2001 VELHO-TRILOGIA I

VELHO-TRILOGIA -leikkeet  2001

IS 19. - 20.11.2013:          Tämä kooste ei ole neutraali dokumentti, vaan IS:n kansioihin keräytyneen aineiston lyhennelmä - erityisesti säveltäjän näkökulmasta koostettuna. Lähes kaikki artikkelit ovat lyhennettyjä katkelmia alkuperäisistä. Olen koosteessa yrittänyt tuoda esiin muutamia trilogialle  olennaisia piirteitä ja niiden esiasteita hieman satunnaisesti, koska kooste alkuperäispituudeltaan on noin 500 sivua tekstiä. Pyydän kirjoittajilta anteeksi, jos lyhennelmä on latistanut alku-peräiseen yhteyteen kuvineen suunniteltua artikkelikokonaisuutta. Ikävä kyllä leikkeleistäni ei läheskään aina selviä kirjoittajan nimi. Olen sen tässä maininnut aina kun se on ollut minulla saatavilla. Paikallislehdissä kirjoittajan (ja kuvaajan) nimi on sangen usein puuttunut.

Hakasuluissa olevat tekstit ovat myöhäisempiä lisäkommentteja. Kolme peräkkäistä pistettä tarkoittaa yleensä lyhennettyä kohtaa tekstissä. Tekstien paksunnokset on yleensä tehty jälkikäteen korostamaan ko. asioita.

Mikäli joku ei halua, että hänen kirjoituksensa on tällä sivustolla pyydän ilmoittamaan siitä minulle, koska en halua lainata kenenkään tekstiä tähän yhteyteen ilman lupaa. Olen ajatellut asiaa vilpittömästi - ilman taka-ajatuksia, enkä varmasti tule tietääkseni hyötymään tästä koosteesta taloudellisesti millään tavalla.

 

24.8.95 to Pohjolan Sanomat - Äkäslompolo, Kari Heino  [> Ks. Velho-leikkeet]:
s.6         Trilogian yhteisesitys vuonna 2002 - Velhoa seuraavat Riekko ja Käärme
... Velho, Riekko ja Käärme, jonka senkin libreton kimpussa Uuttu-Kalle jo häärii, muodostavat väljän, ajallisesti kaukaa ajanlaskun tuolta puolen viime vuosi-kymmeniin ulottuvan, lappilaista kollektiivista sielunelämää luotaavan trilogian.

Velhon voima lähtee ajasta, jolloin viimeisestä jään vetäytymisestä ei ollut Pohjolassa kauaa aikaa, Riekko ponnistaa Keskiajan ja Uuden ajan taitteesta ja Käärme luikertelee 1800-luvulta viime vuosikymmenen kasinopelin keskelle asti.

Riekkoa esitettäneen vuosina 1996-98, Käärmettä vuosina 1999-2001, ja vuonna 2002 on ehkä mahdollisuus nähdä kuukauden sisällä koko trilogia:
"Näin ainakin unelmoimme, ja unelmiahan jokaisella pitää olla", ilmaisee pitkän tähtäimen suunnitteluun sisältyvän epävarmuuden Velhon ohjaaja Keijo Kupiainen.

 

24.8.95 to LK s.8 - Kolari, Leena Talvensaari [> Ks. Velho-leikkeet]:
Velho-oopperalle Lapin taidepalkinto  -  Taiteellinen tinkimättömyys yhdistyy tekemisen iloon ...Koko trilogia läpi kesällä 2002
...Tähtäimessä on mahtava trilogia, jonka seuraavat osat ovat nimeltään Riekko ja Käärme. Riekon tarina sijoittuu keskiajan loppuun ja käsittelee muun muassa niitä ristiriitoja, joita syntyi Lapin ja Lannan kohdatessa. Käärme lähtee liikkeelle viime vuosisadan vaihteesta ja kulkee aina nykyaikaan saakka...

 

31.8.95 Luoteis-Lappi s. 3: Velholle Lapin taidetoimikunnan palkinto > Ks. Velho-leikkeet
Kaikkien velholaisten unelmana on vuodeksi 2002 kaavailtu trilogia, jossa halukkailla olisi mahdollisuus nähdä kaikki kolme oopperaa kuukauden sisällä.  

 

Huhtikuu 2000 - Kuukkeli s.10 - Risto: Oopperat levylle > Velhon Aika -CD
... - Etelässä kyselevät jatkuvasti, että milloin ne oopperat nähdään samana syksynä, Keijo kertoi omista kokemuksistaan.
Lopullinen päätös esitysaikatauluista tehdään elo-syyskuussa.

 

23.8.00 Lapin Kansa s.1 - Kolari, Seppo Mentula:  ...Koko trilogia ensi vuonna
Kirkkaat syysyöhön sytytetyt lamput houkuttelevat yöperhosia tanssimaan valo-kiilaan. Ne tuntuvat kuuluvan esitykseen. Yksi laskeutuu Iso-Vennen turkin päälle.  

- Hei! Hei! Miksi tuo seinä on tässä kohtauksessa pystyssä, vaikka sen ei pitäisi olla?, ohjaaja Keijo Kupiainen palauttaa todellisuuden Velhoniemeen.

Hän kertoo, että Käärme-oopperan loppua on lyhennetty 3,5 minuuttia. Tarkoituksena on ollut saada lopetuksesta aiempaa napakampi.
- On huomattavasti helpompaa harjoitella jo viime vuonna esitettyä oopperaa kuin aivan uutta. Olemme kuitenkin tehneet tähän pieniä uudistuksia, Kupiainen kertoo.

Trilogian avannut ooppera eli Velho esitettiin ensimmäisen kerran vuoden 1993 syksyllä. Suuri suosio on johdattanut taivalta Riekon kautta Käärmeeseen. Kaikkiaan Velhoniemen maagista spektaakkelia on seurannut noin 60 000 katsojaa.

Osa on löytänyt tiensä Velhoniemeen turhan myöhään, jolloin aiemmat oopperat ovat jääneet         näkemättä. Velho-ooppera ry:n         tarkoituksena onkin järjestää ensi syksynä esityksiä kaikista kolmesta oopperasta.        
- Kiitos! Sitten pidetään tauko, Kupiainen toteaa...        

 

25.8.00 pe Pohjolan Sanomat  (Kolumni) s.2 - Jorma Rauwala
s.6         Kolari, Helena Lessing: Velho-trilogia tulee kokonaisena
Kuin Ring-oopperat kerralla

Trilogia on tarkoitus esittää ensi vuonna kahden viikonlopun aikana kolmena peräkkäisenä iltana syyskuussa. Jo sitä ennen saavat uusintaensi-iltansa Velho ja Riekko.

- Jos tämä onnistuu, se on Suomen musiikin ja oopperan historiassa vertaansa vailla, Kupiainen innostuu. Sitä voisi verrata Wagnerin Ringin neljän oopperan kokonaisesitykseen - paitsi että Velhoa lauletaan ulkoilmassa.

Velhoa, Riekkoa ja Käärmettä on seitsemän vuoden aikana esitetty yhteensä 60 kertaa, ja sen on nähnyt yli 60 000 katsojaa. Jos ensi syksyn trilogiaviikonloput myydään täyteen, sen kokee toistakymmentä tuhatta ihmistä. Tämän syksyn lipunmyynti on ollut Liimataisen mukaan normaalia, ja 5000 lipun raja on ylitetty.

- Oopperat muodostavat musiikiltaan, libretoltaan ja ohjaukseltaan ehiön, jossa kokonaisuus selittää kaiken, Kupiainen vakuuttaa.

