Informaatio ja marxismi II 1979

s.44 Gumnitski: - Normi voi adekvaatisti heijastaa todellisuutta ja siksi sillä on merkitys, joka on läheinen totuuden merkityksen kanssa.
- Tämä koskee suljettua kyberneettistä systeemiä, jonka kokemukset sanelevat sen, miten sille on edullista käyttäytyä säilyäkseen. Totuudet (= moraalinormit) ovat suhteessa siihen. Tämä ei estä sitä, etteikö systeemin sisällä ole ja pitäisikin olla muiden normien alkioita sen päivän varalle, jolloin edelliset normit eivät enää sovellu käytäntöön.
- Tautologian käsitteeni on laajempi kuin venäläisten.

- Loogiset (tautologiset?) totuudet riippuvat faktuaalisista totuuksista.

s.52 - On olemassa ajatuksia, joista ei voida yleensäkään sanoa, ovatko ne tosia vai epätosia.
- Yleistäisin tuon väitteen koskemaan kirjan useita muitakin aikaisemmin esittämiä esimerkkejä, sillä niistä puuttuu vertaaminen todellisuuteen yllättävän suuressa määrin.

s.52 - Totuudellisuus/epätotuudellisuus määräytyvät todellisuuden heijastamisen eri muotojen mukaan. Ilman suhdetta todellisuuteen nämä käsitteet kadottavat merkityksensä.
- Yhdyn edelliseen, mutta edelleenkin huomattavasti laajemmassa mielessä, koko kirjan esimerkkien valossa. logiikan perusesimerkit ovat epämielekkäitä.

- Kolmiarvoinen logiikka: 1) totuudellisuus, 2) epätotuudellisuus, 3) epämielekkyys (epämääräisyys?).         Melkein tosi/epätosi = todennäköisyys.

- On mahdotonta määritellä samanaikaisesti tarkkaan sekä elektronin koordinaatteja että impulssia. Voidaan katsoa, ettei kummankaan suureen samanaikaisia täsmällisiä arvoja yksinkertaisesti ole olemassa. (Heisenberg)

- Yhden suureen tarkan arvon määrittelevä arvostelma tekee toisen suureen tarkkaa arvoa koskevan arvostelman - ei epätodeksi mutta - epämääräiseksi.

- Kaikki tämä kuvastaa totuuden käsitteen mutkikkuutta, "toden" ja "epä-toden" jäykän vastakkainasettelun asiattomuutta.
- Oikein! Monin kohdin näyttää siltä, että marxilaiset peruslähtökohdat ovat oikeat, mutta johtopäätökset vääriä.

- Hypnotisoidun saamien aistimellisten kuvien mitä täydellisin selvyys ei merkitse, että kyseessä olisi todellisuus.
- Huh! Se on totta hypnotisoidulle siinä tilanteessa. Hän uskoo siihen tietyllä todennäköisyydellä - ei täysin; ei esim. suorita murhaa hypnotisoituna. Merkitsevää on se, miten he käyttäytyvät ikään kuin hypnoosikuvat olisivat todellisuutta heille, niin kuin asia onkin. Se ei ole todellisuutta hypnotisoijalle muutoin kuin että hän näkee käyttäytymisen, jolla täytyy olla syy - muuten hän olisi subjektiivinen idealisti.

Hypnotisoijalla on tietenkin selvempi käsitys huoneessa vallitsevasta absoluuttisesta todellisuudesta, joten hän pelastaa hypnotisoidun takaisin todellisuuteen, eikä hypnotisoitu häntä. Tässä on erotettava mielen sisäisen ja ulkoisen maailman todellisuus. Hypnotisoija ei puolestaan täysin tunne sitä todellisuutta, mitä hypnotisoidun sisällä tapahtuu. Kuitenkin se on erittäin merkittävää tuossa tilanteessa. Siinä itse asiassa on ratkaisu uskon ja tiedon yhteneväisyyteen, mikäli pidämme sen oireena ihmisen käyttäytymistä - edellyttäen, että sen täytyy olla jossain suhteessa loogista.

s.55 - Nykyhetken käytäntö on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka, ilmeinen onkin osoittautunut virheelliseksi.
- On ilmeistä, etteivät ihmiset voi kävellä pää alaspäin, mutta näin he tekevät meihin verrattuna.
- Avaruusmiehet [15.1.2012: ja kiinalaiset] kävelevät pää alaspäin meihin verrattuna. Ensimmäisestä väitteestä puuttui sen suhteuttaminen todellisuuteen.

- Emme siis löydä tiedostuksen totuudellisuuden kriteeriä aisteista emmekä järjestä. Sitä ei tule etsiä itse tiedostusprosessista, vaan sen ulkopuolelta - sen tulosten käytäntöön soveltamisesta.
- Oikein! Miksette sitten tee niin!

- Marx: Inhimillisen totuuden vastaavuus esineellisen totuuden kanssa ei ole teorian vaan käytännön kysymys. Ihmisen täytyy todistaa käytännössä ajattelunsa totuudenmukaisuus, tämänpuoleisuus. Tässä tulee maailmaan sopeutuminen kuvaan.

- Mielisairaat heijastavat tajunnassaan ympäristöään väärin.
- So. se on totta heille, muuten he eivät käyttäytyisi niin kuin käyttäytyvät. Heidän tietoaan me nimitämme uskoksi.           

s.56 Tiedostuksen tuloksia voidaan pitää tosina ainoastaan siinä tapauksessa, että ihmisen käytännöllinen toiminta vahvistaa ne.
- Tuo on niin järkevää puhetta, että ihmettelen, miksi ei marxilaisuus vieläkään ole samastanut tietoa ja uskoa, vaikka jo nuo edellä olevat lauseet kätkevät tuon totuuden.

- Sanon vain: Hieno kirja.' (2.1.79 klo 22.25) Yhtä tärkeä minulle kuin Ahmavaaran Kybernetiikka, joka minun on pian luettava uudestaan.

s.58 - Fantasia perustuu aina jollekin reaaliselle. - Lenin: - Ihmisen käytännöllisen toiminnan on täytynyt miljardeja kertoja panna ihmisen tajunta toistamaan erilaisia loogisia kuvioita, jotta nuo kuviot ovat voineet saada aksioomien merkityksen.
- Edellä oleva on puhdasta todennäköisyyslogiikan sovellutusta - sataprosenttisen varmaa uskoa.

s.59 - Menneisyyttä koskevien asettamusten todellisuus tarkistetaan tulevaisuudessa kehittyvän käytännön avulla. (Juuri niin!)

s.60 - Käytännön kriteeri on viime kädessä ainoa totuuden osoittamisen keino, mutta se ei ole luonteeltaan absoluuttinen. Jos käytäntö vahvistaa jonkun asettamuksen, ei se merkitse, että tämä olisi absoluuttinen totuus... Inhimillinen käytäntö on kulloisessakin konkreettisessa historian vaiheessa rajoittunutta ja suhteellista.

ss.60-61 - Lenin: - Käytännön kriteeri ei itse asian olemuksen kannalta milloinkaan voi täydellisesti vahvistaa tai kumota mitään inhimillistä mielikuvaa. Tämä kriteeri on myös siinä määrin "epämääräinen", ettei se anna ihmisen tietojen muuttua "absoluutiksi", mutta samalla se on kyllin määrätty säälimättömän taistelun käymiseksi idealismin ja agnostisismin kaikkia lajeja vastaan.

- Sananlasku: - Yksinkertaisuus on totuuden merkki. ...On järkevämpää antaa etusija yksinkertaisemmalle teorialle silloin kun kaksi teoriaa vastaa tosiasioita samassa mitassa.

- Mikään teoria ei heijasta maailmaa täysin.
- Kybernetiikka: Mikäli teoria ei osu aivan yksiin todellisuuden kanssa, tämä teoria jo sinänsä pyrkii muuttamaan voimavarojensa mukaan todellisuutta (ainakin sen hahmottumista) siten, että todellisuus vastaisi teoriaa, so. hylkimään tai vähättelemään poikkeustapauksia, koteloimaan ne!

s.63 - Olemme tekemisissä objektin kanssa vain sikäli, kun omaamme tietoa siitä.

s.73 - Analogiajohtopäätös voidaan yleisimmässä mielessään määritellä informaation siirroksi yhdestä kohteesta toiseen... Analogiajohtopäätös on mallista prototyyppiin tehty johtopäätös.
- Kolmekymmentä sivua tekstiä yhdestä kirjasta! Voin lopettaa tämän vihkon hyvällä omallatunnolla Mozartin Requiemin soidessa luureista  2.1.79 klo 23.55.

