Aikamietteet V 1981-82

26.10.81          - Ei aika sinänsä hävitä, tuhoa eikä vanheta mitään. Tapahtumat sen tekevät. Ajalla ei ole mitään konkreettista outputia, joka viittaisi kyberneettiseen systeemiin tai edes olemassa olevaan voimaan. Emme myöskään voi tehdä ajalle mitään, emme yhtään mitään. Voimme muuttaa ainoastaan tapahtuma-järjestystä, ohittaa joitakin tapahtumia nopeuttamalla jonkin tapahtumisen kulkua - tai hidastamalla sitä - jolloin todellisuuden kokonaisuuden tapahtumajärjestys muuttuu. Aika on aina paikallista; jossain, jonkinlaista, jonkin ajan. Se on kuin perimmäinen todellisuus - se on ''väärin" koettujen aikojen summa, jota on mahdotonta koskaan laskea yhteen, mutta joka voidaan nähdä kokonaishahmona.  Ajan hammas ei nakerra. Se on aukko hampaistossa. Itiöt, atomit ja alkeis-hiukkaset nakertavat. Ajalla ei ole in- eikä outputia - se on syönyt itse itsensä. Se on ehkä illuusio joka lakkaa olemasta, jos todellisuuteen suhtaudutaan ikään kuin aikaa ei olisi.

- Seurauksen vaikutus syyhyn: Koko ihmisten välinen kanssakäyminen perustuu odotuksille, jolloin motiivit ja syyt sijaitsevat tulevaisuudessa mutta toiminta menneisyydessä. Panemalla päämäärä-syyn vastakkaisidea edeltämään seurausta (tekoa, käyttäytymistä) ajallisesti, estetään seurauksen tapahtuminen...

- Tällä tavoin "aika" muuttuu vain syiden ja seurausten sekä niiden käänteispeilikuvien risteilyksi niiden hakiessa keskinäistä tasapainoa. Karman laki on tätä syiden ja seurausten välistä leikkiä, jossa aiemmuus määrää sen, pelataanko kortit oikein- vaiko nurinpäin.

- Jos tulevaisuuteen projisoitu syy ilmenee käänteisenä ennen seurausta (motivoitua tekoa tai sen aikomusta), ei tekoa tapahdu, koska sen motivaatio raukeaa. Tämä on vain entropia-tasapainon hakemista - mikä prosessi ilmenee "aikana". Syy näyttää siinä prosessissa syyltä - vain, koska motivaation tuhoutuminen "vastaseurauksen" ansiosta ei ole ennättänyt tapahtua. Teolla on näin ollen aina kaksi syytä - positiivinen ja negatiivinen - joista positiivinen sijaitsee menneisyydessä ja negatiivinen tapahtumattomassa tulevaisuudessa!!! Me nimitämme tulevaisuudeksi jotain, joka on yksi perimmäisiä harhoja. Tulevaisuus on vain käänteiskuva siitä, minkä "menneisyys" saa nykyhetkessä tapahtumaan...  Erittäin vaikea selittää tai nähdä konkreettisesti - saatikka sitten         esittää havainnollisella tavalla. Tämä oli yritys eliminoida "aika" pois, nähdä se harhana ja nähdä toiminta vain magneettinapojen jatkuvana vuoroheilahteluna.

13.11.81          Matkalla Hesasta Jyväskylään.
- Jos koemme kolmiulotteisen maailman kaksiulotteisena kuvana, tajuamme yhden esineen eri näkökulmat eri esineiksi - minkään voimatta osoittaa meille, että nuo kaikki ovat itse asiassa saman esineen eri puolia. Kuten taso näyttää viivalta sivulta katsottuna. Tämä merkitsee maailman monimutkaistumista.

- Voidaan sanoa, että maailmankuvamme yksinkertaistuu sitä mukaa, mitä moniulotteisemmin näemme. Sillä silloin osaamme yhdistää yhä useampia tapahtumia saman toimintaperiaatteen eri ilmaisuiksi ja alamme nähdä erilaisen samuutena. Tämä vapauttaa ajatteluenergiaamme muihin tehtäviin.

- Kyseessä oleva moniulotteisuus ei tarkoita pelkästään avaruudellista hahmottamista vaan myös "ajallista". Alamme esim. nähdä syyn ja seurauksen saman asian eri puolina - ikään kuin kuution piilossa olevana seinänä. Tällöin ajallinen peräkkäisyys alkaakin ilmetä paikallisena eroavuutena!

- Tarvitsemme aikaa nähdäksemme kuution piilossa olevan sivun. Mutta tiedämme tavallaan etukäteen, samalla hetkellä, millainen tuo piilossa oleva sivu on. Tämä edellyttää maailmankuvaa, jossa syy ei ajallisesti välttämättä ole ennen seurausta, vaan yhtä hyvin seuraus voi esiintyä ennen syytä - niin kuin kuutiokaan ei tule aina näkyviimme sama kylki edellä. Vanha kolmiulotteisuus on harha.

15.11.81         Keitele.
- Voisinko tältä pohjalta alkaa eliminoimaan aika-käsitettä pois ja yhdistämään aika- sekä tilataiteet? Todennäköisesti. Jätetäänpä ajatus muhimaan. Ouspensky on johdattanut minut ajan eliminoimisen jäljille. Mitä muita esimerkkejä ajan ja syy-seuraussuhteen tarpeettomuudesta on palapeli-ajatuksen lisäksi? Eihän kaikkia palapelejä ole suunniteltu leikkaamalla ehjä todellisuus palasiksi. Taloa rakennettaessa vain etsitään mahdollisimman hyvin toisiinsa sopivat kivet ja liitetään ne yhteen. Kivien yhteen sopimisen syynä ei ole se, että ne "sopivat yhteen"...  Ja toisaalta... ikään kuin kivet olisivat olleet siellä jo iät kaiket valmiina odottamassa, että joku tajuaisi liittää ne yhteen kivijalaksi, seinäksi, tulisijaksi, hautamerkiksi... Ja sitten taas toisessa tapauksessa - eivät suostu liittymään yhteen kivikirveelläkään - ikään kuin vihaisivat toisiaan.

- Jos ulottuvuuksien määrä on kääntäen verrannollinen aika -käsitteen tarpeettomuuteen, tarvitaan ehkä ääretön määrä ulottuvuuksia ajan täydelleen eliminoimiseksi, koska on aina joku, joka tarvitsee aika -käsitettä. Onko elämä-käsite samanlainen? Onko elämä osittaista elämää jo silloin, kun yksikin elämän tunnus-merkki esiintyy jossain systeemissä? Onko putoavan kiven vedessä tuottama aaltoliike eräänlaista lisääntymistä, jolloin jokin osa kiven ominaisuuksia alkaa "poikia" ympäristöönsä? Onko lähetetty tieto, informaatio eräänlainen osa-minuuden lisääntymiskeino??? Niin kuin peilikuva osittain on minuuden lisääntymiskeino...

21.11.81 Matkalla Ouluun.
- Jos paikka kulkee koko ajan mukanamme, koemme vain ajallisia muutoksia. Jos me pysymme ja paikka liikkuu, koemme vain paikallisia muutoksia. Emme puhu enää ajan kulkemisesta.

25.11.81 klo 01. Kokkola, hotelli Grand. > P.D. Ouspensky: Tertium Organum.
- Juuri tuon saman analogian kautta välitilassa olevat energiaruumiit voivat valita ajan ja paikan, milloin liittyvät ihmiseen. Attribuuttien kautta ne voivat jo olla eläneet tulevaisuudessa ruumiillisessa muodossa, ennen kuin yhtyvät johonkin menneisyydessä syntyvään lapseen!!! Tässä attribuuttianalogiassa on jokin vaikea palapelin osa loksahtanut paikoilleen.

s.10            Kant: Extension in space and existence in time are not properties of our sensuous receptivity... we impose upon them the conditions of time and space, as belonging to our form of perception.
- Buddhalaiset sekosivat kiinni ajattomaan hetkeen jonkinlaisena perusyksikkönä ajan muodostamiseksi.

s.11             - Space and time do not represent properties of the world gained through our sensuous organism. From this it follows that the world, apart from our knowledge of it, has neither extension in space nor existence in time; these are properties which we add to it.
- Onko tuo henkisen analogiamaailman totuus?

