Informaatio ja marxismi VI 1979

14.1.79         - Voiko vain mekaaninen liike yltää ytimiin saakka aaltoliikkeen törmätessä elektroniverhoon, vaiko päinvastoin? On jotain merkittävää siinä, että mekaaninen liike "leviää" vain yhteen suuntaan, paitsi räjähtäessään, ja aaltoliike, energia kaikkialle samalla kertaa. Onko aaltoliike mahdollisesti jotain enemmän perinnöllistä puun siementä kuin itse puun osa, mekaaninen liike, joka päätyy lähemmäksi avaruuteen, vain yhteen suuntaan? Törmäys, äänen lähde on mekaanisempaa kuin toisiinsa sulautuva ristiaallokko. Mekaaninen liike on tämän-puoleisempaa, konkreettista, jossa tuonpuoleisen välitilan osuus on vähemmän merkittävää - se vain välittää tiedon tapahtuneesta kaikkialle siltä osin kuin törmäys vapauttaa energiaa, lämpöä, valoa, säteilyä. Yhteentörmäys tuottaa aina mahdollisuuden myös välitilan supistumiseen, mikä merkitsee aalto-liikkeen syntyä kaikkialle avonaista tilaa kohti.

- Onko informaatiota se, että kahden pallon kentät ovat samanmerkkiset, jolloin toisen pallon input aiheuttaa identtisen outputin tai miinus-outputin, jota toinen ei varsinaisesti voi ottaa vastaan, koska informaation lähettäjä on "enemmän" miinusta itsekin - lähettäen perään yhden miinuksen voidakseen vastaanottaa tuon aikaisemman miinuksen. Tällöin voisi syntyä seuraavanlainen yhteen kytkentä: "SS" (kahden vierekkäisen aallon kuva), joka on melko selvä liitos. Merkitseekö tuo tila, että palloille muodostuu yksi yhteinen "elektroni"? Voisiko elektroni olla jotain mitä ei ole, ennen kuin jokin voima - valonsäteen avulla tutkiminen - aineellistaa sen hiukkaseksi. Elektroni sinänsä - onko se kyberneettinen - voidaan rikkoa. Siinä mielessä se on mekaaninen. Voiko informaatio olla sitä, että säteilyn lisäksi irtoaa yksi todellinen alkeishiukkanen?

- Avaruuden aaltoliikkeen tajuaminen ja lähettäminen on normaali informaatiokeino. Mekaaninen liike on hyökyaalto, joka "käy yli ymmärryksen".

s.300          - Lenin: Erillinen oleva on yksi idean puoli. Totuutta varten tarvitaan vielä muita todellisuuden puolia, jotka samoin näyttävät itsenäisiltä ja erillisiltä... Totuus realisoituu ainoastaan niiden yhdistelmässä ja niiden suhteessa.
- Siinä se koko juttu on: Totuutta varten tarvitaan toinen todellisuuden puoli - idea itse - sen tajunta, olevan suhde maailman saamaan informaatioon tuosta olevasta. Sillä perusteella maailma käyttäytyy ja tulee toimeen olevan kanssa.

 

- Onko kuolema sitä, että in- ja output lakkaavat toimimasta? Vajaa kuolema on sitä, että jompikumpi... Jääkö jotain muistista jäljelle? Kuolleet vaeltavat menneisyyden laaksoissa. Mielenkiintoinen ajatus...

- Onko synteettisillä aineilla (keinokuiduilla) vajaatoimintainen input? Jos on, niin mikä osa molekyylistä on korvattu proteesilla? Onko niillä liiallinen output? Joka tapauksessa ne ovat keinotekoisempia ja huonommin luontoon sulautuvia.

- Atomien ja molekyylin toiminnoilla pitäisi olla vastaava analogiansa, mallinsa yhteiskunnan toiminnassa.

- Onko kaikella aine-energia- ja aaltomuotonsa? Aine (output) > energia (informaatio) > aalto (muisti) > energia (informaatio) > aine (input). Onko muisti (aivosähköfilmi) tuo keskellä oleva aaltovaihe?

- Muuttuko informaatio (energia) ensin aalloksi, inputissa energiaksi, inputista muistiin siirtyessään jälleen aalloksi (aineeksi?), muistissa energiaksi, muistista lähtiessään jälleen aalloksi (aineeksi?), tullessaan outputiin energiaksi, joka puolestaan lähettää aallon? On luonnollista, että output lähettää aallon tavoittaakseen myös oman inputinsa, joka ei varsinaisesti ole suunnattu outputia kohti. Vai meneekö outputista sisäisesti tietopalaute muistiin? Kyllä, mutta vain vertailun vuoksi. Vertailu siihen tietoon, miltä tuo teko näytti inputin mielestä.

- Rikastuminen on konkretisoitumista, tiivistymistä, aineellistumista, ei-abstraktia, olemassa olevampaa.

- Aaltoviiva - jättiläissimpukka. Sen avatessa jakautuu aalto kahdeksi rinnakkaisaalloksi ja syntyy imu! Tuo imu on paljon suorempi kuin suoran jakautuminen kahdeksi samansuuntaiseksi, koska erkaneminen on suurempaa; pitempi matka jotain yhtenäistä erkanee toisistaan. (Kuvat ≈ & =) -kotilo - spiraali! Bakteeri-spiraali, streptokokki, spiraalimaiset alkueliöt, pyramidimaiset kiteet... Spiraali on jotain ulkoa sisäänpäin, pyramidi on jotain sisältä vielä sisemmälle.

- Tapahtuuko maailman "uusjako" palloihin, kolmiopyramideihin, tetraedreihin, spiraaleihin sekä aaltoliikkeeseen?

s.301          - Idea sisältyy teoriaan ja ilmenee teoriassa. Ilman teoriaa ei ole ideaa, mutta ilman ideaakaan ei ole teoriaa.
- Oliko kysymys abstraktin konkretisoinnista vaiko kahden abstraktin yhdistämisestä?

s.303          - Kehitys on liikuntaa, johon sisältyy laadullisia muutoksia.
- Sekä tietysti myös määrällisiä, jotka muuttuvat laaduksi.
- Pyramidin päälle noustaan portaikkoa pitkin suoraan, spiraalin päälle kiertämällä.

- Tosiasioiden äärimmäisenä yleistyksenä teoriassa on periaate, siksi se on luonteeltaan abstrakti~ yksipuolinen... Tosiasiat ja periaatteet ovat teorian kaksi vastakkaista ääripuolta.
- Mitä on jaksollisuus atomimaailmassa? Onko se aallonpituutta?

s.304          - Koska idea ei kuitenkaan ole olemassa sinänsä, vaan tietyssä tietojärjestelmässä, jonka perustan se muodostaa, niin jokainen tieteellinen tiedostamismetodi voi syntyä ainoastaan oman keskipisteensä omaavan tietojärjestelmän pohjalla.
- Loistavasti esitetty teorianmuodostuksen laki!

s.306          - Taiteellinen hahmo on todellisuuden spesifinen heijastumismuoto. Leo Tolstoi on yrittänyt rajoittaa taiteellisen hahmon tunteiden ilmaukseksi.

- Inhimillinen tiedostaminen ei yleensäkään voi olla puhtaasti aistimellista, se on aina aistimellisen ja järjellisen ykseyttä, joka esiintyy erilaisissa muodoissa.
- Havainto, kokemus ja sen arvostus > tunne! Kokemus sinänsä ei ole tunteellinen, jälkimmäinen syntyy vasta arvostusprosessissa. Tämä lienee sovellettavissa ehdollisesti myös kivuntunteeseen.

- Kiinan muuri. Huh! Portaat ovat vain puoli muuria, ja ne johtavat joko ylös tai alas, Muuri vain etenee ylös-alas (3 kuvaa). Muuri on aaltoliikettä sellaisenaan, portaat ovat puoli aaltoa yksipuolisesti ylös tai alas. Entä sivulle?

s.308          - Belinski: Taide hyväksyy vain runolliset ideat; runollinen idea taas ei ole syllogismi, ei dogmi eikä sääntö, vaan se on elävä intohimo, se on paatos... Hän ei tarkastele sitä järjellään... ei tunteellaan eikä millään yhdellä sielunkyvyllään, vaan koko henkisellä olemuksellaan, ja siksi idea on hänen teoksessaan elävä luomus eikä abstrakti ajatus tai eloton muoto.
- Sovellettaisiinpa tämä myös tieteeseen... Tuossa idea oli palautettu maan pinnalle.

s.309          - Ideaa, jota kehitellään tieteellisessä teoriassa, ja taiteellisen hahmon perustana olevaa ideaa ei voida samaistaa toisiinsa.
- Olen päinvastaista mieltä: Jokainen todentamaton tieteellinen idea on itse asiassa taiteellinen idea. On vain kummallista, että idea voi olla - ei edessäpäin kajastava aamunkoi vaan - yöksi kypsynyt ilta, joka pakottaa meidät etsimään jotain uutta, uusia mahdollisuuksia verrattuna odotuksiin joita meillä aamunkoista on. Se on aamunkoin kuva, jonka rakennamme juuri kokemastamme, yhä uudistuvasta menneisyydestä käsin.

