Aikamietteet II 1979

[Aikamietteet II 12.2. - 21.8. 1979]

12.2.79    - Onko kaukoputkia solujen, molekyylien tai atomien maailmassa? Olisiko niillä jotain erityistä käyttöä?

- Eikö "matka atomeihin" ole tavallaan yhtä äärettömän pitkä kuin matka avaruuden tähtiin? Toiseen tarvitaan kaukoputki, toiseen mikroskooppi. Molemmat suurentavat ja tuovat lähemmäksi.        

- Miten ajat suhtautuvat toisiinsa tässä tapauksessa? Näemmekö atomien liikkeissä tulevaisuuden, kun taas tähtien liikkeissä näemme menneisyyden! Mehän näemme Kirlian-ilmiökuvista mm. kasvin sairastumisen jo ennen kuin se ilmenee "paljain silmin". Atomimaailma paljastaa meille tulevaisuuden yhtä äärettömän kauas kuin kaukaisimmat tähdet paljastavat menneisyytensä, kunhan vain pääsemme kaukaisimpiin (pienimpiin?) yksiköihin atomimaailmassa... Tuossa oli jotain hohtoa!!!

- Onko niin, että mitä "lähemmäksi" (eikä kauemmaksi) näemme, sitä pitemmälle tulevaisuuteen voimme ennustaa?

- Tähtitieteessä yritämme kaukana olevan "suuremman" (tähden, tms:n) saada vielä suuremmaksi. Hiukkastutkimuksessa yritämme saada lähellä olevan "pienemmän" vielä pienemmäksi (???).        
Mitä tuo tarkoittaa? Siinä on jotain pielessä, mutta mitä?

- Mitkä ovat meille ajallisesti läheisimpiä atomeja ja molekyylejä?

- Hajottamalla jotain osiinsa so. tuomalla asiat niin lähelle, että voimme erottaa eri osat alkutekijöihinsä pystymme näkemään jotain sen historiasta ja sen perusteella ennustamaan jotain sen tulevaisuudesta. On samantekevää mitä tuo "jokin" on, sillä historia ja siihen pohjautuva tulevaisuus näkyy kaikessa. Se näkyy silmän iiriksessä, aurassa, käden viivoissa, maksassa... Osiin hajottaminen on olennainen seikka! Tähtitaivaan tapahtumat me ymmärrämme harventamalla aikaa so. otosvälejä. Mikromaailman ilmiöt ymmärrämme tihentämällä aikaa, otosvälejä. Näin saamme molemmista tapauksista silmin nähtävät muutoskuvat. Mikromaailman aikojen harventamiseksi on löydettävä niin nopea hallittu värähtely, että voimme hidastaa tapahtuman tajuttavaan muotoon, pituuteen.

- Mikä on mikromaailman tähtitaivas jota tutkimme? Onko se yksi galaksi, planeetta vai välissä oleva sumu? Mitä tarkoittaa ajallinen etäisyys? Mikä mikro-maailma on tulevaisuutta? Onko kaukaisinta tulevaisuutta kaikkein nuorimmat, vastasyntyneet hiukkaset? Tuo symmetriasuhde on niin päivänselvältä näyttävä, että se välttämättä johtaa johonkin...

- Kun teemme avaruusmatkan, teemme matkan "tulevaisuuteen" jossain muualla, kun etäisyys on riittävän pitkä. Tätä varten on hidastettava omaa elämäämme. Tehdessämme avaruusmatkan sisäiseen maailmaamme, teemme matkan menneisyyteen - jossain muualla mikäli etäisyys on riittävän lyhyt. Tätä varten meidän on nopeutettava omaa elämäämme. Tässä kaikessa on jotain syvällistä - joko kuvittelua, uskoa, tai sitten tämä symmetrisyys pitää paikkansa. Täytyy olla etäisyyksiä, jotka ovat niin äärettömän lyhyitä, että valolta kuluisi samanlainen ikuisuus päästä perille - tai anti-ikuisuus olla pääsemättä...

- Jos menneisyys vaikuttaa tulevaisuuteen, niin eikö tulevaisuus ole yhtä oikeutettu vaikuttamaan menneisyyteen? Jos piste pystyy siirtymään avaruuskoordinaatistossa suuntaan tai toiseen, niin eikö se ole oikeutettu siirtymään myös aikadimensiossa suuntaan tai toiseen! Kysymys on vain siitä, mitkä voimat siirtävät pistettä avaruuskoordinaatistossa.

- Kun tiedämme, mitkä voimat siirtävät pistettä aikakoordinaatilla, niin olemme valmiit antamaan sen tapahtua. Mutta - ensin meidän on löydettävä luonnosta tällaista tapahtumista. Mitä se on?

- Tämä kaikki on yhteydessä siihen, että tehdäksemme jotain, teemme sen ensin takaperin, so. otamme vauhtia! Pituushyppääjä kävelee vauhdinotto-matkansa takaperin. Keihäänheittäjä heittää ensin symbolisesti taaksepäin, ja juoksee ensin jotta voi pysähtyä yhtäkkiä. Ensin on nostettava kätemme voidaksemme laskea sen alas - ja kaiken huipuksi: Meidän on ajateltava päämäärämme ja ajateltava sitä takaperin nykyhetkeemme, voidaksemme suorittaa tarvittavat teot oikeassa järjestyksessä! Näin tekevät luultavasti myös atomi ja avaruus... jotenkin. Ja lopuksi: magia, psykologia ja päinvastaisuuden käsitteet niiden taika- ja parannusmenetelminä. Kun tankkaava henkilö pannaan näyttämölle esittämään tankkaavaa henkilöä, ei hän enää pystykään siihen!

- Miten me otamme vauhtia ajallisesti         päästäksemme kosketukseen menneisyyden tai tulevaisuuden kanssa? Mitä pitemmällä olemme tulevaisuudessa, sitä paremmat menetelmät meillä tulee olemaan tutkia menneisyyttä.

16.2.79         - Onko kaikissa kokeissa huomioitu aika? Saatuamme haluamamme lopputuloksen pistämme kiireesti kaikki pelit ja vehkeet kasaan, jottei lopputulos enää vain muuttuisi siitä, millaiseksi se näytti muodostuvan, so. millaiseksi halusimme sen tulevan. Aika on kokeissa yhtä tärkeä tekijä kuin materiakin. Aika - onko se aaltoa? Vain sitäkö?

18.2.79         - Tarvitseeko aikaa ilmaista lopulta millään muulla kuin liikkeellä ja sen kuvauksella? Kaikki muuttumista ilmaisevat käyrät ovat jo aikaa.

- Piste koordinaatistossa ilmaisee ainoastaan ulottuvuudet muttei aikaa, koska aika kulkee silloin pisteen sisällä! Toinen aika on itse koordinaatiston muuttuvuus! Täytyy olla mahdollista kuvitella myös käyrää ja käyristyvää koordinaatistoa. Missä tapauksissa itse koordinaatteja olisi kuvattava pisteillä? Silloin kun ei ole merkitsevää avaruutta - on vain aika.

- Muoto sinänsä ilmaisee ajan kulun, muodon "pysyvyyden" tai muutoksen "laadun". Eivätkö suorat koordinaattiviivat ole lopulta lähes poikkeustapaus? Sen  sijaan että kuvaisimme pisteen liikettä, voisimme yhtä hyvin käyristää koordinaattiviivoja.

- Jonkin muun historia on meidän nykyisyyttämme - itse asiassa meidän tulevaisuuttamme. Toisesta tähdestä saapunut säteily vaikuttaa ensiksi mikrotasolle, joka voi sitä tulkita ja aikaansaada muutokset jotka heijastuvat yhä suurempina ja suurempina. Ihmisen oman historian teot hajaantuvat myös ajan kanssa yhä pienemmiksi ja pienemmiksi yhä useampiin osiin, jotka ovat nykypäivän käyttäytymisemme mikrohiukkasia... kunnes ne jälleen alkavat kasautua suureksi tapahtumaksi - kuollakseen pois jätettyään perinnöksi teon ja sen tomumajan.

- Aika on se mitä koordinaatistossa tai koordinaatistolle tapahtuu.

- Onko joukko jokin otos ajasta, so. tietyllä aikavälillä "läpi" mahtuva joukko numeroita? Joukon mikä tahansa - jäsen on "joukko miinus yksi", ja itse joukko, sen pomo - olisiko se joukko miinus niin ja niin monta jäsentä, että vain ykkönen jää jäljelle? Minulla on mielessäni joukon "tyypillinen" edustaja, jolla on joukon kaikki yhteiset tunnusmerkit, mutta ei yhtään joukon jäseniä toisistaan erottavia persoonallisia piirteitä...

- Lukumääriin, omistukseen, maanmittaukseen käytettävän matematiikan tarpeemme on tuottanut sellaisen matematiikan kuin olemme ansainneetkin. Se on tietävään ihmiseen nojautuvaa matematiikkaa, joka selvittää, mikä on minun ja mikä sinun. Homo sapiens ei kuitenkaan osannut kehittää matematiikkaansa niin pitkälle, että olisi kyennyt vastaamaan, kuinka kauan minun ja kuinka kauan sinun...

