SHAMANISTINEN KOOSTE I

SHAMANISTINEN MUSIIKKIKOOSTE I (30.01.85 - 13.7.87)

 

30.01.85         - Shamaanin (itsensä voimaeläimen avulla) paloittelu, Lemminkäisen paloittelu... Shamaanin vanha maailmankuva pirstoutuu, kun arvot menettävät merkityksensä ja uusi rakennemalli, poikittainen maailmankuva muotoutuu. Alkaa uusi elämä uudessa ruumiissa...

 

16.4.85         Pohjois-Satakunta: Musiikkikurssi Mänttikuja yhdessä...

...[Pohjantahti-] Orkesterin ostjakkirummun on rakentanut soitinrakennuslinjan oppilas Juha Vainio.

 

21.12.85         Yhteydenotot [Kajaanin] shamaanikursseista: Heimo Lappalainen - Raili Raunio

 

5.2.86               - Olen löytänyt Itkosen 1911-13 nauhoista saamelaisen shamaanilaulun.

- Löysin shamaanilaulun ceylonilaisesta tanssilaulusta eräästä vanhasta filmistä!

- Saamelaisten shamaanilaulu on suora linkki ainuihin ja Pohjois-Amerikan intiaaneihin! Onko tuo kulttuuri vanhaa vai hyvin säilynyttä - kylmässä ilmanalassa (hitaampi entropiahakuisuus)?

[20.5.2013: Tuo Itkosen vahalieriö oli leudd (Petsamon Jäämeressä sijaitsevasta) Heinäsaaresta, joka muistaakseni alkoi liikkua jne. Muistaakseni toiseksi viimeisenä luettelossa - yritetty myös nuotintaa.]

 

01.03.1986         - T. I. Itkosen nauhoita (1913) löytynyt saamelaisten shamaanilaulua!

- Palannut Frankfurtista [musiikkimessut-]matkalta, josta ennustaja puhui vuosi sitten kuvatessaan suurta salia täynnä flyygeleitä.

[15.8.2012: Itkosen nauha sisälsi myyttisen leuddin mutta ei varsinaisesti olut shamaaniloitsinta-leudd.]

 

7.5.86                  - Musiikki merkitsee yksilön ja/tai yhteisön identiteettiä. Siitä syystä ovat musiikissa/improvisoinnissa (yksilön ennalta arvaamattomat) poikkeukset (luovuus) yhtä tärkeitä kuin (yhteisön traditio) tyyli, jonka sisällä poikkeukset ovat sallittuja. Yllätys -arvausleikki identiteetin tason mittana... Korostanko erillisyyttäni (olemalla ennalta arvaamaton uuden luoja) vai korostanko kuuluvuuttani johonkin (olemalla ennalta arvattava tradition edustaja)...

12.12.2014:         Ensimmäisen kerran koettuna tradition viesti on ennalta arvaamatonta!

 

22.5.86         - Löysin yksisävelikköleuddista täydellisen hajonnan! Tämäntyyppinen entropiahakuisuus näyttää edellyttävän alitajuista muistia! Taidemusiikki (ja sen tutkimus) on pitänyt päämääränään säännöllisiä rakenteita. Kansanmusiikin improvisointi on pakenemista säännöllisyydestä - entropiaa kohti. Tuo pyrkimys toteutuu niin monimutkaisella tavalla, ettei sitä pystytä älyllisesti matkimaan.

 

24.5.86         - Ennakoiminen on musiikin kuuntelijan oma aktiivinen luova osuus musiikkikokemuksessa. Tästä syystä häntä ei voida sanoa pelkästään vastaanottajaksi. Kuuntelija alkaa itse luoda siinä vaiheessa, kun sanoman informaatio alkaa lähestyä nollaa, ennalta-arvattavuutta.

- Improvisoinnin käsite sulkee pois etukäteisen säännön mahdollisuuden. Sen perusmateriaalina on siis poikkeus, josta sääntö voidaan luoda vasta jälkikäteen, tilastollisesti. Soittaja voi siis luoda rakennetta vasta jälkikäteen - tarkasteltuaan mitä on tullut edellä soittaneeksi. Hän siis voi soolonsa kestäessä reagoida vain omaan menneisyyteensä...

 

28.5.86          - Sosiaalisuuden ja yksilöllisyyden tarpeen vuorottelu musiikin ennalta-arvattavuutena ja -arvaamattomuutena! Yksityisen 1-0 -variaation muodot heijastavat tätä samaa asiaa.

- Voisiko lähteä sitä olettamuksesta, että 1-0 -vastakkaisteemoilla on leuddissa ihanteena balanssi, fifty-fifty -periaate? Jos meillä olisikin kolme motiivia, täytyisi silloin kahden yhdessä vastata (poikkeuksina) toista puolikasta hallitsevaa sääntöä. Jos tämä olisi totta, olisi ongelmana tilanne, jossa teemat A ja C eivät muodostaisikaan toista puolikasta. Tällöin meidän olisi päädyttävä sävelellisen informaatio-painoarvon käsitteeseen:

Mitä harvemmin (- kuitenkin -) toistuva vastateema, sitä suurempi informaatio-painoarvo sillä on oltava, jotta se muodostasi tasapainon "sääntömotiiville"! Tämä muodostaa uuden lähtökohdan musiikki-analyysille. Miten voin todistaa tällaisen teorian mielekkyyden?

- Informaatio-painoarvoteoriaa puolustaa se seikka, että jatkuvasti toistuva motiivi menettää informaatioarvoaan ajan kuluessa. Sen painoarvo siis lähenee nollaa, hiljaisuutta. Vasta sävellyksen loppuosassa esiin tulevat uudet motiivit ovat siis informaatio-painoarvoltaan kaikkein korkeimpia.

 

1.-3.6.86         - Osallistuminen I shamaanikurssille Kajaanissa

Yö on pimeä

ja shamaani katsoo silmiin

valoisassa yössä

ja antaa minulle tehtävän

vaikkei näekään

kuka minä olen.

 

Kaikki mieleen muistumat

ovat pelkistyneet tunteiksi.

Miten kaksijakoista onkaan.

Tähtitarhat selkenevät kaaoksesta

Lehti ei liikahda eikä lintu

odotuksen miettiessä omaa pituuttaan.

 

Ei mikään pohdi kuolemaansa

niin paljon kuin odotus itse,

sillä odotus ei mieti menneitä,

odotus ei katso taakseen.

Jää jäljelle vain yksi kysymys:

Miksei ei-mikään voisi pohtia kuolemaansa?

Millainen se mahtaisi olla?

 

6.6.86 - aamuyöllä klo 01.30.          - Ei ole poikkeusta! On vain säännön käänteispuoli!!! Mitä harvemmin poikkeus esiintyy, sitä suurempi informaatioarvo sillä on (Kenelle on, kenelle ei...). Mitä harvemmin pahaa tapahtuu, sitä pahemmalta se tuntuu. Hyvän tekemisen paljous puolestaan latistuu verojen maksuksi.

- Ja sitten suhteellisuus: "Rapatessa roiskuu", sanovat he, jotka tekevät paljon hyvää. He eivät ennätä kiinnittää huomiota sivutuotteina silloin tällöin tapahtuviin erehdyksiin. Joku toinen sen sijaan keskittyy pahan poistamiseen. Hän suhtautuu pahaan sitä vakavammin mitä vähemmän sitä on jäljellä. Pahan määrä maailmassa ei siis lisäänny eikä vähene, vain suhtautuminen muuttuu. Ei sääntöä ilman poikkeusta... Poikkeus säännön käänteiskuvana on itse sääntö. Vain suhtautuminen ratkaisee. Suhtautumisen taas määrää ympäristö: Yksilön maailmassa tehdään valinta hyvän tekemisen / pahan estämisen välillä sen mukaan, miten yksilö on kokenut painopisteen ympäristössä olevan. Jos muut tekevät hyvää, on hänen tehtävänsä vastustaa pahaa. Tässä mielessä poikkeuksella todella on informaatio- tai painoarvo. Poikkeus on aina yhtä painava kuin sääntö informaatioarvoltaan, jos siihen kiinnitetään huomio...

