Tieteen filosofia V 2006-2013

2006:

03.01.06         - Eräänä yönä sain käytyä läpi logiikan pettävyyden. Se mitä muistuu unesta mieleen oli esimerkki: ”Tänään on isäni kuolinpäivä.”
Lause pätee, verifioituu tosi harvoin. Ensinnäkin se on totta vain oletetun isän kuolinpäivänä ja oletetun lapsen sanomana. Mutta ei koskaan muulloin.
Jos on näin, että lause on verifioitavissa ahtaimmillaan vain yhdessä tapauksessa, niin mikä sen totuusarvo oikein onkaan? Ovatko useammin toteutuvat lauseet jotenkin niin abstrakteja, yleisiä, että ne ovat päteviä vain oman epätäsmällisyytensä vuoksi? Ovatko kaikki lauseet totta vain sumeasti, so. vuorenvarmasti totta korkeintaan yhdessä todistettavassa tapauksessa? Jos näin on, ei lauseiden totuusarvolla ole enää juurikaan merkitystä.

- Toinen seikka on se, että KIELTÄYDYTÄÄN näkemästä tai ainakin sanomasta lausetta, joka olisi tosi. Eräässä gruusialais-ranskalaisessa elokuvassa päähenkilö keskittyi vain huoleensa, että ruoka ei ollut oikeaoppisesti valmistettua, vaikka ympärillä ongelmana oli se, että bolshevikit olivat viemässä itselleen ainakin koko ravintolaa ellei peräti omistajakokin omaa henkeä.
Jollain tavalla ymmärsin, että tällainenkin katsantokanta liittyy jotenkin lauseiden totuusarvoihin ja verifioitavuuteen.

- Pääkysymys on edelleen:  OVATKO KAIKKI TAPAHTUMAT LOPULTA UNIIKKEJA?
Jos ovat, on suuri osa niitä koskevia väittämiäkin vain uniikkeja, joita ei voida soveltaa toisiin tapahtumiin, vaikka ne näyttäisivät kuinka hyvin tahansa identtisiltä ko. originaalitapahtuman kanssa. Lauseet ovat tällöin subjektiivisia väitteitä, jotka muistuttavat totuutta vain siinä yhdessä tapauksessa, missä ne voivat viitata todellisuuteen.

- Esim. imperfektissä sanottu lause ei pidä paikkaansa lausesisällön tapahtuma-hetkellä. Imperfekti toimii vasta tapahtuman siirryttyä menneisyyteen. Onko kysymys siitä, että ennakkoehtoja joudutaan sanelemaan niin paljon totuuden pätevöitymiseksi, että niiden määrä ylittää tavalla tai toisella lausesisällön. Tämä ajatus tuli mieleen, kun pohdin sanaetymologioiden sisältämiä väitteiden määrää suhteessa siihen, että isoon säännöstönippuun löytyy yleensä vain pari kolme käytännön esimerkkiä. Säännöt menettävät tällöin merkityksensä, koska ne kokevat inflaation, ja satunnaisotanta päätyy samanlaiseen esimerkkitiheyteen kuin mikä säännösten logiikalla saadaan esille.
(Viittaan italialaisprofessorin A. MarcAntonion kirjaan FU-kansojen kielisuhteista, joka sukulaisuuden osalta näyttää fake-myytiltä.)

3.3.06     - Teoria muuttuu vähitellen tyyliksi, sillä lopulta ei ole muuta teoriaa kuin yksityisen luojan käyttämä henkilökohtainen tyyli, valintojen summa taideteosta luotaessa. Teoria puolestaan - ollakseen pätevä - joutuu abstrahoitumaan persoonattomaksi yleistykseksi, joka ei sovellu kehenkään tai mihinkään yksityistapaukseen muutoin kuin summittaisesti. Esimerkkinä tästä näin unessa jonkinlaisen curlingia vastaavan heittopelin numeroituihin ruutuihin. Pelissä oli normaalisti tietty heittojärjestys, mutta jotenkin siinä sallittiin lopussa oman järjestyksen käyttö, jolloin teoria romuttui välittömästi.
- Näin tietysti on asia, kun taiteen tekemiseen kuuluu sääntö (= teoria) ja poikkeus (= yksit. poikkeus) -vuorottelu.

13.04.06         - Eilen kuuntelemassa Kauno Mannisen luentoa. Lopussa hän painotti hieman kuin vastakeksittynä näkemyksenä sitä, että pahaa ei varsinaisesti ole, vaan se on mielen luomus. Ajatusrakennelma, jonka varaan olen koettanut rakentaa edes teoriassa mielekästä maailmankuvaa nyt jo yli 40 vuoden ajan. Ehkä tuo esitelmä viritti hieman mieltä, koska yöllä unessa näin selvästi sääntö-poikkeus -asetelman suhteellisuuden. Kumpaakaan ei absoluuttisesti ole olemassa, sillä ”sääntö” ei ole mitään muuta kuin selvä poikkeama jostain sellaisesta mikä ei määritelmänsä mukaan mahdu ko. säännön piiriin. Sääntö on siis aina vain poikkeama jostain muusta.

- Aina, kun meillä on sääntö, on mahdollista luoda todellisuus, josta tuo em. sääntö esiintyy poikkeuksena. Homogeeninen ykseys saavutetaan vain, kun ei ole mitään sääntöä erotukseksi poikkeuksesta. Emme pysty silloin näkemään minkäänlaista rakennetta missään. Kaikki on silloin samaa puuroa. Tällöin ymmärrämme olevamme tekemisissä jakamattoman perusyksikön kanssa.

- Miten tämä filosofia soveltuu luonnonlakeihin? Periaatteessa luonnonlakimme vain erottavat tämän maailman jostain muusta mahdollisesta tai teoreettisesti luotavasta maailmasta, todellisuudesta. Laki on siis vain kuvaus, hahmotus jollekin, jonka kykenemme erottamaan jostain muusta.

- Jokainen poikkeus vastaavasti on uuden lain siemen, kunhan vain löydämme olosuhteet, joissa tuo poikkeus esiintyykin enemmistön asemassa. Siinäpä se.

14.7.06         - Neljäs ulottuvuus on mielenkiintoinen ilmiö. Ajan sijasta näin sen hetken ajan toisin – tarkkailupisteen muuttumisena avaruudessa määriteltävän 3-ulotteisen kohteen sisälle. Tämä dimensio ei näy 3-ulotteisessa todellisuudessa, mutta tuo kohde alkaa elää itsenäistä elämää ja määrittelee minut tarkkailijana jälleen 3-ulotteiseen avaruuteen. Näin ollen todellisuuden ulottuvuuksien minimi onkin 3-4:n sijasta 6-7-8 – riippuen siitä, onko aika otettu huomioon molemmista näkökulmista katsoen vielä erillisenä ulottuvuutena. Kolmella arvolla määritellyn kohteen sisäinen elämä, sisäinen ajassa tapahtuva muuttuminen kun ei näy kolmiulotteisessa kordinaatistossa.
Voiko olla, että todellisuuden kuvauksessa olisi kuvauskohteiden minimi ‘kaksi’: tarkkailija ja tarkkailtava?

