2001 VELHO-TRILOGIA II

22.8.01 ke Kittilä-lehti s.1: "Kaikkien lappilaisten olisi hyvä käydä katsomassa"
(Kuva: Kittilän oopperalaiset Leila Ylisuvanto (vas.), Lilli Lukkarinen, Sonja Korkea, Eila Markuksela, Matti Salo, Elsi Heikkilä, Eeva Markuksela ja Kaisu Suhonen. Kuvasta puuttuvat Antti Pitkänen sekä Riekossa Marian ia Käärmeessä Iso-Vennen vaimon roolin esittävä Tepsasta kotoisin oleva Anni Lenkola.)

- Teidän täytyy eläytyä! Hitsaannutte iloisesti yhteen!
- Tiedän, että bassot ovat vähän dieseleitä, mutta teidät pitäisi saada liikkumaan.
- Peruutus pojat tämän viivan taakse.
- Ja kerran vielä!

Menossa ovat Velho-oopperan toisen näytöksen harjoitukset Äkäslompolon Velho-niemessä toissa perjantaina. Hyvältä näyttää. Ohjaaja Keijo Kupiainen antaa kuorolaisille ohjeita. Apuna häärii koreografi ja apulaisohjaaja Pirjo Paavalniemi sekä trilogian säveltäjä Ilpo Saastamoinen, joka opastaa orkesteria. Velho-oopperan ensiesitys oli syksyllä 1993. Lähes kymmenvuotisen historiansa aikana mahtaviin mittasuhteisiin kasvanut ja suuren suosion saanut äkäslompololaisen Kalervo Uutun, Uuttu-Kallen, sanoittama Velho-oopperatrilogia elää viimeistä syksyään.

Viimeisen esityskauden kunniaksi esitetään kaikki kolme oopperaa, Velho, Riekko ja Käärme. Esitykset alkavat ylihuomenna perjantaina Velhon kenraaliharjoituksella ja päättyvät sunnuntaina 16.9.

Oopperat ovat olleet suuri urakka kaikille niiden järjestämiseen ja esittämiseen osallistuneille. Kaikkiaan koko organisaatiossa on tänä syksynä mukana lähes 300 ihmistä, joista esiintyjiä on 150-200. Oopperalaisia on useista Lapin kunnista ja solisteja ympäri Suomea.

Myös kittiläläiset ovat olleet vahvasti mukana oopperoissa. Tänä syksynä esiintymässä on kymmenen kittiläläistä.

 
"Lehti-ilmoituksessa haettiin liikkujia pieneen kyläoopperaan"
Kittiläläiset Leila Ylisuvanto ja Elsi Heikkilä ovat olleet oopperoissa alusta asti mukana. Välistä on jäänyt joitakin esitysvuosia, Leilalla opiskelun ja Elsillä kiireisen yrittäjätyön vuoksi. Alussa myös Leilan lapset, Sari-Anne ja Jukka, esiintyivät.

Nyt, oopperatrilogian viimeisenä esitysvuonna, Leila ja Elsi ovat molemmat mukana kaikissa kolmessa oopperassa.

- Näin pienen lehti-ilmoituksen, jossa haettiin liikkujia "pieneen kyläoopperaan", Leila muistelee lähes kymmenen vuotta sitten tapahtunutta alkusysäystä.

Elsi innostui mukaan, kun oopperatoimikunta piti kansalaisopiston kevätjuhlan jälkeen tilaisuuden, jossa kerrottiin tulevasta oopperahankkeesta. Elsi oli jo aiemmin harrastanut kuorolaulua, ja hänen kokeilunhalunsa heräsi.

Oopperoissa Elsi laulaa II-alttoääntä. Kuorossa esiintyminen ei oopperoissa tarkoita pelkkää laulamista, vaan kuorolaisilla on suuri rooli esiintyjinä. Laulaa pitää juostessa - ryömiessäkin.

Leila on liikkujissa. Hänellä on jokaisessa oopperassa useita pieniä rooleja. Käärmeessä rooleja on monta, ja ne vaihtuvat niin tiheästi, että Leilalla on toisessa näytöksessä oltava kolmet roolivaatteet päällekkäin, jotta hän ehtii lavalle aina oikeassa asussa.

 
"Tänäänkin kuuntelin Käärmettä mustikkametsässä"
Ensimmäistä oopperaa, Velhoa, alettiin osittain harjoitella jo pari vuotta ennen ensimmäisiä esityksiä, vuonna 1991. Harjoituksia on joka vuosi ollut viikonloppuisin vuoden ympäri. Harjoittelu Velhoniemessä ulkona on aloitettu yleensä elokuun alussa, ja esitykset ovat alkaneet kuun lopussa.

> s.7 (jatkoa etusivulta)
Suuri urakka loppusuoralla - viimeinen tilaisuus nähdä Velho-trilogia.
Tänä syksynä esittäjillä on edessään jättiurakka. On ensimmäinen kerta, kun kaikki kolme oopperaa esitetään saman syksyn aikana. Esittäjien on ollut palautettava mieliin kolme oopperaa, eivätkä Ilpo Saastamoisen sävellykset ole harrastelija laulajille niitä yksinkertaisimpia omaksua. Laulajien lisäksi myös liikkujien on hallittava musiikki.

- Alussa tankattiin pientäkin kohtaa, mutta nyt musiikin on jo sisäistänyt, Elsi toteaa.

Vaikka esimerkiksi Velhon ja Riekon edellisistä esityksistä on aikaa kolme vuotta, Elsi kertoo laulujen palanneen muistiin pian. Ne ovat niin sanotusti selkäytimessä.

Harjoitusta ja kertausta on kuitenkin tarvittu.
- Olen katsonut varmaan viimeisen viikon sisällä seitsemän kertaa Riekko-videon. Mustikkametsässäkin tänään kuuntelin Käärmettä korvakuulokkeilla, Elsi kertoo.

"No meneehän se, kun Velhokin meni"
Harjoitukset ovat vieneet paljon aikaa ja varsinkin työssäkäyvien ja perheellisten on ollut soviteltava aikataulujaan.

- Tämä on vastapainoa rankalle työlle. Tämä on henkireikä, joka antaa voimia, Elsi perustelee jaksamistaan.

- Tämä on kasvattanut meitä. Meitä on kasvatettu esiintymään ja aistimaan toisia ihmisiä ympärillämme, Leila kertoo siitä, mitä oopperat ovat hänelle antaneet.

- Myös toisen ihmisen läheisyyttä on pitänyt opetella. On pitänyt opetella esi-merkiksi halaamaan, Elsi jatkaa.

- Sekin on ollut kasvattavaa, että mukana on ollut niin eri-ikäisiä ihmisiä lapsista ikäihmisiin, Leila sanoo.

- Melkein yhtä perhettä ollaan. Kaikki ovat tasa-arvoisia. Me emme edes tiedä kaikkien ammatteja. Velhoniemessä ei ole titteleitä, hän jatkaa.

- Mukana olo oopperoissa on antanut esiintymisvarmuutta. Nykyään mikään asia ei tunnu mahdottomalta. "No meneehän se, kun Velhokin meni", sitä ajattelee, Elsi tuumaa.

Velho on Leilan ja Elsin suosikki
- Se sopii maisemaan. Se kertoo kaukaisesta ajasta, josta ihmiset eivät tiedä, joka on unohdettu, Leila perustelee hänen suosikikseen noussutta Velhoa.

- Siinä on jotakin maagista. Ja onhan se ensimmäinen ooppera, jonka olemme tehneet, Elsi jatkaa.

- Velho on käsintehty, muissa oopperoissa on enemmän tehosteita ja rekvisiittaa, Leila kertoo.

- Vaikka ne on esitetty moneen kertaan, aina ne kaikki koskettavat, Elsi toteaa kaikista oopperoista.

 
"Tämän jälkeen on aika jonkin muun"  
Tämän syksyn jälkeen Velho-oopperat päättyvät.

- Tunnelma on nostalginen, haikea. Mutta nyt on aika jonkin muun, Leila toteaa.

- Aion keskittyä mökin laittoon. Olen suunnitellut sinne kasvimaata ja mansikka-maata. Yritän olla sitomatta itseäni mihinkään, mutta tiedän, että jonnekin taas tempaannun, Leila vastaa kysymykseen, mitä tulee oopperoiden jälkeen.