3.1.79                  > Anatoli Rakitov: Tieteellisen tiedon rakenne.
s.7 - Vain ani harvat pystyvät vastaamaan kysymykseen, mitkä tiedon ja ei-tiedon tuntomerkit ovat.

s.33 - Tieteen lait todennetaan, tarkistetaan ja arvioidaan empiiristen tutkimusten pohjalta.

s.77 - Conneticutin varikset eivät ymmärrä Kalifornian variksia.

s.81 - Tieteen lait ovat riippumattomia ihmisestä ja yhteiskunnasta kokonaisuudessaan, ne ovat objektiivisia totuuksia, joille on ominaista yleis-pätevyys ja ne ilmaistaan tieteellisen teorian muodossa. Taidekuvat ovat subjektiivisia, yksilöllisiä ja ainutkertaisia.

- Heijastus... aineellisten olioiden universaali kyky reagoida, vastata tietyllä tavalla muiden aineellisten olioiden vaikutuksiin.
- Yllä oleva on puhdas kybernetiikan määritelmä!

s 91 - "Tosi" ja "väärä, kuuluvat metakieleen, eivät objektikieleen. (?) Niillä arvioidaan objektikielen lauseiden suhdetta objekteihin.

s.163 - Loogisesti katsoen selitysprosessi ei ole muuta kuin toisten teorian lauseiden johdonmukaista johtamista toisista lauseista.
- Siis tautologiaa joka tekee yhden tiedon eri dimensiot ymmärrettävimmiksi.

Tautologisen muuntelun (logiikan) avulla saatu tieto ei ole todennäköisyystietoa - vai onko...

s.175 - Lait johdetaan toisista laeista logiikan sääntöjen mukaisesti, kun taas mallit eivät noudata logiikan sääntöjä... vaan toimivat korvaamiensa objektien kaltaisesti.
- Aina ja kaikissa olosuhteissako?

s.195 - Havaintotulokset riippuvat myös niistä olosuhteista, joissa havainto tehdään... Kysymys, minkälainen objekti on "sinänsä", "todellisuudessa" (= todellisuudesta irrallaan), on tieteen kannalta katsoen epämielekäs.

s.205 - Meidän on aina otettava huomioon objektien ja havaintovälineiden keskeinen vuorovaikutus (- mikä ei aina ole helppoa).
-  Eikö yllämainittu lause sovi myös "taidetapahtumaan"?

- Lause (s.195) herättää kysymyksen, miksi sitten kaikki logiikan perusesimerkki-lauseet on lähes aina valittu epämielekkäistä lauseista, joihin ei voida soveltaa lisäystä "aina ja kaikissa olosuhteissa" - siis suhdetta todellisuuteen. Tuollainen lause on turhan monimutkainen lisäys arkikieleen, mutta nämä kaksi lausetyyppiä tulisi voida erottaa toisistaan.

s.207 - Havaintotulosten vertaileminen ja yhteisten ainesten erottaminen eivät varsinaisesti kuulu havaintoprosessiin... vaan loogiseen ajatteluun... Teoreettisen ajattelun kaikista vaikutuksista vapaata, puhdasta empiiristä tietoa ei ole olemassa.
- Logiikasta vapaa havainto ei kuulu kyberneettisen systeemin todellisuuteen. Se on ulkopuolelle  jätettyä todellisuutta, johon ei reagoida. Silti se on huomioitu, mikäli se on todettu merkityksettömäksi, ja tähän prosessiin jo sisältyy loogista ajattelua.

s.219 - Työprosessissa "inhimillistämme" esineet tarpeitamme tyydyttäviksi. Työ on siis tarkoitushakuinen prosessi.
- Niin on taidekin. Tarkoitushakuisena se tuskin voi olla absoluuttisesti hyvää tai huonoa muutoin kuin suhteellisesti - suljetun systeemin (joukon) piirissä.

- Taiteilija - työvälineet - taideteos - henkiset hyödykkeet...

s.227 - Tieteellinen teoria, joka antaa äärettömän joukon empiirisesti todennettavissa olevia seurauksia, voi saada vain tietyn todennäköisyysarvon... Käytännössä pidämme erittäin suuren todennäköisyyden omaavia teorioita ehdottoman pätevinä... Koska verifikaatioprosessi on periaatteessa loputon, ei voida puhua täydellisestä pätevyydestä vaan ainoastaan teorian tietystä todennäköisyysarvosta. (!!!)

s.228 - "Kaikki kiinteät kappaleet ovat pallonmuotoisia."
- Väitteestä puuttuu ehto "aina ja kaikissa olosuhteissa", siitä puuttuu tarkkailijan perspektiivi, se ovatko ne alunperin tätä tai tuota (pallonmuotoisia) vai ovatko neliskulmaiset kappaleet muokkaamalla tehtyjä poikkeuksia - ja ennen kaikkea: millä tasolla asiaa tarkkaillaan; äärettömän kaukaa vaiko äärettömän läheltä, sillä: Molemmissa ääritapauksissa ne tietojemme mukaan ainakin näyttävät pallomaisilta (sekä planeetat että alkeishiukkaset)! Eikö pikemminkin niin, että hyväksymme käsitteenliukuman myös käsitteitä koskeviin väitteisiin so. suhteutamme ne olosuhteisiin.

Vielä jatkoksi: Milloin kappale alkaa olla kiinteä? Milloin kappale alkaa olla kappale? Milloin pallonmuoto alkaa olla pallonmuoto? Esimerkin tapainen väite on sinänsä abstraktio, jäätynyt väite vastakohtana tavoitteiselle,  progressiiviselle, liukuvalle väitteelle.

s.228         - Kaikki-lauseet: ääretön joukko verifioimaan / yksi falsifioimaan.
- On olemassa -lauseet: yksi tapaus verifioimaan / ääretön joukko falsifioimaan.
- Empiirisen testauksen tarvitseva teoria täytyy kyetä testaamaan empiirisesti.

- IS: Onko lause "Sataa ja ei sada" identtisesti epätosi? Lauseessa ei määritellä paikkaa eikä aikaa. Muoto mahdollistaa suomenkielessä preesensin lisäksi futuurin. Paikkaa ei ole ilmoitettu. Jos "Täällä sataa ja tuolla ei sada", niin väite on tosi eikä identtisesti epätosi. Kaikki väitteet jotka eivät ole sidottuja paikkaan ja aikaan (laajassa mielessä) ovat epämielekkäitä.

- Tieteellinen teoria ei voi olla identtisesti epätosi, sillä se edellyttäisi paikan ja ajan huomioon-ottamatta jättämistä, mitä tieteellinen teoria ei ymmärtääkseni voi tehdä. Identtisesti epätosi väite on mahdollista - ainakin joskus - verifioida, jolloin siitä tulee tosi/epätosi väite: "Sataa kaikkialla ja ei sada missään" ei kylläkään ole verifioitavissa. Itse asiassa se voidaan todistaa vain normaalisti todeksi mutta ei normaalisti epätodeksi!!!

- Identtisesti epätosi lause on oikeastaan muotoa "a+b" eikä "+a ja -a", jolloin se voidaan verifioida. Se siis esittää, että kaksi tapahtumaa voi esiintyä samalla hetkellä. Ainakin sadepilven reunalla sade lakkaa, jos sataa (!). Tällöin ainakin toisen tapahtumista (kummanko?) tulisi olla melko selvästi todistettavissa. Sitä paitsi: milloin sadetta aletaan nimittää sateeksi?

- Ovatko kaikki estetiikan ja etiikan väittämät, arvolauseet lauseita, joihin ei voi soveltaa "aina ja kaikissa olosuhteissa" -lisäystä?

Vrt. s.229. - "Pallonmuotoisuus" on pallolle niin olennainen - lähes ainoa - tunnusmerkki, että mielestäni voidaan puhua tautologiasta, vaikka kysymyksessä onkin olion ja sen ominaisuuden vertailu.

- Asiaa voidaan näin ollen yksinkertaistaa: Tautologisuus on tai ei ole tautologian tunnusmerkki ;(jopa) Tautologia on tai ei ole tautologiaa. Koska meillä on empiirisiä näyttöjä sekä pallonmuotoisuudesta että pallosta, on ensin mainittu lause kaikesta huolimatta myös empiirisesti verifioitavissa/falsifioitavissa. Ratkaisu on: Lause on epätosi, koska muoto "tai ei ole" on ristiriidassa kokemuksen kanssa.