- Vain oivallus on autenttista, originaalia! Säännön oivaltaminen on ainutkertainen tapahtuma. Säännön toteuttaminen (analyysin pohjalta tapahtuva tyylinmukainen säveltäminen) on synteettistä. Se ei koskaan tapahdu sillä tavalla kuin alkuperäinen leuddin laulaja on sen tehnyt. Silti se voi kuulostaa samalta. Kun tieteen laki on kerran keksitty, on sen toteutus aina synteettistä, keinotekoista. Autenttista on vain tuon tradition pohjalta syntyvä uusi oivallus, joka tuottaa jälleen yhden originaaliteon tai -toiminnan (sävellyksen, keksinnön tms:n) Ja sitten joku kolmas oivaltaa puolestaan, mitä minä olen tehnyt...

- Tuijotamme aina määrään, kun pidämme poikkeusta poikkeuksena. Se on kuitenkin säännön negatiivinen peilikuva, joka pyrkii samaan kuin itse sääntö, mutta toista tietä. Joku vain tekee valinnan, kumpaan paikkaan sillä kertaa elämässään kiinnittää huomiota. Hyvän tekeminen - sääntönä ilman poikkeusta - ei enää ole "hyvää". Se ei ole mitään! Pahan katoaminen ei myöskään ole mitään! Täydellinen hyvyys (sääntö) ja pahan (poikkeuksen) totaalinen poissaolo muodostavat yhdessä neutraalin tilan, jossa hyvä ja paha - molemmat - ovat kadonneet. Olemme hyvän ja pahan tuolla puolen? Positiivisessa mielessäkö? Voidaanko tähänkin suhtautua kahdella tavalla? En tiedä.

- Sääntö ilman poikkeusta on täsmälleen samaa kuin poikkeus ilman sääntöä (= tyhjä käsite). Se supistuu merkityksettömäksi yksityistapaukseksi.

 

6.6.86                  - Lauluteksti on se, johon huomio kiinnittyy, kun itse musiikki on "yli-monimutkaista" (Siihen ei voi esim. rytmisesti samaistua). Säännötön 2-3

-jakoisuuden vaihtelu lähestyy liiallisessa monimutkaisuudessaan nollainformaatiota - samaa kuin shamaanirummun syke. Teksti pitää kuulijan kiinni tämänpuoleisessa. Jos laulusta halutaan shamanistinen, poistetaan myös tekstin ymmärrettävyys. Ylisuuri informaatio muuttuu 0-informaatioksi, jolloin kuuntelija alkaa itse tuottaa todellisuutta - mielikuvituksessaan! [ottamatta kantaa sen suhteesta todellisuuteen]

Kuulijalla on jälleen kaksi mahdollisuutta: poistua, ryhtyä itse laulamaan / nukahtaa tai vajota transsiin! Tältä pohjalta on helposti ymmärrettävissä shamanistisen laulun salakieli. Itkujen poikkeuksellinen runokieli on välimuoto shamanistisen ja arkielämän musiikin välillä.

- Entropiahakuisuus, satunnaisuus tietoisena suunnitelmana on lähettää ympäristöön mahdollisimman monenlaista informaatiota - monella kielellä - vastasanoman toivossa. Se on yhtä inhimillistä kuin virvelin heitto joka kerta eri paikkaa kohti mahdollisimman monella eri vieheellä kalan tärppäämisen toivossa. Hiljaisuus houkuttelee yrittämään kaikkia keinoja itsensä murtamiseksi. Entropia on menetelmien kokeilua, radiosanoman lähettämistä kaikilla aallonpituuksilla, kaikkien avainten koettelemista lukon avaamiseksi. Luova toiminta on aina entropiahakuista; uuden vaihtoehdon esilletuomista.

 

- KAJAANIN SHAMAANIKURSSI:

- E. S. kertoi, että minulle oli tulossa voimaeläimiä joka puolelta maailmaa ja paljon. Ei oikeastaan tulossa mutta olivatpahan näkyvillä. (11.6.2011: hanging around!) Peipponen jopa kolme kertaa. Mutta villisika oli jo tunnelin suulla vastassa vilkuillen kuulemma 'viisaalla katseella' joka puolelle. Pari viikkoa sitten olin lukenut (Sven  Hedin) villisian metsästyksestä Kiinassa tämän vuosisadan alussa.

Tajusin, että toiset ihmiset tekevätkin "arvokkaan" elämäntyönsä tuonpuoleisessa! Meille tämänpuolisessa touhuajille on kolosta läpimeno huomattavasti vaikeampaa. Tunsin shamaanikurssilla itseni todella avuttomaksi ollessani täysin kykenemätön siihen, johon toisilla ei ollut mitään vaikeuksia päästä sisälle. Yritin kai liian innokkaasti. Ja epäonnistumiseni harmitti, koska olin kuvitellut olevani siinäkin asiassa pitemmällä kuin toiset...

- En löytänyt koloa shamaanikursseilla. En saanut sellaista palautettua mieliin tehokkaasti, vaikka luulin sen olevan helppoa. Koin kuitenkin hetkittäin minuuden kadottavan kokonsa. Se antoi toivoa.

 

16.6.86        

Eivät nuo elämäni tapahtumat ole merkittäviä.

Merkittävää on se,

että olimme etsineet toisiamme.

He tiesivät,

että joku tulee joskus - ja tajuaa.

Siksi he luovuttivat kuolevat kulttuurinsa nauhoille ja lieriöille,

alensivat itsensä laulamaan niille,

jotka eivät mitään vielä ymmärtäneet -

tietäen, että jonain päivänä

tuo viesti kohtaa jonkun, joka tajuaa.

 

Heidän tehtävänsä

- vanhoina metsästäjäkansoina -

oli vain virittää (laulun) pyydys,

laskea verkot syviin vesiin.

Tietäen, että joskus se sittenkin tapahtuu.

Kaiken varalta he panivat 

kuolleetkin esi-isänsä samoille asioille -

levittämään sanaa,

joka soi.

 

Ja täällä minä olen yksin valoisassa yössä

ja kuuntelen heidän hiljaista kieltään.

Ja minä seuraan heitä kaikkialle

- kuin henki jota he eivät näe,

mutta tietävät sen olevan siellä jossain,

missä minä olen nyt.

 

Ja me kaikki tiedämme

näkemättä mitään.

Siinä on pimeän yön

valkeuden salaisuus.

 

Kun toinen näkee

ja toinen kuulee,

on hyvä kulkea yhdessä

ikuisesti.*

[*Ks. Kaikukeihäs- ja Kansat soittavat (TV-) produktioiden johdantotekstejä.]

 

5.1.87 sunnuntai.          - Viimeinen täysi shamaanipäivä (Inarissa 2.-6.1.87) ohi. Illalla pidin juuri esitelmän ko. musiikista.

- Ei yhtään [shamaani-]matkaa edelleenkään. Olen jo hyväksynyt sen elämänkulkuuni kuuluvana tärkeänä osana. On jokin merkitys sillä, että minun on niin monessa asiassa kuljettava pitkän kiertotien kautta.

- Ensimmäinen ihminen, joka haki minulle voimaeläintä, joutui menemään veteen. Hän ei edes oikein tiennyt, oliko se lohi vai hylje, koska huomasi haikalojen tai jopa piranhojen saapuvan paikalle ja tuli kiire pois - lisäksi varsinkin kun paluumerkki tuli. Vaikka hän puhalsi sen minuun, oli hän itse epävarma asiasta. Oli lisäksi joutunut kulkemaan vuorenrotkon kautta, jossa oli tippukiviluolia.

