Informaatio I 1979-84

INFORMAATIO JA ATOMIT

[Omat kommenttini pienikokoisella Italics-fonttityypillä, paksunnokset -13]

12.12.2013: Tämä dokumentti on kenties vaikealukuisinta mitä olen koskaan kirjoittanut. Musiikkia ei se koske lainkaan. En suosittele kenellekään ajan tuhlaamista tämän tekstin lukemiseen, ellei aihe ole jostain käsittämättömästä syystä erityisen kiinnostava. Silti on voi taata tekstistä löytyvän mitään erityisiä oivalluksia, joiden tietäisin olevan siellä. Savolaisen sanon: Alkaessaan lukea näitä sivuja vastuu siirtyy lukijalle...

Ainoa asia tekstin puolustukseksi on se, että olen kai pyrkinyt käsittelemään informaatiota alkeishiukkastasolla ikään kuin se olisi elävien olentojen kaltaisten kyberneettisten systeemien keskenään käyttämää kieltä, vaikka meidän maailmamme ei voi hyväksyä tuon tason olemassaoloa elämäksi. Minä voin, ja tämä on yritys kuvata kuollutta maailmaa ikään kuin elävistä olennoista koostuvana.

Varoitus on siis annettu, joten mikäli joku kokee aineiston himphampuksi ja kuluttaneensa kallista aikaansa tyhjänpäiväiseen, niin kieltäydyn ottamasta siitä vastuuta itselleni.

Viittaukset "kuviin" ovat tässä muodon vuoksi, koska en ole ottanut niitä mukaan. Ne ovat originaalidokumenttien yhteydessä ja katsottavissa vain, mikäli asia kiinnostaa niin paljon, että joku katsoo tarpeelliseksi vaivannäön selvittääkseen kuinka ne ovat nähtävillä.

- Jos joku kuitenkin päättää lukea nämä muistiinpanot, suosittelen vahvasti alkuperäisten kommentoitavien kirjojen lukemista rinnalla sivuviitteiden mukaisesti. Silloin on mahdollista saada edes jotain tolkkua tästä omasta tekstistäni, jota joissakin yhteyksissä on kiintoisampaa lukea ikään kuin runoutena, joka ammentaa aiheensa tieteestä! Silloin vapaudumme siitä rajoituksesta, että tätä kaikkea pitäisi lukea kuin jotain asia-aihetta. Siitähän ei kai ole lopulta kysymys, koska koko elämä muutenkin on niin suuri mysteeri, ettei sitä koskaan tavoiteta tieteen kielellä niin hyvin kuin mihin taide pystyy. Ja tässä tilanteessa savolaisuus on vain eduksi asialle...

- Nyt kun olen lukenut läpi yli 15 ensimmäistä sivua, olen varma siitä, ettei tätä tekstiä kannata sijoittaa kotisivuilleni lainkaan, ellei sieltä löydy jotain inhimillisempää tekstiä. Tämä on jollekin valitulle spesialistille suunnattua pohdiskelua, jolla ei ole mitään tehtävää omilla kotisivuillani - varsinkaan musiikin parissa.. Anteeksi!

"Informaatio 79-08" on siis sitaateista karsittu versio, jota saattaa kommentti: [Sitaatit ss. 251-258 otettu pois päiväkirjasta], kuten "Informaatio ja marxismi 63-12" -dokumentissa on myös tehty koskien kirjaa Pavel Kopnin: Dialektiikka, logiikka, tiede.

 

19.1.79 Motto: - Tehtäväni ei ole lausua tosiasioita. Tehtäväni on esittää kysymyksiä ja oletuksia. Juuri siksi olen harjoittanut mielikuvitustani kaikki nämä vuodet.

 

5.1.79    kyberneettinen systeemi -termi I kerran päiväkirjassa (uskonto).
           "Tieteen filosofia II:ssa" I maininta: 17.10.81 Köln

14.1.1979     - Vielä on kuitenkin ensiksi tutkittava uudelleen Y. Ahmavaaran "raamattua",  Kyberneettistä metodia (ss.106-117):

s.43    - Suljetulla systeemillä tarkoitetaan aineellista oliota, joka ei ole energian vaihdossa ympäristön kanssa, ja avoimella systeemillä oliota joka on... Kanavoitu avoin systeemi on "suhteellisesti eristetty systeemi".
- En enää tunne ainoatakaan materiaalista hahmoa, joka ei olisi energian vaihdossa jonkin ympäristönsä osan kanssa - ainakin potentiaalisesti, mahdollisesti. Meidän olosuhteemme maapallolla ovat sellaiset, että toiset näyttävät olevan enemmän toiset vähemmän energianvaihdossa. Toiset ovat pysyvämpiä, toiset muuttuvampia.

- Suljettu systeemi voidaan esittää suhteellisen eristettynä systeeminä, kanavoituna, samoin kuin avoinkin systeemi.

- Energianvaihto on informaationvaihtoa. Millaista informaatiota voi olla ilman energiaa? Voi olla vain informaation puutetta [esim. verrattuna johonkin aikaisempaan informaatioon], joka sekin on osa informaatiota. Informaation puutetta ei kuitenkaan voi luokitella alaosiin muulla perusteella kuin missä erikoistilanteessa informaatiokatkos syntyy. Silloin voimme päätellä katkon syistä jotain. Siitä mistä emme koskaan saa vastaanotetuksi informaatiota, energia-impulsseja, siitä meillä ei voi olla muuta tietoa kuin se, millaisessa yhteydessä, ympäristössä tuo puute ilmenee. Ympäristöstä voisimme ehkä päätellä jotain tuon mahdollisen puutoksen rakenteesta analogioiden avulla.

s.46     - Onko kalenterin laventaminen tautologian synty?
- Onko kalenterin supistaminen samaa kuin kokemus?
- Onko tilojen yhdistäminen samaa kuin luokittelu, yleistäminen, abstrahoiminen, muisti? - Vastaus näyttäisi olevan: On!

- Aalto-energia -kaksijakoisuus on hieman epäselvä. Eikö yksi output voi lähettää viestiä, joka on liukuva, aallon ja energian välinen suhde? Onko elektronin ulosampuminen energia-output, mutta sisemmältä radalta ulommalle siirtyminen aalto-output? Jälkimmäinenhän on laajentunut "pallo", joka avonaisessa tilassa on aallon etenemisen edellytys. Ulommalle radalle pompannut elektroni merkitsee viereisessä atomissa tapahtuvaa hyppäystä sisemmälle elektroniradalle, joka mahdollistaa jälleen seuraavassa atomissa hypyn sisältä ulkoradalle jne. Mikään ei liiku, mutta tässä "liikkumattomuudessa" kaikki liikkuu.

16.1.79    - Aalto = serpentiini = käärme!
- Käärme on aallon symboli. Eeva puhui käärmeestä sisäisen äänen kuullessaan.

- Käskivätkö jumalat itse Eevan ottaa puusta hedelmä, vai muuttuiko kielto itse vastakohdakseen, käskyksi? Kiellon saatuaan täytyi Eevan tulla tietoiseksi kiellon vastakohdasta, syömisestä. Kielto merkitsee toisen käden tietoa, tunnetta. Onko jumalissa ollut luopioita? Sain käärmeidean katsellessani kuvia Kuubasta löydetyistä ikivanhoista kalenteri- ja serpentiinipiirroksista, joita ei ole osattu selittää (Revolucion y Cultura -lehti).

- "Byrokraatti", käskyläinen, toisen käden tiedonantaja, joka samalla abstrahoi pomon vaikuttaen tunteella ikään kuin -totena.

s.80      Entropia = elementin toiminnan satunnaisuus, jäsentymättömyys.

s.83      - Mitä enemmän systeemi oppii, sitä enemmän sen negentropia kasvaa.
- Pitääkö termodynamiikan toinen pääsääntö ns. entropialaki paikkansa? Sen tiedetään toimivan suljetussa systeemissä, mutta entäpä avonaisessa?

s.84       - Vaikka entropialaki salliikin entropian pienenemisen avonaisissa systeemeissä... on se tilapäinen ilmiö... muuten epäjärjestystä kohti kehittyvän maailman keskellä.
- Olen nyt varma, että entropialaki täytyy suhteellistaa tai sitten kääntää päälaelleen jollain tavoin. Sen selitys ei ole lohdullinen. Minulla on sellainen tunne.

s.86       - Yhä useammat kyberneetikot sekä lännessä että idässä ovat vakuuttuneita siitä, että on olemassa syvällinen yhteys toiminnallisen entropian ja informaation välillä (mm. Planck).
- Olisiko entropiajuttu sellainen, että pikemminkin suljetussa tilassa oleva lämpö pyrkii avointa tilaa kohti? Olisiko siinä mieltä? Jakautuuko entropia tasaisesti missä tahansa suljetussa pyramidimuodossa?

