Uskontomietteet XI 1995-2014

24.01.98 - Kuka pani ensimmäisen kerran sanat järjestykseen? Onko Raamatun alkukertomus sanojen jakautumisen vanhin tunnettu kuvaus? Miten osua oikeaan sanaan - siihen joka jakautuu ensiksi "taivaaksi ja maaksi"? Alussa oli "sana" [hepr. meelah 'word']. Mitä "sana" on arameaksi? Ja mitä ovat taivas ja maa?

- Jos sanat johtavat tämän vuosisadan kahteen maailmansotaan, niin eikö meitä odota vielä suurempi pelko, katastrofi? Pelko siitä, että tulee uusi diktaattori, joka tekee ihmiskunnalle pelkkää hyvää! Luoja minua varjelkoon sellaisesta tuomiopäivästä. Kukaan ei halua olla viimeinen pahassa. Aina täytyy löytyä joku muu, joka on vielä alempana. Mutta ongelma on sama toisessa päässä: Kukaan ei halua olla ensimmäinen hyvässä. Jos minua parempaa ei ole näkyvillä, on minun luotava sellainen itse. Näin syntyy Jumala, joka hyvyydessään (niinkuin me sen käsitämme) on parempi kuin yksikään ihminen. Ja joku valitaan tähän rooliin - samasta syystä kuin meidän on nähtävä se, joka on huonompi meitä itseämme. Näin syntyvät messiaat ja kavaltajat.

- Joku muu on molemmilta puolin aina löydyttävä, koska emme näe alempiemme sisäistä hyvyyttä emmekä ylempiemme sisäistä pahuutta.

14.02.98. klo 00.47 - Onko niin, että ihmisillä on elämässään kolme shokkia:

1) Syntymä

2a) Uskon lakkaaminen joulupukkiin
2b) Se, että tytöt eivät ole "vain ystäviä"
(04.12.2010: Kohta 2 on siis syöminen hyvän ja pahan tiedon puusta!)

3) Kuolema

21.03.98       - Myytti laajenee sitä mukaa, kun uusia sopivia sanoja löytyy. Kun kirkko toteaa, että esp. 'sin' on 'ilman', tulee 'synnistä' Jumalasta luopumista.

26.3.98         - Tietenkin opetuslapset näkivät Jeesuksen hänen kuolemansa jälkeen murtamassa leipää ja siunaamassa sitä. Johan UT sanoo: Jeesus elää meissä jokaisessa. Opetuslapset vain tunnistivat tuon tosiseikan. Mikseivät he nähneet Jeesusta jokaisessa ihmisessä?

31.09.98         Duaalisen logiikan pohjalta on ymmärrettävissä se, että jossain pisteessä Jumala muuttuu Saatanaksi ja päinvastoin - silloin kun tasapainotilahakuisuus ei ole onnistunut ja kohtalon vaaka on kallellaan jompaan kumpaan suuntaan. Tämän ovat ymmärtäneet hindut, joilla luovuuden ja hävityksen jumala (Shiva?) on sama. Osin se näkyy myös Vanhassa Testamentissa. Jumalien ikuinen kamppailu taistelun ja avioliiton välillä; viha-rakkaus -suhde...

25.11.98 ke Pielavesi-Keitele: Koukon katseen alla - (> Karhunpeijaiset-mappi)
Ilpo Saastamoisen maailmankatsomus Ulla Remeksen gradun aiheena
Pielavedeltä lähtöisin oleva Ulla Remeksen uskontotieteen pro gradu -tutkielma Ilpo Saastamoisen maailmankatsomuksesta on valmistunut. Tutkimuksen tarkastelun polttopisteessä on ollut Karhunpeijaiset -kuoroteoksen sanoitus.
Ilpo Saastamoinen on pielaveteläissyntyinen säveltäjä, musiikintutkija, opettaja ja filosofi. Hänen säestyksellinen kuoroteoksensa Karhunpeijaiset sai ensi-iltansa Pielavedellä elokuussa 1988. Paikallisten musiikinharrastajien kanssa yhteystyössä toteutettu, teos on ainoa, jonka Saastamoinen on myös sanoittanut.
Teos kuvaa karhun elinkaarta karhun silmin. Mytologia vaikutti tekijään niin voimakkaasti, että hän samaistui karhuun ja eli sen kohtalon luomisprosessinsa aikana. Tähän viittaa myös tutkimuksen nimi, Koukon katseen alla.

"Karhun eli Koukon katseen ja Ilpo Saastamoisen katseen välillä on yhteys, joka lähenee ykseyttä", Remes kirjoittaa
Tutkimuksessaan Remes on paneutunut laajasti Karhupeijaisten piilo-sisältöön ja siihen, kuinka tekijän maailmankatsomus ilmenee teoksessa. Lisäksi hän tarkastelee Saastamoisen maailmankatsomuksen rakentumista sekä luomisprosessia, jossa nivoutuvat yhteen palanen elämäntarinaa, maailman-katsomuksen todellisuuskäsitys ja ykseysajattelu.         

Yhteenvedossaan Remes luonnehtii Ilpo Saastamoista ikuiseksi etsijäksi, joka on löytänyt rungon maailmankatsomukselleen, mutta testaa sitä edelleen.
Maailmankatsomukseensa Saastamoinen kokoaa aineksia esimerkiksi musiikki-tieteestä, kybernetiikasta, etnisistä kulttuureista ja uskonnoista, muun muassa arktisten kansojen maailmoista eli niiltä alueilta, joihin hän on perehtynyt. -

"Jumaluuden synonyymina on elämä, joka Saastamoisella laajenee kyberneettisiin systeemeihin eli kaikkiin vuorovaikutus-systeemeihin (myös ns. elottomaan luontoon). Kyberneettisten systeemien olemassaolon oivallus johtaa Saastamoisen laajentuneeseen todellisuuskäsitykseen: todellisuuksia ei ole vain yksi, vaan ääretön määrä todellisuuksia. Merkitsevä todellisuus on subjektiivista ja usko näkymättömään todellista."

13.04.2001 pitkäperjantai  - Niinkuin urosten soidinpuku... Kun se komistuu liikaa, ei se enää sovellu käytännön elämään. Hyvyys siis tukehtuu itseensä väärässä ympäristössä. Siitä tulee liian suurta, liian värikästä, liian tuoksuvaa jne.

- Näin on myös hyvän teon laita. Se on sidottu ympäristöönsä. Milloin tahansa hyvälle teolle voidaan rakentaa teoreettinen ympäristö, jossa hyvä ei enää absoluuttisesti voi olla hyvää. Siitä tulee oman itsensä paradoksi.

