1990 NICARAGUA+ DUSHANBE

Nicaragua 1990

Päiväämätön 2/1990: Taiteilijoita Nicaraguaan

Suomalaisten taiteilijoiden rauhanjärjestö PAND - Taiteilijat rauhan puolesta lähettää ensimmäisen taiteilijaprikaatin Nicaraguaan sikäläisen Kulttuuri-instituutin vieraaksi. Kaksiviikkoinen matka alkaa sunnuntaina
11.2.1990 illan suussa.

Vierailun aikana esitellään sekä Managuassa että maaseudulla monipuolisesti suomalaista taidetta. Matkalle lähtevään 32 taiteilijan joukkoon mahtuu valokuvaajia, kuvataiteilijoita, teatterin- ja elokuvantekijöitä, runoilijoita ja tanssijoita. Mukana on myös suomalais-ugrilaiseen musiikkiin erikoistunut Pohjantahti-yhtye...

... PAND:in piirissä on viime vuoden aikana kerätty soittimia ja muuta materiaalia Nicaraguan muusikkojen liitolle. Prikaatin mukana lähtee soittimien ja vahvistin-laitteiden lisäksi nuottipaperia ja erilaisia soittimien varaosia, joiden saanti Nicaraguassa on erittäin vaikeata USA:n kauppasaarron vuoksi.

Taiteilijat järjestävät la 10.2.1990 klo 18.00 Kino 13:ssa, Katajanokka LÄKSIÄISKARNEVAALIT.

 

Päiväämätön 2/1990: Järjestöt - Suomalainen taiteilijaryhmä kahdeksi viikoksi Nicaraguaan
Suomalainen 32-henkinen taiteilijoitten ja kulttuurityöntekijöitten ryhmä lähtee sunnuntaina kahdeksi viikoksi Nicaraguaan, jossa sillä on runsaasti tapaamisia, esiintymisiä ja yhteishankkeita paikallisten taiteilijoitten kanssa. Matkaan lähtevä ryhmä on taiteilijoitten rauhanjärjestö Pandin ensimmäinen taiteilijaprikaati ja sen kokoaminen syntyi suomalaisaloitteesta... (jne.)

 

11.- 28.2.1990 Pohjantahti Nicaraguassa (kenttä-äänityksiä, konsertteja; paluu J:kylään 1.3.)

Vive la paz!
Te quiero yo mas... 
Como estas?
Como extas!

Ees - taas...

[21.8.2011: Anja oli ilmoittanut itsensä samalle matkalle tietämättä että PAND oli buukannut Pohjantahti-yhtyeen esiintymään delegaation edustajana siellä. Minäkin sain kuulla asiasta vasta melko myöhään.]

 

TAITEILIJAPRIKAATI NICARAGUAAN

Taiteilijaprikaatilla on tarkoitus tutustua Nicaraguaan omaa ammattialaa edustavien nica-taiteilijoiden avulla ja heidän kanssaan. Matka on pääasiassa taiteilijoiden tapaamisia ja henkilökohtaisella tasolla tapahtuvaa vuorovaikutusta ja kanssakäymistä.

Kahden viikon aikana on tarkoitus esittää suomalaista kulttuuria (tilaisuuksia, näyttelyitä, elokuva-esityksiä, konsertteja, runomatinea jne.) yhteisissä tilaisuuksissa nicaragualaisten taiteilijoiden kanssa ja tietenkin tutustua itse maahan ja sen ilmapiiriin, kulttuuriin ja erilaisiin tapoihin.

Pyrimme järjestämään väljän yleisohjelman ja taidealoittain oman alakohtaisen ohjelman, jossa on myös liikkumatilaa muutoksille ja henkilökohtaisille mieltymyksille.

Yhtenä pitkän tähtäimen tavoitteena on kehitysyhteistyö yhdessä pohjoismaisten kulttuurialan yhdistysten kanssa esimerkiksi kunnostamalla Managuan keskustassa sijaitsevat Gran Hotellin rauniot taiteilijoiden työtiloiksi, näyttelytiloiksi ja esiintymistilaksi. Tämä projekti on juuri aloitettu tanskalais-ruotsalaisin voimin ja myös sen edistämiseksi voi toimia matkan aikana.