Tulevina syksyinä Leila aikoo myös ehtiä marjastaa. Oopperavuosina se on tahtonut jäädä väliin. Elsi aikoo jatkaa laulamista Kittilän pelimannikuorossa, joka elvytettiin uudelleen eloon viime keväänä. Kansalaisopiston kuoroa vetää Matti Ylitepsa Sodankylästä.

Oopperat perustuvat Lapin historiaan
- Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus nähdä ulkoilmateatteria paikkakuntalaisten esittämänä, Elsi kannustaa kaikkia Velhoniemeen.

- Oopperat perustuvat Lapin historiaan. Kaikkien lappilaisten olisi hyvä käydä ne katsomassa, Leila jatkaa.

Elsi ja Leila muistuttavat, etteivät Velho-trilogian teokset ole tavanomaista oopperaa. He suosittelevat lukemaan oopperoiden libreton ennen esitystä.

- Kun ottaa ennakkoon selvää, oopperoista saa enemmän irti, Leila toteaa.

- Ensimmäisellä kerralla ei ehdi nähdä kaikkea ja omaksua sanomaa. Toisella kerralla osaa jo kuunnella eri tavalla, Elsi suosittelee uusimaan myös jo kerran koetun oopperaelämyksen. 

Velhon esitys tänään kaikille talkoolaisille
...Velho-ooppera ry:n puheenjohtaja Hilja Liimatainen kertoo, että tänään keski-viikkona 22.8. Velho-oopperaa katsomaan ovat tervetulleita ilmaiseksi kaikki ne, jotka ovat olleet jossakin vaiheessa jotenkin avustamassa oopperoiden syntyä. Velhoniemessä on suuri muistoksi jäävä juhlakirja, johon kaikkien tämäniltaisten vieraiden toivotaan kirjoittavan nimensä. Esitys alkaa kello 20.30, ja portit avataan kello 20.00.

Oopperoiden tämänsyksyistä näytäntökautta juhlistetaan Velhon ensi-illassa lauantaina 25.8. Esitys alkaa lipunnostolla Velhoniemessä. Paikalla on Kolarin kunnanjohtaja Heikki Havanka, ja näytökseen on kutsuvieraina kutsuttu sota-veteraanit ja -invalidit kaikista niistä Lapin kunnista, joista on esiintyjiä oopperoissa - siis myös Kittilästä.        
(mp)

 

23.8.01 to Luoteis-Lappi ss. 8-9 - (jn): Velho jättää jäähyväiset trilogiassa
(Kuva II: Apulaisohjaaja Pirjo Paavalniemi, ohjaaja Keijo Kupiainen ja sävellyksestä sekä musiikin johdosta vastannut Ilpo Saastamoinen. Harjoitukset ovat sujuneet hyvin ja aikataulussa on pysytty.)

Tänä vuonna Velhossa hyörinyt tiimi kerää viimeisen kerran voimansa syksyiseen koitokseen. Niin kuin on uhattu, tämä yhdeksäs vuosi todellakin on se viimeinen. Trilogiassa onkin lopun ajan tunnelmaa, ympyrä on täydellinen, ei ole sopivampaa aikaa lopettaa.

Tiedoksi niille, jotka eivät ole Velhoa nähneet voi sanoa, että nyt on todellakin viimeinen tilaisuus nähdä ja kokea koko Trilogia. Television kanssa ei päästy sopimukseen oopperan taltioinnista. Ainoastaan isommalla yhtiöllä on tarvittavat resurssit taltioida Velhoa, koska kuvausolosuhteet ovat melko vaikeat, piste, Hilja Liimatainen huokaisee. Hän on surullinen, ettei Velhosta jää kuin muistot ja uutispätkät jälkipolville mutta toteaa, etteivät asiat aina mene niin kuin olisi halunnut.

Lavasteet ja puvusto kerätään Velhoniemestä taiteen kunnan tiloihin. Harmi niitä olisi hukatakaan, kun kovan työn ovat vaatineet. Ehkä niille on vielä käyttöäkin.

Käännekohta kylän historiaan
Kolmesta oopperasta kertyy syksyn ajalle esityksiä yhteensä kaksitoista. Jokainen niistä kestää kahdesta tunnista kahteen ja puoleen. Lisäksi, kun esitykset vedetään peräkkäisinä päivinä lavasteet pitää vaihtaa toisiin illalla näytöksen jälkeen.

Hilja toivoo nyt, että urakasta selvittäisiin hengissä. Toinen toive kohdistuu ilmojen haltijalle, että suosisi velholaisia hyvillä keleillä.

Ylläksen alkusyksyyn jää nyt selkeästi tyhjä paikka. Nyt toivotaan, että musiikki-tunturi jatkaa ja nostaa Ylläksen maailmankartalle. Mahdollista on, että jos ei heti ensi vuonna, niin joskus tulevaisuudessa sen yhteyteen kehitetään jokin korvaamaan Velhoa.

- Tällaiseen voimankoitokseen ei kuitenkaan enää päästä, toteaa Hilja. Hän uskoo, että Velho muodostaa käännekohdan Äkäslompolon historiassa. On aika ennen, ja jälkeen Velhon.

- Kymmenen vuotta on vain hujahtanut, nauraa Hilja. Tämän kasvun ja ajan kulun näkee näissä meidän lapsissa. Pikkuipanoista on kasvanut kauniita neitoja ja komeita miehiä. He saavat hyvät eväät tulevaisuudelle. Hilja haluaa myös kiittää Äkäs-lompolon ala-astetta, joka on käytännössä ottanut Velhon osaksi opetussuunnitelmaa.

Viimeinen ponnistus
Hilja pitää oopperaa monen terveyden lähteenä.

- Ohjaaja vain huutaa poikki, poikki ja eikö takasi pittää mennä, nöyränä olema juosheet, kuvailee Hilja.

Ulkoilmassa olo, hyppiminen ja juokseminen sekä porukan aiheuttama hyvä olo, vaikuttaa terveyteen, vaikkakin vain kerran vuodessa.

Velho osoittaa sen, mihin pystytään kun vain halutaan ja vedetään kaikki samasta narusta. Tänä, viimeisenä esitysvuonna kaikki ovat erityisen innostuneita.

- Harjoitukset ovat menneet hyvin aikataulussa ja niissä on päästy eteenpäin, Hilja hymyilee. Kaikki jaksavat ponnistella tämän viimeisen kerran.

- Ei ossaa niitä tuntheita vielä miettiä, mitä tämän loppuminen tuo tullessaan, miettii Hilja. Se on varmaan toisaalta helpotus, mutta toisaalta tulee suru. Ikävä tulee kaikkia niitä ihmisiä, joihin on tänä aikana tutustunu, ja saanut ystäviä. Näin tiiviisti ei heitä varmasti tule enää tapaamaan.

Muutos on hyvin konkreettinen monen elämässä.
- Yksikin sanoi, että kun pääsee ensi vuonna eläkkeelle ja Velho loppuu nyt, niin mitä sitä sitten tekkee?
- Mutta ensi kesänä mie käyn ainaki marjassa, puuskahtaa Hilja lopuksi.

 

LL 23.8.01: Kolarin kunta saa oopperavieraita
Velho-oopperan aikaan 24-25.8 Kolarissa vierailevat kokoomuksen erityisavustajat kansanedustaja Jari Vilenin johdolla. He yöpyvät Äkäshotellissa, ja tulevat seuraamaan seuraavana päivänä esitettävää Velho-oopperan näytöstä...

...Myös kulttuuriministeri Suvi Linden vierailee Kolarissa 30.8.2001.

Vanhojen metsien kompensaatiotyöryhmä vierailee Äkäslompolossa 6.9.2001. He tutustuvat luontokeskus Kellokkaaseen ja Pyhän Laurin Kappeliin, sekä käyvät katsomassa Käärme-oopperan esityksen...

 

24.8.01 pe Iltalehti s.56 - Arto Junttila (Kuva Aarne Hallikainen):
Mitä Velho-trilogian jälkeen säveltäjä Ilpo Saastamoinen?
(Kuva: Säveltäjä Ilpo Saastamoinen loi Velho-oopperatrilogiaa kymmenen vuotta.)