- Toinen "lääkäri" oli jo aamulla nähnyt kuvani kokosivun aukeamana jossain kirjassa - vanhempana, silmälasit päässä, harmaapartaisena ja pitkätukkaisena. Siksi hän tuli viereeni iltapäivän istunnoissa. Kuinka ollakaan, hän sitten joutui hakemaan uudelleen voimaeläintäni. Oli joutunut kulkemaan vaarallisen tien vuoristoon. Siellä oli ollut kraaterimainen tasanko, joka oli täynnä eläimiä, mutta ei voinut erottaa, mitä. Katsellessaan alas hän huomasi toisen kattilamaisen syvennyksen, jossa oli kullanokrankeltainen kettu (melkein kuin esiliina päällä) ikään kuin hämmentämässä tinakeitosta, joka valui neljältä suunnalta (ikään kuin astioista) altaaseen. Tulen loimussa se oli aluksi (vasemmalta puolestaan) näyttänyt melkein oranssilta. Valkea täplä vasemmassa takajalan nilkassa, otsassa sekä valkea rinta. Hänen kätensä venyi niin kauas, että hän yletti ottamaan ketun syliinsä ja toi sen minulle.

- Kokemukseen liittyvät vielä kajaanilaisten kertomukset. Yksi näki minun menevän vaivatta tunneliin vesiputouksen alta. Toinen oli kysynyt voimaeläimeltään, keitä salissa on, joita he voisivat yrittää auttaa pääsemän matkalle. He olivat kiertäneet salin yksitellen. Karin (S-h?) kohdalla he huomasivat turhaksi yrittää, koska hän nukkui. Sitten voimaeläin oli pysähtynyt minun kohdalleni. Se oli yrittänyt pääpuolesta ja Raili jalkopäästä. Yhtäkkiä olin - heidän työskennellessään - painunut lattian sisälle ja kadonnut!

- Nämä ovat kuvauksia siitä, kuinka vaikea työ minulla on vielä edessä. Mutta nähtävästi minun on se läpikäytävä, vaikka päivätajuntani haraa vastaan koko ajan.

- Kun voimaeläin tuotiin minulle ja istuin odottamassa rummutuksen loppumista, mietin jokimaisemaa. Ja pitkästä aikaa - saadessani puristuksen olkapäilleni - tajusin taas, kuinka yksin olen ja kyyneleet tipahtivat silmistäni. Tämä on minun tieni. Se on kuljettava yksin. Mutta ymmärsin jotenkin, että joku muukin  tietää sen. Kummallista, että sekin antaa voimaa. Tulen kulkemaan tieni loppuun. Tulen varmistamaan, onko matkalle pääsyni vaikeus merkki siitä, että työni tulee rajoittua keskimaailmaan. Aion olla varma, ennen kuin luovutan.

- Olen yrittänyt (aliseen) läpi Kainuun koskista, suvannoista, lahoista koivuista, olen yrittänyt hypätä Nordkapin reunalta, Komulankönkään putouksesta, siilin pesäaukosta, pesualtaan reiästä ja pihakoivun juuresta aliseen. Yliseen yritin mennä välillä savupiipusta, välillä Saunaniemen juhannuskokosta ja Lintuharjun isoon kuuseen kiipeämällä. Kaikki turhaan. Tai ehkä ei. En ole lannistunut, vaikka hetkittäin olen halunnut hävetä (!?) ja lopettaa. Ehkä tämä on minulle tärkeä opetus.

 

6.1.87                  - Kurssi päättyi. Viimeisen istunnon loppuosan helistyksen ja laulun ajan kyyneleet valuivat silmistäni. Milloin olen viimeksi ollut vastaavassa tilanteessa? En muista. On edes vaikea sanoa, oliko itku ilosta vai surusta. Onko liikuttuminen oikea sana kuvaamaan tunnetta? Onko tämä uudistumista vaiko vanhuuden oire?

 

En itke ilosta, en surusta.

Itken suhisevia siipiä,

joiden hellä kahina kuuluu

universumin laidasta laitaan.

En sure niitä, en niiden poissaoloa.

Enkä iloitse niiden läsnäoloa

enkä jälleennäkemistä.

Sillä ne ovat läsnä itkuni vuoteena,

sillä ne ovat poissa

iloni vuodattaessa hiljaisia kyyneleitään.

 

Ne ovat poissa ja paikalla.

Joskus ne tulevat ilon,

joskus surun muotoisina.

Ja aina ne tulevat ja ovat täällä jossain,

missä autiolta suolta nousee puu

tuon vaiteliaan linnun laskeutuessa lepäämään.

 

Yhtä autio on lintu

kuin sen lepopaikkakin.

Kuitenkin on kaikki niin täyttä,

ettei sanoja tarvitse enää lausua ääneen.

Kun lintu on laskeutunut,

ei tarvita enää sanoja,

sillä kaikki on oman aikansa -

juuri sillä tavalla

kuin kirjoissa joskus sanotaan.

 

Ja se hetki kestää oman määrätyn aikansa.

Ja sitten taas - kun se on täytetty -

nousee suo siivilleen

ja puu nousee tummana ja suorana

jonkin suuren selkään.

 

Kaikki on valmiina kääntymään kaartoon

kauas ja vielä senkin taakse,

josta alkaa paluu jonnekin,

joka ei vielä näy,

vaikka lienee tälläkin hetkellä

tuhansien aurinkojen tarkkailtavana.

 

Mikä on jäänyt jäljelle,

kun suo, lintu ja puu ovat menneet pois?

Jos siellä on yksinäisyys,

niin kuinka minulle sitten

on annettu lupa kirjoittaa siitä,

on annettu kyky nähdä sinne,

annettu voima kulkea sen tyhjyyden yli

taakseni katsomatta ja itseäni näkemättä?

 

Olenko minä itse yksinäisyys?

Jos olen, niin miksi?

Mikä on minun tehtäväni kulkea hitaasti

omaa järjetöntä taivaltani?

Mikä minä olen kuuntelemaan

suurten siipien havinaa?

Miksi minun pitää kerätä hiljaisuutta koriin,

imeä valo silmieni iiriksiin,

levittää hoikat sulkakäteni,

höyhenpeitteiset huuhkajankäteni

horisontin vastakkaisille laidoilla

ja tarjota sylini jollekin,

joka ei vielä ole kaartanut takaisin,

mutta on tulossa,

jos vain tietäisi, mistä päin saapua.

 

On niin kuin kutsu ja vastaus

eivät vielä olisi saavuttaneet toisiaan.

On kuin näkisin puuttoman linnun,

suottoman puun ja linnuttoman suon

tai linnuttoman puun, puuttoman suon

ja linnun vailla suota,

jolta ei mitään puuta puuttuisi.

 

On suuri sun rantas autius...

On siinä hiljaisuudella miettimistä,

kun yksinäisyys on ainut keskustelukumppani.

 

Onko olemassa mitään,

mitä sokea ennustaja ei voisi nähdä puolestani?

Onko mitään, mitä hän ei voisi opettaa minulle?

Voiko olla jotain, mikä saattaisi unohtua minulta kysymättä?

 

Voiko joku kertoa etukäteen,

mikä on se, joka on tulossa,

tai saattaa olla tulematta?

Ja havisevatko sen siivet,

jos se päättää ratkaista tämän kysymyksen

tulemalla kahdella eri tavalla samanaikaisesti.

Ja jos näin käy,

kumoavatko nuo tulemiset toisensa?

Onko vastakkaistuleminen tulojen ja menojen synteesi?

Ovatko ne yhtä

vai ovatko ne eri...

ja yhdellä, samallako kertaa

vai vaihdellen...

(Ks. Karhunpeijaiset -teksti)

 

K: 31.12.86         Inariin (shamaanikursseille).