1.11.06         - Toissa yönä melkein heräsin kyllä tosi mielenkiintoiseen uneen.
- Näin, että kaaos ja järjestys ovat informaatiotodellisuuden vastapoolit siten, että ne vuorottelevat keskenään säännöllisesti (järjestyksenomaisesti) tai epäsäännöllisesti (kaoottisesti). Siitä huolimatta ne ovat saman todellisuuden kääntöpuolet!
Siksi, että täydellinen järjestys edustaa nollainformaatiota samoin kuin täydellinen kaaoskin. Ja kuitenkin ne ovat erilaisia. Miksi? Molemmat ilmiöt ovat tällöin täysin ennustettavia jatkuvuudessaan. Ne siis tuottavat näkyvää hiljaisuutta. Jollain tavalla järjestys sitten pakkautuu ensimmäiseksi hahmoksi kaaoksen keskelle.

- Tai päinvastoin: kaaospiste järjestyksen keskellä on ensimmäinen hahmo – melkein elävältä näyttävä, jos se edustaa vähemmistöä...

- On samantekevää, tuleeko poikkeus säännön keskellä esiin kaoottisena vai järjestyksen puvussa, kunhan se vain edustaa vastakohtaa ympäristölleen. Ja jostain ihmeen syystä se taitaa heti samaistua elämän symboliksi. Vai onko se kuollut piste? Ja jos on, niin miksi ensimmäinen havaittu hahmo samaistuisi kuolemaan?

- Ovatko järjestys ja kaaos vain näkökulmia sisältä ulospäin tai ulkoa sisäänpäin, jotain kohdetta kohti. Sisältä katsoen (tietoisen minän näkökulmasta) tietoisuus on järjestystä ja ulkoinen todellisuus enemmän tai vähemmän kaoottista. Milloin ulkoinen puoli samaistuu järjestykseen ja katsojanäkökulma kaoottisuuteen? Silloinko, kun todellisuudessa on havaittu järjestäytynyt osatekijä, objekti, kohde, mysteeri, joka halutaan ratkaista?

 

2007:

24.9.07         - Tajusin tässä eräänä iltana ennen nukahtamista tieteellisen säännöstön perusominaisuuden. Jos meillä on monenlaisia mahdollisuuksia lähtökohtanaan pitävä säännöstö (esim. sääntö-poikkeus -dualismi teorian lähtökohtana), niin yksi teoria selittää monta asiaa. Mutta jos meillä on vain abstrakti yksiselitteinen sääntö, niin tarvitsemme yhtä monta teoriaa, sääntöä kuin on itse ilmiöitäkin. (so. joka poikkeukselle tarvitaan oma säännöstönsä). Ilmiötä voidaan verrata kahteen eri kasvityyppiin: 1) monijuurinen kasvi (mänty, koivu) tuottaa yhden näkyvän varren ja 2) yksijuurinen kasvi (porkkana) tuottaa pensasmaisen viuhkan varsia).
- Mitä tästä opimme, on se, ettei voida sanoa, onko jompi kumpi tyyppi "oikeampi" kuin toinen. Päteekö tämä myös tieteelliseen teoriaan? Ovatko nämä kaksi erilaista lähestymistapaa vain toisiaan täydentäviä näkökulmia - molemmat yhtä "oikeita" ja todellisia...

12.12.07         - Aivan ihmeellisiä unia yöstä toiseen.
- Yhtenä yönä pidin lause lauseelta esitelmän suhteellisuudesta ulkoilmassa ainakin 10000 kuulijalle. Valittelin lopuksi, etten osaa sitä vielä paremmin muotoilla. Lopputiivistyksenä oli kuitenkin kaiken suhteellisuus.

 

2008:

15.01.08         - Folklandia-risteilyllä
Tämän päivän Hesarissa (15.1.08, s.D2: Timo Paukku: Universumi, kvanttien laskukone?) oli sitten minun silmissäni ensi kerran tiedemiehen kuvaus alkeishiukkasista niin kuin sen 60-luvulla ajattelin:
Seth Lloyd: Programming the Universe: Alussa oli bitti... "Universumi koostuu biteistä. Jokainen molekyyli, atomi ja alkeishiukkanen rekisteröivät informaatiota."

2.3.08    - Jos filosofian pohjana on aristoteelinen logiikka ja mielipide siitä, että se on jotain absoluuttista ja objektiivista, niin unohdetaan, että loogisia ajatusrakennelmia on tasa-arvoisesti yhtä monta kuin on ihmisiäkin. Tämä tarkoittaa, että pidettiinpä asiaa rikkautena tai häpeänä, niin kaikesta huolimatta ihmiset ajattelevat eri logiikkojen mukaan. On siis mielekkäämpää ja totuudenmukaisempaa rakentaa maailmankuva sen pohjalle, että erilaisten logiikkojen ilmeneminen on todellisuutta. Tämä ajatus on terveempi kuin ajatella, että on yksi ihmiskunnan yläpuolella oleva universaali logiikka, johon toiset nojaavat mutta toiset eivät.

- Ei-kirjalliselle paljasjalkaiselle lontoolaiselle Englanti on Lontoossa. Englannin muut osat ovat merkityksettömiä. Hänelle - merkityksellisesti - Lontoo ON KOKO Englanti. Muulla ei ole väliä.
(> Ks. 16.9.1984 Fawcett: Kultaista kaupunkia etsimässä: - Eteläamerikkalainen intiaani kysyi tutkimusmatkailija Fawcetilta, sijaitseeko Englanti Lontoossa. Tietenkin Englanti sijaitsee myös Lontoossa - monen muun paikan lisäksi. Toisaalta Lontoo sijaitsee myös eri puolilla maailmaa olevien ihmisten mielissä. He vain uskovat enemmän sopimukseen, jonka mukaan Lontoo on pienempi kuin Englanti (ja siis sijaitsee Englannissa). (Ks. > 2.3.08 & 2.3.2012)

- Myös on niin, että joltain osin kaikki kuolevaiset ovat ihmisiä. Ainakin ovat MYÖS ihmisiä - nimittäin siltä osin kuin kuolevaisuus on virusten, bakteerien, kasvien, eläinten ja ihmisten yhteinen piirre. Niitä yhdistää ihmisenä olemiseen kuolevaisuus-ominaisuus. Tältäkin osin aristoteelinen logiikka voi olla vain likiarvoista logiikkaa - siis lopulta uskon kysymys. Elämämme kallistuu sen mukaan, mihin uskomme.

12.3.08         - Nyt se sitten hieman yksinkertaistui luettuani TIEDE-lehdestä valon nopeutta koskevaa juttua:
- Informaatiotodellisuudessa on välttämättä aina kahden rinnakkais-todellisuuden minimi. Niiden keskinäistä hierarkiaa ei voida määritellä, koska se tarkoittaa vain, kumman osapuolen asemaan kuvittelemme itsemme.

