Tieteen filosofia II 1978-81

6.12.78         - Niin kauan kuin ihminen uskoo vapaaseen tahtoon (omiin ansioihinsa ja toisten rikoksiin), Ei maanpäällisessä elämässä ole ainuttakaan järkevää syytä, miksi hänen johdonmukaisesti tulisi kaikessa auttaa lähimmäistään*. Jotta tämä epälooginen epäitsekkyys saisi jotain merkitystä ihmisen toiminnassa, tarvittiin motiiviksi kuolematon sielu, joka saa palkkionsa tai rangaistuksensa tulevassa elämässä. Tämä siksi, että ihminen ei yhteiskunnallisena olentona kestä katsoa oman lajinsa loogisesti loppuunvietyyn olemassaolotaisteluun, jossa ainoana lakina on heikon sortuminen - varsinkin kun jossain määrin on opittu tajuamaan se, että ihminen joskus sortuu toisten oveluuteen ja petkutuksiin.

Sinä päivänä kun nähdään todellisuus niin selvästi, että huomataan lähes kaiken muita paremmin onnistumisen pohjautuvan (tähän asti tahattomaan, tiedottomaan) petkutukseen, ei tarvita enää kuolemattoman sielun käsitettä, ellei sitä tieteen tutkimuksissa vakuuttavasti todisteta. Kun todellisuus nähdään selkeästi, muodostuu "epäitsekäs" toiminta ihmisen ainoaksi järkeväksi mahdollisuudeksi oman, uudella tavalla nähdyn etunsa ajamiseksi.
[*8.12.2013: Olen jossain kirjoittanut "pitkän tähtäyksen " itsekkyydestä, jollaista olisi mm. äidinrakkaus lajin säilyttäjänä...]

29.12.78    > Antti Eskola: Sosiologian tutkimusmenetelmät.
s.161. v. Wright : "Vaikka matem. ajatusprosessi loogisesti analysoituna paljastuu tautologioiden jonoksi, niin on deduktiivisten yhteyksien keksiminen jotakin joka ei voi tapahtua mekaanisten sääntöjen mukaan, vaan ajatustyöllä (Looginen empirismi s.75).
1.1.2014: 1970-luvulla pääkohteena oli > "Marxilainen filosofia ja estetiikka".

1979:

1.1.1979 klo 10.50 - puolen tunnin kuluttua heräämisestä.
- Objektiivinen todellisuus - onko se yhtä tarpeeton, mieletön käsite kuin objektiivinen aikakin - ehdottoman sama hetki maailmankaikkeudessa. Fyysikot ovat todenneet, ettei ole tarpeellista puhua universaalista "samasta hetkestä", koska informaatio etenee avaruudessa VAIN valon nopeudella.
- Käsitykseen objektiivisesta todellisuudesta tulisi kai ilman muuta kuulua määritelmä, millainen maailma on "juuri nyt", mikä kuitenkin on idealistinen käsite, koska "juuri nyt" -hetkeä ei ole mahdollista havaita kokonaisuudessaan. Se voitaisiin havaita siellä, missä on ihmisiä ja siellä, missä jotain on LASKETTU tapahtuvaksi tuona "juuri nyt" -hetkenä. Ei ole eikä tule olemaan ketään, joka objektiivisesti havainnoisi "juuri nyt" -hetken tapahtumisen KOKO sisällön. Meille ei ole tarpeellista edes tietää tuon hetken sisältöä kokonaisuudessaan.

- Jos vertaamme äskeistä ihmiselämään, voimme luoda käsitemallin siitä,  että jos joku ihminen tietää todellisuudesta vähemmän kuin minä, niin eikö se ole jotakuinkin samaa kuin jos meitä erottaisi ajallinen kuilu: hänen todellisuutensa on keskiaikaista tai 1800-luvun ajattelua ja minun nykyaikaa. Molemmat ovat ikään kuin objektiivisia tosiseikkoja, paitsi että tiedän ajatuksillamme olevan ajallisen (historiallisen) eron.

- Edellinen vertaus on huono, mutta esimerkkinä se valottaa, konkretisoi todellisuuden suhteellisuutta.

- Totuus on epäilemättä olemassa, mutta absoluuttisena sillä ei ole sanottavaa merkitystä. Meille riittää, että ymmärrämme todellisuuden ajallisen jatkumisen lainalaisuuksia.

> A.I. Ujomov: Totuus ja sen tiedostamistiet.  [Ks. pohdiskelu]
- Aristoteles: Todellisuus ei riipu yksittäisten ihmisten mielipiteistä, se on objektiivisesti olemassa.
[8.12.2013: Tuon ajatuksen murentaminen on yksi näiden kirjoitusten  taustana oleva ajatus. "Todellisuus" on vain sen osien todellisuudesta saamaan informaatioon perustuva käsite. Noita käsityksiä todellisuudesta on yhtä monta subjektiivista kokonaiskuvaa kuin todellisuudessa on informaation vastaanottokykyisiä osasia. Niistä muodostuu yksi "valtavirta", jonka enemmistö tajuaa suurin piirtein samalla tavalla ja joka siis antaa samanlaisen harhan kuin käsite "aika", josta meillä on hyvin samankaltainen harhakuva - kuten siitä, että aurinko "nousee" joka aamu.]

3.1.79                  > Anatoli Rakitov: Tieteellisen tiedon rakenne. (> "Marx")
- Se, että "tämä on" ja "tuo ei ole" rajoittavat kykyämme loogisesti ymmärtää rajatapauksia; "Milloin silmälasit lakkaavat olemasta silmälasit?" Tästä ongelmasta pääsemme eroon määrittelemällä tieto tarkkaan ottaen uskoksi. En itse asiassa ymmärrä, miten usko voi edes ollakaan tiedon vastakohta - paitsi subjektiivisella idealistilla - koska materialistin usko perustuu aina johonkin määrään tietoa.         Silloin kun "objektiiviset tosiasiat" 100-prosenttisesti tukevat uskoamme nimitämme sitä tiedoksi, todennäköisyystiedoksi.

- "Tietämyksemme" on uskon ja tiedon välinen suuruussuhde. Mitä enemmän uskoa sitä vähemmän tietoa. Mitä vähemmän tietoa sitä enemmän kuvitteellisuutta ja tarvetta luoda malli tai teoria, jonka soveltuvuus, analogia todellisuuden kanssa antaa meille ehkä enemmän "tietoa" (teoria, joka todistetaan myöhemmin). Silloin kun on kysymys kahden tai useamman seikan välisestä muuttuneesta suhteesta, eivät rajatapaukset muodostu ongelmiksi kuten silmälasi-esimerkissä.

- Onko niin, että tiedon ja uskon välinen fifty-fifty -tilanne kulkee "sattuman" nimellä. Juuri se, että teorianmuodostuksessa uskosta saattaa syntyä tietoa estää tämän suhteen käsittämisen janaksi, jonka vastakkaisissa päissä puhdas usko ja tieto sijaitsevat. Yhtä hyvin jana voisi olla ympyrän kehä, jonka "toisessa päässä" on usko, toisessa tieto. [8.12.13: Vrt. kaaos ja hiljaisuus musiikin sormuksenkehällä.]

- Arkikielessä voimme edelleenkin puhua "absoluuttisesta" uskosta ja tiedosta. Näiden kahden asian pitäminen "samoina" ei mullista muuta kuin idealistista maailmaa. Voimme edelleenkin pitää "totta totena" ja "uskoa uskona". Termien samastaminen merkitsee mielestäni vain teorian yksinkertaistamista. Tätä puoltaa sen kyky selittää paremmin todellisuutta kuin vanha käsitys. Sitä paitsi fysiologis-psykologiset seikat puoltavat näiden käsitteiden yhdistämistä, so. ennen kaikkea ihmisten käyttäytyminen samalla tavoin, olipa kysymyksessä "tosi" usko tai "tosi" tieto.

- Kaikki, mitä edellä olen väittänyt, vaatii tarkennuksen: "aina ja kaikissa olo-suhteissa". Mikäli se ei sovi väittämiin, olen typistänyt maailman muuttumisen pois. Suhteellistaminen siihen on puhtaasti käytännöllis-tekninen kysymys: "...aina voidaan kuvitella maailma,  olosuhteet, jossa em. väitteet eivät pidä paikkaansa niistä ja niistä tekijöistä johtuen."

