2001 VELHO-TRILOGIA III

16.9.01 su Pohjolan Sanomat - Pääkirjoitus - PENTTI JUSSILA:  Velhoniemen finaali

Se että Velho-trilogia jäi taltioimatta, on tekijöilleen valtava pettymys, mutta se on myös kulttuuripoliittinen skandaali.

Tänä iltana on Velhoniemen finaali; viimeinen, "suuri finaali" se on. Velhon, Riekon ja Käärmeen, maailman mitassakin lajissaan ainutlaatuisen oopperan viimeiset tahdit häipyvät tuuleen, rakennelmat puretaan, vanha asuinkenttä jää siksi, millaiseksi se on vuosisatojen aikana muokkautunut; vain alkuperäiset pari latoa jäävät odottamaan, mitä uuden vuosituhannen ihminen paikalle keksii.

Yhdeksän oopperasyksyä, noin 70 miltei aina loppuunmyytyä esitystä lähes 90 000 katsojalle, on ollut projekti, jonka suuruutta on vaikea mieltää, kun muistetaan millaisista resursseista ooppera on nostettu pystyyn. Esiintyjiä taustajoukkoineen on ollut pari sataa. Runko on Kolarin, Pellon ja Muonion alueelta, mutta moninkertaisesti satoja kilometriä on tarvittu vielä alueen ulkopuolellekin ennen kuin tarpeellinen väki on ollut koossa. Taloudellisten resurssien haalinta on ollut suhteellisesti samanlaista; tuskinpa ns. suuressa maailmassa näin pienistä puroista olisi uskallettu edes yrittää.

Tärkeintä kulttuurissa, kaikessa taiteessa, on kuitenkin henkinen perusta. Sen rikkaudesta taas ei ole ollut pulaa. Ominta Velho-trilogiassa on aidon perinteen ja korkean ammattitaidon yhdistyminen. Velhon juuret ovat Lapinmaan ikuisessa mytologiassa, monikerroksisessa tarinaperinteessä, maahisista moderniin. Kalervo Uutun libretot ovat runoutta, jonka arvon mittaa aika, todennäköisesti vielä kestävämmäksi kuin nyt voidaan ymmärtää. Teksti ja Ilpo Saastamoisen sävellykset elävät yhteen.

Aitouteen kuuluu esiintymistila; ei kai oopperaa voi enää aidommin lavastaa sekä itse tarinan että ympäristön kannalta. Ohjaaja Keijo Kupiainen ja lavastaja Erkki Alajärvi ovat puhuneet samaa kieltä - sekä keskenään että ympäristön, Velhoniemen kentän ja jyhkeitten tuntureiden kanssa.

Hilja Liimatainen, Velho-yhdistyksen sielu ja käytännön moottori, uskoo ja toivoo, että ellei muuta niin ainakin jokilaaksoon ja laajemminkin, on jäänyt tekijöittensä keskinäinen verkosto, jonka todellisina lankoina on yhteistyön ymmärtäminen. Ei se mitä monille lähes kymmenen syksyä Velhoniemessä on opettanut katoa minnekään. Vaikka Velhoniemi paikkana loppuu, sen sisältö elää ja ehkä se voi näkyä tekijöittensä kautta vielä hyvinkin konkreettisesti. 

Konkreettisesti trilogia ei enää tulevaisuudessa näy. Se, että Velho, Riekko ja Käärme jäivät taltioimatta, on tekijöilleen valtava pettymys, mutta se on myös kulttuuripoliittinen skandaali. Syitä lienee sysissä ja sepissä, yleisiä ja yksityisiä. Silti jää päällimmäiseksi leijumaan, kuinka kaukana Ylläs on Pasilasta - yhtä hyvin kilometreissä kuin henkisesti. Velhon ainutlaatuisuutta ei oivallettu.

Velhoniemi jää maahisten oopperakentäksi. Paljon kymmenvuotiskausi on tekijöilleen antanut, mutta silti: mikä tuulesta syntyy, se tuuleen jääköön. Uuttu-Kallen, Velhon itsensä, vähän katkeraankin vivahtavaan tilinpäätökseen on vain tyytyminen.

 

16.9.01 su Lapin Kansa s.1 - Outi Keränen:
Velhoniemessä viimeinen rynnistys tänään  -  Yhdeksän vuoden oopperat ovat ohi
Monen vuoden ajalta tutut oopperatapahtumat Kolarin Äkäslompolossa päättyvät. Velhoniemessä hiljenee oopperoiden osalta lopullisesti, kun myöhään tänä iltana käynnistyvä Käärme, viimeinen osa Velho-trilogiasta, saadaan päätökseen.

Oopperoiden tekijöiltä jää taakse yhdeksän vuoden uurastuksen tuottama ilo ja nautinto oopperan ystäville.

Heitä on vuosien aikana Äkäslompolon rannalle saapunut lähes 90 000. Harrastajilta jää taakse myös valtava määrä esityksiin uhrattua energiaa, jota on väliin tuhlattu väsymykseen saakka.