- Mikä on eksaktisti kuvattavaa käyttäytymistä? Ehkä tästä syystä Turingin kone ei voi tuottaa, konstruoida luonnonilmiöitä eksaktisti, ei ehkä ollenkaan, koska Turingin kone on digitaali-systeemi, mutta luonnon alkeistapahtumat analogia-systeemejä lähes poikkeuksetta. Ehkä siksi ei ihminen voi puhaltaa elämän henkeä, ellei hän saa digitaaleillaan viestitettyä toisen käden tietoa, rakennettua synteettistä systeemiä, keinoihmistä, keinomaailmaa!

> Irving Adler: Atomin maailma
s.18    - So. suuri aallonpituus tekee ytimelle paremmin mahdolliseksi "nähdä" neutroni ja sitten siepata se.
- Olen varmaan sekoittanut jossain vaiheessa näkyvän ja näkymättömän (suhteellisen suuruuden ja pienuuden), koska tämä ydin-systeemi -juttu ei näytä selviävän.

s.21   - Enimmäkseen avaruussäteily on atomiytimiä, jotka törmäävät maan  ilmakehän kaasumolekyyleihin.
- Atomiydin pystyy tiedottamaan itsestään "mekaanisesti", joten sen täytyy olla vajaa ollakseen ei-mitään.             

17.1.79        
- Onko itsensä kiertäminen ensimmäinen kehäkytkentä-virtapiiri? Maailma voi alkaa vain miinusmateriasta, pelkkien inputien olemassaolosta. Kahden inputin yhdistyminen muuttuu outputiksi, joka mahdollistaa virtapiirin synnyn.

- Mistä syntyi universaali tiedonhalu? Tyhjästäkö, tyhjiöstäkö, joka kasautui vielä tyhjemmäksi kuin ympäristönsä keräten näin inputeja yhteen. On vaikea muttei loogisesti mahdoton kuvitella tuota ensimmäistä tapahtumaa. Ehkä riittävän suuri tiedonhalu vailla kykyä sen esiintuomiseen räjäytti kysymyksen, levittäen sitä ulos avaruuteen, jotta vastaus löytyisi jostain kauempaa. Ei ollut kysymys siitä, että vastustamaton voima kohtaa voittamattoman esteen, vaan siitä, että kysymykset ketjuuntuivat äärettömäksi kartiomadoksi. Ne alkoivat vetää toisiaan puoleensa niin voimakkaasti, että lysähtivät kasaan yhdeksi tietopaketiksi, kysymysten ja niiden analogialuokkien pilleriksi, joka sinänsä oli ensimmäinen vastaus olemassa-ololta: Ei pidä kysyä liikaa. Tällaisen sanoman räjähtäneet sirpaleet veivät mennessään, hajotessaan kaikkeuden ääriin. Miksi joku asetti tuon ensimmäisen kysymyksen? Ts. sen siemenen - ainakin kahtena ellei kolmena kappaleena - olevaisuuteen? Oliko se ainoa, mitä edellisestä maailmankaikkeudesta oli jäänyt jäljelle? Onko "ei pidä kysyä liikaa" ainoa ensimmäinen ohjeemme, joka on katsottu käyttökelpoiseksi maailman-kaikkeuksien historian saatossa? Emmekö ole vieläkään oppineet sitä - vai olemmeko? Jos kysymme liikaa, kasautuvat ne lopulta taas, ja silloin tuhoudumme. Vai päteekö alkuasetelma enää? Ehkä opimme kysymään sopivasti. Ovatko edelliset maailmankaikkeudet epäonnistuneet yrityksessään ja siksi tuhoutuneet?

s.45          - Pitkien aaltojen jaksoluvut ovat pienempiä kuin lyhyiden.
...Maailmamme on rakennettava siten liikkuvaksi, että kaikki tuntemamme vakiot, pii, Planckin vakio, kultainen leikkaus, neliöjuuri, valon nopeus ovat yksinkertaisia digitaaleja ja nykyiset kokonaisuutemme analogeja!!!

- Vakioanalogioiden muuttaminen digitaaleiksi 0-1-2-3 jne. merkitsee pientä vähäpätöistä seikkaa: Maailmankaikkeutemme muoto on käsitettävä sellaiseksi, että aika on otettu siinä huomioon. Se merkitsee, että maailmankaikkeus on napojaan vaihtavan munan (funktion) muotoinen. Se on muuttumassa inputista outputiksi tai päinvastoin. Se muuttuu,  koska tiedämme sen laajenevan.

Ei - emme tiedä siitä muuta kuin mitä se teki miljardeja valovuosia sitten. Itse elämme tulevaisuudessa/historiassa? Miten tämä juttu oikein on? Eikö laajeneminen merkitse tutkimus-matkailijoiden lähettämistä, inputin kurottautumista, tiedon vastaanottamista? Jos maailmamme kutistuisi, olisi se merkki itsensä tyhjentämisestä, informaation antamisesta pois, outputista. Toisaalta meidän maailmamme toisen pään täytyy samanaikaisesti kutistua. Mitä mieltä tähtitiede on tästä? Se, missä maailma näyttää kutistuneen, on munan halkaisijan toinen pää toisen ollessa laajenemisen suunnalla. Tietenkin omastapaikastamme riippuu, millä munan suunnalla kaikki tuo näyttää tapahtuneen. Molemmat ovat historiaa meille tässä ja nyt.

- Onko etääntyminen inputia (suljettua, vähemmän kitkaa) ja lähestyminen outputia (suljettua, enemmän kitkaa)?

- Mitä ovat sattuma ja välttämättömyys? Muuttuko sattuma nyt välttämättömyydeksi? Se voidaan ilmaista ilmaisemalla sattuma, todennäköisyys yksinkertaisilla digitaalitermeillä ja tosi/epätosi vastaavasti analogiatermeillä. Mitä tämä tarkoittaisi käytännössä? Mitä ovat toden- ja epätodennäköisyys - nehän ovat vain saman asian kaksi eri puolta, (dimensiota). Voidaanko lottotaulu muuttaa 3-dimensionaaliseksi ordinaataksi ja sijoittaa kaksiulotteisessa taulussa olevat numerot vastaaville paikoilleen kolmiulotteisina, kokea numerosarjat pallon tai munan pintoina ja laatia koko spiraalinmuotoisesti etenevä numerosarja syvyyssuuntaan? Tämä edellyttäisi sattuman lakien tuntemista; jos informaatio kulkee tietyn pisteen kohdalla etualalla, niin missä joidenkin muiden pisteiden täytyy olla! Näitä lakeja - mikäli niitä on - emme vielä tunne. Tämä on niin pilviajatus, että voisin hyvin kuvitella sen pitävän paikkansa!

- Avaruudenhahmotus - perspektiivi: Niin kauan kuin mikä tahansa viiva on tasapaksuksi piirretty, tai on meistä luonnossa sellainen, on se yhtä kaukana meistä, ellei informaation kulussa ole tapahtunut häiriötä. Pitkä tasainen suora näyttää kaartuvan ympärillemme. Molempiin suuntiin oheneva viiva kaartuu meistä poispäin. Viivan muoto välittää meille oman informaationsa - sen etäisyyden meistä, ellei se itse pysty jollain tavoin nostamaan informaatioarvoaan päinvastaiseksi.

- Mikäli sanoma meitä lähestyessään kääntää outputinsa enemmän poispäin ja inputinsa meitä kohti, näyttää se etääntyvän meistä - kokien kuitenkin lähestyvänsä meitä huomaamattomammin. Tai meistä se ehkä näyttää pysähtyvän paikalleen, kunnes yhtäkkiä onkin aivan lähellä. On eri juttu, miten tämä käytännössä tapahtuu. Mikäli sanoma meistä etääntyessään kääntää outputinsa enemmän meihin päin ja inputinsa poispäin, näyttää se pysyvän suunnilleen paikallaan kunnes katoaa vähitellen. Sen mielestä se etääntyy meistä.

- Maailmankäsityksemme on absoluuttisen loogisesti rakennettu. Se ei ole perustanut mitään poikkeusten varaan, sillä ne ovat ihmeitä, metafysiikkaa ja taikauskoa. Jos tämä maailma muutetaan, niin tuossa loogisessa järjestelmässä ei ole mitään, jota ei pitäisi myös muuttaa. Ero on siinä, että poikkeustapauksetkin, selittämättömät asiat tulevat uuden loogisen systeemin piiriin.

- Jos vielä löytyy yksikin selvittämätön asia, niin järjestelmä on vielä kerran muutettava. Selittämätön kysymys saattaa olla: Kuinka kaikki alkoi? Sen tiedon saaminen saattaa kestää niin kauan, että pystymme vasta "lopusta" päättelemään sen vastauksen.