- Tämä on pitkäperjantain sanoma. Ristinpuulle naulitseminen oli paha teko vain tiettynä aikana tietyssä ympäristössä. Kirkon tärkein tukipilari on pääsiäinen. Jospa Jeesusta ei olisi ristiinnaulittu lainkaan (Ks. päiväkirjat 60-luvun alusta!)... Kuinka pienestä tasapanon heilahduksesta, mielijohteesta, epäröinnistä on koko länsimainen historia rakennettu 2000 vuodeksi. Butterfly-ilmiö.

23.01.03         - Kolmannella yrittämällä Ilmarinen takoi kultaisen neidon, jolla oli kummallinen erikoisominaisuus: Niin kauan kuin ihaili sen kultaista kauneutta, se pysyi kuolleena nukkena, leluna. Mutte heti kun sitä uskalsi koskettaa, sen kultakuori katosi ja se heräsi henkiin, muuttui haosta taimeksi, uppotukista ihmiseksi. Hintana vain oli kultakuoren katoaminen. Kaukaa katsoen tuo neito oli kuin taivaaseen noussut Kristus. Koskettamalla se tuli luo, alas manalaan ja kääntyi meidän puoleemme.

11.04.05:         - Tulemme itse jumaliksi sillä hetkellä, kun tajuamme olevamme yksin, ilman ulkopuolella olevaa jumalaa. Jumalahan on aina yksin. Jumaluuden tavoittelu on sitä, että universaali elämä on jo niin monimuotoista, että sen kombinaatiot tuottavat yhä enemmän vaihtelevia luonnonolosuhteita. Niiden keskellä kamppailee olemassaolosta lukematon määrä erilaisia eläviä olioita, jotka kaikki tavoittelevat ikuisuutta ja kuolemattomuutta. Muuttavat itseään mutaatioiden kautta yhä patemmin sopeutuviksi yhä vaihtelevemmissa olosuhteissa.
- Yksinolon tajuaminen on sitä, että emme enää selitä luonnonilmiöitä jonkun yläpuolellamme olevan ulkopuolisen persoonan meille asettamiksi kiusoiksi. Ymmärrämme, että elämä itse tuottaa tämän kaiken ulkopuolellamme olevan moninaisuuden.

31.10.2005 klo 06:55
- Koko Paratiisitarina julistaa vain yhtä: rakkauden sanomaa salakielellä. koko elämä voidaan palauttaa vain tähän yhteen tarinaan kiimasta, paritteluajasta ja nautitun hedelmän pois karkoittavasta tuoksusta.

 

13.04.06         - Eilen kuuntelemassa Kauno Mannisen [Kalevala-]luentoa. Lopussa hän painotti hieman kuin vastakeksittynä näkemyksenä sitä, että pahaa ei varsinaisesti ole, vaan se on mielen luomus. Ajatusrakennelma, jonka varaan olen koettanut rakentaa edes teoriassa mielekästä maailmankuvaa nyt jo yli 40 vuoden ajan.

24.10.07         Minä Olen -lehti 5/2007, s.9 (Satu Ruotsalainen:)
"...2012 Neptunus siirtyy omaan merkkiinsä - Kaloihin. Silloin uskontokäsite jollakin lailla romuttuu ja henkisyys avautuu uudella tavalla."

4.4.08                  Ihmisen 'jalo' toiminta muodostuu pääasiassa epäkohtien olemassaolosta. Jollei parannettavaa olisi, ei kukaan parantaisi enää maailmaa. Jopa itse Paratiisiakin oli ennen pitkää korjattava. Kuinka monta hyvää sävellystä onkaan syntynyt siitä motivaatiosta, että tekijälle ei ole myönnetty apurahoja, vaikka toiset - yhtä ansiottomat - ovat niitä saaneet.

- Ihailemiemme tekojen todelliset motiivit jäävät yhteiskunnan keskustelussa toisarvoiseen asemaan. Ne vaietaan kuoliaiksi, vaikka epäkohdat pitävät maailmankaikkeuden toiminnassa. Kysymys on ikuisesta tasapainohakuisuudesta ikuisen epätasapainon keskellä, koska oikea käsi ei aina tiedä, mitä vasen on tekemässä. (Siis puhdasta LaRouchefoucault'ia!)

- Nämä ovat kaksi viikon sisällä unessa nähdyn oivalluksen ensimmäiset muistiinpanot. 'Pahan' kaksinaamainen olemus on nyt lopullisesti paljastettu.

Ihmiskunnan uljaimmat saavutukset ovat sittenkin ehkä syntyneet katkeruudesta ja epäoikeudenmukaisuuden tunteesta. [?] Apurahoilla tuotettu taide lieneee siten enimmäkseen hymistystä status quo'lle. Apuraha sinänsä ei sisällä saajalleen tragiikan aineksia. Sellaisia voi löytyä vain apurahan saamattomuudesta tai epäonnistuneesta rakkaus- tai perhe-elämästä.

13.01.09 klo 6.13         - Eilen illalla teologit esittivät mielipiteitään uskonnosta TV1:ssä. Joku puhui Tuomiopäivästä konkreettisena ajankohtana. Jos tuo päivä olisi yksi maapallon päivä joskus tulevaisuudessa, niin teologialla olisi edessään seuraavat vaikeudet selittämisessä, mitä se on:

1) On selvitettävä, millainen aikajana yksittäisellä teolla on. Milloin se alkaa ja mihin se päättyy, so. teon syntyhistoria sitä edeltävältä ajalta, jonka seurauksena se päätyi tekijän teon motiiviksi liittymällä osaksi myös tekijänsä persoonallista vastuukenttää.

2) On selvitettävä, mihin kyseisen teon seurausten katsotaan päättyvän, mihin teon vaikutus loppuu.

3) Selvitetään esimerkinomaisesti, oliko Jeesuksen ristiinnaulitseminen sinänsä hyvä vai paha teko ja oliko se yksityisen ihmisen valinta vai oliko se pikemminkin osoitus kollektiivisesta syyllisyydestä, josta paavi vapautti juutalaiset jokin vuosikymmen sitten. Mehän ymmärrämme, että kristillisen kirkon sanoma perustuu ristiin-naulitsemistapahtumaan, joka mahdollisti syntien anteeksiantamisen.