30.1.01 Kuukkeli s.2 Kari: Sapattivapaalla?
...Ensi kesän suurtapahtuma on Velho-trilogian kolmen oopperan esittäminen. Se on hanke, jollaista tuskin on toteutettu tässä maassa aiemmin. Siksi sen on vihdoin saatava ansaitsemansa julkisuus. Kuukkeli, vaikka valtakunnallinen julkaisu onkin, on riittämätön väline. Toivottavasti asiasta saadaan tietoa liikkeelle ja näkyviin jo kevään aikana...

 

17.2.01 Kuukkeli s.8 Kari: Kai-Jussi Jankeri jätti Kolarin
Työskenneltyään kuudentoista vuoden ajan Kansallisoopperassa Kai-Jussi Jankeri päätti pitää välivuoden ja hakeutui kanttoriksi Kolariin, tuli ja jäi. Nyt, kun kymmenen vuotta on kulunut, on edessä muutto kanttoriksi Savitaipaleelle. On sopiva hetki vilkaista hieman taaksepäin.

- Katsoin, että aikani menee koulunpenkillä hukkaan, sillä musiikki on minun alani, muistelee Kai-Jussi ajatelleensa nuoruudessaan. Hän lopetti koulunkäynnin koti-pitäjässään Taipalsaarella kesken ja heittäytyi harjoittelemaan pianonsoittoa täysipäiväisesti. Nuorimies suoritti pian ykköskurssin kuljettaen rinnalla myös lauluopintoja Lappeenrannan musiikkiopistossa. Hän pyrki ja pääsi Sibelius-akatemian kirkkomusiikkiosastolle, jossa kului pari vuotta.

Ennen armeijaan menoa Kai-Jussi ehti naimisiin ja hankki kaksi lasta. Niinpä hänen oli heti siviiliin päästyään ruvettava katselemaan leipäpuuta, musiikin parista tietenkin.

Keväällä 1974 Kansallisooppera etsi uusia laulajia kuoroonsa. Kai-Jussi pääsi taloon, josta tuli hänen työpaikkansa vuosiksi eteenpäin. Hän suunnitteli suorittavansa opinnot loppuun siinä sivussa, mutta työ oli sen verran vaativaa, että haave jäi haaveeksi. Kanttoriopiskelut hän vei päätökseen vasta 90-luvun alussa muutettuaan Kolariin.

Työ Kansallisoopperassa oli kiivastahtista heti alusta pitäen: uudet kuorolaiset joutuivat Othellon ensi-iltaan kuukauden harjoittelun jälkeen. Tulokkaita kasvatettiin muutenkin. Kai-Jussi muistelee:

- Vanhat konkarit panivat meidät esimerkiksi heittämään kärrynpyöriä näyttämön laidasta laitaan. Samalla piti laulaa tai olla ainakin laulavinaan. Sitten he naureskelivat...

Heti taloon mentyään hän törmäsi myös määräilevänoloiseen tyyppiin, joka painalsi eteenpäin pitkällä askeleella. Kupiaisen Keijo toimi silloin ohjaajan assistenttina. Miehistä tuli aikaa myöten hyvät ystävät.

Kolariin
Kansallisoopperan kausi kesti kuusitoista vuotta. Varsinaisen työn lisäksi Kai-Jussilla oli useita luottamustoimia, kuten kuoronjohtaja ja luottamusmies. Työstä tuli elämän pääsisältö ja pikku hiljaa kehittyi ilmiö, jota kutsutaan nykyään burnoutiksi.

1980-luvun lopulla miehen päässä heräsi ajatus välivuodesta. Kai-Jussi tiesi pystyvänsä elättämään perheensä kanttorina. Hän haki virkavapaata ja sai sen. Veri veti pohjoiseen, sillä hän oli vuodesta 1972 kulkenut Helsingin kaupunkilähetyksen rippikoululeireillä Torassiepissä.

Hän olisi halunnut samoihin maisemiin, Pallaksen lähelle Muonioon, mutta siellä paikka oli täytetty. Lapissa oli onneksi muutama paikka auki. Yksi niistä oli Kolarissa, jota kuopuspoika Ville suositteli, koska "siellä on Ylläs ja Ruotsi on lähellä".

Kai-Jussi soitti Rundgrenin Simolle ja asia oli selvä. Hän saapui Kolariin kesäkuun alussa 1990 tietämättä vielä tuolloin, että jäisi pohjoiseen kymmeneksi vuodeksi.

Kuoronjohtajaksi
Toiminta Kolarissa oli hyvin innostunutta ja työ täysin erilaista kuin oopperassa. Myös ihmiset olivat erilaisia.

- Vieraatkin saattoivat tulla juttelemaan tietämättä yhtään, että olin uusi kanttori.

Kai-Jussi huomasi lisäksi pitävänsä jumalanpalvelusten soittamisesta, joten hän viihtyi Kolarissa alusta pitäen.

Jo ooppera-aikanaan Kai-Jussi oli vetänyt kahdentoista hengen, kuoroa, jonka kanssa oli laulanut muun muassa Ilmajoen Musiikkijuhlien oopperaesityksissä "koppi-kuorona".

Kolarissa ei ollut kirkkokuoroa, mutta oli ihmisiä, jotka olivat sellaisessa joskus laulaneet. Kai-Jussi soitteli heille ja siitä alkoi kuorotoiminnan viriäminen. Uusien laulajien löytäminen oli kuitenkin vaikeaa.

Kansalaisopisto pyysi Kai-Jussin opettamaan laulua. Oppilaita oli kahdeksan - osa heistä kirkkokuorolaisia. Nämä oppilaat olivat pohjana uudelle kuorolle, joka sai nimen Vox Borealis, pohjoinen ääni. Muuttoliike Kolarista oli tuolloin jo niin voimakasta, että vahvistusta Voxiin piti hakea kunnan rajojen ulkopuolelta.

Kai-Jussin käsissä Vox Borealiksesta kehittyi vuosien saatossa yksi pohjoisen huippukuoroista, jonka menestymistä edesauttoi Ylläksen oopperatrilogia. Ja päin vastoin.

Velhotrilogia
Oltuaan vajaan vuoden Kolarissa Kai-Jussi kuuli suunnitteilla olevasta Velho-oopperasta. Hän ei tuntenut sen enempää Uuttu-Kallea kuin Saastamoisen Ilpoakaan, mutta kiinnostui asiasta ja nimenomaan kuoron johtamisesta.

Velho-oopperan libreton hän luki kolmeen kertaan junassa matkalla etelään.
- Uuttu-Kallen teksti lumosi minut täysin ja ennen kuin viikko oli kulunut, olin ottanut yhteyttä Kupiaisen Keijoon ja kertonut hänelle asiasta.

Monta mutkaa oli kuitenkin vielä matkassa ennen kuin Velho- ooppera oli valmis esitettäväksi.

Kai-Jussi ei epäillyt hetkeäkään, etteivätkö kuorolaiset oppisi muistamaan ja laulamaan Saastamoisen lauluja.
- Lauloin ne heille itse ja he lauloivat perässä.

Joulukuussa 92 ensimmäinen näytös oli opeteltu ja heti tammikuussa käytiin toisen näytöksen kimppuun. Ensi-ilta oli elokuussa 93. Se onnistui yli odotusten ja saman tien alettiin valmistella trilogiaa.

Viimeinen ponnistus
Velho-oopperaa seurasi Riekko, joka sai ensi-iltansa vuonna 1996. Kuorolaiset olivat jo puoliammattilaisia, joten vaikeidenkin kappaleiden oppiminen sujui ongelmitta.