Oopperatrilogia Velho nähdään Ylläksellä tulevina viikonloppuina viimeiset kerrat. Vuosikymmen sitten äkäslompololaiset Uuttu-Kalle ja Johannes Seppälä pyysivät etelän miestä Ilpo Saastamoista pienen kuoroteoksen säveltäjäksi, mutta pienestä kasvoi suuri kokonaisuus. Uuttu-Kallen tekstiin syntyi kolme tunturi-oopperaa; Velho, Riekko ja Käärme. Ilpo Saastamoinen tuntee perinpohjin saamelaisten ja alkuperäiskansojen musiikin.

- Milloin ja miten kiinnostuit saamelaismusiikista?

- Aikoinaan Karelia -yhtyeessä, Paroni Paakkunaisen ja Edward Vesalan kanssa, jossa teimme kaikenlaisia kansanmusiikkisovitelmia, mutta varsinaisesti vuonna -73, kun pääsin Nils-Aslak Valkeapään Uusi joiku -yhtyeeseen.

- Olet soittanut lukuisissa suomalaisyhtyeissä 60-luvulta lähtien, Soulsetistä Pohjan-tahtiin, mutta mikä on merkittävin yhtyeesi?

- Toisaalta kolme vuotta Piirpaukkeessa, jonka kanssa 80-luvulla kierrettiin ahkerasti ulkomaita ja toisaalta Pohjantahti, joka säestää laajennettuna näitä oopperoitakin. Se on ollut kaikissa näissä tärkeimmissä projekteissani parikymmentä vuotta ja on soitettu kaikkien tunnettujen saamelaisnimien kanssa, Wimmestä Angelin tyttöihin.

- Pian käsillä ovat Velho-oopperoiden viimeiset näytökset ja ne huipentuvat kahteen viimeiseen viikonloppuun, jolloin Velho, Riekko ja Käärme esitetään perättäisinä päivinä. Eikö se ole harvinainen urakka?

- Tiettävästi vain Richard Wagnerilla on samankaltainen oopperoiden putki. Meidän esitykset ovat ainutlaatuisia myös siinä mielessä, että oopperat esitetään ulkona ja poikkeavat koko maailman oopperatuotannosta, koska niissä on niin vahva etnisen musiikin sekapoljento.

- Ensimmäisen oopperan, Velhon, aikoihin ei oikein uskottu teoksen menestykseen ja pahansuopaisimmat kuiskivat, että Ylläksen juurella harrastetaan noituutta?

- Velhohan perustuu historian kaikkein vanhimpaan kerrostumaan ja jopa antiikin Roomassa asti Lappi ja saamelaiset tunnettiin noidistaan, eikä Velhossakaan asian kanssa aristeltu. Itse olen ollut kuudella shamaanikurssilla, muttei Velho-niemessä loveen langettu. Käytettiin kyllä shamaanirumpua harjoituksissa apuna keskittymisessä.

- Oli suunnitteilla myös, että Velho-trilogia kuvattaisiin televisiolle, mihin se kariutui?
- Huhuthan tietävät varmasti, että TV2:n hanke kaatui säveltäjän, sanoittajan ja ohjaajan ahneuteen. Tosiasiassa se kaatui budjetilliseen väärinarviointiin. Ei oltu varauduttu ollenkaan lainmukaisiin tekijänoikeuskorvauksiin. En tiedä, oliko kysymys tahallisuudesta vai ammattitaidottomuudesta.

- Viime vuonna keräsit Velho-kokonaisuuden parhaat palat tuplalevylle, minkä-laisen vastaanoton, Velhon Aika -levy on saanut?
- Joulukuussa Hesari valitsi sen vuoden levyjen joukkoon, mikä on toistaiseksi selkeästi merkittävin huomio. Kaikkiaan olen lukenut siitä kymmenkunta arvostelua, joista yksi ainoa oli negatiivinen.

- Onko haikea mieli, kun Velho loppuu?
- Tietysti lukuisten uusien ystävyyssuhteiden vuoksi ja Velhohan on yksi päätöistäni ja vienyt ammattiurastani kymmenen vuotta. Olen ainoa, joka on ollut tässä kiinni päätoimisesti, eikä energiaa muuhun ole riittänyt. Nyt pöytä on puhdas ja aletaankin miettiä, mitä isona tehdään.

- Mitä Velhon jälkeen, minkälaisia uusia projekteja on työn alla?
- Ilmaan on heitetty alkuasteella olevia ajatuksia, mutta ensi vuonna täytän 60 vuotta ja tulee kuluneeksi melko tarkalleen 45 vuotta, kun olen aloittanut soittamisen tanssiorkesterissa. Ehkä sen ympärille jotain syntyy.

 

25.8.01 Lapin Kansa s.8 - Kolari, Päivi Harala-Toivanen (+ Kuvat I-IV):
Musiikkitunturi-hanke paikkaa oopperan jättämää aukkoa -
Velho-trilogia kokoaa oopperaesitykset vielä kerran nähtäväksi

Äkäslompolon Velhoniemessä päättyy muutaman viikon kuluttua vuosia kestänyt esittämisen ja näyttämisen vimma. Tällöin on aika jättää jäähyväiset Velholle, Riekolle ja Käärmeelle, jotka ovat joka syksy keränneet uskolliset esittäjänsä ja yleisön luonnon komeisiin maisemiin. Tänä syksynä on mahdollisuus vielä nähdä kaikki kolme oopperaa, jotka esitetään syyskuun toisena ja kolmantena viikon-loppuna.         

Yhdeksän vuotta kestäneet  jokasyksyiset harjoitukset ja  esiintymiset tulevat varmasti jättämään vieroitusoireita mukana olleille. Lisäksi tapahtuman loppuminen tuo hetkeksi tyhjän aukon Kolarin kulttuuritarjontaan. Oopperan vastuuhenkilö Hilja Liimatainen  uskoo, että kehittelyn alla oleva Musiikkitunturi-hanke tulee  osaltaan korvaamaan Velhoa.

Tosin hän epäilee, ettei samanlaisessa mittakaavassa enää saada väkeä koolle. Oopperassa kun on pyörinyt väkeä lähes 300 henkeä, tekniikka mukaan lukien.
- Esiintyjät ovat olleet Tunturi-Lapin kunnista, Pellosta ja Rovaniemeltä.

Mukana on ollut paljon lapsia muun muassa Kurtakon ja Äkäslompolon koulut oppilaat. Ooppera on jopa kirjattu Äkäslompolon koulun opetussuunnitelmaan.

Vesisade on vain lisännyt esittämisen intoa
Ammatillisesti ooppera on opettanut kaikkia. Esitysten ohjaaja Keijo Kupiainen ei ole päästänyt ketään helpolla. Aikuisten epäonnistuminen on osaltaan kasvattanut mukana olleita lapsia. He kun ovat omin silmin nähneet, etteivät aikuisetkaan onnistu ilman kovaa harjoittelua ja työtä. Itsensä kokoaminen ja keskittyminen on vaatinut paljon oppimista. Kuorolaistenkin on pitänyt opetella yhteensä lähes sata laulua kolmeen oopperaan.

Television kanssa ei päästy yhteisymmärrykseen oopperan taltioinnista. Tästä syystä muistot jäävät pelkästään lehtileikkeiden ja uutispätkien varaan. Lavasteet ja puvusto aiotaan kerätä talteen ja säilöä kunnan tiloihin. Katsomo ja kymmenet tarpeistorakennelmat sekä maanalaiset käytävät tullaan purkamaan yksityisen vuokramailta.

- Toisaalta on haikea ja toisaalta helpottunut olo. Yhdessä on ollut kivaa ja on ollut hienoa, kun on saanut tutustua valtavaan määrään ihmisiä. Olemme olleet kuin muurahaisyhteisö. Jokainen on tiennyt tarkkaan oman tekemisensä ja lisäksi on pidetty huolta vierustoverista. Oopperassa mukanaolo on osaltaan toiminut sosiaalisena kuntouttajana. Se on antanut itseluottamusta ja rohkaissut ihmisiä yrittämään uusia asioita, sanoo Hilja Liimatainen.

Luontokin on tullut velholaisille erittäin tärkeäksi asiaksi; onhan esitys vedetty läpi vaikka taivaalta olisi satanut jääpuikkoja. Erään esiintyjän mukaan sade on vain parantanut esittämisen intoa ja lisännyt esitykseen aitouden tuntua.

