1992 HANTI-EXPEDITIO
HANTI-EXPEDITIO 1992
K: 1.3.-13.3. 92 Hantit -expeditio (IS & Jarkko Niemi):
2.3. Moskova - Novosibirsk
3.3. Novosibirsk - konservatorion kansanmusiikkiosasto / Juri Sheikin + Vera
4.3. Surgut, 5.3. - 7.3. Russkinskie, 7.-9.3. Surgut (?), 10.-11.3. Ugut ,
12.3. Surgut - lento Moskovaan, 13.3. Helsinkiin - yht. 68 äänitettä
Päiväkirja:
K: 01.03.92 Juna Helsinki - Moskova ~ klo 17 Hanti-Mansinskiin (1.-15.3.92).
01.03.92 Junassa Helsinki - Moskova [lähtö klo 17] - matkalla Hanti-Mansinskiin.
- Enen äiti pääsi lopulta - lupakommellusten jälkeen - tulemaan Jyväskylään siksi ajaksi, kun olen itse Uralin takana - toivottavasti karhunpeijaisia seuraamassa. Matkustan junassa yksin.
Ks. Erillinen ääniteluettelo:
HANTIT - 1992
Materiaali - 16 CD:tä ja listat (32 s.) MMK:lle 1.4.2009
+
JOENSUU 8.6.1992 - ILPON C-KASETTINAUHAT (CD:t 1-3)
KARI HAKALAN ÄÄNITYKSET + ENE VIIDANGIN HAASTATTELUT
> SES -jäsenkirje 2/2 3.4.92 JKL
Jarkko Niemi: Suomalaiset vierailla mailla Surgutin markkinoilla:
Uralilaisten kansojen musiikin tallennusprojektin tuorein kenttämatka
Uralilaisten kansojen musiikintutkijoiden Tarton kokouksessa vuonna 1990 käynnistämä laajamittainen nk. "Ural-projekti" uralilaisten kansojen (so. suomalais-ugrilaisia ja samojedikieliä puhuvien kansojen) musiikin tallentamiseksi ja musiikkiartikkelisarjan toimittamiseksi eteni jälleen askeleella.
Tein Ilpo Saastamoisen kanssa vajaan kahden viikon mittaisen kenttämatkan itähantien pariin Tjumenin läänin
Hanti-Mansian autonomiselle alueelle. Tehokkaasti ja ripeästi hoidetuista matkan perusjärjestelyistä lausun jälleen kerran suuret kiitokset Ulkoministeriön TT-komitean Olli Perheentuvalle ja Anu Rämälle.
Tätä ennen (23.2.-3.3.) olin viikon Moskovassa, jossa tapasin kaksi samojedityö-ryhmän jäsentä, venäläisen
musiikintutkijan Igor Bogdanovin sekä hänen vaimonsa, nenetsisamojedilaisen kansanperinteentutkijan Jelena Puskarjovan. Kävimme neuvotteluja samojedikansoja koskevan artikkeliosuuden toimitusvastuusta.
Hanti-Mansian matkamme oli toinen erillinen osuus samassa projektissa. Tällä kertaa kyse oli hantien ja mansien musiikin tallentamisesta. Suunnittelimme matkareittiä viime syksyn ja talven aikana yhdessä Hanti-Mansiskissa toimivan Jugran pelastamisen yhdistyksen johtajan ja myös Tarton kokouksessa mukana olleen mansilaisen Tatjana Gogoljevan kanssa. Suunnitellun matkareitin oli määrä koostua neljästä kohteesta: Surgutin ympäristön itähantit, Hanti-Mansiskin ympäröiviltä murrealueilta kuljetetut hanti- ja mansiesiintyjät, pohjoiset Kazymin hantit Belojarskin kylässä ja pohjoiset Sosvan mansit Berozovossa.
Alkukeväästä suunnitelmiin tuli mukaan myös Novosibirskin konservatorion kansan-musiikkiosaston johtaja Juri
Seikin, jonka piti lähettää mukaamme oppaaksi osastonsa hantien ja mansien musiikin asiantuntijan, Olga Mazurin ja/tai Galina Soldatovan.
Tämän vuoksi lensimme Moskovasta 3.3. ensin kohti Novosibirskiä, jossa meidän oli määrä tavata Seikin ja
hänen kollegansa. Saimme siellä Seikiniltä kuulla, että oppaiksemme aiotut kollegat sattuivat olemaan molemmat estyneitä, joten mukaamme lähti jakuuttilainen musiikkitieteilijä Vera Nikiforova.