Kesällä 1999 valmistui trilogian kolmas osa, Käärme. Siinä Kai-Jussi joutui uuden haasteen eteen saadessaan esitettäväkseen saarnamies Korpelan roolin. Tosin hänellä oli pienimuotoista kokemusta papin rooleista jo kansallisoopperan ajoiltaan.

Nyt on edessä trilogian huipentuma, kolmen oopperan esittäminen samana kesänä.

Kai-Jussilla on yksi vapaa viikonloppu kuukaudessa. Silloin hän matkaa pohjoiseen harjoittamaan kuoroa. Tämän jutun ilmestyessä ensimmäiset lauluharjoitukset on jo pidetty.

Kesän harjoituskauden ja esitysten ajaksi mies joutuu ottamaan virka- ynnä muita vapaita, mutta hän aikoo hoitaa homman kunnialla loppuun.

Kai-Jussi Jankerin lähtö jättää suuren aukon lappilaiseen musiikkielämään. Mies itse ei kuitenkaan Lappia unohda, vaan aikoo käydä täällä niin kauan kuin jalka nousee.

 

24.3.01 Kuukkeli s. 13 - Kolmen oopperan syksy (Ks. myös versio II
Velho-trilogian kaikki oopperat, Velho, Riekko sekä Käärme, esitetään tulevan näytäntökauden aikana Äkäslompolon Velhoniemessä.

Oopperakokonaisuus esitetään viimeisen kerran, joten nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä ja kokea kaikkien oopperoiden erikoispiirteet. Oopperoita

on esitetty jo yhdeksänä syksynä.

Kausi alkaa Velho-oopperan kenraalilla, perjantaina 24.8., ja päättyy Käärmeen esitykseen sunnuntaina 16.9. Syksyn aikana nähdään yhteensä kaksitoista näytöstä.
......

Uusi juliste
Aikanansa jokainen ooppera on saanut omannäköisensä julisteen sekä muun painetun materiaalin. Velhon tunnus oli Lapinmaan musta lintu, korppi. Valkoinen, talviasuinen riekko ja luikerteleva käärme elivät ja elävät nimikkoteostensa tunnuksina.

Uusimmissa painotuotteissa huomion kiinnittää kookas karhu. Se on herättänyt myös uteliaisuutta ja kysymyksiä.

Julisteen on suunnitellut Kari Rajaniemi mainostoimisto Avalonista, Kemistä. Hän kertoo, että idea karhusta syntyi oopperatekstien kirjoittajan, Uuttu-Kallen, Kalervo Uutun kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen.

- Karhu on sen suuren hengen ilmentymä, joka on mukana läpi koko trilogian. Se edustaa sekä hyvää että pahaa. Julisteessa oleva albinopuolisko on se hyvä puoli ja tumma puolisko hengen pimeä puoli. Hyvän ja pahan voimat ovat kuitenkin tasapainossa, Kari kiteyttää ajatuksensa.
Tutut tunnukset ovat esillä uusimmassakin julisteessa, mutta tällä kertaa sivuroolissa.

Harjoitukset
Teosten musiikkiharjoitukset aloitettiin vuoden alussa. Laulajat ovat kokoontuneet kuukausittain viikonlopun kestäviin treeneihin Kai-Jussi Jankerin johdolla. Ensimmäisissä harjoituksissa porukka palautteli mieliin Velhon ja Riekon stemmoja. Huhtikuunharjoituksissa paneudutaan tuoreimman teoksen, Käärme-oopperan, musiikkiin. Toukokuun harjoituksissa, ennen alkukesän taukoa, käydään läpi kaikki teokset. Harjoitukset jatkuvat tauon jälkeen heinäkuussa. Varsinaisiin näyttämöharjoituksiin, Velhoniemen kentälle, päästään 3.8.

Puvusto ja muu tarpeisto saatetaan kevään ja alkukesän aikana esitysten vaatimaan kuntoon.
- Ja näyttämön kunnostus- ja muutostyöt aloitetaan heti, kun routa sulaa, Hilja Liimatainen, oopperan organisaattori, suunnittelee.

Velhoniemen näyttämön saattaminen siihen kuntoon, että siellä voidaan esittää vähäisin ja joustavin muutoksin kolme oopperaa, vaatii tavanomaista vuosi-kunnostusta perusteellisemman entrauksen.

 

7.4.01 Kuukkeli s.2 - Kari Kaulanen: Musiikkitunturi sittenkin
... Ennen jazz Bluesia Ylläksellä oli jo kaksi musiikkitapahtumaa: kesäinen Ylläs Soikoon ja elo-syyskuulle ajoittuva Velho-ooppera -trilogia. Lisäksi tuolloin järjestettiin alkukesästä nuorille suunnattu rock-jazz -leiri.

... Tuosta voi jo päätellä, että ollaan vasta alkutaipaleella. Niinpä esimerkiksi olemassa olevat tapahtumat, ensi kesän Ylläs Soikoon ja Velho-trilogia sekä tulevan vuoden Ylläs Jazz Blues vaativat edelleen yrityspanostuksia entiseen malliin, niin majoitus- ja ruokapaketteja kuin puhdasta rahaakin...

 

18.7.01 Kuukkeli s.11 - Risto: Velhoniemi esityskuntoon
Viikon 28 maanantaina käynnistyivät Äkäslompolon Velhoniemessä oopperanäyttämön kunnostustyöt. Työ jatkuu 6-8 hengen voimin elokuun alussa alkaviin harjoituksiin saakka.

- Nyt kunnostetaan kaikki tarpeellinen esitysten vaatimaan kuntoon, toteaa töitä johtava Johannes Seppälä oopperayhdistyksestä.

Johannes arvelee, että hänen urakkansa jatkuu syyskuun loppuun saakka. Ensin kunnostustöissä, sitten näytösten vaatimissa askareissa ja lopulta syyskuun puolivälin jälkeen purkuhommissa.

Kolmen oopperan esittäminen saman kauden aikana vaatii jonkin verran lisätiloja.
- Joudumme rakentamaan muun muassa lisää puvusto- ja tarpeistosuojia, jokaiselle oopperalle omansa, Johannes jatkaa.

Kulissien taakse rakennetaan myös muutama uusi laulukatos. Tarpeiston kunnostus on aloitettu kesäkuun alussa.

Näyttämö
Johanneksen mukaan näyttämömiljöö ei muutu sanottavasti. Osa kulisseista on pysyvästi paikoillaan, osa tuodaan näyttämölle joka kerta erikseen.

- Ei pitäisi olla mitään ongelmia. Sama porukkahan niitä on siirrellyt jo monena syksynä. Johannes miettii.

Kauden aloittavassa Velho-oopperassa raskain rakenne on poroaita, mutta sen liikuttelu ei tuota vaikeuksia. Muutamien seitojenkin liikuttelu sujuu opitulla tavalla.

Riekossa liikutellaan paria isoa kotaa, kauppahuoneen seinärakenteita sekä kookasta Matter-akkaa.
- Seinät kulkevat kiskoja pitkin. Ne viedään paikalleen näytöksen väliajalla, 6-7 miestä saa ne helposti liikkeelle, Johannes tietää.

Näyttämön takareunalla, kiinteästi paikoillaan olevat Käärme-oopperan kerrostalo-seinät naamioidaan näkymättömiin, mutta miten se tehdään on vielä suunnittelematta.

Valaistus ja äänentoisto saadaan esityskuntoon elokuun puoliväliin mennessä. Rakentaminen aloitetaan kuun alussa.