 

25.8.01 la Pohjolan Sanomat s.11 - Teksti ja kuvat Eero Haapala:
Velho-trilogia esitetään ensimmäisen ja viimeisen kerran yhdessä -
"Mikä tuulesta syntyy, se tuuleen jääköön"

Velho-ooppera ry:n puheenjohtaja Hilja Liimatainen on laskenut, että vuodesta 1993 tähän syksyyn asti Velhoniemessä on vieraillut reilut 80 000 kuulijaa ja katsojaa. Koko aikana hanke sai Liimataisen mukaan yhteiskunnan tukea vajaa miljoona markkaa. Suurin yksittäinen opetusministeriön tuki oli 200 000 markkaa.

- Sen tämä opetti, ettei ei ole karvoihin katsomista. En luota enää ihmisten puheisiin, jotka ensin ylistävät hienoksi ja upeaksi jutuksi, mutta kun samaa ihmistä lähestyt oikeassa asiassa, niin lähes korville tulee, tilittää Liimatainen.

Ennen tämän syksyn kenraaliharjoitusta ja ennen kuin Velho-trilogian osat Velho, Riekko ja Käärme esitetään viimeistä kertaa, Liimatainen on tunnustanut itselleen kylmän totuuden.

- Arvostusta ei oikeasti ole olemassa, sanoo valtavan työn päässä oleva Liimatainen.

- Meillä on tänä päivänä velkaa 350 000 markkaa. Emme vielä tiedä, mikä tilanne 12 esityksen jälkeen syyskuun 17 päivä on. Katastrofia ei kuitenkaan tule, hän laskee.

Päättäjien ja etelän suhtautumisessa Velhoon on paljon samaa, mitä Uuttu-Kallen eli Kalervo Uutun teksteissä nousee esille etelän suhteesta Lappiin. Jäi sitä vaille, että etelä olisi varastanut Velhon, Riekon tai Käärmeen.
- Nyt tulevat matkijat perässä, tietää Kalervo Uuttu sanoa.

Vaikka 1993 jälkeen tähän päivään asti johtokunta ja Velho tekijät ovat olleet monesti vereslihalla milloin vuokra-asioiden, milloin talouden kanssa, niin Liimatainen korostaa ihmisten olevan onnellisia siitä, mitä ovat vuosien aikana saaneet aikaan. Reppuun jää monta hyvää asiaa ja monta syytä olla tyytyväinen.
- Kaikkien elämysten ja kokemusten lisäksi me olemme työllistäneet vuosittain noin 20 ihmistä eri tehtävissä, laskee Liimatainen.

Moni opiskelija on saanut Velhoniemestä myös harjoittelupaikan.
- Tämä on kantanut myös kunnan rajat, ne on nyt tuntemattomia. Mukana on ihmisiä lähes joka Lapin kunnasta, kertoo Uuttu.

Uutun tilittäessä tuntoja ennen viimeisiä esityksiä, hänelläkin nousee mieleen koettelut ja karikot.
- Niitä epäilijöitä ja sanojia riitti. Moni heistä sanoi, ettei sitä voi tehdä. Nyt me sanomme ettei voikaan, mutta mepähän vain tehtiin se, miettii Uuttu.

Ei kaiken loppu
Kun valot sammuu Velhoniemessä 17.9. aamuyöstä kello 2.00 ja kaikki on esitetty, ei tekijät ja taito häviä mihinkään. Velhoniemi puretaan ja paikka kunnostetaan entiseen asuun.

- RY ei kuole tähän. Olemme etsineet alueelta uutta paikkaa, ei sillä, että ooppera tarvitsisi ensi syksyksi esiintymislavan, mutta esiintymislavalle on syntynyt tänne tarve. Lavaa voisi silloin käyttää muutkin kuin me, kertoo Liimatainen.

Hän vakuuttaa, että yhdistys tulee jossakin vaiheessa tekemään jotakin.
- En tiedä mitä, mutta on meillä ainakin monta metriä kangasta. Meille on tullut myös tarjouksia ja monet ovat olleet nyt kiinnostuneita tästä, tietää Liimatainen.

Jäljelle jää myös Kari Kaulasen kirja, jonka hän tekee Velhon, Riekon ja Käärmeen vuosista.

Nyt otetaan mittaa
Velho-trilogian ohjaaja Keijo Kupiainen odotti kenraalia rauhallisin mielin, vaikka olikin lähettänyt esiintyjät viimeisten harjoitusten jälkeen kotiin opettelemaan. Edessä on hänen mukaan esiintyjille ja ennen kaikkea kuorolle ennen kokematon kolmen illan putki.

- Se on Suomen ja maailman mittakaavassa ainutlaatuinen hanke. Kuoro laulaa kolmessa illassa joukkokohtausta lähes kuusi tuntia, kertoo Kupiainen.

- Nyt ei kysytä halutaanko jaksaa vaan siitä, että jos haluttaa tehdä, niin sitä on vain jaksettava. Merkillistä on, että kun ihminen luulee kuolevansa niin sitten vasta homma alkaa. Ihminen venyy uskomattomiin mittoihin, uskoo Kupiainen.

Velho, Riekko ja Käärme soivat hänen mukaan nyt todella viimeistä kertaa. Esityksiä ei voi viedä mihinkään.
- Muualla teokset olisivat kuin eksyneet jonnekin. Teokset on tehty varta vasten tähän niemeen ja tähän paikkaan, sanoo Kupiainen.

Hän on todella tyytyväinen kokemaansa sen jälkeen.
- Kun yhdestä heinäniitystä ja tyhjästä paperiarkista nousee tämmöinen, niin kyllä tämä on merkittävä saavutus, arvioi Kupiainen paikallisten ihmisten aikaansaannosta.

Kaiken isä, Uuttu-Kalle toteaa ennen viimeisiä esiintymisiä.
- Kaikki alkoi kahvipöytäpuheista, kun Raittimon Pentti ja Seppälän Johannes pistäytyivät kahvilla, hän muistaa.

- Mutta mikä tuulesta syntyy, se tuuleen jääköön, kuittaa Uuttu.

Velho ja Ajan Kolme Rinkiä
Velho-trilogia kertoo Lapinmaan tarinan kolmessa eri osassa. Velho-ooppera kertoo Velhon ja Äiti-Maan viattomuuden liitosta, ihmeiden ajasta, jolloin noitarummun kumu oli ukkosta mahtavampi ja neitsyen nauru kastepisaroita heleämpää. Velhon aikana Suuri Seppä takoi ahjossaan Ajan Ensimmäisen Ringin. Taonnasta sinkoilevat kipinät syttyivät tähdiksi pimeälle taivaalle.

Syntymän ja lapsuuden ajan jäätyä taakse tulee Riekon vuoro. Riekko on Lapin elämän lintu, mutta Riekko-ooppera kertoo synkkää tarinaa. Lappiin saapuu pappi kristinuskoa tuomaan, vouti lappilaisia verottamaan ja sotaisten pirkkalaisten myötä Lapin ja Lannan veret sekoittuvat. Velhossa kuherrelleen parin - Ingan ja Pierran - tyttölapsi ryöstetään pirkkalaisen iltoja sulostuttamaan. Lapin neitsytveri vuodatetaan ja Ajan Toinen Rinki jähmettyy rauta-ajan kahleeksi. Velhon on aika astua maan varjoihin. Syntyy käärme pahuuden merkiksi.

Viimeisessä osassa, Käärme-oopperassa astutaan Ajan Kolmanteen rinkiin. Käärme kertoo Iso-Vennestä ja hänen vaimostaan. He omistivat maat ja vedet, eikä lappilaisilla ollut asiaa Iso-Vennen maille.

Käärme kertoo tarinaa 1800-luvulta nykypäivään ohittaen sen ja kulkien kohti maailmanloppua. Lopussa piilee kuitenkin uusi alku, Valkean Velhon syntymä.

 

26.8.01 su Lapin Kansa s.4 - Kolumni - Heikki Tuomi-Nikula: Ajan rinki yhdentyy
Ystäväni kävi Savonlinnassa kuuntelemassa oopperaa. Se oli ensimmäinen kerta.
- Ja viimeinen, sanoi mies.
- Salissa oli varmaan pari tuhatta ihmistä. Ilmanvaihto ei pelannut. Oli niin ahdasta että pakoon ei päässyt kesken esityksen. Ne lauloivat italiaksi enkä ymmärtänyt siitä mitään.