- On siis ratkaistava myös teoreettinen kysymys siitä, miten kirkolle, sen tulevaisuudelle ja sen sanomalle, lähetyskäskylle olisi käynyt, jos kukaan ei olisi suostunut ristiinnaulitsemaan Jeesusta.
- Samalla on ratkaistava, onko tuon tapahtuman seuraukset jo päättyneet, vai elämmekö hamaan tulevaisuuteen ko. teon seurausten ympäröimässä maailmassa, jossa kirkon sanoma edustaa osaa tuon teon seurauksista.

4) Jos toteamme, että emme vielä voikaan nähdä ristiinnaulitsemisteon kaikkia lopullisia seurauksia, ymmärrämme, että teot ovat historiassa yleensäkin eri-ikäisiä: Mitä nuorempi teon historia on, sitä epämääräisempi on sen eettinen merkitys ja ulkoasu. Sitä selkeämmin siis teko näyttää hyvältä tai pahalta. Jos teko määritellään alussa 'pahaksi', niin emme vielä ole nähneet sen myöhemmin ilmeneviä - mahdollisesti lopulta ehkä jopa hyvään johtavia vaikutuksia. Oikeus on sokea.

5) Tässä mielessä absoluuttinen 'Tuomiopäivä', tietty vuorokausi maailmanhistoriassa ei voi johtaa muunlaisiin kuin ihmisen ajattelun perusteella epäoikeudenmukaisiin tuomioihin, koska ihmiskunnan kaikki teot ovat siis eri-ikäisiä. Oikeudenmukainen tuomio on tällöin teoreettinen mahdottomuus. Sama kysymys koskee ihmisten eri-ikäisyyttä kuolemansa hetkellä: Jäikö jokin hyvä tekemättä ajan loppuessa kesken, ja jäikö jokin paha teko anteeksipyytämättä samasta syystä? Jos puhumme tasa-arvoisista mahdollisuuksista toteuttaa vanhurskautta, ymmärrämme, ettei kuoleman hetkellä voi olla merkitystä ihmisen oikeudenmukaiselle viimeiselle tuomiolle. Tai sitten emme ymmärrä Jumalan omaa oikeudenmukaisuuskäsitettä oman tasapuolisuuskäsityksemme valossa. Tai sitten olemme hyväksyneet teon aikajanaksi (syntymä- ja kuolinhetkeksi) erilaisen mittapuun kuin viimeisen tuomion oikeusperuste.

- Jos 'viimeinen tuomio' on universumin historian päättävä reaalinen tapahtuma, joka liittyy esim. fysikaaliseen maailmanloppuun, niin sellainen tapahtuma on aina väistämättä epäoikeudenmukainen, koska on olemassa ainoastaan keskeneräisistä teoista ja tapahtumista rakentunut universumi. Jos ihmisen omatunto on ainoa mahdollinen 'Jumalan ääni' joka tuomion sanelee, on tuo omatunto vaikeuksissa yllättävän lopun kohdatessa, koska ei itse ymmärrä vielä kaikkea tekemäänsä. Ja jos ymmärtää, voi se tapahtua syyn ja seurausten karman kulun kertakaikkisella hetkellisellä oivaltamisella. Ihmisen täyttää tuo ymmärryksen valo niin suurena, ettei hänellä voi olla enää mahdollisuutta keskittyä omiin synnin hiekkajyväsiinsä nähdessään koko universumin sisältämien tekojen määrän ja motiivien sekä seurausten koko ketjun, joka on samalla koko universumi itse. Tuon oivalluksen jälkeen ei voi enää keskittyä syyllisyyteen, koska ei voi enää koskaan tehdä väärin, sillä syiden ja seurausten ketju on nyt koko ajan nähtävillä täydessä valaistuksessa, jonka näkymä sanoma on vain yksi: ANTEEKSIANTO.

- Näyttää siltä, että viimeinen tuomio voi nykyisen oikeuskäsityksemme mukaan perustua vain yleiseen armahdukseen, koska se voi vain avata silmämme näkemään tekojen loputtoman karman, sen, että niiden alku on ihmiskunnan historian alku ja niiden loppu on maailmanloppu. Viimeisen elävän ihmisen viimeinen teko. Senkin jälkeen ihmistekojen vaikutukset voivat jäädä jäljelle ei-inhimilliseen luontoon, mutta ihmiset eivät enää ole olemassa vastatakseen tekojensa seurauksista ja nähdäkseen, mihin tekojen aallokko lopulta johtaa.

- Toisekseen emme tiedä, missä on inhimillisen ja ei-inhimillisen raja, so. mikä on elävän ja kuolleen materiaalin rajaviiva. Jos elämä määritellään kaikkien kyberneettisten systeemien tunnuspiirteeksi, jatkuvat tekojemme seuraukset jopa koko nykyisen universumin katoamiseen saakka. Ja mitä vielä on sen takana?

- Ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin se, että jokainen päivä on tuomiopäivä, jolloin armahdamme meihin kohdistuneiden tekojen tekijät ja saamme armon kaikilta niiltä, jotka ovat niin hyvien kuin pahojenkin tekojemme kohteita.. Sillä meidän on saatava armahdus myös hyviltä näyttävistä teoistamme, koska ei ole lopullista varmuutta siitä, millaisia niiden lopulliset motiivit olivat. Lyhyellä tähtäyksellä epäitsekkäältä näyttävä teko voi hyvin olla pitkällä tähtäyksellä rakennettua itsekästä toimintaa. Toisaalta 'hyvän' teon kohde ymmärtää teon joskus itseensä kohdistuvaksi loukkaukseksi tai alistamiseksi, kiitollisuudenvelkaan saattamiseksi, jolloin teon kohde kokee (ympäristön laupeudenteoksi ymmärtämän) tapahtuman 'pahana'.

- Kun verhot on riisuttu valkeita vaatteita myöten, näemme mahdollisesti, että jokainen hiekanjyväkin arvioi jokaisen tekomme tuossa todellisuudessa. Olemme samalla itse tuo samaksi yhtynyt tieto. Tiedämme, miten hiekanjyvä näkee, joten emme voi enää tehdä mitään jättäen universumin huomioimatta. Kaikki mikä tapahtuu, tapahtuu siis elämän rakentamiseksi. Ja elämä itse syntyy vain rakkaudesta. Ei meillä ole muuta lähetystehtävää kuin toteuttaa itse rakkauden sanomaa niin hyvin kuin kykenemme, esimerkkinä ja puolestamme ottaa vastaan ympäristömme rakkaus - erityisesti silloin, kun olemme tehneet jotakin hämmentävää, tietämättömyydestä syntynyttä.