- Kirjoitan nykyisin samaa vauhtia kuin parhaina Taimoniemen päivinäni, ehkä enemmänkin.

- Maailmaani kuuluvat tästä lähtien erityisesti se kaikki, minkä tiede on hylännyt.

- Kun elektroni putoaa sisemmälle radalle, se lähettää valoa. Onko kysymys inputista joka on saanut yliannostuksen tietoa ja lähtee pakoon äitinsä luo niin kiireesti, että eväät jäävät jälkeen heitteille?

18.1.79         - Onko mitään mikä ei menisi tasan kahdella ja kolmella (tarpeen mukaan) jaettuna? En keksi yhtään. Jos kaksi on ei-olemisen merkki ja kolme olemisen, niin ei ihme, jos kaikki olevainen on jaettavissa tarpeellisella määrällä kakkosia ja kolmosia. Perusyksikkö ei olekaan ykkönen, sillä se ei kuulu olevaisen eikä ei-olevaisen todellisuuden piiriin. Kakkonen ja kolmonen olisivat näin kaiken kyberneettisen perusrakenneluvut.

- Tyhjä on suprajohtavaa. Se pyrkii aina suljetusta tilasta avonaiseen. Tämä on paradoksi, joka osoittaa, ettei tyhjä haluakaan tulla miksikään, ellei sitä pakoteta lämpötilaa nostamalla tai sijoittamalla kolmijakoisia systeemejä joukkoon riittävän paljon. Suprajohteinen kaasu uhmaa maan vetovoimaa, nousee astian laidoilta ylös. Suprajohteinen pyrkii avonaista tilaa kohti, koska sen tehtävänä on avaruuden valloitus. Ei fyysinen vaan tiedonhankinta siitä mitä tuolla avonaisessa tilassa on. Siksi tyhjä ei-mikään vetää sitä puoleensa.

- Napojen vaihtelu on kyberneettisen systeemin in- ja output.

19.1.79        
- Sain atomisukupuolimallin Kestin Jounilta hänen vetäessään rumpukapulat suojakalvon sisään. Input on aina suojakalvo, aukinainen siitä päästä, mistä output voi tulla ulos. Input on pussi (Kuva). Puristuessaan kokoon on pussi output ja avautuessaan input-tyhjiö, sisäänsä vetävä. Se on U:n muotoinen itsenäinen kyberneettinen systeemi. Sehän on u-magneetti, se on äänirauta, se on haarukka, heinähanko. Se on jotain joka uppoaa helposti johonkin tartuttaen jotain itseensä kiinni. Se on hatun sisus. Se on avautuva kukkaro, jonka pohjalla on tavallisesti jotain, joka puolestaan pitää sisällään jotain (kukkaron!), tai johtaa varsi johonkin - tuntosarvet, heinähanko... Miten nämä symbolit saadaan liitettyä omille tasoille omiin analogioihinsa?

- Mikä tehtävä on spiraalimaisuudella? kun ajattelen sitä ja peilisymmetriaa - nimenomaan vaiheistuksen kannalta - niin on vielä yksi mahdollisuus: Lähes täysin identtiset olennot, joista toisen on vain tehtävä jotain ensiksi ennen kuin toinen voi matkia. Mitä on tuo "ensiksi"? Se on sanoman välittymiseen valon nopeudella tarvittava aika, eikä mitään muuta, jos kysymyksessä on automaatti. Jos kysymyksessä on identtinen kyberneettinen systeemi, tarvitaan lisäksi toisen olennon päätöksentekoon kuuluvan viivästäjä-byrokraatin vaatima aika. Tuntuu siltä, ettei identtisiä itsesäätelysysteemejä ole, tai itsesäätely on niissä tilapäisesti lamassa, joten ne toimivat automaatin tavoin.

- Input on aina parempi tiedonhankintamenetelmä kuin output, jonka on ensin jopa tuhottava voidakseen rakentaa. Elleivät inputkeinot riitä, turvaudutaan outputiin, jonka ensimmäinen selvä muoto on kysymys: - Saanko luvan? Kuka olette? Miksi, mikä, oletteko? jne. Toinen vaihe on kanssakäyminen, tanssi, fyysinen kosketus. Kolmas mahdollinen: keskustelu, neljäs: näin saadun informaation lisääminen perinnön kautta, naiminen tai ystävyksiksi tulo.

- Näitä kaikkia edeltää tietenkin ensiksi itsensä esittely sekä aikeidensa ilmoittaminen. Se tapahtuu piilottamalla outputit minimiin ja silminnähtävästi aktivoimalla inputeja.

- Automaattia lukuun ottamatta (ellei sekin ole oppimis-kykyinen, mutta vailla kontrolloitua outputia so. vajaa) kaikki atomin kokemukset jättävät muistiin jäljen. Sen itsesäätelyn kehittyneisyydestä riippuu, moneenko tekijään yksikin kokemus vaikuttaa, tai montako kertaa tekijän on esiinnyttävä, jotta se muistettaisiin lopullisesti uutena systeemin reagointimuotona.

- Rahalla ostettu orja (pieni) voidaan vaihtaa suureen orjaan välimaksusta. Onko nykyajan orja byrokraatti, jolla ei saa olla omia mielipiteitä pomon antamien suuntien myötäilemisen lisäksi? Hänelle maksetaan rahaa myös siitä, että pitää suunsa kiinni. Hänelle annetaan leipää siitä että pitää suunsa kiinni asioista jotka tuntee muita paremmin, mikäli asiat ovat julkisuuden kannalta negatiivisia. Hän saa luvan elää, jos hän pitää suunsa kiinni asioista joita ei ole korjattu hänen pyynnöistään ja esityksistään huolimatta. Miten irvokasta! Byrokraatti on haaremin eunukki, kuuromykkä henkivartija, näkymätön edeskäypä, hovimestari. Hän ei ole puolueeton, koska on herransa palveluksessa. Mutta tuollainen puolueellisuus on vain output. Sisälle ei näy - paitsi korkeintaan käyttäytymisen hitautena heijastamassa vastavoiman vaikutusta. Me elämme orja-yhteiskunnassa yhteiskuntajärjestelmästä riippumatta. Tässä mielessä maailma ei ole lainkaan edistynyt sitten feodaaliaikojen ja neekereiden pakkosiirron. Kaikki heistä ovat saaneet leipää juuri sen verran, että ovat pysyneet hengissä! Ei enempää.

- Tehtäväni ei ole lausua tosiasioita. Tehtäväni on esittää kysymyksiä ja oletuksia. Juuri siksi olen harjoittanut mielikuvitustani kaikki nämä vuodet.

- Entä aaltoliike? Suprajohteisessa tilassa, jossa kahden pallon välinen aine-energian-vaihto on salamannopeaa, toteutuu peilisymmetria materiaalisesti, todellisesti ja sillä nopeudella, mikä valolta kuluu aikaa pallon sisäpinnoilla peileissä etenemiseen. Tämä selittää kahden pallon jatkuvan munanmuotoisen muuttumisen plussasta miinukseksi ja päinvastoin. Aallonpituus on pallojen ääritilojen keskiverto! Mikä on pienin mahdollinen yksikköpari? Se, joka tuottaa radioaktiivista säteilyä, toistaiseksi tuhoamiskykyisintä mutta samalla hedelmöittävintä säteilyä universumissa. Uudet alkuaineet voivat syntyä enää vain radioaktiivisen säteilyn vaikutuksesta. Niiden tehtyä tehtävänsä maailman laajentamiseksi kuolevat ne - sitä ennen varmistettuaan oman sukupolvensa jatkumisen. Mikäli näin voi sanoa, sillä nehän ovat säteitä. Ja periytyvää on vain se, mikä säteilee. Vai onko sekin kaikki sädettä?

- Miten ensimmäinen hiukkanen on syntynyt? Mistä ensimmäiset inputit ovat tulleet? Vaiko output? Vai onko peilikuva ollut ensin - alkaakseen sitten materialisoitua? Jos peilikuva on ollut miinus, on se heijastus edellisestä maailmankaikkeudesta...

- En voi selittää ensimmäisen syntyä - en millään.

- Onko varjo negatiivinen peilikuva? Kuvittelemmeko tyhjää olevan siellä, missä onkin ainetta, energiaa?! Tyhjän tunne syntyy siitä, ettei sieltä heijastu mitään havaittavaa säteilyä. Se on jotain mustempaa. Alamme käyttäytyä ikään kuin siellä olisi tyhjää, ja jos meillä on oikeat outputit, niin tuo paikka todella tyhjenee, mikäli voimamme yltää sinne. Inputimme kieltäytyvät vastaanottamasta tietoa, joten ei ole inputeistamme johtuvaa vetovoimaakaan.