Ilpo Saastamoinen es miembro del Delegacion de Artistas de Finlandia. Roganios a las diversas autoridades que presten las facilidades que permitan a este(a) companero(a) cumplir con su tarea para servir al trabajo de solidaridad.

Helsinki, Finlandia 1. de febrero de 1990

PAND - Taiteilijat rauhan puolesta
PAND - Artistas por la paz
Henrik Otto Donner, Presidente

 

SABADO 17 DE FEBRERO - NOCHE DE MUSICA
            - Grupo Pohjantahti (finlandés)

20.02.90 - Managua, hotelli Las Mercedes

RAUHAN LAULU.

Rauhaa tälle laululle,

joka kertoo rauhasta - jos osaa.

Sitä ei tiedä,

minne meitä pian viedään - siis rauhaa!

 

Rauhaa teille,

rauhaa meille kaikille ihmisille

- teille ja meille: rauhaa!

Rauha meille kaikille ihmisille,

kun lähdemme sille tielle -

etsimään rauhaa.

 

Rauhaa teille -

niin ystäville kuin vihamiehille -

kaikille rauhaa!

Rauhaa,

rauhaa yhteen liittyneille ja eronneille -

veljellistä rauhaa!

Rauhaa ruusupensaan taa kätkeytyneille kivääreille,

konekivääreille,

väärille ja oikeille.

 

Oikein paljon rauhaa,

kun kudomme elämänlangan nauhaa.

Valinnoille rauhaa.

Elämän teitä kuljeksiville askelten rauhaa!

 

Totuudelle rauhaa,

ettei se ala jauhaa

vaan alkaa laulaa.

Rauhaa meille kaikille tietämme tarpoville eksyneille -

rauhaa!

Valolle rauhaa,

että se kohtaisi pimeyden harhan

sopivalla arvokkuudella.

Liittykää yhteen!

 

23.02.90 Managua (keskiviikko?) Väli-Amerikan mantereella helmikuun kuumuudessa, flunssassa, auringon polttamana, elämän lyömänä - jälleen kerran - suoraan kasvoille.

Mikä on minun osani tässä uhkapelissä?

Ei mikään ole muuttunut

tämän lyhyeksi osoittautuneen menneisyyden aikana.

Kaikki on kuten ennen:

samat asetelmat, sama epärehellisyys,

joka houkuttelee uhkapeliin,

jossa on panoksena itse elämä,

se mitä loppuelämältämme odotamme.

 

Miksi uhkapeli?

Siksi että voitto on niin tärkeä,

että olet valmis uhraamaan kaiken

mitä sinulla on:

itsesi, omaisuutesi, kunniasi, mainesi, minuutesi.

 

Kaiken tämän vain siksi,

että olet kohdannut jonkun ystävällisen hymyn,

jonkun epärehellisen kädestä tarttumisen -

pitäen sitä oikeana,

luullen sitä todellisuudeksi,

vaikka sen takana on suunnitelma.

 

24.02.1990 - Tyynen meren rannalla (muistelemassa ostettua tulva-aiheista taulua)

Pitkä matka - ohi kulkematta.

Paljon on kuljettu, paljon on edessä:

tasaista merta, tasaista matkaa, tasaista laulua,

joka kohisee meren vaahdossa, simpukan suppilossa,

pärskevaahdon takaisessa hämärässä horisontissa.

 

Valtameren takana on maa - tulvan keskellä.

Merestä nousee palmu, ruoho ja kukka.

Tulvan takana on toinen meri ja toinen maa,

jonka takana kaukaisuudessa siintää taivas -

tyyni,  niin kuin meren maininki on tyyni

ja tyyni on meri.

 

Niin kuin linnut mainingin yllä

vaeltaa mieli maasta toiseen.

Mieleen tulvii muistoja.

Vedestä nousee muistoja,

muistoja jotka tulvivat

toisia muistoja, toisia vesiä.