- On siis olemassa puutarha ja sitä ympäröivä aita SISÄPUOLELTA katsottuna tai samanaikaisesti ULKOPUOLELTA nähtynä. Sisäpuolelta katsottuna ympärysaita on SUOJA, mutta ulkopuolelta nähtynä ESTE. Edellisessä tapauksessa sanotaan: "Aita on puutarhan takana", mutta jälkimmäisessä tapauksessa: "Puutarha on aidan takana". Tässä on jotain periaatteellisesti samaa kuin alkeishiukkasfysiikan oikea- ja vasenkätisyydessä, siinä, tarkkailemmeko jotain asiaa EDESTÄ vaiko TAKAA! [~ sisältä vai ulkoa].

- Koskien valoa tilanteen syvyys paljastuu universaalissa yhteydessä: Toisaalta on olemassa valon äärellinen nopeus: Avaruuden etäisyydet määräytyvät tästä rajallisuudesta käsin. "Lähellä" ja "kaukana" mitataan kilometreinä tai valovuosina. Tämä näkökulma syntyy "valon" ja "minun" samaistumisesta. Jos "minä" olisin "valo", niin kulkisin niin ja niin nopeasti paikasta toiseen.

- Puuttuva toinen näkökulma on saman asian pohdinta "takapihalta" käsin, siitä miten eri paikat suhtautuvat em. valonsäteilyyn. Tällöin päähuomion kohteeksi ei tule etenevä valoaalto/hiukkanen vaan tilanmuutos, jonka valon kuljettama viesti-informaatio aiheuttaa vastaanottajapäässä. Ideaalitapauksessa tilanmuutos etenee laajenevana ympyränä, joka - vastakkaissuuntiin samanaikaisesti edetessään - liikkuu kaksinkertaisella valonnopeudella. Tilanmuutos siis etenee aina vähintään kaksinkertaisella nopeudella viestin perusnopeuteen verrattuna. Ikään kuin kaksi sanansaattajaa lähtisi juoksemaan kahteen vastakkaiseen suuntaan. Yhdessä sekunnissa valon nopeudella etenevä viesti on edennyt piirille, jonka pituus on sen ympyrän kehä, jonka säde on 300000 km. Kyseinen tilanmuutos on samalla kattanut em. suuruisen ympyrätason pinta-alan, mutta myös samansäteisen pallon tilavuuden. Tällöin sanoman (so. tilanmuutoksen) etenemistä on turha mitata etäisyysmitoilla, koska kysymyksessä on avaruuden tilan valloittaminen.

Kertaan vielä: Valon nopeudessa on kaksi näkökulmaa:
1) itse valon etenemisnopeus ja -suunta sekä
2) valon/viestin kulku vastaanottavien systeemeiden näkökulmasta. Molemmat ovat yhtä todellisia, eikä kumpaakaan voida sulkea pois laskuista, jos haluamme saada kuvan "objektiivisesta" todellisuudesta.

- Tilanne on täsmälleen sama "mustan aukon" käsitteen osalta. On todellisuus, jota katsotaan aukosta käsin. Mutta on myös todellisuus, joka on aukon ulkopuolisen tarkkailijan (alkeishiukkanen, ihminen, galaksi jne.) näkökulma..

- Kolmannen poissuljetun/mukaanotettavan laki koskee ajatusta, jonka nopeus on kääntäen verrannollinen kohteen etäisyyteen, koska matkaan käytetty aika (noin puoli sekuntia) on aina sama - riippumatta kuvittelukohteen avaruudellisesta tai ajallisesta etäisyydestä. En nyt puutu siihen, missä määrin ajatusmatkat ovat todellisia. Kun se joskus selviää, olemme ratkaisseet shamaanimatkojen arvoituksellisen suhteen reaalitodellisuuteen. Onko tämä vielä siis kolmas tarvittava näkökulma kahden edellisen lisäksi? Se todellisuus liikkuu samuuksista muodostuvassa analogisessa ajassa (Ks. mietiskelyjäni esim. 25.12.79 > 1980-luvulta Keiteleellä).

27.04.08            Edelleen s.47: Boulez totesi Léon Brillounia lainaten: On petosta puhua luonnonlaeista ikään kuin ne olisivat olemassa a priori, riippumatta 'lainlaatijastaan', ihmisestä."... Boulez (~ Dahlhaus): "...nuo (musiikin) lait olivat aikaan ja paikkaan sidottuja ja näin ollen relatiivisia, mutta ne olivat myös sinänsä välttämättömiä menetelmiä ajan sävelkieltä jäsenneltäessä."

11.05.2008       - Tiede näyttää lähtevän siitä, mitä muut ovat sanoneet. Se mitä joku itse asiasta ajattelee, jää toisarvoiseksi. Se on 'tunturin tältä puolen'... Sama arvodiktonomia, mikä vallitsee 'säveltäjä - esittäjä' -suhteen välillä pätee myös tieteeseen, jossa 'muualla sanottu' on arvokkaampaa sinänsä kuin mitä 'minä vaivainen mato matkamies maan'.

11.05.2008:         Tieteen kuvalehti 9/2008, ("Kysy meiltä") s.9:
"Mistä voi tietää, että 1+1=2? V: Yhteenlaskun paikkansapitävyys on oikeastaan sopimuksen-varaista (mm. Giuseppe Peano 1858-1932 on yrittänyt todistaa asian).

- Arvostelijoiden lähtökohtana ovat yleensä... Kurt Gödelin (1906-1978) näkemykset. Karkeasti yksinkertaistettuna voidaan sanoa, että arvostelijoiden mielestä Peano ei oikeastaan todistanut, että 1+1=2, vaan yksinkertaisesti määritteli, että asia on niin. Useimmat nykymatemaatikot kuitenkin pitävät Peanon aksioomia jokseenkin vakuuttavana todisteena siitä, että 1+1 todella on 2."

- Tuon sopimuksellisuudenhan määritteli jo Wittgenstein, jota ko. asiassa siteerasin jo 60-luvun alkupuolella päiväkirjoissani: Karkeasti ottaen absoluuttiset totuudet ovat sopimuksia ja luontoa koskevat faktat todennäköisyyksiä, joita ei siis voida erottaa uskonasioista...

 

2009:

21.3.09         - Olen edelleen itkuanalyysin kimpussa - jo toista kuukautta. Kun pohdin ryhmäidentiteetin määräytymistä, jostakin välähti aivoihin taas kerran oivallus: Yksilöidentiteetti -nimeä käytetään silloin, kun yksilö haluaa erottua toisista saman ryhmän muista jäsenistä. Kun koko ryhmä haluaa erottua jostakin muusta, on tuo pesäero tehtävä johonkin ryhmän ulkopuolella valmiiksi olevaan, josta siten muodostuu kommunikaatiokumppani koko ryhmälle, jonka jäsenet puolestaan - tämän asian suhteen - korostavat keskinäistä samankaltaisuutta kuin yksilöeroja. Vain ryhmä-itsetunnolla varustettu yksilötön, homogeeninen ryhmä on tällöin muuttunut metatason yksilöksi verrattuna johonkin toiseen ulkopuoliseen ryhmään. Ryhmät käyttäytyvät toisiaan kohti suunnilleen samoin kuin kaksi perustason yksilöä.

