.
On hyvä tulla kotiin taas,
kun maa on paikallaan, eikä liiku enää.
vain mielen kaksi viikkoa kestäneen maanjäristyksen
viimeiset vaimeat tärähtelyt
synkassa laskusiivekkeiden varovaisen vavahtelun kanssa.
Voi Suomi sun seutujas!
Matkamiehen mieli sulattaa kevättalven lumen ja jään.
En jää Helsinkiin,
vaan jatkan matkaa Kajaaniin,
jossa koti odottaa.
8.3.80
Vinan soitto rakkaasta kotoisesta levysoittimesta
sekä shehnain jalo ääni kaukaiselta maalta.
Tuomiset on levitelty, laskettu lapset,
vaihdettu hyvät ja huonot kuulumiset,
halattu vaimo.
Vaikea alkaa tekemään mitään erityistä -
paitsi että on tehtävä veroilmoitus.
____
9.3.80 Kolme viikkoa sitten tuli äkkilähtö Intiaan Bombayn jazzfestivaaleille Piirpauken mukana. Tuosta matkasta olen kirjoittanut erillisen ns. "Intialaisen yösoiton". Nyt istun aamuseitsemältä Lahden linja-autoasemalla matkalla Heinolaan keikalle. Veroilmoitus on tekemättä, monet asiat hoitamatta...
Tuliaiset on tuotu ja ajatukset sulattelevat kokemusten kivirauniota, joka vielä on vain pelkkä möykky, klimppi. Puolikuu on taas kotoisesti pystyssä eikä selällään, aamuhämärä kestää useita tunteja, eikä yö jysähdä yhtäkkiä päälle niin kuin Intiassa.
Päiväämätön - Helsingin Sanomat: Piirpauke palasi Intiasta
Kansainvälisestikin korkealle arvostettu suomalainen jazz-yhtye Piirpauke on palannut takaisin Intiaan tekemältään esiintymismatkalta. Piirpauke konsertoi Bombayn Jazz Yatra festivaaleilla ja kommentit paikallisissa lehdissä olivat erittäin positiiviset.
Festivaaleille oli pyydetty ympäri maailman tunnetuimpia jazzin edustajia - mm. Yhdysvalloista oli mukana Stan Getzin yhtye ja Mingus Dynasty - joten suomalaiselle jazzille ja Piirpaukelle esiintyminen oli melkoinen tunnustus. Piirpauken riveissä soittivat Intiassa Sakari Kukko, T. T. Oksala, Jukka Wasama, Pekka Nylund
sekä Ilpo Saastamoinen.
Parhaillaan Piirpauke on laajalla Suomen-kiertueella ja tänään yhtye esiintyy myös tv:ssä [nauhoitus 15.3.80]. Kesän alussa kokoonpanoon tulee muutoksia kun uudeksi basistiksi ja rumpaliksi saadaan Jorma Koivulehto ja Samppa Salminen.
12.3.80 ke Jyväskylä (Piirpauke-konsertti)
16.3.80 su Keskisuomalainen - Osmo Saarinen: Piirpauke suoraan Intiasta.
Kiihkeistä senegalilaisista rytmeistä soljuvaan Sostakovitshiin, kotoisesta kansan-perinteestä outoon turkkilaiseen tempoon vaihteli mahtava musiikillinen ryöpytys keskiviikkona kun vastikään Kaukoidästä palannut suomalainen superviisikko konsertoi Jyväskylässä.
Piirpauke, joka on ollut vuosia Suomen jazzin valiointa joukkoa, ehti tuolla pari-viikkoisella Intian
kierroksellaan esitellä osaamistaan sekä suurilla kansainvälisillä jazzjuhlilla että yksityisillä ravintolakeikoilla. Ohjelman raskaudesta huolimatta matka onnistui piirpaukelaisten kertoman mukaan erinomaisesti, vire pysyi terävänä koko ajan ja voimavaroja tuntui jäävän myös kotiin tuotavaksi.
Keskiviikkoisen konsertin jäljiltä on helppo arvata, että yhtyeen menestyksenkin on täytynyt olla melkoinen: sellaista soiton riemua kuin Piirpauke esiintymisessään hohkasi, ei taatusti kuule joka päivä. Ja millaiseen menoon lienevät pojat Bombayssa riehaantuneet..
Viime vuoden puolella kokoonpanonsa uusinut Piirpauke noudattelee ohjelmiston rakentamisessa
edelleen tuttua fuusiomusiikin linjaa. Pääosa materiaalista saadaan eri maiden kansanmusiikista, jota
sitten käsitellään modernin jazzin ja popin keinoin. Kahden uuden kitaristin T.T. Oksalan ja Pekka Nylundin kiinnittämisen myötä Piirpauken paino tuntuu muuten siirtyneen hivenen enemmän juuri pop- ja rockmusiikin puolelle.
Eksoottisen musiikkiaineksen hyödyntämisen seurauksena Piirpauken nykyisessä soitannossa korostuu selvästi rytmiikan osuus. Konsertti tarjosi monia herkullisia näytteitä poikkeavista tahtilajeista (esim. turkkilaisessa musiikissa joku 9/8 on varsin tavallinen mitta) ynnä yhtyeen erityisestä mieltymyksestä pelkistyä suggestiiviseksi rytmikoneeksi vaikkapa siihen tapaan kuin illan kohokohtiin kuuluneessa afro-kuubalaisessa ilotulituksessa, jossa Piirpauken jokainen jäsen käsitteli soitintaan miltei pelkästään perkussiivisena instrumenttina.