Velho kiinnostaa
Vuonna 1993 ensimmäisen kerran esitetty Velho-ooppera kiinnostaa edelleen.
- Monet tykkäävät, että se on sittenkin aidoin kaikista, oopperayhdistyksen puheenjohtaja Hilja Liimatainen toteaa.
......

Hiljan mukaan oopperat esitetään pääosin entisin voimin. Velho-oopperassa esiintyy yksi uusi solisti. Ahkun osan esittää Kolarissa pitkään asunut taiteilija, musiikin-opettaja ja kuoronjohtaja Vera Rodionova.

 

3.8.01 pe Pohjolan Sanomat s.5 - Helena Lessing:
Edessä Velho-trilogian viimeinen esityskausi  -  Uskollinen urakka kunnialla loppuun
Valmistelut ensimmäistä Velho-oopperaa varten alkoivat kymmenen vuotta sitten. Nyt on edetty päätösvaiheeseen, jolloin kaikki kolme oopperaa esitetään peräkkäin elo-syyskuun aikana.

- Tätä on kerjätty, nyt nautitaan, tervehti ohjaaja Keijo Kupiainen Velhoniemeen kokoontunutta joukkoa: -Te kaikki uskolliset sotaratsut!

Torstai-iltana Velho-oopperoiden katsomoon kerääntyi toistasataa ihmistä läheltä ja kaukaa, Kolarista ja muualta, käynnistääkseen oopperoiden viimeisen näytäntö-kauden.

Valmistelut ensimmäistä Velho-oopperaa varten alkoivat kymmenen vuotta sitten. Nyt on edetty päätösvaiheeseen, jolloin kaikki kolme oopperaa esitetään peräkkäin elo-syyskuun aikana.

Harjoituksia on ensin viikonloppuisin ja ensi-iltojen lähestyessä joka päivä. Velhon ensi-ilta on 25. elokuuta, Riekon 31.8. ja Käärmeen 9.9. Viimeisen kerran esirippu sulkeutuu 16. syyskuuta.

Oopperayhdistyksen puheenjohtaja Hilja Liimatainen myöntää, että ajatus kaikkien kolmen esittämisestä tuntui viime syksynä mahdottomalta. - Mutta aikataulussa on pysytty ja nyt kun rumba pyörii, ihmisistä näkee että se onnistuu, hän sanoo ensimmäisten harjoitusten tauolla.

Koko esitysten ajan, vuosien vieriessä, perusjoukko on pysynyt mukana. Viimeiseen rupeamaan oli oikeastaan kaikkein helpoin saada ihmiset mukaan, sillä kaikki halusivat viedä urakan kunnialla loppuun, Liimatainen kertoo.

Torstaina paikalla oli jo noin 140 ihmistä ja viikonloppuna määrä kasvaa. Kaikkiaan trilogia tarvitsee lähes 250 ihmistä, Kupiainen laskee. Kun perheet lasketaan mukaan, produktio on koskettanut ja koskettaa toista tuhatta ihmistä, hän laskee.

Hurmosta nöyryydellä
Ilpo Saastamoisen partituuri ja Kalervo Uutun teksti ovat samat, mutta ohjaaja Kupiainen ei kiellä, etteikö pieniä muutoksia olisi tehty.

- Uusia näkökohtia, toisenlaisia painotuksia, jotka tuomme esille näyttämö-ilmaisussa, hän kertoo.

Kupiainen on kesän aikana palannut vanhoihin oopperoihin ja opiskellut niitä uudestaan. Musiikkia on harjoiteltu keväästä lähtien, mutta ensimmäisiin yhteis-harjoituksiin kokoonnuttiin vasta kolme viikkoa ennen ensi-iltaa.

- Kun ensimmäinen teos on harjoiteltu kasaan, jatketaan seuraavalla, ja taas palataan ensimmäiseen, hän selvitti järjestystä esiintyjille. - Tehkää ajatustyötä ja mentaaliharjoituksia, sillä mieli ei saa putsaantua paussienkaan aikana.
- Aikaa ei ole liian vähän kun toimimme järjestelmällisesti, hän ohjasti.
- Muistaminen ja tekninen mieliin palauttaminen eivät ole ylitsepääsemättömiä asioita, mutta tärkeintä on saada takaisin sama hurmos jolla olemme onnistuneet. Ja se on nöyrien ihmisten puuhaa.

Iloa ja pohdintaa
Kun apulaisohjaaja Pirjo Paavalniemi oli pitänyt ensimmäiset rentoutusharjoitukset ja antanut luvan halata naapuria, hurmos ei ollut kaukana. Nöyrinä ja onnellisina esiintyjät tervehtivät toisiaan ja säteilivät jälleennäkemisen riemua: - Taas täällä!

Oopperat ovat olleet sen tekijöille "valtavan pitkä matka", mietiskelee Kupiainen.
- Nähdä että on mahdollista se, mihin uskoo.

Oopperoilla on kahdeksan vuoden aikana ollut 75-80 000 katsojaa, ja ne ovat vakiinnuttaneet paikkansa Ylläksen syksyssä ja Kolarin matkailussa.

- Niiden kulttuurisen merkityksen näkee vasta pitkässä juoksussa, Kupiainen arvioi varovasti. - Mutta ne ovat tuoneet ihmisille iloa, ajatuksia, kauneutta ja pohdintaa siitä, mitä ihminen on. Nämä oopperat ovat periluonteeltaan syvällisiä.
- Jo ensimmäinen Velho napsahti oikeaan aikaan ja löysi paikkansa. Eivät ihmiset muuten olisi tulleet tekemään satojatuhansia talkootunteja, ja aina uudestaan niitä katsomaan.

Katsojia näyttää riittävän myös viimeiselle kaudelle, sillä lippuja on varattu jo noin 7000; Kysyntä vilkastuu koko ajan, mutta kaikkiin esityksiin on vielä lippuja, Hilja Liimatainen kertoo.

 

3.8.01 pe Lapin Kansa s.10 - Marjukka Vakkuri (Kuvat I-III Rainer Hiuspää):
Ajan rinki sulkeutuu Velhoniemessä
- Se on nöyrien ihmisten puuhaa, tuumaa ohjaaja Keijo Kupiainen evästäessään oopperoiden tekijöitä Velhoniemessä Kolarin Äkäslompolossa.

Nöyryyttäkin varmasti tarvitaan, kun kolme oopperaa työstetään uudelleen esitys-kuntoon. Velhon, Riekon ja Käärmeen esittäminen saman esityskauden aikana on suururakka, joka hakee oopperataiteen historiassa vertaistaan. Kokonainen trilogia, esitykset peräkkäisinä iltoina tuntureitten sylissä, ulkoilmanäyttämöllä ja paljaan taivaan alla. Sellaisesta unelmoidaan, suorastaan kerjätään ja myös toteutetaan vain Lapissa.

Noin 300 ihmistä laittaa spektaakkelissa itsensä likoon. Velho-ooppera ry:n puheen-johtaja Hilja Liimatainen luottaa porukkaan.
- Meille on kunnia-asia, että saamme tehtyä loppuun sen, mihin olemme alkaneet, hän sanoo ja uskoo jälleen myös yleisön löytävän Velhoniemeen. Noin 7 000 lippua on jo varattu.

Solisti hyppää roolista toiseen
Oopperakärpäsen puraisemien valtavasta urakasta kertoo yksistään jo musiikki. Sitä on Velhossa, Riekossa ja Käärmeessä yhteensä viisi ja puoli tuntia.

- Suurin osa on onneksi vanhoja tekijöitä, Kupiainen sanoo mutta toteaa heti perään, että muistiin palauttaminen ei yksin riitä.