1.-8.1.87         Shamaanikurssi + 7.-8.1. mus.kurssi Inarin opistolla (O. Moilanen)

 

24.1.87 la Kaleva - Marja-Liisa Tuppurainen (kuvat ja teksti):

Shamaani - Kahden todellisuuden matkaaja

[Kuvateksti I: Shamaani tarvitsee rauhallisen ja hämärän paikan.]

s.1 Shamaaneja elää yhä

"Sulkekaa silmänne ja ajatelkaa mielipaikkaanne luonnossa. Olkaa siellä. Katselkaa ympärillenne: eläinväkeä, kasviväkeä, kiviväkeä."

Ihmiset istuvat piirissä, vain yksi kynttilä valaisee salin keskellä. Ajatusten voima tulee niin konkreettiseksi, että sen aivan tuntee ilmassa.

Nykyajan ihmiset opettelemassa ikivanhoja shamaanitaitoja. Opiskelijoita, terapeutteja, eri taiteen- ja tieteenalojen edustajia, muuten vain kiinnostuneita. Matkailu avartaa. Matka omaan sisimpään ei pysähdykään siihen, vaan vie edemmäksi, maailmaan, joka on kaikkien ihmisten ja olentojen yhteinen.

 

s.17 Shamaani - Kahden todellisuuden matkaaja

[Kuvateksti II: Shamanismi on pannut psykoterapeutti Risto Vuorensolan miettimään parantajan tehtävää tavanomaista syvällisemmin

Kuvateksti III: Alkuperäiskansojen musiikkiin perehtyneen Ilpo Saastamoisen (oik.) mukaan monotoninen musiikki on kaikkea muuta kuin kehittymätöntä. Sen tehtävä vain on eri kuin tavallisen musiikin. Keskusteltavaa riittää Jonathanin kanssa.

Kuvateksti IV: Anders Pousette, lääketieteen opiskelija.

Kuvateksti V: Teuvo Rasku, elämää kauan nähnyt kirjailija.

Kuvateksti VI: "Evening sun, evening sun" kevätkesällä Kajaanissa. Jonathan Horwitz (edessä vas. johtaa laulua Heimo Lappalaisen kanssa.

Kuvateksti VII: Inarissa oli 35 kurssilaista eri puolilta maata ja monilta aloilta]

[Huom! "Inarissa" sijasta pitää olla "Kajaanissa", koska kuva on sieltä kesällä -86.]

Pieni metsälähde pulppuaa maasta. Painan pääni veteen, vesirenkaat lähenevät silmiä, suurenevat ja leviävät. Tunnen hiekan kasvoillani ja pujahdan reiän läpi maanalaiseen tunneliin. Uin ja uin voimakkain vedoin vihreävaloisessa virrassa. Nousen jylhien vuorten ympäröimän järven pintaan.

Rummutus kajahtelee vuorenseinämistä ja vie minua eteenpäin. Vierellä toiset tekevät omaa matkaansa aliseen maailmaan, kuka ketunluolan, kuka kaivon kautta, tai vaikka puunjuurta seuraten.

 

Narsistista erikoisuudentavoittelua? Kaikkeen hurahtavien totuuden etsijöiden viimeinen villitys? Ehkä peräti paholaisen töitä?

Jos ja kun näin ajatellaan, lyhytpä on kulttuuripiirin muisti. Vielä kolmesataa vuotta sitten noitarumpu soi Lapissa lähettäen yhteisön edustajan kadonneen poron perään, uusien laidunten etsintään tai sairaan ihmisen kadonneen voiman palauttamiseen. Kristinuskon levittäjät katkaisivat kymmenientuhansien vuosien perinteen siinä yksinkertaisessa luulossa, että saamelaisilla oli yhteys paholaiseen rumpu-menoissaan.

"Se oli suuri väärinkäsitys. Sama on tapahtunut monessa muussakin paikassa", sanoo Jonathan Horwitz, antropologi ja shamanismin opettaja.

Shamaani on henkilö, joka matkustaa tavallisesta tietoisuudesta ei-tavalliseen tietoisuuteen tehtävänään hankkia tietoa oman itsensä tai toisten auttamiseksi. Samat tekniikat ovat olleet käytössä varmasti ainakin 20 000 - 30 000 vuotta, Jonathanin arvion mukaan vähintään 50 000 vuotta.

Shamanismi ei ole välttämättä uskonto. Uskovien ei Horwitzin mukaan tarvitse olla huolissaan shamanismin harjoittamisesta. Hän kertoo kursseillaan olleesta klaustrofobiaa poteneesta naisesta, jonka oli mahdotonta päästä tunneliin, kunnes Jeesus tuli ja vei hänet vaunuissa läpi. Myös hänen ongelmansa hävisi.

Monet kristityiksi tulleet Pohjois-Amerikan intiaanit ovat jatkaneet shamanismiaan. Suurissa maailmanuskonnoissa on shamanistisia piirteitä. Shamanismi on maailman-katsomus, joka on suhteessa kaikkeen. Siten se ei ole ristiriidassa kuin ainoastaan sellaiseen näkemykseen, joka kieltää laajemman todellisuuden olemassaolon ja pitää luontoa pelkkänä ihmisen valtapyrkimysten välikappaleena. "Usein ne, jotka eivät usko mihinkään, alkavat uskoa melkein kaikkeen", Jonathan nauraa.

 

Shamanismin opettamisen länsimaisille ihmisille aloitti 70-luvulla Michael Harner, amerikkalainen antropologi, jonka apulaisena Jonathan on ollut. Euroopassa alan

keskukset ovat Wienissä sekä Kööpenhaminassa, jossa Horwitz työskentelee.

Suomen ensimmäisen shamanismikurssin Harner piti vuonna 1983 Helsingissä. Seuraavaksi Horwitz kutsuttiin Kajaaniin opettamaan viime kesänä, ja uusi kurssi oli äskettäin Inarin opistossa. Mukana oli ihmisiä monelta alalta: uskontotiede, yhteis-kuntatiede, teatteri, musiikki, elokuva, kuvataide, lääketiede, hoitoala, filosofia, saamelaisperinne. Suomen kursseilla Horwitzia on avustanut antropologi Heimo

Lappalainen Kehitysmaainstituutista. Kursseja aiotaan jatkaa.

Mitä tekemistä ikivanhalla, monin paikoin hävinneellä luonnontraditiolla on teknologian aikakaudella?

"Ydinaseiden ja ekologisen tuhon voimat etenevät nopeasti. Meidän pitää myös edetä nopeasti työssämme niitä vastaan. Ihmisten täytyy herätä, tai he voivat nukkua iki- ajoiksi. Niin tärkeää kuin tavallisen todellisuuden tietämys onkin, täytyy herätä myös henkilökohtaiselle, henkiselle, sydämen todellisuudelle. Kaiken yhteenkuuluvuuden tiedostamiselle", sanoo Michael Harner kiertokirjeensä tervehdyksessä.

Siellä Inarin kaamoksessa, tai kesäisen Kajaaninjoen rannalla muiden kanssa auringolle laulaessa, oivaltaa suorastaan järkyttyneenä, ettei tarvitse mennä Intiaan oppiakseen jotain henkisistä voimista. Meillähän on täällä kaikki! Omassa maaperässämme, kulttuurissamme, omissa geeneissämme.

 

Universumin voimat lamassa

Jonathan muistuttaa, että shamanismi on vakavaa työtä, ja matkoilla on aina oltava jokin tehtävä. Yksi päätarkoitus on hankkia voimaa, mutta ei "vallan" merkityksessä.

"Tämä on voimakas metodi. Olkaa tietoisia siitä, mitä teette. Monista voi tuntua, että se voima on heidän omaansa. Se on universumin voimaa, jonka saamme lainaksi. Universumi luottaa meihin, että käytämme sitä hyviin tarkoituksiin. Kirjallisuus ja kansanrunous ovat täynnä traagisia esimerkkejä tapauksista, joissa voimaa on käytetty väärin. Paha tulee kaksinkertaisena takaisin."