- Tieteellinen tieto yrittää selvittää, millainen aamu todellisuudessa tulee olemaan, ja taide puolestaan millainen sen pitäisi tai ei pitäisi olla, tai: millainen se saattaisi muuttuneissa olosuhteissa olla! Taide projisoi toivomme ja pelkomme tuohon uuteen aamuun. Se ei sinänsä ennusta, kuten tiede tekee. Taiteilijan kokemus, idea uudesta aamusta määräytyy hänen silloisen todellisuuskäsityksensä materiasta käsin. Jos hän kokee maailman ahdistavana, sitä kauniimpi on uusi aamu. Pessimistillä tuo uusi aamukin on surullinen. Entä näiden kahden katsomuksen keskinäiset sekoitussuhteet: Pessimistinen realisti muuttaa uuden aamun naturalistiseksi, epäilijä, eksistentialisti surrealistiseksi, uskova ylimaalliseksi, sosialistinen materialisti jopa idealistiseksi - konkreettisessa erityismielessä. Hän viimeksi uskaltaisi kuvitella sitä katastrofiksi kuten lopun aikoihin uskova itsetuhohaaveilija tekisi. Puhdas romantikko kaunistaisi myös tämän päivän, antiikin palvoja etsisi uudesta aamusta ihanteellisia suhteita, kaksiulotteisen maailman asukas kokisi sen kolmiulotteisuuden haaveena, muotojen palvoja ornamenttina, nälkäinen leipänä, stressattu ihminen pelkkänä valkeana pintana tai kaiken palasiksi menemisenä. Luonnonihminen näkisi sen luonnonhenkien konkretisoitumana.

Perusero on, kuinka luovia tai säilyttäviä eri näkemykset ovat. Pessimisti liioittelee toiseen suuntaan (saastemaailma, helvetti), optimisti toiseen (Paratiisi), lyhytjännitteinen näkee sen ekspressionistisesti, pitkäjännitteinen matemaattisina ihannekuvioina, säilyttävinä ornamentteina, koska kysymys on suhteellisen muuttumattomista totuuksista. Metsästäjä näkee sen saaliina, nautiskelijatyyppi orgioina ja bakkanaaleina. Zenbuddhalainen käsittelee sitä ehkä kaikkein todellisimpana, so. hyväksyy sen sellaisena kuin se tulee, josta syystä hänen näkynsä on maailmallemme kaikkein vaikein ymmärtää. Hänen vastauksensa on irrationaalinen - se ei voi olla muuta. Länsimainen ihminen vaatii nähdä uuden maailman muutettuna: siinä on vähemmän ihmistä ja enemmän liikettä - ehkä kauppoja! Nämä ovat tekijän ja kokijan, uudelleentekijän suhteita taiteeseen. Miltä menneisyys näyttäisi näistä veikoista?

- Paljonko taiteilija kuvaa todellisuutta, kuinka paljon itseään? Kuka kuvaa abstraktia, käsitteellistä todellisuutta - oliota sinänsä - kuka taas todellisuutta suhteessa johonkin? Idealisti kuvaa aina vain itseään, empiristi vain todellisuutta realistisesti, dialektinen materialisti niin todellisena ja niin kehittyvänä kuin hän - itseään vaarantamatta - voi tehdä, uskonnollinen puhdasoppisesti. Siis kumpikaan ei voi kuvata sitä myöskään liian todellisena tai liian epätodellisena (jälkimmäinen). Looginen empiristi karsittuna todellisuutena, kadunmies kulloinkin voimassa olevan tyylisuunnan mahdollisimman yleisenä edustajana. Maanviljelijä maalaismaisemana, kaupunki-ihminen kaupunkimaisemana tai pakona siitä.

s.311          - Taiteellisen hahmon idea elää ja kehittyy vieläpä sen jälkeenkin, kun taiteilija on saanut valmiiksi teoksensa. Lukija, kuuntelija tai katsoja kehittää sitä edelleen, rikastuttaa sitä omilla ajatuksillaan, tunteillaan ja havainnoillaan. Sitä paitsi hän tulkitsee sitä omalla tavallaan, ymmärtää ja kehittää niitä puolia, jotka ovat hänelle läheisimpiä.
- Tuossa oli perusajatus taiteen suhteuttamisesta kokijaan. Eri ihmiset irrottavat samasta teoksesta eri määrässä eri asioita. Teos teoksena ei siis ole lopullinen, vaan sen KÄYTTÖ antaa sille viime silauksen suhteessa todellisuuteen. Jonkin teoksen käyttö NYT on suhteessa nykyaikaan. Nuotio, kirves, nuoli olivat ihmiselle tärkeitä ennen. Se, ettei niitä enää yleisesti päivittäin käytetä, ei merkitse niiden arvon romuttumista muutoin kuin meidän kannaltamme. Näin on taidekin suhteessa aikaansa. Uudet ideat syntyvät vain menneisyyden analogioiden kanssa. Jokin on aikansa elänyt. Se on sen osa. Jälkimaailma voi ihailla noita saavutuksia, vaikkei sille ole enää mielekästä tyytyä uudelleen matkimaan menneisyyttä.

s.311         - Taiteellisen hahmon idea on yleistä, mutta perustelematonta yleistä. Sen ei ole keksittävä ja todistettava lainomaisuutta, vaan osoitettava sen momentit ja vaikutettava ihmisiin, kannustettava heitä tiettyihin tekoihin.
- Jos taiteen tehtävä on kannustaa tekoihin, niin eikö tuo kannustaminenkin ole suurelta osalta perustelematonta, yleistä, yleisesti aktivoivaa? Mitä yksityisempi hahmon idea on, sitä yksityisempiin tekoihin se ohjaa. Motivaation luojana on tiede paljon tehokkaampi propagandisti. Ehkä lehden propagandakirjoitus on tuota puolitaidetta ja -tiedettä. On ero siinä kuinka tosiseikat kerrotaan - tunteisiin vetoavasti vaiko kylmän viileästi (suhteessa toisiinsa, johonkin kolmanteen tapaan, vuorottelevana tehona).

- Niinpä musiikki + teksti on paljon yksityisempää, tiettyyn tekoon tai ajattelutapaan ohjaavaa kuin musiikki ilman sanoja. Historiassa musiikkityyli samaistuu aikakauteensa. Tuo aikakausi sinänsä ilmentää musiikin sanoman yksityiskohtaisemmin kuten myös maailmankatsomuksen. Siksi musiikilla on nimi. Nimi sinänsä ottaa kantaa maailmaan; unohtaako se sen vai haluaako se olla siinä. Itse musiikki kuvastaa tällöin aktiivista/passiivista suhdetta maailmaan (nimeensä) tai noiden kahden asenteen välistä ristiriitaa, jolloin se sinänsä on jo maailmaa kuvaavaa, aikakauttansa kuvaavaa.

- Riitasointujen käyttö, rytmittömyys, sointujen käyttämättä jättäminen, äänenvärin käyttö/ei-käyttö, vanhojen vieraiden soitinten käyttö, 12-säveljärjestelmä... Kaikki nuo ovat suhteessa omaan maailmaansa, aikakauteensa ja ymmärrettävissä tuon yhteyden perusteella. Tradition palvonta ja sen syrjäyttäminen ovat kaksi tapaa suhtautua nykymaailmaan, eivät arvoja sinänsä. Ne ottavat kantaa tietyn järjestelmän säilyttämisen, kehittämisen tai totaalisen muuttamisen puolesta tai toimia erakkoina, kaiken kieltävinä nihilisteinä. Ne ovat tuomittuja yksinäisyyteen. Tuokin on suhde maailmaan. Ilman mitään suhdetta ne eivät edes voi syntyä ihmisen tuotteina - puhumattakaan että voisivat elää. Sattumankin tietoinen, tarkoituksellinen käyttö on kannanottamista. Sattuman kokeminenkin taiteena on jo kannan määrittelyä maailmaa tuhoavana, parantavana, kehittävänä tai työvälineenä maailman rakentamiseksi.

s.312          - Taiteellinen hahmo on silti totuudenmukainen jos sen perustana oleva idea on tosi.

- Luulisin, että oikein ymmärrettynä tuon lauseen on käsitettävä totuudenmukaisuus myös tulevaisuuden mahdollisena totuudenmukaisuutena, so. nyky-todellisuuden kieltämisenä, jotta se voisi vaikuttaa aktivoivasti. Kuitenkin tuo lause on usein ymmärretty niin, että taide vain heijastaa todellisuutta, sitä mikä on nyt käsityksemme mukaan. Huomioiko tuo lause myös taiteen kyvyn varoittaa tulevaisuudesta, ohjata pois väärältä tieltä, eikä vain ohjaamista oikealle tielle?