- Esteettiset ja moraaliarvot... kuinka paljolta ne perustuvat tosi tietoon? Tieto ja usko ovat vain ideaalisia nimikkeitä, erikoistapauksia jollain maailmankokemisen tasolla niin kuin valonnopeuskin on rajallinen universumin tasolla, mutta rajaton maanpäällisessä arkielämässä.

- Onko deduktiivisuus tautologian synonyymi?

5.1.79          - Logiikassa on korjaamista niin kauan kuin sen pohjalta on mahdotonta väittää, että sama asia on samalla kertaa sekä absoluuttinen että suhteellinen, siis "a ja ei-a"; = a/x ja -a/y, jossa x ja y ovat jotain...         

24.-26.1.79  > Judith Greene: Ajattelu ja kieli.
s.85             - Shannonin informaatioteoria: Informaatiolla ei ole mitään tekemistä sanoman sisällön kanssa, vaan se määritellään vain sinä epävarmuuden vähenemisen määränä, jonka informaatio pystyy saamaan aikaan...

Helmikuu 1979 > : Tautologia-totuus -mietteitä
5.2.79                 - Käsitys kulkee käsityksin todellisuuden kanssa käsittääkseni sikäli kuin se käsittää todellisuutta ei-käsittämättömänä... Jee jee...

> R. Wilenius, ym: Filosofian kysymyksiä.
s.50 - Agnostikko ei myöskään näin ollen voi tietää, ettei hän voi tietää mitään.
- Noin lyhyesti on kuitattu koko juttu. Ei ole viitsitty edes todeta sitä, että agnostikko voi uskoa, ettei tiedä mitään, joten voi vain uskoa - tietyllä todennäköisyydellä tai tautologisesti.

s.59            - Aristoteles: Käsitys tai ajatus on tosi silloin ja vain silloin, kun  se pitää yhtä todellisuuden kanssa, vastaa todellisuutta.
- Tuo on likiarvo (- ei, vaan pelkkä tautologia! myöh. huom.). Nimittäin tuolloin täytyisi olla vain yksi yhteinen kieli, josta kaikilla ihmisillä kaikkina aikoina olisi täsmälleen samat identtiset kokemukset, mikä jo ajatuksena on mahdoton. Jos sama totuus sanotaan eri kielillä, merkitsee jo pelkästään se erilaista totuuskäsitystä. Kahdella ihmisellä ei ole identtistä kokemusperintöä, joten he väistämättömästi kokevat tuon yhden totuuslauseen eri tavoin, eri laajuisesti.

 

- Todellisuus ei ole ristiriitainen absoluuttisesti. Se voi olla ristiriitainen joihinkin kehityspäämääriin nähden, olivatpa nämä päämäärät ihmisen tai luonnon itsensä (?) asettamia. Voinen katsoa, että jos näen ristiriitoja todellisuudessa, olen verrannut toisiinsa kahdessa eri järjestelmässä olevia, keskenään yhteismitattomia totuuksia. Tässä mielessä koherenssiteoria on alistettu korrespondenssiteorialle - minun mielestäni. Todellisuuden pitäminen ristiriidattomana on ainakin minut johtanut hyvin mielenkiintoiseen johtopäätökseen esim. maailman synnystä. Tämä puolestaan oli pragmatismia, sillä perustelin juuri ajatukseni sillä, että ajatusrakennelmani toimii.

- Tarkentaisin vielä: Jo totuus-sana yksikössä sisältää rakennelman. Muutenhan meidän olisi aina puhuttava yksityisistä tosiasioista ilman mitään järjestelmää. Tällainen olisi hulluutta maailmassa, joka - tullakseen mielekkääksi toiminnallemme - sisältää järjestelmiä, ettemme sekoaisi yksityistapausten kaaokseen. Luojan kiitos - toisaalta samasta syystä ajatuksemme lähes aina pitävät yhtä vain yhden todellisuuden osan - meidän maailmamme - kannalta katsottuna, koska muutoin sekoaisimme jälleen informaation paljouteen. Tästä syystä emme erota silmin jokaista atomia, jok'ikistä magneettikenttää.

- Meidän on yksinkertaisesti liian vaikeaa tajuta rakenteetonta totuutta. Sopeutuaksemme meidän on pakko valita rakenteellinen totuuden malli. Sopeutuaksemme meidän on pakko omaksua sellainen totuus, että voimme elää sen keskellä ja käyttää sitä mielekkäästi.

Näiden vastapainoksi:
Huvitelkaamme rakenteettomuudella, huvitelkaamme epäkäytännöllisellä ja -käytännöllisyydellä, leikkikäämme valmistautuaksemme leikin avulla sen päivän varalle jolloin olemme valmiit vastaanottamaan uuden totuuskäsityksen. Loppujen lopuksi - kun olemme vielä pakotettuja valitsemaan nuo kaksi edellä mainittua vaihtoehtoa (jopa ilman tarkkaa tietoa siitä, ovatko valitsemamme tiet oikeita), voimme näin helpottuneessa maailmassa lisääntyvänä joutoaikanamme vaikka pohdiskella sitä, mikä on tosi totuus, se jota ihminen ei tarvitse.

- Merkittävä totuus meille voi olla vain se, joka pysyttelee voimiemme ja kykyjemme rajojen sisäpuolella... ja kuitenkin... se voi joko kutistua tai laajeta yli ymmärryksemme, jonka jälkeen se on vain totuutta totuuden vuoksi...

- Jos vain yksi tajuaa, on sillä merkitystä vasta sitten kun joku toinen joskus jossain saa kiinni tästä tajuamisesta, osoittaa ymmärtävänsä sen ja pystyy informoimaan siitä edelleen. Totuus on sidoksissa ympäristöönsä paikassa ja ajassa.

- Väärään aikaan väärässä paikassa ilmitullut totuus näyttää absoluuttiselta valheelta. Absoluuttinen valhe puolestaan on jollain kehitystasolla elämää enemmän eteenpäin tilapäisesti vievä kuin totuus, jonka ymmärtämiseen ei ole tarvittavia resursseja. Totuus tulee totuudeksi vasta silloin, kun aika on kypsä sen vastaanottamiselle. Kaikki totuudet ovat filosofian historian aikana jo moneen kertaan esitettyjä, mutta niistä ei ole saatu kiinni, tai ne ovat menettäneet ajankohtaisuutensa muiden seikkojen alkaessa kiinnostaa. Juuri tästä syystä ei ole olemassa absoluuttisesti, lopullisesti kumottuja totuuksia, sillä sellaisetkin tulevat taas vastaamme jonain yllättävänä hetkenä, keskipäivän synkkyydessä tai sydänyön hohteessa.

- Totuus on suhteessa aikaan ja paikkaan. Mikäli se ei ole, eivät aika ja paikka tiedosta sitä, kieltäytyvät näkemästä sitä, ja se joutuu kokemaan väärinymmärretyn neron kohtalon - mikäli se on edes suhteessa itseensä, itsensä tiedostava. Toisaalta se voi olla tyytyväinen sillä hetkellä tuohon olotilaan, olla huomaamattomana toisten palvelijana, mikäli se on sen osa.

- Totuus:
Korrespondenssiteoria = input,
koherenssiteoria = muisti,
pragmaattinen teoria = output...
Todennäköisyys - se jota minä edustan. Se sisältää tuon koko kyberneettisen mallin. Itsesäätely on se tapa, jolla panemme maailman järjestykseen??? Sopeutuaksemme.

6.2.79          - Yksi varhaisimpia suhteita on suhde todellisuuden ja uskon välillä. Silloin kun todellisuus alkaa hahmottua, tulla todelliseksi, syntyy suhde sen ja ei-todellisen, so. uskon välille: Todellisuus alkaa luultavasti kuvitella ei-todellisuutta, hahmottaa sitä ja tehdä sen todelliseksi, koska todellisuuden ei ole hyvä elää yksin... Jos olisi jotain ei-todellisuutta, niin se luultavasti pitäisi todellisuutta ei-todellisena...

28.2.1979         > A. Sheptulin: Dialektiikan kategoriat ja lait.
s.95          - Ihmisen tajunta ei ainoastaan heijasta objektiivista maailmaa, vaan luokin sitä.
- Tuo puhe objektiivisesta maailmasta... Ei ole mitään eikä ketään, joka tajuaisi koko objektiivisen maailman yhdellä kertaa. Objektiivinen maailma on käsite, josta puuttuu paikka ja aika, koska se on aina ja kaikkialla. Tyhjä käsite ... Se on tavallaan liian täysi käsite... Objektiivinen maailma ei itse kokonaisuutena tajua olevansa objektiivinen maailma, ellei ylitetä materialismia... Mikä on se yhdysside joka yhdistäisi koko objektiivisen maailman? Muisti?