 

Ei-tavallisessa todellisuudessa ihminen pystyy käsittelemään ongelmiaan, virheitään, epäonnistumisiaan suhteessa maailmaan. "Se ei ole aina helppoa", Jonathan muistuttaa. Joskus ei edes haluta ajatella. "Ehkä ette aina pidä vastauksesta tai teidän on vaikea toimia sen edellyttämällä tavalla. Älkääkä hätäilkö, asiat tulevat monesti juuri silloin, kun niitä tarvitsette."

Shamaani tekee matkan kommunikoidakseen henkien kanssa, matkan toiseen todellisuuteen. Psykologian mukaan hän tekee matkan sisäiseen maailmaansa. Nyky-ihmisestä tuntuu aluksi oudolta puhua hengistä, voimaeläimistä ja muusta, kun asioille löytyvät rinnakkaiset nimitykset eri tieteenaloilta. Mutta miksipä tradition kieltä pitäisikään ruveta kääntämään ja latistamaan. Sitä paitsi, miten paljon helpompaa ihmisen on puhua esimerkiksi näkemistään hirviöistä kuin "patoutumista". Analysoida voi jälkeenpäin, mutta psykologisen tietämyksen puute ei ole este menetelmien toimivuudelle.

Ei-tavallisessa todellisuudessa on kolme maailmaa, keskimaailma, alinen ja ylinen. Sen todellisuuden keskimaailma käsittää kaiken, mitä emme näe tai kuule täällä. "Katsokaa kissaa", Jonathan sanoo. "Se näkee kaikenlaista, mitä te ette."

"Shamanistisesta näkökulmasta kaikki on todellista, mutta on kaksi todellisuutta. Maailma ei ole illuusio, niin kuin jotkut filosofit väittävät. Käsitykset maailmasta ovat olleet shokeeraavan samanlaisia eri puolilla maapalloa."

 

Rumpu on ratsu, peura, kanootti

Siperialainen laulaa rummulleen verraten sitä hevoseen tai kanootti, joka lepattavan pilven lailla kuljettaa hänet hämärän maihin. Monotoninen rummutus on avain, jolla ei-tavallisen tietoisuuden portit avautuvat hetkessä. Se pitää ihmisen tässä tilassa, kunnes hänet kutsutaan takaisin toisenrytmisellä rummutuksella. Rumpu, puupalikat tai muut lyömäsoittimet esiintyvät kaikissa shamaanikulttuureissa. Ohella käytetään helistimiä.         

Tutkimusten mukaan rummutus aktivoi sellaisia aivojen alueita, jotka tavallisesti eivät ole toiminnassa. Se johtunee osaksi siitä, että yksittäinen rummunlyönti sisältää monia äänitaajuuksia ja siten tuo impulsseja samanaikaisesti useisiin aivojen hermo-ratoihin. Asiaa edistää myös se, että rummun matala-alueinen ääni pystyy kuljettamaan enemmän energiaa kuin korkea.

Shamanismin metodi on ollut periaatteessa sama kaikkina aikoina, kaikkialla, jopa eristyneissä yhteiskunnissa. Se on yksinkertainen, luonnollinen sekä turvallinen, kunhan noudattaa ohjeita. Huumeita asian auttamiseksi on käytetty ja käytetään joissakin kulttuureissa. Jonathan ei suosittele. Alkoholinkin ottamisesta pitää olla reilu aikaväli, sillä se vain haittaa keskittymistä.

Muuttunut tietoisuudentila ei välttämättä ole syvä transsi. Tavallisesti ihminen on yhtä aikaa tietoinen kummastakin todellisuudesta ja pystyy niissä toimimaan. Siksi hän on jopa paremmassa turvassa kuin nukkuessaan.

Kun mietiskelijä keskittyy vain yhteen asiaan, shamaani avaa mielensä kuville ja toiminnalle. Se muistuttaa niin paljon tavallista kuvittelua, että aloittelijan on ensin vaikea uskoa tietoisuutensa muuttuneen.

Muuttuneeseen tilaan pääseminen ei useimmille onnistu heti ensi kerralla, ei ehkä vielä muutaman päivän opetuksessakaan. Jonathan vakuuttaa kuitenkin, että 95 prosenttia ihmisistä pystyy sen oppimaan.

"Helpoiten oppivat ne, jotka nauttivat luonnossa olemisesta. Antavat ihmiset, hoitoalalla ja lasten kanssa puuhaavat oppivat. Niille, jotka eivät pysty irrottelemaan, on vaikeaa."

Shamaanimatkalla ihminen saattaa joutua kokemaan hyvin järkyttäviä ja pelottavia asioita. Hän voi jopa tuhoutua, esimerkiksi palamalla tai joutumalla syödyksi.  Matkaa on sanottukin pieneksi kuolemaksi.

Jonathanin mukaan tällaiset kokemukset häivyttävät elämästä pieniä pelkoja. Isoja asioita, kuten vanhuus ja kuolema, pystyy hyväksymään. Joitakin ihmisiä henget testaavat järjestämällä vaikean matkan. Tällaisesta testistä selviytynyt kykenee tekemään voimakasta työtä elämässään.

Shamaani-istuntojen parhaat hetket tulevat yhteisyyden kokemisesta. Toisten auttaminen ja avun saaminen ovat voimakkaita kokemuksia, joiden vaikutus ei pysähdy vain siihen hetkeen.

Tällainen rakkauden ilmapiiri on jotain aivan muuta kuin esimerkiksi sensitivity trainingissa, jossa ihmistä provosoidaan tunkeutumalla väkivalloin hänen yksityiselle alueelleen. Vaikka sovinnaisuuden muurit romisevat, ihminen ei menetä kasvojaan. Esimerkiksi shamaanin ei         välttämättä          tarvitse lainkaan tietää potilaansa sairautta. Shamanistisesta näkökulmasta sairauksiin on kaksi pääsyytä: sisälläsi on jotain, mitä siellä ei pitäisi olla, tai sieltä puuttuu jotain, joka sinne kuuluu. Shamaanin tehtävä on poistaa ylimääräinen tai hakea puuttuva voima ei-tavallisessa todellisuudessa.

 

Huima ero asiantuntijarooliin.

Shamaaneja on myös pidetty hulluina. Jonathan toteaa, että mielenvikainen elää jatkuvasti ei-tavallisessa todellisuudessa. Shamaani menee sinne vapaaehtoisesti, toisia auttaakseen.

"Kun ajatellaan, että shamaani menee viereen, parantaa tekemättä diagnoosia, siinä on huima ero siihen asiantuntijarooliin, joka on meille syötetty. Asiantuntija tekee diagnoosin ulkopuolelta, heijastaa sen potilaaseen. Siinä alkaa tuntua ristiriita parantajassakin, tunneköyhyys. Psykiatriassa on hyvin tärkeää potilaan itse oivaltaa", sanoo Risto Vuorensola, helsinkiläinen psykoterapeutti.

Risto on vakavasti miettinyt kysymystä, kuka voi olla parantaja. Hän ei usko ihmisen psyykkisesti muuttuneen niin paljon, että voisi olla irti kymmeniätuhansia vuosia eläneestä kansanperinteestä.

"Psykiatria on henkitiede, missä operoidaan tunneminän kanssa. Ei ole olemassa rationaalisia vastauksia, miten pitäisi hoitaa. Suurin osa jää ilman todellista hoitoa."

Shamaanin menetelmiä voi Riston mielestä aivan hyvin soveltaa tämän päivän hoitoon ilman, että se olisi vähemmän tieteellistä.

"Uusissa psykoterapian keinoissa on kollektiivinen menetelmä, joka on vasta tulossa Suomeen. Vertaisin shamanismin todellisuuksia psykoanalyysin vastaaviin. Kun psykoanalyysistä on menty eteenpäin, on tultu kollektiiviseen tajuntaan. Shamanismissa se jo on. Psykiatrian pitäisi pohtia vakavasti sitä, missä psyykkiset sairaudet ovat yhteisöllisiä, sitähän ne ovat pitkälti."