- Tuo "kuinka kauan" merkitsee sattuman, ajan mukaantuloa. Ensi tehtäväni on kääntää kaikki matematiikan väittämät päälaelleen, jolloin saan selville, miten aika suhteuttaa asiat toisiinsa, mikä on luvun elinikä, kuinka kauan sen nousu, loisto ja tuho sekä kuolema kestää ja kuinka kauan se on haudassaan.

- Lukujen mystiikka on halvimmaksi katsottu kerjäläinen, joka on koettanut varovasti - aina, läpi historian - muistuttaa olemassaolostaan.

21.2.79         - Olen vihdoinkin varma siitä, että yhden lukujärjestelmän soveltaminen lottoriviin on väärin; se on samaa kuin kuollut luokka, absoluuttinen sääntö, kivettynyt liike. Siitä puuttuu aikadimensio, muuttuvan luokan käsite...

22.2.79          - Odotan vierasta samalla kun hän on jo matkalla tänne. Hänen nykyhetkensä on minun tulevaisuuttani.

23.2.79         - Samalla tavalla kuin vaadin filosofian väittämiltä, että ne on suhteutettava aikaan ja avaruuteen, on matematiikankin perusväittämät suhteutettava aikaan ja avaruuteen siitä hetkestä lähtien, kun kirjainten tilalle (tautologian tilalle) sijoitetaan jotain määreitä elävästä elämästä.

28.2.79         - On paradoksaalista, ironista, että kun kirjoitan sanat "tässä ja nyt", niin nuo sanat sijaitsevatkin kokonaan eri paikoissa! Rivin alussa oli "tässä", ja lopussa oli "nyt". Eikä noilla kahdella ole mitään tekemistä toistensa kanssa muutoin kuin suunnilleen. Mitä selvemmin määritellään paikka, sitä epämääräisempi on aika... Mitä selvempi nyt, sitä epämääräisempi paikka!!!

- Missä on nykyhetki? Ei missään. Autojen äänet avonaisesta nuoskayön ikkunasta jatkuvat sitoen äskeisen ja kohta tulevan. Lampun valo on side, joka aiheuttaa harhan, että tämä nykyisyys olisi ikään kuin jotenkin jatkuvaa... Onko niin, että mitä liikkumattomampi ympäristö on, sitä paremmin luulen tajuavani nykyhetken. "Aika pysähtyy." Ajan psykologinen eteneminen on tuhat kertaa voimakkaampi tekijä jossain maailmassa kuin valon nopeuteen pohjautuva ajan absoluuttinen eteneminen.

28.2.1979         > A. Sheptulin: Dialektiikan kategoriat ja lait.
s.92      - E. Schrödinger: Tajuntaan tunkeutuvat vain ne eroavuudet joiden ansiosta ilmiön uusi esiintulo eroaa aiemmasta... kaikki se mikä toistuu, jää pois tajunnan piiristä.
[16.12.13: I kerran merkitys korostuu siis myös dialektisessa materialismissa.]

1.3.79   - Onko tajunnan kuva jotenkin vajaa ulottuvuuksiltaan? Samoin kuin valokuvasta puuttuu osa syvyysulottuvuutta ja aikaa verrattuna kuvattuun itseensä, niin vastaavasti tajunnan muodostama kuva on sellainen, että siltä puuttuu avaruudellinen ulottuvuus, joka kuitenkin ilmenee osittain tajunnankuvan perusmateriaalin - ajan avulla. Näin ollen aika olisi joissain tapauksissa tekijä, joka syntyy suhteesta havaitsijan ja havaittavan välillä.

- Kiven aikakäsite (sen itsensä tajuamana) on sen suhde ympäristönsä avaruuskuvaan. Toisaalta meidän kivi-käsitteemme muodostuu siitä, että yhdistämme tajuntamme aikasisällön kiven kuvaan... Tässä mielessä aika on kahden seikan välinen suhde. Ja esine puolestaan on jollain tavoin ajan funktio esineen ja havaitsijan, ympäristön välillä?

- Materiaalinen kuva ja tajunnan kuva siitä ovat kääntäen verrannollisia aika-avaruus -suhteessaan. Kuvassa aika on äärettömän hidas, merkityksetön. Tajunnan kuvassa avaruus on äärettömän (?) merkityksetön, mutta aika tärkeä... Jotain tässä jutussa on oikein, mutta jotain on vielä kesken.

2.3.79       - Luonnollisesti absoluuttinen aika on yhtä tyhjä käsite kuin absoluuttinen objektiivinen todellisuuskin. Ei ole ketään eikä mitään, joka saman-aikaisesti havaitsisi kaikki miljardit erilaiset psykologiset ajat alkaen anti-hiukkasen hetkellisestä elämänvälähdyksestä ja päätyen tuhatvuotisiin kasveihin ja maailmankaikkeuksien ikään. Ei ole mitään mieltä tajuta absoluuttista aikaa. Se mitä pidän tasaisena ajanvirtana, on aikaa minun nopeudellani. Minun yhtenä hetkenäni on jokin bakteeri, hiukkanen elänyt jo monta sukupolvea. Niiden suhde valon nopeuteen on kuin yön ja päivän vaihtelu ihmiselle.

A. Sheptulin (Dialektiikan kategoriat ja lait): s.170 - Aika riippuu materian olemassaolomuodoista. Suhteellisuusteoria: mitä tiiviimpää on aine ja mitä suurempi on vetovoima, sitä hitaammin kulkee aika... Avaruus määritellään liikkeen ja ajan avulla.
- Tajunnan kuva: Liike ja aika mikro-avaruudessa.

- Ajan riippuvuutta liikkeestä todistaa myös se tosiasia, että joidenkin alkeis-hiukkasten olemassaolon kesto riippuu niiden nopeudesta. Esim. mesoni on olemassa sitä pitempään, mitä suurempi on sen nopeus.

s.171   - Suhteellisuusteoria: Lepotilassa olevaan järjestelmään verraten liikkuvan järjestelmän avaruudelliset suhteet muuttuvat... ja aikajaksot suurenevat, ajan kulku ikään kuin hidastuu.

- Mutta tuossahan puhutaan suhteellisesta liikkeestä. Voidaanko liikkeen nopeutta mitata vain silloin, kun liike tapahtuu meidän maailmassamme, meidän maailmamme ehdoilla... että tiedämme jonkin liikkeen olevan absoluuttista meidän maailmaamme nähden, jonka lakien alaisena, jonka vaikutuspiirissä, gravitaatiokentässä tuo liike tapahtuu. So. aika hidastuu vain siinä tapauksessa, että kappale itsekin tajuaa liikkuvansa meidän maailmamme suhteen... Tarkoitan tajuamisella sitä, että kappaleabsoluuttisesti on liikkeessä meidän maailmamme suhteen, eikä voikaan tällöin olla niin, että meidän maailmamme olisi liikkeessä tuon kappaleen suhteen.

3.3.79    - Kun määrittelemme liikkeen matkan ja ajan suhteeksi, ei se kerro mitään siitä, mitä liikkuva on oppinut tuolla matkallaan.
[Ks. 80-luvun: "Keiteleellä vaikka onkin Saksassa"]

> Andrew Tomas: Kosmista elämää etsimässä. s.84 - Jotkut alkeishiukkaset kuten positronit voivat kääntää aikansa suunnan ja siten liukua tulevaisuudesta menneisyyteen. [?]

4.3.79     - Onko valon tms. säteilyn heijastuminen tulos positronin nurinpäin kulkevasta, ajassa taaksepäin liikkuvasta kiertosuunnasta? Positroni kiertää, liikkuu, on normaalitilassa ajan "kahleissa". Mutta heti kun jokin aaltoliike osuu siihen, se alkaa kelata taaksepäin (aikaa) heijastaen ensinnäkin aaltoliikettä takaisin ikään kuin valonsäde työntäisi spiraalijoukon kasaan, jolloin jousi alkaa laajentua, kunnes liike tasaantuu.

- Mistä saan tietoja protonin käytöksestä? Mikä muu voisi yleisesti ottaen heijastaa??? Eikö heijastaminen ole ajan uhmaamista, enkö uhmaa aikaa kun  katson peiliin?

(Boschke: Luominen ei ole vielä päättynyt) < Mikä merkitys on tässä yhteydessä positronilla ja ajan nurinpäinkääntyneisyydellä? Ajan nurinkäänteisyys tuntuisi luonnostaan soveltuvan antimaterialle. Olisiko positroni itse asiassa elektronin antimateriavastike, sen ajallinen peilikuva? Kuka on sanonut, että positronissa ilmenee ajan ylösalaisin olemista?

11.3.79         - Myös yhteiskunnassa niin kuin yksilössä; nykyhetkeä tuskin onkaan, koska se toteutuu vanhan painolla byrokratian ansiosta. Nykyhetkeä on vain se hetki kun saamme uuden informaation pisaran. Ja sekin pisara on historiaa siellä, missä se on muodostunut. Nykyhetkeä toiselle on se, kun kerron hänelle uutisen, tiedon, joka muuttaa hänen käyttäytymistään.