- Mitä tästä opimme? Sen, että 'ryhmä' -sanan tilalle voidaan kenties sijoittaa termi 'luokka', joka on filosofian logiikan peruskäsite.

- Entäpä jos ei olekaan 'luokkia sinänsä' on vain luokkia (~ ryhmiä), joiden hahmottuminen sellaisiksi edellyttää, että on joitakin niiden vastakohdaksi luokiteltavia toisia luokkia (ryhmiä). Jos tällaisia ei löydy, putoaa luokan käsitteeltä homogeenisuuden pohja ja se hajaantuu epähomogeeniseksi ryhmäksi luokan sisällä olevia yksilöitä eli luokan jäseniä (alkioita?).

- Ja onko itse 'luokka' -käsite käsitteenä jotenkin feikki? Onko se verrattavissa neitseestäsyntyneeseen prototyyppiin, josta ei lopulta kuitenkaan ole yhtäkään ainutta konkreettista perusmuotoa, vaan sen sijalla ainoastaan uniikkien, melkein samanlaisten yksityistapausten loputon jatkumo...

- Tässä saattaisi piillä koko aristoteelisen logiikan perusheikkous, Akilleen kantapää... Jospa siis onkin olemassa vain se konkreettisten, myriaadien yksityistapausten sumea suma, joissa kyseistä luokkakäsitettä on koetettu realisoida tässä todellisuudessa - yksityistapauksen toteutumisen muodossa.

 

2010: Ei aiheeseen liittyviä tekstejä.

 

2011:
31.1.2011         (Huom! 7.5.2011: Olen myöhemmin - esim. 23.2.2011 - kirjoittanut laajastikin toistumattomien tapahtumien - esim. improvisoitujen esitysten - toistamisen mahdottomuudesta. 25.5.2012: Tieteellisen kokeen toistettavuuden vaatimusta ei siis voida soveltaa lainkaan improvisaatioihin, ellei niitä ole tallennettu. Jos improvisaatio toistetaan, on lopputulos aina erilainen. Tietysti silloinkin voidaan jotain tutkia.)
[7.12.13: Kuinka paljon universumissa on improvisaatioiden kaltaisia tapahtuma-tyyppejä jotka ovat "toistumattomia", so. joihin ei voida soveltaa tieteellisen kokeen toistettavuus-klausuulia???]

23.03.2011         - Parin päivän takaisia mietteitä, jotka saivat alkunsa Kalevala-esitelmästä ja peilaavat ajattelutavan muutosten jälkeistä maailmaa.

- Tiede perustuu tieteellisen kokeen toistettavuuteen. Entä jos todellisuus ei toimi kuin osittain toistettavuuteen nojautuen. Katso improvisointianalyysejäni, jotka perustuvat ainutkertaisiin uniikkisuorituksiin, jotka eivät ikinä toistu luonnossa vaan perustuvat jatkuvaan variointiin. Mitä merkitsee koe, joka voidaan toistaa, kun se edustaa häviävän pientä otosta myriaadeista variaatioista, joihin elävä luonto perustuu.

- Mikään universumissa ei tarkasti ottaen toistu samanlaisena, koska jos koe toistuu samanlaisena, niin ympäristö ja aika ovat jo vaihtuneet. Jos ympäristö ja aika ovat identtiset, niin koe (tutkittava tapahtuma) ei enää ole sama vaan jokin aivan muu.
(Huom. 8.5.2011: Ks. 30.1.1982 ss.7-8 pohdiskelut tieteellisen kokeen toistettavuudesta)

26.3.11         - Olin seuraamassa esitelmää: Marko Manninen: Totuudellisuuden hyve
En kommentoinut esitelmää lainkaan, koska siinä olisi ollut niin paljon kommentoitavaa. Se oli osoitus, kuinka samoina ajatukset totuudesta, hyvyydestä jne. ovat pysyneet viimeisen sadan vuoden aikana. Aloitetaan "hyveiden" luettelosta, joka käsitti melkein yhden A4-sivun verran nimiä.

- Eräs mainittu oli esim. "rehellisyys". Olen päiväkirjoissani kirjoittanut, kuinka välttämätöntä itsesäilytyksen kannalta on saaliseläimen kyky osata valehdella olemassaolonsa paikasta jne. hämätäkseen saalistajia. Miksi lapset opettelevat piilosilla oloa. Tämä on kaukana rehellisyydestä.

- Toinen seikka oli aina esiintyvä viittaus kokeen toistettavuudesta totuuden määrittelemiseksi.

- Kolmas asia oli itä-länsi -asetelman vastakohtaisuus, koska nyt tajusin, että itä ja länsi ovat kuin kommunismi ja kapitalismi, so. samojen virhenäkemysten vallassa, josta syystä em. käsitepareilla YHTEISESTI on jokin vastakohta, josta löytyy uusi näkemys. Tämä vastakohta on alue, josta ei ole löytynyt maailman suuria hengellisiä johtajia tai uskonnollisia ajattelijoita: POHJOINEN-ETELÄ -diktonomia (vaiko vastakkainasettelu). Meiltä siis puuttuu pohjoisten kansojen elämänfilosofia esiteltynä vastakohdaksi intialaiselle, kiinalaiselle tai lähi-idän ajattelumalleille.

17.04.2011         - Jos musiikissa yhdenmukaisen suorituksen rinnalle ja sitten sijalle nouseekin eri ihmisten suoritusten ERILAISUUS [25.5.2012: improvisointi massatuotannon sijasta], täytyy saman periaatteen toistua myös tietoa koskevassa ajattelutoiminnassa. Ei siis ole tärkeää se, että kaikki ajattelevat Kalevalasta yhdenmukaisesti, että vain yksi tulkinta on kanonisoitu, vaan päähuomio kohdistetaan siihen, miten ERI LAILLA eri ihmiset ajattelevat Kalevalasta ja tulkitsevat sitä. Kysymys ei siis ole tiedosta, joka on sopimuksellista kuten kertotaulu, vaan näkökulmista, jotka kohdistuvat tiettyihin uskomuksiin.

8.5.2011         - Kvanttimekaniikan sama/eri -käsitteistö: Ks. 2.2.1982:
- Systeemi on sama ja eri samalla kertaa, jos samalla arvioimme olosuhteiden pysyvyyttä systeemin ympärillä.