Vuodet ovat kuitenkin antaneet paljon. Uppoutuminen taiteen tekemisen maailmaan on ollut sadoille lappilaisille esiintyjille sellaista hunajaa, josta ei ole voinut irrottaa otettaan. Yksi hunajaan tarttuneista on pellolainen sähköasentaja Hannu Välimaa. Oopperan kuorossa kakkostenori Välimaa laulaa parastaan, ehkä kaikkein parastaan juuri tänä iltana, kun taivaan alla Velhoniemessä kääntyy uusi, tyhjä lehti. > s. 12

 

> s.12         Outi Keränen:  Oopperaurakan koko yllätti kuorolaulaja Hannu Välimaan
- "Pörröjä ne on muutkin - sekaan vaan"
Äkäslompolon Velhoniemessä esitetyissä oopperoissa; Velhossa, Riekossa ja Käärmeessä, kuorolaulajana toiminut pellolainen Hannu Välimaa ei arvannut kuinka lujavauhtiseen kelkkaan hyppäsi, kun yhdeksän vuotta sitten Velhosta innostui.

- Kun harjoitukset ovat olleet kiihkeimmillään, on tullut mieleen, että kaikkeen sitä lähtee. Mutta sitten olen ajatellut, että pörröjä ne on muutkin, ei kun sekaan vaan, Välimaa nauraa.

Oopperan kantavassa voimassa, kuorossa, alussa ykköstenorina ja myöhemmin kakkostenorina laulanut Hannu Välimaa on yksi niistä sadoista lappilaisista, jotka ovat jaksaneet satojen kilometrien takaa ajaa harjoituksiin eri puolille lääniä tai Kolarin Äkäslompoloon. Sähköasentaja on uhmannut pakkasta ja sateita, estänyt pillereillä flunssaa, opetellut ja taas opetellut, esiintynyt ryömien ja pomppien ja kotiutunut silloin, kun muilla perheenjäsenillä on ollut uni makeimmillaan.

Hänestä tämä kaikki on kannattanut. Vuosien merkityksen oivaltaa kuitenkin vasta pikkuhiljaa, kun kaikki on päättynyt. Ei ehkä ihan ensi viikon alussa, mutta myöhemmin.

- Sävelet voivat pyöriä pitkään päässä ja silmätkin seisoa, mies tuumaa, mutta ei aio tipahtaa arjen tullen tyhjän päälle. Pello-kvartetti on yhä olemassa ja hänen tiensä vie Leena-vaimon perässä Ouluun, josta on jo löytynyt mukava kuoro.

"Oh-hoijaa, ei tule mitään"
Lauantaina, kun Välimaalla oli matkaa oopperoiden pisteen pyöräyttämiseen vain parin esityksen verran, oli hänestä mukava muistella menneitä. Tapahtuneet huvittavat nyt,  vaikka totisilta hetkiltä ne aikanaan tuntuivat.

Kun pellolainen innostui mukaan Velhoon vuonna 1993, ei hän uskonut, että siitä tulisi niin iso juttu kuin tuli. Ensin puhuttiin vain vuoden urakasta.

- Kun nuottipinoja annettiin käteen, hämmästyin. Ajattelin, että oh-hoijaa ei tule mitään. Muistan kuitenkin hyvin sen hetken, kun sain harjoituksissa pistää mapin penkin alle ja laulelin menemään koko Velhon.

- Ensimmäisissä sarjaharjoituksissa Kittilässä jouduimme kuvittelemaan koko Velho-niemen. Ryntäsimme juhlasalissa joukolla väärään paikkaan ja Kupiainen (ohjaaja) huutaa, että eihän se ranta siellä ole kuin tuolla puolapuilla!

Niin Hannu Välimaa kuin Velho-ooppera ry:n puheenjohtaja Hilja Liimatainenkin uskovat Suomen Kansallisoopperassa työskentelevällä Keijo Kupiaisella olleen hullun rohkeutta ohjaukseen lähtöön.

Kenturalla ilman laseja
Velhoniemi, noin puolen hehtaarin laajuinen esiintymisalue on miinoitettu maahisten kuopilla ja monenlaisilla koloilla. Vaikka niistä useimmat onkin peitetty, on esiintyjillä yön hämärissä ollut tuhat mahdollisuutta kompastua ja loukkaantua. Silmälaseja ei ole saanut pitää. Hilja Liimatainen ihmettelee, miten vähän loukkaantumisia kuitenkin on ollut sairastumisista puhumattakaan.

- Eikä yhtään esitystä ole peruttu sään takia, huomauttaa puvustuksesta alusta asti vastannut tervolalainen Ritva Starck. Vaikka hän, noin 250 kilometrin päästä harjoituksiin tuleva, tunnustaakin jääneensä oopperan koukkuun, niin taakka siitä ei ole tullut. Hän sanoo vuosien opettaneen ennen kaikkea nöyryyttä. Vaikka Tervolassa jotkut arvostelevat oopperoita pakanallisiksi menoiksi, sanoo Starck uskonsa Jumalaan vain vahvistuneen matkan varrella.

