Aikamietteet III 1979-81

5.11.79        
'Olla nuorempi'

merkitsee olemista samassa paikassa

eri aikana,

tai olla samaan aikaan

eri paikassa

ja tuoda sieltä viesti

samaan paikkaan,

tai ottaa vastaan

uuden viestinkantajan vastuu.

Nykyhetki

on valtajärjestelmä, luokka,

jonka sisältö muuttuu nopeasti ja vähän,

tai  hitaasti mutta paljon.

Samoin käy paikan kanssa;

Nuoruuteni leikkipaikat

eivät ole samoja - enää.

Niin kauan

kuin ne pysyvät samoina,

pysyn minäkin,

enkä muutu miksikään.

Miksi kuitenkin käy niin,

että aina käy niin, että

joko niin,

että minä pysyn samana

ja paikka muuttuu,

tai niin,

että paikka pysyy samana,

mutta minä muutun niin paljon,

ettei paikka enää tunne minua.

Ja kun se ei enää voi sitä tehdä -

tuntea minua -

muutoin kuin siltä osin,

että osaa yhdistää

nykyisen muuttuneen minäni

erilliseksi siitä.

mitä minä olin silloin,

kun paikka vielä tunsi minut,

niin tällöin sama paikka

kokee vieraantumisen tunteen,

joka puolestaan merkitsee sitä,

että vieraantumisen tunteen kokenut paikka

ei koskaan enää ole sama kuin ennen.

Näin aika ja paikka

auttavat toinen toistaan muuttumaan.

Vetävät toisiaan vuorotellen eteenpäin

kuin askeleet - nuo siamilaiset kaksoset,

jotka eivät voi irrota toisistaan,

jotka eivät voi lähteä kävelemään

eri suuntiin.

14.11. 79         - Valon nopeudesta puheen ollen...Jos lopulta mikään ei ETENE avaruudessa, tapahtuu vain jonkin jo olemassa olevan yhteyden tilanmuutos. Sama muutos mikä tapahtuu kynän molemmissa päissä samalla hetkellä, kun pyöritän sitä keskeltä. Mikä on se voima, joka saa 300 000 km pitkän hiuksen pyörähtämään koko pituudeltaan yhden sekunnin aikana? Miten absoluuttisen nollapisteen liikkumattomuus tähän vaikuttaa? Onko suprajohtavuudella tekemistä sen kanssa? Onko olemassa jokin mikrotason vastaava ylä-lämpötilaraja? Onko valon "nopeudella" jotain tekemistä sen kanssa? Olen sitä mieltä, että on turha puhua valon "nopeudesta", koska vain tilanmuutos etenee - ei materia. Voisiko olla mahdollista, että lähetessään valon nopeutta alkaa materian eteneminen muuttua yhä enemmän ja enemmän tilan muutoksen etenemiseksi; Kun massa alkaa lähestyä äärettömän suurta, se alkaa yhä enemmän ja enemmän käyttäytyä äärellisen avaruuden tavoin. Ja päinvastoin: Kun jokin "esine" kiitää avaruudessa valon nopeutta lähestyen, alkaa avaruus itse jotenkin samastua etenevään esineeseen ja muuttua "itse esineeksi". Tämähän on sama asia kuin edellisen sivun perspektiivivirhe...

- Yksi lähtökohta on se, ettei ole olemassa absoluuttista syytä eikä seurausta ilman aikaa ja paikkaa. Korjaisin tuon lauseen siltä osin, että lause "Ei ole olemassa" ei sisällä ajan ja paikan täsmennystä, joten em. väite oli puutteellinen. Tietyissä olosuhteissa voi olla olemassa teoreettinen absoluuttinen syy ja seuraus.

15.11.79   - Absoluuttinen tieto (tautologiakin) on suhteessa käyttöyhteyksiinsä: aikaan ja paikkaan.

1.12.79         Äärettömän pitkälle johdettu - tiedosta liikkeelle lähtevä - päättelyketju muuttuu uskoksi, jolloin päättelyyn kulunut aika eliminoituu pois!!! Näin saatu aika  käytetään KÄYTÄNNÖN todentamiseen!

- Kuka voi osoittaa todellisen pitävästi, että ihminen, tekee vapaita - ajasta ja paikasta riippumattomia - ratkaisuja ja tekoja?

- Sanon: Vapaa teko on paradoksi. Se on abstraktio, josta aika ja paikka (menneisyys, ympäristö, jne.) on eliminoitu pois. Se on vajaaulotteinen käsite!

> Robert Kolomainen (suom.): Yleistajuista filosofista lukemista.
s.21             - Aistihavainnon tai mielikuvan kohteena on yksityinen ilmiö,  esim.... kolmio. Ajattelun kohteena sitä vastoin on kaikkien kolmioiden ... olemus... joka pysyy aina muuttumattomana.

- Koska "kolmio" on tautologia, abstraktio, joka sellaisena on eristetty ympäristöstään.
- Tasokolmio samanaikaisuuden symbolina: Kärjet ovat meistä yhtä kaukana. Perspektiivi, josta puuttuu aika (syvyys), ja jonka tila on siksi helpommin nähtävissä. Mitä pitempi aika, sitä suurempi ja epämääräisempi tila.
- Kolmio on neljän suoran rajoittama tila (neliö) syvyydessä, yksi suora on äärettömän kaukana - ja siis äärettömän lyhyt - näyttäen yhdeltä kolmion kärjeltä. Mikä on suora?

- Samanaikaisuus on yhteydessä luokan käsitteeseen, yleistykseen, sillä kolmion kulmat samanaikaisesti nähdessämme on tapahtunut yleistys: kolmio. Toinen mahdollisuus on, että katse kiertää kulmasta toiseen ajassa, vaikka ne ovat yhtä kaukana paperilla.

s.23   - Käsite esiintyy tajunnassamme, kun taas olioiden olemus, samoin kuin  itse oliotkin, on tajuntamme ulkopuolella (materiaalisena)... Kolmion olemus oli olemassa silloinkin... kun ei vielä ollut itse ihmisiäkään. Sitä vastoin kolmion käsite syntyi vasta silloin, kun ihmistieto oli kehittynyt tarpeeksi korkealle tasolle.
- Tuossa on jotain mätää... Kuka tajusi tuon olemuksen ennen ihmistä? Itse kolmioko?

s.24   - Kukaan ei ole koskaan eikä missään tavannut ajattelua ilman ihmistä.
- Entä kyberneettisen systeemin teoriani sovellettuna kaikkeen materiaan...

s.25    - Olemisen ja ajattelun identtisyys on objektiivisen idealismin ydin.
- Vetoan edelleen kybernetiikkaan. Eihän suhteellisuusteoriakaan ole "aistein" havaittavissa jokapäiväisessä elämässä.

s.28    - Subjektiivinen idealismi taas väittää, että tajunta ei ole aivojen tuote, vaan päinvastoin aivot ovat tajunnan tuote.

- "Aivot" ovat tajunnan tuote nimen kautta. Tajunta puolestaan tarvitsee  aivoja, elimiä, jotka eivät ole tietoisia omasta nimestään... eivätkä siitä että yleensä ovat elimiä. Kun sanat tulevat avuksi, kääntyy kaikki joksikin muuksi kuin mitä on... ollut...
- Avaruus ja aika ... Eikö se ole kahden navan vaihtelua? Eikö se voisi olla perspektiiviharha?

2.12.79         - Mitä lähemmäksi objektiivista totuutta pääsemme, sitä enemmän aikaa kuluu päätepisteeseen pääsemiseksi. Sitä suurempi on myös mahdollisuus, että päättelyketjun alkupään premisseistä on jo osa muuttunut, so. tietomme ovat jo siltä osin  alkupäästään vanhentuneet!
- Ja sitten seuraava kysymys: Mitä tapahtuu "äärettömälle" miljoonalle, jos on miljoona laskijaa??? Aika supistuu mutta paikka, tila laajenee!
- Mitä tämä tarkoittaa??? Mikä yhteys tällä on elektronin paikka-impulssi -ongelmaan? Mikä yhteys sillä on massan kasvuun sen lähestyessä valon nopeutta??? Onko tässä jotain järkeä??? Täytyy olla!

8.12.79          - Kokemukset alkavat ensimmäisestä kokemuksesta (oivalluksesta?), joka on tärkein. Sitä joko halutaan uudestaan tai kartetaan ikuisesti.

12.12. 79       - Jos hyväksymme sääntöjen olevan suhteessa aikaan, hyväksymme jatkuvan koeteltavuuden periaatteen, säännön inhimillisen elämän - joka elämä on kuin sanan synty, elämä ja kuolema.