Niin mieli muistelee tulvivia silmiä,

silmiä jotka eivät kykene tarkkailemaan vesiensä läpi.

 

Täältä itään vaeltaa mieli vihreille aroille,

jotka tulvivat itäistä aurinkoa.

Kädet levällään seison auringon meressä

kuin apua etsien,

mutta kuitenkin hymyilevänä

uudessa maassa, uudella mantereella,

tulvan keskellä, joka lähestyy niin lähelle,

että lopulta tulee yli

ja valtaa mielen.

 

Pelkkää sinistä hetken aikaa.

Lopulta nousee kauris

puoleksi tulvivalle rannalle.

Nojaa etujalkoihinsa, katsoo kauas,

että varmasti näkyy toinen tulva,

joka lähestyy suuren meren takaa

auringossa kimaltaen

kuin mieleen tulviva ajatus,

joka toistuu ja toistuu,

kuin laine, tyrsky ja maininki.

Ja jossain kaukana kimaltaa veden kalvo hiljaa,

pitkään keinuen.

 

Täältä jostakin on pitkä matka sinne,

mistä on poissa.

Mutta keinuen tulevat laineet kaukaa.

Etäisyyden välähtelevät edestakaisin.

taivaat ja maat tulvivat

mielen vettä,

silmien vettä,

suolaa, samettia ja untuvaa.

ja tuo pieni lintu pesäänsä etsimässä,

etsimässä polvea,

jota voisi koskettaa varovasti,

ettei se jälleen painuisi veden alle - näkymättömiin.

 

Niin pitkästi on lähelle,

toisen ihmisen luo.

Niin pitkästi,

että sillä matkalla ennättää opetella

matkasta luopumisen taidon

ja silti olla luovuttamatta.

Koska matka itse on se,

mikä pitää tehdä.

Matkasta ei voi luopua.

Perillä olo on jo jotain aivan muuta.

Jos tietäisi, mikä perillä odottaa,

ei ehkä tulisi lähdettyä sille tielle.

 

Tällä matkalla minä olen nyt,

tällä pitkällä matkalla

maasta toiseen,

ihmisestä toiseen,

läheltä kauas ja taas lähelle,

lähelle toista merta,

toista maata,

toista ihmistä.

 

Tämän matkan tarkoitus

on opetella luopumisen taitoa,

taitoa hyväksyä se,

mistä luopuu,

taitoa hyväksyä oma luopumisensa,

luovuttaa ja antaa rauha elämälle,

elämälle joka tulvii

viidakkoja, rämeikköjä, palmuja, kukkia

ja niiden sisäisiä kukkia

sinne asti,

missä tulva loppuu -

pohjaan asti.

 

Ehkä lähden joskus uudestaan tälle matkalle

kulkien sen eri tavalla kuin nyt.

Ehkä osaan ensi kerralla kulkea tämän tieni siten,

ettei se katkea.

Luopumallako osaisin kulkea tieni,

ihmisen tien, siten,

että se veisi perille asti

- ennen loppua -

kotiin.

 

Ehkä osaisin olla pahoittamatta ihmisten mieliä.

Ehkä osaisin antaa rauhan toiselle,

niin että kaikkien olisi hyvä olla.

 

~ 26.02.90 - Lontoon lentokenttä (Heathrow)

Pitkä matka on pois,

poiskuljettu

tietämättä mistä on lähtenyt,

mistä on tullut

ja mihin on menossa.

Pelkkää viidakkoa,

kaukana jostakin,

mitä voisi pitää kotina.

Kotia ei ole.

On vain pelkkää viitaa.

 

Vaikea on kulkea väsyksissä,

tarpoa tutkimatonta tietään,

josta kukaan ei tiedä,

mikä se tie on

ja minne se johtaa.

Tie vie viidakkoon tai viidakosta pois

- ei kukaan tiedä.

Väsyksissä aamulla jossain siellä,

täällä vieraassa paikassa,

jonka tulva on peittänyt näkyvistä.

 

Ei näy muuta kuin pelkkää tulvaa,

tulvaa joka täyttää mielen.