- On löydettävä esityksellinen hurmos, ilo, kertomisen tahto. Esityksiin on saatava henkeä, paloa ja läsnäoloa. On salaisuuskin, että miten siinä onnistutaan.

Solisteista Jaakko Gauriloff on ainoa, joka on mukana kaikissa kolmessa oopperassa, mutta Annukka Hirvasvuopiolla, Anni Lenkolalla ja Kalle Fältillä on suuret roolit kahdessa oopperassa. Fältillä on myös toisistaan kovasti poikkeavat roolit. Hän on Riekossa pirkkalaisten hurja päällikkö ja Käärmeessä herkkä Lussin Pieti.
- Poikkeuksellisia nämä oopperat ovat myös siinä, että kaikissa kuoro on tavallaan pääroolissa. Se on näyttämöllä koko ajan, Kupiainen huomauttaa.

Komea kaari Lapin historiaan
Kalervo Uutun kirjoittama ja Ilpo Saastamoisen säveltämä Velho-trilogia piirtää komean ajallisen kaaren. Trilogian ensimmäinen osa Velho kertoo vanhan Lapin uskomuksista aikana, jolloin noitarummun laulu oli ukkosen kumua mahtavampaa ja neitsyen nauru kastepisaroita heleämpää. Riekossa kuljetaan 1200-luvun lopulta 1600-luvun loppupuolelle. Vanha Lappi alkaa väistyä, kun kristinusko tekee tuloaan ja verottajan kovat kourat ulottuvat pohjoiseen saakka. Käärmeessä tullaan 1800-luvun kautta nykypäivään.

Kaikissa kolmessa on keskeisenä teemana ihmisen raadollisuuden, ahneuden ja materian vastustaminen ja henkisyyden puolustaminen.

Oopperoina erilaisia
Oopperoina trilogian osat ovat erilaisia.

- Velho on hyvin eeppinen. Se koostuu tarinoista, jotka eivät millään tavalla liity toisiinsa. Riekossa on enemmän roolihahmoja ja tiivis, kronologisesti etenevä kertomus. Käärme on osittain paluuta Velhon maailmaan. Uuttu on sanonut sitä kirjoittaessaan, että nykyajan tapahtumat ovat niin tuttuja, ettei kronologia ole tarpeen. Se ei ole juonellisesti yhtä ehjä kuin Käärme [???], mutta siinä voidaan seurata rahan mahdin ja ihmisen ahneuden kehittymistä, Kupiainen kuvailee.

Trilogian osien esittämin peräkkäisinä iltoina tarjoaa ohjaajan mielestä katsojille ainutlaatuisen mahdollisuuden. Lapin vaiheista toiseen kulkeva tarina hahmottuu kokonaisena, ja katsoja voi ilahtua löytämisen ilosta havaitessaan ohjauksellisia teemoja ja ideoita, jotka kehittyvät ja toistuvat kaikissa kolmessa teoksessa.

Oopperakärpästen puremien eilen alkaneet harjoitukset Velhoniemessä jatkuvat tiiviinä elokuun lopun ja syyskuun näytöksiin saakka. Varsinainen huipentuma eli kaikkien kolmen osan esittäminen peräkkäisinä iltoina on kahtena viikonloppuna, 7.-9. syyskuuta ja 14 -16 syyskuuta.

 

16.8.01 Kaleva s.3 - Leo Mäkinen: Velho vetäytyy tunturiin
Äkäslompolon kylässä Ylläksellä itketään syksyllä katkerasti, halataan kuin tuskin koskaan ja mietitään loppuelämää. Näin, vaikka takana on suuri ilo ja menestys miten tahansa mitaten. Velho vetäytyy tunturiin, Riekko lentää taivaanrannan taa, Käärme luikertaa salapiiloon. Velho-trilogian yhdeksänvuotinen esitys loppuu.

Tähän syksyyn mennessä katsojia on ollut liki 80 000. Velhon tekemiseen 1993 kului 60 000 talkootuntia, yhdeksänä vuonna yhteensä arviolta 450 000. Yhdeltä ihmiseltä olisi kulunut kaikkien töiden tekemiseen 52 vuotta.

Ohjaaja, Kansallisoopperan tuotantojohtaja Keijo Kupiainen, ei pysty haarukoimaan maailmalta toista musiikkitapahtumaa, jossa kuoro tekisi samanlaisen mammuttityön kuin Äkäslompolon Velhoniemessä.

 

> s.18         Leo Mäkinen:
Syntyy vain umpihankeen  -  Velho-trilogia lennähtää vielä kerran tunturiin - ja jää sinne
"Nää syntyy vain silloin, kun mennään umpihankeen", Kansallisoopperan tuotanto-johtaja Keijo Kupiainen tokaisee.

"Kun ihmiset ensimmäisen kerran kokevat löytämisen ja onnistumisen riemun. Kun siihen liittyy sen tapaisia juttuja, joita ei pysty enää toistamaan."

Velho-trilogiasta tietysti on puhe. Tuosta kolarilaisten oudosta yrityksestä, jonka rahoittamiseksi he vuosikymmen sitten siivosivat lomalaisten mökkejä, järjestivät tansseja ja tekivät muuta pientä bisnestä.

Työläs aloitus on yhä muistiin merkittynä, vaikka Velho kasvoikin ennakoimattoman kokoiseksi. Kolme osaa ja ennen tätä syksyä liki 80 000 katsojaa.

Mihin verrataan?
Kupiaisen on vaikea löytää Velholle, Riekolle ja Käärmeelle vertailukohtia. "Suomessa missään ei ole toteutettu näin laajaa historiallista juttua, jossa kerrotaan elämän kulusta tuhannen vuoden ajalta."

"Suurimuotoisia ovat tietysti massiiviset Wagnerin Ringit sadan soittajan orkestereineen, mutta ne ovat pelkästään solistisia teoksia lukuun ottamatta  kuoron pientä osaa Jumalten tuhossa ja aivan lopussa. Yhdessä teoksessa rooleja on alun toistakymmentä ja sillä hoidetaan 15 tuntia musiikkia eli kolme kertaa tää meidän pituus."

"Täällä näyttämöllä on koko ajan kuoro, toistasataa ihmistä, yhteensä viisi ja puoli tuntia. En tiedä missään tällaista, jossa kuoro olisi tämmöisessä osassa."

Tuleva syksy on kuitenkin jäähyväisten aika. Koko Velho-trilogia lauletaan Äkäslompolossa vielä kerran tunturiin ja sinne se myös jää. Valot sammuvat näyttämöltä 16. syyskuuta, eikä uusintaa tule. Rakenteet ja lavasteet puretaan.

"Mahoton ikävä"
"Tiedän, että tulee mahoton ikävä, luopumisen tuska", jo suunnitteluvaiheessa eli 11 vuotta sitten mukaan tullut kolarilainen Pentti Harju, 64, ennakoi. Kuorossa hän on ollut kaikki vuodet.

Uuttu-Kalle, siviilissä Kalervo Uuttu, trilogian sanoittaja, nojaa katsomon perä-seinään ja odottelee ohjaaja Kupiaisen käskynjakoa. "Mitäkö tämän jälkeen? Vedän peiton korviin ja nautin hiljaisuudesta, ja sehän saattaa kestää lopun elämää. Kato, kun on sanottu kaikki mitä on sanomista, silloin on parempi pittää turpansa kiinni!"

Uskoo Uuttu-Kallen loppuikäiseen vaitioloon ken tahtoo, Velhoniemellä käyskentelevässä sankassa joukossa tuumaillaan.