Eipä silti, kyllä viisikon soittoon mahtuu riittävästi myös kiihottavia soolo-suorituksia. Varsinkin molemmat kitaristit ehtivät illan aikana piirrellä monia tosi upeita kaaria. Ja kun Oksalan ja Nylundin ajattelu ja keinot vielä ovat sangen erilaiset, niin vuorottelussa syntyi mainiosti vaihteluakin.
Piirpauken perustajajäseniin kuuluvat Sakari Kukko ja Jukka W a s a m a taituroivat tapansa mukaan, Kukko milloin pianon ääressä milloin puhaltimineen, Wasama muhkean rummustonsa parissa. Yhtyeen vakituista basistia Antti Hyttiä kiertueella tuuraava Ilpo Saastamoinen selviytyi niin ikään osuudestaan kiitettävästi,
etenkin kun ottaa huomioon ettei tämä kitaristiveteraani koskaan aikaisemmin ole tehnyt bassokeikkaa
(pätevän pedagogin on näemmä osattava vähän kaikkea).
Piirpauken edellisestä Jyväskylän käynnistä on kulunut tuskin puoltakaan vuotta, mutta silti kuultu musiikkiannos pani toivomaan joukon mahdollisimman pikaista paluuta. Moisen hienon konsertin ja hienon illan mieluusti kokisi uudelleen vaikka heti huomenna. Vankka linja jatkuu.
Osmo Saarinen
16.3.80 su Savon Sanomat - Eira Juvonen: "Piirpauke soitti intialaisille turkkilaista"
Piirpauke-yhtyeen viimeisiin kuulumisiin mahtuu paljon. Yhtyeeltä ilmestyi vastikään uusi levy, Yö Kyöpelivuorella ja parhaillaan on menossa kahden ja puolen viikon pituinen kotimaan konserttikiertue.
Päällimmäisinä ovat pojilla kuitenkin kokemukset helmikuisesta keikasta Intiaan, jossa he soittivat Bombayssa Jazz-Yatrassa kaksi viikkoa.
Paitsi Piirpauke, soitti Intian kansainvälisillä jazzfestivaaleilla myös sellaisia kansainvälisiä nimiä kuin Stan Getz, Ravi Shankar ja Mignus Dynasty. Puhumattakaan intialaisten omista muusikoista.
Äkkikuulemalta tuntuu oudolta, että Intiassa järjestetään jazz-juhlia. Onhan jazz perinteisesti yhdistetty länsimaiseen maailmaan. Eikä jazzista tavallinen intialainen toki mitään tiedäkään. Mutta maa on valtava ja ihmisiä riittää.
Piirpauken soittajien mukaan konserteissa kävi pääasiallisesti opiskelijoita ja keskiluokan ihmisiä. Yleensä niitä, jotka tietävät länsi-maista jotakin. Sitä paiti Intian perinteisellä musiikilla ja jazzilla on yhteisiä elementtejä. Improvisointi kuuluu molempiin, intialaisen musiikinystävän on helppo ymmärtää jazzia kulttuuritaustan eroista huolimatta.
- Siellä vasta oli meininkiä. Intialaisten muusikoiden instrumenttien täydellinen hallinta oli niin virtuoosimaista. En ole koskaan kuullut vastaavaa, kertoo Sakari Kukko. Kaikki eivät tietenkään soita yhtä hyvin, osin musiikki oli kovin akateemista eli muusikot soittivat tarkasti mutta vailla henkeä.
- Intian klassisella eli kansanmusiikilla on vuosituhansien perinteet. Muusikoiden taito on pitkälle vietyä. Tapasimme muun muassa vina-soittimen taiturin, joka oli 10-vuotiaasta lähtien harjoitellut kaksitoista tuntia joka päivä!
Radiossa oli selvä kahtiajako musiikissa. Joko soitettiin imelää elokuva-musiikkia tai sitten klassista intialaista. Muuten koko yhteiskunta tukee vanhaa kulttuuria. Uskonnon vaikutus on silmiinpistävä. Intialaiset hyväksyvät karmansa. Yhteiskunnalliset rajat ovat jyrkät.
Jazzkonsertissa Piirpauke ei soittanut suomalaista musiikkia. Pojat ajattelivat hitaan suomalaisen piisin olevan liian vaisua. - Tuumittiin, että kun heittää 9/8 turkkilaista, niin se menee kansaan. Näin myös kävi, Sakari
Kukko sanoo. Piirpauke soitti myös viimeisenä konsertissa. Pojat varautuivat poistuessaan soittamaan
myös ylimääräisen. Mutta Intiassa se ei ole tapana. Kun soittajat lähtivät lavalta, lähti yleisö myös salista.
Kokoonpano muuttuu
Uusi levy on tehty jo noin vuosi sitten ja entisellä kokoonpanolla. Intian ja Suomen kiertueella soittavat Sakari Kukko, Jukka Wasama rummuissa, kitaristit Pekka Nylund ja TT Oksala sekä bassossa Ilja Saastamoinen.
Tämän kiertueen jälkeen kokoonpano kuitenkin muuttuu. Jukka lähtee pois ja tilalle tulee Sampo Salmi. Iljahan on virkavapaalla Kajaanin Big Bandin johtajuudesta ja bassoon tulee Jouko Koivulehto Tauruksesta...
...Ilja Saastamoinen kiteyttääkin suomalaisen jazzmuusikon aseman: Kova taso, mutta huonot palkat. Suomalaista muusikkoa arvostetaan kyllä ulkomailla. Kotomaassa ei niinkään.
Mikkelissä Piirpauke kävi konsertoimassa viime torstaina. Vielä ei ohjelmistossa näkyneet Intian vaikutteet muuten kuin Iljan hindu-päähineessä. Niitä hän osti peräti 25 kappaletta...
Eira Juvonen