- Objektiiviset tapahtumat ovat abstraktioita; Niiltä puuttuu käärepaperi, se leima, jonka ihmiskunta antaa suhtautumisellaan "objektiiviselle" tapahtumalle. Ilman tätä "suhtautumista" jää objektiivinen tapahtuma-abstraktio vajaa-ulotteiseksi. Siltä puuttuu jotain aika-avaruudessa. Objektiivinen aika on vajaa, koska se ei kerro, miten avaruus käyttää sitä hyväkseen - ja päinvastoin.

21.12.79         - Todennäköisesti muoto ja sisältö eivät informaatioteoreettiselta kannalta ole lainkaan vastakohtia toisilleen, sillä niiden informaatiofunktio on samantapainen. Sanoisinko, että ne ovat vain erityyppisiä output-muotoja. Voisiko olla, että muoto viittaa mieluummin tilaan ja sisältö aikaan? Ainakin joskus on näin. Mutta entäpä tila ja aika? Eivätkö nekin informaatioteoreettisesti aja samaa asiaa, ja siten siis ole yhtä...? Mitä suurempi tila sitä pitempi aika tarkkailijan  kannalta, mutta mitä suurempi tila sitä lyhyempi aika tilan itsensä sisäiseltä kannalta, mikäli koko tila toimii yhteisen, saman päämäärän saavuttamiseksi... Mielenkiintoinen kysymyksenasettelu.

25.12.79         - Takyoni voisi olla AJATUS, joka peilauskohtaansa lähestyessään ajattelee yhä vähemmän itseään, mutta samaistuu yhä enemmän meidän todellisuudessamme sijaitsevaan vastakappaleeseensa!!! Silloin kun massa seisoo paikallaan meidän todellisuudessamme, on takyonilla suurin mahdollinen nopeus ja suurin mahdollinen energiankulutus, joten se toisaalta on kaikkialla samalla absoluuttisella hetkellä (materian ympärille syntyneenä kenttänä, avaruutena) mutta vailla energiaa, joka puolestaan on keskittynyt meidän todellisuutemme massa-pisteeseen!!!

- Missä ajassa tuo kaikkialla samalla hetkellä oleva takyoni silloin on? Nykyisyydessäkö, tulevaisuudessako vaiko menneisyydessä? Voisiko se olla tulevaisuudessa, joka ilmenee meille nykyisyyden jatkuvuutena? Vai voisiko olla olemassa käsite absoluuttinen aika, joka olisi absoluuttisen nollapisteen kaltainen, toisenlainen äärettömyys, joka sijaitsee janan toisessa päässä, kun janan toinen pää on lepo ja keskikohdalla valon nopeus (joka vastaisi lämpötila-asteikon luonnollista nollapistettä)...

- Jos valonnopeuden tuonpuolinen takyonimaailma olisikin näkyvän todellisuuden perusta, kivijalka, niin silloin tulevaisuus olisikin syy sille, mitä menneisyydessä tapahtuu, eikä niin, että vielä kaukaisempi menneisyys olisi yksiselitteinen syy myöhemmille tapahtumille. Kuolleessa mekaanisessa maailmassa tämä yksi-selitteinen menneisyys-nykyisyys-syy-seuraus-ketju toimii silloin kun iso putoava kivi murskaa pienen kiven palasiksi, mutta entäpä ihmisen päätösten ollessa kyseessä... Ihmisen ajatushan lähtee oikeastaan tulevaisuuden kuvasta, jonka läpi kaikki menneisyys suodattuu, ennen kuin nämä yhdessä vaikuttavat nykyhetkessä tehtävään ''vapaaseen" ratkaisuun. Ja tuon suodattimen läpi kuljettuaan näkyvät tapahtumat menettävät syyarvonsa, koska ne arvotetaan uudelleen henkisesti ... Näin ajateltuna syy-seuraus -ketjun kääntyminen nurinniskoin ajallisesti on itse asiassa niin tavallinen, jokapäiväinen ilmiö, ettemme enää huomaa sitä, koska se on "liian" tavallinen, ja juuri siksi tuijotammekin mekaanisen maailman menneisyys-nykyisyys-tulevaisuus-suhdeketjuun...
Henkiset ratkaisut siis kulkevat aina tulevaisuudesta menneisyyteen, seurauksesta syyhyn, kun materiaalinen maailma kulkee menneisyydestä tulevaisuuteen, syystä seuraukseen. On luonnollista, että henkinen tapahtuminen muotoutuu riittävän herkällä mikrotasolla, joka vain voi olla tulevaisuuden porttina, ilman fyysistä avaruutta, tasolla joka kykenee samalla ottamaan vastaan avaruussäteilyn yms. elämän alkeis- tai mikromuodot, johon kaapuun maailmankaikkeuden tapahtumat pukeutuvat pystyäkseen säätelemään kyberneettistä olemustamme.        
 

1980:

5.1.80  - Mikä on se periaate, jolla äärettömyyttä, avaruutta ja aikaa on käsiteltävä? Se periaate sisältyy jo varmasti näihin vihkoihin, mutta en tiedä, mikä se on niistä sadoista.

> (toim.) Karttunen-Färding-Nieminen: Idän viisautta.
s.23       - Atharvaveda: Aika synnytti kerran taivaan, aika myös maat. Mitä on ja mitä on oleva, on olemassa ajan vaikutuksesta.

15.1.80  - Oireet ajankulusta eivät ole yksiselitteiset. Se että joki virtaa "alaspäin" ei suinkaan ole pelkästään aikaan liittyvä laki vaan ennen kaikkea painovoima- jne. oleva juttu. Kasvissahan tämä vedenkulku on nimenomaan päinvastainen. Aika kulkee "takaperin" jos luonnossa toimivat lait kääntyvät vastakohdikseen, "antilaikseen". Siis... luonnonlait määrittelevät ajan suunnan. Sitä paitsi - jos kykenisimme näkemään syiden seuraukset "seurauksien syinä" niin miten päin aika silloin kulkisi? Ehkä katsomme kaleidoskooppikuvia ja arvelemme kuvien aiheuttavan palasten siirtymisen... On harjoiteltava aivojaan näkemään asiat päinvastaisina, käänteisinä ja ymmärrettävä tämä logiikka.

- Olemme muovanneet luonnonlakimme sellaisiksi, että ne soveltuvat yhteen suuntaan etenevään "absoluuttiseen" aikaan - suhteellisuusteoriaa lukuunottamatta.

18.1.80         - Muuttuminen ja muuttumattomuus ovat vain sen tarkkuuden piirre, jolla nuo asiat aistitaan. Mitä enemmän muuttumaton, sitä selvemmin aika tulee tajuttavaksi - pitkästymisen tunne. Mitä enemmän tapahtumista, sitä merkityksettömämmäksi aika käy???

- Mitä muuttumattomampi on kokemuskenttämme, sitä yksinäisemmäksi tunnemme olomme, koska makro- ja mikro-maailma eivät puhu meille. Sitä hitaammin kulkee aika, olemme ajan vankeja. Ajan yli pääsemme pystyessämme samaistumaan sekä makro- että mikro-maailmaan, sillä meillä on puuhaa niin paljon, ettemme jouda miettimään aikaa! Tuostahan puhuvat hindulainen ja buddhalainen viisaus!

23.1.80    - Aika ja avaruus ovat abstraktioita siinä missä muutkin sanat. Realisoituakseen tarvitsee aika jotain muuta mihin se "sijoitetaan", so. avaruutta. Avaruus puolestaan tarvitsee aikaa aktualisoituakseen, jotain liikkuvaa tai pysyvää sisällään, johon avaruus suhteutuu, joka "koskettaa" avaruutta ja täten vahvistaa sen olemassaolon todennäköisyyttä. Yksin ei ole aikaa eikä avaruutta.

24.1.80          - Nykyhetki sellaisenaan on abstraktio, vajaaulotteinen, sillä siltä puuttuu paikka. Nykyhetken tunnistaa siitä, että kaikki on selvemmin näkyvää tulevaisuuteen ja menneisyyteen verrattuna. Se on samaa kuin edetä veneellä miehenmittaisessa kaislikossa tai äänittää tuulen nopeudella kulkevasta ilmapallosta metsän ääniä; Paikka vaihtuu alati ja sitä mukaa näemme tarkemmin vaihtuvan ympäristön. Ajan yhtenäisyys näyttää todelliselta, koska on niin paljon asioita, jotka näyttävät kokevan jossain "paikassa" olevan nykyhetken yhtä aikaa, mutta kukin omasta näkökulmastaan. Se on ikään kuin jonkin hetken olemassaolo varmistettaisiin tuon hetken piiriin kuuluvien esineiden verkolla.

- Rajoittuuko nykyhetki siihen mitä ennätämme kokea? Nykyhetki on kuin piste, joka muodostuu toisista pienemmistä identtisistä pisteistä... Pisteen arvoitus vaatii ratkaistuksi tulemisekseen yhtä pitkän ajan kuin maailmankaikkeudenkin arvoitus ...