- Minulle kertominen ei itse asiassa ollut merkitsevää nykyhetkeä, koska tein sen vain vanhalla painolla - tietynlaisesta välttämättömyydestä käsin (paitsi että saan kyllä tietoa toisen reagoinnista uutiseen). Nykyhetki on suhteellinen käsite. Se on suhde informaation antavan ja sen vastaanottavan systeemin välillä tietyssä tilanteessa.

15.3.79         - "Lupaan olla olematta siellä eilen."???
- Lupaus viittaa tulevaisuuteen. Se on symbolinen ele. Samoin käsi viittaa kohteeseen, jolloin tarkoituksena on nimenomaan, ettei itse käteen kiinnitetä huomiota vaan siihen minne käsi osoittaa. Kun toinen sanoo: "Lupaan tulla huomenna sinne", en ajattele toisen sanomista, vaan näen ajatuksissani hänen (tulevaisuudessa) olevan siellä. "Näkeminen" painuu negatiivisena jälkikuvana aivoihini ennen tapahtuman todentumista. Ihmisellä on aina "jälkikuva" olemassa ennen todellista kokemusta. Jälkikuvaa tarvitaan silloin, kun kokemus aktualisoituu, realisoituu. Jälkikuva varmistaa todellisuuden yhtymällä siihen. Tuota tapahtumaa sanoisin nykyhetkeksi. Ellei tarvittavaa "etukäteistä jälkikuvaa" ole aivoissa tallennettuna, ei kokemus realisoidu. Tapahtumaa ei silloin ole olemassa meille.

- On merkillepantavaa, että tämä selitys kumoaa mekaanisen syy-seuraus -suhteen, koska kysymyksessä on kahden systeemin välinen suhde, avioliitto, jossa osapuolet vaikuttavat aktiivisesti toisiinsa. Tällaista tapahtuu isomman pallon tönäistessä pienemmän pallon liikkeelle. Sanomme isoa palloa syyksi ja liikettä seuraukseksi. Merkitykselliseksi ketju tulee vasta silloin, kun sanomme myös, millainen tämä liike tulee olemaan. Liike määräytyy siitä, kuinka paljon pienempi pallo työntää puolestaan isoa palloa. Sen perusteella voimme vasta laskea pallojen liikeradat...         

Tällä tahdon osoittaa, että fysiikan lait on mielekästä tulkita kyberneettisten systeemien välisiksi vuorovaikutuksiksi, jolloin meidän kiinnostuksemme koskee loogisesti myös sitä, mitä noiden systeemien sisällä tapahtuu ulkoisen vuorovaikutussuhteen vallitessa. Joudumme palaamaan silloin matkalaukussa pyörivän gyroskoopin ongelmaan - tuon matkalaukun kieltäytyessä kääntymään johonkin tiettyyn suuntaan.

- Millaista on viittaaminen menneisyyteen verrattuna tulevaisuuteen viittaamiseen? Käytetäänkö avaruutta ajallisten suhteiden esittämiseen? Jos pallo sijaitsee jossain pihan pisteessä, niin viitatakseni pallon menneisyyteen kävelen johonkin toiseen pisteeseen piirtäen sieltä käsin viivan pallon nykyiseen olinpaikkaan. Viitatakseni tulevaisuuteen piirrän viivan joka alkaa pallosta ja päätyy johonkin toiseen pisteeseen.

s.192    - Wright: Lupaukset kohdistuvat välttämättä tulevaisuuteen... En voi luvata, että jokin on niin ja niin. Vakuutukset näyttävät joskus menneisyyteen kohdistuvilta lupauksilta.
- En tiedä, eroavatko lupaukset muista propositioista millään tavalla. Esim: "Se oli", "Se on", "Se tulee olemaan"... Viimeksi mainittu on kuin lupaus [vaiko ennustus?].

- Kummallisia ovat nuo aikamuodot menneisyys-nykyisyys-tulevaisuus. Kaikki kolme tekijää voidaan projisoida erikseen kunkin sisälle: Menneisyys; oli ollut - oli - tuli olemaan. Ja edelleen esim: olisi tullut olemaan, olisi saattanut tulla olemaan jne...

- Voidaanko nykyisyyden jatkuvuutta pitää sen etenemisenä omalla painollaan suoraviivaisessa tai oikeammin - kierteisessä liikkeessä? Voiko fysiikan "liikkeen jatkuvuuden lakia" soveltaa aikaan? Mihin "aikaan"? Aika edellyttäisi silloin, että olisi jotain joka liikkuu. Ei ole liikettä sinänsä muussa mielessä kuin aivojemme "negatiivisena jälkikuvana", leimasimena joka painetaan kulloinkin liikkuvaan esineeseen.

- Aikahan ei ole materiaalista, vaan se itse on liikkeen "idea", negatiivinen, ulottuvuuksia täysin vailla oleva jälkikuva, leima joka lyödään näkyvään liikkeeseen. Aika on itse liike, tuo jatkuvuus, se paino, jolla menneisyyden materia heittäytyy kuilun yli tulevaisuuteen. Nykyhetki on tavallaan salamannopea pysähdys.

- Nyt ymmärrän tarun Kronoksesta, ajasta joka syö itse itsensä. Tästä hetkestä lähtien aikaa ei minulle ole olemassa. Aika on vain vajaaulotteisuutta, joka yksin ei ole mitään. Se on jotain vain naidessaan avaruuden. Avaruus puolestaan on jotain vasta sen jälkeen, kun siinä on

- Yksikin materiahiukkanen, sana, voimanlähde. Onko ajan ja tyhjän avaruuden avioliitto vielä yksinkään mitään? Sillä ehdolla, että avaruudella on jokin muoto, että se on voimakenttä. Ellei ole systeemiä, niin ei ole liikettäkään, aikaa. Ei ole ajan hyvä olla yksin. Se tarvitsee seuralaisen, toverin itselleen, jonka se voi naida. Sama koskee avaruutta...

- Ja kumpikin yhdessä tarvitsevat vielä hitusen, siemenen jotain kolmatta, niistä molemmista erillään olevaa; sanan, uskon, voiman tai materian, muistin - jonka senkään ei ole hyvä olla yksin, koska yksin sekään ei ole mitään. Ihmeellistä on, että tuo pieni muurilaastin palanen, maan tomu tulee itse tavallaan aineettomaksi, koska se on juuri tuo liitto ajan ja avaruuden välillä. Kun se itse tulee "näkymättömäksi", tekee se avaruuden ja ajan näkyväksi!

- Mistä vajaaulotteisen aika-avaruuden ensimmäinen kihlasormus - aalto tai hiukkanen ilmestyi? Oliko vajaaulotteisuus sinänsä niin suuri niin suunnattoman valtava voimakas kysymysmerkki - että se väkisin imi itseensä kaiken sen, mitä ei edes vielä ollut, luodakseen Sanan jonka ympärille käpertyä kaarevaksi aika-avaruudeksi? Miten voi ensin imeä itseensä ja sitten käpertyä ympärille? Juuri siten! Tietenkin ympärille käperrytään vasta sitten kun on jotakin sisällä!

- Tuntuu, että taas olisin lähenemässä jotain ratkaisua - mutta mitä? Mitä kihlasormus symboloi? Miksi juuri kehä? Miksi sädekehä? Tuliko "sana", sanoma, informaatio sittenkin jostain toisesta maailmankaikkeudesta, vai tuliko se toisesta sisäavaruudesta? Vai oliko vajaaulotteinen aika-avaruus juuri samaa vajaa-ulotteisuutta kuin meidän ajatuksissamme, muistissamme oleva vajaaulotteisuus, joka ei sinänsä ole reaalinen, mutta tapahtumana on kuitenkin todellinen? Muodostiko ajan ja avaruuden tai avaruudettomuuden (so. avaruuden käänteis-peilikuva, avaruuden etukäteen syntyvä jälkikuva muistissamme) yhtyminen ensimmäisen ajatuksen? Mikä ensimmäinen ajatus olisi ollut? Se oli avaruudettomuuden projisoiminen ulos ulkoavaruudeksi!

- Tällä sinänsä hienolla idealla on yksi tärkeä puute: Uskon että ajatuksen syntymiseen tarvitaan työskentelevä hiukkasmaailma, aivosolut. Mikä muutoin olisi se joka "ajattelee", jos ei vielä ole muuta kuin tyhjää pimeyttä? Toistan: ei mitään muuta kuin tyhjää pimeyttä. Itse asiassa ei voinut ehkä olla edes "pimeyttä" eikä edes "tyhjää", koska ei ollut mitään jonka kautta nämä kaksi olemattomuuden tilaa olisivat voineet todellistua (vastakohtina).

- Toisaalta: "Pimeys houkuttelee esiin mielikuvia sisäavaruudesta." Syntyy usko.