Musiikkiterapiassa Risto on törmännyt samoihin kokemuskenttiin, samoihin arkkityyppeihin kuin shamanistiset.

'Rationaalisen ihmisen ongelma on, että hän on kadottanut mielikuvitusmaailmansa, emootiot, elämä on latistunut. Se heijastuu sairauksiin. Shamanismi edustaa myytin ja sadun perinnettä. Toivottavasti voidaan osittain palata siihen. Kulttina en siihen kuitenkaan usko. Silloin mentäisiin liikaa erilleen tästä yhteisöstä."

Lääketieteen         opiskelija Anders Pousette sanoo, ettei shamanismi oikeastaan ole

ristiriidassa hänen aiemmin oppimiensa asioiden kanssa. "Tämä on toinen tapa katsella. Se tuo esiin uusia asioita minussa, ja se auttaa ymmärtämään ihmisiä paremmin."

"En usko, että se, joka ei ymmärrä ihmistä, pystyy auttamaan, vaikka hänellä olisi maailman kaikki tieto. Aina pitää olla suhde ihmisten välillä. Mitä voimakkaammin lääkäri pystyy näkemään ihmisen, sitä paremmin hän pystyy lääkitsemään.

Andersin mielestä vaihtoehdoista voi löytää paljon, mutta perinteinen lääketiedekin on tärkeä, ja se toimii meidän yhteiskunnassamme. Yksipuolisuus puoleen tai toiseen ei ole hyväksi.

"Joissakin laitoksissa pehmeät vaihtoehdot saavat todella pahan vastaanoton. Monet näistä menetelmistä näkevät ihmisen, psyykeen ja tunteisiin, ja se on hyvin tärkeää. Psyykkisellä puolella mitään ei voida todistaa, on vain kokemus. Valitettavasti näitä kysymyksiä liikkuu liian vähän lääketieteen piirissä. Maallikot niitä pohtivat", Anders sanoo.

Pohjois-Amerikassa on paikkoja, joissa shamaani voi tulla tavalliseen sairaalaan, jos potilas haluaa. Kööpenhaminassa yksi lääkäri käyttää rummutusta tiettyjen oireiden hoidossa.

 

Yhteinen elämän ääni

"Shamanistisen musiikin tehtävä on eri kuin muun musiikin. Kun se sisältää äärimmäisen vähän informaatiota, kuulijan aktiivisuus kääntyy sisäänpäin, hän alkaa itse tuottaa informaatiota uudella tasolla", sanoo säveltäjä Ilpo Saastamoinen.

Puhe yksinkertaisesta ja monimuotoisesta ja sillä perusteella kehittymättömästä ja kehittyneestä musiikista on Saastamoisen mukaan mieletöntä. "Yksiäänisyydestä huolimatta tämän musiikin vaikeusaste menee yli meidän lipan. Shamaanimusiikkia ei ole laajemmin tutkittu musiikkitieteellisesti. Koska rummun rytmi on eri kuin laulun, se on epämiellyttävää ja vaikeaa länsimaalaisille tutkijoille."

Kirjailija Teuvo Rasku, Krishnamurtin ja Yrjö Kallisen tuntija, löytää rummutuksesta saman perussävelen, yhteisen elämän äänen, jonka hän on tavoittanut myös mantralaulusta.

"Se on kaiken yläpuolella oleva perusääni. Sitä pidän tärkeimpänä, en  yksittäisiä systeemejä. Kaikkien eri uskonsuuntien yläpuolella tai sisällä on yleinen keskeinen ilmoitus. Sille voidaan antaa mikä tahansa nimi, nimet eivät ole tärkeitä. Arvokkainta on välitön kosketus elämän peruselementtiin, joka on rakkaus. Syvin totuus on joka hetki tässä."

- "Olisi hienoa, jos joku perustaisi instituutin tutkimaan tätä eri uskontojen ja filosofioiden yhteistä elementtiä. Ristiriidat voitetaan vain yhteisiä piirteitä etsimällä."

Voimaeläimeni vie minut ylös. Tulee yhä uusia ja uusia vuoria, ja rummun kaiku vastaa niiden seinämistä. Se muuttuu väreileväksi huilujen sinfoniaksi, kuin pienten, joka puolelta tulevien aaltojen leikiksi. Yhtäkkiä kuin maasta polkaistuna rinteille ilmestyvät soittajat, värikkäisiin vaatteisiin, pukeutunutta kansaa joka puolella mihin katsoo, eri rotuisia ja -ikäisiä hymyileviä ihmisiä. Tartun lähimpien käteen ja he taas seuraavien. Miljoonien erilaisten pienten huilujen luritukset yhtyvät jossain korkealla jatkuvaksi, kohisevaksi elämän lauluksi.

 

19.2.87 to Nurmijärven kureeri N:o 8, s. 11 - Pohjantahti soitti pääkirjastossa

...- Musiikkia on käytetty erilaisiin sosiaalisiin tarpeisiin. Shamaanimusiikilla, joka ymmärtämättömän kokee tasaisina rummutuksina, on tietty tarkoitus. Tuo musiikki on ehkä kaikkein yksinkertaisinta, mutta sen tarkoitus on tuottaa mielikuvia aivoista, sillä monotoninen lyöntirytmi ei synnytä kokemusta musiikista itsestään vaan kokemuksen musiikin avulla.

 

2.3.87                  - Tapasin Heimo Lappalaisen ja meillä oli vihellysterapiaistunto R. A:n johdolla - Perun Andien Chimuintiaanien 500 v. sitten kuollut traditio, jossa "isä- ja äitiäänet" tuottavat ulvovan "lapsiäänen". Merkillinen ilmiö... Illalla puolestaan rumpuryhmä kokoontui eräässä pommisuojassa Hesarin varrella.

 

24.5.87         - Mitä enemmän kehitys tapahtuu ulkonaisten aseiden parantamisessa, sitä enemmän mennään "taaksepäin" henkisten aseiden kehittämisessä. Propaganda tuottaa myös vastamyrkkynsä, vastapropagandan. Eikä kukaan meistä tiedä, kuinka paljon kehitetään esim. magiaan perustuvia aseita, jotka luultavasti olisivat voittamattomia kaikille perinteisille aseille. Ja magiassahan me olemme kehittyneet jatkuvasti taaksepäin. En näe vielä selvästi tuota asiaa.

 

26.5.87         - Kajaanissa. Huomenna alkaa shamaanikurssi... Illalla puolestaan rumpuryhmä kokoontui eräässä pommisuojassa Hesarin varrella. [2.3.87?]

 

27.5.87         - Kajaanin shamaanikurssilla (vetäjänä Jonathan Horwitz Köpiksestä sekä Heimo Lappalainen) valmistautuessamme problem solving -istuntoon. Kävelin Kajaaninjoen rantaa ongelma mielessäni ja toin sieltä kahden nyrkin kokoisen melkein valkea-violetin muhkuran tänne istuntopaikalle. Ongelma on tällä hetkellä selvä. Ensimmäinen matkayritys ei onnistunut, mutta kolmesti lakkasin kuulemasta rummutuksen ja se on hyvän merkki. Olin siis ainakin keskittynyt ajatuksiini, joskaan ei sen enempää. Täällä on kylmä. On lämmittävä tunne tavata ihmisiä, jotka ovat jo käyneet tutuiksi.

