1991 UDEGET

1991 Udeget

26.07.91 - perjantai Põltsamaalla
- Valmistaudun lähtemään Krasnyi Yariin Vladivostokin lähelle
[udegeja äänittämään Heno Sarvin (Tartto) ja Novosibirskista Juri Sheikinin kanssa].

29.07.91 Novosibirsk. Olen Heno Sarvin kanssa matkalla.
- Eilen kaatui koneessa Enen antamia mansikoita rinnoille Tallinnan-Moskovan välillä. Yöllä myöhästyimme Novosibirskin koneesta tungoksen takia. Sitä ennen meni koneessa matkalaukun kantokahva poikki. Pääsimme lähtemään Moskovasta tänä aamuna klo 01:30. Nukuin kai tunnin

- Yuri Sheikin ei ollut vastassa. Odotamme lentoasemalla bussia jo kolmatta tuntia. Hyvin alkaa seikkailu. On kuuma helle. Marlboroa on mennyt pian koko aski. Silmiä kirvelee ja jalkapohjia pakottaa. En ymmärrä sanaakaan ihmisten puheista.

31.07.91 - Tutustuimme Yurin äänitekokoelmiin.

01.08.91 - Habarovsk.
Pääsimme Novosibirskistä viime yönä puoli neljältä eteenpäin. Edellinen kone oli ottanut vain 30 VIP-matkustajaa (Vladivostokin Mafia???), joten meidän koneeseemme tuli lähes 150 lisämatkustajaa, eikä Yuri päässyt samaan koneeseen. Aamulla Habarovskissa hän tuli vain tunti meidän jälkeemme. Ja jälleen koneessa vain 30 matkustajaa. Tänään olemme jonottaneet paluulippuja koko päivän Novosibirskiin.

Olen Henon kanssa hotelli Centralin aulassa odottamassa Yuria, koska hotelli ei ota ulkomaalaisia ilman Intouristin lupaa. Ensimmäinen ukonilma. Lentokoneesta katselin Baikalin vuoristoa, Amuria ja tiettävästi myös Kiinan puolta. Väsyttää taas olemattoman yöunen, konjakin ja savukeaskin jälkeen. Ei mitään runollista kerrottavaa.

02.08.91 Krasnyi Yar - Udegien mailla [Amurin sivujoen] Bikinijoen sivujoen varrella olevassa kylässä. Oppaanamme on Petja (Pjotr Cãlunziga).

05.08.91         - Olimme nauhoittaneet lähes 70 laulua 5-6 eri kansallisuudelta. Kylässä oli itse asiassa neljä kulttuuria: Udeget, kiinalaiset, mandshurialaiset ja venäläiset. Kahden päivän saalis oli siis loistava - ainakin seitsemän tuntia nauhaa sisältäen kaksi shamaanirituaalia.

07.08.91 - (Udeget-) Matkan anti?
Emme löytäneet puhtaita "joikaajia" (jollaisia olin erään Melodija-LP 19759 007:n "Udeget: Jekhyj" perusteella lähtenyt etsimään), mutta sen sijaan kulttuurit täynnä kalevalamelodiikkaa, lauluja jotka Heno tunnisti eestiläisiksi. Hei jee -laulu - josta saamelaiset (Seurujärvi?) löysivät tekemistä koskevia kieltoja - kuulemma kertoi ohjeista naimisiin meneville: "Ei saa tehdä näin..." mutta nähtävästi eri paikoissa kuin missä luulimme niiden olevan. [Koko juttu epäselvästi sanottu]

09.08.91 - Tallink
Matka on onnellisesti ohi (Ks. Nauhoituspäiväkirja & C-kasetit). Matkareitti (s.67): Helsinki- Tallinn-Moskova-Novosibirsk-Habarovsk-Luzegorsk - Krasnyi yar -Luzegorsk-Habarovsk-Bratsk- Novosibirsk-Moskova-Tallinn-Helsinki. Enää vain merimatka ja tulo Helsinkiin. Uskomatonta...