Mieleen tulvivat tuhannet mietelmät,

jotka eivät pysy,

koska vesi huuhtoo ne,

ennen kuin ne syntyvätkään.

 

Vedet tulvivat viidakkoon.

Vedet tulvivat sisälle mieleen.

Vedet tulvivat silmiin.

Silmien tulvat tulvivat

jo tulvillaan olevaan viidakkoon.

Ja tulva täyttää mielen,

joka on siinä,

joka oli siinä

ennen kuin tulva sen peitti.

 

Mitä teen tämän tulvan keskellä?

Pysynkö siinä vai nousenko ylös?

Vai nostatanko vielä suuremman tulvan,

joka peittää alleen kaiken entisen?

 

Kysymyksiä,

jotka ovat jo ratkenneet jossain muualla,

jonain muuna aikana,

mutta eivät täällä,

tämän suuren tulvan keskellä,

jossa kukka nousee vedestä

- kuin toinen kukka,

joka nostaa päätään hetkeksi,

jotta ilmenisi, miten se häipyy pois

- taas jossain muualla -

noustakseen enkelisiivilleen

kuin itse olisi tulva,

jolla on siivet

selässä.

 

(Lentokoneessa)

Pitkä matka on ihmisen kävellä

luoteesta lounaaseen

toisen luota toisen luokse.

Eri asia on päästä perille,

sinne minne tie johtaa

missä on tien loppu,

kun ei tiedä miten kulkisi,

ettei pilaisi sitä tietä

kulkemalla.

 

Kauan on kuljettu puoliksi mykkinä,

yritetty uudelleen kohdata toinen ihminen

puoliksi halvautuneena.

Miten olematon voi muuttua todelliseksi?

Kun minua ei ole

- sillä tavalla että minua muistettaisiin.

Olen vain sillä tavalla,

että minun, juuri minun pitää muistaa.

Se on vain minun velvollisuuteni.

 

Se ei ole minun oikeuteni,

koska toisen ei tarvitse ajatella omaa muistamistaan.

Kun minun pitää muistaa ennen,

kuin toinen huomaa,

että hänenkin olisi aika muistaa.

 

Aion lakata muistamasta,

mitä pitäisi muistaa.

Luovutan pelikentän teille,

te rakkaat ystävät!

Aion tulla teille muistoksi,

niin että tekin muistaisitte minua jotenkin

- edes jollain hämärällä tavalla.

 

Vasta siitä muistamisesta

voi syntyä se uusi elämä,

että minäkin voisin muistella teitä jälleen

vuorotellen

kutakin.

 

2.3.90.         klo 00.35.        Viime yönä palasin Nicaraguasta.

 

Sunnuntai 4.3.1990 Uusi Suomi - Teksti: MAARIT NIINILUOTO

Suomalainen taiteilijaprikaati oli jäädä Nicaraguan vaalien varjoon.

"Vallankumousromantiikka on tältä erää ohi..."

(Kuvateksti: Muusikko Pekka Nylundin viimeinen malja nicaragualaista rommia Ilpo Saastamoisen, Heikki Reivilän, Tutteli Hammermanin ja Kalle Fältin toveripiirissä.)

Suomalainen taiteilijaprikaati teki unohtumattoman matkan Nicaraguaan kertoakseen omasta kulttuuristamme.
Vaalikuumeinen maa eli niin poliittista kiihkoa, etteivät suomalaisorkesterille aina mikrofonit riittäneet. Ne kun menivät vaalipuhujien äänen tehostamiseen. Sandinistivallankumouksen kaatanut vaalitulos oli delegaatiolle järkytys. Elokuvaohjaaja Matti Ijäs ja runoilija Heikki Reivilä pitivät suurena syynä Yhdysvaltojen taloussaartoa, muusikko Ilpo Saastamoisen mielestä taas sosialismin kriittiset puolet tulivat nyt Nicaraguassakin näkyviin.

"Demokraattinen vaalitulos hyväksyttävä"

Säveltäjä, muusikko Ilpo Saastamoinen sanoi suoraan vaalien vaikeuttaneen delegaation vierailua ja hänen
Pohjantahti-yhtyeensä työskentelyä.