Suurten tunnelatausten vuoksi Kupiainen uskoo, että viimeisestä kerrasta tulee "huikeet esitykset". Finaaliin on tullut mukaan moni sellainen, joka jäi pois  Riekosta ja Käärmeestä.

Musiikkitunturi
Velho-ooppera ry:n puheenjohtaja Hilja Liimatainen ei juuri ennakoi, millä aukko Ylläksen syksyssä täytetään. Alkuaikojen hiljaiseloa lupailee, mahdollisesti pienten porukoiden esiintymisiä.

Taustalla muhii kuitenkin Musiikkitunturi-projekti, jota on rakennettu Velhon, kesäisen Ylläs  Soikoon sekä kevättalven jazz- ja blues-tapahtumien ympärille. Miten vaikuttaa Velhon loppuminen, aika näyttää.

Kupiainen ei myönnä, että häntä olisi vikitelty mihinkään jatkoihin eikä hän "vähään aikaan" sellaisiin lähtisikään. "Mulla on ollu viimeisen kymmenen vuoden aikana elämässäni kolme asiaa: perhe, työ Kansallisoopperassa ja tämä. Mitään muuta siihen ei oo mahtunu."

Monella tapaa aika Ylläksellä  on Kupiaisen mukaan ollut hänen tärkein "hankkeensa". "Päästä taiteilijana tekemään tällainen juttu hienojen ihmisten kanssa. Täällä on tullut niin valtavat ystävyyssuhteet ja elämänrikkaus, ettei sitä voi verrata mihinkään. Kiintymys on ihan tavaton ja rajaton, kun tätä on niin kaikella sydämellä ja tunteella tehty yhdessä."

Myös räntää ja riitaa
"On satanut räntää, on välillä riidelty kuin kunnon perheessä pitää. Kaikki elämän värit on ollut. Ja kaikista kiitollisinta on, että on pystytty tekemään juttu, jota yleisö vuosi toisensa jälkeen on viittiny tulla katsoon."

"Mutta on niinkin, että ellei jokin lopu, ei mitään uuttakaan ala."

Kupiainen uskoo vankasti, että kuorolaiset muistavat näyttämöllä kaikki kolme oopperaa, vaikka aikojen alussa olivat varmoja, etteivät opi edes ensimmäistä.

"Koko ajan olemme opiskelleet, kuinka opiskellaan ja miten hankittu tieto pidetään aktiivisena. Ihmiset tekevät huippu-urheilijoiden tapaan mentaaliharjoituksia, käyvät roolinsa mielikuvissaan läpi ennen h-hetkeä." "Jos he tulisivat aivopuhtaina joka kerta tilanteeseen, eihän tästä tulisi yhtään mitään."

Kaukana ovat alkuajat, kun porukka oli kuin porotokka, väärään suuntaan menossa ja joku oli aina hukassa.

 

22.8.01 Kuukkeli s.2 - Eero: Jäähyväiset Velhoniemelle?
Jo kahdeksan vuoden ajan syksyn lähestymisen on voinut Äkäslompolossa näkemisen lisäksi myös kuulla. Niin myös tänä vuonna. Elokuun alussa alkoivat taas Velhoniemessä oopperan harjoitukset.

Tyvenessä kesäillassa Velhoniemen äänet kuuluvat helposti veden pinnan heijastamana usean kilometrin päähän. Musiikki, laulu ja ne ajoittain katkaisevat karjahdukset ovat muodostuneet jo olennaiseksi osaksi Äkäslompolon äänimaailmaa. Muusta melusta poiketen nämä äänet eivät häiritse, vaan niitä kuuntelee mielen-kiinnolla ja syvällä hartaudella kuin kesän ensimmäisiä käen kukuntoja. Samalla tavalla ääniin ovat suhtautuneet ilmeisesti myös kylässä vierailleet matkailijat, jotka eivät ole tienneet Velhoniemen oopperoista mitään. Sen verran iloisen yllättyneitä ilmeitä on näkynyt kylän kevyen liikenteen väylälle pysähtyneiden kävelijöiden kasvoilla.

Kun kuulin ensimmäiset uutiset oopperan tekemisestä, ajattelin, että "annas kattoa miten äijien käy". Lopputulos, Velho-ooppera, ylitti minun ja varmasti optimistisimpienkin ennakko-odotukset kuin Nokian osake menneinä vuosina pörssianalyytikot. Velhoniemessä oli aistittavissa uskonnollisen herätyksen veroinen yhteisyyden henki, joka kumpusi vuosien mittaisesta yhteistyöstä ja onnistuneista esityksistä.

Seuraavat oopperat eivät päässeet nauttimaan ensimmäisen oopperan ainut-laatuisuudesta ja uutuusarvosta, mutta vastaavasti tekijöiden ammattitaito oli kasvanut uusiin mittoihin.

Näillä näkymin tämä on viimeinen oopperasyksy nykyisessä muodossa ja paikassa. Kolme oopperaa, Velho, Riekko ja Käärme, on nähnyt ensi-iltansa Velhoniemessä ja edessä on enää viimeinen vaan ei vähäisin ponnistus, koko trilogian esittäminen perättäisinä iltoina kahtena syyskuun viikonloppuna. Voi vain aavistella sitä työ-määrää, mitä näyttämön muutostöihin tiukan aikataulun puitteissa vaaditaan. Yhtään vähemmällä eivät pääse esiintyjätkään, joiden pitää muistaa kolmen eri oopperan musiikki, sanat sekä liikkuminen ja usealla vielä aivan erityyppisissä rooleissa.

Oopperat on osittain ikuistettu levylle, kirjastakin huhutaan, mutta televisio-taltioinnista ei valitettavasti päästy sopimukseen. Se on sääli, sillä tämän syksyn jälkeen sitä ei enää koskaan pystytä toteuttamaan.

Vaikka haikeus valtaa varmasti monen niin esiintyjän kuin katsojan mielen, ei menneeseen kannata jäädä kiinni. Katseet on käännettävä tulevaisuuteen. Ylläksen Musiikkitunturi -hankkeen yhtenä tehtävänä on selvittää oopperoiden tulevaisuus. Mitään varmaa ei ole toimituksen tiedossa, mutta kova työ on jo taustalla menossa; Uutta esityspaikkaa on katseltu eikä tulevaisuus näytä sen osalta toivottomalta.

Tärkeintä jatkolle ovat kuitenkin tekijät. Eletään toivossa, että Kalervo Uutulla eli Uuttu-Kallella on vielä sanottavaa ihmisille, ja etteivät esiintyjät halua jättää käyttämättömäksi oopperoiden avulla hankkimaansa ammattitaitoa.

Odotetaan tarkempaa tietoa jatkosta ja nautitaan täysin siemauksin oopperoiden viimeisistä esityksistä.

 

> s.3 Kuukkeli 22.8.01: Vuosikymmen oopperaa
Kukaan ei osaa tarkalleen sanoa kuinka moni on osallistunut Velhoniemen ooppera-talkoisiin saatikka muualla toteutettuihin, samaa päämäärää palveleviin ponnistuksiin. Joka tapauksessa heitä on useita satoja, ellei tuhansia ihmisiä.

- Tosi paljon upeita ja hyviä ihmisiä näyttämöllä ja taustatehtävissä vielä toinen oopperallinen, kiittelee oopperayhdistyksen puheenjohtaja Hilja Liimatainen. Lukuisa on sekin joukko, joka on jaksanut taivaltaa vuodesta toiseen koko ooppera-vuosikymmenen, syksyn 1991 ensimmäisistä harjoituksista lähtien. Uskollisimmat jokaisen harjoituksen ja jokaisen näytöksen. Kuukkelin jututtaessa muutamia heistä mieleen palautuivat monet tapahtumat ja sattumukset, mutta ensimmäinen Velho -esitys syksyllä 1993 nousi ylitse muiden.