...thing having no definite extension in space, not occupying a certain part of space and not lasting a certain length of time, does not exist for us at all. That is, a thing not in space, divorced from the idea of space, (and) not included in the category of space, will not differ from some other thing in any particular; it will occupy the very same place, will coincide with it. Also, all phenomena not in time...
- Voiko olla kolmiulotteista aikaa?

9.12.81         - Ajan ja paikan toisikseen käännettävyys???

11.12.81       - Jos tilanmuutos sattumalta etenee samaan suuntaan ja samalla nopeudella kuin mitä me itse etenemme, voimme helposti pitää tilanmuutosta joko osana meitä itseämme tai sitten - itseämme syynä tilanmuutokseen.

- Mitäpä jos aika nopeutuisi (tai jonkun osalta hidastuisi?) siten, että katsoessamme viljapellon reunasta etäisyyteen näkisimme lähellä olevan viljan täysikasvuisena ja toisessa päässä peltoa olevan kylväjän työssään (perspektiivin pienentämänä)? Millaisia erikoistapauksia "aika" ja perspektiiviharha yhdessä saattavat synnyttää?

12.12.81         - Mitä seuraa jos samaa tilaa koskeva aika voitaisiin nähdä tilana, kenttänä, ja tuo alkuperäinen tilapiste yhtenä hetkenä? Miksi näyttää olevan helpompaa saada (näennäisesti) tietoa laajasta tilasta "absoluuttisesti" samalla hetkellä - ainakin jälkikäteen - kuin saada tietoa suppeasta alasta "absoluuttisesti" eri hetkillä? Onko tuo suppea ala absoluuttinen? Ei ole, koska se kuvaa tietyllä hetkellä vain yhden ominaisuutensa, sen, mitä siinä paikassa vain sillä hetkellä tapahtuu. Millä tavoin paikka ja aika ovat pätevästi käännettävissä toisikseen? Sen täytyy olla mahdollista. Jäämme vain kiinni joihinkin näennäisiin eroavuuksiin kuvittelemalla olevan helpompaa matkustelemalla nähdä maailmaa monipuolisesti kuin kokea se yhdessä paikassa olemalla, Nykyisin radion, TV:n ja selvänäkemisen aikana olisi jo tajuttava, että kaikki hetket voivat olla yhdessä paikassa yhtä hyvin kuin kaikki paikat yhdessä hetkessä. Hologrammissa kaikki on samalla hetkellä kaikkialla. Ei ole enää aikaa eikä paikkaa, koska kaikki on tässä ja nyt - koko maailmankaikkeus. Kaikki se mitä ajattelet.

13.12.81         - Jos aika on vain persoonallista aikaa, kulkee se aina pätkittäin. Kun luen päivittäin muutaman sivun jotain kirjaa, on sillä tapahtumalla oma persoonallinen aikansa, joka ei huomioi väliin jääviä taukoja. Tämä sopisi hyvin informaatioteoriaan, mutta mitä se vaikuttaa yleisemmällä tasolla ajan olemukseen? Kvanttiteorian "hypyt" kahden tilan välillä selittyisivät silloin siten, että tuon katoamisvaiheen aikana kvantti "ajattelee" tai tekee vain jotain muuta, kun me sen sijaan tarkkailemme sitä vain tuon kahden tilan välisen siirtymän suhteen. 

16.12.81.          - On kahdenlaista hahmottamista: Kokonaisuus joka hahmottuu eteemme siksi, ettemme tunne vielä sen sisältöä, mutta tunnistamme muodon tutuksi. Näin tapahtuu esim. nähdessämme kirjan sivun voimatta kuitenkaan erottaa vielä yksityisiä sanoja. Tällainen hahmotus liittyy tavallaan "tulevaisuuteen", sillä kokonaisuus ei vielä ole paljastanut informaatiosisältöään.

- Toinen tapa liittyy pikemminkin "menneisyyteen": Olemme tutkineet erillisiä osia, ja niiden informaatiosisällön perusteella päättelemme, että nämä ja nämä osat kuuluvat yhteen, jolloin kokonaisuus hahmottuu meille yksityiskohdista käsin; esim. löytäessämme hajallaan olevia pirstaleita, jotka tajuamme särkyneen astian osasiksi.

- Analyysi ja synteesi, induktio ja deduktio liittyvät tällä tavoin "aikaan" informaatio-teoreettisessa mielessä. On samalla muistettava, että tapahtumakin voi esiintyä hajalleen tilaan levinneinä 'pirstaleina", jotka keskenään ovat yhteydessä samuuden mutta ei syy-yhteyden perusteella. Nuo pirstaleet saattavat olla ulkonaisesti täysin toisistaan poikkeavia, joten emme tunnista niiden keskinäistä yhteyttä. Vasta kun tuo ykseys hahmottuu kokonaisuudeksi, alamme toimia ikään kuin tuo kokonaisuus todella olisi olemassa. Ja tuo kokonaisuus toteutuu samalla hetkellä - ei kokonaisuuden "kuvana" vaan - siihen mielekkäässä suhteessa olevana toimintana! Kuin näkymätön ympyrä, joka syntyy sillä hetkellä, kun ihmiset alkavat kiertää kehää!

19.12.81.          - On olemassa vain henkilökohtaista aikaa, tapahtuma(sarja)-kohtaista aikaa, joka ehkä katkeilee jonkin muun ajan suhteen. Miksemme alkaisi nimittää esinettä tai tapahtumaa "ajaksi" ja tutkia sen jälkeen, miltä kutakin vastaava "aika" näyttää esineeksi tai tapahtumaksi pukeutuneena!  

... Kahdella tavalla ei voi nähdä samanaikaisesti. On vuoroteltava. Syntyykö aika-harha vuorottelusta?

- Mitä hienorakenteisempi mosaiikki, sitä useammalla tavalla se voidaan mielekkäästi hahmottaa. Eri kuviot ovat siinä samanaikaisesti sisäkkäin. Yksi ihminen tarvitsee aikaa tajutakseen ne kaikki, mutta monta ihmistä näkee ne kaikki hetkessä - jos he näkevät eri tavoin. Tästä kenties muodostuu mosaiikin persoonallisuus.

- Henkisen todellisuuden "aika" pohjautunee myös kokemusten perättäisyyteen. Eniten "aikaa" vaativat pääsyt henkisesti vieraaseen todellisuuteen. Paikallisilla etäisyyksillä ei sen sijaan ole merkitystä. Tulevaisuuteen "näkeminen" on helppoa siltä osin kuin se on tuttua.

21.12.81.          - Elämä liukuu käsistä pois sitä ovelammin, mitä useammasta seikasta sitä älytään etsiä. En edes tiedä, onko sillä absoluuttista alkua lainkaan, mikäli maailmankaikkeuden historia luokin omaa alkuaan tulevaisuudesta menneisyyteen päin! Meidän on unohdettava absoluuttisen ajan kulku myöskin universumin historiaa tutkiessamme. Me emme tunne vielä rinnakkaistodellisuuksien myriadeja joukkoja...

22.12.81.         - Mitä merkitystä on sillä ajalla, joka kuluu siirtäessäsi huomiosi kohteesta toiseen? Onko sitä aikaa olemassa - sinulle?

25.12.81.          - Mitä on se aika, jonka käsitettä tarvitaan elämän edetessä kohti päämääräänsä? Onko se vain sopivan hetken tajuamista jonkin seikan kypsyttyä toteuttamisvaiheeseensa? Onko se analogista mieleen juolahtamista?

- En voi varmuudella sanoa, että kahdessa vuodessa tai tunnissa opin jonkin seikan. Miksen siis yhtä hyvin voi sanoa, että opetellessani jotain seikkaa minun aikani kulkee nopeammin kuin jonkun muun, joten tarvitsen aikaa enemmän kuin muut. Informaatioteoreettisesti tämä olisi oikeampi muoto ilmaista ajankulku suhteessa tiedonsaantiin ja sen käsittelyyn. Toinen tietokone rakenteensa vuoksi käsittelisi saman inputin nopeammin. Ajankululla siis mitataan informaation vastaan-ottamisen ja relevantin outputin välistä aikaa, so. sitä mitä muuta ennättää sillä välin tapahtua, ja onko koneella oikeaa "avainta" sanoman ymmärtämiseksi.