12.3.79         > G.H. von Wright: Ajatus ja julistus.
s.175            - Spengler... aavisteli länsimaiden perikadon jälkeisen uuden kulttuurin alkusymboliksi Venäjän TASANKOA, loputonta ja rakenteetonta ulottuvaisuutta. Tasankoihminen... on persoonaton yliolento... Hän tuntee Dmitri Karamazovin kanssa, että "kaikki ovat myötäsyyllisiä kaikkeen".

 

- Syy ja seuraus eivät koskaan ole yksin. Aina on mukana hiljainen syyn ja seurauksen syy, joka antaa syy-seuraussuhteen tapahtua. Jos eliminoimme ympäristön pois, niin kaikista mahdollisista "syiden syistä" jää jäljelle vain yksi (so. annamme jäädä...), jota paradoksaalisesti nimitämme syyksi, jolloin sanonta on tavallaan tautologinen.
- En vakavasti ottaen lainkaan usko, etteikö millä tahansa seurauksella voisi olla vähintään kaksi täysin eri syytä (ainakin kahdessa eri ympäristössä): syy ja sen kaksoisolento - synteettinen syy tai syyn "valhekuva", joka on suorassa tai käänteisessä (peili)symmetriasuhteessa näkyvään syyhyn. [!!!]

- Marginaali-ajan käsitteeseen - ajanlaskumme alkusyyhyn - liittyy vielä yksi seikka: Ennustaminen muuttui kielletyksi taikuudeksi, ja historiasta tuli sen korvike...

- Kun hyväksymme tieteelliseksi tosiseikaksi vain yhden syyn ja yhden seurauksen, on huolehdittava lain käytäntöön soveltamisessa siitä, että tapahtumaketjun ympäristö on suhteellisesti ottaen yhtä steriili kuin ratkaisevassa kokeessa. Näin voimme säilyttää uskomme yhteen syyhyn ja sen yhteen ainoaan seuraukseen. Ympäristö, muu krääsä, on vain tapahtuman ikävää mutta välttämätöntä rekvisiittaa.

- Ainakin solukemiassa on yllin kyllin todisteita siitä, että yhdellä seurauksella voi olla kaksi erilaista syytä. Milloin saamme todisteet siitä, ettei milloinkaan ole vain yhtä mahdollista syytä? Näitä todisteita ei vielä taida olla, koska emme ole edes etsineet niitä. Kahden mahdollisen syyn teoria perustuu uskooni systeemin kaksoisvara-järjestelmän olemassaolosta.

s.183            - Spengler: Luonnon kulkua ohjaavat syyt, historian kulun määrää kohtalo.
- Minä sanoisin: Syy on kohtalon "yksikkö". Kohtalo muodostuu äärettömästä määrästä syitä, josta syystä emme pysty niitä kaikkia määrittelemään, erittelemään, ennen kuin ymmärrämme kohtalon tai sattuman matemaattiset ominaisuudet - sen kaksoisketjun jatkuvuuden, josta toinen puoli on esim. noppasarja tai lottorivi. Ja sillä on jotain tekemistä 2-3 -jaollisuuden rytmisten vaihdosten kanssa.

s.229             - Voisi sanoa: ME KOEMME tekomme vapaiksi, mutta voimme YMMÄRTÄÄ niitä vain jos sovitamme ne syysuhteen selityskaavioon.

s.231            - Tolstoi: Mitä kauempana menneisyydessä tarkastelumme kohde on, sitä suurempi syy meillä on epäillä toimivien henkilöiden vapaata tahtoa ja sitä ilmeisemmäksi tulee historiallisen välttämättömyyden laki.

s.232            - Wright: Luonnonilmiö selitetään yksinomaan sen edellytysten perusteella, historiallinen ilmiö myös sen seurausten avulla. Mutta tästä syystä historiallinen "välttämättömyys" on jotakin aivan muuta kuin luonnon-tieteellinen kausaliteetti.

- Mitä eroa niissä lopulta on? Luonnontieteellinen koe eroaa historian tulkinnasta ainoastaan siinä, että saatuamme haluamamme koelopputuloksen kiinnostuksemme koemateriaaliin yksinkertaisesti lakkaa, ja tyhjennämme kokeen päätyttyä pullojen sisällön pesualtaaseen - lapsineen päivineen. Jonain päivänä alamme kiinnostua siitä, mitä sen jälkeen ajan kanssa alkaa tapahtua. Olemme jo tuossa osittain kiinni pohtiessamme saasteongelmaa, jotka ovat osittain seurausta siitä, että jatkuvat "koetilanteet ovat edellytyksenä saasteen syntymiselle.

Luonnontieteiden moraali joutuu tulevaisuudessa huomioimaan myös sen, mikä on koetilanteen ajallinen ja paikallinen ympäristö, so. mitä tapahtuu, kun koe-tilanne monistetaan ylikansalliseksi massatuotannoksi. Koetilannehan monistetaan käytäntöön siirryttäessä juuri sellaisenaan, puhtaassa, steriilissä muodossa. Kokeentekijä tulee olemaan vastuussa onnistuneen kokeen massatuotannon seurauksista. Hänen on keksittävä käyttö koetuloksen jätteille - sille mikä on jätteiden elämä sen jälkeen kun tuo historiallinen mullistus on tapahtunut. Eivät luonnonilmiöt lopu johonkin tapahtumaan. Ne sijoittuvat ajan ja paikan ketjuun - historiaan.

s.234      - Siis ei Tolstoin mielestä käsky sinänsä voi aiheuttaa tapahtumain kulkua. Käsky ei määrää, mitä tapahtuu, vaan tapahtumain kulku ratkaisee mitä käskyä totellaan.

- Missä tahansa sanat "hyvä" ja "paha" tulevatkin esille, palautuvat ne viime kädessä suhteellisen nopeasti ihmisen maailmankatsomuksen muotoon ja sisältöön.

15.3.79     - On melkein shokki tajuta, että meillä on luokkia jotka jotenkin sisältävät itse itsensä ja kaksi muuta luokkaa sen lisäksi... eikä mitään muuta. Pyhä kolmiyhteys...

- Miten alku selitetään tällaisesta logiikasta käsin? Miten aineettomuus, energiattomuus ja aallottomuus sijoitetaan avaruuteen? Kysymys on sama kuin se, miten menneisyydettömyys, nykyisyydettömyys ja tulevaisuudettomuus sijoitetaan aikaan... posketonta, mieletöntä... Tästä avautui jälleen kokonaan uusi maailma; Mitä tapahtuu kun aineen energiattomuus liitetään tulevaisuuden nykyhetkeen?

- Onko olemassa muitakin kolmi-kolmijärjestelmiä kuin nämä kaksi? Onko tässä ja juuri vain tässä kaksi- ja kolmi-järjestelmän perusyhteensopimattomuus, perusero? Vai onko olemassa kolmaskin kolmi-kolmi-järjestelmä? Uskon alueellako?

Usko - tieto - tietämättömyys? Kultaisen leikkauksen kolmoissuhde???

- Mikä säätelee kolmijärjestelmien, luokkien kulloisenkin pomon, PR-miehen? Isä, Poika ja Pyhä Henki. Aika-avaruus-materia... Mitä on aika-aika, mitä avaruusmateria ja mitä aikamateria? Voiko puhua usko-uskosta, entä tiedon tietämättömyydestä? Vai olenko jotenkin käsittänyt vajaasti tuon aikataulukon sanoman? Miten saadaan kolme, kun kaksi yhtyy?

- Oliko väärin ottaa usko-tieto-tietämättömyys -kolmijako mukaan? Olisiko avaruus sittenkin tehtävä kolmiulotteiseksi? Vai onko niin, että jokin osa toisesta järjestelmästä on toisen järjestelmän siemen? Joku sekasotku tässä taas on...