- Musiikkiesitykset menivät akustisiksi kun mikrofonit oli annettu vaalitilaisuuksia varten. Kuudesta konsertista
vain kahdessa oli äänentoisto. Minulta menikin ääni heti ensimmäisellä viikolla.

- Jouduin tekemään pikasovituksia ja pikamuunnelmia Pohjantahdin ohjelmistosta sekä esittämästämme karhunpeijaisista. Viralliseen tyyliin sujui yksi konsertti. Loistava tilaisuus oli pikku teatterissa, yhdessä tanssiryhmän kanssa pidetty tilaisuus, jossa oli 200-300 henkeä.

Saastamoisen mukaan nicaragualaiset aristelivat oman etnisen musiikkinsa esittämistä.

- Juttuun liittyy ilmeisesti huono itsetunto, koska vallitseva suuntaus on kovin kuubalaistyylistä afroamerikkalaisuutta. Espanjalaisen ja intiaanimusiikin synteesi marimba oli kuin poissa laskuista.

Levyantologian kautta Saastamoinen oli kuitenkin päässyt aidon nicaragualaisen kansanmusiikin ääreen.

- Parasta oli, että minulle esitettiin vuoden työsuunnitelma, jonka aikana voisin tutkia paikan päällä sikäläisen intiaanimusiikin ja juhlaperinteen sekä suomalais-ugrilaisen musiikin yhteisiä piirteitä, iloitsi Siperian shamanismista ja Amazonin alueen intiaanimusiikista sukulaisuutta löytänyt Ilpo Saastamoinen.

Vaalien tulos ei ollut mikään valtava yllätys tälle monipuoliselle säveltäjälle ja muusikolle. - Kuulin Nicaraguassa myös sandinistien kritiikkiä koulutuksen, maanviljelyn, oikeudenkäytön ja elintason suhteen. Köyhyyteen on kyllästytty.

- UNO:n ongelmallisuus taas on sen lukuisissa ryhmissä, joita on äärimarxilaisista äärifasisteihin asti. Niinpä juuri suuren sandinistiarmeijan, lähes 150 000 miehen purkamiseen liittyy sisällissodan vaara.

- Rahalla ei kuitenkaan tällaista vaalivoittoa saa. Jos puolet kansasta haluaa muutosta, se kertoo jostain. Me
taiteilijat korostamme aina olevamme demokratian puolesta, siksi myös meidän on tämä tulos hyväksyttävä,
Saastamoinen tähdensi.

"Mukana meni osa nuoruutta"

60-luvun polveen kuuluva Ilpo Saastamoinen myönsi, että vallankumousromantiikka on tältä erää ohi.

- Kun kävin vuonna 1973 Kuubassa opetusministeriön ensimmäisen virallisen delegaation mukana, se kolahti,
elämäni meni melkein sijoiltaan. Kun olin siellä hiljattain uudelleen musiikintutkimusmatkalla, näin sosialismin monet kriittiset puolet.

- Kuuluin monien tavoin niihin, jotka kävivät vuosikausia Neuvostoliitossa silmät suljettuina järjestelmän epäkohdilta. Nyt kun vierailin siellä, kuulin kovaa kritiikkiä sosialismista heiltä itseltään.

Säveltäjä Ilpo Saastamoinen sanoi tietävänsä, että monille PAND:n taiteilijaprikaatin jäsenille Nicaraguan vaalitulos oli käsittämätön.
- Se oli joukollemme järkytys. Sen mukana meni iso osa nuoruutta, mutta mielestäni tuo tapahtuma auttaa näkemään maailman laajemmin, hän korosti.

- Nyt on silmien auettava.

 

9.3.90 pe Uusi Suomi? - Kolumni - Sampo Ahto: Älykköjen syyllisyys

"Me intellektuellit olemme tehneet hirveitä asioita, me olemme suuri vaara", filosofi Karl Popper sanoi vastikään.

