Uskontomietteet IX 1981-87

1981:

4.1.81.   - Onpa kumma yhteensattuma, että Aabrahamin ja Iisakin tarina on juuri käänteiskuva Oidipus-tarinasta. Aabraham yritti surmata Iisakin, ja Oidipus surmasi isänsä. Aabraham nai orjatyttönsä ja Oidipus äitinsä. Oikeastaan äidit olivat näissä tapauksissa aloitteentekijöinä. Kun pohditaan Iisakin asemaa polttoroviolla, ei hän voinut tajuta, että joku Jumala kuiskii Aabrahamille. Hänen on vain täytynyt tuntea ääretöntä kauhua hullun isänsä veitsen alla. Ei ihme, jos tuo kauhunhetki on jäänyt kytemään aina Oidipukseen saakka.

5.1.81.    - Miksi vertasin Iisakia Oidipukseen? Lähempi vertaus on itse Jeesus, jonka oma isä uhrasi. Tässä tapauksessa äiti oli neitsyt... Melkoinen kolmoisdraama, joka MYYTTINÄ lienee ikivanha. Entä tarinat Josefista, Mooseksesta ja Sinuhesta...

9.1.81.     - Uskon ja todennäköisyystiedon vastakkainasettelu on epäilyttävää, sillä PUHDASTA uskoa ei esiinny missään - korkeintaan lapsilla ja mielisairailla. Kaikissa tapauksissa nimittäin uskoon liittyy myös PERUSTELUJA: toisen ihmisen esimerkki, erilaiset loogiset suhteet uskottavan seikan ja muun elämän välillä. Harhamielteetkin ovat yleensä perusteltuja. Puhdas usko tulee kenties esille arvioitaessa lausetta: "Tämä lause ei ole tosi."

10.1.81      - Ihmisen OSA kaikessa lyhykäisyydessään kybernetiikan kielellä sanottuna: pyrkiminen entropiaan. On vain yksi kansa ja yksi kieli ... yksi usko... Koko olemassaolo on yhdentynyt (vaikka se ulkonaisesti NÄYTTÄÄ negentrooppiselta), koska TIETO on levinnyt kaikkialle RAKKAUDEN muodossa.

11.1.81 (Laajeneva vastuu!)
- Ihmisen elämä kulkee tajunnan laajentumisen hetkestä toiseen. Yhä enemmän jää taakse "pahoja" tekoja, jotka ihminen huomaa tehneensä tietämättömyydestä. Tajutessaan tämän hän samalla tekee itse itselleen "synninpäästön" noista teoista, joista toteaa olleensa ei-vastuullinen. Mutta samalla tuo synninpäästö poistaa häneltä mahdollisuuden uusia noita tekoja siitä hetkestä eteenpäin. Vastuuta ja vapautta voidaan pitää tietoteoreettisina termeinä - ne koskevat ihmisen näkemysten oikeellisuutta.

12.1.81       - Näen Jumalan pelastussuunnitelriassa jopa osoituksen siitä, että hänkin on tehnyt parannuksen! Samoin kuin ihmiset tajutessaan lopulta todellisuuden oikein alkavat rakastaa eläimiä ja ottavat ne hoiviinsa. Mutta kestää oman aikansa, että idea voidaan toteuttaa käytännössä, koska KAIKKIEN on tajuttava tuo uusi idea. Ihmiskunnan kohdalla se on tähän mennessä kestänyt 2000 vuotta! Pahojen voimien vastaisku on huipentunut viimeisiin sotiin. Tämä osoittaa, että ihmiskuntapotilas on parantumisen KRIISIVAIHEESSA, kulminaatiokohdassa. Jungin kollektiivitajunta on "Jumalankuvana" yllättävän antoisa, koska se selittäisi Raamatun Jumalan raadollisuuden ja inhimillisyyden virheineen, katumuksineen ja anteeksiantamisineen.

- Kollektiivitajunta pohjautuu analogiseen aikaan. Siksi se on inhimillisen rajoittunut voimatta ennustaa tulevaisuutta muuten kuin sen pohjalla, millaista materiaalia sillä on siihen mennessä ollut saatavilla. Meidän Jumalame, Buddhamme on astumassa ITSE uuteen tietoisuuden vaiheeseen sillä hetkellä, kun ihmiskunta tekee oman päätöksensä astua korkeammalle tietoisuuden tasolle, Paratiisiin.

17.1.81         - Tietäessään todellisuuden ihminen muuttuu sattumanvaraisesta vapaan tahdon haltijasta, todennäköisyyshiukkasesta tietoiseksi olioksi, jonka käyttäytyminen on selvästi ennakoitavissa, koska tiedämme hänen "tietävän oikein". Meediot sanovat, ettei Jumalakaan tiedä ETUKÄTEEN, millaisen ratkaisun ihmisen "vapaa tahto" kussakin tilanteessa tekee. Muuttaako totuus maailman deterministiseksi? Ei - siihen jää aina jäljelle "sokeita" luonnonvoimia, jotka ovat ennalta-aavistamattomia.
- Loogisia totuuksia, tautologioita ovat KAIKKI abstraktiot ja käsitteet, kategoriat ja luokat silloin kun ne ovat vajaaulotteisia, eristettyjä elävästä elämästä.
- Yhtä vaikeaa kuin meidän nyt on olla hyviä, niin tulevaisuudessa meidän on vaikea olla pahoja! Paha tulee olemaan meille erittäin vastenmielistä - teemme sitä vain parhaimmille ystävillemme.

23.1.81   > Trevor Ravenscroff: Pyhä keihäs.
s.51        - Jo viidentoista ikäisenä hän (Hitler) oli ahminut Nietzscheä, joka teoksessaan Moraalin alkuperästä julisti "arvojen uudelleen arvioimista", mikä merkitsi että niin sanottu paha oli hyvää ja perinnäisen käsityksen mukainen hyvä olikin pahaa!

- Kuuntelen Wagneria, luen Graalin tarun yhteyksistä Hitleriin... Tuo kirja on alkanut vavahduttavasti. Viittaukset Hegelin maailmanfilosofiaan ja moraalin merkityksettömyyteen kansojen historian käännekohdissa, viittaukset keihään-kärkeen... hätkähdyttävää.

- Historia on pannut kaikki SUURET johtajat - olivatpa he sitten "hyviä" tai "pahoja" - etsimään äitiään, historiaa, joka omilla kertomuksillaan vahvistaisi heidän suuntansa. Suuret johtajat ovat aina tiedostaneet toteuttavansa suurempaa, voimakkaampaa tahtoa, olipa se sitten kansan, kansakunnan tahto tai Jumalan tai Saatanan tahto. Siksi he ovat olleet sekä historian että mytologian - tai "virallisen" uskonnon - tuntijoita.  

- Historiasta he ovat etsineet suuntaa omille teoilleen. Tämä osoittaa sen, että heidän persoonallista vastuutaan on mahdoton arvioida.

- Hitlerin okkultismiharrastus (pikemminkin -ammatti) on järkyttävää luettavaa. Historian kotkan, kokon siipien suhina melkein kuuluu korvissani.

- Nyt vasta ymmärrän, miksi kolmiyhteys (ruumis, sielu, henki) poistettiin kirkon virallisista ympyröistä. Henki-sanahan tarkoittaa henkeä myös mediumistisessa mielessä. ts. "henkiä" joihin vielä alkuseurakunta oli yhteydessä.

30.1.81         - Jos kristinusko EI olisi voittanut, olisi paimenia ja itämaan tietäjiä vaellellut ristiin rastiin niin kauan kunnes jokin tuontyyppinen uskonto olisi lyönyt itsensä läpi. Kun aika oli kypsynyt, ei luonto jättänyt mitään sattuman varaan. Se kokeili erilaisia uusien ajatusten yhdistelmiä - jopa eri puolilla maapalloa - niin kauan, että kehittyi elinkelpoinen uskonto, joka ennen kaikkea sisälsi korkeamman moraalin. Toisaalta sen oli pidettävä sisällään myös meedioyhteys henkimaailmaan pysyäkseen oikeilla jäljillä. Tätä yhteyttä ei antiikin uskonnoilla ollut, vaan se piti ottaa - mahdollisesti - idästä tai Egyptistä, missä vanhaa perimätietoa yhteyksistä henkimaailmaan oli. Opiskeluvuosinaan Jeesus tutustui näihin kaikkiin uskontoihin ja kuori niistä kerman päältä omaan oppiinsa. Sanoisin että Kristus olisi voinut olla kuka tahansa tuon aikakauden vihkiytynyt. Me tunnemme tuon ajanhengen "Jeesuksen" nimellä.