Oopperaa ei tietenkään kannata hylätä yhden kokemuksen perusteella - ei ainakaan silloin, kun luvassa on jotain poikkeuksellista. Nyt on. Ylläksellä, täällä omilla tanhuvillamme.

Velho-trilogia käy jo yhdeksänteen esitysvuoteensa. Ensimmäisestä, Velhosta, on päästy Riekon kautta Käärmeeseen. Ajan rinki yhdentyy, kuten oopperan käsi-kirjoittaja Kalervo Uuttu sanoo.

Kun ensimmäisen kerran menin kuuntelemaan Velhoa, ajatukset olivat epäilevät. Miten ihmeessä tänne maailman ääriin joku on voinut keksiä oopperan tuomisen? Miten on mahdollista että se voisi onnistua taiteellisesti taloudesta puhumattakaan, kun asialla on pääasiassa innostuneita amatöörejä ja esitys on keskellä yötä avoimen taivaan alla satoi tai paistoi, tuulessa tai pakkasessa.

Velhon näkeminen muutti ajatteluni täysin. Paino on sanalla näkeminen. Musiikilla oli tietysti suuri rooli, mutta ennen kaikkea silmäruoka oli mykistävä. Velhon tekijät toivat vanhan Lapin katsojien eteen taustana Ylläsjärvi, selkänojana ylpeä Ylläs. Värikäs, syvää elämänviisautta kumpuava teos ei jättänyt tuona iltana ketään kylmäksi, vaikka silloin mittari painuikin pakkasen puolelle.

Esityksestä poistuessa monen katsojan silmäkulma kastui liikutuksesta ja epä-määräisestä ikävästä vanhaa aikaa kohtaan. Esiintyjät muodistivat soihtukujan jota pitkin kotimatka alkoi.

Velhosta tuli menestys. Sana kiiri Äkäslompolon ihmeestä. Katsomo täyttyi ja vieraita tuli myös kaukaa. Jotkut vieraista istuivat katsomossa ilta illan jälkeen, niin rikas on oopperan maailma. Menestyksen myötä muun muassa katsomoa jouduttiin suurentamaan 1500 ihmiselle.

Velhoa seurasi Riekko, joka toi Lapin nykyajan kynnykselle, sitten Käärme, oma aikamme joka kietoutuu menneeseen kuten kaikki.

Ne kaikki ovat itsenäisiä teoksia joista jokainen voi valita mieleisensä. Yhdessä ne muodostavat vaikuttavan kokonaisuuden. Jos niin ei olisi, Velho-oopperan lento olisi katkennut jo ajat sitten.

Velhon tekijät ovat tehneet uskomattoman työn. Näyttämöllä on parhaimmillaan parisataa esiintyjää; He ovat ajaneet harjoituksiin pitkien matkojen takaa pelkästä tekemisen halusta. He ovat jokainen ketään erikseen nimeämättä tehneet työn joka jää Lapin kulttuurihistoriaan.

Kaikella on aikansa, niin myös Velholla.
Tänä vuonna Ajan rinki yhdentyy - Velho trilogia on mahdollista nähdä ensimmäisen kerran kokonaisuutena saman syksyn aikana - ja samalla viimeisen kerran.

En tiedä mitä tulee Velhon jälkeen. Vastaavanlainen ponnistus tuntuu mahdottomalta uusia - mutta toisaalta - niin ihmeellinen saavutus Velho on, että sen jälkeen ei ihmettele mitään mitä Lapin ihmisistä kumpuaa. Tekemiselle ei ole rajoja, mahdottomia asioita ei ole jos ja kun vain on tahtoa tehdä.

Vaikka Velho on ollut yleisömenestys, moni lappilainen ei vielä ole sitä nähnyt. Voin suositella.

Eilen oli Velhon ensi-ilta, esitykset jatkuvat parhaaseen ruska-aikaan syyskuun puoliväliin. Edessä on unohtumattomia öitä joita valaisevat kuu, tähdet ja revontulet. Siellä ei katsomossa tule ahtaan paikan kammoa, kieli on sitä minkä kaikki ymmärrämme ja näyttämön rikas kuvamaailma tarjoaa ehtymättömästi katsottavaa.

Velhon nähnyt palaa kotiin rikkaampana kuin tiesikään ja terveellä tavalla ylpeänä ja nöyränä siitä mistä maasta on kotoisin.

 

27-30.8.01 Kansan Tahto? Tuula Hursti / Seppo Hursti (Kuvat I-IV Nina Susi):  Velhon jäähyväiset
Velhon rumpu paukkuu Äkäslompolossa viimeisiä kertoja. Jo kahdeksana syksynä tätä ennen Velhoniemestä kaikuneet oopperan äänet vaikenevat tällä tietoa lopullisesti syyskuun puolivälissä. Kolmen oopperan ja yhdeksän vuoden mittainen savotta on silloin saatu valmiiksi. Ajan rinki on sulkeutunut.

Viimeinen oopperasyksy avattiin viime viikonloppuna Velholla, josta kaikki aikoinaan alkoi. Ensi viikonloppuna esitetään Riekkoa ja kahtena seuraavana trilogian kaikkia kolmea osaa. Velhoa, Riekkoa ja Käärmettä.

Kun Käärme on 16. syyskuuta esitetty viimeisen kerran, uskomattomaksi menestys-tarinaksi kasvanut paikallisoopperahanke siirtyy historiaan. Saako se mahdollisesti jatkoa jossakin muodossa, siitä ei vielä ole tietoa.

Kokonaisvaltainen teatterielämys
Velhon kantaesitys ja samalla koko Äkäslompolon oopperan ensimmäinen varsinainen esitys oli 27. elokuuta 1993.

Velhosta koko homma alkoi, ja näin jälkikäteen ajatellen se piti sisällään jo ne ainekset, jotka kasvattivat alun perin yhden oopperan mittaiseksi suunnitellun projektin trilogiaksi,

Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin Velhon taika tehoaa edelleen. Kalervo Uutun herkkä ja viisas teksti, Ilpo Saastamoisen musiikki, koko esiintyjäjoukon valtavan intensiivinen paneutuminen asiaansa, Ritva Starckin suunnittelemat puvut, Erkki Alajärven lavastus ja taustana maan kauneimpiin kuuluva maisema Äkäslompolon rannalla tuntureiden kainalossa - niistä muodostuu hyvin kokonaisvaltainen, visuaalisesti ja emotionaalisesti vaikuttava elämys, joka ei hevin unohdu.

Kannattaa uskoa siihen mikä on omaa
Koko oopperatrilogia on mainio näyte siitä, että kannattaa uskoa siihen, mikä on ominta omaa, luottaa omaan erikoislaatuun ja ammentaa omasta perinteestä. Juuri siihen perustuu Äkäslompolon oopperan saavuttama suosio.

Velhossa libreton kirjoittaja Kalervo Uuttu - Uuttu-Kalle - esittelee Lapin mytologian seitoineen ja staaloineen, maahisineen ja haltioineen. Se ei ole vain Lapin ihmisten vaan kaikkien suomalaisten yhteistä uskomusperintöä satojen ja tuhansien vuosien takaa. Kotakansan elämässä sillä vain oli tärkeä roolinsa pitempään kuin muilla suomalaisilla.

Riekossa Lappi menettää neitsyytensä. Tulevat Pirkka Pirkkalainen, papit, voudit, verot ja markkinatalous. Velho tietää, että hänen aikansa on ohi, ja polttaa rumpunsa ja seitansa.

Käärmeessä liian monella ihmisellä on tietokonepää ja cocacola-vatsa. "Kehitys" kehittyy sekasortoon ja suureen pamaukseen. Ympyrä sulkeutuu, ja terve osa ihmisestä aloittaa uuden kierroksen.

Velhossa hämmästyttävän rikkaan tekstin sanoma tiivistyy loppulaulussa, maan laulussa ihmiselle: "Älä koskaan lakkaa tuntemasta, älä lakkaa tuntemasta." Niiltä, joille ei mikään riitä, kysytään mitä he tekisivät tähdillä jos ne saisivat.