- Entäpä, jos käsitys Saatanasta Jumalan vastavoimana onkin kirkon omaa keksintöä? Jospa tuo käsite olisikin - sellaisena kuin kristillinen kirkko sen esittää -  ihmiskunnan oma luomus? Tällöin olisimme suuren, suuren paradoksin esikartanoissa: Jos Saatanaa itseään ei ole, niin kuka on se, joka on hänet luonut nykypäivässä vaikuttavaksi? Vastaus on: Se, hän joka on arvostetuin auktoriteetti tämän uskonkäsityksen ylläpitäjänä kirkon helmassa, so. paavin läheisin Saatana-spesialisti, noituudentutkija, tämän asian suhteen siis eräänlainen 'varakuningas' hänelle, joka toimii Jumalan ja Kristuksen sijaisena maan päällä.

- Varsinainen harmaa eminenssi loiston takaisessa hämärässä. Jos uskomus on tyhjästä tempaistu, niin jäljellä ei ole ketään muuta kuin nuo myyttiä ylläpitävät ihmiset, antikristukset.

  

24.01.09 klo 05.17   - Tärkein oivallus siellä keskustellessamme oli se, että me olemme LAISKOJA suhteessa uskontoon. Ajatus: "Tutkimattomat ovat Herran tiet" sisältää kaksi selitystä:

1) Emme tiedä Jumalan polkuja.
2) Vain Jumala voi ymmärtää tekojensa oikeudenmukaisuuden, koska ne ylittävät usein ihmisen käsityskyvyn.

- Tämä jälkimmäinen lause kertoo oikeastaan kaiken suhteestamme Jumalaan. Kun jätämme asiat hänen vastuulleen, olemme laiskoja, koska meidän itsemme tulee selvittää tekojen merkitys, jotta voisimme olla yhtä jumalan kanssa. Yhteytemme Jumalaan alkaa yhteisestä vastuusta. Kun jätämme asiat Jumalan ymmärrettäviksi, vapautamme itsemme vastuullisuudesta, mutta samalla sinetöimme erossa olomme Jumalasta. Sitoudumme ihmisiksi - Jumalan vastapuolena. Oma jumaluutemme alkaa siitä, että opettelemme ymmärtämään Jumalan tekojen ehdottoman oikeudenmukaisuuden. Tämä ymmärrys alkaa siitä, että lakkaamme tietämästä tekojen hyvyyden tai pahuuden. Omilla teoillamme me siis erotamme itsemme Jumalasta - asettumalla hänen alamaisekseen sen sijasta, että tuntisimme itse olevamme osa jumaluutta ja siten koko kaikkeutta. 

15.6.09         - Luin Virossa Karjalaisen 'Jugralaisten uskonnon', vaikka olen sen jo kerran lukenut saksaksi. Nyt se aukeni toisella tavalla:
s.428         ...jugralainen ei vieläkään ole kehittynyt sille asteelle, että hän käsittäisi lahjattomalla rukouksella voitavan hankkia yliluonnollista avustusta, apua ajallisissa tarpeissa. Hänen käsityksensä on lahjan ja vastalahjan kantainen, ja kun yleensä haltiakäsityksen mittapuuna on maanpäällinen ihminen tarpeineen ja vaatimuksineen, ei aineellisia uhreja voida jättää tekemättä.

- Tuo sitaatti nimittäin paljastaa koko viime vuosisatojen harhakäsityksen uskonnon kehityksestä. Ei niin, että vastikkeeton armo on korkeimman jumalallisuuden olemus, vaan niin, että juuri Vastalahjan antaminen tekee avun tasavertaiseksi kommunikoinniksi kahden systeemin välillä. So. toisen  (ihmisen) ei tarvitse enää asettua ala-arvoiseen asemaan hyväntekijänsä edessä, vaan että hän on itse jumalan arvoinen olento universumissa, koska itse on osa jumaluutta.

- En tiedä, olenko koskaan aikaisemmin tajunnut näin suuren valtavuusluokan harhakäsitystä länsimaisessa uskonnonfilosofiassa. Tämä merkitsee, ettei kehitystä siis ole tapahtunut, koska vastalahjan antaminen onkin itse filosofisesti ja moraalisesti kehityksen huippu kahden systeemin välisessä kommunikaatiossa.

- Kirkon nostama esimerkki on puolestaan juuri osoitus siitä, että ihminen asetetaan eroon jumaluudesta, hänen/sen alempiarvoiseksi alamaiseksi, joka oikeuttaa ihmisen tekemään 'syntiä' so. asettumaan itse jumalaksi - ei jumalalle vaan - toiselle ihmiselle! Eriarvoisuuden juuret ovat siis lähtöisin kirkon itsensä lanseeraamasta ihmiskunnan jumalasuhteesta, joka perustuu eriarvoisuuteen. Kukaan ei halua olla viimeinen tässä ikuisessa oravanpyörässä...

- Länsimaisen ihmisen virallinen suhde jumalaan - alistumalla - on siis sama kuin taiteen sijoittaminen hierarkiseen järjestelmään, Beethovenin jumaluus Beatleseihin verrattuna. Oravanpyörä, jossa kukaan ei halua olla viimeinen. Nöyristeleminen jumalan edessä oikeuttaa meidät asettumaan toisten ihmisten yläpuolelle. Vain yli-ihminen voi nöyristellä Jumalaa!

- Ja miten on mahdollista, että juuri ja vain Karjalainen on kyennyt kirjoittamaan tuon ääneen lausumattoman ajatuksen kirjoihin ja kansiin...

15.06.09         - Kirjoitinko jonnekin muualle tuon uneni ennen Viroon lähtöä touko-kesäkuun vaihteessa, jossa tajusin, että Paratiisi muuttuu itsessään ennen pitkää helvetiksi. Viime mainittu saattaa pohjautua nimittäin sanayhdistelmään hel-vetande eli 'kaikki-tieto'. Kun informaatio putoaa nollaan, kun kaikki salaisuudet on paljastettu, seuraa loputon pitkästyminen, helvetin perusolemus. Tuo tila syntyy, kun on syöty hyvän ja pahan tiedon puusta, joka riisuu - ei Adamin ja Evan vaan - itse Paratiisin verhot. Häpesivätkö ensimmäiset ihmiset - eivät itseään, vaan - sitä että [länsimaisella maskuliinisella] Jumalallakin on munat, että hänkin on alaston - vaikkakin vain mielikuvituksessako???