- Tapahtumat erottaa toisistaan siitä, että ne etenevät eri nopeudella; Huitaisemalla kädelläni olen yrittänyt kuvata "ajan edelle" kulkemista... Mitä pienempi määrä muuttuvia ympäristöärsykkeitä, sitä epäselvemmäksi käy ajantaju, ellei ärsykkeitä löydetä sisä-puolelta...

- Ehkä toiminta onkin sisä-puolelta tulevan ajantajun rakentamista ulkoisilla teoilla.

- Kelataanko useaa (?) "aikaa" taaksepäin? Se merkitsisi heräämistä aamulla nuorempana...
- Onko aika tapahtumisen, muutoksen yksikkö?
- Onko aika sama kuin kerta?
- "Minä" on kuin tarkkailija, joka seuraa "ulkopuolisena" kättensä töitä.

"Se" on yhtä kaukana oikeasta ja vasemmasta kädestä, joten se voi antaa         määräyksiään kahteen paikkaan yhtä aikaa. teoriassa levitettyjen käsien sormenpäät voivat tehdä saman liikkeen yhtä aikaa so. nopeammin kuin valo kulkisi niiden välillä, koska lähetys-keskuksesta on sormenpäihin matkaa vain puolet levitettyjen käsien. etäisyydestä.

- Miksi "minällä" ei ole aikaa? Se elää vain "absoluuttista" nykyhetkeä, koska sen tehtävä on muuntaa ajalliset tapahtumat arvotetuiksi (systeemin kannalta) tapahtumiksi.

30.1.80         - Hidastuminen - hidastettu nauha: Se merkitsee makrosfäärin kuolemista, aallonpituuden lähenemistä äärettömäksi ja toisaalta mikrosfäärin syntymistä - ylipienen syntymistä - muuttumista havaittavaksi.

- Samoin voi tapahtua omille aistimillemme. Onko ajan kulku makromaailman muuttumista mikromaailmaksi? Jos näin on, täytyy tuon muutoksen tapahtua jossain, joka havaitsee tuon muutoksen. Tässä mielessä aika ei kulje, ellei se kulje jonkin havaitsijan mielessä...

- Ajan nopeutuminen - ylinopea nauha? Mikrosfäärin kuolemista havainnosta pois ja makrosfäärin muuttumista mikrosfääriksi... Mitä se tarkoittaa? Kaikissa tapauksissa on kysymys siitä, tapahtuuko jokin muutos havaittavalla nopeudella. Valon nopeus on niin suuri, ettei sitä voi havaita ilman apuvälineitä. Onko jokin kiihdyttänyt nauhanopeutta? ...Miten jonkin hidastamisella voitaisiin mikromaailman avautumisen kautta nähdä tulevaisuuteen?

- Matala ääni - ajan hidastuminen - pasuuna joka sortaa Jerikon muurin -liike muuttuu materiaalisen maailman osaksi, fysikaaliseksi voimaksi.
- Onko materiaalinen maailma vain oire erilaisesta ajankäsityksestä?
- Mitä matalampi ääni, sitä hitaampi aika-... Etääntyminen??? Miksi  korkea ääni rikkoo lasin ja matala ääni muurin??? Dopplerin ilmiö? Jokin lähestyy lasia, jokin etääntyy muurista... kristallipallo - tulevaisuus ja menneisyyden kivikausi...

5.2.80    - Aika sinänsä ei ole mitään. Aika on joko sisäisiä tai ulkoisia tapahtumia.
- Olen jo aikaisemmin osoittanut absoluuttisten määritelmien heikkoudet. Ne ovat vajaaulotteisia suhteessa aikaan ja paikkaan.

- Liike, aika, avaruus, energia, informaatio... Noissa käsitteissä on jotain mätää, sillä olen varma, että tietyissä olosuhteissa, mittapuissa jotkut noista termeistä sisältävät toisensa suhteellisuusteorian tapaan (esim. "Aine on energiaa."). Jokin termi edustaa makromaailmaa ja toinen termi puolestaan tuon makromaailman mikro-osasta.

- Ovatko peruskategoriat vastakohtapareja, jotka molemmissa ääripäissä sisältävät lopulta toisensa? Esim. aika-avaruus? Jos avaruus kutistuu äärettömän pieneksi, onko se lopulta pelkkää aikaa syvyyssuunnassa? Jos avaruus laajenee äärettömän suureksi, kutistuuko aikakin pelkäksi tilaksi? Ovatko ne yleensä vastakohtapari? [Ks. sormuksen rengas -vertaus?]

- Onko MERKITYKSELLINEN (assosiaatio-)suhde koko se maailma, jonka näemme yhtenä hetkenä? Kaikella näkyvällä ei ole aina selvää syy-seuraus -suhdetta keskenään. Merkityssuhde pitää maailman koossa PAIKALLISESTI ja syy-seuraus -suhde AJALLISESTI. Mitä suppeampi aikaväli, sitä enemmän merkityssuhde painaa. Mitä suppeampi maailma ja mitä pitempi aika, sitä merkittävämmäksi muodostuu syy-seuraus -suhde.

- Hahmotunnistus; epätäydellisesti kuullun sanan tunnistaminen, jälleenrakentaminen mielessä. Hahmovarasto on se johon vertaillaan.
- Hahmot, sanat liittyvät muistissa niihin merkittäviin tapahtumiin, joissa yhteyksissä tuo hahmo on juurtunut mieleen, tullut merkitykselliseksi. Näin syntyvät "luokan" pääominaisuudet - ne eivät liity aikaan vaan merkityksellisiin yhteyksiin, assosiaatioihin, joita nimitämme luokan ominaisuuksiksi.

- Vielä kerran: Ne ovat ajan ulkopuolella sikäli että ajallisesti  ensin tajutaan tärkeimmät yhteydet riippumatta siitä, missä ajallisessa järjestyksessä nuo yhteydet on koettu. Se yhteys, joka koetaan tärkeimpänä, pulpahtaa siis tietoisuuden pinnalle ajallisesti ensin, mutta se saattaa osoittautua vanhentuneeksi tärkeysjärjestykseksi, joka ei toimi enää (vanha ystävä saattaa osoittautua viholliseksi jne.).

- Psykologian hahmolait... käsittelemme niitä vain tilassa mutta emme ajassa! Hahmohan voi olla menneisyydeltään vajaa - puhumattakaan tulevaisuudestaan. Me vain täydennämme nuo vajaukset...

- Miten oppisin näkemään, hahmottamaan myös ajassa? Onko se "sattuman" lukujärjestelmän ymmärtämistä? Maailmankuvan palapeli on pystyttävä pirstomaan mielettömiksikin yhdistelmiksi, jotta olisi avaraa kävellä ja katsoa.

6.2.79         > Karjalainen-Laine-Rossi-Silvennoinen: Systeemit-kybernetiikka-informaatio.
s.140           - John von Neuman on... pyrkinyt huomioimaan aikatekijän...

- Tuo loistava tapa päätellä! Mitä pitempi päättelyketju on, sitä varmemmin lopputulos on vastakohta loogisen lopputuloksen kanssa!...
- Tuo Goguenin määritelmä; vastakohtien dialektinen ykseys, länsimainen selitys itämaisesta filosofiasta, joka aina on osannut huomioida ajan vaikutuksen teesin muuttumisessa antiteesiksi. Toisaalta: Paljon "täyttä" muuttuu paljoksi "tyhjäksi". "Paljous" puolestaan on vähimmillään" toiminnan ollessa puolessa välissä jolloin ei ole paljoa "täyttä" eikä "tyhjää".
- Muoti noudattaa tuota samaa lakia.

21.3.80    - Miten aikaa mitataan muutoksilla?
- Aika sinänsä on vajaaulotteinen käsite, siis abstraktio, jota sellaisenaan ei ole olemassa. Se tarvitsee avaruuden. Avaruus tarvitsee puolestaan ajantajun. Avaruus ja aika värähtelevät vaakakupissa puolelta toiselle.

- Aika muuttaa kaiken vastakohdakseen. Tehtävä joko tulee tehdyksi tai jää kesken. Kreikkalaisesta filosofiasta puuttuu aikadimensio. Siksi Aristoteles ajatteli päin hemmettiä.

- Perättäisyyttä voidaan ajatella vain jos on joku vakio (valon nopeus). Onko se ainoa vakio? Jos on jokin informaatiokeino, joka ylittää valon nopeuden, sekoittuvat tulevaisuus ja menneisyys keskenään.