- Päinvastoin kuin kirjassa esitetään ("...lause on kummassakin tapauksessa tosi loogisen muotonsa takia", identtisesti tosi), minä väitän ettei se sitä ole, mutta sillä on uudentyyppinen lainalaisuus - se voidaan ainoastaan falsifioida muttei verifioida.

s.229 - Identtisesti tosien lauseiden totuus ei riipu vallitsevasta asiaintilasta.
- En oikein ymmärrä koko "identtisesti tosia/epätosia" lauseita. Mielestäni sellaisetkin lauseet voidaan todistaa empiirisesti, mikäli hyväksytään edellä esittämäni tautologinen korvattavuus-määritelmä.            

s.230 - Jokaisella tieteellisellä teorialla, joka sisältää tietoa ulkomaailmasta, täytyy ehdottomasti olla sekä todentumis- että kumoutumiskenttä. Jos jompi kumpi kenttä puuttuu, niin se ei sisällä empiiristä tietoa.
[15.12.13: Esim. 2+2=4! Siitä puuttuu kumoutumiskenttä!]

s.232         - Empiirisen teorian kumoutumiskentän olemassaolo ei vielä johda teorian luhistumiseen. Se vain osoittaa rajat.         
- Tuohon antaisi mielenkiintoista lisäselvitystä se, miten luokitellaan esineen ja sen tärkeimpien ominaisuuksien suhde. Mikäli oliolla on vain yksi ominaisuus, niin eikö ominaisuus silloin samastu olioon, joka (olio) puolestaan voi olla ominaisuutena joissain muissa olioissa. Vaikka kysymyksessä olisi pallonmuotoinen tyhjiö, puhuisimme silti pallosta". Tämä saattaa olla hirveä käsitteiden sekaannus, mutta toisaalta en ole huomannut kenenkään käsittelevän kysymystä tältä kannalta. Ehkä kysymyksessä on kielellinen paradoksi.

s.235 - Teoria > tosiasiat = deduktio. Tosiasiat > teoria = induktio.
- Induktiivisen logiikan päätelmillä on vain tietty todennäköisyysarvo, ne eivät ole ehdottoman päteviä.

s.260 - Useimmilla teorioilla ei ole vieläkään ankaran deduktiivista  muotoa. Tämä muoto on teorian loppu- ei syntymävaiheeseen kuuluva.

4.1.79          - Logiikka ja koe / tautologia ja usko!
- Onko niin, että informaation siirto sukupolvelta toiselle on kuin ajassa kävelevä pyramidi, jonka pohja kuvaa kansan ajattelua, tietyntyyppisten suurien sosiaaliryhmien ajattelua, joka perintö siirtyy sukupolvelta toiselle esim. kyläyhteisössä, kuten kulttuuri yleensäkin.

- Huipulla oleva "tieteellinen tieto" kulkee taas omaa rataansa, sekin siirtyen - ei suullisen perimätiedon vaan - kirjojen kautta sukupolvelta toiselle. Olennaista on se, että nämä kaksi kärjistettyä tietosysteemiä ovat usein hyvin vähän toistensa kanssa tekemisissä. Puhun nyt tietenkin historiasta. Kysymyksessä on pikemminkin ajassa etenevätiimalasi, joka kylläkin tekee hidasta ylös/alas -liikettä siten, ettei koko sisältö pääse koskaan täysin valumaan vain toiselle puolelle. Tämä kuvaa jossain määrin sitä luottamuksen puutetta, joka on vallinnut kansanmiehen ja tiedemiehen välillä. Tiedemiehille ja teoreetikoille on naurettu, ja teoreetikot puolestaan ovat halveksineet kansanmiehiä, mutta ovat toisaalta joutuneet hakemaan kokemusperäistä tietoa kansan parista. Mitä lähemmäksi tieto tulee todellisuudesta, sitä ymmärrettävämmäksi sen periaatteessa pitäisi tulla myös kansanmiehelle, joka näin alkaa tajuta omankin toimintansa lainalaisuuksia. Ehkä tiedemiesten on ensin käytävä pilvissä, tiimalasin laajassa osassa, ennen kuin he ovat osanneet mennä ahtaasta aukosta tutkimaan toista - kansan maailmaa. Näin informaatiokatkos poistetaan, ja kansa alkaa kiinnostua laajassa mitassa myös tieteestä. Voin hyvin ymmärtää kansanmiehen tunteita, kun hänelle tarjotaan logiikan perustavia esimerkkilauseita, jotka eivät kerro todellisuudesta mitään.

 

> Pavel Kopnin: Dialektiikka, logiikka, tiede.
s.13 - Ajattelun on tavoitettava käsite, jolla tiede ei ole aikaisemmin operoinut. Muodollinen logiikka ei milloinkaan johda ajattelua tällaiseen käsitteeseen.         

s.l7 - Kantin apriorisina pitämät tiedon synteettiset periaatteet on tunnustettu aposteriorisiksi, sillä ne ovat tarkastettavissa vain kokeellisesti... On olemassa myös joitakin lähtökohtana olevia käsitteitä, joiden objektiivisesta sisällöstä mm. Einstein oli varma.

s.22 - Järjestelmä ei yleensä haittaa tieteellisen tiedon kehitystä, vaan se on sille suorastaan välttämätön.

- Luonnonfilosofinen järjestelmä oli luutunut ja tietyssä määrin despoottinen sellaista tietoa kohtaan, joka ei sopinut sen piiriin.
- Yllä oleva on tyylipuhdas esimerkki siitä, miten filosofinen järjestelmä on kyberneettinen systeemi, kylläkin elämän luoma, vaikkei se itse ole fyysisesti "elävä organismi". Tuon systeemin käyttäytyminen noudattaa suoraan Ahmavaaran kirjan malleja.
- Alan yhä enemmän ymmärtää Henrin aikoinaan kuvaamaa laatikkoa, jonka kyljessä olevasta napista painettaessa ilmestyy laatikosta käsi joka sulkee napin ja häipyy taas laatikon sisälle piiloon.

s.34 - Objektiiviset lait ohjaavat ihmisen toimintaa... Ajattelun lait ovat luonnon lakien heijastumia... Logiikan lait ovat objektiivisen heijastumia subjektiivisessa tajunnassa.

s.35 - Inhimillisen ajattelun olennaisimpana perustana on luontoa muuttavan ihmisen toiminta, käytäntö. Käytännön sijoittaminen tietoteoriaan on filosofisen ajattelun suurimpia saavutuksia.
- Objektiivisen maailman laeista tulee ajattelun lakeja sen jälkeen kun ne tiedostetaan, ja kaikki ajattelun lait ovat objektiivisen maailman heijastumia.

- Eksistentialismi on siltä osin oikealla tiellä, että se pitää ratkaisemattomana, mutta tärkeänä kysymyksenä sitä, mikä on ihmisen olemisen tarkoitus... Mikä on marxilaisuuden vastaus ihmisen olemassaolon merkityksestä?
- "Olio sinänsä" on juuri samaa kuin sen sisäiset "merkitsevät" suhteet todellisuuteen sen ulko-puolella. Siis "sinänsä" -sana voidaan poistaa. Suhteet eivät kylläkään ole esineitä, mutta ne ilmaisevat olion liikkeen ominaisuudet ja sitovat sen aikaan. Siis: "Sinänsä" -sana on juuri se, joka sijoittaa olion tämänpuoliseen.

s.42 - Olevainen on olemassa riippumatta siitä ajattelemmeko sitä vai emme.

s.43 - Materia ei ole kaikkien olioiden perustana oleva metafyysinen olemus, vaan materiaa ovat kaikki ihmisen tajunnan ulkopuolella ja siitä riippumatta olemassa olevat ilmiöt, oliot ja prosessit. Materian käsitteellä ei ole merkitystä olemisen ja ajattelun suhteiden ulkopuolella... Marxilainen filosofia asettaa kysymyksen olemisen suhteesta tajuntaan.

- Mutta eikö tajunta itse juuri voisi olla olemista? Miten tämä vastakkainasettelu silloin tapahtuu? Ensinnäkin, emme voi olla ajattelematta olemassaoloa niin kauan kuin tunnustamme tajuntamme olemassaolon. Olemassaolo on (apriorinen?) tosiasia, jonka todennäköisyys on suurempi kuin yhdenkään muun väitteen. Me saamme aistiemme välityksellä tietoa olemassaolosta, siis olemassaolo vaikuttaa meihin. Ellei se vaikuttaisi, niin vasta silloin voisimme epäillä "olemassaolon" olemassaoloa. Kuka on se joka silloin epäilisi. me tunnemme olemassaolon vaikutuksen, sen meihin kohdistamat voimat. Samasta syystä tunnemme voivamme vaikuttaa olemassaoloon (kyberneettisenä systeeminä). Olemassaolo vaikuttaa myös kiveen ja atomiin sekä sen hiukkasiin. Mutta kuinka pitkälle "epäorgaaninen" aines on "tavoitehakuista"? Se ei pysty vastustamaan itseään vahvempia voimia.  Se ei tiedosta näiden voimien vaikutusta itsessään, vaikka nämä voimat ovat olemassa. Siksi kivi ei "kärsi".