17.06.09 klo 07.30         - Tänä aamuna unessa tajusin edellisen kirjoituksen olevan virheellisen. On nimittäin sittenkin olemassa "vastalahjaa kaipaamaton" armo.

- Elämäni kaunein teko tuli nimittäin unessa mieleeni. Se oli joskus 8-10 -vuotiaana kansakoulussa (3. tai 4. luokalla ollessani), kun joulujuhliin tein nimettömän lahjapaketin muistaakseni neljä luokkaa ylempänä olevalle tytölle - Kirsti H:lle. Sisältönä oli äidin leipomia joulupiparkakkuja. Sydämeni pamppaili koko ajan lahjapakettia tehdessäni - tietysti salaa myös äidiltäni. Panin sen lahjavakkaan nimettömänä. Olisin kuollut häpeästä, jos olisin jotenkin paljastunut lähettäjäksi. Tunsimme sen verran, että jollain koulun välitunnilla olimme ehkä hieman tönäisseet toisiamme ja hän oli ehkä sanonut esim. "Ohoh!" Palvoin häntä monta kuukautta salaa.

- Tällainen oli siis rakkauden [25.5.12: tai ihailun] teko, joka ei odottanut minkäänlaista vastalahjaa. Melkein samanlainen suhde minulla oli ehkä n. 12-vuotiaana Viitasaaren yhteiskoulun alaluokilla Eine -nimisen tyttöön, joka myös oli minua ehkä neljä vuotta vanhempi. Me sentään olimme kai jopa keskustelleet parin lauseen verran koulun välitunnilla, jos oikein muistan. Lähetin kai hänelle joulu-juhlakortin oikealla nimelläni.

- Toisaalta sellaista lahjaa ei missään tapauksessa oltu pyydetty - ainakaan siten miten kirkon edustajat rukoilevat jumalaltaan maallista hyvää ja onnea.

- Jos Jumala on itse rakkaus, niin se on juuri tuollaista kuin silloin lähettämäni joululahja. Sitä ei pyydetä vaan se annetaan. Ilmeisesti näistä syistä johtuen se ei voi ilmetä uhritoimituksen yhteydessä eikä seurauksena. Uhritoimitus ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa, koska uhritoimitus on vaihtokauppaa [jopa] tuntemattoman osapuolen kanssa. Jos ko. rituaali pohjautuu pelkkään pyytämiseen/rukoilemiseen, on se - ei kehittyneempi vaan - vaihtokauppaa itsekkäämpi muoto ja sellaisenaan tyypillinen länsimaiselle ihmiselle. Se on kerjäämistä tilanteessa, jossa kerjääjä on naamioitunut köyhäksi - saadakseen vain entistä enemmän maanpäällistä hyvyyttä osakseen.

- Kirkko ei osoita koskaan rakkauden tekoja jumalalle vaan on aina pyytämässä ja mankumassa, eikä ymmärrä, miksei pyyntöihin aina vastata myönteisesti vaan tarjotaan onnettomuuksia jne. Täten kirkko alistuu eroon jumalasta.  Jotenkin tämä nyt näyttää yhtäkkiä niin selvältä...

29.11.2011       - Lutherin Iso Katekismus pitäisi ottaa julkiseen syyniin, jotta muistaisimme, mitä kauheuksia olemme sieltä ottaneet ilman mitään kritiikkiä. Lutherin mielipiteet pitäisi julkisesti kirkon asettaa avoimen kritiikin kohteeksi - käsitys ruhtinaista ja esivallasta, rahvaasta, "pyhien pyhästä" so. pienestä uskovien lahkolaisten joukosta  jne.

2.12.2011         - Jospa emme olekaan toisiamme parempia/huonompia eettiseltä kannalta katsottuna? Jospa kaikki käyttäydymmekin tasa-arvoisen loogisesti omassa elämässämme. Jäljelle jää silloin vain mahdollisuus, että erilainen käyttäytymisemme, erilaiset eettiset ratkaisumme vain osoittavat erilaisen tietämyksemme todellisuudesta. Erot moraalisessa toiminnassamme merkitsisivät siis vain eroja kokemusmaailmassamme, eivätkä kerro käyttäytymiseroistamme - moraalisesti vastuullisina olentoina - oikeastaan mitään. Logiikka, ihmisten looginen käyttäytyminen on identtinen kaikilla ihmisillä. Käyttäytymiserot kertoisivat vain eroista siinä, millaiseksi uskomme maailman, millaisen luulemme sen olevan ja millaisen oikeuden arvelemme siinä vallitsevan. Samasta syystä hyvien ja pahojen tekojen hierarkia on jokaisella persoonallinen.

- Summa summarum: Olemme kaikki yhtä moraalisia (so. yhtä systemaattisia logiikassamme), mutta kokemuksemme maailmasta eivät voi olla identtisiä, joten tekojen moraalinen hierarkia ei voi olla koskaan identtinen kahdella oliolla.

3.12.2011         - Vrt. 2.10.65: Eräs elämämme EDELLYTYKSIÄ on lyhytjännitteisyys; että voimme nopeasti vaihtaa kiinnostuksen kohteita. Pitkäjännitteisyyden avulla opimme pikkuasioissa voittamaan vastoinkäymisiämme.

- Palautan mieliin sen, että pidän lyhytjännitteisyyttä maskuliinisena itsekkyyden muotona ja pitkäjännitteisyyttä feminiinisenä itsekkyyden muotona. Tämä tulee esille erityisesti vanhempien suhteissa lapsiin. Äiti ajattelee aina ensisijaisesti lapsensa pitkän tähtäyksen tulevaisuutta.

- Uskonnollinen tunne syntyy samalla tavalla kuin tunteet yleensäkin. Ne ovat "oikotie onneen". Ne ovat oire siitä, että jotain seikkaa ei tarvitse enää ajatella, rakentaa älyllisesti, tietoisen minän kontrollissa, vaan se on jo totuudeksi omaksuttua uskoa, josta tunne on "markkeri" - niinkuin kuume on sairauden ilmaisija. Kuume ei kerro mitään siitä, onko se hyväksi ihmiselle. Tunteet eivät myöskään ole luotettavia totuuden ilmaisijoita.

 

29.2.2012         Ks 9.2.1979: VT:n lause: "Vihatkaa pahaa ja rakastakaa hyvää" (Aamos:5:15). "Lauseessa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta siitä puuttuu määritelmä hyvän ja pahan suhteellisuudesta."
- Nyt sanoisin, että oikeampi muoto olisi jotakuinkin: Vihatkaa tekopyhyyttä (~  hyvän pahoja seurauksia) ja kunnioittakaa pahaa (~ sen antamia opetuksia pahan merkityksettömyydestä päätehtävällemme jne.).