Helsingin Sanomissa kuulutettiin viime vuonna suomalaisten intellektuellien perään. Listoilla esiintyi monenlaista nimeä, mutta niiden kantajilla oli yleensä yksi yhteinen piirre. Harva oli tullut esiin silloin, kun aivan lähellä poljettiin vapautta lähes uskomattomalla tavalla.

Älykkömme kulkevat yhä junan viimeisessä vaunussa. Keski-Euroopassa he ovat jo tunkemassa etuvaunuun, mutta meillä jotkut veljet ja sisaret ovat jopa pudonneet koko junasta kuten äskettäin Nicaraguassa diktatuurin pönkittämistä yrittäneet.

Pian kaikki istuvat silti etupaikoilla. Niin käy viimeistään silloin, kun kommunismi on varmasti kuopattu eikä sen
arvostelu ole vaarallisempaa kuin "taistelu" muitakaan kuolleita ideologioita vastaan.

Sampo Ahto on everstiluutnantti evp. ja sotahistorioitsija.

 

 

 

DUSHANBE, TADZIKISTAN
22.-30.4.1990 Dushanbe (Tadzikistan) etnomusikologi- ja kulttuurikongressi:

[Amsterdamin Composer's Workshopissa aikoinaan tapaamani säveltäjä Sergei Belimov Leningradista oli järjestänyt tämän kutsun kongressiin. Minulla ei olut varsinaista virallista esitelmää, vaikka olinkin "virallinen" osallistuja. Iltaisin oli ulkonaliikkumiskielto. Tankit jyrisivät kaduilla yöaikaan. Me olimme hotellissa. Teimme excursion Buharaan ja Samarkandiin, joista otin hienoja valokuvia. C-kasetit ovat vielä nyt 21.8.2011 digitoimatta.]

 

22.04.90 - Tallinnan lentoasema (matkalla Moskovaan).

- Myöhästyin eilen (tunnilla) Moskovan koneesta paikallisajan sekasotkujen vuoksi. Sitä ennen olin luullut, että matkustan vasta tänä iltana, kunnes sattumalta katsoin lentolippua ja huomasin virheen. Kohtalo ratkaisi elämäni tällä tavalla. Kaiken piti tapahtua juuri näin kuin tapahtui. ...ja hän (Ene) saattoi minut tänään lentoasemalle, jonne myös Mikk (Sarv) tuli myöhemmin. Nyt jatkan matkaa Dushanbehen Tadzikistaniin (kulttuurikongressiin). Tiedän matkan olevan tärkeä, mutten vielä tiedä, miksi. Joskus tulen tietämään.

(Moskova iltapäivällä 22.4.90)

 

23.4.90 (Kutsu)
You are invited to the art masters concert of Tajikistan, devoted to 1400 th anniversary of Borbad - the founder of classic system of the Tajik-Persian professional music and opening of the International Symposium and Festival music of Eastern peoples "Borbad and artistic traditions of Central Asian peoples: History and the Present".

April, 23, Kokhi Borbad, 19.30.

 

23.4. klo 01.08 - Intouristin osastolla Domodjedovon kentällä.

- Sattuma on päättänyt näyttää voimansa. Moskovan rautatieasemalla minulle sanottiin junan menevän lentokentälle. Vasta kahden väärään suuntaan ohitetun pysäkin jälkeen tajusin kysyä asiaa junassa olijoilta. Hyppäsin pois heti seuraavalla asemalla, jolla ei pimeässä yössä ollut ristinsielua. [Ainoa yössä näkyvä talon ikkunan valo loisti himmeänä noin kilometrin päässä horisontissa.] Ensimmäinen (takaisin Moskovaan päin) saapuva juna ei pysähtynyt, mutta onneksi seuraava otti minut kyytiinsä. Kun palasin risteysasemalle, minua neuvottiin (paikallinen nuoriso) systemaattisesti harhaan, väärille raiteille, väärien junien perään. Eikä kukaan suostunut sanomaan, milloin juna metroasemalle menee. Juna saapuu aikaan, jota ei ollut aikataulussa. Kuin aavistaen olin varannut ylimääräisen tunnin paluuseeni, joten vältyin paniikilta. Jonottaessani aikani tavaratsekkausta, minut ohjattiinkin Intouristin erikoisosastolle. Ihmiset seisoivat oven edessä ikään kuin odottaen sen aukenemista. Vihdoin tuli joku ulos, mutta joukko vain seisoi paikallaan. Kokeiltuani huomasin oven olleen koko ajan auki. Trukilla minut sitten ajettiin toiselle Intouristin ulkomaalaisosastolle. Täällä nyt sitten odottelen Dushanben koneen lähtöä kylmissäni (T-paita ja takki päällä), nälissäni (parit pullamehut tänään)...