19.2.81         Matkalla Bonniin:
Hyvän ja pahan käsitteet ovat ajankulun vertauskuvia. Kirjojen polttaminen, menneitten aikojen henkisten tulosten kätkeminen, historian muuntaminen ja peitteleminen kuuluvat kaikki kuoleman valtakunnan piiriin, estävät menneisyyden saavutusten paljastumista tulevaisuudessa, edustavat korkeammanasteisten systeemien hajoittamista alempiasteiseksi. Kaikki tämäntyyppinen toiminta HIDASTAA "lopullisen tiedon" saavuttamista so. ajan kahleista irtautumista. Tässä mielessä "moraali" on vain ajankulun VERTAUSKUVA!!!

20.2.81       - Mietiskelin, miltä kuoleman jumala näyttää. Näin avaruudessa maalatun puunaamion ja tajusin, miksi juuri sellainen. Juuri siksi, että se ei liiku, se ei elä! Niin kuin moottoritien reunoille rakennettu äänimuuri, suoja-aita ei elä. Se ei oikeastaan voi tietää tarkoitustaan, koska se on rakennettu - ei syntynyt. Se on sokeiden voimien kasautuma, jonka tarkoitus on saada materiaalinen maailma vielä materiaalisemmaksi, kuolleemmaksi. Enemmän mekaanisia töytäisyjä, tietoiskujen ylitarjontaa, kun kukaan ei ymmärrä, miksi ääniaalto ja pölyhiukkanen eivät saa lentää vapaasti, vaan törmäävät tuohon seinään.

13.3.81          - Kymmenen käskyä OMISTAMISEN harhakuvan mieliinjuurruttajana.

15.3.81          Göteborg        
- Raamatussa sanotaan: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi". Ellei näin tapahtuisi, isien ja äitien teot jäisivät reaalisuudeltaan VAJAVAISIKSI, vajaaulotteisiksi, koska syyltä puuttuisi seuraus tai - seuraukselta syy!!! Syy - tässä tapauksessa muistojuhla (!) - olisi ajallisesti myöhempi kuin seuraus. Tämä kaikki edellyttää, että esi-isät tekevät meille palveluksen jääden odottamaan kuoleman jälkeistä vastapalvelusta!!!

- Ainoastaan täydellisen epäitsekäs teko on vapaa syyn ja seurauksen kahleista! Nyt ymmärrän karmain lain!!!

- Niin kauan kuin tekojen motiivit ovat syyn ja seurauksen, itsekkyyden kahleissa, NIIN KAUAN myös jälkipolvet ovat - velallisuudesta johtuvan muistojuhlatradition  kahleissa ja täten sidottuja karman lakiin!

- Vapauttamalla itsemme karman laista, syyn ja seurauksen kahleista, absoluuttisen ajan kahleista, vapautamme myös MENNEET SUKUPOLVET karman lain alaisuudesta, ja täytämme sen toiveen, mistä menneisyys on salaisesti haaveillut - uuden maailman, uuden Edenin maan päälle!!!

- Entäpä jos esi-isät olisivat tienneet jälkipolven epäkiitollisuuden - ja kuitenkin tehneet sen, mikä lopulta on parasta!!!

- Maailma on täynnä tähän syyn ja seurauksen lakiin sidottuja tekoja. Itse asiassa juuri tiede yrittää todistaa kaiken syyn ja seurauksen lakiin pohjautuvaksi. Ja juuri tiede selkeimmin edellyttää, että syyn täytyy ajallisesti olla ennen seurausta, vaikka (analogian kautta) syy onkin aina (?) seurauksen jälkeen! Tämä on jotain lopullista, selvästi tajuttua. Tässä vain teleologisten ja finaalisten syiden, motiivien tärkeys korostuu ehdottomaksi välttämättömyydeksi ja muut motiivit toisarvoisiksi.

- Tässä mielessä tulevaisuus on aina syynä silloin kun ihminen lähtee liikkeelle ilman tuulenpuuskaa tai jonkun toisen tönimistä.

- Seuraus edeltää ajallisesti syytä kaikkialla siellä, missä on informaation-vaihtoon perustuvaa elämää! Siellä, missä syy ajallisesti on ennen seurausta, on vain kuollutta materiaa, tönimistä, mekaanista, automaattista eri ajassa ja eri maailmassa olemista.

- Näin eroaa elävä ja kuollut maailma toisistaan. Se on selvitetty tässä autossa matkalla Göteborgista Arvikaan.

- Me edellytämme aina syyn jo tapahtuneeksi todellisuudeksi sanoessamme, että niissä ja niissä olosuhteissa niistä ja niistä syistä johtuu se ja se seuraus.

- Minä sanon: Siitä ja siitä seurauksesta johtuvat tulevaisuudessa ne ja ne syyt!

- On nyös muistettava, että mikäli jokin teko jää kyllin kauan suorittamatta, syntyy TYHJIÖ, jonka tulevaisuus (= elävä) sitä varmemmin täyttää. Se, että jätämme jotain reaalista tekemättä, varmentaa että tietyissä tapauksissa tulevaisuudessa tuo teko väistämättömästi tulee tehtyä - jonkun muun toimesta.

- Nyt tajuan mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan:"Älkää kostako pahaa pahalla vaan tehkää hyvää niille jotka teitä kiusaavat".

- Näin myös kansan kohtalon karma. Emme vain tiedä, ovatko kansoja koskevat tapahtumat syitä vai seurauksia absoluuttisesta menneisyydestä tai sitten "absoluuttisesta" tulevaisuudesta.

- Toitotamme, ettemme koskaan saa unohtaa hyväntekijöitämme. Kun vapaudumme karman laista, salataan kaikki suurimmat "hyvät" teot, jotta nekään eivät olisi sidoksissa karman lakiin. Pahasta sen sijaan puhutaan aina, jotta voisimme murtaa hyvillä teoilla senkin karman-alaisuuden. Menemme saarnaamaan Tuonelaan.

- Miksei Jeesus kertonut aikanaan kaikkea? Löytyykö hänen esittämistään vertauksista vihjeet tulevaisuus-syihin?

16.3.81 Arvika        
- Totuuden salaamisen pahin muoto on meissä kaikissa olevan PAHAN salaaminen. Tähän me tarvitsemme avuksi oikeuslaitoksen ja poliisin. Ne joko ennakolta ehkäisevät ja estävät pahan KONKREETTISIA ilmenemismuotoja - voimatta kuitenkaan estää pahan itämistä ihmismielessä - ikäänkuin antaen näennäisen harhakuvan siitä, että paha ei hallitsisi maailmassa, so. että maailman-katsomuksemme on perusteeltaan oikea, vaikka tuottaakin sivuilmiöinä pahaa, joka täten estetään ulospäin näkymästä. Pahan salaamisessa on menty niin pitkälle, että julkisten pilkkarangaistusten sijasta rangaistuksetkin suoritetaan SALASSA - ikäänkuin "perheensisäisenä" asiana, joka peitetään ulkopuolisilta.

- Jos paha saisi ilmetä maailmassa vapaasti, huomaisimme välittömästi entisen maailmankuvamme mielettömyyden! Me näkisimme totuuden.

- Kun tiedon entropia vallitsee, ovat Helvetti, Kiirastuli ja Paratiisi muuttuneet yhdeksi.

- Julkisesti tehty hyvä voi olla kohteelle RANGAISTUS. Salaa tehty hyvä saa hyvän poikimaan. Onko parasta hyvää se, jolloin hyväntekijä ei tiedä siitä itse mitään? Kuitenkin: pahantekijän rangaistusta lievennetään, mikäli hän kertoo totuuden, so. tunnustaa tekonsa...

31.3.81        > Robert Haardt: Die Gnosis.
s.63             - Judas allein von allen übrigen erkannte die Wahrheit und vollzog das Mysterium des Verrates.
- Kertoiko Jeesus KAIKEN, vai salasiko hän jotain?
s.200             - Jesus: Die Engel und die Propheten werden zu euch kommen und euch geben, was ihr habt... (Tulevaisuus ennen nykyisyyttä - vaiko menneisyys???)

3.4.81       - Jos erilaisten systeemien on koettava ERI asioita voidakseen kokea SAMANLAISEN tunteen tai kokemustavan (-sisällön), täytyy Jumalan "Paratiisin" olla ERILAINEN kuin ihmisen Paratiisin.
- Minusta alkaa tuntua, että Raamattu on itse asiassa Jumalan murhenäytelmä.

6.4.81      - Murhat, tapot ja muut rikokset ovat hyviä tekoja, mikäli ne ovat VÄÄRÄN (mutta jokaisessa meissä piilevän) maailmankuvan tuotteina puhjenneita paiseita. Väärän maailmankuvan puitteissa tehty hyvä on pahaa paremman maailmankuvan kannalta, koska jälkimmäisen tuleminen viivästyy. Em. edellyttää että teemme hyvää/pahaa LOOGISESTI maailmankuvamme perusteista käsin.