[16.12.13: Mitä on "tosi" idea??? Se taitaa olla idealistinen käsite, joka viittaa objektiivisen yksiselitteisen todellisuuden ihanteeseen... Se on itse runoutta, taidetta...]

s.312         - Mikään... tuotantotekniikka ei pysty toteuttamaan käytännöllisesti epätosia väitteitä tai ideoita.
- Voidakseen toteutua tiedon on oltava objektiivisesti totuudellista.

- Onko toteutunut tieto objektiivisesti totta? Ei välttämättä, sillä toteutuminen voi johtua muistakin syistä kuin luulemme. Onko yo. sitaatti epätosi vain minun kääntämässäni muodossa? Onko nuo käsitteet sidottu jotenkin tautologisesti toisiinsa? Olemmeko varmoja jonkin tapahtumisesta juuri siksi, että tiedämme tapauksella olevan tietämämme totuudelliset syyt? Eikö sittenkin ole mahdollista, että tapahtumisen syyt voidaan ilmaista toisilla termeillä, so. atomin käytös kyberneettisenä ilmiönä, vaikka luulemme ja tiedämme sen olevan mekaanista liikettä.

- Luulen, että syy-seuraus -suhde ei ole niin yksiselitteinen kuin sitaatti ilmoittaa. On samantekevää tuon yhden tapauksen osalta, ilmaistaanko se mekaanisena, fysikaalisena, kemiallisena vaiko kyberneettisenä prosessina. Mutta laajennettaessa teoriaa olemme ehkä pakotettuja valitsemaan kahdesta,  yksityistapauksessa yhtä hyvin toimivasta teoriasta toisen ja vain toisen. Mutta - suhteessa tuohon yksityistapaukseen voimme valita kumman tahansa (mekaniikka-suhteellisuus-teoria), koska lyhyellä - yhden aikakauden tähtäyksellä - molemmat teoriat toimivat käytännössä yhtä hyvin. Tämä on tärkeää.

- On myös tärkeää muistaa, ettemme milloinkaan ennätä verifioida kaikkien tietojen totuudellisuutta, emme edes kaikkien toteutuneiden tietojen ja tapahtumien objektiivisuutta, mutta siitä huolimatta ne kuitenkin tapahtuvat ja toteutuvat! Meidän on luovuttava verifioimisesta periaatteessa, koska käytännössä emme voi sitä suinkaan aina tehdä.(???)

s.312         - Siksi on saatava selville, missä muodossa tieto saavuttaa korkeimman objektiivisuusasteen.
- Se saavuttaa sen pystyessään selittämään mahdollisimman monet totuuden tasot. Silti - yksityistapauksessa - se ei yksin riitä, vaan vaatii osatotuuksia, jotka (mekaanisesti, kemiallisesti) selvittävät yksityistapausten alaiset liikkeet.

Siirrymme tietoteoriaan, jossa elämä ja kuolema siirtyvät syrjään ja kybernetiikka astuu johtoon. [Vrt. s. 320!]

s.312         - Erilliset arvostelmat tai käsitteet ovat abstrakteja ja siinä mielessä subjektiivisia. Tämä todellisuuden käsittävä heijastamisen puutteellisuus poistetaan siten, että käsitteitä jatkuvasti kehitetään ja muodostetaan monimutkaisia liikkuvia tietojärjestelmiä, jotka sisältävät ja ilmaisevat idean.
- Ja aivan viime kädessä koko maailmankatsomuksen perusväittämineen.Jos nuo perusteet ovat harhoja, niin koko tietojärjestelmä on kumottava pienintä piirtoa myöten ja rakennettava uudelleen. Alkuperäiset kokemusperäiset tosiasiat eivät muutu, ne säilyvät, mutta itse luokitus-järjestelmä - se miten nuo faktat yhdistetään - muuttuu uudeksi. Tällöin "katkotaan päitä" niin monesti kuin on pikkupomojakin. Koska ne ovat abstraktioita, eivät ne tunne kipuja - sanottakoon tämä lohdutukseksi. Kansa elää omaa elämäänsä niin kuin ennenkin. Vasta vallankumouksen jälkeinen tulevaisuus näyttää, tuleeko kansan, itse todellisuuden asema paremmaksi, ja erityisesti: onko uusien johtajien helpompi hallita.            

s.313          - Esine on idean objektiivisena sisältönä. (Idealismi kieltää sen.) Ideassa esineen heijastuma saavuttaa korkeimman objektiivisuus- ja täydellisyysasteen.
- Sanoisin tuon toisin: Ideassa esineen heijastuma saavuttaa sen, mitä tuon esineen pitäisi olla, miten sen pitäisi muuttua ihmistä miellyttääkseen. Tämä on väärin. Sen sijaan ideassa esineen heijastuma saavuttaa sen mikä tuo esine on. Ideassa ihmisen suhde esineeseen on ideaalisimmillaan. Ihminen sopeutuu esineeseen eikä esine ihmiseen. Vain tämän kautta ihminen voi hallita esinettä.

- Alkeishiukkasten tai elottoman ja elollisen luonnon makrokappaleiden vuoro-vaikutus ei liity ideain toteuttamiseen eikä ole käytäntöä.
- Ei tietenkään, koska kappaleilla on omat ideansa siitä mitä niiden ympärillä on. Monilla niistä on myös idea ihmisestä heidän touhujensa sotkijana. Meidän antamassamme merkityksessä idea syntyy silloin kun vuorovaikutussuhteisiin lisätään ihmisen osuus maailmaan vaikuttavana tekijänä. Idealistit eivät hyväksy... en tiedä... Joku ei joka tapauksessa hyväksy vielä ihmisen suhdetta olioon ainakaan silloin, kun puhutaan oliosta sinänsä. Puhutaanko ideasta sinänsä? Onko ihmisen osuus silloin eliminoitu?

- Marx: Kaiken tähänastisen materialismin... perusvika on siinä, että esinettä, todellisuutta, aistimellisuutta tarkastellaan vain objektin tai havainnon muodossa, mutta ei aistimellisena, inhimillisenä toimintana, käytäntönä, ei subjektiivisesti.
- Miten lähellä Marx olikaan. Hänen olisi enää vain tarvinnut liittää subjektiivisuus itse objektiin, sen käsitykseen maailmasta.

s.314          - Käytännön välityksellä ihminen luo sellaista, mitä luonnossa ei aikaisemmin ole ollut ... koska ajattelu heijastaa todellisuutta luovasti.
- Oikein... Lisään vain: Käytännön välityksellä luonto on jo kauan ennen ihmistä luonut sellaista, mitä siinä itsessään ei aikojen alussa ole ollut... koska luonnon-ilmiöiden (erityisesti "elävien") "ajattelu" heijastaa todellisuutta luovasti. Ehkä kaikki ensin alkoi virhekytkennöistä... mutta eihän luovaa ajattelua voinut ollakaan ennen ensimmäistä virhekytkentää. Vasta se antoi aavistuksen, että kaikki voisi olla toisinkin. Tarvittiin ensimmäinen virhe - joko tahaton tai huvin, kyllästymisen tai leikin vuoksi tehty, jotta luova virhetoiminta saattaisi alkaa.

- Lenin: Ihminen-käsite subjektiivisena edellyttää sinänsä olevaa toisin-olemusta ("-olemista"?) (ihmisestä riippumatonta luontoa). Tämä käsite (ihminen) on viettymystä realisoida itsensä, antaa itselleen oman itsensä kautta objektiivisuus objektiivisessa maailmassa ja toteuttaa (täyttää) itsensä.
- Kauniisti sanottu - saman asian olen aikaisemmin ilmaissut omin sanoin, osittain paremmin. Leninin lauseesta kuulostaa länsimaisuus, liika tekeminen, itsetehostustarve ikään kuin luonto ei olisi huomannut, ei piittaisi olemassaolostamme ennen kuin kohotamme äänemme.

s.315          - Tässä mielessä idea on... mm. tieteellistä teoriaakin parempi(!)... Idea, joka jo on ihmisen toimintasuunnitelma... Siksi tiedon on tultava ideaksi toteutuakseen.
- Idean muodostamiseksi tarvitaan tietoa paitsi objektista myös subjektista, subjektin tavoitteista, pyrkimyksistä ja yht. kunn. tarpeista ja vihdoin itse tiedosta ts. maailman uudistamisen keinoista.
- Siinä tuo suhteuttaminen oli. Se on aivan oikein tehty ihmisen osalta, mutta siinä ei ole huomioitu idean universaaliutta, luonnon osan ideaa ihmisestä. Idea tällaisena sisältää ehdottomasti uskoa siihen, että oma usko on totta, sekä automaattisesti, että omaan totuuteen sisältyy uskoa!