Takana kuuluu joiun ja rukouksen kaikuja, kun Uuttu-Kalle kehottaa tulemaan tunturirinnoille, tuntemaan pienuutensa koska siitä alkaa suuruus. "Maa poistaa silmistäsi unen usvan, että tunturissa näet pienen kukan ja että kuulisit miten siellä, kuinka siellä tuulikannel soi."

Hurmosta lähestyvää intensiivisyyttä
Velho on rakenteeltaan ehjempi ja tunnelmaltaan tiiviimpi kuin trilogian muut osat.

Näyttämöllä lähes koko ajan olevalla isolla joukolla ja kuorolla on onnistumisen kannalta keskeinen merkitys. Pitkään mukana olleet esiintyjät osaavat asiansa, ja toinen toistaan seuraavat joukkokohtaukset ovat hallittuja ja näyttäviä. Paikoin hurmosta lähentelevä intensiivisyys suorastaan hengästyttää katsojaakin.

Näyttävien joukkokohtausten väliin ohjaaja Keijo Kupiainen on sijoittanut pieniä, usein hauskoja ja keventäviä yksityiskohtia.

Yksittäisistä esiintyjistä esille nousee kolme nimeä. Uuttu-Kalle on tässä Velhona parhaimmillaan. Kun hän astelee muiden muodostamaa kujaa katsomon eteen, hän tuntuu kasvavan vähintään kolmemetriseksi, suorastaan staalon kokoiseksi. Ketään muuta on tähän rooliin vaikea edes ajatella.

Uuttu-Kallen tavoin kaikissa trilogian osissa mukana oleva Jaakko Gauriloff laulaa upeasti ja on näkyvästi esillä sekä solistina että joukkokohtauksissa. Hänen tanssissaan seidalle on todellista tunnetta ja hurmiota.

Kolmas sooloesiintyjä Annukka Hirvasvuopio omaa kauniin laulunäänen lisäksi myös runsaasti valovoimaisuutta, joka näkyy myös Riekon Ingan roolissa.

Aikaisemmista trilogian muiden osien esityksistä ovat jääneet mieleen näiden kolmen lisäksi Kalle Fält Pirkka Pirkkalaisena Riekossa ja Lussin-Pietinä Käärmeessä, Taisto Polvi Riekon pappina sekä Martti Kadenius Ison-Vennen roolissa Käärmeessä.

Onko Kallella vielä sanottavaa?
Mitä tämän viimeisen oopperasyksyn jälkeen? kysyy moni.

Ooppera on ollut Äkäslompolon kylälle ja Kolarin kunnalle iso asia, isompi kuin ehkä on aina osattu nähdäkään. Jo yhdeksäntenä syksynä se tuo Äkäslompoloon tuhansia ihmisiä, joilta paikkakunnalle jää aikamoinen tukku rahaa. Vähintään yhtä tärkeä on oopperan merkitys myönteisen imagon luojana.

Ylläksen Musiikkitunturihankkeen yhtenä tehtävänä on selvittää oopperoiden tulevaisuus. Tiettävästi taustalla tehdään koko ajan työtä, jonka tuloksista kuullaan myöhemmin.

Nyt voi vain yhtyä siihen, mitä Ylläksen ystävien Kuukkeli-lehden päätoimittaja Eero Vapa juuri äskettäin kirjoitti:

"Eletään toivossa, että Kalervo Uutulla eli Uuttu-Kallella on vielä sanottavaa ihmisille ja etteivät esiintyjät halua jättää käyttämättömäksi oopperoiden avulla hankkimaansa ammattitaitoa."

 

> Tuula Hursti: Kiitos vielä kerran
Tulemme tähän kylään vuodesta toiseen. Kävelemme tuttuja polkuja reppu selässä, sovittaen askeleemme toistemme tahtiin. Kapuamme tunturin laelle, sinne mistä näkee kauas: länteen ja itään, etelään ja pohjoiseen, muiden tunturien, soiden, metsien ja lompoloiden taakse.

Tuomme tunturiin ikävämme ja ilomme, yhdessä olomme itsestään selvyyden ja kaukana asuvien ystävien ikävän.

Tunturin laella, jossa tuuli on arvaamaton ja pieninkin kukka kaunis, epäoleellinen jää jonnekin kauas ja aika pysähtyy. Täällä on helppo ymmärtää, miksi ihmiset Pohjolan maassa kerran uskoivat pieneen väkeen ja velho-noitiin, puuseitoihin ja kiviseitoihin, haltioihin, joista osa oli ilkeitä ja osa antoi rikkauksia ja täytti kaikki ihmisen toiveet, jos ihminen vain osasi toiveensa oikealla tavalla esittää ja haltijaa oikeaan aikaan lähestyä.

Tässä tunturien kylässä, Äkäslompolossa, on helppo unohtaa maailmankaikkeuden järkevät selitykset ja heittäytyä kuuntelemaan tarinaa Velhosta, Riekosta ja Käärmeestä. Tarinaa maasta, joka oli kaukana Pohjolassa. Revontulten äärillä.

Me istuimme talvivaatteet yllä tutussa katsomossa. Ilta ei ollut niin pimeä kuin joskus ennen. Taivas oli kirkas ja aurinko punersi Lainio- ja Kesänkitunturien rinteet. Tunturien varjot heijastuivat lompoloon, jonka pinta oli aivan tyyni.

Ihmiset istuivat katsomossa hiljaa. Oudot ihmiset aivan toisissaan kiinni. Järven poikki lipui vene, johon katseet kohdistuivat. Hurjan näköinen vene, josta nousi kansan joukkoon Velho. "Tietäjä tulen ja tuulten."

Tarinat tempasivat välittömästi mukaansa. Musiikki ja tanssi. Uskomattoman upeat puvut ja lavastus, joka häkellytti pienillä ja suurilla erikoisuuksillaan. Erityisesti mukaansa tempasi ihmisten into, kun he lauloivat ja tanssivat, nousivat maan alaisista koloistaan ja juoksivat, hauskuuttivat ja pelottivat, naurattivat ja itkettivät.

Ilman näitä joukkoja ei olisi tuollaista näytelmää. Jokaisella oli osansa. Erityisesti katselin lapsia, sitäkin kaikkein pienintä, jonka toinen lapsi nosti syliinsä, kun omat jalat eivät aina kantaneet riittävän nopeasti. Häntä, joka ei ollut edes syntynyt silloin kun Velho ensimmäisen kerran esitettiin.

Ja jälleen kerran ihmettelin runoja, jotka Uuttu-Kalle on kirjoittanut. Melkein hengittämättä kuuntelin miten "Ihmisten maailmassa kaikki rajallista on. Haltijoitten maailmassa kaikki rajatonta on." Juuri niin, ajattelin, juuri niin.

Kun ilta kylmeni, nousi järveltä hienoinen usva. Kapea juova, joka eli ja myötäili näyttämön kertomuksia: "Oi Äiti-Maa, ota ihmisen tuska pois. Oi Äiti-Maa, ota pienen ihmisen tuska pois."

Ja hetken kuluttua kuoro vakuutti: "Oi kuule ihminen, ei maa sua hylkää. Maa voi olla ilman sinua. Mut sinä et voi olla ilman maata, koska olet maan lapsia"

Velhon esitys on päättynyt. Käymme kättelemässä Uuttu-Kallen ja Jaakko Gauriloffin. Tekee mieli sanoa jotain, mutta ei oikein osaa. Eikä tarvitsekaan osata. Tunne riittää.

Saan poskelleni suukon kiitokseksi siitä, että kiitän. Jatkamme kulkuamme soihtu-käytävää pitkin. Kiitämme jokaista, sillä jokainen näistä ihmisistä on tämän näytelmän tähti.

Kävelemme majapaikkaamme muutaman kilometrin päähän. Joukko lapsia, näytelmässä mukana olleita, ajaa pyörällä ohitsemme. Hyvää yötä! he huutavat meille mennessään. Tulee kummallisen hyvä mieli.

Hyvää yötä, vastaamme. Ja kiitos vielä kerran.         
TUULA HURSTI

 

8.9.01 Kuukkeli s.2 - Eero Vapa: Nauttikaa kulttuurisyksystä
Ylläksen syksyn kulttuuriannin kohokohta on eittämättä oopperatrilogia, joka vetää väkeä Velhoniemeen yhdeksännen ja näillä näkymin viimeisen kerran.