- "Tajunta" on eritasoisena olemassa kaikilla päämäärähakuisilla kyberneettisillä systeemeillä. Tuo olemassaolon tajuaminen on niiden osa. Se ei ole "tehtävä" eikä "päämäärä" vaan niiden osaksi tullut kohtalo. Elävän olemassaolon, osa on tajuta olemassaolonsa, josta on seurauksena sopeutuminen olemassaoloon, koska se on ainut, mitä olemassa oleva voi järkevästi tehdä. Seurauksena ei ole esim. pyrkiminen olemassaoloon mahdollisimman kauan tai lyhyen hetken vaan "juuri niin kauan kuin pitää", ellei ole syntynyt harhakäsityksiä olemassaolon tarkoituksesta. Tällaisia harhakäsityksiä ovat em. pitkäikäisyys-hakuisuuden ohella omaksutut, jo syntyessään kuolleet käyttäytymismallit kuten "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi". Ne ovat kuolleita malleja siksi, että ne ovat mekaanisia, ei-kyberneettiseen maailmaan kuuluvia, todellisuuteen vuorovaikutussuhteessa kytkeytymättömiä abstraktisia käsitteitä, joita kyberneettinen systeemi ei edes voi saada mistään, koska kaikki sen hyväksymät toimintaohjeet syntyvät vuorovaikutuksessa todellisuuden kanssa; sen on suhteutettava käskyt todellisuuteen [???]. Sen jälkeen kun tuo systeemi alkaa tiedostaa itseään, se alkaa myös kyetä luomaan "keinotodellisuuksia" sekoittelemalla ja hämmentelemällä inputinsa kautta tullutta informaatiota, ja vasta sitten se voi kuvitella mekaanisia, todellisuudesta irrotettuja käyttäytymissääntöjä.

Terve kyberneettinen systeemi ei koskaan sokeasti "rakasta lähimmäistä niin kuin itseään". Sen "rakkaus" on tavoitteista sopeutumista. Vasta historian kuluessa tuo kyberneettinen systeemi tulee ymmärtämään, että tietyssä maailmassa lähimmäisenrakkaus tuottaa todennäköisesti parhaat mahdollisuudet sopeutua. Tuon maailman täytyy tuolloin olla  sellainen, ettei systeemi tarkoituksellisesti tuhoa itseään noudattaessaan rakkaudenohjettaan. Mikäli muut samanlaiset systeemit sen ympärillä ovat "sairaita", sokeiden toimintaohjeiden lumoissa, tulee esiin ensimmäinen valinta:  "Rakastaako vaiko pysyä hengissä?" Systeemin osa on tehdä tuo valinta; Mikäli se "rakastaa" ja tuhoutuu, on tieto sen rakkaudesta mennyt toisen kyberneettisen systeemin tajuntaan ja herättänyt siellä kysymyksen.

Koko tätä prosessia on täytynyt edellyttää tieto tuon toisen systeemin "sairaudesta". Tämä tieto syntyy siinä vaiheessa, kun toinen systeemi yrittää tuhota em. alkuperäisen systeemimme tai "käyttää sitä hyväkseen" tms. Nämä käyttäytymismuodot jo sinänsä ovat merkki, ettei toinen systeemi ole sopeutunut olemassaoloon niin hyvin kuin ensin mainittu, koska tuo toinen käyttää väkivaltaa, pyrkii paisumaan, jota ilman ensin mainittu on tullut toimeen, sopeutunut. "Rakastava" kyberneettinen systeemi pitää toisen tuhoamista äärimmäisenä viimeisenä keinona (mikäli se yleensä pystyy toista tuhoamaan - kysymys on voimasta). Siksi I systeemi kerää uutta tietoa, jolla se voi vaikuttaa toisen systeemin "parantumiseen" väkivallattomaksi, sopeutuvammaksi.

- On luonnollista, ettei kyberneettinen systeemi yritä "parantaa" luonnonvoimia, jotka eivät voi vastaanottaa korkeampitasoista informaatiota, mutta jotka silti "kuolleina voimina" uhkaavat tuhota systeemimme. Tästä syystä se hankkii tietoja käytännön avulla luonnonvoimista, jotta se voisi välttää "turhan" tarpeettoman tuhon, tarpeettoman sen itsensä kannalta ajateltuna. Se alkaa hallita luonnonvoimia riittävän määrän tietoa saatuaan niiden käyttäytymisestä.
Koska se itse on rakentunut samoista luonnonvoimista, ei se "sukulaisena" voi tahallisesti myöskään pyrkiä tuhoamaan niitä so. muuttamaan tarpeettomasti niiden olomuotoa.

- Epäselvää on, missä määrin ja minkä tasoisen luonnonmaterian kanssa se voi "seurustella", so. millä (kehitys-?) tasolla voidaan katsoa informaation alkavan liikkua.

- Tämän systeemin kuolema: Se on samalla tavalla vain sen osa (= kohtalo), sen elämänosa kuin sen elämäkin. Tähän sisältyy tietoisuus orgaanisen aineen hajaantumiseen alkusysteemistä ja kerääntymään jälleen yhteen jossain toisessa kyberneettisessä systeemissä - kenties aikojen kuluttua. Tämän välivaiheen aikana osaset vaeltavat - itsenäistä elämäänsä eläen - olevaisuudessa (kenties rauhattomina) etsien mahdollisuutta jälleen yhdistyä korkeamman tasoiseksi kyberneettiseksi systeemiksi sopeutuakseen paremmin todellisuuteen kuin mihin alkioina yksin pystyvät. Ainakin geenitasolla niissä on informaatio rintataskussa muistona "menneistä hyvistä ajoista". Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet jälleen tuleva... Maa on elämän äiti (aminohapot) ja  taivaassa on elämän isä (ukkonen, salamanisku).

- Arpa määrää hiukkasen osan - paiskataanko se olemaan tietoinen olemassaolostaan yhdessä muiden kanssa, vai annetaanko sille vain sokea voima ilman materiaalista olemassaoloa!?

- Olen vakuuttunut siitä, että ihmisen tajunta on yhtä ja samaa materiaa kuin muukin materia. Kysymyksessä on pikemminkin materian järjestäytyminen tai järjestäytymättömyys kyberneettiseksi systeemiksi. Dialektinen materialismi asettaa vastakohdiksi nimenomaan ihmisen tajunnan ja muun olevaisen, johon väitteeseen asettaisin tämän tarkennuksen.

- Kysymys ei itse asiassa olekaan: "Miksi  ylipäätänsä on olemassa jotain", vaan:
"Miksi olevainen on jakautunut kahteen osaan - kyberneettiseen ja mekaaniseen?"

Tämä on käytännön kysymys. Olemassaolo sinänsä on ainutapriorinen asia, joka on annettu valmiiksi, joka muodossa tai toisessa on aina ollut olemassa - ehkä niin, että se on alunperin syntynyt olemassa-olemattomuudesta joka on "kyllästynyt itseensä"! Riittävän pitkäaikainen tyhjyys tyhjentää itse itsensä olemattomiin ja muodostuu tällä tavalla vähitellen olemassa olevaksi.

Onko tämäkin kyberneettinen prosessi? Suotakoon minulle anteeksi kaiken edellisen jälkeen myös tämäntyyppisen pohdiskelun nautinnon hetket. Jos Jumala on olemassa, niin hän ei vaivaudu tyhjyyden ja olemassaolon kysymystä alemmalle tasolle. (Olemassaolo on tässä tapauksessa materian ilmenemistä aineena, voimana, liikkeenä.

- Ehkä tyhjyys ja olemassaolo ovat aina olleet kuin atomi ja elektronit, planeetat ja aurinko jne. Paljon tyhjyyttä, mutta ei kaikki.