29.03.80    - Aallokossa moottoriveneellä ajo - yksittäisten laineiden häipyminen... Onko psykologinen aika lopulta ainoa realiteetti?
- Päätepiste sijaitsee maailmassa kuten normaalisti, mutta eri aikana! Siksi se ei ole olemassa meidän maailmassamme. Maapallolla tuo aikaero voi olla vain esim. sekunnin osia...
- Jos ajatus ylittää tulevaisuuden rajan, on teleologinen päämäärä tulevaisuudessa, joka sanelee nykyisyyttä. Samoin voidaan sanoa,  että maapallo elää nykyisyydessä - ei vanhasta muististaan, vaan yhtä paljon halustaan päästä tulevaisuuteen.

1.4.80    - Aika ei niinkään kulje ohi vaan se tulee "ulos", ikään kuin esine tuottaisi itseään sisältä ulospäin, tuottaisi aikaa... hehkuisi aikaa...

6.4.80    - Toinen seikka on aikaperspektiivi ... Millä tavalla 2-ulotteisen kuvan perspektiiviharhat sopivat aika-perspektiiviin? Sekoittuvatko menneisyys ja tulevaisuus samoin kuin esine-tausta? Mitä siitä seuraisi?

- Aikaperspektiivi: Kauimmaiset tapahtumat ovat "pienimpiä" koska "tapahtuma-kohina" niiden ja nykyhetken välillä kasvaa jatkuvasti suuremmaksi ja ne itse muuttuvat vähitellen taustakohinapisteiksi, ellei jokin uusi analoginen tapahtuma "kaiva" niitä esille kuin marjoja mättäästä. Marjankeruumatkalla olemme herkistyneitä väreille ja kaikki muu muuttuu merkityksettömäksi. Tausta muuttuu kuvioksi... kuvio taustaksi.

16.4.80         - Tiimalasi: Jos ei ole painovoimaa, niin onko silloin aikaakaan? Jos ei ole kääntäjää (so. painovoiman yms. muuttuvuutta) niin eikö aika silloinkin "pysähdy"?

10.12.80         - Abstrahointi... Kenties se on luonnollinen seuraus kokemusten tallentumisesta muistiin - tilaan josta puuttuu aika. Ajaton tila yhdistää automaattisesti saman tapahtuman eilen ja tänään, joten se voidaan irrallisena abstraktiona yhdistää myös huomiseen.

14.12.80          - Voisiko aika olla energiaa? Mikäli näin olisi, olisi yksi fysiikan perus-laeista kumottu, ja energia maailmankaikkeudessa lisääntyisi hetki hetkeltä - esim. laajentamalla maailmankaikkeutta. Se merkitsisi, että aika tekee työtä. Mitä aika sitten tekee, ellei se tee työtä? On muistettava, että aika sinänsä on abstraktio. Mitä tässä ja nyt oleva aika tekee? Mitä se on tekemättä?

19.12.80         - Aikoinaan puhuin paineaalloista. Tietoteoriani mukaan kysymys on siitä, ettei "eteen tuleva" ehdi tajuta kaikkea informaatiota salamannopeasti - johtuen muistinsa tai kalenterinsa rakenteesta. Tämä rakenne itsessään on "ajan kulumisen" ratkaisu! Kaikki - myös mekaaninen - törmäys, kitka, yms. voidaan ymmärtää vastaantulevien kyberneettisten systeemien vaatimaksi ajaksi sulattaa päällekäyvä tieto. Mikäli systeemit ovat vajavaisia, tajuavat ne ilman kitkaa, ilman aikaa!

- Voisiko ajankulku olla pelkästään sitä , että universumi on täynnä "byrokraatteja" ja "kalentereita", jotka ovat kaiken mielekkään, elävän olemisen ehto? Ellei niitä olisi, olisi vain in- ja outputsysteemejä ilman aikaa. Olisiko se absoluuttinen entropia = tyhjyys? Miten syntyisi ensimmäinen kalenteri, ensimmäinen byrokraatti?

- Mekaaninen törmäys on yhtä kuin liian suuri tietoisku! [>? R. Hubbard!]

- Se että informaatioteoriaan perustuva maailmankuva näyttää ylivoimaiselta totuudelta verrattuna muihin maailmankuviin, ei kerro vielä koko totuutta. Materialistinen, uskonnollinen, idealistinen, panteistinen, eksistentialistinen, kehitysoppiin tai luonnonvalintaan perustuva, rakkauteen, vihaan ja yli-ihmisyyteen perustuvat maailman-kuvat ovat kaikki osatotuuksia, jotka sijaitsevat ajassa etenevän spiraalin kehällä. Ajassa vastaantuleva luonto pakottaa ihmisen kussakin tilanteessa valitsemaan mielestään relevanteimman suhtautumisen. Tällä tavoin aikojen saatossa kenties jopa kaikki kehällä sijaitsevat maailmankuvat käydään läpi.

- Teoriassa maailmankuvia on ääretön määrä. Mikä tahansa käsite, sana voidaan ottaa perustaksi, ja loogisesti - tautologian avulla - suodattaa kaikki elämänilmiöt sen läpi. On eri juttu, miten tuolla tavalla rakennettu maailma soveltuu käytäntöön. Mutta käytäntöhän juuri onkin ajassa etenevä sarja supistuneita elämän-tilanteita, jotka sillä hetkellä täyttävät koko ajatusmaailmamme! Jokaista tilannetta varten tarvitaan oma maailmankuvansa! Ihmisen kohtaamat vaikeudet alkavat siitä, että hän pitää kiinni yhdestä ainoasta oikeasta maailmankuvasta - pelaa kuolleilla käsitteillä.

- Mitä enemmän pielessä oleva maailmankuva ihmisellä on suhteessa käsillä olevaan todellisuuteen, elämäntilanteeseen, sitä enemmän olosuhteet muodostuvat hänelle mekaaniseksi törmäykseksi, ja sitä hitaammin ja tuskallisemmin aika kuluu.

- Aikaan sidoksissa oleminen on pelkästään tiedon puutetta, muistin hitautta ymmärtää kokemansa informaatio!!! Kun olemme yhtä kaikkeuden kanssa, ymmärrämme kaiken, ja aika on lakannut olemasta meille.

- Ajatuksenjuoksu: se voi ylittää valonnopeuden, koska se pelaa, toimii hallitsemillaan käsitteillä. Hetkellä kun alamme ajatella kuuta, olemme jo ajatuksissamme siellä - siltä osin kuin meillä on käsitys kuusta. Ko. informaatio on jo valmiina muistissamme. Sinne, mistä meillä ei ole käsitystä, emme koskaan pääse. Tässä voi olla ratkaisu telepatiaan, myötäelämiseen ja sympatiaan.  

- Aika on täten yhtä hyvin informaatioteoreettinen käsite kuin mikä muu hyvänsä. Kuulostaa uskomattomalta... Tässä mielessä aika on miinusenergiaa, koska se panee vastaan kaiken aikaa! Kaikki energia on ikään kuin ajan voittamista, vaikka se näyttäisi olevan tilan muuttamista! Aika-muurin ylittämiseksi tarvitaan energiaa - tietoa!

- Aika panee vastaan mekaanisessa maailmassa, mutta ei ajatusten-siirrossa eikä muistissa. Onko kronologinen muisti vain sitä, ettei kaikkea ole vielä tajuttu? Kaikki mikä on ymmärretty - täysin tai puolittain - ei ole muistissa enää aikarajoitusten alainen. Syvimmällä muistin kätköissä ovat asiat, jotka ovat olleet vaikeimpia ymmärtää - lapsuuden pahat elämykset ja kokemukset! Muistissa asiat ovat tärkeysjärjestyksessä, ymmärtämisjärjestyksessä - eivät tapahtumajärjestyksessä. Milloin jokin asia on ymmärretty?

- Niin kuin mielikuvitus, ajatus, niin myös uni... on ajasta ulkona.

22.12.80         - Jokainen olevainen vaatii oman kielensä. Koska maailma koostuu monennäköisistä olevaisista, niin kuluu aikaa, ennen kuin yksi sanoma on ennättänyt läpikäydä ja tulla ymmärretyksi kaikissa olioissa joita sanoma koskee. Tämä on olevaisen itsesuojeluvaisto; jää samalla harkinta-aikaa reagoida. Mikäli kaikki ymmärtäisivät kaiken samassa yhdessä silmänräpäyksessä, saattaisi helpommin tulla virhearviointeja, ja yhdessä maailmanmuutos-rysäyksessä saattaisivat keskinäiset suhteet mennä pipariksi. Muutoksen tulee käydä siten, että sisäiset suhteet perheen sisällä pysyvät kunnossa. Mikrotasojen sanomat menevät - Luojan kiitos - suurilta kokonaisuuksilta ohi korvien, jolloin muutos lähtee oikeaoppisesti sisältä päin.