Meno ja tunnelma Velhoniemessä tuntuu mukavalta eikä ulkopuolisen silmiin eikä korviin ole tullut vielä merkkejä väsymisestä, vaikka takana on jo pitkä rupeama harjoituksia ja kahden oopperan esityksiä. Perjantaina 31.8. tekijäporukka kuului saavuttaneen omien mittareidensa mukaan uuden huipun. "Tämä oli koko proggiksen paras ensi-ilta", "Ohjaajan kirjaan ei tullut yhtään merkintää", "Ansaitsimme Oskarin eilisiltaisella esityksellä" -kannustussanoja kuului ennen lauantain 1.9. näytöstä. Ainoa ongelma tuntui olevan äänien kestäminen, lähes kaikki puhuivat oktaavia normaalia matalammalta.

Oopperan vaikutusalue ei jää pelkästään Velhoniemeen. Yksittäisiä muusikoita ja isompia kokoonpanoja voi nähdä ja kuulla erilaisen musiikin kimpussa ainakin Pyhän Laurin kappelissa sekä Ylläksen Kaivohuoneella. Nauttikaa esityksistä, mutta älkää liikaa nauttineina.

 

8.9.01 Kuukkeli s.3 - Risto: Velho Velhona Velhossa
Velho-trilogia elää iltaansa. Vuosien ponnistelut ovat lopuillaan. Lopuillaan ne ovat trilogian sanoittajan ja Velhon, Kalervo Uutun, Uuttu-Kallenkin, kohdalta.

- Loppuu ikuinen taistelu paikasta ja rahasta. Kohta olemme vapaat Velhon ikeestä, Kalervo tuumii suorasukaiseen tapaansa. Vaikka trilogia on henkilöitynyt vahvasti tekstin kirjoittajaan, ei Kalervo pidä sitä erityisen tärkeänä lopputuloksen kannalta.
- Joka kerta tarvitaan 300 tekijää. Kiittäkää heitä. Yksin ei kukaan tee yhtään mitään, hän korostaa jokaisen tekijän tärkeyttä.

Näytöskauden jälkeen Kalervo aikoo katsella ja kuunnella mihin ryhtyä. - Olisi se mukava tehdä vielä muutakin, mutta kun tietäisi mitä, mies mietiskelee.
Ainekset neljänteenkin oopperaan ovat olemassa, mutta sen synty jää nähtäväksi.
- Kolme riittää, Kalervo kuittaa, vaikka antaa ymmärtää, että jotain sanottavaa on hautumassa.

Velhon hengellä on monta muotoa. Velho oli Velho, jonka henki lensi lintuna pois. Syntyi Riekko. Synkkinä hetkinään henki otti Käärmeen muodon. Joskus henki meni hauen suolen sonkeloon tai muuttui siikakalaksi. Siinäkö aihe neljänteen teokseen.

Kalervoa mietityttää joidenkin tahojen pyrkimykset omia kulttuuri itselleen. Käsitystään, että kulttuuri on kaikkien omaa, hän perustelee esimerkillä.

- Se on kaltio, josta edellä kulkijat ovat juoneet ja jättäneet tuohilipponsa jäljessä tuleville, jotta hekin joisivat.

Roolijälkiä
- Kieltämättä rooli on jättänyt jälkensä. Velhon suulla saattaa sanoa karskistikin, Kalervo toteaa.

Velhon myötä siunaantuneet tehtävät ovat häirinneet elämää, jos ottaa todesta miehen väitteen.
- Marjastus, kalastus ja sukupuolielämä ovat kärsineet, hän naurattaa kuulijoitaan.

Kalervon Velho syntyi puolivahingossa, kauan ennen muiden Velhoa vuonna 1976. Silloinen Äkäshotellin johtaja, Jorma Raudasvirta pakotti Kalervon keksimään ja kehittämään Lapin kasteen. Jorma nimittäin oli myynyt saksalaisille matkapakettia, johon sisältyi kaste.

- Nyt niitä saksalaisia tulee Jorma soitti pari päivää ennen heidän tuloaan, eikä kasteesta ollut mitään tietoa. Se oli semmoinen pakkopuristus, mutta mielikuvituksen kanssa siitä selvittiin, Kalervo muistelee miten Äkäsmyllyn mylläristä tuli Velho.

Kasteesta tuli miehelle vuosien elinkeino. Kalervo arvelee, että se oli matkailijoille tarkoitetun ohjelmapalvelutuotannon alku sekä Ylläksellä että koko Lapissa.

Kasteensa punaisena lankana Kalervo pitää sitä, että ihminen pääsisi hyviin väleihin maan, ilman, veden ja tulen haltijoiden kanssa. Tapahtuma on leikkimielinen, mutta Velhon, Uuttu-Kallen kastesanoihin sisältyy vakavaakin pohdintaa ihmiselosta.
- Velho ei ole minun keksintöni. Se on turistien antama nimitys, Kalervo tähdentää.

Kastetilaisuuksiin osallistuvat alkoivat esittää Lapin menneisyyteen liittyviä kysymyksiä.
- Oli pakko lukea historiankirjoja, ettei tarvinnut kaikkea valehdella, hän naurahtaa.

Myllärin ja myöhemmin Velhon asuna Kalervo käytti Lapin pukua. Jokapäiväisessä käytössä se likaantui ja rispaantui ja siihen tuli reikiä. Kalervo myöntää, että puku oli lopulta huonossa kunnossa. 80-luvun puolivälissä nousseen hälyn ja lehtikirjoittelun saattelemana Velho poltti asunsa, median seuratessa tapahtumaa.
- Se oli Velhon kuolema; mutta muutaman kuukauden päästä jatkoin siitä mihin jäin, Kalervo muistelee.

Uuttu-Kalle saa jatkuvasti esiintymispyyntöjä, mutta useimmat niistä Kalervo kertoo laistavansa.
- Olen kyllästynyt. Henkisesti se ei anna enää mitään. Puhun kuin robotti, Kalervo pahoittelee.

Kirjoittamaan
Kalervo kertoo kirjoittavansa tekstin valmiiksi ensi kirjoittamalla.

- Sen pitää olla niin valmiiksi mietitty, että sitä ei tarvitse muutella. Usein siihen menee päiväkausia, joskus jopa kuukausia, hän kuvaa tapaansa tuottaa tekstiä.

Aamuyön tunnit kolmesta kuuteen ovat Kalervolle parasta kirjoittamisaikaa.

Ei soi puhelimet eikä mene aikaa muilta töiltä. En pidä kirjoittamista oikeana työnä, kun siinä ei tule kunnon hikeä, Kalervo virnuilee.

Aloittaessaan Velhon kirjoittamisen Kalervolla ei ollut selkeää ajatusta siitä mihin hän pyrki. Se vaati miettimistä ja vääntämistä. Velhon kirjoittaminen kesti puolitoista vuotta. Kovin urakka oli viimeisten laulujen kirjoittaminen.

- Mietin monta kuukautta niitä tekstejä. Se oli yksi marraskuinen sunnuntaiaamu kun helpotti. Parissa tunnissa kumpikin teksti, Ihmisen valitus maalle ja Maan laulu ihmiselle, olivat paperilla, tuumaa Kalervo tuosta kokemuksestaan.

Käärmettä kirjoittaessaan hän aloitti viimeisestä laulusta, Ajan hymnistä. Se kokoaa ja päättää koko trilogian.
- Kun sain sen valmiiksi oli helpompi kirjoittaa muuta tekstiä, Kalervo kertoo menettelystään.

Teksteihinsä Kalervo sanoo suhtautuvansa erittäin itsekkäästi eikä kumartele niiden suhteen ketään.
- Sanani saa ymmärtää miten haluaa. Itse näen, että se on niin kuin kirjoitin. Tärkeintä on voittaa itsensä, vakavoitunut kirjoittaja toteaa.

Ohjauksellisista syistä tekstien järjestystä on jossakin kohdissa muutettu, mutta sisällön muuttamiseen kirjoittaja suhtautuu kielteisesti. Yhden muutoksen hän on kuitenkin hyväksynyt. Tämän syksyn Velhossa Oli maa kaukana pohjolassa -laulu jatkuu lisäyksellä ...jossa laulu oli kätketty vaikean riekon siiven alle.