- Ehkä n-ulotteinen maailmankaikkeus, joka kiertyy itsensä ympäri, kiertää itseään, etääntyy itsestään, lähestyy itseään samanaikaisesti menneisyydessä, nykyisyydessä  ja tulevaisuudessa, lakaten ja ei-lakaten olemassaolostaan, kysymättä itseltään mitään, koska on - kaikki. (klo 01.38)

5.1.1979   s.44  - Engels ja Lenin eivät pitäneet filosofian ainoana tehtävänä objektin ja  ihmisen tutkimista sellaisenaan (idealistisesti sen itsensä vuoksi?). He hyväksyivät myös Marxin teesin maailman ja ihmisen muuttamisesta.

s.59    - Kybernetiikka olisi ollut mahdoton ilman tiedon erittelyä formalisoitujen keinotekoisten kielien pohjalla.         

s.60      Lukasiewicz: Logiikan kohteena ei ole sen tutkiminen, miten me todella ajattelemme tai miten meidän olisi ajateltava. (Kohteena on kieli.) s.61 - Miksei hän tunnustanut logiikan tutkivan ajattelua. Kielihän on tiedon olemisen muoto.         

s.65   - Dialektinen logiikka vaatii, että esine on otettava sen kehityksessä, "itse-liikkuvana", muuttuvana.         
- Lenin: Abstraktista totuutta ei ole olemassa, totuus on aina konkreettinen.
- On tyypillistä että marxilaisuus oli keksinyt esineen "itseliikkuvuuden" jo kauan ennen kuin itse marxilaisuutta tuntematta sen 60-luvun kirjoituksissani loin.

s.71    - Ajattelun filosofisena teoriana dialektiikka on vanhan muodollisen logiikan vastakohta.

- Kybernetiikka on puhtaasti dialektis-materialistinen tiede/metodi, jolla aikaisemmin mainittujen lisäksi erityisesti koko psykologia tulisi käsitellä. Kybernetiikka on tiede, joka tutkii mm. ihmistä tavoitteellisena systeeminä. Biologia, psyko-fysiologia, psykologia, etiikka, estetiikka ovat tälle metodille alistettuja, ikään kuin alalajeja niiden tasosta riippuen (+ tietenkin yht.kuntatieteet).
- Se, mikä pitäisi jotenkin sijoittaa tähän kaikkeen, on matkiminen systeemin käyttäytymisen, tiedonhankinnan ja -säilyttämisen muotona.

s.79      - Lenin: Objektiivisessa dialektiikassa on suhteellista Myös relatiivisen ja absoluuttisen välinen ero. Objektiivisen dialektiikan kannalta relatiivisessa on absoluuttista.
- Onko tuosta tehtävät johtopäätökset tutkittu loppuun saakka?

s.76-77   - Hegel: Pätevyys on ulkoista samanlaisuutta, saman kuvion samanlaista toistumista, niin että tuo kuvio määrää esineiden muodon yhtenäisyyden.
- Vertaa tuota aikaisempien kirjoitusteni määritelmään esineen olemisesta ajassa - se on aivan samanlaista "koossa pysymistä"!

- Onko objektiivisessa maailmassa konkreettista ja abstraktista? On: tämän objektiivisen maailman tajuavissa subjekteissa, jotka tuovat nämä käsitteet objektiiviseen maailmaan ikään kuin työkaluina joilla muokkaavat maailmaa. Objektiivisessa maailmassa, olemassaolossa ei muutoin liene näitä sinänsä abstrakteja käsitteitä.

- Konkreettista on se, mikä on tässä ja nyt, abstraktista on se, mikä tulee muualta. Todellisuus ei tunne muuta kuin tämän hetken, siis konkreettisen.

- "Kuollut" materia ei ennakoi mitään, vain kyberneettisillä järjestelmillä voi syntyä abstraktista. Jos sanotaan, että jollakin kategorialla on objektiivinen sisältö, merkitsee se, että on olemassa kyberneettisiä systeemejä, jotka voivat tajuta tuon objektiivisen sisällön olemassaolon (vrt.s.89)

- Objektiivinen sisältö on objektiivista sisältöä vain tajuavalle. Niin kauan kuin sitä ei joku tajua, ei sillä ole mieltä eikä merkitystä kenellekään - se vain on. Olemassaololla ei ole mitään merkitystä, sisältöä, ellei sitä tajuta. Termi "olemassaolo" voi syntyä vain tajunnassa (alkeellisessakin). Olemassolo voi yhtä hyvin olla ei-olemista, ellei tajuntaa ole olemassa. Objektiivisesti jotain on olemassa ilman tajuntaakin, mutta vain tajunta voi edes tehdä tämän väitteen. Tajunnan absoluuttisesti puuttuessa olemassaolo olisi "ei-olemista" so. sen suhteen puuttumista, joka mahdollistaisi ristiriidan todentamisen. Tämä suhde syntyy sillä hetkellä, kun olemassaoloon ilmestyy ensimmäinen kyberneettinen systeemi input/output -menetelmineen. Silloin kun systeemi pystyy edes "sisäisesti" reagoimaan, reagoi se jo silloin ulkomaailmaan, todellisuuteen.

- Koska olemassaolo tulee ilmeiseksi vasta kyberneettisessä systeemissä (sen "tajunnassa"), on meidän tarpeetonta tehdä jyrkkää jakoa käytännössä idealismin ja materialismin välillä (???), koska kuitenkin me aina operoimme vain tajuntamme avulla. Tajunnan työvälineet: input, output, muisti???

- Milloin kyberneettinen systeemi alkaa olla kyberneettinen systeemi? Se on ehkä se atomi, joka on vapaa ottamaan tai olemaan ottamatta vastaan ylimääräistä elektronia. Mikäli se mieltyy jompaankumpaan valintaan ilman pakottavien voimien vaikutusta so. vaikuttaa aktiivisesti sattuman kumoamiseksi usein samalla toistuvalla tavalla - voisimme pitää sitä ensimmäisenä kyberneettisenä systeeminä. Sama koskee atomiytimen kykyä hankkia esim. ylimääräinen, tarpeeton varaukseton hiukkanen. Ehkä emme koskaan pysty kokeellisesti selvittämään, onko tuo tapahtunut valintana vai sokeiden voimien vaikutuksesta, joten tämä on puhdasta  spekulaatiota talvi-illan ratoksi. Tämä on minun leikkiäni, koska ajattelu on minulle huvia - tavoitteista huvia. Minun resurssini eivät riitä todisteluun - se on toisten tehtävä.

- Niin kuin kauan sitten sanoin, marxilainen dialektinen materialismi on ainoa mielekäs kritiikin kohde, ja nyt jo voin todeta, ettei mitään sovittamattomia ristiriitoja ole ajattelussani sen perusteisiin verrattuna. Mikäli niitä on, näyttää siltä, etteivät marxilaiset käytännön johtopäätökset ole noudattaneet järjestelmänsä logiikkaa, tai pikemminkin - ovat korostaneet vain toisia peruslähtökohtia uskaltamatta vetää loppuun saakka johtopäätöksiä kaikista peruslähtökohdista.

Minun osuuteni on vain laajentaa sitä, nähdä näitä "objektiivisia" suhteita ehkä tavallista enemmän (tiedon-uskon-vastakohtien ykseyden soveltaminen etiikkaan, psykologiaan jne.).

- > TAIDE: MAAILMAN "VÄÄRIN" TAJUAMISTA "OIKEALLA" TAVALLA...

- Maailma "tapahtuu", on ilman merkitystä, vaikka onkin objektiivinen tosiasia. Merkitystä on sillä, mitä tajunnassamme liikkuu - vastasipa se sitten maailman liikettä tai ei. Se mitä tajunnassamme liikkuu, on yhtä tärkeä objektiivinen tosiasia. Juuri siksi juuri se - eikä todellinen maailma - määrää käyttäytymistämme. Se että ylipäätänsä olemme olemassa johtuu siitä, että olemme kasvaneet yhdessä todellisen maailman kanssa, joten emme voi olla ymmärtämättä sen toimintaa suhteellisen, riittävän pitkälle sopeutuaksemme siihen.

- Ajatuksemme maailmasta ei ole alempiarvoinen itse maailmaan verrattuna, koska ajatuksemme on osa maailmaa. Me muutamme objektiivista todellisuutta tuon pienen todellisuuden osan, ajattelun avulla riippumatta siitä, vastaako tuo ajattelumalli todellisuutta vaiko ei. Idiootti on yhtä paljon todellisuutta, kuin Marx, Hitler tai Jeesus. Ajattelu ei ole todellisuuden ulkopuolella olevaa. Kyberneettisinä olioina meille ei kyllä suinkaan ole samantekevää vastaako tuo malli todellisuutta vaiko ei. Samantekevää se muuten ei ole idiootillekaan. Niissä puitteissa tuollainen ihminen ajattelee samoin, sillä hänenkin tehtävänsä on sopeutua, joten hänen täytyy uskoa ajattelunsa tietyssä määrin vastaavan todellisuutta.