Aamulla 2.8. läksimme Habarovskista - 12 tunnin linja-automatka täpötäydessä bussissa helteisessä Siperiassa. Luzegorskissa oli bussinvaihto ja loppumatka - noin kuusi tuntia - oli suunnilleen kynnöspeltoa. Seurasimme kai Bikinijoen laaksoa ylös Krasnyi Yariin. Illalla kahdeksan maissa olimme perillä joenrannassa, josta Yurin ystävä Petja haki meidät moottoriveneellä kylään. Heti kylään saavuttuamme näin koulun pihalla kauniin, sinisen perhosen. Sitä sanottiin Wrangell-perhoseksi. Mielestäni se toivotti meidät tervetulleiksi. Minulle luvattiin pyydystää sellainen muistoksi.

- Seuraava päivä (3.8.) oli työpäivä. Nauhoitimme Grigori Uzaa, jolta sairauden ja iän vuoksi ei paljoa herunut. Illalla sen sijaan oli shamaani-istunto: Sokea vanha nainen (Martinova) esitti juhlapuvussa shamaanirituaalin. Tilaisuus alkoi siten, että läsnäolijat vuoronperään kokeilivat shamaanirumpua sekä uumalle kiinnitettävää kellovyötä ("rummun herättäminen"). Kellovyön kiinnittämiseen liittyi myös seksuaalisymboliikkaa, koska mies kiinnitti sen naiselle takaapäin ja nainen taas miehelle edestäpäin.

Itse rituaali oli melko lyhyt. Martinova ei tuntenut meitä, eikä halunnut tehdä parannusrituaalia. Hän kiitti vain äidinpuolisia henkiä, ei parantavia, isänpuolisia, joita hän ei ollut kutsunut esiin pitkään aikaan. Sitä paitsi suokortesavu sytytettiin liian myöhään (sähköliedellä), joten henget keräytyivät kaikki vodkapullon hajujen houkuttelemina eivätkä enää välittäneet savusta.
Rituaali oli silti vaikuttava. Martinova lupasi tulla seuraavana iltana koululle toistamaan rituaalin.

- Iltapäivällä kävimme myös museossa kuvaamassa vanhoja udegi-pukuja. Otin runsaasti valokuvia. Seuraavana päivänä nauhoitimme Ninaa, joka vei meidät sitten suuremman ryhmän luo. Kolme naista, jotka lauloivat vuorotellen improvisoimalla vanhaa udegiteemaa.

- Alkuillasta teimme Petjan veneellä ajelun Bikinijoella. Sen jälkeen oli koululla (II?) shamaani-istunto. Sielläkin aluksi nauhoitimme vanhaa miestä ja naista (aviopari?). Minun herätellessäni shamaanirumpua Martinova tunnusteli päätäni ja sanoi Henolle, etten ole muusikko,... sillä päälaeltani nousee tuli.

- Koulun opettaja kutsui meidät yöllä vielä illalliselle, joka kesti itse asiassa koko yön, sillä herätys oli 4.8. aamulla kello kuusi. Valvoin Henon kanssa viimeiset pari tuntia ulkona. Museon johtaja antoi minulle edellisenä iltana (museosta) udegishamaanin vanhan kaulavaatteen ja opettajan vaimo rintakorun. Lahjoitin museoon Karhunpeijaiset-esityksemme kasettiparin.

05.08.91 aamulla joki oli täynnä moottoriveneitä ihmisten kiiruhtaessa linja-autolle Luzegorskiin. Matkalla oli metsässä tauko ja Yuri pyydysti ympärillemme kerääntyneestä Wrangell-perhosparvesta yhden perhosen. Haaveeni siis toteutui viime hetkellä.

- Olimme nauhoittaneet lähes 70 laulua 5-6 eri kansallisuudelta. Kylässä oli itse asiassa neljä kulttuuria: Udeget, kiinalaiset, mandshuurialaiset ja venäläiset. Kahden päivän saalis oli siis loistava - ainakin seitsemän tuntia nauhaa sisältäen kaksi shamaanirituaalia.