26.12.81. Tapaninpäivä.
- Miten on selitettävissä se, että istuessani erämaahan hyökyaallon tavoin etenevän tulvaveden harjalla (veneessä) sanon, että aika kulkee menneisyydestä tulevaisuuteen. Mutta jos seison erämaassa peläten tulvaveden alle jäämistä sen lähestyessä kohti, sanon, että aika kulkee, lähenee tulevaisuudesta menneisyyteen. Minä kuljen menneisyydestä tulevaisuuteen - samoin kuin maailmankaikkeuden historia - siltä osin, kuin tunnen sen ja olen samaistanut sen itseeni. Mutta se mitä en tunne enkä hallitse, tulee ulkoapäin (tai sisältäpäin) tuntemattomasta tulevaisuudesta. Nämä ovat täysin suhteellisia käsitteitä.

- Ikään kuin se minkä jo tunnemme - vaikka edeltäkäsin - olisi samaa kuin kaivaisimme omasta menneisyydestämme vastaavan tapauksen, mallin, jolloin ikään kuin toimimme menneisyydestä tulevaisuuteen päin. Se mitä emme hallitse, tulee vastaan. Nykyisyys on tajuntaa valonnopeuden vakioisuudesta, siitä, että käytännössä se minkä erotan kaukaa, on yhtä lailla samaa hetkeä, kuin se mikä on lähellä. Nykyhetki on inputien summa - tässä tapauksessa.

- Kaksi ventovierasta kävelee tiellä toisiaan vastaan. Minä tulen menneisyydestä. Tuntematon tulee tulevaisuudesta. Jos olemme tapaamisestamme sopineita tuttuja, tulemme molemmat menneisyydestä.

- Mitä emme tunne, sen ajansuunnasta olemme epävarmoja. Voimme vain olettaa, että se noudattaa samaa aikajärjestystä kuin mekin, vaikka filmi esitettäisiin lopusta alkuun päin.

> David Park: The Image of Eternity.    s.67 - As we look outward in space we look backward in time.

- Entä jos katsomme SISÄ-avaruuteen? Katsommeko silloin tulevaisuuteen?

s.103 -Proclus: The one (intellectual energy) is free from cause and effect; the other (kinetic energy) contains them. If this is so, then time is also twofold. There is time for heaven and one for earth.

31.12.81.          - Ajan ja paikan omalaatuinen tasapaino: Mikä on meille paikan muutosta on ympäristölle ajan muutosta meidän suhteemme. Mikä meille on ajanmuutosta tarkoittaa ympäristössä paikanmuutosta. Paikanmuutos on synonyymi ulkoiselle muutokselle, outputille. Ja ajanmuutos puolestaan synonyymi sisäiselle muutokselle, inputille, ympäristössä tapahtuvasta liikkeestä.

1982:

8.1.82          Helsinki - Elämän, ajatuksen merkki on "vastapäivään" kulkeva aika.

10.1.82        Keitele
- Jos kaksi esine-tapahtumaa kohtaa toisensa, määräytyy ajan suunta sen mukaisesti, kumpi näistä näyttää liikkuvan. (Se) Jolla on vahvempi usko ja toimii sen mukaisesti, päättää ajan kulkusuunnan.
- Analogia ja aika...Teoriassani niiden täytyy jotenkin olla vastakohtia. Mikä sitten on analogiamaailman paikka? Mikä on analogiamaailman menneisyys ja tulevaisuus? Voidaanko kuvitella, että olisi olemassa tasaisesti virtaava "absoluuttinen analogia"? Tämä vastaavuus olisi ehdottomasti ratkaistava.

13.1.82.     - Syyn puuttuminen edustaa ajan puutetta, vajaaulotteista näkemystä. Siksi se on epätodellinen.
- Millaisia ajallisia dimensioita on matemaattisella yhtälöllä? Onko kysymys syy- ja seuraussuhteesta vaiko tautologiasta? Jos sanomme: 15:3 = 5, niin tehdessämme laskutoimituksen toisin päin (5x3 = 15) ikään kuin käännämme ajan suuntaa - niin kuin pallo pomppaisi seinästä takaisin.

14.1.82       - Rytminen ja tasaisesti liukuva aika... Kysymys on siitä, kuinka kauan yhteen suuntaan aika voi edetä, so. onko tapahtuman yhdensuuntaisena säilymiselle kuinka paljon energiaa. Kun vesi virtaa vuoristopurosta valtamereen, on se kuin uloshengitys verrattuna sisäänhengitykseen, veden haihtumiseen ja tiivistymiseen vuoristossa. Rytminen edestakainen liike on korvike jatkuvuudelle!

- On oikeastaan samantekevää, syökö eläin yhden lehden samassa paikassa - hidastetusti - vai tekeekö se välillä palautusliikkeen ottaakseen toisen,  kolmannen jne. lehden ERI paikoista. Rytminen liike mahdollistaa paikan vaihtelun hyväksi-käytön korvauksena ajan rytmiksi paloittelulle. Rytminen liike mahdollistaa liikkeen, joka pysyy paikallaan ympäristöön nähden! Jokainen palautuminen alkuasentoon on kuin ajan rattaan, vieterin kiristämistä taaksepäin. Kun toiminta automatisoituu, lakkaa se tavallaan olemasta ajassa. Kaikki mikä "pysyy paikallaan" on rytmisessä liikkeessä. Sitä on myös "kehänkierto". Mikä kehän kierrossa on palautumista alkuasentoon, jännitystilaan, josta voidaan ponnistaa eteenpäin? Toimiiko gravitaatio silloin energianlähteenä? Kuinka kauan sitä riittää? Se mikä meidän havainto-kentässämme näyttää tasaisesti virtaavalta on planetaarisissa mittapuissa juuri tuo hidastettu rytminen liike, liike jonka edestakaisen pulssin pituudeksi intialaiset ja Gurdjieff laskivat mielettömän pitkiä ajanjaksoja puhuessaan universumin sisään- ja uloshengityksestä. Alan nyt oivaltaa jotain tuon rytmin merkityksestä nimenomaan ajan muokkaajana,  vaikka en osaa sitä vielä kunnolla ilmaista. Rytmi ei "katko" aikaa vaan hengittää. Se on kuin omenan kuorimista kiertäen, jotta saataisiin yhdellä vuolaisulla yksi ja vain yksi spiraalikuori. Oleellisinta rytmissä ei ole sen syke vaan vastaliike. Nimittäin liike ja palautuminen alkuasentoon voivat olla eri pitkiä, mutta ne ovat luultavasti jotenkin ajallisessa yksinkertaisessa murtolukusuhteessa toisiinsa - riippuen kenties energian määrästä joka tarvitaan viritystilaan pääsemiseksi.

Onko moukarin nostoliike tällainen? Jopa juoksuaskeleen täytyy vuorotellen mennä edelle ja jättäytyä jälkeen. Entä rytminen liike joka näyttää tasaiselta, koska on useita liikkujia - kaikki hieman eri liikevaiheessa. Lehmäkarja pellolla ruohoa syömässä. Entä sitten telaketjut, hammasrattaat, kampiakselit auton mäntiä edestakaisin liikuttamassa... Miltä nämä ilmiöt näyttävät atomimaailmassa? Vaikka meistä on vaikea uskoa, että rytminen liike olisi ajan puolittamista tai kahdella kertomista, niin tehtävän kannalta se sitä on. Tällä tavalla ajan muokkaamiseksi käsitettynä rytmille tulee hyvin syvä universaali merkitys. Vastaliike on ajan paluuta, liike ajan etenemistä. Ulkonainen liike on vain harvennettua paikallaan pysymistä! Se merkitsee myös laajempaa avaruutta,  laajempaa kokonaisuutta.

- Tasaiselta näyttävä liike, tasainen sävel, saattaa myös sisältää mikrorytmiikkaa kuten esim. äänilähteen värähtely.

- Miten tehdä "sisään hengitetty" aika merkityksettömäksi? Muu maailmahan etenee siitä huolimatta, jolloin seuraava uloshengitysvaihe ei enää ole suoranaista jatkoa edellisen uloshengityksen ympäristölle. Sekoitanko jatkuvasti mikro- ja makro-maailman suhteellisia käsitteitä toisiinsa?

- Rytmin tunnusmerkki on ajan "kumoaminen" takaperoisella liikkeellä. Se voi symboloida omalla päinvastaisella liikkeellään ympäristön liikettä ''taaksepäin" ikään kuin itse pysyisi paikallaan. Eikö liikkuminen takaperin ole ympäristön sysäämistä kauemmas - ajatuksissa. Tukipisteenä on itse ympäristö josta ponnistetaan.