7.4.81       - Ihminen ei voi tehdä hyvää/pahaa muutoin kuin sen hetkisen tietonsa mukaan, mikä hänellä on hyvästä ja pahasta. Absoluuttinen on siis suhteellista.

- On ihmisiä jotka ovat naamioineet kaiken pahuutensa HYVIIN tekoihin.

- Mitä merkityksettömämpi jokin ratkaisu moraalisesti on, sitä suurempi osuus on vapaalla tahdolla päätöksessä. Mitä tärkeämpi moraalisesti jokin päätös on, sitä vähemmän vapaalla tahdolla on osuutta asiaan, koska sitä enemmän päätös pohjautuu loogisesti henkilön maailmankuvaan ja sen perusteisiin. So. sitä enemmän MAAILMA ratkaisee yksilön puolesta. Tässä mielessä kaikki historia on MAAILMAN-historiaa.

18.4.81          - Pelkäämme loukkaavamme loukkaantumisherkkiä ihmisiä. Projisoimme tulevaisuuteen tapahtuman, joka "seuraisi" jos me tekisimme oman osuutemme. Jos seuraus olisi meille epämieluisa, on "seuraus" syy sille, ettemme tee (loukkaa) jotain nykyhetkessä (= loukkaantumis-seurauksesta katsottuna - menneisyydessä). Mikäli kysymyksessä on harhautuneen maailmankuvan seurauksena oleva Karma, merkitsee tämä sitä, että jokin menneisyyden tapahtumattomuus aiheuttaa (valheellisen) hyvän mielen! "Absoluuttisessa" ajassa siis kaikki tapahtumatonkin on täysin tasa-arvoinen ja yhtä merkittävä syy sille, että maailma on sellainen kuin se on nyt.

- Pelkäämme loukkaavamme loukkaantumisherkkiä ihmisiä. Projisoimme tulevaisuuteen tapahtuman, joka "seuraisi" jos me tekisimme oman osuutemme. Jos seuraus olisi meille epämieluisa, on "seuraus" syy sille, ettemme tee (loukkaa) jotain nykyhetkessä (= loukkaantumis-seurauksesta katsottuna - menneisyydessä). Mikäli kysymyksessä on harhautuneen maailmankuvan seurauksena oleva Karma, merkitsee tämä sitä, että jokin menneisyyden tapahtumattomuus aiheuttaa (valheellisen) hyvän mielen! "Absoluuttisessa" ajassa siis kaikki tapahtumatonkin on täysin tasa-arvoinen ja yhtä merkittävä syy sille, että maailma on sellainen kuin se on nyt.

- Hyvän ja pahan subjektiivinen tajuaminen määrää sen, millaiseksi maailma muodostuu - muodostuuko se SALAAVAKSI perverssimaailmaksi, jatkuvan epärehellisyyden ketjun karmamaailmaksi vaiko avoimeen totuuteen perustuvaksi maailmaksi.

- MEIDÄN maailmassamme "toisen ihmisen huomioonottaminen" perustuu suurelta osin omien ajatustemme ja tekojemme salaamiseen!!! Kaikki se mikä nyt on "hyvää", on syynä (seurauksena) siihen, että ihmiset menneisyydessä ovat kyenneet salaamaan itsekkyydestään (- harha-ajatusmaailmastaan) johtuvat halut! Se mikä nyt on "hyvin" (kauniit kodit, pihamaat, vaatteet jne.) on joko seurausta totuuden salaamisesta tai sitten oman älyllisen maailmankuvan perusteista poikkeamisesta - siis epäloogisuudesta! Tässä mielessä elämme täydellisessä valhemaailmassa!

- Ja päinvastoin: Sodat seurauksena totuuden esilletulo-pyrkimyksistä! Suurissa asioissa voi ihmiskunta vain harvoin olla epälooginen...

- Se että jotain EI tapahdu, ei merkitse etteikö olisi SYITÄ tapahtumattoman PYRKIMISELLE tulla tapahtuneeksi. On paljon POTENTIAALISTA tapahtuma-halukkuutta - todellisuus on täynnä sitä. Sillä ettei lopulta jotain tapahdu - on täysin samanlainen rakenne kuin sillä, mitä lopulta (noista monista mahdollisuuksista) on tapahtunut!

- Tapahtumattomuus ei ole vapaata, nihilististä eikä järjetöntä. Se mitä ei tapahdu on yhtä tarkkaan määriteltävissä kuin jo tapahtunutkin: Ei ole olemassa absoluuttista tapahtumattomuutta. Tapahtumattomuus on määriteltävissä yksityistapauksiksi. Mikä tahansa ei voi jäädä tapahtumatta!!! Se "jokin" joka ei tapahdu "todellisuudessa" on samalla tavalla todennäköistä kuin se mikä lopulta tapahtuu!

- Ei voi olla tapahtumatta"mitä tahansa". Aivan samoin kuin ihminenkään ei ole vapaa tekemään "mitä tahansa". Aina on JOKIN joka ei tapahdu yhtä selvästi (tai epäselvästi) kuin JOKIN MUU - (ja vain se) - näyttää tapahtuvan.

- Kaikella tapahtumattomuudella on oma Karman lakinsa. Ja Karman laki käy tarpeettomaksi silloin kun totuus lopulta paljastuu kaikille tullen täysin entrooppiseksi.

- Totuus on uskottu ja omaksuttu silloin, kun se liittyy loogisesti maailmankuva-rakennelmaan. Irralliset, erilliset totuudet kestävät vaikuttavina voimina vain hetken. Ihminen ei jaksa uskoa sellaisiin yhtä hyvin, kuin hän jaksaa pitää päätöksensä olla "hyvä" jostain hetkestä eteenpäin. Jos jokin totuus (epätotuus) kolahtaa päähän, rakentaa ihminen uuden (mielikuvitus-?) maailman sen ympärille. Ovatko mielisairaudet tällaisia?

19.4.81         - Jos on olemassaolevaa ja -olematonta todellisuutta - molemmat lainalaisina ja siten määriteltävinä - koskee sama seikka myös SYY- käsitettä. On olemassa olemassaolevia (positiivisia) ja olemassaolemattomia (negatiivisia) syitä sille, että jokin seikka tapahtuu tai ei tapahdu. Usein "olemassaolemattomia" syitä sanotaan EHDOIKSI, esim: "Jokin tapahtuu EDELLYTTÄEN, että olosuhteet ovat sellaiset ja sellaiset." Voidaan kuitenkin sanoa, että jokin seikka on olemassaolevien ja -olemattomien syiden SUMMA (erotus?). Samalla on muistettava, että "olemassa-olemattomat" syyt saattavat olla tulevaisuudessa (yhtä hyvin kuin menneisyydessä), so. PÄÄMÄÄRÄ-nimikkeellä positiivisesti tapahtumaa toteutumispisteeseen (???).

- Millaisia variaatioita saadaan seuraavista tekijöistä:

olemassaoleva - olemassaolematon
syy - seuraus
menneisyys - tulevaisuus (nykyisyys?)

19.4.81         - Paratiisikertomus SYMBOLINA alkaa valjeta tajuttuani mihin allikkoon "tieto" hyvästä ja pahasta on ihmisen johtanut. Symboliikka kuvaa myös avioliittoa, jossa "kuherruskuukausi" on verrattavissa Paratiisin aikaan ennen syntiinlankeemusta. Aviopari uskoo toistensa olevan "hyviä" ihmisiä verrattuina joihinkin muihin "pahoihin". He HYVÄKSYVÄT toisensa - mikä on TÄSSÄ maailmassa irrationaalista. Hyvän ja pahan tiedon puusta on syöty silloin, kun ensimmäiset SYYTÖKSET jostakin seikasta puhkeavat. Syyllisyyden TIETÄMINEN on hyvän ja pahan tiedon puusta syömistä. Seurauksena on "karkoitus Paratiisista".

- Kuitenkin ihmisillä on MUISTO tuosta kulta-ajasta, johon he haluaisivat palata - myös riitelevä aviopari. Mutta paluuta ei ole niin kauan kuin he uskovat TIETÄVÄNSÄ, milloin toinen on VASTUUSSA teostaan ja milloin teko on HYVÄ ja milloin PAHA. Tietämisen lakkaaminen avaa meille paratiisin portit. "Tiedon" seurauksena ihmiskunta rakensi, loi itselleen KUOLEMAN  maailman: se erotti toisistaan "elävän" ja ''kuolleen" luonnon, alisti jälkimmäisen palvelukseensa (tietämättä että se on elävää - KAIKKI) ja loi mekaaniset koneet, oikeuslaitoksen, sodat ja KUOLEMANPELON, koska ei enää tiennyt olevansa kuollut siitä hetkestä lähtien, kun luuli tietävänsä. Jos vielä ihminen olisi onnistunut maistamaan elämän puusta...