- "Mitä minä teen toiselle avioliitolleni?" Raili (R.) lähti etsimään vastausta kysymykseeni. Kiipesi kotikoivusta ja huomasi olevansa apina (I kerran). Kiipesi kolmanteen kerrokseen, siis hyvin korkealle. Kuuli musiikkia (huilu ja linnunlaulu!), mutta ei sävelinä, vaan ne tippuivat nuotteina. Huomasi kultasarvisen hirven, tarjosi nuotteja syötäväksi ja hirvi söi hyvällä halulla. Sanoi olevansa auttaja, ei voimaeläin. Kaulassa kultavitja. Raili otti (pujotti) ketjun pois, mutta toinen, leveämpi ketjuvyö kasvoi tilalle. Se piti avata soljesta - jolloin sarvet katosivat - ja haudata maahan. Kuopasta löytyi aarrelipas (minulle kuuluvia asioita), josta Raili silmät kiinni nosti 1/8 -nuotin (!), joka hänen oli annettava, tuotava minulle vastauksena kysymykseen. Solki vastaavasti pantiin rullalle arkkuun ja haudattiin. Tämän jälkeen osoittautui, että hirven sarvien paikalla oli keltasirkku, joka lensi Railin korvaan ja lauloi: Olen onnellinen. Ja keto oli täynnä voikukkia.

Pyykkitupaepisodi: Se oli yllättävä käynti keskimaailmassa ja siinä sanottiin, että nykymenetelmillä ei enää tarvitse pestä käsipyykkiä!

- Hän oli matkansa lopussa vielä varmistanut, oliko ymmärtänyt oikein. Hän oli ymmärtänyt, että voin lasten kanssa tulevaisuudessakin olla yhtä paljon (= "vähän") kuin nykyisellään. Kyllä he ymmärtävät. Asioilla ei ole kuitenkaan kiire. Minä ymmärsin vastauksen siten, että ensimmäinen työni on tehdä sävellystyö [Karhunpeijaiset] loppuun. Muu selviää siinä ohessa.

- Kurssi oli vaikuttava kuten tavallista...

- Mitähän merkitsee tuo mustapäinen, väkäsellä varustettu nuotti, jonka Raili painoi käteeni terveiseksi Ylisestä?

- Voikukka sylissäni yritin matkantekoa (kursseilla). Ehkä se oli tunneli, jossa kettu yritti rakettimoottorien voimalla kiskoa minua eteenpäin. Jos se oli tunnelin suu, näin häivähdyksen muutamasta lähes kesystä sudesta, jotka katsoivat maahan - hitaasti kuljeskellen (tunnelin) suulla. Enkä ole varma, näinkö ketun edes neljästi. Joka tapauksessa siellä oli maisema, josta näin vilahduksen ennen paluukutsua. Tuossa valvetilan rajamailla voikukan kukka muuttui mustaksi - sudenmarjan kukkaa muistuttavaksi ja alkoi lämmittää rintaani. Musta kukka lämmitti sydäntäni voimakkaasti koko loppurummutuksen ajan. Oliko unta tai ei, oli tämä eniten matkaa muistuttava ajatusseikkailu. On hyvä olla.

- Timon tunnelinpuhdistusmatka (minua varten): Sulkia tunnelin suulla. Löysi oman horsmansa syvennyksestä. Kiitteli sitä ja se otti lättäjalat alleen ja seurasi Timoa. Tunneli oli valtavan puhdas ja miellyttävä. Yhtäkkiä jokin suhahti ohi. Kääntyivät takaisin katsomaan ja se osoittautui puolen metrin läpimittaiseksi  mustaksi sormuskiveksi, joka oli kiinnittynyt tunnelin seinään. Luola muuttui "museoksi". Paljon vanhoja arvokkaita esineitä. Kasvoveistoksia seinällä, kullattuja. Avasi yhden sarkofagin, jossa luuranko. Kuusijalkaiset (hyönteiset? - piirros), kullatut veistokset, kullattu sali, raput, syöksyvä puro, hymyilevä lohi, meri, lepakko, takaa-ajo (?). Hyönteiset savustettiin, muuttuivat palloksi, voimaeläin söi ja paskansi ulos kettingin palasen.

Itse katselin voikukan lehteä sisältäpäin. Näin linnun silmiä ja yhden silmän kuvittelin voikukan sieluksi. Lopussa oli "musta valo" - tällä kertaa auringonpimennys.

 

30.5.87         "Mitä minun on tehtävä I avioliitolleni?" [shamaanimatkan kysymys]...

[Ks. Shamanistinen musiikki I... / Päiväkirjat]

 

2.6.87                  - Seuraava tehtävä oli syöttää itsensä voimaeläimellään. Timo joutui uudelleen minun tunneliini. Häntä tervehti sama musta kivi tunnelin seinässä. Siihen oli ilmestynyt kirjoitus: "Ilpolta kiitokseksi Timolle". Hän oli tavannut edellisellä matkalla haavoittamansa lepakon ja polttanut sen, jolloin sen nahkasta oli syntynyt kanootti. Hän purjehti sillä em. meren yli ja (oli) joutunut sylttytehtaalle! Ihmiset olivat seisoneet jonossa ja kyselleet toisiltaan, mitähän heille tulee tapahtumaan. Timo oli nähnyt liukuhihnan, jota pitkin oli valunut veristä massaa. Tehtävän mukainen massapaloittelulaitos minun tunnelini maailmassa.

Kun tuli puhe tappamisen moraalista tuonpuoleisessa, totesin Jonathanille, että kun tapat hämähäkin, tapat vastaavalla shamaanimatkalla olevan hämähäkin, jolle ehkä tekee hyvää tulla paloitelluksi niin kuin meillä itselläkin. Jos hyönteisen tappaminen edistää sairaan elämän parantumista (potilas), niin se on vastaavaa kuin se, että tapamme kasveja ja eläimiä syödäksemme. "Kuolema on elämässä ja elämä kuolemassa", kuten Jonathan sanoi. Totesi myös sanojeni jälkeen, että "mitä hänellä on enää täällä opettamista".

- Maikki teki sitten "röntgenmatkan" sisuskaluihini. Sanoi kaiken muun (sydän, keuhkot ja verenkierto mukaan lukien) olevan kunnossa. mutta vasen käteni ranteesta sormiin ja oikea olkavarresta lähtien olivat ikään kuin tukossa. Sitten löysi ohutsuolesta kuin mutkaisen makkaran, josta tihkuu jotain ikään kuin kaviaaria (vaaleanpunainen).

- Kokeilimme "vesiparannusta". Hän totesi, että käsien verenkierto saattaisi parantua hieromalla niitä sormista olkapäihin päin. Mahani vika löytyi nyt vasemmalta puolelta: satajalkainen rapu, joka oli kätkenyt pään jalkojensa sisälle. Eka kerralla sai jalat irti, heitti ne pois ja jäljelle jäi iljettävä vaaleanpunainen meduusa. Suolesta tippui kuitenkin elukan poistamisen jälkeen silloin tällöin kuollut jalka kerrallaan - loppumattomasti. Voimaeläin oli sanonut neuvoksi ruokavalion muuttamisen ja samalla oli nähnyt "karhun" (?) maiskuttelevan hunajaa...

- Viime yönä näin jotenkin asiaan liittyvän unen ja yhtäkkiä sain kovan sähköiskun ja käteni alkoivat lämmetä. Näin, miten jotain krääsää irtosi kapeista suonista ja veri alkoi kiertää voimakkaammin. Minulla on tunne, että käteni ovat lämpöisemmät. Todella kummallista. Jonathan sanoi, että vaikutukset näkyvät noin kolmen vuorokauden kuluttua... Voikukkia ja hunajaa! Paljon olen saanut vihjeitä itsestäni.

 

6.6.87                  - Voi tätä elämää. Käsiäni on kuumottanut jo kohta viikon. Ne sirisevät melkein kirveltävästi. Ja ajatusmaailma on sekaisin. En alkanut opiskella shamanismia saadakseni apua sairauksiini tai elämänongelmiini. Tiedän vain, että minua viedään johonkin suuntaan, tahdoinpa tai en. Pitäisikö minun ruveta Kaijan oppilaaksi? Hän tietää vastauksen...