- Miten ajallinen ja paikallinen muoto liittyvät ajan heilahteluihin?
- Sitenkö että paikallinen (eri paikka) ja ajallinen (sama paikka) toistuvuus ovat yhtä? Eri paikka samaan aikaan ja sama paikka eri aikaan... Edellisessä rytmi on jaettu tilaksi, mutta aika (kokemus tilasta?) on liukuva, huomaamaton. Jälkimmäisessä rytmi on jaettu ajaksi, mutta paikka liukuu, on huomaamaton... Mitä itua tässä on? Sama asia sanottuna oikein- ja nurinpäin... tai molemmissa tapauksissa oikeinpäin, mutta objekti ja subjekti vaihtavat paikkaa!

- Kun puhuin esineen levittäytymisestä tilaksi, unohdin muodon. Miksei se voi hajoittautua muodoksi (= identtisten tapahtumamuotojen yhdentyminen vaikkapa hologrammiksi)? Aikaan sijoitettuna tuo muoto rytmittyy muodonmuutokseksi. Aika ja paikka ovat toisiaan karkuteillä niin kuin harakka tervatulla sillankaiteella - ikuisesti vaihdellen sitä onko nokasta vai pyrstöstä kiinni: "Kun nokka irtos niin pyrstö tarttu kun pyrstö irtos niin nokka tarttu kun nokka irtos niin häntä tarttu kun häntä irtos niin pyrstö tarttu..."

- Jospa aika on laatua ilmaiseva attribuutti, jota reaalisena ei ole olemassa, koska se on jotain mielipiteen tai suhteen kaltaista.

- Entä se että kaikella liikkeellä on oma etu- ja takaperin kulkeva aikansa... että liike olisi sykettä, sisään- ja uloshengitystä, viestin lähettämistä ja vastaanottamista. Mistä? Henkisestä keskuksesta. Henkinen keskus voisi olla koti, josta keskuksen fysikaalinen uloke - ihminen - lähtee aamulla töihin palatakseen illalla himaan, jotta voisi aamulla taas lähteä... sykkivä uloke. Tai toisinpäin: Työpaikka henkisen elämän keskuksena...

- Mitä olisi liike ilman aikaa? Liikkeen havainto muistin avulla on liikkeen "kuolema", sen muuttuminen "ajattomaksi" muistikuvaksi, joka on liikkeen bioenergiaruumis! Siinä muodossa liike on ajan ja paikan ulkopuolella,  koska sen lakina eivät ole ajan ja paikan suhteet vaan samaistumisen laki, analogia... Jokainen havainto-bitti siirtyy näin ollen havaitsijan sisällä olevaan "tuonpuoleiseen" uuteen elämään. Voisiko olla että liikkeessä oleva systeemi kuolee edellisestä paikasta pois - kuitenkin säilyttäen tuon tapahtuman energiaruumiissaan (muistissaan) - ja syntyy uudelleen seuraavassa paikassa, johon energiaruumis myös välittömästi samaistuu???

En pidä - teoriassa - enää  mahdottomana poistaa aika maailmankuvastamme. Kiinnostaisi tietää tulisiko sellainen kehitys olemaan mielekäs.

- Yksi ajan laskutapa; dimensionaalinen ajattelu: ajan (= liikkeen) suunta luokan jäsenenä: Kaksi esinettä liikkuu eri suuntiin, mutta ylemmältä, yhdistävältä tasolta katsottuna tuo liike on suhteellista, koska esineet (esim. planeetat) molemmat liikkuvat järjestelmänsä mukana samaa vauhtia johonkin kolmanteen suuntaan. Tätä ylemmältä tasolta (= dimensiosta) katsottuna nuo kaksi esinettä sekä tarkkailija liikkuvat - neljänteen systeemiin nähden - yhteisesti jälleen uuteen suuntaan samalla nopeudella - muodostaen jälleen järjestelmän joka itse luulee pysyvänsä paikallaan... Tämä vastaa Ron Atkinin moni-dimensionaalista luokkakäsitettä.

17.1.82      - Millainen maailmankuva syntyy, jos lähtökohdaksi otetaan se, että kaiken olevaisen "elämä" (olemassaolo tietoisena) on yhtä pitkä? Lähtökohdaksi on otettava suhteellinen elämänkaari, jossa ei kiinnitetä huomiota absoluuttiseen aikaan vaan niiden informaationvaihtokokemusten summaan, jotka yhdessä muodostavat elämänkaaren. Elämän täytyisi tällöin tulla määritellyksi tietyn sisällön avulla: syntymä, elämäntehtävä ja kuolema. Aika jäisi tällöin ikään kuin ympäristö-olosuhteeksi, sen maailman laaduksi, jossa elämä ilmenee.

- Tämän ajatuksen voisi loogisesti kehitellä samalla tavalla kuin nykyisenkin maailmankuvamme, joka myös on valinta; valinta nähdä maailman todellisuus absoluuttisen ajan avulla. Ja tuo valinta on uskon kysymys. Jos lähtökohdaksi valitaan absoluuttinen aika, kiinnitämme huomion kaiken olemassaolon erilaisuuteen, olemassaolon ulkoiseen muotoon eri aikakausina. jos lähtökohdaksi valitaan "absoluuttinen" elämän sisältö (kiertokulku tms.), kiinnitämme päähuomion elämän samuuteen, analogiseen kokemusmaailmaan. Eri vielä osaa tiivistää tätä, mutta ymmärrän jo nämä valintavaihtoehdot toistensa vastakkaisteorioina. 

- Voidaanko laatia maailmankuva, josta puuttuu paikka, ts. jossa kaikki tapahtuu "samassa paikassa", jossa absoluuttinen paikka on merkityksetön - niin kuin edellisessä esimerkissä absoluuttinen aika? Molemmat sisältävät saman informaatio-teoreettisen lähtökohdan. Jos puuttuu absoluuttinen aika,  niin samalla puuttuu myös absoluuttinen paikka. Niistä tulee merkityksettömiä. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Jääkö jäljelle vain kokemusten sisäinen järjestys peräkkäiseksi ketjuksi?
- Täytyykö niillä olla tietty järjestys? Sehän viittaisi välttämättömään ajalliseen järjestykseen... jolloin myös paikkana olisi "minuus". "Minä" olisi tällöin absoluuttinen paikka (joka kylläkin liikkuu, mutta pysyy samana kuin lautta, vene), jonka absoluuttinen aika olisi samaa kuin kokemusjärjestys.
- Mikä on oikea kokemusjärjestys? Onko se input - muisti - output vaiko output - muisti - input??? Kumpaan suuntaan aika virtaa kummassakin tapauksessa? Onko kysymys sisään- ja uloshengitykestä, so. ajan edestakaisesta liikkeestä??? Onko ajan suunta energian kulkusuunta systeemin ollessa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa?

- Jokaiselle olennolle ensimmäinen kevät on ensimmäinen kevät. Jos keväät historian aikana ulkonaisesti poikkeavatkin toisistaan, ei ole sanottua,  etteivätkö olennot kokisi ensimmäistä kevättään analogisesti.

- Informaationkulku on suurin piirtein samanlaista molemmissa seuraavissa tapauksissa:
1) Yksi ihminen kokee monta erilaista auringonnousua ja muistaa ne kaikki.
2) Monta ihmistä kokee yhden ja saman auringonnousun - mutta siis monesta näkökulmasta - välittäen nämä eri katsomukset toisilleen käyttäytymisen muotoina.

- On siinä jokin ero: Ensimmäisessä tapauksessa aika muuttuu ja toisessa tapauksessa paikka muuttuu. Mutta: eikö usean eri auringon nousu ole samaa ikään kuin tuo yksi ihminen vuorotellen asettuisi kanssaihmistensä asemaan ja kokisi vuorotellen heidän kaikkien sen persoonallisesti koetun auringonnousun? Tässä hämmentää se, etten tiedä mitkä noista ovat merkittäviä auringonnousuja. Auringonnousu on suhde auringon ja ihmisen välillä - joka kylläkin meistä vielä näyttää yksipuoliselta ja siis lähinnä ihmistä koskettavalta suhteelta. Kuinka monta auringonnousua ihminen kokee omien havaintojensa lisäksi - toisen käden tietojen kautta? Montako elämää hän siltä osin elää?

19.1.82.     - Eikö ajan jumalatar ollutkin ammatiltaan kankaankutoja? Kun menen jonnekin, tapahtuu poikittain kulkusuuntaani nähden myös kaikenlaista liikettä. Kun palaan takaisin, niittaan nuo muut liikkeet "kiinni" uusiin paikkoihinsa - ainakin muistissani. Ne jäävät "loukkuun", satimeen, ansaan. Ja tämä toistuu. Kuin kangaspuut ja sukkula tekemässä ristikkäiskudosta. Mitä käsitettä tämä edellyttää? palautumista!