- Hänellä on pienet "eväät" ja pienet ilot, mutta ne ovat täsmälleen niin suuria kuin hän (tai kuka tahansa) voi kokea. Se ei välttämättä vaikuta esim. hänen tunnekenttänsä suuruuteen tai pienuuteen.

- Logiikassa on korjaamista niin kauan kuin sen pohjalta on mahdotonta väittää, että sama asia on samalla kertaa sekä absoluuttinen että suhteellinen, siis "a ja ei-a"; = a/x ja -a/y, jossa x ja y ovat jotain...            

6.1.79 Loppiainen
s.105 - Tiedostaminen ei ole objektin orjallista jäljentämistä, vaan se on luovaa heijastamista.
- Heijastusteoria täsmentyy vasta kun se selitetään kybernetiikan pohjalta. Heijastusteoria - kuten monet muutkin dialektisen materialismin perusväittämät - ovat vaikeita tajuta siksi, että ne vielä on ilmaistu tavallaan mekanistisen maailmankatsomuksen sanastolla. Kybernetiikka on se tiede, jonka sanasto tulee selvittämään nämä sanat paljon yksiselitteisemmin, kansantajuisemmin, sillä kybernetiikalla ei vielä ole takanaan sitä historian painolastia, joka antaa sanalle tulkintatavasta riippuen monia eri merkityksiä. Heijastusteoria lienee mahdollista tulevassa kybernetiikassa ilmaista loogisena kaavana, joka ilmaisee tapahtuman ja siihen reagoimisen välisen suhteen.

- Muisti on itse asiassa kuvitteellisuuden luoja. Muistissa olevat alkiot voivat tulla tiedostukseen "väärässä järjestyksessä" tai "vääristyneinä" yhdistelminä. Tietenkin joidenkin lakien mukaisesti tai - niin kuin unessa - lähes sattumanvaraisesti. Kuvittelu on itse asiassa sama kuin mieliin-palauttamisprosessi. Mieleenpalauttamisprosessi on kuin jonkin maan tieverkosto - mahdollisuuksien summa on rajaton (matka toisesta päästä toiseen eri teitä). Tietyt kemialliset aineet toimivat liikennemerkkeinä. Geenistö on yhteydessä päävaltaväyliin. Jälleen kerran joudutaan aivojen toimintaa, erityisesti muistia ja mieliinpalauttamista vertaamaan ihmisyhteiskuntaan.

- Vrt. s.107; Ympyrä näyttää neliöltä, jos se on kartio - sivultapäin katsottuna. Ellemme näe sitä koskaan muualta päin kuin sivulta, on se meille AINA neliö. Neliö puolestaan on ympyränmuotoinen silloin, kun se on pienentynyt pisteeksi - se ei ole ympyrä eikä neliö - se on molempia samalla kertaa. Onko suora neliö- vaiko ympyräpisteiden sarja?

s.110    - Ajattelu ei voi olla muuta kuin objektiivisen maailman subjektiivinen kuva.
- Ajattelu marksilaisittain pelkistettynä vain ihmisen ominaisuudeksi on mielestäni kysymysmerkki. Kybernetiikan mukaan alkeellinenkin kyberneettinen systeemi "ajattelee" omalla tavallaan. Kaikki reagointi on eräässä mielessä ajattelua.  On toinen asia, onko ajattelu kangistunut kaavoihinsa, so. kangistunut geeneihinsä ja siis perittyä. Tietenkään ei ajattelu ole idealistisessa mielessä absoluuttista.

- Entä jos puhutaan rajoitetusta objektiivisesta maailmasta. Universaali Turingin kone voisi olla tällainen, joka yhtenä objektiivisena maailmana sinänsä on kokonaan ajattelua. Sen kaikki osat ovat tuon ajatteluprosessin osia. Ehkä silloin voitaisiin todeta, että tuolla objektiivisella systeemillä olisi itsestään objektiivinen kuva.

- Kysymys syntyi siksi, että onko mielekästä puhua vain yhdestä objektiivisesta maailman-kaikkeudesta, olevaisuudesta, kun sen sijaan voitaisiin puhua n-ulotteisesta äärettömän "monesta" objektiivisesta maailmasta. Voitaisiin esim. sanoa, että jokainen subjekti / objektiivinen maailma -suhde sinänsä jo on yksi objektiivinen maailma. Väärinymmärtämisen mahdollisuuskin on objektiivisesti olemassa olevaa, so. väärinymmärtäminen on todellisuutta silloin kun se tapahtuu.

- Heijastuminen ei ole, toisarvoista, vähemmän todellista. Se on objektiivinen tapahtuma - vääristyneenäkin. Meidän tehtävämme on selvittää, miten heijastukset eroavat toisistaan ja miksi. Johtuuko erojen synty (mikäli kysymyksessä on sama ulkoinen objekti) itse havainnosta, sen käsittelystä, luokittelusta systeemin sisällä, sen tallentumisesta muistiin, sen mieliinpalauttamisesta tai muusta vastaavasta ja mikä on sattuman osuus siinä. Heijastus objektiivisena ilmiönä on täsmälleen yhtä monimuotoinen kuin on heijastavia subjekteja. Kaksi heijastusta ei koskaan voi olla identtisiä keskenään.

- Silloinkin kun sama systeemi heijastaa saman tapahtuman kaksi kertaa samalla tavalla, on ero niiden välillä se, että jälkimmäisessä tapauksessa on jo muistissa yksi edeltävä heijastus-kokemus. Toisaalta yhdestä avaruuden pisteestä voi yhdellä hetkellä kokea objektista vain yhden heijastuksen (voimme tässä tapauksessa puhua yhtä hyvin myös havainnosta, inputista). Kahdesta eri avaruuden pisteestä ei voi samanaikaisestikaan kokea kahta identtistä heijastusta, ellei kysymys ole erittäin suurista/pienistä etäisyyksistä (esim. tähden havaitseminen kahden ihmisen seisoessa vierekkäin. Sitä paitsi vm. tapauksessakin kokemusten merkitys eri systeemeihin on erilainen. Identtisyys on siis suhteellista. Joissakin tapauksissa voimme puhua identtisistä heijastuksista (suurin piirtein), jos havaitsijatkin ovat havainnon suhteen suunnilleen identtisiä, so. yhtä paljon tietoa ko. asiasta omaavia ja toisaalta - identtisiä kaksosia.

- Kaksi heijastusta voi siis teoriassa äärettömän suurella todennäköisyydellä olla identtisiä tietyissä tilanteissa (edelleenkin pikemminkin havainnoksi käsitettynä). Tuo "äärettömän suuri" on kuin absoluuttinen nollapiste. Rajana on vain tässä tapauksessa termi 100-prosenttinen, jota lähestytään yhä lähemmäksi ja lähemmäksi, mutta joka kuitenkin on tavoittamaton. Onko se edes välttämätön tavoiteltava. Ehkä on niin, ettei absoluuttisessa nollapisteessä tapahdukaan mitään erityistä, mikäli pystyisimme sen saavuttamaan.

s.113    - Tietokuva ja siinä heijastuva esine... ovat toisiinsa nähden samassa suhteessa kuin ideaalinen ja materiaalinen.
- Sanoisin että ne ovat toistensa symboleja sikäli kuin tietty kemiallinen prosessi tapahtuu luonnossa. Silloin tietystä fysikaalisesta prosessista kulkeutuu tieto tuohon kyberneettiseen järjestelmään, jossa tällöin syntyy kemiallinen prosessi. Tietokuva ja sen aiheuttama objekti ovat kahden todellisen tapahtuman välinen suhde. Tuon kulkeutuneen tiedon täsmällisyydestä, yksiselitteisyydestä riippuu, millainen tuo kemiallinen prosessi on. Mitä moniselitteisempi tuo informaatio on, sitä useampia eri mahdollisuuksia on valittavana vastaavilla kemiallisilla prosesseilla (tai sähköaalloilla). Informaation täsmentäjänä toimii sen lisäksi muisti siitä, millaiset muodot tuolla tapahtumalla aikaisemmin on ollut. Tässä tapauksessa monimerkityksinenkin informaatio saatetaan kokea yksiselitteisesti oikein/väärin.