Ennen Velhoa Kalervo kertoo kirjoittaneensa hyvin vähän, vain parisenkymmentä runoa.
- Ei ole ollut sanomista. Kirjoitan sitten, kun on sanottavaa, hän toteaa.

Yksi kirja, Löytöretki Lappiin, on kuitenkin Kalervon kirjoittama. Se on käännetty muun muassa englanniksi.

Ensimmäisen runonsa Kalervo muistaa kirjoittaneensa 11 vuoden iässä, pakon edessä, eräpäivään mennessä, kuten trilogian tekstitkin.
- Opettaja halusi, että laulan joulujuhlassa, vaikka en välittänyt laulamisesta silloinkaan. Esitin, että jos runo passaa. Se sopi ja esitin oman runon. Se oli myös ensimmäinen esiintymiseni, Kalervo jatkaa. 

Velho-oopperan suosio
Velho-ooppera on syksyn suosikki. Miksi?

- Se on niin lapsenomainen, suorastaan lapsellinen. Se on myös jotenkin epä-määräinen. En itsekään saa otetta siitä, Kalervo miettii syitä Velhon suosioon.

Lieneekö yksi suosion syy se, että Velho tartutti oopperainnostuksen Ylläkselle.

Kuten on tunnettua piti Velho-niemen oopperataru olla ohitse parissa, kolmessa vuodessa. Kalervo nimeää ajankohdan ja syyllisen siihen, että kävi toisin. Hän kertoo jutelleensa ohjaaja Keijo Kupiaisen kanssa ensimmäisenä syksynä, viimeisen näytöksen jälkeen. Keijo oli maininnut jollakin Wagnerilla olevan oopperatrilogian ja samalla pohtinut, että löytyisikö Lapin mytologiasta ja historiasta aineksia uusiin teoksiin. Siinä sitä oli haastetta, mutta Kalervo vastasi siihen välittömästi aloittamalla Riekon kirjoittamisen.

Riekon juoni perustuu historian kulkuun kuvaten kuinka kirkollinen ja maallinen valta pakkokeinoin saavuttavat Lapin maan. Käärme-oopperan loppuosa kuvaa humpuukimaailman tapahtumia ja ilmiöitä erikoisen ajankohtaisesti, doping-sotkuja myöten, päätyen maapallon tuhoon. Etelästä tuleva elämänneuvojen tulva on vangittu myös Käärmeeseen.

- Se se on, kun opettavat ikänsä metsän laidassa asuneille miten metsän laidassa on elettävä. Tulisi joskus jotakin muutakin, Kalervo puuskahtaa.

Trilogia elää kierroksen tyhjästä tyhjään, maailman synnystä sen loppuun.
- Se on luonnon kiertokulku. Luullaan, että elämä on ainutkertaista ja kestää ikuisuuden. Vain aika on ikuista, eikä se tarvitse ihmistä. Ajan suopungissa on vain yksi pää, alku, Kalervo sanailee.

Velhon alku
Kalervo sanoo oopperaurakkansa alkaneen eräänä pääsiäisenä, 80-luvun puolivälissä. Pentti Raittimo ja Johannes Seppälä olivat kyläilemässä hänen luonaan, kun puhe kääntyi jälleen kerran ooppera-ajatukseen.

- Ainakin minulle se alkoi siitä keskustelusta, Kalervo jatkaa.

Kalervo ja Kai-Jussi Jankeri, oopperakuoron johtaja, etsivät sopivaa esityspaikkaa, mutta sitä ei tuntunut löytyvän. Ohjaaja, kansallisoopperan tuotantojohtaja, Keijo Kupiainen tuli kesällä 1991 käymään ja hänen kanssaan jatkettiin paikan etsintää.
- Kun tulimme Velhoniemeen jämähti heti, että tämä on se paikka, Kalervo muistaa.

Velhoniemestä tuli oopperoiden koti. Se on helpotti Kalervon kirjoittamistakin.
- Näen näkynä sen miltä oopperan täytyy näyttää, ja jo kirjoittaessani mietin miten se asettuu näyttämölle. Velhoa kirjoittaessani tuo näky oli vielä epämääräinen, mutta syventyi kun kirjoitin Riekkoa ja Käärmettä, Kalervo kuvailee.

Jotkut tahot ovat paheksuneet oopperatrilogiaa pakanallisen elämän ja pakanallisten palvontamenojen kuvaamisesta.
- Ei palvottu kiveä eikä kantoa vaan suurta henkeä niiden sisällä. Ei ollut varaa kummempaan kirkkoon, Kalervo toteaa.

> s.9         Vuosikymmen oopperassa II  (Ensimmäinen osa julkaistu Kuukkelin n:ossa 15/22.8.2001)
... kuinka moni on osallistunut Velhoniemen oopperatalkoisiin. Joka tapauksessa heitä on useita satoja, ellei tuhansia.

Lukuisa on se joukko, joka on jaksanut taivaltaa vuodesta toiseen koko oopperavuosikymmenen, uskollisimmat jokaisen harjoituksen ja jokaisen näytöksen.

Kuukkelin jututtaessa muutamia heistä mieleen palautuivat monenmoiset sattumukset ja tapahtumat, mutta ensimmäinen Velho-esitys nousi ylitse muiden. Myös katsojien ylitsevuotavat kiitokset ovat jääneet mieleen...

... Kairankiertäjä
Oopperasanoma tavoitti Jaakko Gauriloffin Venäjänmaalta.

- Kolarista soittivat ja esittivät Ilpo Saastamoiselle oopperan säveltämistä. Vähän myöhemmin hän pyysi minutkin mukaan, Jaakko muistelee, miten hänestä tuli velholainen.

- Aluksi ooppera tuntui liian kaukaiselta. Ajattelin, että miten tämmöinen kairan-kiertäjä sopeutuu siihen maailmaan, vaikka olin ollut musiikin kanssa tekemisissä pitkän aikaa. Mieleeni tulivat frakkipukuiset esiintyjät ja katsojat. Aihe kuitenkin kiinnosti ja oopperahankkeesta puhuttiin joka paikassa, Jaakko jatkaa.

Jaakon mukaan tekijöiden kesken vallitseva hyvä henki ja into ovat kannustaneet kaikkia yrittämään parhaansa.
- Alussa tehtiin enemmän hengellä. Nyt tekeminen on ammattimaisempaa, ja kaikilla on pyrkimys parempaan, hän tuumii, ja pyytää välittämään kiitoksensa kaikille mukana olleille.

Jokaisessa oopperassa on omaleimaisia piirteitä. Velhon ja Riekon myyttisyys kiehtoo Jaakkoakin, mutta suosikkiaan hän ei nimeä.

Niissä on yllätyksiä, mutta Käärme elää enemmän tässä ajassa eikä yllätä samalla tavalla, vaikka siinäkin on huippukohtansa, Jaakko vertailee.
- En kadu yhtään, vaikka tästä tulikin vuosikymmenen urakka, Jaakko vakuuttaa.

Jaakko uskoo, että musiikki on edelleenkin osa hänen elämäänsä, mutta tuumii, että haaveet ovat halpoja,
- Jos saisin koottua koltankielisen lastenlevyn, toteutuisi silloin yksi unelmistani, Jaakko paljastaa.

> s.9         Kiitos koko joukkueelle - Tuula ja Seppo Hursti Kiimingin Jäälistä
Lopetimme loman katsomalla Velho-oopperan, ja kokemus oli yhtä vahva kuin aikaisemmin Riekon ja Käärmeen katsomossa. Uuttu-Kallen herkkä ja viisas teksti, Ilpo Saastamoisen musiikki, koko esiintyjäjoukon valtavan intensiivinen paneutuminen asiaansa, Ritva Starckin suunnittelemat puvut, Erkki Alajärven lavastus ja taustana maan kauneimpiin kuluva maisema Äkäslompolon rannalla tuntureiden kainalossa -  niistä muodostui hyvin kokonaisvaltainen, visuaalisesti ja emotionaalisesti vaikuttava elämys, joka ei hevin unohdu...

[Jatkuu osassa VELHO-TRILOGIA III:]

16.9.01 su Pohjolan Sanomat - Pääkirjoitus - PENTTI JUSSILA:  Velhoniemen finaali