- Huomio 8.5: Mikäli olosuhteet ovat "samat", on pakko kiinnittää huomio systeemin "sisäiseen maailmaan", so. huomata, että systeemi itse muuttuu suhteessa ympäristön suhteelliseen pysyvyyteen!!!. Muuttuminen ja paikallaan pysyminen (muuttumattomuus) ovat siis suhteellisia, koska muutos lakkaa, kun alamme yleistää hahmon käsitettä, so. lakkaamme olemasta kiinnostuneita hahmon 'sisäisestä, muuttuvasta maailmasta' ja kiinnitämme huomiomme ympäristön muutokseen.

- Muutos ja pysyvyys ovat siis tarkkailijan aivoissa syntyneitä käsitteitä, koska kaikki kuitenkin muuttuu koko ajan. Kysymys on vain siitä, onko muutos merkittävää meidän kannaltamme katsoen.

12.6.2011         - Vrt. 16.6.1986, so. 25 vuotta sitten. Satunnaisuuden näennäinen entropia.... Onko kysymys samasta tilanteesta kun musiikkianalyysissä eteen tulevasta sekavasta rakenteesta. Kaoottisuus, entropia on vain oman mielemme harha, koska emme vielä ymmärrä tuon sekasotkuksi hahmottamamme massan kaunista rakennetta, emme ymmärrä, millaisella koodilla salakieltä tulisi lukea. Tällöin käsitteet järjestys/kaaos kertovat vain oman mielemme kyvystä lukea todellisuutta. Voisiko olla, että luonnossa kaikki on lopulta pelkkää järjestystä, jota emme kuitenkaan vielä osaa lukea?

17.08.2011         (keskiviikko)        
Ks. 19.04.1988: "- Kaaos on aina jonkun mielen tuote! Absoluuttista kaaosta ei ole."

- Mitä kaoottisempi jokin viesti on, sitä enemmän on vastaanottajia, jotka alkavat klimpittää tuon kaaoksen yksinkertaiseksi nipuksi ilman sisältöä - siis uuden megatason alkeisyksiköksi! Lopulta ei ole jäljellä yhtään vastaanottajaa, joka vielä kokisi tuon viestin totaalisen, absoluuttisen kaoottisena. Tämä poistaa absoluuttisen kaaoksen olemassaolon mahdollisuuden, koska ei ole enää ketään vastaanottajaa, joka tuollaisen kaaoksen voisi kokea!

28.10.2011         - Näin kotona myöhemmin unta koko musiikkifilosofiani uudelleenjärjestelystä, mutta se tuli ja meni unen mukana. Ehkä yritän palauttaa sen mieleen. Perusajatuksena oli viestinnän jakaminen kahteen näkökulmaan:

1) houkuttelu,
2) varoitus.

Se jotenkin liittyy siihen, minkä tajusin vanhojen miesten valinnanvapautta käsittelevässä keskustelupiirissä: Informaatioteoriaan nojaten valintoja tehdään

1) Input-tasolla - valitsemalla se tieto mitä otetaan vastaan ja
2) Output tieto, jossa valitaan se, miten itse vaikutetaan ympäristöön.
[26.5.2012: Näin lähellä moraalisia kysymyksiä olemme koko ajan!]

11.11.11 (!)
> Bertrand Russel: Filosofiaa jokamiehelle: - Jokaista sivistyksen edistysaskelta on pidetty luonnottomana silloin kun se on ollut uusi.

- Tuo sitaatti (2.5.1964) on tässä siksi, että meillä oli "Miesten porukan" teemana keskiviikkona (Helsingistä tultua) "Kaaos". Puheenvuorossani esitin, että synonyymejä ovat myös: 

1) epäjärjestys

2) ennalta-arvaamattomuus (yllätyksellisyys)

3) luovuus

4) improvisointi

5) kaoottisuus

6) (mahd.) yksilöidentiteetti jne.

- Teoriani siis korostaa sitä, että jokainen uudistus, uusi informaatio, uusi keksintö jne. on eräässä mielessä kaoottinen. Ja tätä väitettä tukeva on tuo Russellin edellä oleva lause. Kaaos ja järjestys ovat kyllä jollain oudolla tavalla myös saman kolikon kääntöpuolet. Kysymys on oikeastaan vain vitkasta, siitä ajasta, jonka tapahtuma tarvitsee tullakseen ymmärretyksi. Kaikki kaaos muuttuu vähitellen hallituksi, ymmärretyksi järjestykseksi.

Kaaoshakuisuus elämän merkkinä kuuluu mm. lasten tapaan tuhota kaikki rakennelmat, joita he tekevät palikoilla yms:lla. Uskonnoissa tämä tulee esille buddhalaisten mandaloissa, hiekasta tehdyissä värisommitelmissa, jotka pyyhitään ajan kanssa pois. Sama on Väli-Amerikan (?) Zuni-intiaaneilla (?). Poikien tuhoamisleikit kuuluvat tähän sarjaan. Kaaoshakuisuus "pahana", kuolleen, epäorgaanisen maailman tunnusmerkkinä ei siis näytä pitävän kutiaan, vaan kaoottisuus kuuluu yhtä hyvin elävän universumin käyttäytymispiirteisiin.

- On myös muistettava, että täydellinen kaoottinen jatkumo muuttuu hiljaisuudeksi eli nollainformaatioksi. Ainoa epäjärjestys on siis se, kun kaaos ja järjestys vuorottelevat ennalta-arvaamattomasti.

28.11.2011         - Päiväkirjamerkintä 21.4.1965: Taideteos on todellista taidetta vasta sitten, kun VASTAANOTTAJA voi luoda sitä.   
Siis olen jo tuolloin luonut siemenen sille ajattelulle, että musiikki taiteena voi säveltäjän ja esittäjän lisäksi olla myös kuulijakeskeistä, so. kuulija lopulta luo musiikkiteoksen kokonaisuuden, sen miten teos kuulijaan lopulta vaikuttaa. Tästä siis on aikaa kulunut yli 45 vuotta!

> Karlheinz Stockhausen: Erfindung - Entdeckung (lyhennelmä) (J:kylän kesä 7/61)
... Muodon keksiminen - niin kuin minä sitä nimitän - luo uusia muotoja. Sanoisin sitä luovaksi kuuntelemiseksi, koska kuulija, ottaessaan koko mielikuvituksensa ja henkisen voimavarauksensa, luo uusia muotoja

> Mikko Heiniö: Innovaation ja tradition idea, (Ks. Päiväkirja: Luettu 25.6.85)
s.153            Heininen (1981): Ensimmäinen tapa on pitää uutena sitä, mikä kullekin vastaanottajalle on yksilökohtaisesti uutta (esteettinen määritelmä - IS. 26.5.2012: selvästi kuulijakeskeinen lähtökohta kuten Stockhausenilla!)...
s.156            Stockhausen katsoi ihmisten ja aikakausien jakautuvan luoviin ja säilyttäviin... mutta yksittäisen säveltäjän oli "yhtä mahdoton yhdistää molempia puolia itsessään kuin olla samanaikaisesti mies ja nainen".... kuitenkin "hengen vallankumouksellisten ja konservatiivisten voimien tasapainottaminen on pysyvä välttämättömänä tehtävänä - tasapaino on todellista utopiaa".