8.10.81 Kööpenhamina.      Gershom Scholem: Die jüdische Mystik.
s.12. Maimonides: "Wie kann man von Gott sagen, dass er lebendig sei? Ist das nicht eine Beschränkung der unendlichen Fülle seines Wesens? ... Er ist nicht tot... er ist das Gegenteil von allem Negativen. Er ist die Negation der Negationen."
s.27. - Das Nichts ist... die Gottheit selbst in ihrem verborgensten Aspekt.

25.12.81.      - Jos maailma on epätäydellinen, onkin vika ehkä siinä, että JUMALAMME ovat epätäydellisiä! Ehkä Luoja ITSE on keskeneräinen. Hänelläkin on karmansa...

 

1982:

10.1.82  Keitele      - Jos meillä on vapaa tahto, niin PÄÄTÄMMEKÖ KÄYTTÄÄ sitä "vapaasta tahdostamme", vai onko päätöksen takana jokin syy, joka tekee päätöksen "epävapaaksi"?

13.1.82.          - Onko niin, että mikäli ihmisellä on vapaa tahto, niin se ei koske hänen tekojaan vaan hänen ARVOMAAILMAANSA?
- Pitäisikö arvomaailman hierarkia rakentaa TIETOISESTI? Joka tapauksessa arvomaailmankin järjestys on suhteessa aika-paikka -avaruuden tapahtumiin.

17.1.82         - Sellainen totuus, jota ihminen ei elämänsä aikana - potentiaalisesti - ennätä kokea, ei ole merkittävä totuus eikä siis oppimisen väärti. Luultavasti ei ole muuta TÄRKEÄÄ totuutta kuin valinta hyvän ja pahan välillä, sekä sen seikan tajuaminen, ettei niitä voi määritellä ulkonaisten, materiaalisten eikä näkyvien seikkojen avulla, koska kysymyksessä on SUHDE.

21.1.82          - Oliko kristinuskon voima vain siinä, että se epäuskollaan onnistui tuhoamaan aikalaistensa esittämät "levitaatiot" yms. näytöt - katkaistessaan seuraamassa olleiden näkyyn uskovien ja siten näyn aikaansaavien uskovien ketjun?

2.2.82     - Kokeeko "paha" ihminen pahaa tehdessään samaa kuin "hyvä" ihminen, joka tekee hyvää? LUULTAVASTI!!!

17.4.82   - Eikö lopulta ole samantekevää, ovatko Raamatun kertomukset todellisia vai fiktioita? Niiden vaikutus on todellista laatua. Entä sen jälkeen, jos ne paljastuvat joiltain osin fiktioiksi? Miten ne sitten vaikuttavat?

4.5.82      - Jos usko on kaiken perusta, niin tiede on silloin oman käyttäytymisen selittelyä mitä ovelimpien kehäpäätelmien avulla.

25.07.82   - Ehkä ongelmamme on se, ettemme osaa tehdä yhtäkään vapaata tekoa. Vapaa teko on karman yläpuolella. Siltä puuttuvat harhat, jotka pakottavat ihmisen tekemään "hyviä" ja "pahoja" tekoja. Tämä on paradoksi.

17.8.82 tiistai
- Näin yöllä unta ihmiskunnan vapahtajasta, josta taru kertoo, että hän tuli taivaasta. Tosiasiallisesti hän oli keikkamatkalla autolla vuoristossa, kun auto syöksyi läpi pensaikon mutkan kohdalla rotkoon, putosi satoja metrejä alaspäin suoraan alla olevan kylän keskellä olevaan heinäpaaliin ja jäi siihen. Toinnuttuaan tärähdyksestä Vapahtaja alkoi välittömästi saarnata taivaasta tulleesta ihmisen pojasta.

22.08.82          - Ongelmamme on siinä, että meillä on vapaa tahto, mutta olemme kuitenkin täydellisesti pakotteiden alaisia toiminnoissamme. Pyrkimyksemme on huomata nuo motiivit, vapautua niistä ja tehdä sama toiminta sen jälkeen vapaina. Loppuvaiheessa ihminen tekee kaiken vain valintoina hyvän ja pahan välillä. Ei... Itse asiassa tuossa vaiheessa ei ole edes valintoja, sillä ihminen tekee silloin enää vain hyvää.

6.10.82         - Olen aina pohtinut, miksen noudata omaa filosofiaani ja sen arvomaailmaa käytännössä; miksen tee vain "hyvää". Vastineeksi olen todennut, ettei ihminen voi toimia yksin, so. tehdä niin kuin tietää oikeaksi (niin kuin sanoo, käskee muitakin tekemään), ellei hän ole voinut informoida filosofiaansa ympäristölleen. Näyttää siis, ikäänkuin syyttäisin muita ihmisiä siitä, että vihastun ja käyttäydyn edelleenkin kuin muut kuolevaiset, eli puhun toista ja teen toista.

- Tässä on kuitenkin perustelunsa: perustelu on täsmälleen sama kun välttäessäni kertomasta vitsejä ihmiselle, jonka tiedän vihaavan niitä. En puhu tahallani englantia sille, jonka tiedän olevan kykenemätön ymmärtämään. En näytä värikuvia sokealle enkä puhu kuurolle. Mikään teko ei ole hyvä eikä paha sinänsä; se tulee sellaiseksi vasta suhteessaan toiseen ihmiseen ja hänen arvomaailmaansa, jota minä peilaan jokaisella omalla teollani.

- Onko sitten ero minun "synneilläni" ja papin "synneillä"? On, jos meistä toisen omatunto on puhdas ja huoleton, mutta toisen ei... Onko kummankaan omatunto puhdas? Tällaisia ihmisiä on ollut kautta historian; he ovat oivaltaneet oman osansa ja hyväksyneet sen.
[3.12.2013: Mistä minä tiedän, etteikö kaikki se, mitä olen tehnyt elämäni aikana, ole ollut "hyvää" eikä "pahaaa"? Ehkä olenkin tietämättäni tehnyt juuri niin kuin olen puhunut!]

28.11.82         - Helvetti, paratiisi, vapaus ja pakko ovat kaikkialla ja ei-missään, sillä ne ovat suhteita systeemin ja sen ympäristön välillä. Ne ovat mielen tuotteita. Ne löytyvät kaikkialta, jos mieli elää näiden termien kahleissa. Sama tapatuma on toiselle helvetti, toiselle paratiisi.

 

1983?

26.1.1984         - Kun raamattu sanoo: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"... (niin) miten minä rakastan itseäni? En voi sanoa rakastavani muulla tavoin kuin että ymmärrän itseäni, ymmärrän toimintamotiivejani, syitä ja päämääriä, jotka ratkaisevat käyttäytymiseni.

- Vasta sen jälkeen kun rakkauskin absoluuttisena ohjeena on menettänyt merkityksensä, voin ensimmäisen kerran puhua teoistani vapaus-käsitteen pohjalta.

- Mitä tämän jälkeen? Edellä korotin ymmärtämisen sokeaa rakkautta korkeampaan arvoon. Kun ymmärrän itseäni, ymmärrän sitä jumalallista alkuperää, joka asuu minussa. Pitäisikö minun luopua tuosta ymmärtämispyrkimyksestäkin, mikäli se olisi absoluuttinen ohjenuora? Vai onko tässä tehtävä ero subjektiivisen ja objektiivisen vaatimuksen välillä?

- Subjektiivisesti pidän ymmärtämisen oppimista korkeimpana pyrkimyksenä, mutta objektiivista lakia - siis toisiin kohdistuvaa, toisia sitovaa - en voi siitä tehdä. En voi toisilta vaatia saman päämäärän omaksumista, minkä itse olen kokenut elämän-ohjeekseni. Viimemainittu lause on "ymmärrykseni" pääsisältö silloin, kun se on elämänohjeenani. Olen määritellyt ymmärtämisen tautologisesti siten, ettei se vaadi muilta mitään. Ja kun ei vaadi toisilta jotain, sanon silloin "ymmärtäväni" heitä...

- Ja kuitenkin... opetuskeinona... näyttelen vaativani toisilta silloin tällöin jotain!