16.3.79         - Länsimaiden idealistifilosofimme eivät ole päässeet edes niin pitkälle, että erottaisivat toisistaan idealismin ja materialismin ennen kuin aloittavat puheensa. Niin täydellisiä he ovat kieltämisessään. Materialistit sentään tekevät tämän eron. Ja juuri siksi heitä on helpompi kritisoida. Heille kaikille on tärkeämpää kansainvälisinä presidentteinä oleminen kuin totuus. Se on valitettavaa. Eivätkä filosofit ole ainoita. Pystyn luullakseni osoittamaan  tämän saman heikkouden kaikilla niillä aloilla, jotka tukevat johonkin syvään, so. filosofeihin.

- Merkittävää on se, että ihmiskunta on länsimaissa etsinyt oliota sinänsä, kun sen sijaan luonnon ensi ehto on olio suhteessa toiseen.

- Merkitsevä katse... Se merkitys, mikä oliolla kulloinkin on, näkyy toisen olion sisässä syntyvässä "leimakuvassa". Merkitys; systeemin suhtautuminen toiseen vasta tekee olemassaolon täysiulotteiseksi. Eikä kysymys ole leveydestä, pituudesta eikä korkeudesta, vaan värähtelyn tiheydestä, mikä sitoo sen aikaan. Kolmiulotteisuutta ei ole ellei värähtely paljasta sitä!

- "Sisäinen kuva" joka on "olematon" verrattuna itse olioon, on siinä mielessä todellista, ettei oliolla ole mitään merkitystä toiselle, ennen kuin toinen suhteuttaa itsensä tuohon olioon yhdistämällä leimattoman leiman tuon olion merkityksettömään kuvaan silmissä, siis havaintoon.

21.3.79         (DeGaulle-) ...Esimerkki osoittaa riittävän selvästi, että lauseet ovat eläviä. Ne ovat tekoja, joilla on omat seurauksensa riippumatta siitä, kuinka tosia tai epätosia ne ajasta irrotettuina absoluuttisina abstraktioina ovat.

- On luonnollista, että filosofia on rajoittunut tällaisten vajaaulotteisuuksien tutkimiseen, koska elämme maailmassa, jossa hyvät ja pahat teot ovat analogisia tosille ja epätosille väittämille. Niitä tutkitaan irrallisina todellisuudesta. Kukaan ei välitä niiden syistä eikä pitkän ajan kuluessa tapahtuvista seurauksista.

- Paradoksi on siinä. ettei käytännössä koskaan tuomita rikollista siitä, mitä hänen tekonsa tulee aiheuttamaan. Samasta rajoittuneisuudesta käsin ei oikeusistuin myöskään vaivaa päätään sillä, mikä osuus teosta oli hänen - rikollisen - tekoa, ja mikä historia sillä oli: Oliko se "tulevaisuudessa" tapahtuva seuraus sitä edeltävistä historiasta löytyvistä syistä.

23.4.79         > G.W.F. Hegel: Järjen ääni.
s.44             - Totuus on yleisen ja subjektiivisen tahdon ykseyttä. Yleinen taas esiintyy valtion laeissa, yleisissä ja järkevissä säännöissä.

 

- Kirjoitan noita ajatuksia muistiin siksi, että ne ovat niin ILMISELVÄSTI yhtä hyvin natsismin kuin kommunisminkin profetia!  Profetia siinä mielessä, että historian näkeminen jollain yleisesti hyväksytyllä tavalla rohkaisee nykyhetkeä kulkemaan tuon historiankäsityksen  mukaisesti.

25.4.79         > Toynbee - Koestler (toim.): Mitä elämän jälkeen?
s.240            - Einstein: Sikäli kuin matematiikan lait kuvastavat todellisuutta, ne eivät ole varmoja. Sikäli kuin ne ovat varmoja, ne eivät kuvaa todellisuutta.

 

> Ks. 21.3.80  > Fritjof Capra: The Tao of Physics. s.42
> 3.1.79         > Anatoli Rakitov: Tieteellisen tiedon rakenne.
s.230 - Jokaisella tieteellisellä teorialla, joka sisältää tietoa ulkomaailmasta, täytyy ehdottomasti olla sekä todentumis- että kumoutumiskenttä. Jos jompi kumpi kenttä puuttuu, niin se ei sisällä empiiristä tietoa.
[Kommentti 15.12.13: Esim. 2+2=4! Siitä puuttuu kumoutumiskenttä!]

29.4.79         - Mikä on luokka ja sen jäsen? Eikö sadepisara jo itse ole luokka? Kysymys on vain siitä, onko niitä yksi vaiko kaksi.

5.5.79           > P.T. Raju: Intian filosofia.
s.133            - Nagarjuna: Katsokaamme syytä A ja vaikutusta B. B aiheuttaa sen että A on syy. Vaikutuksesta tulee siten syyn syy. Syysuhde on siten itsensä kanssa ristiriidassa oleva käsite, joka tekee syystä vaikutuksen ja vaikutuksesta syyn... Miten A voi olla syy ennen kuin B on aiheutettu? B on syynä siihen, että A ryhtyy aiheuttamaansa toimintaan ja tulee syyksi.

12.5.79          - Entä jos kaikki tieto onkin tautologiaa. Erot olisivat näin ollen vain siinä, kuinka monimutkainen tautologiaketju on. Mitä monimutkaisempi se on, sitä enemmän nimittäisimme sitä silloin kokemustiedoksi - asteittain. Tautologia alkaisi tällöin identtisyydestä (on = on) ja päätyisi riittävän kauan vaellettuaan erilaisuuteen  (on ≠ on)!  Tämä selittäisi Gurdieffin oktaaviperiaatteen - joka sivumennen sanoen sisältää loogisen paradoksin: "on = & ≠ on" silloin kun jokin kertautuu "oktaavina".

- Tautologian muuttuminen tiedoksi ja sen jälkeen uskon asiaksi esiintyy selvimmillään pitkässä matemaattisessa laskutoimituksessa. Tuon toimituksen jälkeen lopputulos on tavallaan vähemmän tautologinen premissien kanssa. Sukulaisuus alkulähtökohtien kanssa on hämärämpi.

- Tautologia on esineen, olion olemista ajassa - ulkopuolelta katsottuna... Tautologian monimutkaisuuden aste on se aika, joka tarvitaan tautologian toteamiseksi tautologiaksi. Aika on tietoa, tietämistä. Usko on ajan tuolla puolen, sillä uskominen syntyy joko yhdessä hetkessä tai ei ollenkaan. Mitä enemmän aikaa se vaatii, sitä enemmän se on "tietämistä". [!!!]

- Ilman uskoa ei elämä ylipäätänsä olisi mahdollista, sillä kaiken varmentamiseen kuluisi äärettömän pitkä aika. Atomitasomme toiminee pelkästään sokean uskon varassa hyvin pitkälle, sillä kaikki se mikä uskotaan pysäyttää ajan, jonka jälkeen jatkamme suoraan. Valinta (uskon perusteella) on hyppäämistä ajan kuilun yli. Onko ajasta riippumaton usko se, joka ylipäätänsä sitoo menneisyyden ja tulevaisuuden toisiinsa?

11.09.79         - Kymmenen käskyä. Olisi kiinnostavaa tutkia, onko niissä jotakin mätää alunperin, vai onko ihmiskunta historiansa aikana kääntänyt ne. On nimittäin selvinnyt, että yhteiskunta rankaisee vain osan rikollisuutta. Yhteiskunta ei jaa vankilatuomioita eikä sakkoja sopivan väärin valtaansa käyttävälle virkamiehelle tai byrokraatille, joka tekee jonkin asian hitaasti - jos yleensä tekee ollenkaan - mikäli säännöt eivät pakota häntä ko. asiaa hoitamaan. Moraalittomat päätökset, lehmän-kaupat, hyödyntavoittelu, penseys, apua hakevien henkinen kiduttaminen ja nöyryyttäminen. ...Nämä ovat jopa lopullisempia syitä niille "rikoksille" jotka yhteis-kunta on sittemmin kanonisoinut rikoksiksi jättäen todelliset syyt, todelliset rikolliset kokonaan rankaisematta. Todelliset syyt, todelliset rikolliset tunnistetaan siitä, että yhteiskunta ei ole koskaan heitä rangaissut!!! Jokainen nyky-yhteiskunnan määrittelemä rikollinen on varmuudella saanut osakseen näiden todellisten rikollisten henkistä kidutusta, nöyryytystä jne. Jos puu tekee huonon hedelmän, en minä syytä hedelmää vaan puuta, maata ja sadetta huonosta kukinnosta.