- Miten on avaruuden mustien aukkojen laita? Onko lähellä jotain joka on kieltäytynyt tunnustamasta tuon tilan olemassaoloa ja voimakentällään tyhjentänyt sen? Onko tuo paikka pallon keskipiste? Onko se pyramidin tietty sisätilan leikkauspiste? Tuon pisteen kerran muodostuttua laajeneeko se, koska sen kuva on pallon sisä/ulko-pinnalta katsottuna jo silloin hieman suurempi?

- En enää sano meidän elävän toisessa maailmankaikkeudessa, siinä joka syntyessään sai valojumalaltaan kyvyn erottaa valo pimeydestä. Ei tarvittu räjähdystä - ainoastaan aaltoliikkeen ympärille syntyi jotain, tai aaltoliike syntyi jonkin ympärille... jonkin, joka tuli ja meni, mutta jonka vaikutus tilassa on ikuinen niin kauan kun ei ole mitään.

- Ehkä aluksi ei ollut muuta kuin neutraali tila. Jakautuminen etenevän pisteen ympärille saattoi johtua siitä, että tyhjyys joutui peilisymmetriseen asentoon viivan ympärille, jolloin input-alkiot näkivät ja kokivat toisensa erillisinä säteen jättämän energia-kuona-aineen jäljen vaikutuksesta - olipa tuo tila sitten vaikka vain pelkkää tilan värähtelyä. Toinen säilytti neutraalisuutensa, mutta toinen, toiselle puolen jäänyt näki, tunsi jotain itsensä kaltaista, mutta itsestään erillään olevaa olevan läsnä. Jos kysymyksessä oli todellinen hiukkanen, ei saatettu tarvita edes neutraalia väli-tilaakaan, koska hiukkasen liike sinänsä jätti jälkeensä jotain neutraalia, loppuun käytettyä, joka puolestaan sai ruokansa - tuosta jäljestäkö? Vaiko tyhjyydestä?

- Mitä tuo jälki oli? Jälki on ohikulkeneen kenttäyhteys omaan peilisymmetriseen vastaolioonsa, joka etenee kaikkeudessa vastakkaiseen suuntaan.

- Mitä kauemmaksi itse hiukkanen menee, sitä kauemmaksi katoaa myös sen olematon peilikuva, joka jarruttaa irtautumista niin kauan kuin eteenpäin syöksyvä on kiinni peilikuvassaan. Samantekevää onko peilikuva todellinen vai kuviteltu. Kun yhteys lakkaa, ei ole enää mitään sitovaa voimaa, ja hiukkanen katoaa tyhjyyteen ainaiseksi; todelliseen tyhjyyteen - paitsi että mitä kauemmaksi se etenee, sitä vääjäämättömämmin se lähestyy edessään vastaantulevaa peilisymmetristä kaksoisolentoaan, kuviteltua tai todellista, ja alkaa jälleen taas edetä kiihtyvällä vauhdilla. Ja tämä eteneminen on uskon kysymys. Jos usko loppuu, loppuu hiukkasen energiakin. Se katoaa olemattomuuteen. Jäljelle jää ainoastaan yksi - valonsäde - fotoni + jonka usko riittää kitkattomassa tilassa loppumattomiin: Sen voima on usko itseensä sananviejänä. Kun se kohtaa peilipinnan, saa se siitä uutta voimaa. Se kimpoaa takaisin samalla vauhdilla jolla tulikin. Mitä eroa on sillä, kumpi pomppaajista on aito ja kumpi aidon "kuva", koska ne elävät eri maailmoissa ja menevät eri maailmoihin. Molemmat vain kantavat sädettä niin kauan kuin toinen niistä kantaa...

- Jäljelle jää yksi kysymys: Kuka lähetti valonsäteen aikojen alussa jakamaan maailmaa kahtia? Valonsäde ei kierrä kehää. Se etenee ajassa, jottei historian tarvitsisi toistaa itseään identtisesti so. olla oppimatta mitään.

- Heräsin kesken uniani kirjoittamaan tämän noin klo 05; Olevainen on kiinni ei-olevaisessa tai siitä rakennetussa olevaisessa siten, että neutraali yksikkö on se sitoja, joka välittää sanoman olevaisesta ei-olevaiselle. Jos olevainen on rengas, niin sen peilikuva on ei-rengas (renkaan puute?). Vastaavasti neutraali näyttää joltain, koska se on tuo vaihdospiste jossa kitka (?) tiivistyy, kohtaa toisensa.

- Rengastapauksessa neutraalin äärirajat ovat itsensä ympäri kiertyvän ympyrän solmukohta, liiton merkki. (Kuva) Samantekevää, onko se pallo tai rengas. Liike on jostain näkökulmasta katsottuna kuin olemattomasta irtoava pisara, joka ei pääse itsestään irti, mutta putoaa kuitenkin varjostaan poispäin. Ja juuri siksi se ei pääse varjostaan eroon! (Kuva) Mitä kauemmas... Se on puoliympyrän verran itsensä ympäri kierretty kaksikehäinen pallo, kuorellinen ontto pallo. Jos se on viiva, on se fotoni etenemässä suoraa rataa. Tuo pisara joka loppuu ja joka ei lopu... Sade-pisara joka ilmestyy tyhjästä. Vesi, syvyys... Neutraali piste on raja, jossa oleva ja olematon ovat kiinni. Rautaketju, kromosominauha, kahle, sädekehä pyhimyksen päässä täynnä äärettömän symbolimerkkejä...

- Olipa kysymys kuinka pienistä osasista tahansa, voidaan ne jakaa aina seuraaviksi alaosiksi. Meidän absoluuttisesti pienin hiukkasemme on se, jonka havaitsemme elämämme aikana apuvälineinemme. Se on meidän maailmamme raja. Tiedämmekö samalla kaiken sen, mitä muissa mahdollisissa maailmoissa on, vaikkemme koskaan havaitsisi niitä? Nuo kaksi pakenevat toisiaan ja juuri siksi ovat toisissaan kiinni. Pääsevät eroon toisistaan vasta sitten kun tietävät olevansa identtiset.

- Pidämme vähiten peilisymmetrisistä ihmisistä, joilla on itsemme tyyppinen output. Jos hän on samanlainen "pahassa", tunnistamme nuo virheet hänessä kaikkein helpoimmin, vihaamme hänessä itseämme. Jos hän on samanlainen "hyvässä", kadehdimme häntä kanssakilpailijana. On mahdotonta lyöttäytyä yhteen ilman sementtiä, reagenssia, byrokraattia, välittäjää, meediota. Käänteispeilisymmetrinen toinen minämme sen sijaan istuu meihin kuin nakutettu. Mitä vähemmän hyvää teemme, sitä enemmältä pahalta se näyttää. Mitä enemmän teemme pahaa, sitä vähemmän se näyttää hyvältä. Käänteispeilisymmetrinen kaksoisminämme on omantuntomme, itsesäätelymme perusta. Mitä enemmän hyvää teemme, sitä vähemmän pahalta se näyttää, ja mitä vähemmän pahaa teemme, sitä enemmän se näyttää hyvältä... meistä itsestämme...

- Käänteispeilisymmetria on kuin pelikorttikuningas. Kun se nostaa oikean kätensä ylös, laskee vasen käsi alas. Kun se laskee vasemman kätensä, alkaa kuvan oikea käsi kohota. Tämä on kohtalon vaaka. Viimeisen tuomion hyvät ja pahat teot punnitaan tuolla vaa'alla, joka on peilisymmetrinen itsensä, keskipisteensä, käänteispeilipintansa kanssa. Jos on yksikin yksikkö, partikkeli, hiukkanen, on sillä samalla hetkellä oma käänteispeilisymmetrinen parinsa, ja jako kahteen on jo silloin tapahtunut. Jos se on miinusmerkki, ei se saa toista miinusmerkkiä rinnalleen peilikuvaksi, vaan se jakaa itsensä kultaisen leikkauksen kohdalta ja alkaa huojahdella. Janan keskipiste on ikään kuin jännitystila - vai onko - koska se ei näytä käänteispeilisymmetriseltä vaan yksinkertaiselta peilisymmetrialta. Siksi systeemi ei mielellään pysähdy tuohon asentoon. Yksinkertainen peilisymmetria on vauhtipyörä, vauhdittaja joka pakottaa systeemin olemaan itsensä kanssa kultaisen leikkauksen tasapainossa, jonka liikkeen keskiarvoksi tulee janan puolikas.

- Ouspenskyn "In search of the miraculous" näyttää paljastavan jotain lukujen ongelmasta ollen paljon lähempänä atomiytimen totuutta kuin yksikään tiedemies - omalta puoleltaan.         Kun vain ennättäisi lukea sen...         