7.3.2012         Ks. 12.3.1979: - Jos ihminen 100-prosenttisesti noudattaa jonkun jumalan antamaa käskyä, ei hän voi olla itsenäinen olento.

- Tuo syöntikielto olikin siis ansa, jonka avulla ihmisen oma ajattelu - siis itsenäisyys, omatunto - saatiin herätettyä!!!

... Ja Jumala puhalsi Aatamiin elämänhengen...
[26.5.2012: Tämä siis on ihmisen itseidentiteetin syntymän hetki: erottautuminen Jumaluudesta OMAN TAHTONSA synnyttämisen avulla. Vasta silloin ihminen saattoi tajuta olevansa itsenäinen olento, koska hän oli eriytynyt jumalasta irti vastustaessaan tämän tahtoa. Ellei näin olisi käynyt, ihminen olisi jäänyt robotiksi vailla omaa tahtoa, tiedottomana jumaluuden epäitsenäisenä osana.]

11.3.2012         > 16.3.79: Siteerattu lause: "Ei VOI olla, ettei olisikaan vapaata tahtoa." Eihän olekaan kysymys siitä, onko vapaa tahto olemassa vai eikö, sillä tietämättömyys kumpi noista kahdesta vallitsee, on totuus joka riittää meidän saamiseksemme ajattelemaan: Entäpä jos meillä onkin vapaa tahto... Mielenkiintoista, että moraalin synty olisikin juuri tietämättömyys asiantilasta...

14.3.2012         - "Hyvä ja paha teko" ovat samanlainen sanapari kuin käsitteet "hyvä ja huono musiikki". Musiikin kautta ymmärrämme, että teolla on myös kaksi näkökulmaa - tekijän ja kokijan samanarvoiset, yhtä oikeutetut näkökulmat. Arvotettujen todellisuuksien vähimmäismäärä on siis kaksi eikä yksi. Ja molemmat ovat yhtä todellisia niille, joiden päässä nuo käsitykset ovat. Eivätkä ne voi olla yhtä aikaa samassa päässä.

17.3.2012

"- Sen vuoksi hyvyyttä ja pahuutta vain itsessään ja muissa tutkiva jää vääjäämättä Jumalan tuntemisen ulkopuolelle ja uskon vastustajaksi.

- Kristillinen etiikka on kirjoittamaton luonnonlaki minun sielussani ja jokaisen sielussa riippumatta siitä uskooko ihminen Jumalaan vai ei.

- Pelkällä olemassaolollaan luonnon moraalilaki samalla haastaa ja velvoittaa ihmisen toimimaan sen mukaan. Jokaisella on siten periaatteessa mahdollisuus Jumalan lain tiedostamiseen. "

- Tänä aamuna lukiessani tuota kristinuskon aamusaarnaa E-mailista (?), soi ovikello ja pari nuorta mestä oli tarjoamassa mainoslehtistä jostain Jeesus-tapahtumasta, joten päivän kiintiö alkoi olla täynnä. Olenhan ollut tuon propagandan alaisena jo 50-luvulta saakka. Sitä ennen olin ehkä liian nuori ymmärtämään. Luulin, että miesten porukka on avoin keskustelupiiri, jossa jo ollaan ohitettu tarve aivopestä toinen oman käsityksen puoltajaksi, mutta näyttää sille, että joku meistä pitää vielä meitä toisia kadotettuina lampaina. Itse hakeuduin tähän porukkaan juuri siksi, ettei siinä näyttänyt olevan takana mitään kirkollista leimaa, mutta nyt olen tulossa toisiin mietteisiin.

- Katsoin tuon netissä olevan keskustelun Jyväskylästä vuodelta 2009, joka vahvisti vain käsitystäni siitä, että maailmansotien jälkeen ei mitään todella uutta ole keksitty keskusteluun uskon ja tiedon välisestä erosta. Ikävä kyllä, tuon osoitukseksi oli jopa kytetty uskomattomia keinoja:

- Ymmärtääkseni Wittgensteinia pidettiin yhtenä esimerkkinä siitä, kuinka usko ja tieto erotetaan toisistaan, kun itse olen ymmärtänyt hänet juuri päinvastoin. Hänhän totesi, että juuri se mitä nimitämme absoluuttiseksi (so. 100-%:ksi) tiedoksi ei oikeastaan ole tietoa lainkaan, koska kysymyksessä tavallisesti on sopimus ihmisten välillä esim. siitä, että 1+1 = 2.

- Ymmärtääkseni kaikki luontoa koskeva tieto on todennäköisyystietoa, jota fysiologisena aivotapahtumana ei voida erottaa millään tavalla uskosta. Tässä mielessä mielestäni Wittgenstein nimenomaan puolusti - ehkä tietämättään - uskon ja tiedon samuutta eikä päinvastoin.

- E-mailissa todettiin: - Sen vuoksi hyvyyttä ja pahuutta vain itsessään ja muissa tutkiva jää vääjäämättä Jumalan tuntemisen ulkopuolelle ja uskon vastustajaksi.

- Tuo oli siis kirjeen propaganda-osa, jossa lähettäjältä on itsekontrolli unohtunut.

- Meillä ei-kristityillä ei sen mukaan olisi mitään osuutta uskonelämään, jonka nämä kristityt ovat omineet yksinoikeudella omaan käyttöönsä. Olemme itse ihmiskunnan monikymmentuhatvuotisen historian tuotteita, ihmiskunnan joka selvisi oman aikansa ilman kirjoitettuja dokumentteja niin pitkälle että ilman niitäkin tuotti meidät. Me puolestamme olemme tarjonneet ihmiskunnan laitapuolen kulkijoille kristinuskoamme ainoana oikeana totuutena tämän parituhatta vuotta, joka on täynnä pahinta ihmisen sortoa ja hyväksikäyttöä, mistä aikakirjat tietävät kertoa. Jos nuo esikristilliset kansat olivat etiikaltaan, moraaliltaan tms. puoliltaan huonompia kuin me inkvisiittioinemme ja pedofiileinemme, niin miten on mahdollista, että silti olemme olemassa- jopa monien mielestä kehityksen huippuina?