- Miten aurinko kuvastaa kyberneettisen järjestelmän output-sairautta? Onko se sairautta, tahallista tai tahatonta? Miten kuu kuvastaa sisäänpäin kääntyneisyyttä, passiivisuutta - jopa niin pitkälle, ettei se edes paljasta kuin toisen puolensa meille?

- Idea on puhtaasti kyberneettinen käsite - se ansaitsee pitkän elämän.

s.316          - Marx: Esineellinen olemus vaikuttaa esineellisesti, eikä se vaikuttaisi esineellisesti, ellei esineellinen sisältyisi sen olemuksen määritykseen. Se luo, muodostaa ainoastaan esineitä, koska se on esineiden luona, koska se alun alkaen on luontoa.
- Miten viisaasti sanottu toistasataa vuotta sitten! Jos Marx vielä olisi lisännyt: Esineet syntyvät, elävät ja kuolevat. Ja tässä mielessä ne ovat esineinä samaa kuin ihminen, so. kyberneettisiä järjestelmiä, jotka yrittävät selvitä tässä maailmassa niin hyvin kuin pystyvät.

 

- Idea... myös... asettaa tavoitteeksi objektin muuttamisen.
- Ei - vaan tavoitteena on toimeen tuleminen objektin kanssa, ei sen tarpeeton muuttaminen muuttamisen itsensä vuoksi. Se olisi tarpeetonta näyttämisen, herrana olemisen halua.

- Esine muuttuu toisenlaiseksi sen käytännön pohjalta, johon sisältyy materiaalinen toiminta ja idea.
- Esineen idea muuttuu. Se on joutunut suoraan suhteeseen ihmisen kanssa, vaikka suhde on ennen mahdollisesti ollut epäsuora (tiedoton saastuttaminen yms. ).

s.317          - Objektia koskevat tiedot eivät ole milloinkaan täydellisiä. Objektilla on loputon määrä ominaisuuksia sekä keskinäisiä suhteita muiden objektien ja itse subjektin kanssa... Toisaalta sama idea sisältää huomattavasti enemmän tietoa, kuin itse objekti sen kyseisellä kehitysasteella.
- Ei ehkä sama idea (muuten kuin ihmisen sen suhteen objektiin jota objekti ei tiedä), mutta erityisesti se, että ihmisellä on enemmän tietoa muista objekteista, jota ko. objekti ei tiedä ja jotka tiedot (objektit) ihminen voi tulevaisuudessa suhteuttaa ko. objektiin, vaikkei tämä vielä sitäkään tiedä (tietty alkuaine tms.).

s.318          - Jokaisessa ideassa heijastuu paitsi olemassa oleva objekti, myös objekti, jonka pitäisi olla.
- Onko "ristiriita" kybernetiikan sana - ehkä. On muistettava rajoittuneisuuteni ihmisenä. Käytän vielä vanhasta muistista vanhan maailman sanoja, jotka ovat epäloogisia ajatuksiini nähden. Ajatusteni kieliasu pitäisi joskus uudistaa sen mukaiseksi mitä todella ajattelen.

- (Idea + objekti A) > käytäntö > objekti A1.

s.320          - ...käytäntö tiedon perustana ja totuuden kriteerinä... Käytäntö todentaa ideat ja määrittelee, mikä niissä voi olla objektiivista; se menee ideoita pitemmälle ja luo perustan uusien ideain synnylle... Kun idea toteutuu, se muuttuu objektiivisen sisällön omaavasta subjektiivisesta kuvasta itse objektiksi. Objektiivinen todellisuus on idean alku ja loppu.
Siirrymme tietoteoriaan, jossa elämä ja kuolema siirtyvät syrjään ja kybernetiikka astuu johtoon. [vrt. s. 312!]

s.321          - Ihmisen tajunta... heijastaa luonnon olemusta, mutta samalla tämä tajunta on luontoon nähden ulkoista.
- Kaikkien luonnon osien tajunta on osa luontoa, sen sisällä olevaa. Ei siihen tarvita erityistä ihmisen ja luonnon synteesiä, käytäntöä loppusilauksena. Käytäntö itse on luonto(a), myös kemia ja fysiikka.

 

- Ei ihmiskunta tajua olevansa ihmiskunta - yksityiset ihmiset tajuavat. Ei luokka tajua mitään koska se on abstraktio.

s.322          - Inhimillistynyt luonto on samanlaista objektiivista todellisuutta kuin inhimillistymätönkin. Tämä on materialismin totuus.
- Oikein. Kysymys on vain siitä, että myös väärinymmärtäminen, virheet, usko jne. ovat nekin yhtä todellinen osa luontoa.

s.323          - ...kun taas ihminen tuottaa fyysisestä tarpeesta riippumatta ja tuottaa toden teolla vasta ollessaan vapaa tästä tarpeesta.
- Melkein tuottamista tuottamisen vuoksi, vaiko omaisuuden keräämistä pahan päivän varalle. Näin tekevät kaikki kyberneettiset systeemit sikäli kuin kykenevät, paitsi ettei niillä tavallisesti ole ihmisen ylisuuria tarpeita. Ne pyrkivät sopeutumaan vähintään samanarvoisesti ihmisen kanssa.

s.324          - Hegel: Kun äly pyrkii vain ottamaan maailman sellaisena kuin se on, niin tahto taas pyrkii vasta nyt tekemään maailmasta sellaisen kuin sen pitäisi olla.
- Siinä nuo kaksi todellisuuden näkemistapaa. Oikein sanottu, mikäli äly on kontemplatiivisuutta, itsensä muuttamista, itämaisuutta, ja tahto energiaa, ei itsensä vaan maailman muuttamista [länsimaisuutta]. Kumpikaan sinänsä ei ole toista parempi. Kumpikaan ei yksin riitä. Päämäärä molemmilla on sama: osaansa sopeutuminen.

 

s.325          - Usko: uskonto, sokea usko, tietoinen usko (vakaumus).
- Usko on ihmisen kyky ylittää olemassa olevan rajat ja tunnustaa olemassa olevaksi myös se, mitä ei reaalisesti ole... Tietoinen usko, vakaumus ei ole ristiriidassa tieteen totuuden kanssa... se on eräänlainen välirengas tiedon ja käytännöllisen toiminnan välillä...
- Vähän turhan vähällä tuli tuo uskon osuus kuitattua - vajaa sivu koko asiasta. Ei - on sentään enemmän - jumaluskon kritiikkiä:

s.326          - Teoreettisen idean käytännöllinen toteuttaminen on yksinkertaisesti... mahdotonta, ellei ideasta tule ihmisen henkilökohtaista vakaumusta.
- Noin minäkin sanoisin. Liittäisin vain "vakaumuksen" tilalle "uskon", joka on kaikkea uskoa mitä esiintyy. Lopulta Kopnin pitää korkeimpana tietona "vakaumuksen" mukaista tietoa, joka vasta johtaa toimintaan... Kuinka lähellä he olivatkaan. Niin lähellä, etteivät olisi ehkä ikinä uskaltaneet ottaa ratkaisevaa askelta tyhjyyteen, avaruuteen - sitä askelta jonka Aleksei Leonov [?] otti. Mutta ehkä juuri se olikin ratkaiseva askel jonka dialektinen materialismi otti osoittaen siten olevansa oikealla tiellä...

 

s.327 - Tieto ja usko (marxilaisessa mielessä) liikkuvat samalla objektiivisen todellisuuden ilmiöiden alueella... Tietoinen usko ilmentää subjektin sisäistä luottamusta idean totuudenmukaisuuteen ja sen käytännöllisen toteuttamis-suunnitelman pätevyyteen.

s.328          [TAIDE:] - Realistinen taide on todellisuuden ilmiöiden heijastusta.

s.329          - Tiedon muotona taiteellinen luomistyö ei eroa... tieteellisestä työstä.
- Taide ei ainoastaan tutki maailmaa, vaan myös kokee sen elämyksinä.
- Itse olisin painottanut tuon toisin: Taide on juuri se, joka uskaltaa esitellä nuo kaikki mahdolliset tulevaisuudet ja antaa usein näitä suuntaviittoja tieteelle, joka ei uskalla nähdä yhtäkään huomispäivää ilman sitovia perusteita, ilman tietoista johtamista edellisestä tiedosta. Usein nuo taiteilijan tiedottomat näkymät ovat kuitenkin juuri se, mihin ollaan menossa. Taiteen mielikuvitus valmistaa meitä vastaanottamaan senkin aamun, jolloin maailma on muuttunut. En puhu nyt taiteen tehtävästä sen suhteessa nykypäivään, koska materialismi korostaa juuri sitä puolta.

s.330          - Taide on ymmärrettävä paitsi määrätynlaiseksi tiedon muodoksi, myös ihmisen erityiseksi asennoitumiseksi maailmaan, maailman elämykselliseksi kokemiseksi ja edistykselliseksi pyrkimykseksi uudistaa sitä.
- Porvarillisessa yhteiskunnassa syntyy virtauksia, joita on itse asiassa epämielekästä liittää taide-käsitteeseen, sillä niissä ei tule esiin ihminen, ei ihmiskunta eikä ihmisen suhde maailmaan. [!!!]
- Päinvastoin - ne kuvaavat sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, jos nykyinen maailmanmeno jatkuu. Ihmiskunnan huomispäivä voi olla taiteilijan, yhteiskunnan etujoukon jäsenen nykypäivää. Taiteilijan luonne määrää sen, suhtautuuko hän pessimistisesti vai optimistisesti. Kieltäessään pessimistisen näkemyksen totuusarvon materialismi kieltää yksityisen ihmisen luonteenpiirteen. Siinä tulee olemaan kova pala purtavaksi... On myönnettävä, että kirjassa on painotettu tulevaisuudenkin näkemisen puolta eikä vain nykyisyyttä.