Lensimme 4.3. Novosibirskistä Surgutiin, suureen teollisuuskaupunkiin itäisellä Obilla. Tapasimme siellä meitä
vastaan tulleet paikalliset hantit sekä Gogoljevan, joka sattumalta oli kaupungissa samaan aikaan kuin mekin.
Sattuma alkoi selvitä, kuin Gogoljeva kertoi meille, että he olivat alkukeväästä saaneet Virosta välikäden kautta tiedon siitä, että suomalaiset (siis me) eivät saa viisumeita, eivätkä pääse tulemaan. Näin ollen Jugran yhdistyksessä ruvettiin välittömästi peruuttamaan reittikohteisiin aiottuja esiintyjävierailuja ja järjestelyjä. Gogoljevalle oli siis kutakuinkin yllätys se, että olimme tulossa! Syy tähän sähläykseen selvisi vähitellen: jugralaiset olivat koko ajan koettaneet välttää käyttämästä venäläisten (esim. Novosibirskin konservatorio, tiedeakatemian yhteyshenkilö Moskovassa, Igor Bogdanov) apua yhteydenpidossa. He eivät myöskään hyväksyneet Mazuria ja Soldatovaa oppaiksemme ja siksi siedettävin (ei-venäläinen) vaihtoehto oli mukaamme lähtenyt Vera. Arvoitukseksi jäi kuitenkin, mistä jugralaiset olivat Virosta saaneet niin varman tiedon matkamme peruuntumisesta, etteivät yrittäneet enää suoraan tarkistaa asianlaitaa.
Päätimme nopeasti pelastaa, mitä pelastettavissa on: me, jugralaiset ja Surgutin kulttuuritoimiston venäläinen (!) väki istuuduimme puhelimien ääreen ja aloimme tiedustella ja järjestellä esiintyjiä lähikylistä. Tallennusmatkamme siis supistui pelkästään itähantien alueelle.
Ajoimme 5.3. hallaisessa bussissa korvennetun metsän ja öljynporaustornien liekkien lomitse pieneen Russkinskijen kylään parin tunnin matkan päähän Surgutista pohjoiseen. Kylä sijaitsee pyhän Jumaljoen (Torumjugan, Trom-Agan) varrella. Tapasimme sinne äskettäin asutettuja muusikoita, yhden viimeisistä torgoup-jug -kulmaharpun soittajista, narkas-jug -sitran sekä nin-jug -jousiluutun soittajan, jotka samalla esittivät runsaasti mm. karhujuhlan rituaalilauluja. 7.3. Palasimme Surgutiin, tallennettuamme yli 40 musiikkiesitystä. Nauhoitimme lähes koko ajan kahdella nauhurilla ja Vera kyseli esiintyjiltä esitysten välissä musiikkia koskevia tietoja ja kirjoitti kaiken muistiin.
Surgutissa kuuntelimme koko materiaalin kahden vuorokauden aikana ja teimme aineistosta kopion kyläläisille.
Ilpo esitti heille myös kutsun esiintymään Joensuun laulujuhlille ensi kesäksi. 10.3. saimme (jälleen Surgutin kulttuuritoimiston väen suhteilla) mahdollisuuden päästä geologien (noiden myrkkyjä kylvävien demonien!) helikopterilennolla Ugutin kylään Isojoen (Iso-Jugan) varrelle, tällä kertaa Obin eteläpuolelle.
Ugutissa tapasimme mm. loistavan tumran-munniharpun soittajan, joka suostui lopulta muistelemaan pätkän samaani-isänsä henkienkutsulaulua. Tapasimme Ugutissa muitakin hyviä laulajia ja Ilpo nauhoitti kolmisenkymmentä laulua erään opettajan omista kasettikokoelmista.
Palasimme Surgutiin 11.3. ja käytimme viimeisen yön Ugutin materiaalin läpi-kuunteluun ja kopioiden tekoon.
Näiden lyhyiden käyntien tuloksena nauhoitimme siis Surgutin seudun itähanteilta (jotka muodostavat keski-ja
pohjoisobilaisista jyrkästi eroavan ryhmän) yli 100 musiikkiesitystä, joiden joukossa on ainutlaatuisia ja harvinaisia esityksiä.