- Me jaamme maailmamme kolmeen osaan: itseemme, peilisymmetriaamme (neutraali edessä, negatiivinen vasemmalla, positiivinen oikealla?) sekä käänteispeili-symmetriaamme. Viimeksi mainitussa kaikki kääntyy ylös-alaisin: suru muuttuu iloksi, ilo suruksi. Maailmankatsomuksemme kaksiulotteisuus on sitä, että koemme sen joko identtisenä tai peilisymmetrisenä, emmekä anna totuuden - ainoan "tosiolevaisen" - välittää sitä meille käänteisenä peilisymmetriana. Ainoastaan lapset osaavat sen, koska he näkevät kaiken ylösalaisin, ennen kuin maailmamme opettaa heidät näkemään "oikein" so. väärin. Vain välittäjä, kolmas tekijä tajuaa selvästi, että peilikuvassa on kysymys kahdesta eri asiasta (?). Siksi se kääntää meille kaiken varmuuden vuoksi vielä ylösalaisin, jotta tajuaisimme harhan.

- Emme ole vapaita, koska olemme sidottuja tietämättömyyteen.

s.137          - Dirac: Jos riittävästi energiaa keskitetään pieneen osaan tyhjää avaruutta, niin se pystyy kohottamaan elektroninsa negatiiviselta energiatasolta ja tekemään sen positiivisella energiatasolla tavalliseen tapaan näkyväksi "tavallisena elektronina" sen oltua siihen saakka piiloutuneena tyhjään avaruuteen.

- Tuota sanoisin maailman laajentamiseksi. Mikäli input-vartiopaikalla ei tapahdu mitään, mitä muutenkin ei jo tiedettäisi, siirretään vartio eteenpäin näkymättömään paikkaan, tai siitä tehdään yhden miehen etulinjapesäke tai näkyvä vartio, jonka tehtävänä pikemminkin on osoittaa rajat kuin vakoilla (+)- -energiavarauksella. Tämä on elektronin toinen mahdollinen tehtävä.            

- Voiko tyhjyys olla positiivista tai negatiivista? Kyllä, jos joku on kuvitellut tuon paikan sellaiseksi ja kohdistanut voimakenttänsä käsityksensä mukaisesti siihen.

s.142          - Usko muuttaa ensin systeemiä itseään ja vasta sitten systeemin ympäristöä. Vai kasautuuko ensin ympäristöön jotain?

21.1.79       - Usko on voima. Se, että kappale haluaa uskoa vieressään olevan peilisymmetrisen systeemin, ja nämä vuorostaan... aikaisemmassa / myöhäisemmässä vaiheessa myös käänteisesti peilisymmetriset.., on tuon systeemin voima - ja vain se. Se on sen output ulkoiseen maailmaan. Ulkoisen maailman vaikutus systeemiin on se, että kääntyessään (?) se noudattaa tuon systeemin tahtoa symmetrisesti (ei-välittömässä läheisyydessä?), peilisymmetrisesti jne.

s.229 - Elämänkaari on alkamista viivasta, äärettömän lyhyestä aallonpituudesta ja päättymistä viivaan, äärettömän harvaan aallonpituuteen.
(Kuva: valo-antivalo-pimeys)         Valo joutuu karkaamaan omaa peilikuvaansa, joka syöksyy antivalona sitä vastaan. Valo kiertyy itsensä ympäri selälleen ja syöksyy syvyyteen, pimeyteen antivalon painostuksesta. Tästä syntyy pyörivä liike siinä pallossa, jossa valo etenee kierteisesti alalaitaa ja antivalo ylälaitaa - kaiken tuon keskellä etenee itse sanoma (radioaktiivinen säteily?), joka on perinnön sananviejä - aineen muutoksen viejä, jolle valo näyttää tietä... joka on valon itsensä käänteisolio, kuolema silloin kun valo on elämää, elämä silloin kun valo on kuolemaa.

22.1.79           - Mitä vähemmän tiedät Helsingistä, sitä kaukaisempi se sinulle on, mutta sitä enemmän samalla tiedät ei-Helsingistä. Maailmankuva laajenee käänteisesti toiseen suuntaan: Tämä ja tämä ja tämä ei ainakaan ole Helsinkiä. Ellei jonain päivänä käy niin, että kaikki se tieto, mitä olet saanut ei-Helsingistä osoittautuukin myös Helsinkiä koskevaksi, ja maailma loksahtaa paikoilleen, kytkentä helpottuu ja energiaa vapautuu.

- Liiton merkki? Liiton merkki silloin kun kolmas korostaa olevansa ei-osallinen kahdenvälisessä tapahtumassa ja joka juuri siksi, todistajana hyväksytään mukaan. Kaksi riitelijää ja kaksi rakastajaa eivät kaipaa kolmatta mukaan kuin erikoistilanteissa: erotuomarina, rauhantuomarina, auktoriteettina, sovittelijana, yhteen liittäjänä, vielä lujemmin yhteen liittäjänä, avioliiton solmijana ja erottajana. Kolmas on aina symbolisesti joko pienempi tai suurempi kuin nämä kaksi tasavertaista, jotka kukin ilmaisevat omaa tahtoaan. Sen lisäksi tulevat neutraalit sivustakatsojat, todistajat, jotka massallaan pitävät tehdyn sopimuksen kurissa! Ne - jokainen erikseenkin - muistuttavat myöhemminkin siitä, mitä tuomari on sanonut.

- On "puolueellista", että käytän paljon Raamatun vertauksia, mutta se on ymmärrettävää kristinuskon ilmapiirissä syntyneeltä ja kasvaneelta. Olisi luettava ainakin Koraani, joka makaa tuolla hyllyllä sekä I Ching, Ouspensky, Colin Wilson jne. Tarot...

-  Kuka oli se, joka jossain suuren kuilun toisella laidattomuudella sanoi: "Tulkoon valkeus", ennen kuin vaikeus tuli? Se oli pimeys itse joka näki valon, vaikkei valo itse vielä yltänyt sinne.

- Olen puhunut siitä miten kaikki jatkuu, mutta en ole paljoakaan kirjoittanut siitä miten kaikki alkoi ja miten se tulee päättymään. Yksi päättymistapa on se, että valon usko loppuu... Se kasaa itsestään materiaalisen ulkokuoren, jonka läpäiseminen muodostuu sitä vaikeammaksi mitä enemmän on yrittäjiä. Paine kasautuu kuitenkin koko ajan, koska maailma tällöin rakentaa itseään ulkokuoresta sisälle päin. Jonain hetkenä tiiviys on kasautunut niin suureksi, että maailma räjähtää joko sisälle tai ulospäin. Se on merkki kaiken jatkumiselle. Mikä erottaa nuo kaksi eri räjähdystapaa toisistaan?

- Tapahtuu koko maapallon pinnan kattava uusi sisäinen järjestely, joka merkitsee aktiivista toiminnan kautta myös ulospäin näkyvästi. Entinen on hajonnut, mutta järjestyy uudelleen ja aktivoituu, koska se on uudelleenjärjestelystä saanut valtavat määrät lisäenergiaa. Vetymme alkaa muuttua heliumiksi. Elämme kahden maailman fuusioitumisen aikaa. Koska ne ovat erimerkkisiä, ei tapahdu räjähdystä vaan synteesi. Me itse olemme muodostuneet kahdesta kysymysmaailmasta. Elämme siis toista (kolmatta?) vaihetta. Meitä edeltävä maailma kuoli siihen, että se pystyi erottumaan kahdeksi.

- Me pystymme nyt yhdistämään nuo kaksi, ja täten meistä on kehittynyt täydellinen kyberneettinen systeemi varustettuna outputilla. Vai olemmeko olleet output, joka on saanut inputin?

- Onko niin, että täytyy olla symmetrinen viive-vastakohta, joka etenee sisäkkäin? Tämä kaikkihan on ajan käänteis-peilisymmetriaa! Onko se mitä näemme atomin räjähtämisessä vain käänteiskuva siitä, mitä tapahtuu maailmankaikkeudessa?! Aiheuttamamme ydinfuusio merkitsee, että aiheutamme yhden maailmankaikkeuden äärettömän hitaan fission! - jossain toisessa olevaisuudessa, joka saa tiedon tapahtuneesta. Mitä teette yhdellä näistä pienimmistä... [Vrt. Yrjö Kallinen]

- Nyt tiedän mitä astrologia merkitsee. Nyt tiedän miksi rakkauden sanoma aiheutti noitavainot, ristiretket... miten tasavertaisuusaate synnytti orjajärjestelmän... miten nopea valonvälähdys aiheuttaa jossain äärettömän hitaan pimeän tulon... miten hidas kehitys johtaa nopeaan oivallukseen... miten nopea oivallus johtaa hitaaseen tylsistymiseen. Tämä kaikki on sitä, mitä kuka tahansa voi ymmärtää kun vain osaisin sen selvin sanoin kertoa..