- Niin kauan kuin elän, on osani toimia. En voi paeta sitä mitääntekemättömyyteen. Jos näin on, on eräs tehtäväni pyrkiä vapaisiin tekoihin, tekoihin, jotka eivät ole harhojen lapsia. Miten silloin voisin hyväksyä tehtäväkseni auttaa muita pysymän harhamaailmansa vankeina? Tuntuu huonolta ratkaisulta. Jäljelle jää vain mahdollisuus toimia "laajennetun" etiikan puitteissa: maksan minulle tehdyn "pahan" sen oman maailmankuvan tuottamalla vastakohdalla, "hyvällä". Ja toisaalta maksan minulle tehdyn "hyvän" saman maailmankuvan "paha" -käsitteen avulla.

- Tuo kuulostaa mielettömältä. Mutta jos hyvä/paha -dualismimme on maailman-kuvana väärä, on sen puitteissa tehty "hyvä" yhtä vahingoittavaa kuin mikä muu tahansa.

- Tällä tavoin eliminoin pois sen mahdollisuuden, että joku tekisi minulle hyvää itsekkäistä pyyteistä käsin, vastapalveluksen toivossa.

- Tässä yhteydessä on tärkeää muistaa, että kaikki "hyvät" ja "pahat" tekomme eivät ole sidoksissa tuohon maailmankuvaan. Tavallinen kansa ei usko siihen, vaan uskoo hyvin usein siihen mihin minäkin - pyyteettömään rakkauteen, ymmärtämiseen, empatiaan. Näin on kenties jokaisella ihmisellä - mutta vain joissakin elämäntilanteissa ja -kysymyksissä.

- Enkä minä tiedä, milloin itseeni kohdistunut teko tai tekemättömyys on pyyteetöntä, joten en myöskään voi sokeasti maksaa hyvää aina pahalla. Kun teen näin, on minun ensin ollut luotava arvio sitä, mitkä motiivit ovat mahdollisesti olleet ko. teon taustalla.

- Niin kuin ei ole absoluuttista hyvää eikä pahaa, ei absoluuttista totuutta eikä valhetta, ei absoluuttista onnea eikä onnettomuutta, eikä absoluuttista tietoa absoluuttisen uskon vastakohtana, niin samasta syystä ei ole myöskään absoluuttista elämänohjetta rakastaa lähimmäistään! (> Ks. Tieteen filosofia II)

10.02.84 klo 00.40 (perjantai)
- Ainoa vapaa valinta, minkä ihminen tekee, on valinta sen välillä, uskooko hän vapaaseen tahtoon vai absoluuttiseen kausaliteettiin ihmisen moraalisten ratkaisujen ollessa kyseessä. Tätä valintaa sanotaan "vapaaksi", koska sitä ei voida kokemus-pohjaisesti, "tieteellisesti" todistaa, vaan se jää uskonasiaksi.

- Tämä ainoa "vapaa" valinta on lainausmerkeissä paradoksaalisesti, koska sekään ei välttämättä ole vapaa: Rakentaessaan maailmankuvansa jommankumman perus-pilarin varaan - loogisesti - näkee ihminen ennakolta ne seuraukset, joita kumpikin ajatusrakennelma tuottaa: Toinen johtaa kärsimykseen ja toinen autuuteen... Näiden seikkojen ennalta tietäminen saattaa vaikuttaa valinnan tekemiseen, jolloin valinta ei enää olekaan vapaa! Valitessaan "epäitsekkyyteen" loogisesti johtavan elämäntavan - uskomalla kausaliteettiin (tietämättömyytensä ensin tunnustettuaan) - saattaa ihminen tehdä valintansa itsekkäistä syistä: Hän haluaa Paratiisin, elämän, onnen - sen sijaan että alistuisi kärsimykseen, jonka vapaaseen tahtoon perustuva usko tuottaa!

- Onko kukaan tietoisesti - tietoisena tästä perimmäisestä ongelmasta - epäitsekkäästi valinnutkin Helvetin, so. uskon vapaaseen tahtoon???

- Kysymyksen ydin on siinä, onko kulloinenkin valinta totaalinen, soveltaako ihminen käsitystä sekä itseensä että toisiin. Vai soveltaako hän "vapaan tahdon" käsitettä itseensä ja kausaliteettia, determinismiä toisiin ihmisiin. Me olemme tottuneet tekemään juuri päinvastoin: Selitämme oman käyttäytymisemme kausaliteetin avulla (erityisesti pahat tekomme) ja muiden käyttäytymisen vapaan tahdon avulla (erityisesti heidän pahat tekonsa). Tai sitten selitämme omat hyvät tekomme vapaan tahdon avulla, mutta toisten hyvät teot kausaliteetin avulla!!!

- Ehkä ainoa mahdollinen maailmankuva perustuukin dualistiseen logiikkaan, Zen-paradoksiin, siihen, että käytetäänkin kahta järjestelmää rinnakkain; toinen "henkeä" ja toinen "ainetta" varten... Olemme perimmäisten kysymysten äärellä...

- Onko tämä viimeinenkään valinta vielä edes valintaa hyvän ja pahan välillä? Ei ainakaan objektiivisesti, sillä kausaliteetti / vapaa tahto -käsitteet eivät sinänsä ole objektiivisesti hyviä eivätkä pahoja. Nuo termit tarvitaan vasta selviteltäessä ihmisen suhdetta jompaankumpaan käsitykseen.

- Valitsiko Jeesus Helvetin tietoisena tämän ongelmanasettelun apriorisuudesta?

16.2.1984         - Meillä on mahdollisuus vain yhteen vapaaseen tekoon: tehdä syntiä hahmottamalla todellisuus moneksi. Ja moneuden näkeminen (siinä, mikä on yhtä) on juuri fyysisen, aistivan ihmisen Paratiisi!!! Kaikessa musiikin kauneudessaan, väreissään, valoissaan, taivaan iloissaan... Mikä mieletön paradoksi!!! Paratiisi synnin pesänä...!!! Mikä oli se "Jumala", joka käyskenteli siellä iltapäivän lämpimässä hämärässä? Oliko se itse piru?

- Miksi Helvetti sitten on kuvattu joskus pimeydeksi, kaiken "ykseydeksi"? Siitä syystä, että menisimme sinne tuomaan valon niille ihmisille, jotka kuvittelevat, että Paratiisi on ainoa tavoittelemisen arvoinen totuus. Ja heti, kun he alkavat tavoitella Paratiisia, uskovat he olevansa itse Helvetissä. Meidän - jotka tiedämme - oma Paratiisimme sen sijaan on Helvetissä, koska se on meidän lähetystehtävämme! Vasta tämän tajuttuamme olemme ymmärtäneet "osamme" oikein!

- Jeesus toteutti informaation entropiapyrkimyslakia menemällä kuolleiden luokse, esittämällä materialistisena esimerkkinä, "kärsimysnäytelmänä" sen, mitä tapahtui taivaissa, menemällä levittämään "sanaa" kuolleille, jotta syntyisi se ainoa mahdollinen, lopullinen Paratiisi, Taivaan ja Helvetin avioliitto!

- "Totuuden" löytämisellä ei ole edes mahdollisuutta olla vapaaseen päätökseen pohjautuva, koska löytäjä on jo sillä hetkellä yhtä totuutensa kanssa ymmärtäessään sen itse vaikuttaneen hänen löytämiskokemuksensa syntymiseen. Todellisuuden "väärä" näkeminen voi johtua todellisuuden itsensä yksilölle "syöttämästä" yksipuolisesta harhakuvasta, joten tämän harhan vallassa eläminen ei sinänsä paljasta yksilön tehneen sitä vapaasta tahdostaan.

- Onko todellisuus syynä siihen, ettei ihminen edes halua nähdä todellisuutta "oikein". Halutessaan nähdä "väärin", tietää hän jo pysyttelevänsä väärässä. Hän on "langennut" Paratiisin erillisyyden iloihin... Hän kuvittelee olevansa taivaassa jo maan päällä luullessaan olevansa parempi.

- Totuuden jakaminen on ainoa lopullisen ilon lähde. Jeesus mursi leivän ja antoi sen opetuslapsilleen, ruokki nälkäiset... Salasiko hän mitään - koskaan? Jos salasi, niin koskiko se milloinkaan perusasioita?

- Miksi totuus on kirkkaus? Siksikö, että mennessään pimeyteen muuttaa se pimeydenkin valkeudeksi, joka on yhtä pimeyden kanssa, sillä ylösnousemuksen hetkellä, kun kuollutkin herää näkemään pimeydenkin valona - nousten ylös - pysymällä paikallaan... jopa laskeutumalla alas... kuitenkin aina vaan ylösnousemalla, koska nämä käsitteet ovat "harha-aistien" käsitteitä, aistiharhojen tuottamia mielikuvia, harhoja joita ihmisen menneisyys tuottaa.