Jarkko Niemi
2001: - V:n 1992 Hanti-expedition materiaalista CD-levyjulkaisu
’’The great awakening - Music of the Eastern Khanty’ GMCD-0107
5.9.01 M. A. Castrénin Seura s.7:
The Great Awakening - Music of the Eastern Khanty
(Global Music Centre GMCD 107)
Maaliskuussa 1992 Jarkko Niemi ja Ilpo Saastamoinen olivat Russkinskien kylässä Hanti-Mansian autonomisessa piirikunnassa. Kylän ukrainalaiset johtajat olivat ystävällisesti järjestäneet heille retken koskemattomalle tundralle. Unohtumaton vaellus Siperian jylhään luontoon odotti, moottorikelkat pörräsivät jo valmiina.
"Ei, me jäämme tänne!" päättivät Ilpoja Jarkko, sillä he olivat kuulleet, että kylässä asuva itähantien kulmaharpun taitaja Timofei Ketšimov sattuu olemaan juuri kotona ja valmis äänityksiin. Mm. tuon päätöksen
hedelmiä saa viimein kuulla Maailman musiikin keskuksen tuoreella CD-julkaisulla.
CD-levyä on saatavissa kaikista hyvinvarustetuista levykaupoista, esim. Digelius…
Lisätietoja: Maailman musiikin keskus, Helsinki,
www.globalmusic.fi
September/October 2001, N:o 79 Trad magazine - Musiques traditioneles
THE GIANT AWAKENING - MUSIC OF THE EASTERN KHANTY
Global Music GMCD 0107
Dist. MD10. Durée: 73'33
Au nord de la Sibérie, vivent plus d'une vingtaine de petits peuples oubliés de tous. Les Khanty partagent une vaste région de l'ouest avec les Mansi. La population totale des Khanty ne dépasse guère les 22.000 personnes. Ils élèvent le renne, pêchent et chassent. Comme d'autres peuples de la taïga, ils continuent de pratiquer un rituel dédié à l'ours, animal totémique important. Ce disque propose une entrée remarquable dans leur univers musical, animiste et profondément social.
Chants, tambour, harpe à neuf cordes, guimbarde, vièle à deux cordes, cithare à cinq cordes.., on est dans un univers plus complexe, plus riche, que chez d'autres peuples arctiques ou sub-arctiques. Chants du rituel
de l'ours, chants chamaniques. chants personnels, chants de mariage, les Khanty ont offert à cette équipe finlandaise non seulement leur répertoire mais également leurs commentaires. Le livret en donne de nombreuses explications en anglais. Un disque remarquable, courageux, sain, indispensable pour l'humanité. Comme ceux de la série Buda consacrée à la Sibérie.
Etienne Bours
12/2001
Hei, Jaana Maria ja Jarkko,
terveisiä Siperiasta! Matka meni hyvin, myös levyt saapuivat perille ehjinä. Annoin kaksi kappaletta Hanti-Mansijskin Obinugrilaisten kansojen tutkimuslaitokselle, yhden Nadezhda Lukinalle, Tomskin yliopiston kansatieteen professorille, joka on ollut kaikkien obinugrilaisten kansatieteen jatko-opiskelijoitten ohjaajana, yhden Belojarskin Pohjoishantilaisen folklore-arkistolle (johtajana Eva Schmidt), jonka neljä työntekijää piti oikein korkeatasoisia esitelmiä (Eva Schmidtin ansoista), yhden kokouksen ainoalle etnomusikologille, Olga Mazurille (hän asuu nykyään Kiovassa) ja muut Zoja Rjabchikovalle, Jugrian pelastusseuran varapuheenjohtajalle....
Joulun tunnelmaa ja onnea uudelle vuodelle, lämpimin terveisin:
Márta [Csepregi]
3.1.2002 Helsingin Sanomat - Pirkko Kotirinta:
Itäisten hantien musiikki soi suomalaislevyllä -
Obinugrilaisten hantien perinnettä tallennettiin viime hetkellä
(Karttateksti: Hantien ja mansien autonominen piirikunta
Kuvateksti: Timofej Ketshimov hallitsee vanhat rituaalilaulut ja erikoisen kulmaharpun soiton.)