- Palautuminen on käsite, jota Newtonin liikefysiikka ei tuntenut. Se tunsi sysäyksen, liike- ja lepotilan, kiihtyvyyden ja hidastumisen sekä pysähtymisen mutta ei palautumista... ei sitä, miksi kompassin neulan toinen pää kääntyy vastakkaissuuntaan, kun toinen kääntyy kohti pohjoista... sitä että jos jokin liikkuu, liikkuu jokin muu jossain muualla "ajassa taaksepäin". Spiraalikierremuoto on palautumisen graafinen esitys.

- Olen siis päätynyt käsitykseen hengittävästä paikallaan pysyvästä ajasta - oikeastaan erillisten aikojen massasta - vastakohtana yhdelle, absoluuttisessa pysähtymättömässä liikkeessä olevalle yksisuuntaiselle ajalle. Jälleen on palautettava mieliin vertaus Linnanmäen edestakaisin liikkuvista kaksoisportaista. Mitä tapahtuu, kun portaiden "ylöshengitysten" siivellä on noustu portaat loppuun? Palataanko takakautta takaisin ja aloitetaan alusta, kunnes osataan hengityksen rytmi niin täydellisesti että leikki alkaa kyllästyttää. Toisaalta ylösnousu ei vaadi energiaa juuri ollenkaan, jos osaat asettaa askeleesi oikein - jättää edellinen askelma oikeaan aikaan ja seistä hetki yhden jalan varassa, kunnes seuraava porras asettuu kuin itsestään jalkasi alle. "Lepo" tarkoittaa, ettet vaihda askelmia - ainoastaan jalkasi jauhavat edestakaisin portaiden tavoin. Mutta silloin et myöskään pääse portaita ylöspäin. Mitä tämä esimerkki symboloi käytännön elämässä? Helvetin monia seikkoja, kunhan vain osaisi nimetä niistä edes yhden!

22.1.82      - Kun liike pysähtyy, pysähtyy myös aika siltä osin. Aika on kuin liikkeen varjo, joka seuraa isäntäänsä, mutta joka - valaistussuunnasta riippuen - voi muodoltaan elää "vääristyneen itsenäistä" elämää - ollen kuitenkin koko ajan riippuvainen isäntänsä muodosta. Pimeydessä ja täydellisessä kirkkaudessa varjo häviää...

- Jos muisti työskentelee vain sisäisen maailman parissa, menettäisi absoluuttinen aika merkityksensä. Merkitystä olisi vain kokemusjärjestyksellä - sillä, synnymmekö vai kuolemmeko ensiksi, saammeko lapsia ennen kuin tuotamme niitä itse, so. hoidammeko pikkusiskojamme tai -veljiämme, näemmekö läheisen ihmisen kuoleman, opimmeko tekemään työtä ennen kuin opimme rakentamaan ihmissuhteita jne. Viittaako tämäkin järjestys ajan kulkusuuntiin?

- Kun heilautan tähtitaivasta kiikarini avulla, olen se hiukkanen, joka pysyy paikallaan muun avaruuden kiertäessä ohi. Tämä on synonyymi ajan nurinpäin kääntymiselle. Kaikki muutokset joita linssit saavat aikaan, ovat käänteissymmetrisiä - ja aika kuuluu tähän samaan joukkoon!

- Ajalla on siis suunta (avaruudessa) ja nopeus - kuten liikkeelläkin. Onko aika liikkeen "energiaruumis"? Henkinen muoto? Emme ole ottaneet huomioon suuntaa.

- Suunta on tärkeä, koska se on joko "nuolen" suunta tai "ajatuksen" suunta. Molemmissa tapauksissa on kysymys jostain merkittävästä, joka on liikkeessä olevan systeemin saapumis- tai lähtöpisteessä. Liike on tässä mielessä lähetetty informaatio tai signaali, jonka sisällöstä tarkkailija ei vielä siinä vaiheessa tiedä. Jos systeemi tulee jostakin, on kysymyksessä mekanistinen output, lähetetty nuoli. Jos systeemi on menossa johonkin, on se päämäärätietoinen, elävä systeemi. Ajan kulkusuunta määräytyy tämän perusteella. Jos kysymyksessä on sekä mekanistinen että kyberneettinen systeemin liiketila, voitaisiin sanoa, että ajallakin olisi neljä kulkusuuntaa: kaksi syytä ja kaksi päämäärää - nuolen lähettäjä (sysäys) ja hänen päämääränsä sekä päämäärä (houkutus) ja nuolen hakeutuminen sinne.

- Syy-seuraus -suhde yleensä on sama kuin kokijan suhde taideteokseen. Taulu ei ole syy tunnekokemukseen ellei kokijalla ole valmiuksia vastaanottaa sanomaa. Syy ja seuraus ovat näin ollen palapelin kaksi osaa, jotka sopivat toisiinsa. Kumpikaan ei ole suoranainen syy toisensa valmiustilaan, joka viimekädessä ratkaisee keskinäisen suhteen luonteen, so. sen tuleeko kysymykseen yhteentörmäys, räjähdys, sulautuminen, samuuden kokeminen, ykseydentunto vai se, onko noita kahta lainkaan olemassa toisilleen. On erittäin tärkeää uudistaa syy-seuraus -suhteen käsite myös mekaniikassa. Muutos tarkoittaa lisäedellytysten asettamista: Miten syyn ja seurauksen in- ja output- informaatiot sopivat toisiinsa ja miten ne tulkitaan. Se ratkaisee erot, neutraalin systeemin käyttäytymisen sähkömagneettisessa kentässä tai kemiallisessa liuoksessa sekä output-ominaisuutta vailla olevan neutronin käyttäytymisen ikään kuin sitä ei olisi olemassakaan.

- Niin kuin ei ole absoluuttista aikaa, ei ole myöskään absoluuttisia syitä eikä seurauksia.
- Ehkä syyt ja seuraukset hakeutuvat toistensa luo - analogian kautta.

24.1.82.     - Syyn ja seurauksen muodostuttua "palapelin osasten seurusteluksi", siis suhteeksi, putoaa pohja pois siltä aikajärjestykseltä, jossa syy edeltää ajallisesti seurausta. Kysymyksessä on seurustelu-muotoinen molemminpuolinen osanotto prosessiin, jonka tuloksena osaset sopivat yhteen, eivät sovi yhteen vaan tönivät toisiaan, samaistuvat so. yhtyvät, tai eivät ole olemassa toisilleen. Jos potentiaalinen seuraus kieltäytyy tunnustamasta syyn olemassaoloa, sen paikalle saapumista, ei tapahdu mitään.

- Ajan eliminoiminen syy-seuraus -suhteesta tekee mahdolliseksi myös "seurauksen" syyhyn kohdistaman vaikutuksen.
- Miten "nopeus" määritellään ilman aikaa, ympäristöön suhteellistamisen avulla? En usko, että valonnopeus on - absoluuttisena - todellinen käsite.

24.1.1982 - ajomatkalla Helsinkiin.
- Analogiamaailman eräs mahdollinen tunnusmerkki: se, mikä näyttää olevan kaukana paikallaan (pilvi) tajutaan liikkeeksi. Se, mikä on lähellä ja näyttää liikkuvan, on paikallaan pysyvää jollekin toiselle.

- Opimme tajuamaan maailmaa analogioiden kautta: Ymmärrämme ulkoisesti erilaisilta näyttävät asiat samanlaisina. Joissakin tapauksissa samaistamme liikkeen ja paikallaan pysymisen, joskus taas pienen ja suuren (perspektiivi).

- Analogia: Yksi tekee samaa yhdessä paikassa = toinen tekee eri juttuja eri paikassa. [paikoissa?]

- Syy-suhde: Yksi tekee eri juttuja yhdessä paikassa, toinen tekee samaa eri paikoissa. (???)

- Näitä pohtiessani alkavat suunnat yhtäkkiä näytellä tärkeää osaa ajan hahmottamisessa. Ajan suunta muotoutuu useista eri tekijöistä. Ajan suunnan hahmottuminen määräytyy siitä, kuinka suuri prosentti tarvittavista tekijöistä on läsnä. Ajan suunta voidaan siis kokea myös vaillinaisena. Tuo vaillinaisuus on nähtävästi asteittain muotoutuvaa, portaittaista, elleivät hahmotukseen vaikuttavat tekijät ole sulautuneet toisiinsa.