- Soitin äsken Railille ja kerroin käsistäni, ennustajasta ja Pekan jalasta. Hän sanoi huomenillalla kokeilevansa erään toisen tytön kanssa reiki-kaukoparannusta Pekan jalkaan. Raili käski minun kokeilla, onko käsiini tullut parannusvoimaa saman tien. En ollut itse tullut ajatelleeksi koko asiaa...

 

1.7.1987         - Minulla on vahva tunne shamaanitaipumuksistani, vaikken vielä ole tehnyt yhtäkään matkaa tuonpuoliseen. Minun tehtäväni on tässä elämässä, tässä todellisuudessa, sillä tiedän tuonpuoleisen elävän ja vaikuttavan minun kauttani rakkautena... kaikkiin eläviin olentoihin.

 

9.7.87                  - Ennustaja sanoi, että yksinäisyydessänikin minulla on äärettömän rikas elämä. Tajuan nyt sen, kun minulle on kädestä pitäen opetettu, kuinka muinaiset esi-isämme kävivät elämän koulua shamaanien ja ennustajien symbolikertomuksista oppien. Minä itse olen nyt ikivanha, koska olen henkilökohtaisesti kokenut tuonpuolisen läsnäolon elämäni ratkaisuhetkillä. Minä olen elänyt itse näinä päivinä Raamatun, Kalevalaan, Gilgameshin, Orfeuksen ja muiden sankarien kohtalot. Ja ne elävät minussa. Olen itse muuttunut myytiksi. Karhuemoksi. Ja soin.

 

12.7.1987, klo 17.25.          - Shamaanikursseilla varoitettiin viimeisenä päivänä: Jos tuonpuoleinen todellisuus pakkaa tulemaan päivätajuntaan, on syytä lopettaa shamanointi joksikin aikaa! Nyt ymmärrän sen koskevan minua... Minun työni on sittenkin tässä maailmassa!

- Ja minun tehtäväni on tässä maailmassa. Tuskin enää menen shamaanikursseille. On tässäkin todellisuudessa tarpeeksi työtä. Mutta perillä piti käydä tajutakseen sen.

- Minun shamanismini loppuu nyt pitkäksi ajaksi tähän. En itse päässyt tuonpuoleiseen, mutta se puolestaan tuli tänne. Tähän todellisuuteen. Meidän keskellemme.

 

13.7.87         ...Unohda se kertomus mustasta kivestä, joka onkin valkoinen! Nyt tajuan, että myös se on oman mieleni luomus! Samalla tavalla kuin piru minussa halusi naamioitua valkeisiin vaatteisiin ja mustiin kenkiin. Olin todellisuudessa itse tuo musta, valkotassuinen kissa! Vaikka se kivi... onkin valkea, se kuitenkin on musta kivi! Ja se paljasti itsensä lentämällä tunnelissa, joka piti puhdistaa kaikesta rojusta! Ja se naamioitui niin kauniiksi, ettei Timo huomannut hävittää myös sitä! Ja sitä valkoiseen pukeutunutta mustaa kiveä minä olin tarjoamassa...!

- Minä kiellän sen kiven..., koska se on naamioasuinen mieleni asettama ansa! Se ilmaisi itsensä olemalla tunnelissa väärään aikaan. Ja vielä kauniisti kiitti Timoa, kun hän seuraavalla kerralla meni tunneliin annettuaan olla sen paikallaan seinään kiinnittyneenä! Se kivi pysyy valkoisena vain niin kauan, kuin se pysyy Saunaniemessä. Sitä ei koskaan saa viedä muualle! ...sillä se on omien pyyteitteni symboli. Olen itse raivannut oman tunnelini vihdoinkin puhtaaksi! Mutta se tunneli kiinnostaa minua vasta sitten kun kuolen.

- Tajusin miten vaarallisilla vesillä myös shamanismissa liikutaan ja soitin siitä:

On tehty virhe, kun tunnelin puhdistamisessa ei korostettu puhdistamisen ehdotonta täydellisyyttä, sekä sitä, ettei mikään, mikä siellä on, ole hyvää ihmiselle, vaan este hänen läpipääsyynsä. Nyt ymmärrän, että olin tuossa "mustassa" kivessä kiinni ja lisäksi koko valtavassa menneisyyden galleriassa kasvokuvineen, sarkofageineen, luurankoineen, hymyilevine lohineen ja ties mitä.

- Ja se, mitä muut ovat nähneet voimaeläintäni etsiessään tai ylisissä puolestani käydessään. Kaikki omaa alitajuntaani: Kettu, tuo ovela voimaeläimeni, joka on täydessä puuhassa keitoksineen. Jos olisin luottanut siihen, olisi se auttanut minua vain edelleen puurtamisessani. Entä villisika, jota Esa kuvasi "älykkäännäköiseksi"... Mitä muuta? Railin matka ylisiin selittyy myös omalla alitajunnallani. Haluan säveltää ja... Ja keltasirkku-minä: "Olen onnellinen." Ja vyö haudataan muistojen lippaaseen! Kaikki tyynni omia halujani. Koko elämäni kestänyt totuuden etsintä ja mahdollisesti sen takana oleva nuoruuden rakkaus... estivät minua menemästä sinne suohon! ...En tiedä.

- Entä "sylttytehdas" - ihmisten henkinen paloittelu tehdasmaisesti? Eikö sekin ollut vain oma salainen haluni? Ja siellä on voima, joka ohjaa meitä! Jos alitajunta ohjaa hyvään, niin koko toimintakin on hyvää, mutta kuka on niin hyvä? Mitä me tapaamme tuonpuoleisessa muuta kuin oman alitajuntamme? Ja se voima on universumin voimaa. Se voi pukeutua teoiksi.

- Entä alitajuntani lait, jotka puolustivat haluani piilottaa todellinen minäni - vielä - muilta ihmisiltä. Ja samalla salainen haluni avata alitajuntani kirja luotettaville ystäville, jotta he ymmärtäisivät, kuinka suuri ihminen - salaisesti - olen. Piilossa maailmalta, kunnes näytän niille...

Missä ja milloin olen oppinut kaiken tämän krääsän? Onko mitään, mikä ei tulisi omasta päästän? On se, että jokin tajuaa, mikä minulle on hyvää, minkä puutteessa olen. Tässä mielessä shamanismilla voi olla parantava voima. Alitajunta ehkä tiedostaa myös sen, missä suhteessa olen vajaa, sairas.

- Raili ei muistanut koko tunnelin puhdistusmatkaa!

...

- Minun tieni myös shamanismin kanssa on poikki. Se on liian vaarallinen tie - tässä elämässä. Korkeintaan voidaan puhdistaa ihmisen tunneli, jos se auttaa häntä tiedostamaan paremmin oman alitajuntansa sisältö ja harhat sekä voimat. Mikä on se generaattori, joka muuttaa ajatukset siellä voimaksi?

- Minä inhoan itseäni. En ikinä olisi uskonut itsestäni tätä krääsän määrää. Ja kuitenkin shamanismi on auttanut omalla kummallisella tavallaan minua selvittämään sitä.

- Ja se kivi!* Se kivi, joka oli kauneinta, mitä sillä hetkellä osasin ajatella. Menikö sen arvo vain siksi, ettei se tehonnut? Ei, koska se oli jo ollut sidoksissa alitajuntaani. On minun uskottava, että minussa vielä on jotain hyvää jäljellä. Edes pieni hiven. Se minun on löydettävä ja lähdettävä uudelleen rakentamaan elämääni siltä hituselta.

[* 4.6.14: Löysin monikiloisen valkean tulikiven samana kesänä Kainuun korvesta kalareissullani ja kannoin sitä sateisessa metsässä aamukuudelta autolle. Tullessani vihdoin tuntien eksyksissä olon jälkeen maantielle kompastuin ojan reunalla sammaleen kätkössä olevaan vanhaan piikkilankaan ikään kuin pisteeksi tuolle harhailulle. En kuitenkaan satuttanut itseäni pahasti.]