- En millään pääse yli siitä, että täytyy olla jokin kolmas - laasti, sormus - jonka kautta aika ja avaruus voivat tulla todellisiksi. Täytyykö sen välttämättä olla sumukammiossa näkyvä valonsäde, joka välähtää hetken ja kuolee pois synnyttäen elämän omalla kuolemallaan, omalla hajoamisellaan tomuksi ja tuhkaksi. Tarvitseeko sen edes hajota, jos se ei ole materiaa vaan pelkkää energiaa joka hupenee matkantekoon. Mitä tapahtuu kulutetulle energialle? Se panee tyhjyyden liikkeeseen, se saa ajan tietoiseksi itsestään ajan tarkkaillessa liikettä sivusta, ja se saa avaruuden tietoiseksi itsestään avaruuden tarkkaillessa hiukkasen, energiakimpun matkaa itsensä sisällä.

- Ei... aika ei tarkkaile sivusta vaan aika tarkkailee hiukkasen sisällä avaruutta. Tai sitten avaruus ja aika eivät tarkkaile erillisinä: Juuri ilmestymishetkellään aika ja avaruus - joita ei aikaisemmin ollut olemassa toisilleen - yhtäkkiä huomaavat, että ovat aina olleet yhdessä! Ne eivät muista mitään entisestä erillään olemisensa tilasta, vaan aloittavat ajanlaskunsa nollahetkestä, joka oli Sanan tuleminen maailman valoksi.

- Jos tätä analogiaa jatketaan, niin olisi loogista kuvitella, että valon saapumisesta olisi ollut ennustuksia, olisi ollut tulevaisuuden näkymiä, odotusta ilman historiaa. Pelkkää tulevaisuuden odotusta. Missä odotus olisi "sijainnut"? Tyhjiöön tulevassa hiukkasessako? Hiukkanen olisi tällöin projisoitunut oman odotuksensa tyhjiöön edeltäkäsin. Tämä olisi tyhjiössä synnyttänyt olemattomia profeettoja, vastaavanlaisia vielä tyhjempiä pisteitä. Tai - tyhjän pisteen joka lähtee liikkeelle tyhjiön äärettömyydessä sijaitsevalta vastakkaiselta laidalta, joka vääjäämättömästi kulkee kohti toisessa äärettömyydessä saapuvaa valonsädettä. Tämä tyhjiörata pimeydellään ennustaa valonsäteen saapumista...

- Edelleenkin kysyn: mistä ensimmäinen kipinä tulee? Antavatko ikivanhat myytit sittenkin vastauksen? Se vastaus täytyy olla äärimmäisen yksinkertainen, suorastaan päivänselvä. Olemme päivittäisissä kokemuksissamme sen kanssa tekemisissä, ja juuri siksi meille on ollut mahdotonta tajuta, havaita sitä! (Se on kuin uusi maailman-järjestys joka on koko ajan olemassa ympärillämme ja meissä, mutta jota ei ole olemassa meille, koska emme tajua sen olemassaoloa, sen logiikkaa oman vääristyneen näkemyksemme peittäessä sen täydellisesti varjoonsa. Tuo varjo on maisema, joka avautuu ikkunasta, ja tuplaverhona on vielä se tapa jolla hahmotamme näkemämme.)

- Määrittelemällä "kipinä" tällä tavalla kielteisesti pääsen sitä lähemmäksi ja lähemmäksi. Se on siemen, jonka avulla avaruus-avaruudettomuus ja aika-ajattomuus (nykyhetki) löytävät toisensa. Tällöin nykyhetki, ajaton aika (jota sinänsä ei ole, koska se on kuilu, kuollut piste) räjähtää menneisyydeksi ja tulevaisuudeksi. Tällöin tilaton tila-avaruudettomuus - räjähtää sisä- ja ulkoavaruudeksi... Syntyy ensimmäinen tietoisuus... Jolloin liikkeetön liike räjähtää liikkeeksi eteen- ja taaksepäin... Jolloin jokin (?) räjähtää aalloksi, energiaksi ja aineeksi.

- Miksi kolmeen osaan? Tässä on jotakin mätää, ja juuri tässä jouduin ensimmäisen kerran kysymään: Mikä räjähtää?..

- Miksi avaruus oli kaksiosainen, vaikka puhumme kolmiulotteisesta avaruudesta? Virhe on siinä, ettei avaruus sinänsä ole kolmiulotteinen, mutta sana, aalto, aine, energia on kolmiulotteinen - selvän aineen ollessa kysymyksessä. Sitä paitsi samalle asialle tarvitaan kolme sanaa (aalto, aine, energia), jotka kaikki ovat voiman ilmentymiä. Jos aine on kolmiulotteinen, niin eikö silloin aallon ja energian myös täydy olla kolmiulotteisia - ei avaruudellisesti mutta jollain tavalla... Miten ne ovat kolmiulotteisia, jos ne eivät ole sitä avaruudellisesti? Ovatko aalto ja energia kolmiulotteisia ajallisesti? Käytän liian monia sanoja...

- Aika sinänsä ei ole kolmiulotteinen, mutta ajassa ollaan kolmiulotteisesti: menneisyydessä, tulevaisuudessa ja - nykyisyydessäkö? Kenties, sillä muuta vaihtoehtoa ei ole. Ellei ajassa olemattomuus ole samaa kuin nykyhetki. Siinä on ajassa kolmiulotteisesti olemisen vastaus!

- Jos nimittäin ajattelen esineen kolmiulotteisuutta, niin ajattelen esim. kuutiota, jossa ulotteisuudet ovat tasapainossa keskenään. Toisaalta litistyessään tasoksi on tuosta kolmiulotteisuudesta kuitenkin jäljellä siemen.

- Vastaavasti nykyhetki tuntuu jotenkin suhteettoman pieneltä verrattuna menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Toisaalta nykyhetkien virta on ikään kuin laajempi kuin se historia ja tulevaisuus, joka konkreettisesti on mielessämme... Jotain tässä on kesken. Minun ehkä pitäisi löytää sekä kahden että kolmen järjestelmiä, joissa jokainen sisältää itseensä kaikki kolme:

         oli ollut - oli - tuli olemaan         
         oli - on - tulee                                    
         tuli olemaan (?) - tulee - tulee olemaan (tulemaan?)

- Kummallista: Tulevaisuuteen on vaikea projisoida menneisyyttä ja tulevaisuutta. Menneisyyteen tämä projisointi on helpompaa.

- Miten tämä kolmi-kolmijako sovelletaan avaruuteen? Näyttää siltä, että esineen kolmiulotteinen muoto menettää merkityksensä, sillä ei näytä mielekkäältä puhua "leveyden pituudesta" sen enempää kuin "korkeuden korkeudestakaan". Mikä on sitten merkitsevää? Liike on merkitsevää... Olen - tulen - menen??? Näistä sanoista päädytään väistämättömästi aikamuotoihin.

- Entä aine, energia ja aalto? Mikä näistä on kenttä? Onko kenttä sama kuin avaruus? Onko kenttä analoginen aika-käsitteelle samoin kuin äsken aikaan tekemäni sijoitukset? Voimme puhua aineen energia- ja aalto-ominaisuuksista. Voimme puhua energian aine- ja aalto-ominaisuuksista. Voimme puhua aallon energia- ja aineominaisuuksista! Mitkä näistä ovat huonoimmin soveltuvia käsitteitä, analogioita tulevaisuudessa puhuttavalle menneisyydelle ja tulevaisuudelle? Jos näitä rajoituksia on, niin johtuuko se siitä, että nykyhetkessä ei ole mielekästä (soveliasta!) puhua noilla käsitteillä.

- On melkein shokki tajuta, että meillä on luokkia jotka jotenkin sisältävät itse itsensä ja kaksi muuta luokkaa sen lisäksi... Eikä mitään muuta. Pyhä kolmiyhteys...

- Miten alku selitetään tällaisesta logiikasta käsin? Miten aineettomuus, energiattomuus ja aallottomuus sijoitetaan avaruuteen? Kysymys on sama kuin se, miten menneisyydettömyys, nykyisyydettömyys ja tulevaisuudettomuus sijoitetaan aikaan... Posketonta, mieletöntä... Tästä avautui jälleen kokonaan uusi maailma; Mitä tapahtuu kun aineen energiattomuus liitetään tulevaisuuden nykyhetkeen?

- Onko olemassa muitakin kolmi-kolmijärjestelmiä kuin nämä kaksi? Onko tässä ja juuri vain tässä kaksi- ja kolmijärjestelmän perusyhteensopimattomuus, perusero? Vai onko olemassa kolmaskin kolmi-kolmi-järjestelmä? Uskon         alueellako?

- Usko - tieto - tietämättömyys?
- Kultaisen leikkauksen kolmoissuhde???

- Mikä säätelee kolmijärjestelmien, luokkien kulloisenkin pomon, PR-miehen? Isä, Poika ja Pyhä Henki. Aika-avaruus-materia... Mitä on aika-aika, mitä avaruusmateria ja mitä aikamateria? Voiko puhua usko-uskosta, entä tiedon tietämättömyydestä? Vai olenko jotenkin käsittänyt vajaasti tuon aikataulukon sanoman? Miten saadaan kolme, kun kaksi yhtyy?