- Minusta on väärin puhua ajattelun sisällöstä näin ollen "esineen ideaalisena kuvana", sillä ajattelun sisältö on pikemminkin esineen kielellis-visuaalinen symboli, joka jossain vaiheessa tiedostetaan kuolleena, muuttumattomana kuvana. Itse tuo symboli on aivojen sähkökemiallinen prosessi, joka ärsyttää muistista esille mielteitä sanan, kuvan tai tunnon aivoalueilta. Sana, kuva, tunto, tunne! Tuo symboli ei sinänsä ole valokuva, sillä se on muuttuvampi, enemmän "tapahtuva" kuin suhteellisen pysyvä muuttumaton valokuva. Sähkökemiallinen symboli tuottaa "elokuvan", joka on yhtä pysyvä "dia" tai muuttuva "nopeutettu filmi" kuin itse oliokin jota se heijastaa.

- Kaiken kaikkiaan: "kuva" -sana sopii vain joihinkin ideaalitapauksiin.

- Koko ideaalinen -sana on ehkä tarpeeton puhuttaessa "puhtaasta muodosta" jne. Eiköhän tuo ole idealismin jäännettä materialismissa. Sillä on pyritty kieltämään metafyysinen ajattelutapa, jonka mukaan "ei ole olemassa muuta kuin materia ja sen liike" (ehkä siten, että norsun nähdessään aivoissa todella liikkuu pikku norsu...).

s.114    - Todellisuudessa ideaalinen on kuitenkin olemassa vain materiaalisen vastakohtana, subjektin ja objektin käytännöllisen vuorovaikutuksen momenttina, subjektin toimintamuotona.
- Jos aine on energiaa, niin hyväksyn tuon "toimintamuoto" -sanan siltä  osin, että samoin kuin todellinen norsu on prosessi, niin sen kuvakin meissä on prosessi - kylläkin tapahtumana aivan erilainen, mutta tietyssä vastaavuussuhteessa toiseen. (Myöh. huom: samoin kuin free -musiikkivaikutelma saadaan aikaan mitä erilaisimmin keinoin, tai "virsi" -tunnelma mitä erilaisimmilla teemoilla).

- Havainto on luonnon vaikutuksen alaisena olevan kohteen vaikutus input-järjestelmäämme. Ajatuksemme kohteesta on sen ja siihen vaikuttavien voimien (valo yms.) summa. Tämä yhdistynyt energia vaikuttaa meihin, jotka olemme sisäisten ja meihin muualta kohdistuvien voimien summa. Näiden kahden summan välillä kulkee informaatio (ainakin yhteen suuntaan) ja tästä muodostuu subjektin ja objektin välinen suhde. Tässä mielessä niitä voidaan sanoa vastakohdikseen. Tämä "vastakohta" on kahden aine-energiakimpun välinen vaikutus. Jos molemmat ovat kyberneettisiä systeemejä, nimitämme sitä vuorovaikutukseksi (edellyttäen informaation välittymistä). Toisaalta planeettojen välinen vetovoimakin on vuoro-vaikutusta - voidaanko sitäkin nimittää informaation vuorovaikutukseksi? (vaikka kysymyksessä ei välttämättä olekaan kaksi kyberneettistä järjestelmää). On selvitettävä kyberneettisen järjestelmän määritelmä itselleen tarkemmin.

- Tarkoitukseni ei ole kritisoida marksilaisia väitteitä kritiikin itseisarvon vuoksi "pilkkuja nussien" vaan esittää, kuinka samantyyppiset ajatukset voidaan esittää toisin sanoin.

s.115         - Ei ole olemassa pyöreistä kappaleista erillistä pyöreää, mutta ihmisen refleksiivinen toiminta saattaa erottaa sen puhtaaksi muodoksi. Ei myöskään ole olemassa ihmisen materiaalisen toiminnan ulkopuolella olevaa ideaalista, ideaalinen voidaan kuitenkin erottaa tuon toiminnan puhtaaksi muodoksi.
- Mitä tuo ideaalinen on? Se on ei-olemista siinä mielessä kuin sanoessamme lauseen: "Pyöreä". Lause ei ilmaise "pyöreän" suhdetta mihinkään. Siinä ei ole predikaattia, se on irti todellisuudesta samoin kuin filosofiaa alkeellisimmat esimerkkiväittämät, tautologiat.

- Ideaalisen lausemuodon vajavuus antaa sen harhaluulon, että on olemassa jotain puhdasta, ideaalista, vaikkei sitä sellaisenaan ole objektiivisesti olemassa muutoin kuin keinotekoisena symbolina, joka ei suinkaan kiellä sen merkitystä, arvoa työvälineenä matematiikan tapaan.

- Vajaiden lauserakenteiden avulla siis pääsemme ikään kuin todellisuuden ulkopuolelle, mutta jos on miellettävä tuollaisen lauseen sisältö, tunnemme itsemme yllättävän epävarmoiksi, koska emme mm. voi mieltää "pyöreän" käsitettä ajattelematta jotain konkreettista pyöreää esinettä tai liikettä. Se aivan varmasti vilahtaa tajunnassamme yrittäessämme vaikka kuinka keskittyneesti abstrahoida tuon käsitteen. Tuntomme ei tavoita (?) "pyöreyttä", ei myöskään kuulomme (paitsi että se tajuaa jos äänilähde pyörii sen ympärillä). Näkömme tajuaa sen, mutta sanatajumme tajuaa sen parhaiten, koska se on yhdistelmä em. tajunnantavoista. Emme koskaan ajattele "pyöreyttä" eri suhteista käsin - emme esim. ajattele vannetta, jonka, jonka näemme takaa päin suorana janana. Tämä mahdollisuus tulee esiin vasta pitkän harkinnan jälkeen.

- Tässä mielessä idealisointi on epätodellisten seikkojen karsimista, mikä puhtaimmin ilmenee sanana, jota ei ole suhteutettu todellisuuteen. Ainoa suhde mikä sillä on, on tautologinen päätelmäsuhde sen vastakohtaan - ei-pyöreään, joka puolestaan vähitellen hahmottuu ensin soikioksi, sitten suoraksi, sitten neliöksi, kolmioksi, sitten voimakentäksi, sitten epämääräiseksi joukoksi tilassa, sitten ajassa, sitten mauksi, sitten hajuksi - täten edeten yhä kauemmaksi ei-pyöreyteen päin! Pyöreys on alunperin avaruudellinen käsite. Se ei niinkään kuulu aikaan, mutta sen käsite on jossain vaiheessa laajentunut symbolisen sanaston alueelle ("Hän puhui pyöreästi.") Se ilmaisee kulmien, kiinnekohtien puuttumista. Tavallaan se avaruudellisesti on jatkuva viiva - vastakohtana katkoviivalle (huono esimerkki), ajallisesti se merkitsee jatkuvuutta vastakohtana katkelmalliselle, kunnes niiden välistä eroa ei enää huomata.

- Vielä kerran: "Pyöreys" -ideaali on se mielle, meille jää huomattuamme, että siltä puuttuvat täsmentävät suhteet todellisuuteen. "Puhdas" -käsite on vain sitä - siis  puuttumisen havaintoa - eikä mitään muuta. tämä jättää meille tien auki suhteuttaa tuo käsite mihin tahansa ympäröivään todellisuuteen.

- Kaikki sanat ovat tällaisia ideaaleja. Niiden eteen voidaan kuvitella + tai - -merkki riippuen siitä, kumpi kahdesta on perustermi. Perusterminä pidämme "pyöreää", koska sen vastakohtia "ei-pyöreitä" on monenlaisia. Toinen +/- -järjestelmä on se, onko ko. termit suhteutettu todellisuuteen so. määritelty tarkemmin vaiko jätetty tahallaan miinuskäsitteiksi, mikä sekin antaa tiettyä informaatiota, asennoitumisohjeen informaation vastaanottajalle myöhemmin tulevan informaation luokittelemiseksi. Kaikki tämä on tyypillistä tietokoneen 0-1 järjestelmän binaarista (?) sovellutusta.            