- Todellisen rikollisuuden ero näennäisrikollisuuteen on vain siinä, että näennäis-rikollisuudesta rangaistaan. Todellinen rikollisuus on peiteltyä, kieroa, joten sitä ei pidetä tuomittavana, vaikka sitä ei hyväksyttäisikään. Mitä eroa näillä kahdella rikollisuuden ilmenemismuodolla on? Ei mitään, sillä yhteiskunnan julkisesta "tiedosta" riippuu, kummantyyppistä rikollisuutta se pitää rangaistavana ja kummantyyppistä vain moraalittomana mutta ei rikollisena.

- Jos kääntäisimme yhteiskunnan sanktiot koskemaan kaikkea sitä, jota nyt ei pidetä rangaistavana, tulisi rikollisista yhteiskunnan moraalisesti korkeimpia etujoukkoja!!! Tänä päivänä he istuvat vankiloissa! Istuvat, koska ovat katsoneet eettiseksi velvollisuudekseen ottaa oikeus omiin käsiinsä, koska yhteiskunnan harjoittama oikeus on heidän mielestään  oikeuden-mukaisuuden irvikuva!!!

- No nyt on sekin asia sitten käännetty päälaelleen. Ehkä Raamatun Jumala oli ensimmäinen joka lankesi tähän ansaan.

- "Meidän tulee peljätä ja rakastaa... " Miksi peljätä -sana? Eikö rakkaus riitä? "...että menestyisimme..." Miksi pitäisi menestyä ... ainakaan siinä mielessä mitä menestyksellä nykyisin tarkoitetaan? "Kunnioita isääsi ja äitiäsi..." Kunnioittaako sitä, että he ajattelevat vääristyneesti, vaiko kunnioittaako siitä huolimatta, että he ajattelevat vääristyneesti? Lukemattomia kysymyksiä...

19.11.79         - Olipa "tieto" tietoa tai uskoa, niin se on merkityksetöntä, ellei sitä voida kytkeä johonkin jo valmiina olevaan rakennelmaan.

1.12.79         - Uskon ja tiedon ero... Kysymys saattaa olla informaatioteoreettinen. Jos lähdemme joistakin perusfaktoista liikkeelle, niin käytännön elämässä emme verifioi koko päättelyketjun  perustotuuksista kulloinkin käytännössä tarvitsemaamme "tietoon". Mitä pitempi tuo päättelyketju on, sitä suurempi mahdollisuus on ketjun rikkoutumiseen, sivuhäiriöiden syntymiseen, ja sitä suurempi mahdollisuus on päättelyketjun alkupäässä tapahtuvaan muutokseen ennen kuin olemme ajallisesti ennättäneet päättelyketjun loppuun!!! Jokapäiväisten tosiasioiden verifioiminen on verrattavissa äärettömyyden käsitteen lähestymiseen: jos verifioimme joka ikisen tosiasian - eliminoidaksemme uskon  vaikutuksen - hidastuvat kaikki toimintomme äärettömän hitaiksi! Emme pystyisi enää elämään emmekä toimimaan.

Äärettömän pitkälle johdettu - tiedosta liikkeelle lähtevä - päättelyketju muuttuu uskoksi, jolloin päättelyyn kulunut aika eliminoituu pois!!! Näin saatu aika  käytetään käytännön todentamiseen!

- Jos sanon "New York on olemassa", niin - todistaakseni sen - onko minun laskettava yhdestä miljoonaan (luetella puoltavat tosiasiat)? Ja kun olen sen tehnyt, onko N.Y. enää olemassa? Totuuden verifiointipäättelyketju voi olla miljoona toisistaan johtuvaa faktaa. Ongelma totuuden ja uskon välillä on sama ongelma kuin Akilleuksen ja kilpikonnan kilpajuoksu. Ja juuri tässä kysymyksessä länsimainen filosofia on lähtenyt oikomisen, likiarvon, summittaisuuden tielle. Se voi olla virhepäätelmä.

1.12.79         - Kristinuskon sekaannus oli se, että se erotti uskon tiedosta saadakseen ne arvojärjestykseen.

 

1980:

17.1.80         - Logiikan vaikeus on siinä, että sellaiset lauseet, joiden merkityssisältö on yksiselitteinen, ovat erittäin harvinaisia. Huomiotta on jäänyt lauseen sijoittaminen ympäristöön, maailmaan. Ongelma ei niinkään ole johtopäätösten tekemislogiikka. Mistä johtuu, että monet suurista viisauksista on esitetty moniselitteisinä lauseina (sibyllat, oraakkelit).
- Ongelma on koko logiikan perusteissa, materiaalissa... Mitä tarkoittaa kirjan "minä", kirjoittajaa vaiko lukijaa? Mitä aika tekee väitteille jatkuessaan loppumattomasti?

20.1.80     - Kaikki totuusrakennelmat ovat suhteellisia. Ne ovat kaikki tapauksia "On olemassa ainakin yksi..." jne., jotka ovat "absoluuttisen" oikeita silloin kun kokemuskenttämme sisältää tarpeen reagoida vain tuohon yhteen seikkaan, tilanteeseen.

Mitä pienempi on elämäntilanteiden summa, sitä useammanlaiset tietoteoriat soveltuvat käytettäviksi ilman suurta merkittävää ristiriitaa. Mitä suuremmaksi kokemusmaailmamme kasvaa, sitä rajoitetummaksi supistuu käyttöön soveltuvien tietoteorioiden määrä, jolloin kriteerinä on se, että yhden teorian tulee pitää loogisesti sisällään vastaukset kaikkiin kokemuskentän tapahtumiin. Merkittävä rajoitus teorioille syntyy, kun laajennamme kokemuskentän sisältämään myös kaikki mahdolliset tapahtumat.

- Jos voimme kuvitella kaikki mahdolliset luonnon tapahtumat, koko maailman-kaikkeuden, jää jäljelle tuskin muuta kuin 1-2 teoriaa (so. teoria ja sen "antiteoria") jotka pitävät loogisesti sisällään nuo kaikki mahdolliset tapahtumat.

- Koska voimme kuvitella tapahtumia, jotka sotivat         kaikkia nyt tuntemiamme luonnonlakeja vastaan, on tuon maailmankuvan oltava perusteiltaan eettinen. So. perustana ei voi olla luonnon lakien lopullinen tunteminen, vaan oma suhtautumisemme siihenkin mahdollisuuteen, että luonto "kääntyy ylösalaisin"... Näin ollen ihmisen päämäärä voi olla (ihanteena) ainoastaan kannanotto omaan kuolemaansa tai ikuiseen elämäänsä - kärsivänä tai onnellisena. Voimme nimittäin rakentaa jopa mahdollisen maailman, joka sisältää vanhat kuvaukset Paratiisista ja Helvetistä.

- Olen näin oivaltanut absoluuttisten osatotuuksien aseman suhteellisessa kokemuskentässä. Lopullinen totuus on se joka selittää kaikki ilmiöt kaikkina aikoina kaikissa paikoissa - myös maailmankaikkeuden ja ajan ulkopuolella...

- On turha opettaa "laajempaa" tietoa ihmiselle ennen kuin hän kokee entisen katsomuksensa ristiriitaiseksi. Olisiko näin?

- Absoluuttinen, lopullinen tieto on näin käynyt tarpeettomaksi, koska on erittäin epätodennäköistä, että ihmiskunta koskaan voisi kokea kaikki mahdolliset ja mahdottomat kokemukset...

- Jokainen tieto on absoluuttisesti oikea, jos osaamme rajata maailman oikein. Samoin voidaan jokainen tieto myös osoittaa absoluuttisesti vääräksi, jos osaamme laajentaa maailman sopivasti...

- Jokainen kirjoitettu sävel, jokainen kirjoitettu nuotti on oikea, jos löydämme sopivan ihmisen joka ymmärtää sen... (> Ks. Musiikki/taidemietteet 54-81)

- Tämä on suhteellisten totuuksien periaate. Tämän jälkeen ei kukaan enää voi olla ikään kuin tätä periaatetta ei olisi, tai että se olisi väärä... Sikäli kuin hän saa tiedon tämän periaatteen olemassaolosta ja ymmärtää yhdenkin tapauksen, johon sitä voi soveltaa elämässä.
- Tämä periaate selviää silloin, kun on omaksuttu jokin sääntö, johon löytyy poikkeus.
- Tämä periaate selviää silloin, kun ihmisen kokemuskenttä saa ensimmäisen laajentavan kokemuksensa, oivalluksen.