17.2.84          - Ovatko abstraktioiden heijastumat materiassa käänteissymmetrisiä? Onko "hyvän" abstraktion ilmenemismuoto aineellinen paha? Onko aineellinen hyvä sama kuin sen peiliheijastuma, henkinen paha?

- Tekikö Jeesus käytännössä sen, mistä buddhalaiset (tai heidän edeltäjänsä) uneksivat: palasi vapaaehtoisesti aineelliseen olomuotoon tuodakseen hyvän sanoman. Ja kaiken lopuksi palasi vapaaehtoisesti jopa kuoleman valtakuntaan tuodakseen hyvän sanoman sinnekin. Buddhalaisuus pitää karmaa kenties eräänlaisena rangaistuksena, ja siinä on sen helvetti. Toisaalta jotkut heistä ovat selvästi tietäneet, että se on viimeinen, korkein askel. Ihmisen haaveillessa satorista, yhtymisestä kaikkeuteen, hän saattaa pitää maallista vaellusta huonompana vaihtoehtona.

- Miten hyvin Kabbala ja siihen muodostuva alkuympyrän piste kuvaavatkaan todellisuuden hahmottumista.

26.2.84         - Ylivieskan Käenpesä.
- Kymmenen käskyä - tyypillinen tapaus, jolloin tarvitaan 10 erilaista apriorista lähtökohtaa, koska ei ole yhteistä perustaa. Ne ovat puhtaita ideoita, jotka on siepattu ilmasta, luotu tyhjästä. Ne ovat todella jotain tuonpuoleista kuten "koti, isänmaa ja uskonto" Onko niillä yhteistä tekijää, yhteistä nimittäjää? Tuskin.

5.3.84 Sotkamo, Tulikettu.    - Joka on valaistuneena Paratiisissa, ei ole auttamassa lähimmäisiään.

20.3.84    - Niin kauan, kuin meillä on kvanttiteorian todennäköisyysprinsiippi, niin kauan on syytä olettaa, että alkeishiukkaset ovat kyberneettisiä systeemejä, että niillä voi olla ns. "vapaa tahto" (27.5.2011: ja myös "muisti") pelkän automatismin sijasta.
- Jos ei kerran pitäisi saarnata siitä, mitä ei omilla teoillaan osoita noudattavansa, niin miksi sitten puhua Jumalasta, Buddhasta, opetuksista tai Jeesuksen puheista? Tuntuisi oudolta, ellemme saisi puhua päämääristämme, niistä, joihin emme vielä ole yltäneet. Uskon logiikkaan, joten en näe syytä asettaa rajaa johonkin kohtaan.

10.04.84         - Oskari Kiiras - korkealle arvostamani vanha uskonnonpilkkaaja... on muuten korostanut Matt. 23:n sanomaa siitä, ettei ketään saa kutsua rabbiksi, "papiksi", so. ettei kirkolla ole edes oikeutta tulla instituutioksi nykyisessä muodossaan. Sanoin, että ongelma koskee kaikkia maailmanuskontoja, niiden käytännössä vääristäessä oman perussanomansa omaksi käänteiskuvakseen. Suomen kirkko edustaa yhtä pientä kärpästä tässä ihmiskunnan uskontojen yleisessä ongelmassa.

- Onko "totuus" yleensä ottaen välttämätön käsite fyysisen olemassaolon kannalta? Filosofiankin voin kuvitella olevan tarpeellisen vain siinä maailmassa, jossa siitä on apua systeemin tehtävän toteuttamiselle. Analogiamaailman filosofia on toinen kuin meidän fyysisen maailmamme.  Millainen filosofia vallitsee täydellisen entrooppisessa hologrammitodellisuudessa, kaiken ykseydessä, nirvanassa?

- Totuus on subjektiivinen ilmaisu. Sen subjektiivisuus alkaa sillä hetkellä, kun on yksikin subjekti, joka ottaa termin käyttöönsä..

- Totuus voi olla sama vain kahdelle täysin identtiselle systeemille, so. moneuden kautta ilmenevälle minuudelle.

16.10.84         > T. I. Itkonen: Suomen lappalaiset II
s.306         - Sompion lappalaisten sanotaan pitäneen jumalanaan sitä, mikä aamulla ensi kertaa kodasta ulos mentyään sattuivat näkemään.

4.8.85        - Ei ole vapaata tahtoa. Se on aina sidoksissa maailmankuvaan, joka ratkaisee myös sen, mitkä asiat ovat samantekeviä, merkityksettömiä. so. missä asioissa ei ole väliä, teemmekö niin tai näin.

8.8.85        - Meidän uusi vapaa tahtomme ilmenee siinä, että ymmärrämme näkyvän maailman merkityksettömyyden.

27.11.85     - Kristinuskon edistysaskel "pakanuuteen" verrattuna oli, että se suurimmalta osaltaan poisti ajatuksen "pahan" manaamisesta toiselle ihmiselle - lukuun ottamatta viholliskansoja. Se osoitti, että uskon voima ratkaisee. Tämä voima näkyi eurooppalaisten pelottomuudessa pakanatakoja kohtaan. Tässä suhteessa kristittyjen usko oli voimakkaampaa kuin pakanoiden. Lopputuloksena oli pelon väheneminen, koska kristittyjä ei voitu enää pelotella ihmisten tekemillä taioilla. Nuo taiat rajoitettiin ainoastaan Jumalalle ja Saatanalle. Jotenkin tämä uskon voiman (= loitsun voiman) vähättely on ollut välttämätön kehitysaskel, jotta jälleen - uudella tasolla - voimme alkaa jälleen uskoa uskon voimaan. Se on turvallista ainoastaan sen kehityksen jälkeen, jolloin tiedämme ettei toinen ihminen voi hallita meitä loitsuillaan, koska meillä on riittävän hyvä maailmankuva puolustuskeinona.

 

1986: Kansat soittavat -johdannosta poiskätettyjä pätkiä:

...Aristoteelinen logiikka kytki yksijumalaisuuden kahleilla valtaistuimeensa, eikä "Vapahtaja" ensi yrityksellään vielä onnistunut pelastamaan Isäänsä: "sana" suhteellisuudesta ei mennyt perille. Kolminaisuus jäi pyhäksi, koska ihminen alisti sen tarkkailtavakseen jättäytyen itse tuon todellisuuden ulkopuolelle Jumalan asemaan - sen sijaan että olisi myöntänyt olevansa osallisena prosessissa - ITSE.

- Leikitäänpä informaatioteorian käsitteiden pohjalta: Maailman ja taivasten valtakunnan välinen juopa ei ole kausaliteettiin perustuva vaan LOOGINEN (siis ei loppujen lopukisi "todellinen"), koska maailma määritteli, pelasi itsensä ulos kolmiyhteydestä asettumalla neutraaliksi objektiiviseksi tukijalaksi Isä - Poika - Pyhä Henki -triangelin ulkopuolelle - sen sijaan että olisi määritellyt kysymyksessä olevan uudenlaisen kolmiyhteyden: Isä-sana, Sana-poika ja Poika-maailma, johon viimeksimainittuun systeemiin älynsä ja muistinsa lokeroita kaiveleva tutkija itsekin kuuluu; siis output - viesti - input/muisti. En käytä vielä input-muisti/arviointi - output -painotusta, koska me - aitohämäläisittäin tai pohjalaisella jäyhyydellä - jo pian kolmattatuhatta vuotta pohdiskelemme edelleeen sitä, oliko Jeesuksen ristiinnaulitseminen "paha" vai "hyvä" teko ja oliko teko "vapaan" tahdon ilmaus... objektiivisesti! (...Uudet teoriat... jne.)

21.4.86         - Jokainen teko halkeaa kahtia: toiseen suuntaan leviävät "hyvät" ja toiseen "huonot" seuraukset. Mitä seurauksia oli siitä, että Hitlerin isoäidin (?) oli juutalainen tehnyt raskaaksi? Entä Jeesuksen murha?
- Kristittyjen usko ylösnousemukseen perustuu "totuuteen" juuri siinä määrin kuin tuo usko on ollut "todellista" so. historiassa vaikuttava voima.

4.5.86          - "Metsä" on puun jumaluuden nimi! "Metsä" on jokaisessa puussa, mutta mikään niistä yksin ei ole metsä. Metsä on jumaluutena kaikkialla. Se on luokka, jonka olemassaolon yksityinen luokan jäsen tajuaa. Ekosysteemi, jossa kaikki on vuorovaikutuksessa. "Metsä" on jokaisessa puussa yhtä aikaa.
(Huom! 24.9.94 - "luokka/jäsen": "Metsä" on osa jokaista puuta samanaikaisesti.)