31.01.1982         - Jos pystymme yhdistämään "olion" ja "tapahtuman", olemme luultavasti selvittäneet liikkeen kysymyksen. Miten yhdistetään "liike" ja "tilanmuutos"? Onko pilven syntyminen taivaalle vain tilanmuutos, vai kuvaako se liikkuvan olion "uudelleensyntymistä" uuteen paikkaan ja "kuolemista pois" edellisestä?
- Onko tautologia tällainen "symmetrinen analogia"? Onko tautologian avulla samaistaminen jo siirtymistä toiseen aikakauteen ja toiseen maailmaan? Onko siirtyminen paikasta toiseen sinänsä siirtymistä menneisyyteen tai tulevaisuuteen?

2.2.82                  - Liike näyttää muodostuvan systeemin ja sen ulkopuolisen ympäristön osien kahdenvälisistä suhteista. Voimme sanoa, että esine liikkuu, koska sillä on ympäristö, joka... antaa... sen liikkua. Esine liikkuu, mutta ajatuksissani se "pysyy paikallaan". Miten se "muuttaa muotoaan" jälkimmäisessä tapauksessa? Vastaus riippuu systeemin kulkuradasta; onko se ohikulkeva suora, ympärillä oleva kolmio, neliö tai ympyrä.

- Mikään sana, termi ei ole absoluuttinen, vaikka tieteemme yrittää näin nähdä puhuessaan systeemin liiketilasta. Kaikki liike alkaa kahdenvälisestä suhteesta. Näitä suhteita on yhtä monta kuin on liikkeen (tavalla tai toisella) huomanneita systeemejä. Tämä poistaa yksiselitteisen termin määrittelyn mahdollisuuden. Liikkuvan systeemin sijasta meidän olisi tutkittava myös kaikkia erilaisia kokemistapoja liikettä tarkkailevassa ympäristössä (= ympäristössä, johon liike tavalla tai toisella vaikuttaa). Kysymys ei ole liikkeen yksisuuntaisesta vaikutuksesta, vaan ympäristön tarpeista seurata tai olla seuraamatta liiketilaa. Joltain osin tuo huomiokyvyn kiinnittäminen on ympäristön itsensä hallittavissa.

- Systeemin tilanmuutos ei ole absoluuttinen, jos kiinnitämme huomiomme systeemiin ennen tilanmuutosta, ja toteamme systeemin samaksi ennen ja jälkeen tilanmuutoksen. Mikä silloin muuttuu, jos itsepintaisesti pidämme kiinni systeemin "samuudesta"? Jos systeemi on sama, ovat olosuhteet muuttuneet. Jos systeemi on eri, ovat olosuhteet pysyneet samoina.

- Systeemi on sama ja eri samalla kertaa, jos samalla arvioimme olosuhteiden pysyvyyttä systeemin ympärillä. [Entä sisäinen muutos, joka ei "näy"?]

5.2.82 perjantai     - Tomin luona keskustelimme eilen liikkeestä ja analogiasta. Tajusin kuvallisesti sen, miten oivaltamistilanteessa tulee ikään kuin valonsäde menneisyyden kysymyksiä valikoiden lävistäen ja muiden ohi pujotellen oivallus-hetkeen. Muotoutuu helminauha, molekyyliketju, joka yhdistää tähän saakka täysin  erilaisilta näyttäneet kysymykset yhteen. Aita, ketju, piiri, sidos... Jäljelle jää ainoastaan yksi kysymys. Ja kun näin on, on itse asiassa vastaus jo annettu. Vastaus saadaan sillä hetkellä, kun kysymykset on rajattu yhdeksi peruskysymykseksi.
- Kun aika keskittää katseensa materiaan... Aika materian henkiruumiina...

8.2.82          - Yli valon nopeudella kulkeva säteily tulee suhteellisesti nopeimmin, mitä kauempaa se on lähtenyt. Mutta jos aistimme pystyvät hahmottamaan niin suuria nopeuksia, ei "aikajärjestys" sittenkään välttämättä käänny nurinpäin, koska hahmotamme tapahtumajärjestyksen eri tavalla kuin ennen. Tilanne on sama, kuin jos kaksi juoksijaa lähestyy meitä eri nopeuksilla - ehkä jopa huutaen tullessaan. Me erotamme nuo eri nopeudet ja ymmärrämme!

19.2.82         - Aivan kuin rikos ja rangaistus, syy ja seuraus, ylpeys ja lankeemus, voitonhimo ja tappio olisivat jotenkin samaa kuin sisään- ja ulos hengittävä aika. Lopputuloksena on aina tasapaino, joka syntyy käänteissymmetriasta: 1+9 = 10, 2+8 = 10, 3+7 = 10, 4+6 = 10 ja 5+5 = 10.

> Kari Krohn: Lääkäri parantamisen uusilla teillä. s.19.282            Sekunnit olivat edelleen täsmälleen samanpituisia kuin ennenkin. Mutta niissä oli jotain uutta: ne olivat levenneet ylöspäin. Ajan virta on vaakasuora. Nyt siinä oli selvää paksuutta ja se antoi vaikutelman ikään kuin aika olisi käynyt hitaammin.

21.2.1982 Orivesi     - On vain henkilökohtaista, persoonallista tulevaisuutta. Se tulevaisuus, joka ei kosketa minua, menee ohi. Se ei ole tulevaisuutta - koskaan - minulle.

25.2.82         - Jos ei ole muistia, ei ole myöskään aikaa, koska ei ole käsitteitä "ennen - jälkeen". Onko muisti siis ajan rakentaja? Onko olemassa systeemejä, joilta puuttuu muisti täydellisesti? Jos tällaisia on, niin voivatko ne siitä huolimatta olla "näkyviä"? En usko, koska kaikki mikä näkyy, sisältää käsittääkseni automaattisesti muisti-elementin muodossa tai toisessa. Meidän olisi löydettävä pienin mahdollinen kyberneettinen systeemi ja onnistuttava irrottamaan siitä in- tai output -elementti. Vasta silloin meillä olisi näkyvillä "muistiton" yksikkö. Edes kvarkki ei näytä olevan tällainen yksikkö.

23.3.82 Keitele     - Kun nostan levysoittimen neulan ja siirrän sitä eteenpäin, siirryn ajan edelle, tulevaisuuteen. Kun valitsen nopeamman kulkuneuvon, siirryn hyppäyksellä normaalin ajankulun yli tulevaisuuteen. Teemme jatkuvia hyppäyksiä ajassa. Mikä on meille luonnollista ajankulkua? Onko se tarpeiden syntyminen ja niiden täyttäminen? Jonkin toistaminen on regressiota, ajan kelaamista yhä uudestaan - palautuen välillä menneisyyteen, jotta voidaan aloittaa alusta. Aiheuttaako tarpeiden täyttymisen viivästyminen tunnetiloja, jotka ovat "seurausta" luonnollisen ajankulun uhmaamisesta?

4.4.82          - Aina kun toistamme jonkin tapahtuman, palaamme itse asiassa uudelleen menneisyyteen, siihen kertaan, jolloin ensi kertaa olimme tapahtuman kanssa tekemisissä. Tämä informaatioteoriaan, kokemukseen perustuva ajan uudelleenmäärittely on jälleen naula absoluuttisesti etenevän ajan arkkuun.

- Toisto on  menneisyyteen palaamista. Aika ja kehitys etenevät vasta, kun toistosta luovutaan ja koetaan jotain uutta ensimmäisen kerran. Aika on siis sidottu kehitykseen.

- Ihminen palaa menneisyyteensä (tiettyyn tilanteeseen) niin monta kertaa (käyden "muualla" tällä välin uudistumassa), että pystyy suoriutumaan läpi tuosta menneisyytensä kesken jääneestä tapahtumasta. Vaikka tarkkaan ottaen mikään ei toistu (vaan absoluuttinen aika virtaa), on toistumattomuudessa pieni aukko: psykologinen toistuvana/samana kokeminen. So. ihminen unohtaa sivuseikka-muutokset ja koko pääasian samoin kuin ensimmäiselläkin kerralla. Psykologisesti olemme palanneet menneisyyteen. Onko muulla yleensä merkitystä?

9.4.82    - Ehkä aika virtaa ainoastaan yhteen suuntaan - kokemusten suuntaan. Siinä tapauksessa aika ei etene vaan levittäytyy.