Länsi-Lapin ammatti-instituutin Tervolan yksiköstä korukiviartenomiksi pian valmistuva Hilla Vertiö on jo vuosia hoitanut esitysten tarpeistoa. Hän on vastannut esimerkiksi siitä, että Käärmeessä esiintyvällä Iso-Vennellä on antiikkituoli siellä missä pitää ja, että jauhosäkit ovat paikoillaan ja esiintyjillä käden ulottuvilla  kulloinkin tarvitsemat esineet.
- Katsojahan ei tuota puolta näe, se on niin automaatti.

Tuhansien juttu
Äkäslompolon oopperaruljanssissa on ollut noin 300 esiintyjän lisäksi valtavasti mukana näkymätöntä talkooväkeä. Jokaiseen kahvihetkeen on pitänyt leipoa satoja pullia, tehdä voileipiä ja ruoka-annoksia. Kahviakin on kulunut yhdeksän kiloa päivässä. Työsuhteessa on ollut kymmenen ihmistä ja myös muutamalle ammattilais-esiintyjälle on maksettu palkkaa. Kylän palveluita on tarvittu monenlaisia. On kysytty hevosmiehiä, poromiehiä, lampaita ja konemiehiä.

- Kulttuurin pariin on saatu ujutettua ihmisiä hyvin monella tapaa. Tapahtumat ovat koskettaneet välillisesti tuhansia ihmisiä, tietää Hilja Liimatainen.

Viimeisen esityspäivän aattona nuotiolla istunut kolarilainen puuseppä Johannes Seppälä, yksi ooppera-tapahtuman isistä, sanoo olleensa oopperoissa mukana loppuun asti yhdestä syystä: hän puhalsi aikanaan pilliin ja sai joukot taakse.
Kuka arvasi, että uhkarohkea tempaus kantoi näin pitkälle.

Oopperaa lukuina   
- Velho-trilogiaan kuuluvat oopperat ja valmistumisvuodet:

Velho 1993, Riekko 1996, Käärme 1999

- Budjetti alussa noin 600 000, lopussa 2,5-3 miljoonaa

- Harrastajia mukana noin 300, esitykset ovat koskettaneet tuhansia lappilaisia

- Yleisöä sunnuntaisen esityksen jälkeen ollut noin 90 000

- Kymmenien rakennelmien Velhoniemi puretaan

- Sadat esiintyjien puvut pestään ja lajitellaan

- Velho-trilogian televisiointi ei onnistunut, valokuvia ja dioja olemassa satoja

- Musiikkitunturi-projektissa selvitetään, mikä on tarpeiston tulevaisuus ja ohjelmat Ylläksellä jatkossa

 

18.9.01 Kaleva s.13 - Kulttuuri: Velho-trilogia lopetti ennätysyleisöön
NÄYTTÄMÖTAIDE - Vuosikausien syksyinen kassamagneetti Velho-trilogia lopetti ennätysyleisöön Ylläksellä. Viimeisissä 12 näytännössä Velhoa, Riekkoa ja Käärmettä kävi katsomassa yli 12 000 ihmistä. Vuosien mittaan katsojia on ollut kaikkiaan noin 90000.

Pienestä siemenestä itäneen trilogian on arvioitu jättäneen vuosien mittaan Ylläksen aluetalouteen noin 70 miljoonaa markkaa.

Nykymuodossaan Velhon taru on lopussa. Sen esittäjät pitävät vuoden tauon, mutta jo vuodeksi 2003 luvassa saattaa olla jotain muuta. Paitsi ennätysyleisöstä, trilogian loppurynnistys sai nauttia ylenpalttisen hyvistä säistä.

Aiemmista puheista poiketen Velhonniemen kiinteitä rakenteita, muun muassa 1500 hengen katsomoa, ei pureta ainakaan hetimmiten, vaikka alueen vuokrasopimus on katkolla. "Eihän sitä koskaan tiedä, mitä tapahtuu", Velho-oopperan kannatus-yhdistyksen puheenjohtaja Hilja Liimatainen sanoo. (LM)

 

18.9.01 - Pohjolan Sanomat s.1 (Eero Haapala): Velho-urakka päättyi halauksiin
(Kuva Eero Haapala: Takana lähes 10 vuotta ja 70 esitystä. Muoniolainen Manu Friman ja rovaniemeläinen Sirkku Seppänen ovat iloisia yhteisestä 10 vuoden elämyksestä.)

Maanantaita vasten yöllä puoli kahden aikaan Äkäslompolon Velhoniemessä raavailla miehillä kostuivat silmät.
- Oli se vain niin kova sana, mitä me 10 vuoden aikana teimme. Heti alusta asti siinä oli mukana niin luja tunne, oli kuin oma mökki olisi ollut tekemisen panttina, miettii Velho-oopperoiden esityksissä laulanut Kalervo Seikkula valojen sammuttua ja viimeisten katsojien lähdettyä.

Näyttämön takana kuusikon keskellä olevassa korsussa ihmiset halaavat. Ainoana rooliasunsa päälleen jättänyt Kalervo Uuttu ei saa rauhaa.
- Kalle, tee sie meille uusi ooppera, vaativat miehet Kolarin järvikylistä.

Uutta oopperaa Uuttu ei heti lupaa, hän odottaa mitä isommalla porukalla asiasta päätetään.