- Niin kuin kaikki uskonnot ovat saman jumaluuden erinimisiä palvontamuotoja, niin samalla tavalla musiikki on saman "palvonnan" eri ilmennysmuoto. Kaikki "musiikit" tähtäävät lopulta samaan kokemukseen. Kieli vain vaihtelee. Niin kuin kaikkien kielien tehtävä on ymmärretyksi tuleminen.

6.6.86 - yöllä klo 01.30.
- Ei ole poikkeusta! On vain säännön käänteispuoli!!!Mitä harvemmin poikkeus esiintyy, sitä suurempi informaatioarvo sillä on (Kenelle on, kenelle ei...). Mitä harvemmin pahaa tapahtuu, sitä pahemmalta se tuntuu. Hyvän tekemisen paljous puolestaan latistuu verojen maksuksi.

- Ja sitten suhteellisuus: "Rapatessa roiskuu", sanovat he, jotka tekevät paljon hyvää. He evät ennätä kiinnittää huomiota sivu-tuotteina silloin tällöin tapahtuviin erehdyksiin. Joku toinen sen sijaan keskittyy pahan poistamiseen. Hän suhtautuu pahaan sitä vakavammin mitä vähemmän sitä on jäljellä. Pahan määrä maailmassa ei siis lisäänny eikä vähene, Vain suhtautuminen muuttuu. Ei sääntöä ilman poikkeusta... Poikkeus säännön käänteiskuvana on itse sääntö. Vain suhtautuminen ratkaisee. Suhtautumisen taas määrää ympäristö: Yksilön maailmassa tehdään valinta hyvän tekemisen / pahan estämisen välillä sen mukaan, miten yksilö on kokenut painopisteen ympäristössä olevan. Jos muut tekevät hyvää, on hänen tehtävänsä vastustaa pahaa. Tässä mielessä poikkeuksella todella on informaatio- tai painoarvo. Poikkeus on aina yhtä painava kuin sääntö informaatioarvoltaan, jos siihen kiinnitetään huomio...

- Tuijotamme aina määrään, kun pidämme poikkeusta poikkeuksena. Se on kuitenkin säännön negatiivinen peilikuva, joka pyrkii samaan kuin itse sääntö, mutta toista tietä. Joku vain tekee valinnan, kumpaan paikkaan sillä kertaa elämässään kiinnittää huomiota.

- Hyvän tekeminen - sääntönä ilman poikkeusta - ei enää ole "hyvää". Se ei ole mitään! Pahan katoaminen ei myöskään ole mitään! Täydellinen hyvyys (sääntö) ja pahan (poikkeuksen) totaalinen poissaolo muodostavat yhdessä neutraalin tilan, jossa hyvä ja paha - molemmat - ovat kadonneet. Olemme hyvän ja pahan tuolla puolen? Positiivisessa mielessäkö? Voidaanko tähänkin suhtautua kahdella tavalla? En tiedä.

16.-18.6.86         - Kaikki jakautuu poikittain kahtia: Kaikesta hyvältä näyttävästä toinen puoli (on lumetta. Se...) tehdään itsekkäistä, omanvoitonhaluisista motiiveista käsin. Kaikesta "pahasta" toinen puoli on hätähuutoa. Ovatko kapinalliset aina oikeassa? Ovatko valtaapitävien voimakeinot aina vääriä? Kuinka paljon epäkohtien puolestapuhuja korostaa omaa tietoaan verrattuna muihin (tulevaan asiantuntija-valtaan tähdäten)? Emme tiedä.

19.9.86         - Ihmisen ainoa vapaa ratkaisu on maailmankuvan perusoletusten valinnassa. Kaikki muu on tuon peruskuvan loogista seurausta. Omatunto muodostuu siitä, näyttääkö tuon maailmankuvan käytännön toteutus olevan sopusoinnussa vai ristiriidassa kuvan saneleman ihanteen (etiikka, oikeudenmukaisuus, rakkaus jne.) kanssa. Mikäli teoria ja käytäntö osuvat yksiin, ihmisen omatunto katoaa! Se ei suinkaan palaudu taaksepäin eläimen asteelle, vaan se pääsee sinne, so. on sopusoinnussa todellisuuden kanssa. ...Tämä kärjistys ei kiinnitä huomiota tietoisuuksien eri asteisiin.

- Vasta teorian ja käytännön ristiriita tuottaa "omatunto" -käsitteen. Jotta se saataisiin "rauhoitettua", tarvitaan toinen logiikka (= logiikan perusta), jotta ihanteet toteutuisivat myös käytännössä. Tämän perustan tarjoavat uskonnot. Valitettavasti on vain niin, ettei usko siinäkään tapauksessa riitä voimaltaan kumoamaan sitä mitä luulemme tiedoksi. Harvoja poikkeuksia lienee.

- Koska tieto, tiede, aistitodellisuus hallitsee näkyvää maailmaa, voi toisen maailman-kuvan perusta olla vain näkymättömissä, aistitiedon tuolla puolen. Se pelastaa meidät liian ilmeiseltä ristiriidalta.

- Omatunto ei ole ulkoa annettu. Se on mukana siitä hetkestä lähtien, kun koemme pelkoa. Sillä pelko syntyy maailmankuvasta. Kun teoria ja käytäntö pääsevät sopusointuun (= meitä rakastetaan ja me rakastamme), lakkaa uskonnon tarve. Me tulemme itse jumalaksi.

- Toinen tie tähän päämäärään on, että "tiedon" piirin ulkopuolella oleva tulee laajentuneen tiedon piirin sisäpuolelle. Voimme siis näkyvän maailman perusteella päätellä, mitä näkymättömässä tapahtuu. Myös tämä mahdollisuus merkitsee uskonnon loppua. Ei niin, että vain se katoaisi vaan niin, että usko ja tieto yhtyvät. Niitä ei enää voida erottaa toisistaan. Tämä on ensimmäinen yhtenäinen maailmankuva. Se voi merkitä vain mustan ja valkean kokemista yhden ilmentymäksi.

1.10.86         - On bakteereja, jotka elättävät itsensä ihmisten "myrkyiksi" kutsumilla yhdisteillä. Kaikki pahat teot voivat tuottaa hyvän hedelmän, jos vain joku pystyy kääntämään niiden suunnan. Olenko minä tehnyt mitään "hyvää", joka ei olisi saanut voimaansa jostain, jota joskus olen pitänyt kohdalleni osuneena "huonona" asiana?

1987:

2.7.87 aamulla.
- Raamatunlause: "Ja niin hän rakasti maailmaa, että antoi ainokaisen poikansa, niin ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan pelastuisi ja että hänellä olisi iankaikkinen elämä..."

- Tuon lauseen lausuin äsken hiljaa ääneen paluumatkalla Vaasaan. Olin jo pitemmän aikaa usein leikitellyt ajatuksella Raamatun lausemuunnelmasta: "Ja niin hän rakasti maailmaa, että antoi ainokaisen poikansa, niin ettei yksikään joka häneen uskoo pelastuisi, vaan..."

...Eilen ihmetteli ... sitä, mistä minulla on voimaa niin suureen rakkaudentunteeseen. Hän arveli sen olevan osa persoonallisuuttani. Minä puolestani väitin, että olen oppinut sen maailmankuvani muuttumisen myötä - siis että maailma on sen minulle opettanut. Eikä minulla itselläni ole osuutta koko asiaan. Minä vain välitän sen eteenpäin, mitä olen saanut ymmärtämisen myötä - ikään kuin lahjaksi. Ja yhtäkkiä tajusin, että minä olen se, joka jätti poikansa, koska halusi oppia rakastamaan koko maailmaa - valikoimatta, sulkematta ketään pois. Siksi minun oli lähdettävä omalle tielleni, toteuttamaan omaa osaani, sitä joka oli minulle annettu: opetella ymmärtämään ja sitä kautta rakastamaan.

- Kuinka moni perheenisä tai -äiti on "paennut" etsimään elämältä vastausta, mikä meni pieleen. Heitä on aina sanottu "syntisiksi". Olivatko he kaikki itse jumaluuden ilmentymiä?

(21.6.2011: Näistä pohdiskeluista sai alkunsa myöhempi? ajatukseni Mariasta sekä Jeesuksen rakastettuna että äitinä. Neitsyt -epiteetti voi tarkoittaa tätä samaa kuin mistä nyt kerron. Henkinen ajatusten äiti säilyttää neitseytensä...