- Voiko liikettä olla ilman suuntaa? Ei muuten kuin ajatuksissa, so. avaruudettomassa aika-maailmassa, joka puolestaan ei ole mitään muuta kuin avaruus-aika-maailma toisella - mikrotasolla!!!        

- Kun massat ovat liikkeellä kahisevat ikuisuuden siivet, ja jumalat kumartuvat hämmästyneinä kuuntelemaan sanomaa korkeuksistaan. Se on ilosanoma jumalille... He huomaavat, että ihmisetkin ovat jumalia siinä missä huonommatkin jumaluudet! Niinhän mekin kunnioittaisimme "alempiamme" sanomalla: "Mutta onhan tuokin elävä olento."

18.3.1979         - Nykyisyyttä ei ole olemassa. Termi "nykyisyys", nykyhetki, on nykyhetkellä olemassa ennen kaikkea ilmaisemassa jatkuvuutta. Ko. termi sisältää samana pysymisen jatkuvuuden suhteessa muutoksen jatkuvuuteen, so. eri nopeuksilla         tapahtuviin jatkumoihin.

19.3.79 - Taas selvisi: Nykyhetki on tietenkin epämääräinen, sillä joka ainoa soluni elää eri ajassa! Kun "kävelen", niin samalla hetkellä osa minussa jo suunnittelee istumista tai jotain muuta! Nykyhetki on suhteellinen käsite, sillä se on pelkästään suhde eri asiantilojen menneisyyksien ja tulevaisuuksien välillä. Nykyhetki on vain tuon suhteen ilmaus.

- Muistin vaikutus nykyhetkeen... Eihän mitään muistia jollakin hetkellä ole, koska "muisti" on palapelin symmetristen osien äärettömän nopeaa sijoittelua. Tässä mielessä muisti purkaa, kelaa automaattikytkennän tavallaan läpi, kuten elektroni kiertää yhden kerran "ympäri" valaisten ja materialisoituen joka hetki eri paikassa. Samalla tavoin muistan - tai en muista - "ulkoa" sävellyksen tai teatteripuheroolin, jossa jokainen sana tai sävel pakottaa esiin palapelin seuraavan - edelliseen sopivan - osan.

- Ja minä en enää hallitse tuota tapahtumakulkua, koska "minä" elää eri ajassa, tulevaisuudessa kuin minun toimintani - samoin kuin muusikko lukee nuotteja pari tahtia siitä edellä, kuin mitä hän soittaa.

- Yksi kyberneettisen systeemin määritelmä onkin se, että se muodostuu alkeis-osista, jotka elävät eri ajassa keskenään, mutta järjestäytyneellä tavalla eri ajassa. Tämä valaisee varmasti kohta muistin ongelmaa huomattavasti. Tulee ensin yhden osan viritystila, joka on suhteessa naapuriosien viritystiloihin 0-1 -järjestelmän variantteina - kunnes jokin, jokin, jokin räjäyttää viritystilanketjureaktioon, joka väistämättä kulkee jokaisen osan läpi viritystilat laukaisten.

Muisti on sitä, että on tietty viritystila-järjestelmä, jolloin jokainen osa tietää, missä tilassa muut silloin ovat - se tuntee sen. Tästä syystä se osa tietää myös vastakohta-asentonsa peilisymmetrian avulla tuossa tietyssä järjestelmäyhdistelmässä.         Muisti on jotakin tällaista...

- Nykyhetki on jotenkin sidottu reaalisuuteen,  näkyvyyteen... juuri se on ajan konemainen, mekaaninen, kuollut muoto - eikä suinkaan (ihmeellistä kyllä) menneisyys tai tulevaisuus, jotka jollain tavoin ovat "näkymättömiä" koko ajan. Jos puhumme nykyhetkestä  näkyvän valon-säteen taajuusalueella, on nykyhetkeä se, kun valoaalto törmää johonkin. Muina hetkinä se on näkymätön, ja sen nopeus on siitä syystä absoluuttinen, koska sitä käytännöllisesti katsoen ei meille ole olemassa.

- Nyt ymmärrän, mitä on ajan virta katsellessani ikkunasta ulos, Tiedän avautuvan maiseman olevan jatkuvaa "peräkkäistä" palapelin tavoin menneisyyden ja tulevaisuuden yhteen liittävää tapahtumista, jossa palapeli näkyy aina siltä osin kun osa on sopinut toiseen kunkin yksityisen esineen kohdalla. Nykyhetki ei ole peräkkäisten samanlaisten kuvien filminauha, vaan se on se mitä kankaalla näemme.

- Tyhjiössä valonnopeus on vakio, koska se on ajaton siinä mielessä, että suhteessa meihin siltä puuttuu nykyhetki, kunnes säde törmää ja aktualisoituu suhteessa meihin. Nähtävästi aalto on koko ajan nykyhetkeä suhteessa siihen missä se kulkee. Eetterissäkö?

- Pelkkä nykyhetki... Onko se olemassa vain hiukkaselle, joka puolestaan on olemassa vain itsensä suhteen. Siinä ei ole kahta osaa, kahta kättä, joista toinen tekee menneisyyttä ja toinen suunnittelee tulevaisuutta. Siinä mielessä se on epätodellinen,  vajaaulotteinen.

- Valonnopeuden vakioisuus... ja se, että se leviää joka suuntaan. Leviääkö aikakin joka suuntaan? Miksi? Se leviää joka suuntaan jokaisesta olemassa olevasta hiukkasesta, joka on "näkyvä" siksi, että siinä menneisyys ja tulevaisuus liittyvät toisiinsa. Se on liittymisprosessin ilmenemistä, avioliiton hedelmä, siemen, hiukkanen... Maailmamme laajentuu sitä mukaa kuin tajuamme ajan olemuksen, so. osaamme liittää ajan käsitteeseen siihen kuuluvan vastakuvan, vasta-ajan, käänteisajan. Onko nurinniskoin käännetty aika samaa kuin materia, vaiko samaa kuin avaruustyhjiö?

- Kaikki empiiriseen kokemukseen perustuvat propositiot ovat todennäköisyys-väittämiä. Mitä enemmän ne ovat absoluuttiseen hetkeen sidottuja, sitä epä-määräisempi on niiden sisältö! Mitä täsmällisempi on niiden sisältö, sitä epämääräisempiä ne ovat ajallisesti!!!
Tuo lause vain vilahti ohi, mutta sain sen hännästä kiinni tuskin itse edes tajuten, mitä se oikein pitää sisällään. Tuon lauseen täytyy kuitenkin olla pohjana sille, miten alkeishiukkaset ovat joko aaltoa tai materiaa suhteessa paikkaan ja aikaan.

- "Epämääräinen sisältö" tarkoittaa sitä, että jos haluamme ajallisesti määritellä jonkin tilan tarkasti, joudumme yleistämään, antamaan nimen tuolle asiantilalle, jolloin se on hahmotettu "esineeksi", aalloksi, tms:ksi!

- Mitä täsmällisempiä lauseet, väitteet ovat sisällöltään, sitä epämääräisempiä ne ovat ajallisesti!?

- Mitä "pysyvämpi" on totuus, sitä vähemmän siinä on "nykyhetkeä"??? Vaiko sitä enemmän? Mitä muuttumattomampi esine, sen "kuolleempi" se on, sitä enemmän se aina on nykyhetkeä ja sitä vähemmän siitä voidaan sanoa sen tietyllä hetkellä nimenomaan olevan tuo esine "puhtaimmillaan". Sitä enemmän se pakottaa ympäristönsä olemaan "muuttuva". Kivi on menneisyyden ia tulevaisuuden yhdistävä verisuoni.

20.3.79         - Säteilykätemme rakentavat uskonsa kohteeseen aika-avaruuden, jolta puuttuu  yksi ominaisuus, materia. Onko aika-avaruuden luominen käytännössä sitä, että siihen syntyy energialla varattu aika-avaruus-kenttä? Se on silloin materian kannalta katsottuna tyhjiö joka vetää puoleensa.

- Aristoteleen paradoksi: Huomenna käydään meritaistelu." Sanon näin. Huomenna tulee joku, joka sanoo, ettei väitteeni pitänyt paikkaansa, koska tänään ei käydä mitään meritaistelua. Minä vastaan (tänään, so. huomenna): "Enhän minä tästä päivästä puhunutkaan, koska väitteeni oli ja on "Huomenna käydään..."

- Miksi tuota lausetta on mahdoton verifioida? Koska se on kuollut, pysähtynyt lause, koska se on kirjoitetun kielen lause, jolta puuttuu aika, joten se on ikuinen... Tuota ikuisuutta me palvomme. Ajaton lause on kuin laiva, joka eräänä päivänä ilmestyy taivaanrannalle. Kaikki sanovat: "Huomenna se tulee satamaan." Näin he sanovat päivästä toiseen - turhaan - koska laiva seisoo paikoillaan, mutta jota on mahdoton kaukaa havaita. Laiva seisoo paikallaan ja lause polkee paikallaan niin kauan kunnes jompikumpi muuttaa, tekee ratkaisun. "Huomenna"-sana on paradoksaalinen, koska kiellämme sen suhteen aikaan. Minun täytyisi tunnustaa, että sillä mitä eilen tarkoitin "huomenna"-sanalla, koskee tätä päivää. Sitä paitsi: mikä laiva, mikä meritaistelu ja missä - antimaailmassako?