 

- Pessimistinenkin näkemys voi kannustaa jotain toista luovaan työhön. Siinä on yhteiskunnan merkitys.

s.331          - Historia tuntee "aatteellisia" teoksia joista puuttuu taiteellisuutta, sekä "kauniita muotoja" ilman yhteiskunnallista merkittävää ideaa, ilman sisältöä, johon ihminen voisi eläytyä. [16.12.13: Kenen mielestä???]
- Tässä ne ovat, absoluuttiset arvot ja kriteerit!

 

- Niin sanottu puhdas idea lienee mahdollinen vain tieteessä, ja puhtaat kauniit muodot lienevät mahdollisia vain lasten leikkikaluissa tai koriste-esineissä, mutta todellista realistista taidetta ei voida rinnastaa enempää tieteeseen kuin koristeluunkaan. [16.12.13: Kenen mielestä???]
- Onko "puhtain käsittein" operoiva tiedekin ikään kuin lasten leikkikalu, joka lasten maailmassa ei suinkaan ole merkityksetön tuote. Mistä todella tiedämme, etteikö matemaatikko voi kokea valtavaa esteettistä nautintoa yksinkertaisen mutta paljon kertovan kaavan edessä. Nuo suhteet, nuo suhteet...

s.332          - Emotionaalisesti vaikuttaa paitsi edistyksellinen myös rappeutunut taide, joka lamauttaa.., aiheuttaa masennusta, estää... ihmisen uskon tieteeseen, edistykseen ... Tässä piileekin niiden teosten vaarallisuus, jotka eivät ilmennä aikansa edistyksellistä ideaa. [16.12.13: Kenen mielestä??? "Edistyksellisyyden" vaatimus!]
- Ei ole eikä voi olla mitään kerrassaan "puhdasta" periaatteetonta taidetta, joka ei ollenkaan koskettelisi eikä heijastaisi olemassa olevaa todellisuutta.*
[*16.12.13: Jos teos ei VIELÄ heijasta todellisuutta, niin heti kun se itse on valmistunut, se ON JO OSA TODELLISUUTTA (= teoksen avulla laajentunutta käsitystämme siitä!)

- Marxilaisuus puhuu rappiotaiteesta, koska ei kestä sitä, etteivät kaikki länsimaiset taiteilijat ole hyväksyneet marxismia ratkaisuna ihmiselämän ongelmiin, ja jotka - paremmankaan maailmankatsomuksen puuttuessa - ovat kääntyneet pessimismiin. Marxismi ei ole ymmärtänyt, että pessimismi länsimaisessa taiteessa on samalla haaste marxilaisuudelle, sen absoluuttisen varmalle uskolle ainoaan oikeassa-olemiseensa. Näistä yhteiskunnan kärkijoukkoonkin kuuluvista taiteilijoista monet ovat läpikäyneet marxilaisuuden. Useimmat ovat samaistuneet siihen, mutta vain paremman puutteessa. Aina on joitakin, jotka ovat liian rehellisiä ja pakenevat pessimismiin, eksistentialismiin, huumeisiin, mystiikkaan jne. Tämä asia ei estä heitä olemasta yhteiskunnallisesti erittäin tietoisia.

- Itseni luokittelen nyt eristäytyjiin, mutta erääksi harvoista optimisteista heidän joukossaan, koska näen uuden maailman mahdollisuuden. Siksi tämä kirjoitus on ensimmäinen yleisluontoinen tilintekoni marxilaisen taideteorian kanssa. Se on ollut hyvä, arvokas vastustaja - arvokkain tähän mennessä tuntemistani.

- On merkillepantavaa, että marxilainen käytännön ajattelu on ristiriidassa sen pohjateoriaan. Marxismi luulee olevansa liian valmis, ettei enää halua antaa sijaa epäilyille omista perusteistaan.

s.333          - Tullakseen todelliseksi luonnonvoimien valtiaaksi ihmisen on muutettava paitsi luontoa myös itseään ja yhteiskuntasuhteita, hänen on tehtävä yhteiskunta-suhteet todella inhimillisiksi, riistosta ja sorrosta vapaiksi. Kun maailmasta hävitetään ihmisen harjoittama toisen ihmisen riisto, niin ihmiset tulevat suhtautumaan luontoon aivan toisella tavalla, järkevästi ja inhimillisesti. He tekevät luonnon prosesseista ja ilmiöistä todella inhimillisen maailman. (Kopnin: loppu!)
- Se, että Neuvostoliitossa riistetään toisinajattelevien ihmisoikeuksia (kuten muissakin länsi-maissa), että byrokratian avulla sorretaan kansaa(sortohan on suhteessa siihen, miten ei-sorretuilla menee), vaikeutetaan maasta muuttamista tilapäisesti tai pysyvästi jne., on merkki siitä, etteivät asiat suinkaan vielä ole kohdallaan. Nyt en pidä tarpeellisena muistuttaa hyvistä puolista. On selvää että hyviä puolia on vähintään yhtä paljon kuin konsanaan länsimaissa. Mutta on jotain joka on pielessä. Siksi tiedostavat ihmiset länsimaissa ovat taipuvaisia pessimismiin - varsinkin kun muut länsi- tai itämaiset järjestelmät eivät avaa yhtäkään edes sosialismin rinnalle kiipeävää maailmankatsomusta: "Tuo ei voi olla lopullinen maailma."

- Kiitos Pavel Kopnin erittäin hienosti kirjoitetusta kirjasta, joka mm. oli paras länsimaisen idealistisen filosofian kritiikki mitä olen lukenut - ja paras marxilaisuuden, materialistisen dialektiikan esitys mitä koskaan edes tulen lukemaan. Se kirjoitutti minulla kolmatta sataa sivua tekstiä.

- On tietenkin selviö, että atomin elektronit ovat atomiyhteiskunnan vartijoita, inputeja, mutta jakautuvatko ne myös kahtia, onko osa niistä outputeja? Vai ovatko ne suojamuuri, joka muuttaa aaltoliikkeen energiaksi, joka välittyy sanomana ytimeen? Vai ovatko ne yhteiskunnan täysin itsenäisiä jäseniä? Niillähän ei tarvitse olla muuta kuin input, output, niiden välinen järjestys ajassa sekä jonkinlainen muisti varustettuna kyvyllä reagoida kahdella, kolmella tavalla ulkoiseen informaatioon. Jos ne kiertävät atomiydintä, on tämä jo yhden inputin arvoinen; elektronin täytyy voida vastaanottaa muunkinlaista informaatiota. Ne ovat jo erikoistuneita, so. todennäköisesti ydinyhteiskunnan jäseniä.

- Ydin sinänsä lienee tämän luokan pomo, johtava jäsen, ja sen täytyy olla itsenäinen, mahdollisesti jopa ilman elektroneja toimeen tuleva, ellei työnjako ole jo kehittynyt pitemmälle. Yksin ollessaan kaikkeudessa muiden kaltaistensa kanssa on se sidoksissa jollain tavalla sukuunsa, saman alku-aineen muihin yksinäisiin ytimiin, ydinkerhoon, josta ne löytävät puolisonsa tullakseen joksikin muuksi kuin mitä ovat. Syntyykö kahden puhtaan ytimen yhtymisestä yksi yhteinen perillinen, elektroni? Onko atomiydin kyberneettinen perusyksikkö? Ovatko sen osaset vielä jakautumis-kykyisiä? Mitkä osat ovat lopullisia perusyksiköitä?

Ks. "informaatio":  24.-25.1.79         > Judith Greene: Ajattelu ja kieli.