- Mitä paremmin lapsen aika kuluu (esim. Elina kuoriessaan kananmunaa), sitä hitaammin sama aika kuluu vanhemmilla, mikäli he joutuvat odottamaan. (jne.)

- Nämä seuraavat kirjoitin 21.-22.1.79 välisenä yönä autossa keikkamatkalla Ouluun.
...tulevaisuus hajoaa edestämme kahdeksi äärettömyydeksi - aaltoliikkeeksi ja sulkeutuu takana jälleen reaaliseksi, koetuksi historiaksi:Jokainen ohitettu maisema kutistuu kohtaamishetkellä silmän iiristä pienemmäksi, mutta on samalla hetkellä äärettömän suuri nykyhetki, joka alkaa kutistua jäädessään taakse historiaan. Mitä kauemmaksi se jää taakse, sitä valtavamman suurelta historia alkaa näyttää.

24.-25.1.79   > Judith Greene: Ajattelu ja kieli.
s.85     - Shannonin informaatioteoria: Informaatiolla ei ole mitään tekemistä sanoman sisällön kanssa, vaan se määritellään vain sinä epävarmuuden vähenemisen määränä, jonka informaatio pystyy saamaan aikaan...
- Tässä on paljon syvää, todella syvää. Se mahdollistaa informaation muodon-muutoksen matkalla vaikkapa vain valonsäteeksi, sen nopeuden ja tasapainotilan muutokseksi. Vastaanottaja ymmärtää siitä vain sen minkä se kykenee ymmärtämään - ei yhtään enempää eikä vähempää. Tuttu tieto menee toisesta korvasta ulos mutta tietoisku täräyttää vastaanottajaa ytimeen, ja se reagoi. Reagoinnista me puolestamme ymmärrämme sen ja vain sen, minkä me sillä hetkellä pystymme ymmärtämään. Sanoma on tavallaan kaksiulotteinen toisen käden tieto. Se ei koskaan kerro kaikkea, ja tästä syystä se voidaan ymmärtää väärin. Mikäli se loksahtaa paikoilleen, se on ymmärretty täysin. Edellisellä kerralla sanoma on "petannut" paikkansa. Jos edellistä kertaa ei ole, tarkoittaa sanoma vain, että "jotain" on tapahtunut, josta systeemi alkaa ottaa selvää.

- Vastaanottajan kannalta sanomassa on yleensä aina enemmän informaatiota kuin mitä se pystyy tajuamaan. Mikään tieto ei lähtiessään, matkatessaan ja perille tullessaan ole identtinen itsensä  kanssa, sillä tuon yksikön ympäristö ajassa ja tilassa muuttuu.

s.86     ‑  Epävarmuuden määrä kasvaa mahdollisten sanomien määrän myötä ja se on maksimi-tasollaan silloin kun sanoma valitaan satunnaisesti, niin ettei ole mitään keinoa ennustaa, mikä seuraavaksi tulee.
‑ Mutta tuohan oli termodynamiikan toisen pääsäännön sisältö epäsuorasti informaatioteorian kielellä sanottuna. Jos suljettuun tilaan tulee liian monimutkainen sanoma, se lisää suljetun tilan entropiaa, hajaan­nusta, sekaannusta. Mitä sopivampi sanoma suljetun tilan kannalta, sen sisällön kielellä ilmaistuna, sitä enemmän negentropiaa on seurauksena. On tietenkin muistettava, että suljettu ja avoin tila ovat erittäin suhteellisia käsitteitä, sillä ne ovat aina osittain avonaisia ‑ avonaisia toisella tasolla: Ne voivat vastaanottaa sanomaa vaikka kuorensa läpi.

4.3.79     > Andrew Tomas: Kosmista elämää etsimässä:
s.18          - Kahlil Gibran: Sinä ja kivi olette yhtä.
s.19          - Nykyajan biologia on osoittanut, ettei elävän ja elottoman välillä vallitse mitään olennaista eroa.

17.4.79  > Ks. 20.1.81

8.5.79?  > P. D. Ouspensky: In search of the miraculous.
s.317     - The speed of vibrations of a matter shows the degree of intelligence of the given matter ... There is nothing dead or inanimate in nature. Everything in its own way is alive, everything in its own way is intelligent and conscious.

28.12.80  - Suljetussa tilassa informaatio pyrkii entropiaan. Se että kaikki tietävät jotain, on parempi kuin että vain yksi tietää. Jakaessaan tietoa ihminen vain tekee universaalin velvollisuutensa voimatta toimia toisin. Yhtenäistä kansaa ei voi mikään voittaa. Täydessä entropiatilassa oleva suljettu tila pystyy säilyttämään tiedon varmemmin kuin negentrooppisena oleva suljettu tila. Yhtyminen kaikkeuteen on tiedon tavoite, sillä se on silloin immuuni yhden hologrammikaikkeuden osan tuhoutumiselle.

- Lapsi: (keskipiste-) maailma /(ympyrän kehä) minä
- Aikuinen: (keskipiste-) minä /(ympyrän kehä) maailma
- Sattuman, todennäköisyyden laki on sama kuin entropian laki!!!
- Suljettu tila = rajatut olosuhteet, rajattujen mahdollisuuksien määrä.
- Aika = lantinheittokertojen kokonaismäärä.
-  Entropia = kruunan ja klaavan jakautuminen tasan!

- Yhä selvemmin termodynamiikan toinen pääsääntö on myös informaatioteorian perusta. Molemmat tilanteet tapahtuvat ajassa ja tilassa - joiden suhteellisuus on muistettava.

20.1.81     [Vrt. 17.4.79: - Jos kaikki ihmiset kokevat jonkin asian samalla tavalla, niin eikö se todista pikemminkin vain sen, että nuo ihmiset ovat samalla tavalla rakentuneet. Siitä syystä kokemus vaikuttaa heistä samanlaiselta. Meidän tieteemme lähtökohta on se, että ko. kokemus todistaa tuon tapahtuman olevan yhdenmukainen eri tapahtumiskertoinaan. Tietenkin normaalisti kokemuksen yhdenmukaisuus vihjaa myös tapahtuman yhdenmukaisuuteen. Mutta otetaanpa toisinpäin: Erilaisten tapahtumien havainnoitsijoiden vastaavansuuruisista (tai -laisista) eroista johtuen he kokevat tapahtumat ikään kuin samanlaisina!

- Käytännön esimerkkejä? Eri taiteiden edustajat voivat löytää yhteisen "aaltopituuden", koska he kokevat täysin erityyppisiä (ulkonaisesti) (tapahtumia) analogisesti.  

- On selvää, että yhden ja saman tapahtuman merkitys eri ihmisille on täysin erilainen sillä perusteella, että se on suhteessa molempien elämänkenttään, sen historiaan ja tulevaisuuteen. Tästä syystä saman tapahtuman vaikutus eri ihmisiin on täysin erilainen. Sanotaan pikemminkin, ettei se koskaan ole samanlainen. Vaikka olisi kysymyksessä molempien kuolemaan johtava onnettomuus, ovat sen seuraukset erilaisia riippuen keskenjääneistä töistä, perheen kyvystä sopeutua jne... Sinänsä ulkonaisesti samalta näyttävä tapahtuma on siis vaikutuksiltaan aivan jotain muuta. Tämä on jälleen yksi naula oikeuslaitoksemme arkkuun.

- Voi olla jopa niin, että "hyväntekijän" kuolema voi seurauksiltaan olla "hyväksi" ja "pahantekijän" kuolema "pahaksi"... ]

- Jos samanlaiset systeemit kokevat samanlaisen tapahtuman samalla tavoin, niin erilaiset systeemit voivat kokea erilaisia asioita myös samalla tavoin - ja vastaavasti saman tapahtuman eri tavoin!!!

- Mitä rajoitetumpi on tapahtuman arviointiin vaikuttavien tekijöiden joukko sekä tapahtuman että havainnoivien systeemien osalta - sitä laajempi on niiden systeemien joukko, jotka periaatteessa voivat kokea analogisesti samanlaisia kokemuksia. On olemassa kokemustaso, jossa kivi ja ihminen voi kokea analogisesti, samalla tavalla! Tässä on jotain hohtoa!

- Kun kerta kivetkin ovat eläviä olentoja, niin ilmaiseeko niiden muoto sitä? Ei, sillä niiden muoto on ulkopuolisten tekijöiden muokkaama, johon kivi, aine itse ei sanottavasti ole voinut vaikuttaa. Kiven elämä ei ole sen ulkoisessa silminnähtävässä muodossa vaan sen perusmolekyylirakenteessa. Ulkonainen elämä on sitä paitsi muistettava nähdä samoin kuin ihmisenkin elämä - ei fyysisenä kuorena vaan koko in- ja outputin summana koko olemassaolokaudelta.