- Illalla 5.8. olimme jo Habarovskissa väsyneinä. Lentolippuasia ei ollut osaltani kunnossa, mutta olimme liian väsyneitä saadaksemme automaattiyhteyttä Eestiin.

06.08.91 aamulla lentolippu oli kuitenkin yhtäkkiä aivan kunnossa. Illalla olimmekin jo takaisin Novosibirskissa.

07.08.91 - Käytimme koko päivän nauhakopioiden tekemiseen. Valtava määrä materiaalia. Vera, Olga ja Galja olivat kopioineet lauluja koko viikon. Sain n. 10 tuntia nauhaa venäjänkielisillä selityksillä varustettuna. Vietimme illan Yurin toisen vaimon Olgan luona. Söimme, joimme ja juttelimme koko yön, sillä Yuri oli saman tien lähdössä Kamtshatkalle kenttätyömatkalle. Annoin tyhjät kasettini hänelle. Nauhurista hänellä kuitenkaan ei ollut vielä mitään tietoa. Klo neljä aamulla tuli taksi meitä hakemaan. Yuri lähti matkaan kuudelta, Heno ja minä kahdeksalta - todellisuudessa vasta noin yhdeltätoista.

- Moskovassa kävimme levykaupassa ja illalla olivat Ene, Mikk ja Marju [Sarv] meitä Tallinnan kentällä vastassa. Matka oli onnellisesti ohi.

Keilassa nukahdin illalla Enen käydessä soittamassa puhelimella. Heräsin hänen tultuaan puolen yön maissa ja tänä aamuna hain  taksilla tavarat kirjallisuuden instituutista. Kaikki on onnellisesti kunnossa.

 

Matkan anti?

Emme löytäneet puhtaita "joikaajia" (jollaisia olin erään Melodija-LP:n perusteella lähtenyt etsimään), mutta sen sijaan kulttuurit täynnä kalevalamelodiikkaa, lauluja jotka Heno tunnisti eestiläisiksi. Hei jee -laulu - josta saamelaiset (Seurujärvi?) löysivät tekemistä koskevia kieltoja - kuulemma kertoi ohjeista naimisiin meneville: "Ei saa tehdä näin..." mutta nähtävästi eri paikoissa kuin missä luulimme niiden olevan.

- Materiaali (myös Novosibirskissa kopioitu) tulee varmasti antamaan hyvän kuvan jakuuttien, hanti-mansien ja udegien kulttuureista. Odotan pääseväni kuuntelemaan noita nauhoja. Ehkä siellä on myös ratkaisu Velho-oopperaan.

 

Rummun hiljainen kumu polvistuneen shamaanin sylissä.

Näkymätön, salattu maisema,

silmin näkemättömän sokean naisen eteen avartuva maisema,

jossa henget nuuhkivat sulotuoksuista suokorte-suitsusavua.

Laulun valitukselta tuntuva kutsu, vyökellojen helinä

ja ihmisten piiri näkymättömän piirin aitauksessa.

 

On vain tuli, tuli liedellä, liekki päässä, valkea sydämessä

ja jokin vanha joka ei sittenkään vielä ole kuollut pois.

Jokin ikivanha tämän mustan yön keskellä ja ilo -

ilo sydämessä, päässä, tulenliekeissä, tanssissa

ilo taikarummun kumisevissa lyönneissä,

ilo henkien esiin kutsumisessa,

ilo silmien sisäisissä maisemissa.

 

Oi tuli: Vie suokortesavusi kutsu esi-isille!

Kerro, kuinka käännymme olevaisen ja olemattoman puoleen

(tällä maalla, tähän aikaan, nyt juuri näiden ihmisten toimesta),

kutsumme sitä ja toivotamme iloa ja rauhaa;

rauhallista savua, rauhallista laulua, rauhallista rummun kutsukuminaa.

 

Oi olematon -

käännä kasvosi puoleemme ja anna meille rauha.