2.12.2011         - Jospa emme olekaan toisiamme parempia/huonompia eettiseltä kannalta katsottuna? Jospa kaikki käyttäydymmekin tasa-arvoisen loogisesti omassa elämässämme. Jäljelle jää silloin vain mahdollisuus, että erilainen käyttäytymisemme, erilaiset eettiset ratkaisumme vain osoittavat erilaisen tietämyksemme todellisuudesta. Erot moraalisessa toiminnassamme merkitsisivät siis vain eroja kokemusmaailmassamme, eivätkä siis kerro käyttäytymiseroistamme - moraalisesti vastuullisina olentoina - oikeastaan mitään. Logiikka, ihmisten looginen käyttäytyminen on siis identtinen kaikilla ihmisillä. Käyttäytymiserot kertoisivat siis vain eroista siinä, millaiseksi uskomme maailman, millaisen luulemme sen olevan ja millaisen oikeuden arvelemme siinä vallitsevan. Samasta syystä hyvien ja pahojen tekojen hierarkia on siis jokaisella persoonallinen.

- Summa summarum: Olemme kaikki yhtä moraalisia (so. yhtä systemaattisia logiikassamme), mutta kokemuksemme maailmasta eivät voi olla identtisiä, joten tekojen moraalinen hierarkia ei voi olla koskaan identtinen kahdella oliolla.

 

2012:

28.2.2012         Vrt. 10.2.1979: > Ludwig Wittgenstein: Muistikirjoja 1914-1916.
s.115             - Ilmaisun "Aika on yksisuuntainen" on oltava mielettömyyttä. Yksi-suuntaisuus on ajan looginen ominaisuus. Aika ei olisi yksisuuntaista, jos tapahtumat voisivat toistua. Vrt. kappaleen mahdottomuus olla samanaikaisesti kahdessa paikassa.

- Eikö kappale ole "kahdessa paikassa" yhtä monta kertaa samanaikaisesti kuin kappaleella on tarkkailijoita, koska heille kaikille kappale sijaitsee hieman toisistaan poikkeavassa paikassa tai asennossa?

2.3.2012         - Eilen illalla katsoimme TV:stä (1.3.2012 JIM - klo 21.00) dokumentin "Brad Meltzerin tulkinnat", joka kertoi Vapauden patsaan ja vapaamuurareiden yhteenkytkennöistä sekä "Illuminate'sta". Lopussa todettiin: "On vähintään kaksi tulkintaa: tekijän ja katsojan tulkinnat samasta teoksesta."

- Heräsin yöllä pohtimaan tuota ohimennen sanottua lausetta, joka on ollut suurimpia löytöjäni musiikkianalyysin malleja etsiessäni. Sehän on ikään kuin päätepiste kehitykselle, joka alkoi säveltäjäanalyysista + teosanalyysista, jatkui 1900-luvulla teoksen tulkinnan, so. esittäjän analyysina ja jatkuin 2000-luvulla pääpainon tutkimuksessa kohdistuessa kuulijan, vastaanottajan rekonstruktioon, luovaan toimintaan teoksen vastaanottoprosessin yhteydessä.

- Nousin yöllä - kolmen maissa - kirjoittamaan lauseen:
Se, mikä näkyy yhtenä onkin kaksi ja se mikä näkyy kahtena onkin yksi.

[22.3.2012: Vrt. päiväkirjani 27.2.1981:
Kaikki mikä liikkuu, ei liiku. Ja mikään, mikä ei liiku, ei voi olla paikallaan!
Tämä on ns. 'Saksalaisen autobaanan kaksinkertainen opetus.']

[23.3.2012: Vrt. päiväkirja 12.6.81: Kotona. Elina sanoi nukkumaan mennessään:

Pienet  asiat ovat minulle suuria asioita ja suuret asiat ovat minulle pieniä asioita.]

- Heti kun olemme oivaltaneet, että yhden objektiivisen todellisuuden sijasta onkin miniminä kaksi subjektiivista todellisuutta (viesti lähettäjän ja vastaanottajan todellisuudet), on noissa kahdessa subjektiivisessa todellisuudessa jo itämässä siemenet - ainakin haave yhdestä ainoasta todellisuudesta heti kun kahden rinnakkaistodellisuuden käsitys on realisoitunut mielessämme. Kun nokka pääsi irti niin pyrstö tarttui... Tämä luokan ja sen jäsenen mahdollisuus vaihtaa roolejaan toisikseen tulee olemaan länsimaisen maailmankuvan romahdus, joka on tiivistynyt ying-jang -kuviossa.

A)         - Kuvittele pallon kaksi napaa, jotka ehkä jopa vaihtavat paikkaansa. Symbolilla on sekä tekijän/luojan että kokijan/vastaanottajan käsitys, siis kaksi rinnakkaistodellisuutta.

B)         - Entäpä sitten kahden ollessa yhtä: Hyvä ja huono musiikki jaettuna kahtia tai se, kun ihminen ja musiikki, ihminen ja taide nähdään kahtena erillisenä asiana, vaikka taide(musiikki) on alisteinen ihmiselle, on ihmisen toimintojen manifestaatio.
Erillisinä nähtynä voimme ottaa päämääräksemme musiikin tutkimisen emmekä ihmisen tutkimista, jonka ihmisen heijastumana myös musiikki on olemassa, mutta ALISTEISENA ihmiselle.

C)         - Miten nuo kaksi yhtyvät samaksi? Vastauksena on länsimaisen filosofian luokkakäsitteen romuttaminen, jos edellä romutettiin jo käsitys objektiivisesta yhden todellisuuden universumista. Luokkakäsite romuttuu seuraavasti: Eräästä matkakirjasta Amazonilta löysin alkuasukkaan esittämän kysymyksen: Onko Englanti Lontoossa? Voimme myös kysyä: Onko Suomi Helsingissä? Ja vastaus on yllätyksellinen: Eräältä pieneltä osin Suomi sijaitsee MYÖS Helsingissä!

[Ks. päiväkirjani 1.3.1979: - Objektiivinen - se miten heijastumme maailmassa. Subjektiivinen - se miten maailma heijastuu meissä? Materiaalinen - ideaalinen? Eivätkö molemmat käsitteet sisälly toisiinsa?]
[Vrt. 16.09.84: - Eteläamerikkalainen intiaani kysyi tutkimusmatkailija Fawcetilta, sijaitseeko Englanti Lontoossa. Tietenkin Englanti sijaitsee myös Lontoossa - monen muun paikan lisäksi. Toisaalta Lontoo sijaitsee myös eri puolilla maailmaa olevien ihmisten mielissä. He vain uskovat enemmän sopimukseen, jonka mukaan Lontoo on pienempi kuin Englanti (ja siis sijaitsee Englannissa). (Ks. > 2.3.08)]

- Mikä on tuon asetelman symboli? Vastaus: YIN - JANG. Siinä jonkin osoittautuessa joksikin mukana on heti tuon käsityksen tuhon siemen, se pieni piste, joka heti muistuttaa meitä että Suomi on MYÖS Helsingissä, kun olemme päätyneet varmuuteen, että Helsinki on Suomessa. Tämä pitää yllä napojen jatkuvaa muuttumista toisikseen, mikä on elämän merkki.