- Samalla tavoin kuin näköperspektiiviharhat "heittelevät" minua suhteessa itseensä avaruudellisesti, niin aikaperspektiivin "harhat" (Napoleon tulee häviämään v.1812) heittelevät minua ajassa yrittäessäni asennoitua.         

- Mitä lyhyempi (so. täsmällisemmin määritelty) aika, sitä vähemmän tiedämme liikkuuko jokin. Ja... mitä pitempi ajanjakso, sitä vähemmän tiedämme, milloin se liikkui! Puhun ajasta nyt sen äärirajojen merkityksessä.

- Mitä pienempi massa... sitä suhteellisesti (?) suurempi energia (?) ja sitä nopeampi liike (?), sitä epäselvempi paikka sekä lyhyenä että pitkänä ajanjaksona... Miksi se alkaa muistuttaa aaltoa, vaikka massan pitäisi kasvaa nopeuden lisääntyessä? Näihin suhteisiin täytyy löytyä joku järki... ilman korkeammanasteista matematiikkaa.

(Hintikka) s.183   - Aristoteles ei usko, että voitaisiin puhua nopeudesta tai edes liikkeestä tiettynä hetkenä, paitsi ehkä jossain toissijaisessa merkityksessä.

21.-23.3.79         > Jorma Elovaara: Sisäavaruuden lapsi.s.145  - Kun kaksi aikajärjestelmää menevät vastakkain, tuleva tapahtuma voi vaikuttaa sitä edeltävään ja syy ollakin seuraus jostain mitä vielä saamme odottaa.

24.3.79          - Entäpä jos aika ei olekaan viiva joka etenee. Itämaiset puhuvat spiraalikierteisestä ajasta... Voisiko olla, että menneisyys ja tulevaisuus eivät olekaan ajan kulkusuunta vaan aika-aallon kaksi eri vaihetta (Kuva)? Tällöin nykyhetki olisi jollain tavalla niiden summa, erotus, vektori, tms... Menneisyys ja tulevaisuus ovat kietoutuneet toisiinsa eri tavalla kuin mitä olemme tottuneet ajattelemaan.

29.3.79         - Miten numerot saadaan avaruuteen? Miten ne sijoitetaan esim. kuution nurkille? Onko lukujärjestelmää ääriluku se, jonka kohdalta esim. molekyyli kiinnittyy toiseen, jos valittavana on useita vaihtoehtoja? Miten luvuille saadaan syvyysmerkitys? Kun tämä on ratkaistu, alkavat luvut elää... Aika muutoksen aikaansaajana... Kummallinen sana tuo "aikaansaada"...

30.3.79         - Syy-seuraus -suhde; seurauksen projisoimista tulevaisuuteen... olemista ajallisesti nykyhetken maailmaa edellä samoin kuin uuden keksinnön tekijä on keksimishetkellään aikaansa edellä... edellä oleminen on silloin todellista yksilölle. Todellista muille se on silloin, kun keksintö on materialisoitu, aktualisoitu.

14.2.1984         (Esitelmä, s.5)
- Ymmärtäminen on analogioiden, samuuksien, tuttuuden löytämistä muun hämäräksi jäävän vaihtuvuuden keskellä. Samaksi havaitseminen, tuttu analogia muuntaa ajan, kaikki samuuden kautta sukulaisina olevat asiat ja aikakaudet yhdeksi hetkeksi, ja yhdistää eri paikat yhdeksi paikaksi. Tämä tila on rakenteen, yleistyksen tajuamista. Tämä kaikki tapahtuu äärettömällä nopeudella, koska yhteen kytkeytyvät asiat ilmestyvät tajunnan luoman palapelin osiksi yhtä nopeasti, olivatpa ne ajallisesti tai paikallisesti kuinka lähellä tai kaukana tahansa.

3.4.79       - Nykyhetki - se lähestyy meitä taivaanrannan takaa avaruudesta ja maan sisästä yhä lähemmäksi, yhtyy meihin ja pomppaa meistä ulos olomuotonsa muuttaneena...

- Miksi meillä on eri aistit eri ajantajuamisnopeuksilla? Ovatko eri aistit kuin kompassi, gyroskooppi, tasapainovaaka, jotta tajuaisimme "kolmiomittauksen" avulla keskimääräisen ajan etenemisen, ajan tasapainon. Siitä syystäkö hypnoosi, transsi, ym. ovat vajaaulotteisia - ehkä vain yhden aistielimen toimiessa? Onko kolmiulotteisen näkeminen kolmiulotteisena eräänlainen hypnoosi, joka sitten olisi elämää ylläpitävä voima?

4.4.79     > Hoimar v. Ditfurth: Elämää avaruudessa.
s.150          - Koemme todellisena ainoastaan tulevaisuuden ja menneisyyden, emme sitä vastoin nykyisyyttä. Kaikki ajatuksemme ja elämyksemme saavat merkityksensä ainoastaan odotuksista, toiveista ja peloista, joita me niihin liitämme samoin kuin kokemuksistamme ja muistoistamme. Olemassa oleva hetki sitä vastoin kutistuu lähes käsittämättömäksi pisteeksi.

- Ovatko syy ja seuraus tautologioita? Niitä ei ole silloin, kun emme pysty erottamaan niitä toisistaan. Samoin kuin ei ole aikaa, ellei ole kahta toisistaan erottuvaa liikettä.

5.-7.4.79       > Arthur Koestler: Parapsykologiaa vai yhteensattumia?
- Jäi kaivelemaan käsitys "sama todellisuus"... Eihän ole olemassa absoluuttisesti samaa todellisuutta, sillä se edellyttää kahta identtistä havaitsijaa samassa paikassa samalla hetkellä. Meillä on vain likiarvoja kahdesta identtisestä havaitsijasta tässä mielessä. Ihannetapaus tuolle tilanteelle olisi se, että samalla hetkellä toinen näkee ilmiön aaltona, toinen materiana. Tällöin havaitsijat ovat eri paikoissa.

- Paikka ja aika voidaan tietysti kääntää toisinpäin, jolloin samassa paikassa eri aikana tehdyt havainnot ovat vastakkaisia. Itse asiassa ajanmittaus perustuu tuohon havaintojen väliseen eroon!!!

- Vain oltaessa riittävän kaukana - yhtä kaukana samanaikaisesti, on aika käytännöllisesti katsoen sama molemmille havaitsijoille. Tai sitten, että tapaus toistuu säännöllisin väliajoin. Einstein käsitteli eri paikkojen suhdetta aikaan. Onko se samalla selitys eri aikojen suhteesta paikkaan?

- Miten on tuo "ajan ylitys"? Voisimmeko tuntea "tyhjiöstä" sen, että vuoden kuluttua saapuu meteoriitti maan pinnalle? Mistä voisimme havaita tuon Maan tunteman meteoriitin-puutteen??? En aina jaksa muistaa, ettei minulla enää ole olemassa käsitteitä "absoluuttinen" aika, menneisyys, tulevaisuus. Onko minulla edes absoluuttista paikkaa? Tuskin, sillä jo pelkkä termi sulkee pois itsestään joitakin ulottuvuuksia ja määreitä. Absoluuttinen on ääretöntä, sillä absoluuttinen paikka sisältää pakosta, kaikkien suhteellisten paikkojen summan, joista käsin tuo paikka on olemassa.

7.4.79      
s.70          - A. Dobbs: Tulevien tapahtumien ennakoiminen seuraa toista aika-ulottuvuutta, jossa "objektiiviset todennäköisyydet" näyttelevät samaa osaa kuin syy- ja vaikutussuhteet klassisessa fysiikassa. "Toinen aikaulottuvuus, jonka kautta tulevaisuudessa olevien seuraustapahtumien objektiiviset todennäköisyydet vaikuttavat nykyisyydessä siten, että ne taivuttavat tulevaisuuden tapahtumat tiettyyn suuntaan."
s.71          - Dobbs käyttää termiä "ennalta määrätty" "ennalta tiedetyn" asemesta ilmaistakseen, ettei kyse ole profetoinnista, vaan sellaisesta johonkin tapahtuma-järjestelmään kuuluvien todennäköisyyksien havaitsemisesta, joiden ansiosta tämä järjestelmä kääntyy kohti tiettyä tulevaisuudessa vallitsevaa tilaa.

8.4.79        - Jos aika ei ole absoluuttista vaan sana jolla kuvaamme tapahtuman suuntaa ja nopeutta, ei ajan kääntäminen taaksepäin ole millään tavalla itse aikaa koskeva ongelma. Ongelma on siinä miten tapahtumat saadaan kulkemaan takaperin!!! Tällä tavalla itse ajan ongelma raukeaa kokonaisuudessaan, ja sehän tässä suurin - etten sanoisi mystisin - vaikeus on ollutkin. Olemme pitäneet aikaa yhtenä jumalana.