Katsojien ylitsevuotavat kiitokset ovat jääneet mieleen.
- Ei sitä todeksi olisi uskonut, on tunne jonka jokainen on kokenut tuon näytöksen jälkeen.

Syksyn esitykset ovat nykymuodossaan viimeiset. Jatkuuko Velho-trilogian taru, ja jos jatkuu niin milloin ja missä ja missä muodossa, jää nähtäväksi.
- Tuntuu kuitenkin järjettömältä, jos rakenteet puretaan ja paikan annetaan pusikoitua, Pentti Harju harmittelee.

Oopperan synty
Pentti Harju on ollut oopperatalkoissa hankkeen syntyajoista lähtien. Hän muistaa taidekeskus Retretissä käyneen Johannes Seppälän tokaisun, että siellä ne tekevät tyhjänpäiväisestä mytologiaa ja ovat saaneet siihen miljoonia markkoja valtion rahaa.

- Tuohtuneena Johannes totesi, että saisimmepa mekin puolimiljoonaa niin tekisimme Velho-oopperan. Silloin kuulin ensimmäisen kerran tuon sanan, Pentti jatkaa.

Pentin johtama Kolarin Pelimannikuoro ja oopperatekstien kirjoittaja Kalervo Uuttu, Uuttu-Kalle, esiintyivät jonkin aikaa yhdessä muun muassa latukahvila Velhon-kodalla.
- Huomasin heti, että tämä ei ole humpuukia. Vakuuttava teksti ja Kallen esitystapa tekivät vaikutuksen, Pentti muistelee.

Ooppera-ajatus iti ja vaivasi asiaan vihkiytyneitä. Kallen tekstit eivät jättäneet Penttiäkään rauhaan. Hän teki kahteen tekstiin musiikin. Toisen niistä Pelimanni-kuoro ehti harjoitella lähes esityskuntoon.
- Ajatus oli, että sävellystyö tehdään harrastajavoimin ja niin saadaan aikaan pienimuotoinen esitys, jossa Pelimannikuoro laulaa ja Kallen kertoo tarinoitansa. Onneksi ei käynyt niin, Pentti huokaa.

Säveltäjä radiosta
Johannes oli kuullut radiosta Ilpo Saastamoisen haastattelun ja oivaltanut heti, että tuossa on se mies joka säveltää Velho-oopperan. Mieheen otettiin yhteys ja hänet kutsuttiin Äkäslompoloon kuulemaan ja tuumimaan onko Kallen teksteissä ainesta oopperaksi. Kun asiaa oli aikansa tuumittu Uuttu-Kalle totesi, että on kutsuttava Velho paikalle.

- Kalle aloitti Oli maa kaukana pohjolassa -tekstillä. Ilpoa nauratti, mutta esityksen jatkuessa naurahdukset harvenivat ja mies keskittyi kuulemaansa, Pentti kertaa tuota tilannetta.
- Valmista runoa. Säveltämään vain, oli Ilpo todennut Kallen esityksen jälkeen.

Kuoron johtoon pyydettiin Kolarin seurakunnan kanttori Kai-Jussi Jankeri. Seuraavaksi oli vuorossa pätevän ohjaajan hankkiminen. Kai-Jussin ehdotuksesta otettiin yhteys Keijo Kupiaiseen, Kansallisoopperan tuotantopäällikköön. Hän innostui ehdotuksesta ja on ohjannut kaikki Velhoniemen näytökset.

Keijon ruvetessa suunnittelemaan ohjaustyötään mielikuvat paisuivat ja huulena heitettiinkin, että tarvitaan sata laulajaa ja tuhat poroa. Laulajien määrä toteutui, mutta porojen määrästä jouduttiin tinkimään.
- Keijon ansiosta Velhosta tuli valtava ulkoilmaesitys, elämys tunturissa, Pentti luonnehtii.

Alunperin oopperahanke oli Kolarin Nuorisoseuran ja Pelimannikuoron vastuulla. Pentillä oli luottamustehtävä kummassakin yhdistyksessä. Vuonna 1997 perustettiin Velho-ooppera ry., joka otti vastuun oopperatoiminnasta. Pentti hoitaa edelleen kaikenlaisia tehtäviä esiintymisensä ohessa.

Muistot elävät
Niin Pentin kuin monien muidenkin mieliin palautuvat voimakkaimmin yleisön reaktiot ensimmäisen Velho-esityksen jälkeen.

- Kun täysi katsomo nousi seisomaan ja taputti. Se sykähdytti. Vaikuttavia olivat kommentit näytöksen jälkeen lyhtykujassakin, Pentti herkistyy muistelemaan.

Kolmen oopperan syksyä Pentti pitää melkoisena rutistuksena, mutta uskoo kaikkien haluavan näyttää mihin joukko kykenee.

Kun oopperatrilogia elää viimeistä syksyään saa se miehen pohtimaan tilannetta.
- Eiköhän se kuitenkin ole jo toisten asia miettiä millä oopperoiden jättämä aukko täytetään. Tuntuu kuitenkin järjettömältä, jos rakenteet puretaan ja paikan annetaan pusikoitua, Pentti mietiskelee.

Organisaattori
Hilja Liimatainenkin on ollut mukana alusta alkaen, välillä niin tiiviisti hallinto- ja organisointitehtävissä että ei ehtinyt näyttämölle. Myös vuonna 1997 perustetun Velho-oopperayhdistyksen puheenjohtajuus siirtyi Pelimannikuoron puheen-johtajalle, Hiljalle. Hän jos kuka tietää työn ja ihmisten määrän, joka tarvitaan siihen, että kaikki tapahtuu ajallaan.

- Näyttämöllä on paljon hyviä ihmisiä, mutta taustallakin heitä on toinen oopperallinen, hän kiittelee.

Väkevimmin Hiljankin muistissa on tuo ensimmäinen Velho-esitys. Yleisö nousi seisomaan ja taputti raivokkaasti.
- Se oli kannustusta. Ei me niin hyviä oltu, mutta into ja vakaumus millä me sen teimme näkyi varmasti, Hilja arvelee.

Hilja sanoo muistavansa monia muitakin sykähdyttäviä tapahtumia vuosien varrelta. Kerran syksyinen myrsky ja sähkökatkos sotkivat näytöksen kulun. Suuri joukko miehiä joutui pitelemään kauppahuoneen seiniä tuulen repiessä niitä ja muita rakenteita. Koko tienoo oli pimeänä. Järjestäjän kehotuksesta kaikki kuitenkin pysyivät katsomossa ja aloittivat laulun luullen sen ja pimeyden kuuluvan esitykseen.

- En ole koskaan kokenut sellaista pelkoa kuin silloin. Tapahtunut paljasti kuinka haavoittuva tuollainen ulkoilmaesitys on, Hilja miettien tapahtunut.

Toinenkin luonnonvoimien järjestämä näytös muistuu Hiljan mieleen.
- Oli pimeä. Tähdet ja kuu olivat näkyvissä. Jossakin vaiheessa myös revontulet ilmestyivät taivaalle. Vähän myöhemmin leijaili vielä lumihiutaleitakin.

Vieressäni istuvat japanilaisvieraat olivat aivan haltioissaan luonnon tarjoamista tehosteista.

Kerran Velhon esitys sai apua ilmasta, tilattuna vai sattuman oikusta. Näytös eteni aivan normaalisti ja aloitettiin kohta, jossa Kipu tulee ylhäältä.
- Kipu tulikin sillä kertaa yli lentävän lentokoneen muodossa, Hilja naurahtaa väittäen olevansa tietämätön oliko ylilento tilattu vai ei.