- Tämä kiukunpurkaus tuli siksi, että minuakin näytetään pitävän lapsukaisena, joka edelleen uskoo joulupukkiin vaikka olen jo lähes 70-vuotias. Siinä ei vielä ole edes mitään vialla, mutta siinä on, että joku yrittää minut vielä saada uskomaan joulupukkiin... Jotta tämä propaganda loppuisi, ilmoitan julkisesti olevani jotain vielä pahempaa: Uskon, että mikään tässä universumissa ei ole kuollutta, vaan jokainen hiekanmuru elää, on suuren elämän julistusta. Tuo julistus ei ole saarnaamista vaan sitä, että hyväksyy vieressään olevan toisen sirun juuri sellaisena kuin se on, kunnioittaa sen oikeutta ymmärtää universumi juuri omalla tavallaan.
En saarnaa enempää.
Terv. Ilpo

15.4.2012   [Vrt. 1.9.1987, klo 07.30.] - Ovatko "kollektiivinen syyllisyys" ja "perisynti" sama asia so. identtisiä? Kuulostaisi mukiinmenevältä ajatukselta. Tällöin syyllistä yksityiseen tekoon olisi turha etsiä, ja oma käsitykseni yhteisestä syyllisyydestä kävisi yksiin kristinuskon perisynti-tulkinnan kanssa.
- Avun saamisen ja avun antamisen tulisi olla tasapainossa ihmisellä.

24.5.2012         - Eilen siis oli taas 'Miesten porukka' so. keskustelukerho kaupungilla. Armo-teeman alustaja ei tullut, joten puhuimme kaikenlaista. Minä selvitin tämän kevään oivallukseni Paratiisitarinasta/syntiinlankeemuksesta [ihmiseksi tulemisen välttämättömänä] itseidentiteetin synnyttäjänä ja siinä mielessä hyvänä tapahtumana kuten myös 60-luvulla muotoutuneen käsitykseni ihmisen korkeimmasta tehtävästä - siitä että jospa universum onkin kokonaisuudessaan oikeudenmukainen mutta meidän käsityksemme arvoista täysin nurinkurinen nähdessämme epäoikeuden-mukaisuuden olevan vallalla. Puheeni aikaansai vaikutuksen kuulijakunnassa. Eräs kyseli nimeäni ja jotkut kyselivät, mistä olen saanut ajatukseni jne. Olin tyytyväinen juuri siksi, että ihmiset näyttivät ymmärtäneen puheeni.

 

8.10.13 ti klo 18  Adventtikirkokn tilaisuudessa (Syvältä - kristinuskon aakkoset) -

Kimmo Ilola: Jumalalla vai ilman - voiko elää uskomatta mihinkään?
- Käytin puheenvuoron lopussa, jossa totesin: Kun näin illan teeman kirjoitettuna ja puhuttuna, sain oivalluksen, joka oli minulle kylliksi sen illan osalta.

- Me emme kysy, onko jumala olemassa, vaan onko maailma olemassa!

- Onko siis kuollutta materiaa jossain, koska kaikki se, minkä havaitsen ympärilläni "maailmana" elää, so. lähettää ja vastaanottaa viestintää. Meidä tieteemme määritelmä elämälle (suvunjatkamiskyky yms.) on aikansa elänyt.

- Käsite "Jumala on luonut maailman" asettaa Jumalan maailman ulkopuolelle.

- Ensimmäinen kysymys viittaa siis siihen, että Jumala "on" tai "ei ole" ulko-puolellamme. Mutta entäpä jos jumala olemme me! Olemme siis osa jumaluutta, joka kattaa kaiken olevaisen, joka on "elävää" pienintä alkeishiukkasta myöten.

 

30.10.13
Useita päiviä mielessäni on pyörinyt tiivistelmä tuosta uskontojutusta. Se keskittyy kolmeen peruskysymykseen:

1)         Hyvän ja pahan ero, jota pohdin 1960-luvun puolivälissä

2)         Syntiinlankeemus välttämättömänä edellytyksenä itsetietouden eriytymiselle "Jumalasta". Niin kauan kuin syntiinlankeemusta ei tapahdu, ei ihminen voi olla itsestään tietoinen, irti jumaluudesta/Jumalasta oleva. Vasta tiedostettu erilaisuus saa ihmisen tulemaan ihmiseksi, erilliseksi jumaluudesta.

3A)         Kysymys Jumalan olemassaolosta on väärin asetettu. Kysymyksen tulisi kuulua: onko maailmaa olemassa. Kaikki mitä näen ja tiedostan olevan olemassa on ääretön joukko kyberneettisiä systeemejä, siis tiedon vastaanotto-, käsittely- ja lähetyskykyisiä. Niitä kaikkia nimitän eläviksi olennoiksi. En tiedän ainuttakaan "kuollutta" hiukkasta, so. "maailmaa".

Mitä se on?

3B)         Kysymys elämästä ja kuolemasta lienee samanlainen "aistiharha".
Kun ihminen tiedostaa olevansa "jumala" so. osa universaalia jumaluutta, katoaa kaikki erilaisuus, joka jää todelliseksi niille, jotka eivät tuota omaa jumaluuttaan ole todenneet/tajunneet. Tuossa tilassa "Jumala luulee olevansa ihminen!" kun joku toinen ihminen "tietää olevansa Jumala". Juuri siksi nämä vastapoolit ovat olemassa ja todellisia samanaikaisesti.

3C)         Tähän liittyy kysymys uskon ja tiedon vastakkainasettelusta. Kaikki "tietohan" on uskoa, silla sopimuksellinen (esim. matemaattinen) tieto ei varsinaisesti voi koskea luontoa lainkaan. (Wittgenstein)
> 22-23.10.88         Totuus-foorumi, Jyväskylä - IS: "Kilpailu musiikissa"
...Aatami ja Eeva lakkasivat uskomasta - he tiesivät mikä on hyvää ja pahaa. Siitä lähtien ihminen on uskonut tietävänsä, eikä enää tiennyt uskovansa...

3D)         Kysymys soidinmenojen taistelun ja leikin vastakkainasettelusta, jossa toisella kädellä hätistellään kanssakilpailijoita, kun toisella kädellä kosiskellaan naarasta. Kysymyksessä on kolikon käänteispuolet, jotka molemmat ovat aina mukana, jos toinen niistä ilmenee...
[4.12.2013: Miksei sama voisi koskea myös hyvän/pahan käsitteitä. Kysymys olisi tällöin yksilö- ja ryhmäidentiteetin välisestä nuorallatanssista.]