Hyvässä musiikissa on aina ainekset myös huonolle musiikille, mahdollisuus tajuta jokin huonona, kun ympäristö pitää sitä hyvänä.
- Tämä kaikki liittyy jotenkin  soidinmenojen heijastumiin...

- Ks. 1.3.1979: A. Sheptulin: Dialektiikan kategoriat ja lait.  
            s.71 - Dialektisen materialismin mukaan tajunta ei ole materian yleinen ominaisuus.
- Tuossa on kai yksi perusero oman tuolloisen ajatteluni ja marxilaisuuden välillä. Olen kai ollut sitä mieltä, että jonkinasteinen tarkemmin määrittelemätön tajunta on jokaisen atomin perusominaisuus. Se on seurausta siitä että atomit ovat mielestäni kyberneettisiä systeemejä, joilla on input, output ja muisti.

[7.12.2013: Entä jos lausetta sovelletaan kuuloon: Se, mikä näkyy/kuuluu yhtenä onkin kaksi ja se mikä kuuluu kahtena onkin yksi.] 

14.3.2012         - "Hyvä ja paha teko" ovat samanlainen sanapari kuin käsitteet "hyvä ja huono musiikki". Musiikin kautta ymmärrämme, että teolla on myös kaksi näkökulmaa - tekijän ja kokijan samanarvoiset, yhtä oikeutetut näkökulmat. Arvotettujen todellisuuksien vähimmäismäärä on siis kaksi eikä yksi. Ja molemmat ovat yhtä todellisia niille, joiden päässä nuo käsitykset ovat. Eivätkä ne voi olla yhtä aikaa samassa päässä.

15.3.2012         Ks. 20.3.1979: ...jos KIRJOITAN tähän vihkoon: "Kuolen huomenna", niin eikö lause ole ilmiselvästi valheellinen. Mitä se pitää sisällään sen jälkeen, kun olen jonain päivänä TODELLA kuollut?...
[7.12.2013: Lauseen totuusarvo ei siis riipu pelkästään lauseen sisällöstä vaan myös siitä, KUKA LUKEE SEN JA MILLOIN!!!]

- Entä tilanne jossa tämän - esim. kirjaan kirjoitetun lauseen - lukevat miljoonat ihmiset vuosituhansien ajan. Valtaosa lukutapauksista on tilanteita, jolloin tuo lause on EPÄTOSI. Esitetty väite on uskomattoman hataralla pohjalla. Ja silti se kerran, yhtenä päivänä on tosi, jos vain tiedämme, kenestä on kysymys.

> 21.3.1979: (Hintikka) s.221  - Descartes: lause "olen olemassa" on välttämättä tosi "aina kun sen lausun tai mielessäni käsitän."
- Entä tässä valossa tuo edellinen lause: "Kuolen huomenna"???

...

17.3.2012         > Ludwig Wittgenstein: Muistikirjoja 1914-1916.
s.155          - Loogisen lauseen ns. TODISTUS ei todista lauseen TOTUUTTA, vaan se todistaa, että lause on looginen lause (= tautologia). Loogiset lauseet eivät ole tosia/epätosia.

> Matti Pönkänen: Logiikan perusteita.
s.87 - Jokainen tautologinen lause on siis toteutuva, muttei kumoutuva, ja jokainen loogisesti epätosi lause on kumoutuva muttei toteutuva...

4.4.2012         - Luokkaproblematiikka: Onko puu metsässä vai metsä puussa? Onko Helsinki Suomessa, vai onko myös Suomi joltain pieneltä osin Helsingissä? Vastaus on ehdottomasti myönteinen.

21.5.2012         - Kun yhdistän ryhmäidentiteetin (säilyttävään) feminiinisyyteen (28.11.2003) ja itseidentiteetin (luovaan) maskuliinisuuteen, on muistettava, että feminiinisyys ja maskuliinisuus molemmat ovat molemmissa sukupuolissa läsnä.

USKO JA TIETO: (Ks. myös > 17.3.2012)
Päiväämätön kirje... keväällä 1990:        Elämässä on monta puolta. Toinen näkökulma on sinun ja toinen... niitä ei ole vain yksi, vaan niitä on yhtä monta kuin on muita ihmisiä.

> 2.7.2013          ...Kysymyksessä on koko elämäni ajan 60-luvun alusta saakka pohtimani probleema, koska Wittgensteinin mukaan matemaattiset tulokset ovat SOPIMUKSIA, joilla tulemme keskenämme toimeen, mutta joista - absoluuttisten totuuksien sijasta todennäköisyyksiin perustuva - elävä luonto ei tiedä mitään. Elävässä luonnossa suvunjatkamisessa tulos 1+1 saattaa  olla kaikkea mahdollista kahden ja miljardin välillä.

"Tieto" siis ei itse asiassa voi koskea todellisuutta lainkaan. Tuon asian tajuaminen on meillä vielä vasta edessä joskus hamassa tulevaisuudessa. Ymmärrämme sen, kun ymmärrämme, että kaaoshakuisuus on elävän elämän välttämätön rinnakkaisehto järjestäytyneisyydelle, sillä se (so. ennalta-arvaamaton käyttäytyminen) on välttämätön taito saaliin tavoittamisessa ja saalistajan pakenemisessa. Sitä yhteiskunnassamme harjoitellaan vain koulun välituntien hippaleikeissä.

30.8.2012:     - Filosofiani eivät ole tiedettä. Jos ne olisivat tiedettä, olisin aikoja sitten väitellyt tohtoriksi. Minä en pyri todistamaan ajatuksiani, koska käytän niitä vain rakennuspalikoina virtuaaliteorioitteni rakentelussa. Jos näistä elementeistä kasautuu hyvä teoria, jätän muiden tehtäväksi todistaa palikoitten oikeellisuus. Monet kvanttifysiikan teoreemat tajuttiin jo lähes 100 vuotta sitten. Mutta vasta nyt alkaa löytyä tekniikka, jonka avulla niiden oikeellisuus voidaan todistaa. En minäkään tuhlaa aikaani enkä älyäni todisteluun, koska minun tehtäväni on uusien teoriamallien konstruoinnissa (vrt. esim. päiväkirjani 1.11.06):

- Mitä seuraa, jos objektiivisen 'nykyhetken' tilalla onkin analogiaan perustuva nykyhetki?

- Mitä seuraa, jos nollainformaatio on sama kuin äärettömän suuri informaatio (ihmiselle)?