Sinä kaksipuolinen,

jonka voima on siinä,

missä se ei ole näkyvissä.

 

Niin kuin musiikki on siinä,

missä se ei ole ja kuitenkin on.

Niin kuin tyhjyys täyttyy väistämättömällä varmuudella.

Niin kuin ihminen kohtaa sen,

mitä ei ole vielä tiennyt kohtaavansa.

Ja se mikä on jo kohdattu,

on jollain kummallisella tavalla

aina sen jälkeen poissa,

koska on aina läsnä.

Ja jos ei olisi poissa,

ei voisi puhua kohtaamisesta,

sillä kohtaamisen toisessa päässä on tuleminen,

toisessa päässä poistuminen.

 

Missä on nyt tämä,

tällä hetkellä,

josta minä nyt kirjoitan

liikkuvan laivan pöydän ääressä?

Onko se poissa,

mutta kuitenkin paikalla?

Onko tämä muisto sittenkin -

kohtaamisen sijasta yhtä matkaa kulkemista?

Missä on se jokikansa,

joka osaa lymytä rantaruohikossa

niin kuin karhu tai tiikeri

lymyää saalistaessaan.

Tai hirvi.

Tai kauris,

joka paetessaan piiloutuu saalistajaltaan.

 

Jos minä olen, niin sitä ei ole.

Jos se on, niin minua ei ole

niin kuin nyt on (- ainakin vähän).

Kuitenkin kaikki mahdollinen on läsnä samalla kertaa

jollain ihmeellisellä, niin ihmeellisellä tavalla,

niin kuin niin ihmeellisellä tavalla me kaikki olimme,

ainakin olemme mahdollisesti olleet yhdessä samalla kertaa

saman joen varrella, samassa yössä,

saman rummun kuminan suojassa,

samalla tavalla iloiten,

samalla lailla tanssien,

samalla tavalla

tulen henkeä, veden henkeä, ilman henkeä

ja esi-isien henkiä muistaen,

niille leipää, vodkaa ja rakkautta uhraten.

 

Niin - samalla tavalla - kukkii ihmisen sydän:

kuin tuuli joka huojuttaa

joen varjoisan kaltaan osmankäämivartta.

Niin - samalla tavalla -

kutsuu teleskooppi-tuohitorvi oman kaikunsa esiin

yli viidakkoisten kukkuloiden,

pitkin jokiuomaa,

hiljaisen kylänraitin toiseen päähän.

 

Kun toinen näkee ja toinen kuulee,

niin kaikkeuskin alkaa soida.

 

27.08.91    Neuvostoliitossa yritettiin viime viikon maanantaina vallankaappausta. Seurauksena oli Eestin itsenäistymisen nopeutuminen... ja minä yritän säveltää Velho-oopperaa, joka on kuin tervan juontia. En meinaa päästä alkuun.

30.9.91 Jyväskylä SES 1/1    SUOMALAISET VIERAILLA MAILLA...
ILPO SAASTAMOINEN vieraili 28.7.-8.8.91 Novosibirskin konservatorion etnomusikologisen osastonjohtajan Yuri Sheikinin kutsusta Novosibirskissa, josta käsin tehtiin kenttätyömatka Krasnyi Yar -kylään. Kylä sijaitsee Habarovskin ja Vladivostokin puolivälissä. Siellä nauhoitettiin lähinnä Udegien musiikin - mm. kaksi shamaanirituaalia - mutta myös muiden kylässä asuvien kansallisuuksien edustajia. Äänitteitä saatiin yhteensä n. 70 kpl ja samalla matkalla sovittiin Yuri Sheikinin kutsumisesta Suomeen keväällä -92. Sheikinin johdolla Novosibirskissa tutkitaan mm. Jakuuttien, Hantien ja Mansien, Udegien ja Kamtshatkan alueiden musiikkia.