Aikaisempia Uutun tekemiä oopperoita, Velhoa, Riekkoa ja Käärmettä, esitettiin yhteensä 70 kertaa yhteensä noin 90 000 katsojalle.
- Kupiainen vaati meiltä alussa 200 laulajaa ja tuhannen poroa. Tiesimme, että 1000 poroa kyllä löytyy, mutta epäilimme mistä saadaan ne 200 laulajaa, muistelee Seikkula.

Poroja on ollut mukana vain muutama, mutta laulajia vuosien aikana löytyi satoja.

> s.11 (Kuvat Heikki Liimatainen) - Eero Haapala: Velho-oopperalta iso perintö
"Vaikka tämä [on] taiteellinen esitys, niin satua tämä ei ole. Tämä on ollut oppitunti historiasta monelle lappilaisellekin."

Lapin lääninhallituksen sivistystoimentarkastaja Sirkku Seppänen oli yksi, joka tiesi elämänsä muuttuvan Velho-oopperan viimeisen [esityksen] jälkeen.
- Nyt pistetään se iso piste tämän loppuun ja ruvetaan tekemään jotain muuta, mietti Seppänen Velhoniemen kuusikossa olevassa esiintyjien taukokorsussa.

Seppänen on ollut mukana Velho-oopperoissa esiintyjänä.

Velho ja kaikki mitä se antoi hän pystyy jättämään pientä haikeutta tuntien, mutta suurta surua hän kokee, kun samalla loppuu prosessi, jossa ihmiset ovat oppineet valtavasti.
- Sivistysalan virkamiehenä en voi parempaa kuulla, kuin että kaikki sanovat oppineensa täällä jotain ja he kokevat kasvaneensa ihmisenä tämän aikana, sanoo Seppänen.

Hän kertoo itse olleensa aina suoritusta, älykkyyttä ja tietämistä ihannoivissa ammateissa, joissa on tungettu pois tunneoppiminen työssä ja elämässä.
- Siinä on ollut minun oppimisen sarka täällä, tunnustaa Seppänen.

Velho-oopperat ovat Seppäsen mukaan osoittaneet, kuinka taiteen avulla ihmisessä saadaan aikaan muutos.
- Kaikki vuosien aikana mukana olleet 400 - 500 ihmistä ovat muuttuneet ja veikkaan muutoksen tapahtuneen aina parempaan päin. Juuri tämä herättää minussa suunnatonta optimismia, sanoo päivittäin työssään aikuisten oppimista pohtiva Seppänen.

Hän muistuttaa, että niitä oppimisia ja sisäisiä liikahduksia mitä noin 90 000 katsojassa on tapahtunut, ei voi kukaan edes arvioida.

Oppimista
Joka esityksessä vahvassa roolissa ollut Jaakko Gauriloff pitää saavutuksena myös saamelaisten ja koko Lapin kohtelusta levinnyttä tietoa.

- Vaikka tämä taiteellinen esitys, niin sotaa tämä ei ole. Tämä on ollut oppitunti historiasta monelle lappilaisellekin, muistuttaa keikoilleen ja koltankielen opetus-tehtäviin palaava Gauriloff.

Koko Velhon eliniän nähnyt muoniolainen Manu Friman tuli mukaan, kun kuljetti lapsiaan Velhossa Sirkku Seppäsen viereen liikkujien harjoituksiin. Miehen osa löytyi alussa vain esiintymislavalta, mutta myöhemmin tehtävät laajeni myös sähköpuolelle ja hallintoon. Friman luopuu oopperoista ilman isompia vammoja. Hänellä työ jatkuu vielä hallituksessa myös mahdollisesti jotain uutta punoessa.
- Iso asia mikä tästä jää jäljelle on osaaminen, usko itseemme ja iso koko maahan ylettyvä todella osaavien ihmisten verkosto, sanoo Friman.
Friman on löytänyt itsensä jo Torniosta Teatterielämys eukoista sähköhommista.

Kultti-ilmiö
Ääniporukassa tämän kesän toiminut seinäjokinen Juha Ojala kertoo Velhoniemen oopperakesästä muodostuneen hänelle itselle virstanpylväs.

- Kyllä tämä oli niin valtava kokemus. Velho-jutulla on teatteripiireissä koko maassa järjetön kulttimaine ja nyt ymmärrän minkä tähden, sanoo Ojala. Hänen mukaan Velho on noussut kultiksi pienten ihmisten tehtyä valtavan jutun pienillä voimilla...

..."Parasta ollut uudet kaverit ja esiintyminen" (Juttu lapsiosallistujista)

 

> Pielavesi-Keitele 3.10.01 ke s.29 - Timo-Heikki Varis (> Ks. Isot henkilöhaastattelut):
Kymmenen oopperavuoden jälkeen - Ilpo Saastamoinen vetää henkeä

4.10.01 to Koillis-Häme s.2 Ruskareissu - tulipahan tehtyä!
Menin suurin odotuksin ystävättäreni kanssa Lappiin kokemaan ruskan loiston. Parin viikon aikana maisemat alkoivat hieman saamaan ruskeankeltaisia sävyjä. Yöpakkasten puuttuessa väriloisto ei puhjennut täyteen loistoonsa, ja harmikseni voin vain todeta - en siis vieläkään nähnyt ylistettyä Lapin ruskaa.