- Yleisesti ottaen päätelmäni liikkuvat tasolla: "On olemassa ainakin yksi tapaus" jne. En yksinkertaisesti jouda ajattelemaan, onko jokin laatimani sääntö yleispätevä. Sen todentaminen on toisaalta helppo mekaaninen toimenpide testaamalla kaikki väitteet lisämääreellä "aina ja kaikissa olosuhteissa". Olen liian kiihkeä etsimään jäädäkseni testaamaan jokaista väitettä.

s.117   - Se mitä kone suorittaa, ei tietenkään ole ajattelua... Ajattelemaan pystyy vain ihminen, tarkemmin sanoen ihmiskunta.
- Mitähän tuon kirjoittaja ajattelisi sadan vuoden kuluttua, kun kybernetiikka on kehittynyt. Jo tänä päivänä puhutaan koneen ajattelusta yhä enemmän. Sitten tuo toinen vastakkainasettelu ihminen-ihmiskunta. Ihmiskunta on "toisen sukupolven" kyberneettinen systeemi, jonka ajattelu sisältää kaikkien yksiköidensä ajattelun, joka ei ole samaa kuin yhteiskunnan kirjattu, muistiinmerkitty ajattelu, mutta joka ei myöskään yleisesti ottaen ole kovin kaukainenkaan sukulainen sille (yht. kunnalle). Myöskin vallankumouksellisesti yhteiskuntaan, sen ajatteluun suhtautuva henkilö on osa yhteiskuntaa. Hän muuttaa sitä sisältä käsin, jos voimat riittävät. Tästä "toisen polven systeemistä" itsenäisesti (suhteellisessa mielessä) ajatteleva yksilö voi siirtyä pois joko fyysisesti (toiseen yhteiskuntaan) tai henkisesti (näyttämättä erilaista ajattelutapaansa muille sen enempää sanoina kuin tekoina) tai kokonaan - tekemällä itsemurhan, lähtemällä ennen aikojaan.

- On väärin sanoa, että vain yhteiskunta ajattelee, ei ihminen. Yhteiskunta on ikään kuin "yliminä", joka ennen kaikkea kontrolloi yksityistä ajattelua ja tekee siitä omat johtopäätöksensä, ja muuttaa itseään sen pohjalta päämääränään sisäinen yksilöiden keskeinen sopeutuvuus sen ohella, että tämän systeemin on itsensä sopeuduttava ympäröivään todellisuuteen.

- Yksilöt ovat kasvaneet vuorovaikutuksessa toisiinsa, joten näissä suhteissa esiintyvät suht. muuttumattomat vakiot ovat yhteiskunnan perusta, jolta pohjalta yhteiskunta itse rakentaa systeeminsä - sopeuttaa sen jäsenet työnjakoon pyrkien tekemään tarpeelliset itsesäätelymuutokset sisältään saatavan informaation perusteella. Yhteiskunta on sikäli "objektiivisempi" kokonaisuus, että se pitää sisällään monta erilaista näkemystä esim. samasta ulkoisesta tapahtumasta. Siis sen toiminta on työnjakona "korkeammalla tasolla", että se voi panna osan itseään verifioimaan jokin väite koko yhteiskunnan jäsenten yhteisten kokemusten perusteella. Tällaista verifioituvuusastetta ei erillinen yksilö pysty tekemään ilman vuorovaikutusta muihin. Kuitenkin tuo spesifinen teko on lopulta yksilön tai muutaman yksilön teko työnjaon puitteissa. Yhteiskunta itse ei ole sitä varsinaisesti tehnyt, se on pikemminkin työnantaja. Yksityiset systeemit ovat sopineet siitä, että "keskuksessa" (onko se muistikeskus, työnjakokeskus vai mikä?) joku voi antaa ärsykkeitä, ohjeita toisille yksityisille jäsenille. Johtaminen on myös työnjaon tuloksena määrätty tehtävä. Kuka ensimmäisenä ehdotti työnjakoa? Ehkä se syntyi jonkun yksilön joutumisesta liialliselle rasitukselle alttiiksi liian suuresta työmäärästä johtuen.

s.118          - Kone ei pysty luomaan todellisuuden ideaalista kuvaa abstrahoinnin tietä; se on yksinomaan ihmisaivojen funktio. Missä ei taas ole kyse todellisuuden ideaalisen kuvan luomisesta abstrahoinnin tietä, siellä ei myöskään ole ajattelua alkeellisimmassakaan muodossa.         
- Kysymys on todella siitä, miten ajattelu määritellään, mistä se alkaa ja mihin se päättyy. On totta, että nykyisten tietokoneiden rakenne on ikään kuin mekaaninen (mikropiireineen ja -prosessoreineen) verrattuna ihmisaivojen sähkökemialliseen toimintaan ja genetiikkaan. Toisaalta - on vain ajan kysymys, milloin tietokoneita ruvetaan rakentamaan näillä samoilla periaatteilla.

- Sen jälkeen kun koneiden ajattelu on siirtynyt tuolle tasolle, olemme täynnä samaa ihmetystä: mitähän se tuntee ajatellessaan. Näin - etenkin jos onnistumme sijoittamaan valkuaisaineet sen rakenteeseen! Se on kone, jossa objekti, syötetty tai sen itse keräämä tieto vaikuttaa siihen itseensä, subjektiin. Tuo kone on myös yhteiskunnallinen olento ainakin informaationkulkua kuvitellessamme, mikäli sillä on tietokonepäätteet, jotka ovat yhteydessä keskukseen, aivoihin.

s.118 Engels: Käsi ei siis ole vain työelin, vaan se on myös työn tuote.
- Samalla tavalla aivot voivat kehittyä tietokoneen tekemän työn tuotteeksi,  erityisesti tietokoneyhteiskunnan historiallisen kehityksen tuotteeksi.

[- Miten ajatus kulkee tietämättömyydestä tietoon:

1) a tai -a, sekä b tai -b. Tai: a ja -a sekä b ja -b. Tai: ei a eikä -a tai ei b eikä -b.

2) ehkä a tai -a mutta ei a ja -a (ei a eikä -a). Tai: ehkä a ja -a, mutta ei a tai -a.

3) ehkä a ja ehkä -b. Tai: a ja ehkä -b.

4) a ja -b.

- 1. kohdassa ei ole merkityksellistä tietoa. Ehkä-sanan käyttö (2ja3) on merkki kuvitteellisuuden syntymisestä - se on AINA tiedon edellytyksenä, ja samalla se on todennäköisyyden eri asteita.

- Tuo mielikuvitus näyttää siis edellä olevan perusteella olevan primäärisempää kuin varsinainen tieto. Sehän onkin erivahvuista todennäköisyystietoa, siis uskoa; Meillä joko ei ole mitään merkityksellistä, tai sitten meillä on uskoa - karkeasti yleistettynä. Edellä olevien luokkien lisäksi mukaan olisi pitänyt lisätä tautologia: a:n varmistuminen tai -a:n varmistuminen a = a ja -a = -a. Mikä ero tautologiatiedon ja muun tiedon hankkimisella on? Onko tautologiatieto tätä: a ja a ja a ja a... > a = a.

- Pikemminkin: a1 ja a2 ja a3 ja a4 > a = a ja 1-2-3-4 ovat "ei-a" eli muuttuneet olosuhteet (esim. aika, joka erottaa a:t toisistaan).            

- Mitä pysyvämpi kappale tai liike on ajassa, sitä vähemmän voimme numeroida sitä; se on siis "a ja a ja a ja a" -muotoa, so. "aaaa", eli yksinkertaistettuna: "aaaa" = a.

- Näyttää siltä, että tautologia on jo ENNEN 1-kohtaa, so. ennen kuin on "merkityksellistä tietoa". Numeroitu tautologiatieto ei taidakaan olla muotoa a1, a2, jne. - vai onko... Se vaikuttaa pikemminkin empiiriseltä. Tautologia lienee vain se, että suhde todellisuuteen - paikkaan ja aikaan - puuttuu.]

- Mitä pysyvämpi kappale on, sitä enemmän tautologialta se on historian kulussa näyttänyt > ikuiset luonnonrakennelmat ja -voimat > ikuiset arvot jotka eivät muutu. Ei ole ihme, että vain abstrakti on näyttänyt ikuiselta (pyöreys, rakkaus jne.).

- Mitä vähemmän suhteita sitä vähemmän tarkentavia määrittelyjä; mitä vähemmän tietoa, mitä vähemmän muutosta, mitä yleisempi, mitä abstraktimpi, sitä enemmän uskoa, sitä enemmän arvotusta, sitä enemmän ikuisuusarvoa. Tätä kaikkea on ihmiskunnan historia tulvillaan sen koettaessa vastustaa maailman muuttumista siltä osin kuin on ollut ihmisiä, joilla "on mennyt hyvin".  Onneksi he koskaan eivät ole saaneet kaikkia muita uskomaan näihin "uskonasioihin". Kuinka vähän on itse asiassa sovittu, ennen kuin on syötetty tietty informaatio niille, jotka kuvittelevat sopineensa jotain omien näkökantojensa perusteella. Useimmiten ei ole edes vaivauduttu sopimaan, vaan on käsketty sillä voimalla, joka "hyvin pärjänneillä" ihmisillä on ollut.
- Nykyaikaiset tietokoneet jo ovat "luovia".            

[Jatkuu osassa III: s.125 - Järki on synteettisen tiedon synonyymi...]