Karhunpeijaismusiikki ja suomensukuisten hantien shamanistiset rituaalilaulut eivät ehkä ole suosituinta soittolistamusiikkia, mutta niiden tallentaminen cd-levylle saattaa osaltaan pelastaa omaperäisen
musiikkikulttuurin täydelliseltä kuolemalta.
Yksi erikoisimmista vuonna 2001 Suomessa ilmestyneistä äänitteistä on Helsingissä toimivan Maailman musiikin keskuksen julkaisema The Great Awakening - Music of the Eastern Khanty. Sille on dokumentoitu itäisten hantien perinteistä musiikkia sellaisena kun kaksi suomalaistutkijaa, Ilpo Saastamoinen ja Jarkko
Niemi, sen kokivat ja kuulivat 1992.
Kyse on ensimmäisestä hantien perinnemusiikkiäänitteestä koskaan.
"Hantien perinteinen elämänmuoto kulttuureineen on katoamassa", sanoo tutkija, etnomusikologi Jarkko Niemi.
"Näin käy kun lähivuosina kuolee viimeinen sellainen sukupolvi, joka ei koskaan käynyt venäjänkielistä sisäoppilaitosta."
Levyn lämpimäiskappaleet kulkivat äskettäin levyn tekstikäännöksissä avustaneen unkarilaisen tutkijan Márta Csepregin mukana Hantien ja mansien autonomiseen piirikuntaan, muun muassa Hanti-Mansiskin Obinugrilaisten kansojen tutkimus-laitokselle, Tomskin yliopiston kansatieteen laitokselle ja Jugran pelastamisen yhdistykselle; jugra-käsitettä hantit ja mansit ovat alkaneet viljellä kansallisen heräämisensä myötä, yhteenkuuluvaisuutta korostaakseen.
Aivan ensimmäiset äänitteet jäivät tosin jo kymmenen vuotta sitten paikallisille:
"Päiväsaikaan äänitimme musiikkia, yöt teimme kasettikopioita", Niemi kertoo.
Levyn valmistuminen kesti kymmenen vuotta, koska äänitysreissu oli lyhyt, ja välttämätön yhteydenpito muusikoihin ja avainhenkilöihin oli ennen suorien puhelinyhteyksien tai sähköpostin aikakautta vaikeaa.
"Lingvistiä ei ollut silloin mukana, ja vaati aikansa valita levylle laulut ja kääntää ne."
Avainhenkilö oli alusta lähtien Agrafena Sopotshina, paikallisen kulttuurielämän voimanainen. Kun hän myöhemmin vieraili Suomessa, kopioita tehtiin vielä iso joukko mukaan kotiin vietäväksi. Ne ovat hyvä pesämuna itäisten hantien omaan folklorearkistoon, jota Sopotshina puuhaa kotiseudulleen Ljantoriin.
Levyllä esiintyy kuusi perinteentaitajaa, joista vanhimmat ovat 1940-luvulla syntyneitä. Neuvostoaikana perinnettä karsastettiin:
"Esimerkiksi karhujuhla oli pannassa. Lennart Meri teki Toorumin pojat -tv-dokumentin 1980-luvun lopulla kuvausryhmineen. Se oli loistava rekonstruktio itähantilaisesta karhujuhlarituaalista, joka oli hiipumassa jo tuolloin", Niemi kertoo.
Kiinnostava yhteensattuma oli, että Niemen ja Saastamoisen sattumalta levylleen yhyttämä karhujuhlamies Timofej Ketshimov esiintyi myös Meren dokumentissa. Ketshimov on myös yksi harvoja, joka osaa epätavallisen kulmaharpun soiton. Tavalliselle kuolevaiselle kulmaharppu ei aiheuta suurempia väristyksiä, mutta etno-musikologin se saa innostumaan.
"Kulmaharppu todistaa, että hantien varhaishistoria sisältää kiinteitä kontakteja eteläisiin" korkeakulttuureihin. Vanha soitintyyppi on käynyt nykymaailmassa varsin harvinaiseksi. Se ei ole voinut syntyä taigassa", Niemi innostuu. "Pikemminkin soitin kuuluisi Raamatun sivuille tai sumerilaisiin kivireliefeihin. Tosin
esimerkiksi Burmassa kulmaharppua soitetaan yhä."