Kokemusmaailmaani tuo reissu lisäsi kuitenkin valtavasti. Kävimme nimittäin 6.9. katsomassa Velho-oopperatrilogian viimeisen Käärme-nimisen osan. Esitys tapahtui Yllästunturin vierellä olevan Äkäslompolojärven rannalla. Illalla klo 23.00 - 01.30 aikana tapahtunut spektaakkelimainen ooppera antoi unohtumattoman elämyksen varmasti jokaiselle katsojalle. Se oli jotain sanoin kuvaamatonta. Sitä katsoessa tuli mieleen, että elämyksiä, jotka jäävät ikuisesti mieleen voi kokea tälläkin tavalla. Ei tarvitse hypätä benjiä tai kiivetä Mount Everestille.

Pääosin talkootyönä tehty ooppera, jossa oli kolme osaa eli Velho-ooppera,  Riekko-ooppera ja Käärme-ooppera kuvaavat Lapin kansan vaiheita shamanismista nyky-aikaan asti. Katsomamme Käärme-oopperan loppuosan eräs huipennus oli tilanne, jossa satapäinen joukko palvoi kumpareen takaa noussutta teräksen näköistä rahavallan Baabelintornia. Istuimme eturivissä, ja yht'äkkiä korkean tornin ympäröi valtava räjähdys. Tulen lämpö tuntui kasvoillamme, mutta ei painevaikutusta. Samalla syttyivät järven takana valonheittäjät, jotka valaisivat mustalle yötaivaalle kohoavat räjähdyssavut. Savua oli noussut jo aiemminkin saksalaisten sotajoukkojen vierailun jäljiltä. Metallinhohtoinen kymmenmetrinen symbolitorni vajosi savuten takaisin maan uumeniin, kuin ennustaen 11.9. New Yorkin tapahtumia.

Olimme käyneet katsomassa muutama päivä aikaisemmin Pyhätunturin Aitta-kurussa Noitarumpu-esityksen, joka taas esityspaikkana on ainutlaatuinen. Vaikka Pyhätunturin syvät louhikkoiset kurut ovat sinänsä vaelluksen arvoisia nähtävyyksiä, niin sinne viety esitys luo oman sävelensä luonnon muovaaman areenan tunnelmaan.

Tom Pöystiä haastateltiin Lapin alueradiossa ja hän totesi vakituisena Lapin kävijänä, että ei täältä mitään ihmeellistä lumoa ja taikaa löydy - se on paskapuhetta ja luotu vain etelän turisteja varten. Silti köyhä, karu Lappi on parhaimmillaan kaunein paikka Telluksella.
URPO MANNINEN         

 

30.10.01 Kuukkeli s.3 Kalervo Uuttu:
(Kuva: Alla Kalervo Uutun, Uuttu-Kallen runo, jonka hän esitti Velho-väen yhteisessä karonkassa sekä Kallen jäähyväissanat Velhoniemelle sunnuntai-iltana 16.9.2001, ennen Velho-trilogian viimeistä näytöstä.)

"Oi aurinko, anna meille rakkaus, anna meille valo,

anna meille voimaa kestää huominen.

Oi tuuli, tuo meille eilisen unohdus,         

tuo unohdus menneestä.         

Meissä on uusi laulu, laulu huomisesta.         

Oi tähtöset, antakaa meille unelma,         

unelma yhteisestä paremmasta maailmasta.         

Meissä on maa ja vesi, meissä on tuli ja ilma.         

Olkoon meissä rakkaus, viivy meissä rakkaus."

 

"Jos mie saan tässä paikassa lephoolisesti levätä, en ois ikkääni, ko vain aikani,
näillä sanoilla on Vanhan Lapin erämaan kulkija
maahisilta ja haltioilta asentopaikkaa anellut.

Ja vähän samaan tapaan mekin kymmenkunta vuotta sitten
maan väkeä suostuttelimme.

Ja hyvästi on vanhain väki meitä täällä Velhoniemessä hoivannut.
He antoivat meille juotavaksi kirkasta elämään vettä,
silloin kun kielemme kuivuivat.
He nostivat, kantoivat silloin, kun jalkamme uupuivat.
He opettivat meille sen, että pienuudessa on suuruutemme.

Kiitos teille tästä, kiitos näistä vuosista maan kummat.
Ihmisen osa on tulla ja lähteä.
Jää hyvästi Velhoniemi!
Näkemiin haltiat ja maahiset.

Toivon mukaan kohtaamme Teidät, jossakin, jolloinkin.
Toivon mukaan maasta nousee uusi laulu, pieni, suuri kansanlaulu".

 

Hely ja Make Tampereelta: Ajan rinki on sulkeutunut
Ajan rinki on sulkeutunut myös meidän kohdallamme. Yhdeksän syksyn kohokohta on ollut tulla Ylläkselle oopperaan.

Velhon olemme katsoneet 6, Riekon 4 ja Käärmeen 3 kertaa. Aina esitykset ovat sykähdyttäneet yhtä paljon. Nyt katsoimme haikeutta tuntien toistaiseksi viimeiset esitykset.