23.12.80         - Tapahtumajärjestyksen alkeisyksikön kuvaus = tiedonkulku-järjestyksen rajalliset mahdollisuudet tapauksessa, jossa A lähettää tiedustelusäteen B:hen: A--->---B. B saa tiedon tapahtumasta ennen kuin A saa tiedon B:n  olemassaolosta - mikäli valonnopeus on suurin mahdollinen käytettävissä oleva nopeus. "Ennen kuin" -järjestyksen vaatima aikaero on sama kuin  valon B:stä A:han palaamiseen tarvitsema aika. Tuo aika-käsite... Se on täysin sivuseikka mikäli B ei noteeraa  koko tapahtumaa. Voiko B olla noteeraamatta, mikäli se heijastaa säteilyn takaisin A:han, sen sijaan että päästäisi valon LÄPI? Mitä merkitsee, jos A ei saa B:stä lainkaan heijastetta?

- Onko ajalla merkitystä vain, mikäli haluamme muuttaa maailmaa, tapausten kulkua? Jos näin on, niin automaateilla ei ole ajantajua eikä aikakäsitettä.

- Mikä on ajan osa? Minkä ajan ja missä? Pitäisi lopettaa abstraktioiden käyttö.

- Kenties aika on se vitka, joka ilmenee tiedon laajenemisesta johtuvina vallankumouksina sisäisine uudelleenjärjestelyineen. Se vitka, joka vaikuttaa sitä kauemmin mitä epäuskoisempia systeemit ovat, mitä vääristyneemmin ne näkevät todellisuuden. Kun totuus selviää kaikille, ei aikaa enää tarvita ja systeemi on absoluuttisessa järjestyksessä...

- Jokaisessa maailmassa näyttää olevan vain yksi, yhtäläisellä nopeudella suhteessa kaltaisiimme etenevä perusaika. Aika jonka pystymme tajuamaan mikro- ja makroaikojen välissä. Nopeuden lisääntyminen on pelkästään siirtymistä maailman äärilaidalle, jolloin toinen äärilaita on kauempana. Tajutaksemme mikromaailman nopeudet on meidän pystyttävä muuntamaan oma tajunnantasomme pienemmille aivojen yksiköille. Ajantajun nopeutumistahan voidaan jossain määrin edesauttaa huumeiden avulla. Ajankulku on jotenkin suhteessa siihen, mitä haluamme tietää. Tajuamme ajankulun vain siltä osin, millaiset vastaanottimet meillä on käytössämme. Nopeaa mikrotietoa emme ehdi eritellä, ja hidas galaksitieto muuttuu suhteessaan meihin liian hitaasti. Siitäkin meidän olisi pystyttävä ensin erittelemään mikrotapahtumat.

- Kun koneella kirjoittaessani napsautan kirjaimet väärinpäin, on toiminta-motoriikkani sekoittanut tulevaisuuden tapahtumajärjestyksen. Ennalta näkeminen on virhe-elementti jossain ylitodellisuuden monimutkaisessa yhteiskunnassa. Jonkin tulevan tapahtuman suunnitelma on jo olemassa jossain kollektiivisessa tajunnassa, mutta käytännön toteutus tulee ajassa nurinpäin, käsillään kävellen!

- Ulkoinen makromaailma ja sisäinen mikromaailma määrittelevät ihmisen ajantajun ja sikäli myös ihmisen käsityksen pysyvyyden ja muutoksen merkityksestä. Mitä kauempaa ihminen tajuaa tähden valon tulevan, sitä lyhyemmältä hänen oma elämänsä tuntuu. Mitä selvemmin hän oivaltaa antihiukkasen silmänräpäyksellisen syntymisen-elämän-kuoleman-tähdenlennon, sitä vanhemmaksi hän tuntee itsensä, sitä selvemmin hän tajuaa, kuinka lyhyenä välähdyksenä maailmankaikkeus näkee hänen oman elämänsä.

24.12.80 Jouluaatto n. klo 23.
- Jokin näyttää pysyvältä, ikuiselta vain siksi, ettemme saa siitä uutta informaatiota. Tämä seikka on pohjana ajan käsityksellemme.

- Voimme rakentaa maailman pitäen ensimmäisenä periaatteena joko tietoa (in- ja output) tai kalenteria (tapahtumajärjestystä) tai muistia (ajan ulkopuolella olevaa logiikkaa, analogiaa jne.). Jokainen näistä maailmoista poikkeaa jossain määrin toisistaan, koska tärkeys-järjestys on kussakin tapauksessa erilainen. Kuitenkin ne ovat kaikki yhtä todellisia. Eri hetkinä valitsemme niistä kulloinkin tilanteeseen sopivimman.

- Eivät neljä ulottuvuutta ole pituus, leveys, korkeus ja aika vaan pituus, leveys, korkeus ja tieto! Sitä paitsi - jos tieto on loogisen järjestelmän pohjana, ei ulottuvuuksia sinänsä tarvita!

- Klo 01.15.  - Tieto ei ole samanlainen abstraktio kuten pituus- yms. ulottuvuudet. Tieto syntyy ainoastaan ajan ja kokemuksen kautta.

25.12.80       - Perspektiivi on tiedon mitta. Katsoessani pitkin pyöreän tukin runkoa, pienenee sen koko minusta poispäin edetessä sitä mukaa kuin sijalle työntyy suhteellisesti yhä enemmän avaruutta so. muuta informaatiota. Jos kysymyksessä on tie, alkaa väliin jäävä ilma sinertää ja muuttaa tien väriä, mitä kauempaa tarkkailemme. Saadaksemme saman tiedon puusta tai tiestä kuin mitä lähellä ollessamme koemme, meidän on käytettävä aikaa päästäksemme "paikan päälle" tietoa saamaan. Mutta silloin paikka, josta läksimme, näyttää vastaavasti pienemmältä ja sinertävämmältä. Miksi kuitenkin tiedämme lähtö-paikastamme enemmän? Uhmaako muistimme nykyisyyttä - sitä miltä nykyhetki näyttää? Aivomme kumoavat perspektiivin vaikutuksen siltä osin kuin meillä on kokemuksia pieneltä näyttävän todellisesta suuruudesta. Kumpi on todellista?

- Paperin ääressä laskemiseen käytetty aika on  samanlaista kulutettua todellista aikaa kuin paikan päällä käymiseen ja tosiseikan toteamiseen kulutettu aika.

26.12.80         - Massa on aika, ja energia on muisti; e = mc2? Ajalla ei ole muistia, koska se itse on muistin kanssa kääntäen verrannollinen vastakohta? Aika on mekaaninen olevainen maailma, ja muisti on siinä uiva kyberneettinen systeemi, joka pitää ajan liikkeellä - samoin kuin uiva kala pitää valtamerta liikkeessä - omalta osaltaan.

- Mitä enemmän on niitä. jotka minun         jälkeeni kokevat jotain minulle jo tapahtunutta, sitä todellisemmaksi historia, menneisyys tulee, koska se on nykyisyyttä "jäljessä kulkijoille". Sanotaanko näin, että sitä sulavammin, portaattomammin nykyisyys muuttuu menneisyydeksi, koska tapahtuu jatkuvia ristiin kytkentöjä. Se mikä on menneisyyttä siellä on nykyisyyttä täällä. Mutta samanaikaisesti täällä on jotain mennyttä, joka siellä on nykyisyyttä (tai tulevaisuutta). Kahdella eri tapahtumalla voi olla nurinpäin oleva aikajärjestys kahteen eri paikkaan verrattuna. Jotta aika etenisi "oikein", saattaa olla, että vain toinen näistä järjestyksistä toimii ja johdattaa muutokseen, tulevaisuuteen. Ketkä olivatkaan antiikin Kreikassa kankaankutojia? Olivatko ne kohtalottaria, Moiria?

- Miten aika suhtautuu systeeminkehitykselle välttämättömään tapahtuma-järjestykseen? DNA:n informaatioviestityksen ehtona oleva oikea tapahtumajärjestys.

- Jonkin kasvaminen ja kehittyminen määräytyy sen mukaisesti, kuinka pian "sattuma" löytää oikean numero- ja sanajärjestyksen, jotta systeemi saisi oikean informaation kehittymisensä kannalta. tai - aika kokeilee noita eri järjestyksiään niin monessa paikassa, että lopulta löytyy jotain, joka kokee tapahtumajärjestyksen itseään koskevaksi sanomaksi ja alkaa elää.

- Elämä syntyy sillä hetkellä, kun nykyisyys ja menneisyys yhdistyvät samanaikaisesti jossain systeemissä, joka alkaa tajuta, että mikä on hänelle historiaa, on toiselle systeemille nykyisyyttä. Kun kaikki tapahtuu samanaikaisesti kaikille, ei yksikään osa voi kokea itseään erillisenä jostain - ei voi löytää omaa identiteettiään vaan sulautuu panteistiseen entrooppiseen kaikkeuteen. Me keinumme yhtä-olemisen ja erillään olemisen, yksin olemisen vaakakupissa.