- Ihmisen on vaikea enää kokea mitään kiven kaltaisesti, koska hänen kokemus-tapansa sisältää jo niin monikerroksisia seikkoja, ettei hän enää pysty eliminoimaan niitä pois etsiessään 1-2 tekijästä muodostuvia kokemistapoja - kiven kaltaisesti.

21.1.81   - Kysymys "Miksi ylipäätänsä jotain on olemassa?" on väärin asetettu kysymys ainakin meille. Olemassaolo, olevainen on olotila (ei paikka vaan aste). Materiaalista maailmankaikkeutta voi olla olemassa tai voi olla olemattakin - Se on samantekevää, merkityksetöntä, ellei ole ketään, joka sen tajuaisi! Merkitystä on vain sillä, millainen on se olemassaolo,  jossa systeemi tulee tietoiseksi olemassaolosta(an).

- Tämä ajattelutapa perustuu käsitykseeni, ettei ulkoinen, reaalinen todellisuus ratkaise sitä, miten systeemi sen kokee. Kokeminen edellyttää vuorovaikutusta, siis myös systeemin  omaa arviota olemassaolosta.

- Sivuseikka on se, onko maailmankaikkeus olemassa. Pääseikka on, olenko minä olemassa. Jälkimmäiseen liittyy selviö-premissi: minun on täytynyt syntyä jonkun synnyttämänä voidakseni tajuta tämän.

- Tällainen ajattelutapa mahdollistaa lukemattomien "sisäkkäin" olevien kaikkeuksien olemassaolon. Ne vain ovat eri tasoilla. Toiset niistä kokevat kaikkeuden kaikille muille (-a?), mutta ei esim. näkyvään valonsäteilyyn perustuvalle tasolle, jolloin tuon maailman "oliot" puolestaan ovat myös meille näkymättömiä - kenties muillakin aisteilla ja lisälaitteilla havaitsemattomia. Kiven tajuama maailmankaikkeus on melko totaalisesti erilainen kuin meidän tajuamamme. Toisaalta galaksi - jolle pienin havaittava yksikkö on toinen galaksi - saattaa kokea kaikkeuden hyvinkin suppeana ja rajallisena. Absoluuttiset suuruuserot eivät kokemuksellisesti merkitse mitään. Tärkeämpää on kokemuksen laatu.

1.3.81 Neuss        
- Voin matkustaa autolla läpi Saksan lukien kirjaa. En huomaa maisemia. Tältä osin voin sanoa, etten ole ollut saksassa lainkaan. Vain "haamuni" on käynyt siellä. Ihmisen ajatukset voivat siis todellisesti olla muualla kuin missä hänen ruumiinsa on, joka siis on "kuollut" läsnä olevalle todellisuudelle. Varjomaailma ... on todellinen.

1.11.81         Göteborg, Nefertiti-klubi.
- Niin kuin ulkonainen tekokaan ei paljasta todellisuudesta kuin pinnan, niin samalla tavoin "ulkonainen" esinekään (kallio, kivi tms.) [ei] paljasta itsestään muuta kuin nykyhetkeen liittyvän ulkokuoren. Emme tiedä kiven olemassaolon vaikutusta maapallon historiaan ennen kuin aikojen lopussa. Emmekä tiedä, mitä kaikkea se on kokenut. Kivi on kuin ihminen, jolla on perintö, ympäristö, tahto, menneisyys ja tulevaisuus sekä muisti.

17.8.82 tiistai (Turkki)  - "Äärettömän" logiikka on mielenkiintoinen logiikka: Mitä nopeammin lähestymme äärettömän kaukana olevaa, sitä nopeammin se pakenee meistä poispäin. Jos me pysymme paikallamme, se voi lähestyä meitä, olla paikallaan ja etääntyä meistä samanaikaisesti.

7.12.83   - Pohdimme lukuisissa keskusteluissa informaatioteoriaa: Tajusin, että valkean kohinan ja hiljaisuuden informaatioarvo on molemmissa tapauksissa - nolla! Liian vaikea musiikki viestii minulle yhtä paljon [tai vähän] kuin yksitoikkoinen pitkä sävel.
- Tiesin, että tuo kaikki edellä oleva oli se puuttuva sivu, jota olin odottanut kyetäkseni toteuttamaan päiväkirjojeni julkistamisen - niiden täydellinen mitätöinti. Ne ovat vain minun oma tieni - eivät kenenkään muun. Mutta samalla minun tieni muodostuu osaksi jonkun muun tietä.

8.12.83    - Informaation tulo ja meno, pieneneminen ja suureneminen ei välttämättä liene suoraan verrannollinen informaatiolähteen kokoon suhteessa muuhun avaruuteen, so. lähteen etääntymiseen ja lähestymiseen. Informaatio on kokonaan jotain muuta. Ja kuitenkin se on kaiken pohjana. Valkea kohina on yhtä hiljaisuuden kanssa.
- Avaruus ei ole absoluuttinen. Kun istun desiibeleillä täytetyssä ravintola-salissa (Kitarapajan pikkujoulut Kaisaniemessä), tunnen avaruuden kaatuvan päälleni, minulla ei ole tilaa oman informaation lähettämiselle. Avaruus on sitä laajempi, mitä vähemmän se lähettää sellaista informaatiota, jonka minä koen. Se ei ole objektiivinen avaruus, vaan se on merkittävä avaruus, joka myös - muistin kautta - on yhtä hyvin sisälläni kuin ulkopuolella.

9.12.1983    - Kun kerron, että hiljaisuus ja valkea kohina ovatkin sanoman vastaanottajalle samanarvoisia asioita, saattaa kaverini vastata, että asiahan on selviö, miksi se on niin tärkeätä. Minun olisi silloin pakko kysyä, miten se ajatus sopii loogisesti hänen maailmankuvaansa. Se ei nimittäin sovi perinteisen länsimaisen ajattelun loogiseksi rakenneosaksi.

- Toinen seikka on se, että se on peruskysymys. Se ei ole mikä tahansa pikku finessi käsityksessämme todellisuuden rakenteesta. Sen arvo mitataan samoin kuin kasvin osien tärkeysjärjestyksen asettelussa. Kummallista vain siinäkin on se, ettei siemen suinkaan aina ole kaiken perusta verrattuna juuriin, varteen ja lehtiin. Sillä jotkut kasvit lisääntyvät juuriston avulla, jotkut oksastamalla. Lisääntyykö joku lehtien avulla?

- Länsimainen ajattelu pitää olemassaolon peruskysymyksenä jotain lehden kaltaista seikkaa. Niin ihanan outoa on se, ettei kuitenkaan lopulta voida nimetä yhtäkään kasvin osaa, johon kasvin olemassaolo perustuisi. Joku sanoisi sen olevan DNA-ketjun, mutta entäpä tekokukat, jotka lisääntyvät aivan muilla tavoin... Meillä on monta todellisuutta. Harhakuvani yhdestä ainoasta objektiivisesta todellisuudesta on romahtanut, koska se on unta.

- On muistettava, että kyberneettinen systeemi ei ole yksi vaan kaksi - fyysinen ja henkinen. Tämän lisäksi on muistettava, että vastaanotettu sanoma ei vieläkään ole yksiselitteinen. Saattaa olla, että systeemissä vaikuttaa rinnakkaisesti useita minuuksia, useita erilaisia maailmankuvia, jotka taistelevat keskenään sanoman "oikeasta" tulkinnasta.

- Systeemi voi tulkita sanoman sekä materialistisen että idealistisen maailmankuvan pohjalta, jolloin lopullinen tulkinta saattaa olla eri rakennemallien välinen kompromissi. Jos näin on, pätee se myös atomitason kyberneettisissä systeemeissä.

- Liikkeellä oleva informaatio on jotakin "toimiston" lähettämää. Informaatio edustaa historiaa, siis aikaa enemmän kuin ympäristöään, avaruutta. Tässä mielessä kaikki informaatio on yksipuolista jollain tavalla. Yleistä, objektiivista informaatiota todellisuudesta ei tässä mielessä ole olemassa.

- Kuinka paradoksista on se, että yleistäminen, ykkösinformaation muuttuminen nollatasoksi näyttää ulkoisesti samalta kuin yleistäminen, joka tapahtuu tietämättömyyden pohjalta. Tämä on ainakin eräs elämän perusmysteereistä. Ehkä buddhalainen logiikka antaa vastauksen siihenkin.

27.01.1984   - Absoluuttinen todellisuus on äärettömän suuri informaatio-tapahtumamäärä äärettömässä kaikkeudessa äärettömän monella tasolla (= aallonpituudella) äärettömän lyhyessä aikavälissä - sekä äärettömän pitkässä aikavälissä ikuisuudesta ikuisuuteen saakka! Ei ole systeemiä, joka kykenisi vastaanottamaan tuon informaation paljouden. Tästä syystä absoluuttinen todellisuus on merkityksetön - osansa (eli) kyberneettisen systeemin kannalta. Sillä on vain unimerkitys! [Se vain ON.]