Haluamme esittää kiitokset kaikille oopperoiden esiintyjille ja tekijöille niistä nautinnoista ja elämyksistä, joita olemme saaneet kokea.

Haluamme kiittää myös paikallisia yrittäjiä, jotka palveluineen ovat olleet luomassa meille ikimuistoisia oopperasyksyjä.

Mielenkiinnolla jäämme odottamaan mitä tapahtuu v.2003, josta kuulimme Lapinradiosta kotiinlähtöaamuna.  

30.10.01 Kuukkeli s.5 Eero: Kirja oopperoista > Ks. "Ajan rinki"

30.10.01 Kuukkeli s.13: Musiikkitunturia pähkäiltiin
Syyskuun 7-9. päivinä vieraili Äkäslompolossa Musiikkitunturi Ylläs -projektin puitteissa viiden hengen asiantuntijaryhmä, joka tutustui itse projektin lisäksi pai- kallisiin olosuhteisiin ja tietysti myös Velho-oopperaan parin näytöksen verran. Tässä projektijohtaja Osku Rajalan koollekutsumassa ryhmässä olivat Lapin läänintaiteilija Juha Söder, Fg-Naxos levy-yhtiön label manager Jan Vaaka, TV2:n musiikkitoimittaja Tommi Liuhala, Sibelius-Akatemian koulutuskeskusten johtaja Osmo Palonen ja Stellatum Oy:n toimittaja Matti Laipio.

Vieraat tapasivat Kolarin kunnan edustajina mm. kunnanjohtaja Heikki Havangan ja koordinaattori Tapio Niittyrannan, joiden kanssa pidettiin myös lyhyt palaveri aihiosta. Vieraat kertoivat omia näkemyksiään Musiikkitunturista ja loivat lausunnoillaan uskoa projektin tulevaisuuteen.

Sibelius-Akatemian Palonen näki Ylläksessä loistavan mahdollisuuden erilaisiin, myös kansainvälisiin koulutustapahtumiin, kunhan vain niiden rahoitusmallit selvitetään. Hän näki myös kaavaillun residenssitoiminnan positiivisena mahdollisuutena, jolloin kansainvälisyys olisi aina Ylläksellä paikalla.

Fg-Naxoksen Vaaka herkutteli          maisemien ja vuodenaikojen tarjoamilla loistavilla mahdollisuuksilla niin levynjulkaisuun kuin festivaalitoimintoihin. Hänen mukaansa Suomesta puuttuu tätä nykyä juuri tällainen eksoottinen ulottuvaisuus kansainvälisen toiminnan keskipisteenä. Vaaka maalaili tulevaan Ylläs Jazz Bluesin jopa Fg-Naxoksen omaa soittopaikkaa, jonne yhtiö toisi omia artistejaan.

Laipio puolestaan pähkäili ulkolaisten toimittajien ja musiikkiammattilaisten tuomista tutustumaan Ylläkseen eri tapahtumien yhteydessä. Puhelinlangat jo lienevät kuumina niin Musiikintiedotuskeskuksen kuin UM:n suuntaan.

TV2:n Liuhala taas totesi nykytekniikan antavan erittäin paljon lisämahdollisuuksia ohjelmantekovalmiuksiin. Nykyisin päästään erittäin pienikokoisella kalustolla aivan huippulaatuun, josta mahdollisesti päästään osallisiksi jo talvisen Ylläs Jazz Bluesin myötä.

Läänintaiteilija Söder myhäili tyytyväisyyttään käytyjen keskustelujen ja erilaisten ideointien valtavassa ryöpyssä. Söder näkee Ylläksen mahdollisuudet nousta kansainvälisestikin merkittäväksi Musiikkitunturiksi erittäin hyviksi, kunhan maltetaan vain pitää jalat maassa ja saadaan kaikki paikallistasolla mukaan keskittämään toiminnot yhden keskusorganisaation työstettäväksi.

Projektijohtaja Rajala hyrisi myös tyytyväisyyttään, koska luodut perusajatukset Musiikkitunturista tuntuivat ainakin tälle asiantuntijaryhmälle oikeaan osuneiksi. Edelleen Rajalaa lämmitti kovasti vierailijoiden erittäin positiivinen palaute ooppera-kokonaisuudesta; sen toteutuksesta ja miljööstä. Lauantai-illan Riekko-esitys sai erityiskiitokset, jotka vieraat kävivät myös välittämässä kättelyjen myötä "sairasvuoteellaan" olleelle Uuttu-Kallelle.

 

19.12.01 Kuukkeli - Eero: Vuoden vaihtuessa
Takanamme on jälleen yksi vuosi. Ylläksellä se on mennyt pääosin suotuisissa merkeissä. Kevät oli kaikin puolin erinomainen, vaikka lunta ei ollut yhtään tarvittavaa enempää. Ladut ja rinteet pysyivät hyvässä kunnossa kauden loppuun asti ja säänkin puolesta mennyt sesonki oli oikein "vanhan hyvän ajan" kevät. Aurinkoa riitti eivätkä tuulen myräkät haitanneet tunturin rinteillä.