3E)         Tämä kaikki palautuu viime kädessä SÄÄNTÖ - POIKKEUS -vastakohta-asetteluun. Ne ovat universaalin nuorallatanssin vastapuolet, jotka tasapainottelevat ikuisesti keskenään. Jos tasapaino löytyy, on seurauksena ikuinen kuolema, joka vaatii sähköshokkihoitoa [lähteäkseen uudestaan liikkeelle]. Etsii etsii, eikä soisi löytävänsä...

>>> Ks. 17.2.84         - Nähdessään maailman ihminen näkee itsensä - käänteis-peilikuvan. Jos vasta kuva kertoo hänelle, että hän on olemassa... niin mitä sitten?

(Vrt. "Karhunpeijaiset" II, 1987: Olenko varjo? Olenko minä yksinäisyys? Vai olenko itse karhukuningatar? Ja kun katson veteen, minä olen siellä: Maan kumma... vedessä. Ei siellä ole varjoa. Minä olen se - kuvajainen. Ja se katsoo minua silmiin! Minä olen se! Läikkyvä lähteensilmä, Koukon katse. Ja karhu on minun kanssani. Ja me kuulumme yhteen! Nyt minä alan ymmärtää!)

17.11.2013         Jos siis ihminen tajuaa olevansa erillinen olento vasta irtauduttuaan jumalasta, niin olen tuon seikan kuvannut jo Karhunpeijaisissa! Tietämättäni!

> 10.1.1979
Vanha mies käveli öisellä tiellä

näki talon, aitan ja aidan

tuli pihanportista sisään

katseli nousevaa savuhattaraa hetken

öistä taivasta vasten

ja kiitti.

Mitä hän sanoi tuo vanha mies?

Hän kiitti öistä ja päivistä

päivien valkeudesta

ja yön sydämestä.

Hän kiitti siitä osasta

minkä hän oli saanut

ja siitä osasta,

mikä oli annettu muille.

Hän kiitti siitä,

mikä oli toisilta otettu pois

sekä siitä,

mikä häneltä itseltään oli otettu pois

ja mitä sitten

jäi jäljelle.

Hän kiitti siitä

että hän oli ollut mukana,

osallisena tässä jutussa.

Hän kiitti aamun sarastuksesta

ja illan lämpimästä nielusta

sekä kesäyön laulurastaasta

kuin talvipäivän kaamoksesta.

Hän kiitti sodan kauhuista

nälän ja kuoleman tuskasta

harhanäyistä, harhapoluista

hiljaisuuden harhakohinoista

hengen harhailuista

ylhäällä ja alhaalla

minussa ja sinussa.

Olin samaa mieltä hänen kanssaan.

Tiemme erosivat

me emme.

Emme ehkä edes tienneet

[silloin/vielä]

että näin oli hyvä.

[26.12.2014:

Ehkä emme edes tienneet,

olimmeko todella tavanneet.]

22.1.2014 klo 04.50
Eilen illalla olin Jyväskylässä Adventtikirkon kuoleman olemusta käsittelevässä tilaisuudessa.

Vielä kerran - kirveellä veistettynä:

1)         Sanominen Jumalaa "isäksi" asettaa Paratiisin aidan Jumalan ja itsemme välille, erottaa meidät toisistamme erillisiksi entiteeteiksi.
- On paradoksaalista, että tunnemme ja tiedämme "taivaallisen isämme", vaikka Jeesuksen sanottiin syntyneen Maria-neitseestä, siis oikeastaan ilman isää. Joko tässä tarinan muokkausprosessissa ovat ihmisen omat sormet olleet pelissä, tai sitten en VIELÄ ymmärrä tuota tapahtumien kulkua, jossa oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee, kun Paratiisitarinassa on äiti piilossa (tai sitten itse SYNTI pukeutuneena naisen hahmoon) ja Jeesus-kertomuksessa isä taas on piilossa (Jumala pukeutuneena ihmisen hahmoon).
- Teologiassa on vielä paljon pohdittavaa tuhansille sukupolville...

2)         Tämä "syntiinlankeemukseksi" kutsuttu tapahtuma oli välttämätön askel, jotta ihminen voisi tuntea itsensä "ihmiseksi", so. olennoksi joka on EROSSA Jumalasta, eikä hänen osansa. Nyt TIEDÄMME olevamme ihmisiä emmekä itse Jumala.

3)         Mikä oli tuon syntiinlankeemuksen, ihmisen itseidentiteetin muodostumisen sisältö? V: Se, että ihminen alkoi TIETÄÄ (uskon sijasta) hyvän ja pahan välisen eron. Samalla hän alkoi tietää sen että "maailma" on kuollut ja "Jumala" on elävä - sen sijaan, että hän olisi nähnyt maailman olevan osa Jumalaa, niin kuin ihminenkin on osa Jumalaa.

4)         Koko universumi on siinä mielessä "osa" Jumalaa, että emme tiedä, onko vielä jotain muuta tämän universumin ulkopuolella. Jos on, niin sekin on osa jumaluutta. Suunnitteli 60-luvulla tulevan kirjani nimeksi "OSANI". Nyt ainakin olen tietävinäni, mitä tuo sana merkitsee. Sen -ni -pääte merkitsee että samalla kun olen itse Jumala, viittaan siihen, että MINÄ ITSE OLEN OSA "ITSEÄNI". Tämä lienee lopullinen totuus itseni ymmärtämisen prosessissa.

5)         Se tarkoittaa, että myös "Kuolema" on osa minuutta. En vielä ymmärrä tuota muuten kuin että jonkin tiedonvaihtokanavan portit ovat sulkeutuneet suhteessa itseeni. Se ei vielä suinkaan todista, että "minä" olisi lakannut olemasta tai että "maailma" olisi lakannut olemasta. Se todistaa vain, että jompi kumpi meistä on kommunikointikyvytön toisillemme. Sen se todistaa. Absoluuttisesti, objektiivisesti se ei todistane yhtään mitään.

6)         Ottamatta kantaa Raamatun kirjojen sisältöön ja niiden jumalalliseen alkuperään, totean vain, että tuo sisältö - mikä se sitten onkin - on IHMISTEN VALITSEMA suuresta "jumalallisesta" tekstiehdotusjoukosta. Eivät nuo valitsijat olleet jumala, sanotaanpa heidän pyhyydestään mitä tahansa. Tuossa mielessä edes Raamatun tekstit eivät ole "Jumalan sana". Mistä me tiedämme, etteivät gnostilaisten kirjoitukset yhtä hyvällä syyllä ansaitse tuota arvosanaa?