 

27.04.90 - Dushanben lentokentällä matkalla Samarkandiin.

- Päivät vierivät hirvittävällä nopeudella. Kymmenittäin uusia merkittäviä tuttavuuksia (mm. korealainen etnomusikologi He Gjang). Olen pitänyt kutsut jo kahtena iltana peräkkäin. Ensin oli A. Czekanowska sekä toinen puolalainen, HeGjang (= Hae-Kyung Um), D Jahangia (?) Azerbaidzanista, Jürgen Elsner ja kenties muitakin. Eilen illalla puolestaan valtava joukko edellisten lisäksi (ei Elsner); Sergei B. Abraham, (Hannoverin arkeologi), Bek (?) ja Asia sekä heidän ystävänsä Kazahstanista, muusikot, jotka esittivät uskomattoman ohjelman. Nauhoitimme todella hienot esitykset neljälle nauhurille. Sitä paisi HeGjang (= Hae-Kyung Um - ks. "Musiikkisitaatteja") esitti lähes tunnin demonstraation korealaisesta laulusta uskomattomalla taidolla. Huoneessa oli parhaimmillaan n. 15-20 ihmistä. Tarjosin Camparia ja vodkaa. Matka on ylittänyt kaikki odotukseni. Olin varma, että yhteistyö jatkuu usean ihmisen kanssa tavalla tai toisella.

- Ja nyt kone starttaa unelmien Samarkandiin. Lauloin itsekin toissa iltana joikuja, eilen illalla tuvalaista kurkkulaulua sekä leudd-kiitoslaulun läsnäolijoille. Leudd alkaa sujua yhä paremmin ja paremmin. Mutta kazahien esitys oli silti uskomaton.

- Konsertit: Kaksi ensimmäistä iltaa tadzikistanilaista, eilen illalla iranilaista ja tänä iltana ties mitä. En ole varma, onko minulla esitelmää lainkaan, mutta ei sillä väliä. Olen kuullut fenno-ugrilaista runolaulua tällä päivittäin - jopa koraania laulavalta sokealta katulaulajalta. Tänä aamuna heräsin ulkokovaäänisten Kalevala-melodiaan! Kone nousee, ja upeat lumivuoristot tulevat esille. Kiitos tästä kaikesta!

 

29.04.90 (Tadzhikistan, Dushanbe - viimeinen kokouspäivä - katkelma)

Tämä matka on jälleen yksi niistä,

joka imee minut johonkin suureen uomaan,

joka virtaa niin,

että siihen on mentävä mukaan

erossa olemisen pysähtyneestä tilasta.

 

Ja minä alan elää,

alan kohdata ihmisiä,

alan ymmärtää,

ehkä jopa alan ymmärtää sen,

mitä minun on tehtävä.

 

Alan lopullisesti ymmärtää,

että jokainen kulttuuri on tasa-arvoinen.

Alan ymmärtää,

että kaikki mitä tehdään,

on hyvää

että kaikki on hyvää mitä tehdään.

Hyvää me teemme toisillemme...

 

Dear...
You are invited to the closing concert, devoted to 1400 th anniversary of Borbad - the founder of classic system of the Tajik-Persian professional music and closing of the International Symposium and Festival music of Eastern peoples "Borbad and artistic traditions of Central Asian peoples: History and the Present".

April, 29, Kokhi Borbad, 19.00.

(Illalla 29.4.)

Päivä on päätöksessään.

Iltakonsertti alkamassa

ja sitten vastanotto,

jokin juhlallinen hetki juhlallisessa paikassa -

ihmiset juhla-asuissa.