23.1.80          - Ovatko tautologia ja todennäköisyystieto saman totuusjanan eri päät, so. niiden välinen SUHDE olisi se merkittävä tekijä...

3.2.80            - Ei ole pimeyttä eikä valkeutta, on vain tiedottomuus ja tietoisuus.

5.2.80            - Hahmotunnistus; epätäydellisesti kuullun sanan tunnistaminen, jälleenrakentaminen mielessä. Hahmovarasto on se johon vertaillaan.
Hahmot, sanat liittyvät muistissa niihin merkittäviin tapahtumiin, joissa yhteyksissä tuo hahmo on juurtunut mieleen, tullut merkitykselliseksi. Näin syntyvät "luokan" pääominaisuudet - ne eivät liity aikaan vaan merkityksellisiin yhteyksiin, assosiaatioihin, joita nimitämme luokan ominaisuuksiksi.

Vielä kerran: Ne ovat ajan ulkopuolella sikäli että ajallisesti ensin tajutaan tärkeimmät yhteydet riippumatta siitä, missä ajallisessa järjestyksessä nuo yhteydet on koettu. Se yhteys, joka koetaan tärkeimpänä, pulpahtaa siis tietoisuuden pinnalle ajallisesti ensin, mutta se saattaa osoittautua vanhentuneeksi tärkeysjärjestykseksi, joka ei toimi enää (vanha ystävä saattaa osoittautua viholliseksi jne.).

21.3.80         > Fritjof Capra: The Tao of Physics.
s.42              - Einstein: As far as the laws of mathematics refer to reality, they are not certain; and as far as they are certain, they do not refer to reality.
> Ks. 25.4.79 > Toynbee - Koestler (toim.): Mitä elämän jälkeen?
s.240 - Einstein: Sikäli kuin matematiikan lait kuvastavat todellisuutta, ne eivät ole varmoja. Sikäli kuin ne ovat varmoja, ne eivät kuvaa todellisuutta.

14.4.80         - Katsoin juuri filmin Ramptonin mielisairaalasta. Siinä todettiin: "Vajaamieliset eivät tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin". Nyt ymmärrän miksi hoidokkeja kidutetaan. Heitä kidutetaan siksi, että he ovat oikeassa, koska ovat tietämättömiä. Ja tietävinä itseään pitävät tietämättömät rankaisevat näitä tietämättömyytensä näyttäviä. Alan vähitellen tajuta, että syyllisyys ja syyttömyys on yhteiskunnassamme käännetty nurinniskoin. Rikoksiksi on valittu ne asiat, joita älyllisesti kehittymättömämmät ihmiset tekevät, so. jotka eivät osaa laskea omaa etuaan riittävän pitkäjännitteisesti. Tämän määrän täytyy järkevyyden vuoksi pysyä vähemmistönä, jotta mielisairaaloissa ja vankiloissa riittäisi paikkoja.

- Jos omistamista ilman omaa ansiotaan (siis myös ilman omaa työtään) pidettäisiin rikoksena, niin kuinka moni meistä välttyisi vankilalta?

- Rikollisuus on määritelty siten, että vain "viisaat" jaksavat miettiä ne lakitekstit joita ei ole vielä kirjoitettu, ja jotka sitten suuntaavat aktiviteettinsa noihin aukkopaikkoihin riistäen rankaisematta. Viisas on se, joka tutkii lakikirjan ja etsii kaiken sen, mitä siinä ei ole sanottu. Tämä takaa hänelle yhteiskunnallisen arvostuksen. Erityisesti tärkeitä ovat seikat jotka määrittelevät näytön, sen milloin rikos on todistettu tehdyksi.

- Jos lainlaatija on rikoskumppanisi, sinulla on hyvä ja helppo olla. Lainlaatijat pääsevät asemaansa - ei pätevyytensä vaan - tuttavuus- yms. suhteidensa avulla. Päästessään johtavaan asemaan he väistämättä ovat kiitollisuudenvelassa jollekin, niin kuin jokainen, joka valitaan johonkin työhön. Valitsija voi aina kiristää valittua jälkikäteen, koska valitsija on aina sellaisessa asemassa, että hän voi myös jälkikäteen valittaa valitun huonoa toimintakykyä ja näin kaivaa maata alta...

- Varmuudella voin jo sanoa, että syyttömimpiä ovat ne, jotka paraikaa istuvat vankiloissa ja suljetuilla osastoilla...

- Kuka antaisi anteeksi vallassaolijoille siitä mitä he tekevät? Ihmisarvoa loukataan noiden laitosten lisäksi jokaisessa virastossa, johon pääsemiseksi ihminen pannaan jonottamaan, tekemään anomuksia ja hakemuksia, joihin suhtaudutaan kielteisesti. Viisas tekee vain sellaisia hakemuksia, jotka menevät läpi, ettei aikaa kuluisi turhaan. Ratkaisevaa on se työ, mikä tehdään virallisen hakemuspaperin ulkopuolella; lahjonta, kiitollisuudenvelka, ystävyys, yhteinen salaisuus, yhteinen vihamies, yhteinen etu, joka on paras motiivi asioiden järjestymiselle oikein.

- Mielisairaaloihin ja vankiloihin sijoitetaan mm. henkilöt, jotka ovat niin totaalisesti vakuuttuneita yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta, että uhraavat jopa oman elämänsä ja mielenterveytensä saadakseen muutkin vakuuttumaan siitä, että tässä kaikessa on jotain täydellisesti pielessä.

- Kieroon kasvaneet sanovat asiat useimmiten suorin sanoin. Siksi heidät väännetään nurin.

22.6.80         (Juuri Sirola-opistoon saavuttua)
- Kaikilla totuuksilla on menneisyys ja tulevaisuus. Totuudet ovat risteysasema ja niiden merkitys, voima on risteävien teiden lukumäärässä. On turhaa kysyä: "Onko niin tai näin?". On vain vastauksia, joihin päädytään vaikka ei kysyttäisi mitään. Kysymykset ovat itse asiassa vastausten keräämisiä.

2.12.80          Keiteleellä.        
- Ei ole olemassa yhtäkään absoluuttista totuutta, josta voisimme pitää loputtomiin kiinni muun maailman muuttuessa ja muretessa ympäriltä. Koska totuudet ovat joko tautologioita tai todennäköisyyksiä (loppuun asti tutkittuina), ovat pätevimpiä totuuksia vain ne, joiden ympärille voidaan rakentaa alusta loppuun saakka looginen maailmankuva-konstruktio, joka toimii. Toimiva maailmankuva on myös vain todennäköisesti oikea. Mutta maailmankuvia voi olla vain rajoitettu määrä, sikäli kuin perusväittämienkin lukumäärä on rajallinen. Irralliset perustotuudet ovat uskonasioita, jotka synnyttävät enimmäkseen vain ristiriitoja.

5.12.80          - Samoin kuin olen esittänyt eriasteisen musiikin vaikutuksen pieneen ja suureen elämänkenttään (kokemusympyrän suhteellinen laajentuminen uusista kokemuksista ja informaatiosta), niin samoin koemme hyvät ja pahat teot.

- Pienellä kokemuskentällä varustettu lapsi kokee pienetkin pahat teot voimakkaammin kuin "paatunut" rikollinen itseensä kohdistuvan pahoinpitelyn tms:n. Tässä mielessä, teot ovat suhteellisia. Teon merkitys voidaan arvioida vain suhteessa teon kohteeksi joutuneen omaan arvioon teon merkityksestä hänelle itselleen. Näin ollen pelkkä paha sana lapselle jossain tilanteessa voisi olla enemmän vankilan ansaitseva teko kuin paatuneelle konkarille tehty petos. Näillä sanoilla olen romuttanut lopullisesti uskoni nykyiseen oikeuslaitokseen ja sen käsitykseen absoluuttisista rikoksista.

12.12.80          - Kun aikoinaan selvittelin rauta/metalli -luokkakysymystä luokan ja sen jäsenen välisenä ongelmana, en ehkä selvästi osannut sanoa seuraavaa: Kuvitellessani planeetan, jossa rauta on aina vain sulassa muodossa, halusin korostaa tuon planeetan asukkaiden tiedollisia rajoituksia, kun he meidän mielestämme kääntävät luokan jäsenen itse luokaksi, ja luokan itsensä puolestaan tuon uuden luokan jäseneksi - siis aivan nurinkurisesti.         Se minkä unohdamme helposti, on se, että meidänkin tietomme voi jossain muussa asiassa olla vielä vajavaista, vaikka luulemme jo nyt tietävämme kaiken. Jonkin "raudan" kohdalla tietomme on lähes idiootti-varmaa, mutta epävarmemmissa tapauksissa tilanne voisi olla toisinkin.