Ohjaajan kommentti lentokoneen ilmestymisestä oli ja lienee vieläkin isänsä opetus: älä tunnusta, mutta muista hengittää.

Näytäntökauden jälkeen Hilja sanoo jatkavansa Ylläs Musiikkitunturi -organisaatiossa selvittäen muun muassa oopperaesitysten tulevaa kohtaloa.
- Ehkä tämä kymmenen vuotta riittää, mutta surullista se on, jos nämä rakenteet joudutaan purkamaan, Hilja miettii.

Rantojen suojelija
Käärme-oopperassa Rentun roolissa esiintyvä Tapani Kauppinen aloitti kuoro-laulajan uransa Velhossa, kuvitellen, että urakka on ohi parissa, kolmessa vuodessa. Urakasta tuli kuitenkin kolmen oopperan ja vuosikymmen pituinen.

- Alussa tuntui, ettei hommasta tule mitään. Oli niin oudon kuulosta hoitoa. Musiikin rytmitys oli vaikea ja oli niitä ongelmia melodiankin kanssa. Riekko oli vielä mahdottomampi oppia kuin Velho, Tapani muistelee mutta toteaa, että enää ei tule sellaista laulua jota ei pysty laulamaan.

Musiikin oppiminen vaati oman hikensä. Niin on tehnyt myös näyttämötyökin. Ohjaaja Keijo Kupiainen on joutunut tarjoamaan vuoroin keppiä ja vuoroin porkkanaa.
- Monesti Kupiaisen lakki pyörähtänyt siihen malliin, että asiat eivät ole mallissaan, mutta aina on selvitty, Tapani muistaa noita tilanteita.

Vuosikymmenen takainen into ja tekemisen riemu ovat hyvin muistissa. Intoa ja riemua riittää vieläkin, mutta osaaminen on toista tasoa.
- Alussa laulettiin mieluummin ko hyvin, mies heittää väliin.

Ensimmäisen Velho-esityksen Tapanikin muistaa erityisen hyvin. Katsomo oli täynnä ja jännitys poltteli vähän jokaista.
- Kurkistelimme hirren raosta ja näimme kuinka paljon väkeä oli. Siinä vaiheessa hirvitti. Mielessä kävi, että onko tuonne juuri pakko mennä, Tapani kertaa noita vuosien takaisia tuntojaan.

Kolmen oopperan esittäminen saman syksyn aikana ei Pellossa asuvaa entistä kolarilaista epäilytä. Kokemusta on jo kahden oopperan esittämisestä samana syksynä.

- Laulajilta se ainakin onnistuu, Tapani uskaltaa hehkuttaa. Se mitä tapahtuu ja tai mitä mies puuhaa seuraavina syksyinä on miettimättä.

- En osaa muuta sanoa, mutta Pellossa valmistellaan Joppi-oopperaa, hän vihjaa.

Tv -taltioinnin kariutuminen sieppaa Tapania. Hän ei ymmärrä miten niin pääsi ja sai käydä. Mieheltä lipsahtaa pari painokelvotonta sanaa tuntoja purkaessaan.
- Joillakin alkoivat silparahat helisemään, Tapani paukuttaa.
Juttumme jatkuu 8.9. ilmestyvässä Kuukkelissa.

 

22.8.01 Kuukkeli s. 11 - Risto: Tahti tiivistyy
Kolmen oopperan esittäminen saman kauden aikana näkyy myös harjoituksissa. Aikaa ei ole hukattavissa.

Jo ensimmäisissä harjoituksissa oli aistittavissa, että nyt tehdään töitä. Ohjaaja Keijo Kupiainen otti tiukan otteen porukkaansa.

Lauantaina 4.8. seurasin työskentelyä Velhonimessä. Tauolta paluu sujui vitkastellen. Järjestäjän kehotukset kaikuvat ikään kuin kuuroille korville.
- Vieläkin on yksi mikrofoni hakematta, äänimies toisti kuulutustaan.

Harjoitusvuorossa oleva Velhon väki kokoontui tauon jälkeen, mutta ohjelman-mukainen kokoontumisaika oli jo mennyt. Kun porukka oli koossa kajahti kovaäänisistä Keijo tiukkasävyinen ääni ja takoi ohjeita miten menetellään jatkossa.
- Harjoitus alkaa niin kuin aikataulussa seisoo, oli hänen viesti.

Ensimmäisiin harjoituksiin kokoonnuttiin torstaina 2.8 ja ne jatkuivat sunnuntai-iltaan saakka. Sama toistuu seuraavinakin viikonloppuina. Yhtäjaksoinen ponnistus ennen Velhon ensi-iltaa alkoi maanantaina 20.8. ja jatkuu syyskuun puoliväliin saakka. Jakso täyttyy harjoituksista ja esityksistä sekä muutamasta vapaapäivästä.

Kun muodollisuuksista selvittiin otti Pirjo Paavalniemi porukan komentoonsa. Hänen johdolla käytiin läpi rituaalinomainen, rentoon mutta terävää mieltä tavoitellut, muutaman minuutin kestänyt, keskittymistuokio. Sen jälkeen alkoi tuntukausia kestänyt ohjaajan vetämä näyttämöhöykky. Musiikki pauhasi ja ohjaaja heitti komentojaan.
- Seis, seis, kuului väliin.

Jokin kohta ei mennyt niin kuin Keijo halusi. Hän harppasi kentälle ja osoitteli paikkoja ja piirteli linjoja miten joukon tulee liikkua paikasta toiseen ja millä tahdilla mitäkin tapahtuu.
- Ei ole niin kiire. Teillä on aikaa siirtyä sinne katsomoon, hän rauhoitteli korppi-asuisia naisia ennen kohtauksen uusimista.

Toisessa kohtaa hän opasti naista, joka huitoi suurella leipälapiolla.
- Ei niin pitkälle. Tuohon saakka ja palaat siitä takaisiin.

Kyseessä oli kohtaus, jossa valmistaudutaan tuomaan Toro-seita näyttämölle. Lopulta seita tuotiin huudon saattelemana, mutta se ei ohjaajalle riittänyt.
- Huutakaa, huutakaa kovempaa, kajahti kehotus kaiuttimista.

Kohta näyttämölle tuotiin kaksi suurta käärmeen nahkaa. Porukalla muisteltiin miten se kohtaus tehtiin ennen. Ensimmäinen yritys ei tyydyttänyt ketään. Kohtaus otettiin uudelleen, ja vieläkin, kunnes kaikki alkoi temmata.

Puolilta päivin alkanut harjoitus jatkui uusintoineen tuntien ajan. Toki välillä oli ruoka- ja kahvitaukoja. Iltakymmeneltä päättyneen harjoituksen aikana käytiin yhtäjaksoisesti läpi koko Velho.

Harjoitus jatkui sunnuntaiaamuna kymmeneltä ja päättyi kello 18. Iltapäivän aikana mentiin vielä läpi koko Velho sekä Riekon ensimmäinen näytös. Ohjelman mukaisia harjoitustunteja viikonlopun aikana kertyi yhteensä 23 tuntia. Kaikki toistetaan vielä lukemattomia kertoja ennen kuin trilogia on siinä kunnossa, että yleisö pääsee näkemään sen osat.

[Jatkuu osassa VELHO-TRILOGIA II:]

22.8.01 ke Kittilä-lehti s.1: "Kaikkien lappilaisten olisi hyvä käydä katsomassa"