 

Minun päiväni on täyttynyt alakuloisuudella,

vaikka hymyilenkin ihmisille,

vaikka minut huomioidaan.

Alakuloisuus on hiipinyt lähelle.

Katsoo hetken minua joka kerta,

kun muistan sen läsnäolon.

...

Ja kuitenkin -

niin paljon onnea

tämän surumielipuun latvuksessa.

Niin monta onnellista hetkeä

kuin tadzhikkinaisen värikkäässä puvussa on värejä.

Niin kauniita väriyhdistelmiä,

jotka tulevat esille vain mustasta kankaasta.

Niin hohtaa ilo surua vasten

kasvonsa kääntäen.

Niin menee entinen alaville mailleen,

hallaisille kevätkesän suoniityille

niin kuin kurki laskeutuu pesäänsä

parkaisten onnenhuutonsa

auringonnousua kohti.

 

30.4.         Moskova.        

- Tässä odotan lentoasemalla tavaroiden tsekkausta. Yö on taas valvottu melkein läpi. Nukuttu koneessa, nukuttu bussissa matkalla lentokentältä toiselle. Suu kuivana. Ei mahdollisuutta ostaa mitään juotavaa. Vain kolme pulloa shampanjaa odottamassa vapunaattoillan alkamista. Tavaraa on viisi kollia; levyjä, kankaita, valokuvia, takkeja, housuja, kasetteja, lakkeja ja muistoesineitä. Kirjat lähetin jo postissa Suomeen. Ainoa kevyt mukana kannettava ovat muistot. Ei ole yhtään pahaa muistoa mielessä tältä matkalta. (jne.)... Väsyttää. Joimme aika tavalla eilen illalla kutsuilla ja sen jälkeen hotellissa. En edes muista tarkasti nukkumaanmenoni vaiheita. Tämä on ollut elämäni paras kongressimatka. Tavattomasti avoimuutta ja ihmiset ovat todella olleet kiinnostuneita tekemisistäni.

... Jotain on tapahtunut. Minulle tulee parin viikon kuluttua kutsu Ufaan, Bashkiriaan shamanismi-muslimimusiikkikongressiin. Olen saanut uskomattoman arvokkaita kontakteja joka puolelta maailmaa. Olen saanut osakseni arvostusta ja mielenkiintoa. HeGjangin kautta tajusin, kuinka paljon partani herättää huomiota.

...Voi tätä elämää. Haluan laihtua ja lopettaa tupakoinnin, koska haluan elää vielä pitkään tätä elämää, nähdä sen, kokea sen, minkä olen menneellä elämälläni ansainnut - niin hyvässä kuin pahassa. Rukoilen hengessäni ja lähden pian tsekkaukseen. Rauhaa teille ihmiset. Rakkautta teille. Teille toivon ymmärtämystä toinen toisiamme kohtaan. Maailma on ansaitseva sen jonakin päivänä.

 

 

Tuttavuuksia:

- Prof. Dr. Jalaluddin Siddigui, Head Department of Contemporary History of Afghanistan, Faculty of History and Philosophy, Kabul University, Kabul, Afghanistan (Tapasin Samarkandin ravintolassa).

- A. Wahab Madadi, Kabul, Afghanistan (Local folk music specialist, Head of Afghan Music Association).

- Irene Daviluk, Warsaw, Poland

- Alibakuva (?) Tamara Maschurovna, Lasakstan, Alma-Ata (Uigur-mugam -levy, Kiina)

- Prof. Dr. Jürgen Elsner, Humboldt-Univerität, Berlin, Institut für Musikwissenschaft, Berlin/DDR.

- Agajanian (Agadzanian) Sergei, USSSR, Erevan, (House of composers)

- Dr. Dietrich HuFF (Hull?) Berlin -  Denbhes (?) Archeologisches Institut, Teheran?

 

2.-8.5.90 Pohjantahti Färsaarilla (konsertti 3.5.90 Pohjola-talossa).
[Ennätin siis pyörähtää vain vappua viettämässä Helsingissä!]