26.-27.1.79         > Yrjö Ahmavaara: Informaatio.
s.12         - Tiedollista traditiota ei pidä hyväksyä koettelematta sen pätevyyttä. Tradition säilyminen ei ole itseisarvo vaan välinearvo... Jokainen sukupolvi asettaa tiedollisen tradition koetukselle oman järkensä kriteereillä... Se tiedon traditio joka ei koettelua kestä tai joka omaksutaan... automaattisesti... on arvotonta... Koululaitoksemme piirissä ei ole institutionalisoitu tiedollisen tradition koettelua vaan ainoastaan tuon tradition välitys... oppilailta puuttuu itsenäinen traditiota arvioiva rooli.

s.37          - Mikään ei ole inhimillisempää kuin väsynyt, loppuun käytetty kone.
- Aluksi olivat vain tunteet... Sitten olivat tunteista muodostetut teot... Sitten olivat teot jotka aiheuttivat tunteita... Nyt ovat vain teot ilman tunteita... Kehä on kiertynyt umpeen. Elämä on kehittynyt automaattiasteelle. Onko niin, että aluksi atomi-maailmassakin oli vain tunne, usko?

- Pelkkä tunne ei enää pyhitä mitään.
- Orson Welles: V niin kuin väärennös. - Houdin: Taikuri on näyttelijä joka esittää taikuria. Welles: Valhe auttaa meitä ymmärtämään totuutta.

s.38          - Brecht: Sen sijaan että vertailisi todellisuutta näytelmän ajatuksiin ja tekisi siitä omia johtopäätöksiään katsoja nyt unohtaa todellisuuden: eläytyessään näytelmään hän samalla pakenee todellisuutta ja menettää mahdollisuutensa saada näytelmästä todellisuutta koskevaa informaatiota.

s.141          - Tyypillinen mainos esittää kenties joitakin tosia tietoja mainostettavan hyödykkeen myönteisistä ominaisuuksista... ratkaisevia ovat useinkin tavaran kielteiset ominaisuudet (joista meitä ei informoida). Kaupallinen mainos on siten... eräänlainen norminjulistus, ostokehotus, ei informaatiota.
- Mutta juuri tuotahan on jokainen dokumentti, jokainen poliittinen haastattelu. Dokumentti on joko tapahtuman itsensä mainos, tai se on ohjaajan mainos omasta maailmankatsomuksestaan. Mainos vetoaa tunteisiin... Se on valikoitu otos todellisuudesta, joka leikkauksella, montaasilla väritetään joko positiivisena tai negatiivisena koettavaksi. Jonkalaisena tietyntyyppinen katsoja sen kokee.

- Negatiivinen dokumentti on jälleen jäänyt halvimpien skandaalilehtien tehtäväksi. Poliittisessa elämässä se on myös yleinen ase. Jos se on voimakkaan negatiivinen, saa se koskea vain niitä asioita, joihin suhtautuminen negatiivisesti on yleisesti hyväksyttyä. Aina löytyy myös niitä, jotka näkevät positiivisen dokumentin taakse. Mitä jääkään jäljelle, kun kaikki mainokset poistetaan? Meillä on runsaasti yleisesti hyväksyttyä mainontaa, esim. kertomuksia radiossa Peräkylän kansantanssi-ryhmästä. Emme juuri koskaan kerro dokumentissa sekä positiivista että negatiivista totuutta, tanssiryhmän sisäisiä intrigejä tms... Jokaisen mainostettavan imago on tietysti erilainen.

s.141          - Ehdollistuksen avulla toisiinsa liitetyillä asioilla ei tarvitse olla mitään muuta yhteyttä keskenään kuin niiden esiintymisen samanaikaisuus ja -paikkaisuus. Ehdollisen oppimisen kansanomainen ja sattuva nimitys on aivopesu.
- Sanomalehti-ilmoitus: "Myytävänä se-ja-se polkupyörä"... Juuri se on puhdasta dokumenttia. Mainos on dokumenttia, mutta dokumentti on mainosta!

s.170          - Omaehtoista on oppiminen, jossa palkintona on opittava tieto itse ja sen oppimiseen sisältyvä älyllinen huvi.
- Tämä selittää sen, miksi eläinkokeissa on käytetty ehdollistavaa palkintoa ja rangaistusta. Mehän suoritamme eläinten manipulaatiota, aivopesua. Se mitä yritämme saada eläimet tekemään, on niiden sopeutumisen kannalta yhtä mieletöntä kuin se, että meitä istutettaisiin päivästä päivään opettelemassa ulkoa kalenterinnimiä tai laskemassa hiekkajyväsiä. Saammeko yllätettyä eläimet spontaanin oppimishalun parista? Varmasti, jos emme mene ja sotke niiden elämää ehdollistamisillamme.

28.2.1979         > A. Sheptulin: Dialektiikan kategoriat ja lait.
s.27         - Hegel: Kaikkinainen identtisyys on erilaisen identtisyyttä samoin kuin kaikkinainen eroavuus on identtisen eroavuutta. Identtisyys muuttuu liikkuessaan eroavuudeksi ja eroavuus vastakohtaisuudeksi, ristiriidaksi... Ristiriita on se joka todella liikuttaa maailmaa.
- Mitä olenkaan todennut ympyrän ristiriidasta?

s.31         - Hegel: "Ilmiön olemassaolo on siis vain suhde."
- Suhdetta Hegel pitää kaikkinaisen olemassaolon totuutena, olioiden yleisenä ilmenemistapana.

s.35         - Windelband: Eroavuus muuttuu kehittyessään samuudeksi, identtisyydeksi, joka on eroavuuden ääritapaus. Vertaaminen on mahdotonta ilman eroavuutta ja eroavuus on mahdotonta ilman vertaamista.
- Kuka on se joka vertaa?

s.37          - Günther (+ Renouvier + Hartmann) esittää "kaikkien muiden kategorioiden äidiksi" suhteen, jonka hän samastaa ajatteluun.

s.40         - Wundt: Kategoriat: loogisen ajattelun suhteita ilmaisevat käsitteet: sisältö (materia) ja muoto.
- Sisältö: mistä jokin on kasattu. Muoto: miten tuo sisältö on kasattu. Ja kolmas kysymys: kuinka kauan tuo prosessi kesti? Neljäs kysymys: miksi kasaantuminen alkoi tapahtua? Neliulotteinen aika-avaruus...

 

- Onko niin, ettei nykyisyyttä itse asiassa ole olemassakaan? Kun yritän tavoittaa kiitävän hetken, en voi tehdä muuta kuin sanoa: kohta se tulee, - - - ja -  nyt se varmaan jo meni... Itse asiassa elän koko ajan sekä menneessä että tulevassa.

s.71 - Dialektisen materialismin mukaan tajunta ei ole materian yleinen ominaisuus; tajunta on ominaista vain materian joillekin korkeasti kehittyneille, organisoiduille olemassaolomuodoille.

s.79          - Ehdollisen refleksin muodostumista pidetäänkin sielunelämän synnyn alkuna ... meidän on tunnustettava, että sielunelämän omaavat paitsi ne organismit, joilla ei ole aivokuorta, vieläpä nekin, joilla ei ole hermostoa! (ehdollisille reflekseille tunnusomaisia tilapäisiä yhteyksiä syntyy jopa alkueläimillä.).

s.80         - Psyykkinen ja ehdollinen refleksi eivät ole samaa.
- Tuossa voisin tavallaan olla eri mieltä... Onko niin, että ehdollinen refleksi perustuu uskoon. Jos näin on, niin toisen olennon materialisoiminen uskoon pohjautuvalla käyttäytymisellä, kentän luomisen avulla (johon tuo olio sitten rakentuu) on eräänlainen ehdollinen refleksi, toisen käden tieto, usko, tunne. Onko tuon kentän syntyminen puolestaan ehdollisen refleksin synnyttäjä aineelle, joka vähitellen alkaa kasautua kenttään? Tuo kenttä on ikään kuin antimateria, jonka muoto on määrätyllä tavalla sidoksissa materiaan ja on tuon materianosan eräänlainen negatiivikuva, joka - sen sijaan että yhtyisi alkuperäiseen materiaan - kasaa itseensä alkuperäisen materian peilikuvan.

s.92         - E. Schrödinger: Tajuntaan tunkeutuvat vain ne eroavuudet joiden ansiosta ilmiön uusi esiintulo eroaa aiemmasta... kaikki se mikä toistuu, jää pois tajunnan piiristä. (> Ks. "Aikamietteet")

s.95          - Ihmisen tajunta ei ainoastaan heijasta objektiivista maailmaa, vaan luokin sitä.
- Tuo puhe objektiivisesta maailmasta... Ei ole mitään eikä ketään, joka tajuaisi koko objektiivisen maailman yhdellä kertaa. Objektiivinen maailma on käsite, josta puuttuu paikka ja aika, koska se on aina ja kaikkialla. Tyhjä käsite ... Se on tavallaan liian täysi käsite... Objektiivinen maailma ei itse kokonaisuutena tajua olevansa objektiivinen maailma, ellei ylitetä materialismia... Mikä on se yhdysside joka yhdistäisi koko objektiivisen maailman? Muisti?