- Mitä seuraa, jos valhe (maskeeraus, lumelääkkeet, teatteri, tapojensa parannusyritys jne.) onkin elämälle välttämätön rakennuspalikka? Mitä seuraa, jos totuuden puhumiseksi ymmärretään myös kavaltaminen, luopiona oleminen, Juudaksen rooli jne?

- Mitä seuraa, jos yhden objektiivisen totuuden sijasta meillä onkin vain subjektiivisia totuuksia, joilla kullakin on oma kannattajajoukkonsa?

- Mitä seuraa, jos lakkaamme tietämästä teon objektiivista hyvyyttä/pahuutta?

- Mitä seuraa, jos ihmiskunta vaihtaa kaikissa em. asioissa mielipidettään vastakohdakseen? Onko se verrattavissa maailmanloppuun vaiko vain kommunismin hajoamiseen yhdessä yössä?

- Mitä seuraa, jos (totuuden) 'tietäminen' osoittautuu lopulta 'uskomiseksi'? (vrt. Wittgenstein, Einstein) ja ettei ole muuta tietoa kuin tautologinen tieto so. sopimus. Jos tieto osoittautuu vain yhdeksi uskon haaraksi, joka siis on 'tiedon' vastaanottajan ajattelun luoma varjokuva - täsmälleen samassa mielessä kuin Platonin mainitsemat varjot todellisesta maailmasta tunnelin seinillä?

 

2013:

6.12.2013 E-mail: Kysymys oli mielipiteitä suuntaan tai toiseen herättäneestä teemasta ovatko matemaattiset totuudet totuuksia vai sopimuksia, niin kuin minä olen yrittänyt niitä lanseerata.
- Törmäsin juuri itsenäisyyspäivän aamuna muutama minuutti sitten varsinaiseen alkulähteeseen, jonka siteeraan nyt seuraavassa (sitaatti Capran kirjasta):

21.3.80         > Fritjof Capra: The Tao of Physics.
s.42         - Einstein: As far as the laws of mathematics refer to reality, they
are not certain; and as far as they are certain, they do not refer to
reality.
Wittgenstein on siis saattanut perustaa käsityksensä Einsteiniin. Tuskin on mahdollista, että asia olisi päinvastoin. Lainaan tähän - paremman puutteessa - lähimmän lauseen, minkä häthätää löysin Wittgensteinilta:

(luettu) 27.3.66         > Ludwig Wittgenstein: Tractatus Logico-Philosophicus.
6.1         The propositions of logic are tautologies. (saksa: Die Sätze der Logik sind Tautologien.)
Muissa yhteyksissä on yksiselitteisesti todettu matematiikan lauseiden olevan loogisia lauseita.

- Me tarvitsisimme nöyryyttä olla jatkuvasti epävarmoja siitä, mikä on "totuus" (joillekin jonakin aikakautena). 

- Mikäli jokin uusi näkemys maailmankaikkeudesta saa joskus jalansijaa aivoissamme, on jokaiselle selvää, että sen täytyy kyetä paloittelemaan koko maailmankuvamme ajatusrakennelma ja rakentamaan sirpaleista uudessa järjestyksessä oleva rakennelma. Se tarkoittanee, että ilman varmimpien peruskivien murentamista tuo rakennelman muuttaminen on mahdottomuus. Kysymys ei ole maailman parantamisesta pintasilauksen kosmeettisella korjauksella vaan koko ajatusrakennelman perusteiden uudelleenarvioimisella. Siinä prosessissa ei kysytä, pitävätkö perusarvot ja -totuudet paikkansa vaan millä tavalla ne osoittautuvat harhakäsityksiksi. Ilman tuota asennetta voimme luopua etsimisestä tyystin.

6.12.2013 E-mail
Einstein: "As far as the laws of mathematics refer to reality, they are not certain; and as far as they are certain, they do not refer to reality."

Käännöksesi oli: "Yhtä paljon kuin voi olla varma siitä, että  matematiikka vastaa todellisuutta, voisi olla varma, että se ei vastaa."
Onko se sama kuin minun käännökseni: "Sikäli (= siltä osin) kuin matematiikan lait viittaavat todellisuuteen, ne eivät ole varmoja. Ja sikäli (= niin pitkälle/paljon) kuin ne ovat varmoja, ne eivät viittaa todellisuuteen."

Lutherin tapaan: Mitä se on (Miten tuo lause yleensä tulkitaan, esim. kuinka Wittgenstein sen tulkitsee??
Vastaus: Todellisuudesta meillä on vain todennäköisiä varmuuksia, jolloin on samantekevää, onko kysymyksessä 90 %:n todennäköisyys vai 99,99... %:n todennäköisyys kysymyksessä, koska varmuus ei koskaan ole 100-prosenttista. Mitä varmemmin sama toistuu kerrasta toiseen, sitä varmemmin lähestymme hetkeä, jolloin tuo varmuus pettää (vaikka siihen kuluisi ikuisuus). Yhden ihmiselämän ajaksi useimmista totuuksista riittänee 99,99... prosentin varmuus (esim. rakennusten lujuuslaskelmat, joihin voi sitten laittaa noita yhdeksikköjä haluamansa määrän).

Varmoja ovat vain sopimukselliset totuudet - se, mitä ihminen on kielen/kielien ja sen käsitteiden avulla sopinut keskenään todellisuuden rakenteesta. Oleellista on se, että 100-prosenttisesti paikkansa pitävät totuudet ovat sopimuksia, jotka eivät yritäkään kertoa todellisuudesta vaan siitä, mitä olemme sopineet siitä. Todellisuushan pitää olla ilmaistu kielellä, joka on alkeishiukkasella erilainen kuin ihmisellä. Joku on verrannut kielieroja siihen mitä tapahtuu, kun lokki ei ymmärrä lentokoneen kieltä siihen törmätessään, jolloin seuraukset ovat ainakin lokin elämän kannalta surulliset.

Ehkä tämä tällä kertaa on riittämiin yhden elämän osa-alueen pohdiskelusta.
Terv. Ilpo

Ps. Kysyin 1960-luvulla: Millä tavalla usko ja tieto aivotapahtumina eroavat toisistaan? Voidaanko jostain nähdä kumpi on kulloinkin kysymyksessä? Tuohon aikaan tähän ei ollut vastausta. Nykyisin voitaisiin ehkä nähdä, että väite "2+2=4" pommittaa eri aivoaluetta kuin väite "Jumala on olemassa". En tiedä asiaa.

 

> Ks. myös: 7.11.65 Yrjö Juve: Todennäköisyyslaskennan alkeita.
- Perusoivallus, että on erotettava looginen ja kokemusperäinen toisistaan...
- Aksiomaattisen järjestelmän lausumat eivät koske reaalimaailmaa; niiden yhteys EI OLE looginen.
- Aksiomaattinen järjestelmä on jonkinlainen kokemusmaailman erään ilmiöpiirin malli.
> Ks. "Oikeus/totuus 65-12"