27.7. - 9.8.91 Udeget -expeditio - 70 äänitettä (+ kopiot)? (Hki-Hki)

         28.7. mukaan Heno Sarv Virosta:
         Talinn-Moskova 13.15 - 15.05. Moskova - Novosibirsk 23.55 - 10.45;

         29.7.-31.7. Novosibirsk; Uimassa Ob-joessa päivittäin + Glinka-konservatorio
         - Henon ja minun lähtö  Novosibirskista 1.8. klo 03.30?
         - Yuri Sheikin lähtö Novosibirskista 1.8. aamulla

         1.8. Habarovsk (11.30) – 2.8. Lutshegorsk > Krasnyi Yar & paluu N:iin 5.8.

         (29.7. & 7.8.) Novosibirskin Glinka-konservatorion kansanm.osasto

 

ADO LINTROP
http://blog.gomaailm.ee/1990-aasta-kaug-ida-ekspeditsiooni-paevik

Tädi Nadja

31. juuli, teisipäev. Kohe hommikul kõmpisime metsamajandisse, et kohtuda Ülari poolt kiidetud metsniku Nikolai Lutškoviga. Et metsamajandi kontori ukse ees rippus tabalukk, leidsime koha õues ümmarguses paviljonis. Peagi ühines meiega veel kaks meest, venelane ja udehee, mõlemad ilmselt metsamajandi töötajad. Vene taat vaatas ilma ja ütles, et varsti hakkab vihma sadama. Aiaposti otsa ilmus äkki vöötorav – burundukk. Ta paistis olema julge vennike ega pööranud meile erilist tähelepanu. Seevastu meie jälgisime teda seni, kuni ta oma toimetused toimetatud sai ja võsa poole kalpsas. Lutškoviga polnud pikka juttu: kutsuti üks metsavaht (Gennadi Sunduga) ja paluti meid viia lähimale langile, et võiksime ise näha, kuidas metsakombinaat loodust rüüstab. Poole kaheteistkümne paiku alustasime sõitu allavoolu. Taas möödusime Oloni sopkast ja mõne kilomeetri pärast pöörasime mingi oja suudmesse. Tõmbasime paadi vaikses ojakäärus kaldale. Mitmel pool mudas oli näha karujälgi. Jalgrada läks mööda ojakallast. Alusmets paistis tihe, eksootilistest taimedest tundsin ära eleuterokoki. Sageli tuli ronida üle langenud puude või kasutada neid oja teisele kaldale minekuks. Nähtavus oli väike. Sääski peaaegu polnud, üksikud kihulased ei häirinud ka eriti. Silma sattusid mingid vastikud väikesed kärbsed. Udeheest metsavahiga polnud kerge sammu pidada, õhk tundus soe ja niiske nagu saunas. Raja ääres kasvas üksikuid pruunikaspunaste õitega liiliaid. Umbes viie kilomeetri pärast jõudsime metsaveoteeni ja kõndisime edasi mööda seda. Tee oli sageli rajatud palkidele, tüvesid vedeles ka siin seal selle kõrval. Möödusime metsatööliste viltuvajunud putkadest. Esialgu polnud näha ühtki inimest, ent peagi jõudsime platsile, kus mehed olid parajasti ametis lõunastamisega. Katel toiduga seisis keset teed auto ees, hulk paljaste ülakehadega mehi selle ümber. Meie möödumist saatis vaikus, ilmselt ei tekitanud metsavahi rohelise vormimütsi nägemine meestes sõbralikke tundeid. Veidi aja pärast hakkas tee raielankidele hargnema. Filmisin risti-rästi vedelevaid tüvesid, metsaveotraktorite poolt puruks sõtkutud noori puid, turritavaid juuri. Kummaline oli näha lagedale sattunud varjulembeseid taimi – need olid haiglaselt kahvatud. Tagasiteel hakkas väsimus tunda andma, jäin Valdost ja Gennadist maha, kaotasin nad silmist ja sammusin edasi huupi. Nagu kiuste hargnes ka rada mitmeks. Tüki aja pärast kuulsin kusagilt paremalt hüüdeid. Otse läbi võsa trügides ja soiseid