14.4.82   - Ajalla on "paksuus". Se on niiden tapahtumien summa, jotka tapahtuvat samalla hetkellä ja jotka vaikuttavat output'ina. Mitä on input-aika?

Ajalla on laatu, muoto, kesto ja väri.

Sinisinä hetkinä ei eletä synkkiä aikoja.

Ihana aika ei käy pitkäksi.

Venyvä aika on aika venyvä käsite.

Kuitenkaan se ei katkea, ei mene poikki (ennen kuin poksahtaa).

Aika korkeintaan pysähtyy,

kun hengitys salpautuu ja silmänräpäys tuntuu ikuisuudelta.

Odottavan aika käy pitkäksi, mutta onni kestää vain hetken.

Ja jos musiikki soi ihanasti, en soisi sen päättyvän.

Sillä ensimmäinen hetki kestää (= on) vain lyhyen tuokion.

Ajan ratas pyörii.

Ajan hammas puree kiveä.

Kellon hammasratas mittaa aikaa

kuin Aikamiehet maaliviivan kylkiin liimautuneina

nelinkontin, silmät sirrillään.

Sekunnit kuluvat loppuun

lopen uupuneina, toinen toisensa jälkeen.

Minuutit iskevät silmää, tunnit ajavat takaa toisiaan,

päivät pitenevät ja lyhenevät,

viikot odottavat päättymistään

tai menevät kiireisinä nopeasti ohi.

Uudet kuukaudet ja kuut tulevat,

mutta vuodet vierivät hitaasti,

ellei nuoruus tai keski-ikä karkaa käsistä hautaan

kuin vanha vuosi.

Vuosisadat päättyvät kukin vuorollaan

ja vuosituhannet hukkuvat unohduksen mereen.

Aikakaudet vaihtuvat kuin sekunnit.

Kaikella on nopeutensa joka on aina yksi ja sama.

Olipa hetki mikä hyvänsä - pitkä tai lyhyt,

se syntyy, kestää ja kuolee pois.

Ja siten sillä on vain yksi kesto: sen oma elämä.

Sillä kuolemalla ei ole pituutta.

Se vain on (aina) tai sitten ei. ole.

17.4.82         - Millainen on kaksinapaisen sähkömagneettikentän aikarata? Kumpi siinä on menneisyyttä, kumpi tulevaisuutta; positiivinen vai negatiivinen, input vai output?
- Voidaanko aika kuvitella joksikin, joka sysii meitä takaapäin, sen sijaan että se imisi meitä tulevaisuutta kohti?

2.5.82   - matkalla Kööpenhaminaan [> Ks. ao. runo]
- Miten aika liittyy informaatioteoriaan?

[26.11.2013: Ajan käsite ei ole niin primäärinen kuin informaatio. Aikaa mitataan jonkin informaation avulla, mutta informaatiota ei sinänsä voi mitata ajan avulla. Aika on "ulkopuolellamme" perinteisesti ajateltuna, mutta jos se olisi "sisällämme, meissä, me itse tuottaisimme sitä. Se pursuaisi meistä ulos sen sijaan että se olisi hyvä tai huono "naapurimme".]

- Voidaanko aika eliminoida pois logiikasta, jonka perusteella jokin objekti muuttuu ei-miksikään = kaikkeudeksi? Voidaanko sanoa, että havainnoitsijoiden vaihtuessa esine lakkaa olemasta esine? Vai täytyykö lisätä määre "ajan mittaan"? Vai onko mahdollista, että havaitsijoiden määrän lisääntyessä (ollessa) riittävän suuri samassa hetkessä ja paikassa, esine myös silloin lakkaa olemasta esine? Onko tungos niin suuri, etteivät kaikki mahdu näkemään sitä? Tässä tapauksessa aika on kenties eliminoitu pois... vai onko?

04.05.82      Kööpenhamina
- Sanomme, että käytäntö todistaa ajan olevan olemassa, virtaavan. Todistaako tämä muuta kuin sen, että olemme rajoittaneet itsemme elämän - itse luomassamme, uskomustemme luomassa aika-paikka -avaruudessa, jonka tuloksena ovat kellot, aikataulukot ja nopeusrajoitukset. Tältä osin esim. eläimet ja kasvit elänevät toisenlaisessa maailmassa, jossa ei kenties ole aikajatkumoa merkityksellisenä. Onko se reaktiivinen maailma? Onko se hengittävä, toistuva aika? Mitä se voisi olla?

- Kuultua on vaikea hahmottaa takaperin, koska se "häviää näkymättömiin" liian nopeasti. Maisema ei häivy tällä tavalla... jos käännät katseesi taaksepäin. Miten minun on "käännyttävä", jotta voisin kuulla käänteissymmetrisesti?

07.05.82         Hamburg
- Liike ei ole absoluuttista. Se on suhteessa ympärillä olevaan "vähemmän" liikkuvaan. Jos tuo "vähemmän" liikkuva ympäristö liikkuu täsmälleen saman verran, kuin ko. "liikkuva" esine, ei mikään kontrolli maailmassa pysty osoittamaan tuota liikettä! Se ei ole merkitsevää liikettä. Voisiko jokin liikkuva saada koko ympäristönsäkin  liikkumaan? Voisiko ympäristö saada sisällään olevan osansa liikkumaan? Jos näin on, on olemassa liikettä, joka ei ole liikettä. Ja on olemassa liikkumattomuutta, joka ei ole liikkumattomuutta! Liike tai liikkumattomuus on vain osoitus siitä, että kommunikaatio ei ole täydellistä. Mitä liike on informaatio-teoreettisesti? Liike ei ole informaatioteoreettinen termi - kuten ei aikakaan.

- Ajan voidaan kuvitella olevan olemassa vain silloin, kun tietty tapahtuma-järjestys on pakollinen, ainoa mahdollinen. Näin ei suinkaan aina ole. On vain palapelin erilaisia asetelmia. Muistiin nämä tapahtumat tallentuvat yleensä eri järjestyksessä. Joiltakin osin voidaan sanoa, että ihminen kokee ensin nuoruuden ja sitten vanhuuden. Mutta kirjoista lukemalla saattaa "pikkuvanhalla" tämäkin järjestys olla päinvastainen. Alkeishiukkasilla ei ole pakollista tapahtumajärjestystä. Niillä ei ole aikaa tässä mielessä, koska tapahtumat siinä maailmassa saattavat yhtä hyvin kulkea taka- kuin etuperinkin.

- Aika syntyy voiman puutteesta, siitä, että liikkuva esine ei saa avaruutta mukaansa, tai että liikkuva avaruus ei saa esinettä mukaansa. Kokemusten erilaisuus on liikkeen  (‹?) ajan syynä. Sisäinen muutos on sama asia - vain mikroavaruustasolla.

08.05.82         Kiel (Pumpe)
- Ron L. Hubbard sanoo aikaa ulottuvuuden näkökulmaksi. Jos pitäisin tuota informaatioteoreettisena selityksenä, seuraisi siitä:
1)         Ulottuvuudella tulisi olla informaatioteoriaan pohjautuva sisältö. Mitä "ulottuvuus" on in- ja outputin kannalta katsottuna?
2)         Tiedon kasvua, lisääntymistä nimitämme "ajaksi". Systeemin muistipankin komplisoitumista nimitämme "ajaksi". Se edellyttää ainoastaan sisäisiä - ei välttämättä ulkoisia - havaintoja - sikäli kuin elementtejä muistissa on niin paljon, että niillä riittää matemaattisia mahdollisuuksia yhdistyä uusilla tavoilla. Kun mahdollisuudet on käytetty loppuun, aika pysähtyy.

- Ainoastaan makuaistin omaaville eläimille ei "liikettä" ole olemassa. Jos niillä on sisäisiä liiketuntoaisteja, on niillä sisäinen aika, joka ehkä hieman heijastaa ulkoisen maailman aikaa. Ne mittaavat aikaa makuaistimusten muutoksilla, eivät liike-muutoksilla (eivätkä liiketunnistimilla).

23.05.82     - paluu Weinstadtista Düsseldorfiin
- Entäpä, jos analoginen aika, informaatio, input liikkuukin tilassa, so. on jatkuvaa nykyhetkeä, mutta eri paikoissa?
- Millainen olisi tällöin analoginen avaruus? Olisiko se tässä olemista - menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Tuo käsite tuntuu kiehtovalta. Niistä muodostuisi kaksinapainen systeemi. Millä tavalla analoginen avaruus vastaisi outputia? Kokemuksen lähettäminen, informaatio, joka jakautuu kaikkialle, ja jota lähettäjä "ei koe". Miten tuota  ajatusta voisi kehitellä?