 

- G. Petrovic: Tajunta ei kuitenkaan ole ainoa heijastamisen lähde; materialla on myös aistimusta muistuttavia ominaisuuksia, heijastamisominaisuus. Heijastaminen on materiaalisen maailman yleinen ominaisuus.
- Sheptulin: Tajunnan erikoisuus: todellisuuden tietoinen heijastaminen... tajuava subjekti ymmärtää olemassaolonsa ja suhteensa ympäristöön.
- Jos hiukkanen luo magneettikentän ja kasaa itselleen vastahiukkasen (tai kutsuu sen), eikö se ole luovaa toimintaa (jopa uskoon perustuvaa), ja eikö se siten edellytä tajuntaa, jolla nimellä me tuon käyttäytymisen taustan tunnemme.

- Tuo riita heijastamisen ja luomisen välillä...

s.98          - Jos tajunnan luovalla toiminnalla tarkoitetaan kaikenlaisten ideain luomista välittämättä siitä, vastaavatko nuo ideat todellisuutta, ovatko ne toteutettavissa vai eivät, niin silloin heijastaminen ei ole tajunnan välttämätön puoli... Inhimilliselle suhtautumiselle todellisuuteen on tunnusomaista luomistyö... joka pohjautuu olemassa olevan todellisuuden ja sille ominaisten reaalisten mahdollisuuksien heijastamiseen.
- Tuo on puppua. Olisi aika karua elää tuolta pohjalta... Satuja ei voitaisi kertoa, mitään epätieteellisiä selityksiä ei sallittaisi, ennen kuin tiede itse olisi tehnyt nuo selitykset tieteellisiksi. Entä tiedemiehet jotka ovat oivaltaneet selitysmahdollisuuden, vaikka se ensin näyttääkin sadulta. Tällainen käyttäytyminen olisi periaatteessa vääräoppista.

- Alan ymmärtää NL:ssa olevien originellien henkisiä vaikeuksia, koska satu on yhtä luonteenomaista inhimilliselle suhtautumiselle todellisuuteen...

- Satu - Luojan kiitos - huomioi erityisesti todellisuuden ei-reaaliset mahdollisuudet, ja siksi se elääkin niin vahvasti. Ja jos vielä... nuo mahdollisuudet... osoittautuvat aikojen lopussa reaalisiksi...

s.102          - Subjekti ei ole todellisuuden subjektiivinen heijastuma eikä tajunta, vaan materiaalinen järjestelmä, yhteiskunta... Epätodellista subjektista ei tee hänen kykynsä heijastaa subjektiivisesti objektiivista todellisuutta, vaan tuon kyvyn puuttuminen.

s.114         - Marx, Engels: Eläin ei suhtaudu mihinkään.

s.131         - Hegel: Ulkoisesta, pinnallisesta, yleisestä kuljetaan kohti olennaista, välttämätöntä, lakia.

2.3.79    s.170          - Aika riippuu materian olemassaolomuodoista. Suhteellisuusteoria: mitä tiiviimpää on aine ja mitä suurempi on vetovoima, sitä hitaammin kulkee aika... Avaruus määritellään liikkeen ja ajan avulla.
- Tajunnan kuva: Liike ja aika mikro-avaruudessa.

- Ajan riippuvuutta liikkeestä todistaa myös se tosiasia, että joidenkin alkeis-hiukkasten olemassaolon kesto riippuu niiden nopeudesta. Esim. mesoni on olemassa sitä pitempään, mitä suurempi on sen nopeus.

s.171          - Suhteellisuusteoria: Lepotilassa olevaan järjestelmään verraten liikkuvan järjestelmän avaruudelliset suhteet muuttuvat... ja aikajaksot suurenevat, ajan kulku ikään kuin hidastuu.
- Mutta tuossahan puhutaan suhteellisesta liikkeestä. Voidaanko liikkeen nopeutta mitata vain silloin, kun liike tapahtuu meidän maailmassamme, meidän maailmamme ehdoilla... että tiedämme jonkin liikkeen olevan absoluuttista meidän maailmaamme nähden, jonka lakien alaisena, jonka vaikutuspiirissä, gravitaatiokentässä tuo liike tapahtuu. So. aika hidastuu vain siinä tapauksessa, että kappale itsekin tajuaa liikkuvansa meidän maailmamme suhteen... Tarkoitan tajuamisella sitä, että kappale absoluuttisesti on liikkeessä meidän maailmamme suhteen, eikä voikaan tällöin olla niin, että meidän maailmamme olisi liikkeessä tuon kappaleen suhteen.

- Mielenkiintoinen kysymys vanhan luokka-ajattelun kannalta: Millainen on yleisten, yleisyyden luokka ja millainen vastaavasti yksityisten luokka? Mitkä ovat niiden jäseniä? Vai onko olemassa "yleisen" luokka, jonka jäsenet ovat "yksityisiä"... jotka puolestaan kuuluvat "yksityisten" luokkaan!

s.178          - Yksityinen ja yleinen eivät ole olemassa itsenäisesti, vaan ainoastaan erillisten materiaalisten muodostumien kautta, ne ovat näiden muodostumien momentteja ja puolia... Jokainen olio on yksityisen         ja yleisen, toistumattoman ja toistuvan ykseyttä.
- Tuossakin lauseessa on se pieni muodollinen vika, ettei siinä kerrota, onko näin kaikissa maailmoissa ja kaikkina aikoina.

s.179          - Siten kasvupaikan olosuhteiden muuttuessa kyseisten kasvien yksityinen ominaisuus on tullut yleiseksi ja yleinen ominaisuus on muuttunut yksityiseksi, yleisestä säännöstä poikkeavaksi... Erillinen on yksityisen ja yleisen ykseyttä ... Mikään erillinen ei sisälly kokonaisuudessaan yleiseen.

s.226         - Spinoza: Jotakin oliota sanotaan satunnaiseksi ainoastaan tietojemme puutteellisuuden vuoksi.

3.3.79        - En tiedä filosofista systeemiä joka olisi korostanut virhekäyttäytymisen merkitsevyyttä objektiivisessa todellisuudessa. Materialismi puhuu "väärästä tiedosta" teon perusteena, mutta ei suostu puhumaan "väärästä uskosta", koska se joutuisi myöntämään uskon voiman, objektiivisen, todellisen voiman joka vaikuttaa objektiivisessa todellisuudessa.

s.274          - Dialektinen materialismi pitää liikkeen ja kehityksen lähteenä... tendenssien taistelua... Engels: Liikkeen aiheuttavat vastakohdat.

3.3.79         - Mitä tapahtuu kun koneet korvaavat työn? Työväestön riistäminen saa tässä vaiheessa uuden sisällön, sillä kysymyksessä on työn riistäminen työväestöltä. Tämä taas voidaan siirtymävaiheessa tehdä vain pääomalla, joka aikanaan on riistetty työväestöltä.

s.285          - On tehtävä ero alemmasta korkeampaan johtavassa liikkeessä ja toisaalta kehäkiertoliikkeessä sekä taannehtivassa liikkeessä esiintyvän kieltämisen välillä.
- "Alemmasta korkeampaan" - muistiin menevä input, kehäkierto - muisti itse, "taantuva" - voimaa kuluttava output ...

s.306         - Platon: Se mikä on aina olemassa ei milloinkaan tule, ja se mikä aina tulee, ei milloinkaan ole olemassa.

10.3.79      - Ei ole olemassa erillisiä havaintopsykologian (muistin arvostusten jne.) lakeja. On vain informaation vastaanottamista (-kykyä), säilömistä, lajittelemista, tallentamista, mieleen painamista ja arvottamista koskevia lakeja. Hahmolait koskevat yhtä hyvin kieltä. Tunnistan materialistisen kirjallisuuden parista kolmesta sanasta hyvissä olosuhteissa - vaikken näkisi kirjan nimeä enkä kirjoittajaa. Nämä lait - mitä ne sitten ovatkaan -säätelevät mm. sen, että vasemmiston ja oikeiston välinen kannatus Euroopan kapitalistisissa maissa on lähes aina fifty-fifty. Ne ovat lakeja, jotka syntyvät - ei niinkään poliittisista lähtökohdista käsin, vaan - sopeutumisesta käsin. Siitä ympäristöstä käsin, jossa henkilö joutuu tekemään työnsä ja johon hän haluaa samaistua - mikäli haluaa.