9.4.79         - Tässä on esimerkkitapaus länsimaisen ajattelun perusristiriidasta; etsitään puhdasta olemusta, ikuista, muuttumatonta tietoa, ja sitten arvostetaan sitä, kun joku on sen löytänyt jättäen turhat lisukkeet pois. Kreikkalaisethan vain olivat loogisia etsiessään olemusta (niin kuin monet heidän jälkeensä). Koska vain olemus kiinnosti heitä, eivät he tarvinneet ominaisuuksia enää häiritsemään perusideaa. Siksi he eivät tarvinneet aikaa eivätkä asemaa.

12.4.79       > Lancelot Hogben: Matematiikkaa kaikille.
s.111          - Aikaa ei Kreikan geometria ottanut huomioon. Sen viivat, kulmat ja kuviot olivat pysyviä. Niin ollen jos käytämme sen muuttumattomia kuvioita ohjeina mitatessamme muuttuvaa maailmaa, on muistettava, missä suhteissa kuva on vajavainen. Mikään ei ole niin vankkaa, että se pysyisi ikuisesti samana.

15.4.79         - Ei ole yhtenäistä absoluuttista, merkityksellistä samanaikaista aikaa; on vain tapahtumien paljous ja niiden ristisidokset.
- Ihmisen kuolinhetkellä päättyy kilpikonnan ohitusprosessi, jota ohittamista koko elämä on ollut. Ruumis jää jälkeen ja mieli jatkaa vaellustaan. Tässä on ajan koko suhteellisuus.

"Occult": s.720 - The time does not exist. Only a process exists.
ss.723-4            - J.W.Dunne: If time is something that flows or marches on, then there must be another kind of time by which we measure its speed ... And there must surely be yet another kind of time by which we measure the speed of this Time Two.
- Human beings also have several levels... probably there are also an infinite series of "me's". It is this second, detached "me" who exists in Time Two, and who is able to look backwards and forwards in time... it may occupy its time glancing at the past or future... when I'm asleep.

s.725            - There is the ordinary time that passes as I go about my ordinary tasks; there is the "time" I become aware of in moments of stillness and contemplation; and there is a kind of time that I seem to be able to control in moments of great intensity, the time I experience when I am intensely creative. Unconscious mind has its own kind of time.

- Luultavasti nuo ovat saman skaalan eri osia. Ne riippuvat siitä, millä fyysisellä tasolla milloinkin havainnoin. Mitä pienempiä yksityiskohtia, sitä "nopeammin" aika kuluu.

s.727         - Aikakuutio, jossa Aika 1 on kantoaalto! (Kuva)

s.729         - Louis Singer: I was 47; some parts of me were possibly 20 000 years old.

- Absoluuttinen totuus, absoluuttinen aika... Mitä absoluuttisempi sitä vähemmän merkityksellinen yksityiselle ihmiselle ... Tuo absoluuttisuus on kaiken summa ja siinä mielessä käyttökelvoton elämässä, koska se itsessään on jo äärettömyys. Se tulee ehkä merkittäväksi vasta silloin, kun ihmisen osan elämävaihe on päättynyt, joten siitä ei tarvinne huolehtia. Loppu ei tavallaan ole meidän ongelmamme - vai onko? On... sitä mukaa kuin saamme selville jotain "tuonpuoleisesta" elämästä.

- Mitä absoluuttisempi sitä suuremmasta yksiköstä on kysymys. Kun pohdimme tunnetun maailmankaikkeuden kysymyksiä yksikkönä, on aikakäsite valittava sen mukaisesti. Aikayksikkönä voidaan pitää systeemin syntyä - kasvamista - pomovaihetta - vanhuutta - kuolemaa ja välitilaa (-tiloja?) ennen uudeksi systeemiksi rakentumista.

- Niin kuin jokaisella teolla, jokaisella luokalla on tuo sama elämänkaari. Se on sisäinen elämänkaari. Ulkoinen elämänkaari, ulkoinen aika on tuon systeemin muuttuminen suhteessa ympäristömuuttujiin, ympäristöaikoihin, jotka myös puolestaan elävät omaa "sisäistä" aikaansa (jos kurkistamme yksilön "sisäiseen" yhteiskuntaan). Ja viimemainittu puolestaan on suhteessa omiin ympäristö-aikoihinsa...

- Absoluuttinen aika on ulkokuoren havainnoimista. Se on kahden systeemin kohtaamista ja ulkomaailman unohtamista. Systeemien lukemattomat "sisäiset" ajat toimivat ja sanelevat tuon ulkoisen yhteisen ajan käyttöä.

- Mitä enemmän lähestymme absoluuttista aikaa tai absoluuttista todellisuutta kielellisin ilmauksin, sitä enemmän ne muuttuvat tautologian kaltaisiksi.

15.4.79          > Matti Kuusi (ym.): Maailmankuvan muutos tutkimuskohteena.
s.53  - Absolutismi: Luonnollisesti on olemassa vain yksi todellisuus, vaikka siitä saatetaankin muodostaa monia käsityksiä.
- Aivan sama kuin merkityksettömän, absoluuttisen ajan kanssa.

- Onko aika-avaruus samanlainen vuorovaikutus-suhde? Avaruus määrittelee ajan paikan, ja aika määrittelee avaruuden tapahtumisen. Hieman huono vertaus, mutta miksei siinä olisi jotain ideaa, kunhan näemme molemmat käsitteet suhteellisina. Aika-käsite pitäisi ehkä korvata liike-sanalla tai muulla... entäpä avaruus?

18.4.79          - Liikkumattomuus; kilpikonnat ja Afrikan aavikoiden tuhatvuotiset kasvit, jotkut puulajit, jotkut koteloituneet bakteerit... jäädytys, avaruuden kylmyys pitkän iän takeena, planeettojen lämpö, tuo sairaus... kuoleman kautta tapahtuvan muutoksen takeena... joiden kautta aika saa merkityksensä.

> Lennart Pinomaa (toim.): Saako ihminen vastauksen.
s.28             - Kahdesta eri paikoissa sattuvasta tapahtumasta ei ole mahdollista aina sanoa edes, kumpi oli aikaisempi. Eri nopeuksilla liikkuvien havaitsijain mielestä ne saattavat tapahtua eri järjestyksessä. Klassillisen fysiikan pohjana oleva käsitys ajasta - kaikkialla maailman-kaikkeudessa toisiaan seuraavien samanaikaisten nyt-hetkien jatkuvana virtana - on siis ollut pakko hylätä.

 

- Voimmeko joskus tutkia ajatuksensiirron nopeutta avaruudessa sellaisilla etäisyyksillä, jolloin on mahdollista tarkistaa, ylitetäänkö valon nopeus?

22.4.79         - Vielä kerran tuo Akilleus-kilpikonna-paradoksi. Kilpikonnan ohittaminen on mahdollista vain jos Akilleus ei mittaa ohitushetkeä. Jos hänellä on kello mukanaan, niin mitä tarkemmin hän katsoo ohitushetkeä, sitä epäselvempi on paikka, jossa ohitus tapahtuu. Hän ei voi katsoa paikkaa ja aikaa samalla hetkellä! Mitä tarkemmin hän mittaa ohitus-paikan, sitä epäselvemmäksi käy ohitus-hetki. Miksi on näin? Siksi koska paikka ja aika eivät ole havaittavissa samassa pisteessä. Ne ovat kaksi eri mittausmenetelmää. Siihen tarvitaan ulkopuoliset mittaajat.

23.4.79         - Se mitä joskus kirjoitin kreikkalaisten "ajattomuudesta" jonkin odotuksen vuoksi ja ajanlaskun aloittamisesta jonkin tapahtuneen vuoksi, jostain tapahtumasta lähtien... (Kuva?) Miksen voisi sijoittaa tuota periaatetta kaikkeen ajan mittaukseen? Silloin kun olemme matkalla, liikkeessä... Mitä enemmän ajattelemme ja suuntaamme tulevaisuuteen, sitä merkityksettömämmäksi käy menneisyys, lähtö-hetkemme historia. Sitä vähemmän mittaamme aikaa menneisyydestä käsin, sillä jokin vetää meitä vastustamattomasti puoleensa kiinnittäen kaiken huomiomme tulevaisuuteen. Olemme täynnä odotusta.

- Toisaalta - mitä tärkeämpi tapaus meille on juuri äsken sattunut, sitä pitempään se pysyy mielessämme. Laskemme hetkiä siitä lähtien, elämme muistoissa. Suurin osa meistä on todellista menneisyyttä.

- Olemme siinä kiinni, niin kuin edellisessä tapauksessa olimme "aikaamme edellä", tulevaisuudessa kiinni - ainakin ajatuksissamme.

- Mitä on sitten liike? Se on matkalla oloa, se on nykyhetkeä, joka on sitä vähemmän hallinnassamme, mitä enemmän olemme kiinni menneisyydessä - sen potkaisemana - tai tulevaisuudessa - sen vetämänä.