- Sanoa, että musiikki on ajassa ja kuva tilassa, on päin helvettiä. Molemmat ovat aaltoliikettä, ääni- tai valoaaltoja, jotka ovat sekä ajassa että tilassa. Ero on vain nopeudessa, jolla ei ole käytännön merkitystä maanpäällisissä oloissa.

- Tässä ja nyt on vain se, mitä tajuamme yhdellä hetkellä. Mutta yksi hetki on eri ruumiinosillemme kokonaan eri asia.

- Hiljainen musiikki on aina kaukana (informaatioteoreettisesti). Avaruuden kohina tulee sen päälle yhä selvemmin.

27.12. 1980        - Ei ole olemassa absoluuttista, persoonatonta yhtä luontoa. Meillä jokaisella on oma persoonallinen, henkilökohtainen luontomme - se luonto ja vain se, joka on meidän oma kokemamme. Se luonto siellä ja täällä, silloin ja tällöin, johon lisäksi kuuluu käsitys siitä luonnosta jota emme ole kokeneet. Tuo luonto on käänteisminämme. Sen vaikutus aikaa jo perimästämme. Tässä mielessä perimä ja ympäristö ovat saman ajassa etenevän skaalan eri vaiheita - eivätkä suinkaan vastakohtia toisilleen.

- Samalla tavoin meihin kuuluu myös persoonallinen, henkilökohtainen aika - se aika joka on meidän kokemaamme, ja se mitä sen ulkopuolella on. Kummat suojelusenkelit meitä johdattelevat? Mitä seurauksia näistä uusista, suhteellisista, subjektiivisista käsitteistä on?

- Minun nykyhetkeni on muun maailman menneisyyttä. Minun menneisyyteni on muun maailman nykyhetkeä. "Muu maailma" tarkoittaa tietenkin osaa muusta maailmasta, sitä osaa johon olen vuoro-vaikutuksessa. Mitä minun tulevaisuuteni on? Olenko vain siinä yhtä muun maailman kanssa? Vai onko tulevaisuuteni muun maailman nykyhetkeä?         (Kuva I)

- Millainen käänteissymmetria tuossa vallitsee? (On yhtä helppo ja oikein sanoa, että menneisyys muuttuu tulevaisuudeksi, kuin että tulevaisuus muuttuu menneisyydeksi! Tulevaisuus muuttuu menneisyydeksi ja menneisyys vaikuttaa tulevaisuuteen...) (Kuva II)

1981:

3.1.81     - Onko aikaa mielekästä sijoittaa kolmiulotteiseksi koordinaatistoksi: menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus? Voitaisiinko sen avulla kuvata syiden ja seurauksien ajallisia suhteita? Aika ei ole yksi absoluuttinen virta. Se koostuu pikkuajoista, jotka loisivat kunkin esineen, liikkeen ja tilan kyljessä.

- Entä jos muisti ei perustukaan ajallisiin suhteisiin vaan esim. tärkeys-järjestykseen tai paikallisiin suhteisiin kuten "yllä, alla, kätkössä" jne.

- Pysyvä aikasarja: Onko aika-olioita?

> A. Šeptulin: Dialektiikan kategoriat ja lait.
s.170   - Suhteellisuusteoria: Mitä tiiviimpää on aine ja mitä suurempi on vetovoima, sitä hitaammin kulkee aika.
- Mesoni on olemassa sitä pitempään, mitä suurempi on sen nopeus.
- Onko aika loputon? Jos se on kiinni avaruudessa ja materiassa?

5.1.81.         - Psykologinen, merkityksellinen aika on poikittaisleikkaus absoluuttisesta yksisuuntaisesta merkityksettömästä ajasta, joka on yhtä merkityksetön kuin absoluuttinen avaruus yhdellä hetkellä kaikkine mahdollisine pisteineen. Absoluuttinen aika ja avaruus on kuollutta aikaa ja avaruutta.

- Psykologinen, kyberneettisen systeemin aika, "sama hetki" on sitä, milloin kukin systeemi saa saman informaation.

- Psykologinen "sama hetki" on jokaiselle ihmiselle hänen elämänsä ensimmäinen syntymähetki, ensimmäinen nainti ja ensimmäinen kuolema riippumatta siitä, mikä "absoluuttinen aikakausi" on ympärillä. Sama psykologinen nykyhetki on hetki, kun ihmiset eri aikoina kuulevat saman uutisen tulvasta, maanjäristyksestä, sodasta tai saman juorun lähimmäisestä.

- Mikä pohjimmainen ero on merkityksellisellä ja merkityksettömällä ajalla? Se että jälkimmäistä ei itse asiassa ole olemassa kenellekään, vaikka se onkin olemassa - muodon vuoksi. Onko niin, että itse kukin vuorollamme maistamme absoluuttisen ajan kakkua?

- Psykologinen, merkityksellinen aika risteilee absoluuttisen ajan menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa.

- Jos kaikki olevainen on elävää, niin merkityksetöntä aikaa ei absoluuttisesti ole olemassa muuten kuin harhana. Onko absoluuttista aikaa          vajaaulotteisille olioille, joilta puuttuu jokin kolmesta: input, output, muisti?

- Me voimme auttaa merkityksetöntä absoluuttista aikaa olemaan tarpeeton. Opetellaksemme tämän meidän tulisi tutkia luonnonkansojen aikakäsitteet uudessa valossa ja pyrkiä soveltamaan niitä itseemme.

- Psykologista aikaa on mm. se, että joka aamu aurinko nousee eri ihmisille ERI aikaan. Kuitenkin käytännössä se on jokaiselle työnteon ja heräämisen kannalta sama, yhtäläinen hetki. Siirrymme absoluuttisesta ajasta ANALOGISEEN aikaan!

- Tuo kaikki on niin uutta, että on vaikea edes kuvitella, mitä kaikkia suhtautumis-muutoksia (suhteessa) aikaan se merkitsisi. Epäilemättä se olisi ihmisen psyykelle terveellisempi aikakäsitys kuin nykyinen, absoluuttista aikaa korostava. Psykologista aikaa on lehmien aamu- ja iltalypsy, kukonlaulu, vuodenaikojen vaihtelu jne.

- Miten elektronin impulssi-paikka -variointi noudattaa psykologista aikaa? Onko niin, että siinä absoluuttisen aikamme mittapuu törmää psykologiseen aikaan - siihen, että sama hiukkanen (koska se psykologisesti on sama) näyttää olevan kahdessa eri paikassa yhtä aikaa? Silläkin on oma auringonnousunsa ja -laskunsa. Mutta katsomme sitä niin kaukaa, että pidämme yhtenä yksilönä sataatuhatta tilaa, jotka vuorotellen omivat tuon yksilön ilmiasun! Siinäpä on miettimistä.

- Psykologinen, merkitsevä aika on informaatioteoreettinen käsite. Se määritellään informaation kulkunopeuden ja -järjestyksen avulla.

- Tasaisena absoluuttisesti virtaava aika on täsmälleen samanlainen abstraktio kuin loputon suora viiva avaruudessa, jollaista ei ole. Pienissä, ihmismaailman tajuttavissa olevissa pätkissä absoluuttinen aika-käsite toimii - mutta ei maailmankaikkeuden selittäjänä.

- Psykologista merkityksellistä aikaa voidaan nimittää analogiseksi ajaksi, jonka perustana on samankaltaisten tapahtumien esiintymisjärjestys [= "absoluuttisessa ajassa risteilevä nykyhetki"]. Voidaanko analogista aikaa verrata hidastettuun kaleidoskooppi-kuvaan? Kun aurinko saa kesän tulemaan, puhkeaa ensin yksi kukka ja sitten muut - ikään kuin peilikuvana - ei kuitenkaan absoluuttisesti samalla hetkellä, mutta hidastettuna peilikuvana.

- Onko absoluuttinen aika sitten digitaali-aikaa?

- Onko niin, että minun on hajotettava ykseydet vastakohdikseen (analoginen/ digitaaliaika) ja yhdistettävä vastakohdat ykseydeksi (hyvä/paha)?

- Kun alan tutkia maailmaa analogisen ajan kaukoputkesta, näen hahmojen syntyvän! Jonkin esineen tai aallon muoto on osoituksena siitä, että "pikkukansa" elää analogisesti samassa hetkessä. Liikkuva, etenevä spiraali tai serpentiini on tiedonkulun hidastettu kuva! Kunpa vain näkisin selvästi. Tarvitaan aikaa...

- Analoginen aika sotki täydellisesti koko ajatusmaailmani - jälleen kerran. Onneksi ei ollut ensi kerta, kun näin tapahtui. Lakkasiko absoluuttinen tulevaisuus kiinnostamasta yhtäkkiä?