- Se että rauta idioottivarmasti kuuluu meillä metalleihin, on samaa kuin sanoisimme, että auto on yhtä pitkä seisoessaan ja kulkiessaan, vaikka suhteellisuusteoria kertoo asian periaatteessa olevan toisin ja auton lyhenevän liikkuessaan. On kysymys siitä, kumman periaatteen - absoluuttisen vaiko suhteellisen - otamme lähtökohdaksi maailmankaikkeuden luokkia ja abstraktioita pohtiessamme. Käytännössä rauta on metallia, mutta periaatteessa asia ei tarkalleen ottaen ole ihan niin. Jos ajattelemme viimeksi mainitulla tavalla (suhteellisesti), pystymme ymmärtämään todellisuutta laajemmalti kuin mitä tapahtuu pitäytyessämme vanhaan absoluuttisten abstraktioiden ja luokkien teoriaan.

- Jotain tällaista kai aavistelivat arabialaiset laatiessaan loputtoman monikerta-symmetrisiä seinäornamenttejaan, joissa tähden ulkosivu oli samalla usean muun vastakkaisvärisen tähden ulkosivu. Ehkä käänteispeilisymmetriassa (jota he harrastivat) on jotain samankaltaista: Linnun pyrstöviiva oli samalla ylösalaisin olevan toisen linnun pääviiva jne. Kumpi noista funktioista ko. viivalla lopulta oli? Tai... kun piirretään ympyrä, on alkupiste samalla loppupiste...

21.12.80         - Luokat         näyttävät kyberneettisiltä, koska luokkakäsite voi syntyä vain toisen kyberneettisen systeemin muistissa: Luokkia sinänsä ei ole olemassa missään. Luokkien muodostus edellyttää kokemusta, tietoa todellisuudesta. On eri asia sitten, onko kaikkeudessa mitään, mikä ei olisi kyberneettistä. Mikäli kaikkeus käsitetään pelkäksi tiedonvaihdoksi, ei siihen - määrittelyn perusteella - voi sisältyä mitään ei-kyberneettistä.

 

1981:

15.1.81         - Olen aina puhunut siitä, millaisen luokituksen minä teen - unohtaen sen, minkä luokituksen kohde itse hyväksyy. Saadakseni tietää tämän, on minun esitettävä tunnussana - yksi luokan jäsenen ominaisuus. Mikäli kohde reagoi tunnussanaan (esim. kemialliseen, sähkömagneettiseen yms.), kuuluu se niiden olioiden luokkaan, jotka reagoivat tuohon puhutteluun. Kysymyksessä on siis informaationvaihto luokan jäsenyyden määrittelemiseksi.

- Mihin luokkaan olio sitten kuuluu? Niin moneen luokkaan kuin sillä on erilaisia vastauksia annettavana samaan kutsuun - tai samanlaisia vastauksia annettavana eri kutsuihin. Olio kuuluu niin moneen luokkaan kuin sillä on käyttäytymistapoja, so. kuinka komplisoitu ja laaja sen muisti on. Luokkakäsite alkaa tässä pikku hiljaa vähitellen sulaa pois. Atomi ei ajattele luokka-käsitettä - se tuntee analogioita. Luokkakäsite on luokan jäsenen ja määritelmän tekijän välinen suhde!

- Ihminen on korkealle kehittynyt systeemi siinä mielessä, että hän esim. kuuluu sekä lentävien, uivien, sukeltavien, kävelevien, juoksevien, matelevien, ryömivien, konttaavien, kiipeävien, hyppäävien että käsillään kävelevien luokkaan - tosin kyllä eri aikaan.

- Monipuolisuuden taso ilmaistaan suorassa suhteessa jäsenyyksien määränä eri luokissa.

- Kuolleiden esineiden maailmassa myös luokat ovat kuolleita: Meidän ei välttämättä tarvitse enää luoda lisää kuolleita esineitä eikä kuolleita luokkia, koska voimme rakentaa uuden maailman muistuttamaan ajatuksissamme olevaa ideaalista elävää maailmaa. Kirjojen ja painotuotteiden sijasta alamme kehittää muistiamme ja mieleenpalauttamiskykyämme. Radion, sähkeen ja puhelimen sijasta telepatiaa, nostureiden sijasta levitaatiota, autojen ja liikennevälineiden sijasta psykokineettistä katoamista ja samalla hetkellä toisessa paikassa tai ajassa ruumiillistumista - ja niin edelleen - loputtomiin. Tällä tavalla ne kuolleet luokat, jotka eivät sopeudu elävien kyberneettisten luokkien käsitykseemme katoavat, koska emme enää tarvitse niitä!

- Entä jos luokan jäsen peittää jäsenenä olonsa? Siihen täytyy olla psykologiset syyt, tai sitten se ei ole ymmärtänyt sanomaa, nukkuu tai muuten piiloutuu - olipa se kuinka pieni hiukkanen tahansa. On muistettava, että poikkeukset säännöstä ovat inhimillisiä - ajattelevan systeemin reagointiominaisuuksia.

- Jos minä määrään, mitkä jäsenet kuuluvat johonkin luokkaan, saattaa joku tuntea tulleensa käsitellyksi väkivaltaisesti.

- Kun kirjoitan sanan "sinä" tähän paperiin, on kysymys luokasta. Mutta kaikki "sinät" eivät lue tätä tekstiä. Jotkut eivät huomaa sanaa lukiessaan, ja jotkut kokevat sen juuri itseään koskevana - minun tietämättäni. Joiltakin voin saada jopa palautetta. Näin myös atomien kanssa seurustellessa.

16.1.81         - Meidän on päästävä irti mekanistisesta syy-seuraus -suhteesta. Niiden täytyy olla suhteutettuja, eläviä vuoropuhelutermejä, joiden on sovelluttava informaatioteoriaan. Keskustelevatko tulevaisuus ja menneisyys keskenään, jolloin "seurauksena" on se, jolle pallo on siinä vaiheessa viimeksi heitetty. Pitäisi ensin ainakin todistaa, että se mitä LUULEMME meille tapahtuneen, on samalla tavoin mielikuvitusta, arvotettua ajattelua kuin sekin mielikuva, jonka projisoimme tulevaisuuteen päämääränä. Onko niillä eroa? Mitä tapahtuu, jos "kuolleet" syyt ja seuraukset eliminoidaan pois ja puhutaan systeemin elämästä riisuttuna niistä luonnonvoimista ja -tapahtumista, joille systeemi ei mahda mitään?

- Mitä eroa on siinä, jos autioitunutta kenttää katsellessani sanon: "Tässä lienee joskus ollut rakennus", tai "Tässä on kai käyty taistelu", ja toisaalta: "Tässä pitäisi tulevaisuudessa olla rakennus", tai "Tässä pitäisi taistelun tapahtua."?

- Miten minä voisin olla syy siihen mitä on tapahtunut menneisyydessä? Ennen syntymääni... Miten voisin olla seuraus siitä, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan???

- Minä (osa minua ja tekojani) olen seurausta siitä, mitä tulevaisuudessa ei tapahdu! Millä tavalla? Siten että kuvittelen III maailmansodan syttyvän, ellei muutosta tapahdu parempaan suuntaan. Teen työtä sen hyväksi, ettei sota syty. Sodan pelko muokkasi tällä tavalla persoonallisuuttani ja toimintaani. Tällä tavoin - mikäli onnistun omalta osaltani työssäni - Se mitä ei lopulta tapahdu oli syynä tekoihini ja toimintoihini siltä osin kuin voin katsoa niiden koskevan ihmiskunnan rauhallista tulevaisuutta. Toisaalta: Minua ei voi sanoa rauhallisen tulevaisuuden syyksi kuin mitättömässä määrin, koska se on riippuvainen lukemattomasta määrästä samoin ajattelevia ihmisiä.