- Voiko menneisyys "vetää" meitä ja tulevaisuus olla "tyly" meille, potkia meitä? Miksei... Tällöin voimme jäädä riippumaan "ilmaan", jonkin välille, nykyhetkeen, joka saattaa tällöin hidastua, koska emme osaa suhteuttaa sitä menneisyyteen emmekä tulevaisuuteen. Tämä vaikuttaa eräänlaiselta huumetilan kuvaukselta. Menetelmä on se, että onnistumme katkaisemaan siteet menneisyyteen ja tulevaisuuteen samalla hetkellä, jolloin olemme täydellisessä ajattomuuden tilassa. Onko siitä mahdollista edetä nurinpäin johonkin suuntaan? Aavistan vain sen, että kaiken täytyy näyttää aika oudolle ... Sen täytyy olla leijumista ilman päämäärää - pelkässä nyky-hetkessä, jolloin sivustakatsojina vain seuraamme miten aika "kulkee ohi" ...

- Olen varma siitä, että liikkeessä ajan taju muuttuu myös ihmiskunnan historia -tasolla. Niin kuin musiikki, joka on tästä tuonne ja tästä tähän, joskus tästä tämän kautta tähän...

24.4.79         > G.W.F. Hegel: Järjen ääni.
s.101  - Kuitenkin ajan pituus on jotakin läpeensä relatiivista ja henki kuuluu ikuisuuteen. Varsinaista pituutta sillä ei ole.
- Tuo suhteellisen vapauden tajuaminen. Kuinka paljon se muistuttaakaan lammaslaumaa. Kun johtaja vaihtuu, täytyy myös olla joku toinen, joka yhtäkkiä tajuaa olevansa vapaa astumaan johtoon. Ne ovat tietoisuuden välähdyksiä eläinmaailmassa.

> Forss-Kiviniitty: Kliininen fysiikka.
s.3   - Aika, tiheys ja lämpötila ovat suureita, joilla on suuruus mutta ei suuntaa.

25.4.79    > Toynbee - Koestler (toim.): Mitä elämän jälkeen?
s.246       - Ihmisaivojen kumpikin puolisko edustaa omaa erillistä ajattelumuotoaan... Vasen puolisko ... näyttää tuottavan jatkuvasti kielelliselle ja loogiselle ajattelulle välttämätöntä tietoa, sillä logiikka perustuu jatkuvuuteen ja järjestykseen... Sen sijaan oikea puolisko (suunnistautuminen tilassa, taide, ruumiin valppaus, kasvojen tunnistaminen)...tuottaa informaatiota paljon epäsäännöllisemmin... ja yhdistää aineistonsa pikemminkin samanaikaisesti kuin suoraviivaisella tavalla.
- Tuossa on jotain hohtoa... Miten logiikka liittyisi ajallisesti jatkuvuuteen? Ainakaan "logiikka" ei ole Sillä tavalla riippuvainen "säteilystä" kuin suunnistaminen ... mutta sen sijaan: miksi kasvojen tunnistaminen..?

30.4.79          - Millainen on aikaperspektiivi? Miten aika voidaan kuvata ikään kuin kahtena yhdensuuntaisena suorana, jotka yhtyvät katoamis-pisteessä tietyn kaavan mukaan? Mitä iloa tällaisesta käsittelytavasta olisi? Ajan neliö on niin eriskummallinen käsite, niin kuin c2 ...

- Nopeuden verrannollisuus putoamisaikaan. Mikä tuossa olisi ikään kuin perspektiivin katoamispiste? Miten se voitaisiin kuvata tasakylkisellä kolmiolla tai koordinaatistossa olevalla kolmiolla, jossa samansuuntaiset matka ja aika yhtyvät katoamispisteessä? Aikahan on myös tapahtunutta, jota verrataan toiseen tapahtumiseen. Mikä tällöin olisi käänteisperspektiivi, jossa katoamispiste on omassa silmässä?

2.5.79          - Tapahtumat ja niiden merkitys systeemille; kokemus ja muisti. Muisti ei toimi ajan puitteissa vaan samankaltaisuuden ja oletetun  arvon lakien alaisena.

- Entäpä jos aika onkin käsitettävä tilana! Voimme kuvitella, että tiettynä hetkenä tila-avaruus on täynnä, joten siihen ei mahdu sillä hetkellä enempää kuin mitä siinä on. Tällöin avaruus laajenee aika-suuntaan, "toiseen syvyysulottuvuuteen", so. esine kulkee paikallaan, sisäisesti, koska se ei mahdu liikkumaan ulkoisesti. Liikkuvan esineen "aika" on ulkoisen ja sisäisen liikkeen välinen suhde. Jos nuo kaksi aikaa ovat kontaktissa keskenään, vuorovaikutus-suhteessa, on kysymyksessä kyberneettinen systeemi.

- Mehän puhumme myös ajallisesti kauempana ja lähempänä olevista tapahtumista, aikaperspektiivistä. jne. Nyt ehkä jotenkin näen ajan todellisena tilana, joten ehkä pitäisi läpikäydä kaikki tilan ongelmat ja piirteet ajan ongelmina ja piirteinä; esim. se, mitataanko etäisyyksiä ajassa samoin kuin tilassa; so. joko pituusmitoilla (mekaanisesti) sekunteina tai metreinä tai funktionaalisesti, toisen perussuureen avulla - "sähkölankaa pitkin", jolloin pituusmitan merkitys lähestyy nollaa. Mikä on ajan mittauksessa vastaava tekijä? Se on historiallisten yhteyksien muuttaminen aivosolujen välisiksi millimetreiksi, jolloin etäisyys lähestyy nollaa.

- Jos aika ilmenee perspektiivikuvana, niin entä tapahtumien tärkeys? Ilmeneekö se perspektiivivääristymänä vaiko perspektiiviharhana, so. kuvana joka on avaruudessa joko ylä- tai alapuolellamme. Jotakin täytyy tapahtua, jotta ajallisesti kaukana oleva "merkittävä" asia saadaan näyttämään lähellä - kuin eilen - olevaksi.

5.5.79    > P. T. Raju: Intian filosofia.        
s.133 - Nagarjuna: Katsokaamme syytä A ja vaikutusta B. B aiheuttaa sen että A on syy. Vaikutuksesta tulee siten syyn syy. Syysuhde on siten itsensä kanssa ristiriidassa oleva käsite, joka tekee syystä vaikutuksen ja vaikutuksesta syyn... Miten A voi olla syy ennen kuin B on aiheutettu? B on syynä siihen, että A ryhtyy aiheuttamaansa toimintaan ja tulee syyksi.

- Ajan kulku on itse asiassa totuuden käytännöllistä verifioimista, totuusarvon mittaamista. Pitkät päättelysäikeet pitävät maailman koossa sillä välin kun testaamme lyhyitä säikeitä. Maailman jatkuvuus ajassa on ehkä mahdollista vain siksi, ettemme epäile tai testaa kaikkea samalla hetkellä.

- Ajan virta... koko näkyvä luonto tuon virtauksen tuloksena, mutta ymmärtääksemme itse joen, ajan, meidän on katsottava siinä niitä puolia, jotka eivät ole pysyviä. Tämä selviää tutkimalla sisäistä maailmaa pitkittäis- ja poikittaisleikkauksella. Kaikella on oma virtansa - kivelläkin - mutta se ei näy ulkopuolelta... vaan kiven mikromaailmasta. Mutta epäsuorasti se näkyy siitä, mitä kiven ympärillä ja alla ja päällä ja varjossa on.

12.5.79         - Meidän ongelmamme ei ole pelkästään ajan huomioiminen propositioissa,  vaan myös paikan... Probleema on olemassa joka kerta kun sanomme "tämä", sillä "tämä" ei ole pelkästään tämä tässä vaan myös kaikki se, joka on suhteessa "tähän".

13.5.79         - Wittgensteinin "Varmuudesta" on jotenkin surullinen kirja, sillä se osoittaa ehkä hänen muita kirjojaan selvemmin umpikujan, johon hän joutui tiedon ja uskon välisissä pohdiskeluissaan.

21.7.79         - Miten aika ja paikka ovat kääntäen verrannolliset? V: Jos meillä on kaksi tapahtumaa, niin A) Mitä kauempana ne ovat toisistaan paikallisesti, sitä samanaikaisemmin ne voivat tapahtua (!). B) Mitä enemmän ne sijoittuvat samaan paikkaan, sitä varmemmin ne ovat eriaikaisia.

21.8.79         - "Tämä on suurempi kuin tuo" -lause on harha. Siitä puuttuvat ajan ja paikan kriteerit. Se on vaillinainen lause, joka ei kerro, miksi suuremman - kausaliteetin ketjussa - olisi pitänyt olla vielä suurempi verrattuna siihen, että "pienempi" olisi (jos näkisimme koko taustan) lähtökohdistaan käsin vielä pienempi. Katsomme vain ulkokuoreen, vaikka meillä on sananlasku "Moni kakku päältä kaunis".

Koti » Filosofia-uskonto jne. » Aikamietteet I-VII 64-13 » Aikamietteet II 1979