- Koko luokkakäsite on selitettävissä siten, että luokan jäsenet elävät analogisessa ajassa nykyhetkeä!!!' (hologrammina?) Analoginen aika on elämää, absoluuttinen aika kuolemaa... Tämä kaikki lisää houkutusta kehittää ajattelua siihen suuntaan, että samuuksilla on jokin suora mystinen yhteys yli absoluuttisen menneisyyden ja tulevaisuuden rajojen. Näyt, ennustukset ja selvänäkemiset jonkin asiaankuuluvan esineen kautta jne... Olisiko niin, että kaikki tähän saakka selittämätön olisi selitettävissä analogisen ajan avulla? Mikäli tuo käsite toimii siinä laajuudessa kuin mitä tällä hetkellä aavistelen, on tuon termin löytäminen yksi valtavimpia oivalluksia hengen pimennoissa rämpiessäni... Se tarkoittaa, että kaikki nämä vihot pitäisi siivilöidä uudelleen. Mistä oikein keksin tuon koko analogisen ajan käsitteen? Onko sillä perusteita olemassaololleen?

- Mitä muuta kuin luokat voidaan palauttaa analogisen ajan rakennelmiksi?

- Muistimme elää analogisessa ajassa. Miten absoluuttinen aika tuottaa analogisen? Vai onko kysymys nurinpäin asetettu? Onko analoginen aika sisäavaruuden ominaisuus? Onko analogisella ajalla nykyhetkeä lainkaan? Lukemattomia kysymyksiä nousee pimennoista...

- Nykyhetken havainto on kaikkien sillä hetkellä nähtävissä olevien tapahtumien analogisten aikojen summa...

- Estäessämme jotain seikkaa tapahtumasta emme vaikuta absoluuttiseen aikaan - sen tulemiseen - vaan analogiseen aikaan, siihen, millaisena, missä muodossa absoluuttinen tulevaisuus ilmenee. Absoluuttinen tulevaisuus ilman mitään ilmenevää tuliaisina on tyhjä käsite!

6.1.81          - Analoginen aika ... psykometriikka, selvänäköisyys. Yhdellä hetkellä ihminen voi tajuta vain jomman kumman ajan. Analogisella ajalla ei ole lainkaan tekemistä absoluuttisen ajan kanssa, koska edellinen perustuu samuuksiin. Siksi se voi myös nähdä tulevaisuuteen lähes yhtä selvästi kuin menneisyyteen, eikä näkijällä ole tietoa, kummastako on kysymys, ellei ympäristössä ole selviä merkkejä, viitteitä.

- Muistot ovat analogia-ajan tietopaketteja. Niitä on ihmisaivojen lisäksi samalla tavalla esineissä, kasveissa, eläimissä, kivissä - kaikessa. Kivessä on tallennettuna ympäristönsä tapahtumat samaan tapaan kuin ihmiseen on tallennettuna kaikki se radioaaltovilinä, jota hän itse ei normaalisti koskaan tiedosta. Ja toisaalta: kun tietyssä tilanteessa on tapahtunut jokin seikka, ja tulevaisuudessa sittemmin joskus rakentuu samanlainen tilanneympäristö, niin tuo ympäristö alkaa ikään kuin vaatia seikan toistumista, uudelleen tapahtumista!!!  Onko kysymys analogisista paikoista?

- Jung oli kai ensimmäinen tunnettu tiedemies, joka suhtautui vakavasti analogioihin - synkronismien nimellä.

- Kun jokin käytöstapa on kytkeytynyt johonkin ympäristöön, houkuttelee saman tyyppinen ympäristö - vaikkakin eri paikassa - alunperin opittuun käyttäytymiseen. Onko tämä analoginen ehdollinen refleksi? Ovatko kaikki ehdolliset refleksit analogisia? Kuinka pitkälle analogisen ajan avulla voidaan selittää tapahtumia? Mahdollisuudet tuntuvat olevan loputtomat. Joka tapauksessa kaikki para-psykologiaan liittyvä kuuluu vain analogisen ajan piiriin. Tuleeko metafysiikka reaaliseksi? Kumpi aika meille lopulta merkitsee enemmän? Merkitseekö absoluuttinen digitaaliaika elämän kannalta yhtään mitään?

- Absoluuttinen aika näyttää sitä todellisemmalta mitä samanaikaisemmin suuri joukko kokee jonkin tapahtuman. Iloisen 30-luvun muistavat ne, joille tapahtui jotain samaa mitä muillekin. Samoin sotavuodet, 60-luvun hippikausi jne. Entä ennen yhteistä ajanlaskua? Miten kiinalaiset ja atsteekit olisivat voineet keskenään puhua tietystä menneisyyden ajankohdasta, esim. vuodesta 1500 eKr? Vastaus: eivät mitenkään. Molemmilla tuo ajankohta on ollut, mutta yhdessä he eivät voi löytää sitä!!!

- Esimerkki analogisesta paikasta? Suunnilleen samalla absoluuttisella hetkellä syntyneet ihmiset eri puolilla maailmaa, joille muodostuu sama horoskooppimerkki. Kysymys on paikallisesta ajasta, kun puhun samasta kellonlyömästä. Onko olemassa analogista paikkaa, sitä että minulla tässä (ja juuri sen tähden että olen tässä) on sama kokemus jonkun lontoolaisen kanssa?

7.1.81    - Mikä on analogisessa ajassa tulevaisuutta? Onko tulevaisuuskin jaettava äärettömän moneen osaan? Jos on, niin onko jakajana sana "millainen?" vaiko "missä"?  Entä sitten: "koska"? Mistä syystä viimeksi mainittu tuntuu vähemmän tärkeälle?

- Voisiko itsesäilytysvaiston määritellä analogisen ajan avulla? Sama laji sekä ympäristö vaativat yksilöä jatkamaan elämäänsä. On vielä niin paljon tekemättömiä töitä...

- Unennäkö perustuu analogia-aikaan! Samoin hypnoosi ja kaikki, mikä vähänkin vivahtaa okkulttiselle. Unessa ei ole absoluuttisen ajan rajoja. Siinä lähestytään, herkistytään näkemään analogisia samuuksia ja vihjeitä.

8.1.81.   - Hologrammi, jossa jokainen osa heijastaa kokonaisuutta, on analogisen aika-avaruuden kuva.

- Pelkkää analogisen ajan kuvausta: "Tuolla puolen on yksi päivä kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä."

- Elämä ilman analogista aikaa on kuollutta. Ihmiset joiden välillä informaatio ei kulje, kävelevät toisiaan vastaan näkemättä toisiaan. Huippupoliitikot suunnittelevat lakeja ja konnankoukkuja, joista tavalliset ihmiset saavat kuulla vasta vuoden kuluttua. Eivät poliitikot voi noita asioita heille paljastaa, joten he karttavat keskustelua noista asioista tavallisten ihmisten kanssa. Ja - jos ei ole mitään yhteistä keskusteltavaa, ei ole myöskään kahta ihmistä - yhdessä. Yksin he ovat reaalisesti olemassa, mutta yhdessä eivät! He kävelevät toisiaan vastaan katsomatta toisiaan silmiin. Mitä kaikkea analogia-aika pystyykään selvittämään...

9.1.81.         - Tyypillinen esimerkki analogisesti eri ajassa vaeltamisesta: eläinten suhtautuminen koneisiin, autoihin jne. Ne eivät ole toisilleen olemassa. Kieltäydytään uskomasta jotain seikkaa todelliseksi. Onko olemassa muuta olemista kuin toisilleen olemista? Suhtautuminen muuhun olemiseen on vähättelevää, välinpitämätöntä, merkityksettömänä pitämistä. Asioiden merkittävyysjärjestys vaihtelee.

- Näinä päivinä lukemani spiritualistinen kirjallisuus on avannut uusia maailmoja, uusia näköaloja nimenomaan analogia-aikaan ja sen samanhetkisyys-käsitteeseen. Tarvitsee vain ajatella jotain, niin se jo on! Tällaisena kuolleiden henget esittelevät oman maailmansa, jossa ei absoluuttisella ajalla eikä paikalla ole merkitystä.

- Olevaisen kehitys kulkee absoluuttisen ajan, tiedon kulkemattomuuden, negentropian (?) piiristä kohti analogia-aikaa, panteistista entropiaa(?), joka on keskinäisen tiedonvälityksen täydellisin muoto.