Kesään lähdimme hieman epätietoisena. Mitenkähän kesämatkailu kehittyy kalliin polttoaineen maassa, oli silloin päivän puheenaiheena. Odotukset eivät olleet korkealla, mutta kaudesta jäi kuitenkin kohtalainen maku. Kesä 2001 ei ollutkaan pohjanoteeraus, vaan joissakin yrityksissä kävijämäärät olivat jopa selkeässä kasvussa.

Jos kevät oli erinomainen, ylitti syksy varmasti kaikkien ennakko-odotukset. Ainakin me Kuukkelin toimituksessa kuuluimme tähän joukkoon. Ruska-Kuukkelin painos loppui jo ensimmäisen viikonlopun jälkeen niin Äkäslompolosta, Ylläsjärveltä kuin Kolarin kirkonkylältä, vaikka varauduimme painoksessa aikaisempaa vilkkaampaan kauteen. Syksyn ruska oli kaunis, mutta pääsyyllisiä ylivertaiseen kansain-vaellukseen olivat Velhoniemen oopperat. Noin kymmenentuhatta katsojaa valloitti katsomon ja oopperat valloittivat heidät, viimeisen kerran.

Oopperat ovat selvästi jättäneet katsojiin lähtemättömät jäljet. Kiitoksia esityksistä on sadellut myös meille, jotka emme olleet mitenkään mukana. Aivan viime päivinäkin olemme toimitukseen saaneet kyselyitä, mitä ensi syksynä tapahtuu ja miten esiintyjät voivat ja mihin päin Suomea he ovat kulkeutuneet. Ensimmäiseen kysymykseen saamme varmasti vastauksen jo seuraavassa lehdessä. Musiikkitunturin väki häärii juuri nyt asian kimpussa. Velhoväen kuulumisiin palaamme varmasti jossain vaiheessa ensi vuotta. Toiveissa on ainakin telakalla olevan päätoimittajan, Kari Kaulasen kirja oopperoiden synnystä ja niiden kasvusta pienestä tapahtumasta suureksi spektaakkeliksi. Kuukkeli lupaa olla julkistamistilaisuudessa.

 

2.3.2002 Kuukkeli N:o 4, s.12  Jaakko Gauriloff , Lappi-illan tähti
(Kuvateksti: Leuddit, kolttakansan omimmat laulut ovat lähellä Jaakon sydäntä. Jos löytyisi rahaa niin mies keräisi unohtumassa olevat laulut yksiin kansiin. Se olisi meidän Kalevalamme, Jaakko tuumii.)

Ne, jotka näkivät Velho-trilogian tuntevat Jaakon. Hän esiintyi trilogian jokaisessa osassa ja jokaisessa Velhoniemen näytöksessä. Nyt Jaakon estradi Ylläksellä on toinen ja toinen on roolikin. Koko kevään, perjantaisin, Jaakko esiintyy Hotelli Ylläsrinteen perinteisessä Lappi-illassa.

Hän esittää Lapin lauluja sekä saameksi että suomeksi, ja kertoo kansansa, kolttakansan historiasta ja kulttuurista. Ensimmäisen kerran Jaakko esiintyi hotellin illassa viikon kahdeksan perjantaina. Myöhemmin keväällä, viikosta yksitoista alkaen, Jaakko esiintyy myös Lappi-illan päättävissä tansseissa orkesterin solistina.

Sekin onnistuu, sillä Jaakko tunnetaan myös taitavana iskelmälaulajana. Hänen esityksiään on taltioitu myös levyille.

Lappi-illan ohjelmistoonsa Jaakko on valinnut kolttien perinteisiä ja omimpia lauluja, leuddeja, sekä paremmin tunnettuja joikuja.
- Leudd on balladinomainen kertomus tapahtuneesta. Se on myös sekatahtinen kuten joikukin. Jaakko selittää.

Ja jos joku ei hoksi mitä sekatahtisuus merkitsee niin muistelkoon Velho-trilogian musiikkia ja sen poljentoa. Se on alusta loppuun sitä sekatahtista, jossa monin paikoin sama tahtilaji ei toistu paria kolmea tahtia enempää.

Jaakkoon pahoillaan siitä, että kolttakansan parissa syntyy enään vähän uusia leuddeja ja vanhat unohtuvat. Hänen suurin haaveensa on saada pelastettua katoava leudd-perinne, ja sen hän tekisikin, jos löytäisi rahoittajan.
- Kokoaisin unohtumassa olevat leuddit ja taltioisin ne levyille. Se olisi meidän Kalevalamme, Jaakko vakuuttaa.

Jaakko esittää myös joikuja, joita hänen mukaansa on sanaton joiku ja laulujoiku, luohti.
- Sanaton joiku on äänen käyttöä ilman tarinaa. Luohtissa on sanat, jotka voivat olla vuosikymmenten takaa, mutta voivat syntyä samalla, kun joiku etenee. Joku kertoo sinulle päivän tapahtumista joikuen, niin siinä syntyy uusi joiku, Jaakko havainnollistaa miten luohtti, laulujoiku saattaa saada alkunsa...