- Kuitenkin: Koska minusta yksin ei riipu tuleeko sota vaiko ei - reaalisena - olen seurausta tulevaisuudesta vain siltä osin kuin mitä olen pyrkinyt omalta osaltani sitä estämään!!! Todella outoa... Tässä logiikassa syillä ja seurauksilla ei välttämättä ole ulkoista muotoa lainkaan! Tuo kaikki on analogista "hyvään pyrkimisen" kanssa, jota ei estä päämääränä olemisesta mikään ulkonainen seikka - siltä osin kuin en itse voi niihin vaikuttaa.

- Entäpä sitten menneisyys. Miten voin olla menneen historian syy? Taas kääntäen peilisymmetrisesti: Historia on ponnistellut luodakseen paremman ihmisen. Ellei sillä olisi ollut uskoa parempaan maailmaan, jossa kaikki ajattelevat uuden tiedon avulla, ei vanha maailma osaltaan olisi tehnyt sitä arvokasta työtä kirjojen, tutkimuksen yms. muodossa, joista tuloksista minä olen nyt nauttinut. Olen syy sille menneisyydelle, jolta vältyttiin, koska ihmiskunnan  (uskottiin/toivottiin?) kehittyvän, että syntyisi minun kaltaisiani asioita syvästi ajattelevia ihmisiä. Se että sotia käytiin ja pahaa tehtiin reaalisesti, ei poista sitä etteikö niiden varjossa tehty hyvää "ideaalisen minunkin" osaltani... Tästä syy-seuraus -käsitteestä saattaisi aueta jotakin.

- Elämän jatkuminen suvun jatkumisena on voitto absoluuttisesta, kuolleesta ajasta, peruuttamattomuuden traagisuudesta.

27.1.1981          Muuttuva luokkakäsite -kirjoitus

25.02.81 - matkalla Zürichistä Darmstadtiin
- Jeesus kielsi opetuslapsiaan kertomasta kenellekään olevansa Jumalan poika. Hän siis KIELSI KERTOMASTA TOTUUTTA. Miten tämä suhtautuu käskyyn "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi"? Siinäpä kysymys. Jos ei Jeesus tehnyt koskaan syntiä, niin valehtelemista sinänsä ei voida pitää rikoksena - tai sitten valehtelemaan yllyttäminen ei ole paha teko. Minusta tämä on loistava esimerkki hyvien ja pahojen tekojen suhteellisuudesta.

26.2.81         - matkalla Stuttgartiin
- Meille korostetaan totuuden puhumisen velvollisuutta. Pahin rikos, johon ihmisen katsotaan voivan langeta kaikessa iljettävyydessään, on kavaltaminen (Juudas,  Efialtes jne.). Kavaltaminen on totuuden kertomista. Suurimmat kavaltajat ovat vaikuttaneet maailmanhistoriaan lähes yhtä paljon kuin suurimmat totuudenpuhujat: Jeesus-Juudas. Kavaltajat noudattavat käskyä: "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi".

- Kaikki lait ovat voiman sanelemia. Niillä ei ole mitään yhteistä tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa. Kaikki valtiot rikkovat avoimesti ja virallisesti Raamatun kymmentä käskyä. Tätä edeltää jokaisen valtionhallinnon jäsenen päätös henkilökohtaisesti hyväksyä (omassatunnossaan) lain ja oikeudenmukaisuuden välinen ristiriita.

28.2.81         Luxemburg
- Lähellä ja kaukana on suhteellista, kun on kysymys säteilytasosta. Se mikä on pieni piste, säteilee vähemmän ja on siis kaukana. Kaikki lähellä oleva on suurta. Tämä on näennäisen etäisyyden opetus.
- Hotellin johtaja on yleensä näkymätön. Hän tekee kaikkea sitä, josta hotellin toiminta on seurauksena. Luokan pomo on se, joka on eniten luokan "ajasta edellä". Raudan (?) tunnusmerkki on se, mihin suuntaan se muuttuu tulevaisuudessa. Lammaslauman johtaja kävelee kärjessä. Sotajoukon tulenjohtaja on tavalla tai toisella hyvällä näköalapaikalla. Satelliittien aikakaudella hän on joukkojensa takana, mutta kuitenkin "ajallisesti" edellä joukkoja, erityisesti silloin kun hän hyökkää, mutta on ajasta jäljessä vastaiskun sattuessa. Tiedonkulku kestää aina jonkin hetken.

15.3.81          Göteborg        
- Ei ole irvokkaampaa sananlaskua kuin: "Rehellisyys maan perii". Totuuden kertominen ja selville saaminen on kriminalisoitu yhteiskunnan (?) päätöksellä valtaosasta totuutta. Meillä on posti-, puhelin- ja vaalisalaisuus, meillä on yksityiset henkilökortistot,  pankkisalaisuus, salaisiksi julistetut asiakirjat, jotka kaikki sisältävät miljoonia tietoja. Jokaisen yhdistyksen toiminta on tavalliselta ulko-puoliselta salattu. Yhdistyksen hallituksen keskustelut on salattu jopa yhdistyksen jäseniltä. Kunnallispolitiikka on suurelta osin yksityisen kansalaisen tiedonhalun saavuttamattomissa - puhumattakaan armeijan salaisuuksista. Lapsilta on salattu sukupuoliasiat tiettyyn ikään saakka. Salaisilla järjestöillä on omat salaisuutensa, poliitikoilla omansa, joita he käyttävät oman edun tavoitteluun. Teollisuusvakoilu on rikos, sillä tavaran valmistusmenetelmät ovat läpi historian olleet tarkimmin varjeltuja salaisuuksia. Jeesus oli vaiti, kun häneltä kyseltiin tiettyjä asioita. Jopa parantavien lääkkeiden valmistusmenetelmät ovat salaisia. Miksi me yleensä opetamme lapsille koulussa totuudenpuhumisen tärkeyttä? Ei-analogiset maailmat valehtelevat väistämättömästi toisilleen.

19.3.81         - Teon SEURAUKSET MOTIIVIEN paljastajana! Seuraukset "määräävät", millaisia syitä jollekin teolle on ollut. Eikä mikään enää jää salaiseksi!

20.3.81          Tukholma        
- Rehellisyys on nähtävästi tuottanut ihmiskunnan historiassa suurimmat onnettomuudet riitoineen, sotineen, avioeroineen, kavaltajineen, kieroutuneine filosofioineen ja vihan aiheineen sekä aggressioineen. Sota on aina rehellisyyden ilmaus. Sen sijaan epärehellisyydellä on helpotettu lukemattomia kärsimyksiä; sodassa yllätyshyökkäys vaatii yleensä aina vähemmän uhreja ja vähemmän materiaalisia tuhoja, vähemmän kärsimystä kuin ennakolta ilmoitettu sodan julistus, jolloin molemmat puolet ehtivät varustautua.

- Jeesuksen rehellisyys koitui hänen kuolemakseen. Cassius Clayta pidettiin suurisuisena kerskailijana hänen ilmoittaessaan rehellisesti olevansa suurin. Kaikki kavaltajat ovat totuuden kertojia. Valan vannominen oikeudessa merkitsee sitä, että ihmistä halutaan uskoa eniten juuri silloin, kun kukaan ei voi todistaa hänen sanojaan totuudeksi eikä valheeksi. Koko yhteiskunnan koossapysyminen edellyttää hallinnolta epärehellisyyttä kenties jopa suuremmassa määrin kuin rehellisyyttä. Kansanedustajien ja puolueen byrokraatteina olevien jäsenien puoluekuriin alistuminen on sitoumus epärehellisyyteen. Lähes kaikkien asioiden ja suunnitelmien onnistuminen edellyttää sitä, etteivät vastavoimat ole tietoisia siitä, ennen kuin on liian myöhäistä ryhtyä vastarintaan. Metsästys ja kalastus elinkeinoina edellyttää epärehellisyyttä eläinkuntaa kohtaan. Maanviljelijä ei kerro viljalle, miksi hän lannoittaa maan ja luo hyvän kasvupohjan. Perheen kunnia edellyttää perhesalaisuuksia. Virkamies yrittää peittää virheensä, mutta kauppiaan epärehellisyys on jopa yleisesti hyväksyttyä.

28.3.81         - Kaikki toteutuvat tapahtumat - ainakin ihmismaailmassa - edellyttävät totuuden salaamista ja valhetta. Mikäli kaikki ihmiset alkaisivat olla rehellisiä, sortuisivat nykyiset yhteiskuntajärjestelmät hetkessä. Onko ylipäätänsä mahdollista rakentaa yhteiskuntajärjestelmää totuuden pohjalle?

[Jatkuu osassa III:29.3.81