17.6.82      - Ajan taju edellyttää hahmottamista... hahmottamista siten, että pidämme nurinpäin käännettyä tiimalasia eri tiimalasina kuin sitä, jota ei vielä oltu käännetty. "Absoluuttinen aika" -käsite edellyttää huomion keskittämistä siihen, mitä on, sen sijaan että korostettaisiin sitä, mitä subjektiivisesti havaitaan. Joku voi kääntää tiimalasin nurinpäin poissa ollessamme. Mistä silloin päättelemme ajan kulun, jos emme tiedä tiimalasia käännetyn. Me hahmotamme sen "virheellisesti" kääntämättömäksi tiimalasiksi, ja ihmettelemme ajan kulkunopeutta. Tässä on kysymys subjektiivisesti hahmotetusta ajasta, joka hahmotuksen menetelmin kulkee eri aikaa kuin "absoluuttinen aika". Subjektiivinen havainto hahmottaa tiimalasin samaksi kuin ennen, vaikka kysymyksessä on nurinpäin käännetty tiimalasi, josta ei voida havaintomenetelmin päätellä, onko se käännetty vaiko ei.

- Ehkä päivittäisessä elämässämme lähes kaikki havainnot koskevat "kaksinapaisia tapahtumia", jotka voidaan kääntää nurinpäin.?. Miksi? Kaksinapaisuus, aaltoliikkeen kaksivaiheisuus, peilisymmetria... Onko absoluuttisella ajalla merkitystä? Onko vain havaittu aika merkityksellistä? Millaisessa maailmassa?

- Kaikki hahmotuksen kautta samaistaminen sotii absoluuttista aikaa vastaan. Muuttuuko aika tila-hahmoksi? Pitäisikö löytää läheisempi vertauksia kuin tiimalasi - joka toisaalta on ikivanha symmetrinen symboli kuten vaakakin. Olennaista joka tapauksessa on, että emme aina tiedä, onko - ja kuinka moneen kertaan - tiimalasi käännetty vaiko ei, koska se aina näyttää samanlaiselta. Onko tiimalasin absoluuttisella kääntämisellä merkitystä? Entä jos sitä ei käännetä? Sen kaksi osaa alkavat erilaistua, koska niitä koskevat tapahtumat eivät ole enää samanlaisia. Toinen puoli on tyhjä, toinen täysi - jatkuvasti -. Kääntämisen avulla ne kokevat vuorotellen samaa, ne ovat entropiatilassa.

- Onko tiimalasi suljettu systeemi, johon voidaan soveltaa termodynamiikan toista pääsääntöä?

- Meidän erehdyksemme on todellisuuskäsityksessämme. Koetamme nähdä "lopullisen todellisuuden" ikään kuin Jumalan silmin, so. kaikki samanaikaiset tapahtumat kaikkialla samalla hetkellä.

21.6.82     - Todellisuus "näyttelee" aina, sillä se esittelee aina vain yhden puolen kerrallaan. Sikäli kuin se paljastaa useampia puoliaan, koemme sen ajan kulumisena. Ajan olemassaolo on tavallaan selitettävissä sillä, että havaintokykymme on rajoitettu, emmekä näe koko todellisuutta yhdellä kertaa. Onko "nykyhetki" vain sitä, että hyväksymme todellisuuden so. (sillä hetkellä) yhden näkyvän puolen koko todellisuudeksi?

- Tarvitaan aina kaksi syytä syy-seuraus -ketjun syntymiseksi: syy, joka aikaansaa seurauksen ja syy, joka on tuonut potentiaalisen seurauksen, sen siemenet paikalle; objektin, johon ensin mainittu syy voi vaikuttaa siten, että seuraus syntyy. Syy-seuraus -suhde on kahdenvälinen suhde, eikä yksipuolinen aikaketju, jossa on vain vaikutus ja sen kohde.

23.6.82         - Nyt se ratkesi: Aika ja tila eivät ole absoluuttisia siinä mielessä, että jos ne ovat kahden systeemin välinen vuorovaikutussuhde, on mahdollista, että sen, minkä toinen kokee aikadimensiona, kokee vastaavasti toinen tiladimensiona ja päinvastoin. Ts. toisen systeemin output-kieli on sellaista, että sen aika-ilmaisu kääntyy vastaanottavan systeemin input-kielessä tila-ilmaisuksi (esim. jos jälkimmäisen systeemin kielessä ei ole "aika" -sanastoa) Olisiko tällä perusteella mahdollista, että esim. muutos (tilanmuutos) tulisikin ympäristön taholta koetuksi liikkeenä?

6.7.82            - Meidän on määriteltävä käsitteet "alku" ja "loppu" uudelleen - siten, että niistä tulee suhteellisia, subjektiivisia käsitteitä. Maailmankaikkeuskin kokee itsensä subjektiivisesti.

7.7.82            - Kun ymmärrämme tapahtumasarjan rakenteen, tajuamme tähän asti vain ajallisesti peräkkäin kokemamme tilaksi laajentuneena "näkynä" yhdellä hetkellä. Aika kääntyy tilaksi tajuamisen hetkellä!
- Jos "harvennettu" väittämä pitää paikkansa, heijastaa avaruus-nykyhetki tajuamista, ymmärtämistä, rakennetta ja aika taas puolestaan materiaa, tietämättömyyttä, järjestyksen puutetta.

15.7.82         - On varmaa, että käänteismaailmassa aika ei etene absoluuttisesti. Se vain on - samalla tavalla kuin avaruus on. Millä tavoin tila voisi korvata ajan? Olisiko siis tilan laajeneminen absoluuttista? Ovatko nämä termit edes olennaisia käänteis-maailman rakennetekijöitä?
- Ehkä kaikkeus pysyy liikkeessä pelkästään harhan vaikutuksesta. Jospa aika pysyykin paikallaan, vaikka uskomme, että se etenee...
- Informaationvaihdossa aika etenee entropiaa kohti. Taaksepäin kulkeva aika on ahdistuneisuuden oire. Se eristää, kun yhteistä kieltä ei ole tai sitä ei haluta löytää.

17.8.82  (Turkki)   - Toissa yönä näin unen, jossa selvitin jollekin ajan nurinpäin kääntymisen mekanismia. Se ei ollut kertomus takaperin nopeasti pyörivästä filmi-loopista, josta katsoja ennättää havaita vain yhden kuvan yhdellä pyörähdyksellä ja seuraavalla kerralla yhden kuvan verran kauempaa...

4.9.82              - Absoluuttinen liike ei ole merkityksellistä. Minkään ei voida suorasti osoittaa olevan absoluuttisessa liikkeessä. Sellainen voidaan päätellä vain epäsuorasti - sitä, että ympäristö näyttää liikkuvan. Merkityksellistä on vain tuo ympäristön näennäinen liike, koska se on ainoa informaation lähde.
- Voisiko totaalista ajan taaksepäin kääntymistä havaita? Nimittäin havaitsijankin minuus kulkisi tällöin "takaperin", jolloin hän olisi kykenemätön huomaamaan takapakkia.
- Absoluuttinen aika on yhtä merkityksetöntä kuin absoluuttinen liike. Se kuuluu vain absoluuttiseen, materialistiseen maailmankuvaan.

7.9.82 Helsinki.  - Taulussa aika muuttuu tilaksi. Tekoprosessi ilmenee tilana yhdellä väläyksellä. Millä muulla tavoin aika ja tila ovat verrannolliset? Miten tila muuttuu ajaksi? Onko se taulun tarkasteluprosessi?
- Jos input tukkeutuu, muuttuu tulevaisuus sisältäpäin tulevaksi.
- Jos muisti tukkeutuu, katoaa menneisyys.

- Miten nykyhetki saadaan katoamaan? - Aikaa ei ole ilman muistia. Millainen on alkuaineen aikataju?

20.09.82             - Hahmo, hahmottaminen syntyy vajaasta aika-käsityksestä; eri aikoina syntyneet, eri historian omaavat osatapahtumat koetaan samanaikaisesti yhtenä kokonaisuutena: taulu, ympäristöä koskeva näköhavainto yleensä.

[Jatkuu osassa VI: 23.09.82 - Historia on sisäinen maailma.]