- Se, että esim. Neuvostoliitossa ei ole tätä 50/50 -periaatetta näkyvässä muodossa, on osittain selitettävissä siten, että tuokin jako todellisuudessa voidaan sieltä piilevänä löytää (toisinajattelevat, rikolliset, rahanvaihtajat yms.). Mutta vastakkainasettelu ei välttämättä ole siellä edes kapitalismi-sosialismi, vaan ero saattaa yksinkertaisesti olla etuoikeutetun luokan (kommunistisen puolueen jäsenet, byrokraatit, hyvin ansaitsevat) ja "sivusta seuraavan" passiivisen kansanosan välinen.

- Se mikä on olennaista, on täysin suhteellista; Syrjityksi tuntemiseen saattaa riittää se, että joku saa suhteillaan helpommin kahvia kuin joku toinen. Tämä taas on oire siitä, että henkisesti melkoinen osa kansasta ei välttämättä ole hyväksynyt kommunismia hyväksi käytännön nykyhetkessä toimivana järjestelmänä. Kenties tuo etuoikeutettujen olemassaolo muistuttaa liiaksi kapitalismin vastaavia ilmiöitä...

- Korostan: Mitä paremmat olot kaikilla, sitä pienemmistä eroista syntyy kateutta. Ihmiset ovat tasaveroisia suhteessa perusarvoihin, mutta henkisesti he ovat edelleen absoluuttisten suureiden ja arvojen unimaailmassa, koska marxismi-leninismi ei ole tarkkaan ottaen ruotinut tätä kysymystä perinpohjin jätettyään sijan vapaalle tahdolle, oikeuslaitokselle jne.

- On hetkellisiä ajanjaksoja, tiloja, joissa jokin kansa pystyy näkemään yhtenäisesti. Ne ovat merkillisen voimakkaan nousun kausia (Kuuba, Saksa ennen II maailmansotaa, Israel, Suomi jne.). Siihen liittyy aina usko ylikansalliseen tulevaisuuteen, onnen jakamiseen muille, jolloin jokainen kansalainen voittaa tavallaan. Korostan sitä, että arvostelen kommunistimaita tässä suhteessa voimakkaimmin, koska ideologiana se on tällä hetkellä ainoa vakavasti otettava maailmankatsomus, joka kenties ensimmäisenä - absoluuttisen kurjuuden poistettuaan - joutuu silmätysten todellisen, suhteellisen kurjuuden - haasteen eteen (ehkä pohjoismaita lukuun ottamatta).

- Suhteellinen kurjuus Suomessa esim. on sitä, että kaupungin liepeillä ihmisillä on valaistu hiihtorata, samalla kun muutaman kymmenen kilometrin päässä siitä on taloja ja kyliä, joilla ei ole sähköä edes lukuvaloksi tai jääkaapin käyttöön. Suhteellinen kurjuus... Kateus on toimiva siellä, missä ihmisen ansioksi lasketaan se, mitä hän on aikaansaanut. Ja tällaisia ovat toistaiseksi kaikki kansakunnat viralliselta ideologialtaan.

- Ennen kuin Marxin "Pääoma" on luettu kokonaan, täytyy se jossain vaiheessa ensin lukea puoleenväliin jne...

> Edvard Batalov: Kapinafilosofia.
s.36          - Vasemmistoradikaali... valitsee marxilaisuudesta sen, mikä vastaa hänen omaa radikaalis-kriittistä mielialaansa, mutta saattaa kritiikin kohteeksi tai heittää syrjään kaiken mikä ei sovi apriorisesti rakennettuun kaavaan... Toisaalta he hylkäävät marxilaisuuden periaatteelliset asettamukset, tekevät yhteenvetoja, jotka ovat täydellisessä ristiriidassa heidän lähtökohtanaan olleiden periaatteiden kanssa ja vaativat marxilaisuuden tarkistamista.
- Tuo kaikki on tietysti päin helvettiä, jos Marx oli ehdottomasti oikeassa kaikissa perusteissaan ja jos sitä tulkitaan ehdottomasti oikein tämän päivän Neuvostoliitossa.

- Jos näin on, niin käytäntö osoittaa, että marxilaisuudessa täytyy olla joitakin perusvirheitä. Jos se olisi oikea teoria, niin jokaisen tulisi pystyä ymmärtämään se alusta loppuun - ajan kanssa - ja itsestään selvyytenä hyväksyä se ainoaksi mahdolliseksi järkeväksi ideologiaksi. Niin kauan kuin sen ymmärtäminen on "valittujen" osa, on sen funktio sama kuin minkä tahansa uskonnon.

- On totta, että marxilaisuus on erittäin ymmärrettävää monissa peruslähtö-kohdissaan, mutta olen lukenut myös niin paljon sekavuuksia, että tiedän niiden menevän ohi tavalliselta ihmiseltä. Teoria on hyvä vain jos se ymmärretään alusta loppuun - tai jos se teoillaan osoittaa hyvyytensä niille, jotka eivät itse teoriaa ymmärrä...

- Toisaalta on omissa ajatuksissani vielä niin paljon keskeneräistä, etten ymmärrä vielä kuin suuntia. Teorioitten yksinkertaisuus ratkeaa, kun ne on saatettu julkisen pohdinnan kohteeksi.

s.64          - Pessimismi yleensä jarruttaa vallitsevan asiaintilan muuttamiseen tähtäävää aktiivista toimintaa ennustamalla väistämätöntä häviötä niille, jotka ovat ryhtyneet toimimaan.
- Kaiken uuden synty tapahtuu ensin yksilötasolla mutaatiosta. Tarvitaan monta huonoa mutaatiota, ennen kuin syntyy yksi hyvä. Ellei näitä huonoja satu, ei todennäköisesti satu sitä yhtä hyvääkään. Yhteiskuntamuodon muutos ei ole mutaatio; sen lähtökohtana on yksityisten ihmisten yhtenäinen toiminta. Se on ihmisen luomus, niin kuin entistä parempi kone on ihmisen luomus, ihmisen työn tulos. Uusi ajattelutapa lähtee yksilöstä, vaikka se ehkä syntyykin yksilössä vain sillä ehdolla, että hän on jäsenenä yhteiskunnassa, joka kasvattaa ja kouluttaa hänet, joka tarjoaa hänelle mahdollisuuden siihenkin tietoon, jota yhteiskunta itse ei sillä hetkellä hyväksykään, vaan pihistää tiedon (=tiedonpuutteen) itsellään, museoissa, kirjastoissa ja kammioissa sekä salaisissa lukituissa arkistoissaan.

s.91         - Marcuse: Kansan muodostaman konservatiivisen perustan alla on hyljättyjen ja outsidereiden, riistettyjen ja vainottujen kerros, niiden, jotka eivät tee työtä eivätkä voi löytää työtä. He ovat demokraattisen prosessin ulkopuolella... Se että he alkavat kieltäytyä osallistumasta peliin, voi osoittautua tosiasiaksi, joka merkitsee aikakauden lopun alkua.

(11.3.79) s.247 (?)  - Marcuse: Utopia voidaan ymmärtää myös "historian loppuna"

s.130          - Tieteellinen sosialismi vaatii, että ihmiset eivät lähtisi toiminnassaan apriorisesti rakennetuista ihanteellisista malleista eikä vallitsevista oloista, vaan dialektisesti ymmärretystä historiallisesta välttämättömyydestä, ja tässä on Engelsin mukaan tieteellisen sosialisminperusero utopistiseen sosialismiin nähden.

- Marxilaisten mielestä ainoa oikea tapa toimittaa rajankäynti "utopististen" ja "realististen" projektien ja toimintatapojen välillä on siinä, että kieltäydytään apriorisista, ikuisista resepteistä.
- Tässä mielessä edustan juuri päinvastaista eli utopistista suuntaa. Kysyn vain, eikö marxilaisuudellakin ole täsmälleen samanlaisia perusolettamuksia esim. tieto-opissa, jotka ovat apriorisia ja siis "utopistisia" siinä mielessä, että niiden perusväittämien tieto-opillista arvoa ei ole edes asetettu kyseenalaiseksi; esim. usko pelkkään tietoon vaikuttavana voimana ja siis uskon kieltäminen. Hyvän ja pahan erottaminen jo tämän puoleisessa elämässä, koska muuta elämää ei ole jne.

s.138          - Utopia on yritys vakuuttaa yhteiskunnan jäseniä sellaisten ongelmien ratkaistavuudesta, jotka ovat joko periaatteessa ratkaisemattomia tai joiden ratkaisu siirtyy kauas tulevaisuuteen.
- Lisää apriorisia teesejä...

s.141          - Kysymys on kuitenkin siitä, kuinka ymmärretään mielikuvituksen vapaus ja missä se eroaa subjektiivisesta mielivallasta, toisin sanoen epävapaudesta.

s.144          - Tiukasti ottaen mielikuvitus ei yleensäkään voi olla absoluuttisen vapaa (?) sen vuoksi, että se ei ole mitään ulkoista tiedostamisprosessiin nähden... Mielikuvituksen tällai