kohti vältides jõudsin viimaks kaaslasteni. Nüüd polnud paadini enam palju maad. Bikini äärde välja jõudnud, käisime kõigepealt ujumas. Siis tiirutasime paadiga jõeharusid mööda. Külla jõudsime tagasi poole kuue ajal, pood oli juba kinni. Sõime eelmise päeva tatraputru, jõime teed ja läksime siis tädi Nadjat otsima. Olime mitmel pool kuulnud, et tema juures käivad õhtuti vanemad naised ning tihti kostab sealt trummikõminat ja šamaanilaulu. Meid juhatati kooli vanasse internaati ja hoiatati, et tädi nadja on pime, võtku me keegi kohalik kaasa, et ta võõraste tuleku pärast ei ehmataks. Nii me tegimegi. Selgus, et tädi Nadja sugulane elab samas internaadihoones. See alles noorepoolne naine ei imestanud sugugi meie palvet kuuldes, vaid tuli lahkesti ühes. Ta ütles, et Nadežda Martõnova on umbes 75 aastane ja loitsib tõepoolest sageli. Muuseumis nähtud šamaanikostüüm kuulus talle. Tädi Nadja toas oli ahi köetud, akna all seisis suur kirst, seinal rippus trummiraam, sellest kõrgemal suur kott. Saanud teada, kes külalised on ja mida nad soovivad, käskis tädi Nadja meil veidi aega eeskojas oodata. Kui uuesti tuppa läksime, olid tal rahvarõivad seljas. Ta võttis seinal rippuvast kotist trummi, kinnitas vööle kooniliste metalltorukestega šamaanivöö, pani kaela punase-musta-pruunitriibulise sisalike, konnade ja lindude kujutistega lindi, istus akna alla kirstule ja hakkas laulma. Trummi hoidis ta algul näo ees. See oli Kaug-Ida rahvastele tüüpiline kitsa raamiga, ovaalne šamaanitrumm, mille alumine ots oli teravam kui ülemine, kaetud mingi õhukese, peaaegu läbipaistva nahaga. Vaalikurukat meenutav jämeda trumminuia tööosa kattis karvane (võib-olla karu) nahk. Mul juhtus filmimisel väike äpardus – mikrofoni pistik ei andnud ühendust. Kui seda märkasin, oli kolm minutit tumma materjali juba lindis. Laulnud veidi aega istudes, tõusis ta püsti ja hakkas trummilöömise ja laulmise rütmis astudes oma vööd kõlistama. Selle piirkonna šamaanidel on kohe selline spetsiaalne samm, mis ripatsid hästi helisema paneb. Siis istus ta uuesti, lõi trummi teravama otsaga endale kolm korda järsku ja tugevasti vastu kõhtu[27] ja ütles, et aitab, tema enam šamaanilaule laulda ei taha. Pannud trummi ära, esitas ta mitu laulu kalapüügist, kala puhastamisest, raskest sõjaaegsest elust. Igal laulul oli täiesti oma viis. Ta lisas, et on ise palju kalal ning jahil käinud. Kui küsisin, mis puhul ja kuidas loitsiti, jäi ta vastuse võlgu. Tädi Nadja rääkis vene keelt nii halvasti, et oleksime ilma tõlgita hätta jäänud. Kahjuks oli köetud ahju ja meie halogeenlambi tõttu toas niivõrd kuum, et kadus igasugune küsitlemissoov. Jätsime hüvasti. Tädi Nadja soovis meile kolm korda head teed.

Sügisel sain teada, et üsna varsti pärast meid käisid Nadežda Martõnovat filmimas Andris Šlapiņs ja Jelena Novik. Nad viisid tädi Nadja külast välja jõe äärde, kus ta istus ja paari naise seltsis loitsis. Kuna nägin seda materjali ilma kommentaarideta, ei oska ma oletada, mis rituaaliga oli tegemist. Veel hiljem (kas 1991 või 1992) käisid Nadjal Krasnõi Jaris külas Ilpo Saastamoinen ja Heno Sarv. Selgus, et tädi on üsna tuntud.[28]