- Ja nyt tajusin sen yhdellä iskulla. Puhkesin rajuun itkuun niin, että minun oli pysähdyttävä tien viereen ja antaa kyyneleeni vuotaa. Tajusin, että minä itse olen Jumala, en persoona vaan että olen osa jumaluutta, joka toteuttaa itseään minun kauttani. Osa sitä jumaluutta, josta kirkko haaveilee, jumaluutta, joka kuuluu osana yhtä hyvin kaikkiin ihmisiin,  kaikkiin uskontoihin, niin shamanismiin, hindulaisuuteen kuin buddhalaisuuteenkin, mutta salatulla tavalla, piilossa, puolikkaana uskontojen näkyvää toteutumista. Minä omalta osaltani toteutin tuota tarua, joka kenties - kuinka monetta kertaa - on jo historian aikana toistanut itseään - aina silloin, kun sana, informaation universaalisuus on ymmärretty. Silloin, kun on ymmärretty, että kaikki elää ja hohtaa viestiä siitä, että on peräisin samasta yhteisestä kaikkeuden elämän alkujuuresta lähtöisin, emmekä siksi voi tuomita ketään, vaan että ainoa tehtävämme täällä on oppia ymmärtämään ja sen seurauksena rakastamaan - valikoimatta, ketään pois sulkematta, ymmärtämään se, että näkyvät erot todellisuuden osissa eivät sinänsä kerro mitään hyvyydestä eikä pahuudesta. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi."

- Olin joskus leikitellyt ajatuksella..., mutta nyt tajusin, että rakkaus, joka on korkein voima, tuleekin suoraan minusta läpi, minun kauttani, ja siksi olen osa sitä. Ja siinä mielessä se itse, sen ilmentymä.

- Tämä uskomaton taru saattaisi kertoa jotakin siitä, mitä Raamatun kertomuksen takana todella tapahtui, kertoa siitä, että tuon ajan Jumala-käsite oli keskeneräinen, että Jumala itse kenties oli "keskeneräinen". Sen edelleen kehittäminen jäi pojan tehtäväksi. Eikä isä aina vastannut, kun poika kutsui. Isä ei vielä tiennyt, miten tästä selvitään eteenpäin!!! Tämä ajatusleikki saattaisi olla hyvinkin puhdasta gnostilaisuutta. Ehkä heidän salaoppineensa todella olivat ajatelleet näin. Siksi ihmisten yhteiskunnan oli tuhottava gnostilaisuus.

- En minä korota tällä itseäni Jumalan asemaan. Jumala ei ole minulle persoona. Jumaluus, rakkaus vain ilmenee alkeishiukkasesta maailmankaikkeuksiin. Ja sen ainoa viesti on kertoa, että kaikki elää, ja että tuota elämää on opittava ymmärtämään ja sitä kautta rakastamaan.

9.7.1987 Vaasa.
- Kun ei tiedä, pitääkö tehdä pahaa vaiko hyvää, kun ei enää tiedä, mikä on toiselle pahaa ja mikä hyvää - pitemmän päälle. Kun ei ole kommunikaatiosuhdetta, ajatustenlukukykyä, niin kuin on kai ihmisillä, jotka rakastavat toisiaan. Ja kun tietää, että perheeseen, lasten kasvatukseen kuuluu myös arki - ei pelkästään juhlapävät ja tapaamiset. Ihan samalla tavalla tämä pitäisi tajuta, kun tajusin sen, etten voi sulkeutua erakoksi ja antaa vain toisten ihmisten tehdä aloitteet kontaktin-otossa. Ihmissuhteet ovat kahdenpuolisia, eivät yksipuolisia. Tämä koskee myös yhteydenottoaktiivisuutta.

...Keskiyöllä:
Kunka minä voin rakastaa maailmaa, jos en kykene antamaan rakkautta edes yhdelle lähimmäisistäni? Siinä tämä kysymys...

10.7.87  - aamulla.
- Minä uskoin, etten koskaan ole pannut pahaa alulle. Ja siinä minun on täytynyt olla väärässä.

12.7.87         ......
- Ei pahuutta saada pois maailmasta, mutta pahan valta on mahdollista kumota. Ja se vaatii jatkuvaa yrittämistä, jatkuvaa varuillaanoloa. Ja minun tehtäväni on tässä maailmassa......

14.7.87         ......
- Okei... Mikä minä olen ottamaan toisten ihmisten kohtaloita harteilleni? Eikö minun oma kohtaloni ole olennaisempi? Ja kuitenkin itse olen sanonut, etten halua onneen ja vapauteen yksin, vaan minun on osattava näyttää se tie muillekin? Olenko vielä siinä uskossa? Tuntuu siltä, että se kuuluu minun rakkauteni sisältöön vieläkin. Kyllä minä voin ottaa vastaan toisten ihmisten taakkoja - mutta vain niin paljon, että jaksan ne itsekin kantaa - omani lisäksi.
......

- Jeesuksessa oleva paha jätti merkin Jeesuksen sanoessa: Mene pois sinä Saatana! Jeesus itse oli keskeneräinen. Hän ei olut tajunnut vielä silloin.

- Kiusaajan ensimmäinen ja samalla viimeinen moraalisesti hyvä teko: Se että hän paljasti itsensä! Se pelasti kaiken.

- Jos paholainen kutsuu ihmistä luokseen, hän lähettää enkelin asialle. Jos Jumala kutsuu ihmistä luokseen, hän lähettää Paholaisen asialle (???). Onko näin kirjoitettu Sanassa? Jos ei ole, niin nyt on.

- Ja voimme puhtain mielin sanoa: Me emme enää tiedä, kuka meistä yksin on syyllinen. Ja siksi voimme antaa anteeksi!

14. - 15.7.87 yöllä Klo 23.56.        
- Onko sittenkin luettava Raamatun tärkeät kohdat? On, koska kuitenkin tiedän ne jo alitajunnassani. Siksi osasin ottaa Raamatun mukaani. Ehkä sieltä selviää loput alitajuntani itsetuhovietin jäänteistä. Pakko se on tehdä, koska muuta mahdollisuutta ei ole......

15.7.87 klo 02.47 yöllä
- Ja kuolemaa ei ole. On vain unta. Omaa unta elämänhalusta, elämän pakosta, elämän kiihkosta, sitoutumista elämän oravanpyörään. Ja se kahle tuo mukanaan oman kumppaninsa, kuolemanpelon. Se pelko poistuu vasta, kun tiedän minulle annetun tärkeän työn olevan päätöksessään: kasvattaa omat lapseni osoittaen omilla teoillani heille, että olen ymmärtänyt hyvän ja pahan tiedon puun sanoman.
- Olen valmis lähtemään omasta rakentamastani Paratiisista maailmaan, jonne kiivas Jumala on minua ajamassa. Lähden Paratiisista vapaaehtoisesti. Näin tuhoan oman jumalanpelkoni, koska tiedän, että se Jumala olikin väärä Jumala. Ja tämä ei ole (edes) uusi totuus. Jo gnostilaiset tiesivät sen...
15.7.87         ..Jos olen yrittänyt leikkiä Väinämöisen paluuta Suomeen, niin tulen kyllä tosi nöyränä poikana. Seinällänihän on (Matti Waskilammen "Väinämöinen soutaa Jeesuksen ja Buddhan Suomeen") taulu, haaveiden projisoituma siitä, miten Väinämöinen soutaa Buddhan ja Jeesuksen Suomeen. Ja sen tekijällä, Matilla [†2013], on myös varmasti salaiset haaveensa Suomen tulevaisuudesta. Siksi hän tutkii teosofiaa.

- Gnostilaiset hävitettiin, koska he sanoivat: Ihmisen tulee tehdä (myös) kaikki paha, ennen kuin hän on valmis pääsemän Paratiisiin. Minä uskon sen, koska olen löytänyt kaiken mahdollisen pahan itseni sisältä. JA RAAMATUSTA!

- Kun uudestaan mietin, miten pitää tulkita sanat "...ja niin hän rakasti maailmaa..." niin luulin sen tarkoittavan jumalallista rakkautta, rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan...

- Nyt minä ymmärrän, että nuo Raamatun lähes tärkeimmät sanat jo itsessään sisältävät kaksiselitteisyyden! Minun tulkintani nyt on kylmän karu tulkinta omasta itsestäni 17 vuotta sitten: Minä rakastin maailmaa niin, että annoin ainoan poikani, ettei kukaan ikinä uskoisi totena sitä, mitä minä sanon, vaan että he katsoisivat tekojani!!! Ja päättelisivät, onko se, mistä puhun vain kulkusen kilinää. Onneksi lähimmäiseni eivät ole minua uskoneet - niin hyviä selityksiä kuin olenkin onnistunut antamaan. Tämä asia ei enää ikinä vaivaa mieltäni.
......

[Jatkuu osassa X: 15.7.87 Klo 21.32. - Vastaus on naurettavan yksinkertainen...]