Jaakko jatkaa edelleen musiikin parissa. Hän on Uuttu-Kallen lailla mukana llpo Saastamoisen Velhon aika-konserttikiertueella.

Jaakon elämässä on tapahtunut merkittäviä muutoksia sitten oopperoiden. Hänelle myönnettiin taiteilijaeläkkeen puolikas ja vakituinen päivätyö loppui. Nyt elämän täytteenä ovat entistä tiiviimmin erilaiset kulttuuriin liittyvät toimet. Muun muassa viime keväänä hän esiintyi viikoittain Ylläsjärvellä, Hotelli Ylläsrinteen Lappi-illassa, joikaten ja kertoen kansansa, kolttien elämästä.

- On mulla pieni orkesterikin, jonka kanssa esiinnymme erilaisissa tilaisuuksissa kuten häissä ja hirvipeijaisissa, hän toteaa. Sekin häneltä, useita levyjä tehneeltä iskelmälaulajalta onnistuu.

Suunnaton ikävä
- Suunnaton ikävä ja tyhjyys. Sitä se on, Jussi (?) toteaa haikeana oopperattoman syksyn kynnyksellä.

Hänellä niin kuin monilla muillakin on edelleen hinku Velhoniemen näyttämölle. Muistissa on se tekemisen intohimo, joka Velho-joukossa vallitsi. Muistissa on myös se miten muutaman ammattilaisen joukosta kasvoi kymmenpäinen ammattilaisten joukko.

- Haluaisin tehdä vielä jotain saman tyyppistä, ja kokea sen saman voittamisen tunteen, kun esiinnyimme täydelle katsomolle, ja joka innostui näkemästään, Jussi maalailee......

Mykistävä näky
Markku "Komu" Komulainen määrättiin Lapin alueteatterista ensimmäiseen Velho-oopperaan rakentamaan tarvittavaa tekniikkaa. Hän kertoo muistavansa aina sen, kun hän näki näyttämön ja katsomon. Mittasuhteet tyrmäsivät.

- Ihmettelin, että mistä tänne saadaan tuo määrä katsojia. Sitten kun katsomo täyttyi tuntui se upealta, Markku muistelee.

Markku oli Velhonimessä viimeistä vuotta lukuun ottamatta kaikkina vuosina, uhraten siihen myös omaa aikaansa.
- Se oli mukavaa aikaa. Laitosteatteriin verrattuna työskentely oli vapaata ja sai käyttää enemmän omaa luovuuttaan. Pääasia oli, että kaikki toimi, mies jatkaa muistelustaan.

Markku työskentelee edelleen alueteatterissa, mutta vakuuttaa, että jos Ylläksellä saadaan aikaan jotakin vastaavaa, hän on aina mukana.

 

REKVISIITTAA:

Marjut Aikio: Kirjeitä Saamenmaasta, Kopijyvä 2003
s.84         Jäin miettimään - taas kerran - miten Suomessa menetellään, Lappiin tulevat huippuvieraat käytetään jossain fiktiivisiä lapinkasteita tai riekko-oopperoita kokemassa saamelaisia tapaamatta.
Marjut Aikio Kaleva, 5.4.1997

[No comments]

 

10.7.2013:          PK: La 30.8.97 Valtion säveltaidetoimikunnan edustajat Gustav Djupsjöbacka ja Satu Angervo kutsuvieraina näytännössä.

Gustav Djupsjöbacka: ALUEOOPPEROIDEN TILA VUONNA 1997
(jonka vahingossa löysin netistä kesällä 2007):

3.11. [-97?] Kolarin Ooppera
Erikoisin maamme oopperayhdistyksistä on varmaan Kolarin ulkoilmatapahtuma. Tänä vuonna esitettiin Riekko-ooppera, viime vuonna ensiesityksen saanut llpo Saastamoisen ja Kalervo Uutun teos. Se on toinen osa trilogiasta, jonka ensimmäinen osa oli Velho ja jonka kolmas osa, Käärme, valmistuu lähivuosina. Ohjaajana oli Keijo Kupiainen ja lavastajana Erkki Alajärvi. Kyseessä on imponoiva, lähinnä paikallinen voimannäyte suurella matkailullisella merkityksellä: 1500 paikan ulkoilmakatsomo, useita satoja talkootyöläisiä sekä muutama ammattilainen. Valtavan näyttämön tarjoamia valo-, tila- ja pyroteknisiä mahdollisuuksia oli käytetty taitavasti. Joukkokohtaukset, hevoset, porot, soihdut, kaikki sekoittuivat ihmeelliseksi seikkailuksi Lapin yössä. Tämän tuotannon heikkous oli sen musiikillinen materiaali, joka, merkillistä kyllä, hyödynsi länsimaisen viihdemusiikin kliseet kuvatakseen muinaisten saamelaisten taistelua länsimaista sivistystä vastaan.

[No comments]

 

 

VELHO-TRILOGIAN JA KOKO ELÄMÄNKERTANI DIGITOINTI SAATETTU LOPPUUN TÄNÄÄN 16.7.2013 KLO 18.15 JYVÄSKYLÄSSÄ!

> Ks. myös "2002 AJAN RINKI"