- Informaation etenemisnopeus on äärellinen, sen määrä ääretön. Informaatiomäärän äärettömyys itse tekee sen etenemisnopeuden äärelliseksi. Systeemi elää aina menneisyydessä ympäristöönsä nähden. Systeemin "nykyisyys" muodostuu ympäristön ja oman itsen tajuamisesta. Nimitämme nykyisyydeksi informaation saapumishetkeä. Tämä lienee eräänlainen kehäpäätelmän tautologia, sopimus, joka raukeaa sillä hetkellä, kun informaatio omasta itsestä ja ympäristöstä lakkaa saapumasta. Systeemin sisäinen minä edustaa (suunnitelmineen) puolestaan tulevaisuutta - ympäristölleen, joka vielä ei tiedä, mitä systeemi aikoo tehdä.

- Kysymys menneisyydestä tai tulevaisuudesta siis riippuu täydellisesti siitä, kehen huomio on suunnattu, kenen kannalta asiaa katsotaan.

3.2.84     - Maailmankaikkeuden kattava täydellinen entropia... onko se mahdottomuus? Mitä täydellisempi entropia on, sitä pienempi uusi informaatio riittää räjäyttämään koko kaikkeuden liikkeelle!

11.-12.2.84   - Karma on informaation entropiapyrkimyksen alainen laki. Vrt. gnostilaisten etiikan entropiakäsite! Joka paikan on koettava kaikki. Vasta silloin on entropia toteutunut.

16.2.1984         - Mitä huonompi teoria, sitä enemmän erillisiä alkuoletuksia on tehtävä. Hyvän teorian tunnusmerkki on yksi peruskysymys, joka jää uskon asiaksi. Kaikki on johdettavissa tautologisesti siitä - maailmankaikkeuden viimeistä ihmettä myöten. Eri asia on, kuinka paljon se kuvaa todellisuutta mielekkäällä tavalla. Yksinkertaisuus on eräs mielekkyyden tae.

- Entropiapyrkimys ei ole materian pyrkimys, koska materia pyrkii negentropiaan, erillisyyteen. Entropian, karman laki on henkistä laatua: Se tietää olevansa ketjun osakahle. Ja kun se tietää sen, on se samalla irti kahleesta, vaikka materian ominaisuudessa on siinä kiinni. Ja materian on annettava periksi - ennemmin tai myöhemmin. Henki sen sijaan on vapaa, koska mikään ei estä sitä toteuttamasta vapaaehtoisesti osaansa olla karkaamatta tuon materian kahleista - niin kauan kuin tuo materia on osana jotain sen kahletta, ympäristösidonnaisuutta.

- Materia on Tuonela, joka on ainoa mahdollinen Paratiisi, jossa itse totuus asuu. Totuuden paikka on kuoleman valtakunnassa niin kauan, kunnes kuoleman valta väistyy ja se muuttuu elämäksi.

20.3.84         - Niin kauan, kuin meillä on kvanttiteorian todennäköisyys-prinsiippi, niin kauan on syytä olettaa, että alkeishiukkaset ovat kyberneettisiä systeemejä, että niillä voi olla ns. "vapaa tahto" (27.5.2011: ja myös "muisti") pelkän automatismin sijasta.

23.3.84          - Informaation arvo ei määräydy pelkästään sen mukaan, kuinka vähän se on ennakoitavissa. Informaatiota antaa myös se viesti, joka pysyy samana, teimmepä sen lähettäjälle mitä tahansa!!! Mitä vähemmän informaation lähettäjä reagoi mitä erilaisempiin siihen kohdistuneisiin tekoihin, sitä suuremman mysteerin informaatio sisältää!!!

- Tässä tilanteessa viestintä kääntyykin nurinpäin: viestin lähettäjästä tuleekin viestinnän kohde, joka saa ympäristöstään - meistä - yhä erilaisempaa informaatiota. Ollaanko tällöin negatiivisen informaation alueella? En tiedä, onko koko käsitettä vielä edes tarvittu informaatioteoriassa. Joka tapauksessa se on toinen puoli totuutta.

- Rinnakkaisperiaate on siis: Mitä vähemmän informaatiota viesti sisältää, sitä suurempi informaatioarvo sillä on, mikäli viesti ei muutu omasta vasta-informaatiostamme huolimatta.
(27.5.2011: Ei pidä paikkaansa, koska "kuollut" aine tai systeemi olisi tällöin aina suuri mysteeri!)

- Tämä on "käänteispeilikuvan mysteeri". Se kertoo kahdesta erisuuntaisesta ajankulusta: Tulevaisuus samaistuu viestin vastaanottoon ja menneisyys viestin lähettämiseen. Nämä kaksi erisuuntaista aikakäsitettä pitävät toisensa koko ajan tasapainossa siten, että jäljelle jää nykyisyys, nykyhetki, joka kertoo vaa'an olevan tasapanossa. Itsesäätelevä kohtalon vaaka...

5.4.84    - Informaation määrä viestissä ei ole absoluuttista. Määrä on aina suhteessa viestin tulkitsijaan.
- Negatiivisen informaation alkeisesimerkki: Numerolukko, joka aukeaa seuraavalla kerralla - sitä varmemmin, mitä useampia epäonnistuneita (erehdyksen tuottavia) avausyrityksiä on jo tehty. Se antaa nollaviestiä niin kauan, kunnes yritys onnistuu. Epäonnistuneiden yritysten määrä osoittaa negatiivisen informaation kompleksisuus-asteen, so. sen, onko kysymys kolmen, neljän vaiko viiden numeron muuttujasta (?)

- Negatiivinen informaatio on välttämätön käsite, mikäli informaatiota ei pidetä absoluuttisena suureena vaan suhteellisena, kahdenkeskisen kommunikoinnin määrittelemänä. Negatiivinen informaatio on "mustan laatikon" ongelma. Onko se myös "mustan aukon" ongelma?
[13.12.13: Edellinen on käänteisteoria sille, että mitä kauemmin jokin asia toistuu, mitä varmemmalta se "näyttää", sitä vääjäämättömämmin lähestytään hetkeä, jolloin tuo varmuus ei enää pidä paikkaansa. Lähestymme siis poikkeusta.]

23.4.84   - Informaatio ei ymmärtääkseni ole ainetta. Onko informaatio energiaa? Tai paremminkin: onko energia eräs informaation olomuoto? Olisiko se tällöin epäsuorasti myös ainetta? Koskeeko energian säilymisen laki informaatiota? Jos energia on häviämätöntä, onko sen tietty olomuoto kehityksen päämäärä, vai onko kysymyksessä ikuinen 0-1 -vaihtelu, elämän ja kuoleman ikuinen vuorottelu?

5.5.84     - Suurella ja pienellä atomilla ja kaikkeudella on yhtäläiset mahdollisuudet täyttää koko huomiokyky ja ajatusmaailma. Tammi kasvaa kuin unessa...

- Samalla tavoin on outputilla - teolla - mahdollisuus olla suuri, pieni tai jopa olematon (vain tulevaan itseen sisäisesti vaikuttava) riippumatta siitä, että ko. teko täyttää joka kerta ajatusmaailmamme ja huomiokykymme.

- Teko on merkityksetön itsessään. Se on viesti, ei informaatio (2011: ???). Informaatio(ta) on vasta suhteessa vastaanottajan ymmärtämiseen.

- Mielemme täyttyy samalla lailla, olipa ajatuksessa tai havainnossa kysymys sisällöstä tai muodosta, todellisuudesta tai mielikuvituksesta (unesta), fyysisestä tai henkisestä.

4.12.84         !!! Se osa todellisuutta, joka ei reagoi meidän yhteydenottoyrityksiimme on meidän kannaltamme kuollutta todellisuutta! Jos alkeishiukkanen ei osoita - sitä töniessämme - sen enempää input- kuin output-reagointia, voimme pitää sitä puhtaana ("kuolleena") materiana. Vai onko niin, ettei se paljasta ajatuksiaan meille!? Miten pääsemme salaa kurkistamaan sen omaan universumiin? Käyttäytyykö se koskaan kyberneettisen systeemin tavoin?

- Toisaalta: Kaikki se, mihin sanamme ei tehoa ja joka ei myöskään yritä vaikuttaa meihin on [13.12.13: meille!] kuollutta materiaa. Ja tällaisia tapauksia kohtaamme päivittäin elävien olentojen parissa! Tässä mielessä - informaation vaihdon ollessa ainoa kriteeri - elämä ja kuolema, tajunta ja materia ovat suhteellisia. Koko kysymys on kielellinen, ymmärtämisen ongelma!

06.12.84         - Ehkäpä entropiapyrkimyksen laki onkin syy-seuraussuhdetta perustavampi, tärkeämpi. P