10.1.81.         - Analoginen paikka-avaruus: Koti. Kaikilla ihmisillä on koti - tai ainakin pitäisi olla. Jos ei ole kotia, niin mistä olion silloin tavoittaa? Sillä ei ole paikkaa avaruudessa! Keittiö, vessa, kaikki maailman riisipellot, yhtykää! Kaikki merenrannat samaistukaa, kaikki tiet vetäkää, kaikki marjat maistukaa, kaikki sävelet soikaa! Miten analoginen avaruus olisi merkittävämpi kuin kolmiulotteinen avaruus? Se tuo mukanaan elämän siemenen. Se mikä neliulotteisessa aika-paikka -avaruudessa on siroteltu hajalleen, on analogisessa avaruudessa yhdessä pisteessä. Ja kääntäen: Samassa paikassa yhdellä hetkellä on tuhansia eri asioita, jotka kuuluvat samalla täysin eri yhteyksiin - kuuluvat analogisiin yhteyksiinsä, joilla on analogiamenneisyys. Se että pöytä on rakennettu pöydäksi, on kaikkialla maailmassa edellyttänyt samaa ajatusprosessia, samaa tiedon hvväksikäyttötapaa.

- Analogiset paikat houkuttelevat tekemään analogisia tekoja, mikäli kysymyksessä ovat fyysisesti analogiset oliot.

- Suhteelliset käsitteet kuuluvat analogiamaailmaan. Esim. suhteellinen kurjuus viedään mukana joka paikkaan, olipa se sitten absoluuttista kurjuutta tai ei. Tällaiset ovat ihmismielen käsitteitä, jotka se liimaa ympäristöönsä ensi tilassa - olipa niillä vastinetta absoluuttisessa todellisuudessa tai ei.

- Analogia ei synny ulkonaisesta muodosta, vaan se edellyttää samanlaiseksi tajuttua muodon syntyhistoriaa, tulosta samoiksi todetuista tarpeista. Samaksi toteaminen tapahtuu vasta sitten, kun analoginen seikka on nähty tai muuten koettu, so. informaatioketju kytkeytyy kahden toisilleen analogisen seikan välille. Kuin yhtäläisyysmerkki kahden tautologian välissä...

- Yhteiskunta on organisaatio, joka saattaa analogisen tiedon keskinäiseen yhteyteen opettamalla analogioiden historian ja täten todistamalla analogiat analogioiksi - määrittelemällä ne.

- On varottava, etten ala absolutisoida analogista aika-paikka -käsitettä.

14.1.81 - Olevaisen kehitys kulkee absoluuttisen ajan, tiedon kulkemattomuuden, negentropian piiristä kohti analogia-aikaa, entropiaa, joka on keskinäisen tiedon-välityksen täydellisin muoto.

- Pituus, leveys ja korkeus ovat analogisessa avaruudessa vain eräs erikoistapaus niistä lukemattomista tapahtumista, mitä se sisältää.
- Analogista aikaa on siellä, missä on tajunta yhteenkuuluvuudesta.
- Systeemin sisäinen elämä symboloi absoluuttista aikaa, mutta ulkoiset teot analogista aikaa.

- Onko absoluuttinen aika digitaaliaikaa? Ulkona seisova mökki on ajassa: Mökki + mökki + mökki jne. niin kauan kuin se pysyy samanlaisena hetkestä toiseen - mutta ei mitään muuta. Se on käsite, joka kenties kuolee pois vasta sen jälkeen kun sanan, näyn hokija kuolee tai tylsistyy. Tuollainen mökki ei ole suhteessa mihinkään. Niinpä se näyttää mittaavan absoluuttista aikaa - paikallaan mitäänsanomattomana. Juuri tuollaiset mökit ovat niitä, jotka ränsistyvät ja lahoavat paikalleen, kunnes raivaustraktori kaataa ne kumoon, pois ylirakennettavan asvalttitien alta.

- Aikaa ei ole olemassa sille, mikä ei tajua. Sille joka tajuaa mutta on yksin, on aika absoluuttista. Mitä enemmän jokin on yhteydessä ympäristöönsä, sitä enemmän sen aika on analogista. Jos ympäristö on osa oliota, on sen aika sisäavaruuden analogia-aikaa. Millaista aika on meille, jotka suhtaudumme tuollaiseen olioon?

- Emme voi mitata aikaa sillä, mikä on ikuisesti muuttumatonta ulospäin - meille. Ehkä se päinvastoin mittaa omaa aikaansa meillä! Jos aika on suhteellista, ei sillä yksin ole yhtään mitään merkitystä. Voi tietenkin olla, että kaikki - jopa ikuinen - on ajallista. Toisilla olioilla sitä vain mitataan satojen miljoonien vuosien jaksoissa, joka on lyhyin jakso, mitä tuo olio voi tajuta yhdeksi hetkeksi. Jos se on täysin sisäisesti muuttumaton (ilman in- ja output-suhdetta maailmaan), ei sillä ole aikakäsitettä käytännöllisesti katsoen ollenkaan.

- Se voi myös olla äärettömyyksiin toistuvaa liikettä. Kuvittelen jojoa, joka on rakentunut ikuisesti kestävistä osista. Sille ei aikaa ole olemassa, sillä jokainen kerälle kiertyminen on edellisen kaltainen - jota tuo laite tylsistyneesti toistaa. Mutta jos langalla on kulumisvaara, merkitsee se, että jojo laskee omia kiertymisiään äärettömyyksiin saakka. Tuo piste saavutetaan kun lanka katkeaa. Se ei laske aikaa ympäristön avulla, mutta ympäristö voi laskea aikaa jojon avulla. Se on kuin kvartsikello ikuisesti värähtelevine kiteineen - jos vain patterissa on virtaa.

- Mikään ei voi välttyä informaationvaihdolta, joten mikään ei voi välttyä ajan tunteelta. Mutta ajan voi tuntea vain subjektiivisesti. Objektiivisesti virtaavalla absoluuttisella ajalla ei ole mitään merkitystä. Siinä oleva "samanaikaisuus" - sekin voidaan tajuta vain kiertoteitse - informaation kulkunopeudesta riippuen.

15.1.81         - Kolmiulotteinen avaruus ei ole olennainen tekijä kyberneettisen systeemin maailmassa. Olennaista on, mitä sen pitää tehdä osuakseen, päästäkseen jonnekin; saaliin kimppuun, pakoon jne. Olennaista on tapa, miten ulkomaailma kääntyy sisäiseksi maailmaksi. Miten analogiavarasto yleistyksineen kehittyy ja miten paljon systeemi säästää energiaa, aikaa yleistyksen avulla. Mikäli muisti pohjautuu analogia-aikaan, on selvää että kaikki muistin omaavat yksiköt näkevät lepotilassa ollessaan unia...

- Onko informaatiovaikutus sitä, että absoluuttinen ulkomaailma-aika kääntyy systeemin sisäavaruuden analogia-ajaksi?

17.1.81         - Eihän absoluuttinen aika vaikuta yhtään mihinkään yhtään mitään. Ainoastaan se mitä tapahtuu, vaikuttaa. Tämä on aina muistettava ajasta puhuttaessa. Ei myöskään "pituus", "leveys" tai "korkeus" ole mikään vaikuttaja sinänsä. Se mitä tuo pituus pitää sisällään, vaikuttaa.

- Onko absoluuttista aikaa todella olemassa lainkaan - enempää kuin paikkaakaan? Mitä useampi paikka, sitä enemmän myös aika on hajallaan. Aika on yleistys sille, että tapahtuu niin paljon, ettemme ennätä yksilöidä kaikkea sitä, mikä tapahtuu. Kun tapahtumat kasaantuvat äärettömän suureksi pikkuväen joukoksi, alamme käyttää niistä yhteisnimitystä aika.

- "Mitä kello on?" = Kuinka paljon on tapahtunut! Molemmat ovat yhtä abstraktisia lauseita!

- Ellei aika söisi itse itseään, niin mitä se sitten tekisi? Ellei se tee jotain, ei sitä myöskään ole! Ja sitten: missä tämä tapahtuu?

- Sama juttu avaruudella, paikalla... Ellei se tee jotain, onko sitä? Me emme tee avaruuden pisteellä yhtään mitään, ellemme käytä sitä jollain tapaa hyväksemme. Meille se on merkityksetön piste, johon ei tarvitse projisoida mitään toimintaa vajaaulotteisuuden poistamiseksi.

- Mitä vähemmän tapahtumista, mitä vähemmän sellaista, jolle voisi tapahtua jotain, sitä absoluuttisempaa on aika. Mutta kun on paljon, niin aina tapahtuu jotain, ja aika vetäytyy sivulliseksi.

- Absoluuttinen aika on sellaista, miltä se minusta tuntuu, kun minua ei ole olemassa.

- Aikaa on se mitä (missä) tapahtuu. Maailma on se milloin jotain tapahtuu...

- Ajan ongelmassa on vielä paljon selvittämättä. Mitä tarkoittaa, että valonnopeudella laajeneva galaksi näyttää laajenevan matelemalla? Se on epäilemättä organisoitunutta tapahtumista ympäristöönsä nähden - aiheuttaen näin m