Niemen mukaan kulmaharppu todistaa hantien muinaisista yhteyksistä Keski-Itään, turkkilaisten ja tataarien
kautta: "Ob on tärkeä vesireitti. Jos mennään Obia ylös etelään saavutaan turkkilaisseuduille kazakien aroille, Altain vuoristoon ja miltei Tuvaan saakka. Sieltä soittimen on väkisinkin tultava."Harpun hevosenpääkoristelu voisi viitata esimerkiksi mongolien soitinmuotoiluun.
Sukukansojen musiikki on säilynyt poikkeuksellisen arkaaisessa muodossa. Soittimet ovat yksinkertaisia ja soinniltaan yhtä arktisia kuin maisema josta ne tulevat. Syrjäisen kolkan rituaalilauluissa on säilynyt shamanistista voimaa, jonka aistii levynkin välityksellä.
Perinteinen, animistinen luonnonuskonto ja maailmankatsomus ovat yhä ahtaammalla Siperiassa, niin hantien kuin muidenkin alkuperäiskansojen keskuudessa.
Kansoja on venäläistetty pitkään, ja öljy- ja kaasuteollisuus ovat raivanneet tieltään alueen perinteiset elinkeinot, kuten porotalouden.
Kaikki ei kuitenkaan ole pelkästään synkkää. Agrafena Sopotshinan kaltaiset ihmiset tekevät töitä sen eteen, että elämä saataisiin mielekkääksi myös niille ihmisille, joiden on ollut pakko muuttaa kyliin ja kaupunkeihin, esimerkiksi Russkinskiin, jossa äänitykset on tehty.
Oman kulttuurin säilymisellä on identiteetille iso merkitys.
Folk Roots Jan/Feb 2002: Various - The Great Awakening - Music Of The Eastern Khanty
Global Music Centre GMCD 0107
A tune on four twangy notes in a whole-tone scale far from equal temperament, on the slack-tuned metal strings of a nearly extinct nine-stringed angle-harp, made from a whole cedar-root and in shape somewhere between a boat and a crane, whose name in the Eastern Khanty language means 'crane-head-wood'.
The player, Timofey Ivanovich Kechimov, accompanies his exposition of the tune with a steady scratching unpitched pulse on, presumably, a low string. He stops playing, then delivers the same tune in a fractured
voice as a vocal recitative, his voice matching not only the intonation of the harp but somehow embodying the impatient rattling throbbing of the low string.
That first song on this, to me at least, treasured CD is the one that opens the Bear feast, a ceremony in which a slain bear is honoured as a noble totemic link between the human and the godly, practised among several
northern peoples but surviving into the present day, just about, among the Ob-Ugrian Khanty/Mansi or Yugrian people in the region of the river Ob to the east of the northern Urals.
T.I. Kechimov died in 1997 at the age of 57. He'd been a reindeer herder, fisherman and hunter, but oil pollution had destroyed his reindeer pasture, the fish in the rivers and much of the hunting grounds. Finnish
researchers Jarkko Niemi and Ilpo Saastamoinen and Yugrian Vera Nikiforova encountered and recorded him in the village of Russkinskie in the winter of 1992. Other recordings on the CD feature his son and nephew singing and playing the plucked kantele-like "sounding-wood", the angle-harp, the Khanty shaman drum (similar to the Sámi form but with rattle-stones and no drawings) and hoarse-toned two string bowed lute.
Aware of the dwindling of Yugrian cultural identity, some of the Russkinskie villagers, including Kechimov's son Semën Kechimov and another singer recorded, Nadezhda Medvedevda, are involved in a folklore collective.
Further recordings were made in the village of Ugut of singer Egor Bisarkin and of Sof'ya Multanova, singer and player of the tumran, a string-operated jew's harp made of elk rib or wood. There are shaman songs (learnt from Multanova's shaman father), songs of work, humour, wedding ritual, and tumran instrumental from the bear feast about a bear being tormented by gnats.
Ways of thinking and being from what now seems another world, but surviving, barely, just over the mountains from Europe and perhaps evoking images and echoes from way back in our own western European
history and psyche.
Andrew Cronshaw
20.1.2002 su Iisalmen Sanomat - Tuula Hortamo:
Etusivu: Ilpo Saastamoinen suunnittelee ensi kesäksi 45 -vuotistaiteilijajuhlaa
s.8 Obinugrilaisten hantien pyhät karhuriitit olohuoneen levymusiikiksi
Kesällä 60 vuotta täyttävän Ilpo Saastamoisen elämän tutkimusmatka jatkuu...