1983 GRUUSIA

GRUUSIA 3-4/1983 (> GEORGIA)

3-4/83 Georgia - tutustuminen Tbilisin radion ja TV:n kansanmusiikkituotantoon & 
kansanmusiikki-instituutti - mukana Mika Jankko (matka-apuraha).
- Lähtö la. 26.3.83 - paluu 2.4.83

 

01.04.1983         Tbilisi, Georgia

Onko kellään mitään ostettavaa, jota haluaisin myydä?

En tiedä mitä haluaisin myydä,

ellei ole ketään, joka haluaa ostaa jotain sellaista,

mitä voisin tarjota sopivaan hintaan.

Ainoa mitä haluaisin, olisi pakillinen kasetteja,

jotka haluaisin ostaa takaisin

- ilman että olen myynyt niitä.

 

Ongelma on se, että en haluaisi myydä,

vaan haluaisin ostaa takaisin sen, mitä en ole myynyt,

vaan mikä on kadonnut pois

Leningradin ja Tbilisin välisessä ilmatilassa,

koska ei löydy ketään, joka olisi koskenut noihin kasetteihin

tuon ilmatilan kummassakaan päässä.

 

[31.3.2012: Lentomatkan Moskova-Tbilisi aikana so. jommassakummassa päässä lentoasemalla lukitsematon vetoketjukassini oli avattu ja otettu sieltä päällimmäisenä oleva kasettikotelo, jossa oli uniikkikappaleita, mm. Dopplerin Ilmiön Finlandia-talon konsertti 13.3.74, jossa oli gruusialais-sävellyksen esitys. Lisäksi ainakin Kajaani BB:n esitykset Joe Davidowin gruusialaissävellyksistä yms. joita minulla ei siis enää ole minkäänlaisina kopioina. Sen jälkeen en enää ole kuljetellut uniikkikasetteja matkoillani.]

13.4.83         - Siinä kaikki mitä kirjoitin Gruusiassa. Eräs elämäni kummallisimpia reissuja. (Ks. kuitenkin Piirpauke: 1.5.1983 Iserlohn: " ZAKARTVELO")

1.5.1983 Vappu

ZAKARTVELO...

Istun Iserlohnin Sauerlandin hotellin ravintolapöydän ääressä

miettien, mitä minulle tapahtui siellä.

Ainoa seikka, josta olen varma, on musiikki,

jota tunti sitten jälleen kuuntelin.

En tajua, miksi kirjoitin aikoinaan niin paljon Armeniasta,

mutta tältä toiselta matkalta en mitään.

Ei muuta kuin yhden juopuneen runon varastetuista kaseteista,

jotka joutivat menemään korvaukseksi siitä, mitä itse sain.

 

Mitä koin?

Painajaismaisen yöajelun

humalaisen vanhan rouvan autossa,

joka päättyi kahden jengin väliseen katutappeluun

ja pyyntöön miliisiltä saada tulta tupakkaan

täydellisen mysteerin keskellä.

 

Millaista oli kuunnella vanhojen ukkojen dudukbändiä

kellariravintolassa ennen poliisin sisääntuloa.

 

Millaista oli istuutua parrakkaiden

1916-sotaveteraanien notkuvaan juhlapöytään

panna päät yhteen bassolaulajan kanssa

ja virittää outo, moniääninen joiku,

jonka jotenkin tiesin osaavani jo vuosien takaa

ja jonka nuo iäkkäät huuliveikot myös panivat merkille.

 

Mitä on tuo musiikki, joka ei soinnu korvissa,

mutta soi varpaita myöten mahassa ja päälaessa.

Mitä on tuo sulosointuinen dodekafonia,

riitasointu jonka kuultuaan on pakko halata lähimmäistään,

vannoa ystävyyttä ja ihmetellä,

miksi ruma onkin kaunista...

 

Onko se antigregoriaanista kuorolaulua,

jonka turkkilaiset sanovat tulleen Itä-Turkista

ja päätyneen Istanbuliin

ja kuollut pois sata vuotta sitten?

Onko se gnostilaisten musiikillinen testamentti?

Se, joka on salaa juurrutettu valtaa pitävään kulttuuriin.

 

Keitä olivat nuo isännät,

jotka viimeisen päivän iltana tarjosivat sellaisen ehtoollisen,

että kukaan ei muistanut pyytää ainuttakaan osoitetta...

Ei muistettu antaa lähtiäislahjoja,

koska lahjansaajat katosivat kuin tuhka tuuleen.

 

Olisiko tätä asioiden hämärää mieleenpalautumista nimitettävä

"gruusialaiseksi yöuneksi"?

Ja jos se oli unta,

niin eihän se silloin voi enää olla totta...

 

25.12.2013:         Matkan muistoihin kuuluu mm. ravintolailta vähän ennen paluuta, jolloin istuimme Mikan kanssa kuuntelemassa naapuripöydässä laulavaa vanhojen miesten ryhmää. Kun he huomasivat meidän tarkkaavaisesti kuuntelevan, vinkkasivat he meitä tulemaan samaan pöytään, jota pyyntöä mieluusti tottelimme. Osoittautui, että he kaikki olivat I maailmansodan veteraaneja [! Heidän keski-ikänsä siis täytyi olla yli 90 vuotta!], jotka viettivät perinteeksi tullutta muisteloiltaa keskenään laulun ja viinin merkeissä. Koska osa lauluista oli levyiltä tuttuja (Zakartvelo jne.), yritin laulaa mukana. Bassoäänen laulaja pani päämme yhteen ja näin jatkettiin reaaliajasa - minä kuunnellen, minkä äänen hän laulaa ja yhtyen siihen. Tuo ilta oli eräs elämäni unohtumattomimpia musiikkielämyksiä.

Eräänä päivänä olimme seuraamassa Gordela-lauluyhtyeen harjoitusta ja toisena päivänä erään jazzyhtyeen harjoitusta, jossa yhteydessä Mika ja mnä osallistuimme jammajaisiin, jotka he järjestivät meille.

Paikallisessa kansanmusiikkikonservatoriossa (konservatorion kansanmusiikkiosastolla) henkilökunta ihmetteli nuotinnoksia, joita olin tehnyt Gordela- ja Rustavi-lauluyhtyeiden moniäänisistä levytyksistä (Ks. esim. Kansat soittavat). Kopioimme heidän kansanmusiikkinauhoitteitaan melkoisen joukon kaseteille, jotka vielä ovat digitoimattomina kotona.

Eräs merkillinen ilta oli, kun meille järjestettiin ravintolassa tapaamiemme ihmisten toimesta kotiinkuljetus illan päätyttyä. Yhtäkkiä vasemmalta puolen ilmestyi henkilöauto joka jänkesi meidät pysähtymään tien viereen. Sieltä tuli eräs mies, joka otti kuljettajan vieressä istuneen nuorukaisen ulos ja alkoi viedä häntä naapuriautoon väkisin. Hyppäsimme Mikan kansa autosta, juoksimme parisataa metriä pois ja pääsimme jotenkin paikalle tulleiden muiden kyydissä hotellillemme. Poliisikin oli jo tullut paikalle.